lauantai 19. marraskuuta 2011

Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Sotaorpo.

Marski ja sotilaspoika
Juhart 2004
Sotaorpo

Olli vilkaisi jälleen aseman tuulikaapin viereisestä huurteisesta ikkunasta ulos,mihin kivirappusten eteen pysähtyi tummansininen ja kyrmyselkäinen Ford,ilmeisesti pirssiauto.
Kaljupäinen asemavirkailija musta plastiikkivisiiri otsallaan oli tullut konttorista pistämään matkalitteran pojan lapaskäteen ja lausunut sillä omituisella pätkäkielellä:
--Tässon sulny pivosas tää litteras ja ja alas pann ittes reeraa ,et pääses oikke kuninkallisel kyyril uutte kottisas!
--Harva orpolapse vierä vuakra-autoll kotiosottesse,mut sun matkalitteras onki kirjottanukki oikke Mannerheimi lastensuajeluliitto...eli marskin kyyril sää poik vaa reissas.......
Olli tuskin ymmärsi puoliakaan asemakirjurin puheesta nyökkäillen vain ekspeditöörin isohuokoisen nenän heilunnan mukaan.
Nyökkäykset veeärräläinen katsoi puhutun ymmärtämiseksi. 

Samanlaisella pirssiautolla hänet oltiin tuotu aamuvarhaisella tänä tammikuun 15. päivänä Lappeenrannan juna-asemalle Lappeenrannan sotasairaalasta numero 45,mitä myös kutsuttiin Armilan kouluksi.
Koulurakennus oli melko uusi,vuonna 1938 rakennettu ja avattu sotasairaalaksi 7.12.1939 eli kolmea päivää ennen Ollin perheen traagista onnettomuutta.
Se palveli varsinaisesti enimmäkseen sotasiirtolaisia,jotka olivat haavoittuneet venäläishyökkäyksessä ja koko sodan aikana siinä hoidettiin 550 siirtolaispotilasta.Osa sotasiirtolaispotilaista päätyi viimeiseen lepoonsa Laukaan niinsanotulle Rauhan hautausmaalle Korvenkylässä.
Lappeenrannassa silloisessa Viipurin läänissä sijaitsi toinenkin sotasairaala numero 65,missä hoidettiin venäläisiä sotavankeja,mutta Jatkosodan lopulla se palveli myös saksalaisten sotavankien sairaalana.
Kolmas lappeenrantalainen sotasairaala oli väliaikainen hevossairaala,missä hoidettiin armeijan haavoittuneita kuormahevosia.
Olli oli myös kuullut potilailta,että Lappeenrannassa oli myös jossain houruinhoitosairaalakin,minne vietiin hoitoon sotapsykoosin ja kranaattikauhun saaneita sotamiehiä.Tämä piirimielisairaala sijaitsi kyllä Joutsenossa myös Rauhan nimellä.

Jos Ollin perhe olisi päässyt evakkomatkalleen kymmenisen päivää aiemmin eli ennen joulukuun 1. päivää 1939,he olisivat säilyneet kaikki hengissä,mutta Luoja kaikessa armeiliaisuudessaan oli päättänyt uhrata nämä sodan alttarille.
Sitä Olli ei koskaan ollut antanut Jumalalle anteeksi myöhemmissä evakkosodissaan.
Silloin joulukuun 1. päivänä venäläinen 43. divisioona oli ryhtynyt etenemään Vuottaalta Pulkkilan kautta Punnujärven eteläpäähän,muttei käyttänyt hyväkseen avautunutta reittiä,vaan suuntasi lounaaseen Kivennapaa kohti.
Kivennavan kirkonkylä jäi venäläisten haltuun 1.12.1939.
Suomalainen JP3 joutui vetäytymään Lintulasta viivytykseen Ahijärven ja Kotselän väliselle viivytyslinjalle.
Oravien perhe oli jäänyt erikoiseen pussiin lounaassa Jalkalan reuna-alueille eivätkä päässeet evakkoretkelleen, ennenkuin venäläiset joutuivat etenemään toisille lohkoille.

Ollin saattajaksi Lappeenrannasta Helsinkiin oli määrätty Mannerheimin lastensuojeluliiosta lottavirkailija Elma Niinistö,isokupuinen ja nokkava vanhapiika,josta orpopoika ei tykännyt lainkaan.
Sotasairaalan lotista hän kyllä oli pitänyt kuin omina emoinaan.
Ollilla oli vielä oikea käsi kantositeessä ilmalennosta,mistä käsivarsiluu oli murtunut..
Helsingin rautatieaseman laiturilta Elma-lotta oli raijannut hänet terveestä kädestä valtavaan asemahalliin,minkä sisäkatto näytti roikkuvan yhtä huippaavan korkealla kuin tietosanakirjan kuvasta kerran näkemänsä Kölnin katedraalin holvikaaret.
Matkustajien puheensorinan kaiutkin näyttivät kaikkoavan asemahallin kattoholveihin.



Elma-lotta oli vienyt pojan asemaravintolaan haukkaamaan myöhästynyttä aamiaista,Ollin saadessa ensikertaa oikeata kahvia posliinikupista tassilla.Hän oli jäänyt suu ammollaan katsomaan kahvinryystelyn lomassa komeata Eero Järnefeltin ja Ilmari Aallon vuonna 1911 maalaamaa Koli-freskoa ja jäänyt ihmettelemään,missä päin Suomesta löytyy sellaisia vuoria.
Elma-lotta oli kivaissut sanomalehtensä takaa, pikkurillin sojottaessa jäykkänä ulos kahvikopin korvasta kuin alakouluopettajan karttakeppi,ettei se fresko kuvaa mitään vuorta ,vaan vaaraa ja etteivät kivennapalaiset ole koskaan edes nähneet kunnon mäkiäkään.
--Lapissakaan ei ole vuoria,vaan tuntureita...ettäs tiedät!
Lotta oli korjannut.

Koli-fresko 1911.E.Järnefelt ja Ilmari Aalto.
Helsingin
rautatieaseman ravintola.
Helsingin rautatieasema-postikortti
30-luvun lopulta
Lotta oli raijannut Ollin aseman laiturille numero 2,minne höyryveturi oli pakittamassa henkilövaunuletkaa.
Laiturikilvessä luki Turku.
Elma-lotta oli istuttanut pojan kolmannen luokan vaunuun ja antanut matkalitteran konduktöörille,joka oli luvannut toimittaa sotaorvon perille Salon kauppalan asemalle.
Sen koommin Olli ei ollut kuullut lotasta eikä pahasti kaivannutkaan mokomaa nyrppänokkaa.
Onneksi kaikki lotat eivät olleet samasta puusta veistettyjä!

Olli katsahti uudelleen aseman ikkunasta ulos,missä pirssiin astui tummapukuinen vanha pariskunta.
Hän oli junasta laiturille astuessaan nähnyt saman pariskunnan seisovan asemalaiturilla odottamassa jotain lähetystä. Siniselle asemakärrylle oltiin laskettu rahtivaunusta mäntyarkku,minkä kanteen sahatusta reiästä heristi verinen ja jäykistynyt nyrkki.
Kaksi asemamiestä oli laiskanlaisesti työntänyt arkkulavettina toimivan rahtikärryn asemarakennuksen toiseen päätyyn kioskin viereen,missä musta Packard-ruumisauto kävi tyhjäkäynnillä,valkoisen pakokaasupilven liittyessä Ukko-Pekka-veturin venttiilihöyryihin.
Samanlaisella ruumisautolla sekä perään kytketyllä ruumisperävaunulla oltiin Ollin isän,äidin ja Orvokin arkut saatettu hautausmaalle Imatralla.
Isän vanhempi veli apteekkari Oskari Orava oli hoitanut hautauksen kuluineen.
Oskari-veljen luokse Imatralle perhe oli ollut evakkomatkalla silloin joulukuussa.


Ollia raavitutti otsatukan alta,missä hänellä oli viiden sentin pituinen arvenpalko muistona ilmalentomatkastaan.
Oikean ja murtuneen kätensä keskisormella hän yritti raapia kutittavaa otsaansa,ranteesta vihloessa makeasti.
Kädestä oltiin poistettu kipsi edellispivänä ennen toiselle evakkoretkelle lähtöä.
Kädestään hänen mieleen tupsahti korpraali Jaakko Suvanto eli Jaska,jonka kanssa hän oli istunut sotasairaalan lasiverannalla toipilaana.
Jaska oli ollut hänen pelastajansa,vaikkei korpraali luonnoltaan ollut mikään suojelusenkeli,vaan pikemminkin hulvaton suunsoittaja ja lottien naurattaja.
Jaska oli saanut sirpaleen nilkkaansa samasta tykkikranaatista,mikä oli tuhonnut evakkokuorman.Silti hän oli viimeisillä voimillaan pelastanut Ollin kierimästä virran jäälle ,jättämälle ladulle pitkän verivanan maantieltä riihen nurkalle.
Häneltä oltiin Lappeenrannassa amputoitu vasen jalkaterä kuoliosta.

Sinä tuiskuisena joulukuun aamuna kenraali Öhqvistin II Armeijakunnan yksi kärkipartio oli ollut lähestymässä hiihtämällä tienristeystä,mihin kauempaa Mannerheim-linjalta iivanoiden 7. Armeijakunnan raskas haupitsipatteri ampui suojatulta eteneville punatankeille.

Pikkutoipilaan keinoemoksi oli tarjoutunut isoryntäinen ja leveäperäinen lottahoitaja Korennon Linnea,joka tutunlaisesti tuoksahti samanlaiselta kuin oman Selma-äitinsä siniruutuinen karjakkomekko...kissanmaidolta.
Linnea-täti olikin kehunut lehmän maidon pitävän hipiän punakkana sekä pulskaa runkoa vireänä.
Ollin vieruspetiläinen Suvannon Jaska oli saanut Linnean punastumaan pahanpäiväisesti sanomalla,että noihin maitotutteihin korpraali haluaisi hukkua ikuisiksi ajoiksi kissanmaidon haussa ja että silloin oman ikuisen sielun kuorinahka pysyisi taatusti huippukunnossa.
Uskovainen Linnea-täti oli torunut Jaskaa totisena,että korpraalin pitäisi rukoilla taivaan isältä armoa ja anteeksipyyntöä ajattelemattomasta jumalanpilkasta sekä riettaista ajatuksista.
Jaska oli vastannut siihen jalkaterätöntä vasenta kinttua viltin alta nostaen,että hänen riettaat ajatuksensa olivat kaikonneet pihalle jalkaterän amputoinnissa pahan veren mukana ja likaisten armeijan peltikalsareiden kanssa.
Hänelle se oli ollut sellaista isompikalibeerista kuppaamista ja ajatukset hänen nupissaan olivat nyt Valo-pulverin valkoiset.
--Sillai äitimuorikin pääs erroon jakomieltauistaan kevväisin kun veet juoksivat,ja kun Kuppar-Sohvi kävi päästämäs pahan veren ulos lehemänsarvillaan!
--Män viikkoja,kun muorin nuppiin taas pääs uus riivaaja pelehtimmään!
Jaska naureskeli Linnea-lotalle,joka päivitellen ja niskojaan nakautellen poistui potilassalista.
--Kissanmaito se parantais miussa kaiken...
--Hei kissa vieköön..kyllä sullon silmä....esittää Bruno Laakso ja foxtrotorkesteri Lepakot...!

                                    Kissa vieköön. Bruno Laakso ja Lepakot 1939

Osastolla jokainen potilas oppi tuntemaan Ollin,jolle oltiin hankittu suojeluskunnan sotilaspojan harmaa univormu. Hän autteli Linnea-lottaa pyyteettä käymällä sisävessassa tyhjentämässä potilaiden pottia sekä lasisia pissasorsia. Osa potilaista ei joko nähnyt tai kuullut häntä maatessaan joko pää tai koko keho paketoituna sideharsoihin kuin muumioilla.
Usealla potilaalla oli vain ylävartalo kääreissä.
Osastolle tuotiin joskus melko terveenkin näköisiä,vaikkakin kalpeita nuoria sotamiehiä,jotka olivat saaneet luodin vatsaansa.
Valitettavasti nämä nuoret miehet kuolivat viikon sisällä,koskei ollut saatavana antibiootiksi sulfaa,jota sai vain Saksasta.

 Sotasairaalassa
Kaikkein pahimmat amputoidut tai jopa puolet kasvoista menettäneet tulivat kitumaan vuosikymmeniä rujottuina ja piilossa laitosten rapattujen tiiliseinien sisässä yhteiskuntaa pahoittamasta ja epäinhimillisestä sodasta muistuttamasta ulkonäöllään.
Eräskin sotamies oltiin pelastettu iivanan tankin telaketjujen alta ja selvisi hengissä,vaikka tämän kallo oli latistunut vulgääriksi profiilisilhuettikuvaksi.
Aamukierroksillaan pottien tyhjennyksissä Olli sai havaita tutun harsopotilaan emaliputkisängyn tyhjänä ja ilman vuodevaatteita.Vain veren tummentama patja oli jäljellä,mitä lotat olivat yrittäneet kuurata juuriharjalla ja mäntysuopavedellä puhtaaksi.
Linnea-tädiltä udeltuaan,mihin haavoittunut oltiin viety...leikkaukseenko...hoitaja oli vesissä silmin kertonut,että Taivaan Isä oli ottanut urhean sotamiehen taivaallisiin sotajoukkoihinsa.
Olli oli kysäissyt lotalta,että kummalla puolella se taivaan Isä kävi sotaa----Isä-Staalinin, Aatu-sedän vaiko Pelastusarmeijan?
Poika oli nokkeluudestaan ja näsäviisaudestaan tullut potilaiden lemmikiksi,monen kysyessä,mistä noin pikkuinen sotilaspoika oli koonnut viisautensa.
Sairaalan lääkintäkapteeni Löfgren alkoikin kutsumaan Ollia Le Petit Caporaliksi..pikkukorpraaliksi Napoleon Bonaparten mukaan.

 Haavoittunut paareilla

Asemakatu 1930-luvulla
Evakkokauppala

Lukemaan Olli oli oppinut 5-vuotiaana isänsä jelppaamana.
Kotipiirissä häntä pidettiin ihmelapsena,koska äitikään kiertokoulupohjalla tuskin osasi lukea päivän sanomia ja senkin ääneen tavaamalla .Lisäksi Ollilla oli ilmeinen valokuvamuisti ja lukemistaan kirjoista hän pystyi  selostamaan sivutolkulla tuvassa,äidin taloustöissä ollessa vain pelkkänä korvana.
Isä oli päivisin poissa kotoa joko Terijoella tai sitten Kivennavan pitäjän kylissä nikkaritöissä.
Kerran isä oli tuonut pyöräntarakalla jonkin palaneen kartanon kiviraunion sokkelikivistä pelastamansa 10-osaisen nokeutuneen tietosanakirjakokoelman.
Olli ryhtyi tavaamaan sitä innolla suupielet nokisina,kostuteltuaan riihikuivien sivujen kääntelyssä etusormensa ensin suuhunsa.
Äiti oli  kerinnytkin huokaisemaan siitä,että "muut pitäjän pojat tuhriintuvat pihaleikeissä ja meijän Olli se suttaa vain ittensä kirjan lukuloissa".
--Auta armias,mitä pojasta vielä tullee isona!?
--Kirjanoppinu nokikolariko?

Sotasairaalassa eräs vatsaanammuttu  ja hyvällä onnella sulfakuurilla pelastettu  kiväärimies oli piruillen tentannut tietävältä sotilaspojalta,että kumpi niistä Euroopan "tiktaattoreista" voittaisi maailmansodan.
Olli oli vastannut lonkalta sotaeksperttinä:
--Miust se keorkialainen pappiseminaarilainen Jooseppi Dhugasvili ei oo mikkään stratekinen nero eikä se viiniläinen korpraali ja vesivärmaalar Aatolfikkaa..
--Kumpikkaa ei oo sotakouluu käynyt..ei ees alaluokkii..
--Jooseppii ei oltais huolittu Frunzen sotilasakatemiaankaan suitsukkeenlemuises papinkaavus..
--Joosepist olis tullunna partanen orttodoksimunkki Valamon luostariin ja Aatolfist keskinkertanen nahkapöksynen kuvamaalar ja taulukauppias Wieniin....
--Paappas sie pappi taikka kinttuväjen korppi kentraaliks,nii nähhään mihin pyssyt osottaa!
--Joosepin pyssynsuut ovat osottanneet Äiti-Venäjän maatyölästen repaleisiin persuustoihin ja pakon ees kaikki arojen vilja män Moskovvaan..
--Aatun pyssyt osottivat Vaterlantin juutalasten kalottinuppeja kohen,että puotijen ristallit män yhen yön aikan säpäleiks paukkeess...
Kiväärimies ei tentannut Ollia sen enempää jatkamalla pasianssia verannan rottinkipöydällä....


Kolari kauppalan keskustassa v.1939
Juhart 2009
Aseman tuulikaapista puskeutui tukeva pirssikuski sisään haitarisaappaitaan lumenporosta kynnysmattoon kopistellen.
Asemasalin toinen pariovi jäi rämähtäen auki,kuljettajan syöksyessä pönttöuunin kylkeen lämmittelemään pakkasesta punastuneita kämmeniään.
Olli kävi sulkemassa oven,ettei kylmä tuulikaapista puhaltava pakkasilma viilentäisi odotussalin lämpöä.
Kotona hänelle oltiin jo opetettu,ettei lämmitettyä uunia saisi päästää harakoille tyhmyyden takia.
Hänestä tässä kauppalassa näytti asuvan niin varakasta väkeä,ettei välitetty edes oven perässä sulkemisista.
Ollin äiti oli useasti moittinut poikaa siitä,että ovi oli jäänyt auki :
--Siulla kai on kasvanna niin pitkä häntä,ettei uksikaa ennee perässäs sulkeuvu?!
Talvi oli ollut kylmin vuosikymmeniin.
Asemakirjuri oli tullut konttoristaan venttasalin pönttöuunille jututtamaan pirssikuskia:
--Ai sää Lunteliini tuliski noppija sillankulma tolpalt asemal?!
--Jäiks pokkapelis keske?
--Mää melkke just kerkisi panema puhelinluuri ales prinkautettuan pirssikopil..
--Tol pikkasel karjalaispojal o littera hendusas,ett sull olis keikka eres..
Pirssikuski vastasi käsiään uunin lämmöstä hieroen:
--Joo...sää Leenperi keskeyti mun hyvän tuurin,kummul ol kunkkusuara..ja ei meillo yleens tapan lähettää asemal kun yks piili,ettei tul hukkareissuu...
Asemakirjuri lisäsi mustaa visiiriään otsalle korjaten:
--Sul olis keikka eresäs Majavakuja nummeroo viis..
--Tää orpopoik o olnu pitkäl evakkoreissul Kivennavalt Lapperanna sotalasareeti kaut tän kauppala,mut sää jourus ajama suajeluskunnatalon kaut ensteks kuittamas litteras.
--Se Eskolinin leskfrouv suajeluskunna puhenjohtajan ja Mannerheimi Liito erustajan makssa sul mittari mukase taksa...
Pirssikuski tokaisi:
--Kylmmää sen Josefiinan tunne hyvinki..
--Mää heitin sen kerra vuare kolkytkuus syksyl Marski kanssa Hutsonillan Helsinkki..
--Kaissää muistas kus sillo ol ne suajeluskunna marssi ja marski ol tulnu kauppalaa kattelemuksel..?
--Josefiina ol marssinu ylppiän suajaeluskuntaosaston eres Marski viärel ku joku kentraalitarska..
--Marskin Reo Rojaaliin ol tulnu joku sähköreikka eik kauppalast sunnuntaakin löytyny yhttä selvä autosähköasenttajaa..
--Munt prinkautetti ajama ne Helssinkki!
--Mää heiti ne aamuyäst Helsinkin Atlonii ja Marski maksos pirun hyvä taksanki keikast...
--Takapenkil ne oliva keskustelle koko matka vanhoist hyvist ajoist marskin Hanko Stormällani huvilall,jollo viäl Josefiinan miäs Johan Fretriikkiki eli pulskan...

Asemakirjuri nappasi Ollin lapasesta matkalitteran ja lykkäsi sen pirssikuskin paksujen sormien väliin sanomalla:
--Joo..ja nyten sull olsis keikka eresäs heittä tää piän sotilaspoikinvaliitiorpo Majavakuja hotellii!
--Kattos sen arppe otas ja turvonnut rannet ..!
--Sen vanhemma ja sisko kualiva ryssä tyki ammuksest kuarma-auto laval kannaksel...mul kertos siit Turu juna konnari...

--Seuraas matkanjohtajaas,nii mennä oikke kiartoajelul tän suurkauppalaa!
Lundelin kehotti Ollia litistäessään karvahurrinsa mustankiiltävän takatukkansa päälle.
Taksikuskin elein hän oli koppaamassa Ollin pientä pahvista matkaveskaa käteensä,jolloin poika pänäsi vastaan pitämällä kaksin lapasinkäsin sitä sylissään.
Lundelin hellitti ottensa tokaisemalla:
--Ai..ett pojall on yks paffine matka-ask nii rakas...emmää väkiste....!
--Mul olis olnu Hutsonipirssin takapaksis tilaa vaikk oikke isol Atlanti merihöyryn matka-arkulki..sellase mill se sun pija tapaamas suajeluskunna lottavääpel on reissannu ympärs maapalloo...

1936 Hudson Terraplane eläkkeellä
Ollin kömmittyä takaovelle pirssimies kaarsi Hudsonin keulalle ja kääri konepeiton suojana toimineen harmaan sotilasvilttin rullalle.
Viltti kainalossa Lundelin avasi takakontin ja nakkasi sen sisään,läiskäisemällä takaluukun kiinni,että luminen takarekisterikilpi jäi pärräämään kuin Robin Hoodin nuoli vaahteran rungossa.
Hudson lähti aseman edestä takapyörät sutien kohti Asemakatua..jokaisessa pikkukauppalassahan on Asemakatu...,jota reunustavat kaljut ja tynkäoksaiset poppelit .Kauppalan katulaitoksen puutohtorit olivat amputoineet niitä syksyllä. Ollista ne muistuttivat sotasairaalan yksikätisiä toipilaita rivissä,kun Marski oli tullut tervehdyskäynnille.
Ylipäälliköllä oli ollut silloin vähän käteltäviä tervehtiessään urhoja vain marsalkkansauvaansa nostamalla..

 Marsalkka Mannereheim sai
 kuvassa sauvansa v.1933
Olli oli innokkaana kirjatoukkana lukenut Alexander Dumasin Muskettisotureita ja eräässä viimeisimmässä kertomuksessa D'Artagnan oli saanut kuningas Ludvig IV:sta marsalkan sauvan ja kuollut taistelutantereella se kädessään.
Poika uskoi silti,ettei Marski fiksuna marsalkkana menisi etulinjaan pelkkä tylppä sauva kädessään.
Siellä kyllä tarjottaisiin muuta kättä pitempää.
Pirssi ohitti kolmikerroksisen Salon uuden Hotellin,minkä vastapuolella seisoi valokuvaamo:
Lundelin matkaoppaana selosti Ollille näkymiä:
--Tos vasemmall sun lottavääpelis,jot sää tulet pijan helssamma,avas nolviis tos lukaalis kauppala ensmäse naisvalokuvaamo..
--Mää nöösipoikan olin paikal seuraamass sen ateljeen avaamist,miss herraskansa skoolas samppankalja.
--Paikal ol kartanon kreivi Von Knorrinki frouvines ja sähkö-ja konetehttaa tirikka Johan Freetrik..Josefiinan miäs..
--Tos vastapualel hotellin kapinetis se Johan Fretrik vuan kolkytkaks söi viimese ankkalounaas ja kraavi lohes ja viäl ampulanssi paareil vaateris suarist ittes oikkoseks asenttoon viimeks viimesel matkalles...et sellast...
--Herasmiäs se Johan Fretrik ol viimesse henkenvetosas saakk...

Hudson jatkoi ajoaan kadun syviä lumirailoja väistellen saapumalla Turuntien kulmaan,mikä oli kauppalan kuuluisa Postinkulma.
Rakennuksen alakerrassa oli dynamiittiliike,jonka lukaali Lundelin kertoman mukaan oli myös palvellut Turun Seudun Säästöpankkinakin.
Kadun vastapuolella kulmassa seisoi osuuskaupan puutalo,jonka pihalla koivitolaispäiset isännät pienissä ryhmissä hevosrekiensä vieressä puhaltelivat pakkastaivaalle kessusavujaan.
Postin pihalta Olli oli hoksannut sinapinkeltaisen SISU-postibussin nokan harmaan sotilasviltin alta.

 Olli katseli ihmeissään Hudsonin takapenkiltä lumikatteisten talojen peltikattojen ylle pakkastaivaalle,mihin kohosi satoja savukiehkuroita sadoista tiilipiipuista,ikään kuin taivaan jättiläinen olisi pitänyt kourassaan harmaiden sukkavillalankojen päässä koko kauppalaa vankinaan.
Toisin oli käynyt matkoillaan Gulliverille,joka lilliputtien maassa oltiin sidottu rantasannalle villalangoilla telttakeppeihin kiinni,lilliputtien hyppiessä jättiläisen nokan juuressa katkaisemassa vesureillaan sierainkarvoja jousipyssyjensä jousiksi.







perjantai 18. marraskuuta 2011

Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Evakkoon.

 Evakkopoika
Jussi-stoorien sivunäyttelijäksi olen pannut karjalaisevakkopojan Oravan Ollin.
Puusepänpoika ja pappisarjassa sotilaspastori,Jussin isä ja sotilaspastori oli majoittunut Kivennavalla Jatkosodassa v.1944 kesällä Oravien mökkiin.
Jsp:ksi eli joukkosidontapaikaksi oltiin määrätty silloin Oravien tupa.
Oravat olivat lähteneet evakkomatkalle Talvisodan alkumetreillä joulukuun 10. päivänä 1939.

"Kaksi vanhaa rouvaa istui yhdessä Catskillin pienessä ravintolassa.
--Voi..kun tässä kuppilassa tarjotaan kauheanmakuisia annoksia!
Huokaisi rouva.
--Olen samaa mieltä kanssasi...ja niin pieninä annoksina.
Vastasi toinen rouva.
--Samalla tavalla itseasiassa käy koko maanpäällisessä elämässä. 
--Täynnä yksinäisyyttä ja kurjuutta,kärsimystä ja onnettomuutta..
--Ja kaikki on ohi liian nopeasti!


Annie Hall
Woody Allen

Rautatieasema

Olli Oravan tuleva evakkokauppala näytti juna-asemarakennuksen huurtuneesta ikkunasta katsomalla matalalta puutalorykelmältä paljaan tammipuiston kyljessä.
Aseman odotussalin pönttöuunin vieressä lämmitellessään hän kuunteli Helsingin junaa odottelevien omituista pätkäkieltä,mikä ei korvissa kuulunut suomenkieleltä.
Karjalan kuvakieleen verrattuna varsinaissuomalainen murre ärsytti vieraan korvia puoliksi nielaistuna lausepätkinä puhujan suussa.

Pojan sisässä kiehuivat tunteet sekavina joulukuisesta räjähdyksestä Kivennavan ja Viipurin tien risteyksessä,Lappeenrannan sotasairaalasta sekä Imatran hautausmaalta.
Hän havahtui todellisuuteen pönttöuunin lämmössä seuratessaan Turun junan konduktööriä,joka näytti lippuluukulla hänen matkalitteraansa asemakirjurille.
Tästä vieraskielisestä kauppalasta lopulta tulisi hänen kotipaikkansa.
Puupenkillä istuessaan karvalakin läpät korvilla ja topattuna viisi numeroa liian suureen talvipomppaan Ollin päässä vilahteli sekunnin taisteluvälähdyksiä joulukuulta kuin kinon valkokankaalla Suomi-Filmin rintamakuvauksissa .

Lumisotaa
---------------------------------
Talvisotaa oltiin taisteltu yllättävästi sellaisissa olosuhteissa,mitkä suuresti olivat suosineet suomalaisia joukkoja.
Tulipalopakkasetkaan eivät estäneet sitkeitä eräelämään tottuneita jalkaväkijoukkoja,saatika taitavia hiihtojoukkoa.
Vastakohtaisesti venäläiset olivat varustautuneet huonosti talvisodankäyntiin.
Heiltä puuttuivat valkoiset maastopuvut eikä heidän sota-ajoneuvojaan sekä kalustoaan oltu riittävästi valmisteltu että suojattu koviin pakkaskeleihin.
Venäläisiltä puuttuivat tehokkaat hiihtojoukot ja tosiasiassa heidän yrityksensä käyttää niitä päättyivät odottamattomaan tuhoon.
Ja se "Kenraali Talvi",mikä perinteisesti oli ollut Venäjän suurimpana liittolaisena,tekikin lumitöitään sotateatterissa suomalaisten puolella.
Samoin kävi venäläisten päättäväisen ja valtavan panssarikaluston käytön kanssa.
He olivat jo seuranneet Hitlerin loistavia voittoja panssariaseella Puolan valloittamisessa,mutta saivat Suomeen hyökätessään vastaansa suomalaisia Molotovin cockataileja viskaavia ja tuhoa kylväviä metsäsotureita,joista usea ei ollut nähnyt panssareita koskaan ilmielävinä.
Talvisodan alun taisteluissa taistelukentät olivat tupaten täynnä romutettuja venäläisiä panssariajoneuvoja.

 Lemetin motti
Joulukuun 10. päivän aamuisessa lumipyryssä valkoiseksi suojamaalatun Chevrolet-evakkokuorma-auton hytistä Olli näki lavanreunalla istuessaan isänsä karvareuhkan läpän takaa pistävän ulos sinertävän ja sänkisen leuan sekä punaisen Työmiestupakan kekäleen.
Isä ilmeisesti oli heittänyt jonkinlaisen huulen kuljettajalle,koska Olli näki muutaman sylkikuplan isänsä harmaissa leukakarvoissa.Lavalla piirongin ja kiikkustuolin välissä könötteli kyyryssä villalapasilla sääriään suojaten Ollin Orvokki-sisko,jonka punaiset lettisaparot olivat lumituiskusta ja ajoviimasta muuttuneet raesokeisiksi pullalengdeiksi pompan kaulusten päälle...kuin äidin sulalla voilla pensselöidyt pullalettapalmikot tuvan jauhoisella pöydän kannella.
Äiti istui lavan perällä harmaassa ulsterissa ja mustassa kirkkohuivissa räsymattopinon päällä selkä pienenevää Kivennavan kirkonkylää päin käännettynä.
Äiti ei halunnut katsoa taakseen menetettyä kotiseutuaan.
Autoa vastaan hiihti valkokaapuisia hiihtojoukkoja tienreunassa.Pimeästä ja lumiporoisesta myräkkäilmasta näki vain pieniä valkoisia tähtiä,sellaisia mitä Ollikin muisti nähneensä silmissään pudottuaan puuliiterin katolta pää edellä maahan.
Hiihtopartiot ilmeisesti vetelivät hiihtäessään viimeisiä hermosavuja holkkitupakoistaan tulevaa venäläisten hyökkäystä odotellessaan.

Suomalainen konekiväärimies ja venäläinen hiihtopartio
Juhart 2010
 Kuorma-auto työnsi aaltopahvilla peitetyllä piikkinokallaan reikää tihenevään lumipyryyn, puoliksi pimennettyjen ajovalojen piirtäessä maantielle kellertävää kajoa,minkä lumenporo söi ahnaasti suuhunsa edellään.
Auton perä Ollista huusi ilkeästi kuin iivanan syöksypommittaja,jonkalaisia hän oli kerran nähnyt Kivennavan pakkastaivaalla.Hän oli jostain kuullut,että saksalaisten Stuka-syöksypommitajat pitivät vielä pahempaa ujellusta vihollisten peloittelemiseksi käyttäessään oikeita sireenejä kuoleman kylvämisessään.

Olli havahtui kuullessaan jostain omituista ulinaa kaukaa,mistä korviin takautunut tykinjyske kumisi sotateatterin sinfoniaorkesterin patarumpuina.
Hän näki ,miten Kivennavan soikeaan kuntakilpeen tienvarressa ilmestyi repeytyneitä srapnellin reikiä,kunnes hänen silmänsä peitti yhtäkkinen pimeys.

Olli heräsi tajuttomuudestaan luhistuneen riihen nurkalta,mistä hiihtävä lumipukuinen korpraali oli nakannut syliinsä pyöreän vaatemytyn.
Poika oli ollut pyörimässä hankea alas kohti jäätynyttä virtaa,korpraali Jaakko Suvannon nähtyä maantieltä kierivän harmaan pallon.
Hangella pyöriessään Olli oli nähnyt vilauksia evakkokuormurista,mikä oli katkennut hytin takaa rungosta kahtia,kaiken Oravien omaisuuden roikkuessa lumipeitteisillä kuusen oksilla räsymaton aineina sekä maantien molemmilla puolilla hellasytytystarpeina.
Isän nikkaroiman tolppasängyn niskapäätykin oli levinnyt säleinä lähikalliolle.
Isästä,äidistä eikä kuljettajasta näkynyt jälkeäkään mustuneesta kranaattikuopasta.
Myöhemmin tienvierikinoksesta oltiin löydetty Orvokin toinen huovikas ja pala sääriluuta,mistä Ollille ei koskaan kerrottu.

Talvinen rautatieasema
by Juhart
Olli puristi rystyset valkoisena pienen ruskean pahvimatka-askin kahvasta silmät lasittuneina.
Sama matkalaukku oli roikkunut hänen kaulastaan nahkaremmistä evakkokuorman päällä.
Laukku sisälsi hänen rakkaimman omaisuutensa,korvista ja kuonosta kaljuuntuneen teddykarhun,pienen kuulapäävasaran ,punakahvaisen sinkkaussahan sekä keltaisen timpurin taittomitan.
Jo 3-vuotiaana v.1936 joululahjaksi isältään saatuaan poikien timpurityökalusarjan , hän oli päättänyt tulla yhtä taitavaksi huonekalunikkariksi kuin isänsä Ossian Orava.
Isä oli ollut kuuluisa ja kysytty mööpelinikkari  aivan Viipuria ja Terijokea myöten.
Hän oli viimeisenä rauhan kesänä nikkaroinut rikkaan Ramsayn perheen puupitsihuvilan lasiverannalle perinteisen tupakaluston pirttipöydin ja -penkein.
Anne Ramsay,joka oli kuuluisan marsalkka Mannerheimin eräs seurahengettäriä,ihaili kaikkea talonpoikaista ja primitiivistä,mikä henki isän taidolla rakentamilla huonekaluilla aitoa juhaniahomaista ambienssia nikkarityylisen rantahuvilan lasiverannalle.

 Huvila Terijoella.Ainola

Marski ja sotilaspoika
Juhart 2004
Olli vilkaisi jälleen aseman tuulikaapin viereisestä huurteisesta ikkunasta ulos,mihin kivirappusten eteen pysähtyi tummansininen ja kyrmyselkäinen Ford,ilmeisesti pirssiauto.
Kaljupäinen asemavirkailija musta plastiikkivisiiri otsallaan oli tullut konttorista pistämään matkalitteran pojan lapaskäteen ja lausunut sillä omituisella pätkäkielellä:
--Tässon sulny pivosas tää litteras ja ja alas pann ittes reeraa ,et pääses oikke kuninkallisel kyyril uutte kottisas!
--Harva orpolapse vierä vuakra-autoll kotiosottesse,mut sun matkalitteras onki kirjottanukki oikke Mannerheimi lastensuajeluliitto...eli marskin kyyril sää poik vaa reissas.......
Olli tuskin ymmärsi puoliakaan asemakirjurin puheesta nyökkäillen vain ekspeditöörin isohuokoisen nenän heilunnan mukaan.
Nyökkäykset veeärräläinen katsoi puhutun ymmärtämiseksi. 

Samanlaisella pirssiautolla hänet oltiin tuotu aamuvarhaisella tänä tammikuun 15. päivänä Lappeenrannan juna-asemalle Lappeenrannan sotasairaalasta numero 45,mitä myös kutsuttiin Armilan kouluksi.
Koulurakennus oli melko uusi,vuonna 1938 rakennettu ja avattu sotasairaalaksi 7.12.1939 eli kolmea päivää ennen Ollin perheen traagista onnettomuutta.
Se palveli varsinaisesti enimmäkseen sotasiirtolaisia,jotka olivat haavoittuneet venäläishyökkäyksessä ja koko sodan aikana siinä hoidettiin 550 siirtolaispotilasta.
Osa sotasiirtolaispotilaista päätyi viimeiseen lepoonsa Laukaan niinsanotulle Rauhan hautausmaalle Korvenkylässä.
Lappeenrannassa silloisessa Viipurin läänissä sijaitsi toinenkin sotasairaala numero 65,missä hoidettiin venäläisiä sotavankeja,mutta Jatkosodan lopulla se palveli myös saksalaisten sotavankien sairaalana.
Kolmas lappeenrantalainen sotasairaala oli väliaikainen hevossairaala,missä hoidettiin armeijan haavoittuneita kuormahevosia.
Olli oli myös kuullut potilailta,että Lappeenrannassa oli myös jossain houruinhoitosairaalakin,minne vietiin hoitoon sotapsykoosin ja kranaattikauhun saaneita sotamiehiä.Tämä piirimielisairaala sijaitsi kyllä Joutsenossa myös Rauhan nimellä.

Jos Ollin perhe olisi päässyt evakkomatkalleen kymmenisen päivää aiemmin eli ennen joulukuun 1. päivää 1939,he olisivat säilyneet kaikki hengissä,mutta Luoja kaikessa armeiliaisuudessaan oli päättänyt uhrata nämä sodan jumalan alttarille.
Sitä Olli ei koskaan ollut antanut Jumalalle anteeksi myöhemmissä evakkosodissaan.
Silloin joulukuun 1. päivänä venäläinen 43. divisioona oli ryhtynyt etenemään Vuottaalta Pulkkilan kautta Punnujärven eteläpäähän,muttei käyttänyt hyväkseen avautunutta reittiä,vaan suuntasi lounaaseen Kivennapaa kohti.
Kivennavan kirkonkylä jäi venäläisten haltuun 1.12.1939.
Suomalainen JP3 joutui vetäytymään Lintulasta viivytykseen Ahijärven ja Kotselän väliselle viivytyslinjalle.
Oravien perhe oli jäänyt erikoiseen pussiin lounaassa Jalkalan reuna-alueille eivätkä päässeet evakkoretkelleen, ennenkuin venäläiset joutuivat etenemään toisille lohkoille.

Ollin saattajaksi Lappeenrannasta Helsinkiin oli määrätty Mannerheimin lastensuojeluliitosta lottavirkailija Elma Niinistö,isokupuinen ja nokkava vanhapiika,josta orpopoika ei tykännyt lainkaan.
Sotasairaalan lotista hän kyllä oli pitänyt kuin omina emoinaan.
Ollilla oli vielä oikea käsi kantositeessä ilmalennosta,mistä käsivarsiluu oli murtunut..
Helsingin rautatieaseman laiturilta Elma-lotta oli raijannut hänet terveestä kädestä valtavaan asemahalliin,minkä sisäkatto näytti roikkuvan yhtä huippaavan korkealla kuin tietosanakirjan kuvasta kerran näkemänsä Kölnin katedraalin holvikaaret.
Matkustajien puheensorinan kaiutkin näyttivät kaikkoavan asemahallin kattoholveihin.



Elma-lotta oli vienyt pojan asemaravintolaan haukkaamaan myöhästynyttä aamiaista,Ollin saadessa ensikertaa oikeata kahvia posliinikupista tassilla.Hän oli jäänyt suu ammollaan katsomaan kahvinryystelyn lomassa komeata Eero Järnefeltin ja Ilmari Aallon vuonna 1911 maalaamaa Koli-freskoa ja jäänyt ihmettelemään,missä päin Suomesta löytyy sellaisia vuoria.
Elma-lotta oli kivaissut sanomalehtensä takaa, pikkurillin sojottaessa jäykkänä ulos kahvikopin korvasta kuin alakouluopettajan karttakeppi,ettei se fresko kuvaa mitään vuorta ,vaan vaaraa ja etteivät kivennapalaiset ole koskaan edes nähneet kunnon mäkiäkään.
--Lapissakaan ei ole vuoria,vaan tuntureita...ettäs tiedät!
Lotta oli korjannut.

Koli-fresko 1911.E.Järnefelt ja Ilmari Aalto.
Helsingin
rautatieaseman ravintola.
Helsingin rautatieasema-postikortti
30-luvun lopulta
Lotta oli raijannut Ollin aseman laiturille numero 2,minne höyryveturi oli pakittamassa henkilövaunuletkaa.
Laiturikilvessä luki Turku.
Elma-lotta oli istuttanut pojan kolmannen luokan vaunun puupenkille ja antanut matkalitteran konduktöörille,joka oli luvannut toimittaa sotaorvon perille Salon kauppalan asemalle.
Sen koommin Olli ei ollut kuullut lotasta eikä pahasti kaivannutkaan mokomaa nyrppänokkaa.
Onneksi kaikki lotat eivät olleet samasta puusta veistettyjä!

Olli katsahti uudelleen aseman ikkunasta ulos,missä pirssiin astui tummapukuinen vanha pariskunta.
Hän oli junasta laiturille astuessaan nähnyt saman pariskunnan seisovan asemalaiturilla odottamassa jotain lähetystä. Siniselle asemakärrylle oltiin laskettu rahtivaunusta mäntyarkku,minkä kanteen sahatusta reiästä heristi verinen ja jäykistynyt nyrkki.
Kaksi asemamiestä oli laiskanlaisesti työntänyt arkkulavettina toimivan rahtikärryn asemarakennuksen toiseen päätyyn rautatiekirjakaupan kioskin viereen,missä musta Packard-ruumisauto kävi tyhjäkäynnillä,valkoisen pakokaasupilven liittyessä Ukko-Pekka-veturin venttiilihöyryihin.
Samanlaisella ruumisautolla sekä perään kytketyllä ruumisperävaunulla oltiin Ollin isän,äidin ja Orvokin arkut saatettu hautausmaalle Imatralla.
Isän vanhempi veli apteekkari Oskari Orava oli hoitanut hautauksen kuluineen.
Oskari-veljen luokse Imatralle perhe oli ollut evakkomatkalla silloin joulukuussa.


Ollia raavitutti otsatukan alta,missä hänellä oli viiden sentin pituinen arvenpalko muistona ilmalentomatkastaan.
Oikean ja murtuneen kätensä keskisormella hän yritti raapia kutittavaa otsaansa,ranteesta vihloessa makeasti.
Kädestä oltiin poistettu kipsi edellispivänä ennen toiselle evakkoretkelle lähtöä.
Kädestään hänen mieleen tupsahti korpraali Jaakko Suvanto eli Jaska,jonka kanssa hän oli istunut sotasairaalan lasiverannalla toipilaana.
Jaska oli ollut hänen pelastajansa,vaikkei korpraali luonnoltaan ollut mikään suojelusenkeli,vaan pikemminkin hulvaton suunsoittaja ja lottien naurattaja.
Jaska oli saanut sirpaleen nilkkaansa samasta tykkikranaatista,mikä oli tuhonnut evakkokuorman.
Silti hän oli viimeisillä voimillaan pelastanut Ollin kierimästä virran jäälle ,jättämälle ladulle pitkän verivanan maantieltä riihen nurkalle.
Häneltä oltiin Lappeenrannassa amputoitu vasen jalkaterä kuoliosta.

Sinä tuiskuisena joulukuun aamuna kenraali Öhqvistin II Armeijakunnan yksi kärkipartio oli ollut lähestymässä hiihtämällä tienristeystä,mihin kauempaa Mannerheim-linjalta iivanoiden 7. Armeijakunnan raskas haupitsipatteri ampui suojatulta eteneville punatankeille.

Pikkutoipilaan keinoemoksi oli tarjoutunut isoryntäinen ja leveäperäinen lottahoitaja Korennon Linnea,joka tutunlaisesti tuoksahti samanlaiselta kuin oman Selma-äitinsä siniruutuinen karjakkomekko...kissanmaidolta.
Linnea-täti olikin kehunut lehmän maidon pitävän hipiän punakkana sekä pulskaa runkoa vireänä.
Ollin vieruspetiläinen Suvannon Jaska oli saanut Linnean punastumaan pahanpäiväisesti sanomalla,että noihin maitotutteihin korpraali haluaisi hukkua ikuisiksi ajoiksi kissanmaidon haussa ja että silloin oma ikuisen sielun kuorinahkakin pysyisi taatusti huippukunnossa.
Uskovainen Linnea-täti oli torunut Jaskaa totisena,että korpraalin pitäisi rukoilla taivaan isältä armoa ja anteeksipyyntöä ajattelemattomasta jumalanpilkasta sekä riettaista ajatuksista.
Jaska oli vastannut siihen jalkaterätöntä vasenta kinttuaan viltin alta nostaen,että hänen riettaat ajatuksensa olivat kaikonneet pihalle jalkaterän amputoinnissa pahan veren mukana ja likaisten armeijan peltikalsareiden kanssa.
Hänelle se amputointi oli ollut sellaista isompikalibeerista kuppaamista ja ajatukset hänen nupissaan olivat nyt Valo-pulverin valkoiset.
--Sillai äitimuorikin pääs erroon jakomieltauistaan kevväisin kun veet juoksivat,ja kun Kuppar-Sohvi kävi päästämäs pahan veren ulos lehemänsarvillaan!
--Män viikkoja,kun muorin nuppiin taas pääs uus riivaaja pelehtimmään!
Jaska naureskeli Linnea-lotalle,joka päivitellen ja niskojaan nakautellen poistui potilassalista.
--Kissanmaito se parantais miussa kaiken...
--Hei kissa vieköön..kyllä sullon silmät....esittää Bruno Laakso ja foxtrotorkesteri Lepakot...!



Osastolla jokainen potilas oppi tuntemaan Ollin,jolle oltiin hankittu suojeluskunnan sotilaspojan harmaa univormu. Hän autteli Linnea-lottaa pyyteettä käymällä sisävessassa tyhjentämässä potilaiden pottia sekä lasisia pissasorsia. Osa potilaista ei joko nähnyt tai kuullut häntä maatessaan joko pää tai koko keho paketoituna sideharsoihin kuin muumioilla.
Usealla potilaalla oli vain ylävartalo kääreissä.
Osastolle tuotiin joskus melko terveenkin näköisiä,vaikkakin kalpeita nuoria sotamiehiä,jotka olivat saaneet luodin vatsaansa.
Valitettavasti nämä nuoret miehet kuolivat viikon sisällä,koskei ollut saatavana antibiootiksi sulfaa,jota sai vain Saksasta.

 Sotasairaalassa
Kaikkein pahimmat amputoidut tai jopa puolet kasvoista menettäneet tulivat kitumaan vuosikymmeniä rujottuina ja piilossa laitosten rapattujen tiiliseinien sisässä yhteiskuntaa pahoittamasta ja epäinhimillisestä sodasta muistuttamasta ulkonäöllään.
Eräskin sotamies oltiin pelastettu iivanan tankin telaketjujen alta ja selvisi hengissä,vaikka tämän kallo oli latistunut vulgääriksi profiilisilhuettikuvaksi.
Aamukierroksillaan pottien tyhjennyksissä Olli sai havaita tutun harsopotilaan emaliputkisängyn tyhjänä ja ilman vuodevaatteita.Vain veren tummentama patja oli jäljellä,mitä lotat olivat yrittäneet kuurata juuriharjalla ja mäntysuopavedellä puhtaaksi.
Linnea-tädiltä udeltuaan,mihin haavoittunut oltiin viety...leikkaukseenko...hoitaja oli vesissä silmin kertonut,että Taivaan Isä oli ottanut urhean sotamiehen taivaallisiin sotajoukkoihinsa.
Olli oli kysäissyt lotalta,että kummalla puolella se taivaan Isä kävi sotaa----Isä-Staalinin, Aatu-sedän vaiko Pelastusarmeijan?
Poika oli nokkeluudestaan ja näsäviisaudestaan tullut potilaiden lemmikiksi,monen kysyessä,mistä noin pikkuinen sotilaspoika oli koonnut viisautensa.
Sairaalan lääkintäkapteeni Löfgren alkoikin kutsumaan Ollia Le Petit Caporaliksi..pikkukorpraaliksi Napoleon Bonaparten mukaan.

 Haavoittunut paareilla

Asemakatu 1930-luvulla
Pirssimatka

Lukemaan Olli oli oppinut 5-vuotiaana isänsä jelppaamana.
Kotipiirissä häntä pidettiin ihmelapsena,koska äitikään kiertokoulupohjalla tuskin osasi lukea päivän sanomia ja senkin ääneen tavaamalla .Lisäksi Ollilla oli ilmeinen valokuvamuisti ja lukemistaan kirjoista hän pystyi  selostamaan sivutolkulla tuvassa,äidin taloustöissä ollessa vain pelkkänä korvana.
Isä oli päivisin poissa kotoa joko Terijoella tai sitten Kivennavan pitäjän kylissä nikkaritöissä.
Kerran isä oli tuonut pyöräntarakalla jonkin palaneen kartanon kiviraunion sokkelikivistä pelastamansa 10-osaisen nokeutuneen tietosanakirjakokoelman.
Olli ryhtyi tavaamaan sitä innolla suupielet nokisina,kostuteltuaan riihikuivien sivujen kääntelyssä etusormensa ensin suuhunsa.
Äiti oli  kerinnytkin huokaisemaan siitä,että "muut pitäjän pojat tuhriintuvat pihaleikeissä ja meijän Olli se suttaa vain ittensä kirjan lukuloissa".
--Auta armias,mitä pojasta vielä tullee isona!?
--Kirjanoppinu nokikolariko?

Sotasairaalassa eräs vatsaanammuttu  ja hyvällä onnella sulfakuurilla pelastettu  kiväärimies oli piruillen tentannut tietävältä sotilaspojalta,että kumpi niistä Euroopan "tiktaattoreista" voittaisi maailmansodan.
Olli oli vastannut lonkalta sotaeksperttinä:
--Miust se keorkialainen pappiseminaarilainen Jooseppi Dhugasvili ei oo mikkään stratekinen nero eikä se viiniläinen korpraali ja vesivärmaalar Aatolfikkaa..
--Kumpikkaa ei oo sotakouluu käynyt..ei ees alaluokkii..
--Jooseppii ei oltais huolittu Frunzen sotilasakatemiaankaan suitsukkeenlemuises papinkaftaanis..
--Joosepist olis tullunna partanen orttodoksimunkki Valamon luostariin ja Aatolfist keskinkertanen nahkapöksynen kuvamaalar ja taulukauppias Wieniin....
--Paappas sie pappi taikka kinttuväjen korppi kentraaliks,nii nähhään mihin pyssyt osottaa!
--Joosepin pyssynsuut ovat osottanneet Äiti-Venäjän maatyölästen repaleisiin persuustoihin ja pakon ees kaikki arojen vilja män Moskovvaan..
--Aatun pyssyt osottivat Vaterlantin juutalasten kalottinuppeja kohen,että puotijen ristallit män yhen yön aikan säpäleiks paukkeess...
Kiväärimies ei tentannut Ollia sen enempää jatkamalla pasianssia verannan rottinkipöydällä....


Kolari kauppalan keskustassa v.1939
Juhart 2009
Aseman tuulikaapista puskeutui tukeva pirssikuski sisään haitarisaappaitaan lumenporosta kynnysmattoon kopistellen.
Asemasalin toinen pariovi jäi rämähtäen auki,kuljettajan syöksyessä pönttöuunin kylkeen lämmittelemään pakkasesta punastuneita kämmeniään.
Olli kävi sulkemassa oven,ettei kylmä tuulikaapista puhaltava pakkasilma viilentäisi odotussalin lämpöä.
Kotona hänelle oltiin jo opetettu,ettei lämmitettyä uunia saisi päästää harakoille tyhmyyden takia.
Hänestä tässä kauppalassa näytti asuvan niin varakasta väkeä,ettei välitetty edes oven perässä sulkemisista.
Ollin äiti oli useasti moittinut poikaa siitä,että ovi oli jäänyt auki :
--Siulla kai on kasvanna niin pitkä häntä,ettei uksikaa ennee perässäs sulkeuvu?!
Talvi oli ollut kylmin vuosikymmeniin.
Asemakirjuri oli tullut konttoristaan venttasalin pönttöuunille jututtamaan pirssikuskia:
--Ai sää Lunteliini tuliski noppija sillankulma tolpalt asemal?!
--Jäiks pokkapelis keske?
--Mää melkke just kerkisi panema puhelinluuri ales prinkautettuan pirssikopil..
--Tol pikkasel karjalaispojal o littera hendusas,ett sull olis keikka eres..
Pirssikuski vastasi käsiään uunin lämmöstä hieroen:
--Joo...sää Leenperi keskeyti mun hyvän tuurin,kummul ol kunkkusuara..ja ei meillo yleens tapan lähettää asemal kun yks piili,ettei tul hukkareissuu...
Asemakirjuri lisäsi mustaa visiiriään otsalle korjaten:
--Sul olis keikka eresäs Majavakuja nummeroo viis..
--Tää orpopoik o olnu pitkäl evakkoreissul Kivennavalt Lapperanna sotalasareeti kaut tän kauppala,mut sää jourus ajama suajeluskunnatalon kaut ensteks kuittamas litteras.
--Se Suntelinin leskfrouv suajeluskunna puhenjohtajan ja Mannerheimi Liito erustajan makssa sul mittari mukase taksa...
Pirssikuski tokaisi:
--Kylmmää sen Josefiinan tunne hyvinki..
--Mää heitin sen kerra vuare kolkytkuus syksyl Marski kanssa Hutsonillan Helsinkki..
--Kaissää muistas kus sillo ol ne suajeluskunna marssi ja marski ol tulnu kauppalaa kattelemuksel..?
--Josefiina ol marssinu ylppiän suajaeluskuntaosaston eres Marski viärel ku joku kentraalitarska..
--Marskin Reo Rojaaliin ol tulnu joku sähköreikka eik kauppalast sunnuntaakin löytyny yhttä selvä autosähköasenttajaa..
--Munt prinkautetti ajama ne Helssinkki!
--Mää heiti ne aamuyäst Helsinkin Atlonii ja Marski maksos pirun hyvä taksanki keikast...
--Takapenkil ne oliva keskustelle koko matka vanhoist hyvist ajoist marskin Hanko Stormällani huvilall,jollo viäl Josefiinan miäs Johan Fretriikkiki eli pulskan...

Asemakirjuri nappasi Ollin lapasesta matkalitteran ja lykkäsi sen pirssikuskin paksujen sormien väliin sanomalla:
--Joo..ja nyten sull olsis keikka eresäs heittä tää piän sotilaspoikinvaliitiorpo Majavakuja hotellii!
--Kattos sen arppe otas ja turvonnut rannet ..!
--Sen vanhemma ja sisko kualiva ryssä tyki ammuksest kuarma-auto laval kannaksel...mul kertos siit Turu juna konnari...

--Seuraas matkanjohtajaas,nii mennä oikke kiartoajelul tän suurkauppalaa!
Lundelin kehotti Ollia litistäessään karvahurrinsa mustankiiltävän takatukkansa päälle.
Taksikuskin elein hän oli koppaamassa Ollin pientä pahvista matkaveskaa käteensä,jolloin poika pänäsi vastaan pitämällä kaksin lapasinkäsin sitä sylissään.
Lundelin hellitti ottensa tokaisemalla:
--Ai..ett pojall on yks paffine matka-ask nii rakas...emmää väkiste....!
--Mul olis olnu Hutsonipirssin takapaksis tilaa vaikk oikke isol Atlanti merihöyryn matka-arkulki..sellase mill se sun pija tapaamas suajeluskunna lottavääpel on reissannu ympärs maapalloo...

1936 Hudson Terraplane eläkkeellä
Ollin kömmittyä takaovelle pirssimies kaarsi Hudsonin keulalle ja kääri konepeiton suojana toimineen harmaan sotilasvilttin rullalle.
Viltti kainalossa Lundelin avasi takakontin ja nakkasi sen sisään,läiskäisemällä takaluukun kiinni,että luminen takarekisterikilpi jäi pärräämään kuin Robin Hoodin nuoli vaahteran rungossa.
Hudson lähti aseman edestä takapyörät sutien kohti Asemakatua..jokaisessa pikkukauppalassahan on Asemakatu...,jota reunustavat kaljut ja tynkäoksaiset poppelit ja lejmukset.Kauppalan katulaitoksen puutohtorit olivat amputoineet niitä syksyllä. Ollista ne muistuttivat sotasairaalan yksikätisiä toipilaita rivissä,kun Marski oli tullut tervehdyskäynnille.
Ylipäälliköllä oli ollut silloin vähän käteltäviä tervehtiessään urhoja vain marsalkkansauvaansa nostamalla..

 Marsalkka Mannereheim sai
 kuvassa sauvansa v.1933
Olli oli innokkaana kirjatoukkana lukenut Alexander Dumasin Muskettisotureita ja eräässä viimeisimmässä kertomuksessa D'Artagnan oli saanut kuningas Ludvig IV:sta marsalkan sauvan ja kuollut taistelutantereella se kädessään.
Poika uskoi silti,ettei Marski fiksuna marsalkkana menisi etulinjaan pelkkä tylppä sauva kädessään.
Siellä kyllä tarjottaisiin muuta kättä pitempää.

Pirssi ohitti kolmikerroksisen Salon Uuden Hotellin,minkä vastapuolella seisoi valokuvaamo:
Lundelin matkaoppaana selosti Ollille näkymiä:
--Tos vasemmall sun lottavääpelis,jot sää tulet pijan helssamma,avas nolviis tos lukaalis kauppala ensmäse naisvalokuvaamo..
--Mää nöösipoikan olin paikal seuraamass sen ateljeen avaamist,miss herraskansa skoolas samppankalja.
--Paikal ol kartanon kreivi Von Knorrinki frouvines ja sähkö-ja konetehttaa tirikka Johan Freetrik..Josefiinan miäs..
--Tos vastapualel hotellin kapinetis se Johan Fretrik vuan kakskytkolme söi viimese ankkalounaas ja kraavi lohes ja viäl ampulanssi paareil vaateris suarist ittes oikkoseks asenttoon viimeks viimesel matkalles...et sellast...
--Herasmiäs se Johan Fretrik ol viimesse henkenvetosas saakk...

Hudson jatkoi ajoaan kadun syviä lumirailoja väistellen saapumalla Läntisen Siltakadun kulmaan,mikä oli kauppalan kuuluisa Postinkulma.
Rakennuksen alakerrassa oli dynamiittiliike,jonka lukaali Lundelin kertoman mukaan oli myös palvellut Turun Seudun Säästöpankkinakin.
Kadun vastapuolella kulmassa seisoi osuuskaupan puutalo,jonka pihalla koivistolaispäiset isännät pienissä ryhmissä hevosrekiensä vieressä puhaltelivat pakkastaivaalle kessusavujaan.
Postin pihalta Olli oli hoksannut sinapinkeltaisen SISU-postibussin nokan harmaan sotilasviltin alta.

 Olli katseli ihmeissään Hudsonin takapenkiltä lumikatteisten talojen peltikattojen ylle pakkastaivaalle,mihin kohosi satoja savukiehkuroita sadoista tiilipiipuista,ikään kuin taivaan jättiläinen olisi pitänyt kourassaan harmaiden sukkavillalankojen päässä koko kauppalaa vankinaan.
Toisin oli käynyt matkoillaan Gulliverille,joka lilliputtien maassa oltiin sidottu rantasannalle villalangoilla telttakeppeihin kiinni,lilliputtien hyppiessä jättiläisen nokan juuressa katkaisemassa vesureillaan sierainkarvoja jousipyssyjensä jousiksi.


Kasvatustalo

Hudson-pirssin perän heitellessä sivuliukua risteyksessä ja oikaistessa pois jäätyneiltä pyöränurilta,Olli asteli varovaisesti pahvimatka-aski terveessä lapaskädessään valkoisen kaksikerroksisen puutalon portista sisään.
Pihapolku oli juuri sudittu koivunvarvuluudalla Ollin peljätessä jättävänsä monon painaumat puhtaalle sannalle,jota oltiin heitetty santaa kuin kylväjän vakasta taidolla käytävälle.
Poika hiipi melkein varpaisillaan lasiverannan portaiden eteen,missä seisoi höyryävä sinkkisanko puoliksi täynnä kraanavettä.
Kiviportaat näyttivät olleen sulatettu jäästä, varvuluudan tönöttäessä kinoksessa puuvarsi lumen sisässä.
Olli laski matkalaukkunsa polulle monojensa viereen.
Essuhameinen naisihminen,jonka liinaturbaani oli sidottuna solmulle otsalle kuin homssuisella fakiirilla,pyyhki verannan oven lasi-ikkunaa paikallislehden pääsivulla.
Lasin pyyhinnästä pääsi ilkeätä kiljuntaa,mikä pani särkemään Ollin korvia.
Hän oli vaurioittanut molempien korviensa tärykalvot siinä kranaatinpaukkeessa Kivennavan tiellä ja korvissa vieläkin soi kuin Suomen Yleisradion signaalitesteissä Lahden radioasemalta.
Sotasairaalan lääkäri oli jollain hienolla nimellä kutsunut sitä korvien vinkunaa tinnitukseksi,minkä Olli-poika oli lisäksi vaikkukorvaisena kuullut Iitin Tiltuna,iivanoiden propagandarouvana..
--A--anteeks vaan paljon....o--oonkos mie o--oikeess o--osottees?
Olli änkytti kysymyksensä rouvalle,joka ei edes viitsinyt kääntää huvipäätään kysyjään päin,vaan nykivillä eleillä vingutti märällä lehtitupolla ikkunalasia.
--Mi--mie o--oon se O--oravan po--poika..O--olli...!
Huivipää päätään kääntämättä napautti takaisin:
--Mää en senttikä välitä,olettekste harmaaoravan tai punaoravan poik..?
--Mää en ost mittän kelttän kulkukauppiaalt ..en harjoi enk luuttii..saatika jehovie vartijotornii!
--Mun pualest tes saas tehrä täyskäännökse ja juast takas ton raitil tai sin valtakunnasalill päite!
Olli korjasi takaisin pienessä rohkeuden puuskassa:
--A--anteeks vaan,mut mie en oo mittää kauppaamas..mie oon teijän uus holhokkipoika Oravan Olli Kivennavalt!

Salli Paajanen
Siivoojan näköinen rouva käännähti linttaantuneilla koroillaan ympäri huudahtamaan:
--Aissää olesse marskin lastensuajeluliiton meill lähettämä huutolaispoik!?
--No--kussää siin seisos siin framil ku Akrikolan pysti Turun tuamiokirkon eres,nii koppaas toi paffiaskis kailosas ja kiärrä ton takaverannal venttama,kummun akkunaklanssaus on reeras!
--Tää pääverannan sissänkäynt on tarkotettu vain paremppi viarait varten!
--Ja sit sin sissän mennesäs..varo ettes kaara sitä laskiämpärii!
--Sää voisis ventatesas käyrä tyhjentämäs sen saunan taa tunkijol!

Olli lähti siltä paikalta kiertämään avattua polkua pitkin taloa takaverannalle.
Kiivettyään viitisen jyrkkää kiviporrasta ylös hän aukaisi terveellä kädellään oven,minkä takaa nenään tulvahti talviomenien ja ruoanjätteiden tuoksu.
Laskiämpäri seisoi aivan oven vieressä räsymatolla.
Laskiveden pinnalla kiilteli ohut ja ruskea jääkerros,koska veranta oli niinsanottu kylmäveranta,missä myös säilytettiin kaikkea pilaantuvaa ,kuten maitotuotteita,vihanneksia sekä lihaa.
Poika kävi pistämässä pahviaskinsa ikkunan viereisen puulaatikon kannelle,missä oli kasattuna nätteihin pinkkoihin ja puotinarulla yhteen pakattuna sanoma-ja kuvalehtipinoja.
Olli otti "vanttuunsa" eli lapasensa käsistään nappaamalla näppeihinsä tammikuun alun Salon Kunnallislehden numeron .
Innokkaana lukijana hän istuutui puulaatikolle tutustumaan paikkakunnan lehteen.
Lehden etusivulla kerrottiin suomalaisten joukkojen saavutuksista,mutta sotaan jo kyllästyneenä ja siitä jo kerran haavoittuneena hän ryhtyi selaamaan sisäsivuja.
Eräässä otsikossa kerrottiin "Tammikuun kihlauksesta",missä SAK ja STK olivat allekirjoittaneet sopimuksen,missä osapuolet lupasivat neuvotella "kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä",mikäli oli mahdollista yhteisymmärrykseen.
--Tylsää!
Olli mumisi.
--Ja lehtikin on vain kolmisivuinen!
--Kivennaval Karjala-lehes oli ainakin kymmenen sivvuu...!
Takasivulta Olli luki mainoksia ja yllättyi niistä,koska melkein kaikki ilmoitukset olivat radiomainoksia.
Kotona Kivennavalla heillä oli ollut vanha 20-lukuinen radio,minkä isä oli ostanut Viipurista yhdestä vanhaintavarainliikkestä.
Siinä oli sellainen valtaisa torvikin kuin kampigramofoneissa.
Lehden radioilmoituksissa mainostettiin muunmuassa:
Ello Oy--Juuri nyt edullisin radiovastaanottimien ostoaika.
Nordell & Koskinen: Radion uusi yllätys PHILIPS
K.Paijola:Tämän viikon aikana korjaan vialliset radionne.
Salon Radio Oy:ASA-radioiden edustus Salossa.

Ollilla ei ollut hajuakaan siitä,että kauppalassa oli oma radiotehdas.Suomessa oli syntynyt 30-luvulla kymmeniä uusia radiotehtaita.
Kauppalan radiotehdas oltiin perustettu jo vuonna 1928 ja vuonna 1936 se oltiin ristitty Salora Oy:ksi.

ARSA:n mainos 1940 Salon Sanomissa.
Arsa sijaitsi silloin Keskuksen talossa
 vanhan Apteekin naapurissa

ARSA:n puhelinvaihde 40-luvulta
Olli havahtui luvuistaan kuullessaan rappusilta jalkojen pyyhintää kuusihaoilla ja pelästyneenä viskasi lehden puulatikon päälle.Samassa hän oli nokitusten laskiämpäri kädessään kynnyksellä Paajasen rouvan kanssa.
--Noo..eksää ol viäl kerinny eres tota laskämpärii tyhjenttämmä?
--Kylmää oli oikkes kummää sill Sunteliini leskifrouval hanasi vasttan,ettemmää mittä laiskoi karjalaiskakaroi miälelläs kottin ottas riasaks...mutku marskin lastensuajeluliitost luvattii korvaustki...ku Anselmikin on tyäkyvyttömän..ja räkkii alvariins keuhkojans pakall ..
--Siält Karjalan vilja-aitoist vaan tullaa tän leppämä uutterie tyäläste nurkkiin!
-No..alappas panna monoas toise ette..ja käyr kippamas paskak kompostill..kurrenpoik!

Olli taiteili liukkaita portaita alas kapealle saunapolulle kantaessaan raskasta ämpäriä terveellä kädellään melkein vartalo linkussa.Hän joutui seisahtamaan polulla pariin otteeseen hengähtämään ja suoristamaan koukkuun paatuneita näppejään.
Lepopausseilla hän tarkasteli itäkauppalan puutalojen huurteisia lautaseiniä sekä lumisia peltikattoja,jotka panivat puusepänkisällin hengen uudelleen heräämään pikkupojan rinnassa.
Kotona Kivennavalla ei nähty näin paljon yhdessä rykelmässä yhtä ryhdikkäästi nikkaritaidoilla pystytettyjä puutaloja..ehkä kylläkin kirkonkylässä.
Rakennustyylikin oli erilaista.
Kivennavalla, kuten Terijoella mentiin kansallisromanttisiin yliajoihin huviloiden pitsikomeuksissa ja tornirakennelmissa.
Lounaissuomalainen nikkariarkkitehtuuri oli pelkistettyä sekä tarkoituksenmukaista ilman kannaksen slaavilaisia yliampumisia.
Kannaksen huvilat olivatkin tsaarinajan rikkaiden venäläisten rakennuttamia.
Ainoana yhteisenä tekijänä kannaksen huviloilla oli huvila-sana,mikä lounaissuomalaisessa savikauppalassa merkitsi uutta omakotitaloa eikä kesähuvilaa..

 Kivennavan kirkko
 Yllätyksekseen Olli huomasi,että melkein jokaisen talon päädyn harjataitteesta pisti taivaalle radioantenni.
Hän vilkaisi taaksensa,ettei Paajasen rouva ollut seuraamassa ovelta paussinpitoa ja melkein juoksujalkaa kanniskeli ämpärin viimeiset metrit laudoitetulle kompostikasalle.
Sanko lensi sisältöineen kaaressa lumen peittämän tunkion päälle,sopanjätteiden sekä kakkakikkaroiden valuessa lautareunan yli pojan mononkärjille.
Mononkärjillään seisten hän joutui kurottamaan niljaantunutta ämpärin sankaa,jolloin talvipompan rinnusta likaantui jätteistä.
Munankuoria edustastaan lapasella ravistellen Olli marssi tyhjä ämpäri kädessä heiluen takaisin verannalle odottelemaan emännän kutsua sisään.
Sisältä keittiön radiosta hän kuuli Vili Vesterisen kurtun vetelyä,mikä kuulosti tutulta Säkkijärven polkalta.
Soiton seasta hän kuuli kovaa ja räkäistä yskimistä ja samoin hänen sieraimiaan kutkuttelivat tutut Fennia-tupakan savukiehkurat,mitkä kiemurtelivat siniharmaina lonkeroina keittiönoven ja kynnyksen välistä.
Ollin isä tuoksui aina töistä tullessaan erikoiselta,mikä kutkutteli lapsen herkkiä sieraimia havupuun tervalla,justerin porolla,koivulaudan höylälastuilla,sarkatakin hiellä ja pöllitupakan savulla.
Kylmissään verannalla varttitunnin seistyään Paajasen rouva pisti liinapäänsä keittiönoven raosta ulos.
--Eksää ossa eres yht paskämpärii pillamat kaatta tunkijol...poik!?
Rouva sähähti:
--Sää haises pers- ja kaulapaskalt ku kauppalan pääkatu lauvantaiehttooll !
--Tul nys sissää kyäkkii,nii pääses putsamaa ja viruttamaa tos kylmävesiraana all kätes ja rinnustas.
--Mäntysuappa on purkis ja pyyhe naulas...ettes märjin ja haisevin käsin tule pöyttää ehtoollisel!

Keittiön pöydän päässä istui laiha ja juovikasnaamainen mies kaulukseton flanellipaita päällään.
Yskänpuuskissaan tämä piti känsäistä nyrkkiään suunsa edessä,kuivuneen kehon ravistellessa tuolilla kuin jälkikäyntinen sisälaitamoottori
--No Anssu...täss seissoo se meitin uus orpopoik Olli!
Rouva esitteli tiskipöydän äärestä miehelleen,joka yskänkohtauksen laattua tarjosi veltolla ja luisella käsivarrellaan kuhmuraista kouraansa Ollin pestyyn ja kylmään pojankäteen.


Anselmi
Juhart 2004
  Anselmi uutta Fenniaa laatikosta vetäessään ja askin kannelle pöllitupakkaa koputellessaan sanoi Ollille:
--Älässää Olli välitä ton Sallin priiskumisest liikoi..
--Kylme miähet tulla keskenäs toimeen..
--Mua se on pitäny samallaises komennos jo kapinast asti,mut nyt mul ruppee oleman puhti ja pualustuskyky loppumas ikusest äkseeramisest..
--Mun Förbyyn kalkkitehttal pilatu keuhkoparit päästävä sisäkummeistas ilmap pihal..
--Ei eres kauppalan lasareetin pääpuukkotohtoril Kärjen Ollil..sun kaimallas...ol sellassi vulkanontipaikkoi,mitä vois niällä jonkun miksuuran kanss kurkust aleskäsi..
--Mun keuhko ova niin täys reikkii,ettei niit millä kummipaikoil korjata...lääkär sanos,etne näyttävä röntkenkuvas melkkes jouluhimmeleilt..
--Se viä leukail mull,ett ens joulun mun kiruksillan tuskin puhallettas sauna ettese myrskylyhtty sammuksiin.
Puheensa päätteeksi setä hörppäsi haaleata kahvia säröreunaisesta posliinikupista kutisevaan ja korisevaan kurkkuunsa kaulankostukkeeksi.

30.6.1960


Ollin Tatraplan
Juhart 2006
Olli kuuli Koulukaluston tehtaan pillin viheltävän lounastaukoa.
Hän vilkaisi rannekelloaan työtakin hihan alta sekunttiviisarin ylittäessä prikuulleen yhtätoista.
--Tarkasti se johtaja Monntag on kalibroinut tänäänkin tehtaan ajan...ihan sekunnilleen..
--Se kuulema tarkastaa kellonsa töihin tullessaan Greenwichin ajan mukaan BBC:stä konttorinsa lyhytaaltotransistoriradiostaan..
Olli mietti napsauttamalla betonipilariin asennetusta kytkimestä vannesahan virran pois päältä.
Samanaikaisesti hallin kaikkien muidenkin työstökoneiden moottorit hiljenivät,vain hihnaremmien siivapyörissä lopettaen hiljalleen lotkutustaan,huonekalunikkarien raahustellessa salin ovesta ulos aurinkoiselle tehtaan pihalle.
Ripustaessaan työtakkinsa virtakytkimen viereen iskettyyn betoninaulaan Ollille tuli rannekellonsa kalenterinäytöstä mieleen,että täsmälleen vuosi sitten kesäkuun 30. päivänä 1959 rouva Salli Paajanen oli päässyt tehtaalta eläkkeelle 65-vuotiaana.
Pulpettitehtaan toimitusjohtaja Sven Monntag oli antanut pitkäaikaiselle tehtaan siivoojalle ja leskirouvalle uskollisesta palveluksesta kultadubleisen naisten Eterna-rannekellon sekä yrityksen viirin pienellä valkoisella marmorijalustalla.
Anselmi Paajasen henki oli hiljalleen hiipunut yhä pahentuvissa yskänkohtauksissa jo Jatkosodan kesällä 1944 ja menehtynyt aivohalvaukseen kotona Majavakujan olohuoneen sohvalla Fennia-puuholkki suussa.
Anselmi oli lopettanut tupakoimisen vuotta aiemmin.
Holkkia "Anssu" oli silti pitänyt suupielessään imemisrefleksinsä vieroituskeinona.

Koulukalusto Oy 1946
Ensimmäisestä kasvatusisästään Ollilla oli vain miellyttäviä muistoja,mutta Salli Paajasta Olli oli yrittänyt karttaa vielä vuoden 1958 syksyyn asti ,palattuaan tehtaalle takaisin töihin YK-palveluksesta Suezilta.

Olli muisti hyvin kuin eilisen päivän erään vuoden 1941 kevättalvisen lauantai-illan saunomisen Anselmin kanssa,jolloin Olli tarjoutui setänsä kuihtuneen kropan selänpesijäksi.
Poikaa kyllä hirvitytti katsella saunan pukuhuoneen karhean pellavapyyhkeen päällä riisuutuvaa kuihtunutta miehenkuvaa,jonka kylkiluut pystyi sokeakin laskemaan sormenpäillään.
Anselmi sai riisuuntuessaankin pahoja yskänkohtauksia sylkemällä pukuhuoneen ovenraosta sulaneille ja mustuneille kinoksen rippeille vihreitä ja veripilkkuisia limaklönttejä,jotka loistivat kuunvalossa hangella fosforisina kuin inkaraunioiden epäjumalapatsaiden silmät.

Saunan lauteilla Anselmin piiskatessa koivuvastalla kumaraista ja kuhmuista selkäruotoaan ja vettä kipolla tulikuumille kiukaan kiville heitellessään,yskänkohtaukset tuntuivat laantuvan kosteudesta ja kuumuudesta..kuin helpotuksena viikkoisesta yskän piinasta sekä turhauttavasta tupauunona sohvan päällä makaamisesta,mikä oli pesinyt märkiviä makuuahaavoja kuivuneisiin pakaroihin.
Kylpemisen jälkeen pari istuskeli puhtaissa alusvaatteissaan lämpimän pukuhuoneen penkeillä katselemassa ovenraosta tummansinistä yötaivasta,mistä Ollikin erotti saman kirkkaan Pohjantähden ,mitä hän oli ihastellut Kivennavan kotinsa savusaunan ulkoseinällä isänsä kanssa istuessaan yhtenä vuoden 1939 syyskuisena iltana.
Sinä iltana Ossian-isä oli tarjonnut Ollille huikan kylmää yhden tolpan pilsneriä,pojan oppiessa huokaamaan ihanuudesta isänsä lailla vaahtoisen ryypyn perään..
Anselmi oli kaivanut rouvansa pakkaamasta maitokaupankassista esille korkkaamattoman jaloviinapullon,naksauttamalla sen kyhmyisillä sormillaan auki.
Setä otti pitkän kulauksen lekkerin suusta huokaaamalla syvään pihalle päin.
Ollista tuntui melkein kotoiselta.
Pojalle Anselmi tarjosi Salon Mallasjuomatehtaan ykköpilsneripullon,Ollin katsottua kasvaneensa yhdellä tolpalla karvan verran aikuiseksi.
Pilsneriä siemaillessaan Olli matki sedän huokauksia melkein yhtä äänekkäästi.
Anselmi tuntui tulevan yhä puheliaammaksi,vaikka ääneen oli tullut lisävivahteena pientä limaisuutta,tarinoidessaan elämästään:
--Kuules Olli....sun ikkäsenä mullei olnu aikkaa eikä varojakaan käyrä mittän koului..
--Meirä yhreksänpäises pesuees vuassara vaihttes tarvitti leippä pirtin pöyräll..
--Sää oles siin onnellises asemas kun ossaas jo kouluun mennesäs nuoren kollin lukke ja kirjottaa pukstaaveil..
--Mää pääsi vast kymmenluvul oppima aakkose kiartokoulus Isonkylä kanttorin opis melkke kolmekymppisen,jollo munt päästetti vast ripilt,kun pir mennä naimissi ton Sallin kans..piäne pako eres...
--Katkismukse ja kymmene käsky mää ossa ulkkoo viäl vaik takaperi ja ne kysymyksekki,ett.."Mitäs se on?
--Emmää mikkä kovi uskonnolline ol koskka olnu,ku köyhäs torpas oltti kasvatet enämpi sellasse tyäväje aattesse...
--Kaikki käskyi mää ole kyl nourattanu joteski,mut yht käskkyy mää ole kyl rikkonu...ettei piräs turhhaa laussu herras nimee...
--Mää alvariis kirosi pruukin johtajan sen Kalkki-Petterin nimee siit,et oli keksiny tyämiähel sellase maanpäällise valkose pulverihelveti..
--Viis vuat mää oli henkittäny sitä pulverii sissän ja sain siit kalkkikeuhko ikuseks riasaks...
--Ei sillo nuarempan tajunnu,ett joutus pakost henkittämmä sissääns myrkyllissi pölyi ja kaffetunnil jokasel jätkäl savus paperossi suupiäles tehttaa tiilikorsteeni juures..
--Me uskottiin,ett joka lauantaakiehttol saunan jälkke kun ottaa kunnollise matokuuri viinapullost,nii kaikk pöly sulaa keuhkopalkeis nesteeks ja tulee kusen ja räkän ulos huussin takasil nokkospenssaill ja ukkokoiranputkil..
--Nysse kuules Olli on liian myähäst eik se bruuki ol koskkan kellekkän maksanu korvaust tyämiäste kiruksien pilaamisest!
--Moni meist jo makkaa kalmistos nurmen all ja horsmanputki kasvva jokase persreijä lävitte...
--Ainoo hyvä pual siit kalkist on ettei ruumis pilaannu liijan noppiast eik pääs haisemaan.
--Mullon viäläkin yks kahrenkymmene kilo pussi sammutettuu kalkkii vajas ulkohuussin ja kompostikasan hajun peitämiseks...
--Loput kalkist Salli saa ripotella sen kultasel kummilusikall kukkamullan sijast mun haurallen!

--Hei Ola...lähres jo sapuskal ja mitässää oikkee funteeraass niin synkän näkösen!?
Kuului Ollin selän takaa samalla kuin koura puristi hänen olkapäätään.
--Ai Pena saateri,kun sie säikäytit miut!
Olli vastasi melkein pystyyn hypäten Tenkasen Penalle,lapsuuden kaverilleen ja Suezin jääkäritoverilleen sekä tietysti työkaverilleenkin.
Kummatkin olivat palvelleet Koulukalustolla puuseppinä olympiavuodesta 1952 asti ja käyneet armeijankin yhdessä Turun Autokomppaniassa Sirkkalan kasarmilla.
Ammattikoulunkin he olivat istuneet huonekalupuuseppälinjalla yhdessä läpi.
Pena eli Pentti Tenkanen kasasi pulpetteja sekä höyläpenkkejä Ollin ollessa linjan nokkamiehenä.
Olli oli saanut ylennyksen linjapomoksi toimitusjohtaja Monntagilta,reservin kapteenilta, YK-vääpelinä Suezilla saamansa muukalaislegioonan ansiomitalin Croix dela Guerren takia.
Kumpikaan, Olli eikä Penakaan eivät olleet muukalaislegioonalaisia,vaan Olli oli pelastanut yhden muukalaislegionalaisen hukkumasta Suezin kanavaan.
Koko juttu oli melkein nostanut poliittisen kriisin Port Saidin satamakonttorissa.
Mutta tapahtumasta tuonnempana....

Muukalaislegioonalainen
Juhart 2008

Pena oli maininnut Ollin ylennyksestä tehtaalla,että Kivennavan poika vihdoinkin oli naulaamassa itselleen punaista mattoa tehtaan toimistorakennuksen yläkertaan yhden ulkolaisen ansioristin takia.
Pena ei ollut lausunut sitä kateellisena,vaan parhaan kaverinsa puolesta.
Kasvuvuosina kauppalassa 40-luvulla Salon Moision pellolla kasvanut Pena oli ollut karjalaiselle Ollille melkein kuin privaattiturvamies.

Olli Paajasten huutolaispoikana


Salli naapurin rouvan
 kanssa pyykkituvassa
Juhart 2012
Rouva Salli Paajanen oli laihahko, ja korkeaposkipäinen emäntä,jonka jokainen liike näytti konemaiselta nykimiseltä.
Keittiössä tämä papatti alinomaan Ollille paikallismurteella kuuppalieden edessä aamukaurapuuron keitossa,evakkopojan arvatessa pienen osan rantakauppalan pätkäkielestä:
--Toi meirä Anselmi on yskiny olohuanee soffal jo pari vuat kalkkikeuhkojas pellol...
--On tää meikäläisen elo yht yht sairaire ja orpoje suajelust ja mää pani jopa hanttii sill Sunteliinskalkii siäl Mannerheimi lastensuajeluliitos,ett me ei nii pal kyl tarvittais yht evakkopoikka riasaks,mut me oltti sellases pahas välis,et tarvittii lisäpennei taloure piros,kun ton Anselmin sairaseläkekki ol niin piän...
--Oikkeest me saattii niit ruakasäännöstelykortei yhrel  henkel lissää tähä ruakakuntaa.ett....
--Jaa..mää taisin unohtaa,ett mun piräsis viärä sunt ton ylös vinttikammariin,joka tulsis oleman sun huanes..
Otas toi paffiaskis fölisäs,nii kiivetää ton vintill!

Vinttikamari Ollista tuntui yhtä kylmältä kuin alakerran lasiverannan tuulikaappi. Pieni musta puukamina luovutti lämpöä kamarin ovenpuoleisessa nurkassa vain lattian kipinäpellille ja päätykamarin paperilla liistratut tuplaikkunatkin olivat umpijäässä,rouvan jäädessä ovelle antamaan sisäjärjestyssääntöjä kuin sattumakorpraali alokastuvalle:
--Tää on sitten sun lukaalis ja saas itte kanttaa liiterist omat uunipuus tän..yhre sylillise klapei yhreks yäks..ja sitten sun piräs kattoma,ettes pääst kaminaa harakoil eik häkkää sissään tai me kaikk kualla siihe hiipivään noutajaan.
--Arinahiile sun piräs kattoman,ettei sinist liäkki näjy,kussää panes pelli kiine!
--Ja lisäks....ruaka-ajat ovas sellaset,ett aamjane on kello kuurelt..päivällist mää en tarjoo,kussää saas ilmase ruuan alakoulust,min mää olen sut kirjottanu sissään Tehraskarun tappiskouluun...ja ehtoollinen tarjota koton arkpäivisin kello seittemält...kummää olen tulnu töist kottiin..
--Sisäklosettii sää et tarpeisis saa käyttää,vaan pihaperän ulkhuussii...klosetti on tarkotettu isäntväjel ja viaraill..muistas se!
--Nahkas ja pläsis sääs saas pestä saunan muuriparas,mihin mää olen tehny aamusin valkjan..ja illall mää käyn ruuvaamas sull ton kammarin kattolampun,ettei sähköö kuluis liikkaa turhas käytös....ja muuteskin sun piräs pittää filttii tos akkunas,kumme nouratetaan tarkast pimennysmääräyksii mahrollisen ilmapommituksen takii..
--Läksyjen lukemisse sä saas käyttää talikynttilää...ja hiljasuus meirän taloures tulee kello yhreksät...
Olli nyökkäsi selostukselle ikään kuin ymmärtäneensä ,koskei halunnut rouvalta järjestyssääntöjen toistoa korkeafalsettisella kimityksellä.
Hän pisti pahvimatka-askinsa  hetekan päiväviltin päälle,rouvan kääntyessä ovelta varsista käännetyissä kumisaappaissa portaisiin.
Rappusissa rouva Paajanen molotti äkeissään:
--Pirkala kusse evakkopoik sekotti meirän rauhallisen elämän,mut valtijo saa makssa yhrest soran tuamast lisäsuust ainaski ruakakuponkein,ett saaraa ehkä muutama karvanen sianläskinpala papusoppaan...

Seuraavana aamuna rouva Paajanen kävi herättämässä Ollin puoli kuudelta aamiaiselle keittiöön,käskemällä poikaa peseytymään pihasaunassa.Ulkona oli täysi pimeys,missä tumma pilviverho melkein ulottui talojen tiilipiippujen hatuille asti.Hän oli sytyttänyt pukuhuoneessa talikynttilän ja kaatanut muuripadasta sinkkiämpäriin lämmintä vettä kasvojen pesuun.Saunan ainoana saippuana oli Mäntysuopa,jolla hän pesi kasvonsa.Olli pelkäsi veden tuhlauksesta rouva Paajasta,joka voisi sattumalta kurkata saunan ovelta,koska Mäntysuovan huuhteluun kasvoista ja kainaloista meni koko ämpärillinen...
Kerran kuukaudessa talvella rouva tulisi kaatamaan lämmintä vettä saunatralleilla seisovaan sinkittyyn kuhnepyttyyn ,jotta hän saisi pestä kuukauden liat nahastaan.Saunaa lämmitettin vain kerran joka toinen kuukausi,rouvan säästäessä polttopuita. Saunassa hän sai pestä Anselmin kanssa toistensa selät kauppalan saippuatehtaan hajusaippualla,vaikka Anselmi vinoili saippuan olleen tehdyn teurastamon eläinrasvasta.
Saunomisen jälkeen Olli sai istua keltaharmaatukkaisen ja luunlaihan Anselmin kanssa viileän saunakamarin puupenkin päälle levitetyillä mankelinkarkeilla pellavapyyhkeillä katsomassa kamarin ikkunasta kaihoisasti tummanpuhuvalle pakkastaivaalle ,missä paistoi kirkkaana sama Pohjantähti kuin heidän Kivennavan savusaunan yllä.Ollin Ossian-isä oli kertonut savusaunan ulkohirsineinän vastaisella penkillä kylvyn jälkeen,että kun oikein siristää simiään kesäkuulaassa,niin etelästä voisi vielä nähdä Leningradin amiraliteetin tornin kultaisen tähdenkin.

Anselmi-setä köhiessään keltaisia yskösklönttejä saunan ulko-oven raosta valkoiselle pihalumelle Klubipillitukan sinisessä savussa rauhoitteli Ollia Salli-tädin äkkipikaisuudesta:
--Älä sää ota kovin raskaast Salli-tärin pauhaamist..se on olnu meirän koko nelkytvuasisen avijoelämän aikan paljon kulmikkaampi ka äkkipikasempi..
--Me tairetaan olla nyt samas paatis,enkä määkään saa kulkkee meirän talon paraatioven kautta sissään ja jourun kiertämään takaverannan kautt,kun Salli pelkkää,ett mää tuan kummisaappaissan kauppalan kurakaruilt savitilsoi alkoovin matull.
--Sen takii mää jourun noil takarappujen eress olevill kuusenhakoil raapimaan saappaitan puhttaaks ja sit hissutella sisäl fillasukis kun joku hyyryläine,vaikk mää olen piänel palkallan maksanu koko torpan meirän omaks...
--Ennen sähkötehtaan hitsarin paikkaa mää tein pitkän tinkin Förbyn kalkkitehttaal,mist mää sain nää kalkkikeuhkot,mitä mää nyt yritän räkii ulos hankell...
--Ei se Salli kerkii eikä kehtaa katella nyt mun sairaseläkkeel pipparomist villasukkasillan tuvan ja makuukammarin välill pulpettitehtaan ja parin ekstrahuushollin siivoojan päivisin.
--Mun keuhkosolun pian makkaava kaikki toll pakall...

Koulumatka
---------------

Aamiaispöydässä Ollin syötyä Elovena-kaurapuurolautasellisen ilman voisilmää,mihin hän oli tottunut Kivennavalla ja huuhdellessaan puuron vedellä laimennetulla maitolasillisella,hän seisoi asennossa keittiön ovella pompassaan.koivistolaiskarvahatussaan ja monoissaan valmiina ensimmäiselle koulumatkalleen.
Salli-täti kolisteli jo verannan rappusilla lakaisemassa yöllä laskeutunutta lunta luudalla nykivin ja robottimaisin elein.
Rapuilta kuului kimeä huuto:
--Alassää evakkopoik jo tulla pihall ja juosta mun perässän koulull--!
--Ei mull ole koko huament aikka ventata yht kurreoravaa tääll rappusill!


Olli seurasi tädin rivakoita askelia puolijuoksussa kauppalan pääkatua pitkin autiolle kauppatorille,josta he marssivat peräkkäin kauppalantalon ohi Tehdaskadulle. He ylittivät Helsingin radan tasokäytävän,muutaman töihin menevän pyöräilijän ohittaessa,jonkun pulpettitehtaalle polkevan jopa kilistellessä ohjaustangon kelloa Salli-tädille.
Kello oli varttia vaille seitsemän heidän saapuessa kaksikerroksisen alakoulun pihalle,missä ei näkynyt sieluakaan,koska koulun ovet avautuisivat kello yhdeksältä.
Salli-täti puhalsi jääkylmään pakkasilmaan napakat sanansa:
--Sää saas ventata koulun ovien aukeemiseen saakka toll pihal ja mää olen jo valmiiks puhunu johtajaopettajattarel,joka ohjaa sunt oikkeesee luakkaan..
--Kyl ne opettajat pitävä yhren karjalaispojan ortinkis ja herran nuhtees,kuten muukkin kauppalan kakarat..
--Mull on nys kiirus suariuttu pulpettitehtaal leimaama kellokorttin.
--Kaissä ossaas jo paseerata takas meirän osotteeseen..ja kummää tulen töist,mää orotan,ett sää oles luanu lumet meirän pihalt ja poluilt..
--Santtaa sää voisis ripotella pihapoluill meirä liiterin nurkal seisovast säkist kuuppalapioll...
Olli seurasi katseellaan Salli-tädin viimekiriä pulpettitehtaalle,joka sijaitsi Tehdaskadun vastapuolella parin sadan metrin päässä.
Täti kiristi vauhtiaan,ohittamalla muutaman potkukelkkailijankin,häviämällä rivakoin kädenheilautuksin nopeasti pimeään ikään kuin käsillään halkaisemalla pakkasilmaa edestään.
Seistessään varttitunnin yksinään koulun pihalla,hän kuuli tehtaan pillien vihellykset työpäivän alkamiseksi.

Olli ja Tatraplan
Juhart 2009
30.6.1960 kello 12 keskipäivällä
--------------------------------------
Olli heräsi Tatraplan-autonsa ratin takaa tehtaan pillin vihellykseen.Hän oli tehtaan lounaan jälkeen mennyt ottamaan ruokatirsat tehtaan eteen rautukoivujen väliin paikoittamaansa autoonsa. Tenkasen Penan toinen tsekkiläisvalmisteinen lahna-Skoda seisoi hänen autonsa takana.
Pena taas vietti ruokatirsansa joenpenkalla paita edestä auki,ottamassa suulista possunpunaiseen ihoonsa.
Kauempaa tasoristeystä hän oli näkevinään silmissään sähkötehtaan ikkunoista vilkkuvia hitsausvälädyksiä,kuten pikkupoikana sota-aikana koulumatkallaan Tehdaskadun tappiskouluun.
Anselmi-setä ,entinen sähkötehtaan hitsari oli kuollut keuhkosyöpään vuoden 1941 maaliskuussa,jolloin evakkopojan elämä Salli-tädin komennuksessa kolmantena sotavuotena tulisi olemaan jatkuvaa sanasotaa ja alituista taksvärkkiä.
Tehtaan portilla hän vilkaisi taakseen kauempana kadun vastapuolella sijaitsevaan tappiskouluunsa päin,minkä piha oli autiona kesälomien takia.Muutama tuore äiti oli jalkakäytävällä työntämässä lastenvaunuja lastenneuvolaan päin.Kauppalassa tai juuri kastetussa kaupungissa oli toinen suurempi synnytysbuumi sitten sodan jälkeen.
Olli oli aloittanut Kivennavalla alakoulun I luokan 6-vuotiaana v.1939 syyskuussa.
Pojasta oli tullut vanhempiensa ylpeyden aihe,Ollin opittua lukemaan jo 5-vuotiaana Hevosmiehen almanakasta.Hän jopa luki jouluaattona suoraan takertelematta kuusen ääressä Luukkaan jouluevankeliumin.."Ja tapahtui niinä päivinä keisari Augustuksen aikana ja Herodeksen ollessa Juudean kuvernöörinä--".
Aloitellessaan Tehdaskadun alakoulun käyntinsä evakkokauppalassa hän oli kuullut keskustan yhteiskoulun tuhoutumisesta palopommista.Koulun pihalla pojat olivat kertoneet,ettei onneksi koulussa ollut pommin pudotessa oppilaita.
Häntä kyllä kiusattiin Karjalan miukumaukumurteesta ja siitä,että miten joku karjalainen evakkopoika oli päätynyt lounaissuomalaiseen kouluun,missä puhuttiin varsinaissuomea..sitä oikeata suomea.
Olli oli vastannut takaisin,ettei kauppalan murre ollut mitään suomea.vaan jotain puoliksi sveeariikin ja puoleksi suomen sekoitusta,missä puolet sanoista nielaistiin kurkusta alas omituisena pätkäkielenä.
Ja toiseksi..hän ei tänne vapaaehtoisena tullut,vaan ryssien tykinammus hänet tänne heitti Viipurin tieltä
--Mie istuin meijän muuttokuorma-auton laval kun tykinranaatin iskust lensin riihen kulman hankeen ja Marskin lastensuojelijat lähetti miut junal tänne.
--Mie haavotuin kätteen ja ohtaan siinä ilmalennos ja miut hoijettiin Lappeenranna Tilkas..
--Isä,äiti ja Orvokki-siskon on hauvattu Imatran hautuumaalle pelkin atomein arkuis...
Olli oli jopa näyttänyt koivistolaiskarvalakin alta otsassaan tukanrajassa punottaavaa arpipalkoa,jolloin poikien naamat kalpenivat. Lisäksi hän oli näyttänyt lapasen alta oikean ranteensa kellastunutta ihoa,mikä oli kipsin poistamisen perästä alkanut kutittamaan laamapaidan hihan alta.
Alakoulun pojat olivat siitä lähtien vakavina kunnioittaneet Ollia haavoittuneena sotilaspoikana,
Ollin kertoessa vilkkaalla mielikuvituksellaan olleen  jopa sotilaspoikaunivormussa ja Suomen pienoislippu kädessään tervehtimässä Marskia Kivennavan tiellä,kun marsalkan Chrysler Imperial oli vajonnut ojaan ylämäessä pehmeältä penkereeltä.

Olli oli kyllä diplomaattisesti kierrellyt poikien muista kysymyksiä rintamalta.
Ossian-isänsä kuolemasta evakkokuorma-auton kopissa tykinkranaatista hän oli vaiennut totuutta vältellen ja joillekin alakoulukavereille hän oli kertonut salaisuutena,että hänen isänsä matruusi ja kansimies Ossian Orava oli hukkunut Itämereen sukellusvene Vesikon tähystystornista,kun yllättäen sukellusvene oli kuten sukellusveneet tekevät,alkoi sukeltamaan hälytyksessä. Sisäänmenoventtiili oltiin ruuvattu kiinni sisältä,edes kapteenin muistamatta,että matruusi Orava oli jäänyt tähystystorniin kiikareineen.
Eräs luokkakaveri ja Horninkadun hedelmäkaupan omistajan poika Hurstin Hannes oli kyllä inttänyt vastaan.ettei sukelluseveneissä ole mitään kansimiehiä,jolloin Olli oli vastannut,että tähystäjät kyllä voidaan laskea kansimiehiksi ainakin ennen sukellusta..
--Eihän kukaan hullu umpisukkelossa seisoisi kannella!

Olli Kivennavalla

Ollin oppi- ja nälkävuodet 

Koulussa luokanopettaja ja tukevavartaloinen sekä paksunilkkainen Kukkosen Vieno oli ihmetellyt Ollin suurta ruokahalua. Kauppalan keskuskeittiöstä tuotiin hevoskärryillä muutama tonkallinen ruokaa,enimmäkseen soppia maitotonkissa tappiskouluun.Luokanopettajat kauhoivat oppilaille tonkista kullekin kotoa tuomaansa emalikulhoon papusoppaa,lihasoppaa ja joskus siskonmakkarasoppaakin.
Kesäkeittoa,josta Olli piti valtavasti,ei koskaan tarjottu.
Kauppalassa vain talojen omissa puutarhoissa kesäisin kasvatettiin kukkakaalia,porkkanoita,perunoita ja herneitä omaan käyttöön.Torillakin kyllä myytiin vihanneksia.mutta ne menivät pikaisesti jo aamulla kauppalaisrouvien ostoskasseihin. Siskonmakkarasopasta hän ei kyllä pitänyt,ihmetellessään sopassa kelluvia vaaleita nakinpätkiä,mitkä maistuivat enemmän jauholle kuin lihalle.Siskonmakkarasopan nimikin jo kauhistutti,vaikka luokassa oli  oli tyttöenemmistö eikä yksikään niistä ollut hävinnyt kouluvuoden aikana Asemakadun päässä seisovan teurastamon ovista sisään makkara-aineiksi.
Sopan jakelussa Olli oli aina ensimmäisenä emalikuppikourassa jonossa ,opettajan kauhoessa tälle oikein tonkan pohjalta sattumia,pojan oikean käden tönöttäessä ojossa luokan järjestäjän Ylhäisten näkkileipätehtaan paperisäkistä kaivamaa vanikanplaa odotellessaan..Opettaja oli huomannut pojan laihtuneen pulskasta karjalaispojasta laihanruipeloksi evakkopojaksi. Kukkosen rouva ajatteli kutsua jonain päivänä rouva Salli Paajasen puhutteluun,mikä aina lykkääntyi eteenpäin sotapäivien lisääntyessä lisääntyvällä pulalla.

Totuus Ollin laihtumisesta piili Salli-tädin muuttumisesta Anselmi-sedän kuolema jälkeen kitupiikiksi,joka kirjevaa'alla punnitsi Ollin päivittäisen ruokadieetin kaloreineen.Tädillä oli keittönkaapissa paksu leikekirja,mihin tämä oli leikannut ja liimannut vanhoista Kotiliesilehdistä pula-ajan ruokareseptejä..Täti oli myös harras Tahko-Pihkalan ihailija ,joka kovalla työllä ja oikeilla juuresresepteillä kasvattaisi evakkopojasta sitkeän maanpuolustajan. Talon puutarhasta kesällä löytyi lanttua ja hevosretiisejä yllin kyllin monen ruokalajin lisukkeeksi jakkupottujen lisäkkeeksi.Porkkanaraastettakin oli aina jokaisessa kesäsalaatissa niin paljon,että Olli uskoi muuttuvansa kasvoistaan oranssiseksi.
Ruokakommuutissa tädillä oli hyllykaupalla kuivattuja sieniä,kuivattua nokkosta,jopa kuivattuja voikukan juuria,joista  tämä prännärissä eli kahvipaahdinpannulla paahtoi liedellä ja myllytti ne polvien välissä veivattavalla kahvimyllyllä voikukanjuurikahviporoiksi. Täti vielä kehaisi voikukkajuurikahvin olleen parempaa kuin Ollin säännöstelykortilla ostetun osuuskaupan Paula-kahvin. Osuuskaupan Paulaa täti tarjosi vain paremmille vieraille,joita hyvin harvoin saapui kylään.
Ollille täti ei tarjonnut voikukanjuurikahvia,mutta koivunlehtiteetä,missä myös makupaloina lehtikirvat uiskentelivat  laihan vaaleanvihreässä teevedessä.
Kommuutista löytyi monta lasipurkillista Ahti-sillin lientä,jota täti tarjosi Ollille kuorittujen jakkuperunoiden kanssa. Olli sai töpätä perunanlohkoja sillinsuolaveteen mahan kurniessa.
Joskus sunnuntaisin täti tarjosi hänelle lihapullia,joita tämä oli jatkanut enemmän sekajauhoilla ja nokkosenlehdillä sekä kuivatuilla lehmäntatin hatunpalasilla.
Salli-tädin piharakennuksen perunalaarin rupisinkin jakkuperuna meni Ollin suuhun Ahti-sillin liemessä.
Ollista Salli-täti oli elänyt jo kansalaissodasta asti jatkuvaa pula-aikaa sydämessään,vaikka hyvinkin olisi varojen puolesta voinut passata itseään paremmilla aineksilla.
Täti oli myös alkanut haalimaan itselleen Ollin säännöstelykorteilla sokeria,kahvia ja meijerivoita kylmäkommuutin ylähyllyille ja aina kommuutista lähtiessään pannut oven reikeliin ja avaimen neppikukkaroonsa,mikä kulki tämän pompantaskussa aina töihin tai kauppalan keskustaan asioille..

Anselmin vielä eläessä heidän ainoa lapsensa ja poikansa,joka oltiin ristitty Anttoniksi,kävi vielä Turusta kuukauden viimeisenä  viikonloppuna junalla tai bussilla kotona.Antton oli nimitetty Turun Linnankadulla sijaitsevan armeijan esikunnan yhdeksi sotilasvirkamieheksi,ollessaan koulutuksella juristi.Antton hoiti armeijan varusmiesten siviili-ja sotalakirikosasioita.
Anselmi ja Salli olivat säästäneet pojan koulutukseen pienistä palkoistaan,vaikka hartioilla painoi raskas talolaina.
Pienessä punssissa saapuessaan kotiin Anttonilla oli salkussaan tuliaisina mustan pörssin porsaankyljyksiä tai läskipaketteja,joista Salli loihti olohuoneen katettuun pöytään makoisia menyitä.
Olli sai kaivella keittiön pöydän ääressä paistetuista porsaanluiden tähteistä viimeiset lihanrippeet poskihampaillaan taikka koviksi paistetut siannahkalohkot läskeineen ja karvoineen.
Kerran Antton oli tuonut mukanaan Turusta siannahkasalkussaan mukanaan fasaanin,jonka kuolintavasta tämä vaikeni. Ehkä joku kapiainen esikunnasta oli joko ampunut sen tai sitten ajanut sen yli vahingossa autollaan.
Kauppalan eteläpuolella sijaitsevan aateliskartanon mailla fasaaneja näkyi melko runsaasti vapaana.
Niitä ei saanut ampua sakon uhalla,kun kartanon kreiviomistaja itse harvensi pulskaa lintukantaansa haulikollaan omiin kalaaseihinsa.

Salli-täti oli käskenyt Anselmia kynimään fasaanin saunan portailla.Hän oli ottanut Ollin mukaan oppipojaksi linnun kynimiseen. Olli muisti oman Ossian-isänsä omistaneen lintukiväärin,jolla hän toi metsästä ja pelloilta pyitä ja muita luonnon kanalintuja ruokalistan jatkeeksi.Niiden kynimiseen ei tarvittu paljon aikaa,mutta Anselmin käsissä pullean fasaanin kynimiseen meni ainakin tunti. Anselmi-setä antoi Ollille komean ja värikkään sulankin evakkopojalle lahjaksi,josta Olli kynäveitsellään vuoli vinttikamarin pöydän ääressä sulan päästä viiston sulkamustekynän .
Illalla Paajaset juhlivat salin pöydän ääressä uunissa tehtyä fasaanipaistia,skoolatessaan pieniä kippurahäntäpikareita,jolloin jopa Anselmikin yskänkohtauksien välistä päästi kurkustaan laulunluritusta,joka enemmänkin kuulosti kurlaukselta.
Ollille Salli-täti tarjosi keittiön vahakankaiselle pöydälle linnun rääppeet päineen.
Kalutun linnun rääppeiden näkeminen teki Ollin melkein sairaaksi,Paajasten olohuoneen puolella kipattua kurkkuihinsa Anttonin Turun tuliaispullosta leikattua konjakkia jälkiruokaryypyiksi..
Olli oli kantanut fasaanijätteet vadilla pihanperän tunkiolle.
Tunkiolla hän oli itku kurkussa mutissut,että talon kollikin olisi voinut näyttää peräreikäänsä moisille rääppeille.
Salli-täti oli tullut keittiöön salin puolelta hakemaan keittiön kaapista kolmea lasipikaria valkoviinin nauttimiseen ja tavannut verannan ovella Ollin tyhjä fasaanivati kädessään.
Siitäpä täti kirkastui kiljumaan:
--Mitässää kossi oles tehny fasaanil?
--Oleksää heittäny Luajan antaman ruuan kompostiin?
 Olli oli vastannut laupeana ja puolipeloissaan:
--Ei miust Luaja sitä fasaania ole antanut kellekään,vaan joku armeijan kapitulantti on sen sala-ampunna jonkun porhon mailt..
Salli-tädin ääni kimitti moisesta nokkavasta vastauksesta:
--Kuules kurreoravan poik...mää olen ottanu sunt meirän hotteisiin pelkäst säälist ja lähimmäiserakkaurest,kussun vanhempaski on kualnu nii raakisest..ja sää oles ylpeyrelläs ja kiittämättömäl käytökselläs häpäissy meirän syrämen pohjast lähteneen anteliaisuuren teollas!
--Rankasuks sää saas nyten painuu vinttikammariis katumaan ja funteeramaan tekojas..ja yhreks kouluviikoks mää en sull köksää mittä ruakaa..ja saas tulla toimee pelkäl kouluruual...
-Onks asja selvä?
--Ja painus mun silmist näkymättömiin!
Olli siltä seisomalta kiipesi portaita vinttikamariin,korvissa vielä soidessa leikatun konjakin räkäistämän emännän kiroilun keittiöstä.

Olli istui vinttikamarin hetekan päivähuovan päällä melkein itku kurkussa kohtalostaan.
Hän kuuli rappusista köhintää ja aamutohveleiden hiljaisia painalluksia portaista.
Ovesta ilmestyi Anselmi-setä keppiinsä nojaten.
Setä tuli istumaan huovalle pojan viereen kaivaessaan pussihousun taskusta Ollille Fazerin sinisen suklaalevyn.
--Otassää nyt ainaski suklaat murheesess,ett se vihas ja surus laanttuu muutamal kraadil mittarissas!
Anselmi-setä lausui leikatun konjakin pehmentämällä äänellä.
--Tärilläs taittaa olla sellase naisten vaihrevuare päälläs,enkä määkään enää kallist korvian sen priiskumisell..
--Ja en määkään olsis syäny semmossii fasaaninpäit ja kalutui linnunluit,jotka eivä eres kelppa eläimill..
--Jos mul olsis valtta täs meirän huusholli akkavallas,niin mää antasin sull kaikkee parast,mut kun mää olen nyten sellanen soffal makkaava ja viruva sekä räkkää emaljfatiin sylkevä ihmisraakki, mull ei ol voimii jäljell taistella Salli vasten.
Hyvää yätä,Olli!
Anselmi sanoi,nousessaan vavisten kävelykepin varassa seisomaan,suunnistaessaan portaikkoon aamutohveleitaan raahaamalla.
Ovella hän kääntyi sanomaan:
--Sanos mummo,kun toinenki silmä tul sokeeks..

Anselmi aamupostin haussa
Juhart 2012.
Ollin pommilöytö ja muutama hyvä löytö

Vihtoveturi
Juhart 2004
PALOPOMMI
-----------------
Yhtenä vuoden 1942 heinäkuisena hellepäivänä Olli oli seuraamassa rautatieaseman ratapihalla vaihtoveturin puksutusta venttilitehtaan pistoraiteella.Hän oli tehtaan lankkuaitaan nojaten katsellut ratapihamiesten avonaisten tavaravaunujen kytkemisiä toisiinsa.Ollilla oli mukanaan vanha.kitisevä ja pinnapyöräinen lastenvaunu,mihin hän keräsi ratapihan ylikasvaneesta heinikosta heitettyjä olut- ja viinapulloja,joista Salmenrannan oluttehtaalla maksettiin viispenniä per pottu.Lasipula oli kova sota-aikana,
Kengänkärjellä potkiessaan heinikosta mahdollisia pulloja,hänen silmiinsä ratapenkan sorasta löytyi puolihautautuneena omituinen propellipyrstöinen sylinteri pystyasennossa.Hän äkkäsi sen olevan venäläisen Su-pommikoneesta pudotetun palopommin,joka ilmeisesti oli tippunut ratapihalle suutarina edellisviikon pommituksessa..
Hän mietti hetken jättäisikö hän pommin siihen ja ilmoittaisi siitä poliisikonttorille tai veisi sen henkilökohtaisesti lastenkärryissä päivystävän poliisin taikka suojeluskunnan päällikön nähtäväksi.
Lopulta Olli päätyi ensimmäiseen vaihtoehtoon,alkamalla käsin kuopia haarojensa välistä sepeliä pommin ympäriltä ja kuin mäyrä etukäpälillään koloaan.
Hän näki jo sisäsilmissään kunnallislehden pääotsikon: "Karjalaisevakkopoika esti tavarajunan räjähtämisen kauppalan ratapihalla..!Kiitollinen kauppalan johto palkitsi isättömän ja äidittömän evakkopojan adoptiolla
lapsettomaan kauppalan kamreerin perheeseen.".
Hänen suurin toiveensahan ja jokailtainen iltarukouksensa oli lopullisesti päästä uuteen kotiin rouva Salli Paajasen kontrollista.
Olli sai lopulta vängällä raskaan palopommin kiepautettua sylistään lastenvaunuihin,nepittämällä kernisen vaunukatteen sen päälle,koska palopommiin oli punamaalilla kirjoitettu suomeksi.."Terveisiä Kremlistä Mannergeimille..Gitlerin perännuolijalle!"

Olli tunsi kansalaisvelvollisuutenaan ilmoittaa pommilöydöstä ihan konkreettisena näyttönä viranomaisille.Näin hänen isänsä oli opettanut häntä  ja kunnioittamaan viranomaisia.Isähän oli kerran vienyt Kivennavan poliisit yhdestä perämetsästä löytämänsä pontikkatehtaan paikalle.
Hän työnsi selkä hiessä lastenvaunuja Satamakadun tasoristeyksen yli ja melkein selkä vaaterissa ylämäkeen rautatiesillankorvan kävely- ja pyörätien alkuun. Lastenvaunujen pinnapyörät nitisivät rasvan puutteesta ja jopa vipattivat sivulle ikään kuin puoli-irtoamaisillaan navoista pommin painosta. Vaunujen resoritkin olivat latistuneet painon alla.
Silti urheana ja pelkäämättä hän sisullaan sai vaunut lykättyä sillan toiseen päähän,josta kääntyi luiska vasemmalle alamäkeen jokirannan ja toripuiston väliselle hiekkakäytävälle. Juuri aamulla harvavoitu hiekkakäytävä sai nyt syvät rattaanjäljet pommivaunuista Ollinkin joutuessa puolivälissä pysähtymään ja haukkomaan henkeään.
Hän sattumalta oli pysähtynyt lähelle puistonpenkkiä,missä kaksi kukkahattuista täti-ihmistä oli istumassa ja nauttimassa termospullosta kahvinkorviketta.
Toinen tädeistä oli ihastunut näystä,missä nuori poika työnsi lastenvaunuja ,lausumalla punatuilta ja pystykatkoviivaisilta huuliltaan..(Ollista tämän huulten valkoiset rypyt muistuttivat huulipunankatkoina Suomen Valtionrautateiden Etelä-Suomen rataverkoston rantarataa):
--Voi..herranlettas senttän..ompas nii sööttii ett isoveli tyänttä pikkuveljees- tai siskoos lastenkärryiss!
--Ei nykyjäs nää paljonka tollassii kunnon poikii äitins apurein ja lastenflikkoin..!
--Mikäs on sun taaperon nimi siäll vaunuis?
Olli säikähti,että tätipari tulisi kurkkaamaan lastenvaunun repaleisesta plastiikki-ikkunasta pommivauvaa ja löpertelemään sille jotain aikuisten kakaroiden kieltä .
Muistessaan pommin olleen osoitetun Mannerheimille hän lausui sormillaan nenäänsä puristaen:
--Sen nimi on Manne...eli kastetodistukses Mauno...hyvää päivää teill rouvill..miull on kiire viedä Mauno nyt kotia..sillä taitaa olla kurat vaipas..
Olli läksi taakseen vilkaisematta työntämään lastenvaunuja kauppalantaloa ja poliisikonttoria päin soittolavan ohitse,kuullessaan toisen rouvan sanovan:
--Olipas varmaan iso poiklaps,kun lapsenrattaire pyäräkki upposiva santkäytäväll..
--Ei kait vain olnu syätetty mustanpörssin tarvikkeist..vai mitä Manta!
--Kaaras mul pikkasen korviket mukiin!

Olli oli lopulta pommivaunuillaan päässyt Raatimiehenkadulle kovassa hiessä ja aivan poliisikonttorin rappujen edessä yksi vaunujen pinnapyörä tipahti lappeelleen katukäytävälle,korin kallistuttua ahterista kuin uppoavassa onkipaatiissa. Olli nepitti kiireessä vaunujen plastiikkipäällisen auki,kippaamalla kuomun alas, ryhtymällä nostamaan polvet koukussa palopommia propellihännästä katukäytävälle.
Hän sai jalat harallaan sen kannettua ensiksi sylissään poliisikonttorin kiviselle ylärappuselle.Hänen onnekseen kamarin pääovi haukkoi henkeään sepposen selällään kesähelteen takia. Kamarin kahdeksan puuaskelman hän  suoritti pommi sylissään ylös päivystyshuoneen puulattialle kovalla ponnistuksella.
Päivystystiskin edessä hän kysyi korkean kateederimaisen puupöntön takana istuvalta ylikonstaapeli Kaljuselta vienolla äänellä..melkein piipittämällä ponnisteluistaan:
--Herra polliisimestar...mihinkäs mie voisin laskee alas tämän löytämäni ryssien pommin..tuonnekko nurkkaan spittuunin viereen?
Ylikonstaapeli Kaljunen kurkisti kunnallislehden takaa Ollia alaspäin kateederin takaa sanomalla välinpitämättömästi virkabaritoonillaan:
--Löytötavarat voisi toimittaa kamarin B-rapun löytötavaratoimistoon..
Sitten ylikonstaapelin puolikuun mallisten lukukakkuloiden pienentämät silmät lukkiutuivat Ollin sylissä roikottamaan palopommiin...ja painoi kämmenellään pöydän hälytysnappulasta.
Kamarilla yhtäkkiä syntyi säpinää,ovien paukkuessa,nahkasaappaiden korkojen kopinaa ja komentohuutoja,Ollin peräytyessä pommi sylissään  messinkisen spittuunin viereen,mihin hän laski hädissään löytöpomminsa seisomaan pyrstölleen. Pelästyksissään hän juoksi pakoon poliisikamarin portaita alas Raatimiehenkadulle,lisäämällä solkikenkiinsä vauhtia Isokadun Huberin putkiliikkeen kulmasta.
Joen toiselta puolelta hän kuuli paloaseman sireenin huutoa ,vapaapalokunnan Hudson Super Six-tikasauton ajaessa tummavormupukuisten ja spitzhübelkypäräisten palomiesten täyttämänä Isosillalle messinkikellot kilkuttaen.
Hengästyneenä Paajasten portille saavuttuaan häntä vastassa seisoi nimismies nojaamassa mustan Nash Lafayette-poliisiauton etulokasuojaan.Auton kuljettajana sisällä oli ylikonstaapeli Kaljunen.
Salli-tätikin seisoi portilla kädet puuskassa ,kasvot tulipunaisina.
Nimismies ryhtyi puhuttelemaan Ollia tiukkaan sävyyn pommin tuomisesta lapsellisena tekona poliisikonttorille,vaikka lopulta kertoi suojeluskunnan pommieksperttien todenneen sen suutariksi.
Nimismies viittasi Ollin tekoa jopa psykologian apinatesteihin leikillisesti,missä simpanssit yrittivät katosta langan päästä roikkuvaa banaania kurkottaa käsiinsä,kasaamalla huolettomasti päällekkäin huonekaluja,jotka sortuivat alta.
Lyhyesti sanoen Ollin tekosta johti postiivinen motiivi,josta puuttui todellinen järkevyys.
Rouva Paajaselle Ollin teko oli viimeinen katkera pisara maljassa sananmukaisesti räjähtämällä portilla,sylkemällä suustaan kaikki osaamansa tulenkippuraiset sielunvihollisen nimet kahdella kotimaisella kielellä ja jopa ensimmäisellä vieraalla eli venäjänkielellä.
Nimismies ja ylikonstaapeli yrittivät kaksistaan rauhoitella Salli-tätiä,lupaamalla,ettei asiasta tulisi mitään syytettä...päinvastoin,Ollille tarjottaisiin kamarilta palkinnoksi vaikka juoksupojan paikkaa,koska pojalla oli pikaiset jalat..
Nimismies vielä autoon kiivetessään varoitteli rouva Paajasta koskemasta Olliin.

Kahden vuoden piinasta Salli-tädin komennuksessa Olli nyt tunsi nahoissaan tämän todellisen vihan puhjenneen verenpunaiseen kukkaansa.
Hänen hyvät tekonsakin katsottiin uppiniskaisuudeksi sekä kolttosiksi.
Hänen viinapullonkeruunsakin johtui yrittämisenhalusta sekä taskurahan ansaitsemisesta sekä säästämisestä polkupyörän ostoon Vaasan Pyörästä,missä sota-aikana kasattiin vanhoista osista puoliksi vanhoja pyöriä
Rangaistuksekseen hänelle langetettiin kotona työtä vuorotta koko kesälomaksi,kuten polttopuiden hakkuuta,puutarhan perkausta,piharakennuksen maalausta punamullalla ja jopa ulkohuussin makin tyhjennystä haisevaksi ihmislietekasaksi,jonka kauppalan ruumantyhjentäjä Paska Paavo kävi lapioimassa sekä talikoimassa Polle-hevosensa lantakärryille.
Iltaisin hän laihan ehtoollisen jälkeen kiipesi rättiväsyneenä vinttikamariinsa,nukahtamalla vatsan kurninnassa päiväpeittoviltille riisuutumatta.
Lisärangaistukseksi Salli-täti pisti pojan katumaan tekojaan joka sunnuntaina ja kuuntelemaan kirkkoherra Grafbäckin kuivia saarnoja seurakunnan kivikirkossa.Sen perästä hän joutui kävelemään alas kauppalan pikkukirkon pyhäkouluun tenttaamaan katekismusta,jonka hän oli jo oppinut ulkoa Kivennavalla  5-vuotiaana..
Kerran pääkirkon jumalanpalveluksessa kolehdin keruun jälkeen eräs samassa penkissä istuva seurakuntalaisvanhapiika oli mennyt kuiskaamaan suntio Klenbergin korvaan,että Olli oli ottanut kolehtihaavista viisipennisen .Hänet oltiin marssitettu kuin vankina sakarstiin ja kirkkoherrakin oli tukistanut hänen otsatukkaansa luisen kylmillä sormillaan.
Minkä seurakuntalaisvanhapiika oli vain nähnyt virsikirjansa takaa oli se,että Olli oli ottanut tuulipuseronsa taskusta villasukan,missä hän piti pennisäästöjään ja peukalon sekä etusormena välissä pistänyt viisipennisen suntion kolehtihaaviin.Likinäköinen suntiokaan ei ollut havainnut mitään rikosta tapahtuneen,mutta vanhapiika ja tunnettu kauppalan tekouskovainen rolliakka oli nähnyt teon kuin jonain Tähtikino-elokuvateatterin selluloidifilmin takakelauksena.
Hän oli joutunut häpeälliseen ruumiintarkastukseen.kirkkoherran luisten sormien ladatessa luunappeja pojan otsaluuhun ,Grafbäckin haukkuessa häntä ryssänmaalta saapuneeksi ortodoksiseksi Lutterin kirkonryöstäjäksi.
Olli oli joutunut luovuttamaan rangaistuksena villasukkasäästönsä lunnaina teostaan sinä sunnuntaina merimieslähetykselle.
Hän oli sakarstista poistuessaan vielä katsonut taakseen,miten suntio ja kirkkoherra olivat laskeneet sakarstin vihersarkaisen pöydän päällä saalistaan,lausumalla Raamatun tunnetun lauseen väännöksen "Iloista antajaa kirkkoherrakin rakastaa!"


NYT NAPPAA..DET NAPPAR NYTT!
-------------------------------------------------
Sotavuoden 1943 kevättalvella hankien kilotessa auringonpaisteessa ja lumihankien sulaessa tappiskoulun pojat koulun päädyssä käristelivät suurennuslaseilla vanhoja mustavalkonegatiiveja,selluloidin palaessa reunoista pojansormissa olemattomiin.
Olli ei ollut liittynyt pyromaaniporukkaan,koska jo kotonaan Kivennavalla isä oli teroittanut paloturvallisuudesta,että tuli oli aina hyvä renki,mutta huono isäntä.Kotona tulitikutkin pidettiin punteissa lukkojen takana.
Tappiskoulun pojat heittivät käriseviä negatiivinpaloja naurun rämäkässä hangelle,Ollin käydessä palomiehenä mononsa kannalla polkemassa ne lumeen. Osa käryävistä negatiiveistä lensi poikien näpeistä ulkoroskakoriin,mihin koulun talonmies oli heittänyt luokista kerättyjä oppilaiden eväiden voipaperikääreitä.
Roskakorihan lemahti rasvaisista eväspapereista ilmituleen,poikien kadotessa kulmalta sekunneissa näkymättömiin. Olli sai palon sammutettua hangesta lapasissaan kantamalla lumella.
Hän kyllä sai ilkiteostaan johtajaopettajattarelta jälki-istuntoa ja taasen sijaismarttyyrinä kärsi muiden pahanteoista.

Lumella tuli olemaan Ollille pääosa eräässä tapauksessa,missä kauppalan kadunrakennusviraston lumikolakoplalla,palokunnalla sekä aurausautokalustolla tuli olemaan suuri savotta edessään.
Hän oli vinttikamarista löytänyt Anselmi-sedän  vanhan työkaluarkun,mistä löytyi jopa tämän kalastusvälineitä vieheineen. Setä oli saunailtoina kertonut urheilukalastusharrastuksestaan ja lohionginnastaan.Arkusta löytyi komea avokelainen lohivirveli,jolla kalamiehen liioitteluilla oltiin nostettu satoja kiloja ja metrejä taimenia.
Salli-täti oli yrittänyt kaupata kalavehkeitä sedän kuoltua monelle harrastajakalastajalle,mutta suurin osa narraajista olivat,uistin-,pitkäsiima-,verkko- sekä rysämiehiä.

Anselmi-sedän kalastusvehkeet siten jäivät arkkuun ja unholaan,kunnes Olli löysi ne viehelaatikkoineen ja pitkävartisin kahluusaappain.V.1943 Pyhäinmiestenpäivänä tädin mentyä sytyttämään  kynttilöitä paakirkon hautausmaalle Anselmi-vainaan haudalle,Olli oli vintillä koonnut vavan keloineen ja pistänyt kumisen harjoitteluvieheen perukkeeseen kiinni.Viehe oli melko painava kumikartio,jolla olli ensiksi harjoitteli heittoa nollakelissä piharakennuksen lautaseinää  ja sen vierellä seisovaa vanerista lumikolaa vasten.
Siiten hän siirtyi talon portille,mistä olisi makean pitkä matka heittää virveliä aution kadun yli vastapuolen kolmikerroksisen kivitalon seinää vasten.Kivitalon talonmies oli katukäytävällä pistämässä Fennia-pöllitupakkaa holkkiin katukäytävän lumenkolauksen jälkeen pyyhkien kädellään hikeä otsaltaan tukkilaispusakan hihansyrjällä,kun kuminen harjoitusviehe kolahti hangessa törröttävän lumikolan pohjaan.
Talonmies kirosi äänekkäästi:
--Mitä Perkkelet!!? Kun Olli kuuli kivitalon peltikaton kuminaa ja lumen suhinaa,jolloin ikään kuin domino-ilmiössä peltikatolta luminauhat järjestelmällisesti alkoivat liukumaan alas katukäytävälle.
Yhtäkkiä talonmiestä ei näkynyt mistään eikä talon edessä seisonutta maruuninpunaista johtaja Kinnarin Lincoln Zephyriäkään lumimassan alta.
Olli sai jalat alleen talonmiehen kaivettua itsensä lumiukkona kinoksesta,perkeleiden ja jumalautojen kaikuessa talon porttikongista ja kiviseiniltä ,muutamasta avoimesta ikkunasta kuuluneen radion jumalanpalveluksen ehtoollisvirren päätteeksi.
Koko kivitalon mittainen kadunpätkä oli umpitukossa peltikatolta valuneen suojalumen liu'uttua alas.Johtaja Kinnarin Zephyristkään ei näkynyt muuta,kuin tuulilasin krominen yläpoka,mikä kiilteli kirkkaana keskipäivän auringossa.
Salli-täti tullessaan pyörällä hautausmaalta kotiin,oli joutunut taluttamaan fillariaan risteyksestä vastapuolen liukasta katukäytävää pitkin kadun ollessa tukossa korkeasta lumivallista.
Kauppalan puhtaanapitolaitoksen vanhan kuorma-auton keulalle asennettu isosiipinen ja keltaiseksi maalattu lumiaura oli aukaisemassa katua kuin valtamerihöyryn keula vaahtopäistä aallokkoa.Kauppalan lumikola-ja lumilapiokopla oli kaivamassa ,kylläkin verkkaasti, sunnuntain ylityötuntikorvausten takia pitkin tupakkapaussein Kinnarin Zephyriä kinoksesta.Vapaapalokunnan vanha Hudson Super Six-tikasauto oli saapunut kellot kilkutellen paikalle puolisentusinan palomiehen paloletkun varressa oli pruutatessa vettä lumen sulattamiseksi auton päältä.
Veden pruuttaaminen alkoi kylläkin tuottamaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä sinitaivaan iskettyä pilveen ja tuulenpuuskien viilentäessä ilmaa nollagraadin alapuolelle. Vasta illalla kello kuuden maissa katu oli avoinna.Zephyrin kiiltäessä puolen sentin paksuisessa jääkristallikuoressa.

Olli oli joutunut tekosestaan poliisikonttorille kuulusteluun nimismiehen virkahuoneeseen.
Kivitalon talkkari oli syyttänyt häntä pamauksesta,jolloin lumet olivat alkaneet liukua katolta alas kadulle..
Hän pelkäsi joutuvansa rikosrekisteriin ja antamaan sormenjälkensä. Hänen nimismiespiirin ainoalla Kodak Brownie-laatikkokameralla otettu kolmiosainen potrettikuvasarja sivuilta ja edestä sekä rinnuksille nuppineuloilla pistetyn numerolapun kanssa jäisi ikuisiksi ajoiksi hänelle kiviriipaksi kaulaan.

Nimismies kuunteli Ollin versiota tapauksesta,alkamalla nauramaan niin,että univormun kullatut napit pomppivat mahan päällä.Nimismiehen mielestä talonmies ja taloyhtiö olivat syypäitä lumen tippumiseen,josta tulisi sakot asianomaisille. Pahimmassa tapauksessa joku jalankulkija olisi voinut hautautua ja menettää henkensä lumivyöryn alle.

Kotona Ollia kylläkin odotti Salli-tädin rangaistus,josta hänen tukanjuurensa ja pussihousujen persuukset vihloivat hellinä. Fyysinen kipu poistui parissa päivässä,mutta sydämen avohaava piteni pitenemistään.
Hänen mieleensä tuli käynti suojeluskunnan talolle Mannerheimin lastensuojeluliiton edustajan fru Sundelinin puheille,jos vaikka saisi siirron parempaan sijaiskotiin...

jatkuu..