PYRINTÄÄ LÖNRUUTINKADUN KÖRTTIKODISTA KÄSIN JA JALOIN.Puusepänpoika ja pappi-sarja

PYRINTÄÄ LÖNRUUTINKADUN KÖRTTIKADUSTA KÄSIN.2.
----------------------------------------------------------------------------
Teatteria
---------

Iisalmelaisia neitosia

Seuraavana aamuna Antti käveli Lönnrootimkadulta Mannerheimintielle ja suuntasi askeleensa kohti Kansallisteatteria.Huolimatta siitä,että Kaisan isä Kalle oli pannut ehdoksi tyttärensä kihlaukselle,että Antin pitäisi lukea papiksi,tuore ylioppilas halusi kokeilla pyrintää suoraan Kansallisteatteriin.Näyttelijän ura oli hänelle ollut suurimpana haaveenaan.Siihen aikaan ei oltu vielä perustettu Suomen teatterikoulua ja sen perustamiseen sai odotella vuoteen 1943 asti.

Kultainen kynttilänjalka.
Edvin Laine,Suomen Bob Hope

Antin Sandelsinkadun naapurinpoika,kymmenisen vuotta vanhempi Edvin Lainekin oli saanut työtä Kansallisessa ja päässyt näyttelemään vinkuvalla äänellään jopa elokuviinkin.Edvinillä oli kyllä ollut riippanaan tausta Iisalmen Työväenteatterin näyttelijänä,mutta silti päässyt punataustaisena valkokankaalle,joten Anttikin oli pohdiskellut mielessään mahdollisuuksistaan teatterialalle pääsemiseksi.Hänet tunnettiin myös Iisalmessa hyvänä kuorolaulajana ja lyseossa häntä oli kouluttanut kirkkohistorian tunneilla rovasti Koivulainen lausumaan katekismuksen käskyt luokan edessä niin äänekkäästi,että kaikki sanojen loppuvokaalit ja -konsonantit kuuluivat selvinä eikä nielastuina.

(Myöhemmällä iällään Antti kappalaisena kyllä ihaili Marlon Brandoa näyttelijäntaidoista Quo Vadisissa keisari Neron osassa,muttei kestänyt kuunnella tämän vuorosanojen muminaa,mitä New Yorkin 50-luvun performanssitaiteilijat olivat oppineet Greenwich Villagen pienissä teatterikomppanioissa.Nuorena kuollut James Deankin kuului samoihin greenwichvillagelaisiin mumisijoihin)

1922 Kaisan Anni-isosiskon teatteriystäviä Iisalmessa

Teatterin ulkosivuovella,mikä johtaa näyttämölle ja kulissivarastoon,seisoi puoli yhdeksältä epämääräinen ryhmä hakijoita.

Ovi aukaistaisiin yhdeksältä,joten Juhokin päätti ottaa Gold Leaf-hermosavut. Joukosta kuului vahvaa stadin slangia,lounaissuomalaista pätkäkieltä,lyhyitä hämäläisiä kommentteja sekä savonmaalaisia letkautuksia.Melkein jokainen paikalla seisoja yritti puheillaan peittää jännitystään ,osan seistessä hiljaa kuin mykkäfilmin Juha.

Anttikin tiesi,että Kansallisteatterista oltiin lainattu näyttelijöitä suomalaisiin elokuviin,kuten Kullervoon ja Seitsemään veljekseen ja jännityksellä odotti tapaavansa Suomi-Filmin maisteri T.J. Särkän katsomossa valitsijana..

Hakijoiden joukossa oli paljon naisiakin,joidenka ulkonäkö ja pukeutuminen erosi kahteen sarjaan.Osa näytti kuuluvan vielä svengaaiin 20-luvun lattarintaisiin lamellikottuihin,polviin saakka ylettyvin helmikaulanauhoin ja kielohatuin.Näyttelijätärkandit polttelivat pillitupakkaa pitkissä mustissa holkeissa ja aukoilivat satiinihanskoissa puuterikompaktiensa peilejä mutrustelemalla huuliaan huulipunapuikkojensa piirtelyistä.

Antille tämä naistyyppi näytti äkkiäkasvaneilta rinnattomilta teinitytöiltä salapoltolla.Hän oli nuoren elämänsä kasvanut suuririntaisen ja isoperäisen maalaisnaismiljöön pitkissä hameenhelmoissa eikä missään burleskipikkunäyttämöiden silkkisukkaisten säärien välissä,jotka perverssiyydessään kasvattaisivat poikalapsen ihannoimaan naisten säärien valkoista sisäihoa sammakkoperspektiivistä.

Toinen naisryhmä kuului uuteen amerikkalaismalliseen vetysuperoksiidiseen ja permanentattuun naisihannemalliin,jonka naislehdet reklaameillaan ja artikkeleillaan oli vetänyt ulos äidin rooleistaan aviomiesten suosimiksi seksisymbooleiksi hellojen äärestä muotitalojen mannekiinilavoille.Tässä uudessa naiskuvassa naisten muodot oltiin kuristettu valasluisilla kureliiveillä ampiaisvartaloiksi,joidenka essunhelmoissa suurin osa miehistä olisi halunnut salaisesti kasvaa isoiksi.

Odotteleva miesjoukko puolestaan oli melkein kokonaan pukeutunut ajan alcaponemaisiin kaksirivisiin takkeihin ja leveäupslaakisiin housuin sekä harmaisiin vilttihattuihin.Sakin keskellä yksi poikkeavasti pukeutunut paksu ja pussihousinen klovni shakettijakku repaleisen jussipaidan päällä sai vitsailullaan miesjoukon hirnumaan kommeljanttarin laukomisille.Miehet taputtelivat hirnuen pilliklubit rehvakkasti suupielissä täristen miehelle ja yllyttivät sekoilemiseen..."Hyvä,hyvä Uuno!"

Antti oli kuullut pellen nimen olleen Laakson.

Uuno ei kuulunut hakijoihin,vaan oli saapunut paikalle yönvietosta kaupungin ravitsemusliikkeistä. Pikkunäyttämöharjoitukset alkoivat samoin yhdeksältä.Hän oli tullut kuuluisaksi jo sotilasfarssifilmistä "Meidän poikamme vuonna 1929 ja edellisvuodelta 1933 elokuvasta Voi meitä! Anoppi tulee.Kansallisteatteriin hän oli saanut kiinnityksen v.1930.

                                       

Uuno Laakso Siltalan
 pehtoorina
Juhart

Vihdoin tasaan kello yhdeksältä teatterin portieerikauluksinen vahtimestari avasi oven ja joukko johdettiin yhteen huoneeseen odottamaan kutsua näyttämölle.Huoneen keskellä oli pitkä pöytä irtotuoleineen ja pöydän päällä seisoi lasinen vesikarhavi ja lautasellinen kumoon kaadettuja vesilaseja sekä paksulasinen tuhkakuppi..

Huoneen seinustalla seisoi rivi pukukaappeja,joista hakijat voivat valita
niskaansa rooliesitystään varten sopivia asuja

Puuterirasioiden kannet napsuivat ja vaatteiden kahina pukukaapeilla kasvoi ,naispuolisten pyrkijöiden kasvojen muuttuessa hämärässä huoneessa kalkituiksi haamuiksi.Joku miespuolisista pyrkijöistä meikkasi samoin silmänympärystänsä rudolfvalentinomaisiksi suruadressireunoiksi,mutta muut mieshakijat katsoivat kasvojensa kelpaavan sellaisenaan tuomaristolle.

Teatterin käytävissä kaikui liikehdintä pyrkijöiden vahtimestarin nimenhuudosta juostessa näyttämölle ja takaisin.Pukuhuone täyttyi draamateatteriksi itkunpillahtamisin ja ilosta kaulaan hyppimisin,Antin odotellessa kutsumista lavalle.

Antti kutsuttiin toiseksi viimeisenä aakkoksellisessa järjestyksessä näyttämölle.Noustessaan kierreportaita ylös  kohti näyttämön sivuovea hän kohtasi sen rudolfvalentinomaisen miehen pääkallo kourassaan istumassa tasanteella nyyhkyttämässä.Miehen silmämeikki oli mustannut shakespeareläisen irtoröyhelökauluksen kuin mustepullon räjähdyksestä.Tämä mutisi sekavana falsettiäänen ylärekisterissä kallolle..."Ollako vai eikö olla?..Se vasta oli kysymys,rakasViljoseni!..Tupii oor nottupii tätis a kvestiön...diör Viljam !?"

1939 Seitsemän veljestä,SF

Antti seisoi näyttämöllä lavavalonheittäjien häikäisemämä näkemättä tarkasti ketä istui salin etupenkeissä tuomaristona tulevalle bravuutikappaleelleensa.

Miesääni etupenkistä kysäisi pyrkijän nimeä ja esitettävää osaa.,Antin nähdessä puolisokeana savukkeiden punaisia kekäleitä ja harmaita savurinkuloita katsomosta.Hän vapisevalla äänellä kertoi esittävänsä Seitsemän veljeksen lukkaria,jota hän oli harjoitellut teinipojasta lähtien Iisalmen lyseon näyttämöllä.Opettajat kyllä olivat verranneet hänen esitystään keskikoulusta aikoinaan koulunsa lopettaneen naapurinpojan Edvin Laineen esitykseen,joka kimittävällä vingunnallaan oli ollut koulunäyttämön paras lukkari.

--No--aloittakaapas sitten osanne veisuuta!

--Ei meillä ole aikaa katsella tuppisuita!

Antti kuuli miehen äänen kehoittavan piipunsavun seasta  ja päästi koko litaniansa kuin konetuliaseen papattamana läpi,kumartamalla ja pokkaamalla päätteeksi kuin koulupoika lukukausitodistusten jaossa.

Vahtimestari oli napsauttanut valonheittimet pois päältä ja Antti erotti tuomaristosta nyt lippalakkisen maisteri T.J. Särkän,joka hieroskeli silmiään ja hinkkasi silmälasejaan samalla nenäliinaansa.Särkän vieressä istuva paksu mamselli punaketunraato kaulassaan hirnui vieressä hysteerisesti.

Särkkä lopulta antoi tuomionsa:

--Oikein hyvä ja vakuuttava esitys lukkari Lukkarinen.

--Nimennekin osuu osaan kuin luoti otsaan!

--Olette ilmiömäisen oikeata Ahon lukkarisainesta!

-- Mielestäni olisitte erittäin hyvä saarnamiehen alku ja puheestanne voin tulkita körttiläisen saarnamiehenkin pontta,mitä vielä korostatte nousemalla kengänkärjillenne kuin arkkiveisuun lopussa.

--Näyttämövaloissa kasvojenne profiili ja tummat kiharanne tuovat mieleen roomalaissotilaan,joka kylläkään Ahon lukkarin osaan ei sovi sellaisenaan.

-Vartenne kyllä on lyhyenlainen sankarin osiin ja savonmurteenne paistaa tekstistä,jota kylläkin voidaan korjata puhekoulutuksella....katsotaan.

--Oikeastaan mielestäni sopisitte parhaiten jonkun maalaisseurakuntakirkon saarnastuoliin ja ponnekkuudellanne saisitte koko seurakunnan pysymään hereillä..ja jopa itkemään.

Näkemiin!..

1934 Antti soutelulla