Kun ennen autoiltiin ja sitten ajeltiin.Vanhan roddarin muistelmat.2.

1959 Volga M-21

Itäkyytiä
-----------------------
Jos Suomessa autolla ajelu vastasi eräänlaista vapautta arjesta,etenkin viikonloppuisin ja kesälomien aikana jonkinlaisina eksursioina maaseudulle,niin entisessä itäisessä toverimaassamme mustan Volgan saapuminen kotirappusten eteen vastasi toisenlaista ekskursiota...
Mustanahkatakkiset ja vilttieedeniset herrat kävivät hakemassa Volgan takapenkille perheenisän ehkä viimeiselle sunnuntaiajelulle Moskovan Ljubljankan vierashotelliin,josta jatkomatka arestin ja fyysisen kuulustelun jälkeen myöhemmin suuntasi karjavaunussa kauas Siperia gulakkeihin.
70-luvulla käväisin kavereiden kanssa Tallinnassa pikavisiitillä ja asuimme silloin suomalaisten rakentamassa ja sosialismin harmaantamassa sekä nukkavierussa Viru-hotellissa.

Pobedasaurus

Lähtiessämme kaupungille iltaisin jaloittelemaan Neuvostoliiton Pariisin juottopaikkoihin,niin heti pääovelta Volga-taksin otettuamme,meitä lähti seuraamaan harmaa miliisien Pobeda.
V.1972 kauppaopiston yo-luokkamme Leningradin vierailulla asuessamme Hotelli Kievskajassa samanlainen harmaa Pobeda seurasi yöllä vain parkkivaloilla ajavaa Volga-taksiamme  Hotelli Europeiskajaan.Pobedasta astunut mustanahkatakkinen ja vilttihattuinen miliisipari jäi odottelemaan meitä hotellin etuovelle,kunnes palasimme takaisin keskiyöllä hotelliimme.
Valvottua turismia se taisi silloin Breznevin aikana olla.
Volga-taksikuskimme rahasti vain suomalaisilla 10-markan Paasikiviseteleillä,jotka hävisivät kojelaudan tuhkakupin takaiseen säiliöön.

1962 Ford Fairlane 500, 281 cid V8

Ennen isäpastorin autoilukautta vielä 60-luvun alussa meidän paraatiovemme eteen saapui viikonloppuisin eli pappien arkipäivin valkoinen Oksasen 1962 Ford Fairlane 500-ulapirssi,joka vei kappalaisen virantoimituksiin Uskelan kirkkoon tai Isokylän kinkereihin.
Jenkkitaksin leveä takapenkki tarjosi papillekin eräänlaista vapauden- ja ylellisen tilan tunnetta,verrattuna myöhempiin virka-ajoihin pikkuruisen Neckar Jagstin ison ratinkehän takana.Lyhytjalkaisena savolaisena kanervantallaajana hänen piti korottaa itsensä ajurinpenkille sohvatyynylle,että näkisi ratin kehyksen yli taivasmaantielleen..
60-luvun alkupuolella elettiin viimeisiä Amerikan aikoja taksikopeilla,kun 1964 pirssijonot alkoivat täyttymään Mercedes-Benz 190D-malleilla..
Asiasta olen kylläkin kirjoittanut laajemmin Pappia kyydissä-blogissani.
Pappilan paraatioven eteen pysähtyi kerran 60-luvun alussa musta Tshaikakin,jonka takapenkillä istui Raakel Wihuri.Isoin siskoni oli päässyt Antti Aarnio-Wihurin lapsenlikaksi,jonka itse "Raakile" tuli henkilökohtaisesti hakemaan Antin Espoon residenssiin.
Kyllä Sammatin Emännyyskoulun päästötodistuspapereillakin pääsi silloin pitkälle,kuten Suomen teollisuuseliitin residensseihinkin..!

1960 Tshaika

1933.Presidentti Ståhlbergin
Chevrolet-kyyditysauto

Suomen historiassakin ollaan kyyditetty eli muilutettu paljon ihmisiä ja jopa isompia herroja,kuten presidentti Ståhlbergia ja rouvaa kantti-Chevroletin takapolsterilla Lapuanliikkeeläisten toimesta ihan Kajaaniin asti Helsingistä. Presidenttiparille matka ei ollut mitään maisemankatselua parin tiukkailmeisen ja harmaavormuisen upseerin välissä .Presidenttipari onneksi vapautettiin pienen arestikauden päätteeksi.

Uusia mantteleita autoille kylmän sodan aikana
-------------------------------------------------------------------
Kyydityksistä ja kyydeistä palaan takaisin kultaiselle 50-luvulle ja vuoteen 1957,jolloin Suezin kriisi oli puhjennut  ja joka toi moneen Euroopan maahan polttoainesäännöstelyn  sekä bensiinin hinnankorotuksen,kun Egyptin sosialistipresidentti Amal Gabdel Nasser kansallisti Suezin kanavan,päästämättä yhtäkään Saudi Arabian Punaisen meren rannalla sijaitsevasta Rabighin öljyterminaalista seilaavaa tankkeria kanavasta läpi.
Öljynrahtaus meni pitkäksi Afrikan eteläsarven kautta seilaamiseksi..aivan kuin Afrikan tähden etsimiseksi...

1957 Chez Yvonne.Citroen Traction Avant
ja ID
Juhart

1958 eurooppalainen autonvalmistus oli pessyt kasvonsa ranskalaisten esiteltyä pari vuotta aiemmin ultramodernin Citroen ID:n ja konservatiivisen nätin Peugeot 403:n.
Jopa saksalainen Mercedes-Benz oli saanut tyylikkään ponttoonikorisen 180-mallin jo vuonna 1954.
Daily Mail Motorin Guide Englannissa v.1958 raportoi,että "Brittiautovalmistajille ollaan kerrottu,että heidän autonsa näyttävät liian vanhanaikaisilta ja tyylittömiltä, ja jotka eivät ole tarpeeksi isoja taikka pieniä tai niiden moottori on täysin väärässä paikassa."
Britit taas ajattelivat,että mitä se ulkomaalainen kilpailu tietää?
Yrittävätkö ne myydä kohta japanilaisiakin merkkejä?
Tosiasiassa ilmassa sai haistaa jotain maagista ja virkistävää muutoksen ilmaa...

1958 Austin A90 Westminster

Pian Britannian suurimmat autonvalmistajat tarjosivat uusia ns. kasvojenkohennusmalleja laajemmin väriyhdistelmin ja voimakkaimmin moottorein edes ostohintaan vaikuttamatta...jolloin maa pääsi jälleen I pokaalille maailman suurimpana autonviejämaana. Austinitkin saivat lisäkromia nokalleen ja kylkiin. Samaan aikaan BMC:n suunnittelukonttorien piirustuspöydillä muokattiin uusia Farina-malleja,joista tulikin v.1959 briteille vastine ranskalaiselle Peugeot 404-mallille.
Peugeot 404 kylläkin näytti sirolta ja muodikkaalta pariisittarelta,kun taas uusi Austin Cambridge muistutti tweedtakkikävelypukuun ja läskipohjakenkiin puettua tukevaa yorksherilaista maalaisrouvaa..Longbridgen tehtailla kyllä koristeltiin kromilla,nahkasisustuksilla ja pähkinäpuulla Farina-malleja Wolseleynä,Singerinä ja Rileynä ostajan kukkaron mukaan.
Autoa ei enää pidetty luksuskamana,vaan olennaisena osana modernia elämää.
Mutta kaikessa itsekehussa eräs tapahtuma jäi monelta huomioimatta,että Japani vei ensimmäiset Toyopet Crowninsa Amerikan Kaliforniaan.

1958 Toyopet Crown

Pian Euroopan ylle oli laskeutunut eräänlainen kylmän sodan uhka Berliinin muurin noustua punaisena esirippuna jakamaan mantereen Itäblokiksi  ja Länsi-Euroopaksi.
Kaikesta kuvitteellisesta kylmästä sodasta huolimatta Suomen maaseudun syrjäkylillä tunnettiin vain paukkuvat tulipalopakkaset sekä kuultiin jokunen harva kiväärinlaukaus metsästä..ja sekin vain metsäpyyn pataan viemiseksi.
Televisio parhaimpana viestittäjänä ja viihdyttäjänä toi ulkomaailman melkein joka mökin perähuoneeseen.
Suomalaiset alkoivat töllöttää harmaasta kuvaputkesta suomalaisia televisiosarjoja kultakala-akvaarioiden ja ularadioiden vihreiden viritysvalojen sijasta. Näköradiokatselijalle tarjottiin olohuoneisiin ihkasamanlaista suomalaista olohuoneperhe-elämää kuvaputken molemmilla puolilla Me Tammelat-sarjassa. Harvemmin Tammeloiden sitcom-osakkeesta astuttiin kuvaamaan kadulle tai muuhun ulkoilmamiljööseen,paitsi että Tommi Rinne yhdessä toisessa v.1965 kuvatussa kotimaisessa komediasarjassa Samuel Väsynä päätyi hölkkäilemään ihan valtatien varteen...

1965.Tommi Rinne hölkällä,
Perässä ohittaa  pystypakoputkinen ja dieseliä
savuttava brittiläis-
valmisteinen Desoto-kuormuri..

Britti-invaasio harmaalle kuvaputkelle
-------------------------------------------------------------
Siveellisyyttä varjeltiin ilman ylilyöntejä,kuten amerikkalaisissa perhe- ja tohtorisarjoissakin.

Katsotuimpia tohtorisarjoja olivat Dr Ben Casey ja Dr. Kildare. Perhesarjoina taas Isä tietää kaiken, Beaver ja Nelsonin perhe...

Minua jenkkisarjoissa kiinnostivat tietenkin jenkkiautot.

Nelsoneiden perheessä Ricky Nelson sai ajella isänsä uudella 1961-mallisella Plymouth Fury-avoautolla,jolla oli samanlainen maski kuin Saustilan Hautaustoimiston Plymouth Savoy Vanillä.

1961 Plymouth Fury Convertible

Saustilan 1961 Plymouth Savoy stw TAO-41

1963 Coronation Street

Brittiläisiäkin saippuaoopperoita katseltiin silmät tirrissä iltamyöhään,kuten Coronation Streetiä vuodesta 1963.
Televisiosta sai katsella monenlaista perusbrittiläistä tai pohjoisyorksherilaista elämää ja luonnonkappaletta hyväntahtoisin kyläpoliisein,rakastettavin konnin,elegantein naisin,hellyttävin koti- ja karjaeläimin,vanhoin Morris Minorein ja Ford Anglioin,puuskuttavin sekä kiiltävänvihrein höyryveturein ja myhäilevin tweedtakkisin tilanomistajin,jotka ajelivat Rovereilla,kuten eläinlääkäri Siegfrid Fernon omin rakastettavin luonnonkappalein kera. Kaikenkarvaiset elukat eläinlääkäreinen saapuivat televisioruutuihin 70-luvulla.
Ainoat roistot,joilla liipasinsormet tuntuivat herkiltä,tulivat yleensä Liverpoolista taikka Lontoosta.,, ja nämäkin sarjan edetessä tulisivat saamaan palkkansa pahanteoistaan.
Suomalaiset televisionkatsojat saivat 60-luvun puolella ruutuihinsa toisenlaisia ja viihdyttäviä liverpoolilaisia,kuten Beatlesit ja Tom Jonesin,joille ajan mittaan kasvoivat pitkien tukkien lisäksi poskiin pulisongit..Tompalla kuulema vielä pilinsä varteenkin.

1962 Tähdet kertovat
komisario Palmun
Volvo PV832 maija

Suomalainen filmiteollisuus toi teattereihin Komisaario Palmu-filmit,joidenka konnat olivat perushelsinkiläisiä ja jopa sivistyneimpiä roistoja..
Palmua assistentteineen (Matti Ranin) kuvattiin studiossa istumassa ison PV831 poliisi-Volvon takapenkillä ja takaikkunasta näkyvin filmatuin liikentein,kuin sen ajan halvoissa amerikkalaisissa poliisi-rosvo- takaa-ajofilmeissä. Tosin Helsingin rikospoliisin autokanta alkoi myös parantua Tähdet kertovat komisario Palmu-filmissä. Tähtirorninmäen kuvaukseen saavuttiin ponttoonikorisella MB 180-bensiinipoliisiautolla.
Studiokuvauksissa omat silmäni kyllä kertoivat Palmun assistentin Raninin Volvon olleen 30-luvun lopun amerikkalaisen mallin kaksiosaisin takaikkunoin,koska Volvon takalasi oli yksiosainen.

Broderick Crawford Highway Patrolissa ja 1955
Buick Century-partioauto

Twentyfive-fifty..to Headquarters!
----------------------------------------------
1960-luvun vaihteessa Mainos-TV:ssä näytettiin amerikkalaista Highway Patrol tv-sarjaa,jota minäkin sain tsiikailla Röykkälänmäessä asuvien Axelssonien Loewe-Opta-mustavalkoteeveestä,koska pappilaan ei vielä oltu ostettu moista syntitoosaa.Kesti vain kaksi vuotta,kun isäkappalainen makasi salin Asko-sohvalla Salora Finlandia- kaappiteeveen edessä katsomassa maailmallisia televisiosarjoja ja kappalaiska Peyton Placeä..
"Niin se maailma muuttui !
Sanoi tikanpoika,kun pesästä maahan putosi.
Highway Patrolin poliisietsivänä näytellyt Broderick Craword alias Dan Mathews oli kivikasvoinen ja stetsonipäinen  kalifornialainen poliisi,joka isolla Buickillaan aina otti kiinni pakenevat rosmot.
Lain pitkä käsi aina voitti.

Dan Mathews joko istui Buick Rivieran sohvalla tai auton ulkopuolella oveen nojaten,soittamalla mikrofoniin jyristen Camelin karhealla äänellä pääkallopaikalle:
--25-50 to headquarters!
--Headquarters by (Standby)!
V.1955-60 kuvatut episodit oltiin kuvattu enimmäkseen San Fernando Valleyssä ja Simi Valleyssä sekä aivan Hollywood Hillin nurkilla.

Jaksoissa vilisi kalifornialaisia CHP:n eli Chipsin Highway Patrolin partiomiehiä,joidenka Eureka-hihamerkit oltiin rapsittu pois..
Myöhemmin 70-luvulla televisiosta tuli tuutin täydeltä CHiPS-poliisisarjaa,ettei kalifornialainen poliisi olisi jäänyt suomalaisiltakaan unholaan.

1955 Buick Riviera

CHiPs

CHiPsin moottoripyöräpoliisisarjaa tehtiin vuosina 1979-83,mutta vielä 1999 sarjasta tehtiin kokoillan elokuva CHiPs '99. Moottoripyöräpoliisikaksikko officer Frank "Ponch" Ponchellero (Erik Estrada) ja Officer Jon Baker (Larry Wilcox) S-sarjan Kawasakeillaan samoin Highway Patrolin Dan Mathewsin lailla saivat rosmot kiinni,vaikkakin ns.Dramedy-versioina (Drama Comedy).
Sarjassa poliisien Harley-Davidson-partiomoottoripyöräaika oli nähtävästi jo ohitettu.
TV-sarjan naiskatselijakunta kylläkin lisääntyi tummankomean Erik Estradan ansiosta.

CHiPS

Muutama suomalainen televisiosukupolvi on tullut ruokittua amerikkalaisilla poliisisarjoilla Hillstreet Bluesista LA Law:hon,joten en kajoa sen enempää niihin.
Amerikkalaisista poliisiautoista voisi kirjoittaa erillisen sarjan.

Nykyisin uudella vuosituhannella taasen kaikenkarvaisten elukoiden samaa pohjoisyorkserilaista maalaispitäjäelämää saa katsella Heartbeatissä..Morris Minorein ja Ford Anglioin sekä Vauxhall Wyvernein.

1949 Vauxhall Wyvern L Scripps Garagen pihalla
Heartbeat-sarjassa

Suomalaista kyläelämää harvemmin sai katsella televisiosarjoina omin kyläpoliisein ja kylähulluin,joskin vanhoista Suomi-filmeistä.
Mielestäni suomalaisella filmiteollisuudella olisi ollut sarkaa Kalle Päätalon Iijokilaakso-sarjan ja koillismaan karun luonnon kuvaamisessa jollekin pohjoiskarjalaiselle Teboil-huoltoasemalle,koska kuvauspaikat vastaisivat ainakin viitteellisesti karuja yorkshrelaisia nummia ja maanläheisiä asukkaita.
Yorkshiren nummilla sekä Iijokilaaksossa kanervakin kasvaa yhtä samanvärisenä.
Itse Päätalon Kalle rakennusmestariksi Tampereelta valmistuttuaan ajoi kotikonnuilleen brittivalmisteisella Humber Hawkilla,joita monessa Suomen kirkonkylässä seisoi keskustan pirssitolpalla.
Itsekin näin ensimmäisen Humber Hawk-pirssin 1954,muutettuamme pariksi vuodeksi Salosta evakkoon Harjavaltaan.Jotenkin Haukka näytti orvolta kahden pässinsarvisen Dodge Coronet-pirssin välissä.
Ennen Humberin ostoa Kalle Päätalo ajeli vielä 1939 Ford Fordor Deluxella.

Vasemmalla Kalle Päätalo 1954 Riitu-
äitinsä kanssa Ruovedellä 1939 Ford
Fordorin kyljessä.
Oikealla Oulunläänin
rekistereissä oleva
Humber Hawk 1955.

Vasta 70-luvun Tankki täyteen-sarja toi suomalaisen syrjäkylän elämää olohuoneisiin sanavalmiin konstaapeli Reinikaisen ,saamattoman huoltamo-omistajan Sulon ja hidasälyisen Juhanan muodossa. Huoltamon hinausautona oli vanha Commer Superpoise,joka yhtä hyvin olisi sopinut Heartbeatin Scrippsin autoverstaan pihalle.

1955 Commer Superpoise tankki täyteen-sarjasta

jatkuu..

Kun ennen autoiltiin ja sitten ajeltiin.Vanhan roddarin muistelmat.1.

1960 Morris Minor 1000

Olin viettänyt tuhansia unettomia talliöitä Morris Minorini kanssa viiden vuoden aikana,kunnes katsastusmies lopulta leimasi sen liikenteeseen.
Auto kiilteli ajotiellä tallin edessä jääkaapin valkoisessa selluloosalakassa ja ristikudosrenkaissa valmiina vietäväksi näytille kotikaupunkini ison marketin parkkipaikalle.
Ajellessani marketille odotin autoilijoiden ja jalankukulkijoiden edes nostavan peukkua Minorille ja itselleni Seniorille,mutta valitettavasti pikkukaupunkilaisten tykkäykset jäivät vähiin,vain muutamien teini-ikäisten poikien räkättäessä yhdessä kadunreunassa,että invaliidiskootterini "eiks faarill kelpas paremmin joku pinnavanteine amerikkalane kanttikertaakantti anopinistuimen kanssa..".
Olin odotellut kauppamatkaani jonkinlaiseksi paraatiajoksi,kuten espanjalaiset kutsuvat sellaista paseoksi ja italialaiset passegiataksi..ja toisen kotimaani Filippiinen Pinoyt pasyaliksi..mutta vain yksi skoliosinen harmaapää rollaattorin sarvissa nyökkäsi minulle vilttihattupäällään vienon hyväksymisen merkiksi..Tämä kun etukumarassa ei nähnyt kuin pölykapselit autostani.
Kun tällaisella kyrmyselkäisellä Minorilla joku kaltaiseni kaljupää ajelee kartsalla,sitä ei voi kutsua nuorison kielellä kartsalla liukumiseksi,vaan jonkinlaiseksi pörpöttämiseksi.
Paikoiteltuani Minorin marketin ovensivun invalidiruutujen takaiseen ruutuun kävelin ostoskasseineni edellä kulkevan harmaapermanenttisen ja kaljupäälakisen,elastihousuisen ja kiintoprässisen kulkueen perässä pääovesta sisään.
Itse olin pukeutunut valkoinen kesälierihattu päässä dongareihin ja löysään kesäkauluspaitaan sekä mokkaloufereihin,uskotellessani näille ikäisilleni ja vanhemmille vanhuksille ikuista nuoruuttani.
Joku marketin etuaulan yksikätisiä rosvoa kohden kävelevä seniori oli ajanut fillarilla tai upouudella Morris Minorilla tähän markettiin 60 vuotta sitten ensimmäistä kertaa,jolloin sen takapääovi aukesi silloisen osuuskaupan tavaratalon ruokapuolelle.

1964 Salon Auto ja Moottorin HM-jenkit,johtaja Einar
Helander ja taustalla Snabbköp-Valintamyymälä

Markettinimeä ei silloin tunnettu,kunnes kauppalan ensimmäinen valintamyymälä avattiin Turuntiellä Taljan ravintolan kylkeen ja sen ulkotiiliseinään oltiin ruuvattu ruotsiksi ja suomeksi Snappköp eli Valintamyymälä,vaikka kauppalan 1900-luvun alun ruotsinkielinen enemmistö oli hiipunut Länsirannan Åbo Akademis Äldershemmetin kouralliseksi ja lusikalla syötettäväksi hopeapääksi.

Kaukana Brittein saarilla silloin Morris Cowleyn tehtaan ovista Minoreita rullasi tuhatpäisinä jonoina ulos kotimarkkinoille sekä ulkomaille Suomeenkin,,ja tämä senioripolvi kävi töissä,kuka sorvin ääressä ja kuka konttorissa..ansaitsemassa rahaa säästöön uuden itämaisen Moskvitsh 407:n,IFA F9:n tai Zwickau P70:n ostoon.

1960 SSS:Moskvitsh 407
Auto-Heinonen.Salo

Silloin tuontilisenssit olivat tiukoilla kansalaisten joutuessa jonottamaan länsiautoja,kun itäautoja sai bilateraalisen kaupan korvikkeeksi heti käsirahalla.
Minoreita silti saatiin maahan pienen odotuksen ansiosta.
Jos olisin ajanut markettiin entisöidyllä Moskvitsh 407:llä,niin monen harmaapään silmäkulma olisi kostunut,kun "Mulla oli just samanlainen eka-autona vuanna viisseittemän,joskin täysin armeijan viltin harmaana..ja sitten munt kutsuttiin Inttiin!

60 vuotta sitten meillä pappilassa ei vielä ollut autoa,isäpastorin ajaessa virka- ja mökkimatkojansa 51-kuutioisella ja länsisaksalaisvalmisteisella Miele-kevytmoottoripyörällä liperit suorassa ja kaftaani takalokasuojan peltikatetta vasten läpättäen. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin hän ajoi kortin ostamalla kirkkoautokseen tummansinisen ja länsisaksalaisen Neckar Jagst 770:n eli sakemannien pikku-Fiatin.

1965 Salolainen Pentti Kataja ja Joel
Lehtonen palkintoineen Neckar jagst 770:n
etuopellillä

Meillä pappilassa elettiin silloin vielä 30-luvun saksalaisen kauden jatkoaikaa niin luterilaissa teologisissa julkaisuissa kuin kodinkoneissakin.Äiti sai joululahjaksi AEG:n sähkövatkaimen ja keittiössä kuuman veden sai Kosan-kaasulla toimivasta tohtori Junkersin kylmänvedenlämmittimestä.
Junkersin tunsin silloin vain hakaristilippuisena pommikoneena ja Aeron ensimmäisenä matkustajakoneena 30-luvulla.
Mielekin tunnettiin silloin vain kodinkonevalmistajana ja vielä tänäänkin pesen pyykkini Miele-pesukoneessa ja kuivaan sen Miele-kuivurissa....Lontoossa.
Mikään ei ole muuttunut niistä ajoista..tai kuten vanha Pasi Kauniston v.1969 iskelmäkin oli minulle kauan sitten toistanut Lauantain toivotuissa,että.."Koskaan et muuttua saa.!"

                                     1969.Koskaan et muuttua saa.Pasi Kaunisto

Silloin raiskasimme sanoin jopa päivän hittejä ja virsiä,joista perusluterilaisessa pappilassa iskelmiä ei saanut soittaa pyhäisin ularadiosta,saatika väännellä virsien sanoja pilkkamielessä.
Hannu Salamakin sai vankeustuomion Jumalanpilkasta Juhannustanssi-romaanistaan.
Itse uhallakin laulelin Pasi Kauniston hittiä omilla sanoilla Taljan liikenneviikon kunniaksi:
.."Joutukaa sielut,on aikanne kallis,mut koskaan et muuttua saa.Jeesus ei syntisen sortua sallis,mut koskaan et muuttua saa.."

Morris Minor Traveller

Morris Minor 1000-malliin ihastuin jo silloin 60-luvun alussa,kun vastavalmistuneen Torikadun kulman Konttorikoneen omistaja  parkkeerasi aamuisin lankkukylkisen ja harmaansinisen Minor Travellerin Rumpalinkadun puoleiseen paikoitusruutuun samanikäisen Morris J4-pakettiauton viereen...
Morrista edusti silloin Horninkadun ja Helsingintien kulmarakennuksessa turkulainen A.F.Aaltonen,joka edusti myös Mercedesiä,jonka sininen ja kolmisarkainen johtotähti valaisi talon katolla pikkukaupunkia kuin Beetlehemin tähti kolmelle tietäjälle.
Monen pikkukaupungissa ajamisen vapautta haaveilevan autonostajan valinnaksi tulikin silloin vaatimaton Minor ja myöhemmin Mini Minor,mutta harvemmin sen lankkukylkinen ja agraarisen näköinen veli Traveller,joka nykyäänkin on hyvin haluttu ja harvinainen keräilyauto.
Minor-sanan olin jo kuullut 50-luvulla jouluaattoisin,kun Turun pormestari julisti Turun Tuomiokirkon portailla keskipäivällä joulurauhan.kun isäpastori käski pistää pappilan kakaroiden turvat rullalle,kun seuraavaksi Helsingin Tuomiokirkossa laulaa Cantores Minores Stille Nachtin eli Joulyö,juhlayön..

1952 Morris Minor Low Light

Itse kävin makuuhuoneessani avaamassa Pauligin autokeräilykuva-albumin,josta löysin pahvisen Morris Minorin kuvan,sen varhaisemman version,jonka tuulilasikin oli kaksiosainen ja ulkovalot alhaalla maskin syrjillä..
Britit kutsuivatkin sitä mallia Low Lightiksi eli alavaloiseksi.
Sinä jouluna en saanut lupaa joulukuusen kynttilöiden sytyttämiseen,koska olin bengalitikuilla polttanut salin persialaisen maton hapsut.....eli minun kohtalonani oli No Light.
Äiti kylläkin veti minua otsatukasta keittiön puolelle näppiensä välissä ja komensi,että olin unohtanut kellarin valon päälle.."Että kipaiseppas katkaisemassa se valo piältä..koska markka pyörii mittarissa!"

Harold MacMillan

Britannian silloinen pääministeri Harold MacMillan olikin lausunut konservatiivisen puolueen kokoukseesa 20.7.1957,"Ettei teillä ole koskaan ollut näin hyvin!.."ja menkää teollisuuskaupunkeihin,menkää maatiloille toteamaan vaurautta,jollaista ette ole nähneet elinaikanannne!"
Niin koti-Suomessakin tuntui ainakin osittain,kun viimeinen säännöstelykortti leikattiin maitokaupan tiskillä saksin, Porkkalakin saatiin takaisin itäystäviltämme ja viimeinen sotakorvausjuna vihelsi ja suurlakkokin saatiin päätökseen.
Suomen teollisuuskin nousi jaloilleen juuri niiden sotakorvauksien takia.
Maan talouskin alkoi kellumaan kansalaistenkin hiljalleen päättäessä pistää likoon vaatimattomat ekstravaransa vapaa-ajanviettoon,television ja autonkin ostoon..
Silloisessa kotikauppalassani ennen v.1960 Turuntien varteen oli nousemassa uusi Radio- ja televisiotehdas ja Hangosta saakka muutti Hyvon valmistamaan alusvaatekerrastoja ja kalsareita eli kalsonkeja (pitkälahkeisia alushousuja).
Niitä pitkiä kalsonkeja tarvittiinkin,koska itse televisiottomassa pappilassa jouduin seisomaan Helsingintiellä ARSA:n telvisiomyymälän näyteikkunan edessä talvipakkasessa katsomassa karvalakkisten isojen miesten palttoiden hihojen välistä,miten Kirjonen hyppäsi kultaa Lahden suurmäessä.
Maaseutukin oli vaurastumassa Länsirannan Traktoauton myydessä punaisia Fergusoneja ja Osuuskaupan maatalousosasto lypsykoneita sekä sähköpaimenpoikia. Monella maatilalla oli jopa Massey-Harris-puimakone,jolloin vanhat Wiurilan tryskmasiinit unohdettiin latojen perille pölyttymään pois käytöstä.
Se oli sitä nousukautta.

1956 Ferguson 35

Jos pistäisin omalla Minor-aikakoneellani kaasun pohjaan ja Martie McFlyn tavoin kiitäisin suoraan uudelle vuosituhannelle,niin tapaisin samat ihmiset isompivyötäröisinä ja ohutukkaisempisina sekä typertyneinä kaikista muutoksista kaiken cybersälän keskellä.
Ammatti koko elinajaksi?....sellainen hävisi jo mielestäni 1984,kun Saudissa olin jo vaihtanut kolmanteen suomalaisarabialaiseen firmaan,joka rakensi vain projektikohtaisesti parin vuoden välein
Kesämökki?
Pappilan pesue oli mökkeillyt jo 50-luvun alussa vuokrakesämökeissä,kunnes vasta 1967 isä osti Kemiön Kiilasta oikein talviasuttavan mökin omenaputarhoin,rantasaunoin ja venevajoin.
Ostohinta oli FIM 37.000 ja kun sekin myytiin v.1987 isän kuoleman jälkeen niin myyntihintana oli FIM 400.000,joka jakautui kaikkien 5:den perillisen kanssa. Osuuteni pistin oman taloni ylläpitoon Manilassa,sen jälkeen kuin ex-rouvani oli laskuttanut puolet siitä omana osuutenaan ruokkorahoina ja ostanut rahoilla uuden Volkswagen Caravellen köyhäinapuna.
Itselläni ei ollut varaa mihinkään lomamatkaan jonnekin kalliiseen Suomeen,koska puolet halvemmalla elin melkein kuninkaana Manilassa.
1980-luvulla Manilan tallissani oli kaksi autoa,1987 Toyota Land-Cruiser ja 1966 Mercury Comet Caliente-avoauto..Autot olivat käytettyjä,mutta naapurien silmissä olin rikas Puti eli valkonaama.

1966 Mercury Comet Caliente Ragtop

jatkuu.

Kun ennen autoiltiin ja sitten ajeltiin.Vanhan roddarin muistelmat.

1939 Vihtori ja Klaara-filmin
Esson bensapojat

1950 ca.
Funkis-Shell-asema

Nyt kun kaikki suomalaiset bensiiniasemat ovat jotain aakkoskirjainkeittoa marketteineen,missä sivussa myydään kortilla bensiiniäkin,niin lapsuuteni ja nuoruuteni bensiiniasemat tunnistin Essoina,Shelleinä,BP:inä,Gulfeina ja Unioneina emalimaalatuin kyltein ja valaistuin mittarinpäällisin lasikuupin.
Niiltä sai oikein palvelujakin mittarilla,bensapojan tarkastaessa renkaiden paineet,jäähdyttäjän vedet,jarrunesteet ja lisäksi pestessä tuulilasinkin...bensan täytön ohella..ilmaiseksi.
1950-luvun asemat olivat eräänlaisia sivilisaation oaaseja villien ja tuulisten maanteiden varrella.
Bensa-aseman henkilöstökin palveli ihan virkapuvuissa: maalaisosuuskaupan hoitaja kahisevassa ja pissankeltaruskeassa virkatakissa,bensiiniasemien bensapojat punaisissa,sinisissä,vihreissä ja jopa valkoisissa haalareissa koppapalkein ja suikin.. ja jopa kravatitkin kaulassa.

Kaiken palvelun lisäksi,kun ajoit mittarikentältä takaisin maantielle,bensapoika oli lähettänyt sinut matkaan hymysuin ja kädenheilaituksin.
 Bensiiniasema-arkkitehtuurikin oli silloin kunnon 30-lukuista funkista verrattuna nykyisiin moderneihin ja tylsiin moduuliasemiin....
Vanhoja bensiiniasemia ollaan Suomessa kunnostettu vain kourallinen ja etenkin autoharrastajien toimesta nostalgisiksi kokoontumispaikoiksi.
Jostain maaseudulta voi vielä löytää vahingossa santatien varrella viidakoksi muuttuneen mittaripihan ruostunein mittarein sekä rappauksesta murenevin julkisivuin että laudoilla naulatuin ikkunoin.
Sellainen näkymä yleensä kirvoittaa tiettyjen vuosikertojen autoilijoiden nupeissa onnellisia muistoja niistä vanhoista ja hyvistä autoiluajoista,joita koskaan ei saada takaisin.

Nykyään kun ajat modernin ja monitoimisen tienvarsiostarin mittarikentälle ja täytät tankkisi vilkuilemalla perässäsi venttavaa sekä kärsimättömänä sinua vilkuilevaa ajajaa ja käyt naputtamassa PIN-numeroasi korttikoneeseen tiskillä,jonka takana myyjä(tär) tuskin nostaa katsetta lehtitelineestä lainatun porno- tai juorulehden yli....paitsi että tämä pieni tyytyväisyyden virne suupielessä huomauttaa,että korttisi sattui nyt tulla hyljätyksi jostain syystä..

Pöksytehtaan biilit
Juhart

Minunlaiselle nostalgikolle 50-luku taisi olla ehkä paras vuosikymmen omistaa ja ajaa..ajella..autoa Suomessakin...paitsi,että sain ventata 60-luvun puoliväliin ajokortin saamista.
Kortittomuudesta huolimatta pääsin monasti takapenkkimatkustajaksi naapurin pöksytehtaan johtajan autoihin. Heillä autot vaihtuivat melkein joka toinen vuosi alkamalla 50-luvun alussa sodankäyneellä  ja beessisellä 1939 Chevrolet Masterilla,vaihtuen sitten poliisien mustaan  1953 Volvo PV444:än,vaaleanvihreään 1956 Peugeot 403:en ja tummansiniseen 1956 Mercedes-Benz 220S:än ja keskisiniseen 1963 Mercedes-Benz 300 SE:hen.
Ikimuistettavan mökkimatkan yhtenä kesänä tein upouuden ja pikimustan 1960 Chrysler Valiantin takapolsterilla ja jonka tehtailija oli saanut koeajettavaksi kuopiolaisen virkaveljensä Turon omistajalta Turuselta.
Pöksytehtaan piha mielestäni näytti eurooppalaisen autoliikkeen etupihalta moninmerkkisin autoin Ford Thames-pakettiauton ja Mercedes-Benzin väliltä ja jonka sorapihalle myös tehtailijan sisarenmies pakitti tallista vaaleanpunaisen Lloyd Alexander TS:n,joka sisältä tuoksahti kangaspakalta ja ulkoa Simonitzin autovahalta. Johtajan sisar omisti myös kangaskaupan ja  hänen Tiilikka-niminen miehensä piipussaan makeata Clan-tupakkapilviä ilmaan sauhuttelevana aina kytki mieleni siihen,että herrasmiesautoilijat polttivat piipunpesissään ja hopeaholkeissaan parempimerkkisiä tupakkatuotteita.

Isä tietää kaiken
1955 Mercury Monterey
..ilman piippua

Amerikkalaisessa Isä tietää kaiken-televisio-ohjelmassakin kaikentietävä perheenisä poltteli piipussaan amerikkalaista Half and Halfia 1955 Mercury Montereyn ratin takanakin,.

Teknistä tietoa autoista imin taasen Helsingintien Fribergin Esson mittaripihalta sekä huoltohallin ovelta,joista sieraimiani kutkuttivat bensiinin ja rasvapyssyjen aromit maailman parhaimpina ja eteerisinä huumeina ja parfyymeinä kasvavalle autohullulle.
Totta puhuen kaikessa aktiivisessa unohtamisessa eli ikävien asioiden unohtamisessa harvat muistavat silloisten autojen mekaaniset epäluotettavuudet,ajomukavuuksien puutteet ja korkeat onnettomuus- ja kuolonuhriluvut liikenteessä.
Kaikilla näillä aloilla autolla-ajokokemus on parantunut mittaamattomassa suhteessa jopa täysin neutraalin tunnottomaan ajotuntoon,jos voidaan puhua tunnottomasta ohjauksesta ohjaustehoistein,automaattivaihtein ja kaikin elektroonisin heepelein konepellin alla,itseajavin autoin,peruutuskameroin jne.
Nykyautolla ajaminen ei vastaa oikeata 50-luvun autolla ajamista,missä kuljettajan perä tunsi jokaisen kuopan ja kiven santatiellä,vauhdin hiipumisen ylämäissä alitehoisella moottorilla ja kolmella lattiakeppivaihteella,joista kaikki eivät olleet synkronoituja,rättirenkaiden kiljumisen joka santatien kurvissa sekä hauisten kasvamisen tehostomattomassa ratissa.
Silloin autolla ajaminen oli ajamista sanan varsinaisessa merkityksessä eikä mitään kilpa-ajoa,kuten nykyään..

Ford-lankkufarmarin pesu
Juhart

50-luvulla autoilu oli keskivertokansalaisille uuttuutta ja jopa vuosikymmenen loppuun ajeltua vain kolmasosalla huusholleista oli varaa auton ostoon.
Ja autot olivat suurta huvia niin kasvaville pojille kuin varttuneimmille.
Niitä ei oltu suunniteltu tietokoneilla maata nuoleviksi ja luonnottomiksi kiiloiksi,joita ei enää väkisinkään eroita toisistaan.
Niillä oli omat persoonallisuutensa,muistuttamalla koomisesti erilaisuudessaan koiranäyttelyn eri rotukoiria.
50-luvun Suomessa brittiautot lohkaisivat suurehkon osan autotuonnista,joten voisin ottaa esimerkiksi rodullisista eroavaisuuksista muunmuassa uhmakkaan Sunbeam Rapierin valkosivurenkain ja hiukan viritettynä,joka sopisi vaikka suomifilmitaivaan komissaario Palmun takaa-ajoautoksi verrattuna sen peruskuvaan ja ujohkoon Hillman Minxiin,joka ei uskaltaisi sanoa Böötä edes harmaalle peltohiirelle ja jonka ratin takana voisi olla joko seurakunnan diakonissa taikka keinosiementäjä..

1959 Sunbeam Rapier
Monte Carlossa

Kummatkin autot silti oltiin tehty kunnon materiaaleista,pellistä,puusta ja nahasta eikä muovista ja keinonahasta....

Jokaisella automerkillä oli oma tuoksunsa.

Brittiautot tuoksuivat sisältä nahalta ja jalopuulta, saksalaiset samoin..

Naapurin pöksytehtaan johtajan rouva pisti päivittäin ässämersun jalopuukojelaudan keskellä olevaan pieneen posliinimaljaan kieloja raikastimeksi. Silloin ei tunnettu Wunderbaumeja. 

Itänaapurin maahantuomissa autoissa tuoksahti nenään erikoinen polstereissa käytetty materiaali,joka muistutti aromiltaan leningradilaisen pikkukaupan hennatukkaisen myyjätären valkosipulikainalohieltä, mahorkalta sekä koipalloilta..

Autoa silti merkistä huolimatta silloin pidettiin omistajan alinomaa pesemänä ja ajamana parhaimpana kaverina silloin kun autoilu oli vielä viatonta...

Silloin ei tullut mielenkään,että autot voisivat tyhjentää loppuun maapallon kaikki luonnonvarat eikä sitä vahinkoa,mitä pahaa niiden tankkeihin varastoitu polttoneste palaessaan moottorissa aiheuttaisi ympäristölle.
Nyt tiedämme tai meille ollaan toistettu joka taholta,että olemme myyneet sielumme Pirulle eli polttomoottorille,mutta silti jatkamme ajamista,josta on tullut vähemmän kunnioitettava liikuntamuoto,missä me uhallakin päästämme peristämme hiiltä koko planeettamme painekattilaan joka kerta peruuttaessamme auton tallista ajotielle.
Nautintoako?
Tuskin!

1949 Harmaa Hillman Minx

Venäläisen perheen Moskvitsh 407
ja Pyhän Basilikan kirkko

Autoilua pidettiin aikoinaan vapautena.
50-luvulla noin vuosikymmen ennen kuin halvat charterlennot Välimeren maihin mullistivat lomailun, autot edustivat uutta ja individualistista vapaa-ajan muotoa vastakohtana tilausbussimatkoille ja Valtion Rautateiden rengasmatkoille.
Silloin matkustettiin huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja kotimaakin suurelta osalta oli monelle suomalaisille kokematonta ulkomaata.
Kukin automies voi suunnitella oman matkareittinsä ja pysähtyä,mihin halusi ja mikä sattui sopimaan passelimmaksi vaihtoehdoksi,kun ajomies oli viikon imenyt itseensä virvokkeita jossain Lapin hiihtomajassa tai Hangon Silversandin Sopu-teltassa juhannuksena.(Alkometrit tulivat poliisien käyttöön 60-luvulla).

Italialainen perhe lomamatkalla
Juhart

Lisäksi autoilu oli erikoista seikkailua eräänlaisessa suomalaisen maantieverkoston seikkailupuistossa.
Kesälomilla Esson ja Shellin Suomen maantiekartat polvilla pääsi autolla kaikkein tuntemattomiinkin matkailukohteisiin pois naapurien näkyvistä. Kotiin palattuaan ajomies sai kertailla ja paikkailla matkakokemuksiaan Ford Anglian takasivuikkunoihin liimatuista paikannimitarroista,joista vaimo ja lapset voisivat kertoa enemmänkin episodeja liiallisten virvoikkeiden tummentamaan muistipankkiin.

1952
Esso Finland-
maantiekartta

50-luvulla oltiin painettu aikamoinen määrä autoiluopaskirjoja,missä suositeltiin eri matkareittejä ja matkailukohteita,missä voisi yöpyä sekä lomailla.
Lisämausteina niissä kirjasissa tarjottiin hyödyllisiä tiedonjyväsiä autoilufilosofiasta,liikeennesäännöistä ja jalankulkijoista,jotka osaltaan henkisesti erosivat autoilijoista vaarallisin käyttäytymismuodoin..
Autolehdet ja autokirjat taas ajotesteillään epäsuorasti toimittajien prioriteetein ohjasivat lukijoita tiettyjen automerkkien myymälöihin.
Siunattu synkronisoitu vaihteisto saapui valitettavasti myöhään nykyisin haluamiimme 50-luvun klassikoihin ja joka nykyautolijalta vaatii tottumusta kaksoispoljentaan,saamalla vieressä istujan selkäpiin hyytymään odottamattomilla rasahduksilla..

Lopuksi lainaan kappaleen kirjoituksestani Yorkshiren nummet. Jussin 1. elämä,jossa omin dejavu-kokemusteni perusteella olin sotaa ennen käynyt vierailulla Iso-Britanniassa.

Kirjoitus kuvaa silloista brittiläistä autoilua:

1938 Rover Twelve Sportsman

Rouva Hughesin ajaessa kaupungista ulos maaseudulle vieraiden silmien eteen avautui notkoinen,karuhko lounaisyorkshireläinen nummimaisema.,mikä näytti Jussista sekoitukselta lounais-Suomen mäkimaastosta ja Lapin tundrilta.
Pojalla tuntui metkalta vatsanpohjasta rouva Hughesin ajaessa kovaa vauhtia mäkien päältä hidastamatta laskeutumalla laaksoihin.Hänen kurkussaan killui omituinen pala ikään kuin oksennus oli lähellä, pakkoniellessään palaa alas.
Samalla lailla kotikauppalasta maaseudulle ajavat bussikuskit suhasivat,että linjurin mahakalut näkyivät hyppäyksissä mäennyppylöillä.Siinä rytäkässä maaseutukauppoihin vietävät pilsneri-ja vichypullot saivat sellaista painetta sisäänsä,että sylkivät suustaan sisältönsä nauttijoiden silmille patenttikorkkien avauksessa.

Ihmekös että myöhemmin suomalaisia pidettiin maailman parhaimpina rallikuskeina.

1937 Bluebird K3

Fammukin takapenkillä piteli pitsiliinaa suullaan.
Vanharouva ei eläissään ollut edes merisairas,mutta autopahoinvointia hän oli aina potenut.
Fammu sanoi lopulta rouva Hughesille:
--Could you dear Agnes please slow down..I feel nauseated...daaahling!?
Rouva Hughes hiljensi vauhtia vastaamalla:
--I am so sorry dear Fina..I usually love driving fast in the moors and I did not realise I was not alone...Pardon me..
--My husband is even much faster in his barrel-nose Bentley Touring car.
--But you should meet the daughter of our Pickering garage owner..Miss Pat Moss..whose father Stephen Moss works for Sir Malcom Campbell with his mechanic Leo Villa on the new hydroplane ..The Bluebird K3..

Bentley Pit at Brooklands
Juhart 2009

--They are preparing The Bluebird for the Coniston lake world record breaking speed trial...
--That is a boat..by the way...
They are trying to break the magic 140 miles per hour world record..IN WATER!!
--But Pat Moss...she is a young 10-year old lassie who drove like a man in the recent Whitby hill-climbing race in her British racing-green SS100 Swallow sports car!
--Ten years old..can you believe?
--But her big brother 15-year old Sterling is a born race driver...you'll be hearing of him in the near future..

Stirling Moss 50-luvulla

Pickering Smiddy 50-luvulla

Rouva Hughesin Rover Twelve vihdoin saapui rallipikamatkaltaan Pickeringin pikkukaupunkiin,joka kooltaan ei näyttänyt kylää suuremmalta.
Auto puikkelehti keskustaan kellotorille,missä pidettiin markkinoita.
Kapea High Street johti torille.
Keskustorin reunalta erottuivat muidenmuassa Pickering Co-Operative Societyn myymälä ja John Farrah Ltd:n toffeepuoti kymmenien pikkuliikkeiden joukosta.
Kellotornin vieressä katukäytävän päällä keikkui tuulessa Black Swan Freehouse-pubin peltikyltti naristen ruosteisissa ketjuissa.
Pubin sisällä pumppasi tiskillä paksuhko publord kahvalla lippalakkisen asiakkaan tuoppiin mustaa paikallista Pickering Bitteriä.

Tuulenviemää

Torin vastalaidalla La Scala-elokuvateatteri mainosti Tuulenviemää isoilla Clark Cablen ja Vivien Leighin kuvilla.
Filmijuliste tulisi vaihtumaan lasivitriinissä vasta kuuluisan Blitzin ja Battle of Britainin jälkeen vuonna 1946 Robert Taylorin ja Vivien Leighin Sumujen silta-posteriksi.
Kaukana pienessä Suomenmaassa elokuvateattereihin saataisiin pitkällä viiveellä vasta vuonna 1950 Tuulenviemä-filmi premiäärinä.
Suomalaisten oma Big Brother Stalin ja Little Brother Molotov sekä juoni ottoveli marsalkka Zdanov valvontakomissiosta sodan päätyttyä pitivät huolen,ettei elokuvateattereihin saataisi amerikkalaista eikä kapitalistista hapatusta,kuten rikkaita etelävaltiolaisia plantaashinomistajia sortamaan työväenkansan ja sodan käyneiden "ylen sankioiden prihojen" moraalia.
Vuonna 1950 Suomen kommunistit olivat hävinneet vaaleissa ja amerikkalainen "hapatus" pääsi vihdoin. markkinoille

Pickeringin kellotori
Juhart 2011

Vähän kellotornista sivummalla kiilsi yhden myymäläikkunan yläpuolella iltapäiväauringossa siniemaloitu ja soikea Ford-kyltti.
Ikkunalasin takana kiilteli uuden Y-Fordin krominen maski.
Ikkunamainoksessa kehuttiin auton hinnaksi tasan 100 puntaa 10 punnan autoverolla.
Auton saisi paikallinen eläinlääkäri taikka kunnantohtori 25 punnan etumaksulla vakuutettuna ja rekisteröitynä.
Rouva Hughesin Roverin kojetaulun alapuolella tavarahyllyllä Jussi näki makaavan hiirenkorvainen The Farmers Weekly-kuvalehden,jonka kannessa komeili samanlainen Ford-mainos.
Pikkutilallisilla eli smallholdereilla ei ollu varaa edes pikkufordiin,vuosiansioiden ollessa 500 punnan tienoilla vuodessa.
Lehden lukijakunta koostuikin vauraista lammasfarmareista sekä viljelijöistä..
Vasta 50-luvuna alussa Dalesien pikkukujilla ja teillä tulisi olemaan runsaasti autoliikennettä,jolloin pientilallisillakin olisi allaan oma Jowett Bradford-pakettiauto taikka uusi Land-Rover.
Nyt 30-luvun viimeisenä vuotena vain viikonloppuisin kaupunki täyttyi autoista,jotka enimmäkseen olivat liikkeiden ja yritysten jakeluautoja tai paikallisten tehtailijoiden ja ammatinharjoittajien mustia umpiautoja.
Kuitenkin suurehko osa autokannasta kuului kaupungissa läheiseltä teollisuusalueelta vieraileville autoilijoille,jotka olivat ajaneet nauttimaan vapaapäivästä maaseudulla.
Nämä ajelivat alas vihreisiin laaksoihin punertavien nummien yli ja paikoittivat ajoneuvonsa somiin pikkukyliin,monen kumartuneena ohjauspyörän taakse tutkimaan reittikarttoja ja matkaoppaita.
Kuuden vanhan pennyn (nykyisen kahden pennyn) hinta matkaoppaasta oli edullinen sijoitus.
Sen avulla päivämatkustaja luottavaisin mielin pystyisi ajamaan kohteeseensa kiemurtelevaa tieverkostoa pitkin soolaillen.

1933-1937 Ford Y

Rouva Hughes ajoi Roverinsa kaupungin läpi ulos kapeata ja kiemurtelevaa tietä pitkin avautuvaan laaksoon.
Kaikkialla näkyi kivirakennuksia siroteltuna maisemaan.
Kiviaidat katkoivat niittyjä kuin vohveliraudan painautumat paahtoleivällä.
Huumaavan rinnepujoittelun jälkeen matkalaiset havahtuivat Roverin pysähtyneen maatilan pihapiiriin,jota matalat kivirakennukset ympäröivät.
Rouva Hughesin avatessa oven, tallin takaa juoksi kaksi karkeakarvaista terrieriä tervehtimään häntiään iloisesti heilutellen.

Rouva kutsui niitä jostain mielijohteesta Spick & Spaniksi..ei kylläkään kuuluisan kuurausjauheen takia,vaan rouva Hughesin mieliviskimerkistä..Black and Whitesta...