Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Ollin pommilöytö ja muita hyviä tekoja.

Vihtoveturi
Juhart 2004

PALOPOMMI
-----------------
Yhtenä vuoden 1942 heinäkuisena hellepäivänä Olli oli seuraamassa rautatieaseman ratapihalla vaihtoveturin puksutusta venttilitehtaan pistoraiteella.Hän oli tehtaan lankkuaitaan nojaten katsellut ratapihamiesten avonaisten tavaravaunujen kytkemisiä toisiinsa.Ollilla oli mukanaan vanha.kitisevä ja pinnapyöräinen lastenvaunu,mihin hän keräsi ratapihan ylikasvaneesta heinikosta heitettyjä olut- ja viinapulloja,joista Salmenrannan oluttehtaalla maksettiin viispenniä per pottu.Lasipula oli kova sota-aikana,
Kengänkärjellä potkiessaan heinikosta mahdollisia pulloja,hänen silmiinsä ratapenkan sorasta löytyi puolihautautuneena omituinen propellipyrstöinen sylinteri pystyasennossa.Hän äkkäsi sen olevan venäläisen Su-pommikoneesta pudotetun palopommin,joka ilmeisesti oli tippunut ratapihalle suutarina edellisviikon pommituksessa..
Hän mietti hetken jättäisikö hän pommin siihen ja ilmoittaisi siitä poliisikonttorille tai veisi sen henkilökohtaisesti lastenkärryissä päivystävän poliisin taikka suojeluskunnan päällikön nähtäväksi.
Lopulta Olli päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon,alkamalla käsin kuopia haarojensa välisyä sepeliä pommin ympäriltä ja kuin mäyrä etukäpälillään koloaan.
Hän näki jo sisäsilmissään kunnallislehden pääotsikon: "Karjalaisevakkopoika esti tavarajunan räjähtämisen kauppalan ratapihalla..!Kiitollinen kauppalan johto palkitsi isättömän ja äidittömän evakkopojan adoptiolla
lapsettomaan kauppalan kamreerin perheeseen.".Hänen suurin toiveensahan ja jokailtainen iltarukouksensa oli lopullisesti päästä uuteen kotiin rouva Salli Paajasen kontrollista.
Olli sai lopulta vängällä raskaan palopommin kiepautettua sylistään lastenvaunuihin,nepittämällä kernisen vaunukatteen sen päälle,koska palopommiin oli punamaalilla kirjoitettu suomeksi.."Terveisiä Kremlistä Mannergeimille..Gitlerin perännuolijalle!"

Olli tunsi kansalaisvelvollisuutenaan ilmoittaa pommilöydöstä ihan konkreettisena näyttönä viranomaisille.Näin hänen isänsä oli opettanut häntä  ja kunnioittamaan viranomaisia.Isähän oli kerran vienyt Kivennavan poliisit yhdestä perämetsästä löytämänsä pontikkatehtaan paikalle.
Hän työnsi selkä hiessä lastenvaunuja Satamakadun tasoristeyksen yli ja melkein selkä vaaterissa ylämäkeen rautatuesillankorvan kävely- ja pyörätien alkuun. Lastenvaunujen pinnapyörät nitisivät rasvan puutteesta ja jopa vipattivat sivulle ikään kuin puoli-irtoamaisillaan navoista pommin painosta. Vaunujen resoritkin olivat latistuneet painon alla.
Silti urheana ja pelkäämättä hän sisullaan sai vaunut lykättyä sillan toiseen päähän,josta kääntyi luiska vasemmalle alamaäkeen jokirannan ja toripuiston väliselle hiekkakäytävälle. Juuri aamulla harvavoitu hiekkakäytävä sai nyt syvät rattaanjäljet pommivaunuista,jolloin Ollikin joutui puolivälissä pysähtymään ja haukkomaan henkeään.
Hän sattumalta oli pysähtynyt lähelle puistonpenkkiä,missä kaksi kukkahattuista täti-ihmistä oli istumassa ja nauttimassa termospullosta kahvinkorviketta.
Toinen tädeistä oli ihastunut näystä,missä nuori poika työnsi lastenvaunuja ,lausumalla punatuilta ja pystykatkoviivaisilta huuliltaan..(Ollista tämän huulten valkoiset rypyt muistuttivat huulipunankatkoina Suomen Valtionrautateiden Etelä-Suomen rataverkoston rantarataa):
--Voi..herranlettas senttän..ompas nii sööttii ett isoveli tyänttä pikkuveljees- tai siskoos lastenkärryiss!
--Ei nykyjäs nää paljonka tollassii kunnon poikii äitins apurein ja lastenflikoin..!
--Mikäs on sun taaperon nimi siäll vaunuis?
Olli säikähti,että tätipari tulisi kurkkaamaan lastenvaunun repaleisesta plastiikki-ikkunasta pommivauvaa ja löpertelemään sille jotain aikuisten kakaroiden kieltä .
Muistessaan pommin olleen osoitetun Mannerheimille hän lausui sormillaan nenäänsä puristaen:
--Sen nimi on Manne...eli kastetodistukses Mauno...hyvää päivää teill rouvill..miull on kiire viedä Mauno nyt kotia..sillä taitaa olla kurat vaipas..
Olli läksi taakseen vilkaisematta työntämään lastenvaunuja kauppalantaloa ja poliisikonttoria päin soittolavan ohitse,kuullessaan toisen rouvan sanovan:
--Olipas varmaan iso poiklaps,kun lapsenrattaire pyäräkki upposiva santkäytäväll..
--Ei kait vain olnu syätetty mustanpörssin tarvikkeist..vai mitä Manta!
--Kaaras mul pikkasen korviket mukiin!

Olli oli lopulta pommivaunuillaan päässyt Raatimiehenkadulle kovassa hiessä ja aivan poliisikonttorin rappujen edessä yksi vaunujen pinnapyörä tipahti lappeelleen katukäytävälle,korin kallistuttua ahterista kuin uppoavassa onkipaatiissa. Olli nepitti kiireessä vaunujen plastiikkipäällisen auki,kippaamalla kuomun alas, ryhtyimällä nostamaan polvet koukussa palopommia propellihännästä katukäytävälle.
Hän sai jalat harallaan sen kannettua ensiksi sylissään poliisikonttorin ylärappuselle.Hänen onnekseen kamarin pääovi haukkoi henkeään sepposen selällään kesähelteen takia. Kamarin kahdeksan puuaskelman hän  suoritti pommi sylissään ylös päivystyshuoneen puulattialle kovalla ponnistuksella.
Päivystystiskin edessä hän kysyi korkean kateederimaisen puupöntön takana istuvalta ylikonstaapeli Kaljuselta vienolla äänellä..melkein piipittämällä ponnisteluistaan:
--Herra polliisimestar...mihinkäs mie voisin laskee alas tämän löytämäni ryssien pommin..tuonnekko nurkkaan spittuunin viereen?
Ylikonstaapeli Kaljunen kurkisti kunnallislehden takaa Ollia alaspäin kateederin takaa sanomalla välinpitämättömästi virkabaritoonillaan:
--Löytötavarat voisi toimittaa kamarin B-rapun löytötavaratoimistoon..
Sitten ylikonstaapelin puolikuun mallisten lukukakkuloiden pienentämät silmät lukkiutuivat Ollin sylissä roikottamaan palopommiin...ja painoi kämmenellään pöydän hälytysnappulasta.
Kamarilla yhtäkkiä syntyi säpinää,ovien paukkuessa,nahkasaappaiden korkojen kopinaa ja komentohuutoja,Ollin peräytyessä pommi sylissään  messinkisen spittuunin viereen,mihin hän laski hädissään löytöpomminsa seisomaan pyrstölleen. Pelästyksissään hän juoksi pakoon poliisikamarin portaita alas Raatimiehenkadulle,lisäämällä solkikenkiinsä vauhtia Ison Pitkäkadun Huberin putkiliikkeen kulmasta.
Joen toiselta puolelta hän kuuli paloaseman sireenin huutoa ,vapaapalokunnan Hudson Super Sixi-tikasauton ajaessa tummavormupukuisten ja spitzhübelkypäräisten palomiesten täyttämänä sillalle kellot kilkuttaen.
Hengästyneenä Paajasten portille saavuttuaan häntä vastassa seisoi nimismies nojaamassa mustan Nash Lafayette-poliisiauton etulokasuojaan.Auton kuljettajana sisällä oli ylikonstaapeli Kaljunen.
Salli-tätikin seisoi portilla kädet puuskassa ,kasvot tulipunaisina.
Nimismies ryhtyi puhuttelemaan Ollia tiukkaan sävyyn pommin tuomisesta lapsellisena tekona poliisikonttorille,vaikka lopulta kertoi suojeluskunnan pommieksperttien todenneen sen suutariksi.
Nimismies viittasi Ollin tekoa jopa psykologian apinatesteihin leikillisesti,missä simpanssit yrittivät katosta langan päästä roikkuvaa banaania kurkottaa käsiinsä,kasaamalla huolettomasti päällekkäin huonekaluja,jotka sortuivat alta.
Lyhyesti sanoen Ollin tekosta johti postiivinen motiivi,josta puuttui todellinen järkevyys.
Rouva Paajaselle Ollin teko oli viimeinen katkera pisara maljassa sananmukaisesti räjähtämällä portilla,sylkemällä suustaan kaikki osaamansa tulenkippuraiset sielunvihollisen nimet kahdella kotimaisella kielellä ja jopa ensimmäisellä vieraalla eli venäjänkielellä.
Nimismies ja ylikonstaapeli yrittivät kaksistaan rauhoitella Salli-tätiä,lupaamalla,ettei asiasta tulisi mitään syytettä...päinvastoin,Ollille tarjottaisiin kamarilta palkinnoksi vaikka juoksupojan paikkaa,koska pojalla oli pikaiset jalat..
Nimismies vielä autoon kiivetessään varoitteli rouva Paajasta koskemasta Olliin.

Kahden vuoden piinasta Salli-tädin komennuksessa Olli nyt tunsi nahoissaan tämän todellisen vihan puhjenneen verenpunaiseen kukkaansa.
Hänen hyvät tekonsakin katsottiin uppiniskaisuudeksi sekä kolttosiksi.
Hänen viinapullonkeruunsakin johtui yrittämisenhalusta sekä taskurahan ansaitsemisesta sekä säästämisestä polkupyörän ostoon Vaasan Pyörästä,missä sota-aikana kasattiin vanhoista osista puoliksi vanhoja pyöriä
Rangaistuksekseen hänelle langetettiin kotona työtä vuorotta koko kesälomaksi,kuten polttopuiden hakkuuta,puutarhan perkausta,piharakennuksen maalausta punamullalla ja jopa ulkohuussin makin tyhjennystä haisevaksi ihmislietekasaksi,jonka kauppalan ruumantyhjentäjä Paska Paavo kävi lapioimassa sekä talikoimassa Polle-hevosensa lantakärryille.
Iltaisin hän laihan ehtoollisen jälkeen kiipesi rättiväsyneenä vinttikamariinsa,nukahtamalla vatsan kurninnassa päiväpeittoviltille riisuutumatta.
Lisärangaistukseksi Salli-täti pisti pojan katumaan tekojaan joka sunnuntaina ja kuuntelemaan kirkkoherra Grafbäckin kuivia saarnoja seurakunnan kivikirkossa.Sen perästä hän joutui kävelemään alas kauppalan pikkukirkon pyhäkouluun tenttaamaan katekismusta,jonka hän oli jo oppinut ulkoa Kivennavalla  5-vuotiaana..
Kerran pääkirkon jumalanpalveluksessa kolehdin keruun jälkeen eräs samassa penkissä istuva seurakuntalaisvanhapiika oli mennyt kuiskaamaan suntio Klenbergin korvaan,että Olli oli ottanut kolehtihaavista viisipennisen .Hänet oltiin marssitettu kuin vankina sakarstiin ja kirkkoherrakin oli tukistanut hänen otsatukkaansa luisen kylmillä sormillaan.
Minkä seurakuntalaisvanhapiika oli vain nähnyt virsikirjansa takaa oli se,että Olli oli ottanut tuulipuseronsa taskusta villasukan,missä hän piti pennisäästöjään ja peukalon sekä etusormena välissä pistänyt viisipennisen suntion kolehtihaaviin.Likinäköinen suntiokaan ei ollut havainnut mitään rikosta tapahtuneen,mutta vanhapiika ja tunnettu kauppalan tekouskovainen rolliakka oli nähnyt teon kuin jonain Tähtikino-elokuvateatterin selluloidifilmin takakelauksena.
Hän oli joutunut häpeälliseen ruumiintarkastukseen.kirkkoherran luisten sormien ladatessa luunappeja pojan otsaluuhun ,Grafbäckin haukkuessa häntä ryssänmaalta saapuneeksi ortodoksiseksi Lutterin kirkonryöstäjäksi.
Olli oli joutunut luovuttamaan rangaistuksena villasukkasäästönsä lunnaina teostaan sinä sunnuntaina merimieslähetykselle.
Hän oli sakarstista poistuessaan vielä katsonut taakseen,miten suntio ja kirkkoherra olivat laskeneet sakarstin vihersarkaisen pöydän päällä saalistaan,lausumalla Raamatun tunnetun lauseen väännöksen "Iloista antajaa kirkkoherrakin rakastaa!"

Talvinen kuva 1937 Lincoln Zephyr V12 Coupesta
Juhart 2001

NYT NAPPAA..DET NAPPAR NYTT!
-------------------------------------------
Sotavuoden 1943 kevättalvella hankien kilotessa auringonpaisteessa ja lumihankien sulaessa tappiskoulun pojat koulun päädyssä käristelivät suurennuslaseilla vanhoja mustavalkonegatiiveja,selluloidin palaessa reunoista pojansormissa olemattomiin.
Olli ei ollut liittynyt pyromaaniporukkaan,koska jo kotonaan Kivennavalla isä oli teroittanut paloturvallisuudesta,että tuli oli aina hyvä renki,mutta huono isäntä.Kotona tulitikutkin pidettiin punteissa lukkojen takana.
Tappiskoulun pojat heittivät käriseviä negatiivinpaloja naurun rämäkässä hangelle,Ollin käydessä palomiehenä mononsa kannalla polkemassa ne lumeen. Osa käryävistä negatiiveistä lensi poikien näpeistä ulkoroskakoriin,mihin koulun talonmies oli heittänyt luokista kerättyjä oppilaiden eväiden voipaperikääreitä.
Roskakorihan lemahti rasvaisista eväspapereista ilmituleen,poikien kadotessa kulmalta sekunneissa näkymättömiin. Olli sai palon sammutettua hangesta lapasissaan kantamalla lumella.
Hän kyllä sai ilkiteostaan johtajaopettajattarelta jälki-istuntoa ja taasen sijaismarttyyrinä kärsi muiden pahanteoista.

Lumella tuli olemaan Ollille pääosa eräässä tapauksessa,missä kauppalan kadunrakennusviraston lumikolakoplalla,palokunnalla sekä aurausautokalustolla tuli olemaan suuri savotta edessään.
Hän oli vinttikamarista löytänyt Anselmi-sedän  vanhan työkaluarkun,mistä löytyi jopa tämän kalastusvälineitä vieheineen. Setä oli saunailtoina kertonut urheilukalastusharrastuksestaan ja lohionginnastaan.Arkusta löytyi komea avokelainen lohivirveli,jolla kalamiehen liioitteluilla oltiin nostettu satoja kiloja ja metrejä taimenia.
Salli-täti oli yrittänyt kaupata kalavehkeitä sedän kuoltua monelle harrastajakalastajalle,mutta suurin osa narraajista olivat,uistin-,pitkäsiima-,verkko- sekä rysämiehiä.

Anselmi-sedän kalastusvehkeet siten jäivät arkkuun ja unholaan,kunnes Olli löysi ne viehelaatikkoineen ja pitkävartisin kahluusaappain.V.1943 Pyhäinmiestenpäivänä tädin mentyä sytyttämään  kynttilöitä paakirkon hautausmaalle Anselmi-vainaan haudalle,Olli oli vintillä koonnut vavan keloineen ja pistänyt kumisen harjoitteluvieheen perukkeeseen kiinni.Viehe oli melko painava kumikartio,jolla olli ensiksi harjoitteli heittoa nollakelisää piharakennuksen lautaseinää  ja sen vierellä seisovaa vanerista lumikolaa vasten.
Siiten hän siirtyi talon portille,mistä olisi makean pitkä matka heittää virveliä aution kadun yli vastapuolen kolmikerroksisen kivitalon seinää vasten.Kivitalon talonmies oli katukäytävällä pistämässä Fennia.pöllitupakkaa holkkiin kaytukäytävän lumenkolauksen kälkeen ja pyyhki kädellään hikeä otsaltaan tukkilaispusakan hihansyrjällä,kun kuminen harjoitusviehe kolahti hangessa törröttävän lumikelan pohjaan.
Talonmies kirosi äänekkäästi:
--Mitä Perkkelet!!? Kun Olli kuuli kivitalon peltikaton kuminaa ja lumen suhinaa,jolloin ikään kuin domino-
ilmiössä lumikatenauhat järjestelmällisesti alkoivat liukumaan alas katukäytävälle.
Yhtäkkiä talonmiestä ei näkynyt mistään eikä talon edessä seisonutta maruuninpunaista johtaja Kinnarin Lincoln Zephyriäkään lumimassan alta.
Olli sai jalat alleen.talonmiehen kaivettua itsensä lumiukkona kinoksesta,perkeleiden ja jumalautojen kaikuessa talon porttikongista ja kiviseiniltä ,muutamasta avoimesta ikkunasta kuuluneen radion jumalanpalveluksen ehtoollisvirren päätteeksi.
Koko kivitalon mittainen kadunpätkä oli umpitukossa peltikatolta valuneen suojalumen liu'uttua alas.Johtaja Kinnarin Zephyristkään ei näkynyt muuta,kuin tuulilasin krominen yläpoka,mikä kiilteli kirkkaana keskipäivän auringossa.
Salli-täti tullessaan pyörällä hautausmaalta kotiin,oli joutunut taluttamaan fillariaan risteyksestä vastapuolen liukasta katukäytävää pitkin kadun ollessa tukossa korkeasta lumivallista.
Kauppalan puhtaanapitolaitoksen vanhan Commer-kuorma-auton keulalle asennettu isosiipinen ja keltaiseksi maalattu lumiaura oli aukaisemassa katua kuin valtamerihöyryn keula vaahtopäistä aallokkoa.Kauppalan lumikola-ja lumilapiokopla oli kaivamassa ,kylläkin verkkaasti, sunnuntain ylityötuntikorvausten takia pitkin tupakkapaussein Kinnarin Zephyriä kinoksesta.Vapaapalokunnan vanha Hudson Super Six-tikasauto oli saapunut kellot kilkutellen paikalle, ja puolisentusinaa palomiestä paloletkun varressa oli pruuttaamassa vettä lumen sulattamiseksi auton päältä.
Veden pruuttaaminen alkoi kylläkin tuottamaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä sinitaivaan iskettyä pilveen ja tuulenpuuskien viilentäessä ilmaa nollagraadin alapuolelle. Vasta illalla kello kuuden maissa katu oli avoinna.Zephyrin kiiltäessä puolen sentin paksuisessa jääkristallikuoressa.

Olli oli joutunut tekosestaan poliisikonttorille kuulusteluun nimismiehen virkahuoneeseen.Kivitalon talkkari oli syyttänyt häntä pamauksesta,jolloin lumet olivat alakaneet liuka katolta alas kadulle
Hän pelkäsi joutuvansa rikosrekisteriin ja antamaan sormenjälkensä,Hänen nimismiepiirin ainoalla Kodak Brownie-laatikkokameralla otettava kolmiosainen potrettikuvasarja sivuilta ja edestä sekä rinnuksille nuppineuloilla pistetyn numerolapun kanssa jäisi ikuisiksi ajoiksi hänelle kiviriipaksi kaulaan.

Nimismies kuunteli Ollin version tapauksesta,alkamalla nauramaan niin,että univormun kullatut napit pomppivat mahan päällä.Nimismiehen mielestä talonmies ja taloyhtiö olivat syypäitä lumen tippumiseen,josta
tulisi sakot asianomaisille.Pahimmassa tapauksessa joku jalankulkija olisi voinut hautautua ja menettää henkensä lumiryöpyn alle.

Kotona Ollia kylläkin odotti Salli-tädin rangaistus,josta hänen tukanjuurensa ja pussihousujen persuukset vihloivat hellinä. Fyysinen kipu poistui parissa päivässä,mutta sydämen avohaava piteni pitenemistään.
Hänen mieleensä tuli käynti suojeluskunnan talolle Mannerheimin lastensuojeluliiton edustajan fru Eskolinin puheille,jos vaikka saisi siirron parempaan sijaiskotiin...


jatkuu..

Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Ollin oppi- ja nälkävuodet.

Olli Kivennavalla

Koulussa luokanopettaja ja tukevavartaloinen sekä paksunilkkainen Kukkosen Vieno oli ihmetellyt Ollin suurta ruokahalua. Kauppalan keskuskeittiöstä tuotiin hevoskärryillä muutama tonkallinen ruokaa,enimmäkseen soppia maitotonkissa tappiskouluun.Luokanopettajat kauhoivat oppilaille tonkista kullekin kotoa tuomaansa emalikulhoon papusoppaa,lihasoppaa ja joskus siskonmakkarasoppaakin.
Kesäkeittoa,josta Olli piti valtavasti,ei koskaan tarjottu.
Kauppalassa vain talojen omissa puutarhoissa kesäisin kasvatettiin kukkakaalia,porkkanoita,perunoita ja herneitä omaan käyttöön.Torillakin kyllä myytiin vihanneksia.mutta ne menivät pikaisesti jo aamulla kauppalaisrouvien ostoskasseihin. Siskonmakkarasopasta hän ei kyllä pitänyt,ihmetellessään sopassa kelluvia vaaleita nakinpätkiä,mitkä maistuivat enemmän jauholle kuin lihalle.Siskonmakkarasopan nimikin jo kauhistutti,vaikka luokassa oli  oli tyttöenemmistö eikä yksikään niistä ollut hävinnyt kouluvuoden aikana Asemakadun päässä seisovan teurastamon ovista sisään makkara-aineiksi.
Sopan jakelussa Olli oli aina ensimmäisenä emalikuppikourassa jonossa ,opettajan kauhoessa tälle oikein tonkan pohjalta sattumia,pojan oikean käden tönöttäessä ojossa luokan järjestäjän Ylhäisten näkkileipätehtaan paperisäkistä kaivamaa vanikanplaa odotellessaan..Opettaja oli huomannut pojan laihtuneen pulskasta karjalaispojasta laihanruipeloksi evakkopojaksi. Kukkosen rouva ajatteli kutsua jonain päivänä rouva Salli Paajasen puhutteluun,mikä aina lykkääntyi eteenpäin sotapäivien lisääntyessä lisääntyvällä pulalla.

Totuus Ollin laihtumisesta piili Salli-tädin muuttumisesta Anselmi-sedän kuolema jälkeen kitupiikiksi,joka kirjevaa'alla punnitsi Ollin päivittäisen ruokadieetin kaloreineen.Tädillä oli keittönkaapissa paksu leikekirja,mihin tämä oli leikannut ja liimannut vanhoista Kotiliesilehdistä pula-ajan ruokareseptejä..Täti oli myös harras Tahko-Pihkalan ihailija ,joka kovalla työllä ja oikeilla juuresresepteillä kasvattaisi evakkopojasta sitkeän maanpuolustajan. Talon puutarhasta kesällä löytyi lanttua ja hevosretiisejä yllin kyllin monen ruokalajin lisukkeeksi jakkupottujen lisäkkeeksi.Porkkanaraastettakin oli aina jokaisessa kesäsalaatissa niin paljon,että Olli uskoi muuttuvansa kasvoistaan oranssiseksi.
Ruokakommuutissa tädillä oli hyllykaupalla kuivattuja sieniä,kuivattua nokkosta,jopa kuivattuja voikukan juuria,joista  tämä prännärissä eli kahvipaahdinpannulla paahtoi liedellä ja myllytti ne polvien välissä veivattavalla kahvimyllyllä voikukanjuurikahviporoiksi. Täti vielä kehaisi voikukkajuurikahvin olleen parempaa kuin Ollin säännöstelykortilla ostetun osuuskaupan Paula-kahvin. Osuuskaupan Paulaa täti tarjosi vain paremmille vieraille,joita hyvin harvoin saapui kylään.
Ollille täti ei tarjonnut voikukanjuurikahvia,mutta koivunlehtiteetä,missä myös makupaloina lehtikirvat uiskentelivat  laihan vaaleanvihreässä teevedessä.
Kommuutista löytyi monta lasipurkillista Ahti-sillin lientä,jota täti tarjosi Ollille kuorittujen jakkuperunoiden kanssa. Olli sai töpätä perunanlohkoja sillinsuolaveteen mahan kurniessa.
Joskus sunnuntaisin täti tarjosi hänelle lihapullia,joita tämä oli jatkanut enemmän sekajauhoilla ja nokkosenlehdillä sekä kuivatuilla lehmäntatin hatunpalasilla.
Salli-tädin piharakennuksen perunalaarin rupisinkin jakkuperuna meni Ollin suuhun Ahti-sillin liemessä.
Ollista Salli-täti oli elänyt jo kansalaissodasta asti jatkuvaa pula-aikaa sydämessään,vaikka hyvinkin olisi varojen puolesta voinut passata itseään paremmilla aineksilla.
Täti oli myös alkanut haalimaan itselleen Ollin säännöstelykorteilla sokeria,kahvia ja meijerivoita kylmäkommuutin ylähyllyille ja aina kommuutista lähtiessään pannut oven reikeliin ja avaimen neppikukkaroonsa,mikä kulki tämän pompantaskussa aina töihin tai kauppalan keskustaan asioille..

Anselmin vielä eläessä heidän ainoa lapsensa ja poikansa,joka oltiin ristitty Anttoniksi,kävi vielä Turusta kuukauden viimeisenä  viikonloppuna junalla tai bussilla kotona.Antton oli nimitetty Turun Linnankadulla sijaitsevan armeijan esikunnan yhdeksi sotilasvirkamieheksi,ollessaan koulutuksella juristi.Antton hoiti armeijan varusmiesten siviili-ja sotalakirikosasioita.
Anselmi ja Salli olivat säästäneet pojan koulutukseen pienistä palkoistaan,vaikka hartioilla painoi raskas talolaina.
Pienessä punssissa saapuessaan kotiin Anttonilla oli salkussaan tuliaisina mustan pörssin porsaankyljyksiä tai läskipaketteja,joista Salli loihti olohuoneen katettuun pöytään makoisia menyitä.
Olli sai kaivella keittiön pöydän ääressä paistetuista porsaanluiden tähteistä viimeiset lihanrippeet poskihampaillaan taikka koviksi paistetut siannahkalohkot läskeineen ja karvoineen.
Kerran Antton oli tuonut mukanaan Turusta siannahkasalkussaan mukanaan fasaanin,jonka kuolintavasta tämä vaikeni. Ehkä joku kapiainen esikunnasta oli joko ampunut sen tai sitten ajanut sen yli vahingossa autollaan.
Kauppalan eteläpuolella sijaitsevan aateliskartanon mailla fasaaneja näkyi melko runsaasti vapaana.
Niitä ei saanut ampua sakon uhalla,kun kartanon kreiviomistaja itse harvensi pulskaa lintukantaansa haulikollaan omiin kalaaseihinsa.

Salli-täti oli käskenyt Anselmia kynimään fasaanin saunan portailla.Hän oli ottanut Ollin mukaan oppipojaksi linnun kynimiseen. Olli muisti oman Ossian-isänsä omistaneen lintukiväärin,jolla hän toi metsästä ja pelloilta pyitä ja muita luonnon kanalintuja ruokalistan jatkeeksi.Niiden kynimiseen ei tarvittu paljon aikaa,mutta Anselmin käsissä pullean fasaanin kynimiseen meni ainakin tunti. Anselmi-setä antoi ollille komean ja värikkään sulankin evakkopojalle lahjaksi,josta Olli kynäveitsellään vuoli vinttikamarin pöydän ääressä sulan päästä viiston sulkamustekynän .
Illalla Paajaset juhlivat salin pöydän ääressä uunissa tehtyä fasaanipaistia,skoolatessaan pieniä kippurahäntäpikareita,jolloin jopa Anselmikin yskänkohtauksien välistä päästi kurkustaan laulunluritusta,joka enemmänkin kuulosti kurlaukselta.
Ollille Salli-täti tarjosi keittiön vahakankaiselle pöydälle linnun rääppeet päineen.
Kalutun linnun rääppeiden näkeminen teki Ollin melkein sairaaksi,Paajasten olohuoneen puolella kipattua kurkkuihinsa Anttonin Turun tuliaispullosta leikattua konjakkia jälkiruokaryypyiksi..
Olli oli kantanut fasaanijätteet vadilla pihanperän tunkiolle.
Tunkiolla hän oli itku kurkussa mutissut,että talon kollikin olisi voinut näyttää peräreikäänsä moisille rääppeille.
Salli-täti oli tullut keittiöön salin puolelta hakemaan keittiön kaapista kolmea lasipikaria valkoviinin nauttimiseen ja tavannut verannan ovella Ollin tyhjä fasaanivati kädessään.
Siitäpä täti kirkastui kiljumaan:
--Mitässää kossi oles tehny fasaanil?
--Oleksää heittäny Luajan antaman ruuan kompostiin?
 Olli oli vastannut laupeana ja puolipeloissaan:
--Ei miust Luaja sitä fasaania ole antanut kellekään,vaan joku armeijan kapitulantti on sen sala-ampunna jonkun porhon mailt..
Salli-tädin ääni kimitti moisesta nokkavasta vastauksesta:
--Kuules kurreoravan poik...mää olen ottanu sunt meirän hotteisiin pelkäst säälist ja lähimmäiserakkaurest,kussun vanhempaski on kualnu nii raakisest..ja sää oles ylpeyrelläs ja kiittämättömäl käytökselläs häpäissy meirän syrämen pohjast lähteneen anteliaisuuren teollas!
--Rankasuks sää saas nyten painuu vinttikammariis katumaan ja funteeramaan tekojas..ja yhreks kouluviikoks mää en sull köksää mittä ruakaa..ja saas tulla toimee pelkäl kouluruual...
-Onks asja selvä?
--Ja painus mun silmist näkymättömiin!
Olli siltä seisomalta kiipesi portaita vinttikamariin,korvissa vielä soidessa leikatun konjakin räkäistämän emännän kiroilun keittiöstä.

Olli istui vinttikamarin hetekan päivähuovan päällä melkein itku kurkussa kohtalostaan.
Hän kuuli rappusista köhinttä ja aamutohveleiden hiljaisia painalluksia portaista.
Ovesta ilmestyi Anselmi-setä keppiinsä nojaten.
Setä tuli istumaan huovalle pojan viereen kaivaessaan pussihousun taskusta Ollille Fazerin sinisen suklaalevyn.
--Otassää nyt ainaski suklaat murheesess,ett se vihas ja surus laanttuu muutamal kraadil mittarissas!
Anselmi-setä lausui leikatun konjakin pehmentämällä äänellä.
--Tärilläs taittaa olla sellase naisten vaihrevuare päälläs,enkä määkään enää kallist korvian sen priiskumisell..
--Ja en määkään olsis syäny semmossii fasaaninpäit ja kalutui linnunluit,jotka eivä eres kelppa eläimill..
--Jos mul olsis valtta täs meirän huusholli akkavallas,niin mää antasin sull kaikkee parast,mut kun mää olen nyten sellanen soffal makkaava ja viruva sekä räkkää emaljfatiin sylkevä ihmisraakki, mull ei ol voimii jäljell taistella Salli vasten.
Hyvää yätä,Olli!
Anselmi sanoi,nousessaan vavisten kävelykepin varassa seisomaan,suunnistaessaan portaikkoon aamutohveleitaan raahaamalla.
Ovella hän kääntyi sanomaan:
--Sanos mummo,kun toinenki silmä tul sokeeks..

Anselmi aamupostin haussa
Juhart 2012.

Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Olli Paajasten huutolaispoikana.

Salli naapurin rouvan kanssa pyykkituvassa
Juhart 2012

Rouva Salli Paajanen oli laihahko, ja korkeaposkipäinen emäntä,jonka jokainen liike näytti konemaiselta nykimiseltä.
Keittiössä tämä papatti alinomaan Ollille paikallismurteella kuuppalieden edessä aamukaurapuuron keitossa,evakkopojan arvatessa pienen osan rantakauppalan pätkäkielestä:
--Toi meirä Anselmi on yskiny olohuanee soffal jo pari vuat kalkkikeuhkojas pellol...
--On tää meikäläisen elo yht yht sairaire ja orpoje suajelust ja mää pani jopa hanttii sill Eskolinskalkii siäl Mannerheimi lastensuajeluliitos,ett me ei nii pal kyl tarvittais yht evakkopoikka riasaks,mut me oltti sellases pahas välis,et tarvittii lisäpennei taloure piros,kun ton Anselmin sairaseläkekki ol niin piän...
--Oikkeest me saattii niit ruakakuponkei yhrel  henkel lissää tähä ruakakuntaa.ett....
--Jaa..mää taisin unohtaa,ett mun piräsis viärä sunt ton ylös vinttikammariin,joka tulsis oleman sun huanes..
Otas toi paffiaskis fölisäs,nii kiivetää ton vintill!

Vinttikamari Ollista tuntui yhtä kylmältä kuin alakerran lasiverannan tuulikaappi. Pieni musta puukamina luovutti lämpöä kamarin ovenpuoleisessa nurkassa vain lattian kipinäpellille ja päätykamarin paperilla liistratut tuplaikkunatkin olivat umpijäässä,rouvan jäädessä ovelle antamaan sisäjärjestyssääntöjä kuin sattumakorpraali alokastuvalle:
--Tää on sitten sun lukaalis ja saas itte kanttaa liiterist omat uunipuus tän..yhre sylillise klapei yhreks yäks..ja sitten sun piräs kattoma,ettes pääst kaminaa harakoil eik häkkää sissään tai me kaikk kualla siihe hiipivään noutajaan.
--Arinahiile sun piräs kattoman,ettei sinist liäkki näjy,kussää panes pelli kiine!
--Ja lisäks....ruaka-ajat ovas sellaset,ett aamjane on kello kuurelt..päivällist mää en tarjoo,kussää saas ilmase ruuan alakoulust,min mää olen sut kirjottanu sissään Tehraskarun tappiskouluun...ja ehtoollinen tarjota koton arkpäivisin kello seittemält...kummää olen tulnu töist kottiin..
--Sisäklosettii sää et tarpeisis saa käyttää,vaan pihaperän ulkhuussii...klosetti on tarkotettu isäntväjel ja viaraill..muistas se!
--Nahkas ja pläsis sääs saas pestä saunan muuriparas,mihin mää olen tehny aamusin valkjan..ja illall mää käyn ruuvaamas sull ton kammarin kattolampun,ettei sähköö kuluis liikkaa turhas käytös....ja muuteskin sun piräs pittää filttii tos akkunas,kumme nouratetaan tarkast pimennysmääräyksii mahrollisen ilmapommituksen takii..
--Läksyjen lukemiseen sä saas käyttää talikynttilää...ja hiljasuus meirän taloures tulee kello yhreksät...
Olli nyökkäsi selostukselle ikään kuin ymmärtäneensä ,koskei halunnut rouvalta järjestyssääntöjen toistoa korkeafalsettisella kimityksellä.
Hän pisti pahvimatka-askinsa  hetekan päiväviltin päälle,rouvan kääntyessä ovelta varsista käännetyissä kumisaappaissa portaisiin.
Rappusissa rouva Paajanen molotti äkeissään:
--Pirkala kusse evakkopoik sekotti meirän rauhallisen elämän,mut valtijo saa makssa yhrest soran tuamast lisäsuust ainaski ruakakuponkein,ett saaraa ehkä muutama karvanen sianläskinpala papusoppaan...

Seuraavana aamuna rouva Paajanen kävi herättämässä Ollin puoli kuudelta aamiaiselle keittiöön,käskemällä poikaa peseytymään pihasaunassa.Ulkona oli täysi pimeys,missä tumma pilviverho melkein ulottui talojen tiilipiippujen hatuille asti.Hän oli sytyttänyt pukuhuoneessa talikynttilän ja kaatanut muuripadasta sinkkiämpäriin lämmintä vettä kasvojen pesuun.Saunan ainoana saippuana oli Mäntysuopa,jolla hän pesi kasvonsa.Olli pelkäsi veden tuhlauksesta rouva Paajasta,joka voisi sattumalta kurkata saunan ovelta,koska Mäntysuovan huuhteluun kasvoista ja kainaloista meni koko ämpärillinen...
Kerran kuukaudessa talvella rouva tulisi kaatamaan lämmintä vettä saunatralleilla seisovaan sinkittyyn kuhnepyttyyn ,jotta hän saisi pestä kuukauden liat nahastaan.Saunaa lämmitettin vain kerran joka toinen kuukausi,rouvan säästäessä polttopuita. Saunassa hän sai pestä Anselmin kanssa toistensa selät kauppalan Farmoksen saippuatehtaan hajusaippualla,vaikka Anselmi vinoili saippuan olleen tehdyn teurastamon eläinrasvasta.
Saunomisen jälkeen Olli sai istua keltaharmaatukkaisen ja luunlaihan Anselmin kanssa viileän saunakamarin puupenkin päälle levitetyillä mankelinkarkeilla pellavapyyhkeillä katsomassa kamarin ikkunasta kaihoisasti tummanpuhuvalle pakkastaivaalle ,missä paistoi kirkkaana sama Pohjantähti kuin heidän Kivennavan savusaunan yllä.Ollin Ossian-isä oli kertonut savusaunan ulkohirsineinän vastaisella penkillä kylvyn jälkeen,että kun oikein siristää simiään kesäkuulaassa,niin etelästä voisi vielä nähdä Leningradin amiraliteetin tornin kultaisen tähdenkin.

Anselmi-setä köhiessään keltaisia yskösklönttejä saunan ulko-oven raosta valkoiselle pihalumelle Klubipillitukan sinisessä savussa rauhoitteli Ollia Salli-tädin äkkipikaisuudesta:
--Älä sää ota kovin raskaast Salli-tärin pauhaamist..se on olnu meirän koko nelkytvuasisen avijoelämän aikan paljon kulmikkaampi ka äkkipikasempi..
--Me tairetaan olla nyt samas paatis,enkä määkään saa kulkkee meirän talon paraatioven kautta sissään ja jourun kiertämään takaverannan kautt,kun Salli pelkkää,ett mää tuan kummisaappaissan kauppalan kurakaruilt savitilsoi alkoovin matull.
--Sen takii mää jourun noil takarappujen eress olevill kuusenhakoil raapimaan saappaitan puhttaaks ja sit hissutella sisäl fillasukis kun joku hyyryläine,vakk mää olen piänel palkallan maksanu koko torpan meirän omaks...
--Ennen sähkötehtaan hitsarin paikkaa mää tein pitkän tinkin Förbyn kalkkitehttaal,mist mää sain nää kalkkikeuhkot,mitä mää nyt yritän räkii ulos hankell...
--Ei se Salli kerkii eikä kehtaa katella nyt mun sairaseläkkeel pipparomist villasukkasillan tuvan ja makuukammarin välill pulpettitehtaan ja parin ekstrahuushollin siivoojan päivisin.
--Mun keuhkosolun pian makkaava kaikki toll pakall...

Koulumatka
-------------

Aamiaispöydässä Ollin syötyä Elovena-kaurapuurolautasellisen ilman voisilmää,mihin hän oli tottunut Kivennavalla ja huuhdellessaan puuron vedellä laimennetulla maitolasillisella,hän seisoi asennossa keittiön ovella pompassaan.koivistolaiskarvahatussaan ja monoissaan valmiina ensimmäiselle koulumatkalleen.
Salli-täti kolisteli jo verannan rappusilla lakaisemassa yöllä laskeutunutta lunta luudalla nykivin ja robottimaisin elein.
Rapuilta kuului kimeä huuto:
--Alassää evakkopoik jo tulla pihall ja juosta mun perässän koulull--!
--Ei mull ole koko huament aikka ventata yht kurreoravaa tääll rappusill!


Olli seurasi tädin rivakoita askelia puolijuoksussa kauppalan pääkatua pitkin autiolle kauppatorille,josta he marssivat peräkkäin kauppalantalon ohi Tehdaskadulle. He ylittivät Helsingin radan tasokäytävän,muutaman töihin menevän pyöräilijän ohittaessa,jonkun pulpettitehtaalle polkevan jopa kilistellessä ohjaustangon kelloa Salli-tädille.
Kello oli varttia vaille seitsemän heidän saapuessa kaksikerroksisen alakoulun pihalle,missä ei näkynyt sieluakaan,koska koulun ovet avautuisivat kello yhdeksältä.
Salli-täti puhalsi jääkylmään pakkasilmaan napakat sanansa:
--Sää saas ventata koulun ovien aukeemiseen saakka toll pihal ja mää olen jo valmiiks puhunu johtajaopettajattarel,joka ohjaa sunt oikkeesee luakkaan..
--Kyl ne opettajat pitävä yhren karjalaispojan ortinkis ja herran nuhtees,kuten muukkin kauppalan kakarat..
--Mull on nys kiirus suariuttu pulpettitehtaal leimaama kellokorttin.
--Kaissä ossaas jo paseerata takas meirän osotteeseen..ja kummää tulen töist,mää orotan,ett sää oles luanu lumet meirän pihalt ja poluilt..
--Santtaa sää voisis ripotella pihapoluill meirä liiterin nurkal seisovast säkist kuuppalapioll...
Olli seurasi katseellaan Salli-tädin viimekiriä pulpettitehtaalle,joka sijaitsi Tehdaskadun vastapuolella parin sadan metrin päässä.
Täti kiristi vauhtiaan,ohittamalla muutaman potkukelkkailijankin,häviämällä rivakoin kädenheilautuksin nopeasti pimeään ikään kuin käsillään halkaisemalla pakkasilmaa edestään.
Seistessään varttitunnin yksinään koulun pihalla,hän kuuli tehtaan pillien vihellykset työpäivän alkamiseksi.

Olli ja Tatraplan
Juhart 2009

30.6.1960 kello 12 keskipäivällä
--------------------------------------
Olli heräsi Tatraplan-autonsa ratin takaa tehtaan pillin vihellykseen.Hän oli tehtaan lounaan jälkeen mennyt ottamaan ruokatirsat tehtaan eteen rautukoivujen väliin paikoittamaansa autoonsa. Tenkasen Penan toinen tsekkiläisvalmisteinen lahna-Skoda seisoi hänen autonsa takana.
Pena taas vietti ruokatirsansa joenpenkalla paita edestä auki,ottamassa suulista possunpunaiseen ihoonsa.
Kauempaa tasoristeystä hän oli näkevinään silmissään sähkötehtaan ikkunoista vilkkuvia hitsausvälädyksiä,kuten pikkupoikana sota-aikana koulumatkallaan Tehdaskadun tappiskouluun.
Anselmi-setä ,entinen sähkötehtaan hitsari oli kuollut keuhkosyöpään vuoden 1941 maaliskuussa,jolloin evakkopojan elämä Salli-tädin komennuksessa kolmantena sotavuotena tulisi olemaan jatkuvaa sanasotaa ja alituista taksvärkkiä.
Tehtaan portilla hän vilkaisi taakseen kauempana kadun vastapuolella sijaitsevaan tappiskouluunsa päin,minkä piha oli autiona kesälomien takia.Muutama tuore äiti oli jalkakäytävällä työntämässä lastenvaunuja lastenneuvolaan päin.Kauppalassa tai juuri kastetussa kaupungissa oli toinen suurempi synnytysbuumi sitten sodan jälkeen.
Olli oli aloittanut Kivennavalla alakoulun I luokan 6-vuotiaana v.1939 syyskuussa.
Pojasta oli tullut vanhempiensa ylpeyden aihe,Ollin opittua lukemaan jo 5-vuotiaana Hevosmiehen almanakasta.Hän jopa luki jouluaattona suoraan takertelematta kuusen ääressä Luukkaan jouluevankeliumin.."Ja tapahtui niinä päivinä keisari Augustuksen aikana ja Herodeksen ollessa Juudean kuvernöörinä--".
Aloitellessaan Tehdaskadun alakoulun käyntinsä evakkokauppalassa hän oli kuullut keskustan yhteiskoulun tuhoutumisesta palopommista.Koulun pihalla pojat olivat kertoneet,ettei onneksi koulussa ollut pommin pudotessa oppilaita.
Häntä kyllä kiusattiin Karjalan miukumaukumurteesta ja siitä,että miten joku karjalainen evakkopoika oli päätynyt lounaissuomalaiseen kouluun,missä puhuttiin varsinaissuomea..sitä oikeata suomea.
Olli oli vastannut takaisin,ettei kauppalan murre ollut mitään suomea.vaan jotain puoliksi sveeariikin ja puoleksi suomen sekoitusta,missä puolet sanoista nielaistiin kurkusta alas omituisena pätkäkielenä.
Ja toiseksi..hän ei tänne vapaaehtoisena tullut,vaan ryssien tykinammus hänet tänne heitti Viipurin tieltä
--Mie istuin meijän muuttokuorma-auton laval kun tykinranaatin iskust lensin riihen kulman hankeen ja Marskin lastensuojelijat lähetti miut junal tänne.
--Mie haavotuin kätteen ja ohtaan siinä ilmalennos ja miut hoijettiin Lappeenranna Tilkas..
--Isä,äiti ja Orvokki-siskon on hauvattu Imatran hautuumaalle pelkin atomein arkuis...
Olli oli jopa näyttänyt koivistolaiskarvalakin alta otsassaan tukanrajassa punottaavaa arpipalkoa,jolloin poikien naamat kalpenivat. Lisäksi hän oli näyttänyt lapasen alta oikean ranteensa kellastunutta ihoa,mikä oli kipsin poistamisen perästä alkanut kutittamaan laamapaidan hihan alta.
Alakoulun pojat olivat siitä lähtien vakavina kunnioittaneet Ollia haavoittuneena sotilaspoikana,
Ollin kertoessa vilkkaalla mielikuvituksellaan olleen  jopa sotilaspoikaunivormussa ja Suomen pienoislippu kädessään tervehtimässä Marskia Kivennavan tiellä,kun marsalkan Chrysler Imperial oli vajonnut ojaan ylämäessä pehmeältä penkereeltä.

Marsalkka ja sotilapoika
Juhart 2005

Olli oli kyllä diplomaattisesti kierrellyt poikien muista kysymyksiä rintamalta.
Ossian-isänsä kuolemasta evakkokuorma-auton kopissa tykinkranaatista hän oli vaiennut totuutta vältellen ja joillekin alakoulukavereille hän oli kertonut salaisuutena,että hänen isänsä matruusi ja kansimies Ossian Orava oli hukkunut Itämereen sukellusvene Vesikon tähystystornista,kun yllättäen sukellusvene oli kuten sukellusveneet tekevät,alkoi sukeltamaan hälytyksessä. Sisäänmenoventtiili oltiin ruuvattu kiinni sisältä,edes kapteenin muistamatta,että matruusi Orava oli jäänyt tähystystorniin kiikareineen.
Eräs luokkakaveri ja Horninkadun hedelmäkaupan omistajan poika Hurstin Hannes oli kyllä inttänyt vastaan.ettei sukelluseveneissä ole mitään kansimiehiä,jolloin Olli oli vastannut,että tähystäjät kyllä voidaan laskea kansimiehiksi ainakin ennen sukellusta..
--Eihän kukaan hullu umpisukkelossa seisoisi kannella!

jatkuu..

Rammat pääsee ekana taivaaseen ja puoleen lipunhintaan leffaan.3.

Raine liftarina
Juhart 2010

jatkoa...

Raine iski hampaansa kerrosvoileipään,syömällä sen hartaasti loppuun asti. Sitten hän otti Oskun näpeistä piripintaisen maitolasin,pitämällä sitä kaksin käsin pikkulapsen lailla ja kaatoi sen hengittämätttä kurkkunsa.
Rainen suuta ympäröi maitorinki.
Raine ojensi lasin takaisin Oskulle sanomalla samaan henkeen:
--Kyyppari...menes hakeen mulle yks appelssiini!

Osku kävi hakemassa keittiöstä appelsiinin,jonka Raine kuori sormillaan,jättämällä kuoret vuoteelle.
Hän söi hitaasti sylkemällä siemenet Oskun jalkoihin ja syötyään pyyhki sormensa Oskun lakanaan,jäämällä tuijottamaan poikaa arvioivalla katseella.
Raine laukaisi käheästi pieni mielihyvä äänenpainossa:
--Sää siis oles Sen poika ja sull on ihka samanlainen typerä pärstäkin.
--Se ei eres tunnista vasent henduus oikeesta...
Osku katsoi suorana seisten seinään päin ikään kuin ei olisi kuullut mitään.
Raine jatkoi:
--Se vain pälpättää tuntitolkul eik oikeestaan sano mitään!
Oskun ylähuuli nousi karvan verran,muttei sanonut mitään.
Raine  lausahti:
--Pelkkää mahakaasuu vaan eik muuta...
Oskun kasvot alkoivat näyttää kiusaantuneilta Rainen kommenteista astumalla askeleen taaksepäin ja mutisemamalla:
--Iskä must on reilu.kun se jelppii ihmisii..
Raine huudahti:
--No tulihan se siält...reilu...emmää välitä onks se reilu tai ei,mutt se ei ainaskaan ain ole oikees!
Osku jäi seisomaan ällistyneenä.


Keittiön ulko-ovi aukesi ja sulkeutui paukahtamalla,kun joku astui sisään.
Raine kysäisi:
--Onks se Hän?
Osku vastasi:
--Ei kun meirän kotiapulainen,joka ain tulee ehtoopäiväll...
Raine nilkutti ensiksi halliin ja sitten keittiöön,jäämällä seisomaan keittiön ovelle,kun Osku seurasi perässä.
Maalaistytön näköinen palmikkopää oli riisumassa tulipunaisen väristä sadetakkia.Tytön palmikot olivat elovehnän keltaiset ja huulet maalattu yhtä punaisiksi kuin sadetakki.Tytöllä oli paha skolioosi ja tämän pää keikkui hartioilla kuin Pisan torni vinossa.
Raine letkautti:
--No siinähän seisoo ite Viola-juustotyttö kallellaan...
Tyttö tuijotti täysin välinpitämättömänä Rainea ja Oskua,ikään kuin he olisivat voineet olla tomuhiukkasia keittiön pöydän alla.
Raine sanoi:
--Tuus poik näyttää.mitä muut teill on huushollis,kun yks typerä Punahilkka-piika.
Raine aukaisi hallista ensimmäisen oven,mistä avautui vaaleanpunaiseksi laatoitettu vessa-kylpyhuone.
--Vaaleenpunane paskapytty?
--Paskantaaks Se tohon?
Osku vastasi:
--Iskä sai sen työn pualest ilmatteks ja istuu joskus toll pytyll..
Raine letkautti:
--Sen pitäs tyhjentää pääkoppaski paskat siihen..
Kylpyhuoneen viereisen huoneen ovi oli raollaan.Se oli Seppälän makuuhuone,missä hän oli nukkunut vaimonsa kuoleman jälkeen.Askeettisen näköinen ja maalista kolhiintunut hetekka seisoi keskellä linoleumilattiaa.Pinkka paikallisen jalkapallokerhon junioriliigan pelipaitoja oli kasattuna yhteen nurkaan. Sivuseinää vastaan seisovan klaffipiirongin kannen päällä oli sekaisia paperipinkkoja.
Seppälän piippuja oli siellä täällä piirongin päällä hajasijoitettuina.
Raine seisoessaan ovella haisteli ilmaa ja nenäänsä nyrpistämällä lausui:
--Tairan arvata kenen?
Seuraava huoneen ovi oli kiinni,mutta Raine kävi avaamassa sen uhallakin,panemalla sateen nuoleman päänsä pimeyteen.Huoneen sälekaihtimet olivat vedettynä alas ja ilmassa leijui mieto hajuveden tuoksu.
Huonetta hallitsi valtava antiikkinen tolppavuode sekä kolossimainen vaatepiironki,minkä päällä suuri ovaalin muotoinen peili kiilteli hämärässäkin. Raine napsautti oven vierestä valokatkaisimesta kattovalon päälle astumalla huoneen poikki peilin ääreen.
Hopeavartinen hiusharja oli pitsikankaan päällä.
Raine alkoi harjaamaan sateen pieksemää kuontaloaan sillä.
Hän kampasi sillä otsatukkansa suoraan otsan päälle ja sitten kiepsautti sen sivulle Hitler-kampaukseksi.
Osku huusi:
--Pane se harja heti takasin piirongin pääll!
Osku seisoi ovella täysin hengittämättä,ikään kuin jotain pyhättöä oltiin häpäisemässä.
Raine pisti harjan takaisin piirongin päälle annettuaan sillä vielä kerran sivauksen ohimolleen.
Osku kuiskasi:
--Äitee on kuolnu...
Raine vastasi:
--Emmää pelkää kuolneit enkä kuolneire tavaroit..
Sitten hän avasi ylimmäisen vetolaatikon,pistämällä kätensä sen sisään.
Osku hädissään huusi  melkein tukahtuneella äänellä:
--Ota heti paksut likaset näppis pois mun äiteen alusvaatteist!
Raine mutisi vastaan:
--Pirä sitten paitas päälläs,kullanmuru!
Raine oli vetänyt laatikosta ulos rypistyneen kirkuvan punaisen ja valkopalloisen puseron,tiputtamalla sen lattialle sormistaan. Sitten hän veti ulos kuin taikurin hatusta vihreän hiusliinan,heiluttamalla sitä päänsä yläpuolella,antamalla sen leijua lattialle.
Rainen sormet upposivat syvälle  vetolaatikkoon ja vetäisi ulos haalistuneen valanluukorsetin metallisista kiinnikkeistä.
Raine lausui:
--Tää taitaakin olla mutsis satula!
Raine nosteli sitä sormissaan tarkkaavaisena ja kiinnitti sen vyötärölleen,alkamalla hyppiä lattialla se päällään,metallisten hakojen vilkkuessa valossa.
Hän alkoi napsuttelemaan luisia sormiaan,heilutellessaan lantiotaan sivulle ja laulamalla:
--Shake,rattle and roll..shake rattle and roll....Bill Haley ja Comets!!
Rainen koreografia muuttui muutamalla kierroksella huoneen ympäri,polkiessaan tervettä jalkaansa lattialle ja heittämällä pinocchiomaisesti kompurajalkaansa ilmaan.
Hän tanssi makuuhuoneen ovesta ulos kauhistuneen Oskun ohi halliin ja sieltä keittiötä kohti...

jatkuu

Rammat pääsee ekana taivaaseen ja puoleen lipunhintaan leffaan.2

Raine
Juhart 2009

Seppälä oli keskustellut istunnoissa Rainen kanssa jokaisena lauantaina aivan vuoden loppuun saakka.
Hän puhui vähän kuin laidasta laitaan,millaista poika ei ollut koskaan kuullut opettajan puhuvan. Hän puhui jopa hiukan yli pojan käsitysmaailman,jotta tällä olisi jotain tutkimisen aihetta mustan tukkansa alla. Hänen puheensa vaelteli yksinkertaisella ihmistuntemuksella jopa tähtitieteesen sekä avaruuskapseleihin,jotka silloin kiertelivät maapallon ympäri Laika-koirin ja apinoin ääntä nopeammin ja jotka pian tulisivat kiertämään jopa tähtiäkin.
Vaistonomaisesti hän halusi keskittyä tähtiin.
Rainen ajatusmaailman keskittyessä pienen elinympäristönsä tavaroiden pihistämiseen ja tihutöihin,Seppälä halusi avartaa pojan horisontteja ja nähdä suuren avaruuden,minkä synkimpiinkin osiin pystyisi tunkeutumaan.
Hän tekisi kaikkensa pystyäkseen panemaan Osku-poikansa kaukoputken Rainen käsiin.
Raine puhui hyvin niukasti,ja kun hän puhui,niin hänen oma ylpeytensä istui käsittämättömässä ristiriidassa kompurajalan kanssa, ja mikä lepäsi nostettuna terveen polven päälle paljastettuna aseena...mikä Seppälää ei petkuttanut.
Seppälä katsoi aina suoraan pojan silmiin,ja viikko viikolta hän näki jotakin murentuvan pojan katseesta.
Rainen kovista,joskin hämmentyneistä kasvoista seinätuulettimen säleiköstä piirtyneessä valossa hän uskoi iskeneensä napakymppiin.
Raine oli nyt vapaa ruokkimaan itseänsä roskapytyistä ja samalla löytämään uudelleen tietämättömyytensä.
Kaikki epäoikeudenmukaisuus väänsi pojan suolissa.
Hänet oltiin lähetetty takaisin isosisänsä luokse ja vanhuksen hulluutta voi vain kuvitella.
Ehkä Raine oli taasen karannut isosisänsä luota. Seppälälle oli monasti tullut mieleen pojan huostaanotto aiemminkin,mutta aina kysymys isoisästä oli seissyt keskellä tietä kuin jokin siirtokivilohkare..
Pojan huostaanotto oli aina ollut hänen ajatuksissaan päällimmäisenä ja ensimmäisenä hyvänä tekonaan hän oli aikonut hankkia tälle uuden ortopedisen korjauskengän..
Sen jälkeen hän tulisi rohkaisemaan poikaa kiinnostumaan jostakin älyä vaativasta aiheesta.
Hänen mielessään oli se kaukoputki.
Hän voisi käydä ostamassa käytetyn kaukoputken ja panna sen vinttikamarin ikkunaan.Seppälä oli mietiskellyt syvään kymmenisen minuuttia siitä,mitä hän voisi tehdä Rainelle,jos poika asuisi heillä.
Minkä Osku-pojassa hän oli menettänyt,korvaisi Rainen menestys.
Eilen tavattuaan Rainen tonkimassa roskapyttyä hän oli heilauttanut kättään ja lähestynyt poikaa.
Raine oli havainnut hänet ja jäänyt seisomaan millisekunniksi ja hävinnyt paikalta rotan viekkaudella..muttei ennen kuin Seppälä oli nähnyt tämän ilmeen muutoksen.
Jotakin oli syttynyt pojan silmissä ja siitä hän oli varma..ehkä muistikuva kadotetusta valosta.

Seppälä nousi  ylös baarituolilta heittääkseen murolaatikon roskiin.
Ennen kotoa lähtemistään hän kävi vilkaisemassa Oskun huonetta varmistuakseen,ettei poika ollut enää kipeänä. Poika istui vuoteen päällä jalat ristissä kiltin näköisenä kuin jossain pyhäkoulukuvassa.
Osku oli tyhjentänyt lasiset sillipurkit päiväpeittonsa päälle kolikkokasaksi,mistä tämä oli eroittelemassa etusormellaan pennejä,viisipennisiä ja kymmenen  sekä kahdenkymmenen pennin kolikoita eri pinoihin.

Sinä iltapäivänä Osku oli jäänyt yksin kotiin. Hän istui huoneensa lattialla järjestelemässä kukansiemenpussejaan kehäksi ympärilleen. Sade piisaksi ulkona nitiseviin ikkunakarmeihin,veden syöksyessä ränneistä kuin Havis Amandan hylkeiden suista..Huone oli yhtäkkiä pimentynyt,vaikkakin muutaman minuutin välein valastui kirkkaaksi salamoista,jolloin kukansiemenpussit näkyivät värikkäinä lattialla. Täysin varoittamatta sade loppui Oskun istuessa liikkumattomana lattialla kuin suuri harmaa rupisammakko kukkapenkissä. Hänen silmänsä laajentuivat valppaudesta hiljaisuuden tuntuessa yhtä raskaalta kuin kaatosade,joka oli loppunut kuin iskusta.
Hän istui liikkumatta,silmien vain pyöriessä silmäkuopissa valkoisina munina...
Hiljaisuuden katkaisi ulko-oven avaimen kääntyminen lukossa.
Lukon rasahdus kuulosti hyvin päättäväiseltä ja se tuntui enemmän ihmismielen kuin käden tekemältä.
Osku hyppäsi pystyyn piiloutumalla vaatekomeroon pelästyksissään.
Askeleita alkoi kuulua alakerran käytävästä. Askeleet kuulostivat päättäväisiltä,joskin epäsäännöllisiltä...välistä kevyiltä ja sitten raskailta,ikään kuin vieras olisi hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan omia askeliaan tai tutkimaan jotain.
Minuutin päästä keittiön ovi narisi askelten oikaistessa keittiön lattian poikki jääkaapille.
Vaatekomeron seinä rajasi keittiön Oskun painaessa korvansa sitä vasten. Jääkaapin ovi aukesi,maito. ja pilsneripullojen kilistessä ovilokerossa..
Sitten tuli pitkä hiljaisuus.
Osku otti kengät jaloistaan kävelemällä varpaillaan komerosta ulos,astumalla kukansiemenpussiensa päälle.
Keskellä huonetta hän pysähtyi,jäämällä seisomaan jäykkänä.
Ovella seisoi laiha luukasvoinen ja mustapukuinen poika tukkimassa Oskun ainoan pakoreitin.
Ovella seisovan pojan musta tukka oli litistynyt kalloon sateesta. Tämä seisoi kynnyksellä kuin kaatosateesta ärsyyntynyt mustavaris. Pojan terävä katse meni Oskun läpi kuin woodoonuken läpi pistetty nuppineula, halvauttamalla hänet.
Sitten pojan silmät alkoivat kiertää ympäri huonetta---petaamattomaan vuoteeseen,likaisiin verhoihin ja yhteen ainoaan suureen ikkunaan sekä piirongin päällä seisovaan leveäkasvoiseen nuoreen naiseen,joka oltiin raamitettu lehtikultaan.
Oskun kieli yhtäkkiä villiintyi puheryöppyyn ja suusta parahti ulos hiirimäinen vinkaus:
--Iskä onki olnu orottamas sunt ja lupas antta sull uuren kenkänkin,kosk sää syät ulkkon roskapytyist!
Poika vastasi takaisin hitaasti tuijottamalla kivettynein silmin Oskua:
--Mää syän kuules roskapytyist,kummää tykkään syärä roskapytyist..tajuukkos...pöllö?
Osku nyökkäsi.
--Ja mää kyl ossaan hankkii omat kenkäkki ..sen lisäks!
Osku nyökkäsi haltioituneena.
Sitten poika linkkasi  istumaan Oskun vuoteelle panemalla tyynyn selkänsä taakse.Hän suoristi lyhyempää jalkaansa sängyn päälle niin ,että suuri musta kengänrojo lepäsi viikatun lakanan päällä huutomerkkinä vammaisuudesta.
Osku tuijotti kenkää,mikä ei edes liikahtanut milliäkään. Kengänpohja näytti yhtä paksulta kuin heidän pihasaunarakennuksen saasteen mustaama punatiili ,Rainen liikutellessa sitä naama virneessä:
--Jos mää potkasen jonkun jätkän muniin täll kenkäl,nii se kyl oppi noppijast,ettei mun silmil hypitä!
Osku nyökkäsi.
Raine laukaisi:
--Painus kuule köksään tekemään mull ruisleppä ja pan pääll  oikke runssast meijerivoit ja kinkunsiivui...ja kaara lasilline maitoo iha piripinttan..!
Osku painui keittiöön kuin veivattava mekaaninen peltivarpuslelu,joka oltiin lapsen kädestä työnnetty tipsuttamaan yhteen suuntaan. Hän valmisti suuren rasvalta tippuvan ruisleipäsiivun,mistä pursui sivuilta kinkkusiivut ja kaatoi lasin täyteen kuorimatonta maitoa jääkaapista.
Palattuaan makuuhuoneeseen tarjoilun kanssa Raine kuninkaallisesti nojatessa tyynyyn vastasi:
--Kiitti vaa vitust..kyyppari!..kopatessaan kouraansa voileivän.
Osku seisoi vuoteen reunalla jäykkänä maitolasi kädessään.


jatkuu...

Pappi,lukkari,talonpoika,kuppari 2.Puusepänpoika ja pappi-sarja.

Vaivaisukko

Klenbergin kerätessä kolehtia moni lauantai-illan juhlimisesta harmaakasvoinen miesköriläs heitti kasvohalvauksessaan  viimeiset ravintolan portierille tarkoitetut viidenkymmenen pennin kolikot takintaskun nöyhtäpohjalta haaviin kuin arpakuutiot groupierin rulettipyörälle ,toivoessaan nopeata pikavoittoa parantumiseensa Herransa ihmeteolla vastineeksi laupeudentyöstään. Oikeasti he uskoivat tilansa paranevan joko vichyvedellä ja todella vaikeassa tapauksessa kylmällä olutpullollisella.Katuvaisina he lupasivat itselleen tämän olevan viimeisen kerran..taikka ehkä myöhemmin,Herran taasen kerran rankaistessa tuoreen synnin päälle.Joku katuvainen kyllä voisi vedota täyteen muistin menetykseen edellisillan riennoista,josta maanantaiaamulla työmaakopissa taikka tehtaan pukukopilla työkaverit voisivat selostaa pilkuntarkalla muistilla.

Juhannussaarna by Juhart

Varakkaampi kirkkoherrasväki tarjosi teatraalisen näyttävin elein suntion kolehtihaaviin sileitä kassakaapinkuivia seteleitä.Näin he ostivat osamaksulla taivaspaikkaa parilla vuotuisella kirkossa käynnillään,kun köyhempien piti joka sunnuntai käydä panemassa pikkurahoja taivaspankin tililleen.

Vanha katolilainen sanonta anekaupasta vieläkin istui kiinni luterilaisten seurakuntalaisten taka-ajatuksena.."Kun kolikko kirstuun kilistää,niin sielu taivaaseen vilistää".
Herrasväen lapset olivat jo kotonaan saaneet vanhemmiltaan kolehtirahat,joidenka tiputtaminen haaviin näytti suntiosta työläältä.Monelta herraslapsen haaviin uponneesta nyrkistä tipahti salavihkaan vain osa kolikoista pohjalle,koska torin rautatiekirjakauppaan oli tullut uusi Pecos Bill- taikka Tex Willer-sarjakuvalehti.
Herrastyttöjen loppurahat menivät kirjakaupan tiskille,josta sai ostaa kauniita kiiltokuvia taikka uuden paperinukkearkin..

Kolehdin keruun perästä suntio kiiruhti takaisin sakarstiin,jossa jumalanpalveluksen päätyttyä liturgiaa avustava pastori kirkkoherran kontrollin alaisena laski tulot,joidenka piti kuulutuksen mukaan päätyä merimieslähetykseen.Pastori Suntiola,jonka sukunimi saavuttuaan seurakuntaan keski-Suomesta v.1949,oli aina hymyillyttänyt Klenbergiä omituisena yhteensattumana,saapui päristellen sinisessä kaksitahtisavussa saksalaisella Miele-mopollaan ajoissa ehtoollisen jakoon. Suntiola oli paikoittanut vaaleanvihreän mopedinsa sakarstin kiviportaiden eteen suntion suomalaisvalmisteisen punavalkoisen Solifer-mopedin viereen.

Sakarstissa Klenberg oli auttanut papeille messukasukat päälle.Hänestä kasukat muistuttivat koreita Vatikaanin piispojen kultalameisia kolttuja,vaikka Martti Luther oli uskonpudistuksessaan yrittänyt karistaa kirkoista ylenpalttisen koreuden,kieltämällä jopa pyhien miesten kuvat kirkkojen kalkituilta seiniltä.
Ehtoollisvirren alettua pauhaamaan papit astelivat kunniallisen verkkaina perätysten alttarille ehtoolliskalkkiprikkoja kannellen kuin kuvaraamatun itämaan pyhät miehet Beetlehemin seimeen tarjoamaan kultaa ja mirhamia juuri syntyneelle Mestarille.
Pastorin nahkapohjaiset lakerikengät kylläkin narisivat ilkeästi keskikäytävän punosmatolla,etupenkin pikkupoikien tirskuessa siitä,että papilta oli päässyt oikea kireä ketjupieru....sellainen "fragaljee".
Alttarilla ehtoollisvirren soidessa pappispari selät kirkkoväkeen päin asetteli verkkaasti ehtoollistarpeita kuin linja-autoaseman Sotainvaliidien Veljesliiton omistaman Veljestuvan kahvilan tarjoilijattaret kahvikuppeja tasseille serviisipöydälle.
Pappiskaksikko ristiselkäisissä kasukoissaan alttarilla selät seurakuntaan päin ja sarvihankalaseissaan muistuttivat samoin kirkollisilta veljiltä.
Klenberg sai nyt ehtoollisen aikana istuutua takaisin vahtituolilleen ja oikaista kipeentyneitä jalkojaan,kirkkoväen alkaessa kahdessa jonossa hiljaa lähestymään alttaria.
Klenbergiä raukaisutti,silmäluomiensa auetessa "puolille valoille" pastorin laulaessa komealla äänellään ehtoollisliturgian.Klenberg tiesi,että pastori oltiin Klemetin opissa joskus 30-luvulla koulutettu puhumaan ja laulamaan selväkielisesti,sanojen viimeisten vokaalien ja konsonanttien kuuluessa selvinä.
Pastorin saarnatkin olivat selvätajuisia sekä seurakunnan hereillä pitäviä hauskoilla savolaisilla letkauksilla,verrattuna kirkkoherran ja teologian tohtorin nuuduttaviin ja sivistyssanoilla tiheästi viljeltyihin teeseihin,missä tarvittiin sivistyssanakirjaa virsikirjan sijasta tekstien avaamiseksi kansankielelle.
Sitten suntio kuuli puolikorvallaan vain kirkkoholvin katosta kaikuvia suhauksia Kristuksen verestä ja ruumiista. Liturgian hän osasi sana sanalta ulkoa kuin katekismuksensakin.

Ehtoollispalveluiden päätyttyä ja kirkkokansan vaellettua takaisin penkkeihinsä,papit palasivat takaisin sakarstiin,pastorinkin yrittäessä sipsutella kengänkärjillään keskikäytävän punosmatolla nahkapohjien narinan estämiseksi.
Klenberg oli jo tottunut pastorin kengänkärjille nousemiseen saarnojen,kasteiden,häiden ja ruuminsiunausten aikana,ikään kuin tämä lyhyenä miehenä yritti saada pontta sanaansa.Pastori oli hänelle kertonutkin kerran eräillä kinkereillä,että nämä lakerikengät olivat palvelleet tätä jo vuodesta 1933 Iisalmen yhteiskoulun lakkiaisista saakka.

Kirkonmenojen päätyttyä Klenberg seisoi kirkon eteisessä pastorin rinnalla hyvästelemässä kirkkoväkeä.Kirkkoherra oli jo poistunut sakarstin ulko-ovesta odottavaan mustaan pirssiautoon,joka veisi tämän Lionsien vuosijuhliin hotelliravintolaan.Klenberg kyllä tiesi seurakunnan mustaa kirjaa lukematta,että kirkkoherra tapaili salaa yhtä Pettilän kartanon leskirouvaa.
Eteisholvissa Klenbergin vieressä seisoi myös pyhäkolttuinen Herättäjäyhdistyksen edustaja Siiri Luikko,joka oli keräämässä pahviseen lieriöpönttöön lahjoituksia Uralin kyljessä asuvien suomalaisheimolaisten marien kirkon jälleenrakentamiseen,niiammalla hövelisti jokaisen kolikon pudottajalle kuin koulutyttö kevättodistuksen jaossa.
Rahan vastineeksi kukin kirkossa kävijä sai käteensä lehtisen Herättäjäyhdistyksen toiminnasta marien hyväksi. Lehtisen kannessa komeili kuva nykyisestä pyhäköstä ,jota kylän paikallinen kolhooshi piti navettana.
Pastori Suntiola seisoi jo rupattelemassa kirkon portaiden juuressa kirkkoon saapuvan mustiin pukeutuneen suruväen kanssa.
Klenberg näki kunnantalon kulmalta kirkonmäkeen ajavan hautausurakoitsija Faustilan  mustan Volvo-hauturin,jota kirkosta poistuvat miesseurakuntalaiset tervehtivät päät paljastettuina.

Pastori Suntiola oli pitänyt ruumiinsiunauksen kirkossa,vainajan arkun siirtyessä balluunikumisella arkkukärryllä hautakaivannolle,kärryn kumien jopa pitäessä ilmaa sisällään suntion pumpattua ne täyteen kevätilmaa ruumishuoneen kulmalla.Hautausmaan rinne oli ollut liukas ja saattueen nuoremmat miehet olivat joutuneet jarruttelemaan kärryn vauhtia sannoitetussa alamäessä. Hautaus oli sujunut silti hyvin,vaikka eräs vanhempi vainajan sukulaisnainen oli saanut hysteerisen kohtauksen kaivannon äärellä ja melkein pyörtyä kupsahtanut hautaan arkun mukana.Onneksi hänet saatiin kuiville miesvoimin kainalosta nostamalla. Klenberg oli usean kerran tavannut samanlaisia hysteerikkoja haudoilla.
Teatraalinen pyörtyilijä monessa tapauksessa saattoi olla vainajan sisko ,joka vuosikymmeniin välien rikosta ei ollut puhunut poismenneelle.

Pastori oli kiinnittämässä sakarstin portaiden juuressa laihaa mustaa salkkuansa mopedin takaterakalle hämähäkkikoukuilla suntion jo istuessa haara-asennossa Soliferin satulassa vääntämässä kaasukahvaa.
Pastorin Miele-mopedi oli 51 kuutioinen isoilla mustilla rekisterilapuilla varustettu kevytmoottoripyörä ja suntion mopon takalokasuojassa kiilteli pieni keltainen mopedin vakuutuslapuke.Kummassakin ajolaitteen moottorissa oli vain muutaman kuution ero,mutta suntio oli kylläkin viilannut mopona männän hattua tehon lisäämiseksi.
Pastori viekkaana huusi mopojen kaasutuksen ja sinisen savun keskeltä:
--Katotaanhan Klenberg kumpi meistä ehtii sinne Pernijön mäkkeen ensimmäesenä!
--Minnäen uskon,että jiät tuon Lusifeeris kanssa kuin pulunjätös kirkonmäjelle lähössä!
Kilpailijat asettuivat kirkon pääoven eteen rinnatusten starttiviivalle,jonka pastori oli sontikan kärjellä piirtänyt käytäväsantaan.
Klenbergin Solifer etupyörä ilmassa sinkaisi alas mäkeen,pastorin Mielen sammuttua mäen päälle liian äkäisestä kytkimen irroittamisesta.
Klenberg taaksensa vilkaistuaan alamäessä näki pastorin kiivaasti polkevan konetta käyntiin.
Lippalakkiansa syvemmälle tupeeotsaansa vetäessään tokaisi:
--No täll kertta Lusifeeri tais voittaa henkenmiähen Miälen jo lähtöviival!

Solifer Export

Pappi,lukkari,talonpoika,kuppari. 1. Puusepänpoika ja pappi-sarja.

Suntion klubitauko hautausmaalla
Juhart 2010

Klenberg oli korjannut viikolla paikkaamalla arkkukärryn balluunirenkaan sisäkumin ja pumpannut ilmaa sisään,jopa sormenpäähänsä sylkemällä kokeillut venttiilin vuotamista.Venttilistä ei ollut pulpahtanut räkäkuplaa,joten hän oli tyytyväisenä kiertänyt venttiilihatun kiinni.
--Jostan pirus se maailm vaan katoo kummeist!
Klenberg oli tuhatanut ovella.
--Piräs kai pumpata täytten ennenkus hautajaise alkavat ja myähemmin viikol pyyttää kirkkoherralt luppa hakemaa kontantti kirkkoherranvirastost uure renkaspari ostamisse Vaasam Pyäräst..
--Salli kanslist kyll kyssy virastost ovelan iha mahrottomii papereit joskus piänistäki ostoksist ja kauppakuitikki kolmen parakonkopion..
Kirkonmäen käytävät olivat vielä puoliliukkaita lumen sulatessa,jolloin arkkukärryä tarvittiin ,muuten arkunkantajat liinoilla kippaisivat vainajan hautaan ennen aikojaan liukastuttuaan.

Jumalanpalvelukseen oli aikaa kymmenisen minuuttia,kirkkoväen hiljalleen täytettyä kirkkolaivan penkkejä kummallakin puolella harvakseltaan.Klenberg oli laskenut portailla pääluvun..31 seurakuntalaista,lapset mukaanluettuna.
Klenberg jäi vielä katselemaan etelärinteen hautausmaata,minkä kivimuurille haudankaivaja Aaltonen oli unohtanut punaisen termospullon.
Suntio muisteli omaa uransa alkamista ennen sotia,milloin valtio oli teettänyt työttömyystöitä maanteiden paikkaamisessa.
Lars oli aina ollut hyvä lapiomies,vankka ja sitkeä puurtaja ojankaivuussa.
V.1933 jouduttuaan työttömäksi hän oli palvellut tie- ja vesirakennushallitusta saviasvaltin levittäjänä Turuntiellä.Erään seurakunnan työntekijän kerrottua kauppalan pikkukirkossa pääkirkon hautausmaalla vapautuvasta haudankaivajan paikasta ja kehoittanut Klenbergiä hakemaan vakinaista paikkaa,Lars oli vienyt polkupyörällä Mököistenmäestä kirkkokonttoriin hakupaperinsa..
Edellinen haudankaivaja oli kuollut sydänhalvaukseen hautamontussa,josta hänet oltiin liinoilla nostettu uudelleen haudattavaksi.
Haudankaivajan vakanssia oli hakenut parisenkymmentä työtöntä hakijaa.
Lars oltiin valittu hakijoiden joukosta,ei ainoastaan mallilapiomiehen työtodistuksillaan ja vankalta rakenteeltaan,vaan myös siitä,että oli suorittanut rippikoulun hyvällä katekismuksen ulkoa osaamisella sekä äitivainaansa pitkästä pyhäkouluopettajaurasta.

Ollessaan ensimmäisiä päiviä haudankaivuussa eräs hautausmaan siivoojista oli tullut rupattelemaan hautamontun reunalle.Tämä oli kertonut edesmenneen haudankaivaja Aaltosen olleen kovahermoisen ja pelkäämättömän puurtajan. Hautojen pohjilta löytyi ikivanhoja pääkalloja ja luita,joita hauturi pani joskus kokoelmaksi hautamontun reunalle. Entisen suntion kanssa tämä oli polttanut jäämistöjä kirkon pannuhuoneen raskasöljypolttimossa,kun kirkkoon oltiin asennettu v.1932 lattialämmitys.
Kunnantalon nurkilla ja hautausmaan muurin yli kurkkineet pojat olivat seuranneet Aaltosen kaivamista iltamyöhälläkin,pääkallojen katsellessa rivissä kirkkoteille mustin silmäkuopin kuin merirosvolaivojen peräliput..
Pojat olivat kerran päättäneet pelotella Aaltosta oikein pahan kerran ja hiipineet portista sisään valkoiset lakanat yllään,leikatuin silmärei'in.He olivat päässeet jo hautamontun reunalle,kun Aaltonen oli kiipeämässä tikarappuja ylös haudan reunalle nauttimaan illallista repustaan. Pojat puolestaan olivat peljästyneet haudankaivajan kädessä palavaa työvalaisinta, pääkallossa lepattava talikynttilää.
Pojat olivat rynnänneet pakoon,haudankaivajan juostessa hirnuen perässä kirkkomaan portille ja huutanut perään:
--Mää kyl luvannu oli teitil ehttol pikkase iltakävelyy ja kinttuje oikasemist pitkäst levost,mutten mittä romenaatii kauppalan Karuil..!!

Entisen suntion,kihtisen Uuno Kuivasen siirtyessä eläkkeelle v.1937 Klenberg oli hakenut suntion vakanssia.
Kuivasella oli ollut jo vaikeuksia nousemisessa kellotorniin soittamaan hautaus- ja pyhäkelloja,nukahdellen tämän tästä jumalanpalvelusten aikana saarnastuolin rappusten juurella suntion tuolille.Lisäksi Kuivasta vaivasi ylipaino,että suntion kävelykin oli hidastunut lyllertäväksi vyörymiseksi.
Klenbergiä oli kiinnostanut jopa erikoisen suntio-sanan alkuperä ja käväissyt kunnantalon kirjastosta lukemassa sanan merkitystä sivistyssanakirjastakin.
Hän oli oppinut,että ruotsiksi ja englanniksi suntio oli SEXTON,joka taasen oli juontunut latinankielisestä sanasta Saeritanus ja ranskankielisestä sanasta Secrestein,mistä sakarsti-sanakin oli lainattu suomenkieleen.
Suntio siis oli sakarstin hoitaja.Sexton-sanalla oli toinenkin merkitys,millä kutsuttiin pientä koppakuoriasta,,joka kaiveli kuoppia eläimen raadoista hankkimilleen ruoantähteille.

El Sacristan, espanjalainen suntio

Klenberg oltiin valittu seurakunnan suntioksi tehtävinään pääkirkon ja kauppalan pikkukirkon sakarstitoimet,pappien avustamiset jumalanpalveluksissa sekä hautaustoimet...palkankin noustessa kolmanneksella,Siihen aikaan ei vielä ollut suntiotutkintoa,jolloin toimeen kouluttaminen virallisen suntion alaisena riitti pätevyydeksi.Larshan oli jo parisen vuotta tuurannut suntio Kuitusta monissa kirkonmenoissa.
V.1939 hän avioitui seurakunnan puutarhatyöntekijän Kirsi Amanda Heinosen kanssa,seurattuaan jo haudankaivajana uutteran ja soman näköisen neitosen taiteellista silmää hautausmaan kukkapenkkien asetuksissa.Kumpaakin yhdisti lemmen leiskauksen lisäksi melkein pakkomielinen järjestyksen hakeminen arkipäiväisissäkin asioissa.
Häät pidettiin kauppalan pikkukirkossa.,silloisen kirkkoherra Ingmannin onnitellessa kaunopuheisesti paria kristillisen esimerkillisenä avioliittona uudessa Eedenin paratiisissa. Kirkkoherralle pari edusti uutta Aatamia ja Eevaa,jotka tulisivat kasvattamaan uusia seurakuntalaisia Luojan hedelmätarhassa.Ingmann oli kyllä jättänyt mainitsematta mitään luomiskertomuksen paratiisista häätämisestä.
Klenbergiä ei edes haitannut sekään häävalokuvan otossa ,että morsian korjasi alinomaan ruusubukettiaan kuvanoton aikana,itse pyyhkiessään puvuntakkinsa olkatoppauksien päältä olematonta hilsettä.
Larsin kannettua morsiamensa kynnyksen yli Mököistenmäen alakerran asuntoon ,Kirsi oli heti paikalla etsinyt keittiönkaapista vaasia morsiusbuketin järjestämiseksi keittiön pöydälle,sulhasen oikoessa räsymattoa kengänkärjellään suoraksi.Morsian ei ollut tavan mukaan heittänyt kirkon portailla bukettia olkansa yli mahdollisille morsiaskandidaateille,koska hääväki oli koostunut sukujen eläkeikäisistä vanhoistapiioista sekä leskistä.Riisin heitonkin morsian oli kieltänyt haaskauksena,koska uutisissa oltiin rummutettu mahdollisesta sodan lähestymisestä ja ruokatarvikkeiden säännöstelystä.
Jouluna heillä keitettäisiin riisipuuroa mantelisilmällä.

Klenberg oli joutunut vuoden 1939 kesällä armeijan syyniin uudelleen,mutta pantiin tarkastuksessa B-luokan mieheksi vahvasta karsastuksesta ja oikean etusormen nivelen puuttumisesta.Sorminivelensä hän oli menettänyt armeijapalveluksen jälkeen mottisavotassa,vaikkei sen puuttuminen ollut haitannut mitään työntekoa.Nenän kaivuunkin hän hoiti vasemmalla kädellä.
Se puuttuva nivel kyllä oli kummitellut sormen päässä vuoden pilliklubin sytyttämisessä tulitikulla,jolloin Lars joutui opettelemaan taidon vasemmalla kädellä.
Suojeluskunnan päällikkö kapteeni Markkanen oli Larsin puutteista huolimatta kouluttanut suntiosta ilmatorjuntakonekiväärimiehen,koska aseen laukaisu tehtiin peukalolla painamalla. Karsatuksetaan huolimatta Lars korjaussilmälasiensa kanssa oli tullut harjoittelulla tarkaksi ampujaksi.Kirkon vesitornin päällä seisova it-konekivääri samoin reunusti suntion omaa kirkollista kustannuspaikkaa.

Tuolilla havahduttuaan puolitorkuksista kirkkoherra Grafbäckin kuivahkon saarnan aikana mikrofonin naksahteluun, Klenberg oli ottanut povitaskustaan taitetun kunnallislehden.Kirkkoväki ei onneksi nähnyt häntä saarnatuolin maljamaisen koristejalustan takaa,vaikka hän pystyi hyvin seuraamaan seurakuntalaisia kuolleesta kulmasta.
Lehden etusivulla seisoi:
--Maaliskuun 27. päivänä Nikita Hrustshev oli syrjäyttänyt kolleegansa ja pääministeri Bulganinin.
Syrjäyttäessään Hrustshev oli ottanut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin viran,jollaista vain Josef Stalin oli pitänyt pääministerinä toisen maailmansodan aikana.
Klenberg muisti aikaisemman Bulganinin ja Hrustshevin vierailun Suomessa ja uutisten perusteella oli saanut kuvan Bulganin suorapuheisuudesta ja ystävällisyydestä.Hrustshev taas tuntui melko eloisalta,joskin kieron salaperäiseltä. Kumppanukset olivat tehneet 11 turistimatkaa 11 maahan good will-eleenään . Nikitan vieraillessa yksin Suomessa Bulganin kumppaneineen oli yrittänyt keikauttaa hänet palliltaan..

Nikita modernin taiteen galleriassa
Juhart 2004

Klenberg tohahti lukiessaan:
--Kyllon aikoihi eletty Ryssänmaalla,kun yks kaljupäinen pukki ei mahru toisen pukinpartasen kanss syämään samast kaalimaast!
Klenberg viikkasi lehden jälleen povitaskuunsa ryhtyessään tutkiskelemaan kirkkoväkeä,josta yli 90 prosenttia olivat "vakioasiakkaita". Hänen silmänsä pysähtyivät kirkkosalin sivuoven viereiseen penkkiin,missä kolme pikkupoikaa oli pistänyt korvilleen kuulovammaisten kuulokkeet ,pienten käsien väännellessä selkänojan säätönapeista äänenvoimakkuutta korkeammalle. Pojat leikkivät pommikoneen radisteja..
Penkistä kuului:
--Alfa täällä..Bravo..kuuluuko...ryssän tshaikkoja ylhäällä cumuluspilvissä...ratatatatatataaa...!!
Suntio nousi jaloilleen tuolistaan ottamalla parisen askelta käytävälle,poikien äkkiä pistäessä kuulokkeet selkänojan koukkuihin..
Klenbergin vihaisesta katseesta pojat olivat peittäneet kasvonsa virsikirjojen taakse..sinisten viattomien pojansilmien vilkuillessa kirjojen takaa peloissaan kirkon korkeata vahtimestaria.

Koulukirkossa
Juhart 2013

Klenberg oli helpottunut siitä,ettei nyt ollut sitä pakollista jokasyksyistä  koulukirkkojumalanpalvelusta,missä koulupoikia oli yhtä vaikeata pitää kurissa kuin kapallista russakoita.
Nämä kolme poikaa olivat istuutuneet paria penkkiriviä edemmäksi vanhemmistaan ,jotka tapakirkonkävijöinä olivat tulleet näyttämään päällään pyhättöön uutta kevätmuotia.

Suntio havahtui virren veisuun alkamiseen ja saarnatuolin mikrofonin napsahdukseen,mikä merkitsi kirkkoherran laskeutumista alas maallisten joukkoon ja sakarstiin.
Hänellä oli edessä tehtävänään kolehdin keräys ja avattuaan kirkkoherra Grafbäckille sakarstin oven hän kävi ottamassa seinältä mustan pitkävartisen kolehtihaavin,jonka pussi oli neulottu mustasta sametista sekä brodeerattu kultalangalla ristiksi.Tällä kertaa pienestä kirkossakkävijöiden määrästä ei tarvittu toista kolehdinkerääjää,joita aina löytyi vapaaehtoisina kirkkoväen joukosta. Eräs tällainen oli liesitehtaan sähkömies,joka useasti oli lahkolaisena jopa kiistellyt mm.Juhannussaarnasta papin epistolan tulkintaa seisaaltaan kirkonpenkistä.
Onneksi tällä kertaa miestä ei näkynyt tummassa joukossa.

Moni kirkossa kävijä ei arvaisi,miltä he näyttävät suntion silmissä kolehdin keruussa, tämän tarjotessa haaviaan käytävältä näiden nenien alle seurakunnan ihmisrakkauden arvioitsijana.
Klenberg pystyi löytämään seurakuntalaisen kasvoista eli sielujen peileistä epäitsekkään ja anteliaan uskovaisen,jonkalaisia kirkkoon yleensä saapui vain kourallinen.
Aika suuri osa kirkkoväestä oli tapakristittyjä,jotka saapuivat kirkkoon istumaan aina samaan penkiin ja samaan aikaan kuin leimaamaan korttiansa rastilla hiippakunnan taivastien patikkakilpailussa.
Vanhukset oliva kirkkoväen perusjäseniä jokaisessa jumalanpalveluksessa,koska elämän langan toinen pää oli lyhenemässä päivä päivältä,jolloin päivän saarnasta yritettiin löytää lohtua tähän loppuelämään sekä ohjenuoraa siihen alkavaan ja tuntemattomaan toispuoliseen.
Kuolema kaikille seurakuntalaisille oli suuri arvoitus,mutta papistolle sekä suntioille jokapäiväistä elämää.
Joku vanha ja raihnainen mökinmummo voi antaa kolehtiin viimeisen roponsa laihasta neppikukkarostaan uskossaan,että Luoja antaisi hänelle ikuisen elämän rajan toisella puolella ..ja toivottavasti paremman kuin maanpäällisessä..
Iloista antajaa Herrakin rakastaa....Sanassakin sanotaan.

Klenberg oli havainnut kirkonpenkissä istuvan kauppalassa hyvin tunnetun nuorehkon naikkosen,jonka valkoiseksi puuteroitu naama ja korkeaksi termiittipesäksi tupeerattu hennatukka eroittui tummassta kirkkokansasta keskilaivan penkistä kuin kypsynyt finni kauneushoitolan mutanaamiossa. Sonjaksi kutsuttua naikkosta kauppalalaiset kutsuivat myös iloiseksi antajaksi,joka nyt oli saapunut kirkkoon elämänsä toisen kerran sitten rippikoulun..nyt tosin kuulemaan avioliittokuulutuksensa vieressään istuvan suavetukkaisen ja nahkapuseroisen jawakundin kanssa. Naishenkilön  mahanseutu oli pullistunut vällykäärmeen puraisusta vaaleanpunaiseksi kretonkikummuksi. Klenberg tarkkasilmäisenä kolehdin aikana oli havainnut tämän verkkonailonien saumanjuoksujen olleen paikattu kirkkaanpunaisella kynsilakalla.

Kolehdin keruussa mustahuiviset kirkon vakiokävijämummot napsauttelivat neppikukkaroitaan auki sinisuonisissa ja maksaläkkäisissä käsissään ,haavin osuessa kohdalle.Raihnaisuudestaan huolimatta näillä oli erikoinen jonglöörimäinen tapa kaivaa kukkaroistaan kolehtivirren aikana roponsa ja jopa nätisti viikatun viidenmarkan setelinsä ,katseen edes irrottautumatta virsikirjan sivulta ja tiputtaa almunsa samettihaavin pohjalle.
Suntiosta ainoastaan silakkamarkkinoiden pyssykyläläinen Helppo-Heikki pystyi samanlaiseen näppäryyteen ottaessaan vastaan rukkasrahoja ja viikkaamalla seteleitä sormiensa väliin huutaessaan:
--Ja sithen panhan vielhä pari rukhasia pinhoon kymhenen markkaan!!

Rukkas-Antti torilla

jatkuu..

Pappi,lukkari,talonpoika,kuppari. Puusepänpoika ja pappi-sarja.

Suntio Lars Klenberg nuokuskeli sielunpaimenkoiranuntaan saarnaspöntön rappujen viereisellä tuolillaan kirkkoherra Grafbäckin saarnan aikana.
Sununtaiaamu oli ollut kiireistä hänen jo noustua aamukuudelta pärräämään Solifer-mopedillaan kirkonmäkeen Mököistenmäeltä. Ensitöikseen hänen piti havuttaa leskirouva Alina Aallon hautakaivannon reunat.
Hautausmaan haravoitsijat olivat taasen kerran jättäneet haravoimatta yhden kirkkomaan hiekkakäytävän lauantaina sankarihaudoilla,jolloin suntio oli heittänyt takkinsa ruumishuoneen viereiselle puistonpenkille ja käynyt raapimassa kaluvajasta ottamallaan lehtiharavalla sen puhtaaksi.Hän oli jäänyt ihailemaan haravan piikkien jättämiä symmetrisiä jälkiä,jotka muistuttivat aalloillaan hänen haukottelevan villakoiransa kitalakea.Hänestä Luoja oli luomisessaankin ollut symmetrinen koiran kitalaenkin suunnittelussa.
Pian kyllä tuonkin haravoidun käytävän symmetrisyys pilaantuisi hautausväen korkokengistä ja patenttinahkakenkien kumikoroista pieniksi pommikraatereiksi..
Kello kahdeksalta Klenberg oli paidanselkä hiessä istuutunut penkille polttamaan kovasta askista Klubi seiskan pillitupakan.
Maaliskuinen kevätilma tuntui lämpimältä paitahihaisillaankin ruumishuoneen suojassa,vaikka pieni tuulenpuuska pani käsivarret kananlihalle,suntion pelätessä saavansa kevätflunssan ellei panisi takkiaan niskaansa.

Klenberg katseli ylös kirkkomäen päälle,mistä näkyi vilaus vesitornin betonikannen putkikaidetta.
Melkein kaksikymmentä vuotta aikaisemmin hän oli istunut tammikuisessa pakkasessa lammasturkki niskassaan vesitornin kannella Madsen-ilmatorjuntakonekiväärin takana karvahanskat liipasimella venäläisten Su-pommikoneiden ilmestyessä näkkileipätehtaan takaa kirkonmäen taivaalle munimaan kuollettavia palopommeja kauppalaan.
Suurempaa tuhoa ne iivanapommikoneet eivät sinä päivänä osanneet tehdäkään,vaan olivat kaartaneet takaisin tulosuuntaan Viroon päin Klenbergin ruiskittua taivaalle it-konekiväärillään sarjoja.
Yksi suutaripommi oli pudonnut Pyhän Annan kappelin grantiittiseinän ja Einari ja Alma Laakson hautakiven väliselle nurmelle.Vain pommin siipipäätä näkyi multamaasta.Pommikoneesta oltiin ammuttu konekiväärillä kirkontornin katon läpi ,ilmavavontalottien heitettyä maihin kellotornin lankkulattialle säikäyksissään.
Lotat olivat pöllähtäneet kellotornista alas kalpeina kirkon etuoven rappusille kädet läpättävien rinnustensa päällä haukkaamaan henkeään.
Suntio mietteissään pani haravansa kaluvajan seinää vasten havaittuaan,että oli aika suunnata kirkon sakarstiin valmistamaan ehtoolliskalkkia.Klubi-pillitupakka oli hänen huulissaan sammunut mustaksi huomiomerkiksi.
Klenberg heitti sen ruumishuoneen graniittikiviseinän kulmalla seisovaan roska-astiaan.

Vielä kirkon pääoven rappusilla hän jäi hetkeksi vetämään keuhkoihinsa kevätilmaa,kunnes kuuli kunnantalon kulmalta räpättävän auton äänen kaiuntaa mansardikattoisen kunnantalon lautaseiniltä.
Kanttori Koppisen harmaa  ja perästään siniharmaata savua päästävä Wartburg-auto oli ajamassa mäkeen kirkon paikoitusalueelle.
Klenberg samalla hävisi pääovesta sisään toimiinsa. Suntion järjestellessä saarnapöntön rappusten juuressa peltisiä ja mustaksi maalattuja virsien sekä säkeitten numeroita virsitaulun nauloihin numerojärjestykseen edellissunnuntain jumalanpalveluksesta,kun keskilaivan punotulta matolta kuului kanttorin kenkien nahkapohjien narinaa.
Selkänsä takaa suntio kuuli kanttorin narisevan äänen lausuvan:
--No..mitässe Kleenperi tällaisena kauniina kevätaamuna...muuten sinun tupeeskin on pikkasen kallellaan!?
Samalla kanttori oli leiskauttanut mustan nuottisalkkunsa kirkonpenkille,kirkkoholvin kaiun vastatessa kymmenin leiskauksin,kuin sirkustirehtöörin mikrofonin aukaisussa.Kanttoria kutsuttiin virkapiireissä myös musiikkititehtööriksi ja director cantukseksi.Urkurin nimeä ei saanut julkisesti lausua.
Klenberg niska punaisena korjasi tupeetaan keskemmälle otsaa,jolloin kanttori kaivoi laukustaan nuottipaperista repäistyn lapun sunnuntain virsinumeroista sekä jumalanpalveluksen jälkeisen ruumiinsiunauksen virsistä.Hän ei koskaan pitänyt kaljuuntumisensa huomautuksista,vaan käveli paikalta virsilappu kädessään suoraan sakarstiin järjestelemään ehtoolliskalkkia siniverkaiselle pöydälle.
Lars oli hävennyt varhaista kaljuuntumistaan jo kolmekymppisenä,otsalohkon levitessä leskenloviksi ja takatukankin kaikotessa kalotilta kuin kuperalle maitokaupan kakluunalaattalattialle mittakannusta kaatunut piimädesi.
Hänestä kanttori vitsaili liikaa herkistä asioista..ja jollei oltaisi yhdessä näitä kirkonpalvelijoilta,niin jollain toisella työmaalla vitsailija olisi saanut lausumisesta turpaansa.
Lars oli pienikokoinen,mutta kiivaskin mies tarpeen tullen,osaamalla kuitenkin pitää mielen kuohuntansa mahassaan viilipytyn viileänä.Sellainen kaiken sisällään pitäminen oli myös pannut hänet menemään tohtori Kärjen vastaanotolle,jossa lääkäri oli vain kehaissut kunnon pierauksen päästävän paineita kattilasta ja kirjoittanut samalla hänelle kalkkimaitoreseptin.Kuulema ne vatsahapot sillä poistuu kehosta pienellä murinalla..
Suntio nytkin närästystä tuntiessaan piilotti itsensä messukasukkakaapin oven taakse kaataakseen kurkkuunsa hapanimelää kalkkimaitoa pienestä ruskealasisesta pullosta,minkä reseptikin oli taitettu etikettiin oikein viikkauksin hännäksi.
Kanttori oli kurkannut sakarstin ovesta sisään ja nähtyään suntion päälaen paistavan kasukkakaapin takaa lausunut:
--Ei kai se Kleenperi vain naukkaile napseja kirkkoviinipotusta!?
Suntio hampaissaan narskuvasta kalkkimaidosta köhähteli takaisin:
Mitäs perk....kalkkimaitto tää vaan o..mun närästykse!
Kanttori irvaili lisää:
--No..minä kun luulin sitä ihan Kahlua-likööriksi..no en minä muille kerro,kun nuottilaukussanikin on latuskapullossa monopolia hädän tullen läppävikaani..enkä puhu urkupillien venttiililäpistä...on syntymävika.
Lars vastasi takaisin nyt kasvot tulipunaisena ,irvistellen kalkkimaidon kitkeryydestä:
--Kirkkoherra se kuule ain piirttä tarkkan miähen kosmoskynäl joka ehtollist enne kirkkoviinipotust viivan etikettiin kaarettuas sitä hoppiasse ehtoollisiviinimaljaan,ettei vain joku toine nuaremp pappi olsis hörpänny huikan saarnaspönttökauhusas..kuulema näiskin on joskus käyny..
--Sit se kirkkoviiniki on aika pliisuu Marlinin marjaviint..eik sellane ol mun makkuun..ja seurakuntalaisekkin kyl maistava kielelläs ,jos sitä oltas kraanaverel blantattu..kun öylätti ol juuttunu kitalakkeen.
Kanttori kuunneltuaan vastasi:
--Jaa--suntio taitaa tietää ne viiniasiat paremmin kuin minä..ja se mainintani siitä konjakkitaskumatistanikin oli vain pilaa...ei vaan!...minun pitää tästä kiivetä urkulehterille harjoittelemaan ja polkemaan siunausta varten Bachin Matteus-passiota!

Klenberg harjasi messukasukat,panemalla ne valmiiksi roikkumaan kaapinoveen hengareihin kirkkoherralle ja liturgiaa avustavalle nuoremmalle pastorille.Hän järjesti hopeiselle vadille hopeakannuun kaadetun ehtoollisviinin,merkkaamalla viinipulloon kirkkoherran käskystä kosmoskynällä viivan etikettiin viinin pinnasta.Kirkkoviinikarhavin hän peitti valkoisella ristikuvioisella silkkiliinalla,järjestämällä kaksi pientä hopeapikaria alassuin hopeaprikalle.Kaapista hän toi pienen pahvirovikon täynnä ehtoollisleipiä eli öylättejä,jotka hän järjesti kauniiksi kranssiksi pienemmälle hopavadille. Klenberg oli ikänsä ihmetellyt noita öylättejä,vehnäjauhotaikinasta valmistettuja läpinäkyvän ohuita leipiä,jotka eivät edes kelpaisi mato-ongelle salakansyöteiksi..ja niiden pitäisi vastata Kristuksen ruumista..ja mieto Alkon pullottama Marlin hedelmäviini taasen Mestarin verta..
Asiasta ilmeisesti papit tiesivät paremmin eikä hän vain kiertokoulun ja rippikoulun käyneenä enempää vaivannut tupeepäätään moisesta.

Järjesteltyään symmetresisesti ehtoolliskalkkitarpeet hopeavadille Klenberg astui kaksi askelta taakse ihaillakseen kättensä työtä.
Ihastuksissaan hän lausahti:
--Kyl nyt piräs kelvata..vaikk Osulan vintin hovimestari Taljall!
--...Ja kirkkoherra Kraavpekil,joka on pikkutarkk kaikis asjois..ja kerranki ol huamauttanu mull,ett olinks mää keskel suvee olnu lumituiskus,kun mun takin hartjoil ol olnu hiushilssen poroo ja käskeny mennä harjamaan ne pois sakarstin ulkotrapuil..
Suntio oli aina varpaillaan kirkkoherra Grafbäckin läheisyydessä.Kirkkoherra teologian tohtorin olemuksessaan tuntui kansamiehestä etäiseltä ja ylenkatsovalta sysimustassa tukassaan ja kotkannenässään. Ulkolaisesta ulkonäöstään ja sukunimestään huolimatta Grafbäck oli syntyjään somerolaisesta maatalosta.

Kirkkoherra olikin saapunut Klenbergin toimien aikana sakarstiin,suntion ottaessa tämän mustan popliinitakin harteilta puiseen vaatehengariin kuin ravintolan ovimies ja pistänyt sen naulakkoon.
Kirkkoherra tutki suntion verkapöydälle asettaman ehtoolliskalkin tyypilliseen tapaansa antamalla kuivan kommentin:
--Suntion kyllä pitäisi hankkia sitä hopeankiillotustahnaa Jokisen kultaliikkeestä,kun kalkkivati on ruvennut läikistymään...ja tuossa kävellessäni kirkonmäkeen huomasin siinä ruumishuoneen kalustevaraston kulmalla lehtiharavan pystyssä seinää vasten..että kai suntio huolehtii sen sisään..
--Ei ole hyvä seurakuntalaisten silmille..
Klenberg siltä paikalta melkein juoksuaskelin ryntäsi keskilaivan käytävälle,kunnes taaksensa pälyillen sakarstiin päin näki kirkkoherran tummuneen katseen sarvisankalasien takaa..ja hiljensi askeleensa arvokkaaksi kävelyksi.
--Pirkkal..kussen Kraavpekin silmät on mun niskasan kaikis asjois,vaikk mää olen noussu ylös jo  kukonlaulun aikkaan hoitamaan hommian...
Vasta pääovella Klenberg pisti kulkunsa puolijuoksuksi.Kaluvajan ovelta hän nappasi lehtiharvan,panemalla sen sisään,syytelleen itseään huolimattomuudestaan.

Saavuttuuaan kirkkosaliin Klenberg kuuli urkulehteriltä kanttorin lakerikenkien nahkapohjien kolketta urkujen jalkakoskettimilta ja palkeiden suhinaa ilman täyttäessä urkupillejä kuin kosken kohinassa.Matteus-passio kaikui jylhänä kirkon kattoholveista kanttorin harjoitellessa kappaletta ruumiinsiunaukseen ja suntio kiipesi sivurappusilta vielä urkulehterille tarkistamaan,että virsikirjat olivat paikallaan kirkkopenkkien selkänojissa. Hän vielä poistuessaan kävi kuiskaamassa kanttorin korvaan,että ensimmäiset seurakuntalaiset olivat kiipeämässä mäkeä ylös,jolloin urkujen pauhe loppui tykkänään täydeksi hiljaisuudeksi. Urkujen päällä paistava pöytälampun valo paljasti kanttorin punahkon nenän syvät ihohuokoset ja tihruiset silmät vahvojen silmälasien takaa,Klenbergin miettiessä,miten urkuri oli voinut tuolla ulkonäöllään naida niin komean rouvan.
--No..meitton joka lähttöön..ja jokku jäävä laiturilki seisomaan!
Suntio mielessään hokaisi laskeutuessaan portaita alas kirkkosaliin.
Kirkon ulko-ovelle suntio jäi katselemaan kirkkoväen saapumista,vilkaisemalla syrjäsilmällään ruumishuoneen oven eteen paikottamaansa balluunikumista arkkukärryä,jonka toinen rengas näytti tyhjältä.
--Toikin gummi piräs käyrä pumppamas jumalanpalveluksen jälkken..
Hän mutisi tervehtiessään ensimmäisiä kirkkoon astuvia..
--Teretulemast,teretulemast...antteks eikun tervetuloa herra ja rouva Vuorio ja hyvää pyhää!
Suntio tervehti ovella vanhempaa pariskuntaa korjaamalla,koska Osuuskaupan ravintolan ovimiehen kaneetti oli jotenkin painunut mieleen....

jatkuu...

ruumishuone