perjantai 20. tammikuuta 2012

Lontoon postilla.

New Year 2011
That's Life.....some people get kicks on a dream...
Frank Sinatra

Pappilan Jussilla on ollut pikkupojasta asti kova karkkinälkä.
Kotikauppalan Rummunlyöjänkadun varrella vanhassa viljavarastossa oli Helanderin mamman kioski,sellainen pieni "hole in the wall",minkä sivupenkeillä istuskeli ehtoopillin soitettua hellatehtaan työläisiä ryystämässä leveäharteista Lahden pilsneriä.
Jussi onnistui toisinaan tyhjentämään isän talviulsterin sivutaskun nöyhtästä tai äidin neppikukkarosta muutaman kymmenen pennin kolikon,mitkä kourakupissaan hän kantoi Helanderin mamman kipsan tiskille Musta-Pekka-lakupötkön tai Lontoon karamellin ostamiseen.Mamma säilytti niitä lasipurkeissa.
Fammu-tädiltä seinän takaa hän sai ilmaiseksi Lontoon karamelleja,joidenka sisällä oli makeata kinuskimaista suklaamössöä.
Lontoon karamellit olivat luksusta makuhermoille.

Lontoosta tai yleensä Englannista Jussilla oli vain keskikoulun englannin maikan Juhani Salan tunneilta kuvaama oppikirjamainen käsitys.
Juhani Sala tuntui olevan ytimeensä saakka brittiytynyt saapumalla kouluun 60-luvun alussa uudella Ford Consul Cortinalla,Dagenhamin ylpeydellä.
Muut maikat tulivat Skodilla,rehtori Siitonen vanhalla köyryselkä Standard-Vanguardilla ja voikkaopettaja Perksalo uudella valkoisella Plymouth Valiantilla.
Mitä Jussi oppi Salalta Lontoosta oli pinnallista turistiopastusta,että kaupungin keskellä seisoi Piccadilly Circus ja Thamesin yllä roikkui joku Tower Bridge,joka kuulema aikoinaan oli palvellut srkuksenakin.
Jossain Piccadillyn alapuolella Haymarketin kyljessä oli Trafalgar Square sekä alempana Victorian lähellä Buckingham Palace.
Muuten Lontoo papinpojasta oli samanlainen kuin muut maailman pääkaupungit...iso ja salaperäinen.
Jussi kyllä piti enemmän mielikuvituksessaan New Yorkista,mistä löytyi Empire State Building,Chrysler Building,Hudson-joki sekä Metropolitan-teatteri ,mitkä nimillään assosioituivat pikkupojan nupilla detroitilaisen automaailman kanssa..
Fammun vintiltä Jussi oli "lainannut" vanhoja postikortteja,joista mielenkiintoisin oli New Yorkin vuoden 1939 maailmannäyttelyn Ford-paviljongin kuva ja toiseksi mielenkiintoisin Lontoon Piccadilly Circus vuodelta 1908.


Piccadilly Circus in 1960s
Lontoon liikennettä n.1910
Vuoden 1908 Piccadilly-korttia hallitsi kulmarakennus,minkä julkisivussa roikkui iso Bovril-mainos.Samainen Bovril-mainos näkyy monissa vuosikymmeniä nuoremmissa kuvissa OXOn lihaliemikuutiomainoksen ja White Horse-ginireklaamin välissä.
Itse Bovril oli lihaliemimerkki.
Vuonna 1908 läheinen Regent Street oli tynnä hevosvetoisia kärryjä,knallipäisten miesten ja pitkäkolttuisten madamien ylittäessä katua kaiken liikenteen seassa.
Talojen katoilla seisoi hassunkurisia saviruukun tapaisia savupiippuja tai ruukkukartioita tiilihormien päällä.
Jussi oli nähnyt samanlaisia piippuja lintuperspektiivistä Walt Disneyn Peter Pan-elokuvassa ,Peterin johdatellessa pyjamapukuisia lapsia Lontoon yötaivaalle kohti Mikä-Mikä-maata.
90-luvulla Jussi osti Manilan Booksale-kirjakaupasta R.F. Delderfieldin kirjan " Heidän oli kuningaskunta",minkä alkukirjoitus kuvasi vuoden 1878 aamuista Lontoota .
Kuvauksen paikka Lontoossa sijoittuu Thames-joen isoon mutkaan lähelle Lambethiä,mikä sattumoisin oli myös Charlie Chaplinin synnyinseutua.

Näkymä joelle
------------------------------
Joulukuu 1878
Keskipäivällä Swannin kärrymiehet ja vankkuripojat olivat kerääntyneet pihalle vajojen ja varastojen varjoon haukkaamaan juustovoileipiään.
Maahan  tippui ns. penninpiiraan muruja alemman Tooley Streetin myyntikojun edessä,Lontoon varpusten,työmiesten kavereiden lentäessä joukkoon.
Mutta illan hämärtäessä,kun portit oltiin suljettu viimeisen kotiutuvan vankkurin perästä ja vartioiden jäädessä sisälle,varpuset,Lontoon taitavimmat kerjäläiset lensivät länteen Covent Gardeniin tarkastamaan jätekasoja,hylkäämällä yhden punarintaparin nokkimaan Swannin Bermondseyn pääkonttorin pihalle.
Punarintapari otaksui silloin keskipihan kuuluvan heidän yksityisomaisuudeksi,toivomalla pitkän,leveäharteisen ja lempeäkatseisen miehen,jonka kävelytyyli oli erikoisen rullaavaa,jäävän yöksi.
Mies tarjoaisi aamun sarastaessa näille aamiaisen,avaamalla tornin ikkunan auki ja kutsumalla näitä nokkimaan vanhan kellotornin ikkunalaudalle..
Mies kutsui näitä luokseen:
--Hei ..te kaksi...ottakaapa itse ja karistakaa aamuvilu luistanne!
Mies virnisti punarintaparin syödessä arasti tämän kämmenestä,olematta moksiskaan miehen kurkunkröhäyksistä sekä kostean aamuilman vetämisestä sieraimiinsa.
Punarinnat hyväksyivät tämän erääksi aamuvirkuksi kulmilla,jolla oli aikaa sekä voisia muruja kourassaan ja joka jakaa ystävällisyyttä työpäivän alkajaisiksi,kunnes tämä istuutuisi työpöytänsä ääreen avaamaan aamulehden.
(Swannin yrityksestä tuli maan suurin rahtifirma.fiction)

Drayhorse
Juhart 2010

Shrewsbury Roadin taloja
42 SHREWSBURY ROAD
-------------------------------------------

Oli kylmähkö maaliskuun aamu vuonna 2003.
Jussi heräsi ja käveli paljain jaloin keittiön jääkaapille juomaan appelsiinimehua tölkistä.
Alakerran ikkunat olivat alaosasta umpijäässä.
--Perhana tuota bengalivuokraisäntää Walidia,kun ei saa pihiydessään edes hankittua lämpölaseja huusholliin,vaikka kerää ylivuokraa tästä murenevatiilisestä viktooriaanisesta lävestä!
Jussi kiroili.
--Jalkapohjatkin tarttuu lattiaan kiinni,kun permanto on pakkasen puolella!

Edellisiltana Jussi oli saapunut Manilasta Heathrowiin Emiriittien koneella Dubain kautta.
Manilassa lähtöpäivänä oli plus 37 astetta.
Itä-Lontoon ja Forest Gaten kosteus ja kylmyys iskee luihin.
Jussi kävi tarkastamassa kaasulämmittimen kontrolleja ja termostaattia,jonka joku oli käynyt kopeloimassa nollaan.
--Tietty taas tuo paksu filsuhoituripari Louie ja Marly seinän takana on napsauttaneet lämmön pois päältä,kun niiden paksu ihrannahka suojelee pakkaselta!
Jussi manasi.
Jussi asensi lämmön 18-asteeseen uhallakin,ollen valmiina kohtaaman hoituriparin ruokapöydässä...jos jompikumpi saattaisi tykätä lämmöstä.

Talossa asui Jussin ja Gerry-vaimon lisäksi toinen filippiinopari yläkerrassa,batangaslainen pariskunta Charel ja Manolo,josta vaimo oli hoitaja ja mies kävi Harley Streetin privaattisairaalassa steriloimassa päivätöikseen instrumentteja.
Kahta muuta yläkerran huonetta asutti kaksi hoiturityttöä,ilonggolainen Riza ja pampangalainen Rhoda.
Jussi taas oli talon talkkari ja talomaalari,mutta kävi temppinä eli väliaikaistyöläisenä Tootingin St.George-sairaalassa instrumentti- ja klinikkavarastomiehenä.
Talomaalarina parin päivän urakalla Jussi ansaitsi saman kuin sairaalassa viikossa.

Kello oli vasta viisi Jussin vaimon herätessä kiipeämään yläkerran rappusia kylpyhuoneeseen ja suihkuun.
Vaimo haukotellen veti rappusia pitkin froteepyyhettä perässään.
Keittiöön tömisteli yläkerrasta Manolo panemaan kaasuhellan päälle.
Kattilassa porisi puolikas sianpäätä eikä Jussin mielestä Batangasin provinssissa pelätä kaloreja.
Yläkerran Rizakin oli raahautunut venytellen ruokahuoneeseen ryppyinen sairaalan scrub suit eli leikkaussaliunivormu päällä.
Riza laiskana piti sitä pyjamanaan ja kun sen sai ilmaiseksi osaston vaatevarastosta.
Riza oli pihi.
Riza söi myös ilmaiseksi Charelin ja Manolon ruokaa ,pankkitilin kasvaessa jo 20.000:een puntaan säästöissä.
Charel oli jo asettelemassa lautasia pöytään musta tukka vielä suihkusta märkänä.
Rhoda oli jo pukeutunut ja helssasi ulko-ovella.
Sillä oli pitkä tänään tuuri.
Kaikki talossa oli jalkeilla valmiina päivän toimiin.
Jussi palasi huoneeseensa panemaan BBC Channel -kakkosen päälle,mistä tuli aamu-uutiset.
Samalla hän pani kahvikoneen päälle tiputtamaan Sainsburyn  kenialaista lasipannuun.
Rising Sun intialaispubi
Romford Roadin
kulmassa bussipysäkin
vieressä
Erkkeri-ikkunasta pitsiverhojen takaa hän toisella silmällään näki venäläisten työmiesten kiiruhtamassa Nike-tossuissaan Romford Roadin  pysäkille Rising Sun-intialaispubin kulmalle odottamaan busseja numero 86 tai 25,mitkä veisivät Stratfordin tuubiasemalle.
Tyypillinen itälontoolainen aamu oli taas jälleen noussut konteilleen,karistelemalla rähmää silmänurkistaan.
Yöllä oli satanut,autojen kattojen ja konepeltien vahattujen maalipintojen helmeillessä katuvalojen alla.
Jussi vilkaisi rannekelloaan,josko voisi jo käydä Tesco:ssa hakemassa Daily Mailin.
Hänellä oli edessä vapaa viikonloppu,jolloin sairaalan varasto ei toimittaisi osastoille päivätarpeita..
Materiaali oltiin jaettu perjantaina kahdelle päivälle.
Maanantaina tulisi vasta lomanjälkeinen ensimmäinen jalkoja puuduttava työpäivä.
Jetlaggikin tulisi vaivaamaan ainakin viikon.


Forest Gate
Juhart 2009
Manolo koputti oveen ja kutsui Jussia:
--Daddy....saisinkos ne tuliaismarlborot nyt,kun pitäis lähtee sairaalaan?
Jussia ja Gerryä kutsuttiin Daddyksi ja Mommyksi parinkymmenen vuoden ikäeron takia.
--Daddy...miltä se San Miguel maistui Manilassa?
--Tää Stella Artoisin kalja saa mut turvoksiin ja vatsaa polttaa Jack Danielsista,kun juotiin Tatay Pabsin ja Louien kanssa kaksi pottua eilisiltana.
Manolo valitteli.
--Oliskos sulla mahdollisesti tylenolia vatsakipuun,kun paska läikkyy joka pierauksella?
Jussi vastasi:
--Kuule...ei tylenoolit jelppaa vatsakipuihin.
--Mulla on lomotiilia ja imodiumia kuravatsaan..ja miksi sun pitää sotkea viskiä kaljan kanssa?!
--Tossa on sulle fisumallukartonki ja kaksi lomotiiliä...toivottavasti kummatkin panee vatsan kovaksi!
--Kiitti paljon Daddy..ja kun mää tulen takaisin Harley Streetiltä..mää ostan sulle sixpackin Stellaa!
Manolo vastasi,pistämällä päänsä pois ovenraosta ja harppaamalla rappuset neljällä askeleella ylätasanteelle.
Yllhäältä kuului Charelin mäkätystä Manololle,kunnes Bon Jovin Guns and Roses-rokki peitti keskustelun.



                              I just called to say I love you. Stevie Wonder


--Ne elää 90-luvun nostalgiaa!
Jussi sanoi vaimolleen,joka kuivatteli tukkaansa kuumalla sähköblowerilla,ikäänkuin olisi poistamassa lakkaa letistä polttolampulla.
--Muistatkos silloin Saudissa...mikä se meidän lempikappale oli?
Gerry kysäisi.
--Ootas...se oli Stevie Wonderin "I just called to say I love you"!
Jussi vastasi
--Niin oli!
Gerry vastasi.
--Ja sinä olit niiiiin romanttinen,että puhelimessa lauloit sitä minulle,kun olin Faisalissa osaston keittiössä kahvilla..ja kaikki muut hoiturit kuulí sinun jodlauksen!
--Amerikkalaiset hoiturit kehuivat,että Charles Bronson laulaa Stevien biisiä!

--Mää en muista mittään!
Jussi kiusasi.
--Siinä viimeisessä katkaisussa multa kuoli 3 miljoonaa aivosolua..etenkin sieltä romanttisen memorybankin puolelta.
--Sitten sinä lauloit sitä Stevien toista biisiä kuin Sinatra..meinaan Latelyä---"Lately I've been staring in the mirror,very slowly picking me apart...."
Gerry kiusotteli lisää.
--Jooo...mutta se olikin kankkuslaulu..etenkin silloin,kun nuppi on kahdelle jaollinen!
Jussi nauroi.
--Hei Dad....lopetas nauraminen!
Gerry keskeytti.
--Minun täytyy kiirehtiä 25:n bussille,muuten en pääse Bethnal Greenissä sairaalaan bussiin ja joudun kävelemään kolme korttelinväliä!
--Mom dear...voisitkos antaa mulle 15 puntaa,kun käväisisin Ilfordin kirppareilla katsomassa jotain älppäreitä tuohon Philipsin levariin,minkä me ostimme Hackneyn romutorilta?
Jussi aneli.
--Mulla on fikassa vain sadan peson seteleitä!
--Yhmmm!
Gerry murahti,työntäessään käsiveskastaan rypistyneitä seteleitä Jussin kouraan.
--Äläkä osta Stella enempää kuin kaksi purkkia...tiedän ,että pojat naukkaa taas Jack Danielsia illalla!
--Ei..minun pitää mennä nyt!
--Jos Charelille ja Manololle syntyisi tyttölapsi,niin se varmaan ristittäisiin Danielaksi.
Jussi lisäsi.
Gerry moiskasi Jussin poskille pari besobesoa eli kuivapusua huulten edes koskettamatta,ettei meikki ja huulipuna sotkeutuisi.
Ulko-ovella Jussi helssasi Mommya sanomalla perään:
--Mennäänkös huomenna Romfordin torille...tarttisin nahkajakun kirpparilta..5 puntaa budjettina?
Vaimo hävisi sadetihkuun edes avaamatta sateenvarjoaan.
--Omituinen tapa noilla filsunaisilla käyttää sontikkaa!
--Sateella ne ei kehtaa avata varjoa,mutta annappas auringon paistaa,niin jokaisella on parasoli pään päällä!?


Jussi jäi istumaan vuoteelle katsomaan Irakin uutisia,ulko-oven läiskiessä neljä kertaa kiinni,paksun hoituriparin viimeisenä lyllertäessä ikkunan ohi,hiukset märkinä pysäkille.
--Home alone!
Jussi huudahti.
--Parasta ottaa unta kaaliin tähän jetlaggiin,että tokenisi katsomaan jälleen itä-Lontoota kirkkain silmin!

                                           Lately.Stevie Wonder

Quiapon kirkko.Land of Promises.Filippiiniläiskirjeet

Alms for the Poor
Juhart 2004
Quiapon kirkko 1957
2015.01.06
(Tänään  taas on se kuuluisa vuotuinen Mustan Nasaretilaisen muistomarssi Manilan Quiapon kirkkoon,josta olen kirjoittanut v.2005)


2005.01.06
Palaan Suomikirjasta Filippiiniläiskirjeisiin,koska viime viikolla Manilan Quiapon kirkossa vietettiin Mustan Nasaretilaisen vuotuista muistojuhlaa,mihin osallistui lähes 4 miljoonaa manilalaista.Mustan Nasaretilaisen  puukuvaa kannettiin kulkueessa Mendiolan sillalta Quiapon katedraaliin sankassa väentungoksessa ja koko prosessi kesti lähes 12 tuntia.
Juhlinta päätyi messuun.
Tarinani kertoo filippiiniläisen perus-Juanin suhdetta uskoonsa ja filippiiniläiseen katoliseen kirkkoon,mikä elää traditioissaan vielä konkistadoorien aikaa .


Blessings from Black Nazarene
Juhart 2004
Juan on syvästi uskovainen ja uskollinen kirkolleen.
Hänen uskonsa seisoo Mama Maryn patsaissa sekä Mustan Nasaretilaisen puuveistoksissa,joille aika on kaivertanut ebonipuuhun kiinalaiset vinot silmät.
Pappilan Jussin körttiusko taas seisoo pappilan salin korkkimatolla lapikkaissa,kotikutoisessa sarkapuvussa sekä tuohikontissa.
Pappilan Jussin avioliitto filippiiniläisrouvansa kanssa toi kotiin katolilaisuuden ja luterilaisuuden pyhän allianssin,kummankaan aviopuolison puuttumatta toisensa vakaumukseen...jos sellaista sitten oli olemassa.
20 vuoden työrupeaman jälkeen Saudi Arabiassa pariskunnan Manilan Molave Avenuen kodissa tuoksahti arabialainen suitsuke muistona asumisesta korttelimoskeijan kyljessä Riyadhissa.
Monen Molave Avenuen talossa vierailevan manilenjon kysyessä papinpojan uskoa arabialaisten tuoksupuikkojen aromeja nuuhkien,Jussi vastasi lonkalta,että pariskunta oli jälleensyntyneitä muslimeja...Born Again Moslims..
Vastaus sai kysyjiltä leukaluut tipahtamaan rinnuksille.

Juanin uskoon liittyy jo pakana-ajoista kulkeutunut animismi.
Filippiinit sattuvat myös olemaan kaakkois-Aasian ainoa katolinen maa.
Juanin kirkko ei ole muuttunut sitten konkistadorien ajoista opeissaan eikä rituaaleissaan.
Avioerot sekä abortit ovat kiellettyjä,vaikka kaiken kieltävässä uskossa kaikki on mahdollista.

Quiapon kirkko Manilan sydämessä on esimerkkinä kirkon vaikutuksesta ynpäristöön ja päinvastoin.
Quiapon katukäytävät ovat kodittomien kiertävien Taon Grasojen eli ns. pesytymättömien hullujen sekä pikkukonnien kotina.
Tätä kansanluokkaa senaattorit ja kongressimiehet kutsuvat suureksi peseytymättömäksi kansanluokaksi..."The Great Unwashed".
Kirkon edessä seisoo kilometrin pituinen katu suoraan synninpäästöön.

Quiapo Lanzones Vendor
Kaupungilla on hyvätkin ihmisensä,mutta liukkaat ja rasvaiset ovat antaneet alueelle oman maineensa.
Usko ja taikausko seisovat käsikädessä kirkon portailla.
Rikos jakaa kirkon ympäristön pieteettisyyden kanssa.
Köyhyys roikkuu risaisina rätteinä katukauppiaan kerskan yllä.
Vanha seisoo nuoren vieressä tungoksessa.
Prinssi sekä kerjäläinen parkkeeraa ajoneuvonsa MacDonaldsin eteen...yksi Mercedesin ja toinen Carotellan eli roskakärryn.
Quiapo on levoton,ajaton sekä kiivas.
Sen raaka voima sekä puhtaus,viha sekä rakkaus,hyväntekeväisyys sekä rosvous,painajaiset sekä muistot ovat Juanin ikuisia ystäviä.
Quiapo alkaa ja loppuu aamutuimaan.
Muitten vielä nukkuessa Quiapo on jo tekemässä unelmistaan totta.
Elämän bisness nousee huippuunsa torilla jo ennen auringon nousua,huuman ollessa täydessä vauhdissa.
Jos synti on aikaisin jalkeilla,niin on myös rukouskin.
Neljältä aamulla kirkon ovet avataan,ensimmäisten rukoilevaisten astuessa pääkäytävälle.
Moni pesemätön on jo noussut pahvivuoteeltaan katukäytävältä,rahvaiden pitsihuivisten matruunojen nypistellellessä rosarioitaan eli rukousnauhojaan merkkihajuveden tuoksuisina parasolien suojassa.
Äkkiä kirkkosali on täynnä Herran palvelijoita..mennen,tullen,polvistuen ja polvillaan.
Jokaisella on mielessään ajatus toivosta,halusta ja kaihosta,mikä oli tuonut rukoilijan Mustan Nasaretilaisen luokse.
Kirkosta ulos astuttuaan rukoilevaiset ohittavat jalkakäytävällä talismaanien myyjiä.
Katu on katolisen uskon vastakohta,ennustajamummojen ja käärmeenöljykauppiaiden tarjotessa tulevaisuutta sekä tautien parannusta,monen sivuartistin leikkiessä koobrilla sekä kyykäärmeillä.
Usea tukeutuu ennustajamummoon,joka voi loihtia takaisin harhautuneen poikaystävän tai erehtyneen aviomiehen.
Kirkon muurin viereltä voi ostaa kipsisiä,liikennesaasteen mustaamia pyhimysten kuvia,arpalippuja,pähkinöitä,rukousnauhoja sekä medaljonkeja...ja tietysti kirkossa poltettavia kynttilöitä.
Pienestä maksusta joku mummo voi rukoilla asiakkaan ja oman itsensä puolesta.
Kotirouva voi ostaa muutamalla centavolla kynttilän rukoillakseen vaikka miljoonapottia lotossa taikka raha-arpajaisissa.
Omituista,ettei Kristus ole heittänyt rahanvaihtajia ulos temppelistään?

Quiapo Church in 1960s
Jos Herra ei sattumoisin ole kuullut rukoilevan pyyntöjä,tämä voi kääntyä kirkon edessä uskossaan katukauppiaan puoleen,turvautumalla johonkin talismaaniin tai tikkupuskaan.
Unelmat ja parannukset ovat kaupan Quiapossa.
Yrttikauppiaat tarjoavat laventelia kylpyyn,sitruunaruohoa ryppyihin seka rosmariinia sydämentykytyksiin.
Juan voi myös ostaa tuoksukynttiläpystejä,joita polttaessa kaikki kivut kaikkoavat,tai voitelevia öljyjä,mitkä poistavat pahimmat säryt...jopa parantamalla särkyneen sydämen.
Toiset kauppaavat siemeniä sekä helmiä itsepäisiä vaivoja vastaan:
hainhammasta korallihaavoihin,gitaa kuukautiskipuihin sekä sambongia ympärileikkaushaavojen parantamiseksi. Sibuhaota eli sipuliruohoa taas otetaan anemiaan,makabhayta ihotauteihin ja akneeseen tai väärinkäytettyyn vaginaan.
Näin katolinen kirkko sekä taikausko hoitavat käsikädessä sielun ja ruumiin vaivat!


1930-luku.Nostra senor Jesus de Nazarean-
patsasta kannetaan Quiapon kkirkkoon
Ihmetekoja
------------------------
Filippiinoilla on aina ollut ihmeellinen kyky nähdä kaikenlaisia ilmestyksiä ja uskoa niiden olevan merkkejä taivaasta.
Kerran Neitsyt Maaria oli ilmestynyt kurkkaamaan pilven reunalta auringonsäteiden välistä luvattua kansaansa,aivan kuin rautaperhosrouva Imelda Marcos oli kerran ennustanut.
Useassa pikkukirkossa Neitsyt Maarian patsas on vuodattanut verisiä kyyneliä rinnuksilleen,saamalla tuhatpäisen pyhiinvaelluksen paikalle.
Useassa tapauksessa veri oltiin todettu karamelliväriseksi vedeksi.
Eräässä palmulehdossa yksi banaaninpoimija oli nähnyt Kristuksen partaiset kasvot palmupuun kaarnassa.
Tapaus sai aikaan suuren pyhiinvaelluksen hedelmätarhaan...aivan kuin Eedeniin.
Sadevesi,jonka banaaninpoimija oli kerännyt banaanipuun lehdellä pulloihin,myi hyvin parantavana vetenä raajarikoille ja kroonikoille,vaikka siihen oltiin sekoitettu kraanavettä.
Banaani-Eedenistä sairaat palasivat koteihinsa terveinä,raajarikot ilman keppejä ja kainalosauvoja,hullujen tullessa neroiksi.
Jälkimmäisessä tapauksessa on vain hiuksenhieno ero hulluuden ja nerouden välillä..
Sanotaan,että jos Aatami ja Eeva olisivat olleet kiinalaisia,he olisivat syöneet omenan sijasta käärmeen.
Uskossakin osataan huijata.

Eräs pikkuseurakunnan padre yritti saada kissanpoikaansa alas bambupuusta kirkon takapihalta.
Kissanpoika oli peloissaan uskaltamatta tulla alas.
Puu ei ollut tarpeeksi vahva kiipeämiseen,jolloin padre päätti sitoa manilaköyden puun rungon ympäri ja kiinnittä toisen pään kuplavolkkarinsa takapuskuriin.
Ajaessaan hiljaa ykkösellä eteenpäin bambupuu taipui alaspäin kuin filippiino-Juanin luonne.
Katsoessaan takaikkunasta,että puunlatva oli lähellä maata...köysi katkesi.
Kissanpoika lensi taivaalle harmaana rakettina täysin näkymättömiin.
Padre rukoili ratissa,että Herra ottaisi luonnonkappaleen huostaansa kissojen taivaaseen.
Hänestä tuntui kauhealta ,että oli aiheuttanut lempikissansa kuoleman.
Myöhemmin kerran käydessään paikallisessa palengkessa eli vihannes-lihatorilla padre tapasi korttelin kuuluisimman kissanvihaajanaisen lastaamassa Whiskas-kissanruokaa ostoskassiinsa.
Padre kysyi naiselta,oliko tästä lopulta tullut eläinystävä.
Nainen kertoi,että hänen pikkutyttönsä oli rukoillut Herralta omaa kissanpoikaa.
Äiti oli ollut kovasti kakkaavaa ja pissaavaa olentoa vastaan,mutta rakkaudessaan lastaan kohtaan hän pyysi tyttöä menemään puutarhan grottoalattarille rukoilemaan Luojalta,jos tämä antaisi kissanpennun.
Tyttö polvistuessaan alttarin edessä näki yhtäkkiä harmaan kissanpojan lentävän ilman halki jalat harallaan tätä kohti.
Kissa laskeutui kissantavoin nelinkontin nurmikolle.
Ihme oli taas tapahtunut!
Älä koskaan aliarvioi Herrasi huumorintajua!


Oliko Jeesus se oikea taivaallinen kiusaaja?
Eräs jesuiittipappi kysyi seurakunnalta maaseutukirkon saarnastuolista.
Ilmestyttyään ylösnousemisensa jälkeen Maria Magdalenalle,apostoleilleen sekä kahdelle opetuslapselleen Emmauksen tiellä.....Herra yhtäkkiä hävisi ilmaan.
Nämä olivat ilahtuneita Herransa ilmestymisestä,mutta ymmällä hänen katoamisestaan.
Kuitenkin Herran katoaminen askarrutti heitä.
Opetuslapset matkallaan Emmaukseen tunsivat itsensä masentuneiksi ylösnousseen Kristuksen lohdutettua heitä,silti kummankaan tuntematta Häntä.
Vasta myöhemmin hyväksyttyään kutsun syödä ehtoollista yhdessä he tunnistivat Herran......jolloin Herra taas katosi.(Luukas 24:31)
Leikkikö taivaallinen hovinarri opetuslastensa kanssa kuurupiiloa?

Siitä syystä filippiinot katsovat useasti taivaalle..ei säätiedotuksen ennustaman taifuuni Auringin takia,vaan etsimässä sitä reikää pilvenlongassa,mistä Herra on kerran astuva alas luvatun kansansa filippiinojen keskuuteen ja uuteen Jerusalmiin..
Maan entinen rautaperhosrouva Imelda Marcos oli kerran lausunut,että Luojalla on Manilan yläpuolella pilvenrako,mistä Hän katselee alas Luvattua Kansaansa.
V.1986 Ruusuvallankumouksessa Marcosin perhe joutui pakenemaan maasta lupaustensa rikkomisesta Havaijille.
Filippiinot alkoivatkin kutsumaan maataan Luvatun Maan sijasta Lupauksien Maaksi...Land of Promises.

Quiapon kirkon katumyyjiä

torstai 19. tammikuuta 2012

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff. 5.


SSO:n kulma 1955
Fiodor asteli mietteissään Postinkulman suojatietä Osuuskaupan uuden tavaratalon kulmalle törmäämällä naistenpyörällä ajavaan Matias Kovaleffiin keskellä ajotietä.
Matias melkein kaatoi vapaaherran kumoon asvaltille,mutta Fiodor ponnahti pystyyn kuin teräsjousi ja puhdisti lahkeitaan ja fedoraansa katupölystä.
--Ooksie Fiotori ja valkovapaaherra täysin sokkee,kunnet nää,että pyöräilijöil on etuoikeus?
Matias nälvi Fiodorille.
--Njet..njet..em mine ole soke ole,mut sinä aja ylle kun yks bolshevikpiru Petrogradin ulitsal!
Fiodor vastasi tuohtuneena.
Matias pisti jalkansa polkimille ja suoristi lippalakkinsa repsottavan lipan eteen ja vastasi:
--Emmie kerkii kunnella marskin ja tsaarin peräreiän nuolijan puhheit,kun miul on kiire työväentalol kuunteleen totuuksii vallankumouksest!
--Se Nikita puhhuu paskaa Stalinin vainoist...miul Jooseppi on Leninin jälkeen maailman suurin proletariaatin itoli...!
--Siunlaiset valkopaskat olis pitäny tappaa jo kumouksen enspäivin!

Matias polkaisi pyöräänsä eteenpäin alkamalla kitkuttaa ruosteisin ketjuin osuuskaupan maatalaousosaston myymälän kulmalle,väistämällä hätäisesti tavaratalon talonmiehen punaisen pikku-Fergusonin keulaa,mikä etukauha ylhäällä tunki portista kadulle.Talonmies oli menossa peräkärryin Vuohensaaren kaatopaikalle tyhjentämään pakkausjätekuormaa.
Fiodor kuuli Matiaksen kiroilun kaikuvan kivitalojen seinistä aivan tavaratalon kulmalle asti,jatkaessaan ryhdikkäänä matkaansa kohti valokuvaamoaan.
Hän lopulta pääsi valokuvaamonsa eteen,mikä sijaitsi pitsipuuleikkauksisessa puutalossa Hotelli Saloa vastapäätä.Rakennuksen omisti eläinlääkäri Jääskeläisen,jonka päärakennus ulottui pitkälle Maariankadun puolelle.

 Fiodorin valokuvaamo vasemmalla.
Juhart 2010
Valokuvaamon puuoven lasi-ikkunassa luki  haalistunein kultakirjaimin:
Ateljee Irina
(F.Smirnoff)
5 Ulitsha Aleksandraskaya
Alexandergatan 5
Aleksanterinkatu 5
Tel. 24 växel

Aukaistuaan oven Fiodor kävi hakemassa tiskin takaa pölyrätin ja ryhtyi puhdistamaan ovilasia,minkä paikalliset pikkupojat olivat töhrineet rasvaisilla nenillään.yrittäessään tiirata,mitä mielenkiintoista vallokuvaamon sisällä näkyisi .
Joku oli yrittänyt kynnellä taikka linkkuveitsellä raapia lehtikultaakin kirjaimista.
Läheisen palokunnantalon kulmasta Aleksanterinkadun kyltit olivat kadonneet venäjän- ja ruotsinkielisinä v.1955,kadunnimen vaihduttua Asemakaduksi,mutta Fiodor ei raaskinut muuttaa osoitetta liikkeensä ovi-ikkunasta ,halutessaan pitää sen kirkkaana muistona Irinalleen.
30-luvulla joku oli maalannut punaisella öljymaalilla lehtikullan päälle kuvan ihmisen peräpuolesta,mihin punainen sirppi oltiin lykätty pystyyn.Sama taiteilija oli kömpelösti maalannut kaksipäisen kotkankin,mikä Fiodorista muistutti kahta kananpojan päätä,joidenka silmät olivat äksinä.
Fiodor oli käväissyt Raatihuoneenkadun poliisikonttorilla ilmoittamassa töhrimisestä,mutta päivystystiskin takana istuva vanhempi konstaapeli Kaljunen oli vain hirnunut valokuvaajan kuvausta taideteoksesta..
Kaljunen kyllä oli vakavoituneena vastannut:
--Kylmaar me ensteks tutkita enneskun hutkita,kuvvaan saara se ilkvallantekijä kiine..
--Mää kirjaan asjan tähä päiväkirjaan ja yritän panna ton Lehtisen Jalmarin,meitin passikonstaapelin runtaaman sitä korttelii enämpi ympärs..
--Jalmaril kyllon täys tyä hotellin juopposten taluttamises kammarill,mutt kylme autetaa vapaaherraa täss asjas..
--Ne koijarit voi hyvinki olla itäkauppalan poikkii,jokka yleensä tuhriva katukylteiki ja kerra me kärytettiin ne irrottamast kruuvimeisselill prankkarin seinäst venäjänkiälisen karunkyltin...onneks kruuvit ol läpiruasttess..
--Asjast toisse..herra vapaaherra...te tunnes Tattari-Paavon..sen Petetriinin Pavelin,joka assuu Lukkarpakal ja sillon nahkliike Osuusliike Tähkän viäres Kirkkokarul.
--Paavo on mehemettiläinen..ja joku konna oli tuhrinu sen liikke ikkunan paskal ja piirtäny sill fönsteriin pualkuun....
--Tähkän talkkarinfrouv Kranluntin Siiri oli olnu näkevinäs Kusnetshoffin Matiaksen polkemas pirummoist faarrttii naistenpyöräl paikalt poies...
--Se ol just soran jälkke vuan nelkytkuus..



                                         Hopeinen kuu.Olavi Virta

Aurinko oli jo laskeutumassa rautatieaseman poppelien ja ikitammien taakse,yhden vaihtoveturin kolistellessa Högforsin venttiilitehtaan pistoraiteella,kun Fiodor oli sulkemassa valokuvaamonsa ovea.
Hotellin salista kuului Onni Gideonin tanssiorkesterin aloittelevan iltasoittoaan,tenorisaksofonin hakiessa Hei Mambon eli Mambo Italianon säveliä.


                                     Mambo Italiano.Dean Martin

Fiodor nostaessaan tiskin klaffikantta säpsähti näyteikkunan särkymiseen ja takaseinällä jokin osui raamitetun daguerre-valokuvan lasiin.
Lasinpaloja putoili uuden rainakoneen päälle.
Fiodorin katsahtaessa seinälle Irinan valokuvan lasi oli särkynyt ja kuvan vyötärön kohdalta kulki eri suuntiin hämähäkin seittimäisiä säröjä kohti kehystä.
Fiodor musiti ottaneensa kuvan upouudella Leicallaan vuoden 1911 kesällä kannaksen huvilansa puutarhassa.
Kohotettuaan päätään tiskin alta hän näki korkkimatolla pioneerihuiviin käärityn kivenmurikan.
Kiiruhtaessaan säikähdyksestä selvittyään ulko-ovelle hän ei nähnyt sieluakaan Asemakadulla,mutta palokunnantalon kulman takaa kuului ruosteisen pyöräketjun kitinää sekä hörönaurua.

Fiodor istui poliisikamarin päivystyshuoneen puupenkillä,konstaapeli Kaljusen lukiessa tiskinsä takana paikallislehteä pyöreät mammankakkulat nenällään.
Päiväsellistä kuului avainten kilinää ja lukon avausta sekä oven narinaa.
Valokuvaaja oli soittanut liikkeestään välittömästi kamarille,jolloin kauppalan ainoa poliisipatrulli sattui olemaan paikalla,Ford-maijan seistessä Raatihuoneenkadulla poliisikonttorin edessä.
Patrulli sattui myös olemaan käskynjaossa.
Kaljunen oli pistänyt hälytyksen päälle ja maija oli ajanut sirrat huutaen toripuiston käytäviä pyörätielle,mikä johti rautatiesillalta Vähäjoen sillalle,minne Matias oli polkemassa hurjaa vauhtia kuin Helisnummen hullu pyörävirtuoosi Raine.
Maija sai tönäistyä Matiaksen pyörineen ennen Vähäjoen siltaa villiintyneeseen heinikkoon .
Matiaksella oli tönäisystä mennyt taju kankaalle.

--Tunneteks te vapaaherra tän tyypin?
Kaljunen kysäisi lehtensä yli,nuoremman konstaapeli Lehden pitäessä Matiasta niskasta pystyssä.
--Da..Da..kyl minä tunne mies...se uhkas minu tänä paskona... avot..päsjäsenä..punasel revanshilla..kun mine ole valkoemigrantti Petrogradista...
Fiodor vastasi pannessaan monokkelin vasemman silmälulmansa alle.
--Elä sie starikka vaahtoo liikoi..jollet miun käellä katoo kauppalasta,niin miun toverit hoitaa tuollasen paskan vaikka kintut eellä pystyhautaan!
Matias melskasi.
--Nonnoh Kovalehvi....eipäs uhkailla..siitä tulee lisäkakkua!
Kaljunen varoitteli.
--Taitta tääl meirän kirjois olla kymmenii ennen ratkasemattomii jutui..tuhotöit ja yksitysomaisuuren töhrimissii,mikkä tuppaa olemaan sun käsialaas Kovalehvi!
Kaljunen torui vangittua kakkulat otsallaan.
--Kuule Matias...sun uures korisas sää saat tuhrii paskaa seinil,miten vaan tahrot!
--Ulkopihal piikkilankairan ja  tiilimuurie sisäll sää saas heittä kuulaa vaik kalteriakkunoist sissään!
--Lehti...viekääs Matias nukkumaan pahnoil..tää asja on melkkes klaari !


--Spasiba..spasiba..komissar...dobre pasko!
Fiodor kiitteli Kaljusta ja toivotti hyvää pääsiäistä samalla seistessään poliisikonttorin ovella harmaa fedora ehkä pikkaisen keikarimaisesti kallellaan teräksenharmailla hiuksilla.
Konstaapeli Kaljunen huusi perään  Fiodorin laskeutuessa portaita alas kadulle:
--Dasvidanja vaan teitil....mää tulen pääsiäisen jälkkeen mun muij..meinaan frouvan kans ottama oikke potrettikuvan teirän turios...!
--Ollan oltu kolkyt vuat niinkus yhres..ja sitä pitäs kuulema frouvan miälest fiirata oikke kuvien kans!
Fiodor vastasi:
--Da..da..mine tarjo teile oiken pashakakun liiton kunjaks!
--Se on päsjäsherkku Petrogradist..vähän makjanhapan..niinkuin avioliitto..


Fiodor seisoi Suojeluskuntatalon läheisellä Vähäjoen puusillalla.
Hän katseli ruskeavetisen joen virtaamista Salonjokea kohti. Kauempaa hän näki joen vasemmalla puolella toisen sillan kulmassa,miten autokorjaamon ikkunoista säihkyi hitsauksen välkettä kuin ilotulituksessa.
Suojeluskuntatalolta tai nykyiseltä käsityökoululta kuului kudontapuiden kolinaa ja kauempaa Rummunlyöjänkadulta Lammervon housutehtaan teollisuusompelukoneiden sähäkästä surinaa.
Housutehtaalla tehtiin sunnuntaina ylitöitä ilmeisesti jonkun kiireellisen tilauksen takia.
Katuvalot olivat syttyneet jokirannan katutolppien valojen muistuttaessa kiinalaisilta lyhdyiltä.
Fiodor nojasi sillan kaiteeseen silmät suljettuina kuvitellessaan seisovansa jollain Nevan sillalla.
Hän kuuli vain jokivirran solinaa.
Hän alkoi hyräilemään Moskovan valoja,säpsähtäen itsekin,että joku moderni venäläishitti oli tarttunut kiinni...ja vielä moskovalainen.
Ajat olivat muuttuneet Fiodorinkin fedoran alla.


                                      Moskovan valot.Georg Ots

maanantai 19. joulukuuta 2011

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff 4.Suomikirja.

Kauppala ennen maailmansotaa.Linja-autoasema sijaitsi torilla vuoteen 1954 asti.
Kauppala näytti melko samanlaiselta vielä 50-luvulla.
Pääsiäispyhä 1958
-----------------------------------
Pääsiäissunnuntaiaamuna valokuvaaja ja vapaaherra Fiodor Smirnoff oli aloittanut pyhäpaseerauksensa Röykkälänmäeltä alas kohti Vähäjoen siltaa.Tarkoituksena hänellä oli käydä poikkeamassa Asemakadun studiossaan kehittämässä pari hääkuvaa,jotka asiakkaat halusivat noutaa tulevan viikon alussa.
Paastoajan päätökseksi hän olisi mieluiten jäänyt kotiin syömään pashaa,kulitshaa sekä nauttimaan pikarillisen makeata kagoria,missä ortodoksisena traditiona yhdistetään symbolisesti Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri.Pääsiäinenhän venäjäksi on pasha sekä samalla kakkulaji,kuten kulitsha,mikä on tornimainen pullakakku,joka sisältää sukaatteja tai rusinoita.
Luterilaiset taas pieteettisen katuvina käyvät ehtoollisella nauttimassa symbolisesti kitalakeen tarttuvia öylättejä,mikä huuhdotaan kurkusta alas halvalla ja makealla kirkkoviinillä.
Igor oli aina ihmetellyt luterilaisten itseänsä kiduttaminen pääsiäisenä paaston päättäjäiseksi,mitä juhlistetaan  epäilyttävän lehmänjätöksen näköisellä mämmillä kerman kanssa kyytipoikana nielemällä.
Pajunkissoja hän kyllä oli käynyt noukkimassa kunnalliskodin tien varrelta keittiön pöydälle kristallivaasiin ja asettanut piirongin pitsiliinan päälle ainoan kalliin omaisuutensa,pienen kullatun Faberge-munan,minkä eräs suomalainen kultaseppä Fabergellä oli taiteillut Smirnoffeille tilauksesta Pietarin ateljeessa.
Fabergella luotettiin suomalaiseen kultaseppätaitoon ja Carl Faberge itse oli oppinut taitonsa isänsä Gustavin suomalaisen työnjohtajan Ristiinassa syntyneen Hiskias Pendinin opissa.

Hän muisteli kävellessään,että vuoden 1942 pääsiäisilma oli ollut yhtä kaunis ja lämmin,talitinttien jo herättyä tirskuttamaan riippakoivujen oksilla. Nyt kävellessään Rummunlyöjänkatua pitkin tintit tervehtivät häntä titityillään Pelkosen talon pihan ikitammien oksilta.
Silloin vuoden 1942 pääsiäisviikolla hänet oltiin komennettu sotilasvirkamiehenä ja tulkkina Hämeen lääniin erääseen kartanoon kuulustelemaan venäläisiä sotavankeja.Vankijoukko oli koostunut erilaisista venäläisheimoista,josta löytyi kaikenlaisia kansankerroksia tseremissien ja Äänislinnan yleisen syyttäjän väliltä.
Nälkiintyneenä vankileireiltä saapuneet vangit olivat päässeet lihoamaan kartanon hyvistä ruuista,mutta pelkäsivät paluuta vankeinvaihdossa Neuvostoliittoon,missä odotti joko vankeus taikka karkoitus Siperiaan,joskus jopa teloitus suomalaisten kanssa veljeilystä..

Fiodor käveli arvokkaasti kävelykeppiään heilutellen  Rummunlyöjänkatua pitkinPelkosen talon lauta-aidan vierustaa.Päässään hänellä oli vaaleanharmaa fedora ja yllään samanvärinen liivipuku,jonka musta samettikaulus kiilsi kuin piisamin selkä patotyömaalla.Valkoisen pystykauluksisen paidan ympärille hän oli solminut viininpunaisen rusetin,mitä kauppalassa kutsuttiin Vihtorin mirriksi ja Vihtorin propelliksi.
Mustien nahkakenkiensä päällä hän käytti harmaita mustanappisia kalvossäärystimiä kuin Uuden Suomen Vihtori ja Klaara-sarjakuvan Vihtori.
Amerikkalainen Jiggs and Maggie-sarjakuva ilmestyikin ensikerran v.1913.
Fiodorin pukeutumistyyli tuli suoraan 1910-luvulta,missä hän eli muistoissaan.

Vihtori ja Klaara
Fiodor oli harvoja kauppalan herrasmiehiä,jota vastapuolen pappilan talon päädyssä asuva leskirouva fru "ingenjörskä" Paulina Martelin ihaili kaukaa todellisena "jentlemannina"
Herrasmiehenä Fiodor tervehti hattuaan nostaen Pelkosen talon edessä katuluutaa heiluttavaa mustamekkoista ja huivipäistä Pelkosen mammaa,joka peruutti leveällä perällään valokuvaajaa kohti.
Mamma oli luutimassa koiranpaskoja ja hevosenmunkkeja kuuppalapioonsa.
--Hjuva päivä ja Päsjästä madame Pjelkonen!!
Huonokuuloinen Pelkosen mamma kivahti takaisin:
--Mullei ol kuulkkas silmii peräsän kuin toi yks ruskkee ett mää näkisin....ai te oles vappaherra Smirnohvi..no yrittäkkäs asttuu ton sihvelin ohitte,ettei koiranpask tartu patinoihi!
Fiodor tervehti vielä kerran hattuaan nostamalla ja upseerimaisella niskanykäyksellä:
--Hjuva Päsjäst!
Pelkosen mamma vastasi käsi huivin päällä korvanlehteä kupittamalla:
--Emmää nyte täss ijäs enää mittä hyvä ol pärstäst!
--Te vappaherra Smirnohvi oles sitt aikmoine koijari!
Mamma vielä kopautti luudalla pehmeästi Fiodoria persuuksille.
--No menkkäs nyte siint pyhäromenaatilles...!

Kelloseppien kulma Helsingintien ja
 Rummunlyöjänkadun risteyksessä.
Juhart 2008
Fiodor nosti vielä kerran hattuaan mammalle katsahtamalla taaksensa.
Vastapuolen pappilan erkkeri-ikkunassa seisoi seurakunnan kappalainen mietteissään valkoiset liperit kaulassaan,ilmeisesti kertaamassa mielessään vielä kerran Pääsiäispyhäsaarnaan sanomaa.
Päästessään Helsingintien kulmaan Fiodor tarkasti hopeisen taskunauriinsa Pesosen kello-ja kultaliikkeen tähtiraamisesta mainoskronometristä,minkä taulun olivat katupoppelin oksat puoleksi peittäneet.
Kello näytti viittä vaille yhdeksää.
Hän mietti ,että käytyään valokuvaamossa kehittämässä muutamat vihkikuvat,hän voisi istua jokirannan puistonpenkillä katselemassa vernissattuja moottoriveneitä,joita omistajat toivat jokirannan suun pienvenetelakalta siltojen välissä sijaitseviin vuokrattuihin pollaripaikkoihin.
Näin hän oli tehnyt ennen vallankumousta Irinansa kanssa Nevan rannalla pääsiäispyhinä Petrogradissa sen jälkeen,kun olivat käyneet sytyttämässä Iisakin kirkon alttarin eteen kynttilöitä Smirnoff-suvun edesmenneille kuolleille sieluille.Yleensä he olivat nousseet jo aamuviideltä messuun ja hän oli kuvannut Kodakin Brownie-laatikkokameralla jokikanaaleita ja Irina oli pystyttänyt akvarellitelineensä Nevan ikuistamiseksi kankaalle.

Ratsumies.Surikov.Taustalla Iisakin kirkko.
Fiodor jatkoi kävelyään kauppalan siltaa kohden kuullessaan takanaan pikkukirkon kellojen aloittavan kumahduksiaan.Hän ei eroittanut harvoja lyöntejä kuolinkelloista tai alkavasta pääsiäisjumalanpalveluksesta.Ylösnousemuksesta kummassakin ilmeisesti suntio soitteli ja Fiodor teki tottumuksesta ristinmerkin rintaansa nahkakäsineellään.
Sillalla hänen ohi ajoi länsikauppalasta ulos aamuvirkkuja pestyillä autoillaan.
Niiden panoraamatakaikkunoissa nenät littanina näkyi pyöreitä ja hyvinsyöneitä lapsenkasvoja,punarusettipalmikoita ja jenkkitukkasingleerauksia kielet ulkona, sormien pyöriessä korvalehtiä hörötellen.
Näin ne nykylapset kunnioittavat vanhempia ihmisiä,Fiodor ihmetteli,jollaisesta hänen lapsuudessaan joutui rangaistukseksi pimeään komeroon tuntitolkulla ilman ruokaa.
Autot ilmeisesti olivat ajamassa kauppalalaisten kesähuviloille meren- tai järvenrannalle kevätsiivouksiin ja palstojen haravointiin.

Fiodor muisteli omaa Lahdenpohjan pitsipuuhuvilaansa pohjois-Laatokan rannalla,joka Jatkosodan palkinnoksi annettiin Neuvostoliitolle.
Valitettavaa oli silti,että juuri lokakuun vallankumouksen mainingeissa hänenkin huvilansa bolshevikkibandiitit raiskasivat korjaamattomaan kuntoon.
Hänen huvilansa paikallissovietti otti pakolla päämajakseen polttamalla kaiken irtonaisen,kirjat ja huonekalut talvipakkasissa pystykakluunien lämmitykseen..
Pesissä paloivat Smirnoffien kirjakokoelmat,Pushkinin,Gogolin,Tolstoin ja Dostojevskin teosten mennessä virikkeiksi sekä punaisten perien pyyhkimiseksi uudessa vesiklosetissa. Kauniin ja kalliin englantilaisen Armitage Shanksin posliinipytyn punarosvot olivat rikkoneet kyykkiessään huovikkaissaan sen päällä täysin tietämättöminä,että sen päällä voisi istuakin. Kun tulipalopakkasissa huvilan vesijohdot olivat jäätyneet,vallankumoukselliset tekivät läjiään huoneiden nurkkiin ja lasiverannallekin.
Nämä nurkanvaltaajat olivat saapuneet aivan Moskovasta asti,kehumalla olleensa uuden aallon komsomoletseja eli nuorisoliittolaisia,mutta vanhojen barbaaristen sisäkäytöstapojensa ansiosta tuhosivat kauniin huvilan korjaamattomaksi.
Glinkan,Tshaikovsin ja Rimski-Korsakovin nuottivihot nämä käyttivät ryssänlimppunsa ja voinsa paketoimiseen sekä kivääriensä pakkaamiseen Irinan kapioarkkuun, lähtiessään jatkamaan vallankumoustaan Viipurin kautta Suomenlahden rannalle kuten Terijoelle sekä muihin rantapitäjiin,missä venäläisillä kapitalistikroisoksilla oli omat huvilansa.
Fiodorin mieleen huvilansa tuhoamisesta tulivat Gogolin v.1830 lausumat sanat,että moskovalaiset olivat vielä partasuisia venäläisiä,pietarilaisten jo ollessa hienokäytöksisiä eurooppalaisia.
Fiodoristakin moskovalaisuus osoitti huonoa makua ja maatiaisuutta,vaikka Moskovassa taas naurettiin pietarilaisille,etteivät nämä osaa puhua edes kunnon venäjää.
Hänelle Pietari oli ja tuli aina olemaan sydämessään Venäjän ainoa pääkaupunki ja kulttuurin kehto.

Kultturissa oltiin tehty pitkä harppaus taaksepäin,kaiken arvokkaan palaessa ilmiliekkeinä poroksi.
Smirnoffien Pietarin asuntokin tutkittiin ja tuhottiin bajonetein, partasuisten ja humalaisten vallankumouksellisten tanssiessa kadulla Irinan lierihatuissa ja juhlapuvuissa sekä Fiodorin silinterihatuissa että shaketeissa kuin jossain kerjäläisoopperassa..
Bandiitit ammuskelivat riemusta kiväärein sekä naganein ilmaan sekä vahingossa sivustakatsojiin suuressa proletariaatin voitonjuhlassa..

V.1920 Vappujuliste
   Pahemmin kävi Viipurin läänissä ja muualla Laatokan Karjalassa  Suomen itsenäistymisen perästä alkaneessa kansalaissodassa venäläisten omaisuudelle. Tsaarinvallan ja Bobrikoffin sortovallan aikana pelättiin suurempaa venäläistämisaaltoa ja huhuiltiin jopa Terijoen sekä Suomenlahden muiden lähipitäjien liittämistä Petrogradin protektoraattiin .Suomalainen Karjalan kannas venäläisille muuttajille oli jotain uutta ulkomaata,missä elintaso jopa maaseudulla oli korkeammalla kuin Pietarin ympäristöalueella.
Koko kansalaissota alkoi eri työläispiireissä juuri kannaksella tsaarinajan ryöstövallan kostona,missä paikalliset punajohtajat häikäilemättä anastelivat vierasta omaisuutta ja kuulustelivat pidätettyjä yhtä raa'asti kuin tsaarinvallan Okhrana.
Valkoiset voitettuaan kahakan kostoksi tekivät samanlaisia kauheuksia punaisille pidätyksillään ja vankileireillään.
Vasta kansalaissodan jälkeen venäläisten omistamia huviloita ryhdyttiin kauppaamaan suomalaisille valtasuvuille.

Nikita modernin taiteen näyttelyssä.
Juhart 2004
Nyt vuoden 1958 keväällä neljäkymmentä vuotta tsaarinvallan kukistumisen jälkeen Fiodor oli saanut ensimmäisen viestin Juri-serkkunsa pojanpojalta Vasili Smirnoffilta Leningradista,miten entisen Petrogradin kulttuurielämässä neuvostokontrollin alla oltiin uteliaita jälleen länsimaisista uusista aalloista.
Kaikki virallisesti kiellettyhän aina kiinnosti.
Nuoret neuvostointellekuellit lukivat salaa länsimaista kirjallisuutta kuten Jack Londonia,Ernest Hemingwaytä,John Steinbeckiä,William Faulkneria,Theodore Reiseriä,Sinclair Lewisiä sekä William Saroyaniä.
Kellariravintoloiden kiviseinien sisällä puhalsivat uudet tuulet kopioina Louis Armstrongin trumpetista,Dave Brubeckin kvintetistä,Dizzie Gillespien pasuunasta ja Cole Porterin pianosta.
Radioista kuunneltiin salaa Frankfurt am Mainin jenkkitukikohdan Voice of American lähetyksiä sekä musiikkia,Leningradin nuorison ollessa melkein yhtä valistuneita länsimusiikista kuin rajantakaisessa länsinaapurissa Suomessa.
Uusi rock and roll-musiikki kiehtoi,vaikkakaan sitä ei virallisesti kuullut eetteristä Suomen Yleisradiosta,Sverige Radiosta eikä edes BBC:n ulkomaanlähetyksistä.
(Vasta 60-luvuna alussa piraattiradioasemilta kansainvälisiltä vesiltä sai kuulla 24 tuntia päivässä popmusiikkia  virallisten valtioiden radiomonopolien yrittäessä lakien takaa kukistaa vapaan kaupallisen viihdemusiikin kuuntelun. )
Vasili oli kirjoittanut,että Leningradin nuoriso piti sellaisista ranskalaisista hiteistä kuten Chanson d'Amourista ja Gigistä ,amerikkalaisesta Put your Head on my Shoulderista sekä Hang down your Head Tom Dooleystä.

Pääministeri Nikita Hrustshev oli yrittänyt panna pannaan radioiden salakuuntelun agenttiensa avulla,vaikka itse Kremlissä salakuunteli ja -katseli länsimaista hapatusta kiinnostuksella vuonna 1957 avaruuteen lähetetyn Sputnik-satelliitin avulla.
Nikita oli juuri kieltänyt kirjakauppojen hyllyiltä Boris Pasternakin kirjoittaman Tohtori Zhivago-teoksen sekä Güntherin Inside Russia Today-kirjan,joita tämä katsoi länsimaiseksi hapatukseksi sekä vääristelyksi neuvostohallitusta kohtaan.
Fiodorista Nikitankaan elämä ei ollut punaisilla ruusuilla tanssimista,koska edellisvuonna 1957 Molotov ja Malenkov olivat yrittäneet vallankaappausta.
Vuonna 1958 Nikita oli jälleen saanut täyden vallan Kremlissä,mutta hänenkin pääministeriytensä keikkui vaakalaudalla..


                                  Tom Dooley.Kingston Trio 1958.
jatkuu..
  

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff 3.Suomikirja.

Pietarin Suomen asema.Finlandskij voksal.La Gare Finnois

Fiodor syöksyi kivitalon pääovesta kadulle lumituiskuun.
Hänen mielessään oli aluksi juosta sisäpihalle,missä Dureya-auto oli odottamassa valmiina,mutta aika oli pakenemiseen hupenemassa bolsheviikkibandiittien rynnistäessä perässä marmoriportaikkoa alas.
Aivan pääoven edessä nytkytti rosvojoukon DeDion Bouton-feetoni tyhjäkäynnillä.Bandiitit olivat jättäneet sen käymään tuhlaamatta aikaansa kampikäynnistykseen pakkasilmassa.
Fiodor hyppäsi autoon heittämällä nahkasalkkunsa viereen nahkapenkille ja suunnisti katua pitkin Liteiny Prospektin kulmaan kovassa  lumipyryssä,kääntymällä pohjoiseen kohti Liteinyn siltaa.
Fiodorin varapakosuunnitelmassa oli ajaa  Suomen asemalle,missä häenen entinen gymnaasikaverinsa Vasili Petrov oli palvellut asemapäällikkönä,mutta bolshevikkien otettua aseman käyttöönsä,Vasili oltiin alennettu junanlähettäjäksi.
Bolshevikkisovietti tarvitsi hänen kokemustaan aseman hoidossa,kunnes uusi asemapäällikkö ja politrukki pääsisi jyvälle uudessa ammatissaan. Suomen asemalle saavuttuaan Fiodor pysäköi auton isvossikkarekien taakse sivukadulle,kiirehtimällä aseman sivuovesta sisään johtavaan käytävään.
Vasili auttoi Fiodoria matkalipun saamisessa Viipuriin käymällä puhumassa asemasalin lippuluukulla juutalaistaustaiselle bolshevikille, asemakirjuri Viktor Fainbergille,sivauttamalla tälle luukusta lisäruplia uuden henkilötodistukseen Fiodorille,jolla sattui olemaan laukussaan ylimääräisiä passikuvia.
Fainberg oli tunnettu taitavana väärentäjänä.
Fiodor Smirnoffista oli tullut puolessa tunnissa suomalainen tukkuostaja Bernstham ,Mikael (Mikko),Maanviljelijöiden Tukkukeskus,Mikkeli,jonka bolshevikit olivat vanginneet humalassa junavartijapunasotilaan väkivaltaisesta vastustamisesta asemalla.

Tiukkailmeisen punasotilaan tarkastaessa konduktöörin apuna I luokan junaosastossa Mikael Bernsthamin lipun ja henkilötodistuksen ja murahtaessa mahorkan ja vodkan hajuisen harashoonsa,Fiodor huokaisi helpotuksesta.
Suomalaisen veturin puuskuttaessa katetulta asemalta pimeään lumipyryyn,Fiodor katsahti viereiseen vaunuosastoon,minkä ikkunan takana istui siviiliasuun pukeutunut ja viiksekäs sekä tuttu aatelismies lukemassa Leo Tolstoin Sotaa ja rauhaa.
Mies oli kenraali G.A.Mannerheim,joka oli samoin väärennetyin paperein matkustanut Odessasta Pietariin.
Kenraali oli loukannut Varsovassa nilkkansa ratsastusnäytöksessä ja mennyt lepäämään yhteen odessalaiseen parantolaan.
Kumpikaan herroista ei vielä tiennyt,että tämä olisi viimeinen Suomeen menevä juna ennen rajan sulkemista.
Suomen itsenäisyyden julistaminen oli käsillä.
Samalle Suomen asemalle oli saapunut 16. päivänä huhtikuuta 1917 Suomesta Vladimir Lenin maanpaosta.
Hän oli välittömästi ottanut komentoonsa bolshevikkiliikkeen ja haukkunut väliaikaista hallitusta tukeneet  Pravdan (Totuus) toimittajat Lev Kamenevin ja Josif Stalinin.
Lenin oli aluksi ollut maanpaossa Sveitsissä,mistä hänet oltiin kuljetettu sinetöidyssä junassa Saksan läpi,josta hän oli loikannut Ruotsiin saapumalla junalla Tukholmaan.

 Josif Stalin ja Vladimir Lenin 1919

Maalaus postimerkissä
 Leninistä
veturinlämmittäjän
kanssa.
Leninin junan
 veturinkuljettajana
 oli suomalainen Jalava.
Leninin aiemmin kutsuma "ihana georgialainen" Josif Djugasvili ja kommumistisen puolueen keskuskomitean jäsen oli vuonna 1912 ottanut itselleen Leniniltä kalskahtavan teollisuusnimen Stalinin eli Teräsmiehen.
Hänkin oli ollut Leninin tavoin "lievässä" maanpaossa Siperiassa pois tsaarin tiedustelupalvelun Okhranan silmien alta.
Oikeastaan Okhrana oli pidättänyt hänet ja lähettänyt georgialaisesta pappisseminaarista potkitun pappiskokelaan niin pitkälle,missä vain tundra kasvaa Siperian koilliseen äärikolkkaan
Maanpako alkoi v.1913 ja paikalliset siperialaiset maatyöläiset kutsuivat häntä lempinimellä "Rokonarpi-Joosepiksi".
Kolmas henkilö kommunistisessa kolmen karhukoplassa ja Stalinia lähimpänä ja mietteliäänä kaverina tunnettiin aluksi nimeltä Viatshelav Scriabinina.
Toveri Stalin risti hänetkin uudella teollisuusnimellä Molotovilla---Vasaralla.
Tsaarin armeijan sotilaallisten epäonnistumisten ja laajan ruokatarvikepulan takia "Suuressa Sodassa" monarkia tuhosi itse itsensä ja bolshevikkienkin hämmästykseksi luhistui vuoden 1917 helmikuussa.
Tilalle pystytettiin väliaikaishallitus ja Stalin palasi maanpaosta Petrogradiin,missä hän tapasi Molotovin toimittamassa Pravdaa.
Josif välittömästi otti itselleen Pravdan päätoimittajapaikan,Molotovin otettua radikaalisemman hallituksen vastaisen kannan kirjoituksissaan.
Stalin ja Lev Kamenev alias Rosenfeld,joka oli yksi Leninin lähimmistä tovereista,olivat enemmän sovittelevampia kannoissaan..
Lenin saavuttuaan huhtikuussa Suomesta Petrogradiin,otti ohjat käsiinsä Stalinilta.
Harvinaisessa anteeksipyynnössään Molotoville Stalin tunnusti:
"Sinä olit Leniniä lähimpänä...kun Leninin piti paeta Suomeen pidättämisen uhassa,mutta minä piilotin hänet (Leninin) Alliluevien lukaaliin,ajatin hänen partansa pois ja ohjasin hänet turvaan.
Leninin siskot, Anna,joka työskenteli bolshevikkien päämajassa ja Nadja odottelivat häntä iltamyöhään asti.
Minä viihdytin naisia matkimalla poliitikkoja ja lukemalla ääneen Tshehovia,Pushkinia sekä Gorkya,kuten myöhemmin luin omille pojillenikin.
Lokakuun 25. päivänä 1917 Lenin aloitti bolshevikkivallankumouksen."

Fiodor Smirnoff junamatkallaan Viipuriin kertasi mielessään tapahtumia vaipuessaan synkkyyteen rakkaan Irinansa menetyksestä.
Hän uskoi koko asuntonsa tulleen hävitetyksi bajoneteilla bolshevikkirosvojen ahneessa kalleuksien etsinnässä.
Igor Malenski oli kironnut kadulla Fiodorin sataan kertaan autonsa varastamisesta,mutta oli käskenyt yhden punarosvoista käydä hakemassa ruumisvaunun Irinan ruumiin poisviemiseksi..Hevosvetoiseen ruumisvaunuun Irina oltiin heitetty ruumiskasan päälle,jossa alimpana makasi teollisuuspohatta Barenkoff.
Pyöreäkasvoinen ja hyvin syöneen näköinen Barenkoff makasi vaunun lattialla ryppyisessä hännystakissaan ja kaulaan sidottu valkoinen kravatti roikkui sivussa silkkikauluksen päällä.Vainaja oli parisen tuntia aiemmin vastustanut bolshevikkiroistojen ryöstelyä asunnossaan ja saanut Naganin kuulan suoraan sydämensä läpi.
Irinan vieressä makasi jäätynyt kerjäläismiehen ruumis,jonka riepumainen vaatetus muistutti pistimillä keihästettyä puuvillapaalia.
Ruumisvaunun kuljettaja sulkiessaan vaunun takaovia katseli kuollutta naista sympaattisesti ja vilkaisemalla punasotilaita lausui päätään pudistaen:
--Ah te ihmiset..te ihmiset..miksi te teette toisillenne tällaista!?
--Ette ole muita kuin murhamiehiä,rosvoja,provokatöörejä,Äiti Venäjän tuhoajia ja vampyyrejä!
Punakaartisotilaat vastineeksi vain röhöttivät pienelle ja luiselle vanhalle miehelle tarjotessaan kadun vierellä toisilleen pullonsuusta ryyppyjä Smirnoffien viinakaapista evakuoimistaan P.A.Smirnoffin tsaarin kaksipääkotkaetikettisistä pöytävodkapulloista.
Eräs punasotilas viinanräkäisellä äänellään hyvästeli ruumisvaunua:
--Me niinkun sovietin teloittajina lopetettiin kolme näistä yhteiskunnan paskoista!
--Mitä vähemmän niitä on,sitä simppelimpää elo on sinulle!
--Me ollaan tapettu kolme kärpästä samalla iskulla...kummastakin yhteiskunnan loispäästä..!


 Lounaissuomalaiseen jokivarsikauppalaan Fiodor Smirnoff asettui vuoden 1918 keväällä.
Hän oli tavannut emigranttipiireissä Helsingissä erään pankinjohtajan,joka oli kertonut yhden valokuvaamon omistajan myyvän velkojensa vakuudeksi kauppalasta menestyvän valokuvaamon laitteineen keskustasta ja asuintalon Röykkälänmäestä.
Pankinjohtaja oli ottanut Fiodorilta maksuksi pienen kultaisen Faberge-munan,jolla pankinjohtaja eli herroiksi 50-luvun alkuun saakka,kuoltuaan kalkkiutuneista verisuonistaan aivohalvaukseen.

Saloa Röykkälänmäeltä 30-luvulla.


jatkuu..  

torstai 15. joulukuuta 2011

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff 2.Suomikirja.

 Pyhän Iisakin kirkko Leningradissa 1965


Vuoden 1918 tammikuussa Matias äiteineen saapuivat Suomussalmen kirkonkylään,missä osa kyläläisistä sulki oven nenän edestä avunpyytäjille.Heistä tuntui,että suomalaisten tilojen päärakennusten ovia ei aukaista kuin rautakangilla,koska harvassa talossa haluttiin laiskoja puoliryssiä karjalaisia alustalaisiksi.
Vasta viimeisenä oljenkortena Suomussalmen väliaikainen virallinen apulainen pastori Oskari Jussila sai kerätyksi varoja Kovaleffin perheelle junalipunlipun ostoon etelä-Suomeen.
Jussila oli silloin perustamassa Ranualle kunnallista suojeluskuntaa ja hänet tunnettiin porvarien kannattajana ja tulisieluisena oikeistolasipappina sekä kansalaissotaan osallistujana,jonka julistuksia jopa pohjois-Ruotsin Luulajan piispa piti paheksuttavina.
Myöhemmin Jussila palveli myöhemmin Oulun lääninrovastina sekä myös eduskunnassa kokoomuksen kansanedustajana.
Vaikka Jussila oli osallistunut siihen kuuluisaan Vienan retkeen lönnruutilaisena karjalaisen kansan ihannoinaja,hänkään ei tahtonut puolivenäläisiä karjalaisia naapurikseen.
Niitä oli helpompi katsoa etäisyydeltä.
Hän oli tavannut retkellään uutteria sekä laiskojakin karjalaisia.
Kerran häntä oli ristiretkitiellä vastaan tullut vanha karjalaistaata kaksiakselisella lantakärryillä vastaan.
Isäntä oli seisaaltaan,melkein takaviistoon kaatumalla pitänyt ohjaksilla vikuroivaa hevosta kurissa.
Kärryn pohjalla oli mitättömän pieni lantakasa,mihin tuskin talikon piikit peittyivät.
Pastori oli kysäissyt isännältä ,joka oli jo hypännyt  kärryiltä tielle ohjaksilla lautasia läimäytellen,että mikä oli hätänä,kun hevonen melkein nousi takajaloilleen pystyyn.
Isäntä  vastasi:
--"Kah hevo viku,koni viku,ei vedä,kuorma dorogal jiä!"

Lounaissuomalaiseen savilaaksokauppalaan Kovaleffit saapuivat toukokuussa 1918.Kansalaissota oli lopuillaan punaisten vetäydyttyä kauppalasta huhtikuussa,jonka perästä turkulaiset punajoukot olivat käyneet räjäyttämässä kauppalan sekä naapurikunnan Halikon rautatiesillat.
Helsingistä saapunut juna joutui päästämään matkustajat ulos Sähkö -ja Konetehtaan kohdalla pistoraiteella.
Vasta kesäkuussa rantarata avattiin uudestaan siltojen korjauksen jälkeen.
Kauppalassa eräs kaukainen Matiaksen äidin sukulainen ja puuseppä Poutanen oli tarjonnut piharakennustaan vuokralle työtä vastaan.
Matiaksen äidistä melko pian tulikin kauppalan yksi suosituimmista pyykkäreistä Matiaksen kasvaessa ulos polvihousuista isänsä näköiseksi komeaksi mustatukkaiseksi miehenaluksi.Matias kävi läpi Moision pellon alakoulun melko huonolla menestyksellä vilkkautensa takia, päätymällä sokeritehtaalle asentajan apupojaksi .
Siellä hän oppi käyntikausien välissä tehtaan koneiden salaisuuksista,kuten juurikasallassykloonien akseleiden laakereiden vaihdoista ja hänelle jopa luvattiin oikeata asentajan palkkaa.
Levottomana hän kuitenkin haki paikkaa Helsingintielle v.1934 rakennetun uuden Standard-Nobel-funkkishuoltoaseman rasvariksi.
Sokeritehtaalla hän oli syttynyt työväenaatteelle ja liittynyt kansandemokraatteihin taistelemaan porvariston diktatuuria ja fasismia vastaan.Häntä vainottiin työpaikalla tulisten palopuheidensa takia ja joskus jopa heidän mökkiinsä Moisionkosken törmällä suojeluskuntalaiset tulivat uhkailemaan kommunistien paskaisesta lopusta.
Teloitetun isänsä hän oli kieltänyt juudaksena moneen kertaan kapitalistien saappaannuolijana.
Huoltoasemalla hän ei viihtynyt kuin parisen vuotta seistyään talvisin kylmin jaloin huoltomontussa satoja rasvanippeleitä rasvaprässillä ruikkien ja jäätynein käsin mittarikentällä kauppalan herrojen ja rouvien biilien tankkeja bensapistoolillä täytellen.
Hän oli kiivastuksissaan ottanut lopputilin eräänä helmikuisena päivänä, lyödessään kassalla rasvaisen nyrkkinsä paragonlaskupiikkiin huutaessaan omistajalle:
-- Sie et kuules perkeles Noopelin kroisoksien käskymiehen kauaa elä!
--Siun savotas ei työmiehen paskanahka puhistu ees pyhäks vaikka lippees liottelis kyrpäänsä!
Matias oli siltä seisomalta marssinut pihalle rasvaisissa haalareissaan repiessään kämmenestään laskupiikkiä irti.
Punaisen veriviivan hän oli jättänyt lumiselle mittarikentälle kuin varoitukseksi.
Vuonna 1939 Nobel Standard muuttui Essoksi.

Standard Nobel-asema Nummela 30-luvulla
Sotaväen Matias kyllä kävi punataustastaan huolimatta Turun autokomppaniassa, ettei joutuisi metsäkaartiin.
Talvisodan sytyttyä hän vältti kaikenlaista aseenkäyttöä odotellessaan Isä Stalinin voitokkaiden joukkojen marssivan paraativormuin ja messinkiorkesterein Suomenniemen poikki.
Häntä ei yleensä näkynytkään muualla kuin armeijan autojen alta ja häkäpönttöjen luukuilta läpimustana rasvasta ja noesta.
Asentajakaverit kutsuivatkin häntä mustaksi punakaartilaiseksi.

Fiodor Smirnoff
-------------------------------------------
Nobel-nimi ,etenkin Nobelin veljekset tulivat liittymään Fiodor Smirnoffinkin elämään.
Fiodor oli syntynyt Pietarissa v. 1888 Pjotr ja Anna Nikolajevna Smirnoffin perheeseen.
Annan isoisä oli kuuluisan fruntzelaisen upseeriperheen poika Ivan Andrejovitsh Scherner,josta oltiin tehty kenttämarsalkka tsaarin ratsuväkeen ja isä Nikolai Proskurin oli tsaarin suosiosta saanut varakreivin tittelin.
Fiodorin isä oli nimitetty Pietarin Veljekset Nobelin (Ludvig,Robert ja Albert) yhtiön varatoimitusjohtajaksi.
Isän kaukainen sukulainen,myöskin Pjotr Smirnoff Moskovassa oli päässyt tsaarin suosioon erityisenä hovihankkijana P.A.Smirnoffin kuuluisan "valurautasillan" pöytäviinitehtaan perustajana.
Erikoisena piirteenä Nobelien ja Moskovan Smirnoffien kanssa liittyy Ruotsin kuningas Oskar.
Immanuel Nobel ,Ludvigin,Robertin ja Albertin isä oli ruotsalainen "ruudinkeksijä" ,joka oli tarjonnut keksimiään maamiinoja sekä sytytyssysteemejä Ruotsin armeijalle,joihin silloinen kenraalikunta puolustusvoimien rahapulassa ei ollut kovin innostunut.
Immanuelin onnistui myymään niitä kuitenkin Venäjän tsaarin armeijalle,etenkin muuteltuina merimiinoiksi,vaikka ne todettiin olevan yhtä vaarallisia miinanlaskijoille kuten vihollisillekin.
Venäjällä Immanuelille ja veljespojille Ludvigille sekä Robertille avautuivatkin suuremmat markkinat löytämistään Bakun öljykentistä ja Nobeleista pian voideltiin lamppuöljyllä Venäjän Rockefellereitä.
Albert-veli toimi yhtiön talousasiantuntijana.

V.1898 moskovalainen Pjotr Smirnoff sai puolestaan Tukholman teollisuusnäyttelyssä kultaisen kunniakirjan kuningas Oskarilta mainioista pöytäviini-ja vodkatuotteistaan.
Luovutustilaisuudessa olivat mukana kruununprinssit Gustav sekä Karl.
Fiodor Smirnoff kävi koulunsa Pietarin Pyhän Maarian gymnaasissa,mistä niihin aikoihin valmistui myös myöhemmin kuuluisia matemaatikkoja sekä fyysikoita ja hänelle avautui paikka Veljekset Nobelin yhtiössä Pietarissa,joka nimitettiin vuonna 1914 Petrogradiksi.
Fiodor oli aluksi suunnitellut upseerin uraa ja kävi Pietarin ratsuväen sotakoulun,mutta isänä houkuttelemana päätyi Nobelille.
Helsinkiin oltiin perustettu jo v.1876 Naftan tuotantoyhtiö,mikä toimi Veljekset Nobelin Suomen suurruhtinaskunnan lamppuöljyn maahantuonnin ja myynnin uranuurtajana.
Vuosisadan vaihteessa "moottoribentsiinin" myynti alkoi kohota ja Nobelin veljekset saivat keisarilta luvan kuljettaa lamppuöljyä, "bentsiiniä" sekä naftaa Kaspianmereltä Syvärin kautta Lahdenpohjaan Jaakkimassa,mihin oltiin rakennettu suuret varastosäiliöt.
Nobelit olivat tilanneet Ruotsista kuljetukseen tarkoitettuja säiliövaunuja sekä jokitankkereita.


 Laatokan ulappaa Saunaniemestä
Fiodor Smirnoff oltiin määrätty Lahdenpohjan Naftan varastoalueen ylivalvojaksi ja samalla hän ostanut itselleen huvilan pohjois-Laatokan rannalta läheltä kylää.
Hän oli mennyt naimisiin punatukkaisen kenraalin tyttären Irina Sokolovin kanssa vuonna 1914.
Hän oli tavannut Irinan eräissä tanssiaisissa,missä chevalierkaartin upseerit oli tanssittaneet hienostoneitejä.
Irinalla oli ollut tarjolla paljonkin upseerikunnan courteureja.
Elämä Fiodirille ja Irinalle häiden jälkeen oli ollut yhtä satua.Uuden kodin he olivat perustaneet Pietariin Ulitsa Kirolnajan komeaan kerrostaloon ja kesäkodin Lahdenpohjan rantahuvilaan.
Kesäisin Fiodor ja Irina kahlasivat hunajakasviniityillä kuvaamassa luontoa.
Fiodor oli innokas valokuvaaja ja Irina taitava akvarellimaalari.
Lahdenpohjan maalaismaisema oli maalauksellista, täynnä ahoja,metsiköitä,lahdekkeita,lehtoja,vuoria ja kallioita.Rakennukset olivat siroja,kevyitä ja teräväkulmaisia sekä yhtä koristeellisia kuin luontokin.

Idyllistä Laatokan Karjalaa

Idyllistä Karjalaa samasta kuvasta.
Juhart 2011
Vuoden 1917 syksyllä Smirnoffien Ulitsa Kirolnajan asunnossa  tunnettiin levottomuutta,vaikka toivottiin työläismellakoiden loppuvan ensimmäisen kahakan jälkeen.
Ensimmäinen vallankumousyritysaalto oltiin kukistettu Pietarissa ,viidensadan mellakoitsijan kuoltua ratsuväen sapeleihin.
Jo keväällä maaliskuun 17. päivänä 1917 Emanuel Nobel,Ludvigin poika,joka isänsä kuoleman jälkeen otti Nobelien yrityksen hoitoonsa,tapasi  Petrogradin Hotel Europassa kenraaliluutnantti G.A.Mannerheimim.
Kenraali oli  kaartinratsuväkiprikaatin komentajana Varsovassa ja tullut käymään asioille Petrogradiin. Hotellin portieri oli kehoittanut Mannerheimia poistumaan vilkkaasti,koska bolshevikit olivat etsimässä valkoupseereita..
Emanuel Nobel oli tuonut kenraalin Nobelien johtokunnan kokoukseen,missä Fiodorkin oli juuri ollut käymässä.
Nobelien suuri suomalainen luottomies Karl Wilhelm "Vasilavit" Hagelin Helsingistä oli myös paikalla.
Emanuel oli käynyt hakemassa Mannerheimille siviilivaatteita ja kehoittanut kenraalia häipymään Petrogradista mitä nopeimmin ja tämä ajattelikin poistua kaupungista Viipuriin junalla Petrogradin Suomen asemalta.
Emanuelin kanssa oli kenraalia ollut saattamassa Nobelien ranskalainen edustaja Eugene Beaux,joka oli palannut sotapalveluksesta Ranskasta.
Seurueen ehdittyä Mars-kentälle,yksi bolshevikkisotilas tuli näiden perässä kysymään oliko yksi herroista upseeri.
Beaux vastasi,että on näyttämällä ranskalaista sotilaspassiaan,sotilaan tehtyä kunniaa ja poistumalla.
Beauxin nokkeluuden ansiosta Suomen tuleva vapautuminen tsaarin imperiumista oli ratkaistu ainakin vapaussodan päällikön suhteen.
Mutta Mannerheim palasi vielä takaisin Puolaan.

Karta över Sankt Peterburgh 1910-talet

Mannerheim nuorena Nikolain
ratsuväenkoulun kadettina.
Joulukuun 3. päivänä 1917 Smirnoffien perheessä oltiin tunnettu levottomuutta.
He olivat jo pakanneet valmiiksi Viipuriin  muuttoa varten.
Mellakka-aalto ja bolshevikkien ryöstely oli levinnyt kaikkialle.
Smirnoffien Ulitsa Kirolnajan talon eteen oli ajanut iso tynnyrinokkainen DeDion Bouton-henkilövaunu,mistä nahkatakkinen ja pistooleita heiluttava bolshevikkiryhmä syöskyi kivitalon pääovesta sisään.
Fiodor oli käskenyt Irinaa pukeutumaan ja juoksemaan rakennuksen takaportaita pitkin heidän Dureya-autoonsa,mikä oli valmiina odottamassa sisäpihalla.
Fiodor oli pakannut vasikannahkalaukkunsa kassakaapin sisällöllä,mikä käsitti suuren määrän ruplia,Nobelin osakekirjoja ja arvoesineitä.
Rynnätessään Irinan perässä käytävälle, portaikosta kuului aseiden kolinaa,huohotusta ja saapasnaulojen paukuntaa marmoriaskelmilta. Fiodor oli avaamassa hissikorin taitto-ovea ja vetänyt Irinaa sisään,koska portaikko oli täynnä bolshevikkiroistoja,jolloin rouva jäi turkishihastaan kiinni taitto-oven metallipalkeeseen.
Kerrosasanteelle tunkeutunut rosvojoukko tulisilmäisen johtajan perässä riuhtaisi Irinan hissiovelta,jolloin tämän ranne aukesi.
Joukon päällikkö repäisi Irinan kädestä nahkalaukun,missä tämä piti perintöjalokiviään ja tyhjensi sen marmorilattialle .
Rosvopäällikkö huusi Irinalle:
--Kta tam?
--Mitäs tämä on?-----ja ampui Naganillaan Irinaan takaapäin niskaan.
Fiodor näki viimeisen kuvan rakkaasta Irinastaan painettuaan hissin nappulasta alakertaan,jolloin vaimo makasi hervottomana nahkalaukkunsa päällä,veren vuotaessa marmorilattialle jalokivien päälle.
Hän kuuli hissikorin laskeutuessa pari laukausta alas hissikuiluun,luotien lävistäessä selkänsä takana olevan peilin.
Käytävässä kaikui bolshevikkijohtajan varoitus:
--Minä Igor Malenski.uuden Leningradin yhdeksännen Sovietin komissaari...saan vielä sinut Fiodor Smirnoff käsiini!!

Ikuinen tuli Pietarin Mars-kentällä



jatkuu...

tiistai 13. joulukuuta 2011

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff.Suomikirja.

Valokuvaaja Smirnoff  Helsingintiellä v.1950.
Juhart 2011.
Fiktio
--------------
Kirjoituksen emigranttihenkilöt ja paikannimet ovat mielikuvituksen tuotetta..

Jokivarsikauppalalla on aina ollut omat pienet suurmiehensä sekä suuret pikkumiehensä,jotka antoivat lisäväriä savilaakson harmauteen.Seurakunnan pastori oli törmännyt sielunpaimenen polullaan moneenkin muualta maasta ja jopa muilta mailta vierahilta kauppalaan muuttaneisiin.
Pastoria oli aina kiinnostaneet vierasheimoiset muuttajat,koska itsekin oli polveutunut "viäräleukaisista" savolaisista tuohikonttiselkäisistä matkasaarnaajista.
Yleensä savolaiset ja karjalaiset eivät ole koskaan sopeutuneet naapureiksi toistensa ylipuhumisessa,mutta lounaissuomalaisessa rannikkokaupungissa liukkaat ja iloiset karjalaisevakot kaikista vastoinkäymisistään huolimatta olivat pastorin mielestä tervetulleita värittämään jäyhää ja harvasanaista seurakuntaa.
Moni muu terminaalisesti kotikonnuiltaan karkoitettu heimo ei olisi pystynyt aloittamaan eloansa tyhjästä vieraalla maalla samanlaisella hilpeydellä sekä nonshalanttisuudella kuin karjalaiset.
Pastoria itseään oltiin kutsuttu sudeettisavolaiseksi ja hän tiesi miltä tuntui saarnata kivikirkon saarnastuolista lupsakkana savolaispastorina silmiensä alta lounaissuomalaisen kyräilevän seurakunnan silmätikkuna.
Kestikin melko kauan,kunnes seurakunnassa hyväksyttiin vierasheimolainen pappi,joka osasi olla jopa hauska ja kansanläheinen vertauksillaan sekä letkauksillaan.

Kauppalan kaduilla pastori joutui useasti kasvotusten itänaapurin ja entisen Jatkosodan vihollisensa kieltä puhuvien emigranttien kanssa,joista yksi oli pietarilainen vapaaherra ja valokuvaaja Fiodor Smirnoff ja toinen vienankarjalaisesta Kalevalan kylästä evakkoon lähtenyt Matias Kovaleff.
Kauppalasta löytyi myös venäläissyntyperäisiä Kusnetsoffeja ja Sagulineja sekä yksi etelävenäläinen tataari ja nahkakauppias Bädedrinoff,jota kutsuttiin kansanomaisesti Tattari-Paavoksi.
Pikkupoikana pienessä pohjoissavolaisessa Iidensalmen kauppalassa hän oli oppinut tuntemaan vaeltavia laukkuryssiä,jotka muistuttivat pitkäpartaisia shamaaneja,noitien jälkeläisiä ja rasputineja.
Jopa omaan savonkieleen venäläisillä ja venäjän kielellä on ollut aikojen saatossa valtava vaikutus.
Hänen oma arkkutimpuri-isänsäkin Venäjän vallan aikana oli työskennellyt lastiproomun kansipuosuna Iidensalmen ja Pietarin väliä uutta avattua Saimaan kanavaa edestakaisin seilaamalla..
Niiltä reissuilta Iidensalmen Sandelsinkadun matalaan puutaloon isä oli tuonut kotisavonkieleen venäläiset holotnat,harasoot,savotat  ja toprahujat.
Bysanttilainen kulttuuriraja maantieteellisen itärajan tuntumassa liippasi syvemmälle Savoon sekä Savo-Karjalaan,koskettamalla syvälle suomalaisen turpeenkääntäjän hermoon..
Jos ajatellaan,mitä itäinen ja läntinen entinen suurvalta oli hyötynyt takapajuisesta puskuriagraarimaasta,niin  sitkeästä ja katajaisesta sekä työtä pelkäämättömästä kansasta saatiin ainakin ilmaista miestyövoimapotentiaalia tsaarin imperiumien sodankäyntiin pakkovärväyksellä.
Maa oli vaikeasti viljeltäväkin,etenkin Savossa kelometsineen,soineen ja kivipeltoineen,tuhansien järvien katkoessa maataipaleet vesikuljetuksiin.
Itse kansa koostui maantönkijöistä,metsästäjistä ja kalastajista,joidenka kuuluisa sisuuntuminen luonnon kanssa melskaamisesta tuli ulos känsinä kouriin ja syvinä ja ahavaisina juovina sänkisiin kasvoihin.

                               Suomalainen sisu...Ensin oli suo,kuokka ja Jussi...

Vänrikki Stoolista pieniin rumpalipoikiin värvättiin valtamaiden sotaväkiin,mutta suomalainen sotamies oli parantumaton purnari,oli sen esimiehenä ruotsalainen taikka venäläinen upseeri sekä viimeisessä sodassa Tuntemattoman Sotilaan karjalainen kersantti Rokan Antti.
Silti tsaarin hirmuvallan edustaja kenraalikuvernööri Bobrikoff kaatui yhden suomalaisen saksalaisemigrantin jälkeläisen Eugen Schaumanin  eikä Jussi Pöksyläisen pistoolin luotiin.
Schauman ruotsalais-saksalaisista sukujuuristaan ja nimestään huolimatta oli kiihkeä fennomaani.
Suomalaiset saivat kiittää itsenäisyydestään V.I.Leniniä ja hänen bolshevikkejään.
Silti kommunismi ei iskenyt suomalaisen maajussin kalloon,koska tämä halusi olla oma isäntänsä omalla raivatulla maallaan.
Kaupunkien urbanisoituessa ja teollistuessa tehdassaleissa kuiskailtiin työväen valistuksesta ja demokratiasta,jota sanaa kaupunkien punaiset saarnamiehet yrittivät levittää maankääntäjille,onnistumatta.

Venäjältä lähti maanpakoon bolshevikkivallan alta Suomeen moni pietarilainen aatelinen,vapaaherra, valkoupseeri ja varakas sekä oppinut.
Suuri osa näistä pakeni Saksaan,Ranskaan ja sieltä vielä Yhdysvaltoihin.
Berliiniläiseen ja pariisilaiseen kultturi- sekä sosieettielämään venäläisillä emigranteilla oli suuri vaikutus.
Hampurin satamasta moni varakas venäläisemigrantti matkusti I luokan hytissä New Yorkiin,köyhempien venäläisjuutalaisemigranttien matkustaessa täyteen pakatuilla alakansilla kohti Uutta Maailmaa,välistä käymällä hengittämässä happea keuhkoihin yläkannelle,ettei tukehtuisi ennen Vapaudenpatsaan näkemistä.

Matias Kovaleff
---------------------
 Matias
Juhart 2010
Kuten edellä tuli mainittua kahdesta lounaissuomalaiseen kauppalaan saapuneesta itäemigrantista,niin kertomuksen ensimmäinen sankari on nimeltään Matias Mikhail Kovaleff.
Hän syntyi Iisakki Kotilaisen maatilan arentmiehen eli maanvuokraajan Konstantin Kovaleffin perheeseen vuoden 1907 syksyllä Kalevalan kylässä ,Kuitujärven rannalla Vienan Karjalassa,mistä variksenlentoa oli noin sata kilometriä matkaa länteen Suomussalmelle.
Kotona puhuttiin venäjää ja vienankarjalaa..
Kylä oli vallankumousta ennen venäläistynyt ja tilallinen Iisakki Kotilainen oli joutunut paikallisen venäläisen maataloustarkastajan painostuksesta vuokraamaan osan tilastaan Konstantin Kovaleffille,joka oli tullut sinne maatyöläisenä Pavlovin pikkukaupungin liepeiltä entisen Pietarin eli nykyisen Leningradin eteläpuolelta.
Ja näin tapahtuikin kuin ihanteellisessa venäläisessä työläisdraamassa,että Iisakki Kotilaisen  navetta-apulaisesta,karjakko Siiri Nykäräisestä tuli komean mustakiharaisen tilallisen Konstantinin suosittu ja näin Karjalaa sekä Venäjää yhdistettiin Kalevalan kylän soutsinassa ortodoksisessa liitossa,missä avioeroa katsottiin enemmin kuolemansynniksi kuin aviorikosta pyhässä allianssissa.

Vuoden 1917 syksyllä Matiaksen ollessa 10-vuotias liinatukkainen paimenpoika,maatilalle ajoi autoilla kolonna punalippuisia ja vahvasti aseistettuja bolshevikkeja.Poika pelkäsi punahihabanderollisia ja nahkatakkisia bolshevikkibandiitteja, piiloutumalla laudoitettuun maakuoppaan,missä tilalla varastoitiin maitoa,voita ja juustoja.
 Sieltä hän seurasi,miten tilallinen Iivari Kotilainen sidottiin talon pihalla lipputankoon ja sytytettiin traktoripetroolilla tuleen.
Kotilainen ei kuollut pelkästään tulesta,vaan myös vodkahumalassa hurraava ja melskaava rosvojoukko käytti vangittua  pilkkaanammuntamaalitauluna sekä pistinsäkkinä.
Matias muistaa ikuisesti bolshevikkien johtoauton merkin,mikä kullattuna seisoi vinosti tynnyrinmuotoisessa jäähdyttäjässä..."DeDion-Bouton" ,jolla hänen isänsä vietiin raudoissa tulisieluisen bandiittijohtajan Igor Malenskin käskystä ammuttavaksi lähimetsään.
Matias kuuli metsästä parisen laukausta,minkä jälkeen sivutieltä kolonna palasi valtatielle,häviämällä yhtä nopeasti kuin tullessaan pölypilveen.
Punalippukolonnan lähdettyä tila muutettiin kolhoosiksi,jonka päälliköksi oltiin pantu neuvoston päätöksellä Kalevalan kylän bolshevikkisuutari.
Matias ja tämän äiti pantiin huutolaisiksi kantamaan Kovaleffin pirunmerkkiä otsassaan.

 Kustodiev.Bolshevikki






1912 DeDion Bouton
Juhart 2011
jatkuu...