 |
| Marski ja sotilaspoika Juhart 2004 |
Sotaorpo
Olli vilkaisi jälleen aseman tuulikaapin viereisestä huurteisesta ikkunasta ulos,mihin kivirappusten eteen pysähtyi tummansininen ja kyrmyselkäinen Ford,ilmeisesti pirssiauto.
Kaljupäinen asemavirkailija musta plastiikkivisiiri otsallaan oli tullut konttorista pistämään matkalitteran pojan lapaskäteen ja lausunut sillä omituisella pätkäkielellä:
--Tässon sulny pivosas tää litteras ja ja alas pann ittes reeraa ,et pääses oikke kuninkallisel kyyril uutte kottisas!
--Harva orpolapse vierä vuakra-autoll kotiosottesse,mut sun matkalitteras onki kirjottanukki oikke Mannerheimi lastensuajeluliitto...eli marskin kyyril sää poik vaa reissas.......
Olli tuskin ymmärsi puoliakaan asemakirjurin puheesta nyökkäillen vain ekspeditöörin isohuokoisen nenän heilunnan mukaan.
Nyökkäykset veeärräläinen katsoi puhutun ymmärtämiseksi.
Olli tuskin ymmärsi puoliakaan asemakirjurin puheesta nyökkäillen vain ekspeditöörin isohuokoisen nenän heilunnan mukaan.
Nyökkäykset veeärräläinen katsoi puhutun ymmärtämiseksi.
Samanlaisella pirssiautolla hänet oltiin tuotu aamuvarhaisella tänä tammikuun 15. päivänä Lappeenrannan juna-asemalle Lappeenrannan sotasairaalasta numero 45,mitä myös kutsuttiin Armilan kouluksi.
Koulurakennus oli melko uusi,vuonna 1938 rakennettu ja avattu sotasairaalaksi 7.12.1939 eli kolmea päivää ennen Ollin perheen traagista onnettomuutta.
Se palveli varsinaisesti enimmäkseen sotasiirtolaisia,jotka olivat haavoittuneet venäläishyökkäyksessä ja koko sodan aikana siinä hoidettiin 550 siirtolaispotilasta.Osa sotasiirtolaispotilaista päätyi viimeiseen lepoonsa Laukaan niinsanotulle Rauhan hautausmaalle Korvenkylässä.
Lappeenrannassa silloisessa Viipurin läänissä sijaitsi toinenkin sotasairaala numero 65,missä hoidettiin venäläisiä sotavankeja,mutta Jatkosodan lopulla se palveli myös saksalaisten sotavankien sairaalana.
Kolmas lappeenrantalainen sotasairaala oli väliaikainen hevossairaala,missä hoidettiin armeijan haavoittuneita kuormahevosia.
Olli oli myös kuullut potilailta,että Lappeenrannassa oli myös jossain houruinhoitosairaalakin,minne vietiin hoitoon sotapsykoosin ja kranaattikauhun saaneita sotamiehiä.Tämä piirimielisairaala sijaitsi kyllä Joutsenossa myös Rauhan nimellä.
Jos Ollin perhe olisi päässyt evakkomatkalleen kymmenisen päivää aiemmin eli ennen joulukuun 1. päivää 1939,he olisivat säilyneet kaikki hengissä,mutta Luoja kaikessa armeiliaisuudessaan oli päättänyt uhrata nämä sodan alttarille.
Sitä Olli ei koskaan ollut antanut Jumalalle anteeksi myöhemmissä evakkosodissaan.
Silloin joulukuun 1. päivänä venäläinen 43. divisioona oli ryhtynyt etenemään Vuottaalta Pulkkilan kautta Punnujärven eteläpäähän,muttei käyttänyt hyväkseen avautunutta reittiä,vaan suuntasi lounaaseen Kivennapaa kohti.
Kivennavan kirkonkylä jäi venäläisten haltuun 1.12.1939.
Suomalainen JP3 joutui vetäytymään Lintulasta viivytykseen Ahijärven ja Kotselän väliselle viivytyslinjalle.
Oravien perhe oli jäänyt erikoiseen pussiin lounaassa Jalkalan reuna-alueille eivätkä päässeet evakkoretkelleen, ennenkuin venäläiset joutuivat etenemään toisille lohkoille.
Ollin saattajaksi Lappeenrannasta Helsinkiin oli määrätty Mannerheimin lastensuojeluliiosta lottavirkailija Elma Niinistö,isokupuinen ja nokkava vanhapiika,josta orpopoika ei tykännyt lainkaan.
Sotasairaalan lotista hän kyllä oli pitänyt kuin omina emoinaan.
Ollilla oli vielä oikea käsi kantositeessä ilmalennosta,mistä käsivarsiluu oli murtunut..
Helsingin rautatieaseman laiturilta Elma-lotta oli raijannut hänet terveestä kädestä valtavaan asemahalliin,minkä sisäkatto näytti roikkuvan yhtä huippaavan korkealla kuin tietosanakirjan kuvasta kerran näkemänsä Kölnin katedraalin holvikaaret.
Matkustajien puheensorinan kaiutkin näyttivät kaikkoavan asemahallin kattoholveihin.
Elma-lotta oli vienyt pojan asemaravintolaan haukkaamaan myöhästynyttä aamiaista,Ollin saadessa ensikertaa oikeata kahvia posliinikupista tassilla.Hän oli jäänyt suu ammollaan katsomaan kahvinryystelyn lomassa komeata Eero Järnefeltin ja Ilmari Aallon vuonna 1911 maalaamaa Koli-freskoa ja jäänyt ihmettelemään,missä päin Suomesta löytyy sellaisia vuoria.
Elma-lotta oli kivaissut sanomalehtensä takaa, pikkurillin sojottaessa jäykkänä ulos kahvikopin korvasta kuin alakouluopettajan karttakeppi,ettei se fresko kuvaa mitään vuorta ,vaan vaaraa ja etteivät kivennapalaiset ole koskaan edes nähneet kunnon mäkiäkään.
--Lapissakaan ei ole vuoria,vaan tuntureita...ettäs tiedät!
Lotta oli korjannut.
Lotta oli raijannut Ollin aseman laiturille numero 2,minne höyryveturi oli pakittamassa henkilövaunuletkaa.
Laiturikilvessä luki Turku.
Elma-lotta oli istuttanut pojan kolmannen luokan vaunuun ja antanut matkalitteran konduktöörille,joka oli luvannut toimittaa sotaorvon perille Salon kauppalan asemalle.
Sen koommin Olli ei ollut kuullut lotasta eikä pahasti kaivannutkaan mokomaa nyrppänokkaa.
Onneksi kaikki lotat eivät olleet samasta puusta veistettyjä!
Olli katsahti uudelleen aseman ikkunasta ulos,missä pirssiin astui tummapukuinen vanha pariskunta.
Hän oli junasta laiturille astuessaan nähnyt saman pariskunnan seisovan asemalaiturilla odottamassa jotain lähetystä. Siniselle asemakärrylle oltiin laskettu rahtivaunusta mäntyarkku,minkä kanteen sahatusta reiästä heristi verinen ja jäykistynyt nyrkki.
Kaksi asemamiestä oli laiskanlaisesti työntänyt arkkulavettina toimivan rahtikärryn asemarakennuksen toiseen päätyyn kioskin viereen,missä musta Packard-ruumisauto kävi tyhjäkäynnillä,valkoisen pakokaasupilven liittyessä Ukko-Pekka-veturin venttiilihöyryihin.
Samanlaisella ruumisautolla sekä perään kytketyllä ruumisperävaunulla oltiin Ollin isän,äidin ja Orvokin arkut saatettu hautausmaalle Imatralla.
Isän vanhempi veli apteekkari Oskari Orava oli hoitanut hautauksen kuluineen.
Oskari-veljen luokse Imatralle perhe oli ollut evakkomatkalla silloin joulukuussa.
Ollia raavitutti otsatukan alta,missä hänellä oli viiden sentin pituinen arvenpalko muistona ilmalentomatkastaan.
Oikean ja murtuneen kätensä keskisormella hän yritti raapia kutittavaa otsaansa,ranteesta vihloessa makeasti.
Kädestä oltiin poistettu kipsi edellispivänä ennen toiselle evakkoretkelle lähtöä.
Kädestään hänen mieleen tupsahti korpraali Jaakko Suvanto eli Jaska,jonka kanssa hän oli istunut sotasairaalan lasiverannalla toipilaana.
Jaska oli ollut hänen pelastajansa,vaikkei korpraali luonnoltaan ollut mikään suojelusenkeli,vaan pikemminkin hulvaton suunsoittaja ja lottien naurattaja.
Jaska oli saanut sirpaleen nilkkaansa samasta tykkikranaatista,mikä oli tuhonnut evakkokuorman.Silti hän oli viimeisillä voimillaan pelastanut Ollin kierimästä virran jäälle ,jättämälle ladulle pitkän verivanan maantieltä riihen nurkalle.
Häneltä oltiin Lappeenrannassa amputoitu vasen jalkaterä kuoliosta.
Sinä tuiskuisena joulukuun aamuna kenraali Öhqvistin II Armeijakunnan yksi kärkipartio oli ollut lähestymässä hiihtämällä tienristeystä,mihin kauempaa Mannerheim-linjalta iivanoiden 7. Armeijakunnan raskas haupitsipatteri ampui suojatulta eteneville punatankeille.
Pikkutoipilaan keinoemoksi oli tarjoutunut isoryntäinen ja leveäperäinen lottahoitaja Korennon Linnea,joka tutunlaisesti tuoksahti samanlaiselta kuin oman Selma-äitinsä siniruutuinen karjakkomekko...kissanmaidolta.
Linnea-täti olikin kehunut lehmän maidon pitävän hipiän punakkana sekä pulskaa runkoa vireänä.
Ollin vieruspetiläinen Suvannon Jaska oli saanut Linnean punastumaan pahanpäiväisesti sanomalla,että noihin maitotutteihin korpraali haluaisi hukkua ikuisiksi ajoiksi kissanmaidon haussa ja että silloin oman ikuisen sielun kuorinahka pysyisi taatusti huippukunnossa.
Uskovainen Linnea-täti oli torunut Jaskaa totisena,että korpraalin pitäisi rukoilla taivaan isältä armoa ja anteeksipyyntöä ajattelemattomasta jumalanpilkasta sekä riettaista ajatuksista.
Jaska oli vastannut siihen jalkaterätöntä vasenta kinttua viltin alta nostaen,että hänen riettaat ajatuksensa olivat kaikonneet pihalle jalkaterän amputoinnissa pahan veren mukana ja likaisten armeijan peltikalsareiden kanssa.
Hänelle se oli ollut sellaista isompikalibeerista kuppaamista ja ajatukset hänen nupissaan olivat nyt Valo-pulverin valkoiset.
--Sillai äitimuorikin pääs erroon jakomieltauistaan kevväisin kun veet juoksivat,ja kun Kuppar-Sohvi kävi päästämäs pahan veren ulos lehemänsarvillaan!
--Män viikkoja,kun muorin nuppiin taas pääs uus riivaaja pelehtimmään!
Jaska naureskeli Linnea-lotalle,joka päivitellen ja niskojaan nakautellen poistui potilassalista.
--Kissanmaito se parantais miussa kaiken...
--Hei kissa vieköön..kyllä sullon silmä....esittää Bruno Laakso ja foxtrotorkesteri Lepakot...!
Kissa vieköön. Bruno Laakso ja Lepakot 1939
Osastolla jokainen potilas oppi tuntemaan Ollin,jolle oltiin hankittu suojeluskunnan sotilaspojan harmaa univormu. Hän autteli Linnea-lottaa pyyteettä käymällä sisävessassa tyhjentämässä potilaiden pottia sekä lasisia pissasorsia. Osa potilaista ei joko nähnyt tai kuullut häntä maatessaan joko pää tai koko keho paketoituna sideharsoihin kuin muumioilla.
Usealla potilaalla oli vain ylävartalo kääreissä.
Osastolle tuotiin joskus melko terveenkin näköisiä,vaikkakin kalpeita nuoria sotamiehiä,jotka olivat saaneet luodin vatsaansa.
Valitettavasti nämä nuoret miehet kuolivat viikon sisällä,koskei ollut saatavana antibiootiksi sulfaa,jota sai vain Saksasta.
Kaikkein pahimmat amputoidut tai jopa puolet kasvoista menettäneet tulivat kitumaan vuosikymmeniä rujottuina ja piilossa laitosten rapattujen tiiliseinien sisässä yhteiskuntaa pahoittamasta ja epäinhimillisestä sodasta muistuttamasta ulkonäöllään.
Eräskin sotamies oltiin pelastettu iivanan tankin telaketjujen alta ja selvisi hengissä,vaikka tämän kallo oli latistunut vulgääriksi profiilisilhuettikuvaksi.
Aamukierroksillaan pottien tyhjennyksissä Olli sai havaita tutun harsopotilaan emaliputkisängyn tyhjänä ja ilman vuodevaatteita.Vain veren tummentama patja oli jäljellä,mitä lotat olivat yrittäneet kuurata juuriharjalla ja mäntysuopavedellä puhtaaksi.
Linnea-tädiltä udeltuaan,mihin haavoittunut oltiin viety...leikkaukseenko...hoitaja oli vesissä silmin kertonut,että Taivaan Isä oli ottanut urhean sotamiehen taivaallisiin sotajoukkoihinsa.
Olli oli kysäissyt lotalta,että kummalla puolella se taivaan Isä kävi sotaa----Isä-Staalinin, Aatu-sedän vaiko Pelastusarmeijan?
Poika oli nokkeluudestaan ja näsäviisaudestaan tullut potilaiden lemmikiksi,monen kysyessä,mistä noin pikkuinen sotilaspoika oli koonnut viisautensa.
Sairaalan lääkintäkapteeni Löfgren alkoikin kutsumaan Ollia Le Petit Caporaliksi..pikkukorpraaliksi Napoleon Bonaparten mukaan.
Evakkokauppala
Lukemaan Olli oli oppinut 5-vuotiaana isänsä jelppaamana.
Kotipiirissä häntä pidettiin ihmelapsena,koska äitikään kiertokoulupohjalla tuskin osasi lukea päivän sanomia ja senkin ääneen tavaamalla .Lisäksi Ollilla oli ilmeinen valokuvamuisti ja lukemistaan kirjoista hän pystyi selostamaan sivutolkulla tuvassa,äidin taloustöissä ollessa vain pelkkänä korvana.
Isä oli päivisin poissa kotoa joko Terijoella tai sitten Kivennavan pitäjän kylissä nikkaritöissä.
Kerran isä oli tuonut pyöräntarakalla jonkin palaneen kartanon kiviraunion sokkelikivistä pelastamansa 10-osaisen nokeutuneen tietosanakirjakokoelman.
Olli ryhtyi tavaamaan sitä innolla suupielet nokisina,kostuteltuaan riihikuivien sivujen kääntelyssä etusormensa ensin suuhunsa.
Äiti oli kerinnytkin huokaisemaan siitä,että "muut pitäjän pojat tuhriintuvat pihaleikeissä ja meijän Olli se suttaa vain ittensä kirjan lukuloissa".
--Auta armias,mitä pojasta vielä tullee isona!?
--Kirjanoppinu nokikolariko?
Sotasairaalassa eräs vatsaanammuttu ja hyvällä onnella sulfakuurilla pelastettu kiväärimies oli piruillen tentannut tietävältä sotilaspojalta,että kumpi niistä Euroopan "tiktaattoreista" voittaisi maailmansodan.
Olli oli vastannut lonkalta sotaeksperttinä:
--Miust se keorkialainen pappiseminaarilainen Jooseppi Dhugasvili ei oo mikkään stratekinen nero eikä se viiniläinen korpraali ja vesivärmaalar Aatolfikkaa..
--Kumpikkaa ei oo sotakouluu käynyt..ei ees alaluokkii..
--Jooseppii ei oltais huolittu Frunzen sotilasakatemiaankaan suitsukkeenlemuises papinkaavus..
--Joosepist olis tullunna partanen orttodoksimunkki Valamon luostariin ja Aatolfist keskinkertanen nahkapöksynen kuvamaalar ja taulukauppias Wieniin....
--Paappas sie pappi taikka kinttuväjen korppi kentraaliks,nii nähhään mihin pyssyt osottaa!
--Joosepin pyssynsuut ovat osottanneet Äiti-Venäjän maatyölästen repaleisiin persuustoihin ja pakon ees kaikki arojen vilja män Moskovvaan..
--Aatun pyssyt osottivat Vaterlantin juutalasten kalottinuppeja kohen,että puotijen ristallit män yhen yön aikan säpäleiks paukkeess...
Kiväärimies ei tentannut Ollia sen enempää jatkamalla pasianssia verannan rottinkipöydällä....
Aseman tuulikaapista puskeutui tukeva pirssikuski sisään haitarisaappaitaan lumenporosta kynnysmattoon kopistellen.
Asemasalin toinen pariovi jäi rämähtäen auki,kuljettajan syöksyessä pönttöuunin kylkeen lämmittelemään pakkasesta punastuneita kämmeniään.
Olli kävi sulkemassa oven,ettei kylmä tuulikaapista puhaltava pakkasilma viilentäisi odotussalin lämpöä.
Kotona hänelle oltiin jo opetettu,ettei lämmitettyä uunia saisi päästää harakoille tyhmyyden takia.
Hänestä tässä kauppalassa näytti asuvan niin varakasta väkeä,ettei välitetty edes oven perässä sulkemisista.
Ollin äiti oli useasti moittinut poikaa siitä,että ovi oli jäänyt auki :
--Siulla kai on kasvanna niin pitkä häntä,ettei uksikaa ennee perässäs sulkeuvu?!
Talvi oli ollut kylmin vuosikymmeniin.
Asemakirjuri oli tullut konttoristaan venttasalin pönttöuunille jututtamaan pirssikuskia:
--Ai sää Lunteliini tuliski noppija sillankulma tolpalt asemal?!
--Jäiks pokkapelis keske?
--Mää melkke just kerkisi panema puhelinluuri ales prinkautettuan pirssikopil..
--Tol pikkasel karjalaispojal o littera hendusas,ett sull olis keikka eres..
Pirssikuski vastasi käsiään uunin lämmöstä hieroen:
--Joo...sää Leenperi keskeyti mun hyvän tuurin,kummul ol kunkkusuara..ja ei meillo yleens tapan lähettää asemal kun yks piili,ettei tul hukkareissuu...
Asemakirjuri lisäsi mustaa visiiriään otsalle korjaten:
--Sul olis keikka eresäs Majavakuja nummeroo viis..
--Tää orpopoik o olnu pitkäl evakkoreissul Kivennavalt Lapperanna sotalasareeti kaut tän kauppala,mut sää jourus ajama suajeluskunnatalon kaut ensteks kuittamas litteras.
--Se Eskolinin leskfrouv suajeluskunna puhenjohtajan ja Mannerheimi Liito erustajan makssa sul mittari mukase taksa...
Pirssikuski tokaisi:
--Kylmmää sen Josefiinan tunne hyvinki..
--Mää heitin sen kerra vuare kolkytkuus syksyl Marski kanssa Hutsonillan Helsinkki..
--Kaissää muistas kus sillo ol ne suajeluskunna marssi ja marski ol tulnu kauppalaa kattelemuksel..?
--Josefiina ol marssinu ylppiän suajaeluskuntaosaston eres Marski viärel ku joku kentraalitarska..
--Marskin Reo Rojaaliin ol tulnu joku sähköreikka eik kauppalast sunnuntaakin löytyny yhttä selvä autosähköasenttajaa..
--Munt prinkautetti ajama ne Helssinkki!
--Mää heiti ne aamuyäst Helsinkin Atlonii ja Marski maksos pirun hyvä taksanki keikast...
--Takapenkil ne oliva keskustelle koko matka vanhoist hyvist ajoist marskin Hanko Stormällani huvilall,jollo viäl Josefiinan miäs Johan Fretriikkiki eli pulskan...
Asemakirjuri nappasi Ollin lapasesta matkalitteran ja lykkäsi sen pirssikuskin paksujen sormien väliin sanomalla:
--Joo..ja nyten sull olsis keikka eresäs heittä tää piän sotilaspoikinvaliitiorpo Majavakuja hotellii!
--Kattos sen arppe otas ja turvonnut rannet ..!
--Sen vanhemma ja sisko kualiva ryssä tyki ammuksest kuarma-auto laval kannaksel...mul kertos siit Turu juna konnari...
--Seuraas matkanjohtajaas,nii mennä oikke kiartoajelul tän suurkauppalaa!
Lundelin kehotti Ollia litistäessään karvahurrinsa mustankiiltävän takatukkansa päälle.
Taksikuskin elein hän oli koppaamassa Ollin pientä pahvista matkaveskaa käteensä,jolloin poika pänäsi vastaan pitämällä kaksin lapasinkäsin sitä sylissään.
Lundelin hellitti ottensa tokaisemalla:
--Ai..ett pojall on yks paffine matka-ask nii rakas...emmää väkiste....!
--Mul olis olnu Hutsonipirssin takapaksis tilaa vaikk oikke isol Atlanti merihöyryn matka-arkulki..sellase mill se sun pija tapaamas suajeluskunna lottavääpel on reissannu ympärs maapalloo...
Ollin kömmittyä takaovelle pirssimies kaarsi Hudsonin keulalle ja kääri konepeiton suojana toimineen harmaan sotilasvilttin rullalle.
Viltti kainalossa Lundelin avasi takakontin ja nakkasi sen sisään,läiskäisemällä takaluukun kiinni,että luminen takarekisterikilpi jäi pärräämään kuin Robin Hoodin nuoli vaahteran rungossa.
Hudson lähti aseman edestä takapyörät sutien kohti Asemakatua..jokaisessa pikkukauppalassahan on Asemakatu...,jota reunustavat kaljut ja tynkäoksaiset poppelit .Kauppalan katulaitoksen puutohtorit olivat amputoineet niitä syksyllä. Ollista ne muistuttivat sotasairaalan yksikätisiä toipilaita rivissä,kun Marski oli tullut tervehdyskäynnille.
Ylipäälliköllä oli ollut silloin vähän käteltäviä tervehtiessään urhoja vain marsalkkansauvaansa nostamalla..
Olli oli innokkaana kirjatoukkana lukenut Alexander Dumasin Muskettisotureita ja eräässä viimeisimmässä kertomuksessa D'Artagnan oli saanut kuningas Ludvig IV:sta marsalkan sauvan ja kuollut taistelutantereella se kädessään.
Poika uskoi silti,ettei Marski fiksuna marsalkkana menisi etulinjaan pelkkä tylppä sauva kädessään.
Siellä kyllä tarjottaisiin muuta kättä pitempää.
Pirssi ohitti kolmikerroksisen Salon uuden Hotellin,minkä vastapuolella seisoi valokuvaamo:
Lundelin matkaoppaana selosti Ollille näkymiä:
--Tos vasemmall sun lottavääpelis,jot sää tulet pijan helssamma,avas nolviis tos lukaalis kauppala ensmäse naisvalokuvaamo..
--Mää nöösipoikan olin paikal seuraamass sen ateljeen avaamist,miss herraskansa skoolas samppankalja.
--Paikal ol kartanon kreivi Von Knorrinki frouvines ja sähkö-ja konetehttaa tirikka Johan Freetrik..Josefiinan miäs..
--Tos vastapualel hotellin kapinetis se Johan Fretrik vuan kolkytkaks söi viimese ankkalounaas ja kraavi lohes ja viäl ampulanssi paareil vaateris suarist ittes oikkoseks asenttoon viimeks viimesel matkalles...et sellast...
--Herasmiäs se Johan Fretrik ol viimesse henkenvetosas saakk...
Hudson jatkoi ajoaan kadun syviä lumirailoja väistellen saapumalla Turuntien kulmaan,mikä oli kauppalan kuuluisa Postinkulma.
Rakennuksen alakerrassa oli dynamiittiliike,jonka lukaali Lundelin kertoman mukaan oli myös palvellut Turun Seudun Säästöpankkinakin.
Kadun vastapuolella kulmassa seisoi osuuskaupan puutalo,jonka pihalla koivitolaispäiset isännät pienissä ryhmissä hevosrekiensä vieressä puhaltelivat pakkastaivaalle kessusavujaan.
Postin pihalta Olli oli hoksannut sinapinkeltaisen SISU-postibussin nokan harmaan sotilasviltin alta.
Olli katseli ihmeissään Hudsonin takapenkiltä lumikatteisten talojen peltikattojen ylle pakkastaivaalle,mihin kohosi satoja savukiehkuroita sadoista tiilipiipuista,ikään kuin taivaan jättiläinen olisi pitänyt kourassaan harmaiden sukkavillalankojen päässä koko kauppalaa vankinaan.
Toisin oli käynyt matkoillaan Gulliverille,joka lilliputtien maassa oltiin sidottu rantasannalle villalangoilla telttakeppeihin kiinni,lilliputtien hyppiessä jättiläisen nokan juuressa katkaisemassa vesureillaan sierainkarvoja jousipyssyjensä jousiksi.
Jos Ollin perhe olisi päässyt evakkomatkalleen kymmenisen päivää aiemmin eli ennen joulukuun 1. päivää 1939,he olisivat säilyneet kaikki hengissä,mutta Luoja kaikessa armeiliaisuudessaan oli päättänyt uhrata nämä sodan alttarille.
Sitä Olli ei koskaan ollut antanut Jumalalle anteeksi myöhemmissä evakkosodissaan.
Silloin joulukuun 1. päivänä venäläinen 43. divisioona oli ryhtynyt etenemään Vuottaalta Pulkkilan kautta Punnujärven eteläpäähän,muttei käyttänyt hyväkseen avautunutta reittiä,vaan suuntasi lounaaseen Kivennapaa kohti.
Kivennavan kirkonkylä jäi venäläisten haltuun 1.12.1939.
Suomalainen JP3 joutui vetäytymään Lintulasta viivytykseen Ahijärven ja Kotselän väliselle viivytyslinjalle.
Oravien perhe oli jäänyt erikoiseen pussiin lounaassa Jalkalan reuna-alueille eivätkä päässeet evakkoretkelleen, ennenkuin venäläiset joutuivat etenemään toisille lohkoille.
Ollin saattajaksi Lappeenrannasta Helsinkiin oli määrätty Mannerheimin lastensuojeluliiosta lottavirkailija Elma Niinistö,isokupuinen ja nokkava vanhapiika,josta orpopoika ei tykännyt lainkaan.
Sotasairaalan lotista hän kyllä oli pitänyt kuin omina emoinaan.
Ollilla oli vielä oikea käsi kantositeessä ilmalennosta,mistä käsivarsiluu oli murtunut..
Helsingin rautatieaseman laiturilta Elma-lotta oli raijannut hänet terveestä kädestä valtavaan asemahalliin,minkä sisäkatto näytti roikkuvan yhtä huippaavan korkealla kuin tietosanakirjan kuvasta kerran näkemänsä Kölnin katedraalin holvikaaret.
Matkustajien puheensorinan kaiutkin näyttivät kaikkoavan asemahallin kattoholveihin.
Elma-lotta oli vienyt pojan asemaravintolaan haukkaamaan myöhästynyttä aamiaista,Ollin saadessa ensikertaa oikeata kahvia posliinikupista tassilla.Hän oli jäänyt suu ammollaan katsomaan kahvinryystelyn lomassa komeata Eero Järnefeltin ja Ilmari Aallon vuonna 1911 maalaamaa Koli-freskoa ja jäänyt ihmettelemään,missä päin Suomesta löytyy sellaisia vuoria.
Elma-lotta oli kivaissut sanomalehtensä takaa, pikkurillin sojottaessa jäykkänä ulos kahvikopin korvasta kuin alakouluopettajan karttakeppi,ettei se fresko kuvaa mitään vuorta ,vaan vaaraa ja etteivät kivennapalaiset ole koskaan edes nähneet kunnon mäkiäkään.
--Lapissakaan ei ole vuoria,vaan tuntureita...ettäs tiedät!
Lotta oli korjannut.
 |
| Koli-fresko 1911.E.Järnefelt ja Ilmari Aalto. Helsingin rautatieaseman ravintola. |
 |
| Helsingin rautatieasema-postikortti 30-luvun lopulta |
Laiturikilvessä luki Turku.
Elma-lotta oli istuttanut pojan kolmannen luokan vaunuun ja antanut matkalitteran konduktöörille,joka oli luvannut toimittaa sotaorvon perille Salon kauppalan asemalle.
Sen koommin Olli ei ollut kuullut lotasta eikä pahasti kaivannutkaan mokomaa nyrppänokkaa.
Onneksi kaikki lotat eivät olleet samasta puusta veistettyjä!
Olli katsahti uudelleen aseman ikkunasta ulos,missä pirssiin astui tummapukuinen vanha pariskunta.
Hän oli junasta laiturille astuessaan nähnyt saman pariskunnan seisovan asemalaiturilla odottamassa jotain lähetystä. Siniselle asemakärrylle oltiin laskettu rahtivaunusta mäntyarkku,minkä kanteen sahatusta reiästä heristi verinen ja jäykistynyt nyrkki.
Kaksi asemamiestä oli laiskanlaisesti työntänyt arkkulavettina toimivan rahtikärryn asemarakennuksen toiseen päätyyn kioskin viereen,missä musta Packard-ruumisauto kävi tyhjäkäynnillä,valkoisen pakokaasupilven liittyessä Ukko-Pekka-veturin venttiilihöyryihin.
Samanlaisella ruumisautolla sekä perään kytketyllä ruumisperävaunulla oltiin Ollin isän,äidin ja Orvokin arkut saatettu hautausmaalle Imatralla.
Isän vanhempi veli apteekkari Oskari Orava oli hoitanut hautauksen kuluineen.
Oskari-veljen luokse Imatralle perhe oli ollut evakkomatkalla silloin joulukuussa.
Ollia raavitutti otsatukan alta,missä hänellä oli viiden sentin pituinen arvenpalko muistona ilmalentomatkastaan.
Oikean ja murtuneen kätensä keskisormella hän yritti raapia kutittavaa otsaansa,ranteesta vihloessa makeasti.
Kädestä oltiin poistettu kipsi edellispivänä ennen toiselle evakkoretkelle lähtöä.
Kädestään hänen mieleen tupsahti korpraali Jaakko Suvanto eli Jaska,jonka kanssa hän oli istunut sotasairaalan lasiverannalla toipilaana.
Jaska oli ollut hänen pelastajansa,vaikkei korpraali luonnoltaan ollut mikään suojelusenkeli,vaan pikemminkin hulvaton suunsoittaja ja lottien naurattaja.
Jaska oli saanut sirpaleen nilkkaansa samasta tykkikranaatista,mikä oli tuhonnut evakkokuorman.Silti hän oli viimeisillä voimillaan pelastanut Ollin kierimästä virran jäälle ,jättämälle ladulle pitkän verivanan maantieltä riihen nurkalle.
Häneltä oltiin Lappeenrannassa amputoitu vasen jalkaterä kuoliosta.
Sinä tuiskuisena joulukuun aamuna kenraali Öhqvistin II Armeijakunnan yksi kärkipartio oli ollut lähestymässä hiihtämällä tienristeystä,mihin kauempaa Mannerheim-linjalta iivanoiden 7. Armeijakunnan raskas haupitsipatteri ampui suojatulta eteneville punatankeille.
Pikkutoipilaan keinoemoksi oli tarjoutunut isoryntäinen ja leveäperäinen lottahoitaja Korennon Linnea,joka tutunlaisesti tuoksahti samanlaiselta kuin oman Selma-äitinsä siniruutuinen karjakkomekko...kissanmaidolta.
Linnea-täti olikin kehunut lehmän maidon pitävän hipiän punakkana sekä pulskaa runkoa vireänä.
Ollin vieruspetiläinen Suvannon Jaska oli saanut Linnean punastumaan pahanpäiväisesti sanomalla,että noihin maitotutteihin korpraali haluaisi hukkua ikuisiksi ajoiksi kissanmaidon haussa ja että silloin oman ikuisen sielun kuorinahka pysyisi taatusti huippukunnossa.
Uskovainen Linnea-täti oli torunut Jaskaa totisena,että korpraalin pitäisi rukoilla taivaan isältä armoa ja anteeksipyyntöä ajattelemattomasta jumalanpilkasta sekä riettaista ajatuksista.
Jaska oli vastannut siihen jalkaterätöntä vasenta kinttua viltin alta nostaen,että hänen riettaat ajatuksensa olivat kaikonneet pihalle jalkaterän amputoinnissa pahan veren mukana ja likaisten armeijan peltikalsareiden kanssa.
Hänelle se oli ollut sellaista isompikalibeerista kuppaamista ja ajatukset hänen nupissaan olivat nyt Valo-pulverin valkoiset.
--Sillai äitimuorikin pääs erroon jakomieltauistaan kevväisin kun veet juoksivat,ja kun Kuppar-Sohvi kävi päästämäs pahan veren ulos lehemänsarvillaan!
--Män viikkoja,kun muorin nuppiin taas pääs uus riivaaja pelehtimmään!
Jaska naureskeli Linnea-lotalle,joka päivitellen ja niskojaan nakautellen poistui potilassalista.
--Kissanmaito se parantais miussa kaiken...
--Hei kissa vieköön..kyllä sullon silmä....esittää Bruno Laakso ja foxtrotorkesteri Lepakot...!
Osastolla jokainen potilas oppi tuntemaan Ollin,jolle oltiin hankittu suojeluskunnan sotilaspojan harmaa univormu. Hän autteli Linnea-lottaa pyyteettä käymällä sisävessassa tyhjentämässä potilaiden pottia sekä lasisia pissasorsia. Osa potilaista ei joko nähnyt tai kuullut häntä maatessaan joko pää tai koko keho paketoituna sideharsoihin kuin muumioilla.
Usealla potilaalla oli vain ylävartalo kääreissä.
Osastolle tuotiin joskus melko terveenkin näköisiä,vaikkakin kalpeita nuoria sotamiehiä,jotka olivat saaneet luodin vatsaansa.
Valitettavasti nämä nuoret miehet kuolivat viikon sisällä,koskei ollut saatavana antibiootiksi sulfaa,jota sai vain Saksasta.
 |
| Sotasairaalassa |
Eräskin sotamies oltiin pelastettu iivanan tankin telaketjujen alta ja selvisi hengissä,vaikka tämän kallo oli latistunut vulgääriksi profiilisilhuettikuvaksi.
