Cabreran rohdoskauppa.Catalina ja Maryknollin konventin japanilaisvieraat.Filippiiniläiskirjeet.

Philippines Military
Academy cadets at John
Hay Camp parade grounds.
Juhart 2001

Puolifiktio pappilan Jussin vaimon vanhemmista Baguiossa,japanilaisten maihinnoususta Filippiineille joulukuun 8. päivä 1941 eli seuraavana päivänä Pearl Harborin pommituksen jälkeen.... ja korpraali Nakamurosta.

Baguio v.1940

Viikonloppuisin Antero dela Cruz pukeutui parhaimpiinsa,uuteen kaksiriviseen valkoiseen "honeysuckle"-pellavapukuun  ja valkoiseen panamahattuun.
Puvun hän oli teettänyt Carino Streetin kiinalaisella räätälillä Oliver Golla lähellä La Plaza-elokuvateatteria..
Puku oli maksanut melko paljon,mutta farmaseutilla oli poikamiehenä säästynyt varaa kunnon puvun ostoon.
Ei hän omasta mielestään ollut mikään Dandy Andy eli keikari,vaan korvasi tällä tavoin lapsuutensa puutteen.
Alakoulunkin hän oli käynyt kotikaupungissaan Batacissa ilman kenkiä ja vasta Baguioon muutettuaan hän sai käytetyn kenkäparin Efren dela Cruz-ottopapaltaan.Hänet oltiin adoptoitu köyhästä Ventora- perheestä Batacin kaupungista Efren dela Cruzin sukulaisperheeseen Baguiossa,saaden dela Cruz-sukunimen,kun taas hänen nuorempi Martin-veljensä pysyi Ventorana koko ikänsä.

Baguion Session Roadin kulma

Baguion katedraali,entinen St.Patrick-kirkko

Ei hän tosin ihan kengittä ollut koskaan kulkenut Baguion Session Roadia ylös ja alas ja käynyt Pyhän Patrickin kirkossa sunnuntaimessussa,jos lasketaan ilocanolaiset puupohjaiset sandaalit eli bakyat jalkineiksi. Niitä igorot-intiaanien tekeminä sai Baguion kauppatorilta halvalla.
Anteron kenkäkoko oli kylläkin pieni amerikkalainen numero 5 (eurooppalainen 35) ja tavallisesti hän joutui hankkimaan jalkineparinsa lastenosastoilta.

Tienviitta Camp John Haylle

Pyhäparhaissaan hän kävi sunnuntaisin messun jälkeen istumassa Camp John Hayn kadettikoulun paraatikenttää reunustavassa puistossa kuuntelemassa sotilasmessinkiorkesterin puhaltamia militaristisia sointuja gazebo-soittolavalla baguiomäntyjen katveessa.
Mäntyjen latvat melkein koskettivat matalalla harsomaisia cumuluspilviä, kaupungin sijaitsessa 1.5 km:n korkeudessa merenpinnasta.

Baguion ilocana-senjoritoja 1900-luvun alussa

Eräänä sunnuntaina istuessaan puistonpenkillä Antero jäi seuraamaan kahden nuoren ilocananeidon kävelyä ohitseen.
Kummatkin neidot suojasivat hipiäänsä värikkäillä parasoleilla auringonsäteiltä,koska naismuodissa oli statusta kasvojen kiinalainen kalpeus. Naisparin sysimustat ja kiiltävät hiukset oltiin koottu niskaan capiz-simpukoista tehdyillä kammoilla ja ohimoilta laskeutuvat espanjalaiset hiuskiehkurat olivat käherretty korkeille igorotindionaisten poskikulmille.Molemmat neidot polttivat igorotsigariljoja palava pää suun sisässä paikallisen tavan mukaan,mitä kaupungin hienostorouvat katsoivat tahdittomana ja vulgaarina alaluokan tapana.
Anteroon se ei vaikuttanut paheelliselta istuessaan itsekin Camp Hayn sotilaskanttiinista ostettu Lucky Strike-savuke suussaan.

Catalina.
Igorot cigar lady.
Juhart 2000.

Toisen solakan tytön kasvot ja keinuva lantioita heiluttava kävelytyyli miellyttivät Anteroa neitosen hymyillessä hänelle vienosti ohkulkiessaan.Suoraselkäisen ja keinuvan kävelytyylinsä igorotnaiset olivat saaneet kannellessaan toriostoksiaan ja pyykkikorejaan päidensä päällä.
Antero kuitenkin unohti koko tapaamisen,mentyään sotilasakatemian kanttiiniin syömään maukkaan hotdogin kahdeksam unssin Coca-Cola-pullollinen kyytipoikana.Hän oli saanut ilmaiseksi kulkupassin sotilasalueelle ja amerikkalaiseen post exchangen komissaarikanttiiniin Efren-papan Oscar-veljeltä,joka palveli Camp Hayssä koulutuskersanttina.
Myöhemmin sodan jälkeen Oscar palveli Japanissa Okinawan amerikkalaisessa lentotukikohdassa..
Mutta nyt sodanuhasta ei ollut tietoakaan Filippiinien saarilla,vaikka japanilaiset olivat jo valloittaneet Kiinan Mantsurian eikä kukaan uskonut Japanin hyökkäävään amerikkalaisille Filippiineille.

 Camp John Hay 1940

Eräänä vuoden 1934 elokuun aamuna Antero oli sulkemassa Carino-kadun puutalonsa etuovea.
Astuessaan kadulle hän oli törmätä alumiinista pyykkivatia päänsä päällä kantavaan neitoon,joka oli pukeutunut kukalliseen dusteriin eli tyypilliseen perheenäidin työmekkoon..
Yllätyksekseen pyykkäri oli sama neitonen,joka oli hymyillyt hänelle Camp Hayn puistokäytävällä.
Nyt rohkaistuna Antero esitteli itsensä ja neitonen kertoi nimensä olevan Catalina Rosita L. Fransisco,L-kirjaimen tullessa äitinsä Legarda-sukunimestä..

Dela Cruz house in
Carino Subdivison

Eräänä vuoden 1935 sateisena heinäkuun sunnuntaina Antero ja Catalina vihittiin Baguion Pyhän Patrickin katedraalissa.
Kirkko oli kyllä muuttanut nimensä pelkäksi Baguio-katedraaliksi iboloi-igorotien kutsuman Kampo-mäen päällä.
V. 1907 perustetun ja belgialaisten lähetyssaarnaajien rakentaman kirkon irlantilaisvaikutteinen nimi oltiin vaihdettu filippiinokatoliseksi ja Neitsyt Maariaa palvelevaksi pyhäköksi.
Kirkolla oli nyt kaksi erikielistä nimeä: Our Lady of Atonement Cathedral ja Congregatio Immaculat Cordis Mariae.Filippiinot vielä pitivät kiinni ajatuksesta,että espanjalaiset olivat vallanneet saaret uskonnon ja espanjalaistamisen varjolla.Kasvatuksen ja koululaitoksen olivat tuoneet maahan Tomasita-jenkkiopettajat elinolojen rauhoittamiseksi sekä amerikkalaistamiseksi .Tomasita-nimi johtuu amerikkalaisten opettajien saapumisesta Manilan pohjoissatamaan Thomas-nimisellä höyrylaivalla.

Silti Baguion perustajia olivat belgialaiset,hollantilaiset saksalaiset ja britit,vaikka amerikkalainen saarten hallinto päätti rahoittaa kaupungin rakentamisen maan toiseksi hallinnolliseksi keskukseksi..Siitä myös tuli amerikkalaiskuvernöörien ja itsenäisen maan presidenttien kesäkaupunki,minkä American Mansion-palatsia köyhempi väki pääsi kurkistamaan takorauta-aidan takaa.

 American Mansion today

Baguio Cathedral after WWII in 1945

 Baguio cathedral today

Anteron ja Catalinan vihkaisi padre Luisito Faura ja seremonioita ennen sulhanen oli pistänyt papin kasukkataskuun 10-peson setelin,ettei vihkikaava venyisi älyttömyyksiin.Siitä huolimatta sulhasen barong tagalog-paidan selkämys kastui,oli se sitten kuumuudesta tai jännityksestä.
Vuoden 1936 elokuussa Carino Streetin puutaloon parahti elämään pulska tyttölapsi,joka ristittiin Felicitaksi.
Seuraava perheenlisäys saatiin v.1940  joulukuussa ja tuore tyttölapsi kastettiin Estrellitaksi.

1942 tammikuu.Baguion Maryknollin nunnat ja
japanilaissotilaat

Vuoden päästä samoihin aikoihin japanilainen keisarillinen armeija tai japanilaisten kutsumat keisarilliset vapautusvoimat joulukuun 7. päivä hyökkäsivät Havaijin Pearl Harboriin ja seuraavana päivänä joulukuun 8:na japanilaiset Zero-hävittäjä- ja Betty-pommikonelaivueet nousivat Formosan Taipein kentältä suuntanaan Filippiinien pääkaupunki Manila,Pampangan provinssissa sijaitseva Angelesin kaupungin Clarkin lentotukikohta ja Manilan läheinen Caviten laivastotukikohta.
Tuho oli valtaisa japanilaisten ampuessa ja pommittaessa maassa lepäävät amerikkalaiset lentokoneet ja laitureihin kiinnitetyt sota-alukset kuin "rammat ankat".
Amerikkalaisten hävittäjä-ja pommikonelentueet tuhoutuivat 90-prosenttisesti ja samoin Yhdysvaltojen Aasian laivaston koko torpeedovenevaranki ..
Joulukuun 10-12 päivinä  japanilaiset joukot nousivat maihin Bataanin niemimaan Aparrin kaupungissa ja pohjois-Luzonin espanjalaisarkkitehtoonisessa Viganin satamakaupungissa.

Japanilaismiehitys
---------------------

Dominican convent
later Maryknoll
 sisters convent school in 1920s

Antero oli seisomassa Session Roadin botican eli apteekin tiskin takana tohtori Cabreran pitäessä yläkerrassa vastaanottoaan.
Hän oli vaaittamassa pulverirohtoja Donya Mercadon reseptiä varten .
Aamulla aukaistuaan botican hän oli ensitöikseen repäissyt manilalaisen apteekin Botica Boien lähettämästä seinäkalenterista edellisen päivän Diecembro 22:n .Tänään oli jouluaatonaatto ja Session Road oli koristeltu
kirjavin lipuin kuin barriofiestan alkajaisissa.Liikkeen takahuoneen radiosta kuului Bing Crosbyn White Christmas,mikä vaihtui filippiiniläiseen uuteen jouluhittiin Pasko naman. Kadulta hän kuuli ohikulkijoiden tervehtivän toisiaan lauseella "Maligayang Pasko at Manigong Bagong Taon!",Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!.
Kaiken ilon ja riemun odotuksen katkaisi Pines View-hotellin hotellin suunnalta kuuluva telaketjujen kitinä ja saappanpohjanaulojen tahdikas kumina.

Riyuku 97-sotilasmoottoriåyörä

Kiiruhtaessaan vilkaisemaan ikkunasta hän näki jo ensimmäisten Riyuku-moottoripyörien , puolitela-autojen ja isojen katettujen kuormavunujen kääntyvän toriplazalta Session Roadille,Japanin keisarillisen armeijan sotilaiden marssiessa perässä kohti Baguion katedraalia täyspakkaukset selässään ja kivääribajonettien kiiltäessä auringossa.

Baguion tori ja Session Road

Antero kuuli kadunvarren liikkeiden ovien ja ikkunoiden pikaista sulkemista .Hän soitti tohtorille yläkertaan japanilaisten saapumisesta,johon tohtori Cabrera vastasi rauhallisesti,että tieto japanilaisten tulosta ei tullut yllätyksenä ja että kaupungin johtomiehet amerikkalaisten liikemiesten kanssa olivat päättäneet lähettää komitean ottamaan vastaan japanilaiset Capitolilla eli kuvernöörin talolla. Antero lukitsi liikkeen ja kiirehti Session Roadin kulmalta Carino Streetille,mistä oli 10 minuutin kävelymatka kotiin Carino Subdivisioniin.Kotiin saapuessaan lapset olivat Catalinan Sining-siskon hoidettavina.

Sining näytti vapisevan pelosta poltellessaan ketjussa halpoja Champion-menttolisavukkeita kekäle suussa,kuten pyykkäreillä oli tapana.

Sininghän oli myös pyykkäri kuten Catalina-sisko,mutta kummallakin sattui olemaan eri isä.

Heidän äidillään Lola Candelaria Fransiscolla oli  kolme muutakin lasta,joiden isä oli sama kuin Siningillä.

Sining-siskon oikea nimi oli Marcelina,vaikka häntä kutsuttiin myös Zennyksi eli Zenaidaksi tunnetun 40-luvun filippiiniläisen filmitaivaan contravidatähtösen Zenaidan mukaan..

Contravidalla tarkoitetaan henkilöä.joka yleensä on kaikkea ja kaikkia vastaan.

Kukaan ei puhunut Lola Candelarian lasten eri isistä,tai ei uskaltanut puhua.

Tämä istui yleensä Carino Streetin talon yläkerran makuuhuoneessa kuin oikea donja perhossiipisessä ternopuvussa polttamassa ketjussa Tabacalera-charooteja eli pikkusikareita ja pyytämässä alakerrasta palvelusta kävelykepillä narrapuulattiaan hakkaamalla..

 Lola Candelaria.
Juhart 2002

Antero rauhoitteli Siningiä kaatamalla juomalasillisen San Miguelin Ginebra-giniä,jonka juotuaan vaimon pyykkärisisko tyyntyi alkamalla laulamaan nuotin vierestä paatoksella Dahil sa Iyo-rakkauslaulukundimania (Because of You). Antero käski tätä kiipeämään yläkertaan lasten kanssa Lolan huoneeseen ja pysymään aloillaan.Lolalle hän lähetti yläkertaan mukaan loput ginipullosta ja paketin Tabacalera-charooteja.Catalina oli Siningin mukaan mennyt Maryknollin nunnakonventtiin pesemään liinavaatteita, abbedissa Rosan soitettua aamulla.Hänet oli tullut hakemaan caratellolla eli hevostaksilla eräs nunnanoviisi.Catalinan ilmoittautuessa abbedissalle konventin toimiston pöydällä soi puhelin.Abbedissa Rosa ojensi puhelinkuulokkeen amerikkalaiselle nunnalle Lois Kramerille,esinaiselleen.Puhelimessa amerikkalainen liikemies Boyd Larkin ilmoitti Pines View-hotellista japanilaisten saapumisesta ja lähetystöstä.

Amerikkalainen jalkaväki oli lähtenyt Camp Haystä marssille Bataanin niemimaata päin apujoukoiksi,pienen puolustuskomppanian vain jäätyä paikalle.

Larkin oli pyytänyt paikallista komentajaa olla ryhtymättä vastarintaan,koska siviilit tulisivat siitä kärsimään eniten.

Hän oli vielä lisännyt,että siviilejä suojelee myös Geneven sopimus.

(Larkin ei kyllä tiennyt,ettei Japani ollut koskaan allekirjoittanut Geneven sopimusta)

1990 Maryknoll
Convent School

Konventin ikkunasta näkyi japanilaisten jo marssivan pihalle.Rakennuskompleksi käsitti päärakennuksen,missä sijaitsivat nunnien dormitorit eli asuinhuoneet,koulun sekä kappelin.Korkealla mäen päällä sijaitsevan betonibunkkerin piti suojella taifuuneilta ja muilta Luojan armostaan lähettämiltä myrskyiltä,jotka usein vierailivat vuorilta luonnonhyökkääjinä.Catalina pelästyi abbedissan ikkunan alla puusta kuuluvaa mustan linnun rääkäystä sekä siipien kahinaa japanilaisen komentoauton jarrujen kirskahtaessa pääovelta.Nunnat ja pyykkärit seisoivat pelosta hiljentyneinä,vaikka  sisäisessä uskossaan ja suojatussa elämässään luottivat ylemmän johdatukseen.

Nämä tiesivät silti,että japanilaiset olivat tulleet jäädäkseen.

Molemmat puolet olivat seisomassa vastatusten omilla puolustuslinjoillaan.

Nunnat ja palvelusväki komennettiin pihalle.

Konventin uskovainen puutarhuri ja remonttimies,vanha baguiolainen vuoristoigorot Maniel Quililin astui nunnakaartin eteen.

Samassa sotilaat vetäytyivät komentavan upseerin edestä sivulle.

Japanilaiseksi pitkä ja komea upseeri astui esiin.

Catalina tunnisti tämän Baguion vihannes-ja lihatorilta erääksi kauppiaaksi.

Hän oli monet kerrat ostanut mieheltä tilapia-kalaa ja katkarapuja.

Myöhemmin Catalina oli saanut kuulla,että miehen isä oli ollut japanilainen kauppias ja äiti pampangalaisen liikemiehen tytär.

Upseeri esitteli itsensä Akihito Kyoshiksi,vaikka eilen oli vielä myynyt kalaa Burnham Parkin edustalla sijaitsevalla torilla Kikoy Torresina.

 Baguio meat market

Poika oli käyttänyt äitinsä sukunimeä koko ikänsä,isänsä kuoltua Manilassa jäätyään tranvia-raitovaunun alle Avenida Espanjalla v. 1918.

Puutarhuri oli rohkea mies.

Hän pyysi upseeria selvittämään sotilaille,etteivät nunnat ole muiden naisten kaltaisia, pyytämällä jättämään ne rauhaan.

Kapteeni Kyoshi lupasi...tuhoamalla sen sijasta koko konventin.

Kukaan ei ollut täysin varma,mitä japanilaiset olivat etsimässä.

Nämä repivät kaiken irrallisen mitään säästämättä.

Jopa alttarin kaunis käsinnyplätty liina hajosi lumpuiksi bajonettien teristä.

Konventin padrea,joka oli tullut Belgiasta, ei säästetty japanilaisten nyrkeiltä, jäämällä makaamaan mustelmilla ja verissään alttarin kivilattialle, nunnien ja Catalinan seuratessa etäältä pahoinpitelyä japanilaisten sotilaiden selkien takana,minne heidät oltiin eristetty apuun juoksemisen estämiseksi.

Sotilaat lopuksi potkivat papin puolikuoliaaksi.

Japanilaiset lähtivät.

Nunnat auttoivat padren kantamisessa yhteen tuhon raiskaamaan huoneeseen.

Tämän haavat sidottiin ja pahoinpidelty vaipui puolikoomaan.

Myöhemmin illalla nunnien ja Catalinan yrittäessä korjata kaiken mahdollisen säilyttämisen arvoisen, abbedissa Rosa meni sulkemaan konventin rautaportit.

Hän tapasi erään japanilaissotilaan seisomassa portilla.

Mies pyysi päästä padren puheille.

Mies oli nimeltään korpraali Kuroshi Nakamuro ja hän abbedissasta tuntui nöyrältä ja katuvalta.

Miehen olemuksesta ei heijastunut tyypillistä japanilaista aroganssia.

Abbedissa johdatti sotilaan padren vuoteen vierelle,jossa japanilainen polvistui pyytämään anteeksiantoa

--Minä olen katolinen....isä,ja tiedän miten padrea pitää kohdella.

Mies puhui.

--Jos muut sotilaat tietävät käynnistäni,niin joudun pieksemään teidät uudelleen heidän edessään.

--Sitten ne lähettävät minut jalkaväen iskujoukkoihin,jossa varmasti tulen kaatumaan.

--En vain katolisena voinut elää omantuntoni kanssa ellen tulisi pyytämään teiltä anteeksiantoanne.

Padre antoi miehelle anteeksi ja antoi samalla siunauksensa.

Nunnat ja sotilas rukoilivat.

Nuori mies itki häpeämättä.

Catalina illalla kertoi tapauksesta kotiin tultuaan miehelleen.

Hän oli joutunut puikkelehtimaan sivukatujen kautta kotiin välttämällä japanilaisia sotapoliiseja,jotka torin kulmalla Mido-hotellin edessä,missä Cabreran rohdoskauppa sijaitsi,pistäytyivät paikallisen kaljatavernaan räikeästi maalattujen ja kevyesti pukeutuneiden baguiolaisten baarityttöjen kanssa.

Yhdessä päivässä baaritytötkin olivat vaihtaneet puolta..kuten kaupunginjohtokin.

Session Road ennen sotaa..ja japanilainen Basaari

Korpraali Kuroshi Nakamuron kirje Sakuralle

--------------------------------------------------------

Jesus left behind by Japanese
 invaders. Juhart 2011.

Japanilaissotilas

Korpraali Kuroshi Nakamuro kaatui Bataanin niemimaan taisteluissa amerikkalaisen tarkk'ampujan luodista tammikuun 11. päivänä 1942.
Hänen taskustaan löytyi kirje vaimolleen Kyotoon.
Kirjeessä luki:

"Rakas Sakura,
Minut siirrettiin jalkaväkikomppaniaan ja etulinjaan,koska olin käynyt pyytämässä anteeksi eräältä padrelta miestemme pahoinpitelystä nunnaluostarissa.
Elämäni on vain kaikkivaltiaan ja Neitsyt Maarian käsissä.


Rantautuessamme Viganin kaupungin reuna-alueen palmurantaan kuuluin Numero Yhden propagandaryhmään.
Joku huusi minulle amerikkalaisia matkimalla:
--Wakey,wakey...me ollaan pian rannassa!
Rullasin huopani ja pistin sen sivuun pelastusliivieni kanssa,joka palveli tyynynäni...ja kiiruhdin ulos kannelle.


Luzonin saari oli vihreä---niin kauniin vihreä,että melkein itkunparkaus pääsi huuliltani.
Kirkas kobaltinsininen taivas levittäytyi takana hallitsevan vuorijonon ylle.

 Vigan shoreline today.Bantay
 Abot and Paraiso de Juan
(Juanin paratiisi)

Vuoria näkyi niin paljon,että ne näyttivät olevan pinossa toistensa päällä.
Rantakaistaleella pilkuttivat nipamökit palmulehtoja.
Meri oli syvänsininen,melkein kuin sulatettu jadekivi...ja täysin tyyni.


Silmänkantamattomiin maisema maalautui paletilla esiin kaikissa pääväreissä.
Rantaviiva oli ehkä parintuhannen metrin päässä,mutta silti niin lähellä,että olisimme mielestämme voineet onnellisina uida sinne.
Me Japanissa olemme tottuneet toisenlaiseen maisemaan,vesiväreillä sekoitettuun sumuun,mikä eroaa niin paljon Luzonin kirkkaasta öljymaalauksesta monivihreänä ja rehevänä,että päästä oikein huippasi.

Go-Kanosho,Higo Province
 by Ando Hiroshihe

Olimme niin paljoin maiseman lumoissa,että unohdimme olevamme vihollisalueella.
Mutta katseltuani tarkemmin rantakaistaletta näin lentokoneen hahmon liukumassa vuorten ylitse.


Sitten yhtäkkiä laivamme ilmatorjuntatykit ja -kiväärit repivät korvissa tulellaan.
Valojuova-aammukset muodostivat kobaltinsiniselle taivaalle purppuranpunaisia kaaria.
Kauempana näkyi toinen lentokone melkein maata viistäen levittämässä kuolettavaa tulta rantautuviin joukkoihin.

 Banzai

 Luzon landing map

Toisesta aluksestamme avattiin ilmatorjuntatuli taivaalle.
Kaiken tämän konetulituksen välistä kuului hajanaisia kiväärinlaukauksia.
Vihollisen lentokoneet eivät näyttäneet tulleen etelään Lingayenin lahtea kohti suuntaavan saattueen takia ,vaan keskittyivät rantautuviin joukkoihin rantaviivan läheisyydessä.
Punaisten nauhojen lailla valojuova-ammukset piirsivät taivasta viholliskoneisiin tähdäten.
Koneet lopulta kääntyivät pois lähestymästä saattuetta.
Kaiken loputtua yhtäkkiä taistelu oli ohi.
Joku huusi kannelta taivaalle:
--Tätä kai pyysitte?


Viholliskoneiden häivyttyä vuorijonon taakse maisemassa näkyi vain kirkas ja viaton aamutaivas.


Nyt istun etulinjan poterossa.
Voin haistaa amerikkalaisen tupakan ja kahvin.
Kapteeni Kikamura,komppanian päällikkö kävi juuri juoksuhaudassa käskemässä kaikkia sitomaan kenttälakin alle banderollinauhan,missä luki Tora,tora.
Panimme bajonetit kiväärinpiippuihin.
Kapteeni kaatoi jokaisen kenttäpullon korkkiin sake-riisiviinaa.
Vieressäni ensimmäisen luokan sotamies,paras kaverini Hirohisha-san vapisee malariasta.
Hyökkäys alkaa viiden minuutin päästä...
Näen silmissäni sinun kirsikanpunaiset huulesi...kuulen kimonosi kahinan.
Sayonara Sakurani.
Nousevassa auringossa tulen näkemään sinut.
Kuroshi.

Kimono girl by George Breitner

Cabreran rohdoskauppa.Filippiiniläiskirjeet.

Rogelio Ventora.Juhart 2002

Puolifiktio

(Tarina on fiktionaalinen perustumalla oikeisiin tapahtumiin Baguion vuoristokaupungissa Ilocos Norten provinssissa japanilaismiehityksen aikana.Useat sukunimet ovat keksittyjä)


Antero oli ehkä syntynyt v. 1913 Laoagissa Ilocos Norten provinssin pääkaupungissa erääseen köyhään perheeseen,jossa äidin helmoissa pyöri viisi kasvavaa ja aina nälkäistä lasta..
Hänen syntymävuottaan tai -päivää ei osata kartoittaa kuin vuoden marginaalilla,koska kirkonkirjoista ei ole löytynyt syntymätodistusta.jostain omituisesta syystä.
Perheen isä Rogelio Ventora oli vaatimaton kargador eli kantaja paikallisella vihannestorilla,joka päivät rähki siestojen välillä kantamassa perunasäkkejä,sipulipusseja,pechaykaalinippuja sekä valkosipulikoreja carabaovankkureista palengken eli  keskustorin markkinabodegaan (varasto).

 Baguio market

Rogeliossa kuten muissakin ilocanoissa nukkui espanjalainen veri ,mikä pisti Rogerin,joksi häntä amerikkalaisen ajan alussa kutsuttiin, pitkälle päiväsiestalle kello yhden jälkeen iltapäivisin. Silloin Ilocos Norten eli Ilocandian taivaalla aurinko oli pysähtänyt zenitiin moneksi tunniksi ja suojautuminen bodegan (varaston) viileyteen oli ainoa puolustuskeino polttavalta ja ihoa mustaavalta auringolta.
V.1898 amerikkalaiset olivat lähettäneet viimeisetkin konkistadorien espanjalaisten jälkeläiset armaadoillaan takaisin andalusialaisille juurilleen,mutta 400:n vuoden espanjalaisherruus oli tehnyt Rogerinkin enemmän latinoksi kuin jenkkien ruskeaksi serkkupojaksi.
Näin Rogerkin oli saanut uudet  korkealantioiset isäntänsä uudelta mantereelta,jota hän muiden kababayaniensa (maanmiehensä) kanssa yrittivät vastustaa vapaustaistelijoina uutta siirtomaavaltaa vastaan,mutta silloinen kenraali Arthur McArthur Jr. verisesti sai kukistettua pinoyt alistumaan uuteen ja liberaalisempaan sekä länsimaisempaan pakkovaltaan.
Kenraali tunnettiin jo Amerikan sisällissodasta Medal of Honor-ansiomitalin saaneena ja Chattanooga-kampanjan sankarina "poikaeverstinä".Hänet oltiin ylennetty urheudestaan everstiksi 19-vuotiaana.
Samoin Arthur Mc Arthur Jr. tunnettiin myös kylmäverisenä ns. intiaanisotien taistelijana.
Hänet oltiin nimitetty ansioistaan Filippiinien sotilaskuvernööriksi ja uhmapäisillä edesottamuuksillaan filippiinokapinan kukistamisessa hän joutui usein napit vastatusten siviilikuvernööri William Howard Taftin kanssa.Taftista tuli myöhemmin Theodore Rooseveltin jälkeen Yhdysvalojen presidentti.

Boy Colonel Arthur McArthur

Viisitähtisen kenraalin poikaa kenraali Douglas McArthuria filippiinot taasen tulivat kunnioittamaan ja rakastamaan maan vapauttajana Japanin hirmuvallasta,vaikka hänen poistumistaan tai äkillistä pakenemistaan Corregidor-linnakesaarelta japanilaishyökkäyksen aikana v. 1942 alussa katsottiin pelkuruudeksi.
Kenraalin "I shall return"-lupauksen  kestoaika viivästyi yli kahdella vuodella Tyynenmeren sodan amerikkalaisen sotilasjohdon prioriteettien takia.

Antero Ventoran äiti omaa sukua Rhodora C. Tiglao teki lisäansioita Laoagin kuuluisan plantaasiomistajan Don Silverion residenssin pyykkärinä .
Hän kantoi nimensä keskellä espanjalaisen tavan mukaan C-kirjainta,mikä on lähtöisin tämän äidin Cruz-sukunimestä.
Perheen vanhimman pojan Antero-etunimi voisi kuulostaa suomalaiselta,mutta on puhtaasti espanjalainen.
Hänen komealta kalskahtava nimisarjansa Antero Virgilio Ventora lyheni 1910-luvulla amerikkalaiseksi Andyksi,jolloin presidentti Theodore Rooseveltin lähettämät tomasiittipapit-ja nunnat yrittivät sivistää ja amerikkalaistaa indioita barrioissa englanninkielen opettajina. Tomasiitti-nimen lähetystyöntekijät olivat saaneet SS Thomas-aluksesta,jolla ryhmä saapui Amerikasta Manilaan
,Maaseudulla ja tiettömien taivalten päässä naapurikylissäkin puhuttiin täysin eri murretta,jolloin englanninkielestä tuli monille yhteiseksi kommunikaatioväline.

1914 Laoag

Antero eli amerikkalaisittain kutsuttuna Andy oli lyhytvartinen ja  filippiinomaisesti poikkeavan kapeanenäinen miehen alku jo lukemaan opittuaan viisivuotiaasta asti ollut kova lukutoukka.
Äitinsä lähettämänä Laoagin palengketorille myymään rottinkikorissa baloteja (balot on maassa kypsytetty hanhenmuna,missä linnun sikiö on jo kasvanut jalkoineen ja höyhenineen) Andy tavattiin lukemasta keskuskirkon portailla aina jotain amerikkalaista seikkailukirjaa.
Hän piti Jack Londonista,Zane Graystä ja Mark Twainistä,jotka veivät pojan mielen One-Eyed-Owl-nimiseksi intiaanioppaaksi palominoponin selkään laajoille lännen preerioille,pesukarhunhäntähattuiseksi Davy Crockettiksi Klondyken saloille sekä Mississippijoen höyryjen salamatkustajaksi Huck Finninä tai Tom Sawyerinä..
Kirjat saivat Andyn pienen indiomielen lentämään pois ilocandialaisesta puutteesta ja kotiin tullessaan äiti antoi pojalle tavallisesti tukkapöllyä,lännenhaaveilijan pantua kolmasosan balot-tuloistaan  käytettyjen taskukirjojen ostamiseen paikallisesta antikvariaatista.

Rhodora-äiti tai tuttavien piirissä lyhyemmin kutsuttuna Rhoda oli lukutaidoton,mutta silti laskutaitoinen omistamallaan akabahelmitaulullaan,jota hän käytti perheen ansioiden laskemiseen.

Rogeriakin hän vaati iltaisin tyhjentämään taskunpohjansa centavoista tietäessään,että mies oli muiden kargadorien kanssa päätynyt juomaan ennen kotiin tuloaan paikalliseen tavernaan San Miguelin cervezaa kyytipojaksi tuliselle guinebralle..
Rhodasta kirjasivistys koskaan ei auttaisi pojan tulevaisuudessa ja Rogerkin oli lopettanut kansakoulunsa kesken perheen varojen puutteessa.
Andy-poika olisi koulutettava jonkun ammattimiehen apupoikana käytännön ammattiin.
Rhoda itse vietti päivänsä "lavanderana" eli pyykkärinä plantaasiomistaja Don  Silverion residenssin likapyykkikorin kanssa kylää sivuavan puron varrella Donin alushousut nyrkeissään, kuuntelemassa muiden kylän pyykkäreiden tsimisejä (juoruja) barriosta.
Barrion grapevine eli lentävä juoru sai hänen mielikuvituksensa lentämään.
Iltaisin odotellessaan Rogeria kotiin tavernasta ja maatessaan nipamökin kookoskuitumatolla Rhoda työstä uupuneena kuvitteli Don Silverion vahattujen viiksenkärkien kutittavan poskiaan ja lämpimänkostean cigarilloginisen hengityksen kuiskaavan korvaansa lempeästi.."Tio ami..corazon"..Rakastan sinua..kulta

Filipino housewives washing
laundry in a river

Don Silverio tunnettiin kuuluisana naistenmiehenä eli babaerona (babae--tyttö) eivätkä talon muutkaan naisapulaiset voineet välttää tämän nopeita sormenhakuja kaula-aukoista sekä pitkien hameiden alta.
Donilla tiedettiin olevan oikea concubine (naisrakastajatar)....läheisen Batacin pikkukaupungin pormestari Raul Marcosin vaimo Estrellita.
Marcos oli useaan kertaan yrittänyt lähettää palkattuja salamurhaajia nitistämään Don Silveriota,mutta plantaasinomistaja oli aina pelastautunut attentaatista,kuultuaan etukäteen suunnitelluista tappoyrityksestä kaupungintalolla työskentelevältä sukulaiskirjanpitäjältään.

V.1921 perhettä kohtasi onnettomuus isä-Rogerin jäätyä palengketorilla vihannesvankkureiden alle puristuksiin,ei niinkään lastin painosta murskautuneena,vaan kiinan- ja pechaykaalien tukehduttamana.
Rhoda-äidin harteille tuli koko perheen elättäminen pyykkärinpalkalla ja balotmunien myynnillä,jolloin hän joutui filippiinotavan mukaan pyytämään apua sukulaisilta.
Laoagissa suvun varakkaammat ottivat neljä nuorinta lasta hoitoonsa ja Antero sai uuden kotipaikan Baguion vuoristokaupungissa Rogerin serkun kaupunginkirjuri Efren dela Cruzin puutalossa.
Efren-setä lupasi myös adoptoida 9-vuotiaan Anteron omaksi pojakseen ja neljän tyttärensä pikkuveljeksi.
13-vuotiaana Antero pääsi näin kirjatoukkana Session Roadin Junior High schooliin .
17-vuotiaana hän seisoi mustassa kaavussa ja musta rapparinkauhalakki päässä yhteispotrettikuvassa koulun portailla luokan valediktionaarina eli priimuksena valmiina Efren-papan ja Teresita-maman syleiltäväksi.
Efren-papa oli töissä Municipiossa eli kaupungintalolla rakennusviraston kirjurina rakennuslupien valmistajana ja vaikka hänen palkkaluokkansa oli jo noussut Clerk I tasolle hän ei enää voinut rahoittaa Anteron lisäkoulutusta neljän tyttärensä collegeopiskelujen takia.
Opinnot vaativat rahaa.
Efren oli kuullut tuttavansa tohtori Cabreran tarvitsevan liikeapulaista Session Roadin rohdoskaupassa ja suositteli Andyä  toimeen.
V.1934 Andy dela Cruz oli ylennyt jo myyjäksi tiskin taakse ja lukenut tohtorin opastamana farmakologiaa  iltaisin Baguion Medical Collegessa ja saanut uurastuksestaan farmakologin diplomin.

 Baguio market in 1930s. At the back the
 road leading to to dela Cruz house.

 Cabreran rohdoskauppa nykyään
 Mercury Drug
 vasemmalla Session Roadin kulmassa.

30-luvulla rohdot ja lääkkeet valmistettiin itse "apotekassa".
Itsejauhettuja pulvereita ja salvoja myytin tiskiltä kipuihin ja vaivoihin tehdasvalmisteiden valmispillereiden ollessa kalliita tai vain saatavina Manilasta.
Antero käytti messinkistä morttelia pulvereiden jauhamiseen ja opittu lääkkeiden valmistus teki hänet mestariksi,jota kaupunkilaiset kutsuivat lempinimellä Drug Andyksi,mikä silloin oli kehuntaa toisin kuin nykyiset Drug Andyt,jotka labraavat shabu-keinokokainejaan kotilaboratorioissaan.
Päivisin häntä astmaatikkona haittasi kaupungin pöly ja yöllä ylävuoriston viileys,jolloin hän kiinalaisesta reseptistä valmisti itselleen menttolipohjaista tiikeribalsamia sierainten tukkeutumisen estämiseksi.
Salvaa hän levitti otsalleen pääkipuun,sieraimien tukkoisuuteen sekä rintaansa hengityssalpauksen lieventämiseksi.
Salvan hän oli pistänyt vihreään pieneen 1 -gramman Vick's Vaporub-peltirasiaan,mitä hän kantoi aina taskussaan.
Purkin hän oli saanut eräältä Manilasta tulleelta lääkemyyjältä.Vanhan kansan sinappilaastareiden tehon hän ei uskonut vaikuttavan astmaansa.

Kiinalainen Tiikeri-balsami

Antero vaurastui ja vuokrasi oman puutalon John Hayn mäntypuiston keskellä sijaitsevalle sotilastukikohdalle menevän tien varrelta.
Nyt häneltä hyvinvoinnistaan vain puuttui vaimo,vaikka oli vakuuttanut utelevalle tohtori Cabreralle,ettei poikamies koskaan tarvitsisi naista sotkemaan elämän rauhaa .

jatkuu..

Kankkunen kyseessä. Suomikirja.

Cheers..guv'nor!! Juhart 1992

Kello 04.19 jääkaapin valo napsahtaa päälle ja kompressori alkaa täristä pääkopan läpi sellaisella kolinalla,että voisin kuulla silmänpupillieni pienentyvän turkinpippurrin kokoisiksi pisteiksi..
Suljen äkisti kaapin oven sulkiessani samalla silmäni nähdessäni sisäsilmissäni aivohermojen värikkään kaleidoskoopin maalaamassa harmaata aivomassaani.
Luulen olevani kuollut.
Silmäverkoilleni välähtää kuva Huolintakeskuksen Merjasta,joka yritti vängällä iskeä minua,mutta kuvan päälle kaatuu harmaapukuisen ja punaniskaisen henkilöstöpäällikön tynnyrimäinen hahmo,joka vie edestäni Merjan pois.
Sitten silmiini välähtää poistumiseni firman pikkujoulujuhlista Viestin urheilutalon pihalta.
Kylmässä joulukuisessa yössä talon rappujen edessä kaksi humalaista teevetehtaan nauhatyöläistä etsii oksennettuja tekohampaitaan lumihangesta.
Molemmat löysivät omansa...kunnes ensikoetuksella nakkasivat naapurin syömäkalut suuhunsa.
Henkilöstöpäällikkö talutti Huolintakeskuksen Merjaa odottavaan taksinakumersuun.
Nauhatyökundit huuhtelivat hampaitaan kuralätäkössä,jonka jäätyneen kannen toinen oli rikkonut Topmanin spittarikengän kannalla särki.
Lähdin kävelemään kotiin päin suorinta yhdellä silmällä katsomaani tietä,mikä veisi kenkätrippimittarissani siksakkauksessa viisi kertaa pitemmälle kuin oletettu kotiosoitteeni.

Tämä vanha kierrätyskeskuksesta ostamani 50-luvun Electrolux on palvellut keittiön nurkassa harmaalla korkkimatolla viitisen vuotta auttamassa kostuttamaan aamujanoista kurkkuani,joka nyt tuntuu kielenpäässä Riyadhin Nejd-laakson kuivuneelta wadilta..
Seison paljain jaloin kylmällä korkkimatolla etsimässä pullonavaajaa cokikseeni.
Mieleeni tulee väkisin Jeesus väristyksissäni.
Olisiko hän ollut jyrkkä juomareille?
Hänhän teki vedestä viiniä.
Tai sitten Mooses,joka matkasauvallaan aukaisi Punaisenmeren kahtia luvatulle kansalleen julistamalla kallionkielekkeen päällä ne kymmenet käskynsä.

2 UFOs and 10 Commandments.
Juhart 2005.

En muista katkismuksestani yhtään käskyä alkoholin kirouksesta vai oliko kirjassa maininta 11:sta käskystä jossain pikkuprintissä:
"Älä juo viinaa!
Mitä se on.."
Tai löytyisikö Raamatusta vertausta tai sananlaskua jonkun pienemmän profeetan epistolasta:
"...ja Nostradamus saapui kotiin nelinkontin kaatumalla jalattomana kissan päälle ja lausui vakuutuksiaan;
ja Herra toi alas salamaniskuja vakuuttamalla hänelle sillä paikalla:
"Tästä lähtien kitalakesi tulee olemaan kuin autiomaan alaston kansi ja silmäsi kuin kaksi hiilikekälettä ja nivustesi hedelmät tulevat kulkemaan nelinkontin aivan kymmeneen sukupolveen saakka.!

Ihmeellistä mitä lyhyt parin minuutin kemiallinen uni voi tehdä sinulle?!
Tulet kotiin kello 03.22..et takatiukkana vaan rentona,ikään kuin pari niveltä olisi löystynyt...ei enempää...täysin pystyvänä panemaan Abloyavaimen postiluukun lävestä sisään ja sitten kävelet joulukuuseen olohuoneessa,mistä saat korvarenkaiksi kaksi koristepalloa..ja kolmannella yrityksellä onnistut kiipeämään rappuset ylös kuin tukkiin kompastunut tukkijätkä Iijokisarjassa..ja löydät makuuhuoneen oven kello 03.31.
Sitten kello 03.43 pystyn riisuutumaan muutamalla pienellä lepopaussilla työskennellessäni parhaimmalla tavalla housujeni pään yli vetämisessä ja kiipeän urheilijamaisesti korkeushyppääjän tiikeriselkäkierroksella sänkyyn..ja tumppaan tupakan herätyskellon muovikuoreen.
Sitten vaivun tajuttomuuteen.

Nousen ylös kello 04.15 luullen olevan jo aamukahvin ajan.
Herätyskellosta tunkee sieraimiini muovimolekyylien palanutta käryä.
Kieli on juuttunut kitalakeen kuin erämaassa kaatunut kaktus...katkutus...
Nousen seisomaan paimentolaismatolle päätä kantaessani kaksin käsin kuin särkyvää postipojan pyörällä tuomaa fragiletarraista ristisidettä.
Kahmaisen aamutakin niskaani.
Se näytti makaavan tuolin selkänojalla yhtä vetämättömissä hihansuut alas roikkuen ja vyö umpisolmulla.
Aamutakki näytti juuri tulleen vielä villimmistä pikkujoulujuhlista kuin oman firmani.
Kello 04.21 keittiön kellon mukaan näin uudelleen jääkaapin hakuvalot.
Käteni hapuilivat ylähyllyltä alaspäin kylmäleikerovikoiden päältä vihanneslaatikon lasilevylle,minkä takaa tunsin sormissani cokispullon kylmän vyötärön munakennon alta.
Lyön kaapin oven kiinni jäämällä seisomaan cokispullon kanssa poissa ampumalinjalta jääkaapin hakuvalojen sammuessa.
Mitä saatanaa iski käteen?
Sormistani valui munanvalkuaista.
On kaksi vaihtoehtoa...joko oma vereni on muuttunut munanvalkuaiseksi tai sitten rakas vaimoni oli jättänyt avoimeen kuppiin munanvalkuaista vatkattuaan murokakkutaikinaa.
En viitsinyt enää avata kaapin ovea lisätutkimuksiin,koska tiesin ulkoa,mitä se sisälsi.
Käteni näyttivät yhtä niljakkailta kuin joku etana olisi tehnyt itsemurhan..
Joku viisaampi oli kertonut,että kananmunasta saisi roikkumaan kolmenkymmenen kilsan pituisen räkänuoran,jos vain pystyisi antaa sen valua hiljalleen.
Yritän unohtaa koko asian ja pyyhin käteni naulassa roikkuvaan essunhelmaan...mielessäni oli päällimmäisenä vain yhden cokispullon avaaminen.
Keittiönikkunasta palavan katulampun valossa ryhdyin vetämään auki haarukkaveitsilusikkalaatikoita unohtamalla kaikki keittiöergonomian lait,että useimmat vetolaatikot ovat jumissa pikkutunneilla ja lisäksi unohtamalla,että vain muutamat laatikot ovat vain vähän jumissa.
Pian kaikki vetolaatikot hyppäsivät ulos aukoistaan oksentamaan sisältönsä korkkimatolle:
kakkuveitsiä,käytettyjä paristoja, kengänsolmujen avaamisessa vääntyneitä haarukoita,yksi puolikas räätälinsaksia,voiveitsen keltaisia kahvoja 1950-luvulta,korkkeja,sähkölaskun palasia,koiran kirppupanta,pari muovista ja yksisilmäistä nukenpäätä sekä korkkiruuvi.
Kuitenkin ei yhtäkään pullonavaajaa!
04.22.
Mietin.
Olen nähnyt filmeissä John Waynen avaavan hampaillaan pulloja auki..tai oikeasti Waynen stunttimiesten hampaiden.
Wayne sota-aikaisena laivaston kapteenina oli varmaankin saanut hammaskaluikseen San Diegon laivastoaseman kuivatelakalta oikeat posliinikuoriset teräshampaat.
Nyt voisin rallatella hänen muistokseen John Brownin sävelellä,että "John Wayne's body lies amouldering in the grave..but his teeth go marching on..!
Wayne oli kyllä ristitty Marion Morrisoniksi..ja meillä oli ikioma Marion Rung ja hänen veljensä "Rung Kari"..hehheh..
En raaski edes ajatella yrittää omilla ohutkuorisilla hampaillani ,joidenka riisitaudin jäynäämät rosoterät ovat takahampaissa paikattu sodanjälkeisillä amalgaamipaikoilla.
Hammaskaluni näyttävät tupakankellastamina ikivanhan burmalaisen buddhistitemppelin raunioilta,minkä murenevia ja sammaloituneita kiviä rapisee ajan myötä alas maahan.
Vain Luoja tietää,mitä tapahtuisi,jos iskisin hampaani cokispullon korkkiin?
Koko pääkoppa irtoaisi ehkä kaulasta?
Ai nyt muistan!
Eräs kaveri aukaisi yksissä uudenvuoden bileissä kruunukorkkipullon oven ja ovenkarmin välissä.
Eräs toinen avasi pullon lämpöpatterin ripojen päällä.
Monet filippiinot kaljaistujaisissaan avaavat kruunukorkin ruokalusikalla.
Minun vapisevista näpeistäni ei löydy vastaavanlaista hermokirurgin näppäryyttä tässä ja nyt.
Panin pullonkaulan lattialle ovenkarmin saranapuolen väliin ja vetäisin.
Ahaaa..! Katson jalkaani pullon päältä.
Jalan alla sihisi hiljaa, cokiskuplien pulputellessa sisältönsä olohuoneen kokolattiamatolle.
Täytyy olla jokin erikoinen niksi avata vaakatasoista cokispulloa ovenkarmin välissä?
Ehkä tarvittaisiin joitain muita niksejä,koska iso pala ovenkarmia makasi kokolattiamatolla.
04.32.
Ei cokista talossa.
Vedellä,tuoremehulla ja maidolla ei ole mitään käyttöä.
Tarvitaan jotain kuplivaa.
Vatsassani tuntuu,että olen niellyt lankunpätkän.
Tiedän kokemuksestani,että hiilihappo laukaisisi puristuksen.
Voisin kyllä soittaa paikalliselle tieurakoitsijalle,jolla on käytössä ilmakompressoreja täryporien käytössä.
Saisi painettua ilmaa suulävestä sisään.
Luurista kuuluisi:
"Ettekai pilaile..emme pysty tässä tilausruuhkassa kuin vasta helmikuulla aikaisintaan ja me ollaan kurkkuun asti täynnä paperitöitä..puhumattakaan henkilöstövajeesta lomien alla--
Kemijärvelläkin ollaan istumalakossa ja sitten se musta jää!
Ehkä joskus pitkänperjantain kieppeillä?"

Käyn olohuoneessa selailemassa vapisevin sormin kotilääkärikirjaa.
"Piru kun vatsa- ja muita vaivoja selostetaan latinaksi...aorta...vasa cava..inferior..duodenum..ventriculum dexter..pulmo?!
"Pitäisi soittaa vaimolle yötuuriin sydänteholle..se osaa vaivat ulkoa latinaksikin."
Tässä iässä eletään sellaista "post-ihmisruumis-kyseessä-aikaa".
En välitä mitä ruumiinavaajat tekevät kropalleni post mortemissa,kun elävä kroppa ronklaa jonkun hapollisen soodaveden puutteesta.
Nuorempana minulla ei ollut hajuakaan,mitä tapahtuu nielurisojeni alapuolella.
Nyt tiedän 0.3-prosenttia.
Uskon,että mahakaluni ovat kuin Rotoruan mutalähteet Uudessa Seelannissa..jatkuvassa savisessa pulputuksessa.
Diagnoosikykynikin ovat täysin sekaisin kun jenkkitohtori Saudin Yanbussa v. 1983 leikkasi oikeasta ranteesta ganglionin.
Vuoden perästä iskiessäni pikkurillini autonoveen,niin peukaloa särki.
Hermovyyhtipiuhat olivat menneet täysin sekaisin kuin juopolla puhelinasentajalla.
Tuntui kuin koko ihmiskroppani hermosysteemi oli käynyt pikahuollossa,mistä sain vain ison laskun,mutta piuhat oltiin pantu kiinni vääriin kiinnikkeisiin.
Missään ei kivistä,missä pitäisi.
Tunnen itseni yhtä hyvin kuin Lontoon maanalaisverkoston.
Otan Stratfordista Central Linen tuubin Oxford Circukseen,mutta Bankin asemalla signaalivian takia pitää vaihtaa Circle Lineen.
Circle Linen tuubi ei pääse kuin Chancery Lanen asemalle onnettomuuden takia ja minua kehotetaan ottamaan alakerrasta Northern Linen tuubi Stockwelliin ja sieltä numero 66:n bussi Vauxhallin kautta Oxford Circukseen.
Samalla tavalla kipuni kulkevat mutkan kautta kropassani väärille asemille.
Elän nyt jotain raamatullista etsikkoaikaa..
En eläissäni koskaan ole pitänyt ryypiskelyä ja tupakointia vaarallisena pahana tapana,koska lapsen lailla uskoin niiden lasten lääkärikirjan pikkunokikolarien puhdistavan sisäkaluni piippurassilla sisäkaluihini piinttyneen kattilakiven ja viskanneet ne ruumanluukusta pihalle.
04.39
Kävelen hermona ympyrää keittiön korkkimatolla,mihin paljaat jalkani tarrautuvat cokisliimasta.
Satutan jalkapohjani veitsiin ja haarukoihin kiroillen ,vatsaa kivistävän lankun pätkän kaivautuessa rintahehää vasten.
04.55.
Häpeissäni miten väärinkäytetty kroppani protestoi mietin,että jouluun on aikaa vain vajaa viikko ja uuteenvuoteen toinen mokoma.
Yritän päättää pitäväni uudenvuoden lupaukseni...etten koskaan enää ..ehkä..
Hetkinen!
Kirjahyllyllä teeveen vieressä näkyy ruskea neliskanttinen ja mustaetikettinen pullo.
Mitähän Jack Daniels sanoisi vatsaan juuttuneelle lankunpätkälle?

Jeddahbug.Saudikirja

Jeddahbugs.Ministry of Interior
 in Jeddah.Juhart 2005

"Jeddahbug"
Erään brittiläisen Binex-konsernin myyntimiehen väännös Jitterbugista


"Kielellinen huomautus Jeddah-nimen synnystä:
Alusta lähtien on ollut pientä epävarmuutta kaupungin nimen arabiankielisestä etymologiasta ja ortografiasta.
Juddah,klassisena muotona,mikä tarkoittaa merenrantaa (paikallisesti lausuttuna Jiddah) annettiin kaupungille meren rannalla sijaitsevana.
900-luvun maantieteilijä Al Makdishi on kirjoittanut,että Juddah on rannikkokaupunki ja se on saanut nimensä sijainnistaan meren rannalla.
Hiukan myöhemmin Al Bakri,toinen suuri arabialainen maantieteilijä (espanjalaissyntyinen Al Bakri kuoli 1904) meni vielä pitemmälle sanan alkuperän detaljeissa:
Juddah on annettu Mekan lähellä sijaitsevalle rannikkokaupungille  meren läheisyydestään.
Meren tai joen Juddah on se osa maata,mikä on lähinnä sitä.
Alunperin Juddah-sana tarkoitti jatkettua tietä.
Klassiset arabialaiset kirjailijat kirjoittavat nimen Juddahksi,mutta Jiddah-variantin puhuttavassa arabiankielessä oli jo 1500-luvulla löytänyt portugalilainen historioitsija Joao de Barros:
Juddaa myös jotkut arabit kutsuvat  Jiddaksi.
Jeddah epäkorrektina muotona näyttää saaneen pysyvän muotonsa heijastamalla alkuperäisen sanan suosittuna tulkkauksena nimen egyptiläisenä lausuntamuotona.
Jeddah egyptiläisesti lausuttuna on johdannainen Jaddah-sanasta,mikä tarkoittaa isoäitiä ja sen uskotaan johtuvan Eevan,universaalisen isoäidin hautakammiosta,joka sijaitsi kaupungin lähellä."
Professori Angelo Pesci

 Vanhaa Jeddaa. Pescin piirustus

Jussi oltiin ylennetty ALCOn ostopäälliköksi projektipäällikkö Janssonin suosituksista firman uudelle toimitusjohtaja John Foxille ,Yanbun jäädessä yhdeksi pieneksi projektipisteeksi ALCOn Saudi Arabian kartalla.
Jussi ei kuitenkaan viihtynyt kauan Riyadhissa Dammamin projektin siirtyessä hamaan tulevaisuuteen ja Foxin eli Kettusen halutessa istua ALCOn kuninkaana auto- asunto ja lastensa koulutusetuineen.
Jussin ja Kettusen napit hankasivat vastatusten ja välit viilenivät sinilogoisten memojen tasolle.
Jussi muutti Jeddaan,minkä suomalaisurakat syöttivät Riyadhin ja Kettusen perheen konttorin hyvinvointia..
Jeddan tuottavat alaurakat Saudin ilavoimien urheilukeskuksesta ja stadionista sejä Skanskan lääkevarastoissa pitivät tuloillaan koko firmaa pystyssä.
Yanbun urakka oli myös lopuillaan.
John Fox oli diktatoorinen johtaja,jota Jussi kutsui lempeästi "Bleeding Irish Working Horseksi",Johnin vietettyä melkein kaiken aikansa konttorilla,mikä myös vaikutti perhe-elämään.Sam-vaimon turhauduttua kahden kasvavan irlantilaisen terroristialun paimentamiseen.
John istui pyramidifirmansa huipulla delegoimatta toimia alaisilleen ja luottamatta kehenkään,etenkin suomalaisiin.
Vähemmästäkin tulee vainoharhaiseksi.
Olla ulkolaisena toimitusjohtajana suomalaisfirmassa.
Foxien pojista heijastui samanlaista pohjoisirlantilaista itsepäisyyttä ja uhoa kuin isästään.
Vapaa-aikoina pikkukettuset heittelivät compoundin lepotuoleja huvikseen uima-altaaseen ja kerran jopa tukholmalaisen putkimiehen Göran Petterssonin työkalupakkikin Mazda-farmariauton takakontista pulahti  klooriveteen.

1984 Citroen BX.Samanvärinen kuin Jussin,joskei 16TRS

Jussi laskeutui uudella BX Citroenillaan Taifin kaupungista moottoritietä pitkin alas Hijazin laaksoa kohti.
Leveä asvalttitie johti suoraan Mekkaan,pyhään kaupunkiin.
Hän oli useaan otteeseen aikaisemmin ajanut samaa reittiä samaa reittiä ylös Tihama-vuoristotielle ja Medinaan päin Yanbu-Jeddah-tien ollessa korjauksen alla. Hän oli jopa kerran ajanut Riyadhista saman 1100-kilometriä pitkän taipaleen Lamahin Toytota Crownilla mennessään tarkastamaan firman ostotoimia Jeddaan.
Ja saman reissun takaisin Riyadhiin.
Jussin mielestä Jeddah oli kuningaskunnan paras kaupunki.
Se oli kansainvälinen ja vapaampi ja kosteampi kuin Riyadh.
Kosteudella papinpoika tarkoittaa ilmastollisten lisäksi lisäksi suukostuketta.
Kaupunki liikenteeltään oli ruuhkaisempi kuin Riyadh ja Hajjin pyhiinvaelluskuukauden aikana se täyttyi  Mekkaan menevistä pilgrimeistä,joita oli saapunut laivalasteittain Pilgrim-laivaterminaaliin sekä jumbolasteittain kansainvälisen lentokentän viereiseen Hajj-lentoterminaaliin.

Jussi joutui kääntymään Mekan leveältä tieltä oikealle kapealle vuoristotielle Suuren vihreän kyltin varoittaessa,että taivastie johtaa suoraan Mekkaan.."For Moslims only" ja pikkutie Jeddaan "For Non-Moslims only".

Riyadh-Mecca highway

 Taif-Mecca highway

 Taif Toyota Cressida statue

Jeddaan laskeutuva serpentiinitie muistutti Jussista paljolti Filippiinien Baguio Cityyn johtavaa Kennon Roadin ja Marcos Highwayn vuoristoteitä,missä rotkojen pohjilla makasi katoillaan busseja,kuorma-autoja ja henkilöautoja muistomerkkeinä huolimattomista ohituksista tai jarrujen kuumentumisesta.
Lopullisessa ja onnellisessa laskeutumisessa laaksoon Jussi huokaisi helpotuksesta hellittämällä otettaan ohjauspyörästä,minkä ympärille hikiset sormet olivat jäykistyneet koukkuun kuin nivelreumapotilaalla.
Sormiaan oikoillen ja hikeä pyyhkien hän suuntasi kohti oranssinpunaista auringonlaskua King Abdulaziz Roadin alkupäätä,minkä oranssiset katuvalot antoivat kaupungille erikoisen salaisen kajeen.
Liikenteen autonvalot häikäisivät väsyneen autoilijan silmiä Citroenin vihdoin ohittaessa vasemmalla seisovan ranskalaisen Printempsin tavaratalon.
Auto nousi Medina Roadin ylikulkusillalle laskeutumalla kohti Al Hambran asuinaluetta,missä Sofitel-hotellin sisäänkäynnin eteen oli pysähtynyt valkoinen Cadillac ja Rolssijono, upseerinkalunaisten valet-pysäköintipoikien availlessa takaovia huivejaan oikoville saudiherrasmiehille .
Jussi tunsi Jeddan paremmin kuin Helsingin,tuntemalla olonsa kotoiseksi joskin väsyneeksi pitkän erämaapikataipaleajon jälkeen.
Korttelin päässä hän kääntyi risteyksessä vasemmalle,missä aivan kulmassa kohosi ruskea Lamahin poikamiesvillan muuri.
Jussi oli kuulevinaan villalta Mikko Alatalon Eldankaa ja vilkasta puheensorinaa uima-altaalta kovin perkelein.
Hän parkkeerasi metallinvihreän sitikkansa tulipunaisen Alfa Romeo Duetto-avoauton perään.
Alfan takaluukussa kiilui sinivalkoinen vuoden 1985 Jyväskylän rallin "1000 Lakes Rallye"-tarra.
Suomalainen betonialan myynti-insinööri oli vierailemassa vientiautollaan villalla.
Jussi oli saapunut arabialaiseen Suomeen.

 Alfa Romeo Duetto

Jussin saapumisessa Jeddaan oli samanlaisia piirteitä kuuluisan T.E. Lawrencen eli Arabian Lawrencen kuvauksesta Jeddan satamaan kiinnittyessään 70 vuotta aikaisemmin:
T.E. Lawrence kirjoitti:
"Olimme tottuneet purjehtimaan Jiddaan tyynessä ja ilahduttavassa Punaisen meren ilmanalassa..
Mutta kun lopulta ankkuroimme ulkosatamaan, kauempana valkoinen kaupunki roikkui polttavalta taivaalta heijastusmaisena harhakuvana,mikä pyyhkäisi ja avautui leveän laguunin ylle.
Sitten Arabian kuumuus iski päälle kuin tupesta vedetty miekka iskemällä meidät puheettomiksi.
Oli keskipäivä ja puolipäivän itäinen aurinko kuunvalon lailla oli pannut kaikki värit nukkumaan.
Näkyi vain valoja ja varjoja,valkoisia taloja ja mustia katuaukkoja:
edessämme paahteen vaalea kiilto roikkui sisäsataman päällä ja sen taustalla vain ulottumattomissa muodotonta hiekkaa,mikä juoksi matalien mäkien rinteille,mitä paljaalla silmällä tuskin erotti kuumuuden sumeessa...
Hän jatkaa....
Se oli itseasiassa huomattava kaupunki.
Kadut olivat kujia,basaarit olivat puukatteisia,mutta muualla avoinna taivaalle pieninä rakoina avarien valkorapattujen talojen seinien välissä.
Talot olivat rakennettu nelikerroksisiksi sidottuna korallisina rätteinä puupalkkien ympärille ,koristettuina leveillä kaari-ikkunoilla,jotka ympäröivät seiniä kerroksittain harmaina puupaneeleina.
Jiddasta ei löydy lasia,vaan laajaa valikoimaa hyvää ja taidokkaasti kaiverrettua puupitsistä suojapaneelia ikkunasuojiksi.
Talojen pariovet olivat koristekaiverrettuja tiikkisiä paneeleita,joista pääsi sisään pienistä sisäänkäyntiovista ja joidenka rikkaat saranat ja kolkuttimet oltiin taottu raudasta.
Taloissa oli runsaasti rapattuja kuvioita ja vanhempien rakennusten hienot kivipäädyt ja -ikkunakarmit katsoivat sisäpihoille.
Talojen edustat olivat pitsitetty,rei'itetty ja lovitettu kunnes näyttivät pahvileikkauksisilta kulisseilta jollain romanttisella teatterinäyttämölavalla.
Jokainen kerros ulkoni,jokainen ikkuna kallistui johonkin suuntaan ja usein seinät kallistuivat johonkin suuntaan.
Se näytti kuolleelta kaupungilta,niin puhtaalta jalkojen alta ja niin hiljaiselta.
Sen kiemurtelevat ja tasaiset kadut olivat päällystetty ajan kosteuttamalla ja tiivistämällä hiekalla ja askeleet vaimennettu arabialaiseksi pehmeäksi matoksi.
Puiset ikkunakehysrakennelmat ja seinäulokkeet lisäksi vaimensivat kaikki äänien kaiut.
Missään ei näkynyt vaunuja eikä vankkureita, leveitä kujia vankkureille ja kengitetyille vetoeläimille...ei edes liikenteen huminaa missään.
Ohittaessamme taloja ovia suljettiin pehmeästi.
Ei näkynyt haukkuvia koiria,ei itkeviä lapsia,paitsi tietysti basaarissa,missä tapasi muitakin matkaavia..
Kaikkialla vallitsi kuiskattu,pidättyvä jopa salakavala ilmapiiri,mikä tuntui ahdistavalta,jopa kuolettavalta.
Siinä ei näkynyt mitään elonmerkkejä.
Ilma ei ollut polttavan kuumaa,mutta kostea,pitkän elinkaaren ja sen uupumisen tunne näytti kuuluvan tänne eikä muualle.
Täällä ei ollut Smyrnan,Napolin eikä Marseillesin tuoksujen ja hajujen intohimoa,vaan vanhan ja käytetyn ajan tunnetta,useiden ihmisten tunkkaisia uloshengityksiä jatkuvan kylpyhuoneen kuumuuden ja hien jatkeena.
Voisi sanoa,ettei moneen vuoteen Jiddan läpi ei ole puhaltanut pieninkään raikas tuulahdus.
Sen kadut ovat olleet tuulettamattomina vuosikausia siitä lähtien, kun kaupunki oltiin rakennettu ja pysyisivät tunkkaisina aina siihen saakka kun romahtaisivat päälle vanhuuden heikkoina.
Eikä basaareista löytynyt mitään ostettavaa." 

Old Jeddah lattices.

 Red Sea Sunset.Juhart 2011

jatkuu.."Alcoilua Al Cornichella"