keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Olli Oravan evakkosodat.Olli ja Pena Suezilla.Pidempi versio.






Hyppään Olli Oravan evakkosodissa takaisin vuoteen 1955,jolloin maailmalta Suomeenkiin tuli uutisia Suezin kriisistä,joka myöhemmin tulisi vaikuttamaan Ollinkin tulevaisuuteen.

I

Olli oli mennyt naimisiin Pirkko Nohterin, kouluajan rakkautensa sekä viimeisten kasvatusvanhempiensa tyttären kanssa.
Nuoren parin vuokraaman vinttikamarin tultua ahtaaksi Olli oli pannut paperit sisään Arava-lainan saamiseksi.
Vuonna 1949 perustettu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen halpakorkoisia lainoja oli tarjolla asunto-osakkeiden ostoon ja omakotitalojen rakentamista varten. Kauppalan koillisrajan läheisyyteen oli  noussut komea Aravatalo-rakennusrivistö leveän bulevardimaisen puistokadun kylkeen,mutta Ollilla oli ajatuksena rakentaa oma talo kirkonmäen eteläpuolelle sijaitsevalle omakotialueelle Kirjolan mäen läheiselle pellolle,mikä oltiin juuri kaavoitettu..
Vuoden 1953 keväällä lainan tultua hyväksytyksi nuoripari kävi tarkastamassa uutta tonttia,mistä pystyi näkemään yhdessä laajakulmakuvassa sokeritehtaan korkean tiilipiipun, hopeakylkiset happosäiliöt ja jopa joen yli laajalle Åminnesgodsin peltoviljelmäalueelle.
Olli piti aavarasta maisemasta,vaikka syksyisin sokeritehtaan käyttöaikana merituuli toisi mukanaan imelän juurikasleikehajun alueen päälle.

Omakotialue 1950-luvulla
Omakotialue 1960-luvulla

Talon lähellä mäenrinteessä tammilehdon sisästä vanhan pappilan kyljestä näkyi nurkkaa vanhasta kulkutautisairaalasta tai kuten Olli muisti "syyhylasareetista",missä hän oli joutunut viettämään  sota-aikana kutisevat kuukaudet puolinakuna tervabalsamikääreissä.
Vuoden 1953 kesäloman  Olli rähki Pirkon kanssa hartiapankkiurakalla sokkelinvalussa,pohjalaatan putki- ja sähkötöissä.kunnes kaksi hänen palkkaamaansa timpurituttua ryhtyivät pystyttämään taloa harjaan.
Heidän vuonna 1953 syntynyt tytönpallero ja v.1954 kesällä pisamanaamaiseksi sekä punatukkaiseksi  kasvanut Orvokki-tyttärensä sai jo leikkiä ja leperrellä kurapuvussaan omaa kieltänsä oman talon santakasassa sekä maistella kotipihan santaa muovilapiosta,miten pikkulapsilla aina on ollut tapana tehdä.
Ollin naulatessa verholautoja ja lasiverannan tervahuopakattoa vuoden 1955 huhtikuulla,nuoripari oli valmiina muuttamaan uuteen taloonsa.
Laina-asiat kyllä painoivat hartiopankkilaista kaiken lisäksi,vaikka Pirkko oli ylennetty osuuskaupan pääkanslistiksi.Tunnollisena hän halusi maksaa asuntolainan pois alta niin nopeasti kuin mahdollista,vaikka laina-aikaa oltiin annettu pitkälti.
Olli oli lukenut vuoden 1955 aikana sanomalehdistä ,samoin kuin kuullut radio-uutisista Suezin kanavalla tapahtuneista konflikteista,minkä selvittämiseen tarvittiin Yhdistyneiden kansakuntien turvajoukkojen apua.
Selkkausta kutsuttiin jopa sodaksi,joka Ollinkin kohdalla tulisi vale- taikka maastopuvussa olemaan taloudellinen helpotus omassa rahakriisissään.

1951 Fordson Thames Turun Panimon
 edessä Aurajoen varrella
Juhart 2011
Kuten vuoden 1951 syyskuun kutsunnoissa armeijaan,mikä ei vienyt häntä pitemmälle kuin Turun autokomppaniaan Sirkkalankadun varrelle,Olli seisoi vuoden 1956 marraskusiena pakkaspäivänä miesjoukossa kauppalan urheilutalon edessä kutsunnoissa YK-joukkoihin Suezille..
Keltarapatun urheilutalon pihalla seisoi paikoitettuna musta 1955-mallinen sekä leijonarekisterinen Ford Mainline-virka-auto,minkä Olli tunnisti vähintäin everstiluokan autoksi.
Esikunta-Fordin takana autokomppanian kuljettaja poltteli tupakkaa oliivinvihreän Fordson Thames-kuorma-auton lokasuojaan nojaten. Samanlaisella "Temssillä" Olli itsekin oli ajanut armeijan kuorma-autokortin Turun autokomppaniassa Sirkkalankadulla.
--Tuttu kuormuri,mutta pirun pensajuoppo etenkin veekasikoneella...mutta kova kulkeen..
Olli mumisi itsekseen.
--Mutta kun panivat siihen neloskoneen niinkuin säästömielessä,niin siitä loppui puhti melkein jokaisessa ylämäessä ilman lastiakaan..joskus jopa liukkaalla nurmellakin..että renkaat vain suti tyhjään märässä ruohossa..
Hänen parhaan kaverinsa ja autokomppaniakumppaninsa Tenkasen Penan  rehvakasta ääntä höröttävien kavereiden keskeltä kuului urheilutalon betoniportailta,miten hyvää tämän suomalainen miehisyys tekisi kutaa mantelisilmäisille kairolaisille napatanssijattarille tai mustille haaremien nuubialaisille seksiorjattarille.
--Kummää vaan rahnaan sänkiposkeeni Fatiman timanttist napaa vasten,niin p...u tulee kun jyrä vastaan...!
Olli tunsi Penan kehut entuudestaan kaverinsa yhtäkkiä katkaissen lauseensa sinibarettisen luutnantin komennettua oviaukossa miesjoukon parijonoon portaiden eteen.

Niinpä kumpikin reservin kersantti Olli Orava ja reservin alikersantti Pentti Tenkanen syynissä värvättiin YK-joukkoihin,Olli vääpeliksi ja Pena kersantiksi. Ulkomaan komento oli nostanut kauluslaatta-arvoa ja samalla palkkaluokkaa päivärahoineen,mikä lähi-idän kriisialueella oli melko huomattava verrattuna huonekalutimpurin palkkoihin Suomessa.
Pirkko oli pillahtanut itkuun Ollin päätöksestä liittyä YK:n turvajoukkoihin,mutta miehensä selitettyä perheen taloudellisen tilanteen sekä verottoman vuoden palkan päivärahoineen,nuori rouva oli itkunsekaisen nikotuksen keskeltä nyökännyt myöntymyksensä.
Urheilutalon voimistelusalissa fyysisen tarkastuksen jälkeen Olli ja Pena olivat joutuneet sinibarettiluutnantin puhutteluun,missä upseeri täytteli mustekynällä lomakkeen ruutuja vastausten myötä. Kummaltakin oltiin otettu verinäyte maksakokeena varotoimenpiteenä,mikä todistaisi juoma-elimen terveyden. Pitkäaikaisesta alkoholin tapakäytöstä maksakoe näyttäisi tuloksen,että jääkäri olisi myös komennuksella taipuvainen ottamaan alkoholia.
Laboratoriotuloksista jopa Pena oli päässyt läpi maksasyynissä.
--Ei maksa vaivaa!
Pena oli todennut lakonisesti.
Kieliataitoakin luutnantti oli testannut havaitessaan vain kansakoulun käyneen Ollin osaavan melko kohtalaisesti englantia.Ollihan oli syyhypotilaana tentannut Pirkon tuoman keskikoulun englannin kirjan kannesta kanteen. Penan englannin-kielen taito kylläkin oli keskittynyt yhteen lauseeseen "Yes Sir,siirry sinäkin Bostoniin!",luutnantin vakuutellessa,että suomalaisella jääräpäisyydellä pääsee vaikka läpi harmaan pyramiidinkin.
Luutnantti kertoi olleensa itse jalkaväen reservin vänrikki ja tarvitsevansa myöskin käytännön englannin kielen harjoittelua,vaikka oli kirjoittanut yo-kirjoituksissa kielestä cumlauden.
Jeepin taikka White-puolitelaeadioauton puikoissa ei paljon kielitaitoa tarvita ja ne arabitkin spiikkaa enemminkin englantia käsillään.
Kaverusten poistuttua syynipaikalta Pena karjui piruuttaankiin jonossa seisovia nahkajakkuja muotoon tuoreen kessun baritoonillaan.
Ollista oltiin leivottu YK-komppanian huollon korjaamoaliupseeri ja Penasta radioauton kuljettaja.Omaa kalustoa komppanialla ei tulisi olemaan paljoakaan,vaan kuuleman mukaan kanadalaisilta saisi lainaksi joitain maastoautoja.
YK-komppania käsitti 14 upseeria,44 aliupseeria sekä 200 miestä
Lähtöön oli aikaa vain 2 viikkoa ja edessä oli pikainen reissu Helsinkiin valmentautumaan.

10.12.1956 USAF G-142  Hercules Globemaster Seutulan kentällä

II
10.12.1956 Olli ja Pena sinilippuhihaisissa pompissa ja kenttäpuvuissa mallia 54 sekä sinilippuisissa kenttälakeissa katselivat US Air Forcen Hercules Globemasterin ikkunoista Seutulan kentän pienenemistä alas taakseen .5 Hercules-rahtikonetta oli tullut hakemaan YK-komppaniaa Seutulasta.
Kahteen kuljetuskoneeseen ahdettiin 100 YK-jääkäriä per kone ja loppuihin kalustot.

Yhtäkkiä koko Suomi oli peittynyt harmaaseen sotilasvilttiin koneen neljän turbiinipotkurin vispilöidessä tasaisella jyrinällä sinitaivasta. Aamupäivällä he olivat seisseet asennossa lähtökatselmuksessa Kaartin kasarmin pihalla,missä uusi tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli puhunut patrioottisesti koko YK-komppanialle.Presidentti oli vielä tervehtinyt odottamattoman suuressa mediatapahtumassa YKSK:ta eli YK:n Suomen komppaniaa ohimarssissa Fabianinkadulla.
Olli hyvämuistisena osasi presidentin puheen ulkoa toistamalla sen vieruskaverilleen Penalle:
"Muistakaa,että edustatte kaukana vieraalla maaperällä suomalaista sotilaskuntoa. Uusimpien historiamme tapahtumien vuoksi seurataan teidän toimintaanne erityisellä tarkkaavaisuudella. Suomen kansa,joka teidät lähettää,luottaa siihen,että te täytätte teille annetun edesvastuullisen tehtävän kunnialla,kuten suomalaisen miehen ja sotilaan tulee..."

Pena vastasi:
--Kylmaar me kunniall täytetään tehtävät..sää Olli Suamikoopeell ja mää täll peltiheikill,mihi kullekki on lahjotettu Suamen kansan pualest ihan kaks tyhjää lipastakin..
--Ja sit meill olttiin siäl Malmin ampumararal kerrottu,ettei meill oll luppaa amppuu eres yhttän kutii ja pittää lippaat repus..vaikk epyktiläise ampusisiva suoraan meittii päiten..
--Miks me site eres kohristettiin näit pyssyi siäl Malmill,kunnes ei ol luppaa eres osottaa vihollist päiten!?
--Se onskis oikken rauhallist turvaamist,ett piräs pötkii aroll pakkoo luatisaret kurat pöksyiss..
Penalla ei ollut sen suurempaa tajua koko Suezin kriisistä saatika Egyptistä.
Hänen maailmankuvansa alueesta keskittyi kansakoulun maantietotuntien karttatelineeseen ripustettuihin pahvikuviin kamelikarvaaneista,pyramideista ja sfinkseistä...ja mustavalkokuviin Kalle-lehden kasvoharsoista sekä runsasmuotoisista napatanssijatarista.
Häntä veti ulkomaille suuri seikkailunhalu nähdä maailmaa ja ansaita verotonta liksaa siinä sivussa,vähän samalla lailla kuin punapäisellä ja nykyisin Tähkän ravintolan kaljapuolella istuvalla Toppisen Mikolla,joka oli vapaaehtoisesti liittynyt SS-Viking-joukkoihin vuonna 1940 taistelemaan Kolmannen Valtakunnan puolesta Ukrainan steppeillä ja Bakun öljylähteillä. Jatkosodassa,kun marsalkka Mannerheim oli kieltäytynyt jatkamasta suomalaissotilaiden värväystä natsi-Saksaan Mikko oli haavoittunut jalkaan kannaksella ja vapauduttuaan palveluksesta ryhtyi kävelemään kapakasta toiseen toivuttuaan jalka suorana hanhenmarssissa kuin mikäkin Unterscarfführer.

1869 Suezin kanavan avajaiset

Olli puolestaan oli oppinut radiosta ja sanomalehdistä paljon Suezin kanavan kriisin taustoista:
Suezin kanavalla oli alkanut kiehumaan Egyptin kansallistettua kanavan,englantilaisten ja ranskalaisten yrittäessä saada israelilaisten avulla ranskalaisten rakentaman kanava-alueen itselleen.
V.1869 Napoleon II:n ,Ranskan keisarin keisarinnarouva Eugenie oli kastanut kanavan Ranskan imperiumin suurena saavutuksena sekä yhtenä maailman ihmeenä.
Itse keisari Napoleon III oli Lois Bonaparten ja Hortense Beauharnaisin poika.
Keisari Napoleon Bonaparte,Le Petit Caporal eli pikkukorpraali oli vallannut Egyptin  vuosina 1798-1801 ja v.1805 albanialainen upseeri Mehmet Ali nimitettiin valtakunnan pashaksi,mikä tittelinä periytyi Egyptin hallitsijasuvussa. Alin jälkeläisten hallintokausien aikana britit ja ranskalaiset investoivat paljon pääomaa maaham,ja v.1869 kanavan vihkiäisten jälkeen maasta muodostui suurehko strateginen kiistakapula. Kanava itse oli keinotekoinen vesiväylä Suezin Punaisen Meren rannalta Suezin kaupungista Port Saidiin Välimerelle .ja joka tarjosi oikovesireitin Kauko-Idästä sekä Aasiasta Eurooppaan.
Ranskalainen Suezin kanavayhtiö oltiin perustettu v.1858 Ferdinand de Lessepsin toimeenannostaja. V.1869 kanavan vihkiäisten jälkeen v.1875 britti-imperiumin pääministeri Disraeli osti Egyptin khediveltä eli sulttaanilta 177.642 kanavaosaketta yhtiön 400.000:sta osakekannasta 4:llä miljoonalla sterlingpunnalla.
Disraeli tuli kuuluisaksi sanonnastaan,että britti-imperiumi omisti kaksi kansakuntaa..rikkaan sekä köyhän.
V.1888 Konstantinopolin Konventti aukaisi kanavan kaikille kansakunnille. Kanavaa kontrolloi kansainvälinen 33:n hengen neuvosto,josta 10 jäsentä oli brittejä.
Kanavan pituus oli 103 mailia (164.8 km),leveys kapeimmillaan 197 jalkaa (59 m) sekä keskimääräiseltä syvyydeltään 34 jalkaa (10.2 m).

1956 Suezin kriisi
Ulkomaisiin hallitsijoihin kyllästyneenä egyptiläset panivat alulle vallankumouksen v. 1881-2,jonka britit kuitenkin kukistivat.Siitä lähtien hallinto pysyikin brittiläisten hallinnon käsissä ja jolloin maan taloudelliset olot paranivat rahallisesti.
I maailmansodan puhjetessa v.1914 Turkkiin riippuvaisuus katkaistiin maan julistauduttua britti-imperiumin protektoraatiksi. Kansallismielisen Wafd-puolueen agitoiminen johti itsenäisen Egyptin kuningaskunnan perustamiseen v.1922,jolloin kuningas Fouad I istuutui valtaistuimelle.
V.1936 kaikki brittijoukot poistuivat massta Suezin kanava-aluetta lukuunottamatta.
Fouadia seurasi kuningas Faruk,joka jätti valtaistuimen vuodeksi pojalleen Fouad II:lle (1951-52),jolloin kenraali Neguib julisti kuningaskunnan tasavallaksi. Neguibin syöksi taas vallasta everstiluutnantti Amal Gabdel Nasser,presidentin entinen pääministeri,joka allekirjoitutti briteillä sopimuksen poistua kanava-alueelta.Samassa yhteydessä Iso-Britannia ja Yhdysvallat olivat vetäneet yhdessä rahoituksensa pois Assuanin patourakasta,mikä johti brittijoukkojen poistumiseen kesäkuun 13. päivä 1956,Nasserin kansallistaessa kanavan heinäkuun 26. päivänä 1956.
Rajakahakoita pidettiin israelilaisten ja egyptiläisten partioiden välillä kanavan kansallistamisen jälkeen,mikä johti israelilaisten hyökkäykseen,jolloin britti-ranskalaiset joukot puuttuivat selkkaukseen kanavan puolustamiseksi. Nasser  välittömästi tulppasi kanavan ja YK:n puututtua tilanteeseen vihollisuudet päättyivät kolmen viikon perästä.Nasseria oli myös brittien sotilasvakoiluorganisaatio M16 yrittänyt likvidoida presidentin lämpimien suhteiden takia Neuvostoliiton kanssa. Britit olivat aluksi suunnitelleet aluksi taspaa röyhkeän arabisosialistisen päämiehen hermokaasulla,minkä tehtävän pääministeri Anthony Eden oli hyväksynyt.
Vasta Ranskan ja Israelin päätettyä liittyä brittien kanssa  sotilaallisiin yrityksiin kanavan takaisinvaltaamiseksi,Eden peruutti salamurhayrityksen. Varasuunnitelmana muutama MI6-agenttia sekä  joukko egyptiläisiä luopioupseeria oli piiloittaneet Kairon ulkolaisalueelle asekätkön Nasserin vallasta syöksemiseksi. Tilanteen kehityttyä H-hetkeksi venäläiset kätketyt aseet todettiin kuitenkin viallisiksi.


MI5 ja MI6 olivat Lontoon pääkonttorissa yrittäneet kehitellä erilaisia kemiallisia coctaileja  kiinnisaatujen vihollisagenttien kuulusteluissa.  Yksi tällainen totuusseerumi oli ollut tutkimusten alla kemiallisten ja biologisten aseiden tutkimusosaston pöydällä ja mitä kutsuttiin hallusitooriseksi lääkkeeksi,mikä oli lyserginen diethylmaanihappo eli LSD. Sitä koeteltiin venäläisten luopioagenttien kuulusteluissa MI6:n kidutuskammioissa. MI6 oli kysellyt myös hermokaasun käytöstä Nasseria vastaan,erään egyptiläisen kerrottua pääsevänsä rajoitetusti Nasserin pääesikuntaan. Hermokaasun käyttö oli helpohkoa,kun pani vain ilmastointikanavasysteemiin pari kanisteria,jotka kylläkin panisivat päiviltä suuremman osan Nasserin esikunnasta. (Ilmeisesti britit olivat oppineet tekniikan natsisaksalaisilta keskitys- ja tuhoamisleireiltä?)
Se oli täysin epärealistinen ja tyypillinen MI6:n suunnitelma,josta Ian Fleming olisi yhtä hyvin voinut kirjoittaa Bond-kirjoissaan. Onneksi militaristinen optio sai koko yrityksen kariutumaan. 
Evarsti Amal Gabdel Nasser,Egyptin sosialistipresidentti oli käynyt Moskovassa pyytämässä  sotilaallista ja materiaalista apua. Suurimpanaa ongelmana olikin se,jos Nasser olisi sulkenut koko kanavan,jolloin laivarahtiliikenteen piti kiertää Etelä-Afrikan Kapkaupungin  ja Hyväntoivonniemen kautta,jolloin maailmassa tultaisiin kärsimään kalliimmista tuontitavaroista. Asetelma olisi mennyt Afrikan tähden tapaiseksi lautapeliksi.
Afrikan tähti
Suurin häly tulisi silloin länsimaissa,kun öljytankkerit navigoisivat Afrikan mantereen ympäri,maailman öljymarkkinohintojen noustesssa pilviin.
Nasser,postivirkailijan poikana ja Kairon sotilasakatemian käyneenä everstiluutnanttina sekä Palestiinan kahakoissa käyneenä konkarina ei pelännyt länsimaiden valtionpäämiesten sulkien pörhöttelyä. Hän oli haavoittunut v.1948-49 Palestiinan sodassa ja haaveili uusien Yhdistyneiden Arabitasavaltojen perustamisesta panarabialaisessa utopiassaan,mihin kuuluisivat Syyria,Jordania ja Libanon Egyptin lisäksi. Yritys olisikin osittain toteutunut  ja hän liittovaltioidean isänä tulisi istumaan sen presidenttinä,Syyrian ja syyrialaisen Libanonin sekä Jordanian arabiopposition kritiikistä huolimatta.

Samaan aikaan Arabian niemimaalla Saudi Arabian öljy-yhtiön Aramcon hallinnon puheenjohtaja oli kuningas Abdulazizin audienssissa Riyadhin Nasareyahin savilinnassa parin amerikkalaisen CIA-ekspertin kanssa yrittänyt painostaa tätä puristamaan Nasseria omalle puolelleen öljyrahtikysymyksessä. Lähetystö oli pyytämässä vanhan kuninkaan vaikutusvaltaa kanavan avaamiseksi kansainväliselle meriliikenteelle.. Vanha puolisokea kuningas tulkin välityksellä oli kuunnellut Aramcon asennetta vastaamalla,että presidentti Nasserilla oli täysi oikeus kansallistaa egyptiläisten itse omistaman kanavan. Maa on jo tarpeeksi ollut historiansa aikana Turkin,Italian ,Ranskan ja Iso-Britannian pelinappulana.
Kuninkaan audienssissa oli ollut mukana nuorehko prinssi Feisal kuuntelemassa Aramcon hallinnon puheenjohtajan uutta versiota öljyn hinnan noususta kanavan sulkemisen sekä tulevien tullimaksujen takia, Aramcon päämies oli oli maininnut saksalaisten kesyttäneen uuden energialähteen,mikä tulisi järkyttämään fossiilipolttoaineiden valmistus- ja jalostusmaita radikaalisesti.


Kuningas Abdulaziz Ibn Saud

Kuningas Feisal 1971
Tällöin arabimaat joutuisivat vaihtamaan Cadillacinsa kameleihin.
Jopa CIA-miehet kuuntelivat hämmentyneinä arabilaisamerikkalaisen öljy-yhtiön johtajan kommenttia,mikä oli suorassa ristiriidassa Aramcon politiikan kanssa..
Kommentti johtaisi öljytuotannon maailmanmarkkinoiden katoamiseen uuden potentiaalisen energialähteen tieltä.
Prinssi Feisal  seuraavana iltana oli tavannut  salaisesti CIA-miehet eräässä Riyadhin läheisessä taatelipalmuwadissa,missä saudiprinssi oli ojentanut valkoisen Cadillacinsa ikkunasta miesten käteen kirjeen vietäväksi presidentti Eisenhowerille. Kirjekuoren he voisivat avata lentokoneessa matkalla Dhahranista Washingtoniin.
1959 Dwight Eisenhower
Lentokoneessa arabiankielitaitoinen CIA-mies Wilbur Smith oli avannut kuoren,minkä sisältö paljasti,etteivät arabit olleet niin hulluja,että uskoisivat Aramcon johtajan puheisiin ydinvoiman mahdollisena öljyn korvaamisena energiasektorilla edes tulevan 50 vuoden aikana.Toisena klausuulina oli ,että egyptiläiset saisivat hoitaa YK:n avulla britit ja ranskalaiset pois Suezin kanavavyöhykkeeltä,mihin ei edes amerikkalaisia pyydetä mukaan.. 
Yhdysvallat Eisenhowerin esityksestä olivat ottaneet yhteyttä Nasseriin tarjoamalla kommandojoukkoja puolustamaan egyptiläisiä intressejä ja jonka Nasser oli torjunut jyrkästi.
Presidentti Nasser oli käskenyt Ikeä mennä katselemaan muita maisemia.
Tilanne lähenteli sapelien kalskauttelulta ja tultakin vaihdettiin kanavan molemmin puolin ,Nasserin vaatiessa britti- ja ranskalaisjoukkoja poistumaan vyöhykkeeltä hinnalla,että kanava avattaisiin ,jolloin Egypti saisi kerätä laivoilta tullia Suezin kaupungista Punaisella Mereltä Välimerelle sekä päinvastoin.
YK:n pääsihteeri Dag Hammaskjiöld oli saanut puhuttua yleiskokouksessa tilanteen kontrolloimiseksi YK-turvajoukkojen lähettämisen kanavavyöhykkeelle. Hän oli myös saanut Suomen presidentiltä luvan käyttää kenraalimajuri Ilmari Martolaa Suezin kriisin sotilasneuvojana YK:n toimitalon 38:ssa kerroksessa New Yorkissa.
Näin Suomi oli ensimmäistä kertaa historiassaan avustamassa YK:ta kansainvälisissä kriiseissä.

  jatkuu..

Ei kommentteja: