keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kiitoksia avusta!? Televisiokerjuuta vähempiosaisille.Lontoon postilla


2013..kirjoitettu unohtunut kirjoitus:


Olen täysin ymmälläni.
40-tuumainen tauluteevee suoltaa joka viides minuutti David Attenboroughin luonto-ohjelman väliin eri avustusjärjestöjen rahankeruumainoksia ihmismieliä hämmentävillä mainoksilla.
-Anna 3 puntaa sukupuuttoon kuolevalle lumileopardille ja adoptoi yksi!
-Anna 3 puntaa egyptiläiselle kidutetulle ja nälkiintyneelle aasille ja adoptoi yksi!
-Anna 2 puntaa afrikkalaiselle nälkiintyneelle ja kolerasta kärsivälle lapselle,joka ehkä ei enää elä ilman apuasi huomenna!
Ainoa kysymys herää näistä kolmesta apua tarvitsevasta,että miksi pienen ihmishengen hinta on puntaa halvempi kuin lumileopardin ja kuorma-aasin.
Miksi minulle televisionkatsojalle annetaan näin suuri vastuu maailman koko eläin- ja ihmiskunnan pelastamiseksi?
Skeptikkona olen kyllä aina ollut varuillani,etten joutuisi kehitysapujärjestöjen juksattavaksi,koska kehitysmaissa sadat samanlaiset järjestöt taistelevat jalansijasta kalliisti palkatuin henkilöstöportain. Lopputuloksena vain pieni prosentti avustuksista todella päätyy hädänalaisten elämän helpottamiseksi.
Haitin pääkaupungissa Port au Princessä monta vuotta luonnontuhon jälkeen hyvin harva asunnoton on päässyt oman katon alle ulkomaisten kehitysaputyöntekijöiden loikoilleissa viiden tähden hotellien altaiden reunalla ryystämässä pinja coladoja,ajelemalla aamuisin hökkelikyliin neliveto-Land Cruisereilla tarkkailemaan kurjuutta,mikä ei ole muuttunut miksikään sitten eilisestä eikä edellisvuodesta.

Maailma ei ole muuttunut yhtään paremmaksi sitten arabikeväästä Egyptissä,Tunisiassa eikä Libyassa,vaan entisten diktatuurien tilalle on astunut uudet vähemmistödiktatuurit demokratian sijasta,mikä panee ulkopuolisen epäilemään,että kaipaavatko arabikansat lopulta mitään länsimaiden tuputtamaa demokratiaa,elettyään Ibrahimin ajoista tuhansia vuosia jonkinlaisen kuninkaallisen dynastian alla.
Saudi Arabiassa en usko koskaan edes naisten saavan tasavertaisuutta wahhabilaisen papiston pitäessä kuningashuonetta kurimuksessa painottamalla,että kuningas ei ole kuin toiseksi kuningas ja ensimmäisenä maailman ainoan oikean uskonnon suurten pyhien kaupunkien Mekan ja Medinan suojelija.

Britannian hallitus aivan tällä viikolla oli herännyt siihen,että 40 miljoonan punnan kehitysapu Egyptin uudelle ja islamistijohtoiselle valtiolle olikin kadonnut korruption taskuun eikä mistään löytynyt edes kirjanpitoa kehtysapurahojen tilityksistä yhteenkään kriisiprojektiin..jos sellaisia sitten oli olemassa.
Pääministeri Cameron lopulta irtisanoi avustussopimuksen 40 miljoonaa puntaa köyhempänä.

Ei kommentteja: