keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Alussa oli...eli yksi pieni uskon asia.

Kirkollisissa piireissä ollaan jo aikojen alusta väitelty siitä, kuka mahdollisesti olisi keksinyt ja kirjoittanut Raamatun.
Teologit ovat väitelleet asiasta satoja vuosia siitä oliko kreikkalainen Septuaginta käännetty suoraan arameasta vaiko hebreasta sanamukaisesti ilman väärin tulkitsemisia ja miksi kaikki eri kirkkokunnat tulkitsevat silti Herran Sanaa eri tavoin.Useat tulkitsevat sitä pieteettisen pikkutarkasti uskomalla,että vain valitut Raamatun lukijat pääsisivät paratiisiin ja toiset kirkkokunnat ovat keksineet siitä omia versioitaan omien kirkollistaloudellisten päämääriensä saavuttamiseksi.
Voidaan myös väittää eräänä uskon asiana,että Luomiskirja sekä koko Vanha Testamentti oltaisiin koottu erilaisista kansantaruista kansien väliin jonkinlaisena palestiinalaisena Kalevalan tapaisena kansaneepoksena Pyhältä maalta.
Jeesushan ei ollut itse kirjoittanut Uutta Testamenttia eikä Muhammed Koraania,väittää Haifan teologistekninen tutkimuslaitos.
Instituutissa oltiin ajettu asiasta tietokoneella viiden vuoden tutkimusohjelma.
Tutkimusryhmän johtaja oli kuvaillut tutkimuslöytöjä tarkastellessan,että Luomiskirjan oli kirjoittanut vain yksi ihmiskäsi ja että löytö oli havaittu pieneksi atomipommiksi,mikä pistäisi jopa DaVincin koodin pikkuisiksi atomihiukkasiksi.
Analyysi kumosi vanhan raamatullisteologisen teorian,että Luomiskirja olisi kasvanut satoja vuosia vanhoista kansantaruista aivan Daavidin ajoista alkaen.
Kuka mahdollisesti olisi voinut olla sen kirjoittaja?
Tutkimusryhmän johtajana toiminut professori vakuutti,ettei kirjoittaja voinut olla kukaan muu kuin yksi kirjailijanalku...vahvimpana ehdokkaana Mooses.

Erämaa elää
----------------------------------------

Mooses pyyhki hihaansa parrastaan mannan rämmäleitä katsellessaan synkkänä loputtomia hiekkadyynejä erämaassa.
--Neljäkymmentä vuotta...!
Hän mutisi partaansa.
---Tätä samaa autiomaata!
--Tässä ollaan oltu kaiken tyhjyyden keskellä!
--Mistä kummasta olin saanutkaan moisen hullun idean?

--Kuka sellaista olisi pystynyt ennakoimaan! ?
Aaron-veli lausui.
--Mitä me oltaisiin tiedetty erämaasta?
--Oltiinpa oikeita tutkimusmatkailijoita!
--Mehän oltiin rakennusalalla ja pyramiideista me tiedettiin kaiken!

--Ja tienteosta!
Mooses lisäsi.
--Siitä me tiedettiin kaikki!

--Jos joku halusi itselleen sfinksin,niin pystyin paikalla kirjoittamaan hieroglyyfeillä papyrustarjouksenkin!
Aaron lisäsi.
--Tämä erämaa....
--Kun lähdettiin tälle reissulle Kairosta,me ajateltiin kävelevämme vain muutaman kilometrin ja buukkaamaan johonkin erämaamotelliin.
--Siinä kaikki!
--Mehän itse oltiin keksitty se motelli-nimikin,kun nuubialaiset turistit tarvitsivat yösijaa pitkien taipaleittensa leporasteiksi sellaisia maantiehotelleja.
--Motelli....muulihotelli.

--Itse henkilökohtaisesti olisin toivonut pääseväni Amerikkaan.
Mooses vastasi.

--Mikäs se pirun Amerikka sitten on?
Aaron kysäisi veljeään vilkaisemalla.

--Olin kuullut siitä Aleksandrian satamassa eräältä viikinkikapteenilta ...Leifiltä,että siellä Amerikassa on tosivaltavia tsenssejä etenkin rakennusalalla.
Mooses selitti.
--Siellä pääsee panemaan kultaa liiveihin.

--Tiedetäänkös siellä mitään pyramiideistä?
Aaron kysäisi.

--No..tiettyhän siellä tiedetään..senkin ääliö!
--Rakennusalalla joka maassa tiedetään pyramiideistä!
--Kait siellä Amerikassakin kuollaan!

Aaron noukki kiven päältä mannalounasrovikon puhaltamalla punaista erämaahiekkaa sen päältä.
Pureskellessaan safkaansa Aaron ajatteli ääneen:
--Kukas muu sinulle oli kertonut sen Leifin lisäksi siitä Amerikasta?

--Kuulin siitä yhdeltä pensaalta.
Mooses vastasi.

Mannaansa melkein tukehtuessaan Aaron sai veljeltään selkäänsä lujan kämmennen läimäyksen..

--Pensaalta?
Aaron huudahti ,mannanpriiskuloiden lentäessä dyynille.
--Me ollaan harhailtu erämaassa 40 vuotta ja sitten joku puska kertoo sinulle joistain tsensseistä rakennusalalta Amerikasta?
--Kuka pyytäisi neuvoja ammattiasioista joltain istutukselta?
--Mikä sinut sai uskomaan,että se puska edes puhui totta?

--Se oli palava pensas!
Mooses lisäsi.
--Miten se pensas olisi voinut olla viisaampi ellen olisi uskonut sitä?

Aaron alkoi katsella veljensä olan yli alhaalla sijaitsevaa kuivaa joenpohjaa..wadia..,missä 40.000:ta ihmistä puuhaili loputtomien uusien mannareseptien valmistamisessa.
--Kun nuo tuolla alhaalla saavat kuulla,minkä takia sinä raahasit ne tänne wadiin pelkän yhden puskan kehottamana,niin hyvä veli..sinä olet kuollutta lihaa!

--Mooses kohautti hartioitaan:
--Kukaan ei vääntänyt niitä pakolla kädestä lähtemään?
--Ne olivat kurkkuunsa täynnä egyptiläisten palveluksessa duunaamisesta ja halusivat aloittaa omaa bisnestä jossain muualla.
--Ne lähti mukaan ihan omasta vapaasta tahdostaan...joten minusta yritetään tehdä syypää kaikkeen!?
--Niin...ja taisit unohtaa ne kaikki kuolemantaudit,rutot ja heinäsirkkapilvetkin?
--Olivatko nekin minun syytäni?

--Älähän nyt kiihdy?
Aaron lepytteli.

--Yleensä rupisammakoita alkaa tippumaan ihmisten päälle taivaalta,kun päätetään lähteä kotinurkista veks...
Mooses huokasi raskaasti.
--Ja sitten jokaisen kroppaan alkaa nousemaan mätäpaiseita,jos panee talonsa myyntiin asuntomarkkinoille ja sitten kaikki esikoislapset alkavat kuolla kuin kärpäset ,kun havaitaan,ettei se uusi paikka ollutkaan niin sopiva lasten kasvattamiseksi.

---Kukas se nyt kinastelee?
Aaron kysäisi.
--Minä vain kauheasti ihmettelen,mikä oli syynä,että kaikki oikein meni tähän hanttiin?

--Sanon vain yhden sanan....
Mooses vastasi nyökäten:
--Katkaravut!
--Ne on niitä itikoita,mitä egyptiläiset syövät...usko taikka älä..
--Ihmekös,että saavat mätäpäiseita ja että niiden lapset kuolevat!?
--Kun normaali ihminen näkee katkaravun,niin hän tallaa sen kuoliaaksi sandaalinsa alle.
--Egyptiläiset sen sijaan panevat sen paistinpannulle.
--Tulee vielä aika,jolloin alan kirjoittamaan kirjaa sellaisista rehuista ja elukoista,joita ei saisi lainkaan pistää poskeensa.
--Siitä takuulla tulisi menestyskirja.

--Se ei kyllä todista mitään raekuuroista!
Aaron pisti vastaan.

Mooses selitti:
--Jos ne olisivat vain pysyneet sisällä kuten me,niin niille ei olisi käynyt niin hullusti.
--Siinä kävi justiinsa ihan niin,kun niiden piti olla ulkona etsimässä niitä katkarapuja.
--Kumartua nyt sillä lailla lätäkön ylle etsimään jotain herkullista itikkaa ja sitten...BANG!
--Raekivi päähän!

--Vaihtoehtoisesti!
Sanoi ääni yhtäkkiä jostain tyhjästä.
--Kivi!

Veljekset katsoivat taivaalle aivan ymmällään,kun yhden kaktuksen takaa astui esille kolme miestä,joiden leuat näyttivät työntyneen eteen,silmät kaventuneina viiruiksi ja käsivarsien sinisten suonien pullistuneen pitkiksi iilimadoiksi.
Niiden jännittyneet käsivarsilihakset haiskahtivat aroilmassa adrenaliinihieltä.

--Mitäs täällä leuotaan jostain puskasta?
Kookkain miehistä kysäisi nälvien.
--Minä olin ennen duunissa Aleksandrian satamakaijalla ahtaajien mestarina.
Toinen isompi mies lisäsi:
--Ja liksakin oli hyvä sekä eläke-edutkin reilassa.
--Nyt ollaan oltu täällä arolla 40 vuotta jonkun puskan takia?!

--Korjaus edelliseen!
Sanoi kolmas iso lihaskimppu.
--Syy siihen,miksi ollaan norkoiltu täällä arolla 40 vuotta,johtuu yhdestä partasuisesta terminaalihullusta.
--Näyttä sillä olleen aika pitkä vapaakävelyreissu Kairon lataamosta.

--Minä en tiennytkään,että hulluus olisi joku kuolemantauti!
Kolmas mies lisäsi.

--Joskus!
Ensimmäinen kookkain mies sanoi.
--Siihen tarvitaan pikkaisen jelppiä,,kivellä..

ODOTTAKAAPAS!
Mooses huudahti.
Te luulette,että kysessä oli ihan tavallinen pensas!
Hah...se oli jumala!

Kaikki kolme isoa miestä epäröivät hetken.
--Jumala!?
Kookkain mies mutisi:
--Millaisella jumalalla kasvaa lehtiä kropassa!?

--Hän ei aina ilmesty pensaana!
Mooses selvitti.
--Joskus hän ilmestyy tulipatsaana ja sitten toisena päivänä pilvenä!

--Pilvenä?!

---Tai tuolina ja vaikka sandaalina..
--Riippuu asianhaaroista.
Mooses vastasi kostutellessaan kielellään arotuulen kuivattamia huuliaan.
--Katsokaa,jollette usko minua,että mitä bisnestä sillä oli Punaisella Merellä..?!

--Tarkoitatte kai sitä,että päiväntasaajalta sisään Punaiselle Merelle virtaava vesi liikkui vasten pohjavirtauksia,mikä taas johtui siitä,että vuoroveden massa sattui olemaan suurempi kuin meren virran massa,mikä sai aikaan jyrkän veden pinnan laskeutumisen?!
Kookkain mies huudahti.

--Taikauskoisten pakanoiden höpötystä!
Mooses kivahti.
--Se oli Jumala,joka johdatti luvattua kansaansa ja myös Hän antoi meille sen mannankin.
--Mitäs siihen sanoisitte?

--No..ei paljoakaan!
Keskimmäinen kookas mies vastasi.
---Voisikos Hän antaa meille kunnon selkäkyljyksen?

--Kyljyksessä ei ole muuta kuin vaarallista kolesterolia.
Mooses näpäytti takaisin.
--Luulettekos te epäilevät tuomaat,että Hän haluaisi antaa meille sydäntaudin?
--Tämä on kuulkaa älykäs jumala..uskokaa pois!

--Miehet katselivat toisiinsa ja laskivat kouristaan kivenmurikat santaan.
--Mikäs sen nimi sitten oli?
Kookkain uteli.

--Hänen nimensä on......
Mooses vastasi keskeyttämällä lauseensa.
Hänen kulmakarvansa rypistyivät.
--Hänen nimensä on......
Hänen kulmakarvansa suoristuivat.
--Sanassahan sanotaan,ettei turhaan saisi lausua Hänen nimeään.
--Se antaa teille kuvan siitä kuinka voimakas ja suuri Hän oikeastaan on.

--Hei kaverit...kopatkaas kivet kouriinne?
Kookkain kehotti.

--Asian toiselta kantilta katsottuna....
Mooses pani nopeasti väliin.
---On erikoistapauksia..
--Ei se niin kipeätä tee kertoa teille...Hänen nimensä on Jehova.
--Jotkut kutsuu Häntä myös Jahveksi.

Kookkain mies tuijotti Moosesta.
--Millainen nimi se sitten oikeen on?
Tämä kääntyi kaveriensa puoleen.
--Kuulostaako se niinkuin paljon jumalaiselta?

--Jaakoppi minusta olisi parempi ja miehekkäämpi nimi.
Keskimmäinen mies vastasi.
--Jaakoppiin voisi luottaa..ja jopa Samueliinkin.

--Minkälaisia ihmisiä te oikeen luulette olevanne?
Mooses kysäisi itsetuntonsa hiljalleen voimistuttua.
--Hän pystyi laskemaan ruttotauditkin epäuskoisten niskaan.
--Hän pystyi avaamaan teille Punaisen Merenkin.
--Hän yhtä hyvin voisi tuoda teille ruokakaupan tilauksetkin ovelle tai tyhjentää teidän roska-astianne..
--Ja te kysytte halveksien Hänen nimeänsä?
--Kuulkaapas...minä..----

--Mitäs sitten niistä ruttotaudeista?
Toinen mies kysäisi.
--Itse juuri kerroitte,että ne syö katkarapuja.
--Itse kuulin sen paljailla korvillani.

--Ahaa...mutta kuka kielsi meiltä katkarapujen syönnin?
Mooses älähti.

--Minua inhottaa niiden kintut!
Kookkain mies sanoi.

--Ja minua niiden tappien päässä tuijottavat silmät!
Keskimmäinen lisäsi.

..Ja minua ällöttää se,että niistä kädet haisevat alapesulta!
Kolmas mies jatkoi.

--Se on Jehova!!
Mooses huusi.
--Siitä on kirjoitettu yhteen kirjaan!

--Kirjaan ja kirjaan...mihin kirjaan!?
Kolmas mies uteli.

--Mitäs nyt yhdestä kirjasta!
Mooses huusi ärsyyntyneenä.
--Keitä te luulette olevanne,kun yhtäkkiä haluatte tietää kaiken?
--Mitä teiltä vaaditaan on...että uskotte!
--Näin yleensä on asia jumalten kanssa ja minäpä kerron teille jotakin....
--Asian ytimenä on,että kenet hän valitsi ensimmäisenä juttukaverikseen...

Kolme miestä jäi harkitsemaan toviksi.
Aaron katseli vavisten horisonttiin toivoessaan voivansa vaikka rukoilla.

--Okei...!
Kolmas mies sanoi.
--Oletetaan sitten,että me sulatettaisiin ne kaikki rutot,meret ja kaikki muut.....mutta kertokaapas minulle,millä ihmeellä Hän sitten valitsi meidät telttailemaan tänne arolle sellaisella kuninkaallisella kohtelulla,johdattamalla meidät pois hyvistä rakennusurakoista!?
--Meille oltiin tarjottu ahtauksen ja laivan lastauksen lisäksi Aleksandriassa hyviä pyramiidiurakoita!

--Mooses selvitti kurkkuaan:
--No..sehän johtuu rakennusteollisuuden jumalasta...

--Oletkos ihan varma?

--Ihan varma!!
--Kuten kaikilla egyptiläisillä ...niillä oli oma hedelmällisyyden jumalansa,tämän ja tuon jumalat ja niin...mitä luonnollisesti.. se rakennusteollisuuden jumala.
--Ja kaikkien jumalten yläpuolella istuu Hän.
--Hänhän itse rakensi koko homman.

--Koko homman?
Kolmas mies tiedusteli.

--No...koko maailman!!
Mooses huusi.
--Se oli kokonaan Hänen ideansa,paljon ennen kun Hän edes ajatteli hitustakaan meistä...ja kun aluksi ei ollut mitään.
--Vain tyhjä reikä jossain.....ja kuudessa päivässä..
--Kun tekee hyvän urakan kunnolla luotilangalla ja vesivaa'alla niin urku soi kuudessa päivässä pulkkaan.
--Kaikki vinkkelitkin menee takuulla suoraan!

--Kuudessa päivässä?!
Kookkain huudahti.
--Koko maailman!
--Siinä menee kuusi päivää,kun saa edes tilatut naulat työmaalle!

--Hän on Jumala!
Mooses huudahti.
--Luulettekos,että hän olisi jäänyt venttailemaan rakennus- ja kaavoituslupia?
--Kun hän halusi maailman,niin hän rakensi itselleen maailman!
--Kaikki seisoo siinä yhdessä kirjassa!

--Se taas mainitsi siitä kirjasta!
Toinen mies kivahti.
--Näytä meille se kirja!

Mooses tarttui Aaronia hihasta.
--Näytä niille se kirja!

--Minäkö?
Aaron tiuskasi.
--Sinä haluat MINUN näyttää noille sen kirjan!?

--Tarkoitatko sinä,ettei sinulla ole sitä kirjaa?
Mooses tivasi.

--Ei..ei minulla ole mitään kirjaa!
Aaron vastasi tuijottaessaan veljeään kasvoihin

Mooses kääntyi kolmen miehen puoleen päätään pudistamalla ja suu virneessä.
--Mitenkäs siinä taas kävi!
--Joku on kerinnyt lainaamaan sen kirjan!
--On aivan uskomatonta,miten ihmiset suhtautuvat kirjoihin...
--Ne vain valitsee sen sinun kirjahyllystä,kun sen kannet näyttää nätiltä..
--Voisinko lainata-----joo joo --lainaa vain pois..
--Mutta koskaan elämässäsi et tule saamaan sitä takaisin!

Kolme miestä katseli toisiaan kaapujaan suoristelemalla.
--Sinulla on kuusi tuntia aikaa löytää se kirja!
Kookkain mies sanoi Moosekselle.
Sitten nämä lähtivät laahaamaan sandaaleitaan näkymättömiin kaukaista wadia kohti.

--Se oli kuule nopean hoksaamisesi ansiota siitä pensaasta,jumalasta ja siitä kirjasta.!
Aaron puhui veljelleen.

--Johtamistaito veliseni..merkitsee,ettei mene paniikkiin hätätilanteessa!
Mooses vastasi.

--Ja,että ne tulevat hakemaan sitä kirjaa kuuden tunnin perästä!
Aaron lisäsi.

..Joo-o..Onkos sinulla muuten kaapusi taskussa paljoa sitä papyrusta tallessa..ja sulkakynää?
Moose kysäisi.

Aaron kaiveli vuohennahkaolkalaukkuaan sanomalla:
--Papyrusta kyllä on ja sulkakynäkin..
--Mutta meiltä puuttuu ideat..
--Onkos sinulla mitään ideoita päässäsi?

Mooses kohautti olkapäitään.
--Mitä ideoita?
Hän kysäisi.
--Kyhäät muutaman sivun jostain tapauksesta ja sitten suoraan..buuuuuuum!
--Sitten tuot pari nakua puutarhaan ja ne sitten vähän keimailee viikunalehtien kanssa keskenään..
--Ja sitten tapahtuu murha!
--Sellaiseen stooriin ihmiset on ihan pehmeinä..ja sitten lisään pikkasen sellaisia tuhojuttuja,ehkäpä isomman tulipalon taikka tulvan...
--Jotain semmoista...
--Kuule Aaron ..tuolla alhaalla wadissa venttaa 40.000 ihmistä eikä niillä ole ollut viimeisen 40 vuoden aikana muuta tekemistä kuin uusien mannareseptien keksimistä....
--Joku tuolla alhaalla voisi keksiä uuden mannakeittokirjankin...
--Mutta minäpä sanon sinulle Aaron,että tästä kirjasta tulee suuri menestyskirja!
--Minpäpä sanelen ja sinä kirjoitat!

Mooses rykäisi kurkkuaan:
--Alussa oli------------.

--Odotappas hetkinen!
Aaron keskeytti.
--Mitäs vikaa olisi alussa..."Olipa kerran"...?

Mooses tuhahti nenäänsä:
--Oletkos ihan kaali?
--Haluatkos sen alun kuulostavan joltain sadulta?

Sen pituinen se.

Exodus










Ei kommentteja: