maanantai 29. elokuuta 2011

Isä ja poika.Papinpojan I elämä.Jatkoa viimeiseen kesään.



Jussin Karl-Erik-isä oltiin kutsuttu komennettu Suojeluskuntatalolle hätäisesti talvimanttelin epoletteihin ommelluin alikersantin natsoin.
Isä hävisi harmaaseen manttelimassaan Jussin katsellessa luokan ikkunasta torille päin,missä sotilaat astuivat Pekka Laineen valkoiseen suojaväriin maalattuun Ford-bussiin.

Sotabusseja jatkosodassa 1942
Isä oli vilkuttanut koululle päin nahkarukkasellaan huurteisen ikkunan takaa puhallellessaan ruutua kirkkaammaksi hengityksellään.
Kauppalasta ja sen ympäristöstä koottu jalkaväkipataljoona tultaisiin liittämään II Armeijakunnan IV:een divisioonaan Muolaanjärven ja Koitajärven akselille Karjalan kannaksella.
II Armeijakunnan komentajana oli kenraaliluutnantti Harald Öhquist.
Sattuman oikusta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin kaupungin televisiotehtaan toimeenpanevaksi toimitusjohtajaksi v.1978 oltiin nimitetty valtion määräyksestä Ovako Oy:n toimitusjohtaja Henrik Öhquist,kenraalin poika.
Historia tulisi toistumaan silloisen kauppalan ja nykyisen kaupungin komentajissa.

Kenraaliluutnantti Harald
Öhquist
ja eversti Takkula 1937
Jouluaattona 24. joulukuuta 1939 Fammu kävi hakemassa Jussin koulusta puolenpäivän tienoilla.
Kotona salissa tiikeritaljan päällä kakluunin lämmössä vanharouva luki sähkösanomasta vapisevin ja maksaläikkäisin käsin ,että alikersantti Kar-Erik Mickelsson oli kaatunut Muolaanjärven taistelussa joulukuun 23. päivänä.
Sähkösanoman oli lähettänyt kenttäpastori J.Suntiola.

Jussin isän mäntyarkku seisoi kauppalan rautatieaseman laiturilla valtionrautateiden lumiporoisella lavettikärryllä.
Oli pari päivää Uuten vuoteen.
Jussi ja Fammu seurasivat aseman pääoven lumen peittämän peltikatoksen alla katseellaan lavetin työntämistä aseman kulmalla seisovaan Packard-ruumisautoon.
Jussi ei osannut oikein itkeäkään palan ollessa juuttuneena kurkkuun.
Hän mielenliikutuksensa peittämiseksi kätki kasvonsa Fammun susiturkin kainaloon.
Miehethän eivät saaneet näyttää tunteitaan.
Näin oltiin opetettu.
Hän muisti Jamaica Bayn mustan Scott Stuartin sanat:
--"Fight them ruskies..taistele niitä ryssiä vastaan!"
Jussi hoki susiturkin kainalossa tukkoisella äänellä:
--Fight them ruskies!! Fight them ruskies!!
Fammun silittäessä nahkasormikkaallaan pojan karvalakkipäätä.


Hautajaissaattue rautatieasemalla
Vanharouva katseli asemalaiturilla harhailevin ja sumeisin katsein ratapihan yli kauas jäiselle lahdelle,josta voisi kauniilla ilmalla nähdä Mjölbackan laiturin kaukana siintävän niemen takaa.
Nyt lahden jäällä puhalsi viimainen lumituisku idästä.
Samalla salmenjäällä hän oli opettanut Karl-Erikiä luistelmaan nurmeksilla vuoden 1914 joulukuussa.
Karl-Erik oli ollut silloin 5-vuotias Jussin näköinen pikkuherra topattuna paksuun talvitakkiin ja koivistolaiskarvalakkiin..
Fammu oli jälkeenpäin tuntenut kovaa syyllisyydentuntoa siitä,että oli rantajäällä seistessään päästänyt pojan luistelemaan liian kauas salmen keskelle,jolloin Karl-Erik oli solahtanut vahvan merivirran sulattamaan jäärailoon.
Vastapäätä  niemestä oltiin huomattu pojan pulahtaminen jääkylmään veteen ja pari miestä oli lähtenyt venepuoshaat käsissä ja jäätä edessään niillä kokeillen etenemään varovaisesti pojan apuun.
Josefinakin oli taittanut rannassa rantalepästä oksanrangan,joka kädessään hän oli kiiruhtanut railoa kohti.
Päästyään avannolle vuohensaarelaiset kalastajat olivat kerinneet koukkimaan pojan puoshaan koukuilla pompantampista ylös jäälle.
Josefina oli kiitellyt kalastajia syvästi kiitollisena lupaamalla palkita näitä sekä rahallisesti että ilmaisilla potrettikuvilla valokuva-ateljeessaan,missä hän itse kehitti daguerre-lasinegatiiveista kauppalan porvareille ruskeasävyisiä fotograafeja.
Miehet olivat kieltäytyneet kunniallisesti rahasta,koska kuuluivat kauppalan vapaapalokuntaan,jonka yhtenä tehtävänä on hengenpelastus,mutta potretin ottaminen oli kiinnostanut.


Akka ja kissa.Akseli
Gallen-Kallela 1885.
Taustalla Halikonlahti ja
 vasemmalla Kärkän niemi.
Oikealla Vuohensaari.
Mummon takana Salonjoki
kalastajaveneineen.
Kertomuksen fiktioitu maisema
Miehet olivat auttaneet pojan kantamisessa Mjölbackan mäen päällä sijaitsevaan punaiseen huvilaan.
Karl-Erikin nurmeskengät olivat jäätyneet kastumisesta jalkoihin,jolloin Josefina oli sulatellut pojan jalkoja takan edessä ja vaihtanut pojan päälle puhtaat ja kuivat alusvaatteet.
Sitten poika oltiin peitelty untuvatäkin alle.
Yöllä pojan kuume oli noussut 40:een asteeseen,jolloin Josefina oli joutunut soittamaan kauppalaan Frans Hjalmarille,joka oli lähettänyt sähkötehtaan ajurin hevosrekineen hakemaan mjölbackalaiset kotiin.
Kaupungin sairashuoneen lääkäri Kärki oli todennut Karl-Erikillä olevan keuhkokuumeen ja vaatinut potilaan siirtämistä sisätautiosastolle.
Viikon potilas oli pyöriskellyt lakanoissa hiessä ja vilunväristyksissä ja vasta seuraavalla viikolla kuumeen hellitettyä toipilas innokkaana oli jo katselemassa Fammun lahjaksi ostamaa Karl Larssonin vesivärimaalauskirjaa.
Josefinan mies Fjalar ja Karl-Erikin kasvatusisä oli puolestaan tuonut hänelle sairaalaan tietokirjoja kuvien katselemiseksi ja torunut Josefiinaa taidekirjoista,että poikaa pitäisi johtaa pienestä asti tekniselle alalle ja tulevaisuudessa Karl-Erik insinööriksi luettuaan voisi ottaa tehtaan ohjakset käsiinsä.
Josefiina taidevalokuvaajana oli tajunnut poikansa aikaisin kehittyneistä piirustustaidoista,että niitä pitäisi ruokkia taidekirjoilla.
Fjalar oli väittänyt ,ettei yksikään taiteilija,oli se sitten maalari,kirjailija,runoilija taikka näyttelijä yleensä saanut arvostusta kuin kuolemansa jälkeen ja elivät koko taiteellisen elämänsä köyhyydessä,kurjuudessa,sekopäisinä taikka viinan sekä huumausaineiden orjina.
Hänen mielestään taiteellinen kurjuuskin kuului sairauksiin ja ihminen vain voisi nostaa itsensä siitä murheen laaksosta ainoastaan kovalla työllä,tiedolla,opiskelulla ja loppututkinnolla.
Toisilta avun pyytäminen ilmaisee ihmisluonteen heikkoutta.
Josefina oli vastannut miehelleen nokkavasti,että insinööri ja johtaja puhuu pojan tulevaisuudesta tällaisella hetkellä ,kun tämä on vasta tokeentunut kuoleman kielistä.
--Herre Gud kun sinä Frans osaat olla niin shovinistisen tahditon!
Josefina diplomaattina oli pistänyt punatun suunsa kiinni miehensä kommenteista ja myöhemmin salaa revanssiksi kannusti Karl-Erikiä harrastamaan kuvataidetta talonsa vinttihuoneessa,mihin hän oli kantanut maalaustelineen ja vesivärimaalaustarpeet.
Koko jäihin putoamistapaus tuli jäädyttämään ja etäistämään pojan suhdetta kasvatusisäänsä.




Eräät sankarihautajaiset
Kauppalan puukirkossa Lasareetinkadun varrella joulukuun 31. tummana aamupäivänä kello 10.00 aamulla aloitettiin Karl-Erikin siunaustilaisuus.
Seurakunnan suntio veti harvakseltaan kuolinkellojen köysistä kirkon tapulissa.
Muutama pystykorva kauempana itäkauppalan tullissa vastasi haukunnallaan kellonsoittoon.
Harmaassa talvisäässä alhaalla roikkuvalle pilvitaivaalle nousi sadoista puutalojen tiilipiipuista siniharmaita savunaruja ikäänkuin taivaan jättiläinen olisi pitänyt sormissaan ihmiskunnan marionettilankoja.
Puukirkon kaari-ikkunoista kajotti keltaisia valokiiloja juuri auratuille kadunvarsikinoksille hautausvirren kaikuessa kirkkolaivan pastellinsinisen sisäkaton tähtitaivaalta.
Kirkkoherra Ingmannin siunaussaarnan jälkeen tumma suruväki pakkautui pääovesta ylos kadunviereen paikoitettuihin autoihin ja hevosrekiin,joka lähti hiljaa ajaen liikkeelle mustan Packard-hautausauton perässä kohti Perniönmäen ahdetta.
Samaa mäkeä Jussin isä oli kiivennyt valkomaalatussa sotabussissa sotaan lähdettyään.
Nyt hän matkasi viimeistä taivaltaan valkoisessa arkussa.
Talvisotaa ei vielä oltu sodittu loppuun.
Hautaussaatto näytti yhtä tummalta ja vakavalta kuin Suomen tuleva kohtalo.



jatkuu..."Palopommi ja Jussin II elämän alku"







Ei kommentteja: