Brittiautojen maihinnousu Hornin kortteliin..Ford-holistin tunnustus- ja tunnistuskirja 1.

Teespagaati
Juhart 2004

Ford-holistin tunnustukset
--------------------------------------
Olen palstallani puhunut melkein loputtomiin 1950-luvun kotikauppalani jenkki-sekä britti-Fordeista.
Autohulluuteeni on sukuhistoriassa syvät juuret. Lääketieteessä sitä on nimetty akuutiksi automobilian aiheuttamaksi jälkipsykoosisyndroomaksi (AAPPS--Acute Automobilia Post-Psychosis Syndrome),johon ei edes Pyhästä Netistä löydy korjaus-appsejä. Nykyisin autottomana syndrooman lääkkeiksi kelpaavat vain W.H.Smithistä ostamani jokakuukautiset autolehdet, kirpputorien koreista löytämäni autokirjat, Matchboxin ja Dinkyn valupienoismallit sekä harrastekaupoista ostamani koottavat autopienoismallit. Tuloksena pienen yksiöni kirjahyllymetrit vain pidentyvät. Silti en ole vielä päätynyt henkiselle keräysrappiolle asti,kuten eräs brittiläinen rohmukeräilijä,joka kuolla kupsahti keräämänsä romumäärän alle,olohuoneen lattian pudottua kellarikerrokseen.

Mulanniemen T Ford Touring
Juhart kollaasi 2010

Minusta tuli Ford-mies muutettuamme Salon kauppalaan v.1949 keskisuomalaisesta Viitasaaren pitäjästä.
Isäni kotona Iisalmen sandelsinkadulla ei omistettu autoa,vaan ukki Juho Lukkarinen toimitti arkkutimpurina ruumisarkut hevoskärryillä tilaajille. Äidin kotona Iisalmen maalaiskunnan Mulanniemen tilalla kyllä huristeltiin oikealla suflettikattoisella T-Ford Touringilla,kunnes taloon ukki Kalle Kauppinen osti v.1936 uuden Opel Olympia Kadettin.Äidilläni oli ollut ajokortti jo 30-luvun puolivälistä asti,vaikkei sodan jälkeen enää koskaan astunut ratin taakse,siirtymällä takapenkkiajuriksi.
Isärovastikin ajoi AB-ajokortin vasta 60-luvun puolivälissä ylui 50-vuotiaana,Hän kylläkin oli ajanut moottoripyöräkortin kymmenisen vuotta aiemmin,ostettuaan virkapyöräkseen kirkkoherra Zidbäckin pojalta ja pastorilta Aslakilta 1956-mallisen saksalaisen Miele-moottoripyörän,joka kuutiotilavuudeltaan ylitti yhdellä kuutiolla (51cc) mopediluokan.Mopedin pienen vakuutuskilven sijasta Mielen kurasiipiin ruuvattiin leveät mustapohjaiset rekisterikilvet,jotka silloinen kappalainen sai viikattua reunoistaan,lähtiessään pappilan pihasta etupyörä ilmassa portinpylväitä nuollen virka-ajoihinsa..

1963 Neckar Jagstia edusti
Salossa Auto-Lindblom

Ensimmäisen autonsa hän hankki 60-luvun lopulla..Neckarsulmissa valmistetun Neckar Jagst 770-mallin eli saksalaisen pikku-Fiatin,jolla hän 30-luvun mustapaita-aateveljiensä kanssa hurautti Roomaan asti muistelemaan vuoden 1936 Campo Mussolinia.
Saksalaismerkissä hän pysyi jälkeenpäinkin..eli Kraft durch Freude-Wagenissa..
Isärovasti lopulta 70-luvun alussa hankki vähän käytetyn ja taivaansinisen 1967 VW 1300 Kuplan,mikä vaihtui maruuninpunaiseen 1970 VW 1300 Kuplaan..ja joka vaihtui lopulta siniharmaaseen 1982 VW Poloon,joka riitti hänelle elonsa loppuun saakka 1987 Kemiön saaren Taivastiellä..Volkkarien ostoon rovasti päätyi,koska eräs hänen entisistä partiopojistaan piti kotikaupungissa VW-edustusta .
Ikuiset partiolaiset pitivät yhtä autokaupoissakin.

Palo pappilassa
Juhart 2010.
Kuvassa  britti-Fordit:
vas. 1951 Fordson Thames 7E,
keskellä 1947 Fordson Thames
7V:n rungolle
koritettu  VPK:n paloauto ja
 oik. 1956 Ford Thames-paku

Ilmeisesti äitini verestä taikka äidinmaidosta olin saanut Ford-basillin,vaikka elämässäni en ole omistanut kuin yhden Ford-konsernin tuotteen,manilalaisen 1966-mallisen Mercury Comet Caliente-avoauton. Sekin sattui olemaan väriltään musta,mikä hyvin passasi papinpojan titteliini..
Olen kyllä ajanut erilaisia Fordeja,kuten Lammervon punaista 1965 Ford Anglia (Thames)-pakettiautoa Kiskossa,hammaslääkäri Inkeri Linnan punaista 1969 Ford Escort GT:tä Salosta Naantaliin ja takaisin,Berny Abejuelan pojan kullanväristä  1979 saksalaista Ford Granadaa Manilassa,istunut Salossa Eino Heinon vihreän 1951 Fordson Thames E83W-pakettivaunun ja harmaan 1956 Ford Thames-pakun takaosassa housulaatikoiden välissä sekä Salon Seudun Osuuskaupan johtaja Reino Palmun vaaleanvihreän 1951 Ford Prefectin etu-ja takapenkeillä .Lisäksi olen testannut Oksasen tummanvihreän 1949 Ford Custom-pirssin ja samoin Lundenin luunvärisen  1952 Ford Customline-pirssin takapenkit ja viimeiseksi Oksasen valkoisen 1962 Ford Fairlane-taksin etupenkin....
Niin...ja v.1968 heinäkuussa sain TJ-kyydin (TJ-Tänne jäätte) kotiuduttuani Hangon Rannikkopatteriston esikuntapatterin edestä raisiolaisen alikersantin punavalkoisen ranskattaren eli 1960 Simca (Ford) Beaulieun takapenkillä kotikaupunkiini Saloon..Viimeiseksi kokeilin v.1974 Salon Sokeritehtaan harmaan ja kolhiintuneen 1965 Ford Transitin puikoissa käyntiaikana tavarankuljetusta tehtaan varastosta kuivaamoon...

1961 Pontiac Laurentiani ja 1967
Fiat 600D:ni
Juhart 2012

Olen kaikesta Ford-hulluudestani huolimatta ollut tasapuolisesti kaikkiruokainen automerkeissä.
Omistamani autot ovat olleet merkkikirjossa 1967 Fiat 600 D,1961 kanadalainen Pontiac Laurentian Salossa,1974 ja 1977 Cadillac Eldoradot Saudissa,1976 Oldsmobile Cutlass Supreme Manilassa,1978 Dodge Magnum XE ,1985 Citroen BX 16TRS Saudissa,1966 Mercury Comet Caliente avo,1980 Mercedes-Benz 200,1979 Toyota Land-Cruiser Feroza Top-maasturi ja 1974 brasilialainen VW 1500-kupla Manilassa...

1939 Salon Automyynnin britti-Fordit,
Sussex ja Prefect

Kotikauppalani  ja myöhemmin vuodesta 1960 kotikaupunkini on 110-vuotisen autoiluajan ollut ensimmäiset puolivuosisataa kalustoltaan amerikkalaisvoittoista. Siitä huolimatta salolainen Frans Koskenmäen Ford-edustus Salon Automyynti Oy Halikon tullissa on myynyt 30-luvulta asti Amerikan Fordien kyljessä britti-Fordeja,kuten v.1939 Sussex-kuormureita ja Prefect-henkilövaunuja.Uskoisin Koskenmäen myös myyneen ensimmäisiä Y Fordeja ja Anglioitakin.
Yhdessä v.1939 otetussa kuvassa myymälän edessä komeilee kaksi brittiläistä Dagenhamin tehtaan ylpeyttä; uusi Ford Sussex- kuormuri sekä Prefect-henkilöauto.

1950 Tytti Hertto ja von Knorringin tytär
Poutasen huonekaluliikkeen edessä,missä
seisoo myös 1939 Ford Prefect
 siirtorekisterissä.
Oikea kuva on Annankatu 10:stä,jonka
paikalla myöhemmin Venho edusti
Skodaa. 

Samainen Prefect jälleen näkyy toisessa fotossa Horninkadun edessä v.1950 John Poutasen huonekaliliikkeen edessä valkopohjaisissa siirtokilvissä. Herton Tytti sekä Åminne Godsin kartanon omistajan kreivi von Knorringin tytär poseeravat uusien fillareidensa kanssa Prefectin edessä. Ilmeisesti Prefect oltiin kunnostettu sodan käyneenä takaisin liikenteeseen.
V.1950 Salon Automyynti Oy:n Ford-edustus oli jo muuttanut Halikon tullista keskustaan Turuntie 3:een Salon Seudun Osuuskaupan vastapuolelle myymään amerikkalaisia,saksalaisia,ranskalaisia ja brittiläisiä Fordeja.

1958 ca. Automyynti Helsingintiellä
 Kuparikulmassa
Edustalla  saksalainen 1951 Buckel
Taunus
 ja englantilainen 1949
 Vauxhall Velox

Kauppalalaiset ostivat sinä vuonna upouusia propellinenäisiä amerikkalaisia Ford Customeja ja vesiputousmaskisia Mercuryitä,saksalaisia jo v.1939 ennen sotaa esiteltyjä ja kasvoehostettuja Ford "Buckel" Taunuksia , ranskalaisia kyrmyselkäisiä Ford Vedettejä eli pikku-Mercuryitä, ja brittiläisiä "Istu suorassa ja kerjää-mallisia" Ford Anglioita,Prefectejä sekä mainitsemiani  jo v.1938 ensiesiteltyjä Fordson Thames E83W-pakettimalleja..
Myyntiin pian olisi tulossa Dagenhamin Fordilta ihkauusi ja sileäkylkinen Ford Consul-Zephyr Six-Zodiac-sarja (brittiläisittäin 3 Graces) ja v.1953 itsekantavakorinen Ford Anglia-Prefect-mallisto.

1948 Fordson Thames 7V

Kauppalan Ford-kuorma-automallistoa edustivat tylppänokkaiset ja oikeanpuolisilla rateilla varustetut 1947-48-malliset britti-Fordson 7V:t,joita sodan jälkeen tuotiin maahan Britanniasta muutama sata kappaletta käytettyinä,osa alkuperäisillä hyteillä ja osa koritettiin ja koottiin Fordin Helsingin hernesaaren tehtaalla Suomessa. Uudet Fordson ET6-kuorma-automallit tulivat kauppalaan 50-luvun alussa jo ennen 7V-malleista tunnetuilla sivuventtiili-V8-moottoreilla varustettuna.
Pian niitäkin tultiin saamaan kansiventtiilinelosmoottoreilla sekä Perkins-dieseleillä...
50-luvun alun V8-moottorista ja v.1936 ensiesiteltyä Ford Pilotia en kuitenkaan nähnyt yhtään kappaletta kauppalassa,joskin osuuskaupan johtaja Palmun uusi Ford Prefect keimaili Pilotista pienennetyllä kromimaskilla Asemakadulla kauppatalon edessä.

1949-53 Ford Prefect.
Aussie-mainos

50-luvun taitteessa kauppalassa elettiin vielä säännöstelyaikaa,jollloin elintarvikkeetkin saatiin kaupoista säännöstelykorteilla.Autopula samoin oli erittäin ankara ja liikkuminen tapahtui sodasta selvinneiden autoveteraanien avulla.
Moni sodan käynyt auto oli väsähtänyt ja tervaantunut moottoreiltaan puukasutinkäytöstä,osan joukkoliikenteessäkin vielä kulkiessa puukaasulla.
Autopulaan auttoi Englanti,joksi me silloin kutsuimme Yhdistyneitä kuningaskuntia ja joka kipeästi tarvitsi ulkomaan valuuttaa maansa jälleenrakentamiseen.
Suomenmaassa otettiin myös käyttöön valuuttasäännöstely,jolloin vain kipeämmin autoa tarvitsevat saivat maahantuojien rajoitetuista tuontiautomääristä itselleen uudet ajokit....ja tietysti brittivalmisteiset.

Kotikortteli n.1962.Punaiset ringit
kuvaavat
Salon kirkkoa sekä pappilaa

Kotikorttelini,jota 50-luvun alussa vielä kutsuttiin Hornin kortteliksi jakoi pohjoispuolella Helsingintie,idässä Kirkkokatu,etelässä Raatihuoneenkatu ja lännessä Horninkatu,oli enemmistöltään autotalleissa seivovasta henkilöautokalustosta sekoitus amerikkalaista ja eurooppalaista. Brittivähemmistömerkkejä edustivat tietysti Lammervon housutehtaan pihalla Rummunlyöjänkadun varrella sekä  Hurstin hedelmäkaupan Salon Säästöpankin viereisen kerrostalon pihalla yleensä tavaran purussa tai lastauksessa takaovet aukinaisina seisovat Fordson E83W pakettivaunut..Samanmerkkisiä löytyi kauppalasta useita kymmeniä.,jopa Saloran radiotehtaan jakeluautona.

1951.OTK:n Fargo

Pappilan naapurin liesitehtaan kuljetuskalusto käsitti ainakin yhden 1954-mallisen amerikkalaisen Ford F-600-kuormurin,mutta yhtiön Tehdaskadun varrella sijaitsevan valimon ja Rummunlyöjänkadun välistä rahtia hoiti 1951- mallinen brittiläinen Dodge Kew-rekka,jota Suomessa löytyi myös Desoto- sekä Fargo-merkkisinä. Ammattikuljettajat kutsuivat mallia Lehmänseläksi erikoisen alasluiskahtavan konepeiton takia.Brittikuljettajat taas kutsuivat sitä nimellä "Parrot Nose" eli Papukaijan nokka".
Leinon liesitehtaan omistajilla myöhemmin oli liiketalon edessä parkissa komea kaksivärinen eli keltavihreä Armstrong-Siddeley Star Sapphire. Siddeley-tehdas tunnettiin Britanniassa sota-ajalta lentokonemoottorien valmistajana.
Panen aakkosjärjestyksessä listassani kauppalan kaduilla bongaamani brittiautomerkit 1950-luvun taitteesta alkaen:

1. Austin of England:
---------------------------------

1954 Austin A40 Somerset

Sota-aikana Austin Motor Company valmisti Britannian armeijalle Lancaster-pommikoneita sekä kuorma-autoja.
Ensimmäiset kotikorttelissani vierailevat Austinit 50-luvun taitteessa olivat v.1948 esitellyt uudet Austin Devonit sekä Dorsetit,jotka kuuluivat Austin of Englandin ns. Counties- eli maakuntasarjaan. 50-luvun alusta mallisarjaan tuli lisäksi pyöreä A40-Somerset sekä pienempi A30-35,joka ristittiin kansan suussa Puukenkä-Austiniksi.Pikku-Austin vielä käytti vanhanaikaisia vaijerijarrujakin. Somersetin pulskampana isosiskona oli A70 Hereford,jollaisia mm. näkyi Turussa ULA-takseina (radiotakseina).

1952 Turun ensimmäisiä ula-takseja:
1952 Austin A70 Hereford
ja 1947 Checker A2

Vanhempaa 1947-50 ja Devonin sekä Dorsetin mallista isommaksi kasvatettua Herefordia näkyi kauppalassa muutama ja Turussa useita...(Hereford oli myös Britanniassa tunnettu lehmämalli ja Austinin sisar Morris käytti Cowley-merkissään lehmän kuvaa.)
V.1952 Austin Motors Co. ja Morris Motors Co. yhdistyivät British Motor Companyksi (BMC),jolloin Morris-yhtymän perustaja William Morris alias Lord Nuffield erosi johtokunnan puheenjohtajan paikalta pelätessään Morris-autojen saavan uudet kansiventtiiliset B-sarjan Austinin moottorit. Näin kyllä tulikin käymään,jolloin Morrisin sotaaedeltävät sivuventtiilikoneet syrjäytettiin Austinin uusien kansiventtiilimoottoreiden tieltä,jolloin BMC:n myyntiluvut kohosivat huippuunsa.

1947-54 Austin A40 Devon 10cwt Van

Mäystin of Finland
-------------------------------

1948 Austin 16

1960-luvulla aluesairaalan kirurgi Sarparannan pojat olivat kunnostaneet kartsa-autokseen 1946-mallisen mustan Austin 16-limusiinin suurennetuin takalasein.Valkoisin Panu-ulkolateksikirjaimin kuljettajan ovessa luki "Mäystin"ja etulokasuojan antennissa lepatteli oravanhäntä mainoksena uudesta Hotrod-villityksestä,joka kylläkin enimmäkseen näkyi kaduilla Paakkosen Sepon vaatekaupasta ostettujen dongareiden nahkaisista Hotrod-täkyistä.
Mäystin-nimi tunnettiin enemmänkin hikilautasuksien nahkaisista hiihtomonoremmeistä.
Harvalla nuorella silloin oli vielä omaa autoa,varakkaamman teinipoikaluokan ajellessa kartsalla Vespa-skoottereilla.
Itse pidin mustan Austinin takkaikkunasuurennosta harvinaisen automallin pyhäinhäväistyksenä ja raiskauksena eikä Austin 16 Mäystin-Kustom elänytkään päiväperhosena kuin yhden kesän,joutumalla Eklundin romuttamoon Granitin verkkoaidan taakse.

1954 ca.1947 Austin K4,1951 Fargo Kew
 ja 1954 Austin A30 asvalttitöiden keskellä Keskuksen talon edessä
Juhart 2010.

Austin K4-mallisella (1946-50) raskaammalla kalustolla salolaiset ammattiautoilijat kippasivat soraa ja santaa rappukippisiltä ja peltipohjaisilta lavoilta rakennustyömailla sekä katutöissä pitkään 50-luvulla.K4-malli pohjautui paljolti sota-aikaiseen Austin K2-malliin.
Kauppalan ammattiautoilijoiden keskuudessa Austin K4-kuormureita pidettiin alitehoisina uusien 1948-50 amerikkalaisten "Stovebolt-Six"-koneisien Chevroletien sekä jopa vanhempien sodankäyneiden 1940 V8- Hävittäjä-Fordien rinnalla ,etenkin monttuajoissa.Uuden valtatie Ykkösen rakennustöissä Austineita kylläkin näkyi soranajossa 40-luvun lopulla.
Kevyemmässä jakeluliikenteessä ,kuten meijerien maitoautoina Austinit pärjäsivät paremmin.

1980.Eläkemaiturit.
1951 Fordson Thames 7E ja 1958  Austin 245F COE.
Juhart 2004.

1958.1956 Ford Thames-paku ja SSO:n
 1957 Austin
Loadstar MK II juna-aseman
 tavaratoimistolla
juhart 2004

Vasta v.1954 mm. Salon Seudun Osuuskauppa osti jakelukuorma-autoksi uuden vaaleanvihreän ja henkilö-Austinin maakuntasarjaa hytiltään ja kuonoltaan mukailevan Austin K6 Loadstarin, samanikäisen pitkänokkaisen Mercedes-Benz-kuorma-auton lisäksi.Siinä entisten sota-aikasiten arkkivihollisten automerkit kylki kyljessä palvelivat rauhanaikaisissa jakelukuljetuksissa.
Pakettivaunuina Austinit olivat myös suosittuja kauppalan yrittäjien keskuudessa..

Muutama 1948-50-mallinen A40 Devon-pakettiauto näkyi pääkaduilla kauppalalaisten liikkeenharjoittajien jakeluautoina.Isompaa J-mallista ja tylppänokkaista pakettiautoa en kylläkään koskaan nähnyt kuin saman tehtaan Morris-variaationa. Austinin isompi yhdentonnin K8-pakettimalli oli myös suosittu jakeluliikenteessä ja jossain oli nähnyt siitä koritetun Suomessa jopa pikkubussinkin.
Pienimmän Austin A30-35 eli Austin 7:n henkilö- ja pakettimalleja liikkui kauppalan kadulla useita,mutta ihme kyllä A40 Somersetin pohjalta (1952-54) ei valmistettu pakettiautoja ,kuten A40 Devon-sarjassa aikoinaan.
Somersetin ohella v.1954 saakka jatkettiin kylläkin Devon-pohjaisten pakettimallien valmistusta.

1951 Ol.Ahjon Austin K8

1955 Austin A30 Seven

Oltuamme pappilan porukan kanssa evakossa eli isäni pastoraalityön ajan v.1954-56 Harjavallan rikkinummilla,meillä ei ollut vielä omaa autoa.Isä teki virkamatkansa joka vanhalla sotapyörällään taikka kirkonkylän kahdella pirssiautolla,amerikkalaisella 1951 Dodge Kingswayllä ja brittiläisellä 1951 Humber Hawkilla. Pastorilassa kylläkin oli oma autotalli,jota seurakunnan diakonissa sai käyttää uuden 1954 Austin A30-mallinsa säilytyspaikkana. Jotenkin olin ihastunut pikku-Austinin muotoiluun ja enemmän vielä A40-Somerset mallin pulleanpyöreisiin muotoihin. Koulumatkoillani poikkesin pitkäksi aikaa kirkonkylän ainoan paperikaupan näyteikkunan eteen kuolaamaan autokiiltokuva-arkkeja,mistä syvimmin autohullun pojan mieleen jäi kytemään vaaleansammaleenvihreä Austin A40 Somersetin kiiltokuva.
Siitä lähtien olen aina halunnut samanvärisen auton itselleni..ja Saudissa ostin 40 vuotta myöhemmin v.1985 vaaleanvihreän uuden Citroen BX 16TRS:n,joskin metallihohtoisena..
1985 aito Austin-merkki oli jo pitkään ollut haudattuna,joskin Britanniassa ajeltiin vielä uusilla Austin ja MG Metro-pikkuautoilla.70-luvulla Austin-merkkiä yritettiin kohottaa Leyland-merkin alla ns. Wedge-mallistolla (Kiilamallisto),mistä koskaan ei tullut myyntimenestys.
50-luvun alun Austin A40 Somerset tunnettiin kyllä alitehoisena 1.2-litraisella B-sarjan moottorilla eikä siitä lihotettu A70 Herefordkaan ollut mikään kova menijä.

1951 Austin A125 Sheerline

Austin kyllä valmisti isompia loistoautoja,kuten A125 Sheerlineja ja Vandenplaseja erikoiskoritehtailla.Niitä myös koritettiin hautaus- sekä woodyfarmariautoiksi että ambulansseiksi Britanniassa.
Itse muistan kylläkin,että yhdellä lounaissuomalaisilla santateillä tuli vastaan kerran iso ja sysimusta 50-luvun alun Austin 125 Sheerline,minkä etuvalonheittimet vastasivat kooltaan 30-lukuisen Rolls-Roycen valopottia.
1954 Austinit saivat uudet transatlantilaiset kromikasvonsa sekä kurvinsa.A-maakuntasarjaan lisättiin myös A50,A55,A60,A70 Cambridget sekä A90,A100 että A110 Westminsterit.
Cambridgen Morris-sisarmallisarja samalla sai Oxford-nimikkeen. Cambridge-sarjaa koottiin v.1967 saakka vielä Farina-mallistossa ja vanhemman v.1954 esitellyn A40 Cambridge-sarjan paketti-sekä pickup-malleja valmistettiin Farina-mallien ohella vuoteen 1971 asti.

1956 Austin A55 Cambridge

Salossa oli ainakin yksi Austin A55 Cambridge,jonka omisti Salon Seudun Osuuskaupan uuden tavaratalon osastopäällikkö Lehtonen. Lehtosen pojan kanssa kimppaannuin 60-luvun puolivälin jälkeen,kaverin ollessa kesäduunissa elintarvikemyymälän autotsupparina.Itse oli kesäduunissa tavaratalon kesälomatalonmiehenä.
Isä Lehtonen piti ja puunasi pitkään 60-luvun loppuun asti vanhaa 1956 A55 Cambridgeaan,kun uutta Farina Cambrideakin oltiin valmistettu jo kymmenisen vuotta.
Lukiokaverillani Kanervan Esalla oli kouluautonaan äitinsä siniharmaa 1964 Morris Oxford (Farina),jonka punaisia nahkaistuimia pääsin kokeilemaan useamman kerran.Morris Oxfrod ei eronnut paljoakaan sisarestaan Austin Cambridgesta kuin maskiltaan.perävaloiltaan ja kromiheepeleiltään. Farina-korinsuunnittelutoimisto oli samoihin aikoihin 50-luvun lopulla piirtänyt Peugeotin 403-mallin seuraajaksi uuden 404-mallin,joka näytti paljolti uutta brittiläistä BMC:n Farina-mallistoa.
Peugeot 404 näytti kyllä muodoiltaan paljon sirommalta ja muodikkaammalta pariisittarelta,verrattuna paksummin vaatetettuihin cambridgeläisiin sekä oxfodilaisiin maalaisserkkuihin.

Osuuskaupalla oli tällainenkin "Kulmaovi"-Austin
245F LWB-kuormuri.
Britit kutsuivat sitä "Threepence Cabiksi"

1963 Austin A60 Farina

1964 Peugeot 404

1961 Austin A40 Farina MK II

Britit kutsuivat v.1958 esiteltyä BMC-mallistoa Farinaksi korisuunnittelijan mukaan.
Suomeen alettiin myös tuomaan uutta Austin A40 Farina-mallia,jota omituisesta syystä ryhdyttiin kutsumaan Futuraksi.60-luvun alussa niitä saatiin maahan myös pakettiversiona hullun piilopakettiautolain aikoihin.Pakettimalleista vuoden omistusajan perästä puhkottiin sivupellit B-pilarin takaa auki ja tilalle asennettiin takasivuikkunat,jolloin perheet pääsivät ajelemaan uusilla ikkunapiilofarmareilla.Niistä ei tarvinnut maksaa korkeata autoveroa pakettiautoluokassa. Briteille Austin A40 Farina-pakettimallit ovat tänäänkin mitä harvinaisimpia latolöytyjä.

jatkuu...Mini- ja Maxi-tulevaisuuteen Futuralla ja Farinalla..

Pikku Jussin kadonnut maailma 2.Papinpoika- ja pakanamaasarja.

Horror Couch
Juhart 2004

Hammaspeikkoja ja muita mörköjä
-------------------------------------------------
Pikku Jussi nukkui hammaslääkärin menopäivän vastaisen yön levottomana.
Viisaudenhammasta kolotti sykäyksittäin ja poskikin oli turvoksissa. Äitipastorska oli kylläkin lausunut,ettei kaikille pojille edes tule viisaudenhampaita ja laskuista voidaan räknätä pois katupojat,pärinäpojat ja muutamat papinpojat. Jussi saisi nyt karkkivimmassaan luovuttaa oman viisaudenhampaansa pelkästä tyhmyydestään hammaslääkärin tonkeihin. Jumala kuulema oli rankaissut häntä tuoreen synnin päälle siitä,että oli pihistänyt karkkipennejä tämän neppikukkarosta sekä isän talviulsterin taskusta..
Äiti oli kertonut Pikku Jussille eräästä toisesta pahasta pojasta,joka samoin oli pihistänyt äidiltään viisipennisen lakupekkaan ja saanut rangaistukskseen kunnon tukkapöllyn sekä selkäsaunan.Poika oli rangaistuksensa saatuaan juossut tielle itku kurkussa ja kompastunut höyryäviin hevosmunkkeihin raitilla.
Noustuaan hevosmunkkien likaamana seisaalleen poika oli katsahtanut cumulustaivaalle ja lausunut:
--Rangaistukseni olen saanut,muttei sitä pitäisi lisäksi töniä!
Pikku Jussi oli jäänyt arvuuttelemaan oman äitinsä savolaishuumoria ja sitä,että se pilvenlongalla istuva tuomari eli Taivaan Isä taisi ollakin melkoinen velmu.

Putkihetekassaan Jussi käänteli levottomasti koko yön ,hammaskolotuksen iskiessä melkein joka sydämenlyönnissä juurihermoon. Äiti oli kuvaillut,miten hän oli saanut pitää viisaudenhampaansa ja miten iisalmelainen hammaslääkäri Jääskeläinen oli tehnyt hänelle siihen juurihoidon erikoisella juurihoitoneulalla,mikä muistutti nokikolarin savupiippurassia,joskin pienoiskokoisena.
Koko operaation hammaslääkäri oli tehnyt ilman paikallispuudutusta ja jokainen piikin isku juurihermoon oli sattunut ilkeästi.
Äidille viisaudenhammas oli puskenut ikenestä ulos jo rikkinäisenä.
Unesta kiinni saaminen Jussista tuntui vaikealta.
Kaikenlaisia pelkokuvia hammaslääkärin vastaanotolta puski pojan mieleen.
Lisäksi Torikadulla kulkevien autojen keltaiset ja kiilamaiset valot piirsivät liljatapeteille pelottavia kuvia liikkuvin varjoin.
Hän oli jopa näkevinään Peter Paninkin varjon liikkuvan ylösalaisin välikatossa.

Jussin eräs painajaisuni
Juhart

Märklinin pienoisrautatieveturi matkustaja- ja postivaunuletka perässään hyllyltä oli unessa ajanut pojan silmille täyttä vauhtia kuin 1910-luvun mykkäfilmin valkokankaalta pelästyneen yleisön päälle.
Lisäksi ikkunalaudalla äidin purkittama peikonlehti oli pitkillä ja niljaisilla lehtisormillaan yrittänyt tarrautua hänen kaulaansa...
Yhtäkkiä Peter Panin varjo karkasi alas korkkimatolle ja hetekan alle pissapotan taakse,vihreän satuolennon juostessa tapettia alas varjonsa perässä sen kiinnisaamiseksi...ja juuri unen melkein sulkiessa raskaat silmäluomet Jussi näki silmäkalvoillaan omituista tähtisadetta,joka ilmeisesti oli lähtöisin pikkuruisen ja päivänkorentosiipisen Helinä-haltiattaren taikasauvasta.
Peter Pan oli yöllä lukinnut Helinän Jussin kirjoituspöydän vetolaatikkoon....

Jussi heräsi aamulla keittiöstä leijuvaan kahvinhajuun. Hän kokeili kielellään viisaudenhammasta,minkä kolotus oli melkein laannut,joskin ien oli vielä hiukan turvoksissa.Pyjamahousujaan nostellen Jussi kiiruhti kylpyhuoneeseen,missä hän yllätti isänsä aamutoimilta hinkkaamassa lavuaarissa kynsiharjalla VIM-patapulverilla tupakan kellastamia tekohampaitaan...
Isä oli aina ollut omintakeinen keksinnöissään,nyttenkin uskoessaan VIM-patapulverin kirkastavan kaikki keittiön liasta piinttyneet kattilat sekä kauhat..ja että tekohampaatkin voitiin laskea syömäkaluihin.
Isäpastorin kyvyt kodin korjaajana ja remonttimiehenä kylläkin supistuivat ovensaranoiden voiteluun Singer-ompelukoneöljyllä suutintölkistä. Miele-mopedinsa kaksitahtimoottoriinkin hän pisti kaksitahtiöljyä 3 %:n sijasta 5%:a,että kone voitelisi paremmin. Kirkkoon lähtiessään mopollaan papinsalkku ja ehtoollislaatikko takatarakalla keikkuen pappilan ja kirkkokonttorin kongista hän jätti perässään pakoputkesta sankan sinisen savuverhon kuin Suomen laivaston panssarilaiva Väinämöinen.
Kylpyhuone tuoksahti Vademecum-suukurlausvedeltä isän kopauttaessa suuhunsa Bostonin kellertämät tekarinsa..
Isän poskessa näkyi partavaahtoa ja leuassa verestynyt Serla-vessapaperin palanen..
Isä tokaisi:
--Noh--Jussi...Uon tehnynnä uamutoemeni,että lutviuvuppa poeka siitä uamaupesulles,että piäset sinne hammasliäkärilles..
--Tuolla karamellinsyönnilläs sinä pian piäset haakkoomaan ripiltä piästyäs rippikakustas samanlaesilla tekohampaella kunniin minä...
Äiti oli keittiöstä kuullut isäpastorin kommentin huikkaamalla perään:
--Piäkaapunnissa Helesingissä on yks Kalle Anttila avanna halapakaapan ja sieltä suapi tilata oekeen katalooginkin,missä tarjotaan eullisesti jopa tekohampaetakin....
--Minnee voesin tilata meijän Jussille sellaeset ihtestään hymmyilevät protteesit,kunniin seerakunnan kätilöllä ja Aane-tädillä...

1959 Bio Jännän
vitriinit

Kävelymatkalla sillan yli vastaanotolle Pikku Jussi yritti astella plankatuissa solkikengissään tavallisesti hitaammin. Hänen piti kurkata jokaisen pääkadun varrella seisovan liikkeen näyteikkunasta sisään peitelläkseen pelkoansa tulevasta kidutuskammiosta. Annankadun kulmassa hän jäi seisoskelemaan ja tutkimaan Kauppaosakeyhtiön talon seinästä elokuvateatteri Bio-Salon lasivitriinimainoksia,missä John Wayne irvisteli julisteessa posliinisilla filmitekohampaillaan Yhdysvaltojen laivaston upseerin koppalakki päässä kallellaan. Pikku Jussi irvisti John Waynelle takaisin vitriinilasiin,mistä peilautuivat hänet omat vaaleankeltaiset riisitaudin rosoittamat etuhammasnytysensä. Vanhempiensa peloitteluista hän uskoi jo,että rippi-ikänsä saavutettuaan jatkuvalla karkinpureskelulla hänen hymynsä muistuttaisi joltain eteläisen valtameren Rotoroan vihreiltä atolleilta tai burmalaisen pakanatemppelin sammaltuneilta raunioilta.
John Wayne oli saanut posliinihymynsä San Diegon laivastoaseman modernilta hammaslääkärin vastaanotolta,missä potilas sai topatussa kaatotuolissa kuunnella korvakuulokkeilla Glenn Millerin Moonlight Serenadea,hammastohtorin vingutellessa sähköporalla hammaskiillettä kirkkaaksi,kurvikkaan Betty Grablen näköisen ja vetysuperperoksidipäisen hammashoitajattaren pidellessä Tyynenmeren sotaurhon kännystä.

1930-luku.Lapsia Äyhön vastaanottoa tutustumassa

Hammaslääkäri Eklund-Äyhöllä oli vanha jalkakäyttöinen pora ja kidutustuolikin muistutti vuosisadan alun vanhaa parturintuolia,mitä tohtori polki toisella jalallaan ylös lapsiuhreille. Pienikokoisen ja kaljupäisen tohtorin assistenttina seisoi uhkaavana varjona tukeva keittölotan näköinen hammashoitajatar linttaan astutuissa läskipohjakengissä,joka valkoisessa henkseliessussaan olisi sopinut paremmin jakamaan papusoppaa ja vanikkaa sodan kovettaneille ja sänkipartaisille rintamajermuille.
Elokuvajulisteessa amerikkalaiset P-38 Mustangit ja Kittyhawkit irvistelivät Tyynenmeren taivaalta terävin hainhampain Pikku Jussin perään,pojan laahatessa jalkojaan hammaslääkärin vastaanottoa kohti.

Äyhön talo Asemakadulla
Vastaanottoovi Ladan takana.
Halikkokuvagalleria

Tohtori Äyhön talo Asemakadun päässä ja Helenankadun kulmassa ei muistuttanut ulkoa lainkaan Frankestainin linnaa eikä Hitchcockin Psykon kummitustaloa. Se oli melkein 60 vuotta vanha vuosisadan vaihteessa rakennettu kaunis nikkarityylinen ja puupitsikoristeinen talo,jonka pihanpuoliselta lasiverannalta sai katsella Salonjoen paaluihin kiinnitettyjä moottoriveneitä. Tohtorilla itsellään oli 20-lukuinen mahonkikruiseri Moto III,jolla papinpesuekin pääsi kesäisin liukumaan ihan Vartsalan salmeen asti .
Äyhön pariskunta kuului isäpastorin ja äitipastorskan lähituttaviin,Niini-tädin etenkin tullessa pappilaan seurakunnan melkein jokaiseen kissanristiäiseen. Siviilissä ja Moto III:n kipparina Edvin-tohtori oli erittäin vilkas ja leppoisa huulenheittäjä,mutta vastaanotolla valkoisessa ja veritahraisessa tohtorintakissaan hän muistutti naapurin teurastamon lahtarilta..

Salonjoki lähellä Äyhön rantaa
Juhart 2013

Vastaanoton odotussaliin piti kiivetä tuulikaapista kymmenisen porrasta ylös. Pikku Jussin herkkään hajunenään iski huumaavasti lattiavahan.lysolin ja jodin potpurri. Samanlaiselta tuoksahti juna-aseman odotussali,joskin ilman jodin pistävää katkua. Juna-aseman haju oli jotenkin kiehtovan houkuttelevaa lisäksi radan tervatuista ratapölkyistä.
Se jodin haju pani Pikku Jussia etoamaan.
Hän oli aiemmin käynyt hammastohtorilla vain takahampaidensa paikkauksessa uskomalla,että ammattikunnan ainoana tehtävänä olivat vain paikkaukset sekä hampaiden ulosvedot. Sitä jodia hän oli sivusilmällään ja suumonttu apposen auki seurannut Äyhön sedän sekoittaneen pienessä posliinikupissa amalgaamipastaan,jota setä rappasi muurarin ottein takahampaiden porattuihin kraatereihin. Pojat koulussa olivat kertoneet amalgaamin sisältävän myrkyllistä elohopeaa Jussin ihmetellessä,miten setä oli edes saanut kuppiinsa sitä elohopeaa.....lämpömittaristako? Hän oli kerran flunssakuumeessa rikkonut kuumemittarin, elohopean juostessa makuuhuoneen korkkimatolla vilkkaasti pieninä hopeakuulina näkymättömiin..
Jos se oli myrkyllistä,niin miksi sitä pantiin ihmisten suihin? Äidilläkin oli hetuloissaan 1920-luvulla tehdyt amalagaamipaikat. Silti Jussin kerran pihistettyä äitinsä 1920-luvulla kokoamasta Iisalmen yhteiskoulun kasviherbariosta muutaman prässätyn kasvin omaan herbarioonsa yhteiskoulun rehtori ja kasvitieteen lehtori Siitoselle näytettäväksi,ne rehut eivät kelvaneetkaan. Jussi oli kesälomalla ollut liian laiska niiden rehujen kokoamiseen,käryämällä pikkuvilpistä.
Rehtori tiesi kasvien poimintavuodet kuin Jussi  kauppalan kaikki automerkit..
Hän ei halunnut kuolla nuorena kuin James Dean eikä se elohopeakaan näyttänyt tappaneen häntä.
James Dean kuoli v.1955 kylläkin Porsche Spyderissä.
Vielä ukkovuosina 2010-luvulla hän itse kitkuttamalla veti viimeisen amalagaamilla paikatun takahampaansa alaleuastaan ulos..ja ilman mitään puudutusta. Kirjahyllyssään hänellä on vielä tänäänkin kymmenkunta Matchboxin ja Dinkyn Porschen pienoismallia amalgaamipaikan seurassa muistona nuoruudestaan sekä hammaspaikoistaan...

1955 James Dean ja Porsche Spyder

Odotushuoneessa Jussi istui ainoana potilaana.
Hän oli istuutunut ikkunanviereisen pikkupöydän ääreen. Odotellessaan hän leikki puolihermona vanhalla puisella tikapuulelulla,missä puinen ukko yläpienalta kieppejä tehden keikkui alas alapienalle. Ikkunalaudalla punainen pelargonia oli tiputtamassa lehtiään alas seisovasta vedestä kellastuneelle sinivalkoiselle fajanssivadille,missä pienet vinosilmäiset miehet soutivat kivisen kaarisillan alitse.Sillalla seisoskeli kimonossa ja parasolin alla pompadourtukkainen japanilaisgeisha...
Pikku Jussi sisäsilmällään oli kaihossaan soutamassa Salmen puusillan alitse pappilan mökin keskisuomalaisella suippokokkaveneellä kaislikkorintaiseen salmeen,mikä johti Katavasaareen,pappilan kesämökille.Veneestä hän näki vielä Salmen sillan yli porhaltavan Pekka Laineen sinikeltaisen Volvo-onnikan ikkunasta nätin rahastajatytön valkaistun ja tupeeratun tukan...
Tyttö vilkutti hänelle..
Niukasti kalustetun odotushuoneen yhdessä nurkassa seisoi messinkinen sylkykuppi eli spittuuni,jollaisen hän oli myös nähnyt juna-aseman venttasalissa. Tähän spittuuniin ilmeisesti Niini-täti oli koristeeksi istuttanut Jukkapalmun.Spittuuniin joku potilas oli ulosmennessään sylkäissyt verisen pumpulitukon.
Valkoisen öljymaalatun oven takaa kuului sianlahtaukseen liittyviä kiljahduksia sekä tohtorisedän kasvonsuojan tukahduttamia murahduksia:
--Sattuuks vai?
Kunnes jalkaporan kitkutus jatkui ja raskasluisen hammashoitajattaren läskipohjakenkien astuntaa alkoi kuulua narisevalla puulattialla ja instrumenttikaapin lasioven rämähdystä..
Setä oli kerran eräissä pappilan seuroissa vitsaillutkin isäpastorille kahvinjuonnin aikana,että Eine eli se raskassoutuinen hammashoitaja oli yhtä vaarallinen kuin norsu posliinikaupassa..
Eine oltiin hankittu aluksi huushollin taloudenhoitajaksi...
--Ne tongit sielt kaapist!
Äyhön setä mutisi lakanakankaiseen pärstäsuojaansa.
--Noh..avataampas sitä suukkua enämpi ...että päästään paremmin sisään..!
Jostain seinän takaa kuului gramofonista rahisevaa ja mahtipontista Bachin Requiem-surumarssia....
Jussilla oli jo luikahtamassa muutama pissatippa alushousun lahkeeseen...
Hänen sormensa olivat äkisti menneet molskihousujen haaroissa ristiin.
Itkunsekaisessa nokkatukossaan Pikku Jussi pyyteli kuiskaten :
--Isä taivaassa..johra sinä meitä...kauas poijes noist hammastonkeist..!!

Vanha hammaslääkärintuoli

Pikku Jussin kadonnut maailma.Pieni Rumpalinkadun poika. 1. osa. Papinpoika pakanamailla.

Papinperhe Viitasaarella v.1947

Alkukirjoitus
---------------------------------
Pikku Jussin kasvuvuodet 1950-luvulla eivät olleet ainoastaan nykyajasta täysin poikkeavaa kadonnutta maailmaa,vaan kokonaan erilaista ,kadonnutta ja kadotettua vuosisataa.
Samoin silloinen Suomenmaa oli täysin erilainen maa kuin uuden vuosituhannen Suomi.

Pikku Jussi oli syntynyt v.1947 pohjoissavolaiseen papinperheeseen Viitasaarella,mistä hänen isänsä oli saanut ensimmäisen sodanjälkeisen nuorisopastorin paikkansa.V.1945 isä oli juuri sotapalveluksesta  ja Lapin sodasta päästyään vaihtanut mustalaattaiset sotilaspapin sotasopansa mustaan papin kaftaaniin ja valkoisiin tärkkättyihin lipereihin Lapinlahden vt-kappalaisena.
Viitasaaresta tuli vasta papinperheelle ensimmäinen vakituinen asuinpaikka.
Isän ollessa Lapinlahdella virantoimituksessa,äiti asui vielä Iisalmessa pikkuisen v.1943 syntyneen Riitta-Liisa-tyttärensä kanssa.Isä käväisi viikonloppuisin junalla tapaamassa kotikaupungissaan Iisalmessa perhettään ja voidaan sanoa,että häntä oltaisiin voitu kutsua Valtion Rautateiden junapapiksi,koska Lapinlahdellakin hän piti seuroja enimmäkseen VR:n työntekijöille.
VR:läisyys istui syvällä Lukkaristen perheessä;
Isän nuorin Arvi-veli oli palvellut Iisalmen rautatieaseman junanlähettäjänä jo ennen sotaa ja vanhempi Arvo-veli konduktöörinä vielä sota-aikana. Hän kylläkin sairastui lentävään keuhkoatautiin v.1946 tulipalopakkasissa kylmistä vaunuista toisiin hyppiessään.Tauti vei hänet ennenaikaiseen hautaan.
Isää vanhempi Aune-siskokin palveli konduktöörinä sota-aikana,vaikka hänet oltiin koulutettu alunperin sotapalvelukseen keittiölotaksi.
Pikku Jussin äiti taas palveli talvisodassa Iisalmen vesitornin katolla ilmavalvontalottana susiturkissa,karvareuhkassa ja Zeiss-kiikarit silmillään tiiraillessaan pakkastaivaalta idästä saapuvia punatähtisiä "Gutzeitin" koneita.
Gutzeitin koneiksi niitä itäystävien SU-pmmikoneita iisalmelaiset kutsuivat niistä punatähdistä.

Isä oli matkustanut junalla ensin Jyväskylään ja puukaasuonnikalla Viitasaarelle,perheen seuratessa Iisalmesta perässä pari kuukautta myöhemmin ja saman vuoden elokuussa pappilaan äiti pyöräytti Riitalle Anna-Kaisa-pikkusiskon.Isäkin taisi silloin virkakiireissään myöhästyä Viitasaaren synnytyslaitokselle todistamaan nuorimman syntymistä,koska hänen papin mustakantisessa virantoimituspäiväkirjassaan oli useita hätäkastevientejä.
Silloin lapsikuolemat olivat erittäin yleisiä.

Viitasaaren synnytyslaitos 30-luvulla

Pikku Jussi parkaisi kunnankätilön riuskasta kädestä maailmaan Viitasaaren seurakunnan nuorisopastorin pappilassa syyskuun 30. päivänä eli Sorjan päivänä 1947 neljäkiloisena mötikkänä..
Samaa tahtia eli joka toinen vuosi pappilaan putkahti vielä kaksi nuorinta tytärtä Maija-Leena ja Hilkka-Helena, Pikku Jussin jäädessä kahden sisarusparven väliin niinsanotuksi kerrosvoileipälapseksi,missä siskot olivat ruisleipäsiivuina ja perheen ainoa poika suolaisena hevoslihaleikkeleenä.
Eli Jussi oli syntynyt aitoon akkavaltaan,missä isänsä kanssa hän joutui puolustamaan miesten etuja,joskin useimmiten huonolla menestyksellä.Isällä kylläkään ei ollut aikaa moiseen puolusteluun papinkiharoiden leijuessa taivaissa,kirkkopatinoiden viedessä jatkuviin virantoimituksiin seurakunnassa suuremman katraan sielunhoidossa.
Nuorimmat siskot kylläkin syntyivät varsinaissuomalaisessa Salon rantakauppalassa,minne papinperhe oli muuttanut v.1949.

Porilaisten marssi
Albert Edelfelt 1892

1960 Salon Rumpalinkadun pappila.
Juhart

Pieni Rumpalinkadun poika

Rummunlyöjänkatua yleensä kutsuttiin Rumpalinkaduksi (Drumslagaregatan),josta Pikku Jussille putkahti mieleen Koljonvirran taistelut Sven Dufvineen,Döbelneineen ja Sandelsineen...Samoin hänen korvarummuissaan pärisivät joulunaikoihin  amerikkalaisen joululaulun Pienen rumpalipojan toisto.."pararampam.." 
Kauppalassa hän kohtasi kerran Dufva-sukuisen perheenkin edustajia.
Rummunlyöjänkatu-nimen alkuperää kukaan ei ole selvittänyt,mutta uskoisin sen johtuneen kauppalan palon jälkeen 1887 paikallisen vapaapalokunnan marssista pumppuineen ja rumpaleineen sitä kautta torille muistelemaan paloa joka kymmenes vuosi,kun tuoreella ja palaneella kauppalalla ei ollut muuta palokalustoa kuin pari käsipruuttaa ja märkiä vilttejä. Palokalustoa piti tuoda höyrylaivalla Turusta,kun keskusta oli jo palanut poroksi maan tasalle..

Uudessa lounaissuomalaisen kauppalan Rummunlyöjänkadun pappilassa Pikku Jussi pääsikin polkemaan uudella Kopperi-lahjapuuhevosellaan huoneistoa ympäri.
Hänen veressään kulki aimo annos hevosmiestä,koska hänen äitinsä iisalmelaisessa kotitalossa Mulanniemessä Ukki Kalle Kauppinen piti ravureita .
Jussin äiti oli ollut nuoruudessaan oikea hevosnainen,joka vielä pappilan keittiön pöydän ääressä 50-luvulla kirjasi huushollin talouskustannuksia kosmoskynällä Hevosmiehen kalenteriin.
Äiti oli myös ajanut 30-luvulla Iisalmessa ajokortinkin,hurauttelemalla Mulanniemen ja Iisalmen väliä maatilan Viiksi-Heikillä eli T-Fordilla kattosufletit läpättäen.
Äidiltään Pikku Jussi oli perinyt lisäksi tilkkasen automiehen verta.

Olen kirjoittanut pitkän kertomussarjan Jussin I elämä omasta entisestä ja ensimmäisestä elämästäni...siis ennen syntymääni omin dejavu-näkyjeni pohjalta..että olisin edellisessä elämässäni asunut tässä samassa talossa...nyt pappilassa..tavattuani ensimmäisen kerran pappilan talon ensimmäisen omistajan insinööri Martelinin leskirouvan " fru ingenjörskä" Paula Martelinin eli Fammun..Omassa fiksatiivisessä stoorissani Fammu oli nimeltään Josefina Sundelin.

UUSI ELÄMÄ

Lokakuun 12. päivä 1949

Jussi kakkonen keltaisessa puserossa
pesemässä
kappalainen  Savolaisen kansuria 1954
Juhart 2005

Kauppalan seurakunnan uusi keski-Suomesta saapunut nuorisopastori availi pappilan makuuhuoneen vuoteen päällä pahvimatkalaukkujaan.
Pastorska kuului hääräilevän kyökin puolella siskonmakkarakeiton valmistuksessa..
Pienenä Jussi olisi halunnut tosissaan sen keiton aineksien olevan häntä aina kiusanneista iso- ja pikkusiskoistaan..
Papinperheen kaksi liinatukkaista tytärtä 7-vuotias Riitta ja 4-vuotias Anna leikkivät pappilan salissa mattopinon päällä paperinukeilla.
Papinperhe oli edellispäivänä muuttanut keskisuomalaisesta Viitasaaren kirkonkylästä ja järvenrantaseurakunnasta junalla Tampereen ja Turun kautta lounaissuomalaiseen kaksikieliseen merenrantakauppalaan ja seurakuntaan.
Pappilan sali oli täyttynyt muuttomiesten sisään kantamista tavaroista,kirjahyllyistä,seinäryijyistä,kuluneesta 20-lukuisesta kirjoituspöydästä,ruokailuhuoneen kalustosta ja mattopinoista.
Kirjoituspöydän vetolaatikoista ja kaapinovista pilkotti Keskisuomalainen-lehden kellastuneita sivuja,joita pastorska käytännön naisena oli pannut tilkkeeksi,etteivät aukeasi muuton aikana.
Salin ovelle ilmestyi tambuurista kolisten puista Kopperi-polkuhevosta polkeva liinatukkainen poika,2-vuotias pappilan Jussi.
Poika nousi polvihenkselihouisissaan korkkimatolle ratsultaan ja nosti puuhevosen hamppuhäntää lausumalla:
--Koppeli kakkaa munkkeja!!
Punalettipäinen Riitta-sisko mattopinon päältä naureskellen vastasi pojalle,etteivät puuhevoset mitään osaa kakata mitään munkkeja,vaan sahanporoa.
Poika sinnikkäästi intti vastaan:
--Koppeli kakkaa pafkamunkkeja!
Isosisko vielä toisti,ettei puuhevosen nimi ole mikään Koppeli ,vaan Kopperi,päräyttämällä R-kirjainta kielellään pitkään..ja että S-kirjainta ei suhauteta f-kirjaimena.
Poika hyppäsi ratsunsa päälle siskonsa ivailusta ja käänsi puuhevosensa keittiön ovelle päin ja polki vauhdilla kyökin puolelle.
Hellankulmalla tämä ajoi äitinsä aamutohvelien yli,jolloin äitipastorska kirkastui:
--Noh..mittees sinä Jussi oekeen tuolla tavoin kohjoot,että minun kippeen jalan piälle Kopperillas polojet!?
--Miäppäs siitä johonniin muualle polokemmaan konijas..ja pian syyvään,kun issäesj uotteloo siskonmakkarakeittoa mahhaa kurnien tuolla makkuuhuoneessa..ja samoen siskoskin..
--Sinnuu minä syötän polovellaen kuolalappu kaalallas kun aena purlaelet soppoos leuvalles!
-Noh..miäppäs nyt siitä..!

Pappilan paraatiovelta kuului ovikellon räpsimistä.
Joku oli noussut portaita alaovelta ylös väliovelle.
--Kuka nyt ihimeessä tähän aekaan vientelee ovikelloa?
Pastorska puuskui mennessään aamutohvelit lintallaan avaamaan ovea..

Ovella seisoi laivastonsiniseen jakkupukuun pukeutunut valkohapsinen vanharouva,jonka hiuksia peitti sinipantainen olkihattu.
--Hyve päive!
Vanharouva tervehti.
--Mine olen fru ingenjörskä Josefina Sundelin..ja mine asun talon toisessa trappanissa..Torggatan nummer sex.
--Me olemme granneja. 
--Vanharouva ojensi pastorskalle konvehtirasian ja jatkoi:
--Tässä teille pieni gift från mej!
--Teidän barneille!
Pastorska oikein niijasi tyttömäisesti tukevilla savolaisjaloillaan päivitellen:
--No voe sentään...ei sitä nyt oeken pittäesj tuollaesija....noh..astukeepa vuan tokij sissään,ettei ilima pillaannu ovella!
--Ja tackar vuan ja bockar palajon Fazerin suklaasta..kyllä pastorille maestoo makija!
Vanharouva sanoi väliin:
--Chokladit ovat barneille..ei Herr pastorille!
--Pastorska vastasi:
No..olokoon sitten pesuveellee...pastorin hampaat kyllä tarvihtisivat paekkoomista kaeken makkeen syönnistä sovan kurjuuven ja nälän jäläkeen!
Vanha rouva astui aulaan ja istahti seinäpeilin alle pistetylle topatulle puutuolille lausumaan.
--Mine tulin liksom välkomma teidät tänne köpingiin ja uuteen hemmettiin...
--Astukaapa toellakin tänne peremmälle..ei sitä nyt kehtoo etteesessä..!!
Pastorska ehdotteli pyyhkiessään märkiä käsiään esiliinaansa ja pannessaan konvehtirasian hansikaspöydälle.

Samalla salista kuului puuhevosen kopinaa ja eteiseen polki pappilan Jussi Kopperillaan.
Poika parkkeerasi hevosensa keskelle eteisen hapsumattoa ja suutaan muiskuttaen komensi hevostaan:
--Ptluuu Koppeli..topp topp!
Satulastaan Jussi alkoi tarkastamaan vierasta mustista lakerinepparikengistä ylös keltaiseen olkihattuun kuin Santa Fen vankkurikokonnan cherokeeopas valkoista naista.
Pikkupoika tutkiskeli vanhaa rouvaa tovin kunnes aukaisi suunsa tötterölle ja lausui:
--Faaa---muuu!!
Pastorska jäi haukkomaan henkeään hetkeksi ja päivitteli:
--Mittee sinä Jussi oekeen hölöpötät?
--Että ihan ruohtija tulloo suuntääveltä,vaekka on syntynnä umpisavolaesena Keiteleen rannan puukirkon sakarsitssa!!

Vanharouva kyyristyi pallilta poikaa kohti kyyneleet silmissä ja taputteli tämän poskia pitsihansikallaan liikuttuneena ja kuiskasi:
--Min kära lilla Johan...Du har kommit tillbaks i nästa livet.
--Vad tänker du..om vi skall resa tillsammans nästa sommar till London?
Poika vastasi Kopperinsa päältä huuliaan törötellen:
--Nuujook..tuu!?

Jussin hanhiuni.
Alhaalla punakattoinen pappila.
Juhart 2004

Lakupiippu

Makea säännöstelykorttiaika
---------------------------------------------------
Pikku Jussin isä ja äiti kertoivat paljon lapsuutensa pula-ajasta Iisalmessa.
Isä kyllä enemmän,koska hän kasvoi melko puutteellisissa oloissa Iisalmen Riistakadulla viisipäisen lapsikatraan toiseksi nuorimpana poikana.Heikki Juho-isä oli ruumisarkkupuuseppä ja 20-luvun taitteen pulavuosina Lukkarisen lapsikatras nähtiin useasti kerjäämässä "kuivoo leipee" naapurin Kalle Kauppisen puodin takaovirappusilla. Porukassa oli myös mukana naapurin sukulaisperheen Laineen nälkäinen poikajoukko,joista kuuluisimmaksi tuli myöhemmin näyttelijä ja elokuvaaja Edvin Laine.

Edvin Laine Iisalmen Työväenteatterin
Munapuuro-näytelmässä 1920-luvulla 

Edvinistä tulikin oiva kimeä-ääninen lukkari Seitsemän veljestä-elokuvaan sekä Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ohjaajakuuluisuus. Hän ei Antti-pastorin lailla joutunut rintamalle,pastorin päädyttyä Karjalan kannakselle ja Lapin sotaan tuntemattomaksi kenttäpapiksi. Edvin teki loistavan työn etulinjaa kokemattomana Tuntemattoman filmauksessa,Antti-pastorin hyvin harvoin lausumatta sotakokemuksistaan JsP:lle tuoduista tai "Ei kenenkään maalle" jääneistä haavoittuneista ja kaatuneista.

Kauppisten nuorin Kaisa-tytär yleensä oven välistä antoi Lukkaristen ja Laineiden pojille leivänkannikoita nälän helpottamiseksi.Kaisasta myös tuli isä-Antin ja tulevan teologian ylioppilaan morsian.
Makeata lapset hyvin harvoin saivat maistella.

1926 Kalle Kauppisen puoti
Iisalmen Sandelsinkadulla
Juhart

Ehkä suurin nautinto näille oli se,kun kauppias Kalle Kauppinen puotinsa tiskiltä lohkaisi sokeritopasta sokerisaksilla makean palan kullekin suuhun sulamaan.
Isä Antti vasta Helsinkiin muutettuaan lukemaan jumaluusoppia v.1934 pääsi kiinni makean elämän nautintoihin,joihin pääkaupungin leipomot ja konditoriat kutsuivat houkuttelevilla aromeillaan. Wienerleivät,possumunkit ja kreemikakut pian alkoivat tukevoittamaan jumaluusopin ylioppilaan vyötäröä...
Sota kylläkin katkaisi makean elämän ,jolloin sotilaspastorin rähinävyöhön piti lisätä muutama lisäreikä kurnivan mahan päälle.
Sodan päätyttyä ja papinpalkan alettua juoksemaan isä pääsi jälleen nautiskelemaan konditoriatuotteista sekä korttikahvista,vyötärön hiljalleen laajennettua,jolloin äitipastorskakin joutui teettämään isän kirkkohousuihin kiilapalat Viitasaarelta lounaissuomalaiseen pappilaan kutsutulla räätälillä ja karjalaissyntyiseltä Uuno Närhellä.
Koko papinikänsä hän piti jonkinkokoista mahakumpua kaftaaninsa alla,mutta makean syöminen johti myös suun "keittiökaluston" uusimiseen eli yläleuan tekohampaisiin.

Pappilan jälkipolvikin pääsi 50-luvun alussa säännöstelykorttiaikana makean makuun. Osa katraasta kylläkin,etenkin vanhemmat siskot ja Pikku Jussi kärsivät huonosta hammasluusta,Jussi jopa riisitautisen hampaista,jotka rautahampaiden ilmestyessä kasvoivat ikenistä ulos rosopintaisina sekä lyhyinä tumppeina.

Boston ja kuppi mustaa
kahvia

Isäpastori makean nauttijana myös oli kova tupakkamies,joka kahvikupillisen ja leivoslautasellisen tyhjennettyään kaivoi taskustaan pikku-Bostonin,jonka hän pisti palamaan pajuholkkiin.
Pappila,etenkin isän työhuone tuoksahti tupakalta,mikä myöhemmin ponkaisi jälkipolvenkin kokeilemaan tupakan polton nautintoja...
Silloinhan sai tupakoida melkein missä paikassa tahansa,kuten kirkkokahveilla,ravintolassa,baareissa ja monissa julkisisssa tilaisuuksissa.
Lapset halusivat matkia vanhempiaan makeistehtaiden lisäksi tarjotessa lasten omia tupakkavälineitä...
Jussikin kipaisi pappilasta päivisin Rumpalinkadun Helanderin mamman kioskista ostamassa lakritsipiippuja muutama isän ulsterintaskun nukkanöyhdästä löytämä viisipenninen hikisessä kourassa. Vasta kymmenisen vuotta myöhemmin Mari Laurila lauloi isänsä taskuista.."Aja hiljaa isä nyt vain..mä vilkutan ja äitikin vilkuttaa...isän tasku aina niin on arvaamaton!"..Me pappilan muksut lauloimme kylläkin..että mä nilkutan ja äitikin nilkuttaa...

Laku-Pekka

Laku Pekka-lakritsipatukoitakin mamma myi kioskin tiskiltä vihreästä Karhula-lasipullosta eikä kellekään silloin juolahtanut mieleen mustan ja punahuulisen sekä kikkarapäisen neekeripojan kuvan käärepaperissa herättävän rasistisia mielikuvia. Tänä päivänä poliisit olisivat jo käyneet sulkemassa kipsan munalukolla Laku Pekan myynnistä pelkästään yhden kansalaisen valituksesta. Siihen aikaan neekerisana ei ollut mikään loukkaus ja kortilla myytiin aikuisille jopa oikeata Neekeripoika-kahvia.
Neekeri-sanaa silloin ei aina käytetty rodullisessa mielessä,koska suomalaisia sanomalehtitoimittajia kutsuttiin myös neekereiksi.Siitä myös oli lähtöisin Neekeriarpakin.
Lakritsipiiput eivät vielä innostaneet pikkupoikia tupakan polttoon.
Pikku Jussi kavereineen polki fillareilla Vuohensaarentietä pitki Halikonlahden rantaan joskus viikonloppuisin onkimaan.
Jokirannnassa kasvoi silloin erinomainen valikoima paikallisia merisikareita,joita aikuiset nimittivät osmankäämiksi.

1952 Neekeripoika-kahvia

Kokeilumielessä niitä ruskeita ja samettipintaisia osmankäämiä eli merisikareita sytyteltiin Sampotikuin ja lopputuloksena yleensä oli porukan kova yskiminen silmät vesissä.

Isä piti pappilan työhuoneen kirjoituspöydällä Lukkaristen Amerikan tantan lähettämää Pointersin piipputupakkapurkkia,mutta koskaan Pikku Jussi ei ollut nähnyt hänen edes ladanneen purkin sisällä olevaa käyrää Lillehammer-piippua. Purkin piipunporot 50-luvun puolivälissä olivat  jo kuivuneet,mutta papinpojan piti kuitenkin kokeilla oikean piipputupakan nautinnoista.
Pappilan kellarin liiterissä hän latasi isän äkkiväärän koivuklapipinon takana ja sytytti piipunpesän porot tulitikulla.
Kuivat tupakkaporot leimahtivat palamaan isoilla liekeillä,jolloin pojan kulmakarvatkin sulivat leimahduksessa ruskeiksi pisaroiksi.
Pojan piipunpolttokokeilu loppui siihen yhdellä leimahduksella..
Vasta 60-luvun puolessa välissä hän ryhtyi kokeilemaan uudelleen piipunpolttoa Hornin baarissa.

Pointers-piipputupakkatölkki

Piipunpoltto kuulema oli miehekästä,joka vetosi naisiin.
Miehekkyyden korostamiseksi Jussin ylähuuliin olivat kasvaneet jo pienet viiksentapaiset ja poskille tomjonesimaiset pulisongit..Äitikappalaiska oli kerran lausunut,että Jonesin Tompalla saattoivat olla pulisongit jopa pilinsä poskilla..kun isäkappalainen oli Rumpalinkadun Holopaisen parturissa antanut trimmata itselleenkin sellaiset poskitupsut..
Piippuarsenaalikseen pappilan Jussille oli tullut italialainen Savinellin nahkakoristeltu suora piippu ja piipunporoiksi tanskalainen MacBarensin Golden Blend.
Lakritsipiippuja hän ei enää tullut ostamaan,kun Helanderin mamman kioski suljettiin ,Laakson urheilukaupan alkaessa laajentaa Tunturi-polkupyörä- ja mopedimyymälää kipsan paikalle.
Pappilan Jussi jatkoikin piippuparafernialin ostoja sen perästä torin R-kioskista.
Tunturi-mopedia hän ei kylläkään koskaan ostanut.

1954 Hellaksen maitosuklaalevy,
josta sai muovisia
automerkkejä

Lakritsin lisäksi lapsia pilattiin pois erilaisilla suklailla. Yleensä äitipastorska ei tarjonnut lapsikatraalle lainkaan makeisia.
Äiti tarjosi makeiden sijasta pappilan omenarekolin antonofkista ja Suomusjärven metsien puolukoista puristettuja luonnonmehuja sokeripuutteeseen.
Isäpastori kyllä pureskeli lyhyissä tupakkalakoissaan Leijona-tervapastilleja...ja ruotsalaista Läkerolia.
Pappilassa vierailevat sukulaistädit sekä isäpastorin Salon Muurlantullissa asuva osuuskaupanhoitajatäti aina vierailuillaan toivat tuliaisiksi Fazerin sinistä  tai Osuuskaupan omaa suklaata.
Jouluisin kylläkin joku hyvä haltia oli pistänyt lasten tyynyjen alle konvehtikaramellejä...
Karkkinälässään pappilan Pikku Jussi yleensä kipaisi pappilan Torikadun paraatioven takana asuvan Fammu-tädin luona pikavisiiteillä.

1960 ca.Fammu lähes
90-vuotiaana

Fammu  (Farmor) oli yli 80-vuotias,komea ja ryhdikäs suomenruotsalainen leskirouva,joka aikoinaan miehensä kanssa olivat omistaneet pappilan talon.
Jussin astuessa sisäkön ovenavauksesta sisälle pieneen alkoviyksiöön Fammu aina lausui tervetuliaisiksi ruotsiksi:
--Åååå..där kommer min lilla kavaljer Johan!!
--Ska du ta några fruktkarameller i din ficka?
Makuuhuoneen pyöreällä yksijalkaisella tammipöydällä pitsiliinan päällä aina oli kristallilautasella ruotsalaisia hedelmäkaramelleja eli kovakarkkeja,joita Pikku Jussi kohmaisi yleensä kourallisen molskihousujensa taskuun  Fammun yleensä aina esiteltyä tapansa mukaan piirongin päältä itse ottamiaan valokuvia vuosisadan alun pyylevistä herroista ja tukevista fröökynöistä. Hänhän oli kauppalan ensimmäinen naisvalokuvaaja aivan vuosisadan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä.
Jussi oli jo silloin poistumassa alkovin ovesta rappukäytävän jyrkkiä rappusia alas Torikadulle kovin solkikenkien kantakopinoin..
Hedelmäkarkit sitten intiaanikesän kuumissa pihaleikeissä molskihousun taskussa jämähtivät yhdeksi taskunöyhdän kattamaksi sulaksi palloksi,joka illalla päätyi Jussin makuuhuoneen pöydälle huonekärpästen maisteltavaksi..
Iltamyöhällä myös Pikku Jussin riisitautisia hammasnatusia alkoi kolottaa.
Äiti oli tarjonnut hammaskipuun Bayerin aspiriinia ja lasillista kraanavettä kyytipojaksi,mutta edessä tulisi olemaan mitä kivuliain reissu pappilan hovihammastohtori Eklund-Äyhön vastaanotolle....

Intiaanikesä
Juhart

jatkuu...