Historiankirjoitusta autoista. Detroit,entinen voimakaupunki.

1942 Alistair Cooke ja 1936
Lincoln Zephyr

London Cab

Jos Alistair Cooke olisi pistäytynyt Detroitissa 70 vuotta myöhemmin kuten brittiläinen näyttelijä Stephen Frye Amerikan ympärikiertueellaan,kaupunkia hän ei tunnistaisi samaksi.
BBC:n kirjenvaihtaja ja Amerikan kansalaisuuden saanut Alistair Cooke ajoi Detroitiin 1936 Lincoln Zephyrillä,mikä oltiin valmistettu Dearbornissa,8 mailia Detroitin ulkopuolella.

Stephen Frye ajoi sinne mustalla Lontoon taksilla,jota kadulla kävelijät ihastelivat tai inhosivat.
Inhoajien joukossa oli kysyjiä,oliko auto GM:n uusi Volt-hybridiauto tai jokin muu sähköllä kulkeva protovempele.

American Journey
Alistair Cooke.
1942

Stephen Fry
America
2008

Henry Ford
ja Model T
Juhart 2005

Tänä vuonna juhlitaan 100-vuotisjuhlia automaattisen kokoonpanolinjan syntymästä,Henry Fordin keksinnöstä,josta Charlie Chaplin Modern Times-filmissään karrikoi rajusti,näyttelemällä itse valtavien koneratasten pyörinnässä jättitehtaan mutterinvääntäjää.
Aldous Haxleynkiin Henryn keksintö vaikutti niin paljon Brave New World-teoksessaan,että muutti kuvitellun yhteiskunnan kalenterinkin  kahteen ajanjaksoon BF ja AF (Before Gord,After Ford) eli ennen Fordia ja Fordin jälkeen.
Kansalaisetkin kirjassa huudahtelivat Oh,My Ford!... eikä Oh,My God!
Kirjan uskovaisetkin tekivät ristinmerkin sijasta rintaansa T-merkin Henryn kuuluisan T-malli Fordin kunniaksi.Oma isärovastinikin oli sydänohitusleikkauksesta saanut rintaansa T-mallisen arven Volkswagen-miehenä.Hän oli kyllä leikkausta ennen kysynyt sydänkirurgilta,jos olisi ollut mahdollista saada ristinmuotoisen ja papin arvoon sopivan leikkausarven.
Isän lapsuuden leikkikaverin ja tulevan ruustinnan kodissa Kauppis-Kallella oli kyllä kotona aito Ford Model T Touring Iisalmen maalaiskunnassa.

Ford-tehdas
1940-luvulla

Henry Fordista on jäljellä muistona vain Greenfield Village Park,eräänlainen kansanomainen maaseutukylä-Disneyland-seikkailupuisto,mihin Henry kuljetutti hyvän ystävänsä Thomas Alva Edisonin Menlo Parkin rakennuksen sekä pohjoiscarolinalaisten Wrightin Orville ja Wilbur-veljesten polkupyöräkorjaamon tiili tiileltä. Henry Ford-museosta voi löytää myös Abraham Lincolnin viimeisen istuimen,teatterituolin sekä John F. Kennedyn viimeisen Lincoln-avoauton,joihin kummatkin presidentit tulivat ammutuiksi.
Henry Ford-museo kuvaa melankoolisella kontrastilla mennyttä autotehtaan perustamisaikaa,jolloin 9 kymmenestä Amerikan teillä kulkevasta autosta oli Fordeja ja nykyaikaa,jolloin tehdas taistelee miljardien dollareiden tappioissa.

1942 Bussipysäkki Detroitissa

Detroit voi väittää olevansa eräänlainen visio urbaanisesta Amerikasta autoineen,rikoksineen sekä MoTown-populäärimusiikkineen.
Alistair Cooken vuoden 1942 näkemä Detroitin autokaupunki oli ryhtynyt kokoamaan kuumeisesti M5-tankkeja, sotajeeppejä ja B-24 Liberator-pommikoneita,joista jälkimmäiset tulivat kuuluisiksi Dresdenin vilttipommituksista. V.1941 eräs reportteri oli kysäissyt kuuluisalta autonvalmistajalta vastausta sodan vaikutuksesta autoteollisuuteen.Vastaukseksi hän oli saanut,ettei sodalla ole mitään vaikutusta.

American Way

UAW:n (United Auto Workers) päällikkö Walter Reuther oli ollut vastaan koko ajatusta,että autotuotannosta noin vain hypätään pommikoneiden kokoamiseen ilman työväestön ja ammattimiesten suostumusta.Autotehtaiden johtoportaat ilkkuivat ja irvistelivät Reutherille lehdistössä,mutta lopulta myöntyivät Reutherin ehdotukseen v.1941 erityisen muutossuunnitteleman toteuttamiseksi.
Washington D.C.:stä tulikin lopullinen nootti,missä Sotateollisuuskomissio yksinkertaisesti ilmoitti "Ei enää autoja!
Samainen edellä mainittu reportteri oli palannut myöhemmin kyselemään samalta autonvalmistajalta päätöksestä,saamalla vastauksen:
--Älkää tulko kyselemään minulta mitään automalleista sodan päätyttyä!
--Nyt mieluummin en ajattele kuin viikon mitan eteenpäin.
--Olen keskittynyt vain ampumarautoihin!

1942 General Motors- mainos

Yhtäkkiä 200.000 autotyöntekijää oli ilman työtä,muutossuunnitelman tullessa voimaan 1942 syksyllä,jolloin odoteltiin myös työvoimapulaakin.Lopuksi työntekijöille tarjottiin ylitöitä sekä viikonlopputöitäkin.
Yhden ainoan autotehtaan ei odotettu valmistavan kokonaista pommikonetta.
Hudson Motor Company rakensi pommikoneen rungon osia,jotka kuljetettiin Chryslerille,missä rungot koottiin ja jotka rahdattiin Glenn Martinille loppukokoamiseen,missä Fordin valmistamat Pratt and Whitney-moottorit asennettiin Goodyearin tekemiin siipiin.
Fordin Willow Runin pommikonetehtaan työvoimakysymys toi uuden ongelman siirtotyöläiskysymyksessä.
Mm. Ann Arborin 30.000:n ja sen naapurissa sijaitsevan Ypsilantin 10.000:n  asujamiston odotettiin imevän 90.000-100.000 työntekijää. Kaavoituksen , jätekeräyksen ,viemäriverkostojen sekä pesumahdollisuuksien puutteesta huolimatta kaupunkien ympäröiville alueille muuttaville,enimmäkseen etelävaltioista tulleille puutteet eivät olleet mitään vaikeuksia,asuttuaan koko ikänsä samanlaisissa olosuhteissa.

1942 Ypsilanti Willow Run B-24 factory

Ensimmäiset rodulliset tunteenpurkaukset syttyivät Detroitissa,kun mustien asuntoprojektia suunniteltiin valkoisten asuinalueelle ja jota valkoiset tietysti protestoivat.
Sitten myös paikalliset mustatkin protestoivat.
Liittovaltion asutuskomissio kutsui kansalliskaartin alueelle asutettujen mustien suojelemiseksi.
Dodgen tehtaalla valkoinen työväki protestoi mustien työhönottoa vastaan,valkoisten työläisten ollessa työttöminä. Dodgella kerrottiin mustan työväestön värväyksen pohjautuvan pidempään työkokemukseen ammateissaan.Esimerkiksi,jos mies oli palvellut Packardilla 6 vuotta ja hänelle tarjottiin paikkaa GM:llä.hän on oikeutettu pitämään 6 vuoden statuksensa uutta tointa hakiessaan. Mutta,jos hänet oltiin koulutettu sotateollisuustyöhön,kuten esimerkiksi  lentokonemoottorin kokoamiseen ja General Motorsin halutessa hänet takaisin,hakija voi ohittaa kokemusklausuulin ja pitää hyvin palkatun työpaikkansa.
Juuri tällaisen komplikaation mustia töihin houkuttelevat halusivat mieluummin unohtaa. Monet virkaportaassa istuvat detroitilaiset eivät halunneet puhua avoimesti uhasta,joka voisi revetä auki mustien ja valkoisten välille..
Eräs koko ikänsä alueella asunut oli lausunut,että kysymys oli aivan uutta ja syynä siihen on Detroitiin muuttaneet etelävaltioiden valkoiset,jotka kuuluvat maanalaiseen Ku Klux Klaniin.
Ymmärrettävästi bensiiniä ruiskuttivat tuleen tahallaan järjestäytyneet viharyhmät,mutta vapaassa keskustelussa mustien ja valkoisten piireissä vihjailtiin lisäksi mustien harhauskosta jonkinlaisen suuruuden tavoittelemisessa.

1942 Detroit

Musta väestö alkaessaan nousta rauhanajan työasteikossa ylöspäin ja ansaitessa paremmin aluksi ei halunnut omaa erityistä ja hienoa asuinaluetta.Heidän tavoitteinaan oli näyttää ylemmyyttä muille mustille muuttaessaan valkoisten asuinalueille ja samalla siitä,että heidät oltiin sinne hyväksytty.Valkoiset omalta osaltaan vastustivat rodulliseen yksityiselämäänsä tunkeutumista huolimatta siitä,kuinka köyhää heidän yksityinen elämänsä sattui olemaan.
Yksi keskiluokan valkoinen kerran lausui katuvaisen näköisenä:
--No..me olemme monet kerrat aikaisemminkin tulleet toimeen keskenämme,ja nytkin meidän pitää tulla toimeen keskenämme.
Sana "keskenämme",eräs musta oli kommentoinut,kattaa suuren syntitaakan.
Niin kävikin kesäkuussa 1943,kun syntikattilan kansi lensi taivaan tuuliin.

1942.No 5 Bus stop in Detroit Michigan

Stephen Fry in America

Michican

------------

Fordin Greenfield

----------------------

Dearborn  on Michiganin suosituin turistikohde. Silmiinnähtävän ruman 100.000 asukkaan kaupungissa ei ole rantakaistaleella rakennuksia, kalastusta, metsästystä eikä kajakkimelontaa tarjolla...vaan yhden miehen visioiden hedelmiä.

Ja kenenkä miehen?

Yhden 1900-luvun kaikista inhoittavimman,antisemitistisen ja ammattiliittojen vihollisen hahmon,joka sai ylpeänä Hitleriltä ansiomitaleita rintaansa.

Henry Ford oli myös työnantaja.joka maksoi parempaa palkkaa työntekijöilleen kuin kilpailijansa.

Hän oli myös keksijä,joka suunnitteli ensimmäisenä kokoonpanolinjan. Hän oli myös osaltaan visionäärinä 1900- luvun luojana niin suurenmoinen,että Aldous Huxley kirjassaan Uusi rohkea maailma kuvasi yhteiskuntaa kalenterissaan AF- ja BF-suffikseilla. BF..Before Ford ja AF..After Ford.

Kansalaiset kirjassa huudahtivat..My Ford!... eikä My Lord!

...tai Ford on taas kuumana..Ford is in Flivver Fever-sanan sijasta. Flivver oli T Fordin lempinimi.

Ford-uskovaiset tekivät rintaanasa ritinmerkin sijasta T- merkin.

Henry Ford
My Life and Work

Aikaisin kylmänä aamuna toppapukuun sonnustautuneena istuin hienoksi entisöidyn  T Fordin etuistuimella pelkääjän puolella

Hopan kone käynnistyi ensi kammella ja tikitti pehmeästi kuin ompelukone. Innokkaana autoilijana kuitenkin käsivammani takia istuuduin pelkääjän paikalle,kosken voinut käsittelemään antiikkisen vempeleen käsikaasua enkä pahanmaineisen vaikeata planeettavaihtristoa turvallisesti Greenfield Villagen jäätyneillä teillä.

Tin Lizzien eli Flivverin  oikeanpuolinen poljin oli jarrupoljin,keskimmäinen poljin oli peruutusta varten ja vasen poljin kontrolloi isompaa vaihdetta ja vapaata. Syteemi tuntui oudolta,mutta 1920-luvun autoilijat olivat oppineet ajamaan tällaisella.

Auto oli halpa sekä luotettava ja sen ostamiseen tarvitsi Fordin työntekijän 4 kuukauden palkan. 

T-mallin 14 vuoden valmistusaikana oli täysin mahdollista ostaa auto muun värisenä kuin mustana.

Henry Ford oli aikaisemmalla urallaan työskennellyt insinöörinä Thomas Alva Edisonin kanssa  ja jota hän ihaili suurena keksijänä koko ikänsä.

Sanotaan hänen ottaneen kuolevan Edisonin viimeisen henkäyksen lasiastiaan, jota voi katsella vitriinissä nykyisin Henry Ford-museossa..

1923 Henry Ford as a cowboy and
Thomas Alva Edison

On totta, että hän kuljetti Edisonin Menlo Parkin tehtaan ja tutkimuskeskuksen New Jerseystä Deabornin Greenfieldiin.

1927 15 Millionth Ford.Henry Ford
 and Charles Sorensen

Greenfield Village

Ford Mack Avenue replica factory 2013

Greenfield Village on Fordin sekoitus keskiluokkaisen ja kansanomaisen amerikkalaisen pikkukaupungin Disneyland-versiosta ja amerikkalaisten saavutusten "elävästä" museosta.

Siellä on Edisonin Menlo Parkin lisäksi polkupyöräverstas Pohjois Carlinasta,missä Orville ja Wilbur Wright valmistivat ensimmäisen ilmaa raskaamman lentävän koneen.

Verstas ei ole mikään replika,vaan oikea polkupyöräverstas,joka oltiin kuljetettu tiili tiileltä.

Näin yhdellä näin pienellä paikalla voi lisäksi nähdä äänen tallentamista, ensimmäisen hehkulampun, lentokoneen sekä auton.

Alueella voi nähdä lisäksi pieniä kuivatavarakauppoja,Robrt Frostin talon,Rosa Parkin bussin,teatteri-istuimia ja John F. Kennedyn Lincolnin,jossa hänet ammuttiin Dallasissa Teksasissa 1963.

Lisäksi näyttillä on lentokone- ja automalleja sekä kotisisustuksia eri aikakausilta.

1961 Kennedy Lincoln

Henry Ford-musro on fantastisen suosittu ja menestyvä. On helppo huomata melankoolisen kontrastin sen ja perustetun yhtiön välillä ja missä yhdeksän joka kymmenestä omistetusta autosta olivat Fordeja.

Ford Motor Company nykyään on taistelemassa olemassaolostaan miljadien dollareiden tappioilla.

GM

-----

 General Motors ohitti 1930-luvulla Fordin suurimpana autovalmistajana maailmassa. Nykyään se yrittää kilpailla Toyotan kanssa,mutta sen merkkikirjo (2003) Cadillac,Chevrolet,Pontiac ja Buick..puhumattakaan Saabista,Opelista ja Vauxhallista..ohitti myyntiluvuissa Fordin ja sen Detroitin Kolmen Koplan kolmannen jäsenen..Chryslerin.

Menen GM:n muotoilun ja tekekniseen keskukseen Warrenissa..Eero Saarisen  funkistyyliseen aikaansaannokseen. Eero Saarisen betonisen kaariportin St. Loisissa, Missourissa olen jo nähnyt.

Tapaan John Manoogianin viimeisen Cadillacin muotoilijan ja minua viedään koko campuksen tutustumiskierrokselle.

GM  Design and Technical
 Center and Dome by Eero Saarinen

Minun sallitaan kurkistamaan peiton alta uutta eco-konseptiautoa Voltia varmistettuna,että kamerani on pois päältä. Autovalmistajien vainoharhaisuudella ei ole rajoja.

Yhtä asiaa pidän varmana ajaessani teollisen Detroitin ympäri sallitessani kameramieheni kuvata Fordin Rouge-tehdasta ja muita savuisia maisemia..kukaan ei ollut koskaan nähnyt autoa,kuten minun Lontoon Mustaa taksiani Motor Townissa.

2003 Stephen Fry Black Cab in America

Jokaisessa liikennevalossa täässä autotietoisessa kaupungissa minut pysäytettiin ja udeltiin mustasta kaunottarestani. Useat ilkeästi uskoivat auton olevan saksalaisen,toisten uskoessa sen olevan uuden Detroitin konseptiauton kaupunkiajotestissä.

 

Detroit voi väittää olevansa urbaanivisio koko Amerikasta autoillaan,rikollisuudellaan ja MoTown-musiikillaan.

Mutta rapakon toisella puolella on täysin paljon houkuttelevampi kaupunki..Chicago.

GM Fremont Plant in California
 San Fransisco area 1964

Detroit Hammtrack GM Plant

 

Baguiolaisista igoroteista kolmeen vanhaan noitaan.Filippiiniläismatkakirjeet 3.

Igorot tribesman
Juhart 2005

1954 Jussin tuleva vaimo Geraldine dela Cruz Baguiossa keskellä alakoulun I luokalla

Igorotit ja ibaloit
----------------------
Baguion Session Roadin hotellin pääoven vierustalla Jussi havaitsi kirkkaanvärisiin ponchoihin ja leveälierisiin huopahattuihin pukeutuneen ryhmän,joka soitti kitarilla ja okarinohuiluilla Simon & Garfunkelin El Condor pasaa.Jussi luuli kokoonpanon olleen Etelä-Amerikan Andeilta Baguioon vierailulle tulleeksi "indio-artistiryhmäksi". Hänen Gerry-rouvansa kyllä vakuutti ryhmän olleen aivan ehta-aidon paikallisen igorotryhmän.Yleensä paikalliset Cordillera-vuoriston igorotit olivat pukeutuneet kirkkaanvärisiin lannevaatteisiin sekä kolttuihin.Perulaisiksi soittajiksi pukeutuneina ne päivisin tulivat ansaitsemaan lisätienestiä katuartisteina.
Espanjalaiset konkistadorit jo maustereiteiltään saarille erehdyttyään alkoivat kutsua filippiinoalkuasukkaita indioiksi. Cordillera-vuoriston igorotit ja ibaloit ihonväriltään punakoina ja kasvonpiirteiltäänkin perulaisia vuoristolaisia muistuttavina poikkesivat Luzonin saaren muista heimoista.Osaksi vaalean ja punaposkisen ihonvärin syynä oli heimojen naisten avioituminen japanilaismiesten kanssa.
Cordillera-nimen vuoristolle olivat espanjalaiset antaneet siitä,että se muistutti solmuista manilaköyttä (cordillera---engl. knotted rope).
Benguet-provinssin,mihin Baguio myöskin kuuluu alueen pääkaupunkina,heimot ovat sekä igoroteja että ibaloita,jotka erimurteisina tulkataan vuoristoihmisiksi (Mountain People).

Igorot Scooterista
Juhart 2012

Igoroteja ollaan viety Benguetistä aivan Amerikkaan saakka,osa Havaijille,osa Kaliforniaan jo 1900-luvun taitteessa halvaksi ananas- ja appelsiiniviljelmien työvoimaksi amerikkalaishallinnon aikana..V.1904 yksi igorotryhmä pääsi esiintymään tanssiperformanssissa St.Louisin (Missouri) maailmannnäyttelyssä Filippiinien osastolle,mihin oltiin jopa pystytetty oikea igorot-kyläkin..Amerikkalainen kirjailija T. Eliot oli saanut igorotvierailusta aiheen kirjoittaa teoksen nimeltään "The man ,who was a King".

Nykyinen Havaijilla asuva filippiinoyhdyskunta pohjautuu paljolti muistakin Filippiinien pohjois-Luzonin ilokanoista,joihin igorot-heimokin lasketaan.Jussi käydessään v.1981 Honolulussa ja Pearl Harborissa maailmanympärimatkallan havaitsi useiden ravintoloiden tarjoilijoiden enimmäkseen olevan ilokanoja.Hänen Gerry-rouvansa suvun moni jäsen oli perheineen muuttanut Havaijille jo 1930-luvulla. Presidentti Marcos sai samoin Havaijilta viimeisen residenssinsä maanpaossa v.1986.
Presidentti Marcoshan oli maan kuuluisin ilokano.

1900-luvun alun Igorot-kantajat

Igorot Ibaloi-heimoa

Jussin Gerry-rouva kertoi,että 1950-luvulla heidän Carino Streetin talon eteen saapui vuorilta viikottain paljasjalkainen igorotnainen myymään polttopuita.Tämä kantoi päänsä päällä Saling-polttopuusäkkiä ja selässään huivin kannattama pikkulasta. Igoroteja kutsuttiin paikallismuurteella Gayem-nimellä eli ystävinä.
Japanilaisvalloituksen aikana igorotit jalkaisin "salakuljettivat" lääkkeitä ja muita tarvikkeita kaupunkiin salaisia vuoristopolkuja pitkin.
Kuten aiemmin olin maininnut,Baguiossa oli asunut japanilaisia perheitä jo 1900-luvun taitteesta. Osa japanilaisista oli mennyt naimisiin paikallisten igorotnaisten kanssa.
Igorotit kaupustelivat yleensä de la Cruzien uuden vuokratalon nurkilla Pacdal Streetillä lähellä Mines View Parkia.Talon omisti Gerryn ja hänen vanhimman siskonsa ystävätär Heidi Pimetelin isä "Papo" Pimentel ,joka työskenteli Baguio City Hallin virastotalossa valtionvirkamiehenä. De la Cruzin perhe oli muuttanut Carino Streetin talosta Pimentelien taloon vuokralaisiksi,kun Papa Anteron apteekkibisnes alkoi tuottamaan tappiota 60-luvun lopulla.

John Hayn kadetit Baguiossa
Juhart 2004

Pienenä sivukaneettina mainitakseni Heidi Pimentel ja vaimoni isosisko Fhely de la Cruz lauantai-iltaisin odottelivat juhlamekkoihin pyntättyinä ja meikattuina Pacdal Streetillä BMI:n (Baguio Military Institute) bussia,joka vei tyttöporukan kadettien tansseihin.BMI PMA:n (Philippine Military Academy) ohella koulutti kaupungin rikkaiden villeistä nuorukaisista upseereja.Toisin kuin PMA:stä,jonka kadeteista tehtiin vänrikkejä ja ammattiupseereita,BMI:stä valmistuneet vänrikit yleensä päätyivät poliitikoiksi taikka korkeiksi valtion virkamiehiksi.

Igorot-poliisi juhla-
univormussa.
Juhart 2012

Blind Baguio beggar

Baguion korimarkkinakoju

Japanilais-igorotit ja muutama jenkkikin
----------------------------------------------------------
Eräs Hamadan japanilais-igorotperhe tuli kuuluisaksi igorotkäsityötuotteiden valmistajana sekä myyjänä.
Aivan Baguion japanilaismiehtiyksen alussa joulukuun 8.päivä 1941 kaupungin asujamistossa tapahtui yllättäviäkin "takinkäännöksiä",miten kaupunkilaisille tutut japanilaiskauppiaatkin muuttivat japanilaisvalloittajien puolelle.

Maryknoll 1990-luvulla

Maryknollin nunnakonventinkin japanilaiset sotilaat miehittivät,tuhoamalla sen sisustuksen suuressa vihanpurkauksessaan.
Nunnat  ja konventin muut työntekijät oltiin ajettu konventin pihalle pelättyyn viimeiseen nimenhuutoon,jota piti japanilaiseksi luutnantiksi itseään kutsuva Akihito Kyoshi.Luutnantin aikeena oli marssittaa koko luostarin väen Camp John Hayn vankileirille. Japanilaiset olivat piesseet luostarin belgialaisen padrenkin henkihieveriin.
Luostarin vanha igorotheimolainen puutarhuri ja remonttimies Manuel Quititin oli astunut rivistä puhumaan kaikkien puolesta ja pyytämään tältä armoa.Hän yllätyksekseen tunnisti luutnantin baguiolaiseksi torimyyjäksi ja kalakauppiaaksi Kiko Torresiksi. Torresin isä oli alkujaan japanilainen liikemies,joka oli kuollut Manilassa 1900-luvun alussa,jäätyään Meralcon Tranvia-raitiovaunun alle. Torresin perhe oli sen jälkeen muuttanut Baguioon.
Sodan päätyttyä Maryknollin konventti päätyi rappiolle ja se kunnostettiin..ei luostariksi..vaan Magnolia-meijerituotekonsernin jäätelötehtaaksi.Sitten sen tiloihin muutti Maryknollin tyttökoulu,jonne kaupungin rikkaiden villit tytöt pantiin opiskelemaan kurissa ja nuhteessa.1970-80-luvuilla Maryknoll päätyi kokonaan rappiolle ja luonnon villitsemäksi.jolloin sinne perustettiin ekologinen suojelupuisto.
Tänä päivänä Maryknoll tunnetaan myös modernina ostoskeskuksena (Maryknoll Mall).

1942 japanilaissotilaat ja
 Maryknollin nunnat

Hotelliin perheensä buukattuaan Jussia ei innostanut hotellihuoneen kuluneen ja harmaan näköinen sisusta.
Ainoina taide-esineinä hotellihuonetta koristivat igorotkaivertajien tummapetsatut, narrapuiset sivupöytälampun jalustat ja narrapuisilla pikkupöydille asetetut carabao-vesipuhvelia muistuttavat tuhkakupit.
Niitä koristekapineita löytyi jopa manilalaisilta rihkamamarkkinoilta tuhansittain.Hotellin reseptionin lahja- ja suvereenikaupasta niitä sai ostaa paljon kalliimpaan hintaan,kuten peltisiä ja kirkkaanvärisiä Filipino Jeepneyden pienoismalleja kuin Manilasta.
Baguiolainen käsipuhdetyö sekä vähittäiskauppa oli jo melkein sata vuotta ollut japanilaissukuisten baguiolaisten käsissä.Heistä myös tuli vihannesviljelijöitä sen jälkeen kun Benguet-vuoristotie eli Kennon Road valmistui 1905. Japanilaisia ammmattimiehiä tuli silloin Baguioon muutaman sadan ryhmänä vuosina 1903-04.Moni oli tullut jäädäkseen ja lisää oli vielä tulossa.
V.1900 Dean Worcesterin löydettyä Baguion pikkukylän,alueella asui yksi valkoinen mies,30 igorotia ja 20 ilokanoa.Nyt Baguio Cityyn ahdettuna asuu yli 250.000 asukasta.
Amerikkalainen liikemies James Halseman tulin maininneeni edellisessä kirjoituksessa amerikkalaisten internoitua parisataa baguiolaista japanilaissiviiliä kahteen Camp John Hayn sotilasparakkiin ennen japanilaisen keisarillisen armeijan saapumista kaupunkiin.Hasema auttoi japanilaissiviilejä ruoassa ja muissa välttämättömissä tarpeissa. Hän oli v.1940 käynyt JACS:n (Japan-American College Students) ryhmän kanssa vieraillut Tokiossa ja Kiotossa tapaamassa japanilaisia opiskelijoita ystävyyden ja tutustumisen puitteissa.

1950-luku.Halsema Highway
Baguiossa

James Halsema (11.1.1919.Warren.Ohio):
Hänen isänsä liittyi Filippiinien saarten Julkisten töiden virastoon (Philippine Islands Bureau of Public Works) Yhdysvaltojen armeijan pioneerien insinöörinä v.1908.
6 kuukauden vanhana James äitinsä ja siskonsa kanssa oli matkannut Mindanaon saaren Zamboangaan isänsä E.J. Halseman luokse ja missä isä Halsema oli aloittanut uransa Julkisten töiden virastossa.
Isä Halsema kuitenkin oli saanut Malagaon kivihiilikaivoksesta  malariatartunnan,joka oli tappanut 600 cebuanotyöntekijää.Hänet lähetettiin Baguioon toipumaan yhteen parantolaan,jolloin hänen vierailunsa vuoristokaupungissa venähti 17 vuodeksi kaupungin pormestarina sekä Benguetin alueinsinöörinä.
James-poika aloitti koulunkäyntinsä arvostetussa Brentin koulussa,mistä hän sai päästötodistuksen v.1936.Sieltä hän jatkoi opiskelujaan Ouken yliopistossa Ohiossa,valmistumalla kunniamaininnoin historian kandidaatiksi.

Japanilaisten antautuminen
amerikkalaisille Camp
John Hayssä 1944

Amerikasta hän palasi JACS:in Japanin matkan perästä v.1940 Filippiineille,tullakseen internoiduksi japanilaiselle keisarilliselle armeijalle Camp John Hay:n ahtaaseen parakkiin,missä hän oli aiemmin avustanut ja ruokkinut Baguion japanilaissiviilejä.
V.1940 väestörekisterin mukaan Baguiossa oli 1064 japanilaista ja 635 amerikkalaista.
Kaupungissa oli myös japanilaisia kouluja ja japanilaisia radioasemia,kuten JOAK,joidenka signaalivahvuus vahvistui etenkin iltaisin kuunneltuna.Formosakin sijaitsi pari sataa kilometriä pohjoisessa,minne japanilainen keisarillinen armeija oli jo muuttanut asemiin.
James muistaa,miten koulupoikana hän kävi Session Roadin japanilaisessa parturissa leikkauttamassa tukkansa naispartureiden saksilla.Tukanleikkuun aikana hän sai lukea paksuja ja värillisiä japanilaisia lehtiä,joidenka komeat ja kiiiltävät samuraimiekat ihastuttivat amerikkalaista pikkupoikaa.Kirjoituskoukeroista hän kyllä ei ymmärtänyt mitään.
Näiden samuraimiekkojen tupet tulisivat kolkuttelemaan uhkaavina baguiolaisten kotien puuovia lähtulevaisuudessa.

Kolme noitaa..Cecile,Gene ja Leonar

Cecile Afable nuorempana

Kolme vanhaa noitaa
-----------------------------
Vaimoni isä Papa Antero kutsui sydämellisesti Catalina-rouvaansa nimellä Baket (vanha igorotien naispyhimys).Catalina taasen puhutteli Anteroa nimellä Lakai (vanha pappa),
Baguiolaisena vanhana Baket-henkilönä tunnettiin v.2012 96-vuotiaana kuollut Cecile Carino (lausutaan Carinyo) Afable eli kansan suussa Baket Afable.
Cecile Afable oli baguiolainen veteraani ibaloijournalisti ja Baguion noita.Ibaloit taasen olivat toinen Benguetin vuoristoheimo,jota myöskin joissain kirjoituksissa kutsuttiin ibuloiksi.
Aivan vielä kuolemaansa saakka Cecile 70-lukuiseen minimekkoon,punaiseen peruukkiin ja valkoisiin lakerisaappaisiin puettuna osoitti mieltään baguion kaupungin päättäjille synnyinkaupunkinsa ylikehittämisestä,jonka kyläyhteisömäinen ja idyllinen keskus oli muuttunut amerikkalaiseksi MacDonaldsien,KFC:iden ja Starbucksien urbaanialueeksi,jonka ylle pyrittiin rakentamaan jopa korkea Interstatemainen maantiesilta aivan ydinkeskustaan.Cecile kutsuikin Baguiotaan tyhjeentyneeksi autonkumiksi sekä hökkelikyläksi.

Baguio 1965

Baguio 1995

Baket Cecile oli ehkä vanhin paikallissanomalehden toimittaja Baguiossa ja koko maassa,joka yhdessä entisen pormestari Virginia de Guian ja maan vanhimman sekä edesmenneen kemian insinöörin Leonora Paraan San Agustinin kanssa taistelivat kaupungin herroja vastaan Baguion ylikehittämisestä.
Heidät tunnettiin lempinimellä "Baguion kolme noitaa".Leonoran veli Tabora Fransisco Paraan tunnettiin Baguion poliisimestarina 1954-59 pormestari Alfonso Tabora Tuasonin virkakaudella. Hänen poikansa Renato oli samanikäinen kuin Jussin Gerry-rouvan 4 vuotta vanhempi Cynthia sisko (s.1943) käymällä samaa koulua.
Iskulausetauluin ja kävelykepein noitasiskokset pitivät kolmen hengen mielenosoituksia mielestään oikean ja todellisen Baguion säilyttämiseksi.
Kolmesta noitasiskosta Baket Cecile oli äänekkäin!
Hän nopeasti pani mielestään väärin käyttäytyneet Baguion poliitikotkin ojennukseen viskijäägrogilasi kädessään.
Cecile kuului baguiolaiseen Carino-klaaniin.

                                           Carinojen talo vanhassa Kisadissa

Antero de la Cruzin perhe (Jussin Geraldine-vaimon perhe) asuivat Carino Streetillä Palma Streetin kulmassa.Cecile Carino-klaanin talo sijaitsi pari taloa poispäin .Samalta kadulta oli lähtenyt muitakin filippiiniläisiä kuuluisuuksia,kuten Belmonten punatukkainen (englanniksi Ginger Hair) poika,josta tuli Quezon Cityn pormestari.Toinen kuuluisa ja Amerikkaankin muuttanut Niveran perhe oli lähtöisin Carino Streetiltä,missä seisoi Lola (isoäiti) Niveran residenssi.Martin Niverahan tunnetaan Filippiinien lavakuninkaana ja kultakurkkuna. Samoin samalla kadulla oli Villalonesin kuuluisan suvun residenssi.

Cecile Afable oli syntynyt 11.1.1916 Josefina Carinon ja japanilaisen Taroji Okubon perheeseen.
Okubo oli japanilainen puuseppä,joka oli muuttanut Baguioon Kennon Roadin rakennustyömaalle 1903.
Josefina oli ibaloi-paimenen Mateo Carinon tytär.Cecile taasen oli Josefinan viidestä lapsesta ainoa tytär.
Mateo Carino tunnettiin siitä,että hän haastoi Yhdysvaltojen hallituksen Korkeimpaan oikeuteen laidunmaansa pakkolunastuksesta v.1909.Alue tunnetaan nykyään Camp John Haynä.
Cecilen jo kuolleet veljet olivat nimeltään Policarpio ja Bernardo sekä velipuolet Oseo että Sinai Hamada Josefinan aiemmasta avioliitosta edesmenneen Reukitse Hamadan kanssa.
Sinaista tuli menestyksekäs englanninkielisten novellien kirjoittaja.Hänen tunnetuin teoksensa oli "Tanataban vaimo"-novelli.
Sinai yhdessä Oseo-veljensä kanssa perustivat Baguio Midland Courier-sanomalehden v.1947,Cecile Afablen avustaessa kirjoittajana.Cecile Afable jatkoi lehden päätoimittajana vielä 1990-luvulle asti kiusaamalla poliitikkoja osana "Noitien Voitonmarssia".

                               Amerikkalainen perhe Clarkin lentotukikohdasta vierailulla

                               Cadillacilla Baguion Twin Peaksissä

Baguio oli oikeastaan Filippiinien amerikkalaisin kaupunki,jonka amerikkalaiset olivat rakentaneet amerikkalaisella ajan arkkitehtuurilla itselleen ja muille amerikkalaisille lomakaupungiksi.Amerikkalaiset sotilaat Subicin laivastoasemalta ja Angeles Cityn Clarkin lentotukikohdasta enimmäkseen kävivät lomillaan Baguiossa.
Baguio oli myöskin aidoille baguiolaisille oikea unelmakaupunki,jota koskaan ei oltu rakastettu kaupungin johtoportaassa ja joka oli muuttunut muiden urbanisoitujen filippiiniläisten kaupunkien saastuneeksi hökkelikyläksi.
Kuten edesmennyt noitanainen ja maan vanhin naispuolinen kemian insinööri Leonora Paraan oli lausunut:
--Olen syntynyt Baguiossa..ja olisin jo kauan sitten muuttanut sieltä pois,jos se ei olisi ollut Baguio.
Silti Baguion keskustassa joka joulu Session Roadin alapäässä koristellaan vanha Norfolkin mänty muistoksi Baguion loistoajoista,jolloin mäntymetsiäkin kunnioitettiin osana kaupungin imagoa.
"Baguio..City of Pines"!?

1950-luvun vanhaa Camp Joh Haytä mäntyineen