Historiankirjoitusta autoista.Tahallaan unohdettua historiaako?

Taiteilija Akseli Gallen-Kallelan automainos
1910-luvulta

Suomalaisessa historian tutkimuksessa  alan akateemiset ovat syrjineet auto- ja liikennehistoriaa jonain liian uutena lähihistoriana ja alakulttuurina.Syrjinnän takana voi piillä myös historioitsijoiden poliittinen asenne ja tausta autoa sekä koko autokultturia vastaan.Suomalainen kansallishistorioitsija kaihtaa automuseoita jossain lönrootimaisessa utopiassaan siniristipipo päässään,tuohikontti selässään ja tuohivirsut jaloissaan. Automuseoidenkin määrä ajan mittaan on ollut jyrkässä laskussa ja harva nykynuorikaan viitsii käydä oikeassa museossa historiaa oppiakseen,koska wikipedia ja google tarjoaa klikkauksella vastauksen kotiläksyihin.
Historiankirjat sekä suuret tietosanakirjat ovat samoin mennyttä historiaa.
Yksikään renesanssia ja muita kultturihistoriallisia ajanjaksoja tutkinut historioitsija ei ole kirjoittanut lausettakaan auton historiasta,koska sitä katsotaan liian nuoreksi historian tallennukseksi,vaikka viimeisistä 1900-luvun suursodista on kirjoitettu lukematon määrä kirjoja..
Siitä huolimatta erityisesti autofanaatikoille ja bensiiniaivoille ollaan kirjoitettu viimeisen  60 vuoden ajan lukuisia historiankirjoja autoilun pioneeriajoista,jotka ponkaisivat alulleen sata vuotta myöhemmin ranskalaisen Monsieur Cugnotin 1770-vuosikymmenen taitteessa keksimästä höyryautosta. Cugnot ei ollut historian ensimmäinen mekaanisesti itsestään liikkuvan ajoneuvon keksijä,koska Leonardo da Vincikin monenlaisen härvelin keksijänä oli laatinut paperille erikoisen liikkujan.

Bilen av idag--Auto tänään
1952

Ehkä tuhansia kirjoja ollaan väsätty auton sekä autoilun historiasta,missä toistamiseen ollaan käyty melko pinnallisesti läpi kuvin sekä tekstein automobiilin syntyä Carl Benziä ja Henry Fordia nykyajan mulkosilmäisiin sukkuloihin saakka.Keräily- ja klassikkoautolehdistökin on paisunut  äyräittensä yli,missä eri julkaisuiden eri numeroissa toistetaan tiettyjen merkkien ainutlaatuisuutta sekä suosiota,brittiläisestä MG:stä amerikkalaiseen Ford Mustangiin tai 55-57 kolmos-Chevroleteihin aivan kyllästymiseen saakka. Tiettyihin automerkkeihin keskittyneitä julkaisuja,kilpa-autoilun historioita ja jopa 80 vuotta vanhasta Hot Rod-ilmiöstäkin ollaan koottu  historiikkejä autokulttuurifanatiikoille.
Autosta ollaan painettu sekä hyviä että huonoja historiankirjoja,joista huonompia puolilukutaitoiset toimittajat ja röyhkeät julkaisijat ovat koonneet vain teosten pikaiseen volyymimyyntiin. Osa näistä huonommista kirjoista ovat samoin hyvin asenteellisia kirjoittajan taikka kirjoittajien syntyperän pohjalta ja missä korostetaan oman maan merkkien paremmuutta.En itsekään ymmärrä,miten jotain brittiläistä 1950 MG TC:tä voitaisiin samalla sivulla verrata amerikkalaiseen 1958 Mercury Monterey Turnpike Cruiseriin ajo-ominaisuuksien kanssa.Vielä parisenkymmentä vuotta sitten britit katselivat nenänvarsiaan pitkin amerikkalaisia autoja röyhkeinä,mauttomina ja tyylillisesti äänekkäinä kuin Lontoossa vierailevia purukumia jauhavia ja leveäperäisiä jenkkituristeja.
Brittiläinen autokirjailu samoin hyvin lyhyin kaneetein sivuttaa amerikkalaisen auton historian.Britit olivat jo sota-aikana kateellisia liittoutuneiden komeaunivormuisille amerikkalaisille sotilaille,jotka saapuivat v.1944 Suuresta Lännestä sumujen saarille valmistautumaan Normandian maihinnousuun. Jenkkisotilaat olivat myös paremmin palkattuja saamalla käsikynkkäänsä parhaimmat brittinaiset.Brittien silloinen kateellinen sanonta jenkkisotilaista päti sodan jälkeen maahan tuotuihin kalliisiin jenkkiautoihinkin.."Over-paid and Over Here!

Hyvät autokirjat mielestäni ovat henkilöhistorioihin pohjautuvia teoksia,missä mekaanisen liikkujan syntyyn ovat vaikuttaneet oikeat ihmiset hyveineen sekä puutteineen.

Alkuautot

Omasta kirjastostani löytyy lähes 100 kappaletta autohistoriakirjoja,merkkikohtaisten teosten ja autokulttuurikirjojen väliltä,joista osa on painettu 70-luvulla ja viimeisimmät 2010-luvulla.
50-lukuisia korjaamokirjoja löytyy lisäksi hyllyiltä.
Haynesin korjaamokirjojen myynti tosin on ollut jyrkässä laskussa nuoremman autoväen etsiessä korjaustipsejä pyhästä netistä.Vanhempi autonentisöijä nojautuu vielä kunnolliseen korjaamokirjaan,nuoremman päätyessä kiperissä korjauskysymyksissä Googlen nettipalstan vastaukseen "Kysy kaveriltasi!"
Itse olen keskittynyt historiantutkimuksessani Ford Motor Companyn syntymiseen sekä kehitykseen,mutta kirjavalikoimani sisältö keikkuu kaikkien merkkien välillä,mitään merkkiä taikka autoilualaa kaihtamatta.Superautoista,kuten Ferrareista,Lamborghineistä ja Maserateista en niinkään kovin paljon välitä,vaikka niistäkin löytyy opuksia hyllyistä. Kilpa-autoilu samoin on saanut oman hyllynsä Louis Renaultin LeMans- 1908 kilpurista Formula 1-kilpa-ajojen historiaan.
Kuorma-auto-,traktori-,ja bussihistoriasta olen kylläkin erittäin kiinnostunut,pakettiautoja poislaskematta.
Eli olen monioktaaninen bensiiniaivo!
Lyijyttömään bensiinikauteen en ole päässyt edes oman auton omistuksessa.

Henry Ford,
ikuinen maalaispoika
Juhart 2005

Autohistoriassa Ford-merkki on aina pysynyt Fordina,vaikka v.1939 Edsel Fordin ajatuspoikasena syntyi perus-Fordin ja Lincolnin välille Mercury,joka logoistaan huolimatta näytti, kuulosti ja haisi Fordilta.
General Motors puolestaan menestyi usean merkin kokoelmalla,minkä huipulla seisoi Cadillac,laskeutumalla Oldsmobilen ja Pontiacin kautta Chevroletiin ja osoittamalla merkillään,mihinkä omistajakategoriaan kukin autoilija leimattiin. Chrysler seurasi GM:n mallikategoriaa Desotolla,Dodgella ja Plymouthilla.
Englannissa samoja renkaanjälkiä seurasivat Austin,Morris ja Wolseley sekä koko British Motor Company ns.badge-engineering-merkeillä ostajien arvoasteikossa, Rootesin seurattua niiden perävaloja Hillmanein,Sunbeamin,Singerein ha Humberein...

