lauantai 28. tammikuuta 2012

Aarre Verraton ja Liisa Pieni. Laivurin unikuvia.Suomikirja.

Salon kaupunki 1960-luvun alussa.
Salonjoki halkaisee keskustan itä-ja länsikaupungiksi.
Kaukana Halikonlahdella siintää Vuohensaari.
Illemmalla kasettien ja bakeliittilevyjen soitettua kolmatta kierrosta, näyttämölle pantiin puupenkki,jolloin sivuportaita pitkin nousi estraadille paikallinen haitarivirtuoosi Nyblomin Anders pukeutuneena jussipaitaan ja pussihousuihin.
Jaloissa Andersilla  oli ryssänmalliset matalakantaiset ripaskasaappaat.
Anders oli noin seitsemänkymppinen kaljupäinen täkkiniittaaja,joka oli työskennellyt muunmuassa pappilan mökin entisen omistajan Mickelssonin kanssa Mathildedalin telakalla sekä Tupavuori-tankkerin purkutöissä vuosina 1958-60.
Ikeekseen hän oli saanut istumisesta kylmillä rautaisilla kansitäkeillä ikuisen virtsatiehyeiden tulehduksen ja munuaisvian,joutumalla sairaseläkkeelle jo viisikymppisenä.
Ennen lavalle nousuaan Anders oli käynyt ulkohuusipytingin takana helpottamassa,Rehnin Taiston tarjotessa näkäräisiä kiljupullostaan.
Taistokin oli pirskoitellut huussin takaisille nokkosille kiljulastiaan ja ravistellen pussihousujensa perää. Napitellessaan Lammervon diagonaaliensa nappeja vapisevin käsin Taisto oli katsellut Andersin vaivalloista erittämistä kysäisten:
--Kuseksää Anders sarja-vaikk kertatulell?
Anders oli vastannut myös peräänsä ravistellen;
--Tällast pilkkuviivaa mää olen kraapustannu viimese kahren vuaskymmene aikan sisäklosetin vesilukkoon kun aikkonas alakoulun ainevikkosan...
--Ei täll vehkkeel ol enää mittä paremppaa käyttöö..
--Ols vaan joku viksu insinööri keksiny tällaseen letkuun sellase pikaliittimen kuten paineilmavehkkeis ja kompurois,ett vois panna veheksen roikkuma verstaan naulaan käytön jälkkeen...ja koplata kiine tarvittaess...

Anders oli sairaseläkkeellään innostunut uudelleen viihdemusiikkiin ,opittuaan päräyttämään kaksirivisellä Säkkijärven polkankin jo kymmenvuotiaana..
Hän oli  30-luvulla ollut kilpailemassa Helsingin Messuhallissakin pidetyissä haitarikilpailuissa,mihin Vili Vesterinenkin oli osallistunut.
Vili oli voittanut ja Anders päässyt neljänneksi ilman pokaalia.

Anders oli noussut näyttämölle ja istuutunut puupenkille sekä vetänyt kosketinhanurin eli rantapianon  henkselit olalleen.
Hän aloitti bravuurikappaleellaan Ilta Syväjärvellä,kappaleen saadessa tanssijat parketilla pysähtymään,monen vanhemman veteraanin ajatusten lentäessä Jatkosodan Karjalan kannaksen metsiin sekä poteroihin.
Usean vanhan taistelijan silmät kiilsivät vetisinä,joko kappaleesta taikka sisäisesti nautitusta melankolian kyytipojasta...ilmeisesti kummastakin.

                       Ilta Syväjärvellä. Sovittanut Veikko Ahvenainen

Päivänsankarillekin tuli kannaksen rintama mieleen kuunnellessaan hanurikappaletta laiskanlinnastaan:
Talvisodan aikana Aarre oli ollut kuorma-autonkuljettajana Turussa,vaikka oli palvellut asevelvollisuutensa laivastossa.
Talvisodan adventtina hän oli työskennellyt Salossa E.&J.Leinon liesitehtaalla Rummunlyöjänkadun varrella.
Kaikille muille tuli lähtöpaperit paitsi Aarrelle.
Hän oletti paperien viipyneen sen takia,että oli palvellut varusmiesaikansa laivastossa ja sitten ehkä harkittiin,mihin joukko-osastoon hänet lähetettäisiin.
Leinolla tehtiin silloin töitä armeijalle,kuten lihankuljetuslaatikoita ja kuivamuonankuljetuslaatikoita.
Armeijan hankintakeskuksesta tuli ilmoitus kaikille kauppalassa
puolustusvoimille valmistaville yrityksille,että niillä on oikeus pitää asevelvollisia miehiä töissään.
Leinolla ei ollut asevelvollisena rintamalle lähtemättä kuin Aarre ja hänen työnjohtajansa .
Hommien tultua valmiiksi Aarre oli ilmoittautunut Suojelukuntatalon esikunnassa olevansa vapaa.
Sieltä hän sai määräyksen mennä Turkuun ilmoittautumaan esikuntaan Sirkkalan kasarmille.
Talvisota oli juuri päättynyt Aarren ehdittyä sinne.
Hänet määrättiin armeijan kuorma-auton kujettajaksi.

Leinon tukkiautoja valimon pihalla
Tehdaskadun varrella v.1939
Jatkosodan alkaessa Aarre ei päässytkään takaisin laivastoon,omaan aselajiinsa,vaan komennettiin 17. diviisioonan viestipataljoonaan.
Hänen ystävänsä Paavo Pihakivi oli päässyt nytkin laivastoon ja panssarilaiva Ilmariselle.
Ilmarinen oli käynyt Tallinnassa ajamalla miinaan Viron rannikolla,vieden mennessään 200-300 miestä.
Mutta Paavolla oli ollut tällä kertaa hyvä tuuri.
Vähän ennen onnettomuutta Ilmarinen oli käynyt Tallinnassa,poikoen käväistessä ostamassa sieltä pirtua ja tuomalla sitä Helsinkiin omaan käyttöönsä,myymällä myös sitä jonnekin,mistä he kärysivät.
3 poikaa sai 7 vuorokauden putkatuomion ja sillä aikaa,kun nämä kärsivät tuomiotaan,Ilmariselle tuli kohtalokas reissu.
Tällä tavoin Paavo selvisi ja voitaisiin hyvinkin spekuloida hänen olleen hukkuneiden taikka pelastuneiden joukossa. Hukkuneita oli enemmän kuin pelastautuneita

Seuraavaksi kappaleeksi Anders valitsi Karjalan heilin,tanssilattian muuttuessa virvokkeista humaltuneiden silmissä värikkäiksi  pyörteiksi.
Moni  pienempi pyörre hävisikin kappaleen jälkeen pyörimään hyrränä urheilukentän tiilimurskalle.
Hanuristin saappaankannan vieressä seisoi Jaloviinapullo valmiina soitannollisiin inspiraatioihin ja monimutkaisiin lurituksiin.
Pullo palvelikin illan edetessä jonkinlaisena tiimalasina,juhlien nestemäisenä kronometrinä.
Pikkupojilla oli mielessä omat metkunsa hanuristin kiusaamisessa,vaikka lapset yleensä oltiin jätetty kotiin jalattomampien vaarien ja pappojen huostaan.
Andersin tapana oli ottaa saappaallaan rytmiä lattiasta,ripaskasaappaan nokkiessa lankkulattiaa kuin japanilainen avaimesta kierrettävä vieterikäyttöinen peltivarpuslelu.
Pojat kiusalla pistivät lattiaharjan varren saapasanturan alle,jolloin Andersin soittotempo meni täysin sekaisin.
Hanuristi potkaisi ärtyneenä harjanvarren näyttämön koivukulissia vasten kovalla pamauksella.
Hanurin soittoon tulikin vartin paussi,Andersin kulautellessa pullostaan pohjat kurkkuunsa.
Tauon jälkeen hanuri alkoi soittamaan melankolista Metsäkukkia-kappaletta,minkä puoleenväliin päästyään Anders sammui rahille,kaatumall kovalla kolauksella selälleen näyttämölle,hanurinpalkeiden venyessä pitkäksi C:ksi ,tanssijoiden vielä hyräillessä parketilla----"metsään on tullut jo syys...."
Tämä merkitsi myös valomerkkiä tanssijoille.

                                         Metsäkukkia


Illalla maatessaan mökin makuukamarissa Liisan vieressä laivuri valitsi kirjahyllystään iltalukemisekseen Björn Landströmin laivakuvakirjan.
Liisa oli jo nukahtanut tanssimisesta väsähtäneenä,hengittämällä vasemmalla kyljellään syvään ja rauhallisesti.
Laivakirjan kuvia katseltuaan varttitunnin ajan laivuri sammutti yölampun hieroskellen puutuneita sääriään.
Hän oli päivänsankarin osastaan nukahtanut hetkessä ,kirjan jäädessä auki peiton päälle.
Hän oli nukahtanut lukulasit nenällään.
Vuohensaaren sumusta oli hänen Eeva-venettä kohtaan paapuurin puolelta lähestymässä Jerusalem-valaanpyyntikutteri.
Hän oli joskus pikkupoikana lukenut kirjan tästä Jerusalmista,minkä puujalkainen kapteeni Dirge jopa Atlantin myrskyissä seisoi ruorimiehen takana kannella.
Omista polion runtelemista sääristään laivuri oli kärsinyt pitkään ja hänelle oltiin jopa ehdotettu niiden amputoimista palellutettuaan ne silloin,kun hän oli moottorikelkalla ajanut sulaan jäällä.
Pitkäaikaisen hoidon ja terapian jälkeen jalat kuitenkin parantuivat,mutta pienikin jäljelle jäänyt tunto katosi jaloista lopullisesti.
Hän tiesi katsomattakin varpaidensa olevan tallella, niiden liikkuessa vain varpaita kipristämällä.
Aivoista lähteviä elektronisia hermoimpulsseja ei enää kulkenut hermoverkostoa pitkin  selkäruodosta alaskäsin.
Hän ei olisi koskaan halunnut jalkaproteeseja,puhumattakaan Jerusalmin kapteenin puujalasta.

Kolmimastoinen parkki Vega
Laivuri nukkui syvässä unimaailmassaan Colt-tumpin vielä kärytessä alumiinisessa Amiraaliolut-tuhkakupissa.
Tupakannatsa oli mustannut amiraali von Tirpitzin partaiset kasvot.
Hän unessaan oli nähnyt Jerusalmin silhuetin ilmestyvän Halikonlahdella melkein Eeva-veneen eteen. Laivuri töräytti sumutorveaan varoitukseksi,kolmimastoisen valaskutterin välittämättä onnettomuusvaarasta.
Laivuri pisti  meriwikströminsä vaihdekammesta pakin päälle välttääkseen yhteenajoa,veneen ahterissa ruskean veden vaahdotessa maitokahvin värisenä.
Jeruaslem lipui hiljaa melkein viiden metrin päästä ohi.
Sumusta huolimatta hän erotti kapteeni Dirgen rumat ja rokonarpiset kasvot,jopa melkein jokaisen mustaihomatoisen huokosen kapteenin perunanenässä.
Kapteeni irvisti ruorimiehen vieressä keltaisilla rotanhampaillaan Eeva-veneen laivurille.
Kapteenin takana kuulsivat aliperämiehen "Kuninkaan intiaanin" kananmunankokoiset valkoiset silmät.
Aarresta tämä nahkurin nahkaesiliinan värinen crow-intiaani muistutti hindujen koobranlumoajalta hapsottavin,valkoisin ja einsteinmaisin kuontaloin.
Kapteeni huusi miehsitökannen luukusta alas:
--Kyhmyvalaita paapuurin puolella..tuokaa pyyntimiehistö kannelle matruusi Knight?
Kansimiehet alkoivat kiireellä avaamaan mustien orjien jalkakahleita,eltaantuneen ja hikisen neekeri-ihon hajun tuntuessa jopa Eevan laivurin herkässä merimiesnenässä.
Orjia oltiin pidetty kolme kuukautta alakannella,Jerusalemin nostettua ankkurinsa pienestä Rhode Islandin satamasta.
Kapteeni Dirgen takakajuutan ovella ahterin puolella laivuri näki Augustan,kapteenin tyttären kalkinvalkoiset kasvot.
Tämä heilutti pitsishihaisella kädellään laivurille.
Augusta,miehistö tiesi hyvin,ei oikeasti ollut kapteeni Dirgen tytär,vaan ankaran illinoislaisen kveekkaripastorin tytär,joka oli karannut kotoaan.
Tyttö oli ajautunut vuonna 1836 itärannikon erään kalastajakaupungin porttolaan.
Tämä oli iältään vain 16-vuotias,näyttäessään kasvoiltaan nelikymppiseltä.
Kapteeni Dirge ansaitsi Augustalla sivuansioita rahastamalla miehistöä laivahuoran palveluista.

Yhtäkkiä sumu alkoi tiheentyä,Aarren havaitessa silmissään Jerusalemin ahterilyhdyn häviävän sumuun kuin esiripun laskeuduttua premiäärin jälkeen.
Hän kuuli vain naurulokkien kirkumista Halikonlahden yllä sekä innokkaita siivenläpytyksiä,ikään kuin merilinnut olivsivat taputelleet aploodeiksi näytelmäesityksen loputtua.

Aivan kuin leikattuna aurinko alkoi paistamaan kuumana Eevan kajuuttaan,Halikonlahden kiiltäessä rasvatyynenä.
Laivuri löi kävelykepillään vaihdevivun etuasentoon, lisäämällä kierroksia kojetaulun säätimestä meriwickströmiin,suuntaamalla veneen kokkkaa Vuohensaaren uimalaitoksen laituria kohti .
Hän ihmetteli omituista Jerusalemin kohtaamista ja oletti nukahtaneensa ruoriin syömättä kiiressään aamiaista,vatsan kurniessa meriwickströmin kanssa alhaisilla kierroksilla.


Kärkän rannan suvijuhlat 1910-luvulla
Styyrpurin puolella haisi kauppalan kaatopaikka,missä paloi ikuinen tuli sekä osuuskaupan talonmiehen Ferguson-traktorin takalauta.Talonmies oli kippi pystyssä ravistellut vaihde päällä tavaratalon pahviroskajätteitä alas kaatopaikan luiskalle,takaludan pudottua rytäkässä ikuiseen tulimereen.
Vuohenssaaren tien päässä rakennustimpurit naulasivat uuden puusillan kansilankkuja kovalla paukkeella,mikä kuului kauppalan keskustaan asti.

--Tais olla viimessii reissui täll Eevall Vuahensaareen!
Laivuri huokaisi.
--Osse sääli panna vanhaa palvelijaa kaffepuiks talvitelakall..ei kukkaan enää ostas tällast vanhaa paattii kiusakses..
--Eikä pian moni käy enää uimaskaa Vuohensaaren uimalaitoksel,kun vesi on alkanut paskastumma Salonjoen tyäntäes yläjuaksult isäntien apupaskoi,teurastamon jätevesii ja Farmoksen saippuatehtaan kemikaalijätteit.
--Makjapruukitehraski on pystyttäne happosäiliös ihan joenranttaan
--Hyvästit mun piräs antta Eevall piakkoin..
--Sääli sua olsis kirveell lopettaa..
--Mää ja Eeva ollaan lähestymäs viimest käyttöpäivää.


Aarre Verraton ja Liisa Pieni. Juhlista jaloin.Suomikirja.

Wilenin Mikko oikealla ja hänen kaverinsa nauttimassa
Antti-rovastin vodkalla vahvistettua omenaviiniä pappilan mökin
olohuoneessa. Takana näkyy Wilenien huvilaa sekä hirsisaunaa.

Juhlista jaloin

Liisa-rouva oli verhonnut pyöreän,mutta vielä muodokkaan vartalonsa kukalliseen kesämekkoon juhlia varten.
Kaulaansa Liisa oli kietaissut valkoisen helmiketjun ,mikä mallasi tismalleen vitivalkoisen permanentin kanssa.
Liisa oli aina ollut muodikas.
Liisankin kasvot olivat samoin merenrantailmasta sekä merielämästä ajan saatossa juontuneet,mutta hän aina näytti kauniilta ja kypsyneeltä seniorinaiselta,joka osasi pukeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen hyvällä maulla.
Liisan nuorimman pojan Mikon vietnamilainen adoptiopoika pyöriskeli keittiössä mumminsa helmoissa kinumassa salonmurteella keltaista Jaffaa,pienten vinojen silmien siristellessä anovina.
Sysimustatukkainen vietnamilainen pakolaispikkupoika rantamureella meni kiroilemaan Eevan-veneen taakse punkkilepikköön,kunnei ollut saanut tahtoansa läpi Liisa-mummin kiireiden takia.

Mikko istui ulkona luumutarhan eteen paikoitetun Hannu-isoveljensä Volvo-turbofarmarin takapuskurilla keskustelemassa bisneksistä,kilautellen broidinsa kanssa Karjalolutpullon kylkiä yhteen.
Mikko oli Hannun hirsitalomyyjänä Honkarakenteella.

Antti-rovastikin oli naapurissa valmistautumassa juhliin, pukeutumalla tällä kertaa oikein papinkaftaaniin ja lipereihin,vaikka mieluummin olisi pannut niskaansa raidallisen froteeteepaidan ja jalkoihinsa beessiset popliinihousut.
Rovastille oli vanhemmalla iällä alkanut maistumaan olut sekä itsevalmistama omenaviini,mikä pulputteli keittiön yhdessä nurkassa isossa lasisessa AIV-pullossa.Pappilan mökin tontilla oli iso omenapuutarha.
Kirkonmiehen kerran kutsuessa laivurin rantasaunaansa kylpemään ja nauttimaan olutta sekä omenaviiniä saunan verannalle löylyjen päätteeksi,rovasti oli kierrosten rohkaiseman mennyt laulamaan alastomana hallelujaa halulla läheiselle sammaloituneelle kalliolle.
Rovastihan oli pappilassa tunnettu ekshibitionisti.
Hän oli liukastunut liukkaalla kallionkupeella ja pyörinyt alas omenapuutarhaan sammaleissa uudelleen pestäväksi saunassa.
Aarre oli nauranut pappismiehen toikkaroinnille ja kysäissyt tältä oliko Johannes tullut toisen kerran kastetuksi.



Rovasti virka-asussa
kastamassa pappilan
 salissa tyttärentytärtään
 Susannaa
v.1968


Suomalaisen kesäruokatradition mukaisesti juhlamenyy käsitti lenkki-ja grillimakkaroita puutarhagrillissä käristettynä sekä tuoretta puutarhasalaattia. Kahvitus tietysti kuului protokollaan,jonka jälkeen vieraat saisivat nautiskella vahvempia virvokkeita sekä Karjala- että Amiraaliolutta rekolissa.
Amiraaliolutta oltiin hankittu kunnianosoitukseksi laivurille.
Hannu toimi grillimestarina. Hän oli saanut muutaman laatikollisen HK:n lenkkimakkaraa bonuksena eräästä hirsimökiidiilistä.
Naisvieraille rovasti oli kantanut aamulla Wileneille pärekorillisen itseponkaistua omenaviiniä,mitä Hannun vaimo näytti kaatavan hirsimökin verannalla juomalasiin ja kippaamalla käsilaukustaan Koskenkorvaa sekaan.
Hannun vaimo ei sinä juhlapäivänä ollut puheyhteydessä mieheensä,joka oli edellisiltana tullut kotiin öiseltä Kaupunginhotellin ja Rikalan ravintolan kierrokselta.
Hannu oli tuoksahtanut aamulla viinahöyryjen lisäksi vieraalta naisten parfyymiltä.


Amiraaliolutetiketti.Kuvassa
amiraali von Tirpitz




Laivuri oli käynyt saunomassa ennen juhlallisuuksia ja ajanut perässävedettävällä partahöylällä valkoisen sänkensä. Hän oli pukeutunut laivastonsiniseen kultanappiseen klubitakkiin sekä samanvärisiin suoriin housuihin ja asettanut päähänsä upouuden laivurinlakin.Olemukseltaan hän näytti nyt vähintään rannikkolaivan kipparilta,jollei ihan amiraalilta. Amiraalioluttakin kutsuttiin kaupungin juottopaikoissa Kippariksi .
Saunoessaan laivurin ajatukset olivat taas kerran menneet varusmiesaikaan,jolloin hän oli palvellut Suomen laivastossa eli Finska Flåttanissa:
Salosta oli lähtenyt kaksi miestä 2.2.1937 Katajanokalle laivastoon,Aarre Wilen ja Paavo Pihakivi.
Alokasajan päätyttyä he olivat saaneet komennuksen eri työpaikkoihin.Aarren paikaksi tullessa armeijan hinaajalaiva Katajaluoto. Pihakivi oli saanut pestin panssarilaiva Väinämöiselle.Yleensä kaikki matruusit olisivat halunneet mennä panssarilaivoille,joita kutsuttiin Tivoleiksi.Erikoinen nimitys johtui siitä,että panssarilaivoilla oli paljon aliupseereita nenän edessä palvelusta haittaamassa,elämän ollessa siitä syystä melko levotonta.Useat pojat olivat vihaisia jouduttuaan panssarilaivoille.
Aarren ystävä salolainen Paavo Pihakivi oli kertonut,miten nykyisen Englannin kuningattaren isä Yrjö V kruunattiin vuonna sinä vuonna kuninkaaksi,Edward-veljensä luovuttua kruunusta rakastamansa amerikkalaisen eronneen  rouvan Wallis Simpsonin takia.
Yrjö V:n kruunajaisten päätyttyä,eri puolilta maapalloa lähti maiden lippulaivoja tervehtimään kuningasta.
Suomesta lähti panssarilaiva Väinämöinen Pihakiven Paavo mukanaan.Paavo oli kertonut sotalaivojen tulleen ympäri maapalloa ja ankkuroineen Thames-joen suulle parijonoon,mikä oli ollut monta kilometriä pitkä. Kuningas oli eräänä iltana ottanut laivastoparaatin vastaan ajamalla huvipurrellaan laivastokujan lävitse.Aina siinä kohtaa,missä kuninkaan huvipursi ohitti,laivat ampuivat kunnialaukauksia kahden puolen.
Paavolle se oli ollut sellainen kokemus,jollaista tavalliselle kuolevaiselle tule eteen kahta kertaa elämässä.


Panssarilaiva Väinämöinen
Puutarhassa aterioinnin ja kahvituksen jälkeen tarjottiin varttuneemalle väelle vahvempia virvokkeita,minkä seurauksena äänetkin alkoivat kovenemaan,vanhan kaartin jopa alkaessa laulamaan sota-ajan iskelmiä.
Nuoret seurasivat sivusta suut hymyntapaisessa virneessä.
Sota-ajastakin keskusteltiin kenenkään silti mentyä niin pitkälle,että olisi maininnut jostain sankariteoista.Valkopaitaiset nuoret miehet omissa piireissään kuiskailivat valloituksistaan Kaupunginhotellin ja Rikalan kabineteista,vaimojensa omissa pöydissään kuiskutellessa espanjalaisten miesten housumuskeleista Las Palmasissa ja Teneriffalla.
Wilenien naapuri 85-vuotias kumarainen ja aamutohvelijalkainen kiilalainen pappa jopa pani nurmikolla ripaskaksi.

Kello kahdeksan kieppeillä,illan ollessa vanhalle kaartillekin vielä nuori,rovasti kiitteli ja hyvästeli päivänsankaria ja saunakaveriaan,kertomalla menevänsä katsomaan televisiosta John Waynen Wagon Trainiä.
Aarre seurasi katseellaan saunapartnerinsa perään,miten tämä sommaton suksenporkas kädessään luovaili mustassa papinkaftaanissa polulla leppälehtoon,häviämällä vanhan maitotonkkapytingin taakse.
Rovasti ei niinkään pannut painoa tanhuamisen ja tangon päälle Kiilojen talolla,koskeivat sinä iltana omat papinraajat täysin totelleet aivojen käskyjä.
Rovastin pään sisässä pienessä kemiallisessa synteesissä kaikki lapsuudenkuvat Iisalmen Riistakadulta,ylioppilaslakkiaiskuvat Iisalmen lyseon rapuilta ja Helsingin Lönnrotinkadun körttikodin opiskelijakavereista vilisivät värillisinä valkokankaan selluloidikuvina.
Rovasti tervehti kumarrellen mäntyjen varjostamalla polun varrella iltatuulessa heiluville saniaisille:
--Good evening pardner!
--Good evenining madame?
Pappilan mökin Mäntyrinne
 ilta-auringossa.
Päivänsankari kukkameren ja lahjojen keskellä puutarhakiikussa oli kovasti liikuttunut eikä ainoastaan siitä,miten ystävät,sukulaiset sekä naapurit olivat muistaneet häntä. Muutama pikarillinen rovastin omenaviiniä oli saanut hänet runotuulelle.
Hänen äitinsähän oli nuorempana ollut mukana Vartsalan työväen näyttämöllä.
Laivuri  itse oli samoin vakaa sosiaalidemokraatti.
Vartsalan työväen näyttämöllä lausuttiin runoja ja tietysti näytelmiäkin.
Monet Aarren äidin lausumat runot oli jääneet laivurin päähän korvakuulolta.
Laivurin äiti ollessaan vielä kouluflikka 1800-luvun loppupuolella  tai vuosisadan vaihteessa,oli lukenut Akseli Oinosen kelloliikkeen runomuotoon värssätyn mainoksen.
Äidin täyttäessä 90 vuotta,lapset ja lapsenlapset olivat pyytäneet mummia taas uudemman kerran lausumaan sen kelloliikkeen mainoksen.Runoa ei oltu koskaan pistetty paperille,mutta se oli jäänyt laivurinkin aivosoluihin ikuisesti.
Runo oli sellainen silloin kuin Suomen ruhtinaskunnassakin katsottiin Pietarin olleen Pietarin ennen kuin siitä tehtiin Leningrad:
On Pöysti nyt lähdössä Pietariin,
asemalle hän ajaa tyynenä.
Käden pistää kellon plakkariin,
no,kello on kymmentä vajaa.
Mut asemalle kun saapuu kas,
juna tuolla jo kiitää peijakas.
Kirosanoja Pöysti nyt sättää,
tämä kelloni vietävä jättää.
niin surkeaa usein käypi niin,
kun luottaa kehnoihin kelloihin.
Vaan muistakaa Akseli Oinolaa,
hältä varmasti taattuja kelloja saa!
On Hable Jakob on Tobias vakaa,
moneks vuodeks niille hän käynnin takaa
ja kalliin ajan ne tarkkaan jakaa.
Siis Unioninkatu 31,
se tulkoon mielissä säilytetyks.



Rovastille Aarre oli kerran saunailtana kertonut yhden Eino Leinon runonpätkän. Eino Leinon vielä käydessä koulua hänellä oli koulukaverina poika,joka aikoinaan luki papiksi ja sai Lapista
kappalaisen viran. Leino tunnettuna ranttalipoikana sai kustantajalta rahaa ja istuskeli Kämpissä Sibeliuksen sekä Gallen-Kallelan kanssa ryyppäämässä,kunnes päätyi persaukiseksi.
Siitä Leino kirjoitti kappalaiselle kerjuukirjeen.
Kesti aikansa papin mitan tullessa täyteen,tämän kirjoitettua uuden kirjeen Leinolle,antamalla siinä neuvoja hyvistä elintavoista ja miten raha-asioita pitäisi hoitaa.
Sekös ranttalipoikaa miellytti!
Ei...Leino närkästyneenä kirjoitti papille kirjeen!
Se lyhykäisyydessään ja yrimekkäänä kuului sanatarkasti:
Liirum laarum lappalainen.
Haista paskaa kappalainen.
Tää on sulle hyvä keino.
Suosittelee Eino Leino.

Aarre oli ollut mukana Vartsalan näyttämöllä,joka kävi myös turneella.
Kerran he esittivät jotain kappaletta Rekun työväentalolla,minkä salissa istuimina palvelivat vain pukit sekä lankkupenkit,joissa ei ollut mitään selkänojaa. Joku isäntä oli heittänyt jalkansa toiselle puolelle keskustellen toisessa penkissä istuvan isännän kanssa.Isännät keskustelivat kovaäänisesti,vaikka näytelmä oli jo alkanut.
Vahtimestari ilmestyi ovelle huutamaan:
--Jos yleisö olis hyvä ja olis niin kauan hiljaa,kun kappal seisso pääll!

Turun Ruissalossa pidettiin kerran kesäjuhlia,missä laivuri oli myös vieraana.
Tapaus taisi olla sosiaalidemokraattien maakuntajuhla sodan jälkeen joka tapauksessa.
Sinne oltiin pyydetty Reino Helismaata suorittamaan ohjelmaa.
Helismaa soitti kitaraa,lauleli laulujaan ja jutteli hauskoja sen lomassa.
Hän kertoi sitten,että kovin liikkuvana miehenä hän on aina poissa kotoaan ja omista lapsista tuntui ihan samalta,missä isä oli.
Mutta lapsille tärkein luonnonkappale isän sijasta oli talon kissa.
Kissan nimi oli Kaija.
Eräänä päivänä kissa oli jäänyt auton alle ja kuollut.
Äiti Helismaa pohti,miten ilmoittaisi siitä lapsille
Lasten leikkiessä omissa oloissaan äiti päätti sanoa lpoulta sanottavansa ja ikäänkuin ohimennen sanoa tokaisi:
--Kaija jäi auton alle ja kuoli!
Lapsissa ei näkynyt suurtakaan muutosta surusanomasta,jonkun murahtaessa jotain,että "Ai?!" tai sinne päin.
Leikki vain jatkui.
Illalla lapset rupesivat kovin kaipaamaan kissaansa,jota ei ollut näkynyt hetkeen.
Äiti Helismaa oli silloin sanonut,että hänhän oli jo kerran sanonut,että Kaija oli jäänyt auton alle ja kuollut,mistä syntyi kauhea poru.
Äiti ihmetteli,miksi lapset vasta nyt itkivät sitä kissaansa.
Lapset yhteen ääneen sanoivat:
--Me luultiin,että sinä sanoit Faija!


Reino Helismaa
Kiilojen talon salin ikkunoista urheilukentän hiilimurskalle lankesi keltaisia valosuorakaiteita.
Pääovella näytti seisovan valossa tummia miestenvarjoja.
Juhlaväki oli paikoitellut autojaan männikön suojaan vanhasta tavasta,ikään kuin aurinko ehtoolla polttelisi kojelautoja ja istuimia tulikuumiksi.
Oikeastaan tapa oli jo lähtöisin kieltolain ajoilta,jolloin hevoset sidottiin puunrunkoihin ja metsän suojaan,jottei sattumalta ohiajava vallesmanni tunnistaisi hevosia sekä kärryjä että isäntien salakuljetetun pirtun ryyppäämistä.
Samoin viinapullon pistäminen pöydänjalan viereen lattialle oli monen nuoremmankin miehen tapana vielä 80-luvulla illanistujaisissa. Perinne oli siirtynyt isoisältä isälle ja sitten isältä pojalle.

Aarre oli kutsunut Kiilan kyläläisiä fiiraamaan vuosijuhlia Kiilojen talolle,Hannun tilattua Hartwallin jakeluauton kaupungista tuomaan virvokelastin paikalle.
Siitä huolimatta puuseepytingin kulmilla naksuivat kossupullojen korkit,mihin metsän pimennosta palokärki tai vihertikka vastasi koputuksellaan petäjän kylkeen.
Urheilutalon salissa oltiin jo aloitettu grammaritanssit,koska kesällä lyhyellä varoitusajalla oli mahdotonta saada yhtään orkesteria soittamaan pienempiin juhliin muiden suvijuhlien ja lavatanssien takia.
Orkestereilla oli kesäisin täysi buukkaus päällä.
Kannettavasta kasettisoittimesta ja vanhasta levygrammarista vuoronperään soiteltiin päivän suosittuja kappaleita nuorisolle sekä vanhoja bakeliittilevyjä varttuneemmalle väelle.
Liisaa hakivat parketeille vuoronperään omat pojat Hannu ja Mikko tangoihin sekä valsseihin.
Aarre istui näyttämön edessä kunniapaikalla välinevarastosta tuodussa ja koinsyömässä laiskanlinnassa koputtelemassa lankkulattiaan kävelykepillään tahtia.


Kiilojen urheilutalo.
Urheilutalon naapurissa sijaitsevalta Mainiemen tilan isäntäpari oli myös tullut pyhäparhaissaan tervehtimään ja onnittelemaan laivuria,emännän ojentaessa koulutyttömäisesti niiaamalla kipparille kristallivaasin ja ruusubuketin. Heillä ei ollut aikaa osallistua tilan kiireiden takia Wilenien puutarhajuhliin.
Mainiemen kartanosta on mainittu jopa Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksissa.
Tämä Särkisalosta kotoisin oleva isäntäpari oli ostanut Mainiemen tilan viljeltäväkseen keskelle ruotsinkielistä seutua.
Isäntäpari ei osannut sanaakaan rantaruotsia.
Kiilalaiset ruotsinkieliset asukkaat olivat juorunneet,ettei särkisalolaiset maafinnit kauaakaan pystyisi hoitamaan rappeutunutta tilaa,mutta peruivat snansa,kun nämä hartiapankilla remontoivat vanhan empiirisen kartanorakennuksen uuteen loistoonsa.Viljelmät samoin alkoivat tuottamaan hyvää satoa.
Uusi isäntäpari oli kovaa ja yritteliästä puurtajaväkeä,latojen ja suulien uusien peltikattojen alkaessa kiiltelemään häikäisevästi kiilalaisten silmissä suvipäivinä, suurehkon ayrshiremaitokarjan pureskellessa niityillä apilaa.
Kateen kruunuksi uudet tilanomistajat olivat ostaneen myrkynvihreän Datsun 1600:n sekä ison punaisen Massey-leikkuupuimurin vuonna 1970,talon päärakennuksen loistaessa uudessa vaaleaviolettisessa ulkolateksissa valkoisin nurkkalaudoin.
Uusia pastellinsävyisiä ulkomaaleja vielä vieroksuttiin vanhoillisessa kylässä.
Toisaalta kyläläiset eivät tietäneet isäntäpariskunnan olleen punavihersokeita,joille puolukoiden ja vadelmien keruu oli työlästä,jopa mahdotonta.
Kyläläisten tuomion airueet hiljentyivät hiljalleen Mainiemen uusien omistajien suhteen,uusien kesäasukkaiden alkaessa muuttamaan mäntyiselle rinteelle uusiksi puheenaiheiksi.

Mainiemen isäntä ja emäntä oliva tuntia aiemmin lopettaneet tilan työt,isännän kasvojen ja niskan punoittaessa traktorinpukilla istumisesta.Vain isännän ohuttukkainen otsa ja päälaki kuulsivat vauvanpyllyn valkoisena lippalakin pidosta, aivankuin kasvot otsalta oltaisiin rajattu maalarinteipillä punaiseksi naamioksi.
Emännältä oli kikkarapermantin pesun ja kuivatuksen jälkeen kiireessä unohtunut niskaan vaaleanpunainen papiljotti sinisen jakkupuvun kaulukselle lepäämään koristeeksi.

Aarre kiitteli lahjoista sekä kukista,kyselemällä isäntäpariskunnalta tulevista elosäistä,isännän murahdellessa totisena:
--Joo..kylsseon viäl nyten pitäny saretont ja lämmint ilmmaa,mut ventatas kun tule vehnänleikkaus eteen ja rapsipellon korjaus,nii saret tulee alas niskkaan ku esterin perseest,ett laiho matänee lakkoo ja rapsist saa Raision tehttail puristettu öljyn sijast vaa sarevett...
--Heinänki saa lapottaa kuuppalapion kans seippäill sareverest märkän...
--Sitt,jossei sara,nii vehkket paneva hanttiin..meirä tuareleikesilppur ja hankmo just viikol menivä rikki eik Hankkija hualtomiest ol näkyny mail eik halmeil ku vast viime maanantaakin...ett sellassi perkaloit..!
--Näi on..näi on..iha prikulles..ja mairost lounaissuame meijerist ei tahro saara kunno hintta enäs...!
--Me olla emännä kans päätett myyrä meirän kanttura lihoiks ja keskittyy vaan sellase kontrahtiviljelyy Raision tehtairen kansss...
--Sokerjuurikast mää olen kylvänny pari hehtaarii,mutt harvennuksen aikkan joku pirkalan kirva alko syömmän naatinlehttii kun keisarin salaattii ja mun pir myrkyttää pellot..ja mää meinaan,ett jos saret alkka kaatamaa alaskäsi,nii sokerrosentti tippuu naateist nollaan ja multarosentti nousse sattaan.. ja meirän naati näyttävä yht piänilt kun teitin puutarhan hevosretiisit..
--Näi on..ja prikulless..sanom mää!

Aarre pyysi isäntäparia astumaan puhvetin puolelle nauttimaan virvokkeista,emännän mutistessa laivurille perään:
--Niisse o prikullees,kute isänt sanos..ett perkala...
Emännän lause katkesi isännän vedettyä tätä käsiveskakädestä valkotyykisen pöydän ääreen ,mihin oltiin lastattu isohko määrä olutpulloja sekä Koskenkorvaa.,mitkä olivat hupenemassa hyvää vauhtia janoisten käsiin.
Isäntä otti takkinsa taskuun puolikkaan pullon Koskenkorvaa ja kaksi BP:n bonuslasia kuhmuiseen kouraansa,emännän kahmatessa navettatyön karhaisemaan käteensä vihreän Sprite-juomapullon
Nämä hävisivät muun Kiilan kyläläisvierasjoukon sekaan.


Kiilan Mäntyrinnettä talvella pappilan mökiltä.
Taustalla Virtasen tiililinnahuvila

jatkuu...
















perjantai 27. tammikuuta 2012

Aarre Verraton ja Liisa Pieni.Suomikirja




Antti-rovasti.Aarre,Jussi ja Liisa kahvilla
Vilenien kesämökillä ilmeisesti vuoden 1983 talvella.


Puolifiktio

Kertomukseni pohjautuu osaltaan tositapahtumiin,mutta monessa mielikuvituksenlennossa se on myös fiktiota,mitä lukijoiden ei pidä ottaa todesta.Tämä on kunnianosoitus poismennneelle laivurille sekä  verrattomalle mökkinaapurille.

Kesäkuu 1986
------------------------------------

Vilenien kesämökin rappuset oltiin koristeltu vanhan tavan mukaan nuorilla koivunversoilla aivan kuin Juhannuksen vieton kunniaksi.Kesämökille johtavan santatien penkat olivat täynnään sukulaisten sekä onnentoivottajien autoja.
Aarren 70-vuotispäiväjuhlat olivat alullaan.
Luumutarhaa reunustavalle nurmikolle puutarhan viheriölle oltiin asetettu asetettu pöytiä sekä tuoleja ja lainattukin joitain naapurin rovastin kesämökiltä,johon talviasuttavasta kesämökistä oli vain yhden Karjalaolutölkin pituinen heittomatka.
Piha kuhisi ruskettuneista ja juoksevista pellavatukkaisista lapsista sekä harmaapäisistä kumaraisista kävelykeppeihin nojaavista Kiilankylän naapureista.
Sota-aikana ja sodan jälkeen syntyneen sukupolven miessukupolven edustajia seisoi puutarhaa sivuavan tien varrella nojaamassa työsyhdesaabiensa- sekä volvojensa nokkapelteihin ja tupakoimassa sekä nauttimassa kylmästä Karjalasta tai mitä sinä aikana kutsuttiin revanssiolueksi.Niinä 80-luvun Herran vuosina Suomen kansa oli vihastunut tasavallan presidentti Mauno Koivistolle,joka ei uskaltanut ottaa Kremlin herrojen pelossa Karjalan palauttamisasiaa esille maiden keskeisissä neuvotteluissa..
Monelle sodankäyneelle sattui tulemaan se Karjala useampaankiin kertaan takaisin keskikaljabaarien pisuaarilla.

Karjala-olutetiketti
Autoihinsa nojaavat menevät nuoret miehet keskustelivat turbosuillaan bonuksista,työsuhdeautoistaan sekä markkinaraoista seuratessaan naisväen kattausta puutarhan pöytiin juhlatapahtuman valmisteluina.Monelta tuli kielenkärjistään kiivasta kritiikkiä buumiajan nurkanvaltaajia kohtaan.
Joissain pöydissä osa naisväestä irroitteli hiuksistaan papiljotteja. Melkein jokaisella nuorella naisella oli muodinmukainen Farrah Fawcett-Majorsin,kuuluisan Charlien Enkelin muotikampaus.

Juhlasankari istui  puujakkaralla kesämökin seinää vasten nojaamassa haalistunut laivurinlakki harmailla hiuksillaan ja nauttimassa kesäauringosta.Hän oli käynyt hetkeä aiemmin Eeva-veneensä saunassa pistämässä tuohisytykkeet palamaan kiukaan pesään.Tulen sytyttyä pesän arinalla hän oli sulkenut pesän valurautaluukun ja kävelykeppiinsä tukien astellut rantaan tutkaisemaan tuliko peltihormisesta piipusta savua.
Joskus harakat olivat tehneet pesänsä hormin hatun päälle.
Katsellessaan Eeva-lasikajuuttavenettään,minkä hän oli vedättänyt vuonna 1961 pitkällë rantaleppien suojaan ja tukenut sen kakkosnelosdreevoilla tukevasti maahan,Aarren ajatukset palasivat sodanjälkeiseen aikaan.
Hän oli mennyt siviiliin palattuaan Leinon valimoon töihin,missä hän oli palvellut ennen sotaakin.
Kolme vuotta sitä onnea oli kestänytkin.
Tarkkaan ottaen polio oli ottanut sanamukaisesti häneltä jalat alta itsenäisyyspäivänä 1947 ja 31-vuotias Aarre oli viettänyt kuukauden Salon kulkutautisairaalassa,josta hänet oltiin viety Invalidisäätiöön vanhan professori Langenskiöldin luo tutkimuksiin. Professori oli käskenyt häntä liikuttamaan jalkateriä,mutta Aarre oli vastannut etteivät ne liiku.
Professori oli vastannut etteivät ne varmaan liikukkaan ja kehoittanut vaan olla tekevinään niitä liikkeitä.Sitten lääkäri herkillä käsillään oli hakenut jotain lihaksista sanomalla,että jotain elonmerkkejä niissä tuntui olevan eivätkä jalkaterät olleet kokonaan kuolleet tunnottomiksi.Osa hermoista oli kyllä kuollut eikä koskaan palautuisi ennalleen,mutta se osa,missä tuntui olevan elonmerkkejä osittain vaurioituneena saadaan treenauksella ja valmennuksella liikuntakykyiseksi.
Hänelle määrättiin treenausta ja tulla näyttämään tulosta viiden vuoden päästä. Aarre oli luvannut treenata jäämällä monasti ihmettelemään,miten siitä toivutaan,kun nostettaessa vaipui alas kuin tyhjä perunasäkki.
Professorin neuvojen mukaan hän oli päässyyt suotuisiin tuloksiin.
Hänen appiukkonsa oli tehnyt eräänlaisen telineen,minkä avulla hän pystyi treenaamaan sisätiloissa.
Ajan mittaan hän oli päätynyt käyttämään kahta kävelykeppiä ja joskus parhaimpina aikoina vaim yhtä.
Iän lisääntyessä hän oli joutunut turvautumaan kahteen.


Vilenien mökki oikealla rinteessä joskus
80-luvun talvella.Rannasta
  kaislikon takana näkyy Eeva-vene sekä
Honkarakenteen hirsimökki
Vuonna 1949 Aarre oli ostanut Maija-laivan,jolla laivuri ajoi meriajoja.Ensiksi hän oli ajanut Karl Wileniukselle,sen jälkeen hän käytti konetta eli oli konemestarina Tiira-nimisessä laivassa vuonna 1950.
Lopulta Wilenius antoi hänen ajaa ns. "omaan pussiinsa" omalla veneellään lauantaisin sekä sunnuntaisin.Wileniuksella oli silloin toinen mies konemestarina.
Karl Wileniuksen kuoleman jälkeen tuli ajamaan meriajoja vähäksi aikaa miehet nimeltään Vuorilehto ja Kaarto,kummatkin salolaisia. 
Heidän veneensä olivat nimeltään Aino ja Toivo.
Aino oli vanha armeijan vene,mikä oli raakattu palveluksesta pois ja katsastettu. Telakalta kuitenkin ilmoitettiin,että Toivolla olisi edessä viimeinen katsastus eivätkä omistajat ryhtyneet hankkimaan enää uutta venettä.
Salon kauppalan edustajat olivat tulleet juttelemaan Aarren kanssa ja ehdottamaan,jos hän voisi ottaa ajot omalle vastuulleensa..
Laivurilla oli silloin oma Maija-veneensä ,suostumalla ajamaan yksin.Kauppalan edustajat ehdottivat lisäksi,että tarvittaessa voitaisiin ottaa avuksi salolainen liikennöitsijä Pekka Laine,joka liikennöisi meritien päähän Vuohensaaren edustalle.Silloin ei vielä ollut siltaa yhdistämään meritietä saareen.
Meritien päästä Aarren piti ajaa eteenpäin Maijalla.
Vuoden 1954 kesä kuitenkin oli ollut niin kylmä,ettei Pekka Lainetta tarvinnut pyytää kertaakaan apuun ja Aarre päätti ajaa koko liikenteen Vuohensaareen kauppatorin rannasta Maijallaan.Pekka olikin sanonut Aarrelle,ettei tulisi enää seuraavana vuonna mukaan samanlaiseen sopimukseen.

Salon silta ja torinvarren laituri 40-50-luvun vaihteessa.
Pekka Laineen Volvo-onnikka
Salo-Kiila-Kemiö
Juhart 2010
Aarre sai sen perästä kauppalalta (Salon kauppala oli julistettu kaupungiksi v.1960 Uudenvuoden päivänä)
tulla neuvottelemaan ajoista,kehoittamalla häntä ostamaan toisen veneen.
Laivuri oli vastannut olevansa varaton hankkimaan toista venettä,jolloin kauppala oli neuvottelujen tuloksena luvannut maksaa ajoista palkkaa ennakkoon toisen veneen ostoon..
Aarre osti silloin Eevansa ajamalla omilla veneillään kuusi vuotta.
Vuoden 1961 elokuun viimeisenä sunnuntaina laivuri lähti viimeisen kerranVuohensaaren uimalaitoksen laiturista Saloon kello 8.30 .
Siitä tuli Eevan ja Aarren viimeinen ajo..
Aarre meni takaisin Leinon valimoon töihin,mutta hänen Hannu-poikansa perustettua oman veneliikkeensä Vene-Wilenin,laivuri päätti mennä sinne töihin.
Hannu sitä ennen palveli TVH:lla tiemestarina.

Laivuri katseli jakkaraltaan Eevaansa,mikä melkein koko pituudeltaan keulasta ahterin istumalaatikkoon asti oli yhtä lasiverantaa. Tällaisia pystykeulaisia ja suippoperäisiä meriveneitä oltiin valmistettu rannikon veneveistämöillä jo 30-luvulla.Useita näistä käytettiin kieltolain aikana pirtuveneinä.
Eeva oli päässyt eläkkeelle saunaveneeksi Aarren mökkirantaan rantalepikön reunaan kakkosnelosten ja neljänelosten tukemana aivan kuin itse laivuri keppeihinsä nojaamalla ikuisille talviteloille.
Jos Eevan köliä menisi "skrapaamaan" maalista,kuten aina keväisin kaupungin pienvenetelakalla veneenomistajat keväisin tekivät maalausta ennen,niin maalikerroksia löytyisi kymmeniä kuin petäjäpuun vuosirenkaina.
Keppeihin nojaavan vanhan laivurin kasvot olivat ahavoituneet merielämästä tuulenpieksämäksi ja patinoituneeksi parkiksi,mitä ohimoiden ympärillä reunusti vitivalkoinen hiuskranssi.
Kruununa koko komeudelle istui aina syvällä päässä haalistuneen sininen laivurinlakki,jonka hän kehui heittävänsä naulaan vain syödessään ja naidessaan.

Aarre hoiti kesäisin omaa luumutarhaansa mökkinsä tontin rinteessä,myymällä luumusatoaan kaupungin torilla hyvään hintaan syksymmällä.
Luumuja kauppalalaiset sekä kemiöläiset kutsuivat kriikunoiksi
Näin hän oli kerran naapurin mökin naapurille ja kaupungin seurakunnan rovastin rantasaunassa kehaissut.
Laivuri hoiti ja pruunasi kesäisin mökkinsä rinteessä sijaitsevaa kriikunatarhaansa.
Kriikuna on luumun alalaji,minkä hedelmä sisältä on kellanvihreätä,maistumalta puolihappamalta.
Kaupungin rouvat valmistivat siitä hilloa.

 Krrikuna. Prunus domestica.

Silti monen syksyn sato oli mennyt Aarrelta säänherkkinä hallalle sekä makeasta pitäville supikoirille,jäniksille ja mäyrille.
Talvisin laivuri kalasteli verkoilla ja pilkillä Teijon salmen jäällä,ajamalla apajilleen moottorikelkallaan.
Kerran hän oli vahingossa ajanut sillä suvantoon ja ihmeen kaupalla oli päässyt kiipeämään jäälle.
Moottorikelkka oli kylläkin painunut Ahdin valtakuntaan.
Rovastin kanssa Aarre aina kiiisteli kaloista,istuessaan pappilan mökin olohuoneen rottinkituolissa kädessään hengenmiehen tarjoama omenaviinipikari,mitä pappi oli vahvistanut Finlandia-vodkalla.
Rovasti piti haukea hyvänä ruokakalana ja laivuri taas roskakalana.
Yhteisymmärryksessä kumpikin piti matikoita hyvinä soppakaloina ja ahvenista erinomaisina uunikaloina.
Kuha Aarrelle oli mitä parhain uunikala,rovastin inhotessa kuhan satoja pieniä ruotoja,mitkä tarttuivat tekohampaiden muovikitalakeen sekä kurkkuun.

Tänään juhlittiin laivurin 70-vuotissyntymäpäiväjuhlia.
Aamuvarhaisella hän oli kepitellyt rovastin mökille viemään puolitoistakiloisen mätihauen,minkä hän muuten olisi heittänyt takaisin kaislikkoon, kokiessaan verkkojaan.
Antti-rovasti,jota laivuri ei koskaan kutsunut sielunpaimenen arvonimellä,vaan sinutteli suoraan Anttina oli kehuskellut mökkinsä rappusilla Jussi-poikansa Saudista isälleen ostamaa mokkatakkia ja tuonut näytille vessan peilihyllyltä poikansa lahjoittaman brittivalmisteisen Burberry-partavesipullon. Rovasti tarjosi päivänsankarille hauesta vastalahjaksi partavesipulloa,mistä laivuri ripotteli leualleen Englannin hajua. Aarre oli hämmästynyt siitä,että partavesi tuoksahti melkein pirtulta,ottamalla haalarinsa taskusta peltisestä silmälasikotelosta nokalleen lukulasinsa.Pullon etiketissä seisoi,että partaveden alkoholiprosentti lähenteli melkein 90%:a.
Laivuri ruuvasi pullonkorkin auki kulauttamalla pitkän ryypyn partavettä kurkkuunsa,tarjoamalla kierrosta rovastillekin,joka päätään pudistaen torjui hyväntuoksuisen spiritus fortis-tarjouksen.
Rovasti panemassa Atomi-viehettä
virveliinsä meripartiolaisten
Ungra-veneen etukannella.
Poistuessaan Aarre kutsui pappiskaveriaan kesteihin omenapuutarhaansa sekä illalla tansseihin Kiilojen urheilutalolle.
Palattuan mökkinsä puutarhaan laivuri istuutui omenapuun alle puutarhakeinuun,alkamalla hieromaan polion runtelemia sääriään,vanhemman Hannu-pojan tuodessa tälle kylmän Karjala-olutpullon.
--Otas tost potullinen revanssikaljaa,ett verenkiarto alkkaa juaksema kintuisas!
Hannu kehotti.
--Mitässää pappa meinasis,josmää ostasin tolt rovastin tonttinaapurin Virtasen laiturin viäres makkavan Criss Craftin?
--Virtase rariolaatikkotehttal menee aika huanost,ku Salora on alkanu valmistamma muavokoteloi,mihi Talmul vinkutettaa keinoviilui ja hoppeissi maskei.
Aarre vastasi:
--Jaa..kyl sill Virtasel sattus aikkonas olema liikaki rahnaa viäl seittenkymmenluvul,ku rakens tollase tiililinna rinttesse rantoi rumentamma!
--Joo kaavotusmiähet oliva kiältäneet maisemaa pilaamast moisil linnoil,mut koval rahal se Virtane sai rakennusluvankin.
--Syättämäl ja juattamal saa ussian virkamiähen sulamma ja kun samal pesse saunas lahjottavien selkkii krokilasi hendus oikkosenans framil.
--Sitt se viäl istutti tontillas olevaan makjavesilamppee taimenii,mist sen kakarat viikonloppusin onkivat arvokalaa paistinpannuillas tai ehk paremmin sanottun sähköuunisas.
--Se kyl Hannu o ihan sun oma asjas,jossul o varaa tollasee herroje muavipaattiin.
--Oleksää myynys pirkuleest niit Honkarakentee hirsmökkipaketei, ett sull olis varaa moisse hankintaan?
Laivuri uteli pojaltaan pannessaan Colt-savukkeen valkoisen parransängen ympäröimään suuhunsa.

--Nosse paatti lähttee aik halval,kun Virtane oli saanu ison veromätkäytyksen,pistettyäs mökkilinnans rakennuskulunkit firmans saneeraustilil.
--Nyssill pyyhkii aika huanost ja mää olen kuulnu,ett toi huvilakin on myynniss,kun Saloran televisotehras meni nurin veroskantaalis ja valtio otti sen kontrollisas.
--Muavikotelot on syrjäyttänne puukotelot televisotuatannos ja pertteliäine Talmutuate on jo laajentamas tehrastas Saloran alihankkijana.
--Samoin Volvon tehras Gööteporkis ja Saabin tehras Uureskaupunkis oli tarjonnu vilkku-ja jarruvalokontrahtii Talmul,nostamal firman likviidii pirkuleest.
--Mitä ne Virtase muutenskaan tekis tollasell paatil,jonk köli on vihreän merileväst ja viikonloppusi Virtasen nuaret kollit ajavat Toyota Carinoillas huvilan pihal ja menevä paattiin kutemaan flikkakaveriens kans.
--Ne käyttävät paatttii paskhuussinaskiin,kun huvilan vessan putket oliva viime talven pakkasis pamahtanee rikki.
--Mää ostasin sen paatin niinkus pisnesmiäles ja meinaan myyrä sen ens kevään voitol.
--Kyl siin on putsaamist ja korjaamistakin.
--Mullon viäl meitin vanhan veneliikkeen varastos lasikuitumattuu ja resinihartsii jäljel korjauksiin.

Laivuri katseli toinen silmä sirressä vanhinta poikaansa,kuten hänellä oli tapana silmäkaihinsa takia ja tokaisi:
--Kylmaar sitä lasikuitumattuu löytyy varastost ja maksamattomii laskui mapeist konkurssistas.
--Varaston nurkas on pari paljuu hartsiikin,mikkä takuulla ova paatunee petoniks.
Sitten laivuri ojensi toisen puutuneen jalkansa suoraksi nurmikolle alkamalla katselemaan kauemmaksi rovastin rantasaunalle päin,minkä tiilipiipusta nousi savua.
Aarre vastasi pojalleen:
--Mää olen funteerannu,etmää ostasin ton papin venevajast sen pienen Alli-sisälaitaveneen.
--Rovasti on olnu kahren vaiheel,ett hakkaiskos sen saunaklapeiks ta myisis jollekin halukkaall.
--Siin paatis on viäl käyvä Vire-sisälatamoottorikkin.
--Asjast toisseen...mites sun hirsimökkipakettis myyvä?
--Sullon ehkä nykyäs paremp tilanne viaraan palvelukses,eikä tartte konkata omaa puljua.
--Mutt toi hirsisauna,mink Honkarakenne pykäs tohon meirän ranttaan tais tulla urakas liikka nopjast kyhätyks,kun ovekkaan ei mene kunnol kiine.
--Sää saisis takuutt vasttan korjauttaa mökin ukset,kun talvel tuppaa merelt tunkeman sissä lunt kovas puhuris Teijon salmest
--Sää muutes oles vaihtannu autookin?
Mitäs tollane Volvon turpofarmari oikke mahttaa kustanttaa?
--Sää oles aina halunnu näyttää pramialt omil kaaroillas!
--Muistaksää kun 60-luvun alus TVH:n tiämestarin sää ajelis sellasell Chevroletin Brookwood-farmaril mimmei kernisel etusoffal.
--Ei näytä sun kommervenkeiss ja isotteluis sekä helpon rahan naruttamises mikkään muuttuneen.

--Ost vaan se pirun Criss Craft-paatti ittelles,mut mää en takkaa yhtäkään vekseliäs...ja painus siit jelppamaa mammaas keittiös,kun siält piräis kanttaa farei,kupei ja klasei rekolin pöytiin!
Laivuri käski harmistuksissaan vanhinta poikaansa,heittämällä Colt-tumpin sihisemään vedellä täytettyyn lasiseen tuhkakuppiin.


 Teijon salmea pappilan mökin rannasta

 Jatkuu..laivurin vuosijuhlat

  

torstai 26. tammikuuta 2012

Lontoon postilla.Lontoon pommitus

Numero 30 bussi Gower Streetillä Russel Parkissa
Heinäkuun 7. päivä 2005
---------------------------------------------

Kesäaamuna Lontoo oli herännyt smogiin.
Lontoolaiset ja pääkaupungin tuhannet vierastyöläiset olivat ahtautuneet busseihin ja maanalaisjuniin Stratfordista,Mile Endistä ja Aldgatestä .
Hackneywickista brittiafrotyöväki matkasi numero 30:n kaksikerrosbussilla Cityyn töihin,kukin omalle kustannuspaikalleen.
Central Linen maanalainen Aldgatesta Liverpool Streetin asemalle oli umpeentupattuna,matkustajien seistessä tiiviinä massana käytävillä ja oviaukkojen seisontatiloissa.
Lontoon kosteus ja helle sai ihmiset hikoilemaan heinäkuisessa lämpöaallossa,maanalaisten junien tuuletuksen ollessa olematonta,matkustajien ruumiinlämmön nostaessa lämpötilaa ahtaissa vaunuissa.
Kello 8.51 pommi räjähti Central Linen maanalaisessa Aldgaten ja Liverpool Streetin aseman välisessä tunnelissa.
Kings Crossin ja Holbornin asemien välillä Piccadilly Linen maanalaisessa toinen pommi räjähti kello 8.56 täpötäydessä junassa.
Baker Streetin ja Edgewaren asemien välillä Nothern Linen maanalaisjunassa räjähti pommi kello 9.17.
Hackneystä Cityyn ajavassa täpötäydessä numero 30:n bussissa räjähti pommi itsemurhapommittajan repussa kello 9.47 lähellä Woburn Squarea ja Russel Parkia Gower Streetillä keski-Lontoossa.

Ambulansseja Russel Squarella
Jussi luki Philippine Starin päivälehden artikkelia Molaven kotinsa verannalla,ajatusten kiitäessä vaimoonsa,joka aamuisin matkusti numero 25:n Firstin bussilla Forest Gatesta Bethnal Greenin maanalaisasemalle,mistä seuraava pysäkki oli Whitechapelin Royal London sairaala ja sitä seuraava Aldgate Station.Vaimo kylläkin jatkoi matkaansa toisella bussilla Bethnal Greenistä London Chest-sairaalaan töihin.
Yksi filipina Katherine Daniel oli loukkaantunut Aldgatesta lähteneessä Central Linen maanalaisessa ja viety Royal Londonin sairaalaan.
35 viatonta matkustajaa kuoli Al Qaedan Euroopan osaston pommi-iskuista,satojen loukkaannuttua.
Jussin vaimo soitti heinäkuun 9. päivänä Molaven taloon tivaamalla,miksei kukaan ollut tekstannut tai soittanut hänelle tai ilmaissut huolestuneisuutta hänen hyvinvoinnistaan pommi-iskujen aikana.
Jussi vastasi puhelimessa lakonisesti,että jos vaimo olisi loukkaantunut tai kuollut pommi-iskusta,niin Filippiinien Lontoon suurlähetystö Kensingtonissa varmaan olisi ottanut yhteyttä.
Tietysti kaikki olivat huolissaan,mutta kun mitään soittoa ei tullut,oletettiin kaiken olevan OK..ja soittaminen puhelinkortilla Filippiineiltä on paljon kalliimpaa kuin Lontoosta.
Muiden Lontoossa työskentelevien filippiinojen kännykät olivat ottaneet vastaan huolestuneita tekstiviestejä Filippiinien saarilta. Lontoossahan työskentelee 80.000 filippiinoa,enimmäkseen sairaala-alalla.
Filippiinojahan työskentelee pari miljoonaa maailman kaikilla kolkilla. Jopa Grönlannista eräs satamaan kiinnittyneen laivan filippiinomiehistö  oli tavannut paikallisessa juottopaikassa filippiinobaarimikon.
Filippiineillä televisio ja paikallislehdistö korostaa huolestuneisuutta maan OFW:n (Overseas Foreign Workers) hyvinvoinnista kansainvälisissä kriiseissä,tsunameissa,maanjäristyksissä ja viimeksi vuonna 2010 arabikevään mielenosoituksissa ja Libyan kapinassa.Viimeinen tapaus oli Syyrian kansankapina presidentti Assadia vastaan,jolloin kaikki filippiinotyöntekijät kotiutettiin.
Jo vuonna 1991 filippiinot olivat kärsineet Kuvaitissa irakilaisten väkivallasta ja marraskuun 9. päivänä v.2001 New Yorkin Manhattanin Twin Towerissa lentokoneiskun sattuessa rakennuksessa työskenteli satoja filippiinoja.
Jussinkin oli määrä mennä takaisin Lontooseen toukokuussa,mutta joutui lykkäämään matkaansa elokuulle.
Hän olisi voinut yhtä hyvin istua Northern Linen maanalaisessa sinä päivänä Edgwaressä  matkalla West Ruislipiin kirjoittautumaan työvoima-agenttinsa Medical Technicalin tiskille tempiksi johonkin lontoolaiseen sairaalaan.

Northern Linen maanalainen pommi-iskun jälkeen

Pommi-iskussa loukkaantunutta viedään paramedicin
avulla ambulanssiin
Itä-Lontoo on muslimifundamentalistien mekka.
Takkupartaista hameväkeä liikkuu itälontoolaisiin moskeijoihin rukoilemaan ja kuuntelemaanradikaali-imamien palopuheita jihadista sekä infidelien tappamisesta sekä länsimaisen kulttuurin dekadenssista.
Koukkukätinen itsejulistautunut muslimiprelaatti  Abu Hamza oli saanut vapaasti julistaa jopa puistoissa vihaansa länsimaista kulttuuria vastaan,kunnes St. Jamesin oikeusistuin oli tuominnut tämän vankilaan.Silti tämä väitti,että hänet oltiin pantu vankilaan ihmisoikeussäännöksiä vastaan laittomasti sekä vapaan ilmaisuoikeuspykälän vastaisesti.
Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuin ei sallinut brittioikeutta karkoittaa Hamzaa Egyptiin ja yhtä toista egyptiläistä vihaprelaattia Anjem Choudarya Libanoniin,missä näitä odottaisi pidätys ja mahdollisesti kidutus pommiattentaattien tekijöinä.

Vihaprelaatti Anjem Choudary
Abu Hamza

EU:n ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen takia Choudary tullaan päästämään vapaalle nauttimaan 26.000:n punnan tukia laajalle perheelleen.

Hamzan ja Choudaryn partanaamoista Jussin ajatukset kiisivät takaisin vuoden 1980 lokakuulle,jolloin hän oli saapunut Dhahranin lentokentälle.Hän oli ottanut beduiinitaksin terminaalin edestä suuntanaan OMP:n Al Khobarin Al Jubail Streetin konttori.Beduiinikuljettaja ei löytänyt osoitetta ja dumppasi Jussin yhden moskeijan eteen kadulle matkapakaaseineen.
Eräs nuori pakistanipoika Toyota Cressidallaan tuli apuun viemällä eksyneen Dhahranin petrokemialliselle yliopistolle,missä tämän vanhempi veli opiskeli teologiaa.Veli tunsi Al Khobarin kuulema hyvin.
Tämä pakistani-imamioppilas sattui olemaan arabikaapuinen ja valkokalottinen sekä risupartainen Osama Bin Ladenin näköinen mies,joka ruokapöydässä shahramiriisivadista khabsaleivänpalalla  pisti lampaanlihaa parta-aukkoonsa .
Koko yliopiston ruokala oli täynnä partaisia imamiopiskelijoita
Silti Jussi ei saanut aviisia Al Jubail Streetille imamiopiskelijan syödessään kaivellessa ruokailukädellään varpaitaan tuolilla.
Näistä imamikandidaateista myöhemmin tulisi paikallisia mutawwapappeja moskeijoihin tai radikaali-imameja julistamaan pyhää jihadia infideleille.
Jussi ihmetteli silti,mitä petrokemian kanssa oli yhteyttä jihadin kanssa.


King Fahd University of Petroleum and Minerals in Dhahran
Edellisestä Lontoon pommituksesta oli kulunut 65 vuotta..
Silloisessa Blitzissä eli Battle of Britainissä hakaristisiipiset Heinkel 111-pommikoneet munivat kuolettavia pommejaan Lontoon yllä.
Tuhansia ihmisiä kuoli pommituksissa.
Pommikoneiden lisäksi valloitetusta Hollannista ammuttiin V1- ja V2-pommiraketteja tuhoamaan Lontoota.
Rakettien omituinen surina sai lontoolaiset pälyilemään taivaalle ja pakenemaan läheisille maanalaisasemille pommisuojiin.
Nyt uudella vuosituhannella uusi vihollinen oli astunut esiin brittipassin omistamana radikaalimuslimina.

Vuonna 2003 lähellä Bankin maanalaisasemaa tapahtui ikävä junan suistuminen raiteilta,mikä sai matkustajat täyteen panikkiin.Yleisesti oletettiin senkin olevan terroristi-iskun,mitä se ei ollut.
Parin vuoden perästa vuoden 2005 heinäkuun 5. päivänä tapahtui se todellinen terrori-isku.
Stratfordin junavarikolla korjattiin kaikki Central Linen maanalaisjunien vahingoittuneet vaunut ja junaliikenne Stratfordin ja Bankin asemien välillä oli suljettuna kaksi kuukautta.
Bankin tapauksessa suistumisen syyksi todettiin vaunujen akselien vialliset sähkömoottorit.

Molave talonsa verannalla Jussia alkoi väsyttämään lukeminen kaikista maailmalla tapahtuneista terrori-iskuista.
Ad nauseam!
Uutiset Irakin itsemurhapommittajista olivat joka päivän uutisia,
Mindanaon saaren Lontoon pommi-iskujen copycatit ja Abu Sayahin muslimiterroristijärjestön Manilan solu,mitkä olivat opiskelleet pommin valmistusta Afganistanissa sekä Pakistanissa Al Qaedan sekä Talibanin että indonesialaisen Jamaah Islamiyahin oppilaina, näyttivät taitojaan Manilassa vuonna 2005.
Baclaranin ja Monumenton asemien välillä liikennöivä LRT-sähköjuna (Light Trail Transit),mikä kulkee betonipilareiden päälle rakennetulla radalla Taft Avenuen yläpuolella,räjähti pommi-iskusta Libertadin asemalla,tappamalla 14  matkustajaa.
Lontoon ja Manilan junien pommi-iskuissa ilmenee samanlaisia piirteitä.
Vuoden 2005 Ystävän päivänä (Valentine's Day) pommi räjähti bussissa Makati Cityn Shoemartin tavaratalon katoksellisella bussipysäkillä  EDSA:n (Epifanio de los Santos Avenue) varrella.Pommi-iskun tekijöinä olivat Sulu-saaren Abu Sayahin terroristijärjestö,joka kidnappasi saarella pari suomalaistakin.


Shoemart Makati City


Jussi mietti,miten rauhoittavaa olisi palata takaisin lapsuuteensa 50-luvulle,jolloin elettiin turvallista,viatonta ja yksinkertaista elämää Suomenniemellä.
Jossain kaukana etelässä Algeriassa OAS-kapinallisjärjestö tappeli ranskalaisia sortajia vastaan ja Suezilla sekä Siinailla suomalaiset YK-sotilaat turvasivat maailman rauhaa.
Indokiinassa ranskalaiset olivat joutuneet konfliktiin kommunistisissien kanssa.
Suezin kriisistä elokuvaohjaaja Särkkä oli tehnyt sotilasfarssielokuvan Pekka ja Pätkä Suezilla.
Jussin mieleen tuli filmin ensiesitys vuonna 1958 Bio-Salosta ja miten Pekka ja Pätkä paistoivat strutsinmunaa jeepin konepellin päällä YK-sotilaan vaaleansinisessä kypärässä.
Egyptissä oikeasti ei ollut strutseja,jollei puhuta faaraoiden aikaisista ibislinnusta.
Filmi oli mustavalkoinen,mutta Jussi oletti kypärän olleen rauhanturvaajan vaaleansinisen.
Elokuva kyllä oli filmattu jossain vantaalaisessa soramontussa ja se oli ensimmäinen sotilasfarssi suomalaisten sotilaiden osallistumisesta maailman kriiseihin.
Tänä päivänä Suomella on oma sisäinen kriisinsä maahanmuuttajista,pakolaisista ja turvapaikan hakijoista maailman kriisialueilta.
Pommejakin ollaan viskottu kaukaisessa EU:n reunamaassa.
Synnyinmaa on alkanut globalisoitumaan.


Pekka ja Pätkä Suezilla 1958

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Lontoon postilla.Cash in the attic and flog it.

Bedford "Green Goddess" paloauto
Jussilla oli pienestä asti ollut kova hinku pienoismalleihin. 50-luvuna alussa pikkupojille ei ollut tarjolla polystreenimalleja,mutta partiolaisten Joka Poika-lehdestä löytyi rakennussarjakaavoja balsalennokkien rakentamiseen ja niitä papinpoika rakentelikin innolla.Ensimmäisella koelennolla tuuli riepotteli Jussin balsalennokin pappilan korsteenin päälle eikä  hän saanut lupaa käydä noutamassa sitä alas turvasyistä.
Hän päättikin siirtyä silloin maalla kulkeviin pienoismalleihin.
Joka Poika-lehdestä löytyikin puisen Ford Consulin pienoismallin kokoonpano-ohjeet.Dagenhamin Ford oli vuonna 1951 lanseeranut uuden ns."kolmelaatikkoisen" ja sileäkylkisen Consul-Zephyr-mallisarjan,mikä tulisi korvaamaan vanhentuneen Ford Pilotin,jota Dagenham oli valmistanut Prefectimäisellä maskilla vuodesta 1946 asti.
Pappilan puuliiteristä löytyi sopivia mäntykalikoita,joista Jussi halkaisukirveellä pätki sopivia siivuja ja muotoili sinkkaus-ja lehtisahalla niistä ohjeiden mukaisia liimattavia osia.
Detaljoinnin hän hoiti lapinleukulla ja santapaperilla niin pitkälle,että peukalon ja etusormen väliin pulpahti komea vesirakko  ja projekti jäi seisomaan työpöydälle Uuden Suomen päälle viikoiksi,kunnes unohtui työläisyydessään kokonaan Jussin työpöydän alakaappiin.
Vasta vuonna 1957 Revelliltä tuli saman vuoden Buick Roadmaster hardtop-polystyreenimalli ,Jussin käydessä ostamassa laatikon Suvannon Urheilu-ja lelukaupasta Keskuksen talosta Turuntien varrelta.
Siitä ponkaisi Jussin satojen pienoismallien keräily,jota hän vielä Saudin aikana harrasteli 80-luvulla.
Vasta Lontoossa 2000-luvulla hän ryhtyi keräämään Gorkin,Matchboxin ja Dinkyn valusilumiinimalleja kirppareiden lelukopista.


Joka Poika No. 2 1949
Itä-Lontoon Hackneyn boroughin kuuluisalla Hippodromella pidettiin kerran viikossa suuri kirpputoritapahtuma,jonne Jussi vaimoineen meni koluamaan ja etsimään edullisia ostoja.Hippodrome oltiin poistettu käytöstä,vaikka vuosia myöhemmin vuonna 2010 Hackneyn kunnanvaltuusto päätti remontoida sen uuteen käyttöön. Vuosina 2001-2010 Hippodrome houkutteli tuhansia ihmisiä viikossa kaikkialta itä-Lontoosta etsimään laajalta kentältä itselleen uusia aarteita.Yhden romu voi olla toisen aarre! Tarjolla oli vanhaa käytettyä sekä aivan uutta priimatavaraa kodinkoneiden ja autojen väliltä. Hippodromen edustalla bussista laskeutuessaan tapasi jo sellaisen väentungoksen ja autojen paljouden,että sai olla varuillaan ihmisten puristuksessa,ettei lompakko lähtenyt taskusta.Jussi aina puristi kourallaan lompakkoa takintaskussa varmuudeksi. Kadunreuna oli täynnä bulgarialaisia ja romanialaisia romaneja myymässä salakuljetettuja tupakkakartonkeja,joita yleensä saapui Heathrowin ja Gatwickin lentokenttien sekä satamien kautta laittomasti maahan.Jussin vaimo yleensä etsi liinavaatteita ja kodinkoneita ja Jussi levysoitinvahvistinta sekä valupienoismalleja. Jussi oli kirppareilta ostanut 50-60-luvun vinyylejä ison kasan,vaikka silloin 2000-luvun alussa ei yleisesti oltu vielä herätty vanhojen vinyylilevyjen keräykseen eikä kuunteluun.
Jussi tunsi olevansa uranuurtaja alalla.
Kirpputorialueelta usean kojun lelukoppia kolutessaan ,hän osti yhden korillisen leluautoja punnan kolikolla. Korista löytyi 1956-mallinen vihreän Bedford-paloauton eli Green Goddesin Gorky-pienoimalli sekä  60-lukuinen Bedfordin BBC-ulkolähetysauto,mitkä keräilymarkkinoilla maksaisivat 50:n ja 100:n punnan väliltä.Saman korin pohjalta löytämänsä Kanadan Chevroletin sotamallista muunnellun lentokenttäpaloauton voisi myydä sadalla punnalla keräilyhinnaston mukaan..
Jussi päätti lisätä ne keräilyvitriiniinsä.


Osa Jussin lajittelematonta keräilykamaa lirjahyllyn päällä
Edessä LNER:n veturi
Valitettavasti suuri osa Jussin kokoelmasta on vielä Filippiineillä pahvilaatikossa,samoin kuin hänen maalaamansa kymmenet taulut ja sadat kirjat,jotka odottavat lähetystä Lontooseen.Jussi vaimoineen oli myynyt Paranaquen talonsa vaimon munuaissairauden takia.Filippiineillä pitää olla mijonääri elääkseen sekä kuollakseen.Siellä ei ole vastaavaa ilmaista brittien National Health-systeemiä,mikä oltiin perustettu Isoon Britanniaan jo vuonna 1948.Manilassa joutuu maksamaan sairaalaan sisäänkirjoituksessa kovalla rahalla,samoin lääkkeistä sairaalan omasta apteekista ylihintaan.
Yksi tabletti apteekin hyllyllä maksaa 50 pesoa ja Jussin vaimolla on 9 erilaista tablettia päivittäin nautittavana eli 450 pesoa päivässä.Munuaiskoneen päivittäiseeen peritoniaaliseen terapiaan tarvittavat kaksi 5:n litran Dianeal-glukoosipussia ja yksi 2:n litran Extraneal-pussi plus terapiaan liittyvät muut aksessorit maksaisivat Filippiineillä kultaa.
Lontoossa ne ovat ilmaisia.
Jussin päätyönä päivittäin on palvella sairaanhoitajan peritoniaalisena hoitajana.


Joulupäivä Molaven talossa vuonna 1996.
Maalaamiaan taulujaankaan Jussi vastahakoisesti myi Molaven talon lanai-ateljeestaan,vaikka asuinalueen rikas Don Mario Penya päivittäin kävi kolkuttelemassa ovella ostamassa kovalla rahalla taideteoksia ison compoundissa galleriaan. Don Mario kertoikin ostavansa mieluummin tuntemattoman taiteilijan hyviä töitä kuin tunnetun taiteilijan huonoja töitä.
Don Mariosta tuli Jussin mesenaatti.
Jussi katsoi tyhjentäneensä pienen sielunsa jokaiseen tauluun ja karvain mielin irtaantui niistä Don Marion laskiessa pinon tuhannen peson seteleitä kouraan .Don Mario oli rikastunut erään ilonggalaisen pikkukaupungin apulaispormestarina ja naimalla rikkaaseen saksalaisfilippiiniläiseen Opel-perheeseen,kuuluissaan sokeriplantaasidynastiaan.
Ei ole varmaa oliko samainen Opel-perhe sukua kuuluisalle saksalaiselle autotehtailijalle.
Jussin vaimo oli huolissaan Jussin matokuureista, taulujen kuivuessa öljyväreistä lanai-ateljeen seinillä.
Kolmen päivän Tanduay-rommiannos puudutti tyhjyyden sisuksissa kuin Mika Waltarilla Sinuhen mentyä kirjapainoon painettavaksi .
Mika Waltari puolestaan dokasi puoli vuotta käymällä ostamassa Helsingistä lahjakseen itselle kaksi Jaguar MK IX:ää nipussa.
Jussi dokasi kolme päivää ostamalla itselleen lahjaksi mustan 1966-mallisen Mercury Comet Caliente-avoauton.Se kyllä oli vaihtokauppaa Jussin antaessa myyjälle 1976-mallisen Oldsmobile Cutlassin ilman välirahaa.



1966 mercury Comet Caliente ragtop
Isossa Britanniassa vallitsee parantumaton antiikkikuume ,television syöttäessä päivittäin erilaisia antikkihohjelmia. Antique Roadshow,Cash in the Attic,Celebrity Cash in the Attic,Paul Martinin Flog It,Dickinson's Real Deal ja Bargain Hunt antavat unelmia ja toivoa katsojille,jos oman talon vintiltä voisi mahdollisesti löytyä vaikka Ming-dynastian aikainen kiinalainen vaasi,1600-luvun Big Bess-musketooni taikka 1800-luvun Doultonin posliiniruukku.
Kirpputorit eli Boot Salet samoin saavat tuhansia brittejä kerääntymään jollekin sateen piiskaamalle kentälle etsimään aarteita.

Manilan Pasay Cityn Evangelistan kirpputorikadulla myydään romun ja narrapuisten antiikkihuonekalujen väliltä unelmia. Jussi oli Evangelistan puodeista tehnyt löytöjä kirjalaatikoista sekä notkuvista hyllyistä.
Jussin  vimma kaiken vanhan perään oli saanut alkunsa Fammu-tädin vinttikomerosta jo 50-luvulla.Fammun vintti oli oikea aarreaitta ja tämän paraplyykokelman, ja hattulaatikoiden alta löytyi suuri National Geograph-lehtipinkka,mikä käsitti julkaisuja 30-40-ja 50-luvuilta.Niistä Jussi ilmeisesti oli saanut nuorella iällään pistoksen kaukomaan kaipuuseensa.
Evangelistan kojuista samoin löytyi näitä keltakantisia julkaisuja kymmeneen pesoon per kappale eli alle yhden silloisen Suomen markan. 50-lukuisia LIfe-lehtiäkin Jussi sai kassiinsa pinkallisen,joidenka sivut melkein käsin koskettaessa murenivat auringon ja kuumuuden polttamina atomeiksi .Torakatkin olivat ruokailleet sivuilla,mutta löydös oli Jussille mitä suurin aarre.
Jussi autohulluna osti lehdet senaikaisten automainosten takia.
Fammun vinttikomerosta lisäksi löytyi vanhoja Allerseja,vanharouvan vuoden 1939 New Yorkin matkalta tuomia Billboardeja ja ruskeita New York Herald-sanomalehtiä. Yhden New York Herald-sanomalehden keskiaukeamalta löytyi mainos 1939-mallisesta Lincoln Zephyristä,mikä oli nousemassa pikitiellä mäkeen nevadalaisesta autiomaasta. Billboard-lehdistä taas löytyi saman vuoden Chryslerin uudet kromikuonot sekä Pontiacin konepeiton kromihenkselit.

1939 Lincoln Zephyr


Yhdestä vuoden 1954 National Geograph-lehdestä Jussi löysi mainoksen Nash Statesmanista.Äidin sekulla ja Jussin sedällä Laitisen Timolla Kuopiossa oli ihan samanlainen vaaleanpunainen Nash,millä tämä kerran vuodessa karautti pappilan paraatioven eteen.Silloin papinpojan rinta kohosi rottingille päästessään liukumaan sedän autolla kauppalan valtaväylälle.

Timo-sedän Nash Statesman
Juhart 2010


Naapurin pöksytehtaan perijäpojille Jussi uskalsi kehaista,että kyllä sitä meilläkin ajellaan Amerikan raudalla.
Jussi oli aina olut kateellinen Lammervon sedälle,housutehtaan omistajalle,millä autot vaihtuivat pihalla kuin diagonaalihousut vähän käytettyinä.Tehtaallahan valmistettiin Kuopion Turolle isäntien diagonaalisarkahousuja.
Pihalla seisoi ensiksi musta 1951-mallinen Volvo PV 444 ja luunvärinen 1939 mallinen Chevrolet Master-sotaveteraani, sitten vaaleanvihreä 1956-mallinen Peugeot 403 ja tummansininen 1956-mallinen Mercedes 220S. Lammervon sedän autokuumeen Jussi tajusi vasta 2000-luvulla löytäessään kirjoituksen Salon Sotaveteraanien muisteluista,missä mainittiin Erkki Lammervon olleen Jatkosodassa kannaksella alikersanttin natsoilla yhden autokomppanian vääpelinä.

Pöksytehtaan biilit
Juhart 1999


Pappilaan kyllä saapui muitakin autoilevia sukulaisia,kuten Ville-eno,äidin isoveli Savosta,joka kävi maakunnista ostamassa sikoja.Ville-eno saapui pappilan paraatioven eteen kuraisella Fargo-karjakuorma-autolla.Ei se Ville-setä pappilassa viihtynyt kuuntelemassa isän flyygelillä soittamia Siionin virsiä,vaan pakeni kauppalan pääkadun juottopaikkoihin,saapumalla kortteeriin puolenyön aikoihin sivulaitaisessa.
Äiti Villen pikkusiskona petasi  isoveljelleen vuoteen Asko-nyppykangassohvalle ja varmuudeksi asetti sohvan viereen emalivadin,mihin voisi oksennella possubonuksien jätökset. Äiti oli tottunut tällaiseen jo 30-luvulla Kalle-isän saavuttua Kajaanista,Viipurista taikka Oulusta ns. ostosmatkoilta,mitkä venyvät viikkoja kestäviin pelikortin lätkimisiin.
Jussin ja siskojensa verissä Kalle Kauppisen puolelta on piilllyt samoin se " viinamadon vanha vainoaja,kamala ja kauhia",mitä jossain virressäkin laulettiin paatoksella körttiseuroissa sekä herättäjäjuhlilla.
Kalle Kauppinen ja Opel Olympia Kadett,vuoden 1936 Berliinin olympialaisten juhlamalli.
Juhart-fotokoollaashi 2010
 Äidille eli pastorskalle harmaata pappilan körtti-ilmaa tuulettamaan tuli kerran vuodessa Somerolta pianonvirittäjä punaisella Jaguar E-Typellä.
Mies oli oikea ilopilleri,vaalea ja kiharatukkainen keski-ikäinen mies,joka aina oli puketunut ruskeaan irtotakkiin ja valkoiseen paitaan sekä räikeään markkinakravattiin.
Viritellessään pappilan Wirth-flyygeliä virittäjä soitteli 30-luvun kupletteja,mikä sai pastorsankin jalat ottamaan muutaman steppiaskeleen kirkkopatinoillaan pappilan salin korkkimatolla.
Silloin äiti eli uudelleen 30-luvun singleerausniskaista, polkkatukkaista ja kielohattuista nuoruuttaan.
Isäpastori olisi,jos olisi sattunut olemaan paikalla, kutsunut moista renkutusta pyhäinhäväistykseksi vain Siionin virsille,joululauluille ja Aaronin soittovihkon Kissapolkan sekä Fur Elisen soittamiseen tarkoitetulle flyygelille.
Isä kyllä aikoinaan 30-luvulla olisi halunnut ensiksi tulla näyttelijäksi,mutta äidin isä Kalle Kauppinen,huolimatta siitä, että itse käyttäytyi tuurijuoppona kuin Turmiolan Tuomo vaati,että Antin on luettava papiksi,ennen kuin vihkaisee Kaisansa.
Isän ainoaksi parrasvaloksi tulikin saarnaspöntön 20-wattinen kattovalo.
Jussi muisti rovasti-isänsä yhden pappiskaskun,minkä tämä oli kertonut pojalleen Mäntyrinteen kesämökin rantasaunan löylyssä:
Erään nuoren maalaisseurakuntaan valitun pastorin piti pitää mallisaarna maalaisseurakunnan kirkon saarnastuolissa.
Tämä hermostuneen kiersi ympyrää sakarstissa suuressa pelossaan,ettei saisi sanaakaan suusta seurakunnan edessä.
Vanha rovasti oli seurannut pastorin levottomuutta ja kertonut tälle,että nuorena pastorina hänkin oli pelännyt alkusaarnaansa. Ainoana lääkkeenä pelkoon ja levottomuuteen oli auttanut pari pikarillista kirkkoviiniä ehtoolliskalkista .
Rovasti tarjosi pastorille lääkettään.
Saarnapöntöstä laskeuduttaan alas sakarstiin pastori kysyi rovastilta,miten hänen saarnansa oikein meni.
Rovasti kehui saarnaa oikein ponnekkaaksi,seurakunnankin ollessa erittäin vakuuttunut sanomasta.
Rovasti kyllä sanoi,että hänellä olisi pari oikaisua päivän tekstiin:
Jeesusta ei ammuttu kuoliaaksi Golgatalla konepistoolilla eikä Neitsyt Maaria ollut cancantyttönä Pariisin Punaisessa Myllyssä...ja kun laskeudutaan saarnastuolista alas,ei yleensä liu'uta kaidetta pitkin alas.


Pappilan pianonvirittäjä
Juhart 1996

Alkuperäinen sketsi pappilan pianonvirittäjästä
Juhart 1996



Juusi ja hänen vaimonsa Gerry eivät ole innokkaita kirkossa kävijöitä..eivätkä Jussin siskotkaan,koska papinpesue sai kirkonkäyntiä liiankin kanssa luterilaisena pakkopullana konttausajoista kaksikymppisiin asti.
Manilan Molaven asuinalueen kappelissa Jussi vaimoineen kävi jouluisin joulumessussa aattoiltana kello kymmenen illalla.Kappeli oli täyteen pakattuna asuinalueen pyhäparhaisiin pukeutuneesta herrasväestä.
Jussi vaimoineen saivat kuunnella messua seisaaltaan kappelin ovella.
Gerry-vaimo kesti messua vain 15 minuuttia repimällä Jussia hihasta Molave Avenueen kotiin kattamaan joulupöytää kiinalaisella hunajakinkulla,pancit malabonilla,possu-adobolla,kare-karella, ilocanolaisella pinakbitillä ja sinigang baboyllä, traditionaalisilla filippiinoherkuilla..
Gerry-vaimolle joulu oli ruokajuhlaa!

Erään kerran Jussi erehtyi käymään kirkossa,odotellessaan Manilan vanhan espanjalaisen linnakekaupungin Intramurosin lähellä sijaitsevan Bureau of Immigration and Deportationin eli ulkomaalaistoimiston virkailijoiden leimaavan hänen passiinsa viisumijatkeen.Express Lanella kirjaus ja leimaus kestää 8 tuntia ja Regular Lanella 7 päivää.
Odotellessaan puiston helteessä hän päätti käydä San Agustinin kirkon viileydessä.Hänen oli pakko paeta kirkkoon sisälle,koska Intramurosin calesakuskit (calesa on manilalainen hevoskärry) tulivat tarjoamaan kiertoajelua Intramurosin ympäri sadasta pesosta.
Hän astui kirkon suurista tammiovista sisään,minkä hämärässä ja viileydessä moni muukin viisumin odottelija torkkui kumarassa rukousasennossa,rukousnauhojen rapistessa puupenkkien selkänojia vastaan.Kirkon portailla sai ostaa maapähkinöitä ja cokista ruuminravintoon.
Parisenkymmentä minuuttia papinpoika kesti kirkonpenkillä istumista,tuntiessaan olonsa erittäin epämukavaksi puisten pyhäinmiesten lasisilmien tuijotellessa häntä tarkkaavaisena yhtenä synnintekijänä.
Jussi pakeni kirkosta ulos ja marssi Walton Plazan läpi kolme korttelia Shoemartin ostoskeskuksen viileyteen Manilan kaupungintalon kulmalle.
10 minuutin kävelystä hänen paitansa oli läpimärkä.,mutta ostoskeskuksen ilmastointi kuivasi paidan puolessa tunnissa.
Jussi päätyi ostoskeskuksen alakertaan Booksalen myymälään valkkaamaan vanhoja coffee table-valokuvakirjoja,saapumalla iltapäivällä kolmen kieppeillä Ulkomaalaistoimiston aulaan jonottamaan leimattua viisumiaan kaksi täyttä muovikassillista kirjoja näpeissään.

December 17 1957.Calesa in shopping Center