perjantai 29. marraskuuta 2013

Kun munasta syntyi maapallo jne.Ford Taunuksen historian jatkoa.

1961 Ford Taunus 17M
II OSA

V.1960 syksyllä Henry Ford II, konsernin johtaja ja sen perustajan Henry Ford I pojanpoika oli juhlistamassa uuden Taunus P3:n ensiesittelyä Kölnissä. 30 vuotta aikaisemmin Henry Ford I oli muurannut Kölnin tehtaan peruskiven tai oikeastaan tiilen.
Badewanneksi saksalaisten ristimän 17M-sarjan muotoilijana oli saksalaissyntyinen Uwe Bahanse,joka myöhemmin muotoili v.1969 uuden Ford Caprin.
17M-sarjan perusmootttorina sai jo vuonna 1954 esitellyn 15M-sarjan 1495cc kansiventtiilinelosen. Seuraavana kokona moottorisarjassa oli v.1957 esitelty 1689cc-nelonen ja sen yläpuolella suurempi 1797cc-voimanlähde.
Yli 50 prosenttia sarjan myynnistä koostui 1495cc-moottorisista Taunuksista.
Dagenhamin lailla Kölnin Fordeja sai vuoteen 1967 asti 6V:n sähkölaittein.
Dagenhamin Ford puolestaan käytti sivuventtiilinelosta  vielä 1961 vanhakorisessa Popularissa,kun Anglian parempi versio Prefect oli jo silloin saanut uuden Kent-kansiventtiilinelosen viimeisenä mallivuotenaan.Popularia myytiin vielä sinä vuonna uuden takaviistoikkunaisen Anglian rinnalla.
1961-62 Taunus 12M
Kölnin Fordin Maapallo-Taunuksen jälkeäisen ja 12M-mallin valmistus päättyi v.1962.
V.1963 sen korvasi uusi P4- eli 12-15M-sarja etuvedoin ja V4-moottorein.
V.1964 P3 Taunuksen suurin moottoriteho oli 75 hevosvoimaa. 17M:ää oltiin ehostettu TS-malliksikin ,jonka uskoisin merkitsevän Touring Sportiksi,vaikka aiempi luksusmalli kulki S-kilvellä ,vastaamalla Superior-nimeä. S-sarjan henkilöautomallin sai alumiinisin peräpeilein sekä peruutusvaloin ja punaisin sekä perinteisesti pyörein takavaloin.
Kotikaupungissani Vanna-Taunuksesta tuli erityisesti keskiluokan suosima automalli Opel Rekordin rinnalle,vaikka Opel maailmalla uudella C-mallillaan pääsi karkuun kauas Taunuksen edelle myyntiluvuissa.
Suuressa 60-luvun piilofarmarihulluudessa Suomeen ei ole jäänyt montakaan aitoa ja sivuikkunatonta Taunus 17M Turnier-pakettimallia (Kastenwagen).
Saman uskoisin olevan Opel Rekord Car-A-Vanin pakettimallin suhteen.
Rekordin pakettimalleja liikkui kaupungilla lukuisa määrä.Se oli suosittu pienliikeyrittäjien ja perheiden monikäyttöautona.Isommat puhelinyhtiöt käyttivät mallia myös asentaja-teknikkoautoina.

1958-60 Opel Rekord Kastenwagen


1964 12M Kastenwagen
1963 esitellyn (1963-70) etuvetoisen Taunus 12-15M-mallisarjan kilpailijaksi tuli takavetoinen brittiläinen Ford Consul Cortina.Kumpaakin Kanaalin vastapuolilla valmistettua mallistoa yhdisti Dearbornin Fordin keksimä McPherson-jousitus.Pikku-Taunusmallit erosivat moottoriensa lisäksi perävaloistaan ja maskeistaan.12M-perävalot olivat vaakasuoraisia ja punaisia kyyneleitä,kun taas 15M seurasi suorakaidemuotoa.V.1967 mallistosta pudotettiin kokonaan Taunus-mimike,autojen tullessa pelkiksi 12-15M-Fordeiksi.1967-68 alasarjan 12M-malleja tarjottiin pienillä 1183cc-48HP V4-moottoreilla,mutta myyntivaltiksi tuli 1305cc-koneinen variaatio,jota sai sekä matalapuristeisena ja korkepuristeisena vaihtoehtona (50-53HP).Silloiset polttoainevalmistajat tarjosivat korkeoktaansita bensiiniä,jolloin tehoakin saatiin puristettua ulos vauhdin hurmasta nauttiville.12M-mallia sai myös 15M:n 1498cc-koneella lisähintaan ja v.1967 15M;n moottorikokoa kohotettiin 1699-kuutioon menevämmäksi Ford-malliksi.
1967 12M ja 15M

Ajan iskulauseena olikin Suomessa Strong-savukkeiden mainoslause "Miehet menevät,tekevät ja näkevät ja vetävät ne väkevät".Meneviä miehiä ja könsikkäitä naisväki ihaili ja huokaili sydänjuuristaan. Auto ja savuke kuuluivat silloin miesajajan imagoon.
V.1964 Vanna-Taunus muutti kuosiaan ja 17M-mallin rinnalla tarjottiin voimakkaampaa V6-koneista 20M:ää menevämmille asiakkaille.Sarja tunnettiin P5-malleina.
Itse sain kokeilla kyytiä uuden ja valkoisen 20M-Taunuksen punakernisellä takapenkillä kaverieni ,Vähäsillan kukkapuutarhan omistajan poikien ohjaamana.Silloin 60-luvun puolivälissä oli tapana "liukua kartsalla" pimpsarallissa eli tyttöjen haussa kaupungin pääkatujen Turuntien ja Helsingintien päästä päähän.Rundi käsitti kääntymiset Turuntien liikenneympyrässä Kaisan baarin ja Esson lähettyvillä. Esson naapurina oli kadun vastapuolella Lundelinin Shell-asema ja ja muutama kymmen metrin päässä Helanderin TB-asema.Pikkukaupungissa silloin oli runsaasti huoltoasemia.Helsingitien pään kääntymispaikkana oli Laaksosen Union-asema.
1964-67 !7-20M
Vähäsillan poikien hyvänä kaverina oli kaupungin vapaapalokunnan poliisipäällikön poika Tarkkasen Pena ja muistaakseni heidänkin kotona Röykkälänmäen ahteen puutalon tallissa oli uusi valkoinen Taunus 20M. P5 Taunuksesta tuli pikkukaupungin keskiluokan eräs suosituin auto saksalaisessa rationaalisessa kuosissaan,mitä Kölnin Ford kutsui Linie Vernunft-nimellä.
Mallin valmistusaika kylläkin kesti vuodesta 1964 vuoteen 1967.Sitä myytiin runsaasti etenkin 17M-mallina V4-konein (1498cc ja 1699cc).
20M Taunuksen V6:n moottorin tilavuus oli 1998cc ja sen perään sai myös v.1966 heinäkuusta lähtien Taunomatikin 3-portaisen automaattilaatikon,Dearbornin Ford-O-Maticin saksalaisen version.
P5 Taunuksen henkilö- ja kombimallien lisäksi tarjottiin uutta ja erittäin nättiä 20M Coupeta,mikä antoi omistajalleen amerikkalaista henkäystä ja tuulta betlestukkaan oikean hardtopin kyydistä sivuikkunat alas kammettuina.
1966 17M Turnier

1967 17M Turnier
P5-sarjan elinkaari päättyi v.1967,uuden P7-sarjan tultua korvikkeeksi ,vaikkakin se eli päiväperhosen lailla vain vuodeksi vuoteen 1968 asti. Aikakauden suosittuja filmejähän oli ranskalainen Belle de Jour eli Päiväperhonen sekä vuosikymmenen lopussa hollywoodylainen Papillon eli Perhonen.Amerikkalaistyylinen äkillinen muodonvaihdos oli iskenyt saksalaisiin Kölnin Ford-malleihin,kun taas Untertürkeimin Mercedes-Benzillä ja Wolfsburgin Vokswagenilla pysyttiin kiinni totutuissa malleissa vähintään viiden vuoden välein.
Uutta P7 Taunus-mallia kutsuttiin pliisun näköiseksi koriltaan eivätkä laskeneet myyntiluvutkaan nostaneet Kölnin Fordin johdossa kuin verenpainetta.
Kotikaupungissani kyllä näkyi muutama yhden vuoden lentänyt Taunus-malli,vain murto-osana  verrattuna aiempiin P5-malleihin. Opel Rekordien määrä katukuvassa oli kylläkin noussut sekä 60-luvun puolivälissä suosioon tulleet riisutut amerikkalaiset kompaktiautot,kuten Plymouth Valiant V-100:t ja Rambler Americanit.
1967 17M

1968 17M
Vuosikymmenen päätteeksi P7-mallia ehostettiin v.1968 takavalojen tullessa takaisin pystyyn takalikasiipien päähän.1967 takavalot oltiin sijoitettu vaakasuoraan peräpeiliin.Uudet P7.2-mallit samoin saivat suoremman vyötärölinjan,edellisvuoden continentalmaisen kohotuksen tilalle.
Opelillahan seurattiin vastaavanlaisesti amerikkalaista cokispullovyötärölinjaa.
Taunuksen keula sai pelkistetymmän hymyn vuoden 1967 maskisekasikiön tilalle.17M-sarjan maski oli stanssattua kromiritilää,kun taas 20M ja uusi 26M sekä v.1969 esitelty 20M RS (Rallye Sport) keimailivat vaakasuorin kromitangoin etugrillissään. 17M liikkui 1.7-litraisella V4:llä,kun 20M:n 2.3-litrainen V6 tarjosi 108 Pferdstarkia eli saksalaista hevosvoimaa.
1969 20M ja 26M
V.1970 uudet tuulet puhalsivat Dearbornista GM:ltä Fordille loikanneen toimitusjohtajan Bunkie Knudsenin myötä.
Taunuskin muuttui brittiläisen Cortinan kanssa kokonaan uudeksi erikoisin Knudsen-nenin, halkaisemalla ilmaa kuin detroitilainen Ford LTD. Cortina samoin sai Knudsen-nenänsä lisäksi
cokispullovyötärönsä.
Knudsenhan tuli taloon entisenä Pontiac-jaoston johtajana.Valitettavasti Knudsen kesti nenäkkäänä vain vuoden Fordin johdossa.
1970-luvun puolivälin tienoilla uutta Kölnin Taunus TC-mallia muokattiin Dagenhamin Cortinan näköiseksi tai päinvastoin.Ford Granadaakin valmistettiin Kanaalin kummallakin puolella.
Taunuksen oma identiteetti oltiin haudattu lähestyttäessä 80-lukua.

1970 Ford Taunus 1600
Sain kokeilla ex-vaimoni siskonmiehen upouutta hopeanharmaata HH-rekisteristä (Haarburg) v.1976-mallista Taunus 1.6L-mallia v.1976 kesällä Saksan autobahnalla.Olimme palaamassa Mannheimista pohjoisessa sijaitsevaan Haarburgiin.Taunus kulki ihmeen hyvin autobahnin kovassa nopeuskilvassa,missä auton peräpeilissä yleensä roikkui joku Porsche ohitusreikää odottelemassa. Edellisvuonna vaimon siskonmies oli tullut Suomeen käymään Hollannissa valmistetulla pikkuruisella Innocenti-Fiatilla.
Itse satuin Manilassa vielä v.1995 ostamaan pronssinvärisen 1972 Granadan,joka tuplanokka-akselisella nelosella oli kölniläistä valmistetta,joskin koottu Manilan Fordin tehtaalla.

1972 Ford Cortina 1.6 (TC2)

Ford Taunus 1.6 GL (TC2)
Sattumoisin omistin silloin myös 1966-mallisen ja Manilassa valmistetun ja hautausauton mustan Mercury Comet Caliente-avoauton,joka liikkui Mustangin 289 CID-V8:lla.
Näin sain nauttia kölniläisestä ja dearbornilaisesta Ford-ajotunnelmasta nelosella ja veekahdeksikolla vuoronperään.
Kaikesta huolimatta haluaisin talliini nostalgiahuumassani Badewanne-Taunuksen ja mieluummin sivupaneeleita puhkomattoman 1961 Kastenwagen Turnierin projektiautokseni!

1961 17M Turnier Kastenwagen takaa..
xxxx
Saksan Fordin kuvahistoriaa:
------------------------------
1930 Henry Ford I muuraamassa Fordin
Kölnin tehtaan peruskiveä
"Saksalaiset tulevat tekemään hyvän homman!"
Lausui Henry Ford 30-luvulla Kölnin tehtaan avajaisissa.
V.2010 mennessä 40 miljoonaa Fordia oltiin valmistettu sekä puoli miljoonaa uutta Fiestaa.
Fordilla oli syytäkin juhlia fiestaa moisesta valmistusmäärästä!

Ford Motor Companyn Saksan myynti aloitettiin Hampurissa jo v.1917 ja v.1925 elokuun 18. päivä avattiin Berliinin v.1924 avatun myyntikonttorin yhteyteen T-mallin kokoonpanotehdas..Korkeiden tullitariffien johdosta Ford perusti saksalaisen Ford-Werke AG.n kokoonpanolaitoksen Berliinin Westafenista vuokratussa tehtaassa.Westhafen (Länsisatama) sijaitsi joen varrella,kuten Englannin Fordin Dagenhamin tehdas Thames-joen varrella ja Dearbornin tehdas Rouge-joen varrella.


Berliinin Westafenin Ford-tehdas
Henry Ford oli täten katsonut jokivarsitehtaiden sijainnin helpottavan materiaali- ja autotoimituksia maahan
sekä maasta ulos.V.1925 Ford Ag toi maahan 1000 Fordson-traktoria tuontitullilain kaaduttua lokakuussa samana vuonna.Fordin Westhafeniin saapuvat autonosat tulivat rantaan jokiproomukuljetuksin puulaatikoissa.
V.1926 tehtaan ovista ajoi ulos 1116 ja 1927 2894 T Fordia V.1928 elokuun 20. päivä T malli siirtyi historiaan uuden A mallin tieltä Fordin Berliinin tehtaalla.Ford-Werke Ag silti kuului Englannin Dagenhamin Fordin hallinnon alaisuuteen.
Kahden vuoden kuluttua Henry Ford muurasi sen Kölnin tehtaan peruskiven ja v.1932 ensimmäiset saksalaiset V8-moottoriset B Fordit ajoivat liikenteeseen Opelien, DKW:den sekä Mercedes-Benzien sekaan.Fordin ajatuksena tehtaan valmistukseen oli tulla kilpailijaksi GM:n ostamalle Opelille.
Kölnin Ford-tehdas
Ford-Werke Ag:n johtokunnassa istui v.1934 amerikkalaisia,brittejä ja saksalaisisa eikä ollut ihme,että v.1933 Dearbornin amerikkalaisen suunnittelijan Bob Gregorien muotoilema brittiläinen Y Ford-pikkuauto (Model C) otettiin valmistukseen myös Kölnin tehtaalla v.1935 Eifel-nimisenä.
Eifelin koreja teki amerikkalais-saksalainen Ambi Budd-tehdas Berliinissä.Autoon teki myös cabriokoreja Deutschin ja Heilbromin koritehtaat.
V.1934 61.000 Eifeliä ajoi autobaanoille Kölnin tehtaalta.

1933 Ford Y Cabriolet
Fordin markkinaosuus koko Saksan autotuotannosta vv.1932-34 oli vain 4%.
V.1938 kokonaistuotantoa johti Opel 40%:lla ,DKW 15%:lla ja perässä Ford 11%:lla
Eifeliä ennen v.1933 brittiläisen Ford 8:n.näköinen kansanauto "Volkswagen" esiteltiin pikkuautouutuutena komealla "Rheinland"-lisukkeella (1933-36). Niihin aikoihin tulevalla III Tasavallan kanslerilla Aadolf Hitlerillä ei ollut päässään pienintäkään ideanpoikasta oman KdF-kansanutonsa rakentamisesta.Häntä ajelutettiin silloin voitonparaateissa käsi oikoisena isojen Mercedes-Benzien nahkaisilla takaistuimilla.

1933 Ford "Volswagen" Rheinland
V.1938 Fordin Kölnin tehdas suuren määrän kuorma-ajoneuvoja valmiiksi Tsekkoslovakian ja Sudeetti-Saksan valtaamiseen.Vuosien 1939-45 Fordin kuorma-autotuotanto liikkui 87.000:n ja 92.000:n ajoneuvomäärien välillä.Sodan alettua III Valtakunnan johto otti Fordin tuotannon täysin kontrolliinsa.
V.1939 Ford Eifel sai mercurymäisen hymyn sekä korin,mutta sodan takia valmistus päättyi samana vuonna.
Sodan jälkeen Liittoutuneiden pommituksista vain peljästyksellä päässyt Kölnin tehdas ryhtyi valmistamaan v.1939 Eifeliä tehtiin vain 182 kappaletta.V.1945 toukokuun 5. päivänä tehdas joutui Liittoutuneiden brittisotilashallinnon alaisuuteen ja jolloin sotaa edeltävän Ford V3000-mallin tuotantoa jatkettiin maan jälleenrakennukseen.

1945 Ford V3000

Fordin Kölnin tehdas 1945
1945 Taunus

V.1948 uuden Ford Taunus-mallin (Buckel Taunus) valmistus aloitettiin.
V.1949 Ford Köln valmisti jo 11.107 autoa.
1948 lokakuun "Eifel-Taunus".
1950 Buckel Taunus Deluxe
1952 Ford Taunus 12M Cabrio by Deutsch

V.1952 Buckel Taunus väistyi uuden Dearbornissa suunnitellun 12M (Meisterstücke)-mallin tilalta.Saksalaiset muotoilivat auton keulaa oman makunsa mukaan maapallonenällä (Weltkugel),ensimmäisen auton valmistuttua tammikuun 4.päivänä.V.1955 12M sai rinnalleen 15M-mallin ja v.1957 17M:n.
V.1966 sarjaa lisättiin 20M-mallilla ja 1968 superluksusluokan 26M:llä.
V.1971 M-sarja lakkautettiin ,Taunus-merkin poistuessa taakse v.1982 ,yleiseurooppalaisen Ford-malliston tullessa  tilalle.Ensimmäisiksi yleiseurooppalaisiksi Fordeiksi laskettiin myös Escort- ja Capri-mallit. Korimalliltaan 1971 Dagenhamin Ford Cortina ja Kölnin Ford 1.6-2.0-mallit erottuivat vain pienin detaljein ja vyötärölinjaltaan,saksalaismallin ollessa dieetillä Cortinan runsaan cokispullovyötärön rinnalla.
1976 ne erottuivat vain logoistaan.Samana vuonna esiteltiin Fordin kuudennen sukupolven uusi pikkuauto Fiesta eli "maailman auto".V.1976 Saksan Fordin valmistusmäärä ylitti 12 miljoonan rajan.
1958 Kölnin Fordin tuotantomäärä oli 100.000 autoa,v.1963 puolimiljoonaa ja v.1999 juhlittiin 30. miljoonan Fordin valmistusta.
V.1982 esiteltiin Ford Sierra,joka ei saanut samanlaista suosiota Saksassa kuin Englannissa.
Taunuksen vuoristoratamainen liuku näin oli päätynyt hispanialaiselle Sierralle.
Taunustahan valmistettiin aikoinaan Argentiinassakin (ja Turkissa).



xxxxx

...

Ei kommentteja: