 |
| Leinon residenssi Torikadulla ja lastentarha by Juhart |
 |
| Leiriveikot Antin kanssa Uskelan kunnantalon kololla |
 |
| Suomisen Kasse partiopoikineen lastentarhan kololla |
| Pappilan pihanpuoleisesta makuuhuoneen ikkunasta omenapuutarhan yli katsellessa 50-luvun puolivälin paikkeilla lyseon voimistelusalin kulmalle päin avautui viidakoitunut ja tyhjä tontti,joka rajautui Vähäjokeen.
Ikkunasta voi nähdä puiden peittämän Leinon veljesten komean residenssin,joka oli seissyt tontilla 1900-luvun alusta.
50-luvun puolivälissä Torikadulle Leinon residenssin naapuriin nousi tiilinen Lastentarhan talo,jonka kellarikerroksessa oli huoneita erilaisiin kerhokäyttöihin. Kirkkokadun seimi,päiväkoti ja lastentarha muuttivat tähän rakennukseen.Samoin isäni perustama Salon Leiriveikkojen kolo avattiin lastentarhan talon yhdessä kellarihuoneessa. Aiemmin Leiriveikot kokoontuivat Uskelan kunnantalon vintillä Uskelan kirkonmäessä. Salon Leiriveikot oltiin varsinaisesti perustettu Salo-Uskelan seurakunnan lippukunnaksi..Uuden seurakuntatalon valmistuttua 1961 Leiriveikot saivat uuden kolon rakennuksen siiven kellarikerroksessa askartelutiloineen...samoin Leirisiskotkin.
V.1958 Lastentarhan naapuriksi Kirkkokadun ja Torikadun kulmaan nousi uusi virastotalo,johon muutti Posti Asemakadun ja Helsingintien Postinkulmasta..samoin kuin lennätin sekä Poliisilaitos Raatihuoneenkadulta.
Yläkerroksissa poliisinrapussa oli Halikon kihlakunnan henkikirjoittajan toimisto ja käräjäoikeuden salit sekä mm. postimestarin asunto.
Postimestarin asunnossa ravasin useaan kertaan postimestarin nuorimman tyttären Aulin perässä.
Joululomilla autoin henkikirjoittaja Timo Räikön toimistossa väestörekisterikirjaamisissa komean ja tumman Timon vaimon apurina.Myöhemmin Timon vaimo työskenteli poliisilaitoksen kanslistina ja jolta sain v.1987 upouudet rekisterit Saudista tuomani Citroen BX 16 TRS:n puskureihin..TEM-313.
60-luvulla joululomilla paiskin lisäksi ruuhka-apulaisena kirjeiden ja joulupostikorttien sortteerajana postissa. Postin henkilöstöstä muistan mm. Silverin,joka oli sortteerajien esimies.. ja Huisin,joka työskenteli postinkantajana..Silverkin nappaili salaa työaikanaan..Postimestari Paloheimon rouva taasen istui postikonttorin lasi-ikkunan takana virkailijana.
Huisi oli lievästi sanoen viinaanmenevä ja jouluruuhkien aikana hän jakeli loput postinsa taksimersun takapenkiltä. Hän oli mennyt hyviin naimisiin isosiskojeni luokkakaverin Saarnin Liisan...ARSA:n omistajan tyttären kanssa.
Jouluaattoisin pappilan rauhoituttua joulunviettoon katselin pappilan salin ikkunasta valaistun joulutähden alta Torikadun liikennettä,jossa lumituiskusta erotti useita pyöräileviä punapukuisia ja valkopartaisia pukkeja,jotka siksakkailivat perheissä tarjotuista useista punsseista pitkin kadunvierustan lumivalleja..
Lainaan joulukirjoituksena kappaleen pappilassa vietetystä jouluaatosta Tarinastani "Jouluakka ja uskonsotilas" seuraavaa:
Tupakoituaan isä käski vanhinta siskoa Riittaa lukemaan Luukkaan jouluepistolan.
Muita kahta lasta Anna-Kaisaa ja Jussia hän käski olla nahistelematta nojatuoleissa. Perheen nuorinta tytärtä ei tarvinnut komennella,koska hän istui kiltisti punaisessa mekossaan ja punarusetti päässään Asko-sohvalla jalkojaan heilutellen.
Keittiöstä ei enää kuulunut astioiden kolinaa.
Nuorin pikkusisko istui Aune-tädin sylissä potkimassa virkatuilla vauvantossuilla jouluruoalla ahdettuun osuuskaupan hoitajan mahaan,päästämällä röyhtäyksellä vauvanruokanäytteen jakkupuvun kullatulle Kalevala-kaulubrossille.
Isosisko aloitti:
"Ja tapahtui niinä päivinä,Kyreniuksen ollessa Juudean maaherrana,että keisari Augustukselta kävi käsky,että koko maa oli verolle pantava..."
Ovikello soi.
--Kukasse ny joolu-uattona kehtoo häerihtöö jooluraahoo?
Isäpastori ärähti nousemalla seisomaan kuullessaan meteliä eteisestä.
Isä istuutui takaisin keinutuoliin kuullessaan äidin keskustelua jonkun vieraan kanssa..
Keskustelun kohotessa meteliksi ja lasi-ikkunaisen pääoven kiinni paiskaamiseksi isä nousi uudelleen keinutuolista seisomaan salin matolle.
Lapset utelivat isältä kuka siellä eteisessä mahtoi metelöidä.
--Noh..se taetoo olla se jooluakka,mikä tulj tuuraamaan tänä jooluna sitä joolupukkija,joka makkoo flunssassa Korovatunturilla!
Isä rauhoitteli säikkyjä lapsia.
Jussi oli jo varmuudeksi piiloutunut salin ikkunaverhon taakse.
Vain ruskeat boksatut solkikengänkärjet kiilsiivät verhonhelmojen alta.
Poika pissasi housuihinsa suuressa jouluakan pelossaan.
Äiti oli kertonut myöhemmin isälle makuuhuoneessa,mitä ovella oli tapahtunut.
Hän oli ollut makuuhuonessa tiskaamisen jälkeen panemassa päälleen jouluakan vaatteita. Jouluakka oli vanhaa savolaista perinnettä,,
Pastori oli kieltäytynyt kunniasta olla perheen pukkina,koskei sellainen puolipakanaisena ilmiönä sopisi papin arvolle.
Tästä he olivat useana jouluna tapelleet.
Äiti oli pannut päällensä vanhan lammasnahkaturkin.minkä karvavuorin hän oli kääntänyt päällipuoleksi.
Lampaankarva haisi eltaantuneelta lampaan pakaralta..
Päähänsä äiti oli pistänyt vanhan, isänsä omistaman koivistolaiskarvalakin väärinpäin ja leukansa hän oli sutinut mustaksi makuuhuoneen pönttöuunin kipinäpellille pudonneella hiilellä.
Jaloissa hänellä oli vanhat isänsä Kalle Kauppisen narisevapohjaiset ja saapasrasvalle tuoksahtavat pitkävartiset lapikkaat.
Keittiön komerosta äiti oli vetäissyt postisäkin,mikä palveli pukinsäkkinä.
Postisäkki oli jäänyt pappilaan edellisjouluaattona humalaiselta posteljoonilta,jolle äiti oli joutunut soittamaan ulataksin,koska postipoika oli kierrokseltaan ja kutsuiltaan talouksien peräkamareihin snapsien ja glögien tarjouksista muuttunut jalattomaksi.
Ovikellon soidessa äiti oli olettanut jonkun juovikkaan tulleen pyytämään joulurahaa.
Hänhän oli kerran lykännyt kirkkoherra Savolaisenkin ovelta rappusia alas Rummunlyöjänkadulle,kun kirkkoherra oli yrittänyt juksata häntä pukeutuneena pultsarin kamppeisiin.
Vasta kadulla äiti oli tunnistanut otsasta verta vuotavan puliukon kirkkoherraksi ja käärinyt tämän pään Punaisen Ristin ensiapulaatikon sideharsoon.
Anteeksi äiti ei kyllä pyytänyt moisesta konnuudesta.
Rahankeräilijöitä joulun alla oli pappilassa käynyt melkein joka päivä.
Nyt ovella seisoi hämmästyneen näköinen pariskunta.
Hyvinpukeutunut herrasväki oli tarjoamassa jehovalaisten Vartiotornilehteä pastorskalle,joka näytti asussaan enemmänkin riivatulta kylähullulta.
--Ostaskos taata Vartiotornin jehovalaisten valtakunnansalin rakennusrahastoon?!
Kriminkarvahattupäinen mies kysäsisi.
Äiti vastasi ääntään pari oktaavia alaspäin muuttaen:
--Mittöö työ näenj joolu-uattona jooluraahaa häeritsette?
--Eekösse jahavettilaesille uo myösj joolu-uatto samanlaesta pyhhöö kunniin lutterilaesille?
Mies vastasi hämmentyneenä:
--Emme niinkus tahro haitata teirän joulunviattoo,mutku me Mirkun kansa ajatelttii,ett näin jouluaatton kaikki herrasväjet olis niinkus enämpi kotosall...
Äiti vastasi takaisin:
--Ee tässä mitkään mutkuttelut aata..että alakaapas kiäntyvä takasin tuonne Rumpalinkavulle ja minnee voesin avistoo teitä tällä paimenkepilläinniin..taej muuten soetan polliiseille!
Pari sesioi jäykkänä kuin kaksi suolapatsaaksi taiottua Lootin
vaimoa, osaamatta edes kääntyä rappusiin,jolloin äiti laukoi lisää:
--Ielliskevväänä tulj samanlaenen parj rappusille kaappoomaan vartijotornejaan ja kehummaan,että taevasjpaekkoja olisj kuulemma vappaana taevaan kinon takarivissä lutterlaesillekkin,jos käännyttäesiin teijän uskoon...
--Sitten hyö vehkoelivatten,että mualiman lopussa kaekki kuollettin pallaavat takasin muanpiälle ilimielävinä..ja jotta kaekilla oesj ikkuenen elämä iessään uuvessa Iedenissä...
--Leijonattii ja seeprattiin ne kuulemma joesj rintarinnan taevaan ikkuisen nuoruuven lähteen vettä,että...
--Minä kyllä sanoenj niille,että jos näenj olisj asijan laeta,niin mittee myö tehtäisj kaekille sovanjäläkisille näläkäesille,kun muapallo on mustanaan niitä uusija syötettävijä kalamiston porteilta?
--Ja toesena kysymyksenäinj kyssäesisin.että millä iliveellä ne elukat,joesta yksi on sellanenj sualistaja ja toenenj sualistettava,ossaesivat ellää vierjvieressä iliman ,ettei se leejona ies kieltäenj huulillaan lipaesisj,kun onniin mehevä paestij ihan kylyjessä...?
--No ..alakeehan laskeutuva noeta rappusija nätisti alaskäsinj taej haen pastorin kaksjpiippusen haalikon käenj jatkeeks??
--Minnoon se pastorinj ilikee ukki Nilisijästä..mutta kun pastorj suuttuu..tulloo tupenrapinat!
Pari laskeutui pappilan rappusia alas niskat kyyryssä,häviämällä lumituiskuun,melkein jäämällä yhden pyöräilevän pukin alle nuoskalumessa.
Jehovalaisia ei sen koommin näkynyt pappilan paraatiovella,mutta kylläkin amerikkalaisia mormoonipoikia...mutta se onkin toinen tarina. Ne eivät tulleet pappilan pääovesta sisään..vaan kiipesivät isosiskojen Torikadun puoleisesta makuuhuoneen ikkunasta salaa treffeille..
Jouluakan ilmestyminen pappilan saliin postitorvisäkki selässä pani pikku-Jussin pissaamaan toiseen sukkaansa,siskojen naureskellessa pojan pakenemista vesiklosettiin.
Pytyltä hän ei noussut,kunnes oli heittänyt märät hyvoninsa kuivumaan emalivannan reunalle,kuunneltuaan jouluakan käheätä ääntä vessanlukon avaimenreiästä.
Akan kolistellessa eteiseen ja siitä makuuhuoneeseen,Jussi kävi kurkkaamassa vanhempien makuukamarin ovesta,miten koivistolaiskarvalakin alta ilmestyi äidin nokinen naama.
Jussilta meni hetkessä usko jouluakkaan.
Pappilan vintti oli iso avonainen kurkihirsien ja dreevojen kantama kulmatila,missä papinperheen muuttoarkkuja ja pahvisia matkalaukkuja säilytettiin. Siellä myös äitipastorska kuivatti lakanapyykkiänsä mankeloitavaksi. Mankeli taas sijaitsi tiilisessä pihasaunassa ison muuripadan vieressä. Pesukonetta ei huushollissa ollut,kun vasta joskus 1958,jolloin isäpastori myöntyi ostamaan Hooverin pulsaattoripesukoneen. Lakanapyykit pyykkäri-Hilkka liotti muuripadassa lipeällä.pesten ne Valo-pulverilla kirkkaanvalkoisiksi. Talvisin pappilan pihassa roikkui narulla vitivalkoisia ja rapeaksi jäätyneitä lakanoita..
Vintin pikkuikkunoista oli suora panoraamamaisema puutalojen yli torille ja Salonjoen yli rautatiepuistoon. Ikkunoista haaveellisena katselin Horninpuiston ja rautatiepuiston poppeleiden yli,että tuolla jossain kaukana valtameren toisella puolella olisi se Ameriikka,mitä Fammu-tädin kellastuneista ja ajan hampaan rapistamista lehdistä olin ihaillut. Isällekin tuli Suomi-Amerikka-yhdistyksen lehti.
Vintiltä pääsin helposti pujahtamaan alas naapurin portaikosta alas juosten pappilan pihalle eräänlaisena pakoreittinä ,äidin kutsuessa minua huushollin aputöihin,kuten polttopuiden hakemiseen kellariliiteristä viiden pystypönttöuunin ja salin kakluunin lämmittämiseksi,mikä kuului tehtäviini..
Naapurirapussa asuivat ensin vt.kappalaisen Savolaisen perhe ja myöhemmin kanttorila eli kanttori Topin pesue. Topit myöhemmin muuttivat kirkonmäen alapuolelle Tähkän sivulikkeen naapuriin omaan kanttorilaansa,kunnes muuttivat takaisin 1967 uuteen viranhaltijoiden tiilitaloon vanhan puretun puupappilan tontille.
Kanttori Toivo Topi sai myöhemmin Director Cantus-arvonimen kirkkomusiikin pioneerinä.Hän siten jatkoi Salo-Uskelan seurakunnan entisen kanttorin ja kirkkomusiikkisäveltäjä Rikhard Mäkisen ja Director Cantuksen manttelinperinnettä.
Toivo Topi tullessaan kanttoriksi Saloon 40-luvun lopulla halusi ,että seurakunnalla oli oma kuoronsa..omalla nimellään. Kuorolle pidettiin perustamiskokous v.1950,jolloin kuoro esiintyi kuusi kertaa,tärkeimpänä Hoosiannat adventtina.Hoosiannat adventteina olivat myös entisen kanttori Rikhard Mäkisen perinnettä. Kuoro rekisteröitiin v. 1953 Suomen Kirkkokuoro Ry:hyn.
Kanttori
Toivo Topi jatkoi kuoron johtajana kevääseen 1987.
1950-luvun puolivälissä vt.kappalainen Aulis Savolainen perheineen muutti Salosta Joroisten kautta Varkauteen.
Hänet valittiin Varkauden seurakunnan kirkkoherraksi ylivoimaisin ääni 1956. Valinnassa pelattiin jo silloin kovaa politiikkaa.
Allaolevan kirjoituksen mukaan hän oli ollut myös Salo-Uskelan seurakunnan kirkkoherrana,mikä ei pidä paikkaansa,vaan vt.kappalaisena.
Melkoisella äänivyöryllä virkaansa valittiin myös Sarsan seuraaja, Joroisten entinen kappalainen ja Salo-Uskelan kirkkoherrana Varkauteen hakenut Aulis Savolainen. Hän sai 1 625 ääntä, kappalainen Jaakko Railonkoski sai 791 ääntä ja virallinen apulainen Reino Pajunen 585 ääntä. Asetelmat eivät olleet samalla tavalla dramaattiset kuin Sarsaa valittaessa. Äänestysaktiivisuus oli kuitenkin valtiollisten vaalien tasoa, mikä oli jo tuolloin vuonna 1956 harvinaista varsinkin Varkauden kaltaisella teollisuuspaikkakunnalla.
Aarne Aulis Savolainen ennen Saloon tultua oli ollut Kivijärven seurakunnan kirkkoherrana sodan jälkeen 1945-48 .Saloon hän muutti vt.kappalaiseksi v.1948. Hänen viralliseksi apulaisekseen ja nuorisopastoriksi valittiin isäni Antti Lukkarinen v.1949 Viitasaaren maalaisseurakunnasta.
1949 Kivijärven kirkkoherra Aulis Savolainen oli Kuopion piispa Eino Sormusen yhtenä avustajana Äänekosken kirkkoherra Niilo Katilan virkaanastujaisissa. Isäni tunsi hyvin Sormusen jo pappina Iisalmesta ja Kuopiosta ennen sotia.
Niilo Katila otti kirkkoherran viran vastaan juhannuksena 1945, mutta virkaanasettamisjuhla oli vasta elokuussa. Siinä olivat läsnä Kuopion hiippakunnan piispa Eino Sormunen avustajinaan kuusi pappia eli kirkkoherrat Erkki Normaja Konginkankaalta ja Aulis Savolainen Kivijärveltä, pastorit Eero Lehtinen Saarijärveltä ja Erkki Kiviranta Jyväskylästä sekä tietenkin omat papit Samuli Aaltonen ja Aarni Anttonen.
Aulis Savolainen oli palvellut Äänekosken seurakunnan vt.kirkkoherrana vv.1944-45.
Hän ilmeisesti kuten isäni oli palvellut rintamalla sotilaspastorina ja päässyt ennen vihojen lopettamista lieventämään pappispulaa maan seurakunnissa.
Isäni samoin Jatkosodassa asemasodan aikana sai puolen vuoden palveluloman Iisalmen maalaisseurakunnan viralliseksi apulaiseksi,joutuen matkustamaan rautateillä,häkäpönttöonnikoilla,hevosreillä ja jopa suksilla maalaisseurakunnan ulkoalueiden seurakuntien kirkonmenoissa,kansliatöissä,kaatuneiden hautajaisissa sekä hätäkasteissa.
Sodan lopussa hätäkasteet olivat yleisiä,lapsikuolleisuuden ollessa suuri.
Meidän papinpesueessa isosiskoni Tiitti oli syntynyt Iisalmessa 1943,Annukka Viitasaarella 1945 ja minä Viitasaarella 1947.
Nuorimmat siskoni syntyivät Salossa 50-luvun alussa.
Sota-ajan jälkeisestä ruokapulasta ja säännöstelyajasta johtuen itsekin kärsin ns. riisitaudista,joka haurastutti luita..hampaat mukaanluettuna.
SALON KIRKOT
_______________
Edellisessä kirjoituksessa olen kirjoittanut Salon kirkon historiasta.
Salossa ollaan minun aikoinani käyty vain kahdessa kirkossa jumalanpalveluksissa,kastajaisissa,hautajaisissa ja ripillä,mukaanluettuna Helisnummen kappeli ruumiinsiunauksissa.
Kaupungissa kyllä tunnetaan vanha Emäkirkko hautausmaineen,jolla on pitkä historiansa.
Kirkko, joka melkein vieri jokeen
Salon kauppalaseurakunta ja Uskelan seurakunta yhdistyivät vuonna 1951 Salo-Uskelan seurakunnaksi (kunnat vasta 1967).
- Pappilassa oli tulipalo 20/4 1670, joka pääpiirteissään hävitti rakennukset. Maanvieremästä vanha kirkko oli joka hetki kaatumaisillaan jokeen, minkä vuoksi se revittiin maahan jouluaattona 24/12 1825; sitä ennen jo 1770, 1792, 1812 ja 1825 oli se vahingoittunut maanvieremästä. Pappilan tontista vei maanvieremä syks. 1770 noin 2/3 ja oli vaarassa mennä enemmänkin. "Uskela Cappels (St. Bertils) Församblings Skrifte-Book ifrån Anno 1667" säilytettiin ainakin 1930-luvulla Helsingin yliopiston kirjastossa.
Uskelanjoen partaalla nelisen kilometriä Salon kaupungin keskustasta koilliseen sijaitseva emäkirkon hautausmaa kellotapuleineen muistuttaa yhä paikasta, jolla Uskelan kirkko oli vähintään viidensadan vuoden ajan, 1800-luvun alkuun saakka.
Puisia kirkkorakennuksia ehti vuosisatojen kuluessa olla monta. Niiden ylläpito näyttää monesti olleen tuskallista. Vuonna 1626 kirkkoherra Kristian Agricola valitti, etteivät hänen sanankuulijansa halua rakentaa kirkkoa eivätkä pitää sitä kunnossa. Niinpä hän laitatti pari lasi-ikkunaa (kallista tavaraa siihen aikaan) ja monenlaista muutakin omalla kustannuksellaan. Omia rahojaan käytti myös seuraava kirkkoherra, Kristian Kristianinpoika Agricola, jonka perilliset sitten käräjöivät saataviaan pitäjäläisiltä.
1700-luvun lopulla pidetyssä katselmuksessa kirkon tila todettiin kehnoksi. Katto vuoti, penkit olivat ahtaat ja koko rakennus muistutti enemmän liiteriä kuin pyhäkköä. Jotkut seurakuntalaisista kannattivat kokonaan uuden kirkon rakentamista, toiset vanhan korjaamista, kolmannet vastustivat kaikkea mitä esitettiin. Kina jatkui vuosikausia.
Suurin murhe oli silti kaiken aikaa kirkon sijainti maansortumille alttiilla jokitörmällä. Lopullisesti kirkon kohtalon sinetöi jouluaatto 1825. Rakennuksen itäreunan alta vieri silloin jokeen niin paljon maata, että koko kirkko oli sinne kaatumaisillaan. Päädyttiin kirkon purkamiseen, ja alettiin etsiä paikkaa uudelle.
Kappelin kivet kierrätykseen
Nykyisen Uskelan kirkon alapuolella rinteessä oli Salon kappelin kirkko, Pyhälle Annalle omistettu pieni kivikirkko, joka lienee rakennettu 1400-luvulla. Kun Uskelan emäkirkko jokivarressa joutui lopullisesti purkukuntoon 1825, se merkitsi lopun alkua myös Pyhän Annan kappelille. Uusi kirkko päätettiin nimittäin rakentaa ylemmäs mäelle, ja osa tarvittavista rakennuskivistä saatiin purkamalla kappeli.
Kappelin länsipuolella sijainneen kellotapulin harmaakivinen alaosa on yhä paikallaan. 1950-luvulla siitä tehtiin sankarihauta-alueen muistomerkki arkkitehti Aulis Blomstedtin laatiman suunnitelman mukaisesti. Muistomerkin sisällä on kuvanveistäjä Sakari Tohkan valmistama pronssinen kello, jota koristavat kohokuviot ja juhlava runoteksti Goethen Faustista: "Yksin jää et kussa lietkin / sillä sinut tuntenemme. / Käymään tummat tuonen tietkin / sua saattaa sydämemme."
Eikö korkeampaa paikkaa löytynyt?
Engelin suunnittelema Uskelan kirkko valmistui 1832. Jo edellisen vuosisadan puolella oli todettu ja kirjattu, että mäeltä oli komea näköala eri puolille ja kirkko siellä olisi seudun kaunistus. Tämä pätee edelleen, mutta oikeassa oli kyllä myös Uskelan kirkkoherra Renvall, joka piti paikkaa aivan sopimattomana, koska sinne oli hankala rakentaa ja kirkkoväen raskasta nousta.
Salon kappeli
Salo on välillä ollut olemassa ja välillä lakannut olemasta, erotettu Uskelasta ja liitetty siihen.
Salon kappeliseurakunta, joka tunnetaan jo keskiajalta, lakkautettiin kuninkaan päätöksellä v. 1800 ja yhdistettiin emäseurakuntaan. Päätös jäi kuitenkin toistaiseksi toteuttamatta. Vuonna 1825 määräsi keisari uudelleen samasta yhdistymisestä, mutta vasta 1833 se toteutettiin, kun uusi kirkko oli valmistunut.
Salosta tuli vielä 30 vuodeksi itsenäinenkin seurakunta ennen kuin se ja Uskela yhdistettiin Salo-Uskelaksi.
Pappilan vintti-ikkunan maisemia länteen
------------------------------------------------
Marttilan eli entisen Nordlinin talon olen jo maininnut Torikadun ja Rummunlyöjänkadun kulmasta.
Sekin meni purkuun 60-luvun alussa asuinliiketalon alta. Talon alakerrassa toimi Salon Konttorikone ja nuorisobaari sekä Irja Vikströmin kauppa. Samasta kulmasta alkoivat abiturienttien eli apinarenttujen penkkariajot Lyskan rappusten edestä.Penkkariajojen lähtöjä olen seurannut monet kevättalvet.
Penkkariajoilla Salossa oli pitkät perinteet jo vanhan 1903 valmistuneen yhteiskoulun ajoilta. Vanhoissa valokuvissa Salon Oluttehtaan kuorma-autoja käytettiin näihin ajoihin.1920-luvulla penkkariajoihin kelpasivat Ford T-mallin avoautot.
Marttilan pihalla oli tiilinen autotalli-ja kaupparakennus,jonka Torikadun päässä toimi maitokauppa.
Sekin purettiin kerrostalon alta.Rakennuksen talkkarina oli kuuluisa ja temperamenttinen Putkosen Hanna Huli-koirineen. Rakennus rajasi Marttilan ja Axelssonin tontit. Axelssonin taloustavarainkauppa sijaitsi Horninkatu 9:ssä ja kulmassa aloitti Juho Pohjola vaatturinliikkeensä 1910-luvulla.Rakennuksen kulmatornin kaikki muistavat. Sekin talo purettiin 2016.Talossa oli ajoittain ja vaihtuen monenlaisia liikkeitä.
Vintti-ikkunasta katselin alas Torikadun kulmassa lankkuaidalla suojatun puhelinlaitoksen kaapelivaraston yli Salon Säästöpankin rakennuksia,jotka olivat pysyneet samanlaisina 1900-luvulta asti 50-luvun lopulle,kun paikalle rakennettiin liike-ja asuintalo.
Salon Säästöpankki 1874-1965
Aloitteen säästöpankin perustamisesta Salon seudulle teki Uskelan kuntakokous 26. kesäkuuta 1872. Uskelan lisäksi hankkeeseen lähtivät mukaan myös Halikon ja Perttelin kunnat. Sääntötoimikunta valittiin Uskelassa 25. marraskuuta 1872. Senaatti vahvisti pankin säännöt 3. helmikuuta 1874. Halikkolaisten vaatimuksesta pankin sijaintipaikaksi tuli Salon kauppala. Aluksi pankkia päätettiin pitää avoinna kerran kuukaudessa viimeisenä lauantaina klo 10-12. Vuodesta 1919 alkaen joka arkipäivä oli aukiolopäivä.
Sääntöjen mukaan pankin pohjarahasto-osuudet jaettiin perustajakuntien suuruuden mukaan. Emäseurakunnista Halikko maksoi 1200 mk sekä Pertteli ja Uskela kumpainenkin 1000 mk. Näiden lisäksi Angelniemen kappeliseurakunta maksoi 300 mk ja Muurlan kappeliseurakunta 500 mk.
Osakaskuntien ensimmäinen kokous pidettiin Uskelan pitäjänhuoneessa 12. toukokuuta 1874. Siinä valittiin pankin ensimmäinen johtokunta, johon Angelniemeltä tulivat rusthollari Johan Bergroth ja talollinen Wilhelm Hollmen, Halikosta rusthollarit K.G. Achrenius ja Johan Johnsson, maanviljelijä Erik Kavenius sekä vuokraaja Mauno Blomqvist, Muurlasta talolliset Wilhelm Böhling ja Stefan Tapani, Perttelistä maanviljelijä Ernst Börzell, jahtivouti Johan Lindroos sekä talolliset Kustaa Paselius ja Kustaa Pellonpää sekä Uskelasta rusthollari Gabriel Hemanus, varatuomari A.R. Hjelt, herastuomari Enok Nohteri ja talollinen Kustaa Seppä.
Yleisölle Salon Säästöpankki avattiin 26. syyskuuta 1874 Salon kestikievarissa, joka sijaitsi Itäisen Siltakadun varrella. Ensimmäisen talletuksen, suuruudeltaan 200 mk, teki satulaseppä Gustaf Sarén Perttelistä. Toisena aukiolokertana aloitettiin antolainaus. Laina nro 1 meni pertteliläiselle rusthollari Johan Lindellille, ja tämä Passin tilan isäntä sai käyttöönsä 18000 markkaa.
Vuonna 1898 pankin säännöt muutettiin vuoden 1896 alussa voimaantulleen maamme ensimmäisen säästöpankkiasetuksen mukaiseen kuntoon. Vuoden 1898 säännöt pitivät sisällään mm. isännistön ja hallituksen, jotka näin korvasivat aikaisemman johtokunnan.
Pankin toimipaikkana ollut kestikievari paloi Salon palossa vuonna 1887. Pankin pitoa jatkettiin, edelleen vuokralaisena, puuseppä Juhan Peltosen talossa. Vuonna 1902 Salon Säästöpankki osti oman toimitalon kelloseppä K.W. Hamströmiltä. Tontilla olleet rakennukset olivat vanhoja, joten pankin isännät päättivät rakentaa tontille uuden pankkitalon. Se valmistui vuonna 1904. Pankkitaloa uudistettiin ja korjattiin useita kertoja. Tämän vanhan pääkonttorin paikalle valmistui täysin uusi pääkonttori vuonna 1959.
Salon Säästöpankki siis sijaitsi Salon kauppalassa. Tästä huolimatta Salon kauppala ei ollut mukana sen toiminnasta. Vuonna 1900 perustettiin Salon kauppalan Säästöpankki, joten kauppalan alueella toimi nyt kaksi säästöpankkia. Vuonna 1901 Salon raastuvan kokous yrittikin häätää Salon Säästöpankkia pois kaupungista vetoamalla edellä mainittuun seikkaan sekä siihen, että Salon Säästöpankki oli asettunut kauppalan alueelle "lupaa pyytämättä". Pankin hallitus ei kuitenkaan taipunut häätöuhkaukseen, ja pankki jatkoi toimintaansa normaaliin tapaan.
Salon Säästöpankkien sivukonttorien toiminta alkoi seuraavasti: Angelniemen Kokkila vuonna 1941, Halikon kirkonkylä vuonna 1942, Halikon Vaskio vuonna 1961, Halikon Märy vuonna 1962, Muurla vuonna 1962 ja Pertteli vuonna 1953.
Vuonna 1965 Salon Säästöpankki, Kiikalan Säästöpankki (1888) ja Salon kaupungin Säästöpankki (1901) yhdistyivät Salon Aluesäästöpankiksi. Vuonna 1987 Perniön Säästöpankki ja Salon Aluesäästöpankki muodostivat Lounais-Suomen Säästöpankin. Lounais-Suomen Säästöpankki meni mukaan vuonna 1992 toimintansa aloittaneeseen Suomen Säästöpankki - SSP Oy:öön nimellä Suomen Säästöpankki - SSP Oy, Lounais-Suomen Säästöpankkialue. Kilpailijapankit ostivat SSP Oy:n vuonna 1993. Tässä kaupassa tuolloin toiminnassa olleista entisen Salon Säästöpankin konttoreista Halikon konttori myytiin Suomen Yhdyspankille ja muut Osuuspankille.
Isäntien puheenjohtajat: kunnallisneuvos K.W. Piintilä Halikko 1898, maanviljelijä Kustaa Pellonpää Pertteli 1899, nimismies Adolf Lindblom Salo 1900, sotarovasti P. Snelman Uskela 1901-1905, tilallinen J.A. Aitamurto Muurla 1906, tilallinen A.J. Heinäkari Muurla 1907, 1909-1911, 1913-1915 ja 1924-1930, tilallinen Vilho Harjula Muurla 1908, tilallinen Juho Airike Muurla 1912, maanviljelijä K.G. Achrenius Halikko 1916-1923, maanviljelijä O.M. Toivola Halikko 1931-1933, maanviljelijä Väinö Helle Pertteli 1934-1941, maanviljelijä Yrjö Lehtiö Muurla 1942-1961 ja talousneuvos Paavo Ruska Halikko 1962-1965.
Johtokunnan, myöhemmin hallituksen puheenjohtajat: maanviljelijä Ernst Börzell Pertteli 1874-1876, henkikirjoittaja C.D. Roos Pertteli 1877-1890, nimismies G.A. Lindblom Salo 1891, herastuomari Enok Nohteri Uskela 1892-1893, tilallinen Fridorf Fagerlund Halikko 1894-1897, kunnallisneuvos K.W. Piintilä Halikko 1898-1915, kunnallisneuvos Oskari Halkilahti Uskela 1916-1940, maanviljelijä Kaarlo Rinne Pertteli 1941-1951, taloustirehtööri Kyösti Uotila Muurla 1952-1954 ja maanviljelijä Alpo Niinistö Salo 1955-1965.
Katsaus arkistoainekseen
SSP Oy siirsi Salon Säästöpankin arkiston ELKAan Suomen Säästöpankki - SSP Oy, Lounais-Suomen Säästöpankkialueen arkistojen luovutuksen yhteydessä 11.1.1995. Asiakirjoja on vuosilta 1874-1978 yhteensä 3,80 hyllymetriä
Lähde:
100-vuotta kestikievarista nykyaikaan. Salon Aluesäästöpankki 1874-1974. Teksti Teuvo Alanen. Salo 1974.
|
jatkuu...
Yhdistysmies asialla
Kun
Toivo Topi
tuli kanttoriksi
1940-luvun loppupuolella, hän
halusi, että seurakunnalla on
kirkko
kuoro, nimenomaan tällä
nimellä, kertoo kuoron pitkäai
-
kainen sihteeri
Anja Palmu
. Kos
-
ka Toivo Topi oli innokas yhdis
-
tysihminen, kuorolle pidettiin oi
-
kein perustamiskokous syys
-
kuussa 1950. Samana vuonna
laulettiin julkisesti jo kuusi ker
-
taa, tärkeimpänä näistä Hoosian
-
na adventtina. Suomen kirkko
-
kuoroliittoon rekisteröidyttiin
1953.
Periaatteessa nyt vietetään siis
Salo-Uskelan kirkkokuoro
ry:n
60-vuotisjuhlaa, ja sitäkin hiukan
myöhässä johtajavaihdoksen
vuoksi.
Yhdistysmies asialla
Kun
Toivo Topi
tuli kanttoriksi
1940-luvun loppupuolella, hän
halusi, että seurakunnalla on
kirkko
kuoro, nimenomaan tällä
nimellä, kertoo kuoron pitkäai
-
kainen sihteeri
Anja Palmu
. Kos
-
ka Toivo Topi oli innokas yhdis
-
tysihminen, kuorolle pidettiin oi
-
kein perustamiskokous syys
-
kuussa 1950. Samana vuonna
laulettiin julkisesti jo kuusi ker
-
taa, tärkeimpänä näistä Hoosian
-
na adventtina. Suomen kirkko
-
kuoroliittoon rekisteröidyttiin
1953.
Periaatteessa nyt vietetään siis
Salo-Uskelan kirkkokuoro
ry:n
60-vuotisjuhlaa, ja sitäkin hiukan
myöhässä johtajavaihdoksen
vuoksi.
Yhdistysmies asialla
Kun
Toivo Topi
tuli kanttoriksi
1940-luvun loppupuolella, hän
halusi, että seurakunnalla on
kirkko
kuoro, nimenomaan tällä
nimellä, kertoo kuoron pitkäai
-
kainen sihteeri
Anja Palmu
. Kos
-
ka Toivo Topi oli innokas yhdis
-
tysihminen, kuorolle pidettiin oi
-
kein perustamiskokous syys
-
kuussa 1950. Samana vuonna
laulettiin julkisesti jo kuusi ker
-
taa, tärkeimpänä näistä Hoosian
-
na adventtina. Suomen kirkko
-
kuoroliittoon rekisteröidyttiin
1953.
Periaatteessa nyt vietetään siis
Salo-Uskelan kirkkokuoro
ry:n
60-vuotisjuhlaa, ja sitäkin hiukan
myöhässä johtajavaihdoksen
vuoksi.
