Pappi,lukkari,talonpoika,kuppari
 |
| Suntion klubitauko hautausmaalla Juhart 2010 |
--Jostan pirus se maailm vaan katoo kummeist!
Klenberg oli tuhatanut ovella.
--Piräs kai pumpata täytten ennenkus hautajaise alkavat ja myähemmin viikol pyyttää kirkkoherralt luppa hakemaa kontantti kirkkoherranvirastost uure renkaspari ostamisse Vaasam Pyäräst..
--Salli kanslist kyll kyssy virastost ovelan iha mahrottomii papereit joskus piänistäki ostoksist ja kauppakuitikki kolmen parakonkopion..
Kirkonmäen käytävät olivat vielä puoliliukkaita lumen sulatessa,jolloin arkkukärryä tarvittiin ,muuten arkunkantajat liinoilla kippaisivat vainajan hautaan ennen aikojaan liukastuttuaan.
Jumalanpalvelukseen oli aikaa kymmenisen minuuttia,kirkkoväen hiljalleen täytettyä kirkkolaivan penkkejä kummallakin puolella harvakseltaan. Klenberg oli laskenut portailla pääluvun..31 seurakuntalaista,lapset mukaanluettuna.
Klenberg jäi vielä katselemaan etelärinteen hautausmaata,minkä kivimuurille haudankaivaja Aaltonen oli unohtanut punaisen termospullon.
Suntio muisteli omaa uransa alkamista ennen sotia,milloin valtio oli teettänyt työttömyystöitä maanteiden paikkaamisessa.
Lars oli aina ollut hyvä lapiomies,vankka ja sitkeä puurtaja ojankaivuussa.
V.1933 jouduttuaan työttömäksi hän oli palvellut tie- ja vesirakennushallitusta saviasvaltin levittäjänä Turuntiellä.Erään seurakunnan työntekijän kerrottua kauppalan pikkukirkossa pääkirkon hautausmaalla vapautuvasta haudankaivajan paikasta ja kehoittanut Klenbergiä hakemaan vakinaista paikkaa,Lars oli vienyt polkupyörällä Mököistenmäestä kirkkokonttoriin hakupaperinsa..
Edellinen haudankaivaja oli kuollut sydänhalvaukseen hautamontussa,josta hänet oltiin liinoilla nostettu uudelleen haudattavaksi.
Haudankaivajan vakanssia oli hakenut parisenkymmentä työtöntä hakijaa.
Lars oltiin valittu hakijoiden joukosta,ei ainoastaan mallilapiomiehen työtodistuksillaan ja vankalta rakenteeltaan,vaan myös siitä,että oli suorittanut rippikoulun hyvällä katekismuksen ulkoa osaamisella sekä äitivainaansa pitkästä pyhäkouluopettajaurasta.
Ollessaan ensimmäisiä päiviä haudankaivuussa eräs hautausmaan siivoojista oli tullut rupattelemaan hautamontun reunalle.Tämä oli kertonut edesmenneen haudankaivaja Aaltosen olleen kovahermoisen ja pelkäämättömän puurtajan. Hautojen pohjilta löytyi ikivanhoja pääkalloja ja luita,joita hauturi pani joskus kokoelmaksi hautamontun reunalle. Entisen suntion kanssa tämä oli polttanut jäämistöjä kirkon pannuhuoneen raskasöljypolttimossa,kun kirkkoon oltiin asennettu v.1932 lattialämmitys.
Kunnantalon nurkilla ja hautausmaan muurin yli kurkkineet pojat olivat seuranneet Aaltosen kaivamista iltamyöhälläkin,pääkallojen katsellessa rivissä kirkkoteille mustin silmäkuopin kuin merirosvolaivojen peräliput..
Pojat olivat kerran päättäneet pelotella Aaltosta oikein pahan kerran ja hiipineet portista sisään valkoiset lakanat yllään,leikatuin silmärei'in.He olivat päässeet jo hautamontun reunalle,kun Aaltonen oli kiipeämässä tikarappuja ylös haudan reunalle nauttimaan illallista repustaan. Pojat puolestaan olivat peljästyneet haudankaivajan kädessä palavaa työvalaisinta, pääkallossa lepattava talikynttilää.
Pojat olivat rynnänneet pakoon,haudankaivajan juostessa hirnuen perässä kirkkomaan portille ja huutanut perään:
--Mää kyl luvannu oli teitil ehttol pikkase iltakävelyy ja kinttuje oikasemist pitkäst levost,mutten mittä romenaatii kauppalan karuil..!!
Entisen suntion,kihtisen Uuno Kuivasen siirtyessä eläkkeelle v.1937 Klenberg oli hakenut suntion vakanssia.
Kuivasella oli ollut jo vaikeuksia nousemisessa kellotorniin soittamaan hautaus- ja pyhäkelloja,nukahdellen tämän tästä jumalanpalvelusten aikana saarnastuolin rappusten juurella suntion tuolille.Lisäksi Kuivasta vaivasi ylipaino,että suntion kävelykin oli hidastunut lyllertäväksi vyörymiseksi.
Klenbergiä oli kiinnostanut jopa erikoisen suntio-sanan alkuperä ja käväissyt kunnantalon kirjastosta lukemassa sanan merkitystä sivistyssanakirjastakin.
Hän oli oppinut,että ruotsiksi ja englanniksi suntio oli SEXTON,joka taasen oli juontunut latinankielisestä sanasta Saeritanus ja ranskankielisestä sanasta Secrestein,mistä sakarsti-sanakin oli lainattu suomenkieleen.
Suntio siis oli sakarstin hoitaja.Sexton-sanalla oli toinenkin merkitys,millä kutsuttiin pientä koppakuoriasta,,joka kaiveli kuoppia eläimen raadoista hankkimilleen ruoantähteille.
 |
| El Sacristan, espanjalainen suntio |
V.1939 hän avioitui seurakunnan puutarhatyöntekijän Kirsi Amanda Heinosen kanssa,seurattuaan jo haudankaivajana uutteran ja soman näköisen neitosen taiteellista silmää hautausmaan kukkapenkkien asetuksissa.Kumpaakin yhdisti lemmen leiskauksen lisäksi melkein pakkomielinen järjestyksen hakeminen arkipäiväisissäkin asioissa.
Häät pidettiin kauppalan pikkukirkossa.,silloisen kirkkoherra Ingmannin onnitellessa kaunopuheisesti paria kristillisen esimerkillisenä avioliittona uudessa Eedenin paratiisissa. Kirkkoherralle pari edusti uutta Aatamia ja Eevaa,jotka tulisivat kasvattamaan uusia seurakuntalaisia Luojan hedelmätarhassa.Ingmann oli kyllä jättänyt mainitsematta mitään luomiskertomuksen paratiisista häätämisestä.
Klenbergiä ei edes haitannut sekään häävalokuvan otossa ,että morsian korjasi alinomaan ruusubukettiaan kuvanoton aikana,itse pyyhkiessään puvuntakkinsa olkatoppauksien päältä olematonta hilsettä.
Larsin kannettua morsiamensa kynnyksen yli Mököistenmäen puutalon alakerran asuntoon ,Kirsi oli heti paikalla etsinyt keittiönkaapista vaasia morsiusbuketin järjestämiseksi keittiön pöydälle,sulhasen oikoessa räsymattoa kengänkärjellään suoraksi.Morsian ei ollut tavan mukaan heittänyt kirkon portailla bukettia olkansa yli mahdollisille morsiaskandidaateille,koska hääväki oli koostunut sukujen eläkeikäisistä vanhoistapiioista sekä leskistä.Riisin heitonkin morsian oli kieltänyt haaskauksena,koska uutisissa oltiin rummutettu mahdollisesta sodan lähestymisestä ja ruokatarvikkeiden säännöstelystä.
Jouluna heillä keitettäisiin riisipuuroa mantelisilmällä.
Klenberg oli joutunut vuoden 1939 kesällä armeijan syyniin uudelleen,mutta pantiin tarkastuksessa B-luokan mieheksi vahvasta karsastuksesta ja oikean etusormen nivelen puuttumisesta.Sorminivelensä hän oli menettänyt armeijapalveluksen jälkeen mottisavotassa,vaikkei sen puuttuminen ollut haitannut mitään työntekoa.Nenän kaivuunkin hän hoiti vasemmalla kädellä.
Se puuttuva nivel kyllä oli kummitellut sormen päässä vuoden pilliklubin sytyttämisessä tulitikulla,jolloin Lars joutui opettelemaan taidon vasemmalla kädellä.
Suojeluskunnan päällikkö kapteeni Markkanen oli Larsin puutteista huolimatta kouluttanut suntiosta ilmatorjuntakonekiväärimiehen,koska aseen laukaisu tehtiin peukalolla painamalla. Karsatuksetaan huolimatta Lars korjaussilmälasiensa kanssa oli tullut harjoittelulla tarkaksi ampujaksi.Kirkon vesitornin päällä seisova it-konekivääri samoin reunusti suntion omaa kirkollista kustannuspaikkaa.
Tuolilla havahduttuaan puolitorkuksista kirkkoherra Grafbäckin kuivahkon saarnan aikana mikrofonin naksahteluun, Klenberg oli ottanut povitaskustaan taitetun kunnallislehden.Kirkkoväki ei onneksi nähnyt häntä saarnatuolin maljamaisen koristejalustan takaa,vaikka hän pystyi hyvin seuraamaan seurakuntalaisia kuolleesta kulmasta.
Lehden etusivulla seisoi:
--Maaliskuun 27. päivänä Nikita Hrustshev oli syrjäyttänyt kolleegansa ja pääministeri Bulganinin.
Syrjäyttäessään Hrustshev oli ottanut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin viran,jollaista vain Josef Stalin oli pitänyt pääministerinä toisen maailmansodan aikana.
Klenberg muisti aikaisemman Bulganinin ja Hrustshevin vierailun Suomessa ja uutisten perusteella oli saanut kuvan Bulganin suorapuheisuudesta ja ystävällisyydestä.Hrustshev taas tuntui melko eloisalta,joskin kieron salaperäiseltä. Kumppanukset olivat tehneet 11 turistimatkaa 11 maahan good will-eleenään . Nikitan vieraillessa yksin Suomessa Bulganin kumppaneineen oli yrittänyt keikauttaa hänet palliltaan..
 |
| Nikita modernin taiteen galleriassa Juhart 2004 |
--Kyllon aikoihi eletty Ryssänmaalla,kun yks kaljupäinen pukki ei mahru toisen pukinpartasen kanss syämään samast kaalimaast!
Klenberg viikkasi lehden jälleen povitaskuunsa ryhtyessään tutkiskelemaan kirkkoväkeä,josta yli 90 prosenttia olivat "vakioasiakkaita". Hänen silmänsä pysähtyivät kirkkosalin sivuoven viereiseen penkkiin,missä kolme pikkupoikaa oli pistänyt korvilleen kuulovammaisten kuulokkeet ,pienten käsien väännellessä selkänojan säätönapeista äänenvoimakkuutta korkeammalle. Pojat leikkivät pommikoneen radisteja..
Penkistä kuului:
--Alfa täällä..Bravo..kuuluuko...ryssän tshaikkoja ylhäällä cumuluspilvissä...ratatatatatataaa...!!
Suntio nousi jaloilleen tuolistaan ottamalla parisen askelta käytävälle,poikien äkkiä pistäessä kuulokkeet selkänojan koukkuihin..
Klenbergin vihaisesta katseesta pojat olivat peittäneet kasvonsa virsikirjojen taakse..sinisten viattomien pojansilmien vilkuillessa kirjojen takaa peloissaan kirkon korkeata vahtimestaria.
 |
| Koulukirkossa Juhart 2013 |
Nämä kolme poikaa olivat istuutuneet paria penkkiriviä edemmäksi vanhemmistaan ,jotka tapakirkonkävijöinä olivat tulleet näyttämään päällään pyhättöön uutta kevätmuotia.
Suntio havahtui virren veisuun alkamiseen ja saarnatuolin mikrofonin napsahdukseen,mikä merkitsi kirkkoherran laskeutumista alas maallisten joukkoon ja sakarstiin.
Hänellä oli edessä tehtävänään kolehdin keräys ja avattuaan kirkkoherra Grafbäckille sakarstin oven hän kävi ottamassa seinältä mustan pitkävartisen kolehtihaavin,jonka pussi oli neulottu mustasta sametista sekä brodeerattu kultalangalla ristiksi.Tällä kertaa pienestä kirkossakkävijöiden määrästä ei tarvittu toista kolehdinkerääjää,joita aina löytyi vapaaehtoisina kirkkoväen joukosta. Eräs tällainen oli liesitehtaan sähkömies,joka useasti oli lahkolaisena jopa kiistellyt mm.Juhannussaarnasta papin epistolan tulkintaa seisaaltaan kirkonpenkistä.
Onneksi tällä kertaa miestä ei näkynyt tummassa joukossa.
Moni kirkossa kävijä ei arvaisi,miltä he näyttävät suntion silmissä kolehdin keruussa, tämän tarjotessa haaviaan käytävältä näiden nenien alle seurakunnan ihmisrakkauden arvioitsijana.
Klenberg pystyi löytämään seurakuntalaisen kasvoista eli sielujen peileistä epäitsekkään ja anteliaan uskovaisen,jonkalaisia kirkkoon yleensä saapui vain kourallinen.
Aika suuri osa kirkkoväestä oli tapakristittyjä,jotka saapuivat kirkkoon istumaan aina samaan penkkiin ja samaan aikaan kuin leimaamaan korttiansa rastilla hiippakunnan taivastien patikkakilpailussa.
Vanhukset oliva kirkkoväen perusjäseniä jokaisessa jumalanpalveluksessa,koska elämän langan toinen pää oli lyhenemässä päivä päivältä,jolloin päivän saarnasta yritettiin löytää lohtua tähän loppuelämään sekä ohjenuoraa siihen alkavaan ja tuntemattomaan toispuoliseen.
Kuolema kaikille seurakuntalaisille oli suuri arvoitus,mutta papistolle sekä suntioille jokapäiväistä elämää.
Joku vanha ja raihnainen mökinmummo voi antaa kolehtiin viimeisen roponsa laihasta neppikukkarostaan uskossaan,että Luoja antaisi hänelle ikuisen elämän rajan toisella puolella ..ja toivottavasti paremman kuin maanpäällisessä..
Iloista antajaa Herrakin rakastaa....Sanassakin sanotaan.
Klenberg oli havainnut kirkonpenkissä istuvan kauppalassa hyvin tunnetun nuorehkon naikkosen,jonka valkoiseksi puuteroitu naama ja korkeaksi termiittipesäksi tupeerattu hennatukka eroittui tummasta kirkkokansasta keskilaivan penkistä kuin kypsynyt finni kauneushoitolan mutanaamiossa. Sonjaksi kutsuttua naikkosta kauppalalaiset kutsuivat myös iloiseksi antajaksi,joka nyt oli saapunut kirkkoon elämänsä toisen kerran sitten rippikoulun..nyt tosin kuulemaan avioliittokuulutuksensa vieressään istuvan suavetukkaisen ja nahkapuseroisen jawakundin kanssa. Naishenkilön mahanseutu oli pullistunut vällykäärmeen puraisusta vaaleanpunaiseksi kretonkikummuksi. Klenberg tarkkasilmäisenä kolehdin aikana oli havainnut tämän verkkonailonien saumanjuoksujen olleen paikattu kirkkaanpunaisella kynsilakalla.
Kolehdin keruussa mustahuiviset kirkon vakiokävijämummot napsauttelivat neppikukkaroitaan auki sinisuonisissa ja maksaläkkäisissä käsissään ,haavin osuessa kohdalle.Raihnaisuudestaan huolimatta näillä oli erikoinen jonglöörimäinen tapa kaivaa kukkaroistaan kolehtivirren aikana roponsa ja jopa nätisti viikatun viidenmarkan setelinsä ,katseen edes irrottautumatta virsikirjan sivulta ja tiputtaa almunsa samettihaavin pohjalle.
Suntiosta ainoastaan silakkamarkkinoiden pyssykyläläinen Helppo-Heikki pystyi samanlaiseen näppäryyteen ottaessaan vastaan rukkasrahoja ja viikkaamalla seteleitä sormiensa väliin huutaessaan:
--Ja sithen panhan vielhä pari rukhasia pinhoon kymhenen markkaan!!
 |
| Vaivaisukko |
 |
| Juhannussaarna by Juhart |
| Varakkaampi kirkkoherrasväki tarjosi teatraalisen näyttävin elein suntion kolehtihaaviin sileitä kassakaapinkuivia seteleitä.Näin he ostivat osamaksulla taivaspaikkaa parilla vuotuisella kirkossa käynnillään,kun köyhempien piti joka sunnuntai käydä panemassa pikkurahoja taivaspankin tililleen. |
Herrasväen lapset olivat jo kotonaan saaneet vanhemmiltaan kolehtirahat,joidenka tiputtaminen haaviin näytti suntiosta työläältä.Monelta herraslapsen haaviin uponneesta nyrkistä tipahti salavihkaan vain osa kolikoista pohjalle,koska torin rautatiekirjakauppaan oli tullut uusi Pecos Bill- taikka Tex Willer-sarjakuvalehti.
Herrastyttöjen loppurahat menivät kirjakaupan tiskille,josta sai ostaa kauniita kiiltokuvia taikka uuden paperinukkearkin..
Kolehdin keruun perästä suntio kiiruhti takaisin sakarstiin,jossa jumalanpalveluksen päätyttyä liturgiaa avustava pastori kirkkoherran kontrollin alaisena laski tulot,joidenka piti kuulutuksen mukaan päätyä merimieslähetykseen.Pastori Suntiola,jonka sukunimi saavuttuaan seurakuntaan keski-Suomesta v.1949,oli aina hymyillyttänyt Klenbergiä omituisena yhteensattumana sukunimensä puolesta,saapui päristellen sinisessä kaksitahtisavussa saksalaisella Miele-mopollaan ajoissa ehtoollisen jakoon. Suntiola oli paikoittanut vaaleanvihreän mopedinsa sakarstin kiviportaiden eteen suntion suomalaisvalmisteisen punavalkoisen Solifer-mopedin viereen.
Sakarstissa Klenberg oli auttanut papeille messukasukat päälle.Hänestä kasukat muistuttivat koreita Vatikaanin piispojen kultalameisia kolttuja,vaikka Martti Luther oli uskonpudistuksessaan yrittänyt karistaa kirkoista ylenpalttisen koreuden,kieltämällä jopa pyhien miesten kuvat kirkkojen kalkituilta seiniltä.
Ehtoollisvirren alettua pauhaamaan papit astelivat kunniallisen verkkaina perätysten alttarille ehtoolliskalkkiprikkoja kannellen kuin kuvaraamatun itämaan pyhät miehet Beetlehemin seimeen tarjoamaan kultaa ja mirhamia juuri syntyneelle Mestarille.
Pastorin nahkapohjaiset lakerikengät kylläkin narisivat ilkeästi keskikäytävän punosmatolla,etupenkin pikkupoikien tirskuessa siitä,että papilta oli päässyt oikea kireä ketjupieru....sellainen "fragaljee".
Alttarilla ehtoollisvirren soidessa pappispari selät kirkkoväkeen päin asetteli verkkaasti ehtoollistarpeita kuin linja-autoaseman Sotainvaliidien Veljesliiton omistaman Veljestuvan kahvilan tarjoilijattaret kahvikuppeja tasseille serviisipöydälle.
Pappiskaksikko ristiselkäisissä kasukoissaan alttarilla selät seurakuntaan päin ja sarvihankalaseissaan muistuttivat samoin kirkollisilta veljiltä.
Klenberg sai nyt ehtoollisen aikana istuutua takaisin vahtituolilleen ja oikaista kipeentyneitä jalkojaan,kirkkoväen alkaessa parijonossa hiljaa lähestymään alttaria.
Klenbergiä raukaisutti,silmäluomiensa auetessa "puolille valoille" pastorin laulaessa komealla äänellään ehtoollisliturgian. Klenberg tiesi,että pastori oltiin Klemetin opissa joskus 30-luvulla koulutettu puhumaan ja laulamaan selväkielisesti,sanojen viimeisten vokaalien ja konsonanttien kuuluessa selvinä.
Pastorin saarnatkin olivat selvätajuisia sekä seurakunnan hereillä pitäviä hauskoilla savolaisilla letkauksilla,verrattuna kirkkoherran ja teologian tohtorin nuuduttaviin ja sivistyssanoilla tiheästi viljeltyihin teeseihin,missä tarvittiin sivistyssanakirjaa virsikirjan sijasta tekstien avaamiseksi kansankielelle.
Sitten suntio kuuli puolikorvallaan vain kirkkoholvin katosta kaikuvia suhauksia Kristuksen verestä ja ruumiista. Hänestä suhaukset muistuttivat lepakkojen siivenläpytyksiltä Turun linnan tornista.. Liturgian pastori osasi sana sanalta ulkoa kuin katekismuksensakin.
Ehtoollispalveluiden päätyttyä ja kirkkokansan vaellettua takaisin penkkeihinsä,papit palasivat takaisin sakarstiin,pastorinkin yrittäessä sipsutella kengänkärjillään keskikäytävän punosmatolla nahkapohjien narinan estämiseksi.
Klenberg oli jo tottunut pastorin kengänkärjille nousemiseen saarnojen,kasteiden,häiden ja ruuminsiunausten aikana,ikään kuin tämä lyhyenä miehenä yritti saada pontta sanaansa.Pastori oli hänelle kertonutkin kerran eräillä kinkereillä,että nämä lakerikengät olivat palvelleet tätä jo vuodesta 1933 Iisalmen yhteiskoulun lakkiaisista saakka.
Kirkonmenojen päätyttyä Klenberg seisoi kirkon eteisessä pastorin rinnalla hyvästelemässä kirkkoväkeä.Kirkkoherra oli jo poistunut sakarstin ulko-ovesta odottavaan mustaan pirssiautoon,joka veisi tämän Lionsien vuosijuhliin hotelliravintolaan.Klenberg kyllä tiesi seurakunnan mustaa kirjaa lukematta,että kirkkoherra tapaili salaa yhtä Pettilän kartanon leskirouvaa.
Eteisholvissa Klenbergin vieressä seisoi myös pyhäkolttuinen Herättäjäyhdistyksen edustaja Siiri Luikko,joka oli keräämässä pahviseen lieriöpönttöön lahjoituksia Uralin kyljessä asuvien suomalaisheimolaisten marien kirkon jälleenrakentamiseen,niiammalla hövelisti jokaisen kolikon pudottajalle kuin koulutyttö kevättodistuksen jaossa.
Rahan vastineeksi kukin kirkossa kävijä sai käteensä lehtisen Herättäjäyhdistyksen toiminnasta marien hyväksi. Lehtisen kannessa komeili kuva nykyisestä pyhäköstä ,jota kylän paikallinen kolhooshi piti navettana.
Pastori Suntiola seisoi jo rupattelemassa kirkon portaiden juuressa kirkkoon saapuvan mustiin pukeutuneen suruväen kanssa.
Klenberg näki kunnantalon kulmalta kirkonmäkeen ajavan hautausurakoitsijan mustan Volvo-hauturin,jota kirkosta poistuvat miesseurakuntalaiset tervehtivät päät paljastettuina.
Pastori Suntiola oli pitänyt ruumiinsiunauksen kirkossa,vainajan arkun siirtyessä balluunikumisella arkkukärryllä hautakaivannolle,kärryn kumien jopa pitäessä ilmaa sisällään suntion pumpattua ne täyteen kevätilmaa ruumishuoneen kulmalla.Hautausmaan rinne oli ollut liukas ja saattueen nuoremmat miehet olivat joutuneet jarruttelemaan kärryn vauhtia sannoitetussa alamäessä. Hautaus oli sujunut silti hyvin,vaikka eräs vanhempi vainajan sukulaisnainen oli saanut hysteerisen kohtauksen kaivannon äärellä ja melkein pyörtyä kupsahtanut hautaan arkun mukana.Onneksi hänet saatiin kuiville miesvoimin kainalosta nostamalla. Klenberg oli usean kerran tavannut samanlaisia hysteerikkoja haudoilla.
Teatraalinen pyörtyilijä monessa tapauksessa saattoi olla vainajan sisko ,joka vuosikymmeniin välien rikosta ei ollut puhunut poismenneelle.
Pastori oli kiinnittämässä sakarstin portaiden juuressa laihaa mustaa salkkuansa mopedin takaterakalle hämähäkkikoukuilla suntion jo istuessa haara-asennossa Soliferin satulassa vääntämässä kaasukahvaa.
Pastorin Miele-mopedi oli 51 kuutioinen isoilla mustilla rekisterilapuilla varustettu kevytmoottoripyörä ja suntion mopon takalokasuojassa kiilteli pieni keltainen mopedin vakuutuslapuke.Kummassakin ajolaitteen moottorissa oli vain muutaman kuution ero,mutta suntio oli kylläkin viilannut mopona männän hattua tehon lisäämiseksi.
Pastori viekkaana huusi mopojen kaasutuksen ja sinisen savun keskeltä:
--Katotaanhan Klenberg kumpi meistä ehtii sinne Pernijön mäkkeen ensimmäesenä!
--Minnäen uskon,että jiät tuon Lusifeeris kanssa kuin pulunjätös kirkonmäjelle lähössä!
Kilpailijat asettuivat kirkon pääoven eteen rinnatusten starttiviivalle,jonka pastori oli sontikan kärjellä piirtänyt käytäväsantaan.
Klenbergin Solifer etupyörä ilmassa sinkaisi alas mäkeen,pastorin Mielen sammuttua mäen päälle liian äkäisestä kytkimen irroittamisesta.
Klenberg taaksensa vilkaistuaan alamäessä näki pastorin kiivaasti polkevan konetta käyntiin.
Lippalakkiansa syvemmälle tupeeotsaansa vetäessään hän tokaisi:
--No täll kertta mun Lusifeeri tais voittaa henkenmiähen Miälen jo lähtöviival!
 |
| Solifer Export |
Kielikoulua. Savonkielinen jouluevankeliumi, Eino Leinoa savoksi sekä viroksi
ja Agricolaa pappien laiskuudesta
 |
| 1935 Joulujumalanpalvelus Iisalmen vanhassa kirkossa |
Jollet ole saanut tarpeeksi savonkielestä,niin tässä tulee jouluevankeliumi sillä kielellä.
1.Annappaha ollakkaa,niin siihe aekaa anto keisarj Aakustus ukkaasin,että koko mualima olj pantava verolle.
2.Tämä olj sillon ensmänen kerta ja se sattu Kyriniuksen toemiessa Syyrijan piätplokkaana.
3.Kaekki lähtivättii ihan sillä töen verokirjaan räntättäviks itekuhhii ommaan kaapuntiinsa.
4.Niinpähän lähti Joosehvikkii Kalilejasta Nasaretin kaapunnista ja mänj Tuavetin kaapuntiin Peetlehemmii,se ku olj näet sen Tuavetin sukukieppiä.
5.Reissun piälle se lähti yhessä morsijamesa Marijan kanssa, jokolj jo pieniin päe.
6.Marijan synnyttämise aeka tulj heijjän siellä ollessa.
7. ja niinpä hiän tehhä pyöräätti poeja,esikoesesa,kieräsj hänet kapaloon ja panj elukkae aperuuhee,koskapa kievarjtalo olj jo tikaten täännä.
8.Sillä seovulla olj paemenija vahtimassa yöllä katraetaa.
9.Siinä silimänkuvvaemessa heijjä eissään seiso Herran enkelj,ja Herran kirkkaas levittiin loestamaa iha ympäriinsä. No,sehän panj paemenet pelekeemää,
10.mutta enkeljpä raohottelj heitä: "Elekee tok veikkoset pelätä tyhjee! Minähän ilimotan teille oekeestaa ilosanoman,ison ilon kaekelle kansalle.
11.Tänäpäenä on teille tuolla Tuavetin kaapunnissa syntynnä Vapahtaja,jokkon Ristus,Herra
12. Ja tämmöse osviita annan nyt teille: Työ löyvättä lapsen kapaloetuna aperuuhessa makkoomassa.
13. Siinä samassa olj enkelij ympärillä emä joukko taevaallista sotaväkkee,joka ylisti Jumaloo sanomalla:
14. Jumalan on kunnija korkeoksissa,muan piällä raoha immeisillä,joehen kansa hiän ei vihhoo pie.
15. Kun enkelit olivat palastanneet takasi taevaasee,paemenet piättivät keskenää: "Nyt piätäpahkoo Peetlehemmii!
Sielläpähän nähhää,mittee toennii on tapahtunna ja mittee Herra tuassa äskö ilimotti."
16. Niin hyö lähtivättii kiireen vilikkoo ja löytivät Marijan ja Joosehvin ja lapsen,joka aperuuhessa muata köllötti.
17. Tätä katellessa hyö nyt kertasivat,mittee heille tästä poejasta olj puhuttu tarinoeta.
18. Kaekki olivat pementen tarinoeta kuullessaa iha ällistyksissää.
19. Mutta Marija panj nämä kuulopuhheet tapahtunneesta tamalikkoon mieleesä ja vatvo niitä sitte iteksee aejan kanssa.
20. Paemenet palasivat takasi työmualleen kiitellen ja ylistellen Jumaloo nyt siitä,mittee olivat suanna kuulla ja nähnä.
Kaekki olj ihan rikulleen niin kun heille olj iliminierattu..
Johannes Kasteltu
Eino Leinon runo Aleksis Kiven elämästä.
Vinhasti vinkui
---------------------
(savoksi)
Sattu lapsukaene syntyvä pötköttämmään syysjmyterlöihi-
tuulijaene vonku emälaella-
tuulijaesta ollii sen kaekki elämänessuu.
kessee ee kerinnä nähä suatikka kevväänkorvookaa
ellee ruahusti vua syksystä joukuivällii...
(viroksi)
sündis laps sügisel-
hoog nii vinhasti vinkui-
tuult oli kogo elu,
näinud ei ole suvi, ei kevadet,
eli ainult sügiselt jöulude ajal.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti