torstai 16. kesäkuuta 2022

My Gerry. Muistokirja.1. osa.

 Tämä pitäisi olla jonkinlainen muistokirjoitus edesmenneestä vaimostani Geraldinesta,joka 37 vuoden avioliiton jälkeen poistui tästä maailmasta 69-vuotiaana Lontoossa 8.3.2017.

Olin Geraldinen omaishoitajana 12 vuotta hänen sairastuttuaan sydänvikaan,diabetesiin sekä munuaisen vajaatoimintaan 2009. Hän oli ollut silloin London Chestin sydänkirurgisen osaston hoitajana vuodesta 2001.

Maaliskuun 3. päivänä 2017 vein Geraldinen aamulla Newham Gateway Hospitalin hemodialyysiosastolle terapiaan. Hakiessani häntä puoleltapäivin hänen filippiinomieshoitajansa kertoi minulle,että Geraldine ei ole oma itsensä..hallusinoi..Minulle tuli heti mieleen tapaamisestani Geraldinen kanssa osaston intialaisen tohtorin kanssa viikkoa ennen...joka kysäisi Geraldinelta..että oletko jo kirjoittanut testamenttisi..

Geraldine oli monen otteeseen sanonut minulle..että..I am the one who is going first.

Itse olin vastannut takaisin,että älä huoli..minä hoidan sinua aina!

Jouduin viemään hänet rullatuolissa Newhamin sairaalaan naapuriin 200 metrin päähän polille,mutta protokollan mukaan en saa ambulanssia,koska potilas ei kärsi sydänviasta. Eräs sudanilainen ambulanssikuski tarjosi kyydin pelkästä myötätunnosta polille.

Muistan kun Geraldine makasi polin yhdessä huoneessa sairaalasängyllä odottamassa lääkäriä.

Olin kännykällä kutsunut tyttäreni Hannan ja Riitan paikalle ja jotka seurasivat lääkäriä odotellessa Geraldinea vuoteella,joka oli tehnyt tarpeensa kertokäyttälakanalle. Geraldine oli täysin poissa henkisesti tästä maailmasta.Kutsuimme hoitajaa paikalle eikä kukaan saapunut-- Minä itse omaishoitajana jouduin pyyhkimään Geraldinen..

Nuori residenttilääkäri kävi paikalla kertomassa,että Geraldinella on keuhkoinfektio kysellessä potilaalta tunteeko hän läsnäolijat..Lopullinen taudinkuva olikin sepsis eli elimistön myrkytystila,josta sairauskertomuksessa kukaan ei maininnut..

Geraldin minun kohdalla lausui hiljaa...Juu..ha

Päivän päästä tapasin hänet Newhamin sairaalan vuodeosastolla,missä hän  sanoi minulle hoitajien valmistellessa häntä siirtoon Royal London Hospitalin hemodialyysiosaston vuodeosastolle.."Pity naman Daddy Juha!"..eli Juha-isä parka!

Parin päivän päästä kävin tervehtimässä häntä Royal London-sairaalassa.Hän näytti voivan hyvin jutellessaan tutun filippiinohoitajan kanssa paikallisista juoruista.

Seuraavana yönä hänet vietiin polille,jossa hän menehtyi sisäelinten kokonaiseen vajaatoimintaan..

Kävin seuraavana aamuna tyttärieni kanssa tapaamassa häntä eristyretyssä huoneessa.

Suutelin häntä otsalle..sanomalla--Love you always Mom!


Filippiinorouvani 1986
arabialaisessa abayan/kaavussa



Kappaleita elämästäni Geraldinen kanssa...

Minäkö rasisti?

Olin viemässä aamulla rouvaani hemodialyysiin Newham Gateway Centren sairaalaan.
Työnsin Freemason Roadin pysäkiltä rouvan pyörätuolin ramppia ylös numero 241 double-decker-bussiin  ja parkkerattuani pyörätuolin For Wheelchairs and buggies only-tilaan ja istuuduttuani vastakkaiselle plyysipenkille rouvani tokaisi tagalogiksi (peittääkseen omalla kielellään viestinsä englantia puhuville):
--Konting itim sa bus ngayon umaga!(Vähän mustia bussissa tänäaamuna!)
Vastasin tagalogiksi:
--Konti..pero sa bus number 276..madaming itim na studyante..sa eskuela sa kabila nang ospital...(Vähän,mutta bussi numero 276;ssa on paljon tummia opiskelijoita menossa kouluun sairaalan naapurissa).
Barking Roadin pysäkiltä työnsin pyörätuolin numero 276 Go-Ahead-single-decker-bussin pyörätuolitilaan ja jäin seisomaan rouvani eteen,kuten tavallista matkan ajaksi,koska yksikään siistiin univormuun pukeutunut tumma koululainen ei antanut minulle istumapaikkaa,jokaisen uppoutuneena kännyköidensä teksteihin tai musiikkivideoihin.
Sanoin sanan tumma..en diskriminoidakseni..vaan siksi,että satuin olemaan ainoa valkoihoinen bussissa,kuskinkin ollessa turbaanipäinen sikh,joka puhui pleksilasikopistaan minulle eläkeläisten Freedom Passia eli vapaapassia skannatessani easthamiläisellä cockneyslangilla:
--You going to Newham Gateway..Sir..a muggy morning..innit!?
Vastasin:
--Same address as before..Go Ahead!
Rouvani pyörätuolista uhitteli minulle,miksi en voisi istua takana olevalle vapaalle penkille,minkä ikkunapuolella istui musta univormupukuinen koulupoika kännykkäkuulokkeet korvillaan.
Vastasin:
--I don't mind..I've been standing this trip so many times..I.m used to it..
Rouva:
--You are Racist!
Vastasin:
--These kids anyway will get off at one stop before the hospital..
Rouva:
--But you are still a racist..I know you since we married on September 13 1985..and our 30th wedding anniversary is nearing after 2 weeks...
--All the Finns are racists!
Minä:
--Remember at King Faisal Hospital.in Riyadh ...who was my best friend there...the Black American Maurice Williams from Tennessee..who was the supervisor of the Dental Clinic..
--The best friend I ever had..and with whom we together ridiculed his white work-mate in cowboy boots from San Antonio,Texas,who hated all the blacks..
Rouva:
--But he..Maurice married a Filipina..that Pampangeno Lita from Pharmacy..
Minä:
--Maybe that Filipina factor joined us,but for me he never was The Black Maurice Williams..only my Best Friend..who called me Meathead..as that son-in-law Arthur Bunker in the TV Series All in the Family.. do you remember!..and who became a film director?
--Forgot the name..
--My dearest SOB who shared my wave-lengths in my own sick sense of humor!
--I never had in my lifetime any good and close white.. I mean Finnish.. friends..
--One white friend I still have..but he is Swedish..my pal from our Yanbu Petrochemical Company subcontract in 1984..Janne Nilsson from Sundsvall..who still is my facebook friend..
--And he married a Filipina ..a Bicolana..
--We foreigners with Filipina wives should stick together!
--No matter with skin colors!
--Even all beautiful Filipinas come in all possible colors from morena to maputi *brown to white..
--And do you remember Berny,Pat and Roger..my Filipino Glassmates.. my best friends!?
Rouva:
--They were your best friends.. and count how many of them are still alive..None..died of booze and high cholesterol..as so many other Filipino men..too young..
Minä:
--They were over 60 then..they did not die young...
Rouva:
--You are going to be 68 end of this month!
Minä:
-I cross my fingers!

Bussi numero 276 pysähtyi sairaalaan pääoven eteen.
Pakitin rampilta rouvan pyörätuoleineen ulos katukäytävälle.
Seurasin katseellani paria hehkeätä intialaistytärtä,ilmeisesti sairaanhoitajia sairaalan yläkerroksen kirurgiselta osastolta..jotka lanteita keinutellen meitä edellä pyrkivät hissiin.
Rouva:
--You have always liked Indian girls..
--Your ex-wife looked Indian..although she was Persian..
Minä:
--A lot of Indians are called Parsi..Persian..with similar features..
--As the matter of fact I could call myself the Secretary General of United Nations..
Rouva;
--How come?
Minä:
My first twins Johanna and Petri are Finnish..
--My daughter Mei and my son Sam are half-Finnish half-Persians..
--Sam is a Finnish national and Mei now a Norwegian national,whose husband's dad is German..Schulz.
--Sam is married to a beautiful Malaysian Chinese Sharon Kwok from Penang...
--Our daughters Johanna and Riitta are half-Filipino and half-Finnish with Finnish and Philippine passports.
--Your dela Cruz-Ventora-Gaspar-family is a mix of Filipino-Spanish-Lebanese-Japanese ancestry..
Do I afford to be a racist..darling?

1986 helmikuu. Molave Park,Paranaque,Metro Manila.
-------------------------------------------------------------------------------

Molave Parkin asuinalueen vartija oli portilta ajanut pyörällä Jussin talon takorautaportille kertomaan,että talon "putia" eli valkoista miestä odotellaan Granada Streetin kulmassa seisovan Bernyn sarisarikaupan edessä.
Jussi aavistikin,että kyseessä oli Nancy,joka oli Pantrancon bussilla matkustanut Guinobatanista 6-tuntisen matkan Manilaan sopimaan kipurahoista.
Nyt Jussilla oli edessä maksun paikka pahoista teoistaan Guinobatanin Nancyä kohtaan.
Oikeastaan Nancyn suvun puuttuminen ja vähittäinen soluttautuminen Jussin perhe-elämään oli antanut kimmokkeen suomalaisen etääntymiseen pankkivirkailijavaimostaan.
Saudissa hänellä ei ollut paljon ajateluaikaa työpaineiden takia astuttuaan uuteen vakanssiinsa Riyadhissa Arabian Lamahin ostopäälliköksi.
Lisäponnahduksena eroamiseen antoivat eräät sokkotreffit manilalaisen filipinasairaanhoitajattaren kanssa Riyadhin Royal Chinese-ravintolassa.
Oikeastaan Jussi oli kaverina mukana jyväskyläläiselle inssikaverilleen,jolla oli ensitapaaminen yhden King Faisal-sairaalaan filipinasihteerin Tess Aceron kanssa ja tällä taas oli myös esiliinanaan ilokaanoverinen (Ilocos Norte-provinssista) filipinasairaanhoitajaystävättärensä Geraldine dela Cruz.
Niitä sokkotreffejä on Jussilla ollut viimeiset 27 vuotta nyt olympiavuonna 2012.

Geraldine oli vuonna 2009 diabetesin takia saanut silmäkaihin ja julistettu lopulta puolisokeaksi.
Tämä oli katolisesta kasvatuksestaan uskonut lujasti,että Herra oli rankaissut tuoreen synnin päälle pitkällä viiveellä siitä, mitä hän oli tehnyt Guinobatanin Nancylle tavattuaan suomalaisen Jussin sokkotreffeillä.
Jussi ei papinpoikana ja pakanana uskonut moiseen rankaisuun,vaikka kärsikin vähän väliä vuodenaikojen muutoksien aikana vilkkaista aivojen fiirauksista sekä selkäruodon välilevyrikosta,jotka hyvinkin olisivat voineet olla uskovaiselle Herran ihmetekoja pahoista teoista.
Jussin äiti olikin kerran laukonut,että keväisin,kun vedet alkavat juoksemaan,niin hullut alkavat uudelleen sekoamaan ja että paha aina saa palkkansa.
Sept. 1.1964 Philippine Rabbit Bus Lines Hino Bus


1988 kesäkuu.

Aluksi suunnittelin matkaa Baguio Cityyn Manilan Molaven talosta uudella käytetyllä Oldsmobile Cutlass Supremellani.Vaimoni Gerry vastusti ideaa sillä,että jenkkiauto on mahdoton bensasyöppö,jonka tankkaamiseen menisivät kaikki Saudissa ansaitut petrorialit. Pääsimme lopulta yksimielisyyteen,että matkaisimme ylös 1,5 kilometrin korkeudelle Filippiinien kesälomakaupunkiin Manilasta Philippine Rabbit Bus Linesin ilmastoidulla Hino-bussilla.
Olimme saapuneet rouvani kanssa Riyadhista lomille Manilaan juuri viikkoa aikaisemmin.Itse oli muuttanut Punaisen Meren rannaltta Jeddasta Riyadhiin vuotta aiemmin LWP:n osto-ja finanssipäälliköksi.Firma oli antanut meille perheasunnon Riyadhin Dammamin tien varrelta LWP:n Betonbau Kochin perhecompoundilta,josta pian muutimme Riyadhin keskustaan firman konttorin lähelle Finncampin compoundille.Koko Saudissa olon aikana olin elänyt matkalaukkuelämää projektien välillä itäprovinssin Jubailista ensiksi Riyadhiin,sitten Riyadhista Punaisen Meren rannalle Yanbuun ja sieltä Jeddaan.
Takana oli kaksi suomalaisarabialaista firmaa,viitisen firman autoa ja kaksi omaa Cadillac Eldoradoa.
Nyt compoundin edessä seisoi kaksi omaa autoa,1985 Citroen BX 16TRS ja 1978 Dodge Magnum XE.
Manilan talon tallissa taas se 1976 Oldsmobile Cutlass Supreme.
Elin silloin eräänlaisessa kiimaisessaa jenkkiautokuumeessa,jonka antidootiksi olin hankkinut BX-Sitikan.
Kaikista muutoista Saudissa firman kaverit kutsuivat minua matalaksi matkaviheltäjäksi,jonka lempinimen sain suomalaisten naisten ihannekruunerilta Erkki Junkkariselta.
Riyadhin King Abdulaziz
Airport terminal
Samaan aikaan,kun olimme rouvan kanssa uuden Riyadhin King Abdulaziz-lentokentän terminaalissa odottamassa Saudian lentoa Manilaan,Jeddan satamassa Monty Pythonista tunnettu toinen matkaviheltäjä,tosin pitkänhuiskea Michael Palin oli astumassa arabialaiseen dhow-alukseen matkatavaroinaan vain paperikassi kädessään merimatkalle Jemenin Adeniin.Palinilta saudiviranomaiset olivat evänneet Arabian niemimaan poikkimatkan itäprovinssin Al Khobariin matkallaan maailman ympäri 80 päivässä.
Jules Vernen kirjassa (1873  Phileas Fogg oli lähtenyt Lontoon Reform Clubista maailmanympärimatkalle,jota Michael Palin seurasi samoin v.1988.
Itse olin tehnyt toisenlaisen maailmanympärimatkan kahdessa viikossa Dhahranin lentokentän Diner's Clubin tiskiltä Filippiinien,Japanin,San Fransiscon ja Bostonin kautta Pariisiin sekä Suomeen,josta palasin takaisin Dhahraniin lopen uupuneena matkalaukkuelämästä.
1988 Michael Palinin Around the World in 80 Days DVD-kansi


1937 Benguet Autolines-
terminaali Baguiossa
Baguio Cityn matkaa oltiin suunniteltu siksi,että rouvani oli syntynyt siellä joulunalusviikolla v.1947, kaksi vuotta japanilaisvalloittajien kaupungista lähtemisen jälkeen.Mukaamme otimme Saudissa tehdyn ja Manilassa syntyneen yksivuotiaan esikoistyttäremme Johannan sekä rouvan vanhemman siskon Fhelyn,joka oli saapunut Molaven taloomme v.1987  Cebu Citystä lapsenhoitajaksi  eli filippiiniläisittäin yayaksi. Olin käväissyt Baguio Cityssä aikaisemmin v.1981 entisen bicolilaisen pankkivirkailijatarsiippani kanssa enkä tuntenut oloani kovinkaan turvalliseksi vaimoni piikittelyistä,kerrottuani hänelle jo tietäväni Baguion kuuluisat paikat ,kuten Pines View hotellin,Burnham Parkin,Mansion Housen ja Session Roadin.
Gerry oli ensihätään lausunut:
--Ensiksikään emme tule viettämään öitämme Pines View hotellissa,missä sinä Nancyn kanssa olit kuherruskuukaudella!!
--Session Roadilla Papa Anteron (Gerryn isän) entisen Gabrera-rohdoskaupan lähellä Session Roadilla on paljon hyviä hotelleja..
Naisluonteen mustasukkaisuus oli ponnahtanut rouvani nahanpintaan,vaikka aiemmin olimme avoimesti keskustelleet entisistä suhteistamme.
Hän oli useaan kertaan toistanut minulle:
--I am not a jealous type!!
Olin kysäissyt:
--How about Pines View ..then?
Rouvani vastasi:
--It is too far from the city center!
Lisäsin:
--My dear Geraldina Rosita dela Cruz-Lukkarinen..you could as well open your own answering office!!
Baguiolainen tai oikeastaa ilocosnortelainen Gerryn naisluonne oli karvan verran säyseämpi mustasukkaisuudesta,kun taas bicolilainen ja chilipippuria aamupalaksi nauttiva Nancyn tilinen luonne olisi uhannut kakkuveistä lapaluiteni väliin.

1954 June 17.Philippine Rabbit
Bus Linesin International
bussi
Philippine Rabbit-bussilinjan terminaali oli Pasay Cityn Epifanio de los Santos Avenuella (EDSA),missä muutkin pitkän matkan bussilinjat ,kuten BLTBCo (Batangas-Lucena-Tayabas Bus Company) pitivät terminaalejaan melkein rintarinnan. Olimme tilanneet Molaven taloomme asuinalueen portinvartijalta keltaisen Toyota Corolla-taksin.Manilan taksit ovat pieniä ja ahtaita,mihin sopii hyvin 5 pienikokoista filippiinoa. Meitä oli vain 3 aikuista ja tyttövauva ja silti takapenkki tuntui ahtaalta,vaikka itse istuin etupenkillä seuraamassa "Metron" eli taksamittarin nopeita kliksahduksia. Tiesin hyvin,ettei taksamittarin blummi merkitse mitään ja että taksikuski oli hyvin voinut fiksata mittaria nopeammmaksi,mutten jaksanut lähteä väittelemään,kun terminaaliin päästyämme ajuri vaati 50 pesoa,kun yleensä tripistä rahastetaan 30 pesoa.