Ford silti pysyi pitkään Fordina ja kun ostajat halusivat korottaa itseänsä autoyhteiskuntaluokassa ylemmille rappusille,he kiipesivät General Motorsin tikapuuaskelmille lisätessään Mercuryn yläpuolelle Edselin. 60-luvulla kompaktiautojen tultua markkinoille Fordin alakotegoriaan pääsi Falcon,sitten keskiluokkaan Fairlane ja yläluokkaan Galaxie. Mercury seurasi Fordia rinnakkaiskategoriolla Edselin pudottua 1960 jälkeen listoilta.Mercuryn  uusi kompaktiauto Comet oli vielä prototyyppinä Edsel-merkkinen v.1959.
Autotehtaiden perustajina Henry Ford tunnettiin poikansa Edsel Fordin alistajana ja työpaikkakiusaajana.Henry oli jääräpäinen diktaattorijohtaja sekä lisäksi antisemitistinä Hitlerin ihailija.
Siitä huolimatta hän pani koko Amerikan pyörien päälle T-mallillaan  ja lupaamalla tehtaansa työntekijöille 5 dollarin päiväpalkan. 1930-luvun lopulla hän joutui napit vastatusten UAW-autotyöntekijöiden ammattiliiton kanssa kieltäytyessään parantamasta työntekijöidensä etuja sekä työolosuhteita.Edsel Ford isänsä kieltäytyessa allekirjoitti UAW:n johdon kanssa sopimuksen.
Muiden yksityisten autotehtaiden perustajajohtajat yhdessä,kuten David Buick,Ransom Olds,Louis Chevrolet ja Henry Leland (Cadillac) pistivät hynttyyt yhteen v.1908 General Motorsin William Durantin kanssa. Pontiac seurasi perässä Oaklandin vaatteissa v.1922 Alfred Sloanin ollessa GM.n toimitusjohtajana ja paikkaamassa 500 dollarin hintarakoa Oldsmobilen ja  Chevroletin välillä.
Jos historiassa muistetaan enimmäkseen Henry Fordin maailmaa mullistavaa T-mallia,ei pidä myöskään unohtaa ranskalaisen Louis Renaultin masinointeja eikä Andre Citroenin 30-lukuisen Traction Avantin ensiesittelyä.

1959 Morris Mini Minor

Brittien saarilla sodan jälkeen seurattiin Volkswagenin sotaa edeltävää esimerkkiä brittiläisen kansanauton kehittämisessä,jolloin syntyi v.1948 Morris Minor ja v.1959 Mini.
Eriskummalliselta tuntuu,ettei v.1944 Wolsfburgin tehtaan sijaitessa brittiläisellä liittoutuneiden valvontasektorilla,että tehtaan brittisotilasjohdon tarjotessa Volkswagenin valmistusta loordi Rootesille,arvoisa loordi kieltäytyi hankkeesta sanomalla,ettei noin ruma auto koskaan myisi.
William Morrisin ja Herbert Austinin perustamien merkkien yhdyttyä BMC:ksi, alkoi ns.Badge Engineering-kausi,missä GM:n ja Chryslerin tavoin myytiin merkkejä eri ostajakategorioihin.Samoihin aikoihin Rootes-ryhmä alkoi limboilemaan riman alta ja Standard-Triumph-Leyland-fuusio hajoamaan kappaleiksi sananmukaisesti sekä hallinnollisesti että laadullisesti.

Kouluaikoinani vähiten minua kouluaineista kiinnosti historia ja sen vuosilukujen päähän pänttääminen.
Kuivan historianmaikan ansiosta kiinnostukseni hävisi kokonaan historiasta lukuaineena.
Vasta myöhäisemmällä aikuisiälläni omin neuvoin aloin kiinnostumaan historiasta,ei niinkään vuosilukujen tarkkoina kirjaamisina,vaan tiettyjen ajanjaksojen kulttuuri-ilmiöinä.Lähisotahistoriat aina olivat kiinnostaneet minua jo 15-vuotiaasta asti,lainaillessani kirjastosta II maailmansodan ja etenkin Tyynenmeren sotaa kuvaavia teoksia.
Omituisena enteen totetumisena tulinkin 30 vuoden perästä hankkimaan 1947-mallisen rouvani Tyynenmeren yhdeltä saarimaalta,Filippiinien MacArthur-jeeppimaasta...sekä 1976 Oldsmobile Cutlassin että 1966 Mercury Comet Caliente-avomallin kirjoitetussa järjestyksessä.Jeepeissä päädyin ostamaan Filippiinien entisten valloittajien Toyota Land Cruiserin.

1951 Helsinkiläinen pirssimies
vastaanottamassa jenkki-Checkeriä

Autohistoriakirjoihin innostumiseni lähti myös kauppalan lainaston teknisen kirjallisuuden lyhyeltä hyllyltä v.1951 painetun Tekniikan Ihmeet-kirjojen sivuilta.Varsinaisia autohistoriakirjoja silloin ei ollut saatavilla,jollei lasketa mukaan vuosittain julkaistuja Mitä-Missä-Milloin-kirjoja ja Pikkujättiläisiä,joissa oli pojannaskaleille tarkoitetut omat autosivunsa.Niillä sivuilla esitetyt uudet 1955-58-malliset autot nykyään ovat nostalgikolle klassikkoja. Yhden autokirjan olin saanut isältä joululahjaksi ja mikä ilmeisesti oltiin käännetty brittienglannista suomenkielelle. Mitä kirjan kuvituksessa ei oltu muutettu ,olivat vasenkätiset liikennekuvat.
Kirjan autokuvissa liikennöivät jo silloin Suomessa ikivanhoiksi katsotut AEC-Guy-,Thornycroft- ja Dennis-kuorma-autot. Suomeenkin sodan jälkeen tuotiin Britanniasta oikeapuolisella ohjauksella varustettuja Fordson Thames 7V-kuorma.autoja,jotka pohjautuivat sotaa edeltäviin malleihin.Kovassa autopulassa ne kelpasivat ammattiautoilijoille yhtä hyvin kuin v.1951 maahantuodut ja seuraavan vuoden Helsingin olympialaisiin tarkoitetut 1948-malliset loppuunkäytetyt Chicagon Checker Cab A2-taksit.

Nykyiset kiiltopaperiset,taidekuvaiset sekä kovakantiset autohistoriakirjat kuuluvat kahvipöytäkirjakategoriaan,joita luetaan sivuja sormilla selaillen yksityislääkärien vastaanottohuoneissa tai todellisten autoerotiikasta kiinnostuneiden moottorimasturboijien olohuoneiden lasipöydillä 42-50-tuumaisen HD-tauluteeveen kajossa.
Todelliset itseäni kiinnostavat autohistoriakirjat käsittävät,ei ainoastaan niiden historiaa faktoineen ja ajankuvineen,vaan myös niihin liittyviä ihmisiä ja paikkoja,mistä löytää tavallisten ja kuuluisien henkilöiden tragediaa,draamaa,komediaa,skandaaleja,petoksia sekä rikoksia.
Auton historia on historialliselta kannalta hyvin lyhyt ajanjakso eli noin 130 vuotta ja siihen liittyy paljon tarua ja totta.Periodia voitaisiin kuvata seitsemänä paheellisina siskona eikä seitsemänä hyveellisenä siskona yleisessä raamatunhistoriassa. Autot ovat aiheuttaneet ympäristötutkijoiden mielestä ylenpalttista ilman saastumista ja turvallisuusfanaatikkojen sekä vihersormien mielestä miljoonien ihmisten turhia hengenmenoja.
Auton ikää katsotaan liian lyhyeksi,mistä tietosanakirjat sekä wikipediat referoivat myös erittäin lyhyesti. Kirjailija John Steinbeck kuitenkin oli korjoittanut,että amerikkalainen automies tietää enemmän planeettavaihteistosta kuin avaruuden planeetoista tai vaikkapa vaimonsa klitoriksesta.
Automobile-lehden toimittajan Brian Sewellin mielestä yksikään historioitsija ei lähtisi kirjoittamaan uudelleen historiaa yhtä vähin sivumäärin samanlaisista dynastioista,konkursseista sekä taisteluista 100-vuotisesta sodasta (1337-1453).

Tee Split
Juhart 2004

Eräät autohistorioitsijat ovat väittäneet,ettei autoa ollut kukaan erityinen yksilö keksinyt eikä sen syntymäajaksi voida antaa tiettyä päivämäärää tai edes vuotta ,yhtä vähän kuin kristinuskon messiaan syntymäajankohdastakaan.
1880-lukua voidaan katsoa todelliseksi ajankohdaksi,jolloin muutamien menevien miesten mielissä oli kypsynyt ideoita mekaanisen vaunun kehittämiseksi. Otto-moottorisen auton tarinahan alkoi Karl Benzin ja Gottlieb Daimlerin ajatuksenpoikasista,päätymällä nykypäivänä lopulta kehityksessään Smart-tynkäautoon, Toyota Priusiin sekä muihin hybridiautoihin.
Auton syntymän ja nykyisen hybridiautojen kehityksen väliselle ajalle on mahtunut monenlaista merkkivalikoimaa,satojen jo kuoltua kovaan kilpailuun 1910-20-luvuilla ja loput orpomerkkeinä sulautuneina valtamerkkien valikoimissa 1950-luvun kilpailuun ,talouslamoihin sekä valtataisteluihin.

Guinnessin julkaisematon mainos
v.1936 saksalaiseksi Volk Bieriksi

III Valtakunnan kansleri Aadolf Hitler käytti autoa natsipuolueen pönkittämiseen taikoessaan kaksi kansallista visiotaan samaan kuvaan eli vaalealiuhutukkaisen ja kauniin arjalaismiehen ajamaan Volkswagenia Schiebedach-haitarikatto taakse rullattuna Autobahnilla. Kolmantena visiona hän pisti itsensä ja natsipolitrukkinsa istumaan paraateissa ja autobahnoilla esi-isiensä saksalaisina mytologian jumalina sellaisissa mahtavissa Valhallawageneissa kuin Mercedes,Horch sekä Maybach.
Autosta oli tullut täten ihmiskunnalle peltijumala.
Egyptiläinen aasikuski voi kiduttaa vetojuhtansa nääntymiseen saakka kadunreunaan raskaan kuorman vedossa,mutta jos joku vahingossa potkaisee kairolaisen Fiat-taksikuskin vanhaa Mirafioria kylkeen,potkija ei selviäsi hengissä ilman poliklinikalla käyntiä.
Auton keksimisestä asti mitään toista konetta ei olla palvottu enempää.Auto on paljon temperamenttisempi kuin hollywoodylainen pikkutähtönen,ahneempi kuin Wall Streetin Ghekko ja likaisempi kuin sikalätissä pyöriskelevä karju sekä tuhoisampi kuin salamanisku Uuden Vuoden aattona kiinalaisessa ilotulitusrakettitehtaassa.
Auto on omituinen petikaveri.
Se on tullut meille yhtä välttämättömäksi kuin metsästäjille ajokoirat taikka hevoset egyptiläisille faaraoille.
Autotehtaista ollaan rakennettu lasitemppeleitä tai taidegallerioita,kuten Dresdenin viimeisestä lasisesta Volkswagenin kokoonpanotehtaasta.
Autoista on tullut myös tavallisen maalaisjärjen ylittämä rakkauden kohde,liikkuva olohuone ja toinen toimisto ilmastointilaittein ,surround-äänitehostein,kännyköin ja tietokonein. Auton GSP-neitikin ohjaa mierolla äänellä autoilijan ruuhkassa suorinta tietä kotiin taikka töihin.
Taivaan herran lailla auto antaa ja ottaa tasapuolisesti. Se tarjoaa omituista ajamisen vapaudentunnetta kaupunkien ruuhkautumisiksi samalla,kun luonnovaramme haihtuvat miljoonista pakoputkista taivaan tuuliin. Se lupaa meille unelmaa,jota se ei pysty tarjoamaan. Vain hyvin harvoin useimmat meistä osaavat nauttia maantieajon vapaudesta,josta mm. Herr Hitler ja Henry Ford sekä kilparatojen ja rallireittien yleisöjen palvomat ajajat ovat unelmoineet.
Autosta on kehittynyt jonkinmoinen puolijumala sekä piru samoihin kuoseihin ja viettelijätär,joka vastineeksi tarjoaa ilkeän sukupuolitaudin käteismaksua vastaan.Toisaalta  auto on omistajalleen palkittu ,joskin mustasukkainen rakastajatar.

Yksi autohistoriakirja nimeltään 100 vuotta autoilua (Auton yhteiskunnallinen historia 1981) päättää viimeisen kappaleen historiankirjoituksessaan sähköautoihin otsikolla "Palaaminen ohmeihin" .V.1974 Amsterdamissa esiteltyä lupaavaa White Car-sähköautoa suunniteltiin vuokrakäyttöön saatavana tietyiltä perustetun osuuskunnan sähköasemilta.Siitä huolimatta ympäristöystävällisestä menestyksestään huolimatta hanke valui hiekkaan julkisen tuen puutteesta.
Samainen kirja ennusteli auton tulevaisuudesta seuraavaa:
Autojen moottorit tulevat olemaan täysin kiinnisinetöityjä yksiköitä kuten jäähdytin- ja pakastinlaitteistot,mikroprosessoreiden kontrolloidessa jokaista auton komponenttia.
Jonain päivänä sähköautoja tullaan käyttämään lyhyillä ostosreissuilla ja ydinkäyttöisiä pitemmille reissuille.
Pyörät kylläkin tulevat oletettavasti pysymään paikoillaan siitä huolimatta,että historiassa ollaan keksitty lentoautoprototyyppejä,taittosiipisistä ilmakantoalustyyppeihin..
Auton ohjauspyörä voi kylläkin kadota sormikosketustyyppisen sensoripaneelin ja autopilootin paikalta.
Lyhyessä ajassa kojetaulujen kellot vaihtuvat digitaalisiksi näytöiksi,vaihdekeppien samalla kadotessa,kuten Fiatin ilmoittamassa uudessa automaattivaihteistossa,minkä tehdas oli kehitellyt yhdessä hollantilaisen Van Doorne DAF Variomatic-vaihteistosuunnittelijoiden kanssa.
Tulevaisuus osoitti tuliko keksinnöistä tarua vaiko totta.

1972 McKee-sähköauto

1980-luku muutti auton tietokonesuunnittelijoiden avulla globaaliseksi,aerodynaamiseksi ja absurdin orgaaniseksi menijäksi,mikä hyvin vähän ärsytti ulkomuodoltaan maailmanlaajuista ostajakuntaa. Automainoksista tuli räikeän värisiä ja pelkästään kaupallisia,agressiivisia ja huumorittomia promokuvia,missä yksikään ihminen ei näyttänyt nauttivan läsnäolostaan.Nostalgikkoja houkuteltiin autoliikkeisiin retromalleilla,jotka muistuttivat ostajakunnan lapsuuden autoja ja joidenka sisäelimet olivat tupaten täynnä viimeistä tietotekniikkaa. Tuulen viemää olivat automerkkien kansalliset piirteet,omalaatuisuudet sekä innovatiivisen kekseliäät muodot.

Autolla ja autoteollisuudella on ollut suuri merkitys niin rauhassa kuin sodassakin.
Sotateollisuus kohotti työllisyyttä sekä hyvinvointia niin Saksassa kuin Amerikassa vaakapuntin toisessa päässä samalla,kun sotateollisuuteen pakotettujen autotehtaiden nuori työmiesväki kaatui Pohjois-Afrikan ja Tyynenmeren taisteluiden sotateattereissa..
Hitler jo 30-luvulla valmistutti kuumeisesti sotakalustoa Euroopan valtaamiseksi,viimeisten sota-Fordien valmistuessa Kölnissä sekä valloitetun Ranskan Fordin Poissyn tehtailla v.1944 ennen Liittoutuneiden saapumista.

1942 Alistair Cooke Pasadenassa Kaliforniassa
1936 Lincolnillaan

Alistair Cooke,brittiläissyntyinen ja Amerikan kansalaisuuden saanut reportteri teki v.1942,jolloin Yhdysvallat olivat liittyneet maailmansotaan,Amerikan kiertomatkan vanhalla v.1936 Lincoln Zephyrillä.
Matkan tarkoituksena hänellä oli tutustua sotaan valmistuvaan Amerikkaan ja amerikkalaisiin.
Amerikka tunnettiin alueellisesti muuallakin maailmassa tuotesymbooleistaan.
Floridalaiset tunnettiin appelsiineistaan ja itse osavaltio suosivasta ilma-alastaan.Montanan sinikatkin (linnut) saivat lentää vapaasti Anaconda Copper-yhtiön luvalla. Michiganin alkuasukas voi tuntea itsensä täysin erilaiseksi muista amerikkalaisista auton ohittaessa hänet,koska auto oli tehnyt hänet eikä pelkästään Jumala.
Detroitin,maailman suurimman autotehdaskaupungin yllä hän kokee Henry Fordin käskevän hahmon läsnäolon.

Fordin Rouge-joen tehdas 30-luvulla

Henry oli sellainen kekseliäs mies,joka oli hoksannut panna polttomoottorin sille paikalle,missä hevonen ennen veti.Silloisen Detroitin 20.000 asukkaan pikkukaupungin,joka käsitti enemmistöltään maanviljelijöitä ja ammattimiehiä,polttomoottorin päpätys kasvatti neljännesmiljoonan asukkaan kaupungiksi 40 vuodessa.
Halpa autojen massatuotanto tappoi pienen Puolasta,Saksasta,Venäjältä,Unkarista ja Skotlannista saapuneen siirtolaisammattimieskunnan.
Nämä ammattimiehet olivat saapuneet maahan harjoittamaan eurooppalaisia käsityötaitojaan yhteen rauhalliseen paikkaan vainojen,nälän sekä kurjuuden alta.
He tulivat pyörittämään maan pikkukaupunkien elämää huonekalupuuseppinä,kelloseppinä,vaunuseppinä,kaasuputkimiehinä,värjäreinä sekä valjas- että satulaseppinä.Opettaessaan poikiaan kaivertamaan puuta tai myöhemmin kokoamaan laskukoneita sekä pölynimureita ,Henry Fordin automaattisen kokoonpanonauhakeksinnnön sivussa samat pojat kasvoivat
aikuisiksi kiertäessään samaa numero 39:n pulttia auton runkoon.
V.1939 samaiset pojat olivat päätyneet välttämättömiksi ratashampaiksi massatuotantokoneistossa mittasorvareina,jigi-ja laitemiehinä,prosessi-insinööreinä sekä pylväsporekoneen käyttäjinä.
V.1943 näitä työpaikkoja tarjottaisiin avoimiksi sanomalehdissä sekä työvoimatoimistojen liitutauluilla.
Detroitin vaihdos autotuotannosta pommikoneiden ,jeeppien ja panssarivaunujen valmistukseen ei ole koko Detroitin tarina,koska sota dramaattisuudessaan tuli paljastamaan "eksperttien" sokeuden.

A Little Golden Book,Cars and Trucks
Suomessa Tammen Kultainen Kirja

Merde! Hajussa kyllä kasvaa,kun oltua saa.Papinpoika ja pakana.

Kuninkaallinen sviittini
Juhart 2005

Hajuihminen

Luin aamulla nettilehdestä artikkelin,että pieru voisi hyvinkin olla parisuhteen matkamittari.
Me rouvan kanssa olemme kestäneet toistemme hajuja jo lähes 30 vuotta ja kolmessa eri maassa ja matkamittariinkin on rullannut kymmeniä tuhansia kilometrejä toistemme ensitapaamisesta.Osa avioliitosta on käyty kaukokapulasuhteessa rouvan oltua Saudissa,minun taas ollessa Manilassa ja Suomessa.Lopulta yhteiselämämme vakiintui itä-Lontoossa 2003,jolloin pääsimme nauttimaan oikeasta vanhentuvan pariskunnan yhteiselämästä peräkannikat vastatusten Queen-size-vuoteessa.Rouvani on joutunut elämään vieressäni käsi nenäänsä peitellen Lontoon vaihdevuotensa todellisina hajusteisina viihdevuosina. Kulttuurieroistamme huolimatta olemme sopeutuneet toistemme hajuelämään,missä filippiino paukuttelee vain vessassa ja minä avoimesti päästelen kaikkialla äänekkäästi läsnäoloni ilmoittamiseksi kuin koira,joka merkkaa reviirinsä kivijalkaan takajalkaa nostamalla.Lisänä näihin hajuelämyksiin rouvani muistuttaa jalkojeni tuoksahtelemisista,vaikka juuri olin pessyt ne ja vielä pistänyt niihin valkoista jalkatalkkia.Hiostavat jalat minulla on ollut pikkukundista saakka ja siitä syystä olen kaihtanut kaikenlaisia kumijalkineita.kuten kumisaappaita sekä kumitossuja.
Ihmettelen suuresti,miten Filippiineillä,kuumankosteassa maassa kaikki haluavat kumitossuja,brittiläisesti kutsuttuina Trainersejä ja jenkkikielisesti Sneakersejä..etenkin Nike Aireja..missä jalat hikoilevat enemmän kuin niiden kansallisissa ja tuuletetuissa varvassandaaleissa.Filippiinot kutsuvatkin kumitossuja nimellä Rubber Shoes.
Kysymyksessä kuitenkin voisi olla filippiinojen kiima kaiken ulkomaisen ja amerikkalaisen eli ns.Statesiden perään..
Hiostavassa Filippiinien saarimaassa,jos haluaa pukeutua trendikkääksi pitää olla jalassa uudet Niket sekä niskassa nahkatakki!

Aluksi itälontoolaisen huoneistomme mieshajun kaikottamiseksi rouva osteli 99p-kaupasta halpoja Glade- ja Afton-ilmadeodorantteja lopulta päätymällä sähköpistokkeeseen kytkettyyn kolmiaromiseen hajunpeittolaitteeseen,joka antaa huoneistoon miedon vanilja-aromin peräpäästöjen peitoksi.
Rouvani on myös hiukan kateellinen minulle siitä,miten helppoa hajusteleminen ja vessassa käynti minulle on,kun itseään vaivaa kiperänkova vatsa,joka korjaantuu vasta kerran viikossa toimitetulla peräpuikkohoidolla.
Onnen lahjat eivät koskaan käy tasan!

Otsikon lause ilman ranskankielistä Merdeä tuli äitipastorskan suusta,kun vuonna 1954 putosin Konrad ja Edit-maanviljelijäpariskunnan omistaman Ornäsin kesäpaikkamme "meridiiselin" eli monireikäisen ulkohuussin emännän reiästä paskaruumaan. Isäpastori Konrad-isännän kanssa sai vedettyä minut ihmisulosteen peittämän ja haisevan papinpojan ruumasta ulos.Äiti kuurasi minut puhtaaksi merivedessä,samalla kun maatalon Huli-pystykoirapenikka repi rantakalliolle heitetyt uimahousuni matonkuteiksi.Pikkusiskoni lisäksi kerran vetivät minua kesäpaikassamme höplästä,tarjoamalle minulle Pax-pastillirasiasta lampaanpapanoita ilmaisiksi maistiaisiksi..
Kaikesta hajussa kasvamisesta huolimatta en kasvanut edes päätä pitemmäksi isäpastoria,joka lainetukallaan ylti karvan päälle 162 senttimetriin.

Hajumaailmani

Koko ikäni olen ollut eräänlainen hajuihminen eli aistinut maailmaa sieraimillani.Omia peräpäästöjeni hajuja en koskaan ole koodannut pahoiksi.
Kotikauppala syksyisin haiskahti imelältä sokeritehtaan käynti-ilmalta,mihinkä sekoittui isäntien tehtaalta takaisin traktorien peräkärryissä ja kuorma-auton lavoilla kantturoilleen kuljettama juurikasleike,mikä tuoksahti lapsen oksennukselle.Pappilan aitanaapurin liesitehdas taas haisi pajakuonalle sekä ruostuneelle raudalle..
Alhaisten vanhan puualakoulun puupulpetista keväisin haistoin luokan avoimesta ikkunasta kutkuttavan ja miellyttävän Ylhäisten vanikkatehtaan tuoksun.
Pappilan pesutupa tuoksahti Hilkka-pyykkärin sipulikainalohieltä ja Hilkan autellessa äitipastorskaa joulunalusköksäilyssä,keittiö piti tuulettaa sipulihien hajusta,mikä tarttui jopa leivottuihin rusinapullalengdeihin.
Lapset eivät kyllä koskeneet yhteenkään pullansiivuun,mutta äiti kehaisi,että kyllä isälle kelpaa kaikenlainen pieni suuhunpantava onkimatokoukut mukaanluettuna,koska tämä oli aasialaisessa flunssassaan menettänyt hajuaistinsa..ja lisäksi se ei tunne mitään yläleuan tekareiden takia ja hotkii ruokansa kuin vahtikoira kulhostaan.
--Makeanperso se on aina ollut!
Isä taas haiskahti suuhalitoosista,jota katsottiin ammattipuhujien taudiksi.Aluksi luultiin,että isän tuoksahtelu johtui makean kalvamista ja amalgaamipaikatuista hampaista,mutta äidin pakoittamana isän jouduttua hankkimaan yläleuan tekarinsa,hammaskiven tuoksu pysyi ilmassa.Sitä taas pidettiin miehisen miehen tupakkahenkenä pastorin saarnatessa totuuden hengestä,jonka piti johtaa meitä..
Paha henki poistui kylläkin Vademacum-suuvedellä,ettemme aina joutunueet ruokapöydässä puhaltelemaan keittiön ikkunaverhoihin,isän tokaistessa ulospuhalluksellaan ja papinbaritoonillaan,että "Kylläpä tämä karjalanpaestij haesee hyvälle!"
Pappilan hoviräätäli,viitasaarelainen Närhen Uuno,jonka toinen jalka oli jalkaterän mitan lyhkäsempi,tuoksahti isän tavoin pilliklubihöyryiltä istuessaan keittiönpöydän päällä kraatarin ristiasennossa harsimassa isän sotamanttelia,josta tehtiin minulle talviulsteri.
50-luvun lopulla yhtenä kesäpäivänä palattuani pöksytehtaan mökiltä kotiin,äiti kertoi minulle Uuno-sedän kuolleen meillä kotona.
Ensimmäisksi kysyin äidiltä:
--Haiseeks se jo?
Isäpastorihan aina tuoksahti kalmanhajulta sunnuntai-iltaisin,kuopattuaan vainajia ammatikseen.
Hän aina odotti pappilan saunan olevan lämmitettynä illaksi,missä hän saisi pestä kalmanhajun nahastaan.
Isän virkaveli ja hautausurakoitsija Saustila taas tappoi ruumisautoistaan kalmanhajun polttamalla Panatella-sigariljoja.

Pappilassa pidetyissä seuroissa sain totutella moniin tuoksuihin ja hajuihin. Kaikista päällimmäisenä siellä vallitsivat pöönäkahvin ja kahvipullan tuoksut,joihin sekoittui pystyuuneissa palaneiden tervas- ja koivukalikoiden jättämä mieluisa tuoksu,joskin pönttöuunien lievästi lyijymaalin käryisenä.
Siihen aikaan ei katsottu lyijymaalin hajun olevan terveydelle vaarallista. Itse olin aina tykännyt kaikkien myrkyllisten aineiden,kuten emalimaalin sekä bensiinin hajuista,mitkä panivat minut norkoilemaan useamman kerran Leinon rautakaupan maaliosaston tiskin ääreen sekä pappilan lautaseinän takaisen Lundelinin pikku-Shellin nurkille.

Pappilassa pidettyjen seurojen vieraatkin tuoksuivat erilaisilta.
Vanhempi rouva- ja neitikansa tuoksahti korvantaustaan pirskotellulta kolinalta eli Eau de Colognelta sekä koipalloilta.Erikoisella tavalla myös haistin kirkossa käydessäni penkkien selkänojiin pistettyjen virsikirjojen keinonahan hajun,ja vielä tänäänkin tietty vinyylinhaju assosioituu alitajussani mustan virsikirjan kannen kanssa,silmiini välähtäessä hologrammikuvia sen kultaisesta rististä.
Seurakuntalaisten vaatteiden hajusta pystyin päättelemään.missä ammatissa nämä maallikkoina työskentelivät. Metsämiehen tunsi Mäntysuovalla pestyjen vaatteiden alta havun,kutteripurun sekä pihkan aromeista ja autoasentajan huoltohallin rasvanhajuista.Ammattimiesten kynsien alustojen mustat surureunat kielivät myös ammattialasta.
Äitipastorskakin kutsui tiettyjen ammattimiesten kynnenalustoja suruadressien reunoiksi.
50-luvulla monetkaan miehenköriläät eivät käyttäneet partavesiä,vaikkakin isäpastori läpytteli parranajon perään leualleen Aqua Veraa sekä Ice Blue Aqua Velvaa.

60-luvulle tultaessa hän siirtyi Old Spiceen,jota itsekin aloin lorauttelemaan leualleni,yrittäessäni yhteiskoulun teinitansseissa vietellä charmini lisäksi tyttöjä hurmaavaan suosiooni.
Rouvani inhoaa Old Spicen tuoksua,mainitsemalla sen muistuttavan vanhanpojan hajulta. Hänhän opetti minua jo Saudissa 80-luvulla haisemaan hyvältä,tuntiessaan kaikki kalliit pariisilaiset hajusteet.
Hajustepullokokoelmani vaihtelikin vuosien kuluessa Givenchyn,Drakkardin,Red Doorin,Policen,Dieselin,Trussardin,Yves Saint Laurentin,Pierre Cardinin,Chanel Menin jne.väliltä. Viime vuonna löysin jälleen Trussardin colognen Westfieldin ostoskeskuksen parfyymiliikkeestä,jolloin aloin uudelleen haiskahtamaan nostalgiassani 80-luvulta.
Nyt leukani tuoksuu Versace pour L'Hommelta sekä Narsico Rodrigueziltä,
Saudeista kotikaupungissa lomilla käydessäni,vierailin useasti siskoni silloisen poikakaverin,runoilija-kirjailija Seppo Helmisen Märynummen kerrostaloyksiössä. Seppo kertoi minulle,että kerrostalon naiset ajoivat minun vierailuni  perästä hissillä ylös ja alas pelkästään hengittämässä sisään kalliin pariisilaisen partaveteni jättämiä löyhkäyksiä..
60-luvulla Rummunlyöjänkadun hoviparturimme Heiskasen rouva tukanleikkuun perästä tupsutteli niskarajan alle jotain talkkia,mikä tuoksahti tunkkaiselta parturiliikkeeltä ja minkä hajun pesin kotona niskastani pois kylmällä kraanavedellä. Silloin oli markkinoille tulleet sellaiset miehekkäät partavedetkin,kuten vihreä Mennen, vahvanhajuinen Brut sekä myskinhajuinen Tabac Original. Itse kaihdoin niitä myrkkyjä miedompien merkkien käyttäjänä.kun bussillinen kauppaopiston poikien Gilletten kertakäyttöpartahöylillä ajettuja leukoja vieraili  v.1972 opintomatkalla Leningradissa.
Leningradilaisten Moskovskaja-hotellin foyerissä norkoilevien tyttärien sieraimissa Suomi-pojat tuoksahtivat eksoottisilta,kun Nevan kaupunki haiskahti kaikkialla valkosipulilta,papirossilta,koipalloilta ja imeliltä naisten kolinoilta,joita sai ostaa  "magazinista" kopeekalla per litra..
Kaikesta puhtaudesta ja hajusteista huolimatta usea Suomipoika toi kotiinsa Venäjän tuliaisina teryleenipöksyissään ruostuvat kraanat.
V.1974 talvella kävimme pikkuporukassa eteläisen heimomaamme Eestin pääkaupungissa Tallinnassa ja yövyimme suomalaisten rakentamassa Viru-hotellissa.Jotenkin sosialismi oli ajan hampaan kanssa kuluttanut hotellin sisustan harmaansävyiseksi ja hoitamattomaksi "gastinjaksi",joka muistutti homssuisuudellaan leningradilaista Kievskaja III luokan hotellia.
Miliisit valvoivat pääovea paikallisten asukkaiden sisäänpääsyn estämiseksi,joskin dollareita vastaan sisäänpääsy tapahtui helposti.

Ilmeisesti piereminen oli yleinen ja paikallinen tapa julkisilla paikoilla ja sille ei saanut naureskella..
Hotellin hissipoika pallillaan istuen hissikopissa piereskeli fragaljeita eli äänekkäitä hajupäästöjä,jolloin porukassa hirnuttiin tälle.Emme päässeet hissillä hotellin ylimmän kerroksen Sky Bariin asti,kun hissipoika potki meidät ulos hissimatkan puolivälissä.Kiipesimme portaita pitkin ylös seitsemisen kerrosta nauttimaan Tallinnan huurteen peittämästä silhuetista vodkaspraitein ja jäin.

Dodeg Magnumini keittää Riyadhin
Bathalla
järekasojen vierssä
Juhart

Maailmalle päästyäni vasta 80-luvulla pääsin haistelemaan oikein urakalla muitakin nurkkia.
Saudi Arabia olikin oikein hajuelämysten mekka.
Roskan ja jätteen keräys eli konttausikää vielä siihen aikaan kuningaskunnan pääkaupungissa,Riyadhissa,jossa nälkäiset kulkukoirat seurasivat laumoissa yöjalassa kulkijoita.Pidimme kivenmurikoita varoiksi käsissämme niiden pitämiseksi hajuraossa matkatessamme poikamiesvilloilta toiselle viikonlopun aropontikkajuhlista.
Kaupungin kadunreunoja koristivat mustat jätepussivuoret,mistä kulkukissat ja erämaaketut kävivät hakemassa ateriansa.

2011 Custom House Rubbish

Nykylontoolainen katukuva valitettavasti muistuttaa samanlaiselta jätepussivuorineen ja monikulttuurisin asukkaineneen..
Riyadhin Bathan vanhan kaupunginosan suki- eli basaarialue puolestaan antoi erinomaisia hajuelämyksiä maustekujineen ja libanonilaisine shwarma-kojuineen,mistä makoisa hummus oli viedä kielen mukanaan.
Itse suuria väkijoukkoja vältellessäni,jouduin pakostakin sukeilla ja pankkijonoissa haistelemaan paikallisväen ihoista irtoavia aromeita. Arabiherrat peittelivät kainalo- ja haaraeritteidensä aromeja imelillä ja myskimäisillä hajuvesillä,joidenka pyörryttävissä tuoksuissa piti asioida naama pokkana.Kerran matkatessani Saudian Tridentillä Riyadhista Jeddaan,jouduin terminaalibussissa puolisensadan korealaisen urakkamiehen keskelle,missä imin itseeni valkosipulin sekaisen korealaisen Kimmchi-eturuoan uloshengityksiä. Itse pidin kylläkin älyttömästi Kimmchistä,pikkelsöidystä ja hapatetusta kaaliporkkanakurkkusalaatista kuin hullu pullasta,mutten kestänyt toisten suista tulleita kimmchihöyryjä.
Kerran filippiinotoverini Bernie Abejuelan kanssa kävimme ruokailemassa yhdessä manilalaisessa korealaisravintolassa.
Kimmchi kuului aina korealaiseen ruokailuun lisukkeena,jolloin Bernie kysäisi tarjoilijalta paljonko se maksaa.Tarjoilija vastasi sen olevan ilmaista,jolloin Bernie käski tuoda sitä pöytään koko ruokailun ajaksi ilman mitään pääruokaa.

Manilalaista jätteenkerua 2015

Manila tuoksuiltaan antaa monikulttuurisen elämyksensä ulkomaalaiselle kadulla kulkijalle. Lukuisat ruokapaikat avoimista ovistaan tarjoavat kadulla koko filippiiniläisen Luto Bahain eli kotikeittiömenyyn aromit.Lisäksi kadunvarsikauppiaat grillaavat possubarbequepuikkoja,possuadobokanankoipia ja jopa banaaneja pikkunälkäisille.Paahdettujen pähkinöiden kauppiaat kärryineen puikkelehtivat autojen välissä liikennevaloissa tarjoamassa valkosipulissa kärvennettyjä tuotteitaan. Kadulla ruoka-aromeja haistellessaan kävelijä tuntee itsensä pakostakin nälkäiseksi.
Nälän torjuntaan voisi pistäytyä  vaikka slummialueen sivukujille,missä jäteauton perässä leijuu hapanimelä mädäntyneen haju.Samoin voisi mennä ihailemaan paikallista kanaalia.mikä ruskea vesi virtaa silmien ohi muovijätepussimerenä.
Filippiinot ovat muuten siistiä ja puhdasta kansaa ja monet käyvät suihkussakin vähintään kaksi kertaa päivässä.Manila on kostea ja hikinen 24 tuntia vuorokaudessa.Paikallisen sanonnan mukaan manilalainen syntyy ja kuolee hikisenä. Erääseen hautapaatenkin oltiin kaiverrettu kultakirjaimin taglishiksi,paikallisena hybriidikelenä.."Born bawish..Died bawish" eli "Syntyi ja kuoli hikisenä".

Manila Aquatters

Manilalaiset televisiokanavat,paperilehdet,radio ja tienvarsimainokset reklamoivat kymmeniä erimerkkisiä pesupulvereita,saippuoita ja käsivoiteita kansan puhtaana pitämiseksi.Silti suurkaupunki peittyy smogiin sekä jätteisiin,koska kaikki omalta tontilta ulos heitetty jäte ei ole olemassa,kun sitä ei näe..
Senaatti ja kongressi puhuvat valitusta köyhemmästä kansastaan kollektiivinimellä "The Great Unwashed" eli "Suuri pesemätön kansanluokka",mutta omin silmin olen todistanut,että kansa on läpipuhdas personaalihygieniassaan jopa slummeissa,missä äidit pesevät nakuja ja saippuoituja lapsiaan aamutunneilla ennen kouluun menoa katukäytävillä "Tabo-Tabo"-menetelmällä eli muovisilla vesikauhoilla viruttamalla.
Lasten koulu-univormutkin roikkuvat valmiina päälle pistettäviksi pestyinä ja prässättyinä muovihengareista ruostuneiden aaltopeltikatosten vesikouruista.

Filipina in Terno
Juhart

Filippiinorouvaani en ole koskaan edes nuuskaisemallakaan käryttänyt pahasta hajusta.Tyypillinen filipinanainen vähävaraisestakin perheestä valmistautuu sunnuntaimessuun tai iltavesperiin menoon pienellä ripauksella korvantaustaansa kulmadrugstoresta ostamaansa halpaa Angel's Breath-hajuvettä taikka Johnsonin Baby Colognea.
Minua rouva patistaa joka toinen päivä suihkuun kuuraamaan strategiset hajulähteeni,kun kuulema haiskahdan siltä ikääntyvältä avioituneelta vanhalta pojalta,joka nauttii vain oman kroppansa eritetuoksuista.
Sanon peseväni kylläkin lauantaisaunassa,joka sijaitsee 10 mailin päässä Cityssä ja joka sattuu vielä olemaan turkkilainen höyrysauna.

Olli Oravan evakkosodat.Tatraplan-muistoja.Jatkoa.

Veturinkuljettaja Pohteri
Juhart 2010

Olli pysäytti autonsa tasoristeyksen puomin laskeutuessa eteen ,kun hälytyskellon kilinässä vaihtoveturi pakitti rautatiesillalle päin tavaravaunuletka perässään. Veturin avoimesta ikkunasta hän tunnisti entisen ja järjestyksessä viimeisen kasvatusisänsä veturinkuljettaja Jalmari Pohterin,joka heilautti sinisen työtakkinsa hihaa hänelle,nähtyään tyttärensä miehen Tatraplanin seisovan puomilla.

Puomien noustua Olli ajoi Tehdaskadun ja Raatihuoneenkadun kulmaan,mistä Tatraplan kääntyi oikealle etuoikeutetun kärkikolmiokilven takaa. Hornunkadun kulmassa,minkä vastapuolella seisoi puutalossa Huberin vesijohtoliike,hän joutui äkisti jarruttamaan,vanhemman naishenkilön yhtäkkiä jostain kuolleesta kulmasta ilmestyessä balluunikumisella romukärryllä Tatran mulkosilmäparin eteen...ei ainakaan suojatieltä.
Olli pysäytti autonsa kadunvarteen juoksemalla katsomaan,ettei naisparalle ollut sattunut mitään vakavampaa.
--Mie pyyjän kauheest anteeks teiltä,jos teihin on vaikka sattunut pahasti!
Olli kysäisi peljästyksissään.
--Voisin viijä teijät sairaalaan paikattavaksi,jos oli sattunnut!
Olli tutkiessaan naista päästä kantapäähän havaitsi tummanruskeiden , rispaantuneiden sekä kumiteräsaappaiden varsien ylle käärittyjen nailonsukkien päälle pirskottuneen verta polvinaarmuista.
Olli auttoi vielä nostamaan naisen romukärryn katukäytävälle tutkiessaan syväjuonteisia kasvoja ja hampaatonta suuaukkoa,josta pääsi ulos viinan polttama sanaryöppy:
--Ei tää kolaus mittää olnu verrattun mun Kyästi-vainaan hakkaamissiin,jost mää mun pärstä oli alvariins sinipunanen mont viikkoo..!
--Emmää teitilt mittää jelppii tartte..ite olen kaikki naarmun ansainnu..mut kyl te voisis vähä kattella vanhoje ämmie perää sielt ratin takkaa,kun näköki on sumentunnu harmaaks kun viinipullon pohja sakast..
Olli tunnisti lopulta naisen entiseksi kasvatusäidikseen Siiri Pirkitta Kontkaseksi,joka kaivoi haalistuneen sinisen tikkiaamutakin taskusta Vinetto-pullon suulleen,kulauttamalla pitkät huikat,kunnes huokaisi syvään:
--Tää Vinetto se on mun korkjaoktaanist pensaa ja yhrel huikal päässe korttelinvälin ettiäspäite tonne Eeklunti romuttamoon päiten..
--Se on muun omaa tiikerii tankkiin..
--Et kiitti vain nuarmiäs jelppaamisest!
Olli kysäisi heti perään:
--Tunnettekos sie sitten miut?
--Oon se Oravan Olli!
Kontkaska sammalsi pyyhkiessään punaista Vinettoa sinisuonisella kämmenselällään suupielistä:
--Jaa..emmää kaikkii Ollei enkä Kurreoravii  muista..
--Mun hetekas on köyrinny monenmoist äijänkuvaa,ettei monast tulnu eres tituleerattuu aamusil munanpesuil...
--Sää kylläki oles liian nuari mun kavaljeeriks... eikä mull ole koton yhtäkään miähenkuvaa piereskelemäs nurkisan,kun Allani-pojanki  poliisit hinasivat Kakolaan murroist sekä osuuskaupan polttamisest vahinkos,kusse palava sätkä suussas varasteli kankaspakoi..
--Must sen olis pitänny saara oikken palkinto siit teostas,kun pykäsivät kommian tavaratalon tilalle...

Romukuski
Juhart 2007

Olli seurasi Kontkaskan hoipertelua romukärrynsä aisoissa,kun Myllynkivitehtaan nurkalla kolautti toiseen romukärryyn,jota kauppalan tunnettu romunkerääjä Mannerin Mikke lykkäsi porttikongista katukäytävälle.
Mikke huusi Kontkaskalle:
--Mitässää ämmä oikkes kukkelois tääll mun reviirill'n,et melkken tuppaass silmill,kun toinen yrittää kuskata ansijoitas Eekluntil!?
Kontkaska sähähti takaisin:
--Älssää Mikke silmil hypi..emmää ole sun reviiriltäs romui keränny!
--Mul kuuluu itäkauppala ja Muurlantulli ja sull kauppalan keskusta..etkä sää noill lyhkäsil konteillas pystyis eres linkkaamaan Vilhonkarun Alkoo piremmäl ja ,minkä tiskil me kummakkin tullaan jonottamman perätysten Eekluntin tilipussi kouriss..

Ajaessaan Tatrallaan Perniöntien mäkeä ylöspäin Olli muisti viimeisen päivän Kontkaskan Eedenin omenatalossa yrittäessään paeta ruokakommuutin ikkunaräppänästä pakoon.
Hypättyään selkä pihalle päin räppänästä vesikorvon puukannen päälle hän kuuli takaansa rouva Kontkasen äänen:
--Jaa..että sitä pötkitään pakoon täyshoitolasta!
Samassa Olli sai iskun rouvan  kämmenen rystyspuolelta,että silmäkulma aukesi,punaisen hurmeen tummentaessa koko näön.
Pian hän oli rouvan kädestä vetämänä istumassa takaisin samassa pimeässä kommuutissa reikelien takana Kontkaskan huutaessa munalukkojen kilinästä:
--Sää saas mun pualest märänttyy koko yän sellisäs omenanronttien kanssa ja huamenis saat palkakses pestä ja kuurata kaikk mäskitynnyritkin juuriharjal puhtaaks..onkos selvä!?
Olli jäi istumaan puisen omenalaatikon päälle. Hän pyyhki veristä silmäkulmaansa hyllyllä olevan tyhjän perunasäkin kulmaan,kun hän oli kuulevinaan auton moottorin surinaa koivukujalta päin.

1939 Nash LaFayette

Hän nousi seisomaan pakonyrityksessään pinoaman laatikkopinon päälle kurkkaamaan räppänästä pihalle,minne karautti pölypilvessä poliisilaitoksen musta Nash LaFayette-maija-auto,jollainen niihin aikoihin oli yleinen poliisiauto maaseudulla halvasta hinnastaan.
Autosta astui ulos ylikonstaapeli Kaljunen sekä nuorempi konstaapeli Vasanko ,välissään Allan-poika.
Siiri Kontkanen oli ilmestynyt kivirappusille kädet puuhkassa lattarintojensa päällä huutamaan:
--Mitäs te pollarit olette raahamas mun viatont poikaan,kun jottain Kakolan konnaa!
--Oletteks te tulnu ihan hulluiks,että lapsii jo pirätettään,kun muutakaan tekemist ei olsis kammaril istuskelles..!?
--Kyl maailman kirjat on menneet sekasin,kun murhamiähet ja vankikarkurit saavat juasta vapaall..ja että lapsii käyrään jo pirättämmäs!

Kaksi poliisikonstaapelia

Konstaapeli Kaljunen vastasi räyhäävälle rouvalle rauhallisesti:
--Ottakaa nyten Siiri vähän lunkimmin..ei tässä mikään huutaminen auta!
--Tää teirän kultapoju saatiin kiinne Vaasan Pyärän korjaamolt myymäs varastettuu fillarii..
--Sitten kammarill sen repust löytys karun vastapualen siirtomaatavarakaupast vohkitut Klubitupakkapuntit..
--Ja se fillari Vaasan Pyärän mekaanikon kertomana kuuluu yhrelle Oravan Ollille,joka asuu täss samas osottees kun te Siiri..
--Pyärämekaanikko oli kertonu koonneens sen Ollin pyärän,kun se evakkopoika oli osamaksul maksannu sitä aikoinas Paajasill kortteerattuaan.
--Ja muuten..missäs Se Oravan poika sitten on--Siiri Kontkanen?
--Meirän henkikirjottajan osotekortistos sellasen Orava,Ollin piräs asuu täällä..

Kontkaska katsoi tovin poliiseja sekä sitten omenasuulin nurkkaa,missä ei seisonut Ollin pyörää kettingeillä sidottuna räystästorveen.Vain omenakärryt makasivat selällään vajan edessä.
--Jaa.. mää en kylläkään tiärä,miss se Oravan poika  kohnaa pyärälläs"
Rouva tuhahti äkäisesti poliiseille.

--Mie oon täällä vankina!
Kuului kommuutin räppänästä Ollin vaimea huudahdus.
Konstaapeli Kaljunen jätti Allanin siltä seisomalta Vasangon käsiin harppaamalla haitarijatsareillaan Siirin ohi talon ovesta sisään.Kolisteltuaan kommuutin ovelle Kaljunen harppoi takaisin Siirin luokse vaatimaan munalukon avainta,jota rouva panttasi likaisen essunsa taskussa.
--Se hulttijo ol kähminny mun neppikukkarost saturaisen!
Siiri tohahti luovuttaessaan avainnipun Kaljuselle.
--Rikolline se poik on!

Ollin seisoessa pihalla verisin silmäkulmin poliisien edessä Kaljunen kysäisi häneltä:
--No--varastiksos sää Siir--..meinaan Kontkasen frouvalta rahaa,Olli Orava?
--Ja kukas on sinun silmäkulmaasi litannut?
Olli vastasi:
--No tuo rouva se limautti käjellään...
Samassa Allankin avasi suutaan konstaapeli Vasangon vierestä:
--Ei tuo Olli mitään vohkinut äirin kukkarost...mää sen fyrkan otin ,kun se oli pruunamaas omenapuit..
--Ollin pyäränkin mää pihistin ja ne Bärruutin kaupan Klubiaskipuntikkin..
--Äirin piräs kyll tietää varastetuist tupakeist,kun se pöllii niitä mun hetekan alta kovas kohmelosas ja tupakinnälässäs....

Vanhempi konstaapeli Kaljunen katsoi Kontkaskaa suoraan silmiin,rouvan raapiessa portailla nokkospuskasta käsivarsiinsa saamiaan vesikelloja.
--Yhtäkkiä rouva purskahti teatraalimaiseen itkuun,että työmekon rinnusta kastui kuin äkillisestä sadekuurosta.Lyhyen parunnan perästä rouvan kasvojen ilme palautui peruslukemille vanhaan happamaan muotoonsa.missä pienet punareunaiset silmät luimuilivat kuopistaan epäileväisinä kulmien alta poliisiparia.

Vanhempi konstaapeli Kaljunen käski nuorempaa konstaapeli Vasankoa tekemään kotitarkastuksen Kontkasten talossa ja siitä tuloksena mustan Nash LaFayetten takakontti täyttyi erimerkkisisistä savukekartongeista sekä piipputupakkapusseista.
Lisäksi Kaljunen käski Ollia keräämään kamppeensa kehaisemalla,että tämä voisi osan aikaa kämpätä hänen talossaan,kun nuorin poika oltiin kutsuttu rintamalle,yhden makuukamarin vapauduttua.
Mannerheimin lastensuojeluliiton edustaja rouva Eskolin saisi jälleen etsiä Ollille siinä välissä uutta kotia.
Allan ja rouva Kontkanen pistettiin poliisiauton takapenkille istumaan "rannerenkaat" yhteen lukittuna konstaapeli Vasangon viereen,Ollin päästessä Kaljusen viereen poliisipirssin etuplyyshipenkille seuraamaan nopeusmittariviisarin kohoamista,kun auto suhautti siideritalon pihalta koivukujalle...ja uuteen vapauteen.

1939 Nash LaFayetten  kojetaulu

jatkuu..Kohti uutta elämää..