perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kun ennen autoiltiin ja sitten ajeltiin.Vanhan roddarin muistelmat.1.

1960 Morris Minor 1000
Olin viettänyt tuhansia unettomia talliöitä Morris Minorini kanssa viiden vuoden aikana,kunnes katsastusmies lopulta leimasi sen liikenteeseen.
Auto kiilteli ajotiellä tallin edessä jääkaapin valkoisessa selluloosalakassa ja ristikudosrenkaissa valmiina vietäväksi näytille kotikaupunkini ison marketin parkkipaikalle.
Ajellessani marketille odotin autoilijoiden ja jalankukulkijoiden edes nostavan peukkua Minorille ja itselleni Seniorille,mutta valitettavasti pikkukaupunkilaisten tykkäykset jäivät vähiin,vain muutamien teini-ikäisten poikien räkättäessä yhdessä kadunreunassa,että invaliidiskootterini "eiks faarill kelpas paremmin joku pinnavanteine amerikkalane kanttikertaakantti anopinistuimen kanssa..".
Olin odotellut kauppamatkaani jonkinlaiseksi paraatiajoksi,kuten espanjalaiset kutsuvat sellaista paseoksi ja italialaiset passegiataksi..ja toisen kotimaani Filippiinen Pinoyt pasyaliksi..mutta vain yksi skoliosinen harmaapää rollaattorin sarvissa nyökkäsi minulle vilttihattupäällään vienon hyväksymisen merkiksi..Tämä kun etukumarassa ei nähnyt kuin pölykapselit autostani.
Kun tällaisella kyrmyselkäisellä Minorilla joku kaltaiseni kaljupää ajelee kartsalla,sitä ei voi kutsua nuorison kielellä kartsalla liukumiseksi,vaan jonkinlaiseksi pörpöttämiseksi.
Paikoiteltuani Minorin marketin ovensivun invalidiruutujen takaiseen ruutuun kävelin ostoskasseineni edellä kulkevan harmaapermanenttisen ja kaljupäälakisen,elastihousuisen ja kiintoprässisen kulkueen perässä pääovesta sisään.
Itse olin pukeutunut valkoinen kesälierihattu päässä dongareihin ja löysään kesäkauluspaitaan sekä mokkaloufereihin,uskotellessani näille ikäisilleni ja vanhemmille vanhuksille ikuista nuoruuttani.
Joku marketin etuaulan yksikätisiä rosvoa kohden kävelevä seniori oli ajanut fillarilla tai upouudella Morris Minorilla tähän markettiin 60 vuotta sitten ensimmäistä kertaa,jolloin sen takapääovi aukesi silloisen osuuskaupan tavaratalon ruokapuolelle.
1964 Salon Auto ja Moottorin HM-jenkit,johtaja Einar
Helander ja taustalla Snabbköp-Valintamyymälä
Markettinimeä ei silloin tunnettu,kunnes kauppalan ensimmäinen valintamyymälä avattiin Turuntiellä Taljan ravintolan kylkeen ja sen ulkotiiliseinään oltiin ruuvattu ruotsiksi ja suomeksi Snappköp eli Valintamyymälä,vaikka kauppalan 1900-luvun alun ruotsinkielinen enemmistö oli hiipunut Länsirannan Åbo Akademis Äldershemmetin kouralliseksi ja lusikalla syötettäväksi hopeapääksi.

Kaukana Brittein saarilla silloin Morris Cowleyn tehtaan ovista Minoreita rullasi tuhatpäisinä jonoina ulos kotimarkkinoille sekä ulkomaille Suomeenkin,,ja tämä senioripolvi kävi töissä,kuka sorvin ääressä ja kuka konttorissa..ansaitsemassa rahaa säästöön uuden itämaisen Moskvitsh 407:n,IFA F9:n tai Zwickau P70:n ostoon.
1960 SSS:Moskvitsh 407
Auto-Heinonen.Salo
Silloin tuontilisenssit olivat tiukoilla kansalaisten joutuessa jonottamaan länsiautoja,kun itäautoja sai bilateraalisen kaupan korvikkeeksi heti käsirahalla.
Minoreita silti saatiin maahan pienen odotuksen ansiosta.
Jos olisin ajanut markettiin entisöidyllä Moskvitsh 407:llä,niin monen harmaapään silmäkulma olisi kostunut,kun "Mulla oli just samanlainen eka-autona vuanna viisseittemän,joskin täysin armeijan viltin harmaana..ja sitten munt kutsuttiin Inttiin!

60 vuotta sitten meillä pappilassa ei vielä ollut autoa,isäpastorin ajaessa virka- ja mökkimatkojansa 51-kuutioisella ja länsisaksalaisvalmisteisella Miele-kevytmoottoripyörällä liperit suorassa ja kaftaani takalokasuojan peltikatetta vasten läpättäen. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin hän ajoi kortin ostamalla kirkkoautokseen tummansinisen ja länsisaksalaisen Neckar Jagst 770:n eli sakemannien pikku-Fiatin.
1965 Salolainen Pentti Kataja ja Joel
Lehtonen palkintoineen Neckar jagst 770:n
etuopellillä
Meillä pappilassa elettiin silloin vielä 30-luvun saksalaisen kauden jatkoaikaa niin luterilaissa teologisissa julkaisuissa kuin kodinkoneissakin.Äiti sai joululahjaksi AEG:n sähkövatkaimen ja keittiössä kuuman veden sai Kosan-kaasulla toimivasta tohtori Junkersin kylmänvedenlämmittimestä.
Junkersin tunsin silloin vain hakaristilippuisena pommikoneena ja Aeron ensimmäisenä matkustajakoneena 30-luvulla.
Mielekin tunnettiin silloin vain kodinkonevalmistajana ja vielä tänäänkin pesen pyykkini Miele-pesukoneessa ja kuivaan sen Miele-kuivurissa....Lontoossa.
Mikään ei ole muuttunut niistä ajoista..tai kuten vanha Pasi Kauniston v.1969 iskelmäkin oli minulle kauan sitten toistanut Lauantain toivotuissa,että.."Koskaan et muuttua saa.!"
                                     1969.Koskaan et muuttua saa.Pasi Kaunisto

Silloin raiskasimme sanoin jopa päivän hittejä ja virsiä,joista perusluterilaisessa pappilassa iskelmiä ei saanut soittaa pyhäisin ularadiosta,saatika väännellä virsien sanoja pilkkamielessä.
Hannu Salamakin sai vankeustuomion Jumalanpilkasta Juhannustanssi-romaanistaan.
Itse uhallakin laulelin Pasi Kauniston hittiä omilla sanoilla Taljan liikenneviikon kunniaksi:
.."Joutukaa sielut,on aikanne kallis,mut koskaan et muuttua saa.Jeesus ei syntisen sortua sallis,mut koskaan et muuttua saa.."

Morris Minor Traveller
Morris Minor 1000-malliin ihastuin jo silloin 60-luvun alussa,kun vastavalmistuneen Torikadun kulman Konttorikoneen omistaja parkkeerasi aamuisin lankkukylkisen ja harmaansinisen Minor Travellerin Rumpalinkadun puoleiseen paikoitusruutuun samanikäisen Morris J4-pakettiauton viereen...
Morrista edusti silloin Horninkadun ja Helsingintien kulmarakennuksessa turkulainen A.F.Aaltonen,joka edusti myös Mercedesiä,jonka sininen ja kolmisarkainen johtotähti valaisi talon katolla pikkukaupunkia kuin Beetlehemin tähti kolmelle tietäjälle.
Monen pikkukaupungissa ajamisen vapautta haaveilevan autonostajan valinnaksi tulikin silloin vaatimaton Minor ja myöhemmin Mini Minor,mutta harvemmin sen lankkukylkinen ja agraarisen näköinen veli Traveller,joka nykyäänkin on hyvin haluttu ja harvinainen keräilyauto.
Minor-sanan olin jo kuullut 50-luvulla jouluaattoisin,kun Turun pormestari julisti Turun Tuomiokirkon portailla keskipäivällä joulurauhan.kun isäpastori käski pistää pappilan kakaroiden turvat rullalle,kun seuraavaksi Helsingin Tuomiokirkossa laulaa Cantores Minores Stille Nachtin eli Joulyö,juhlayön..
1952 Morris Minor Low Light
Itse kävin makuuhuoneessani avaamassa Pauligin autokeräilykuva-albumin,josta löysin pahvisen Morris Minorin kuvan,sen varhaisemman version,jonka tuulilasikin oli kaksiosainen ja ulkovalot alhaalla maskin syrjillä..
Britit kutsuivatkin sitä mallia Low Lightiksi eli alavaloiseksi.
Sinä jouluna en saanut lupaa joulukuusen kynttilöiden sytyttämiseen,koska olin bengalitikuilla polttanut salin persialaisen maton hapsut.....eli minun kohtalonani oli No Light.
Äiti kylläkin veti minua otsatukasta keittiön puolelle näppiensä välissä ja komensi,että olin unohtanut kellarin valon päälle.."Että kipaiseppas katkaisemassa se valo piältä..koska markka pyörii mittarissa!"

Harold MacMillan
Britannian silloinen pääministeri Harold MacMillan olikin lausnut konservatiivisen puolueen kokoukseesa 20.7.1957,"Ettei teillä ole koskaan ollut näin hyvin!.."ja menkää teollisuuskaupunkeihin,menkää maatiloille toteamaan vaurautta,jollaista ette ole nähneet elinaikanannne!"
Niin koti-Suomessakin tuntui ainakin osittain,kun viimeinen säännöstelykortti leikattiin maitokaupan tiskillä saksin, Porkkalakin saatiin takaisin itäystäviltämme ja viimeinen sotakorvausjuna vihelsi ja suurlakkokin saatiin päätökseen.
Suomen teollisuuskin nousi jaloilleen juuri niiden sotakorvauksien takia.
Maan talouskin alkoi kellumaan kansalaistenkin hiljalleen päättäessä pistää likoon vaatimattomat ekstravaransa vapaa-ajanviettoon,television ja autonkin ostoon..
Silloisessa kotikauppalassani ennen v.1960 Turuntien varteen oli nousemassa uusi Radio- ja televisiotehdas ja Hangosta saakka muutti Hyvon valmistamaan alusvaatekerrastoja ja kalsareita eli kalsonkeja (pitkälahkeisia alushousuja).
Niitä pitkiä kalsonkeja tarvittiinkin,koska itse televisiottomassa pappilassa jouduin seisomaan Helsingintiellä ARSA:n telvisiomyymälän näyteikkunan edessä talvipakkasessa katsomassa karvalakkisten isojen miesten palttoiden hihojen välistä,miten Kirjonen hyppäsi kultaa Lahden suurmäessä.
Maaseutukin oli vaurastumassa Länsirannan Traktoauton myydessä punaisia Fergusoneja ja Osuuskaupan maatalousosasto lypsykoneita sekä sähköpaimenpoikia. Monella maatilalla oli jopa Massey-Harris-puimakone,jolloin vanhat Wiurilan tryskmasiinit unohdettiin latojen perille pölyttymään pois käytöstä.
Se oli sitä nousukautta.
1956 Ferguson 35
Jos pistäisin omalla Minor-aikakoneellani kaasun pohjaan ja Martie McFlyn tavoin kiitäisin suoraan uudelle vuosituhannelle,niin tapaisin samat ihmiset isompivyötäröisinä ja ohutukkaisempisina sekä typertyneinä kaikista muutoksista kaiken cybersälän keskellä.
Ammatti koko elinajaksi?....sellainen hävisi jo mielestäni 1984,kun Saudissa olin jo vaihtanut kolmanteen suomalaisarabialaiseen firmaan,joka rakensi vain projektikohtaisesti parin vuoden välein
Kesämökki?
Pappilan pesue oli mökkeillyt jo 50-luvun alussa vuokrakesämökeissä,kunnes vasta 1967 isä osti Kemiön Kiilasta oikein talviasuttavan mökin omenaputarhoin,rantasaunoin ja venevajoin.
Ostohinta oli FIM 37.000 ja kun sekin myytiin v.1987 isän kuoleman jälkeen niin myyntihintana oli FIM 400.000,joka jakautui kaikkien 5:den perillisen kanssa. Osuuteni pistin oman taloni ylläpitoon Manilassa,sen jälkeen kuin ex-rouvani oli laskuttanut puolet siitä omana osuutenaan ruokkorahoina ja ostanut rahoilla uuden Volkswagen Caravellen köyhäinapuna.
Itselläni ei ollut varaa mihinkään lomamatkaan jonnekin kalliiseen Suomeen,koska puolet halvemmalla elin melkein kuninkaana Manilassa.
1980-luvulla Manilan tallissani oli kaksi autoa,1987 Toyota Land-Cruiser ja 1966 Mercury Comet Caliente-avoauto..Autot olivat käytettyjä,mutta naapurien silmissä olin rikas Puti eli valkonaama.
1966 Mercury Comet Caliente Ragtop


jatkuu.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Kun ennen autoiltiin ja sitten ajeltiin.Vanhan roddarin muistelmat.

1939 Vihtori ja Klaara-filmin
Esson bensapojat
1950 ca.
Funkus-Shell-asema
Nyt kun kaikki suomalaiset bensiiniasemat ovat jotain aakkoskirjainkeittoa marketteineen,missä sivussa myydään kortilla bensiiniäkin,niin lapsuuteni ja nuoruuteni bensiiniasemat tunnistin Essoina,Shelleinä,BP:inä,Gulfeina ja Unioneina emalimaalatuin kyltein ja valaistuin mittarinpäällisin lasikuupin,
Niiltä sai oikein palvelujakin mittarilla,bensapojan tarkastaessa renkaiden paineet,jäähdyttäjän vedet,jarrunesteet ja lisäksi pestessä tuulilasinkin...bensan täytön ohella..ilmaiseksi.
1950-luvun asemat olivat eräänlaisia sivilisaation oaaseja villien ja tuulisten maanteiden varrella.
Bensa-aseman henkilöstökin palveli ihan virkapuvuissa:maalaisosuuskaupan hoitaja kahisevassa ja pissankeltaruskeassa virkatakissa,bensiiniasemien bensapojat punaisissa,sinisissä,vihreissä ja jopa valkoisissa haalareissa koppapalkein ja suikin.. ja jopa kravatitkin kaulassa.
Kaiken palvelun lisäksi,kun ajoit mittarikentältä takaisin maantielle,bensapoika oli lähettänyt sinut matkaan hymysuin ja kädenheilaituksin.
 Bensiiniasema-arkkitehtuurikin oli silloin kunnon 30-lukuista funkista verrattuna nykyisiin moderneihin ja tylsiin moduuliasemiin....
Vanhoja bensiiniasemia ollaan Suomessa kunnostettu vain kourallinen ja etenkin autoharrastajien toimesta nostalgisiksi kokoontumispaikoiksi.
Jostain maaseudulta voi vielä löytää vahingossa santatien varrella viidakoksi muuttuneen mittaripihan ruostunein mittarein sekä rappauksesta murenevin julkisivuin että laudoilla naulatuin ikkunoin.
Sellainen näkymä yleensä kirvoittaa tiettyjen vuosikertojen autoilijoiden nupeissa onnellisia muistoja niistä vanhoista ja hyvistä autoiluajoista,joita koskaan ei saada takaisin.

Nykyään.kun ajat modernin ja monitoimisen tienvarsiostarin mittarikentälle ja täytät tankkisi vilkuilemalla perässäsi venttavaa sekä kärsimättömänä sinua vilkuilevaa ajajaa ja käyt naputtamassa PIN-numeroasi korttikoneeseen tiskillä,jonka takana myyjä(tär) tuskin nostaa katsetta lehtitelineestä lainatun porno- tai juorulehden yli....paitsi että tämä pieni tyytyväisyyden virne suupielessä huomauttaa,että korttisi sattui nyt tulla hyljätyksi jostain syystä..

Pöksytehtaan biilit
Juhart
Minunlaiselle nostalgikolle 50-luku taisi olla ehkä paras vuosikymmen omistaa ja ajaa..ajella..autoa Suomessakin...paitsi,että sain ventata 60-luvun puoliväliin ajokortin saamista.
Kortittomuudesta huolimatta pääsin monasti takapenkkimatkustajaksi naapurin pöksytehtaan johtajan autoihin.Heillä autot vaihtuivat melkein joka toinen vuosi alkamalla 50-luvun alussa sodankäyneellä  ja beessisellä 1939 Chevrolet Masterilla,vaihtuen sitten poliisien mustaan  1953 Volvo PV444:än,vaaleanvihreään 1956 Peugeot 403:en ja tummansiniseen 1956 Mercedes-Benz 220S:än ja keskisiniseen 1963 Mercedes-Benx 300 SE:hen.
Ikimuistettavan mökkimatkan yhtenä kesänä tein upouuden ja pikimustan 1960 Chrysler Valiantin takapolsterilla ja jonka tehtailija oli saanut koeajettavaksi kuopiolaisen virkaveljensä Turon omistajalta Turuselta.
Pöksytehtaan piha mielestäni näytti eurooppalaisen autoliikkeen etupihalta moninmerkkisin autoin Ford Thames-pakettiauton ja Mercedes-Bensin väliltä ja jonka sorapihalle myös tehtailijan sisarenmies pakitti tallista vaaleanpunaisen Lloyd Alexander TS:n,joka sisältä tuoksahti kangaspakalta ja ulkoa Simonitzin autovahalta. Johtajan sisar omisti myös kangaskaupan ja  hänen Tiilikka-niminen miehensä piipussaan makeata Clan-tupakkapilviä ilmaan sauhuttelevana aina kytki mieleni siihen.että herrasmiesautoilijat polttivat piipunpesissään ja hopeaholkeissaan parempimerkkisiä tupakkatuotteita.
Isä tietää kaiken
1955 Mercury Custom..ilman piippua
Amerikkalaisessa Isä tietää kaiken-televisio-ohjelmassakin kaikentietävä perheenisä poltteli piipussaan amerikkalaista Half and Halfia 1955 Mercury Customin ratin takanakin,.
Teknistä tietoa autoista imin taasen Helsingintien Fribergin Esson mittaripihalta sekä huoltohallin ovelta,joista sieraimiani kutkuttivat bensiinin ja rasvapyssyjen aromit maailman parhaimpina ja eteerisinä huumeina ja parfyymeinä kasvavalle autohullulle,
Totta puhuen kaikessa aktiivisessa unohtamisessa eli ikävien asioiden unohtamisessa harvat muistavat silloisten autojen mekaaniset epäluotettavuudet,ajomukavuuksien puutteet ja korkeat onnettomuus- ja kuolonuhriluvut liikenteessä.
Kaikilla näillä aloilla autolla-ajokokemus on parantunut mittaamattomassa suhteessa jopa täysin neutraalin tunnottomaan ajotuntoon,jos voidaan puhua tunnottomasta ohjauksesta ohjaustehoistein,automaattivaihtein ja kaikin elektroonisin heepelelin konepellin alla,itseajavin autoin,peruutuskameroin jne.
Nykyautolla ajaminen ei vastaa oikeata 50-luvun autolla ajamista,missä kuljettajan perä tunsi jokaisen kuopan ja kiven santatiellä,vauhdin hiipumisen ylämäissä alatehoisella moottorilla ja kolmella lattiakeppivaihteella,joista kaikki eivät olleet synkronoituja,rättirenkaiden kiljumisen joka santatien kurvissa sekä hauisten kasvamisen tehostomattomassa ratissa.
Silloin autolla ajaminen oli ajamista sanan varsinaisessa merkityksessä eikä mitään kilpa-ajoa.kuten nykyään..

Ford-lankkufarmarin pesu
Juhart
50-luvulla autoilu oli uuttuutta ja jopa vuosikymmenen loppuun ajeltua vain kolmasosalla huusholleista oli varaa auton ostoon,
Ja autot olivat suurta huvia niin kasvaville pojille kuin varttuneimmille.
Niitä ei oltu suunniteltu tietokoneilla maata nuoleviksi ja luonnottomiksi kiiloiksi,joita ei enää väkisinkään eroita toisistaan.
Niillä oli omat persoonallisuutensa,muistuttamalla koomisesti erilaisuudessaan koiranäyttelyn eri rotukoiria.
50-luvun Suomessa brittiautot lohkaisivat suurehkon osan autotunonnista,joten voisin ottaa esimerkiksi rodullisista eroavaisuuksista muunmuassa uhmakkaan Sunbeam Rapierin valkosivurenkain ja hiukan viritettynä,joka sopisi vaikka filmitaivaan komissaario Palmun takaa-ajoautoksi verrattuna sen peruskuvaan ja ujohkoon Hillman Minxiin,joka ei uskaltaisi sanoa Böötä edes harmaalle peltohiirelle ja jonka ratin takana voisi olla joko seurakunnan diakonissa taikka keinosiementäjä..
1959 Sunbeam Rapier
Monte Carlossa
Kummatkin autot silti oltiin tehty kunnon materiaaleista,pellistä,puusta ja nahasta eikä muovista ja veluurista...ja tuoksahtivat miellyttävästi nahalta ja bakeliitilta.
Autoa silloin pidettiin omistajan alinomaa pesemänä ja ajamana parhaimpana kaverina silloin kun autoilu oli vielä viatonta...
Silloin ei tullut mielenkään,että autot voisivat tyhjentää loppuun maapallon kaikki luonnonvarat eikä sitä vahinkoa,mitä pahaa niiden tankkeihin varastoitu polttoneste palaessaan moottorissa aiheuttaisi ympäristölle.
Nyt tiedämme tai meille ollaan toistettu joka taholta,että olemme myyneet sielumme Pirulle eli polttomoottorille,mutta silti jatkamme ajamista,josta on tullut vähemmän kunnioitettava liikuntamuoto,missä me uhallakin päästämme peristämme hiiltä koko planeettamme painekattilaan joka kerta peruuttaessamme auton tallista ajotielle.
Nautintoako?
Tuskin!
1949 Harmaa Hillman Minx

Venäläisen perheen Moskvitsh 407
ja Pyhän Basilikan kirkko
Autoilua pidettiin aikoinaan vapautena.
50-luvulla noin vuosikymmen ennen kuin halvat charterlennot Välimeren maihin mullistivat lomailun autot edustivat uutta ja individualistista vapaa-ajan muotoa vastakohtana tilausbussimatkoille ja Valtion Rautateiden rengasmatkoille.
Silloin matkustettiin huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja kotimaakin suurelta osalta oli monelle suomalaisille kokematonta ulkomaata.
Kukin automies voi suunnitella oman matkareittinsä ja pysähtyä,mihin halusi ja mikä sattui sopimaan passelimmaksi vaihtoehdoksi,kun ajomies oli viikon imenyt itseensä virvokkeita jossain Lapin hiihtomajassa tai Hangon Silversandin Sopu-teltassa juhannuksena.(Alkometrit tulivat poliisien käyttöön 60-luvulla).
Italialainen perhe lomamatkalla
Juhart
Lisäksi autoilu ole erikoista seikkailua eräänlaisessa suomalaisen maantieverkoston seikkailupuistossa.
Kesälomilla Esson ja Shellin Suomen maantiekartat polvilla pääsi autolla kaikkein tuntemattomiinkin matkailukohteisiin pois naapurien näkyvistä. Kotiin palattuaan ajomies sai kertailla ja paikkailla matkakokemuksiaan Ford Anglian takasivuikkunoihin liimatuista paikannimitarroista,joista vaimo ja lapset voisivat kertoa enemmänkin episodeja liiallisten virvoikkeiden tummentamaan muistipankkiin.

1952
Esso Finland-
maantiekartta
50-luvulla oltiin painettu aikamoinen määrä autoiluopaskirjoja,missä suositeltiin eri matkareittejä ja matkailukohteita,missä voisi yöpyä sekä lomailla.
Lisämausteina niissä kirjasissa tarjottiin hyödyllisiä tiedonjyväsiä autoilufilosofiasta,liikeennesäännöistä ja jalankulkijoista,jotka osaltaan henkisesti erosivat autoilijoista vaarallisin käyttäytymismuodoin..
Autolehdet ja autokirjat taas ajotesteillään epäsuorasti toimittajien prioriteetein ohjasivat lukijoita tiettyjen automerkkien myymälöihin.
Siunattu synkronisoitu vaihteisto saapui valitettavasti myöhään nykyisin haluamiimme 50-luvun klassikoihin ja joka nykyautolijalta vaatii tottumusta kaksoispoljentaan,saamalla vieressä istujan selkäpiin hyytymään odottamattomilla rasahduksilla..

jatkuu..