1988 Philippine Rabbit bussi Tarlaciin
ajan elokuvajulisteiden kanssa
Philippine Rabbit-nimen syntyä monet ovat ihmetelleet.Eräs versio oli,että bussilinjan perustaja oli liikerekisteriin kirjoittanut sanan Rapidiksi ,joka oltiin LTFRB:n ( Land Transportation Franchise and Registering Bureau) monissa paperikalkkerikopioissa muuttunut Rabbitiksi. Minusta Rabbit jäniksenä kyllä vastasi bussikuskin  nopeita loikkauksia Manilan North Superhighwayn tulliportista päästyään. Aircon-bussissa matkustaminen oli sopivan viileätä,vaikka matkustajat saivat istua 6 tunnin matkansa Baguioon perää hiostavilla ja muovipäällysteisillä plyyshipenkeillä.Filippiiniläiset bussiyrittäjät päällystivät aina linja-autojensa penkit muovilla pitkän kestoajan vakuudeksi.

Avoin Ford-maaseutubussi
Kuumankosteassä helteessä ne muovipenkit panivat matkustajien persustat läpimäriksi etenkin ilmastointilaitteen konkattua matkan aikana. Maaseutubusseissa matkustaminen oli viileämpää avoimin ikkunoin ja puupenkein,joskin reissaaminen tuntui istumiselta puupenkeillä ikkunalasittomassa Santa Rosan maalaisseurakunnan  kirkossa ja missä kuljettaja uhkarohkealla ajotyylillään sai istujat rukoilemaan nopeammin kuin katolisia pitkiä litaniaoitaan saarnastuolista lukeva lihava Padre.
Luksuksena Aircon-busseissa oli Betamax-videolaitteet,joista etuikkunan yläkarmista roikkuvasta väritelevisiosta sai katsoa Hollywoodin ja Manilan Box Officen viimeiset hittifilmit.
Bussimatkan alussa rahastaja oli pistänyt Betamax-kasetin videonauhuriin,josta Bruce Willis kovassa aseenpaukuttelussa Die Hardina selvisi verinaarmuin ja repaleisin teepaidoin ikävistä tilanteista. Itse olin nähnyt kuvan jo Riyadhissa,joskin Saudissa sensuroituna,imaamisensuroijien katkomissa intervalleissa,missä kaikki perversseissä suutelukohtauksissa pari vain näytti eroavan toisistaan.
Muitakin vuoden 1988 hittikuvia olin tiirannut Finncampin asunnossani,kuten Dustin Hoffmanin ja Tom Cruisen Rain Manin,Tom Hanksin Bigin,Alec Baldwinin,Geena Davisin ja Michael Keatonin Beetle Juicen, ja Bob Hoskinsin,Christopher Lloydin ja Joanna Cassidyn Who framed Roger Rabbitin.Bob Hoskinsia sain katsella myös Saudi TV:stä sensuroituna Pennies from Heaven-televisiosarjana.
1988 Who framed
Roger Rabbit
Kävin bussin etuosassa kysymässä mieskonduktööriltä,jos sitä Roger Rabbittiä löytyisi  niinkuin Philippine Rabbitin omana matkakuvana.Konduktööri filippiinomaisesti kulmakarvojaan nostamalla vastasi,että se kasetti oli jo loppuunkulunut,matkustajien aina pyytäessä sitä reissufilmiksi.
Konduktööri kyllä ehdotti,että hänellä olisi tarjolla uusia Manilan Box Office-filmejä,joista parhaimpia olisivat Vilma Santosin Ibulong Mo sa Diyos (Whisper to God),Ramon Bong Revillan Alega Gang,vuoden 1987 Chuck Perezin ja Lito Lapidin Akyat Bahay Gang  (House Robbers) ja Robin (Bad Boy) Padillan ja Maita Santosin Carnap Gang.
Kerroin niistä rouvalleni,joka vastasi,ettei ainakaan haluaisi katsoa noita Gang-elokuvia,koska hänellä tulisi pelko puseroon,että joku jengi olisi juuri meidän Molaven talossa varastamassa Oldsmobile Cutlass Supremea ja uusia Riyadhista ostettuja Onkyo-stereolaitteita.
Filip Salvadorin jonkun action filmin hän haluaisi kyllä nähdä,koska bussi oli saapumassa pian Tarlaciin,nykyisen presidentti Corazon Aquinon kotikaupunkiin,minkä lähistöllä "Cory tädin" rikas Cojuanco-perhe piti mahtavaa Hacienda Lusietan sokeriplantaasia.
1987 Newsweek.
Presidentti Cory
Aquino
Rouvapresidentin nuori Chris- tytär paraikaa kuulema seurusteli Filip Salvadorin kanssa ja on ilmeisesti vielä pieniin päin "Tsismis"-uutisten mukaan (Tsismis-juoru).
Matkan puolessa välissä Hino-bussi pysähtyi ilmajarruja tussauttelemalla Tarlacin kaupungin Philippine Rabbitin terminaaliin..
Koko perhe pääsi pienelle lunssille paikallisen carinderian (ruokailukanttiini) puupenkeille popsimaan paikallista possuadoboa,Fhelyn ruokkiessa pikku-Johannaa mukista Bear Brand-maidolla sekä hopeisella Auntie Patrinin antamalla kummilusikalla Gerberin lastenruokamössöllä..Itse tilasin plus 37 graadin helteessä huurteisen San Miguel Pale Pilsen-olutpullon.Gerry-rouvani ja Fhely imeskelivät pillistä 8 unssin Coca-Colaa vain ylähuulet hikipisaroilla.Minä olin kainaloista ja selästäni hellehiestä läpimärkä,oluenkin tunkeuduttua nahasta ulos .
1910-luku.DeDion-Boutonit
kiipeämässä Kennon Roadia
ylös Baguioon
La Unionista alkoi bussin kiipeäminen ylös Baguio Cityyn kuuluisan vaarallista ja mutkikasta Kennon Roadia pitkin.Ensimmäiset autoturistit olivat jo 1910-luvulla uskaltautuneet kolonnassa ajamaan Manilasta saakka Kennon Roadia ylös ranskalaisilla DeDion-Bouton charabancbusseilla. Itseänikin huippasi Hino-bussin ikkunasta tiiraillessani,miten laaksojen pohjilta pilkisti linja- ja kuorma-autoraatojen mahanaluksia pyörineen.
Tienvarsilla etenkin jyrkissä kaarteissa seisoi muistoristejä kaiteiden edessä vuosilukuineen ja uhri-nimineen muistoina onnettomuuksista,missä yleensä syiksi laskettiin auton ylinopeus sekä jarrujen pettäminen. Työskennellessäni Saudi Arabian Yanbussa jouduin melkein päivittäin ajamaan 360 kilometriä alas Jeddaan paikallisostoksille ja huolinta-asioille projektiostajana kuuluisaa Cemetery Roadia pitkin.Kalmistomaisen nimen tie oli saanut arabiherrojen kuolemaa uhkaavasta ajotyylistä ja toisten takapuskureissa roikkumisesta,jolloin uhkarohkeat ohitukset olivat aikaansaaneet satoja autonromuja tienlaidalle.Muslimimaassa ristien tilalla näkyivät vain hiekkakummut. Yleensä vielä ulkomaalaisten ollessa toisena osapuolena onnettomuuksissa,henkiinjäävät vierastyöläiset päätyivät sairaalahoidon jälkeen vankilaan odottamaan pirkää vankeustuomiota,tai hyvässä tapauksessa lusimaan pitkään verilunnasrahojen saapumista.

1984 Yanbu-Jeddah Cemetery Road.


1910-luku DeDionit Kennon Roadilla
Baguio Cityn Session Roadin muistelmat
------------------------------------------------------
Kennon Roadin vuoristotiellä bussi vältti useita uhkarohkeita ohituksia ja väärältä puolelta kaarteissa alasajavia ajoneuvoja. Filippiinojen ajotyyli ei näyttänyt poikkeavan paljoakaan manilalaisten hurjastelusta metropoliksessa. Vuoristoprovinssilaiset autoilijat ovat kertoneet,että juuri manilalaiset kesälomaturistit ajotyylillään ovat syypäitä kaikkiin paikallisiin onnettomuuksiin.
Gerry-rouva oli maininnut Jussille,että hänen Martin-setänsä,Papa Anteron nuorempi veli Martin Ventora oli japanilaismiehityksen aikana ja sodan jälkeenkin 50-luvulla palvellut Benguet Auto Linen bussikonduktöörinä ja selvinnyt hengissä Kennon Roadin kuolemankurveista.
Uncle Martin igorot-
asussa
Juhart 2004
Uncle Martin eli Martin Ventora oli kasvanut kotona,toisin kuin veljensä Antero dela Cruz 20-30-luvulla ilokaanolaisen ja Batacissa asuneen Ventora-perheen jouduttua köyhyydestä antamaan pojan sukulaisten kasvatettavaksi ja koulutettavaksi..Vanhempi Antero dela Cruz-veli piti kasvatusperheensä sukunimen loppuikänsä. Kummatkin veljekset olivat saaneet high school-koulutuksen,mutta köyhyyden pakottamana Martin päätyi Benguet Auto Linesin bussikonduktööriksi ja Antero tohtori Gabreran Session Roadin rohdoskaupan apulaiseksi,jossa tohtori koulutti hänet farmakologiksi..
Uncle Martin puhui samoin kuin Papa Antero hyvää englantia ja hänen yleisin lausahduksensa elämää kovia kokeneena oli:
--That's the way it is!!
Baguiolainen shantytown vuoren rinteessä


Igorot sigarillo lady
Juhart 2004
Martin asui igorotvaimonsa ja viiden lapsensa kanssa Baguion yhden vuorenrinteen shantytownin vaatimattomassa nipamökissä,Anteron  onnistuttua vuokraamaan perheelleen asunnon Baguion keskustassa Session Roadin lähistöllä vanhasta Carino Streetin kaksikerroksisesta puutalosta. Martinin igorotvaimo kuten Papa Anteron Catalina-rouva polttivat paikallisen tavan mukaan Champion-savukkeita kekälepuoli suussa,koskaan kieltään polttamatta.
Uncle Martin useasti ilmestyi kahden vanhimman poikansa ja igorotvaimonsa kanssa Manilaan Jussin ja Geraldinen Molaven taloon,viidakkorumpujen kerrottua Saudissa työskentelevän ja petrodollareja ansaitsevan pariskunnan saapumisesta Riyadhista.
Viestin lähettäjänä yleensä oli Papa Antero,joka asui eläköityneenä apteekkarina Jussin ja Gerryn Manilan Molaven talossa. Mama Catalina Fransisco dela Cruz nukkui pois Molaven talossa keltaiseen presidentti Cory Aquinon Laban-puolueen tunnusmekkoon puettuna.Funerarion eli hautaustoimiston make-up-taiteilija lisäksi oli maalannut Catalinan huulet oranssisiksi. Kukaan kotona ei tunnustanut oliko Catalinan keltainen asu jonkinlainen post humous-protesti taikka tahallinen teko Marcoseja vastaan.Antero ja Catalina olivat vakaita kotiprovinssinsa Ilocos Norten kuuluisuuden,presidentti Marcosin,Aquinoiden poliittisen vihamiehen kannattajia.
Gerry-rouva oli kertonut Jussille Catalinan viimeisten sanojen olleen ennen kuolemaansa oikean käden sormet V-merkkiä (Victory) näyttäen:
--Marcos pa rin! (Marcosin puolesta!)


Aparador-kaappi
Antero oli Catalina-vaimonsa kanssa muuttanut pahvilaatikoin ja narrapuisin aparadorein (lasikaappi) ilmoittamatta Manilaan vanhimman Lita-tyttären Paco-kaupunginosan Penafrancia-kadun pieneen asuntoon v.1971. Jussin ja Gerryn rakennettua talon v. 1985 Paranaquen Merville Parkin Molave Subdivision-asuinalueelle Antero ja Catalina muuttivat Pacosta heille. Anteron tohtori Gabreralta ostama Session Roadin rohdoskauppa oli mennyt konkurssiin,Anteron tietämättä ostettua yrityksen velkoineen.Suuri Mercury Drug-rohdoskauppaketju oli pakoittanut hänet myymään apteekkiliikkeensä sille,joka uhkaili muuten kilpailulla tappaa pienen ja varallisesti heikon yrityksen.Paikallisen tavan mukaan lapsilla oli vastuu vanhempiensa elättämisestä.
Anterosta ja Catalinasta olen kirjoittanut enemmän mm. blogissani "Gabreran rohdoskauppa".

Baguio Lower Session Road and
Mercury Drug,
Papa Anteron entinen Cabrera Drugstore


Tarlacin Philippine Rabbitin terminaali
Hino-bussi kaikista vaarallisista  kylkiä hipovista ohituksista huolimatta pääsi ehjänä Baguio Cityn Governor Black Roadin terminaaliin,missä seisoskeli kourallinen muita Philippine Rabbitin punaisia Hino- ja Mitsubishi Fuso-maaseutubusseja. Baguioon oli iskenyt toinen japanilaismaihinnousu 60-luvulla,jolloin kaupungin autokalustoon amerikkalaisten ja eurooppalaisten merkkien sekaan alkoi ilmestyä Toyotaa (Toyopet),Datsunia,Mitsubishiä .Isuzua ja Mazdaa.Jeepneyt savuttivat Isuzu-dieseleillä ja kuorma-auto- sekä bussikalusto Hinoilla sekä Fusoilla.

1965 IH Loadstar-bussi
1950-luvulla ja 1960-luvun alussa monet pienet bussifirmat käyttivät vielä International Harvester Loadstar-alustalle rakennettuja linjureita.
Baguion ilma ei enää tuntunut Manilan saastetta pakoon lähteneelle turistille keuhkoihin vedettynä puhtaalta vuoristoilmalta,siniharmaan dieselpilviharson leijuessa kaupungin yllä.
Jussi perheineen,käsipakaasineen ja Manilan Cash & Carrystä ostamin "umbrella baby strollerein" (taitettavat sontikankahvaiset lastenkärryt) suoriutuivat lyhyelle kävelymatkalle läheiselle Session Roadille,missä sijaitsi se Gerry-vaimon suosittelema hotelli.
Jussin v.1981 vierailema Pines View-hotelli oli kaukana Kennon Roadin kyljessä,aivan kaupungin rajalla. Siitä kelohonkaisesta hotellista Gerry ei halunnut mainittavan enempää..


1958 Session Roadin alku melkein
Gabrera Drugstoren edestä

1965 Session Roadin
alku samasta
kohtaa.
Patikkamatkalla he ohittivat aivan Session Roadin alussa Mercury Drugin rohdoskaupan,joka vielä 60-luvulla komeili Gabrera Drugsin kyltillä,Papa Anteron omana kauppana.
Gerry kertoi sairaanhoito-oppilaana 60-luvun lopulla istuskelleensa luentojen päätyttyä "Apotekan" kassaneitinä antiikkisen NCR-kassakoneen takana. Joskus Papan silmien vältyttyä tai hänen poistuttua takahuoneeseen sekoittamaan asiakkaiden lääkepulvereita morttelissa, Gerry oli pihistänyt kassasta taskurahaa,kuten hänen isosiskonsa Fhely,joka päivisin oli kaupassa myyjänä.Niihin aikoihin harva koululainen tai opiskelija sai taskurahaa kotoaan.Uncle Martin joskus bussirahastajahommista vapaalla kävi juoksupoikana hakemassa Session Roadin toisesta rohdoskaupasta lääkkeitä,joita Papa Anterolla ei ollut sattumoisin varastossa.Papa halusi näin pitää asiakaskuntansa.
Gerryn ollessa tuuraamaassa kassassa Fhely seisoi Session Roadin katukäytävällä tyttöbarkadansa kanssa polttamassa Champion-savukkeita ja keskustelemassa edellisen tai tulevan viikonlopun tansseista PMA:n (Philippine Military Academy) kadettien Ballroom Dance Hallissa..
Camp John Hayn kadetteja
Juhart


1965 Session Road vastapuolelta
ja Lanin VW Beetle
Fhely oli keskeyttänyt sosiaalialan opiskelunsa pelkästään paneutumalla täysiaikaisesti sosiaaliseen huvitteluun.
Ei ollut mikään ihme,että iltaisin Papa Anteron Catalina-rouvalle kotiin tuoma ruokaraha oli vaatimaton stipendi rohdoskaupan päivätuotosta. Papa myös keikaroi viimeisissä räätälin tekemissä puvuissa,istumalla keskipäivän ruokapausseilla Session Roadin pienessä kahvilassa omassa vakiopöydässään nauttimassa kupillisen Nescafea pandesalsardiinileivän kera. Pöytään joskus tuli käväisemään Baguion pormestari Norberto de Guzman (1964-1967),jonka Lani-tytär oli Gerryn tyttökaverina Baguio Central High:ssa.Papa Anteron toisesta kasvatti-isästä Ernesto H. Buenosta tuli myös kaupungin pormestari vuosiksi.1979-86. Bueno rahoitti ja koulutti Papa Anteron jo 30-luvun lopulla ennen japanilaisvaltausta apteekkialalle.

1956 Little Quiapo
Soda Fountain-baari
Lanilla oli myös oma Volkswagen Beetlensä,jolla tyttöporukka kävi paikallisissa milkshake- ja soda fountainbaareissa tai ajelemassa muuten kaupungilla. Gerryllä oli ollut myös monta poikakaverikandidaattia ja tansseihin hakijaa,oltuaan sievin ja nätein porukasta,Nidan ja Lanin,parhaimpien kavereidensa ollessa Tomboy-tyttöjä eli kiinnostuneina enemmän muihin tyttöihin.
Nida Cristobalin isä palveli kaupungintalolla Municipion lakimiehenä.
Baguio oli kuuluisa amerikkalaistyylisestä miljööstään,paikan nimistään ja kaduistaan.
Kaupunkia johtivat v.1910-1939 amerikkalaiset pormestarit.
Camp John Hayn amerikkalaisessa sotilastukikohdassa
Papa Anteron Catalina-rouvan (Fransisco-suku) siskon Auntie Victorian mies Conrad Chrisoloco palvelivat siellä  kahden poikansa kanssa U.S Navyn aliupseereina.Conrad myöhemmin sai siirron U.S.Navyn Okinawan laivastotukikohtaan.

Camp John Hay 50-luvulla

1966 Kartimar Pasay Cityssä
Conrad perheineen ja Amerikan tuliaisautoineen muutti Okinawan komennuksen päätyttyä Manilaan lähelle Pasayn Kartimar-ostoskeskusta,jonne muutkin Fransisco-ydinperheen sukulaiset ,Biazonit ja Gasparit mukaanluettuna muuttivat tiiviiksi perhecompoundiksi.
1960-luvulla Kartimarin alue oli harvaan rakennettua asuinaluetta,missä lehmätkin vielä märeksivät ruohoa läheisillä niityillä.
Myöhemmin Conrad perheineen muutti Yhdysvaltoihin.
2009.Senaattori Rodolfo
(Rudy) Biazon


Camp John Hayn portti
PMA eli Philippine Military Academy taas sijaitsi Camp John Hayn takana Loakanissa,minne Gerryn Fhely-sisko tyttöbarkadoineen meni viikonloppuisin kadettitanseihin.Gerryn äidin Catalinan toisen Juliana-siskon poika Rudy (Rodokfo) oli PMA:n kadettina 50-luvun alkupuolella.
Uncle Rudy kävi viikolla syömässä Papa Anteron luona Carino Streetillä militäärisin ja melkein robottimaisin pöytätavoin.Rudy oli filippiiniläisittäin poikkeavasti erittäin pitkä lähes 185cm pitkä kadetti,joka vielä neljän tähden kenraalina ja senaattorina leikkautti tukkansa amerikkalaisen mariinin singleerattuun crew cutiin.
Papa Antero antoi yleensä kadetti Rudy Biazonille tupakkaa ja taskurahaa,koskei Auntie Julianan lavanderan (pyykkäri) palkka riittänyt moisiin luksuksiin.Uncle Rudy Biazonista tuli myöhemmin pyykkärinpojasta Filippiinien merijalkaväen komentaja,armeijan komentaja sekä senaattori.
Mama Catalina ja hänen siskonsa  Auntie Juliana,Victoria,Sining ja Sisang olivat ammatiltaan pyykkäreitä.Auntie Sining tuli viikottain Pasay Citystä Jussin ja Gerryn Paranaquen Molaven taloon pesemään pyykkiä aina 2000-luvulle saakka yli 80-vuotiaana.




Pier Lavandera (laituripyykkäri)
Juhart 2005



Tuntematon filipina 1962 
Ford
Galaxien konepeitolla
Yhdellä Gerryn poikakaverikandilla oli komea 1957-mallinen Ford Fairlane neliovinen Hardtop,jonka etupenkillä Gerry pääsi liukumaan kaupungilla.Molaven perhealbumista Jussi oli löytänyt todisteen parista haalistuneesta mustavalkokuvasta,missä Gerry istui hyvin hilpeänä Fordin etuistuimella. Yhdellä hänen tyttökaverin isällä signor Balanguella,joka työskenteli kuoronjohtajana Baguio General Highssa,oli kotitallissaan 1951-mallinen Cadillac Series 61-limusiini. Gerry kyllä kertoi,etteivät nämä olleet Baguion sosieettiluettelossa mitään rikkaita..
--Vanhalla Cadillacilla sen pappa ajoi!
V.1969-70 Gerryn ensimmäisellä poikaystävällä Daniel Balais Jr: I:llä oli Baguiossa oma uudehko Opel Kadett allaan,ja minkä takapenkillä ilmeisesti Daniel Jr. II sai alkunsa.
Daniel Balais Jr I:sen isä oli varakas baguiolainen puoliksi kiinalainen liikemies.Manilalaisella GM:n edustajalla Yutivo Co:lla oli ilmeisesti edustus Baguiossa.

1967 Yutivo GM-edustuksen
Opel Kadett
Kuten otsikossa mainitsin Baguio City on Filippiinien kesäpääkaupunki,minne manilalaiset sankoin joukoin pakenevat kesälomillaan nihkeän 37 asteen kuumasta metropoliksesta keskilämpötilaltaan n.22-asteiseen viileähköön vuoristoilmanalaan.Manilalaisille 22 astetta keskellä kesää vastaa Siperian talvea. Baguio mäntymetsineen muistuttaa Sveitsin alppien lomakohdetta.Filippiineillä Jussi on käväissyt entisen morsiamensa Nancyn kanssa v.1981 myös eteläisen Mindanaon saaren Cagayan de Oron kaupungissa,minkä lähistöllä korkealla ylätasangolla sijaitsi Delmonten ananasviljelmät,missä ilmanala myöskin on viileähköä.Manilan lähellä Tagaytayssa myös korkealla vuoristoilma sadeaikana on erittäin viileätä. Manilalaiset rikkaat ovat kilvalla rakentaneet sinne luksusluokan lomaresidenssejä,koska Baguio on nykyään lähes täyteen rakennettu vuorenrinteitä myöten.Manilasta Tagaytayhin ajaa melkein yhdessä tunnissa.
Ilokanokielellä Baguio tunnetaan nimellä Ciudad ni Bakiw,missä bakiw merkitsee sammalta.Trooppisten mäntymetsien lisäksi sen maasto tunnetaankin sammalpeitteisestä kasvistosta.
1920-luvun Baguio
Amerikkalaisen hallinnon ensimmäisenä vuotena 1900 Baguion pikkukylästä tuli Benguetin maakunnan ns. Hill Station ja v.1903 Philippine Commisionin pääkaupunki,jonka asemakaavan oli suunnitellut Daniel Burnham.Hänestä on muistona kaupungissa suosittu Burnham Parkin puistoalue lampineen.
V.1909 Filippiinien korkeimman oikeuden tuomari George A.Malcom oli kehitellyt Baguiosta maan silloisen hallinnon pääkaupungiksi.Maan Yhdysvaltojen kansainyhteisön ajan High Commission ja presidentit pitivät residenssinään American Residenceä eli  Mansion Housea,jota myös japanilaishallinnon aikainen kenraali Tomoyuki Yamashita piti pääkonttorinaan ja asuinpaikkanaan. Baguiossa v.1945 kenraali Yamashita ja amiraali Okochi lopulta antautuivat amerikkalaisille joukoille. Nykyään Yhdysvaltojen suurlähettiläs asuu Mansion Housessa.

Mansion House


1944.Japanese High Command HQs in
Mansion House,Baguio
after surrender 
Camp John Hayn eri omistajat
-----------------------------------------
Papa Antero ja Mama Catalina dela Cruz muistivat hyvin japanilaishallinnon ajan ja miten japanilaiset täin puremat ja likaiset sotilaat läpsivät kädensyrjillä paikkakuntalaisia kaduilla poskille,jos vastaantulijat eivät kumartaneet valloittajille.Useassa tällaisessa tapauksessa japanilaisen keisarillisen armeijan sotilaat olivat pakkovärvättyjä korealaisia.Baguiossa asui myös syntyjään japanilaisia perheitä,jotka olivat muuttaneet sinne 1800-luvun lopulla.Amerikkalaiset v.1941 internoivat kaupungin asukaat Camp John Hayn tukikohtaan.Internoiti muistutti paljolti sota-aikana Kaliforniassa asuvien japanilaisten pakkomuuttoa Nevadan siirtoleireille ja niiden omaisuuksien myyntiä pilkkahintaan huutokaupoissa.Baguion parisensataa japanilaissiviiliä pelkäsivät internointia tukikohdan kahteen jo pommitettuun parakkiin,koska mahdollisesti keisarillinen armeija tulisi  ensimmäiseksi pommittamaan Camp John Haytä.
24.12.1941 amerikkalaiset jättivät tukikohdan särkemällä kaiken aseistuksen ja hylkäämällä japanilaiset internoidut ilman vettä ja ruokaa. Tukikohtaa komentamaan jäänyt amerikkalainen majuri F.J.Halsema ja kaupungissa asuva amerikkalainen siviili Elmer Herold ruokkivat japanilaisia siviilejä omista varangeistaan.
Japanilaishallinnon aikainen
100-peson seteli
Baguio antautui japanilaisille ilman laukausten vaihtoa 27.12.1941.
Camp John Haystä tehtiin sitten amerikkalaisten siviilien vankileiri. 40 % vangeista 500:sta vangeista oli amerikkalaisia,joskin osa koostui 22:sta erilaisista ulkomaalaisista ja Kiinasta paenneista lähetystyöntekijöistä. 60% taas koostui kaupungin amerikkalaisista kaivostyöläisistä ja liikemiehistä.
Koko vankimäärä asutettiin samoihin japanilaisten internoitujen siviilien käyttämiin parakkeihin.
Antero ja Catalina muistivat hyvin japanilaishallinnon aikana Carino Streetille saakka,miten iltaisin kello kuuden jälkeen sotilaat kivääreillä teloittivat baguiolaisia vastarintaliikkeen siviilejä Camp John Hayssä. Kaksi amerikkalaista sairaanhoitajaa piti huolta leirin sairaista.Japanilaismietittäjät komensivat F.J.Heroldin vankien päämieheksi ja edustajaksi.Amerikkalaisvangit välttyivät muiden Filippiineillä vangittujen kovalta kohtalolta majuri Halmerin ja herra Heroldin aiemmasta laupeudesta japanilaisvankeja kohtaan.Kahdessa 60 sotilaalle tarkoitetussa parakissa asuminen oli silti ahdasta ja hygieenisesti mahdotonta,jolloin vangit sairastuivat vatsatauteihin.V.1942 vangit siirrettiin isoimpiin tiloihin läheiseen Holmesin tukikohtaan.
Camp John Haysissä on vielä siltä ajalta jäljellä yksi pommittamaton talo, Lone Star Steakhouse.

Sherman M-4A1 tankki Camp
 John Hayssä

Philippines Military
Academy cadets at John
Hay Camp parade grounds.
Juhart 2001
Catalina ja Maryknollin konventin japanilaismiehtys:


Puolifiktio pappilan Jussin vaimon vanhemmista Baguiossa,japanilaisten maihinnoususta Filippiineille joulukuun 8. päivä 1941 eli seuraavana päivänä Pearl Harborin pommituksen jälkeen.... ja korpraali Nakamurosta.


Baguio v.1940


Viikonloppuisin Antero dela Cruz pukeutui parhaimpiinsa,uuteen kaksiriviseen valkoiseen "honeysuckle"-pellavapukuun  ja valkoiseen panamahattuun.
Puvun hän oli teettänyt Carino Streetin kiinalaisella räätälillä Oliver Golla lähellä La Plaza-elokuvateatteria..
Puku oli maksanut melko paljon,mutta farmaseutilla oli poikamiehenä säästynyt varaa kunnon puvun ostoon.
Ei hän omasta mielestään ollut mikään Dandy Andy eli keikari,vaan korvasi tällä tavoin lapsuutensa puutteen.
Alakoulunkin hän oli käynyt kotikaupungissaan Batacissa ilman kenkiä ja vasta Baguioon muutettuaan hän sai käytetyn kenkäparin Efren dela Cruz-ottopapaltaan.Hänet oltiin adoptoitu köyhästä Ventora- perheestä Batacin kaupungista Efren dela Cruzin sukulaisperheeseen Baguiossa,saaden dela Cruz-sukunimen,kun taas hänen nuorempi Martin-veljensä pysyi Ventorana koko ikänsä.

Baguion Session Roadin kulma

Baguion katedraali,entinen St.Patrick-kirkko


Ei hän tosin ihan kengittä ollut koskaan kulkenut Baguion Session Roadia ylös ja alas ja käynyt Pyhän Patrickin kirkossa sunnuntaimessussa,jos lasketaan ilocanolaiset puupohjaiset sandaalit eli bakyat jalkineiksi. Niitä igorot-intiaanien tekeminä sai Baguion kauppatorilta halvalla.
Anteron kenkäkoko oli kylläkin pieni amerikkalainen numero 5 (eurooppalainen 35) ja tavallisesti hän joutui hankkimaan jalkineparinsa lastenosastoilta.


Tienviitta Camp John Haylle

Pyhäparhaissaan hän kävi sunnuntaisin messun jälkeen istumassa Camp John Hayn kadettikoulun paraatikenttää reunustavassa puistossa kuuntelemassa sotilasmessinkiorkesterin puhaltamia militaristisia sointuja gazebo-soittolavalla baguiomäntyjen katveessa.
Mäntyjen latvat melkein koskettivat matalalla harsomaisia cumuluspilviä, kaupungin sijaitsessa 1.5 km:n korkeudessa merenpinnasta.


Baguion ilocana-senjoritoja 1900-luvun alussa

Eräänä sunnuntaina istuessaan puistonpenkillä Antero jäi seuraamaan kahden nuoren ilocananeidon kävelyä ohitseen.
Kummatkin neidot suojasivat hipiäänsä värikkäillä parasoleilla auringonsäteiltä,koska naismuodissa oli statusta kasvojen kiinalainen kalpeus. Naisparin sysimustat ja kiiltävät hiukset oltiin koottu niskaan capiz-simpukoista tehdyillä kammoilla ja ohimoilta laskeutuvat espanjalaiset hiuskiehkurat olivat käherretty korkeille igorotindionaisten poskikulmille.Molemmat neidot polttivat igorotsigariljoja palava pää suun sisässä paikallisen tavan mukaan,mitä kaupungin hienostorouvat katsoivat tahdittomana ja vulgaarina alaluokan tapana.
Anteroon se ei vaikuttanut paheelliselta istuessaan itsekin Camp Hayn sotilaskanttiinista ostettu Lucky Strike-savuke suussaan.

Catalina.
Igorot cigar lady.
Juhart 2000.
Toisen solakan tytön kasvot ja keinuva lantioita heiluttava kävelytyyli miellyttivät Anteroa neitosen hymyillessä hänelle vienosti ohkulkiessaan.Suoraselkäisen ja keinuvan kävelytyylinsä igorotnaiset olivat saaneet kannellessaan toriostoksiaan ja pyykkikorejaan päidensä päällä.
Antero kuitenkin unohti koko tapaamisen,mentyään sotilasakatemian kanttiiniin syömään maukkaan hotdogin kahdeksam unssin Coca-Cola-pullollinen kyytipoikana.Hän oli saanut ilmaiseksi kulkupassin sotilasalueelle ja amerikkalaiseen post exchangen komissaarikanttiiniin Efren-papan Oscar-veljeltä,joka palveli Camp Hayssä koulutuskersanttina.
Myöhemmin sodan jälkeen Oscar palveli Japanissa Okinawan amerikkalaisessa lentotukikohdassa..
Mutta nyt sodanuhasta ei ollut tietoakaan Filippiinien saarilla,vaikka japanilaiset olivat jo valloittaneet Kiinan Mantsurian eikä kukaan uskonut Japanin hyökkäävään amerikkalaisille Filippiineille.
 Camp John Hay 1940

Eräänä vuoden 1934 elokuun aamuna Antero oli sulkemassa Carino-kadun puutalonsa etuovea.
Astuessaan kadulle hän oli törmätä alumiinista pyykkivatia päänsä päällä kantavaan neitoon,joka oli pukeutunut kukalliseen dusteriin eli tyypilliseen perheenäidin työmekkoon..
Yllätyksekseen pyykkäri oli sama neitonen,joka oli hymyillyt hänelle Camp Hayn puistokäytävällä.
Nyt rohkaistuna Antero esitteli itsensä ja neitonen kertoi nimensä olevan Catalina Rosita L. Fransisco,L-kirjaimen tullessa äitinsä Legarda-sukunimestä..

Dela Cruz house in
Carino Subdivison
Eräänä vuoden 1935 sateisena heinäkuun sunnuntaina Antero ja Catalina vihittiin Baguion Pyhän Patrickin katedraalissa.
Kirkko oli kyllä muuttanut nimensä pelkäksi Baguio-katedraaliksi iboloi-igorotien kutsuman Kampo-mäen päällä.
V. 1907 perustetun ja belgialaisten lähetyssaarnaajien rakentaman kirkon irlantilaisvaikutteinen nimi oltiin vaihdettu filippiinokatoliseksi ja Neitsyt Maariaa palvelevaksi pyhäköksi.
Kirkolla oli nyt kaksi erikielistä nimeä: Our Lady of Atonement Cathedral ja Congregatio Immaculat Cordis Mariae.Filippiinot vielä pitivät kiinni ajatuksesta,että espanjalaiset olivat vallanneet saaret uskonnon ja espanjalaistamisen varjolla.Kasvatuksen ja koululaitoksen olivat tuoneet maahan Tomasita-jenkkiopettajat elinolojen rauhoittamiseksi sekä amerikkalaistamiseksi .Tomasita-nimi johtuu amerikkalaisten opettajien saapumisesta Manilan pohjoissatamaan Thomas-nimisellä höyrylaivalla.
Silti Baguion perustajia olivat belgialaiset,hollantilaiset saksalaiset ja britit,vaikka amerikkalainen saarten hallinto päätti rahoittaa kaupungin rakentamisen maan toiseksi hallinnolliseksi keskukseksi..Siitä myös tuli amerikkalaiskuvernöörien ja itsenäisen maan presidenttien kesäkaupunki,minkä American Mansion-palatsia köyhempi väki pääsi kurkistamaan takorauta-aidan takaa.

 American Mansion today


Baguio Cathedral after WWII in 1945

 Baguio cathedral today
Anteron ja Catalinan vihkaisi padre Luisito Faura ja seremonioita ennen sulhanen oli pistänyt papin kasukkataskuun 10-peson setelin,ettei vihkikaava venyisi älyttömyyksiin.Siitä huolimatta sulhasen barong tagalog-paidan selkämys kastui,oli se sitten kuumuudesta tai jännityksestä.
Vuoden 1936 elokuussa Carino Streetin puutaloon parahti elämään pulska tyttölapsi,joka ristittiin Felicitaksi.
Seuraava perheenlisäys saatiin v.1940  joulukuussa ja tuore tyttölapsi kastettiin Estrellitaksi.


1942 tammikuu.Baguion Maryknollin nunnat ja
japanilaissotilaat


Vuoden päästä samoihin aikoihin japanilainen keisarillinen armeija tai japanilaisten kutsumat keisarilliset vapautusvoimat joulukuun 7. päivä hyökkäsivät Havaijin Pearl Harboriin ja seuraavana päivänä joulukuun 8:na japanilaiset Zero-hävittäjä- ja Betty-pommikonelaivueet nousivat Formosan Taipein kentältä suuntanaan Filippiinien pääkaupunki Manila,Pampangan provinssissa sijaitseva Angelesin kaupungin Clarkin lentotukikohta ja Manilan läheinen Caviten laivastotukikohta.
Tuho oli valtaisa japanilaisten ampuessa ja pommittaessa maassa lepäävät amerikkalaiset lentokoneet ja laitureihin kiinnitetyt sota-alukset kuin "rammat ankat".
Amerikkalaisten hävittäjä-ja pommikonelentueet tuhoutuivat 90-prosenttisesti ja samoin Yhdysvaltojen Aasian laivaston koko torpeedovenevaranki ..
Joulukuun 10-12 päivinä  japanilaiset joukot nousivat maihin Bataanin niemimaan Aparrin kaupungissa ja pohjois-Luzonin espanjalaisarkkitehtoonisessa Viganin satamakaupungissa.

Japanilaismiehitys
---------------------

Dominican convent
later Maryknoll
 sisters convent school in 1920s
Antero oli seisomassa Session Roadin botican eli apteekin tiskin takana tohtori Cabreran pitäessä yläkerrassa vastaanottoaan.
Hän oli vaaittamassa pulverirohtoja Donya Mercadon reseptiä varten .
Aamulla aukaistuaan botican hän oli ensitöikseen repäissyt manilalaisen apteekin Botica Boien lähettämästä seinäkalenterista edellisen päivän Diecembro 22:n .Tänään oli jouluaatonaatto ja Session Road oli koristeltu
kirjavin lipuin kuin barriofiestan alkajaisissa.Liikkeen takahuoneen radiosta kuului Bing Crosbyn White Christmas,mikä vaihtui filippiiniläiseen uuteen jouluhittiin Pasko naman. Kadulta hän kuuli ohikulkijoiden tervehtivän toisiaan lauseella "Maligayang Pasko at Manigong Bagong Taon!",Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!.
Kaiken ilon ja riemun odotuksen katkaisi Pines View-hotellin hotellin suunnalta kuuluva telaketjujen kitinä ja saappanpohjanaulojen tahdikas kumina.

Riyuku 97-sotilasmoottoriåyörä


Kiiruhtaessaan vilkaisemaan ikkunasta hän näki jo ensimmäisten Riyuku-moottoripyörien , puolitela-autojen ja isojen katettujen kuormavunujen kääntyvän toriplazalta Session Roadille,Japanin keisarillisen armeijan sotilaiden marssiessa perässä kohti Baguion katedraalia täyspakkaukset selässään ja kivääribajonettien kiiltäessä auringossa.

Baguion tori ja Session Road


Antero kuuli kadunvarren liikkeiden ovien ja ikkunoiden pikaista sulkemista .Hän soitti tohtorille yläkertaan japanilaisten saapumisesta,johon tohtori Cabrera vastasi rauhallisesti,että tieto japanilaisten tulosta ei tullut yllätyksenä ja että kaupungin johtomiehet amerikkalaisten liikemiesten kanssa olivat päättäneet lähettää komitean ottamaan vastaan japanilaiset Capitolilla eli kuvernöörin talolla. Antero lukitsi liikkeen ja kiirehti Session Roadin kulmalta Carino Streetille,mistä oli 10 minuutin kävelymatka kotiin Carino Subdivisioniin.Kotiin saapuessaan lapset olivat Catalinan Sining-siskon hoidettavina.
Sining näytti vapisevan pelosta poltellessaan ketjussa halpoja Champion-menttolisavukkeita kekäle suussa,kuten pyykkäreillä oli tapana.
Sininghän oli myös pyykkäri kuten Catalina-sisko,mutta kummallakin sattui olemaan eri isä.
Heidän äidillään Lola Candelaria Fransiscolla oli  kolme muutakin lasta,joiden isä oli sama kuin Siningillä.
Sining-siskon oikea nimi oli Marcelina,vaikka häntä kutsuttiin myös Zennyksi eli Zenaidaksi tunnetun 40-luvun filippiiniläisen filmitaivaan contravidatähtösen Zenaidan mukaan..
Contravidalla tarkoitetaan henkilöä.joka yleensä on kaikkea ja kaikkia vastaan.
Kukaan ei puhunut Lola Candelarian lasten eri isistä,tai ei uskaltanut puhua.
Tämä istui yleensä Carino Streetin talon yläkerran makuuhuoneessa kuin oikea donja perhossiipisessä ternopuvussa polttamassa ketjussa Tabacalera-charooteja eli pikkusikareita ja pyytämässä alakerrasta palvelusta kävelykepillä narrapuulattiaan hakkaamalla..

 Lola Candelaria.
Juhart 2002
Antero rauhoitteli Siningiä kaatamalla juomalasillisen San Miguelin Ginebra-giniä,jonka juotuaan vaimon pyykkärisisko tyyntyi alkamalla laulamaan nuotin vierestä paatoksella Dahil sa Iyo-rakkauslaulukundimania (Because of You). Antero käski tätä kiipeämään yläkertaan lasten kanssa Lolan huoneeseen ja pysymään aloillaan.Lolalle hän lähetti yläkertaan mukaan loput ginipullosta ja paketin Tabacalera-charooteja.Catalina oli Siningin mukaan mennyt Maryknollin nunnakonventtiin pesemään liinavaatteita, abbedissa Rosan soitettua aamulla.Hänet oli tullut hakemaan caratellolla eli hevostaksilla eräs nunnanoviisi.Catalinan ilmoittautuessa abbedissalle konventin toimiston pöydällä soi puhelin.Abbedissa Rosa ojensi puhelinkuulokkeen amerikkalaiselle nunnalle Lois Kramerille,esinaiselleen.Puhelimessa amerikkalainen liikemies Boyd Larkin ilmoitti Pines View-hotellista japanilaisten saapumisesta ja lähetystöstä.
Amerikkalainen jalkaväki oli lähtenyt Camp Haystä marssille Bataanin niemimaata päin apujoukoiksi,pienen puolustuskomppanian vain jäätyä paikalle.
Larkin oli pyytänyt paikallista komentajaa olla ryhtymättä vastarintaan,koska siviilit tulisivat siitä kärsimään eniten.
Hän oli vielä lisännyt,että siviilejä suojelee myös Geneven sopimus.
(Larkin ei kyllä tiennyt,ettei Japani ollut koskaan allekirjoittanut Geneven sopimusta)

1990 Maryknoll
Convent School
Konventin ikkunasta näkyi japanilaisten jo marssivan pihalle.Rakennuskompleksi käsitti päärakennuksen,missä sijaitsivat nunnien dormitorit eli asuinhuoneet,koulun sekä kappelin.Korkealla mäen päällä sijaitsevan betonibunkkerin piti suojella taifuuneilta ja muilta Luojan armostaan lähettämiltä myrskyiltä,jotka usein vierailivat vuorilta luonnonhyökkääjinä.Catalina pelästyi abbedissan ikkunan alla puusta kuuluvaa mustan linnun rääkäystä sekä siipien kahinaa japanilaisen komentoauton jarrujen kirskahtaessa pääovelta.Nunnat ja pyykkärit seisoivat pelosta hiljentyneinä,vaikka  sisäisessä uskossaan ja suojatussa elämässään luottivat ylemmän johdatukseen.
Nämä tiesivät silti,että japanilaiset olivat tulleet jäädäkseen.
Molemmat puolet olivat seisomassa vastatusten omilla puolustuslinjoillaan.
Nunnat ja palvelusväki komennettiin pihalle.
Konventin uskovainen puutarhuri ja remonttimies,vanha baguiolainen vuoristoigorot Maniel Quililin astui nunnakaartin eteen.
Samassa sotilaat vetäytyivät komentavan upseerin edestä sivulle.
Japanilaiseksi pitkä ja komea upseeri astui esiin.
Catalina tunnisti tämän Baguion vihannes-ja lihatorilta erääksi kauppiaaksi.
Hän oli monet kerrat ostanut mieheltä tilapia-kalaa ja katkarapuja.
Myöhemmin Catalina oli saanut kuulla,että miehen isä oli ollut japanilainen kauppias ja äiti pampangalaisen liikemiehen tytär.
Upseeri esitteli itsensä Akihito Kyoshiksi,vaikka eilen oli vielä myynyt kalaa Burnham Parkin edustalla sijaitsevalla torilla Kikoy Torresina.

 Baguio meat market
Poika oli käyttänyt äitinsä sukunimeä koko ikänsä,isänsä kuoltua Manilassa jäätyään tranvia-raitovaunun alle Avenida Espanjalla v. 1918.

Puutarhuri oli rohkea mies.
Hän pyysi upseeria selvittämään sotilaille,etteivät nunnat ole muiden naisten kaltaisia, pyytämällä jättämään ne rauhaan.
Kapteeni Kyoshi lupasi...tuhoamalla sen sijasta koko konventin.

Kukaan ei ollut täysin varma,mitä japanilaiset olivat etsimässä.
Nämä repivät kaiken irrallisen mitään säästämättä.
Jopa alttarin kaunis käsinnyplätty liina hajosi lumpuiksi bajonettien teristä.
Konventin padrea,joka oli tullut Belgiasta, ei säästetty japanilaisten nyrkeiltä, jäämällä makaamaan mustelmilla ja verissään alttarin kivilattialle, nunnien ja Catalinan seuratessa etäältä pahoinpitelyä japanilaisten sotilaiden selkien takana,minne heidät oltiin eristetty apuun juoksemisen estämiseksi.
Sotilaat lopuksi potkivat papin puolikuoliaaksi.

Japanilaiset lähtivät.
Nunnat auttoivat padren kantamisessa yhteen tuhon raiskaamaan huoneeseen.
Tämän haavat sidottiin ja pahoinpidelty vaipui puolikoomaan.

Myöhemmin illalla nunnien ja Catalinan yrittäessä korjata kaiken mahdollisen säilyttämisen arvoisen, abbedissa Rosa meni sulkemaan konventin rautaportit.
Hän tapasi erään japanilaissotilaan seisomassa portilla.
Mies pyysi päästä padren puheille.
Mies oli nimeltään korpraali Kuroshi Nakamuro ja hän abbedissasta tuntui nöyrältä ja katuvalta.
Miehen olemuksesta ei heijastunut tyypillistä japanilaista aroganssia.
Abbedissa johdatti sotilaan padren vuoteen vierelle,jossa japanilainen polvistui pyytämään anteeksiantoa
--Minä olen katolinen....isä,ja tiedän miten padrea pitää kohdella.
Mies puhui.
--Jos muut sotilaat tietävät käynnistäni,niin joudun pieksemään teidät uudelleen heidän edessään.
--Sitten ne lähettävät minut jalkaväen iskujoukkoihin,jossa varmasti tulen kaatumaan.
--En vain katolisena voinut elää omantuntoni kanssa ellen tulisi pyytämään teiltä anteeksiantoanne.
Padre antoi miehelle anteeksi ja antoi samalla siunauksensa.
Nunnat ja sotilas rukoilivat.
Nuori mies itki häpeämättä.

Catalina illalla kertoi tapauksesta kotiin tultuaan miehelleen.
Hän oli joutunut puikkelehtimaan sivukatujen kautta kotiin välttämällä japanilaisia sotapoliiseja,jotka torin kulmalla Mido-hotellin edessä,missä Cabreran rohdoskauppa sijaitsi,pistäytyivät paikallisen kaljatavernaan räikeästi maalattujen ja kevyesti pukeutuneiden baguiolaisten baarityttöjen kanssa.
Yhdessä päivässä baaritytötkin olivat vaihtaneet puolta..kuten kaupunginjohtokin.

Session Road ennen sotaa..ja japanilainen Basaari



Korpraali Kuroshi Nakamuron kirje Sakuralle
--------------------------------------------------------

Jesus left behind by Japanese
 invaders. Juhart 2011.


Japanilaissotilas


Korpraali Kuroshi Nakamuro kaatui Bataanin niemimaan taisteluissa amerikkalaisen tarkk'ampujan luodista tammikuun 11. päivänä 1942.
Hänen taskustaan löytyi kirje vaimolleen Kyotoon.
Kirjeessä luki:

"Rakas Sakura,
Minut siirrettiin jalkaväkikomppaniaan ja etulinjaan,koska olin käynyt pyytämässä anteeksi eräältä padrelta miestemme pahoinpitelystä nunnaluostarissa.
Elämäni on vain kaikkivaltiaan ja Neitsyt Maarian käsissä.


Rantautuessamme Viganin kaupungin reuna-alueen palmurantaan kuuluin Numero Yhden propagandaryhmään.
Joku huusi minulle amerikkalaisia matkimalla:
--Wakey,wakey...me ollaan pian rannassa!
Rullasin huopani ja pistin sen sivuun pelastusliivieni kanssa,joka palveli tyynynäni...ja kiiruhdin ulos kannelle.


Luzonin saari oli vihreä---niin kauniin vihreä,että melkein itkunparkaus pääsi huuliltani.
Kirkas kobaltinsininen taivas levittäytyi takana hallitsevan vuorijonon ylle.
 Vigan shoreline today.Bantay
 Abot and Paraiso de Juan
(Juanin paratiisi)
Vuoria näkyi niin paljon,että ne näyttivät olevan pinossa toistensa päällä.
Rantakaistaleella pilkuttivat nipamökit palmulehtoja.
Meri oli syvänsininen,melkein kuin sulatettu jadekivi...ja täysin tyyni.


Silmänkantamattomiin maisema maalautui paletilla esiin kaikissa pääväreissä.
Rantaviiva oli ehkä parintuhannen metrin päässä,mutta silti niin lähellä,että olisimme mielestämme voineet onnellisina uida sinne.
Me Japanissa olemme tottuneet toisenlaiseen maisemaan,vesiväreillä sekoitettuun sumuun,mikä eroaa niin paljon Luzonin kirkkaasta öljymaalauksesta monivihreänä ja rehevänä,että päästä oikein huippasi.


Go-Kanosho,Higo Province
 by Ando Hiroshihe

Olimme niin paljoin maiseman lumoissa,että unohdimme olevamme vihollisalueella.
Mutta katseltuani tarkemmin rantakaistaletta näin lentokoneen hahmon liukumassa vuorten ylitse.


Sitten yhtäkkiä laivamme ilmatorjuntatykit ja -kiväärit repivät korvissa tulellaan.
Valojuova-aammukset muodostivat kobaltinsiniselle taivaalle purppuranpunaisia kaaria.
Kauempana näkyi toinen lentokone melkein maata viistäen levittämässä kuolettavaa tulta rantautuviin joukkoihin.






 Banzai

 Luzon landing map
Toisesta aluksestamme avattiin ilmatorjuntatuli taivaalle.
Kaiken tämän konetulituksen välistä kuului hajanaisia kiväärinlaukauksia.
Vihollisen lentokoneet eivät näyttäneet tulleen etelään Lingayenin lahtea kohti suuntaavan saattueen takia ,vaan keskittyivät rantautuviin joukkoihin rantaviivan läheisyydessä.
Punaisten nauhojen lailla valojuova-ammukset piirsivät taivasta viholliskoneisiin tähdäten.
Koneet lopulta kääntyivät pois lähestymästä saattuetta.
Kaiken loputtua yhtäkkiä taistelu oli ohi.
Joku huusi kannelta taivaalle:
--Tätä kai pyysitte?


Viholliskoneiden häivyttyä vuorijonon taakse maisemassa näkyi vain kirkas ja viaton aamutaivas.


Nyt istun etulinjan poterossa.
Voin haistaa amerikkalaisen tupakan ja kahvin.
Kapteeni Kikamura,komppanian päällikkö kävi juuri juoksuhaudassa käskemässä kaikkia sitomaan kenttälakin alle banderollinauhan,missä luki Tora,tora.
Panimme bajonetit kiväärinpiippuihin.
Kapteeni kaatoi jokaisen kenttäpullon korkkiin sake-riisiviinaa.
Vieressäni ensimmäisen luokan sotamies,paras kaverini Hirohisha-san vapisee malariasta.
Hyökkäys alkaa viiden minuutin päästä...
Näen silmissäni sinun kirsikanpunaiset huulesi...kuulen kimonosi kahinan.
Sayonara Sakurani.
Nousevassa auringossa tulen näkemään sinut.
Kuroshi.


Kimono girl by George Breitner