Muodot kuriin v.1949 Fordissa.Autosuunnittelijoiden savimallisotaa.1..

1931 Lincoln K Convertible Coupe

LINCOLNISTA Y FORDIIN
-----------------------------------

Henry Ford oli ostanut Lincoln-merkin toiselta Henryltä ja entiseltä partneriltaan Henry Lelandilta v.1922.
Leland oli perustanut Lincoln Motorsin v.1917 irtauduttuaan Cadillacista,minkä piti valmistaa Liberty-moottoreita lentokoneteollisuudelle sota-aikana.Vanha Henry Leland oli riitautunut General Motorsin johtajan William H. Durantin kanssa,perustamalla Lincoln Motorsin 74-vuotiaana.Hän oli ristinyt tehtaan presidentti Lincolnin,mukaan ja jota hän oli äänestänyt v.1864 presidentinvaaleissa. 30-luvun alussa toinen Yhdysvaltojen presidentti oli samoin päässyt auton jäähdyttimen koristeeksi,vaikkakin Rockne-tehtaan köyhemmän mallin nimeksi,Rooseveltiksi,presidentti Theodore Rooseveltin mukaan. Sodan päättymisen johdosta Leland oli päättänyt tehtaan rakentamisesta ja 6000 työntekijän työllistämiseksi,jolloin tehtaan koneet uusittiin loistoautomerkin valmistukseen.
Siirtymävaihe tuli Lelandille taloudellisesti kalliiksi,jolloin Henry Ford tarjoutui ostamaan yhtiön.
Henry Fordille kauppa oli eräänlainen voitto,koska hänet oltiin ajettu ulos toisesta yrityksestään Lelandin johtamien muiden sijoittajien aloitteesta.Yhtiön nimeksi tuli Cadillac ja myöhemmin General Motorsin loistomerkki sekä Lincolnin kilpailija.
Henry Ford antoi pojalleen Edsel B. Fordille avaimet Lincoln-divisioonan johtamiseen.

Bog Gregorie aloitti työnsä 5 päivää 1931 Uuden Vuoden juhlintojen jälkeen Fordilla,ylimpänä esimiehenään Edsel B. Ford,jota teknillisessä suunnittelukonttorissa kutsuttiin nimellä "Poika".
Suunnittelupäälliköllä Creceliuksella oli konttorissa 3 koripiirtäjää ja useita detaljoijia.Toiminta oli pikkuskaalaista eikä konttoria silloin kutsuttu miksikään designosastoksi.
Lincoln silloin ryhtyi valmistamaan K-sarjaa edellisen L-sarjan tilalle Lincoln-sedaneina kahdella eri akselivälillä,136-ja 145-tuumaisilla .Lyhyempi akselivälinen oli vakio-Lincoln,jossa käytettiin tehdasvalmisteisia koreja. Pitempään malliin asennettiin tilaustyökoreja erikoiskoritehtailla,joita oli 10-12 kappaletta,kuten mm.Locke,Dietrich,Willoughby ja Brunn.
LeBaron ei tehnyt kuin yhden erikoiskorisen mallin Convertible Roadsterin pitempiakselivälisen Lincolnin alustalle.Lyhyempiakselivälisiä valmisti Brunn,Waterhouse ja Locke.
Tapana oli,että Edsel B.Ford valisti erikoiskorivalmistajien korisketseistä parhaimmat.Edsel oli hyvin kriittinen detaljeista,kehoittaessaan joskus tekemään muutoksia kylkipokkausten paksuudesta ja muista detaljeista.
Koritehtaille toimitetut alustat oltiin kasattu lokasuojineen sekä jäähdytinsäleikköineen tehtaalla.
Koritehtailta,kuten Judkinsilta Merrimacistä,Massachusetsista,Brunnilta Buffalosta,New Yorkista ja Willoughbyltä Uticasta autot saapuivat Detroitiin pohjamaalattuna valkeiksi.
Koreihin asennettiin sisusta ja kaikki kiiltävä ulkopuolinen koristelutavara kunkin asiakkaan tilauksen mukaisesti.

1932 Fordin Englannin B mallin prototyyppi

1932 Fordin Dearbornissa suunnitellun 8hp-mallin prototyyppi

1932 Ford 8hp.

Y FORD
----------
V.1932 Fordin suunnittelijat otettiin uuden projektin kehittämiseen 1933-mallisen Dearbornin pikku-Fordin eli 8-verohevosvoimaisen ja 933cc-sivuventtiilinelosella kiitävän brittiläisen kansanauton kehittämiseen.1932-mallinen pikku-Ford oli kutistettu kopio Dearbornin ja Manchesterin tehtaiden B malli-Fordista.Fordin koko tuotanto Brittein saarilla oltiin muutettu sinä vuonna Manchesterin tehtailta kaakkoon Essexin maakunnan Dearborniin,mikä sijaitsi Thames-joen suulla. Bob Gregorie samoin otettiin Dearbornin suunnitteluryhmään pikkuisen britti-Fordin suunnittelussa ja mallin nimeksi annettiin Y-kirjain.
Y Fodista kehkeytyikin myöhemmin Fordin Popular-pikkuautosarja.
Grerorien mielestä vanha 8hp-malli näytti hintelältä ja jopa koomiselta kapein jäähdytinmaskein.Hän piirsi uuden virtaviivaisemman korin lievästi kaatuvin tuulilasein ja jäähdytinmaskein,jonka jopa Henry Ford I hyväksyi.Yleensä isä-Ford oli vastustanut kaikkia korimuutoksia,kuten oli käynyt poikansa Edselin johdolla suunnitellun A mallin kanssa. Hän olisi halunnut jatkaa T mallin tuotantoa sellaisenaan vuonna 1927 eikä koskaan toipunut henkisesti keksimänsä kansanfordinsa uudesta mutaatiosta.
Toisin kuin B Fordista kutistetun 8hp-mallin kanssa,Bob Gregorien Y Ford päätettiin puhaltaa isommaksi v.1933 Dearbornin Fordiksi.Tulevat 1933 ja 1934 isot Fordit erottuivat toisistaan vain jäähdyttimen muodoissa ja konepeiton sivujen hengitysaukoista,joista jälkimmäiset olivat 33-mallissa kaarevat ja 34-mallissa vinosuorat.
Bill Kramer piirtäjänä suurensi brittiläisen pikkufordin sinikopioille Dearbornin uudeksi malliksi.

1933 Ford Y

1933 Ford 40 cabriolet

1934 Ford 40 Fordor

JOE SHITAMETAL ja BOTTLEBOYS
---------------------------------------------

Fordin suunnittelutoimistossa pyöriskeli Henry Fordin jo 1908-10 värväämää henkilökuntaa kuten unkarilaissyntyinen Joe Calamb jokapaikanluutana.Yhdysvaltoihin mm. Italiasta,Unkarista ja Saksasta saapuneet siirtolaiskäsityöläiset tulivat selkärangaksi amerikkalaiseen elämään vaununtekijöinä,pyöräntekijöinä,seppinä,huonekalunikkareina jne., päätymällä1900-luvun alussa laajentuneen autoteollisuuden tarjoamiin ammatteihin.
Joe oli palvellut T mallin yhtenä suunnitteluinsinöörinä.Häntä kutsuttiin puutteellisen englanninkielen taidostaan nimellä "Joe Shitametal".
Joe oli kukkoileva ja ehkä aroganttikin pieni mies,mutta älykäs ns. kaiken kokoajana.Hän näytti enemmän ulkolaiselta diplomaatitlta muotipuvuissaan.Henry Ford tullessaan aamukierroksellaan toimistoon aina ensimmäiseksi kävi puhuttelemassa Joea,joka ensitöikseen pokkaili tervehdykseksi kuin tarjoilija lauseella:
--Hyvää huomenta herra Ford..hyvää huomenta herra Ford!!
Henry vastineeksi sanoi Joelle saman jo satoja kertoja lausutun kaneetin:
--Joe..olet ollut meillä jo ainakin 30 vuotta,etkä osaa puhua kunnolla englantia!
(Joe Calambista kerron myöhemmin John Tjaardan suunnitteleman takamoottorisen ja 1933-mallisen Briggsin koritehtaan unelma-auton koeajosta.Autohan esiteltiin v.1934 Chicagon Progress of Century- messuilla.)
Henry Ford terveiden elämäntapojen puolustajana,tupakoimattomana ja täysiraittiina ihme kyllä katsoi sormiensa läpi muutamien alaistensa käyttäytymistä. Näitä herroja kutsuttiin tehtaan "Pullopojiksi!
Eräs näistä oli Mr. Davis,jonka konttori sijaitsi Bob Gregorien konttorin vieressä,palveli Fordin patenttilakimiehenä.Toinen pullopoika ja Fordin museon antiikkiostaja,punakasvoinen Charlie Newton,oli toistamiseen jossain konttorinsa ulkopuolella,Henry Fordin tehdessä aamukierrostaan.
Kolmantena liukastelijanA oli William "Bill" Cameron,joka pystyisi jopa uimaan viinassa. Kerran Henry Ford kurkistaessaan Billin tyhjään konttoriin näytti seuralaisilleen eli Fordin tehtaan päämiehille pantomiimina pullon kallistusta suulleen lausumalla:
--Liian paljon viinaa!

John Tjaarda van Sterkenberg

LINCOLN ZEPHYR
-----------------------

Tjaardan tatramainen sketsi

1933-34 Chicagon messuilla esitelty Tjaardan unelma-auto
Briggs-koritehtaalle.

Lincoln Zephyrin isänä voidaan pitää John Tjaardaa,jolle Edsel Ford salassa oli antanut valtuudet suunnitella uusi 1936 Lincoln. Edsel halusi työn pysyvän salassa isältään Henry Fordilta,joka oli yleensä poikansa kaikkia edistyksillisiä ehdotuksia vastaan.Lincolnin johtajuuden Henry oli antanut pojalleen vain siksi,että tällä olisi jotain tekemistä yhtiössä. Yleensä isä-Henry tyrmäsi melkein kaikki poikansa ehdotukset,mistä johtuen Edsel tuthaantuneena päätyi v.1943 ennenaikaiseen hautaan.
Henry Ford I kuoli jälkeenpäin vanhana soijapapudieetillä itseään ruokkivana kitupiikkinä v.1946. Jos Henry I olisi saanut kaiken pakkomielteensä läpi soijapapupsykoosissaan,kaikki Fordien korit oltaisiin valmistettu soijapapumuovista.Yhden soijamuovikorisen Ford-proton hän oli jo teettänyt v.1942.Jopa hänen pukunsa oltiin räätälöity soijakuiduista tehdystä kankaasta ja hänen Fairlane-tilansa salissa vieraille tarjoiltiin soijapapujäätelöä kristallipikareissa shampanjan sijasta.

1942  Henry Fordin Ford Soybean Tudor

John Tjaarda van Sterkenberg oli hollantilainen v.1926 Yhdysvaltoihin muuttanut emigrantti ja Englannissa koulutuksen saanut lentokonesuunnittelija,entinen I maailmasodan lentäjä-ässä ja KLM-
lentoyhtiön pilotti.Hän oli myös poikkeuksellinen kyvykäs autosuunnittelija,jonka ensimmäinen työpaikka oli ollut GM:n Art and Color-suunnitteluosastolla legendaarisen Harley Earlin alaisuudessa.Briggsillä hän suunnitteli koreja Fordille sekä Chryslerille.Ilmeisesti Chryslerin 1934 esittelemä aerodynaaminen,joskin huonosti myyvä Airflow-malli oli ponkaissut häntä suunnittelemaan uuden virtaviivaisemman Lincolnin omiin Sterkenberg-sarjan piirustuksiensa pohjalta.
Tjaarda oli saapunut Briggs Manufacturing Companyyn kainalossaan portofolio täynnä virtaviivaisia taka- ja keskimoottorisia autoja,joidenka piirustukset olivat allekirjoitettu Sterkenberg-nimellä.Aerodynaamiset vempeleensä hän oli suunnitellut GM:n työnsä sivussa.
Briggs oli Fordin itselleen ostama autokoritehdas LeBaronin lisäksi.
Bog Gregorie Fordin suunnittelukonttorissa ei pitänyt Tjaardan pöyhkeilevän playboymaisesta käyttäytymisestä,vaikka autotaiteilijan salkku oli täynnä jo 20-luvulla tehtyjä radikaalisen aerodynaamisia ja sukkulamaisia sketsejä maantiekiitäjistä,joidenka erikoisuutena oli mm. itsekantava kori.
Bobille se ehkä oli myös ammattikateutta,tuntiessaan Edselin värvänneen keikarimaisen Tjaardan taloon ulkopuoliseksi konsultikseen uuden Lincolnin suunnitteluun.
Fordin Tjaardan v.1933-34 Chicagon Progress of Century-messuille Briggsin koritehtaalta tilaaman unelma-auton toisen kopion koeajoon Bob Gregoire pääsi v.1935 Joe Calambin kanssa.Joe istui takamoottorisen sukkulan takapenkillä hienossa räätälintekemässä asussaan ja vilttifedorassaan kuin jokin ulkomaalainen suurlähettiläs. Unelma-auto sattui jostain koneviasta pysähtymään Detroitin huono-osaisten alueen sivukadulla Joen harmiksi,koska likaiset katupojat kurkkivat auton ikkunasta uteliaina sisään,jopa ilkkumalla häntä.
Hinausauton tullessa paikalle,Joe vietiin auton takapenkillä istuen takaisin Dearbornin tehtaille.

1936 KdF Wagen

1933 Tjaardan Sterkenberg-malli

Tjaardan itekantavasta korista ja V8-takamoottorista unelma-autoa Edsel Ford ei sellaisenaan hyväksynyt uuden Lincolnin malliksi.Auto suunniteltiin etupäähän sijoitetulla uudella sivuventtiili-V12-moottorilla,joka päätyi olemaan auton heikoin kohta puutteellisen jäähdytyksen sekä polttoaineen haihtumisen takia.V12-moottori pohjautui jo käytössä olevaan V8:aan,joka kärsi samoista ilmavaivoista.
Lincolnista ei tullut mikään vauhtihirmu,vaan pehmeästi kulkeva matkailuvaunu.
Auton kaareva KdF-Wagenimainen etupääkin etumoottorin takia sai Gregorien kädestä partakoneterämäisen kiilanenän.
Kerrotaan itävaltalaisen Tatran suunnitteluinsinöörin käyneen v.1933 Briggsillä tutustumassa Tjaardan Sterkenberg-skeitseihin,missä pisaranmuotoisen auton kattoa halkoi tatramainen selkäevä.Kuulema uusi takamoottorinen Tatra 77-malli oli saanut insipiraation Tjaardan Sterkenberg-sketsistä.Historiankirjoituksissa kyllä ollaan mainittu toisin,että Tatralta Ledwinkan suunnitteleman perämoottorisen auton perusidean yhtenäisin prässätyin pohjapannuin Porsche oli vienyt mukanaan v.1934 Zündappille,missä hän suunnitteli pienen takamoottorisen Typ 12-mallin.Saman idean hän oli myöhemmin esitellyt valtakunnankansleri Adolf Hitlerin tilaamana KdF-Wagenina.

Tatra 77

1939 Lincoln Zephyr

Kaikki mekaaninen Lincolnin alustassa lainattiin vakio-Fordeista mekaanisin jarruin sekä poikittaisin ja hevoskärrymäisin lehtijousin.Vasta v.1938-malliin Lincoln sai nenänsä alle kaksiosaisen vesiputousmaskin Studebakerilta palkattujen piirtäjien ansiosta.Suunnitellusta v.1939 Studebakerin Commander-mallin etumaskista tuli siten Lincoln Zephyrin esikuva ja jota lainattiin myös GM:llä Pontiaciin sekä Buickiin.Packarkin sai sattumoisin nenänsä alle samanlaisen maskin.

1939 Studebaker Commander

V.1936 ensisesitelty Lincoln Zephyr lainasi taasen etumaskinsa v.1937 perus-Fordeihin.
Bob Gregorie Lincoln-tiiminsä kanssa olivat tutkineet yhtä Zephyrin runkoa tehtaalla v.1938 mallia suunnitellessaan.Rungosta edessä näkyi seisovan pystyssä erikoisen kapea jäähdytinkenno,jonka Gregoire päätti muutettavaksi leveämpään paremman jäähdytyksen saamiseksi.
Auton etusäleikkö samoin näytti kapenevan ylhäältä alaspain 8-10 tuumaa,jolloin Bob Gregorien piirtäjäkaveri Dick Beneicke piirsi nokan alahuuliksi kaksiosaisen vesiputousmaskin jäähdytyksen parantamiseksi.Lincolnin tuuletin alunperin sijaitsi suoraan kennon alaosassa kampiakselikäyttöisenä,jolloin tiimi päätti nostaa sen paikkaa kennon keskiosan taakse ja hihnakäyttöiseksi. V .1937 Briggsin ja Fordin välinen korisuunnitteluohjelma lopetettiin,tehtaan oman konttorin ottaessa ohjakset käsiinsä.Ford oli ostanut Briggsin koritehtaan.

1936 Lincoln Zephyr

1937 Lincoln Zephyr-edustuksen esittelytila

ALISTAIR COOKEN 1936 LINCOLN ZEPHYR
-----------------------------------------------------

1942 Alistair Cooke lähdössä Washingtonista reissuun 1936
Lincoln Zephyrillään

1942 Alistair Cooke Pasadenassa,Kaliforniassa tankkaamassa
säännöstelybensiiniä

Brittiläinen kirjeenvaihtaja Alistair Cooke oli saanut Yhdysvaltojen kansalaisuuden ennen II maailmansotaa.
Hänen toimipaikkanaan oli sotatoimien pääkallonpaikka joulukuun 7. päivänä tapahtueen Pearl Harborin japanilaishyökkäyksen aikana. Presidentti Rooseveltin julistettua sodan Japania vastaan,Cooke päätti v.1942 tehdä Amerikan mantereen ympärikiertomatkan käytettynä ostamallaan 1936-mallisella Lincoln Zephyrillä.Hän halusi tutustua ruohonjuuritasolta amerikkalaiseen "sodan hulluuttamaan" kansaan,saatuaan tarpeeksi Washingtonin poliittisesta elämästä.Sodan hulluuttamalla hän tarkoitti amerikkalaisen sotateollisuuden äkkinäistä nousua ja satojen tuhansien työntekijöiden värväämistä "sotatalkoisiin". sotatarviketeollisuuteen,mikä nosti suurissa teollisuuskaupungeissa elintasoa,joskin myös rotuvihaa värväysprioriteeteissa.Detroitissa palkattiin sotateollisuuteen paljon afroamerikkalaisia,valkoisen miesväestön päädyttyä maailman eri kolkkien sotateattereihin.
Washingtoniin akryditoituna virallisena kirjeenvaihtajana Cooke oli saanut sotaministeriön luvalla ostettua Lincolniinsa pinnoitetut renkaat.Autonrenkaat oltiin pantu polttoaineen kanssa säännöstelyyn ja vain sotateollisuutta ja elinkeinoelämää palvelevat ajoneuvot olivat säännöstelyn ulkopuolella.
Cooke ei ollut elämässään käynyt West Virginiaa lännempänä,joten mantereen läpi-matkasta vanhalla ja käytetyllä autolla ja pinnoitetuilla renkailla oli suuri haaste.
Cooke siitä huolimatta onnistui ajamaan suuremmitta ongelmitta Floridan,Teksasin ja Kalifornian kautta Chicagoon ja Detroitiin.
Vuoden 1942 kesällä kirjeenvaihtaja vieraili Lincolninsa valmistajalla eli Fordin tehtailla,joissa ei katsottu olevan suurempaa eroa rauhanajan ja sota-ajan tuotannon välillä.
Fordilla hänelle sanottiin,ettei reportteri kyselisi mitään auton muotoilusta sodan päätyttyä.Heillä ei ole mitään väliä siitä,tulisiko tehtaan ovista seuraavaa henkilöautoa.Heillä ollaan keskitetty vain raudan sulattamiseen  ja valamiseen sotateollisuuteen.
Bob Greogorie kyllä omassa haastattelussaan v.1985 kertoi,että Fordilla sotatarviketuotannon sivussa tuotettiin auton varaosia varastoon.
Detroitin autotehtailla paiskittiin ylitöitä jopa sunnuntaisinkin.Kaikkea sotahuumaa ennen v.1939 Bob Gregorie oli piirtänyt uuden Lincoln Continental-mallin,joka v.1942 mallissa oli saanut alahuuleensa leveän ja paksun kromihymyn,joka ilmestyi sodan jälkeen v.1946 hiukan muunneltuna markkinoille.

1946 Lincoln Continental Convertible

1942 Lincoln Continental Convertible

(Kirjoittaja muistaa,että Suomen tasavallan presidentillä Juho Kusti Paasikivellä v.1948 oli 1946-48-mallinen Lincoln-edustusauto samanlaisella maskilla.Stalin kyllä oli lahjoittanut presidentille toisen edustusauton Zis 110-mallin,neuvostoliittolaisen Packard-kopion.Paasikivellä oli ollut myös käytössään ennen sotaa 1937-mallinen Lincoln Zephyr,kuten eräällä tohtori William Kerppolalla.Lincoln Zephyr oli melko suosittu auto Suomessa parempien ihmisten parissa.Kotikaupungissa mm. sokeritehtaan johtajalla ja eräällä tekstiilikauppiaalla oli 1936-37 Lincon Zephyrit ennen sotia.)

1937 tohtori William Kerppolan Lincoln Zephyr

1948-50 Zis 110--preidentti Paasikiven lahja-auto Stalinilta

Palatakseni takaisin Alistair Cooken Detroitin vierailuun,Fordin Willow Runin pommikonetehdas ei ollut ainoa lajissaan kaupungin yhteisessä "War Effortissa"
B-24 pommikone ei ollut pelkästään yhden valmistajan tuotos.
Hudson Motor Co. valmisti rungon osia,jotka kuljetettiin Chryslerille,mikä viimeisteli rungot.Valmiit rungot kuljetettiin Glenn Martinille.missä koneet koottiin Fordin valmistamilla Pratt and Whitney.moottoreilla sekä Goodyearin tekemillä siivillä.
Vaikka Fordin Willow Runin tehdas oli malliesimerkki viimeisestä teknologiasta,millä kehuttiin sen valmistavan yhden pommikoneen per tunti,Henry Ford I entisenä pasifistina suunnitteli "Bomber Cityssään " 24.000 pommikoneen valmistusta,todellisen määrän jäädessä 6.000:een.Häntä kritisoitiin monelta taholta,etenkin viljelijöiden piiristä sotakiihkosta.Henry Fordhan tunnettiin pesunkestävänä maalaispoikana sydämeltään,joka maanteiden valtauksella T Ford-keksinnöllään nyt keräsi nyt lisämammonaa pommikoneilla.
Willow Runin B-24-pommikonetehdas sijaitsi Ypsilannissa,Michiganissa,kuuluisalla suomalaissiirtolaisalueella.

Willow Runin B-24-pommikonetehdas.

Fordin epäonnistuessa kuitenkin pommikoneiden valmistusmäärän tavoitteissa,tehtaalla onnistuttiin valmistamaan ennätysmäärä sotajeeppejä kaikkiin sotateattereihin.

jatkuu...Lincoln Continental ja 1949 Ford

Muodot kuriin v.1949 Fordissa.Autosuunnittelijoiden savimallisotaa..

1949.Miljoonas Ford.Istumassa William Clay,Benson
 Ford ja Henry Ford II ratissa.

--Pidä se yksinkertaisena,kevyenä ja sievänä..
Bob Gregoire,Ford-Mercury- ja Lincoln-suunnittelija
--Luovuus kulkee yhden käden kautta toiseen kuin pianonsoittajalla..
Georg W.Walker,1949 Shoebox Ford-suunnittelija

1950-luvun alkupuolella kotikauppalassani liikkui yksi harmaa ja neliovinen 1949-mallinen Mercury.Sillankulman taksitolpalla taasen seisoi jonossa Chevrolet Stylelinejen välissä useampi 1949-50-mallinen Ford Custom sekä 1952-mallinen Ford Customline.
Fordin edustajana Frans Koskenmäen Salon Automyynti Oy oli jo 30-luvulta onnistunut vakauttaa Ford-uskollisuuden ammattiautoilijoiden sarkaunivormujen alle. Fordeja oli toki yksityisilläkin,kuten Salon Sementtivalimon omistajan Lauri Ahon pojalla: harmaa 1952 Ford Customline,jonka takaluukussa komeili krominen Overdrive-nimi. Overdrivea kutsuttiin ylivaihteeksi eli loikkariksi ammattimiesten keskuudessa,mutta kaikki taksi-Fordit olivat pelkkiä kolmivaihteisia Customeja sekä Customlineja.
Customlinen riisuttua veljeä Mainlinea ei näkynyt mailla eikä halmeilla,paitsi pääkaupungissa Helsingissä valtion sekä puolustusvoimien virka-autoina,
Customlinesta tuli minun lempiautoni,koska isän pappilan työhuoneen bakeliittipuhelimesta virka-ajoihin soittama ulataksi yleensä oli yksi kolmesta sillankulman taksikopin Customlineista.
Satoihin autokuvapiirustuksiini aina olin pystynyt loihtimaan ainakin yhden Customin tai Customlinen spinnerikorominokan.Toki tykkäsin pirusti myös Kallion Repen metallivaaleanvihreästä 1949-mallisesta Plymouth-pirssistäkin,jonka kojelauta muistutti kromiripoineen Wurlitzer-jukeboksin edustaa,mutta pullukan pyörein likasiivin se näytti vanhentuneelta siloposkisten uusien Fordien rinnalla. Taksitolpan tummansiniset Chevrolet Stylelinet näyttivät linjakkailta,mutta niistäkin heijastui vielä 40-luku pulleissa takalikasiivissä.

 1952 Ford Customline-taksi

Taksiautoilija Heikki Oksasen 1937 Ford
Fordor ja 1950 Ford Custom

Älyttömän Ford-piirustusmääräni  ja haaveeni oli tulla isona autosuunnittelijaksi.Suomessa moiselle autotaiteilijalle ei tosin ollut mitään mahdollisuutta 50-luvulla,koska ainoat maan autotehtaat olivat kuorma-autoja valmistavat Sisu ja Vanaja..

Tiedossani ei silloin ollut,että Fordin v.1945 värväämä talon ulkopuolinen ja oman suunnittelutoimiston omistaja Georg W. Walker oli tehnyt töitä International Harvesterille.
Studebakerin v.1939-malliston suunnitteluryhmän johtaja ranskalainen Raymond Loewykin oli 1950-mallisen spinnerinenäisen malliston muotoilun perästä tehnyt International Harvesterille IH-logon.

Melkein kaikki tunnetut amerikkalaiset autosuunnittelijat Fordilla,GM:llä,Chryslerillä,Packardilla,Nashillä,Hudsonilla ja Studebakerilla jne. olivat aluksi tehneet töitä muille kuin autoteollisuudelle kelloista,kahvipannuista ja leivänpaahtimista vetureihin. Heillä oli myös oma sisäinen veljeskuntansa,missä hyväveliperiaatteella otettiin mukaan suunnittelutoimiston kavereita mukaan taloa vaihdettaessa.
Fordinkin suunnittelutoimistoon palkattiin konkareita GM:ltä,Chrysleriltä,Studebakerilta ja jopa lyhyen elinkaaren kestäneeltä Tuckerilta,kuten Alex Tremulis.Vaihto kävi myös toisinpäinkin.

Checker ja Fordit.
Juhart 2011

Taksikopin pokkasakki ja Ford Customline
Juhart 2004

Joskus v.1960 löysin tilaamastani Mechanix Illustrated-lehdestä pienen ilmoituksen nuorten taiteilijoiden piirustuskilpailusta ehdotuksista tulevaisuuden autosta.Väsäsin tussilla kuvan ja postitin sen kuoressa Amerikkaan.Enempää en sitten kuullut kilvasta,kun että joku jenkkipoika oli voittanut sen.
Samoin minulle oli käynyt kotikauppalan Mäki-Auton piirustuskilvassa näköisen uuden 1957 Wartburgin piirtämisessä,jossa pääsin hopealle. Taisin ilmeisesti isontaa Warrea enemmän jenkkiautomaisemmaksi.

Yhteiskoulun voimistelusalissa aivan 1960-luvun alussa näytettiin useita amerikkalaisia tietofilmejä.Niitä esittivät monet järjestöt humanitääriavun ja maantiedon väliltä. Mielenkiintoisin näkemäni filmi oli Amerikasta,missä esiteltiin Fordin Rouge-autotehdas Dearbornissa.

Filmissä tehtaan ovesta ajeltiin ulos uusia 1950-mallisia Ford Customeja. V.1962 pappilan naapuri ja perhetuttu diakonissa lensi Amerikkaan ryhmämatkalle.Hän toi minulle tuliaisiksi Fordin Dearbornin tehtailta uuden Mercury Monterey-malliston esittelybrosyyrikirjasen.
Sen innoittamana huoneeni seinille alkoi ilmestymään nastakiinnityksillä maalauksia Mercurystä.
Olin aivan lumoissani kaikista Ford-tuotteista jo 50-luvulla. Istuin kaiken vapaa-aikani naapurin vanhanrouvan vintillä lukemassa keltaisia National Geographeja ja ruskeita New York Herald Tribuneja,joidenka automainokset veivät fantasiani Amerikan pikiteille. Mieluisin mainos minulle oli v.1939 Lincoln Zephyr,mikä kiisi asvalttitietä pitkin ylämäkeen arizonalaisessa erämaakuvassa..

Siitä mainoksesta innostuneena huoneen seinillä irvisteli monen Zephyrin krominen vesiputousnokka piirustuksissani.

1939 Lincon Zephyr Coupe

Eugen Bob Gregorie

Lincoln Zephyristä voisinkin siirtyä herra Eugen Bob Gregorieen,jonka ansiolistalle voidaan pistää v.1936 Lincoln Zephyrin luominen.
Olen poiminut hänen urastaan v.1985 tehdystä haastattelusta pätkiä.

Bob oli saanut suunnittelukokemustaan nuorempana New Yorkin Long Islandin venevalmistajilla,missä hän pääsi tutustumaan venesuunnitteluun sekä laiva-arkkitehtuuriin. Hänen sukunsa oli skottilaista perua ja hänen innostuksensa autoihin oli ponkaissut jo kotitallista,missä heillä oli ensimmäinen ketjuvetoinen 1910-mallinen Mercedes. Ajan mittaan tallissa oli mm.ranskalaisia autoja,kuten Delage ja Amilcar sekä amerikkalainen Simplex että ilmajäähdytteinen Franklin. Bobilla itsellään oli käytössä viiden verohevosvoiman pikkuinen Bebe Citroen,jolla hän myöhemmin muutti Detroitiin v.1929 syksyllä,parisen viikkoa ennen Wall Streetin pörssiromahdusta.
Sitä ennen hän piirteli autokuvia Long Island Cityssä sijaitsevalle Brewster-koritehtaalle,missä valmistettiin Rolls Roycen Massachusetsin Springfieldin tehtaalla tehdyille rungoille tilaustyökoreja.
Bobin tähtäimenä aluksi oli matkustaa junalla New Yorkista Detroitiin työnhakuun autotehtaiden piirustuskonttoreissa ja poikettuuaan matkalla Syracusen Franklinin tehtaalla töitä kyselemässä,hän tapasi New Yorkin Central-aseman lippuluukulla Ray Dietrichin,kuuluisan koriräätälin,joka myös nuorempana kollina oli työskennellyt Brewsterillä. Dietrich teki koreja myös Franklinille,joka kärsi kovasta laskusuhdanteesta pörssiromahduksen aattona.

Raymond Dietrich Chryslerin
pääkorisuunnittelijana 1933-36.
Pöydällä Chrysler 1934
Airflow-pienoismalli

Raymond Dietrich oli osaomistajana LeBaron-koritehtaassa ja Edsel B. Fordin ystävä. Edsel sai puhuttua Fred Murrayn,Fordin vakioautokorivalmistajan omistajan kimppaantumaan Ray Dietrichin kanssa fifty-fifty pohjalta (Murray Bodies).Kumppanuutta kesti vuoteen 1930 asti. Raysta tuli v.1933 Chryslerin pääkorisuunnittelija vuoteen 1936.Sen jälkeen hän tekikin freelancetöitä erikoiskoreilla eri autovalmistajille.
(V. 1960 Gibson-kitaratehdas Kalamazoossa pyysi Raytä suunnittelemaan erikoissähkökitaran,josta tuli kuuluisa Gibson Firebird v.1963. Kalamazoo tunnettiin myös Checker taksitehtaan kotikaupunkina.Kirjoittajan huomautus)

1990 Johnny Winter ja Gibson Firebird V

V.1929 21-vuotissyntymäpäivänään hän saapui taskumatista giniä naukkailevan Dietrichin kanssa junalla Detroitiin.

Oli kieltolain aikaa.
Dietrichin suhteilla hän lopulta pääsi töihin General Motorsin Art and Color-suunnittelukonttoriin piirtäjäksi.Työrupeama valitettavasti kesti n. kuukauden pörssiromahduksesta.Konttoria johti pöyhkeä 190-senttimetrinen kalifornialainen keikari Harley Earl,jolla oli hyvät suhteet Fisherin veljeksiin,toisiin keikareihin,joilla oli koritehdas Flintissä (Fisher Bodies),
Hakiessaan Citroeninsa New Yorkista v.1929-30 talvipakkasissa, lämmityslaitteeton ja vesipumputon Bebe Citroen sai venttiilijousirikon. Pienessä Hanleyn kyläpahasessa Pennsylvaniassa pienen autokorjaamon mekaanikko löysi roskista v.1924 Buickin samankokoisen venttiilijousen,matkan jatkuessa Detroitiin ilman suurempia ongelmia.
Detroitissa hän sai työpaikan piirtäjänä 1929-30 talvella Cadillac Squarella sijaitsevassa Burns Towerissa toimivassa Cox & Stevensin venesuunnittelukonttorissa ja joilla oli New Yorkin konttori,joka aiemmin tunnettiin nimellä Hackett & Ferman. Bob tunsi Bill Fermanin New Yorkin ajoilta,Billin nyt halutessa Bobin suunnittelevan suuria huvijahteja valmistettavaksi De Foen telakalla Bay Cityssä. Suuret huvipurret olivat jäänteitä nousukaudelta. Bob muisti hyvin menneiltä ajoilta firman Hackett-pikaveneet.
V.1930 kevääseen riitti töitä venesuunnittelussa,Bobin käytyä vierailemassa Fordin teknillisen laboratorion  konttorissa työnhaussa. Laboratorion esimiehenä oli silloin Henry Cornelius,joka myös oli työskennellyt Brewsterin koriosastolla.
Bob palasi Long Islandille kesäksi veneilemään rikkaiden kavereidensa jahdeilla ja syksyllä South Carolinaan erään tutun plantaasille.Vasta Uutena Vuotena hän sai sähkösanoman Corneliukselta saapumaan töihin Fordille Dearbornin tehtaan teknillisen osaston laboratorioon..
(Fordilla ei ollut korisuunnitteluosastoa,kuten GM:n Arts and Color-osasto. Henry Ford I oli enemmän kiinnostunut auton mekaaniikasta.T-Forditkin sai ostaa kaikissa väreissä,kun vain osti sen mustana.V.1930 Chevroleteja sai jo kaikissa mahdollisissa väreissä. Kirjoittajan huomautus.)

Edsel B.Ford ja
isä Henry Ford I

Teknillisessä laboratoriossa hän tapasi pienen tummatukkaisen miehen,joka esitteli itsensä Edsel B. Fordiksi.
Tapaamisesta kehittyi pitkä työsuhde.
Bob ryhtyi alkutehtävikseen piirtämään erikoiskoreja Lincolnille.
Bobille vasta myöhemmin tuli mieleen tapaus yhdestä rannikkohöyrylaivareissusta,ollessaan palaamassa New Yorkiin. Laivamatkalla eräs nuori tyttö oli tarjonnut ennustamista hänelle teelehdistä. Tyttö oli nähnyt teelehdissä pienen tummatukkaisen miehen sekä pitkän valkoisen rakennuksen,joista kummatkin tulisivat vaikuttamaan hänen tulevaisuuteensa.(Edsel B.Ford ja Fordin Dearbornin tehdasrakennus).

1920 Fordin Dearbornin tehdas työntekijöineen.

jatkuu...

Hyvä kaveri vaiko Pare Ko?7. Ulkolaiset kaverit.

Kotikaupunkipostikortti 70-luvulta

Uskonkavereita
---------------------

Jussin kaveripiiriin kuului jo Suomessa monia ulkolaisia kavereita maailmankansalaisuususkoon käännyttyään v.1973.
Kotikaupunkiinsa vierasmaalaisia aatteen kavereita oli saapunut Amerikasta ja Kanadasta,joskin vihittyään persialaiskaunottaren kaveripiiriin kuului myös iranilaisia.
Calgarylainen Don Little Kanadan Sashkatchewanista kuului aatekaveripiiriin.Don työskenteli Högforsilla hanttitöissä uskonjulistuksen ohessa. Hänen olemuksensa oli suorastaan epäsiisti kampaamattomin hiuksin ja mustin kynnenalusin,mutta sydän tällä oli puhdasta kultaa.
Toinen Amerikan mantereelainen aatekaveri,amerikansuomalainen ja Minnesotassa syntynyt Sulo Mononen,jonka vanhemmat olivat saapuneet Amerikkaan vuosisadan alussa Laihialta,oli myös Jussin kaverina uskonjulistuksessa.
Sulokin puolipitkässä ja kampaamatomassa puolikaljussaan ja kikkuraparrassaan oli mitä lämpimin kaveri,joka kellekään ei koskaan lausunut pahaa sanaakaan.Ulkomuodoltaan hän muistutti enemmän interreilaavaa hippiä kuin opettajaa.
Hän opetti kansalaisopistossa englantia,vaikkakin saapuessaan Suomeen puhui vuosisadan alun vanhaa suomenkieltä,kuten "Tämä katu on hieman kaitainen.."-ilmauksessaan.Jokirantakaupunkilaiset hymähtelivät Amerikasta saapuneelle laestadiolaisten vanhempien jälkeläiselle,joka kuin historiankirjasta repäistynä lönnrootimaisen suomenkielen ohella puhui puhdasta keskilännen Amerikan englantia.
Kaupunkiin muuttaneisiin maailmankansalaisiin kuului myös phoenexiläinen ja cherokeenorjalaistaustainen David Arizonasta,joka vihkasi suomalaisen Marjan sekä alaskalainen Stormerien perhe Anchoragesta. Stormereille kylmässä Suomessa asuminen tuntui lastenleikiltä tottuneena kylmiin alaskalaisiin talviin,joihin lisäksi kuuluivat grisslykarhujen ja susien toistuvat vierailut pihatontilla.Erämaassa asumiseen tottuneina Stormerien jälkikasvukin muutti Naantalin kulmille asumaan metsän keskelle rakennettuun honkahirsimökkiin.
Perheen isähahmo Boyd Stormer trucker-lippalakissaan ja ruudullisessa logger-paidassaan olemukseltaan olisi sopinut mihinkä tahansa truck stopin dinerin pöytään jyrsimään quarter pounder-hampurilaista ja huuhtomaan sen alas gallonalla laimeata Maxwell-kahvia. Jussin vierailtua Stormereilla Inkerinkadun kumivulkaamon pihassa sijaitsevassa omakotitalossa,keittiönpöydällä aina tervehti iso termospullollinen jenkkikahvia jutunhöysteeksi.
Amerikkalaisiksi he kyllä poikkeavasti eivät kulkeneet jenkkiautolla,kuten Jussi kanadalaisella Pontiac Laurentanilla,vaan siniharmaalla Saab 95-piilofarmarilla.

Saudikaveri ja Toyota Hi-Lux Riyadhin hiekkamyrskyssä

Saudisaddiqeja
----------------
Saddiq--kaveri

Jussin muutettua v.1980 marraskuussa Saudi Arabiaan urakkatyöläiseksi.ulkomaisia kavereita alkoi kerääntymään vasta 1990-luvun alussa King Faisal-sairaalassa Riyadhissa,missä hän työskenteli materiaali-inventaariosastolla tarkastajana.Aiemmissa suomalaisissa firmoissa Jubailissa,Riyadhissa,Yanbussa ja Jeddassa hänen kaveripiiriinsä kuului myös hurreja eli ruotsalaisia,kuten tukholmalainen Göran Pettersson ja gotlantilainen Göte Liljegreen,joidenka kanssa hän jakoi muutaman suomalaisen managerin kanssa Jeddan Al Hambran kaupunginosan poikamiesvillan.Hurrit olivat Jussista parempia kavereita kuin suomalaiset helvottomalla huumorillaan. Suomalaiset avautuivat vasta aropontikkapullon avauksella. Göten kanssa Jussi oli ainoa villan keittiössä,joka valmisti oman safkansa markettien eineksistä. Göte yleensä naureskeli Jussin tapaa valmistaa ison kattilallisen kesäkeittoa viikolle lausumalla hampurilaispihvin paistostaan:
--Är de igen Jussis veckosoppatid?

King Faisal Hospital and Research Center.Riyadh

Riyadhin King Faisal-sairaalassa Jussin kaveriksi tuli inventaarikierroksilta filadelfialainen afroamerikkalainen hammasteknikko Maurice Williams,jonka kiero huumorintaju mallasi papinpojan oman kieroutuneen huumorintajun kanssa.Kavereita yhdisti sekin,että kummatkin olivat avioituneet filipinaneitosen kanssa.
Hammaslaboratorion henkilöstö oli enimmäkseen amerikkalaista superviisoreineen ja teknikkoineen,joskin yksi filippiinoteknikko sattui kuulumaan kalustoon.David Underwood toimi superviisorina ja Maurice hänen apulaisenaan. Kolmas jenkkiteknikko oli teksasilainen ja sanantonilainen Alan,joka cowboysaappaissaan väänsi käsittämätöntä drawlia,työskennellessään selkä selkää vasten Mauricen kanssa ja jatkuvassa kiistelyssä rotuopista. Alan asenteellaan olisi sopinut johonkin Lone Star Staten klukluxklaanilaiseen soluun.
Maurice yleensä jallitti Alanin kaikissa väittelyissä . Alan ei koskaan osannut laukoa takaisin yhtä pirullisesti kuin MASHin Alan Alda,vaikka hammaslaboratorio joskus muistuttikin Korean sodan kenttäsairaalaa,Mauricen työskennellessä kasvoproteesienkin valmistuksessa.
Hänen monina keksintöinään olivat syöpäpotilaiden kasvoproteesit.
Jussia Maurice taas kutsui leikillisesti All in the Family-televisiosarjan meat headiksi,josta inventaaritarkastaja ei ollut moksiskaan,mutta Alan sai Mauricelta jatkuvia terveisiä ratsastamaan kannustinsaappaineen takaisin "San Antonen" auringonlaskuun.
Maurice oli myös toisenlainen keksijä,jonka meriitiksi kuului erikoisen naisille tarkoitetun virtsakatedrin keksiminen.Hän oli patentoinut keksintönsä Amerikassa ja sen valmistuksen rojalteja tippui teknikon karttuvalle pankkitilille.
Jussi oli kerran irvaillut Mauricen keksinnöstä.että teknikkomiehen oli pitänyt tuntea naisen alapään anatomian täydellisesti,kun moisen pissavärkinkin oli keksinyt.
Meat head oli joutunut keskeyttämään perkolaattorikahvinsa nauttimisen siihen paikkaan Mauricen tekohammasporan kutkuttaessa niskakarvoja...

Saudimiehiin Jussi ostomiehenä joutui ammatikseen tutustumaan päivittäin kymmenin ylimakein kardemummakahvilasein.Kauppojen hieronnassa sähkö- ja putkisukien hole-in-the-wall-myymälöissä saudit löivät hankinnat lukkoon vasta ovella pitkillä kädenpuristuksilla ostomiehen poislähdössä. Jussi ei aluksi ollut tottunut moiseen kaupantekoon,missä saudimiehet puristelivat muiden miesten ruumiinosia.
Kavereiksi saudit hyvin harvoin päätyivät ulkolaisten kanssa,vaikka Jubalissa suomalaisurakoitsijan yksi saudiekspeditööri oli kerran kutsunut nuoren ostomiehen kotiinsa syömään saframilammasta olohuoneen matolle pistetyltä hopeavadilta. Arabialaiseen tapaan vain miehet söivät yhdessä lattialla istuen,repimällä vasemmalla kädellä lampaanlihaa partasuihinsa. Oikea käsi oli tarkoitettu kättelemiseen.
Ostomiestä ihmetytti sauditalon kiiltävät olohuoneen samettiverhot,joihin saudimiehet pyyhkivät lammasrasvaiset kätensä aterioinnin jälkeen.
Talon naisväki piileksi keittiön puolella ja kuten jopa Riyadhin Malazin kuninkaanlinnan audienssissa aterioinnin jälkeen,jolloin nais- ja palveluskunta sai syödä miehiltä piilossa lammasmurkinan jätteet,miesväen lutkutellessa arabialaismatolla vesipiippujaan ruokasavuiksi.
Saudiekspeditööri oli jopa niin ystävällinen Jussia kohtaan,että kerran antoi hänelle käytettäväkseen kullanvärisen Pontiac TransAmin,ostomiehen arabianyönsinisen Cadillac Eldoradon jouduttua koneremonttiin.
Ekspeditööri taasen arabialaismentaliteetillaan piipahti projektin työmalla silloin ,kun halusi hoitamassa suomalaishenkilöstön passi- ja viisumiasioita,TransAmin peittyessä aavikkosannan alle.
TransAmin sisusta kyllä haisi ihmislialta,ekspeditöörin saudimiesten tapaan karttaessa kehonpesua.
Hajun peittämiseksi saudimiehet lotrasivat itseään kalleilla pariisilaisilla kolinavesillä,autojen sisäpeileistä roikkuvien wunderbaumien lisätessä hajuelämyksiä..
Vesi oli liian kallista Saudissa pesytymiseen.
Vesihän erämaakuningaskunnassa oli ensimmäisenä tarkotettu juotavaksi.

Legaspi Cityn lentokenttä ja Mayon-tulivuori

Bicolandian broideja ja sissitovereita
-------------------------------------

Vihittyään filipinaneitosen Jussi sai kavereikseen suvusta ja työpaikoilta filipino-Pareja (mieskavereita).Avioliittoa ulkolaisen ja filipinanaisen kanssa katsottiin saarivaltakunnassa monessa tapauksessa neitosen passina köyhyydestä rikkauksiin,missä rakkaudella ei ollut ensisijaista paikkaa.
Jussi taas lämähti avioon pelkästä rakkaudesta,vaikkakin hyvätuloisen ulkolaisen ostopäällikön status auttoi rakkausprosenteissa,ainakin Jussin ensimmäisessä liitossa bicolilaisen pankkineitirouvansa kanssa.
Ensimmäisen kaverinsa hän sai bicolilaisrouvansa nuoremmasta veljestä,joka myös työskenteli pankkivirkailijana Legaspi Cityn ulkopuolella sijaitsevalla Catanduanesin saaren BPI:n konttorissa.(Bank of the Philippine Islands)..
Catanduanesin saari tunnetaan Filippiineillä siitä,että suurin osa saarille pyyhkivistä taifuuneista kulkee sen läpi,tuottamalla tuhojaan Albayssa ja Visayanissa sekä Boholissa,kunnes lentää Kiinanmeren yli Vietnamiin ja Hongkongiin.
Viikonloppuisin Jussi vietti osan aikaansa vaimonsa veljen kanssa tutustumisissa paikallisiin beerhauseihin,jolloin heistä tuli "glass mateja" eli lasikavereita. 80-luvun poliittisessa ilmapiirissä etenkin Bicol-provinssissa paikalliset asukkaat pelkäsivät pikkukaupunkeihin vuorilta soluttautuneita NPA-kommunistisissejä (New People's Army) tai kuten kansa niitä ystävällisesti kutsui nimellä No Permanent Address.
Sattumoisin suomalaissulhaspoika joutui barriokaljabaareissa nokitusten kommunistisissienkin kanssa samaan pöytään,vaikkeivat nämä olemukseltaan erottuneet teepaidoissaan ja varvassandaaleissaan muista juomareista.
Eron huomasi vain agressiivisemmasta asenteesta kaljatuoppien takana,muiden bicolilaismiesten irroitellessa hulvatonta huumoria San Miguel-kaljatuoppien innoittamina. Sissien tulistumisen havaitsi pelkästään varomattomasti lausutusta sanasta filippiinojen sipulinkuoren ohuesta luonteesta,jolloin levisfarkkujen kaulansuusta näytettiin pistoolinkahvaa ja varoituksella:
--A foreigner must be careful of what he is saying!"
Jussin lopulta hankkiessa eroa bicolilaisrouvastaan,jonka suvun rahoittajaksi hän katsoi päätyneensä,kärsineen osapuolen vanhempi ja Riyadhissa asuva isoveli soitteli Jussin konttoriin puheluita,missä ostopäällikköä uhattiin hengenmenolla,jos kerrankin näyttäisi nuppiaan Bicolin provinssissa.
Filippiinien turistivirasto mainosti julisteillaan:
--More Fun in the Philippines!

Ipil-ipil Street Molavessa lähellä Jussin taloa.

Bernie ja Pat
--------------
Bernie
-------
Ankkuroiduttuaan v.1984 Manilaan tuoreen filipinahoitajatarrouvansa kanssa ja uuteen rakennusvaiheen viimeisiä silauksia odottavaan taloonsa Paranaquen Mervillen asuinalueella,Jussi tuli tutustumaan kahteen itseään 10 vuotta vanhempaan filippiinomieheen naapuristossa.
Kummatkin filippiinosegnorit lähentelivät viidenkymmenen ikävuoden puolta väliä.
Bernie Abejuela,isokokoinen ja rokonarpinen miehenköriläs asui Jussin kotikadun Molave Avenuen ja Manhattan Streetin kulmassa tyttärensä miehen vanhempien talossa,pitämällä sen lisärakennuksessa sari-sarikauppaa.
Sari-sarikaupat kuuluivat manilalaiseen katukuvaan ja mistä sai ostaa kaikkea mahdollista 555- sardiinipurkkien ja Kotex-tampoonien väliltä. Ne olivat tavallisen kansan pikkumarketteja.
Berniellä oli neljä aikuista ja toimessa käyvää lasta,joista kaksi asui Mervillen puistobulevardin varrella kaksikerroksisessa Bernien lähes 90-vuotiaan vanhapiikatädin talossa. Dementoituneen tädin mahdollista kuolemaa koko suku odotteli kärsimättömästi,koska tämän takana seisoi koko suvun karttunut omaisuus,jonka Bernien isä oli haalinut elämänsä aikana kymmenin taloin ja osakkein.
Täti vain ei hevillä luopunut hengestään,vaikka jokaisen aamiaisen jälkeen aina kysäisi koska aamiainen tarjottaisiin.
Bernie eli vaatimattomalla kansaneläkkeellä tuoreen ja 30 vuotta nuoremman iloilolaisen sairaanhoitajaopiskelijan kanssa avoliitossa,koska tämän Amerikkaan muuttanut ja jenkkimiehen nainut entinen rouvansa ei myöntänyt hänelle eroa Filippiineillä. Tilanne laillisesti oli monimutkainen,koska Filippiineillä solmittu kirkkoavioliitto pysyi ikuisesti liittona Vatikaanin laeilla,mutta monet filippiinot Amerikkaan muutettuaan paikallisten osavaltioiden lakien pohjalla pystyivät avioitumaan uudelleen.
Bernien laillinen vaimo ilmeisesti oli odottamassa osaperintöään.

Bernie oli tehnyt pitkän työtingin Magnolia-meijerituotefirman kotimaan myyntipäällikkönä,johon asemaan hän oli noussut jo 60-luvulta BMW-moottoripyörällä liikkuvasta myyntitykistä.
Jussi tavattuaan Bernien aluksi sarisarikaupan tiskin takaa menttoli-Hope-askin ostoissa ei koskaan udellut,miksi myyntipäällikkö oli jäänyt aikaiselle eläkkeelle.Ilmeisesti tämä oli suvun kanssa odottelemassa miljoonapesolottopottia tätinsä testamentista.
Rokonarpisena ja ylipainoisena Berniellä oli ihmeellinen tapa saada ihailijoita nuorista naisista erikoisella sweet talkillaan.
Filippiinomiesten tavoin hänkin kävi irroittelemassa Manilan juottopaikoissa ja aina onnistumalla saamaan kainaloonsa jonkun bar maidin,jonka hän vei ruosteen syömällä Toyota Corollallaan Pasay Cityn halvimpaan motelliin.Tällä tavoin hän kertoi saaneensa lisäsulkia hattuunsa naistenkaatajana.
Filippiinomiehethän machojutuillaan aina kerskuivat voittojaan naismaailmasta.
Kaiken lurvistelun hän pystyi salaamaan nuorelta avovaimoltaan...ihme kyllä!

Bernien kautta Jussi pääsi "puolifilippiinona" avioliiton kautta asuinalueen filippiinomiesten sisärenkaaseen ja viikonloppuisiin  San Miguel-oluen,Fundador- ja Emperador-ginin virvoittamiin illanistujaisiin,missä kuten alkoholittomassa Saudissakin naiset toimivat taka-alalla ruoanlaittajina ja -kestittäjinä.
Bernie oli kyllä itse loistava kokki!

Mervillen puisto

Pat
----
Samoihin macholillanviettoihin osallistui Pat Margallo,Bernien Manhattan Streetin vastapuolen naapuri.
Bernie ja Jussi kävivät hakemassa hänet melkein joka viikonloppu Bernien uuteen ja vuokraamaan Camilla Homesin taloonsa Mervillen eteläisessä kolkassa lähellä Bicutania. Patia tarvittiin yleensä kuskiksi tämän omistamalla Mitsubishi Galantilla,mutta paluumatkan joku selvempi sai suorittaa,koska autonomistaja kaatoi giniä kurkkuunsa kuin olutta.
Illanvieton loppuajan Pat nukkui kemiallisessa unessaan täysin tietämättä muiden hauskanpidosta.
Pat oli manilalaisen International-kuorma-autoliikkeen eläkkeelle jäänyt apulaisjohtaja,jolla myös oli omaisuutta lähiprovinsseissa,kuten maatontteja ja mangoviljelmiä Lagunan Los Banosissa ja vuokrataloja Batangasin provinssin kaupungeissa. Pat yleensä otti Jussin kakkoskuskiksi vuokrarahojen keräysmatkoilleen Los Banosiin ja Batangasiin.
Hän oli kotoisin Daragan kaupungista Albayn provinssista ,puolen tunnin ajomatka päässä Jussin ensimmäisestä aurinkotalosta Guinobatanin pikkukaupungissa.Daraga oli melkein kiinni liittyneenä provinssin pääkaupunkiin Legaspi Cityyn.
Lomilleen Manilan kiihkeästä elämästä hän aina ajoi autollaan Daragan kotitaloonsa.
Hän kärsi pahasta kolesterolivaivasta,mihin alkoholi eikä varraspossu olleet parhaimpia lääkkeitä.
2000-luvun alussa Patin elämä päättyi hyvästä elämästä Mitsubishi Galantinsa takapenkillä,poikansa ajaessa häntä Manilaan Daragasta 600 km:n maantietaipaleella.

Berniekin sai lopulta hyvästä elämästä pienen sydäninfarktin joskus v.2003,jota ennen kolmikon yhteisistujaiset hyvän ruoan ja alkoholin kanssa olivat jo hiipuneet.
Pappilan Jussikin kävi kahdesti Medical Cityn sairaalassa katkaisuhoidossa dynaamisen trion kukkeloiden jälkiseurauksena.

Jussin talo 18 Molave Avenue

Super Mario
-------------

Mario Pena (Lausutaan espanjalaisittain Penya) asui Jussin talon ja villiintyneen kolmen tontin palstan takana compoundinsa korkeiden muurien takana.
Mario oli filippiiniläisen mittapuun mukaan rikas Don,joka aikoinaan oli nainut saksalaisfilippiinolaiseen von Opel-sukuun Negros Orientalin Bacolodin saariprovinssissa. Bacolod tunnettiin jo 1800-luvun lopulta sokeriruokoplantaseistaan ja sokeritehtaistaan.
Kuuluisin ruokosokeritehdasmonopoli alueella oli Victoria Mills.
Victoria Millsin entisen libanonilaisfilippiinosukuisen työnjohtajan tytär Mila asui Roger-miehensä kanssa Jussin vastanaapurina Molave Avenuella. Mila-rouvan vaaleaihoiset ja puolieurooppalaisen näköiset veljet kävivät kutsumassa Jussia illanistujaisiinsa talon terassille.Eräs veljistä ,Joseph muistutti tummilta kasvoiltaan poikkeavasti arabia.Hän työskenteli Riyadhissa Caterpillar-mekaanikkona,valitellen Jussille ulkonäöstään,että Manilaan saapuessaan Manilan kansainvälisen lentokentän tullimiehet eivät usko hänen olevan filippiinon. Samoin Riyadhin King Abdulaziz-lentokentän sauditullimiehet taas uskoivat hänen olevan arabin.

Mario Pena oli myös vaurastunut pienen sokeriplantaasikeskuskaupungin apulaispormestarina. Amerikkalaisilta peritty kick-back-mentaliteetti oli tehnyt monesta pikkukaupungin pormestarista pesomiljanöörin.
Saksalaisia eksperttejä myös tarvittiin saarilla olut- ja sokerinvalmistusalalla sekä saksalaisvalmisteisten sokeriruokovetureiden ylläpidossa . Von Opel-sukuhaarasta joku oli päässyt rikastumaan Negros Orientalissakin.
San Miguel-oluen Pale Pilsen-reseptin saksalaiset olivat tuoneet sudeettisaksalaisesta ja Tsekinmaalla sijaitsevasta Pilsenin kaupungista.
Mariolla compoundillaan oli neljä rakennusta,jonka keskelle oltiin pystytetty japanilainen puutarha lampineen ja kävelysiltoineen.Lammessa uiskenteli isohko määrä kullanvärisiä karppeja.
Aamupatikkareissuillaan Mario kävi tervehtimässä Jussia lanai-ateljeessaan,missä suomalaistaiteilija maalaili taulujaan.Tervehdyskäynnit päätyivät siihen,että Mario alkoi tuomaan isoja kanvaseja Jussille komissiotaiteen maalaamiseksi.Don Marion compoundin galleriarakennuksen seinät hiljalleen alkoivat täyttymään tuntemattoman suomalaistaiteilijan töistä.Hän oli päässyt taiteellaan kuuluisien filippiinoimressionistien taulujen joukkoon. Lunat ja Amorsolot,joidenka tauluja Mario oli kerännyt,maksoivat miljoonia pesoja,Jussin taulujen lähtiessä lanaiateljeesta muutamalla tuhatlappusella.
Jussi ei kehdannut rahantarpeessaan myydä kalliimmalla Mariolle,joka melkein väkisin kantoi mukanaan vielä märkiä öljytauluja.
Mario kannusti häntä maalaamaan lisää ja lupaamalla oikein manilalaisen galleriaexpon suomalaisen taiteilijan töille sanomalla:
--I prefer to buy good paintings of an unknown and struggling artist than bad paintings of a well-known artist..!
Mariosta näin tuli Jussin mesenaattikaveri,joka valitettavasti myös kuoli hyvästä elämästä ennen lupaamansa taidenäyttelyn avaamista.Pois mentyään Mariolla oli velkaa Jussin taidetöistä muutama kymmenentuhatta pesoa,joita hän koskaan ei saanut takaisin.
Molaven asuinalueen monet naapurit olivat kehuneet nähneensä papinpojan tauluja Marion compoundin gallerian seinillä.
Lars gratis artist!..teekkarit leukoivat 60-luvulla Vappuparaateissaan...ja käännettynä suomeksi...Lars on ilmainen artisti!

Muukalaislegioonalainen
Juhart 2003

Reservin muukalaislegioonalainen Alois
---------------------------------------
--Merde..merde!!
Jussi kuuli vanhemman eurooppalaisen näköisen miehen kiroilevan ranskaksi viininpunaisen Mercedes 300D:n avonaisen konepellin alta.
Jussi oli parkkeeranut oman luunvärisen Mercedes 200-autonsa Mervillen kirkkopuistoa reunustavan kadun varteen,odottaessaan sisällä nuorimman tyttärensä koulupäivän päättymistä katolilaisnunnien Sacred Heart-koulusta.
Hän oli uteliaisuudessaan mennyt katsomaan,mikä hätä kiroilevalla papalla oli konepeiton alla. Jussi tunsi W123-mallisen mersun läpikotaisin,jopa dieselmallitkin,päntätessään iltalukemiseksi Haynesin korjaamo-opaskirjaa.
--Es does not starten...!!
Sanoi ääni konepeiton alta saksalaisittain,jolloin Jussi tajusi keskustelevansa ilmeisesti sakemannin kanssa.
Jussi kollasi konehuoneen johdot puolasta virranjakajaan ,havaitsemalla yhden hehkutulpan johdon olleen löysänä.
Jussi pyysi miestä starttaamaan ja pienen hehkutuksen perästä 5-sylinterinen diesel alkoi kehräämään kaikilla pytyillään
--Ach schön....Danke schön!
Mies kiitteli esittelemällä itsensä Herr Alois Schultziksi..
Hän myös oli odottamansa tyttärensä koulupäivän päättymistä.
Mersujen tapaamisesta alkoi Jussin ja Aloisin kaveruus.

Jussin naisväkeä ja Mersu

Mervillessä asui joukko ulkolaisia,enimmäkseen englantilaisia ja osa australialaisia,jotka olivat naineet filipinaneitoset.Jussin lähinaapurissa asui yksi britti,joka oli erikoistunut diskovalojen asentamiseen.Diskovaloissa tämän filipinarouvakin näytti nätiltä,mutta kasvot eivät kestäneet päivänvaloa.
Ilmeisesti britti oli noukkinut siippansa jostain hämärästä beerhausesta.
Aussien kanssa Jussi työskenteli vuoden myyntipäällikkönä naapurin filippiinokaverinsa omistamassa ACE Automationin vaihtoehtoenergiafirmassa myymässä aurinkopaneleita,vesi- ja tuulivoimaloita.
Ausseille ja filippiino-omistajan välille tultua skismaa,Jussi päätti jäädä Manilan liikkeeseen,vaikka australialisten tarjous olisi ollut parempi vaihtiehto.Hän ei kyllä olisi kestänyt australialaista myyntityötä,missä aamut alettiin olut-schoonerilla ja verenpainepillerillä...You right mate!?

Jussi oli ollut kuivilla jo muutaman vuoden ja tapaaminen puoliraittiin Aloisin kanssa oli tervetullut.Alois oli astmaatikko sekä ketjupolttaja,joka ruokapöydässä söi aamupuurossaan kymmenisen eri tablettia.selviytyäkseen vinkumatta ja yskimättä päivästä..
Hänen filipinavaimonsa oli ammatiltaan opettaja,jonka Alois oli tavannut 80-luvun alussa Bonnin Yhdysvaltojen suurlähetystön tiskin takaa.
Heidän tyttärensä oli filippiiniläinen adoptiolapsi.
Schultzien talo sijaitsi Mervillen uloimmassa osassa Copenhagen Streetillä lähellä Multinational-asuinaluetta ja aivan Mervillen läpikulkevan joenpahaisen törmällä.Talon kaikki raskaat kalusteet kirjahyllyistä tolppavuoteisiin oltiin tuotu Saksasta.Kerran taifuunin aikana Mervillen joki tulvi yläjuoksun varrella asuvan shantytownin asukkaiden heittämän roskapadon kanssa,jolloin Aloisin  kalliit Biedermeier-kalusteet tuhoutuivat joen paskavedessä,mikä kattoi koko talon pohjakerroksen polvenkorkeudella. Jussi myöhemmin tapiseerasi talon kastuneen alakerran.

Alois oli syntyjään Puolan saksalaisia läheltä III Valtakunnan rajaa. Saksan valloitettua Puolan vuoden 1939 syksyllä,hänet pakoitettiin liittymään jopa Hitlerjugendiin.Hän ei kertomansa mukaan päätynyt Hitlerin viimeiseen taistoon Hitlerjugendin SS-joukoissa v.1944,vaan heitti suuren kaaoksen aikana sotisopansa äitinsä painostuksesta.Isästään Alois ei kertonut sanaakaan,ja oletettavasti hän oli kaatunut pakkovärvättynä Venäjän rintamalla.
Sodan päätyttyä Schultzin perhe muutti tuhottuun Saksaan,mistä Alois sai töitä 40-luvun lopulla eräästä autoteollisuuden alihankkijan moottoritiivistealihankkijan tehtaasta masinistina.
1950-luvun alussa 18-vuotiaana hän seikkailunhalussaan oli päätynyt Marseillesiin ranskalaisen muukalaislegioonan värväystoimistoon,josta seurasi siirto Marokkoon legioonalaiskoulutukseen.
Hänestä koulutettiin Funk eli radisti,jona hän palveli Indokiinassa radioautossa.Hän kertoi Jussille monissa keskusteluissaan,että yleisesti oletettu totuus sadoista legioonaan paenneista SS-upseereista ei sataprosenttisesti pitänyt paikkaansa,joskin hän oli muutamia tavannut alokaskoulutuksen aikana Marokossa Idi Al Abbasin kasarmeilla.
Viiden vuoden palveluksen perästä legioonasta hän palasi Saksaan ja takaisin tiivistetehtaalle töihin.

Vaikka pappilan Jussilla oli oma käsityksensä saksalaisista Waffenbrüdereinä Lapin polttajina ja Pikku-Berliineissään suomalaisten naikkosten kaatajina, Aloisin kanssa hänelle kehittyi mukava kaverisuhde. Aloisista kyllä puski ulos tyypillinen saksalainen jämttisyys kaikissa jokapäivän asioissa sekä intoleranssi filippiiniläistä manjanamentaliteettia kohtaan.Hän kyllä kerran mainitsi Jussin olleen saksalaisempi kuin hän itse,jolloin papinpoika väitti ympäristötekijöiden ja isänsä saksalaishenkisyyden vaikuttaneen tämän henkiseen kehitykseen.
Pappilan teologinen kirjasto oli täynnä lutherilaisia ja antikvalla kirjoitettuja saksankielisiä opuksia,isän puhuessa puhdasta saksaa.Lyhyestä saksasta Jussi oli kirjoittanut yo-kirjoituksissa cumlauden,pitämällä kyllä parempana englannin kieltä.Suomi oli pitkään ennen sotaa ollut saksalaisvaikutuksen alla kaupallisissa sekä tieteellisissä suhteissa.
Häneen oltiin jo äidinmaidossa isketty tietynlainen disipliinin hakuisuus kaikissa elämänmuodoissa,oli se pedin petaaminen taikka roskien pistäminen roskakoreihin.Saksalaisuudeksi sitä ei kylläkään Suomessa kutsuttu.
Saksalaisuus kyllä henki pappilasta muissakin asioissa,kuten tohtori  keittiön seinällä suhisevassa tohtori Junkersin kylmänvedenkuumennusaparaatissa (sanahirviönä),Boschin sähkövatkaimissa ja AEG:n talouskoneissa sekä Loewe Opta-mustavalkotelevisioissa. Isäkappalaisen autotkin olivat Volkswagen-kuplia. Pastorin ensimmäinen menovehjekin oli v.1956 saksalainen Miele-kevytmoottoripyörä.
Pappilassa uskottiin saksalaiseen hyvään laatuun.
Miten Jussi Aloisin tavoin päätyi Mercedesin ostoon,johtui pelkästään vaimon ja tämän pojan päätöksestä ostaa Benz taloon (rouvan petrodollareilla).1980-luvun alussa hänen kaikki suomalaiset urakkakaverinsa Saudin Jubailissa ostattivat Jussin kautta (projektin ostomiehenä) Mercedesin edustajalta Dammamin Juffalilta parisenkymmentä tuoretta dieselmersua suoraan Stuttgartista.
Itse hän ajoi 74-mallisella Cadillac Eldoradolla.
Jussille mersun imago oli laskenut taksinakujen johdosta jonkinlaiseksi pliisuksi,joskin luotettavaksi perusdieseliksi.
Aloisille käytetty MB 300 Diesel  tuotti päänsärkyä pikkuvikoineen huollon puutteesta,mutta Jussin avulla pikkuvioista päästiin eroon.
Lopulta Jussinkin Beirutin taksimersu väsähti kytkimestään,hinattuaan paatuneen 66-mallista Mercury Comet Caliente-avoautoaan kymmenisen metriä talonsa edessä molavepuun suojaan.
Jussin mersu myytiin eräälle hautausurakoirisjalle muutettavaksi ruumisautoksi,jolloin auto tuli saamaan pappilan kasvatista sopivan kirkollisen eläkeviran.
Taloon ostettiin uudeksi saksalaiseksi brasilialainen Fuchs eli Volkswagen 1500- kupla.
Tällä tavoin pappilan Jussi palasi nuoruuteensa Kraft Durch Freude-autoilun nostalgiaan.
Aloiskin myi dieselmersunsa,ostamalla tilalle Datsun 180B-mallin jostain tietämättömästä syystä.
Legioonalainen oli ilmeisesti pehmennyt autovalikonnissaan vanhenemisensa myötä,vaikka japanilaisen ratin takaa kiroilikin manilalaista liikennettä ranskaksi:
--Merde--merde!!

No 18 Molave Avenuen talli ja Fuchs

Butch and Albert...garage sale haggler friends
---------------------------------------------
Butch "Cassidy"
----------------
Jussi piti talonsa autotallissa vähän väliä garage saleja eli tallimyyjäisiä. Huusholliin oli ajan mittaan kerääntynyt paljon tavaraa ja roinaa,joista vielä voisi päästä rahoiksi.
Kasvavien tyttärien vanhemmat vaatteet,kengät ja rouvan mielestä vanhentunut muoti,Jussin Saudista ja Manilasta keräämä työkaluarsenaali vaativat uudistamista.Jussin laajentunut kirjastokin vaati perkausta,etenkin rouvan satojen pehmeäkansidekkarien osalta.
Kiinnitettyään Garage Sale-pahvin talon takorautaporttiin, tallin luiskalle kerätyn kirpputorin keskelle alkoi valumaan melkoinen ostajamäärä Molavesta ja jopa Mervillen asuinalueen ulkopuolelta sijaitsevasta shantytownista,josta monet Molaven taloissa työskentelevät carpenterot ja tuberot (timpurit ja putkimiehet) perheineen kävivät tinkaamassa ostoksiaan.
Vaatteet ja kengät menivät kierrätykseen shantytowniin,kirjat molavelaisille ja Jussin työkalut,etenkin käsityökalut shantytownin ammattimiehille.
Jussin sähkötyökaluja ja kalliimpia autoa-ja puutyöstöalan työkaluja Molaven talonomistajat kävivät tinkaamassa oikein urakalla. Jussin lähinaapuri ,DPWH:n (Department of Public Works and Highways) piiri-insinööri Butch oli aina kiinnostunut Jussin sähkötyökaluista,vaikkei inssin kädentaidot yltäneet muuhun kuin beerhausien tyttöjen kutittamiseen sekä kaljatuopin nostamiseen. Joku sähkövehje lähti hänen sormissaan kovan tinkauksen perästä mukaan. Butch piti itseään kovana naistenmiehenä ja vietti viikonloppunsa lähialueen karaokeluolissa vikittelemässä bar maidejä,jotka kutsuivatkin tätä Sugar Daddyksi.
Butchin vaimo katsoi,ihme kyllä,miehensä irroittelua sormiensa läpi,sanomalla mariaclaramaisena ja kirkossa käyvänä sekä anteeksiantavana katolisena:
--Anyway..he is a good father and provider!
Butch rakennutti kaksi talonsa yläkerrosta DPWH:n sementeillä,harkkotiileillä ja työvoimalla melkein ilmaiseksi.Tieurakoiden rasvarahoilla hän osteli viimeisiä malleja Kawasakeja ja Yamahoita talliinsa ja ilmeisesti myi Jussilta ostamiaan sähkötyökaluja alaurakoitsijafrendeilleen voitolla.
Konnamaisuudestaan Jussi kutsuikin kaveriaan Butch Cassidyksi.

Albert ja Mannerheim

Albert "Hall"
------------
Albert kävi No.16 Molave Avenuen tallissa nuuskimassa Jussin kahvipöytäkirjoja ja lanaiateljeessa tekemiä tauluja.Suurimman osan taiteestaan Jussi oli kyllä myynyt Mario Penalle,jättämällä talonsa seinille muistoksi itselleen mieluisia raideteoksia.
Albert oli kiinteistövälittäjä,jolla samoin kuin Butchilla oli silmää naiskauneudelle. Ilmeisesti hän oli eronnut,ei virallisesti,koska katolinen kirkko ei tunnusta avioeroa,vaan asui erillään vaimostaan eli Separated.
Vasta Jussin vaimonsa kanssa myytyä talonsa v.2012 Albert kävi uutterasti tallimyyjäisissä ostamassa Jussin taidetta sekä kirjoja,joita papinpoika itse olisi halunnut säilyttää.
Vaimo oli kyllä puhelimitse antanut pojalleen ja tämän vaimolle valtuudet myydä Jussin kaikki kamat ja rakentamansa brasilialainen VW Fuchs-kuplan mukaanluettuna.
Vasta facebookissa Jussin jo Lontoossa asuessa Albert halusi frendiksi.Albertin fb-tilin kuvista Jussi  havaitsi tämän poseeraavan talonsa seinille ripustettujen taideteoksiensa edessä.
Jussia harmitti suuresti,että hänen iso taulunsa Checker Cabistä suomalaisessa talvikuvassa oli mennyt alennuksella asiaa tuntemattoman keräilijän galleriaan,samoin kuin pieni mustavalkoinen marsalkka Mannerheim-potretti. Albertin ostaman yhden maalaamansa Suomi-neidonkin maalauksen Jussi oli kokonaan unohtanut ja joka roikkui Albertin yhden huoneen seinällä Checker-kuvan vieressä.
Albert oli kuvannut digikameralla otettua omakuvaansa Mannerheim-potretin vieressä:
--Me and an SS Officer by a Finnish artist.
Albert valitettavasti tiennyt Mannerheimista edes se vertaa,ettei marsalkka ollut natsi,vaikka Hitler oli tullut tervehtimään tätä 75-vuotissyntymäpäiville Immolaan. Suomi-neito oli joutunut jatkosodassa pakkoavioliittoon Saksan kanssa,kun muut maat,kuten Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat kieltäytyneet auttamasta sitä taistelussa hyökkäävää punaista karhua vastaan.
Jussi kyllä pysyi Albertin kanssa hyvähkössä taidesuhteessa,lupaamalla kiinteistöagentin ladata Filippiiniaiheisia maalauksiaan netin kautta tulevaisuudessa perustettavan ravintolan seinäkoristeiksi.
Lontoossa Jussi kyllä maalasi mielestään paremman Marskin kuvan itselleen.
Lontoon asunnon ateljeetaan papinpoika ryhtyikin kutsumaan Manilan tallimyyntikauppojen muistoksi Albert Halliksi

Albert,Suomi-neito,Checker sekä Marski 

Marski rintamalla
Juhart 2012

Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat,Papin pukuja ja kenttäpapin sotamemorabiliaa.

                                         Psykedeelinen kirkkokansuri

                                      Tuntematon kolkkapoika ja lippukunnan johtaja

MITTAPUKUJA,MUSTAPAITOJA JA PARTIOPUSAKOITA
-------------------------------------------------------------------

Salon kauppalassa ja myöhemmin kaupungissa Anttia pidettiin suosittuna kansanpappina sekä hyvänä pukeutujana Yhteislyseon kateederilla opettamassa latinaa,kirkkohistoriaa,siveysoppia ja ruotsia.Pukupakkoa vaalittiin myös kaupunginvaltuuston kokouksissa,missä Antti edusti Kokoomusta kokopuvussa.
Pastorin pukukaappi pappilassa vanhempien makuuhuoneessa olisi kelvannut Norvan Klasun miestenpukimon näyttövitriiniksi,missä puvut roikkuivat siistissä rivissä,housut prässättyinä housuhengareissa,tärkätyt ja silitetyt paidat silitettyinä ,solmiot ovitangossa,sukat palloina hyllykorissa ja alusasut näteissä pinkoissa paperoiduilla hyllyillä.Siviiliasusteiden vieressä roikkuivat mustat papinkaftaanit ja valkoiset kauluksettomat  virkapaidat,joidenka aksessorit tärkätyt liperit messinkiniitteineen sijaitsivat hyllylaatikossa.Pastori oli niin tarkka lipereistään,että santsasi pesulan tärkkäreitä,lähettämällä useasti mielestään huonosti tärkätyt papinliperit takaisin uudelleen tärkättäviksi.
Pappilan eteisessä roikkui hengareissa papin mustat virkapoplarit ja- ulsterit sekä hattuhyllyllä erilaiset virkaeedenit.Pukunarikan alla olivat papin virkagalossit samanlaisessa miltaarisessa järjestyksessä kuin pukukaapin boksatut mustat virkatopmannit sekä ruskeat englantilaiset siviilipatenttinahkakenkäparit.

Papillisen säntillinen pukeutuminen oli vastakohtana Antin vapaa-ajan pukeutumiselle mökki-ihmisenä.Jälkipolville ihmeteltäväksi on jäänyt pappispariskunnan erikoinen vapaa-ajan pukeutumistyyli,jolla olisi vertaa vain Ryysyrannan Joosepissa ja Putkinotkossa.
Antti yleensä pani mökillä yllensä kaupunginarkkitehti Paul Bernoullin lahjoittamien tirolilaisten nahkahousujen päälle risaisen kalanpaskalle ja perkauksille haisevan ja kalastuksessa fläkkiytyneen 30-lukuisen tupakkatakin niskaansa.Jakkua piti kiinni yksi langasta roikkuva luunappi ja asun silkkine kaulus oli jo ravistellut kiiltonsa pois sadekuuroissa ja koiyhdyskunnan pesänä.Pastorskakaan ei ollut huonommin pukeutunut maaliläikkäisissä ja haalistuneissa sekä polvipussisissa verkkareissa sekä haalistuneessa partioanorakissa.

                                          Kokkikappalaiska

                                                    Antti Atomivieheen kiinnityksessä

Julkisessa elämässä Antti olikin turhamainen keikari,mikä ilmeisesti pohjaantuu hänen pula-ajan puutteeseen,jolloin lapsena joutui leipäkerjuulle risaisissa polvihousuissa ja paljain jaloin Kauppisten verannanportaille.Samaa ei voida sanoa naapurin Kauppisen Kaisa-tyttärestä,jolla oli varaa pukeutumisen varakkaan kauppiaan likkana.Kaisa ei kuitenkaan koskaan ollut prameileva pukeutuja,oltuaan kiinnostunut Iisalmen huoltoasemien rasvamonttuihin ,Matkahuollon tupakansavuisiin kuskitupiin sekä raviratojen pussihousuisiin vedonlyöntijonoihin.Kaisa oli enemmän mies kuin 10 Anttia,pystymällä nostamaan olkapäälleen 50-kiloisen jakkupottusäkin vaivatta perunakellariin kantamiseksi,kun Antti ähkäili helevetinheleveteillä mökin rannassa vajaan 20-kiloisen Aldell-perämoottorin kannossa merisoutuveneen tasaperään.

Kerran 50-luvun puolessa välissä Antti pisti melkein koko nuorisopastorin palkkansa turkulaisen mittakraatarin neulomaan kokopukuun,viisipäisen papinpesueen töpätessä kuorittuja jakkuperunoita kokonaisen kuukauden muikunsuolaveteen.Isä kuitenkin yritti peitellä tuhlaustaan tuomalla kotiin Schmandtin kräämileivoksia keittiön pöytään,joista itse söi Paula-kahvia ryystäessään kolmeneljäsosaa " persona makkeelle".
Äiti joutui ostamaan Kallion lihakaupasta tiliin ruokatarpeita kuukaudeksi pitämällä samalla mykkäkoulua pappilan keikarille.

SOTAMEMORABILIAA PAPIN TYÖHUONEESSA
---------------------------------------------------------

                                        Kenttäpappi välskärin kanssa JsP:llä

Jatkosodan alkaessa sotilaspastori palveli Lapinlahden vt.kappalaisena,kunnes kutsuttiin palvelukseen Kuusamon rajavartiopataljoonan sotilaspastoriksi.Siellä hän tapasi kuuluisan sissikapteeni Marttinan,jonka johdolla partiot kävivät koukkaamassa Muurmannin radalla räjäytysaikeissa,kunnes Mikkelin Päämajan päällikkö Mannerheim käski vetäytymään pahanteosta,liittoutuneiden lend-lease-sotamateriaaliavun päästessä vapaasti kulkemaan Leningradiin.Marski oli toiminut omituisella arkuudella mielistellessään Winston Churchilliä ja Franklin Delano Rooseveltiä.
Kuusamosta sotilaspastori marssi Rukajärven valtaukseen,mistä muistona roikkui papin työhuoneen seinällä puusta kaiverrettu R-plakaatti alpakkaisen kärsivän Ristiinnaulitun vieressä.Ristin vasemmalla puolella roikkui saksalainen metallituppinen pistin ja oikealla puolella armeijan ylipäällikkö katseli lasin takaa raamitettuna huoneen erkkeri-ikkunaan päin.
Pastorin työpöydälllä vihreän kirjoitusalustan edessä seisoi messinkivaluinen roomalaissusi,jonka nisistä Romulus ja Remus nauttivat susihukan tissihyvää.Taidevalu oli kotoisin Roomasta,missä Antti mustapaitojen kanssa käväisi matkallaan Campo di Mussolinille aatetreenaukseen.Samalla reissulla mustapaidat käväisivät vuoden 1936 Berliinin olympialaisia seuraamassa ja näkemässä kiukkuisen Aadolfin todistamassa,miten arjalaissprintterit hävisivät mustalle Jesse Owensille sadan metrin pikajuoksussa.
Mustapaita-aate sekä Suur-Suomihaave pastorin kertoman mukaan kaikkosi mielistä vuoden 1944 kannaksen rautataivaan alla.
Pastorin työhuone muistutti osaltaan kirja-antikvaarilta,mistä löytyi hepreankielinen Toora,1500-lukuisia Agricolan katkismuksia ja taskuraamattuja,hengellisiä julkaisuja hyllyttäin,joiden välistä pilkotti myös paperikantisen avioliitto-oppaan Avioliiton onni-kirjan selkä,jota Jussikin kävi lainaamassa vesiklosettilukemiseksi.Kirjan räjähdypiirrokset genitaaleista kauhistuttivat papinpoikaa rumuudellaan,vaikkakin hän sai alkeiskoulutuksen erikoisista asennoista,miten nuorisopastori lähetti siemenensä lähetyssaarnaaja-asennossa pastorskan kohtuun uuden nuorison tekemiseksi.

Antin työpöydällä seisoskeli myös lippuparaati.,joka käsitti siniristilipun lisäksi Lionsien,Suomen Punaisen Ristin ja Salon Leiriveikkojen sinipohjaisen ja valkoliljaisen tunnuslipun.
Vuonna 1949 muutettuaan Viitasaarelta Saloon hän perusti seurakuntaan Salon Leiriveikot-partiolippukunnan.
Isänmaallinen ja puolikirkollinen partiolippukunta kasvatti kauppalan poikia isänmaan puolustushenkeen,lutterilaiseen teesiuskoon,solmuoppiin sekä sotilaalliseen disipliiniin erämaassa selviytymisen lisäksi.
Erikoisena yhteensattumana kansainvälisen partioliikkeen perustajan Loordi Baden-Powellin sekä nuorisopastori Lukkarisen kanssa oli se,että kenraaliluutnantti evp.B-P oli papinpoika.Pastori Lukkarisen oma papinpoika aloitti jo 5-vuotiaana kolkkapoikakoulutuksen ja 7-vuotiaana yleni leukunkäsitttelijäksi.Solmuopissa poika pärjäsi niin hyvin,että teki merimiessolmun väärinpäin vasenkätisenä ja vielä tänä päivänä solmii nauhakenkänsä lastenlenkkeihin..
Loordi B-P sattui myös olemaan  vuoden 1908 Etelä-Afrikan buurisodan Mafekingin taistelun sankari.Uroteosta hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi.Samassa hätäkässä palveli nuori Winston Churchillkin tiedotusjoukoissa..
Antti oli tavannut loordin jo 30-luvulla Suomessa kansainvälisillä partiolaisjamboreilla.
Jotain yhteistä Antilla ja loordi Robertilla oli itsensä karaistamisessa-B-P kuuleman mukaan nukkui eläkepäivinään maaseutulinnansa parvekkeella viltin alla talvisinkin,kun Antti puolestaan kidutti itseään saunareissuilla avannossa pulahtamisessa.Antti aina kylmissään juostessaan löylyyn vielä kehui ,että.."Kylläpä teki hyvvää".Moisesta rääkistä hän päätyi 70-luvulla Turun Yliopistollisen sairaalan sydänkirurgian osastolle ohitusleikkausoperaatioon.Luultavasti Bostonin poltolla oli siihen oma osuutensakin....

                                               Antti partiopäällikkönä

Kirjoitupöydän oikealla kulmalla seisoi sininen Pointers-piipputupakkapönttö,jonka kuivien porojen päällä makasi hopeahelainen Lillehammarin äkkivääräpiippu.Purkki oli Amerikan tantan Marshall-apua tupakannälkäiselle kenttäpapille,Tupakkapönttöön hengenmies harvemmin kajosi,pitämällä parempana vaihtehtona poltella  Chesterfiediä ,vihreätä North Statea ja pikku-Bostonia pajuholkissa..

Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat Sotilaspappi siviilipappina keväällä 1944.

LOTTAKINKERIT

Kinkerisana on melko outo nykysuomen kielen käytössä.Sana tulee vanhasta ruotsalaisesta sanasta gengärd eli kestitykset..

Luterilaisessa kirkossa kinkerisanaa pidettiin hartaustilaisuudesta,missä yleensä oli ruokaa tarjolla.

MAALISKUU 1944

----------------------

Keskiviikko 1.3.

2 hautausta.

Hautajaisseurat Kittilän Juhon kotona.

Kävin Sonnilassa tulomatkalla.

Torstai 2.3.

Karvasalmen kinkeri Myhkyrissä.

Väkeä isossa tuvassa vähänlaisesti.

Tuiskua.

Perjantai 3.3.

Kaste pappilassa.

Hautaushetki kunnalliskodissa.

Neljälle hoidokille ehtoollista.

Puhe lottien kurssin päättäjäisissä.

Kansakoululla saunassa.

                                  Aune muonituslottien soppakanuunan sytyttäjänä

Lauantai 4.3.

Saunapäivä ja saarnan valmistus.

Sunnuntai 5.3.

Saarna ja liturgisen ehtoollisen vietossa.

Lähtö lomalle kotiin.

Kaisa hevosella kaupungissa Hildaa ja Augustaa tuomassa.

Kaunis ilma.

                                           Kalle Kauppisen eli Kaisan  isän ravuri 20-luvulla

Maanantai 6.3.

Kaupunkimatka.

Riitta kaupungissa.(Tytär)

Kylässä Vartiaisilla.

Tiistai 7.3.

Loma jatkuu.

Keskiviikko 8.3..

Loma jatkuu.

Torstai 9.3.

Saunassa Kaisan kanssa.

Kaisa sairastui.

Läksin L-lahdelle.

Kaisa tuli Riitan kanssa pois kaupungista.

Perjantai 10.3.

L-lahdella.

Lauantai 11.3.

Vihkiminen Otto F. Tenhusella klo 15.

Lapsen kaste räätäli Rissasella.

Hildi,Pauli ja Augusta kylässä.

Kaisa vuoteessa

Rohtoja Amperlahteen.

Kaisan abortti.

Sunnuntai 12.3.

Ahtisaarna ja liturgi.

4 hautausta.

Seurat ja 3 lasta kastettavana Savonnavalta..

(Ahtisaarna on pääsiäistä edeltävän viikon saarna,jossa kuvataan Kristuksen kärsimysnäytelmää.Tulee latinan sanasta Actus.Engl. Act.)

Maanantai  13.3.

3 lasta kastettavana Pitkälänmäessä.

Kotiin.

Tiistai 14.3.

Lumitöitä ja halonhakkuuta.

Keskiviikko 15.3.

Kotiin.

Torstai 16.3.

Halonhakkuuta.

Saunassa Riitan kanssa.

Kurki-Suoniolla.

Perjantai 17.3.

Saarnan valmistusta.

Kertun päivä.

Lauantai 18.3.Saarnan valmistusta.

Kansliatöitä.

Sunnuntai 19.3.

Päiväsaarna.

4 hautausta.

Kastematka Oravilahteen.

Ankara nuha,päänsärkyä ja verenvuotoa nenästä.

(Antti oli kastanut itsensä hikiseksi halonhakkuussa ja kylmettynyt)

Maanantai 20.3.

Kaste rovastilassa.

Seurat Saunaniemessä.

Myöhästyin.

Kansliatöitä.

Tiistai 21.3.

Mikko Kivekäs pappilassa vieraana.

Lapsenkaste.

Seurat Lyytikäisillä Nortevalla.

Väkeä paljon.

Matka kotiin.

Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat.Matka Kuusamosta Kivennavalle

SALAMASOTAA KANNAKSELLA
----------------------------------------

                                     Karjalan kannaksen kartta 1938

Kenttäpastori tarkasteli vielä vientejään matkastaan Kuusamojärveltä Kivennavalle Ajastajan edellisiltä sivuilta,jotka olivat hien ja sadeveden tuhriinnuttamia marssien aikana:

Toukokuu.Keskiviikko 31.5.
Hyvä marssikeli,mutta märkärakkojen vuoksi oli autokuljetukseen turvauduttava.
20 km.

Ajastajasta puuttuvat kesäkuun 1. ja 2. päivän viennit.

Lauantai 3.6.
Tehtiin 17 km ja saavuttiin Joutajärvelle.
Soitin Hannes-serkulle (Hannes Lukkarinen) K-kärvelle.
Autokuljetukseen piti turvautua.
Kaunista.
(Hannes-setään tutustuin itse Punkasalmella v.1959 kesällä poiketessamme isän kanssa hänen luonaan.Hanneksen talo oli ihan järven rannassa,josta hän kävi töissä läheisellä Putikon pysäkille.Hannes myös oli VR-läinen.Pysäkki sijaitsi aivan Punkasalmen ja Punkaharjun välisen rautatie-maantiesillan läheisyydessä.
Olimme matkalla Savonlinnan kautta Sulkavalle kansainvälisen partiojamboreen aloittamiseen Sulkavan partio-opistolle,jota johti oululainen isän partiokaveri "Pappa" Ollila.)

Sunnuntai 4.6.
Lastaus ja junakuljetuksen alkaminen.
K-järvellä Hannes rouvineen tapaamassa.
Pohjolassa eivät koivut hiirenkorvallakaan.

Maanatai 5.6.
Junakuljetuksen 2. päivä.
Kajaani ½4:n aikaan.
Kaisa Iisalmen asemalla vastassa.
Korviketta ja tuoretta känttyä.
Koivut hiirenkorvalla.

                                                Koivun kukka-hiirenkorva

Keskiviikko 7.6.
Junakuljetuksen 3. päivä.
Kuopio,Mikkeli,Kouvola.
Etelässä jo kaunis kesä.

Torstai 8.5.
Simola,Viipuri,läpi hävitetyn,mutta niin paljon jo jälleenrakennetun Karjalan ihanien seutujen Raivolaan.
Marssi Kivennavalle 26 km.
Oltiin pakotettu turvautumaan autokuljetukseen.