Aamukierroksillaan pottien tyhjennyksissä Olli sai havaita tutun harsopotilaan emaliputkisängyn tyhjänä ja ilman vuodevaatteita.Vain veren tummentama patja oli jäljellä,mitä lotat olivat yrittäneet kuurata juuriharjalla ja mäntysuopavedellä puhtaaksi.
Linnea-tädiltä udeltuaan,mihin haavoittunut oltiin viety...leikkaukseenko...hoitaja oli vesissä silmin kertonut,että Taivaan Isä oli ottanut urhean sotamiehen taivaallisiin sotajoukkoihinsa.
Olli oli kysäissyt lotalta,että kummalla puolella se taivaan Isä kävi sotaa----Isä-Staalinin, Aatu-sedän vaiko Pelastusarmeijan?
Poika oli nokkeluudestaan ja näsäviisaudestaan tullut potilaiden lemmikiksi,monen kysyessä,mistä noin pikkuinen sotilaspoika oli koonnut viisautensa.
Sairaalan lääkintäkapteeni Löfgren alkoikin kutsumaan Ollia Le Petit Caporaliksi..pikkukorpraaliksi Napoleon Bonaparten mukaan.
 |
| Haavoittunut paareilla |
 |
| Asemakatu 1930-luvulla |
Lukemaan Olli oli oppinut 5-vuotiaana isänsä jelppaamana.
Kotipiirissä häntä pidettiin ihmelapsena,koska äitikään kiertokoulupohjalla tuskin osasi lukea päivän sanomia ja senkin ääneen tavaamalla .Lisäksi Ollilla oli ilmeinen valokuvamuisti ja lukemistaan kirjoista hän pystyi selostamaan sivutolkulla tuvassa,äidin taloustöissä ollessa vain pelkkänä korvana.
Isä oli päivisin poissa kotoa joko Terijoella tai sitten Kivennavan pitäjän kylissä nikkaritöissä.
Kerran isä oli tuonut pyöräntarakalla jonkin palaneen kartanon kiviraunion sokkelikivistä pelastamansa 10-osaisen nokeutuneen tietosanakirjakokoelman.
Olli ryhtyi tavaamaan sitä innolla suupielet nokisina,kostuteltuaan riihikuivien sivujen kääntelyssä etusormensa ensin suuhunsa.
Äiti oli kerinnytkin huokaisemaan siitä,että "muut pitäjän pojat tuhriintuvat pihaleikeissä ja meijän Olli se suttaa vain ittensä kirjan lukuloissa".
--Auta armias,mitä pojasta vielä tullee isona!?
--Kirjanoppinu nokikolariko?
Sotasairaalassa eräs vatsaanammuttu ja hyvällä onnella sulfakuurilla pelastettu kiväärimies oli piruillen tentannut tietävältä sotilaspojalta,että kumpi niistä Euroopan "tiktaattoreista" voittaisi maailmansodan.
Olli oli vastannut lonkalta sotaeksperttinä:
--Miust se keorkialainen pappiseminaarilainen Jooseppi Dhugasvili ei oo mikkään stratekinen nero eikä se viiniläinen korpraali ja vesivärmaalar Aatolfikkaa..
--Kumpikkaa ei oo sotakouluu käynyt..ei ees alaluokkii..
--Jooseppii ei oltais huolittu Frunzen sotilasakatemiaankaan suitsukkeenlemuises papinkaavus..
--Joosepist olis tullunna partanen orttodoksimunkki Valamon luostariin ja Aatolfist keskinkertanen nahkapöksynen kuvamaalar ja taulukauppias Wieniin....
--Paappas sie pappi taikka kinttuväjen korppi kentraaliks,nii nähhään mihin pyssyt osottaa!
--Joosepin pyssynsuut ovat osottanneet Äiti-Venäjän maatyölästen repaleisiin persuustoihin ja pakon ees kaikki arojen vilja män Moskovvaan..
--Aatun pyssyt osottivat Vaterlantin juutalasten kalottinuppeja kohen,että puotijen ristallit män yhen yön aikan säpäleiks paukkeess...
Kiväärimies ei tentannut Ollia sen enempää jatkamalla pasianssia verannan rottinkipöydällä....
 |
| Kolari kauppalan keskustassa v.1939 Juhart 2009 |
Asemasalin toinen pariovi jäi rämähtäen auki,kuljettajan syöksyessä pönttöuunin kylkeen lämmittelemään pakkasesta punastuneita kämmeniään.
Olli kävi sulkemassa oven,ettei kylmä tuulikaapista puhaltava pakkasilma viilentäisi odotussalin lämpöä.
Kotona hänelle oltiin jo opetettu,ettei lämmitettyä uunia saisi päästää harakoille tyhmyyden takia.
Hänestä tässä kauppalassa näytti asuvan niin varakasta väkeä,ettei välitetty edes oven perässä sulkemisista.
Ollin äiti oli useasti moittinut poikaa siitä,että ovi oli jäänyt auki :
--Siulla kai on kasvanna niin pitkä häntä,ettei uksikaa ennee perässäs sulkeuvu?!
Talvi oli ollut kylmin vuosikymmeniin.
Asemakirjuri oli tullut konttoristaan venttasalin pönttöuunille jututtamaan pirssikuskia:
--Ai sää Lunteliini tuliski noppija sillankulma tolpalt asemal?!
--Jäiks pokkapelis keske?
--Mää melkke just kerkisi panema puhelinluuri ales prinkautettuan pirssikopil..
--Tol pikkasel karjalaispojal o littera hendusas,ett sull olis keikka eres..
Pirssikuski vastasi käsiään uunin lämmöstä hieroen:
--Joo...sää Leenperi keskeyti mun hyvän tuurin,kummul ol kunkkusuara..ja ei meillo yleens tapan lähettää asemal kun yks piili,ettei tul hukkareissuu...
Asemakirjuri lisäsi mustaa visiiriään otsalle korjaten:
--Sul olis keikka eresäs Majavakuja nummeroo viis..
--Tää orpopoik o olnu pitkäl evakkoreissul Kivennavalt Lapperanna sotalasareeti kaut tän kauppala,mut sää jourus ajama suajeluskunnatalon kaut ensteks kuittamas litteras.
--Se Eskolinin leskfrouv suajeluskunna puhenjohtajan ja Mannerheimi Liito erustajan makssa sul mittari mukase taksa...
Pirssikuski tokaisi:
--Kylmmää sen Josefiinan tunne hyvinki..
--Mää heitin sen kerra vuare kolkytkuus syksyl Marski kanssa Hutsonillan Helsinkki..
--Kaissää muistas kus sillo ol ne suajeluskunna marssi ja marski ol tulnu kauppalaa kattelemuksel..?
--Josefiina ol marssinu ylppiän suajaeluskuntaosaston eres Marski viärel ku joku kentraalitarska..
--Marskin Reo Rojaaliin ol tulnu joku sähköreikka eik kauppalast sunnuntaakin löytyny yhttä selvä autosähköasenttajaa..
--Munt prinkautetti ajama ne Helssinkki!
--Mää heiti ne aamuyäst Helsinkin Atlonii ja Marski maksos pirun hyvä taksanki keikast...
--Takapenkil ne oliva keskustelle koko matka vanhoist hyvist ajoist marskin Hanko Stormällani huvilall,jollo viäl Josefiinan miäs Johan Fretriikkiki eli pulskan...
Asemakirjuri nappasi Ollin lapasesta matkalitteran ja lykkäsi sen pirssikuskin paksujen sormien väliin sanomalla:
--Joo..ja nyten sull olsis keikka eresäs heittä tää piän sotilaspoikinvaliitiorpo Majavakuja hotellii!
--Kattos sen arppe otas ja turvonnut rannet ..!
--Sen vanhemma ja sisko kualiva ryssä tyki ammuksest kuarma-auto laval kannaksel...mul kertos siit Turu juna konnari...
--Seuraas matkanjohtajaas,nii mennä oikke kiartoajelul tän suurkauppalaa!
Lundelin kehotti Ollia litistäessään karvahurrinsa mustankiiltävän takatukkansa päälle.
Taksikuskin elein hän oli koppaamassa Ollin pientä pahvista matkaveskaa käteensä,jolloin poika pänäsi vastaan pitämällä kaksin lapasinkäsin sitä sylissään.
Lundelin hellitti ottensa tokaisemalla:
--Ai..ett pojall on yks paffine matka-ask nii rakas...emmää väkiste....!
--Mul olis olnu Hutsonipirssin takapaksis tilaa vaikk oikke isol Atlanti merihöyryn matka-arkulki..sellase mill se sun pija tapaamas suajeluskunna lottavääpel on reissannu ympärs maapalloo...
 |
| 1936 Hudson Terraplane eläkkeellä |
Viltti kainalossa Lundelin avasi takakontin ja nakkasi sen sisään,läiskäisemällä takaluukun kiinni,että luminen takarekisterikilpi jäi pärräämään kuin Robin Hoodin nuoli vaahteran rungossa.
Hudson lähti aseman edestä takapyörät sutien kohti Asemakatua..jokaisessa pikkukauppalassahan on Asemakatu...,jota reunustavat kaljut ja tynkäoksaiset poppelit .Kauppalan katulaitoksen puutohtorit olivat amputoineet niitä syksyllä. Ollista ne muistuttivat sotasairaalan yksikätisiä toipilaita rivissä,kun Marski oli tullut tervehdyskäynnille.
Ylipäälliköllä oli ollut silloin vähän käteltäviä tervehtiessään urhoja vain marsalkkansauvaansa nostamalla..
 |
| Marsalkka Mannereheim sai kuvassa sauvansa v.1933 |
Poika uskoi silti,ettei Marski fiksuna marsalkkana menisi etulinjaan pelkkä tylppä sauva kädessään.
Siellä kyllä tarjottaisiin muuta kättä pitempää.
Pirssi ohitti kolmikerroksisen Salon uuden Hotellin,minkä vastapuolella seisoi valokuvaamo:
Lundelin matkaoppaana selosti Ollille näkymiä:
--Tos vasemmall sun lottavääpelis,jot sää tulet pijan helssamma,avas nolviis tos lukaalis kauppala ensmäse naisvalokuvaamo..
--Mää nöösipoikan olin paikal seuraamass sen ateljeen avaamist,miss herraskansa skoolas samppankalja.
--Paikal ol kartanon kreivi Von Knorrinki frouvines ja sähkö-ja konetehttaa tirikka Johan Freetrik..Josefiinan miäs..
--Tos vastapualel hotellin kapinetis se Johan Fretrik vuan kolkytkaks söi viimese ankkalounaas ja kraavi lohes ja viäl ampulanssi paareil vaateris suarist ittes oikkoseks asenttoon viimeks viimesel matkalles...et sellast...
--Herasmiäs se Johan Fretrik ol viimesse henkenvetosas saakk...
Hudson jatkoi ajoaan kadun syviä lumirailoja väistellen saapumalla Turuntien kulmaan,mikä oli kauppalan kuuluisa Postinkulma.
Rakennuksen alakerrassa oli dynamiittiliike,jonka lukaali Lundelin kertoman mukaan oli myös palvellut Turun Seudun Säästöpankkinakin.
Kadun vastapuolella kulmassa seisoi osuuskaupan puutalo,jonka pihalla koivitolaispäiset isännät pienissä ryhmissä hevosrekiensä vieressä puhaltelivat pakkastaivaalle kessusavujaan.
Postin pihalta Olli oli hoksannut sinapinkeltaisen SISU-postibussin nokan harmaan sotilasviltin alta.
Toisin oli käynyt matkoillaan Gulliverille,joka lilliputtien maassa oltiin sidottu rantasannalle villalangoilla telttakeppeihin kiinni,lilliputtien hyppiessä jättiläisen nokan juuressa katkaisemassa vesureillaan sierainkarvoja jousipyssyjensä jousiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti