 |
| Farewell to your Arms Juhart 2005 |
KARKOITUS EEDENISTÄ JA MUUTTO PUUPITSITALOON
Vuoden 1944 tammikuussa Olli vihdoin pääsi sairaalasta uloskirjoitettuna ja sileähipiäisenä ihmisten ilmoille.
Ihme kyllä hän myös palasi takaisin Kotilaiskan Eedeniin.Siiti Pirkitta ja Allan olivat tehneet suuren urakan tarhan ja talon siivoamisessa,ehkä silmänlumeeksi terveystarkastajalle.Saavuttuaan pirssillä siistitylle ja kolatulle pihalle Kotilaiska ja Allan olivat vastassa mieroina ja tekoystävällisinä .
Naamioiden takaa poika pelkäsi vanhojen pirujen paljastavan sarvensa Kotilaiskan toivottaessa hymysuin ja sydämellisesti häntä asettumaan taloksi.
Siiri Pirkitta oli jopa valmistanut maksalaatikoa pojalle ihan puolukkahillolla.Luiron leipomon tuore setsuurikakkuviipalekin oltiin pantu liinan päälle tuvan pöydälle paksusti keltaisella voilla voideltuna talriikin viereen täyden maitolasin kanssa.
Tupakeittiö ja makuukamari tuoksuivat mäntysuovalta.
Uusi höveliäisyys kuitenkin tuntui aluksi oudolta ja Olli oli varuillaan,että Eedenin myrkyllinen käärme voisi pistää persuuksiin minä hetkenä tahansa..
Oliko tämä vain luulottelua,hän monasti kysyi itseltään elämän asetuttua raiteilleen ja normaaliin päiväjärjestykseen.
Olli palasi takaisin kouluun,missä opettaja Pussila auttoi poikaa kirimään läksyissä ajantasalle.
Kevätaurinko alkoi sulattelemaan harjakatoilta lumia poiken samalla ryhtyessä polttelemaan suurennuslaseilla vanhoja filminegatiiveja koulun eteläpäädyssä.Koulutalon kivijalan vieressä heitettiin pennikolikoilla kruunaa ja klaavaa ja Ollikin oltiin hyväksytty joukkoon puhtaissa ja uusissa vaatteissa,jorka ylilääkäri Särki oli antanut hoitohenkilökunnan joululahjana.
Yksikään poika ei kutsunut häntä lannaksi uutena Ollina,jonka päässä istui uusi karvaläpällinen lippalakki ja niskassa popliininen ja rintataskullinen tuulipusakka.
Jaloissa Ollilla oli tuliterät siniset hiihtohousut ja Monosen kenkätehtaan keskiruskeat hiihtomonot,jotka hän aamulla oli klanssannut Kas-Kas kenkävoiteella.
Kaverit kyllä olivat hiukan kateellisia hänen uudesta talvivarustuksesta,jonka vielä kruunasi pitkävartiset ajurinhanskat
Välituntisin tyttöporukasta Pohterin Pirkko tuli hakemaan Ollia ja pari nopeasti hävisi koulun kadunpuoleisen räystään alle uteliaita katseita välttääkseen.
Ollin hiukset olivat kasvaneet uusille laineille,joita Pirkko äidillisesti suki sormikkailla otsalta lippalakin alle.
Huolehtivasta kohtelusta pojan sisässä veri alkoi kuohahtelemaan erikoisina hyökyaaltoina varpaista päälakeen ja hiihtohousutkin tuntuivat kutistuvan haaroissa.Hän luuli saaneensa kuumetta,kun kevättalvipakkasessa otsakin hikosi ja kainalot tuntuivat märiltä
Pirkko alkoi Ollin silmissä näyttämään koulun kauneimmalta tytöltä punaisissa lettisaparoissaan eikä Olli voinut uskoa,että jollain voisi olla niin syvänsiniset silmät ja helmenvalkoiset hampaat.
Luokan pojat kyllä ilkkuivat Ollin olevan pihkassa,vaikka hän ei voinut yhdistää sanontaa mihinkään muuhun kuin isän mottimetsästä vaatteissaan tuomaan kuusipihkan hajuun ja että pihka tarttui uuniklapisavotassa kämmeniin.
Hän eli vielä täysin henkäyksin viattomuuden aikaa.
Kasvuikäisillä pojilla muutenkin tunteiden läikkymistä sielujen saloista tyttöjä kohtaan osoitettiin salaisilla katseilla ja kouluruokajonossa tönimisellä,lettisaparosta nykimisellä ja villatakin päältä tissinalkujen nipistämisellä.
Puheissa nurkan takana kuitenkin oltiin ronskeja ja Ollikin kuuli korvissaan naisen kehon osien monimuotoisia lempinimiä ja aina jonkun taskusta ja lompsasta vedettiin näytille kurkittavaksi ja hörötettäväksi ruttuinen ruskea valokuva,missä nainen illkosenaan makasi vuoteen päällä synnytysasennossa.
Ollia kuvat enemmän kuvottivat kuin herättivät.
Olli oli romantikko ja lainaston hakuteoksista hän ihaili daguerre-valokuvia,missä parisuhteita romantisoitiin jäähyväistunnelmissa.
Hän samaisti itseään erääseen kuvaan,missä amerikkalainen liittovaltion sinitakkinen rumpalipoika oli lausumassa jäähyväisiä kullanmurulleen.
Hän kuvitteli olevansa sama rumpalipoika joka oli lähtemässä sisällissotaan ja ehkä kaatumaan Gettysburgin taisteluissa,vaikkakin toivoi selviytyvänsä ehjin nahoin päätään alhaalla pitämällä luotisuihkuissa.
 |
| Lomaposeerausta waffenbrüderin kanssa 1943 |
Hänelle olivat täysin vieraita myös kavereiden kertomat sotaportot ja -huorat,miksi monet sotaan lähteneiden sotilaiden vaimot laskettiin,puhumattakaan joistain suolakinkun maksuksi saaneista haroperseistä.
Hän eli täysin onnellista ja naivia kasvuikää,mikä hiljalleen alkoi kytemään salaperäisinä ja seksuaalisina tremoloina nivuksissa,puheäänen kiekauttaessa tahattomasti ylärekisterissä.
Elokuvateatteri Tähti-Kinon alkukuvat aina kiinnostivat Ollia.etenkin mitä tapahtui Tyynenmeren sodassa jossain Trukin,Guadalcanalin saarilla sekä Uudessa Britanniassa..Amerikkalaista uutta jitterbug-tanssityyliäkin hän seurasi innostuneesti,nähtyään valkokankaalla oikein tanssikilpailut,missä Bobbysox-nilkkasukkatytöiltä ilmalennossa näkyivät pitsireunaiset pitsipöksyt.
Näky sai Ollilla poikahormoonit enemmän kiertämään kuin nurkan takana näytetyistä ruttuisista asentofotoista.
Pintapuolisiin hyviin suhteisiin alkoi tulla pientä säröä kesäkuun 9. päivänä 1944,kun Olli lähetettiin kauppalaan toimittamaan mehupulloja työntökärryillä eri osoitteisiin.
Hän vihelteli huolettomana kärryjensä aisoissa laskeutuessaan Kuhmuvuoren kylkeä maantietä alas kauppalan vihertävään laaksoon.Taivas oli kuulaan sininen tienvarren timoteiden ja apiloiden tuodessa makeaa aromiaan sieraimiin.Hän oli käärinyt paidanhihansakin rullalle saadakseen rusketusta arpisiin käsivarsiinsa.
Ihaillessaan mäeltä kauppalan talojen sinkkipeltisten hatjakattojen peilaamista auringossa elämä tuntui toivokkaalta.
Katot ikään kuin vilkuttivat auringonkilossa viestiä hänelle kuin laivaston viestittäjä saattueelle,että reitti on selvä vihollisista..
Tietämättään samaan aikaan Karjalan Kannaksen taivas alkoi tummumaan.
Venäläisten suuroffensiivi oli jyräämässä kolmella lohkolla Kannasta.Narvasta oli lähtenyt kenraali Korobnikovin 59. armeijakunta kohti Viipuria vesitse.
Kenraali Gevorovin 21. armeijakunta samanaikaisesti iski VT-linjalle (Vammelsuu-Taipale), ,joka oli vielä keskenrakennettu.
Kenraali Tsherepanovin 23. armeijakunta samoin iski VKT-linjalle Vuosalmella (Viipuri-Kuparsaari-Taipale) Vuoksen rannoilla.
Marsalkka Mannerheimin ensireaktiona offensiivista oli lähettää pikaisesti panssaridivisioona vastahyökkäykseen VT-linjan miehittämiseksi.
Marski pelkäsi venäläisten päähyökkäyksen keskittyvän Kivennavalle.
 |
| 1944 Omaha Beach |
Hänen mielikuvitusmaailmassaan amerikkalaisest pelastaisivat Suomi-neidon Venäjän otson kynsistä.
Hän kuvitteli työntäessään mehukärryjään Kuurlan tullin kulmalta Itäisen Siltakadun katukäytävälle amerikkalaisten jeeppien ja Sherman-tankkien ajavan hurraavan kansanjoukon lävitse,sotilaiden heittäessä vaunuista Wrigley-purukumia ja Hersey-suklaata lapsille.
Hän oli maistanut sairaalassa amerikkalaista purkkaa ja suklaata,joita Pirkko Pohteri oli saanut lahjaksi Amerikan tanttansa paketista.
Kestäisi kyllä parisen vuotta,kunnes ensimmäinen sotajeeppi näyttäytyisi kauppalassa,kun Ollin koulun takana Koision pellolla jeeppi nähtäisiin kyntönäytöksessä vuoden 1946 toukokuussa.Sotavaunu palvelisi silloin rauhantoimissa,kun vielä vuonna 1944 äekset sulatettiin sotaeollisuuden materiaaliksi.
Tämä oli pihistänyt viikolla Hallbergin Shellin rasvaushallin seinältä rautasahan,lorvittuaan huoltoaseman nurkilla. Ollin lähdettyä jakelukierrokselle Allan oli mennyt siiderisuuliin sahaamaan Ollin pyörän turvaketjua poikki.
Siiri Pirkitta oli silloin ollut pruunaamassa puutarhassa omenapuun oksia ja Allan vielä kerkisi tyhjentämään äitinsä kukkarosta tuvassa parisataa markkaa.
Rahat taskussa hän oli hypännyt Ollin pyörälle ja sujahtanut kuusiaidan lävestä koivukujalle suunnistamaan alas Kuurlan tulliin.
Kauppalassa hän polki sivukatuja pitkin,ettei vain törmäisi pyörän omistajaan vahingossakaan,Raahen pyöräliikkeen korjaamolle.
Pantuaan pyörän korjaamon seinustaa vasten hän astui verstaaseen sisään,missä Antsa-mekaanikko kyykisteli lattialla sutimassa naistenpyörän runkoa vihreäksi emalimaalilla.
 |
| Guns and Bikes |
Allan kysäisi Antsalta.
Antsa ei reagoinut kysymyksestä paljoakaan jatkamalla pensselöintiä,jolloin Allan toisti kysymyksen:
Ooksää kuuro...ostaksää jalkfillari?
Lopulta vastaus irtosi Antsan suusta räkälöntin kanssa:
Emmää oikke tiärä...riippuu asjahaaroista ja joskus asjakkaaki haaroist...
Pyörämekaanikko sanottuaan ja räkäistyaan kääntyi katsomaan kysyjää ja lisäsi:
Jos mää tunne su tarppeks.... niis su tavara yleens tuleva Nykäse irtotavaraliikkest.
Hän nousi hitaasti seisomaan pantuaan pensselinsä tärpättipurkkiin ja astui ovesta pihalle katsomaan pyörää.
Antsa oli joskus heikkoudessaan ostanut kuumia pyöriä,joita poikajengit olivat varastaneet kauppalasta ja myynyt niitä uudelleen maalatttuina ja jopa merkkikilvet vaihdettuna eteenpäin omaan laskuunsa.
Tarkasteltuaan verstaan seinustalla nojaavaa pyörää hän oli kahden vaiheilla pikakaupasta.
Venus-pyörän hän tunnisti samaksi,minkä hän oli koonnut Olli Oravalle,yritteliäälle ja harvinaisen kunnolliselle pojalle,jonkalaisia ei paljon tapaa kortteleista.
Häneen iski omituinen oikeudentaju,vaikka oli huijannut liikkeen omistajarouvaakin monet kerrat niinsanotuista pyörän sekundaosista,mitä hän oli asentanut varastettuihin pyöriin ja kirjoittanut ne inventaarista ulos,vaikka osat olivat olleet priimaa.
Antsa sanoi Allanille menevänsä konttoriin kysymään rouvalta,paljonko pyörästä maksettaisiin .
Hän oli veivannut bakeliittipuhelimesta keskukseen ja pyytänyt yhdistämään poliisilaitokselle.
Palattuaan verstaaseen Antsa sanoi Allanille,että rouva tulisi alas pian rahojen kanssa ja pyysi hermostunutta poikaa odottamaan viitisen minuuttia.
Kadulta kuului pian autonmoottorin ääntä ja pihaan kääntyi Kellonsoittajankadulta vallesmannin musta Nash Lafayette.Auto pysähtyi kapeaan porttikonkiin pakoreitin tukkimiseksi,jolloin Antsa tarttui Allanin kädestä ja väänsi sen selän taakse.
Vanhempi konstaapeli saapasteli Allanin eteen ja lausui:
No...Kotilaise Allani....otas toi reppus takaterakalt fölisäs,nii ajetaa valtijo pirssil kammaril!
Mää vihronki sain su kiine verekselttäs ja varmast sää tules kertto mul muistaki kolttosistas vapaehtosest!
Allanin repusta konstaapeli oli löytänyt viisitoista laaltikkoa Klubi 77-savukkeita.
Samaan aikaan Olli oli asioimassa korttelin päässä Kellonsoittajankadun kulmassa sijaitsevassa pappilassa.
Hän oli seisomassa keittiönrappusten alapäässä,missä mustalettinen ja valkoesiliinainen pappilan sisäkkö oli vastaanottamassa omenamehulähetystä.Antaessaan laatikkoa kärryistä sisäkön syliin, keittiönikkunasta pisti ulos ruustinna Grafbäckin harmaa nutturapää.
Ruustinna käski sisäkköä maksamaan orpopojalle 50 penniä lisäriksaa toimituksesta.
Monessa osoitteessa Olli yleensä sai viidestä kymmenen kuparipenniä toimitustipsejä,mutta ruustinna Karin Grafbäck ,kuuluessaan moneen hyväntekeväisyyskerhoon ,halusi esittää iloista antajaa Pyhän Sanan mukaisesti.
Rovasti Aulis Grafbäck taas ei koskaan avannut rahapussinsa nyörejä juoksupojille eikä läheteille,vaikka istuessaan hotelli Hellaan kabinetissa lionsien ja rotareitten symposiumeissa,hänet tunnettiin hyvänä tipsaajana tarjoilijattarien keskuudessa.
Olli syvään pokkaamalla kiitti ruustinnaa keittiön kivirappusilla ja nosti lippalakkiansakin teatraalimaisesti käsikaaressa kiitoksilla.Hän pyysi ruustinnalta lupaa kärryjensä jättämiseen pihalle tunniksi taikka pariksi muutaman juoksuasian hoitamisen takia,johon Karin Grafbäck suostui,koska Olli oli niin reipas ja kohtelias poika.
Astuttuaan porttikongista kadulle hän oli jäädä nimismiehen poliisiasemalle päin kiitävän mustan pirssin alle.Konstaapeli Kontkanen oli soittanut torvea varoitukseksi ja säikähdykssestä jäykkänä Olli jäi seisomaan katusoralle kuin Lootin vaimo erämaassa.
Hän kerkisi kyllä pelästyksestään huolimatta näkemään vilauksen tutusta oljenvärisestä kuontalosta Nashin takapenkiltä.
 |
| Tähti-Kinon mykät koomikot Juhart 2012 |
Opittuaan englanninkielen kulkutautiosastolla alkeita hänen oli helpompaa kuunnella valkokankaan amerikanenglantia ja vain hiukkasen vilkaista alatekstejä.
Elokuvateatterisalin ovien auetessa Olli tervehti Lehmusvirran Pekkaa,joka seisoi kaikessa univormukomeudessaan kultakaluunainen koppalakki päässään repimässä lippuja.
Pekka oli Olli kolmisen vuotta vanhempi ja jatkokoulun viimeisetä luokkaa käyvä ravintola Aikalan portierin poika,joka oli jo käynyt elokuvaprojektorin käyttäjän kurssin.Hän oli yhtä paljon filmihullu kuin Ollikin.
Pekka kysäisi Ollin lipunkantaa repiessään:
Sää halua tsiikata oikke nyyhykuvaa..Ola?!
Mää ole nähnys se jo viis kertta eik se pan mun silmii vetistämmä.
Olli vastasi pantuaan lipun taskuunsa:
Miul se ei merkkaa mitään,onko se nyyhkylehva,kun kuulee vain englantii!.
Olis siulkii aika päntätä päähäs englanninkielen alkeit,kun istut lehterin alla tuntitolkul takapenkil kahtomas kuvii!
Pekka naurahti Ollile vastatessaan:
Mää ossa jo neljää eri kiält sujuvast kummu yks setä Kuapijost kerra sanos et...suomee,savvoo,hilijoo ja kovvoo!
Päivänäytännössä istui plyyshipenkeillä parisen tusinaa katsojaa ja raskaiden samettiverhojen auettua ja vadinkokoisten kattovalojen sammuttua kankaalla rätisi mustavalkoinen SF:n uutisväläys maailman tapahtumisista.Olli kurkisteli keskisalin istuimella edessä istuvan parin päitten välistä amerikkalaisen 5. armeijakunnan saapumista Roomaan.Hänelle oli tuttuja sotajeepit ja Sherman-tankit,joiden miehistöille uhkean kurvikkaat italialaisneidot tarjosivat kukkapuketteja ja viinipulloja suukkojen kanssa.
Uuitsväläykset olivat melko tuoreita,koska siinä esiteltiin myös Normandian maihinnousua tai D-Dayta,jota liittoutuneet kutsuivat Overlord-operaatioksi.
Amerikkalaiset joukot kahlasivat Utahin maihinnousulohkon rantavedessä saksalaisten tulittaessa jenkkisotilaita vedessä ja vedenrajassa säälimättömästi.
Kauempana ristiaallokkoisella lahdella kevyet maihinnousualukset haukoittelivat etuluukut auki kuin valaan suut.
Kuvakierroksen lopussa näytettiin saksalaisten antautumista liittoutuneille kädet ylhäällä Caenin kaupungin raunioiden reunustamilla kaduilla..
Yhtenä vanhempana kuvaleikkeenä toukokuulta 1944 esiteltiin puolalaisten liittoutunueiden joukkojen Monte Cassinon luostarin raunioiden valtaamista.
 |
| Bogartin 1940 Buick 8 Casablanca leffasta |
Filmin loppuosassa ravintolassa Ilse pyysi mustaa kapakkapianistia Samia eli Dooley Wilsonia soittamaan As Times Go By-kappaletta sanomalla...Play it Sam...Play As Times Go By...!
Samalla sisäänastuva Rick sanoo tupakantukkoisella äänellään Samille:
Sam..I thought I told you never to play it again!
Laszloja ajoi takaa natsiupseeri,majuri Heinrich Strasser eli Conrad Veidt.,koska pari oli kuulunut Pariisissa vastaritaliikkeeseen.
Ollia askarrutti filmin lopussa tapahtuneet jäähyväiset,jolloin Laszlot olivat jo istumassa lentokoneessa,kapteeni Renaultin ja Rickin kävellessä konetta kohti sumussa,että lentokoneen ympärillä hääräilevillä mekaanikoilla oli lyhyet kädet ja jalat.
Oikeasti nämä olivat filmiyhtiön kääpiöekstroja ja lentokonekin oli vain puukulissi.
Toinenkin detalji oli askarruttanut tarkkaavaisen filminkatsojan päätä.kun elokuvan alkuosassa Rick nousi kaatosateessa Pariisi-Marseilles-junaan läpimärkänä ,mutta junassa tämän takki oli kuivunut.
Kulissiirheistä huolimatta Olli imi sisäänsä kaikki sanonnat ja vuoropuhelut,toistellessaan ääneen niitä filmin aikana,että takana istuva pariskunta oli käskenyt poikaa olla häiritsemästä kuvan katselemista,luullen Ollia joksikin vapaalippulaiseksi Hurunummen sairaalan vapaakävelijäksi.
Filmi oltii kuvattu jo vuonna 1942 ja ilmeisesti sodan takia filmipurkit olivat seikkailleet Atlantilla ruotsalaisessa laivassa neutraaliin Sveariikiin ja lopulta Suomeen.
Eihän Olli päässyt näkemään vuoden 1939 suurkuvaa Tuulen Viemää kuin vasta 1951,kun pääministeri ja rouva Kekkonen olivat nähneet sen Adlonin premieerissä..
 |
| Gone with the Wind 1939 |
Barbara Mitchellin romaaniin perustuva Amerikan sisällissodan aikainen etelävaltiolainen plantaashimiljöö oli imaissut aikuisen Ollin sisäänsä.Elokuva kesti melkein neljä tuntia.jolloin Kinon elokuvakoneenkäyttäjä Lehmusvirran Pekka joutui puolivälin intervallissa vaihtamaan uudet kelat projektoriin.
Vaikka filmi kuvasi etelävaltioitten katsantokannalta sisällissotaa ja kaikissa amerikkalaisissa kuvissa ihailtiin sinitakkeja sekä kenraali Custeria,Olli ihaili harmaaunivormuista kenraali Leetä eikä sinitakkikenraali Grantia,josta myöhemmin tuli Yhdysvaltojen presidentti.Lee oli hänestä oiva strategisti ja herrasmieskenraali ja Grant parrakas ja barbaarimainen kenraali ,joka lahtautti Gettysburgissa melkein kaikki puolustajat huonona strategistina.
Mutta Tuulen viemää ei ollut mikään länkkäri,vaan historiallisesti romantisoitu filmi Georgiasta,missä kuvattiin Atlantan kaupungin suurpaloa.
Scarlett O'Hara alias Vivian Leigh,englantilainen näyttelijätär, sanoi filmissä kuuluisan lauseeensa Ashleylle eli Leslie Howardille toiselle,englantilaiselle näyttelijälle:
I am never going to see hunger in Tara.
Scarlett oli palaamassa takaisin perheplantaashilleen Taraan ja avioitumaan rakkaudettomaan liittoon rikkaan rautakauppiaan kanssa taloudellisissa tavoitteissaan.
Ollia koskettivat Scarlettin sanat syvästi.
Hänkin oli päättänyt lähdettyään Paajasilta,ettei enää näkisi nälkää,päädyttyään Kotilaisten Eedenin ludetarhaan... ja yhä nälkäisenä..
Kuvien jälkeen Olli kävi hakemassa kärrynsä pappilan pihalta ja lähti talssimaan kohti Eedeniä.
Eedenistä itään kaukana Karjalan kunnailla taivas oli mustunut kranaattiraudasta,tuoreitten etulinjaan tuotujen suomalaisten joukkojen juostessa paniikissa suojaan venäläiseltä terässateelta.
Saavuttuaan Eedeniin rouva oli seisomassa verannan rappusilla kädet puuhkassa lattarintojensa päällä ja poskijuonteet syvinä kuin Vuoksen virta.
Olli odotti jo sitä pahinta.
Sää saatanan huutolaiskakara...sää oles nussinu mu kukkarost kakssata markka!
Siiri Pirkitta huusi suoraa kurkkua.
Olli puolusteli viattomana:
Mie en oo koskaan varastanna keltään...saatika vielä Teiltä!
Samalla rouva kiskaisi Ollin käden kärryjen aisalta ja läiski luisella kätensä rystyspuolella Ollia kasvoihin,että silmälulmasta alkoi vuotamaan verta.
Iskun jälkeen rouva Kotilainen lähti vetämään poikaa ranteesta kellarinovea kohti ja työnsi Ollin selästä kellarikomeron pimeyteen.Sisällä pimeydessä hän kuuli avimen kääntyvän ovella lukkoon sekä avainrenkaan helinäa,kun Siiri Pirkitta huusi viimeisen tuomionsa kellarin portailta:
Olli kuuli ulko-oven avautuvan ja sulkeutuvan rouvan kopistellessa puupohjaisilla pula-ajan kengillä verannalta tupaan.
Sää mun pualest saas märäntty nii kauva siäl kunnes tunnusta tekos!
Keittiön radio napsautettiin päälle ja Olli kuuli täydessä pimennossa vaimeasti Olavi Virran vuoden 1942 iskusävelmää Yö kerran unhoa annat.
Olli oli istunut perunasäkin päällä parisen tuntia.kiivettyään hyllytasoja pitkin ylös repimään kellarin ikkunasta pois tiivistepaperilla limatun pahvisuojan,saadakseen valoa sellliinsä,kun koivukujalta kuului saapuvan auton hurinaa.
Auton ääni kuulosti tutulta ja pian autosta pihalle astuneiden äänet.
Nimismiehen Nashilla olivat vanhempi konstaapeli Kontkanen ja nuorempi konstaapeli Vasanko tuoneet Allanin kotiin,pojan tunnustettua tekonsa kamarilla.
Siiri Pirkitta oli salamana juossut pihalle suojelemaan poikaansa,joka näytti kalpealta kasvoistaa kahden poliisin välissä.
Rouva ryhtyi rähisemään virkavallalle:
Mitäste pollari oles raahamas mun viatont poikka kahleis ku kakola konnaa?
Oletteks tulle lopult nii hulluiks,et lapsii piräs pirättää?
Eiks aikkusis ja kännisis ol tarppeeks harmi?
Kyllö maailma kirjam menny sekas...et alaikässi kirutetta!
Kontkanen vastasi rauhallisena räyhäävälle rouvalle:
Ottakas nyte Siiri Pirkitta vähä lunkimmi!
Tää teirä kultapoju saatti kiine Raahe Pyäräst myymäst varastettu polkpyärä.
Kammari tarkastuksest se repust löytys Plmkvisti siitomaatavarakaupast pari kuukaut sitte vohnitui klupiaskei aikmoine määrä.
Toissaalt se villari ol teirä holhokpoik Orava Olli oma,joka ilmesest assu täss samas osottees.
Raahe Pyärä villarikorjaaja ol toristannu itte koonnees ja Olli ostanees se osamaksul tiänesteistäs pullo-ja lehtikeräyksest.
Muute misäs se Olli oikke luuraa?
Rouva katsoi tovin poliiseja sekä siiderisuulin ovea,missä ei näkynyt rautalenkissä kiinni Ollin pyörää ja pojan mehukärryt seisoivat tyhjinä verannan rappusten edessä.
Siiri Pirkitta tuhahti:
Emmää vaa tiär misse hultjo oikke kuhna villarillas!
Eisse ainaska koton ole!
Kivijalan juuresta kuului koputusta lasiin ja vaimeata huutoa:
Mie oon tääll kommuutis vankin!
Konstaapeli Kontkanen jätti samalla Allanin nuoremman virkaveljensä huostaan kolistellen rappuja alas kellarinovelle ja käski Siiri Pirkittaa luovuttamaan avaimet.Kotilaiska käsiään hermostuneena raapien luovutti essuntaskustaa kellarin avaimen ja kirosi:
Se saatana hunsvott varast mu näppikukkarost tänä kaksata markka ja mää panis se arestti...rikolline se poik o!
Ollin tullessa Kontkasen kanssa päivänvaloon,vanhempi konstaapeli kysäisi,minkä takia hänen silmäkulmastaan vuotaa verta.
Olli vastasi paikalla:
No...tuo rouv se hutaisi!
No varastitkos rouvalta ne rahat?
Kontkanen tivasi.
Olli oli jo vastaamassa,kun Allan konstaapeli Vasangon takaa avasi suunsa:
Eisse Olli mittä rahna ol sun kukkarostas vohninu!
Mää ne oti su rahapussistas sillo kussä pruunasis omenapuit tohkessas ja mää se varasti Olli villarinki samonkus Plumkvisti tupakikki.
Allanilta pääsi itku tunnustuksestaan hetkeksi,kunnes tämän ilme paatui peruslukemille vanhaan happamaan muotoon.
Allan katsoi pitkään äitiään sylkäisemällä suustaan loppusanat:
Sää äitee kyl hyvi tiäräs miss mää niit tupakeit jemmasi,kussää ain pyysi mult niit lissä omiks.
Siideritalossa tehtiin täydellinen inventaario.Muorinkamarista löytyi kolme pahvilaatikollista erimerkkisiä savukkeita ja piipputupakkaa,jotka lastattiin Nashin takaluukkuun.
Konstaapeli Kontkanen samalla käski Ollia noutamaan omaisuutensa ja kamppeensa tarjoamalla kotoaan yhtä vapaata makuukamaria väliaikaiseksi kortteeriksi.
Rouva Kotilainen sai lähteä Allanin seurassa poliisiauton takapenkillä kamarille ja Olli sai kunniapaikan kahden poliisin välissä,missä hän ihaili amerikkalaisen auton kojelaudan kromikomeutta,Kontkasen annettua pojan puhua jopa poliisiradion mikrofoniin.
Ollille Nash oli oikea piiska-auto.
Seuraavana aamuna konstaapeli Kontkanen ajoi Ollin Suojeluskuntatalolle rouva Sundelinin puhuteltavaksi.
Kamarilta oltiin tiedoitettu orpopojan tilanteesta.
Rouva Kotilainen oltiin pidätetty yöksi ja pistetty yöselliin Hurja-Helmin kanssa,joka oli tarjonnut jokirannassa kalleintaan Vaakuna-pullosta.Helmin haarat haisivat virtsalle ja tämän pula-ajan nailonit eli mustekynällä piirretyt saumat pohkeissa olivat tuhrautuneet mustiksi läikiksi
Siiri Pirkittaa oltiin syytetty ryhtymisestä anastettuun tavaraan ja alaikäisen pahoinpitelystä.Nimismies oli vapauttanut rouvan viimeisellä varoituksella holhouslapsen laiminlyömisestä ja haasteilla syyskäräjille anastetun tavaran hallussapidosta.
Kotilaiska pantiin kamarin kirjoihin sormenjäljillä ja potrettikuvalla vahvistettuna kuulustelupäytäkirjaan viralliseksi rikosrekisteriksi.
Allanille oltiin alaikäisenä varattu aika sosiaalitoimistosta,missä lähetettä alettiin kirjoittamaan kasvatuslaitokseen.
Rouva Josefina Sundelin pudisti harmaata päätään todettuaan Ollin kärsineen toistuvaa vääryyttä kahdessa sijoituskodissa.Hän myös myönsi,että Mannerheimin lastensuojeluliitossa pitäisi tehdä parempaa taustatutkimusta sijoitusperheistä.
Vanharouva yllätykseksi kertoi Ollille,että veturimies Pohterin perheessä odotettin häntä avosylin
Lottavääpeli Sundelinin mielestä rouva Anna-Liisa Pohteri on mitä herttaisin ja sydämellisin äitihahmo ja veturinkuljettaja Jalmari Pohteri oli kauppalan vapaapalokunnan varapalopäällikkö.
Olli istui puutuolilla rouva Sundelinin työpöydän edessä melkein puoliunessa ajatellessaan Pirkko Pohterin enkelimäisiä kasvoja.
 |
| Rakkautta ja Pommacia Juhart 2012 |
