Muistoja,muisteluita,muistikuvia,ehkä muistiharhojakin ja
ajankuvia papinpojan ja
pakanan elämästä sekä tapahtumien keskeltä että sivustaseuraajana...
Picture: Chez Yvonne by Juhart 2K12
Mustapaitojen matka jatkui Berniin Sveitsin pääkaupunkiin ensiksi junalla III valtakunnan rajalle ja sitten kapearaiteisella junakuljetuksella taas alppimaan läpi Italian rajalle.Saksasta ei voinut junateitse matkustaa suoraan Sveitsin pääkaupunkiin raidevälien takia eikä Saksassa ollut eikä vielä tänäpäivänäkään ole vakiintunutta bussiliikennettä isompien kaupunkien välillä hyvien junalinkkien takia.Nykyään kyllä Sveitsinkin päärautatiet ovat eurooppalaista raideleveyttä,mutta kantonien väliset privaattiyhtiöiden junat kulkevat vielä kapearaiteisina.
Bern tulisi teologian ylioppilasta koettelemaan 30:n vuoden jälkeen kappalaisen perhe-elämää savikauppalan berniläisen arkkitehdin ja hänen viipurilaissyntyisen voimistelumaisterivaimonsa ansiosta ja tämän kirjailusarjan papinpojallakin oli siitä vielä kirjallinen muistokappale vielä 60-luvulla kirjahyllyssään..Kirja oli arkkitehdin oma luomus nimeltään "Skitzenbuch Bernoulli",mikä kuvasi silloisen arkkitehtiylioppilaan luonnoksia kotikaupungistaan Bernistä.
Italian puolella mustapaidat vaihtoivat taasen junaa,nyt sähköjunaan,joka lähti aseman kellon lyödessä täsmälleen aikataulussa.Mussolini oli aloittanut 30-luvun alussa kampanjan,jossa junat kulkisivat ajassa,mikä oli suuri yllätys samassa vaunussa matkustavalle amerikkalaispariskunnalle,jotka äänekkäästi ylistivät "Aiteilian Reilweisiä".Junaan astui myös 20-päinen brittipoikaryhmä,joka suomalaisten tapaan oli pukeutunut mustiin paitoihin.Nämä kuuluivat brittiläiseen Oswald Mosleyn fasistiliiton poikajärjestöön,joka vuoden 1936 kesällä oli jo treenannut mustapaitakolkkapoikia Felixstowin Campo Duxin poikaleirillä aatteellisen sekä sotilaallisen valmiuden tielle...
Fasismi oli saanut 30-luvulla paljon äänenkannattajia Isossa Britanniassa aivan Pohjois-Irlantia myöten. Liiton sponsoreiksi kuuluivat muunmuassa Britannian Italian suurlähetystön sotilasasiamies eversti Locke sekä Lontoon Sohossa (South Holborn) vaikuttava italialainen fasistijärjestö Fascio Londra,joka oli kaapannut siipiensä alle Lontoon kaikki italialaiskahvilat.Brittien MI5 eli sotilaallinen tiedusteluosasto oli erittäin kiinnostunut Mosleyn ja Lontoon italialaisten liikkeistä.
Elokuun 27. päivän illalla suomalainen mustapaitadelegaatio saapui Rooman keskusrautatieasemalle italiaksi Stazione di Roma Terminiin,jsota Antti ensimmäiseksi kerkisi jo valistamaan latinankielen mestarina,että terminisana on lähtöisin thermose-sanasta,mikä merkitsee kylpyä.Hänhän lisäksi itse oli jo kaikkien makoisten kylpyjen mestari.
Rautatieaseman paikalla oli entisaikoina sijainnut roomalaisten diokletialainen kylpylä ja v-1880 rakennettun aseman purkausta oltiin suunnitelemassa vuoden 1942 maailmannäyttelyn ja uuden fasistimodernisen aseman tieltä. Sota kuitenkin siirsi suunnitelmat hamaan tulevaisuuteen.Projekti otettiin pölyttymymästä vasta maailmansodan jälkeen.
Rautatieasemaa ollaan käytetty myös myöhemmin v. 1952 hollywoodilaisen tuottajan Selzniskyn ja Vittorio de Sican ohjaamasssa filmissä,italiaksi Stazione Termini ja englannninkielisessä versiossa Indiscretion of an American Wife.Pääosia näyttelivät Selznickin vaimo Jennifer Jones ja Montgomery Clift.
Käsikirjoituksen filmiin oli laatinut kuuluisa Truman Capote.
Stazionin pääsisänkäytävän edessä nytkytteli 3 Fiat-linja-autoa,joihin suomalaiset sekä englantilaiset fasistinuoret pakkaantuivat.Erikoista busseissa oli oikeanpuolinen ohjaus,kuten Sveeariikissä,mikä ihmetytti ,koska liikenne kulki oikealla.Bussien lähdessä kolonnassa Rooman lounaista ulosmenotietä Via Nomentanaa kohti suomalaiset olivat ihmeissään kaupungin sekasortoisesta liikenteestä,missä uskaliaimmilla ja eniten äänimerkkiä tööttäävällä oli aina etuoikeus.
Fiat Topolino
Autoistumisessa Italia oli Suomea valovuoden edessä jopa tienvarsimainoksin,missä myytiin Fiatin kansanhrnkilöautoa Balillaa sekä uutta pientä Topolinoa,jonka Antti taas kielineroa käänsi Mikki-Hiireksi.Omituisesti amerikkalaisen Walt Disneyn sarjakuvahenkilö oli iskenyt autostradoilla huristelevan fasistiautoilijan makuun.Saksassa samanaikaisesti kehiteltiin Hitlerin omaa kansanautoa KdF-Wagenia itävaltalaisen tohtori Ferninad Porschen johdolla. Auton piti maksaa alle 1000 Reichsmarkia,jotta koko Saksa pääsisi pian pyörille uusille betonikatteisille autobahnoille.Valitettavasti sota siirsi auton valmistusta ja vasta 1946 brittiläisten valloittajien hankkeesta Wolfsburgin tehdas ryhtyi valmistamaan mallia.Brittiläiselle loordi Rootesillekin (Hillman,Sunbeam) oltiin tarjottu autoprojektia,mutta loordi katsoi kovakuoriaisen näköisen auton olevan liian ruman kenellekään myytäväksi.
KdF Wagen 1938
Via Nomentana
Campo eli Campeggio Mussolini sijaitsi Monte Sacron (Pyhä Vuori) vuoren rinteen juurelta leviävällä tasangolla kymmenisen kilometriä Roomasta lounaaseen ja bussin ikkunasta mustapaitoja tervehti korkea betoninen ja bunkkerimainen porttirakennelma,mihin oltiin valettu italialaisia panssarivaunuja.Monte Sacren rinteessä palveli päärakennuksena Villa Madaman fasistiarkkitehtooninen ja kulmikas rakennus,mitä pidettiin myös konferenssitilana.Fasistinuoret ohjattiin laajalle teltta-alueelle ja majoitettiin yhteen italialaismalliseen sotilastelttaan,jonka Malmivaara risti ja siunasi Campeggio Fascismo Finlandeseksi.
Campeggio Mussolinin kenttäkeittiö ja muonituskeskus eli italialainen Töpinä
Antonio di Luca... carabinieri finlandese
Suomalaiset mustapaidat oikean carabinierin seurassa
Kokonainen viikko syyskuun 5:een päivään saakka oli mustapaidoille yhtä paraatia,esitelmiä ja valistustilaisuuksia sekä tutustumista italialaisiin fasistinuoriin. ll Duce valtakunnan ensimmäinen marsalkkana samoin kävi fasistinuorten ja sotilaiden paraatikatselmuksessa,missä esiteltiin italialaista sotakalustoa ja jopa moottoripyöräpataljoona,minkälaista suomalaiset eivät eläissään olleet nähneet.Suomalaisethan marssivat polkupyörillä.
Vasta 60-luvulla Antin mieli lensi takaisin Monte Sacren tasangoille nähtyään uudesta mustavalkoisesta Salora-televisiostaan italialaisen Federico Felliinin neorealistisen vuonna 1954 valmistuneen elokuvan La Stradan,missä Anthony Quinn näytteli kolmipyöräisellä Moto-Guzzi-moottoripyörällä maata kiertävää Zampano-kahlekuningasta.Avustajanaan hänellä oli matkassa Giulietta Masina (Federico Fellinin vaimo),vähä-älyinen maalaistyttö Gelomina,joka sirkusesityksissä oli pukeutunut chaplinimaiseen pelleasuun ja knalliin.
Toisena filmin tuottajana oli Dino Di Laurentiuksen rinnalla Carlo Ponti,joka tunnettiin Sofia Lorenin Alfred Hitchcockin näköisenä miehenä.
La Strada-juliste
Leirin vihdoin päätyttyä mustapaitamatkailijoilla oli vielä pari päivää aikaa vierailla Napolissa ja Vesuviuksella.
Antti osasi historiasta kertoa porukalle Vesuviuksen tuhoamasta Pompeijista, mustapaitojen syödessä matkaeväitään kraaterin reunalla seuratessaan toisella silmällä paikalle saapuneita merimiespukuihin sonnustautuneita tyttömarineroja,joita Malmivaara irvaili fasistilaivatytöiksi,joilla on permanenttilaineet päässä ja Välimeren vettä polvessa.
KUULUISUUDEN KIROUSTA
--------------------------------------------------
Melkein kaikkialla maailmassa tunnettiin mainoksista farkkuasuinen ja stetsonpäinen Marlboro-mies,joka mallu hampaissa joko istui valkoisen hevosen selässä tai nojasi aitaan lasso kädessä.
Valitettavasti Marlboro-mies kuoli lopulta keuhkosyöpään,joskin kuolinsyytä ei merkattu savukemerkin päälle.
Minusta kumma kyllä tuli Filippiineillä kuuluisa Bonamine Man eli Bonamine-mies,joka televisiomainoksessa valkoinen tohtorintakki niskassa mainosti Phizer-lääketehtaan huippaus- ja matkapahoinvoitipillereitä GMA-kanavalla.
Mainoksesta huolimatta en koskaan ole pannut suuhuni yhtään Bonamine-pahoinvointipilleriä.
Olen yrittänyt etsiä googlaamalla sitä vuonna 1988 filmattua televisiomainosta,jopa nuorin tyttärenikin Manilassa on samoin koettanut löytää sitä netistä,mutta tuloksetta.
Muita Bonaminen-mainoksia kyllä on löytynyt televisioversioina ja painettuina postereina.
Ilmeisesti minun mainokseni on häipynyt jo eetteriin kuin Winston Churchillin BBC-puhe saksalaisten mahdollisesta maihinnoususta Brittein saarille "We will fight on our shores and land etc.."
1980-luvun lopun Manilassa,jos liikuin Makati Cityn Glorietta-ostoskeskuksessa tai pistäydyin jopa Magallanesin EDSAn risteyksessä South Superhighwayn maantiesillan läheisessä rautakaupassa ostamassa Boysenin ulkolateksia talooni,niin joku aina tuli kättelemään minua ja kysäisemällä:
--Are you The Bonamine Man ,Sir?
Oloni tuntui kuin Tauno Palolla,joka ei saanut rauhaa kuuluisuuden kirouksestaan edes kapakan pissakourulla. Hän kertoi aina lähteneensä vessoista kengänkärjet märkinä,kun joku vieressä lorottava äkkäsi hänet,kääntymällä tervehtimään:
--Ai ooks sää se Tauno Palo..Perkele!
Muistaakseni mainostani näkyi televisiossa vielä 1990-luvun alkupuolella.
Molave Park Subdivisionin pääportilla.
Kuvassa tuttavanu kiinteistövälittäjä
Albert Papina
LASIKAVERIT AUTTAMASSA
------------------------------------------------
Tieni mainostähdeksi tapahtui aivan sattumalta.
Molave Park Subdivisionin asuinalueella Mervillen isossa ja vartioidussa "Villagessa" minulla oli naapurina pari kymmenisen vuotta vanhempaa filippiinoeläkeläisherraa Berny Abejuela ja Pat Margallo,joidenka kanssa istuskelin viikonloppuiltaisin "Glassmateina" nauttimassa San Miguel-olutta ja Fundador-brandyä.
Minä join "mikkeliläistä" kaljaa ja filippiinoherrat Fundadoria..
Pat Margallo oli oli syntyjään bicolilainen Daragan kaupungista,mikä sijaitsee aivan Legazpi Cityn kyljessä. Ilmeisesti kaveruuteni pohjautui siihen,että hän laski minut puolibicolilaiseksi,koska olin kerran nainut legazpilaisen Bank of the Philippine Islandin Nancy-pankkineidin Guinobatanista,mikä sijaitsee noin parinkymmenen minuutin jeepneyreissun päässä Daragasta Mayonin tulivuoren laaksossa.
Mayon
Filippiinothan eivät laske matkoja maileissa eikä kilometreissä.
Pat oli päässyt juuri eläkkeelle Manilan Magallanesin risteyksen lähellä sijaitsevan International Harvesterin apulaistoimitusjohtajana.
Berny Abejuela taas oli jäänyt eläkkeelle Magnolia-meijerituotefirman kotimaan myyntipäällikkönä, joka aikansa kuluksi ja lisätuloikseen piti pientä sari-sari-kauppaa Molave Avenuen ja Manhattan Avenuen kulmassa aivan Molaven asuinalueen pääportin vartiokopin kyljessä.
Pat asui melkein luotisuoraa vastapäätä matalassa 60-luvulla rakennetussa,matalassa bungalowissa..
Tutustuin ensiksi Bernyyn käydessäni keskipäivän polttavassa helteessä juomassa pari huurteista "mikkeliläistä" sari-sarikaupan tiskillä.
Belvedere Avenue melkein
Abejuelan talon edestä kuvattuna
Berny kylläkin asui parin korttelin päässä Belvedere-kadulla tätinsä omistamassa kaksikerroksiessa villassa,odotellen yli 90-vuotiaan tätinsä poismenoa periäkseen tai jakaakseen veljiensä ja siskojensa kanssa omaisuuden,jonka hänen isävainajansa oli omistanut.
Omaisuuteen kuului Belvederen talo ja puolisen tusinaa taloa tontteineen ympäti Manilaa.
Täti vaan ei päättänyt kuolla moneen vuoteen,vaikka muisti petti kuin kanalla joka kymmenes sekuntti.
Berny oli jo kuluttanut loppuun eläkkeensä lumppusumman erottuaan katolilaisen kirkon mukaan niinsanotussa "Separationissa",koskei katolinen kirkko tunnustanut avioeroa.
Siitä huolimatta hänen vaimonsa oli Amerikkaan muutettuaan pamahtanut naimisiin amerikkalaisen laivaston aliupseerin kanssa San Diegossa.
Manhattan Avenuen talon,minkä edustalla sari-sarikauppa sijaitsi,omisti Bernyn tyttären aviomiehen isä ja minne minut kutsuttiin useasti moninaisiin filippiiniläisiin kukkeloihin,kuten kastajaisiin,konfirmaatiojuhliin,syntymäpäiville jne.
Pat samoin oli aina juhlissa mukana.
Kutsuihin myös saapui usein Roger,komea 180-senttinen espanjalaisiflippinomestiiso,joka näytti kuuluisalta Edu Mansianolta,kuuluisan filmitähden Vilma Santosin silloiselta poikaystävältä,jonka suhteen tuloksena oli Lucky-poika.
Vilma aina jokaisen lavaesiintymisensä jälkeen muisti toistaa yleisön edessä:
--I Love You,Lucky!"
Rogerin sukunimeä en muista enää,ilmeisesti satojen mikkeliläisten poistamana muistipankistani.
Roger oli tuottajana ja ohjaajana GMA-televisiokanavalla,vastaamalla kaikkien ohjelmien mainoksista.
1981 Toyota Corolla DX
1976 Toyota Corolla
Hyvästä asemastaan ja ansioistaan huolimatta hän ajoi ruosteen syömällä 80-mallisella Toyota Corolla DX:llä ja syynä tähän oli hänen isot ruokkomaksunsa entiselle aviosiipalleen.
Ehkä toisena syynä varojen hupenemiseen oli hänen pitkät illanistujaisensa Manilan juottopaikoissa,joista hän ajeli kotiinsa tai lähiyömotelliin Corollallaan aina uusi tyttöystävä kainalossaan.
Pat ja Berny leikillisesti kutsuivat häntä Roger the Rabbitiksi.
Bernyllä samoin oli allaan vanha 76-mallinen ruosteen syömä ja virttyneensininen neliovi- Corolla,jonka etulattian läpi pystyi näkemään alla vilisevän South Super Highwayn monsuumisateiden kuoppaaman asvalttitien.
Kummallakaan ei ollut paljoakaan varaa huoltaa taikka korjata autoaan. Ns. filippiinoautoasentajan korjausrautalanka oli ainoa väliaikainen eli pysyvä remontti auton konehuoneessa taikka puskureissa.
18 Molave Avenue
puutarhoineen
Mutta siitä se meidän Male Bondingista kehittyi sellainen toistemme auttaminen,ja minäkin pistin herroille useasti Bienvenida-bileet Molave Avenuen taloni terassilla Saudista lomille saavuttuani.
Rouvaani kyllä aina harmitti se,että kaikki Tax-Freestä ostamani kalliit Johnny Walkerin Black Labelit ja Glenfiddichit tyhjenivät juhlavieraiden kurkkuun jo aamuna sarastaessa.
Filippiinoille kaikki Stateside ja muualta ulkomailta tuotu juomatuote ja savukemerkki maistui jostain syystä paljon paremmalta kuin kotimainen.
Me otsaluut vastakkain herrojen keskuudessa teimme terassilla taikka puutarhatuoleilla ikuisia valoja kaveruudestamme eikä kumppanuutemme alkanut karista,kun vuosituhannen vaihtuessa Pat äkisti kuoli massiivisen sydänkohtaukseen. Kuolinsyynä oli korkea verenpaine ja kihti huippukalorisesta possunkärvennyksestä sekä väkevän viinan nauttimisesta. Bernykin sai sitten myöhemmin lievemmän infarktin v.2005,kun yhteiselomme viinamäenmiehistä oli ajautunut tasaiseen perhe-elämään ja lasten kasvatukseen.
Rogerkin oli muuttanut kauemmaksi Las Pinasiin uuden rouvansa ja pikkutyttönsä kanssa.
Berny samoin oli muuttanut kauemmaksi Mervillen Camelia Homesin asuinalueelle nuoren kolmekymppisen ilonggolaissairaanhoitajatarrouvansa Jo-Jon kanssa, tätinsä lopulta muuttettua hiippakuntaa.
Hän oli perintörahoillaan ostanut bungalowin sekä ison Nissan Bluebirdin.
Bernylle avoliitosta oli syntynyt myös tyttölapsi,joka kärsi suuhalkiosta eikä häneleä ennen perinnönjakoa ollut liikaa varoja tyttärensä syntymävian korjaukseen.
Filippiinomiehillä kuitenkin aina toimi sellainen Pare-kumppanuus (Pare--kaveri),minkä avulla varattomampia kavereita pönkitettiin ja Bernyn tapauksessa apuun tuli juuri kongressimieheksi valittu Orly Mercado,joka sattui myös olemaan hänen vanhoja lasikavereita jo 60-luvulta.
Kerran istuin Bernyn ja Patin kanssa Belvedere-villan olohuoneessa yhtenä lauantaiehtoona nauttimassa mikkeliläistä ja Fundadoria..ehkäpä jopa Emperadoria.
Istunnan välissä kävimme talon autotallin betonilaatalla vetämässä henuja punaisista ja sinileimaisista malluista ja minä vihreistä Hope-menttoleista,koskei Bernyn iäkäs ja kuuro täti pitänyt tupakoinnista sisällä.
Hajuaisti oli sillä vielä jäljellä,vaikka asui talon yläkerrassa.
Kuulokin oli huonontunut ja muisti petti alinomaan jokaisen aamupalan jälkeen.
Bernyn talutettua tätinsä narrabalustereihin tukemalla yläkertaan,täti oli aina kysäissyt häneltä,koska täällä talossa syödään aamiaista.
Silti täti ei koskaan unohtanut rahavelkoja,muistuttamalla Bernyä maksamaan velkansa,jonka hän oli lainannut veljenpojalleen vuonna 1977 eli 23 vuotta sitten..
Selektiivinen kuulohan on hyvin tavallista ikäihmisillä.
1993 Toyota Corolla
Nojailimme siinä persuukset uuden hopeanvärisen 1993-mallisen Corollan ovea vasten tiirailemassa orientin tummaa ja tähtikirkasta taivasta.
Auton oli täti ostanut itselleen ja jonka privaattikuskina olivat Berny sekä hänen nuorin Totoy-broidinsa,joka samoin asui Belvedere-villan yläkerrassa pianonsoitto-opettajavaimoineen.
Totoy oli koulutukseltaan putkipuolen insinööri,jolle jostain kummasta syystä ei kelvannut inssin duunit,vaan päätöikseen pelasi tennistä Merville Parkin tenniskentällä Belvedere-kadun toisella puolella. Totoy ilmeisesti sai tädiltään stipendiä niinsanottuna talon "YLITSEKATSOJANA".
Orly Mercado
Pian Belvedere-kadun alapäästä näkyivät autonvalot ja taloon eteen pysähtyi uusi musta ja mustaikkunainen Mercedes,minkä valkopohjaisesta rekisterilaatasta näkyi sininen 8-numero,jokatodisti auton kuuluvan kongressimiehelle.
Shaföörin auttamana ovesta astui ulos Orly,jonka kainalossa roikkui seksikäs ja vähäpukeinen mimmi.
Muistin Orlyn olleen naimisissa,mikä ei tietysti minulle kuulunut,Bernyn,Patin ja Totoyn kliksautellessa kielellään filippiinomaisesti,tarkoittamalla että kongressimiehen uusi valloitus oltiin hyväksytty.
Näin he itsekin olisivat tehneet filippiiniläisen perusjuandelacruz-mentaliteetin tapaisesti,jos olisi ollut varaa ja statusta...
Orly (Orlando Sanchez) Mercado oli v.1946 syntynyt,minua vuotta vanhempi ja tunnettu v.1969-71 ABS-CBN televisiokanavan Radyo Patrolin uutisankkuri. Myöhemmin hän istui kongressissa sekä senaatissa.
Orlyn mimmeineen istuuduttua hopealta kimaltavalle ja vääräkinttuiselle post-rokokookopiosohvalle olkkarissa, nostin tuolini jalan vierestä saapumisen kunniaksi Manila International Airportilta ostamani Tax-Free-pullot,Johnny Walker Black Labelin ja Glenfiddichin,josta Berny talon päätoimisena lakeijana ja kokkina kaatoi pikareihin Bienvenida-juomat (tervetuliaisjuomat) kaikille..
Illan kuluessa kongressimies näkyi humaltuvan nopeammin kuin muut,vaikka juominkeihin kuulunut sormiruoka,kuten Chicheron Bulaklak (paistettu kanan nahka) ja Kilawin Aso (koirannahkapikkelsi) olivat uponnut juhlijien vatsakalvojen kanveesipeitteeksi.
Orly sormiruokailun lisäksi sormeili julkisesti mimmiään,joka ei näyttänyt vastustelevan..
Yhtäkkiä kongressimies rannekelloaan vilkaisemalla nousi pystyyn,mimmin samalla oiotessa minihamettaan,jonka alta en uskonut nähneeni pikkupöksyjä.
Olin aina kärsinyt vaeltavista silmistäni.
Orly oli lähdössä kertomalla kongressin istunnon alkavan seuraavana aamuna kello yhdeksältä ja siihen mennessä pitäisi selviytyä istuntakuntoon. Vinkkasimme silmää Bernyn kanssa,että kyseessä oli tekosyy,koska Manilan yhdenyönmotellit olivat 24 tuntia auki ja kongressimiehen 8-rekisterinen mersu reseptionissa sai koko henkilökunnan pientä rahasummaa vasten hiljaiseksi mahdollisen tabloidlehden reportterin pistäydyttyä paikalla kysäisemässä kuuluisien yöliikkujien nimiä rekisteröintikirjasta. Manila's Finest eli poliisilaitos kävi lisäksi joka ilta kollaamassa virkansa puolesta.
Me kaikki nousimme seisomaan "His Honorable Congressmanin" eli hänen kunnioitettavan kongressimiehen lähdön kunniaksi Bernyn saatellessa parin mustalle Mersulle.
Siinä viiden minuutin aikana Mersun vieressä Bernyn tyttären ilmainen suuhalkioleikkaus tuli hoidetuksi filippiinolaisen Pare Ko-liiton avulla (Pare ko--kaverini).
Mersun takapeilissä rekisterilaatan viereisessä tarrassa luki ristin päällä "Knights of Columbus",mikä tunnetaan eräänä katolisten miesten kristillisenä liikkeenä.
Totoy huudahti Orlyn perään:
--Columbus by Night!
Silmiini jäi vielä kiiltelemään Orlyn mimmin minihameen alta näkynyt musta halkio.
--Ja filippinnonaisia aina kehuttiin,että melkein kaikki olivat siveitä Maria Clara-ihanteita!
1990-luku Ermitan Delano-kadun
beerhaustyttö
Mersun punaisten takavalojen häivyttyä puolenyön kieppeillä Belvedereltä Las Vegas-kadulle..(Merville käsitti melkein kaikki maailman kuuluisat kaupungit kadun nimissä)..Berny ehdotti,että koko jäljelle jäänyt porukka ajaisi Manilan Ermitan kaupunginosan Mabini Streetin karaokebaariin jatkoille.
Siellä saisi jopa päästä lähempään kosketukseen niiden Maria Clara-naistyyppien kanssa,jotka aina illalla muuttuivat siveellisistä naisista irtonaisiksi pientä maksua vastaan.
Hän kertoi käyneensä 60-luvulla moneen kertaan Dewey Boulevardin (nykyisin Roxas Boulevard) sijaitsevassa Nautilus Clubissa,mikä kylläkään ei ollut saanut nimeään Jules Vernen Nautiluksesta,vaan siitä että missä "Men are Naughty and Women are Loose".
1960-luku
Aristocrat-ravintola
Kello yhden liepeillä aamuyöstä Berny parkkeerasi tätinsä uuden Corollan Roxas Boulevardin
kulmalle Aristocrat-ravintolan parkkiruutuun,porukan kävellessä parisenkymmentä metriä Bomba Star-karaokebaariin Mabini Streetille. Hän sai pienellä lahjonnalla pullealta ja ylimeikatulta naispuoliselta Floor Managerilta ostettua yläterassin kaiteen vierestä oikein aitiopaikkapöydän,mistä pystyi lähemmin tiiraamaan puolipukeisten mimmien eroottisia tanssiyrityksiä.
Pöytään tilattiin kaikille kierros uutta ja väkevää Red Bull-kaljaa,jota panimossa oltiin vahvistettu rommilla.
Siinä jopa jo illalla nuokkuneen Patin silmät aukenivat Red Bullista ja periänsä heiluttavista tanssijattarista. Patillä melkein jokaisessa istunnossa silmät vaipuivat puolille valoille jo alkuillasta siemaistuaan lasi toisensa perästä Ginebra San Miguel-giniä kuin San Miguelin Pale Pilsen-olutta.
Pat halusi vängällä uudessa nousuhumalassaan tanssiesityksen perästä mennä laulamaan Minus One-kasetilta mikrofoniin Sinatran My Waytä,mutta Berny stoppasi hänen menonsa laakista sanomalla,että tuore lava-artisti tarvitsisi kainalokepit estraadille pystyssä pysymisekseen.
Jossain Manilan karaokebaarissa oltiin yksi My Waytä nuotin vierestä laulanut ammuttu lavalle ala-arvoisesta esityksestä. Ampujana oli ollut eräs humalainen poliisi,joka ei ollut kestänyt kuuluisan Old Blue Eyesin kappaleen raiskaamista.
Yhtäkkiä pöytään istuutui pari nuorta ja sulojaan esteettömästi näyttävää baarityttöä,joista Berny oli maksanut vuokraa talon pullealta ja ylimaalatulta Floor Managerilta.
Yksi niistä istuutui Bernyn viereen ja toisen Berny osoitti istumaan minun ja Patin väliin.
Totoy oli keskittynyt puhaltelemaan savurenkaita kattoon päin Red Bull-kaljapullo huulillaan.
Pat oli taas torkahtanut niska taakse päin selkänojan yli notkahtaneena.
Tuuletus baarissa oli kehnonlaista savumeren sisällä ja hikoilin raajoista siihen aikaan muodissa olevissa harmaissa nahkahousuissa,mitkä eivät ihan sopineet trooppisiin lämpötiloihin.
Olin ostanut ne Riyadhista ja käyttänyt niitä vain ilmastoiduissa autoissa ja toimistoissa.
Eräs työkaverini,suomalainen ilmastointiteknikko olikin naureskellut minulle niistä nahkapöksyistä,että eräs Suomen ratsuväen ratsumestari oli kertonut niissä pitkällä satulassa istumisella miehen pallien muistuttavan männynkävyiltä..
Omassa pienessä viattomuudessani en ollut heti tajunnut,että baaritytön pieni punakynsinen kämmen oli aukinaisesta vetoketjusta puristamassa kalliita käpyjäni...
Olin vain nähnyt kerran Suomessa 60-luvulla valkokankaalla tummatukkaisen Kristiina Halkolan Käpy selän alla-filmissä.
Berny hörötti minulle pöydän toiselta puolelta,että kämmenen lisäksi saa koko tytön koko yöksi 1000 peson baarisakolla (Bar Fine),joka maksetaan kontanttina Floor Managerille.
Nivuseni olivat muuttuneet liian isoiksi tiukoissa ja hikisissä nahkahousuissa,jolloin varovaisesti siirsin naisen kämmenen pois Calvin Klein-bokseripöksyjeni päältä valkoiselle pöytäliinalle mumistessani perään:
--No thanks Mam for the Wham-Bam!
SLEX,South Luzon Expressway Skyvay
katsottuna pohjoiseen 1990-
luvulla
Aamukolmelta istuimme Corollassa,Bernyn ajaessa Quirino Highwaytä alas South Superille.
Liikenne oli harventunut,joskin valtatiellä ohitimme jonkun karkaokebaarista pontta saaneen Mitsubishi Lancer-kuskin,joka ajeli varovaisesti valkoinen keskiviiva pyörien välissä.
Poliiseja ei Manilan yössä näkynyt muualla kuin beerhausien pimeissä nurkkapöydissä rahastamassa suojelurahaa tai humalassa ampumassa huonosti laulavia sinatroja.
Patin jouduimme taluttamaan Manhattan Avenuen talonsa narrapuupääovesta sisään olohuoneen marmorilattialle ,jossa hänet vastaanotti papiljottipäinen ja tikkikylpytakkinen rouva,jonka tummat kulmakarvat olivat hitsautuneet otsalle yhteen kiukusta kuin Leonid Breznevillä.
Sanoin Bernylle käveleväni itse sata metriä kotiin Molave Avenuen talooni,minkä rouva asui tuhansien kilometrien päässä Riyadhissa.
Mervillen katuja
1983 Toyota Corolla Liftback
JAPANILAINEN LAPAT-LIMBOJUHLA
----------------------------------------------------------
Rogerin taas kerran treffasin Bernyn sari-sarikaupan tiskiltä.
Rogerin vanha ruostunut Corolla oli vaihtunut vähän uudempaan ja vähemmin ruosteiseen Corolla Liftbackiin.
Hänen tyttärensä oli mennyt naimisiin varakkaan japanilaisen rakennusfirman johtajan kanssa.
Tämä japanilaisherra oli häälahjaksi rakennuttanut upouuden tiilitalon aivan Bernyn sari-sarikaupan viereen ja Patin bungalowia vastapäätä.
Hän kutsui minut ja Bernyn tyttärensä uuteen taloon House Warming Partyyn elikä tupaantuliaisjuhliin kertomalla,että hänellä olisi minulle pieni tarjous yhdessä mainosfilmissä.
--Easy job..perhaps one hour filming and 20.000 pesos cash!
--Instant Kwarta! (Instanttirahaa!)
Sovimme treffeistä maanantaina kello 10 aamulla Makati Cityn Paseo de Roxas kadun varrella sijaitsevassa Adformatix-mainosfirman studiossa.
Lauantaina pidettiin ne tupaantulijaiset.
Merville pääportti 1994.
Juhart
Ulkopuoliselle ne kadulta katsottuna muistuttivat lastenjuhlia,kutsuvieraiden kakaroiden leikkiessä pihanurmen kiikuissa ja liukumäissä.mitkä japanilaisherra oli ostanut juuri syntyneelle tyttärelleen,
Sisällä marmorilattiaisessa olohuoneessa varttuneemmalla väellä oli omat kisansa.
Minuakin pyydettiin kaljanjuontikisaan mukaan,minkä päävoittona oli 1000 pesoa.
Kaljanjuontikisassa katsottiin kuka nopeammin kaataisi kurkkuunsa San Miguel Pale Pilsen-pullon sisällön.Minua vastaan haastoivat Berny,Pat,Roger,Totoy ja yksi Philippine Airlanesin Jumbon lentokapteeni naapurini Chris Oropesa.
Minä voitin koko kisan,muiden jäädessä puolen pullon välissä yskimään kaljavaahtoa marmoripermannolle.
Berny ylistikin taputtavalle yleisölle:
--This Finn drinks Beer like a Fish Water!
Minä lisäsinkin siihen:
--This was only an Intro!
--Let's start Honest Drinking!
Muista aikuisten juhlaleikeistä,kuten limboilusta,missä osaanottajien piti alittaa matala rima selkä alaspäin japanilaisherra maksoi ulkomaan valuutassa eli japanilaisjenilapateissa,joista alin oli nippu 10.000 jenin seteleitä ,jotka silloin vastasivat jotain 10 pesoa per lapat..
Iso pino voittolapateja vaihtui seuraavana aamuna Merville Acces Roadin rahnvaihtajalla toiseen isoon pesotukkuun.
--"Limbo Low Now...How Low Can You Go!?!!
Gene Generoso
GENE GENEROSO JA SAMPAGUITA
------------------------------------------------------------------
Gene
-------
Bernyn,Patin ja Rogerin kanssa kerran istuimme eräässä Bienvenida-juhlinnassa Molave Avenuen taloni terassilla,jonne Berny oli kutsunut Manilan entisen rock-kuuluisuuden Gene Generoson,jolla oli ollut oma rockbändinsä 60-luvulla. Gene näytti harmaantuneelta ja puolielähtäneeltä Country and Western-muusikolta virttyneessä Lee-farkkuasussaan,mutta kun hän tarttui akustiseen kitaraansa,terassille levisi täysi hiljaisuus,lasikavereiden silmien kostuessa nostalgisesta rock- ja countrypotpurrista.
Gene oli vanhoilla päivillään vielä tosiartisti.
Palkkioksi annoin hänelle esiintymisestään vatsallisen San Miguel-olutta,1000 pesoa käteistä,yhden Dammamista,Saudista ostamani teksasilaisen 10 gallonan stetsonin ja aidot teksasilaiset , taidetikatut cowboysaappaat,joita filippiinokaverini kutsuivat leikkimielisesti torakantappajiksi.."Cockroach Killers".
Rockin' Love.Gene Generoso and the Deltas
Geneä kutsuttiin Filippiinien rock-kuninkaaksi ja Pinoy Rockin kummisedäksi. Hänen tyylinsä oli yhdistelmää Jerry Lee Lewisä,Elvistä,Carl Perkinsiä ja Gene Vincentiä.Siitä hän sai myös yhdistelmänimen Gene Generoso eli Antoisa Gene. Hän oli aloittanut artistiurana 1954 iskelmillä Tennesee Boogie ja Sixteen Tons DZPI-radiokanavan Melody Clubissa,missä hän sai kuukauden laulajan voittotittelin.1955 hän perusti G-Ners-bändin voittamalla monia hittikilpailuja toisensa perästä.
1956 hän perusti Homerockers-bändin Sampaguita-filmiyhtiölle.Bändin jäseninä olivat Raul Silos,Ike Lozada ja Rio Sanchez.
1957 Gene pisti pystyyn uuden bändin Cool Cats,jonka soundi kuulosti mahtavalta. Yhtye soitti rockia,kevyttä jatsia ja hiukan latinalaista.Bändi voitti I palkinnon Darigold Jamboree National Band-kilpailussa kaikkia muita maan bändeja vastaan.
Cool Catsin jäseninä olivat Paquito Quinto,Rosa Mian broidi,Boy Lopez,yksi "Joe Doe" ja Gene bändin johtajana,solistina sekä kitaristina,
Gene
Genen ääntä käytettiin dubattuna monissa elokuvissa. Mm.supertähdet Jose Maria Gonzales,Romeo Vasquez ja Ric Rodrigo lauloivat Genen äänellä.
Jose Mari Gonzales ja Gene yhdessä pistivät pystyyn Electromaniacs-bändin,jonka artisteina olivat Gene Generoso solistina ja kitaristina,Ernie Delgado soolokitaristina,Lito Torribio rummuissa,Joey Gordon ja myöhemmin Emil Caballero bassokitarassa sekä Jose Mari Gonzalez managerina.
Gene Electromaniacsin kansssa levytti alkuperäisen Broken Guitar-hitin,mistä tuli ykkönen 10-DZMB:n radiokanavalla kolmeksi kuukaudeksi.
1963 Gene perusti uuden The Deltas-yhtyeen,minkä soolokitaristina oli Bob McCoy,bassokitaristina Tonet Fable,Vaughn Velasco rummuissa ja Gene itse laulajana sekä kitarassa.
Gene kylläkin pakeni kuudeksi kuukaudeksi Bicolin provinssiin,missä hän levytti hittejä soittamalla kaikki kitaraosat Broken Guitarissa ja Jambolayassa.
Seuraavana vuonna hän liittyi The Wanderers-bändiin,josta myöhemmin tuli The Celtics.
Hän esiintyi televisiokanavalla 11 Night Owl Dance Party- ja DJ Dancetime-ohjelmissa.
The Celtics levytti samalla Big Daddy-hitin.
Sitten Gene pani uudelleen kokoon The Deltas-bändin jatkamalla tyyliään mm. The Rockin' Love - ja
I Saw Her Standing There-biiseissä. Myöhemmin 1965 Gene aloitti Mareco Broadcasting Co.:ssa DJ:nä,säveltäjänä,muusikkona sekä tuottajana. Hän sävelsi silloin mm. Mercy Molinalle ja Ronnie Villarille levyttämällä biisit When Saints Go Marching In,Break Up,When My Heart is Sad and Lonely ja Little Girl. Lisäksi hän toimi Psychedelic Radion DJ:nä ja uutisankkurina 1967.
1968 hän aloitti työsaran J.Walker Thompsonilla tuottajana ja televisio-filmiohjaajana.
1985 hän soitti kitaaravirtuoosi Sonny Rivieran kanssa ja jolloin Genen instrumenttina oli koskettimet,esiintymällä Manilan valikoiduissa yökerhoissa,kuten RJ Bistrossa.
Nykyään Genee elää puolieläkeläisenä Davao Cityssä soittamalla erityisissä juhlissa yhden miehen bändinä. Välistä pistäytyessään Manilassa hän käy ohjaamassa televisiomainoksia ja soittamassa Dynasouls-bändin kanssa erinäisissä kerhoissa.kuten Makati Cityn Funny Sidessä ja Richard Merckin kerhossa sekä muutamissa valikoiduissa Rock n' Roll-yökerhossa.
Gene Generoso tulee aina rokkaamaan...
The Deltas.Manila Hotel Concert 1983
Sampaguita nykyään
Sampaguita
---------------
Sampaguita yleensä tunnetaan hyväntuoksuisena kukkana,josta sidottuja pieniä kukkakransseja katukauppiaat myyvät autoilijoille sekä jeepneykuskeille autodeodorantteina että onnentuojina..
Tulin tapaamaan lisäksi muitakin Manilan iskelmämusiikin ja pinoyrockin menneen ajan konkareita.
Naapuriini parin talon päähän Molave Avenuen kulmaan oli muuttanut vuokralle kuuluisa 60-70-luvun Pinoyrock-laulajatarpioneeri Sampaguita miehensä Miguel Romeron kanssa. Romerot taas tunnetaan kuuluisana ja varakkaana filmitähtisukuna.Gloria Romero,muistaakseni Miguelin täti, on vieläkin elossa oleva Manilan tähtitaivaan "Grand Old Lady".
Miguelin luona kävi usein hänen Andrea-broidinsa,joka valitettavasti oli juuttunut kiinni kovaan Shabun eli paikallisen kristallikokaiinin käyttöön.
Andrea alituisessa rahapulassaan ja vierotuskivuissaan kävi kauppaamassa minulle kotoaan löytämiään arvoesineitä,joista yleensä kieltäydyin.
Kerran hän tarjosi minulle paria sataa pesoa vasten uutta komeaa kovakantista kuva-ja esseetetosta filippiinoista,josta oltiin painettu vain kaksi kappaletta esikatseluun.
Toista kappaletta en ole koskaan tavannut enkä myös nähnyt kirjaa myydyn julkisesti yhdessäkään Manilan kirjakaupassa.
Teos istuu vieläkin Lontoon kotini kirjahyllyssä.
Sampaguita taas parhaista vuosistaan oli lihonnut.
Lisäksi hän kärsi struumasta,jolloin hänen silmänsä olivat pullistuneet silmäkuopistaan tuijottaviksi lasisilmiksi.
1978 Sampaguita-albumin
kansi
Siitä huolimatta hänen janisjoplinimainen ja käheänpuolinen lauluäänensä oli pysynyt samana kuin 70-luvulla. 2010-luvulla olen nähnyt hänet TFC-digitelevisiokanavalla Sampaguitan esiintyvän estraadilla yhtä luonnekkaasti kuin muistan hänet 80-luvulta GMA:n analogiselta televisiokanavalta,
Kävin useasti vierailla Sampaguita-Romeron vuokrahuushollissa,mikä ei enää kerskunut loistollaan eikä kuuluisuudellaan,vaan minimalistisella työtätekevän luokan kuluneilla kovapuukalusteilla.
Alasmenon syynä olivat olleet kova ja vauhdikas alkoholi-sekä huumetäytteinen elämä .
Sampaguitan ristimänimi on Tessy Alfonso ja hänet tunnetaan Pinoy Rockin sekä OPM:n (Original Pilipino Music) uranuurtajana. Laulajauransa ohella hän on myös säveltänyt ja sanoittanut kuuluisat hittinsä..Sampaguitan huippuvuodet olivat v.1977-1991 sekä comebackvuosi 2010.
Hän aloitti laulajauransa entisen presidentinrouva Imelda Romualdezin Bagong Anyos (Hyvä Vuosi)- kampanjan mallina.
Sampaguitan löysi hänen tuleva ensimmäinen aviopuoliso Nilo Santos.
Sampaguita-nimen hänelle keksi rumpali Nick Boogie.
Sampaguitaa pidetään Filippiinien kansalliskukkana,joka kuuluu jasmiinisukuisiin kasveihin.
Sampaguitan ensiesitys tapahtui v.1977 New Moon konsertissa,joka pidettiin Pasay Cityn Folk Arts-teatterissa manilassa.
1994 Alfonso poistui julkisuudesta eli samana vuonna,kun tapasin hänet Molave Avenuen talon naapurinani Omien sanojensa mukaan hän kertoi: "[Life became] too dangerous, with sex, drugs and rock and roll, rock until you drop."
1960-luku.Neil Sedakan ja Chubby Checkerin
jukisteet Araneta Colisseumissa
Araneta Colisseum 1963
Joulukuun 3. päivänä 2010 hän teki comebackin Araneta Colisseumin Ugat-konsetissa muiden kuuluisien Filippiinien rocktaivaan legendojen kanssa.
Sampaguita asuu Metro Manilan Paranaquessa (Merville Subdivision) Miguel Romeron kanssa.
Hänen lapsensa ensimmäisestä avioliitosta Nilo Santosin kanssa ovat Dolly ja Kowboy Santos .
Miguel Romeron kanssa hänellä on Jacinta-tytär.
Kowboy Santos tunnetaan myös muusikkona sekä Gemneration-bändin solistina.
Sampaguitan kuuluisimmat kappaleet ovat mm. 1978 Sampaguita,1989 Beatwave ja Sa Ngayon (Tänään) 1991.
Sampaguita.Greatest Hits
Sampaguita on kerran lyhyesti kertonut oman elämäntarinansa numeroin: Sampaguita,Born in Java,Borneo on the 17th Day,of 7th Month,the 7th Child of a Broad of 7. I came to these shores when I was 6 and grew up in the trumultunous 60s and 70s...
1966 Mercury Comet Caliente avo
I, BONAMINE MAN
-----------------------------------------
Maanantaiaamupäivällä ajoin mustan avo-Mercury Comet Calienteni Molave Avenuen tallista ja suunnistin urheasti Mervillen portista Pasay Cityn ruuhkaan.Pidin Mercuryn rättikattoa ylhäällä mahdollisen rankkasateen takia,koska silloin oli sääkatsauksessa luvattu monsuunisadekauden alkaminen.
Olin kollannut Metro Manilan kartasta.(silloin ei ollut mitään GPS-laitteita eikä muita navigaattoreita) Makatin Paseo de Roxas-kadun,jonka varrella Adformatixin toimitilat studioineen sijaitsivat.
Olin alunperin hajulla paikasta,koska tunsin Makatin keskustan melko hyvin,mutta parkkiruudun saamisessa olisi kova pula.
SLEX eli South Luzon Expressway näytti olevan tukossa,joten ajoin sen Service Roadia Villamore Air Basen sillalle,jonka yli pääsin pikkuruuhkassa Pasong Tamo Extension-kadulle,joka oikaisi suoraan Makatiin.
1991 Shoemart-tavaratalo
ja Manila Garden hotelli
Makatissa
EDSAn eli Epifinio de los Santos-valtatien risteyksestä liityin uuteen liikennesumaan,josta pääsin kääntymään vasemmalle liikennevaloissa ja silloisen Manila Garden-hotellin kulmasta (Nykyisin Dusit-hotelli) käännyin vasemmalle Pasay Roadille,joka vielä oli yksisuuntainen kello 12 asti..
Pasay Roadilta ajoin suoraan Paseo de Roxasille ja ihmeen kaupalla Ayala Avenuen risteyksen yli päästyäni löysin parkkiruudun aivan Adformatixin rakennuksen edestä.
Lukitsin kiesini ovet enkä edes jäänyt funtsimaan mahdollisesta autoni varastamista,koska amerikkalainen vanha ja V8-koneinen bensasyöppöni ei kelpaisi Manilan autovarkaille jenkkiromuna.
Rättikaton ne voivat viiltää puukolla puhki,jos kojelaudassa kiiltäisi Pioneerin uusi kasettistereosoitin,mutta 1966 Mercuryssäni kojetaulussa istui vanha ja alkuperäinen AM-FM -autoradio,joka koskaan ei edes halunnut päästää yhdestä ainoasta kojetaulun kaiuttimesta edes Sampaguitan Pinoyrockia...Ilmeisesti putkiradion yksi vakuumiputki oli sammunut kuin Sampaguitan struumasilmä shabupilvessä.
Ala-aulasta painoin hissillä 11. kerrokseen,jossa Adformatixin ovella minut vastaanotti Baby Armalitea roikottava siniunivormuinen vartiomies.
Ilmoitin itseni vartijalle.jolta vastaukseksi sain Baby Armaliten piipunpään lempeällä tönäisyllä;
--Please..step in. Sir...they are waiting for you ..Sir!
Kysäisin:
--Is it loaded?
Vartija:
--Yes..Sir..but I have it on safe..Sir!
Roger oli tullut ovelle kättelemään ja ohjasi minut studioon.minkä keskellä kattospottien valossa minut pitäisi tulla filmatuksi.
Roger talutti minut meikkaajan penkkiin,mistä sain nätiltä filipinameikkiartistilta pensselillä puuterikerroksen naamataululleni sekä harvenevan kuontaloni alle päälaelle..etteivät kiiltäisi kuumien spottien alla.
GMA-televisiokanavan
Saksi-uutiset
Roger oli vielä antanut minulle käsikirjoituslapun.mistä minun pitäisi tentata ja muistaa ulkoa mainoslauseen..."Bonamine for travel sickness and dizziness etcetera.."
Joku studioassistenssi lisäksi yritti istuttaa niskaani liian pientä puvuntakkia,jotta näyttäisin Phizerin lääketehtaan joltain lekurilta,mutta jakku oli hartioista liian ahdas,
Jostain ne löysivät lopulta niskaani valkoisen lääkärintakin,mikä sopisi kuvaukseen paremmin.
Astuin estraadille klaffipojan kliksauttaessa ensimmäisen kuvausjakson.
Spotit samalla napsahtivat päälle,jolloin olin melkein paahtua tropiikin keinohelteessä,vaikka studion keskusilmastointi puhalsi täysillä...
Edessäni televisiokamera oltiin asennettu erikoiseen jigiin,millä kuvaaja kiersi sitä 360 graadia ympäri--ilmeisesti kuvaamaan matkahuippausta...
Toinen otos ja klaffin kiksautus... olin mokannut mainoslauseeni,unohtamalla siitä jonkun sanan.
Lisäpuuteria hikiselle naamalleni ja päälaelle...
Kolmas otos...joka lopulta meni nappiin,mutta Roger halusi ohjaaja-tuottajana klipsin uudelleen,koska silmätikkaukseni hermostuksissani MacArthur-pilottilasieni takana olisi voinut antaa väärän kuvan Bonaminen haitallisesta vaikutuksesta keskushermostoon.
Neljäs otos...lisää puuteria..klaffi..tulikuumat spotit polttivat kaljunalkuani..mutta kaikki meni lopulta purkkiin..
Roger tuli viskaamaan kättäni:
--Good Job Pare...!
--You are sweating like Hell!
Do you want one Ice-cold San Miguel to cool off..Pare?
Paseo de Roxasin ja Ayala
Avenuen kulma Monumentilla
Makatissa
Koko filmauksen kesto oli ehkä tunnin pituinen ja pienestä hikoilusta minulle luvattiin 20.000 pesoa palkkioita.jonka saisin kerätä seuraavana päivänä Adformatixin kassalta käteisenä.
20.000 pesoa oli silloin Filippiineillä jonkinlainen managerin keskikuukausipalkka.
Paseo de Roxasin parkissa Mercuryyni ei oltu koskettu ja startattuani laskin rättikaton alas,suuntaamalla avojenkin Simonitz-konepellin Makatin pilvenpiirtäjämaiseman South Luzon Expresswaytä kohti.
Seuraavalla viikolla perheeni ja rouvani sukulaiset Manilassa klikkasivat Sony-väritelkkarien kaukokapulasta aina GMA-kanavalle Saksi-iltauutisiin,missä mainospausseilla Bonamine Man pyöri myötäpäivään valkoisessa tohtorinjakussa..
--That's Dad..Bonamine Man!
Tyttäreni kuorossa huudahtivat telkkarin edestä paimentolaismatolta..
--You are getting Kalbo (kalju)..Dad!!
Minä:
--Not at least Hilo! (Ainakaan minua ei huippaa!)
Petteri istui lasiverannan ylimmällä portaalla katselemassa seesteistä aamupäivän elämää pihalla.
Nokan mäen ainoaan tammipuuhun oli pesiytynyt naakka,samanlainen mustanpuhuva ja ruma pahanilman lintu,joita asui alhaalla kauppalassa juna-aseman puiston tammissa peloittelemassa lentävillä mustilla varjoillaan matkustajia.
Tammen alla seisoi haalistuneen vihreä vanha Bedford-kuorma-auto,jonka Petteri oli ajanut siihen pysyvään lepoon.
Kuorma-auton hytistä auki jääneestä ja melkein saranoiltaan romahtaneesta ovesta voi vielä lukea omistajan haalistuneen nimen..A.O.Ronkainen Puh.313.
Itse Nokan Petteri näytti haalistuneelta keski-ikäiseltä miehenköriläältä aukikauluksisessa flanellipaidassaan ja satoja kertoja pesusoikossa nyrkkipestyissä harmaissa diagonaalihousuissaan.
Flanellipaidan ylöskierretyjen hihojen alta paistoi parkkiintuneiden käsivarsien haaleansinipunainen tatuoitu nahka,minkä puoliriettaista kuvista voisi lukea miehen koko elämänkerran.
Petteri muisti ostaneensa kuorma-auton pari vuotta sodan jälkeen kauppalan Auto ja Moottorista,joka kovaan suomalaiseen autopulaan oli tuonut maahan brittiläisiä vaunuja. Hän oli lukenut jostain sanomalehdestä silloin,että Britannian uuden Labour-hallituksen pääministeri Attlee oli kovistanut kauppa- ja teollisuuministeri Cohenia ,että maan jälleenrakennukselle tärkeätä ulkomaan valuuttaa pitäisi saada vain autoteollisuuden viennillä:
--Vie taikka kuole!
Britannian autoteollisuus eli sodanjälkeisessä maailmassa vanhoilla sotaa edeltävillä mallistoilla,jolloin Bedforditkin näyttivät korkeahyttisiltä ja lyhytkuonoisilta dinosauruksilta.
Britit veivät ja toivat sitten Suomeen näitä Bedfordeja eli ammattiautoilijakansan kutsumia Nokka-Pettereitä,joita oli pakko ostaa,kun muitakaan ei saanut kovassa Suomen Pankin valuuttakontrollissa.
Nokan Petteri olisi mieluummin hankkinut vaikka käytetyn amerikkalaisen Hävittäjä-Fordin,mutta nekin olivat menneet melkein käsistä Automyynnin korjaamolta sodasta palanneina veteraaneina.
Kolhon näköiset Nokka-Petterit ja brittiläiset hitaat ja perästä ulisevat Austinit saivat kelvata silloin ammattiajajille.
1890-luku.Salonkylä,Uskela.
Nokanmäki
Nokka nimeänsä Nokan Petteri ei ollut saanut ainoastaan Bedfordistaan vaan siitä Nokanmäestä,joka sijaitsi kivikirkon ja seurakunnan puupappilan alapuolella harjussa.
Mäki tunnettiin jo 1700-luvulta kunnan ensimmäisenä asuinpaikkana ja suurehkona maatilana,josta jäljelle oli jäänyt vain hirsirunkoinen ja punamullatu lasiverantainen päärakennus,joka ajan mittaan oli katoltaan rojahtanut notkoselkäiseksi kuin Saaran pitämä punertava ja nutipäinen lypsylehmä.
Petteri tunnettiin kauppalassa myös lyhyesti A.O:na ja jonkun uteliaan kysyessä lyhenteen merkitystä,jos se vaikka tarkoittaisi asianomaista,niin Petteri oli tarjonnut tatuoitua luuvitosta.
Kukaan ulkopuolinen ei koskaan tiennyt hänen oikeata etunimeään,lukuunottamatta seurakunnan kirkkokonttorin kanslisti ja kirkkoherra.
Petterin kumiteräsaappaiden edessä rappusten alaportailla istui hänen Saara-vaimonsa kuorimassa pihan yrttimaasta poimimiaan herneenpalkoja harmaaseen läkkipeltisankoon.
Jos Petterin omat kasvot olivat ahavoituneet ja rypistyneet parkkinaamioksi kokoikäisistä ulkotöistä,niin Saaran niskaiho näytti kuulaan sipulinkuoren ohuelta ja kuulaalta.
Petteri tutki Fenniapöllitupakan savussa melko tylsäsilmäisesti Saaraa,joka todellakin näytti niin tavalliselta maalaisakalta kuin joku voi näyttää.
Petteristä Saaran siveyden sipuliksi nutturoitu rotanvärinen tukkakuontalo todellakin muistutti sipulia,millaisia roikkui verkkopussissa verannan lautaseinän koukussa.
Saaran harmaita silmiä hän kyllä vältti katsomasta,koska ne katsoisivat heti kysäistessä häntä suoraan terävinä jääpiikkeinä.
Hän oli moneen kertaan pohtinut ja jopa ymmärtänyt,miksi hän oli nainut Saaran,koska hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa.
Hänen entisessä merimiehen elämässä oli ollut vain maailman satamien irtonaisia naisia eikä yhtään vakinaista naista.
Siitä huolimatta hän ei tajunnut lainkaan levottomana sieluna,miksi hän oli kestänyt Saaran kanssa näinkin kauan.
Ehkä pelkästä mukavuudenhalusta hän oli jäänyt vanhana merimiehenä alalleen kuvitellen mielessään,että hän oli joillain taikurin tempuilla taikonut naisenkuvan pirttiinsä ja saisi sen pelkällä yhdellä simsalabimillä häviämään eetteriin,koska vain halusi.
Petteri oli kuitenkin samalla jotenkin ymmällä ja häpeissään koko valinnastaan.
Saara oli nyt paksuna eivätkä raskaana olevat naiset eli sellaiset kuorma-autokuskien vitsailevat "Kipit pystyssä olevat vamaanit" olleet oikein hänen suosikkiämmiään.
Toiseksi Saara ei ollut koskaan pitänyt autoista.
Sen takia Petterikin oli lopettanut ammattiajonsa KtK:lla,kauppalan tilausajokeskuksessa ja repinyt lavanreunasta keltaisen KtK-kyltin vihoissaan tallinvierustan nokkospensaaseen,kun Saara oli alinomaan nalkuttanut hänen pitkistä ,jopa viikkoisista poissaoloista,etenkin kun uutta Turuntietä oltiin rakentamassa kauppalasta läänin pääkaupunkiin..
Nokan Petteri oli ollut Nokka-Petterillään sora- ja monttuajossa aivan Piikkiön suoralla asti eikä palannut kotiin parakkielämän viinanjuonneista ja kortinpeluista kuin lauantai-iltapäivällä kotiin.
KtK-lyhennettä kauppalan muut tilauskeskukseen kuulumattomat autoilijat vitsailivat nimellä "Korkeintaan tunnin kuljetus",mikä Petterin tapauksessa ei pitänyt lainkaan paikkaansa.
Uuden pikatien valmistuttua Petteri oli lopettanut kuorma-auton ajon kokonaan virallisena tulolähteenään,koska KtK:hon oli liittynyt 50-luvun puolivälissä parisenkymmentä uutta ammattiautoilijaa uusilla Amerikan Fordeilla ja Letukoilla,kun tuontilisenssejä oltiin avattu.
Hän katsoi hitaan Nokka-Petterinsä kelpaavan vain muutamiin monttuajoihin kauppalan viemäriurakoissa tai omakotitalojen perustöissä.
Hän päätti mennä päätyökseen maatöihin kauppalan pohjoispuolella sijaitsevaan isoon maataloon,jota piti yksinään talon emäntä,jonka mies oli kaatunut Jatkosodassa.
Päivänsä hän vietti vanhan petrooli-Fordsonin selässä peltotöissä,ajamalla työmatkansa vanhalla kuorma-autollaan,joka jo vanhana alkoi yskimään ylämäissä kuin hengenahdistuksissa.
Lopulta Nokka-Petteri lopetti kokonaan kulkunsa päätymällä Nokanmäen ainoan tammen alle viimeiselle leposijalleen ja Petteri osti itselleen matka-ajoneuvoksi kauppalasta Venhon Skoda-autoliikkeestä käytetyn kaksijapuolikkaan Jawa-moottoripyörän.
Saara vilkaisi puukkosilmillään sivulleen kuulostelemalla korvat höröllä,kun kaukana sokeritehtaan mutkassa santatiellä yksi taksi oli kiipeämässä Kärkän mäkeen pitkä pölypilvi perässään.
Yhtäkkiä ikään kuin mitään olisi tapahtunut hän kääni päänsä läkkisankoon päin jatkamalla hernepalkojen avaamista pitkällä peukalonkynnellään.
Vain herneiden pomppiminen läkkiämpärin pohjalla katkaisi koko Nokanmäen hiljaisuuden.
Toisena Saaran kääntöpuolena oli se,että hän aina jostain haistoi nurkista jonkinlaisen synnin juuren.
Saara ei polttanut, juonut viinaa, kiroillut eikä maalannut pläsiään ja vain se Taivaan Isäntä tuolla Uskelan kirkontornin yläilmoissa tietäisi paremmin luotuaan naisen miehen kylkiluusta paremmaksi puolekseen,että pieni lipaus punamultamaalia olisi kohentanut Saarankin näköä..
Oli melko merkittävää,että Saara kaikessa värin pelossaan oli mennyt naimisiin hänen kanssaan ja jonka koko kropan julkisivu oli väritetty kaikilla mahdollisilla puoli-irstailla merimiehen tatuointikuvilla tai ehkä syynä oli ollutkin juuri Petterin pelastamisena kaikista entisen ja nykyisen syntisen elämän pauloista.
Yhtäkkiä Saara käänsi sipulipäätään katsoen Petteriä takanaan.
--Mikset sää voisis olla töissä jollain raavaal miähel eikä jollain naisenkuvall?
Petteri murahtii äkäisenä:
--Piräs sää ny kerranki lärvis kiine!
--Sun aina pitää aukoo päätäs vääräs paikas,jopa tällasen kauniin sunnuntaakihuamenen!
Petteri olisi ollut mielissään,jos Saaran kommentin syynä olisi ollut pieni mustasukkaisuus ja jos lisäksi hänellä ja talon emännällä olisi edes kyteytynyt välilleen pientä säpinää.
Hän oli kertonut Saaralle emännän olleen aikamoinen amatsooni kooltaan,ehkä häntä päätä pidempi ja pullea kuusikymppinen maalaisämmä eikä mikään Valion kahvibaarin blondattu ja punahuulinen kassamimmi.
Emännän ainoana päämääränä oli teettää hänelle niin paljon maatöitä kesäaikaan mennessä kuin mahdollista.
Pois ei voida laskea,ettei emännällä olisi ollut silmää komeita miehiä kohtaan Petterin omasta mielestä kuuluessa siihen joukkoon..tai ainakin parikymmentä vuotta aikaisemmin,mutta emäntä katseli häntä melko samalla käytännöllisellä silmällä kuin traktoriaan eli maatyökaluna,jota pitää hyödyntää melkein ääripisteeseen asti..ja halvalla.
Ja toiseksi hän oli seudulla ainoa vapaa ja tarjolla ollut miehenkuva,lukuunottamatta tilan perämetsissä asuvia vuokraviljelijöiden puolihulluja poikamiesjuntteja,joista yksikään nelikymppisinä ei ollut kertaakaan käynyt kauppalassa elämänsä aikana.
Hän sentään oli seilannut nuorena ja komeana miehenä merillä kauppalaivastossa Etelä-Amerikassa asti.
Häntä ennen emäntä oli palkannut yhden näistä junteista,joka sai rikottua traktorin heti toisena työpäivänä.
Nehän olivat tottuneet vain kuokkaan ja lapioon.
Emäntä oli pistänyt sen torpanpojan vehnäpellolle harventamaan hukkakauraa ja kironnut suupielestään,että ne torpan juntit yleensä jollain omituisella taikakonstilla aina saavat koneet rikki.
--Hevosvetoinen haravakonekin niille on jo liian monimutkainen laite!
Emäntä oli lisäksi käskenyt Petteriä pitämään kesähelteellä paitaa niskassaan,etteivät talon piiat pyörtyilisi hänen yläkroppansa kuvituksista.
Vasta peräpelloilla traktorin selässä hän uskalsi riisua paitansa,kaukana poissa naisten silmistä..
Petrooli Fordson Major ja Polle heinässä.Juhart
Saara oli ollut hänen ensimmäinen virallisesti vihitty aviosiippansa.
Nyt Saaran ollessa raskaana rumuus jotenkin oli silottunut leveentyneillä kasvoilla ,entisen luuviulumaisen kropan saatua enemmän lihaa ympärilleen.
Petterin kaverit KtK:n tilausajokopilla olivat irvailleet Saaran luumaisesta olemuksesta,ettei tuore sulhaspoika vain ollut loukannut itseään hääyönä vuoteessa Saaran ulospistävistä lonkkaluista ja hoilaneet kuorossa ajan Uskadara-iskelmän pikkukollien suosimaa versiota "Uskadaara..kuka pani Saaraa mammani kellarissa!" ja "Nauroiko Saara, kun Petteri koetteli häntä?"
Petteri kovapintaisena merimiehenä ei ollut moksiskaan vittuilusta,vaan oli laukaissut takaisin pussihousuisille rakkikoirille,että liha se vasta makeinta luun juuressa.
Saaran hän oli tavannut ensimmäisen kerran eräällä syrjäkylällä,kun hänen Nokka-Petterinsä oli streikannut keskellä uutta TVH:n lanaamaa saviasvalttia.Hän oli silloin ajellut kauppalaa ympäröivien maaseutupitäjien santateitä myymässä omenia omasta puutarhastaan.Osan omenasadosta hän kävi puristamassa kauppalan mehupuristamossa ja tehnyt omenaviiniä niistä omaan käyttöön sekä pieneen myyntiinkin.
Saviasvalttitien pientareella hän oli kyyryssä seissyt nokka-Petterin puskurilla avonaisen konepeiton alla etsimässä vikaa moottorista. Ojan takana seisoi maalinsa karistanut pieni kaksikamarinen hirsimökki.
Repiessään juuttunutta ilmanpuhdistinpönttöä kaasuttajan paljastamiseksi hän tunsi niskassaan omituista pistelyä ja läiski rasvaisella kädellään sitä purevista ötököistä.
Joku lisävaisto kuitenkin oli sanonut hänelle,ettei hänen niskaansa ollut mikään purrut,vaan että joku olio tutki häntä selän takana.
Se ei voinut olla mikään niityltä karannut lehmäkään,koska takaa ei kuulunut kantturoille tuttua uteliasta nuuskausta,vaikka niiden perässä aina lensi parvi siniperäisiä paskakärpäsiä .
Petteri käänsi päätään tutkiakseen mökin tyhjää pihaa ja ulkohuussin viereistä villiksi kasvanutta nokkospuskatannerta,mutta ketään ei ollut näkösillä.
Hän uskoi sisuksissaan kyllä kakaroiden tai jonkun naisolion olleen koko haamutempun takana alkamalla maahan hypättyään pomppimaan ylös ja alas kovan kirosanatulvan höystämänä , manaamalla tahallaan käsi ojossa loukkaantunutta kämmentään:
--Perkkel kun men kaasarin pulteist kären paskanahka ryppyyn ja verill..Saatana..Perkkel...Fitunjumalaut ja Kiesusksen perkkel helvetiss..!!
Ilman mitään varoitusta joku luinen kämmenensivu iski takaapäin häntä poskelle Nokka-Petterin konepeiton melkein pudotessa läiskäyksellä kiinni lippalakin rispaantuneen lipan edestä.
Hänen takanaan kirkuva ääni kimitti sadalla desiibelillä:
--Ja meirän nurkis ei kyll kirota!!
Petterin silmät olivat hetkeksi sumentuneet Linnunradan vilkkuvaksi tähtitaivaaksi ja hän melkein tosissaan uskoi jonkun jättimäisen ja haukansilmäisen enkelin ylhäältä kostaneen hänelle kiroilusta terävillä kynsillään.
Hän oli jo pikkukundina pelännyt kivikirkon alttaritaulun isosiipistä enkelinkuvaa,joka monissa painajaisunissa oli laskeutunut seisomaan hänen mahansa päälle läpsimään sulkasiivillä häntä poskille kiroilusta..
--Mää kolhasin kämmenen verill..Mää kolhasin kämmenen verill!
Petteri hoki unohtamalla täysin,ettei hän ollut mitään loukannut..
Hänen takaansa astui esiin laiha ja romuluinen tyttö,joka piti kädessään varsiluutaa:
--Annas kun äitee kattoo!
Petteri imi sormiaan,miten pikkupojat yleensä tekevät,kun sormeen oli tullut pipi..tytön lähestyessä tarkastamaan kättä.
Kädessä ei näkynyt mitään avohaavaa eikä ryttääntynyttä paskanahkaa sormirustoissa.
Tytön oma kämmen tuntui luumaiselta,kuivalta ja kuumalta kuin auringon kuumentama rantakallio käännellessään Petterin kouraa käsissään.
Tytön käden kosketuksesta Petteri tunsi omituisen salamaniskun juoksevan sisuksien läi nupista varpaisiin,tuntiessaan elämän virran palaavan takaisin elimistöön kuin Nokka-Petterin kuuden voltin akku tekee pikalatauksessa Turuntien Esson huoltohallissa.
--Ei täss käres ol mittään vikkaa,muut kun teirän päässäs!
Tyttö kimitti terävien silmien tutkiessa ja käännellessä Petterin kättä, tiputtamalla rasvaisen kouran luisista sormistaan.
Petteri pyyhkiessään kädestään rasvaa pussihousun lahkeeseen vastasi:
--Mull kyl on arpii muuall kropassan ,jos neiti haluu kattoo..!?
--Enimmät on Euroopan satamist ja kaukaisimmat Monteviteost Etelä-Ameriikast..
--Ekan mää sain kauppalas kuustoistvuatiaan nyrkkitappelust silmäkulmaan..
Tyttö vastasi:
--Ei teirän tartte kerttoo enempää..ei mua tollaset ruvet ja arvet kiinnosta lainkkan..
Petteri vastasi silmää iskien:
--Mutt teirän piräis nährä niit,mitä te ette nää paljaal silmäl vaateire läpi...
Tytön poskille levisi pieni puna pehmentämään hiukan teräviä ja korkeaposkiluisia kasvoja
Petteri sai siitä lisäintoa eikä hetkeäkään epäillyt etteikö tyttö olisi kiinnostunut hänen tatuoinneista.
Hän ei eläissään ollut tavannut naista,joka ei olisi ollut kiinnostunut.
Petteri oli 13-vuotiaana nähnyt tatuoidun miehen kauppalan Eläintorilla pidetyillä syysmarkkinoilla Illusioni-teltassa.Yleensä markkinoilla oli pikkulapsille suurin ja ilmainen tapahtuma mutaisella markkinakentällä se,kun kauppalan kuuluisa "Pieni suuri mies" Korppu-Vihtori jaloviinapunssissa tanssi kompurajalallaan ryhmysauvaansa nojaten tulista argentiinalaista tangoa.
Mutta se Illuusionin mies oli kropaltaan täyteen tatuoitu päästä varpaisiin.....
Petteri tuijotti silmät ympyrskäisenä painijan trikoisiin pukeutunutta,lyhytvartista ja jäntevää tatuoitua miestä,jonka käsivarsissa ja rinnuksissa lihasten pullistelussa liikkui leijonia,panttereita,kotkia ja käärmeitä kuin Korkeasaaren eläintarhassa. Näytöksen parrakas nainen,metrin pituinen kääpiöpariskunta eikä kaksimetrinen ihmisjättiläinenkään ollut herkistänyt Petteriä niin paljoa kuin tämä tatuoitu atleetti. Petteri vain tuijotti näkyä suu auki ja leuka melkein rinnuksissa kiinni niin pitkään,että teltta oli jo tyhjentynyt yleisöstä sekä estradin ihmiskummallisuuksista,kun lipunmyyjämies oli ravistellut häntä hereille transsista,koska seuraava strip-tease-esitys oli alkamassa vartin päästä..
Korppu-Vihtori ja Illusioni Eläintorilla by Juhart
