torstai 11. syyskuuta 2014

Uudempi Vanha Testamentti.Papinpoika.

1938 Käärmeen talutusta Amerikassa

Uudempi Vanha Testamentti
Useimmat suomalaiset vielä uskovat synnin olemassaoloon ja lähes kolmasosa uskoo helvettiin sekä piruun yleisen mielipidetutkimuksen mukaan.Suomalaisilla on jyrkempi moraalinen koodi kuin kanssaeurooppalaisilla vakavissa seksuaalisissa kysymyksissä sekä rikos-että sosiaalisissa asioissa.Toisaalta monet suomalaiset ovat suvaitsevaisempia pienissä rikkomuksissa kuin esimerkiksi tahattomassa paikoitetun auton kolhimisessa tai pubin vessan seinän töhrimisessa pornograffitilla.


Luomiskirjan 3. luku
-----------------------------------
9.ja Herra kutsui Aatamia sanomalla tälle:
Missä olet?
1.Ja hän sanoi kuulleensa Teidän äänenne puutarhassa ja olevansa peloissaan. piiloutumalla puutarhan puiden taakse,koska oli alasti ja pelkäsi,että Te kysyisitte,olenko syönyt hyvän tiedon puusta.
11.Ja Herra puhutteli häntä sanomalla.
En välitä nyt tällä kertaa syömisestä hyvän tiedon puusta.
Sinä olet tallannut hyvän tiedon nurmikkoa niinkuin jutun aluksi.
12.Ja mies sanoi ajatelleensa,että hyvän tiedon nurmikolla kävely oli sallittua eikä tiennyt,että siitä piti tehda niin suurta numeroa.
13.Tällöin Herra purki kiukkuaan suuresti huutamalla:
Puutarhaan on pystytetty kieltomerkkejä kaikkialle.Sinun Herrallasi on sentään silmät päässään ja sinä sekä naisesi,jonka tein sinulle kylkiruodostasi,olette poimineet puiston lehtiä verhoksenne ja siksi sinä luulet vain pelleilleesi poimimalla kaikenlaista...
Seuraavaksi kait tulee häpyverhoksi kukkapenkkien tulppaanitkin?!
14.Ja mies vastasi näsäviisaasti:
Nainen,jonka annoitte minulle asumaan kanssani...äan se sai kaiken aikaan.
Minä olin onnellinen alastomuudestani,eikä tuntunut edes yhtään vetoiselta,mutta nainen alitusesti vaati ja minä penäsin vastaan ja lopulta repäisin puusta kaksi lehteä,mika kylläkin on alalakien kahdeksatta ala-asetetta ja sen neljättätoista pykälää vastaan.
Mitä olet tehnyt?
Ja nainen vastasi:
Käärme se minua taivutteli sanomalla,että olisi muodikasta pitää komeata lehteä vyötäröllä.
15.Ja Herra vihastui suuresti huutamalla:
Ja siten seuraavaksi ajellaan fillareilla puutarhapoluilla!
On jo aikamoinen rikkomus,ettei olla viskattu karamellipapereita annettuihin roskakoreihin!
Ja Herra kääntyi miehen puoleen kysymällä:
Onkos sinulla lupaa pitää käärmettä?
16.Ja mies putosi polvilleen siinä paikassa ja huusi:
Lupa ja lupa...se ei ole mikään koira eikä sillä ole jalkojakaan ...eikä se osaa edes haukkua.
Miksi sille pitäisi hankkia jokin lupa?
17.Mutta Herraa ei saatu lauhtumaan ja tämä sanoi:
Minä tiedän,ettei se ole koira.
Minä Herrasi olen sen luonut.Se ei myöskään ole mikään elefantti eikä kirahvi.
Älä kuule viisastele minun kanssani...ja itseasiassa se on vaarallinen lain ala-asetteiden kielenkin mukaan.
Ne voivat  jopa tappaa teidät,koska asemassani puhun tietäväni jotain asiasta.
Siksi ne tarvitsevat luvan,minkä saa asettamistani postikonttoreista ja poliisilaitoksilta.
18.Ja mies riiputti päätään sanomalla:
En todellakaan tajunnut asiaa.
19.Mutta Herra ei vielä rankaissut häntä,vaan sanoi :
Lain tuntemattomuus ei ole mikään puolustus.Eläinhän ei ole kiinni talutusremmissa ja se voi liata kävelypolun...ei se ole mikään vitsi...käärmeenpapanoilla.
Tämä on Eedenin puutarha eikä mikään seikkailupuisto.
20.Sitten Herra karkoitti nämä puutarhasta ja asutti nämä kauas kerubien puutarhaan puutarhan itäpuolelle Eedenista itään,missä kaikissa lakkipannoissa,hihanauhoissa,mainosviireissä seka palavissa mainostauluissa oli kirjoitettuna kaikki sivulait isoilla kirjaimilla... eli pysyä pois elämän puusta.

4.1.Ja sitten Aatami tiesi Eevan olevan vaimonsa.Ja tämä tuli raskautetuksi synnyttyttämällä Kainin,sanomalla saaneensa miehenalun Herralta.
2.Jolloin Herra puhutteli heitä sanomalla:
Uskon,että olette vieneet lapsen kirjoille ja että olette tehneet sen yhden ainokaisen kerran.
En halua mitään lapsilisäkeplutteluja tulevan julki selkäni takana,kun mies on työttömänä vaatimassa tuplaten sosiaaliturvaa kuten vuokra- että muita tukia.
Minä annan hyvän varoituksen.
Siitä voisi hyvän sään aikana tulla niskaan vaikka salamaniskuja.

3.Ja Eeva synnytti hänelle veljen...Aabelin.
Ja Aabelista tuli lampaiden pitäjä,mutta Kainista tuli maankääntäjä.
Ja ajan mukaan tuli tapahtumaan,että Kain tarjosi Herralle maan hedelmää.
4.Mutta Herra ei ollut suuresti hyvillään,sanomalla siinä paikassa:
Kutsutko sinä tätä tomaatiksi?
Minusta se näyttää enemmänkin punaiselta pavulta.
Eikö sinulla ole  lainkaan käsitystä vihannesmarkkinoiden paino- ja mittamääräyksistä,jotka olen sinulle laatinut?
Samalla olet kääntänyt selkäsi kuluttajansuojelulailleni!
Millä lailla olet yrittänyt huijata hyväuskoista ostajakuntaa!?
5.Ja Kain vastasi Herralle viisastelemalla:
Kuluttajat ja kuluttajat...mitkä kuluttajat?
Tällä paikalla seisovat vain minä ja Te!
Te ette ole vielä luoneet kuluttajakuntaa....ei hyväuskoista eikä epäuskoista.
6.Silloin Herra keräsi taivaalle tummia pilviä puhuttelemalla häntä ukkosen äänin ja jyrisi:
Älä pidä tuollaista ääntä kellossasi puhuessasi minulle!
Minä olen Herra,sinun laillinen perustuslain määräämä paikallinen virkavaltasi!
Vihannes ei ole tomaatti,ellen minä sitä kutsu tomaatiksi.
7.Ja Kain lähti vihassa paikalta sanomalla peräänsä:
Se kyllä maistui ihan tomaatilta,vaikkei näytä kooltaan ihan pihvitomaatilta...ehkä pienemmältä kirsikkatomaatilta.
Miten luulette meikäläisen pysyvän leivissä,jolle hiukan jousta määräyksissä?
Ja katso...hän meni veljensä luokse niitylle,missä Aabel paimensi lampaitaan.
Aabelille Herra oli ollut suosiollinen,koska tämä oli  pitänyt kiinni kaikista määräyksistä, kuten painosta,laadusta,rokotuksista,hajusta sekä muista.
Aabel sanoi veljelleen Kainille:
Mistäs ihmeestä sait tuollaisen pikkuruisen tomaatin?
8.Ja Kain nousi veljeään vastaan ja tappoi Aabelin.
9.Ja Herra kysyi Kainilta:
Missä on veljesi Aabel?
Ja hän vastasi:
Ja olenkos veljeni vartija?
En tiedä!
10.Ja Herra vastasi viisaana:
Sinä olet hänen lähin sukulaisensa ja siksi on laillinen velvollisuutesi ilmoittaa hänen olinpaikastaan virkavallalle,etenkin jos olet antanut hänelle asuinpaikan ruokakunnassasi.
Olette samaa ruokakuntaa henkikrjoitusrekisterissä.
11.Ja Kain vastasi:
Hän hyppi minun silmilleni!
12.Ja Herra Jumala vastasi:
Ei se ole mikään puolustus,kun ei ilmoita ruokakunnan jäsenen kuolemasta.
Tomaattisäännösten rikkomusten päälle tämä on jo liikaa.
Ja Herra pani Kainille merkin otsaan,muistuttamalla kaikista ankarista seuraamuksista.
Ja Kain saisi kolme lisämerkkiä otsaansa seuraavan komen vuoden aikana säännösten rikkomisesta.
Kolmesta merkistä jo menee tomaatinviljelylupa kuivumaan hyllylle ainakin vuodeksi.
13.Ja Kain lähti pois Herran läheisyydestä asumaan Noodin maahan Eedenistä kauemmaksi itään.
14.Ja Kain tunsi vaimonsa,joka tuli raskautetuksi synnyttamalla Eenokin.
Ja hän rakensi kaupungin,antamalla sille nimen poikansa Eenokin mukaan.
15.Ja Herra vihastui hänelle suuresti huutamalla jyristen:
Hankitko suunnittelu-,rakennus- ja kaavoitusluvat kaupungillesi?
Katso sitä...siinä ei ole edes kunnon viemäreitä ja kerrostalokomplekseja sekä tornitaloja nousee ylös nostokurkien varjosta kaikkialla.
Betonivalujakin tehdään luvattomasti öiseen aikaan..
Eikä kaupungissa ole edes kunnon pääkatua sen päästä päähän.
Se on minulle suuri malka silmässäni!
16.Ja Kain vastasi Herralle kuumana huutamalla:
Ei tämä ole mikään viheriökaupunki...tämä on yksi pirun Noodin Eenokin stadi!
Sinä se minut iskit tänne,missä joudun olemaan paikkakunnan ainoan rakennusfirman pomona...ottamalla huomioon seikka,ettei minun annettu harjoittaa omaa ammattiani ja käyttää nuppiani maan kääntämisessä.
Miten luulet meikäläisen ansaitsevan rehellisesti...okei...melkein rehellisesti?
17.Mutta Herra ei kuullut hänen vetoomuksia kaatamalla isolla taifuunilla ja tsunamihyökyaallolla kaupungin maan tasalle läksyksi ja ohjenuoraksi miehelle.
18.Ja Eenokki...poika eikä kaupunki nai Iradin.
Irad sai Mehuajedin.
Ja Mehuajed Metusalemin.
Ja Metusalem Lamekin.
19.Ja Lamek otti itselleen kaksi vaimoa,joista yhden nimi oli Ada ja toisen nimi oli Zilia.
20.Ja Herra suuttui pahemman kerran vaimoluvusta sekä vakavasta väestönräjähdyksestä,koska rikkomusmäärä oli mennyt yli laidan ja Herra oli kurkkuunsa asti täynnä paperitöitä.
Ja nyt tuhatlukuisina nämä työskentelivät maan päällä ja joista suurin osa ei täyttänyt kunnolla ja hyvällä omalla tunnolla veroilmoituksiaan eivätkä tulleet kotiin töistä ilman näpisteltyjä paperiliittimiä ja lyijykyniä sekä kumilenkkejä,joita olivat ottaneet taskuihinsa..sanomalla:
Kuka sellaista nyt huomaisi?
Ja kaiken lisäksi ne asuivat kaupungin vuokraosakkeissa,vaikkeivat olleet laillisesti naimisissa..eivätkä lisäksi työmatkoillaan välittäneet pikiteiden keltaisista tuplaviivoista,joita Herra oli maalauttanut näille.
Sitten ne polttelevat suitsukkeita paikoissa,missä kieltomerkit selvästi kielsivät sellaisen. Sitten ne rakennuttivat lasiverantoja ja lisäsiipiä taloihinsa ilman rakennusviraston lupaa seetri-ja sandaalipuusta,joita metsurit olivat leimaamattomina kaataneet ja sahauttaneet,ilmoittamatta Herran metsähallitukselle..
Monet luvat hankittiin virastoista ruokopillin vihellyksellä ja viinilekkereillä.
5.
1.Ja Herra näki ihmiskunnan kierouden maan päällä ja että ihmisen jokikinen ajatus sydämessä oli ilkeä ja pahansuopainen.
2.Ja Herra sanoi lopulta kyllästyneenä:
Minä tulen tuhoamaan ihmisen pois maan päältä,koska hän ei näytä mitään katumusta siitä,että olen hänet luonut omaksi kuvakseni.
Heitä ei voi jättää minuutiksikaan yksin.
Olen menettänyt tuhansittain sähkömittareita..puhumatakaan että väärensivät ja myivät tuhansittain Noodin maan yleisurheilukilpailujen pääsylippuja.
3.Mutta Nooa oli ainoa,joka sai armoa Herran silmissä.
4.Ja Herra sanoi Nooalle:
Kaiken lihan loppu on edessäni...ja katso,kun minä tuhoan maan.
Tee sinä arkki tiikkipuusta!
Ja rakenna se nääräämälläni tavalla!
Arkin pituus tulee olemaan 300 kyynärää ja korkeuden 30 kyynärää.
5.Sitten Nooa ja hänen poikansa rakensivat arkin.
Ja se valmistui.
6.Mutta kun Herra tuli tarkastamaan arkkia hän suuttui silmittömästi ja huusi:
Onko tämä tiikkipuuta,mitä määräsin?
7Ja Nooa sanoi näsäviisaasti:
No...ei nyt ihan tiikkipuuta...se on lähellä ehkä lastulevyä.
Olin onnekas kun sitä tipahti yhden härkävankkurin perästä maantielle,kun sen perälauta tipahti...eikä se sisällä liikevaihto- eikä arvonlisäveroakaan...hyshys....tajuatko,mitä tarkoitan?
8.Ja Herra tajusi vihjauksen sanomalla:
Ja lisäksi arkki ei täytä pituudeltaan 300 kyynärää,mistä puhuin sinulle.
9.Ja Nooa vastasi Herralle:
Okei..okei...Sinua ei voi vetää höplästä,Oi Herra....puhuit jostain 300 kyynärästä...ota tai jätä...se oli pirun pieni kärrykin,jos tiedät,mitä tarkoitan?!
Tulee olemaan kiperä paikka arkin ruumassa dinosauruksille ja unikorneille...tavalla tai toisella.
10.Ja Herra vetäytyi sadepilven sisään itkemään.
Ja Hänen kyynelistä tuli iso rankkasade,joka hukutti koko maan.

Nooan arkki

Ei kommentteja: