keskiviikko 10. elokuuta 2011

Viikunapuu.Puusepänpoika-ja pappisarja

Kappalainen ja Miele-mopedi
Juhart 2010
"Cum Deo..Jumalan kanssa"


1956 Hermes Baby
Piinaviikon monologi:


Kappalainen oli istumassa työpöytänsä ääressa syvissä mietteissä.
Lauantai-iltapäivän auringonsäteet lämmittivät erkkeri-ikkunasta papinniskaan,vaikka sälekaihtimien takana huurtunut lämpömittari näytti 21-astetta pakkasta.
Katsellessaan vaaleanvihreän Hermes-matkakirjoituskoneen tabulaattorille rullattua tyhjää paperia,kappalaisen mieli oli sekava.
Hän oli juuri noussut sohvalta ruokanokosilta ja pannut Rukajärven pahkaisen sotamuistotuhkakuppinsa sivupöydälle.Sitten hän oli kierrellyt ympyrää huoneen nukkamatolla kuin häkitetty vanha leijona ja istuutunut pöydän ääreen miettimään huomisen sunnuntainsaarnan tekstiä.
Hän oli jälleen uudestaan herännyt painajaisistaan Jatkosodan tykistökeskityksestä.
Saman tapahtuman hän oli käynyt satoja kertoja ja karistellessaan bostonintuhkaa kämmensyrjällään liperittömän papinpaitansa rinnuksilta ,entisen tykistönvänrikin silmissä leimahdellessa Klim Voroshilov-panssarien tykkien suuliekit. 
Vänrikki oli ollut silloin tykistön tulenjohtajana edustassa antamassa takana seisoville Hyppyheikki-tykeille ja maannut kiikari silmillään pienen mäennyppylän takana hangessa.
Kuusikosta oli puskenut ulos neljä klimiä kaatamalla telaketjujensa alle rautukoivuja kuin sampotulitikkuja.
Silloin oli ollut hengenmeno lähellä.
Vänrikki oli juossut kyyryssä takaisin tykeille karttalaukun, kiikarin ja patenttinahkaisten talvisormikkaiden jäätyä hätäkässä taakse pienen katajan juurelle.



Kappalainen katseli tuoliltaan Rukajärven puista temmiraudalla kaiverrettua plakaattia aurinkoisella liljatapetilla,vilkaisten välistä vasemmalle Marskin tuimiin silmiin lasin takana ja oikealle arkkipiispa Salomiehen pyöreille sarvihankalaseille lasikehyksen keskellä.
Taulujen keskellä roikkui kärsivä alpakkainen ristiinnaulittu puisella ristillä jaloissaan katolinen rukousnauha,jonka mustat helmet kiilsivät kuin mustikat timotein korressa.


--Ai ne koivut siellä niitynreunassa?!
Kappalaisella välähti.
--Ensiviikollahan on se luonnonsuojeluviikko...ja taidanpa panna jutunaihetta oikein metsästä?
--En minä mistään menninkäisistä enkä metsänpeikoista lähde saarnailemaan,mutta ihan oikeasta metsänsuojelusta,jota nykyään puolustetaan silmittömän puunkaadon nimissä metsänperkaukseksi.,
--Vihreä nuoriso se kahlitsee itsenä petäjien runkoihin kettingeillä koko luonnonraiskausta vastaan ilmaisemalla.
--Se valtio silti panee leimaajan heti tontille,jos jonkun isännän tarvitsisi kaataa pari kituvaa mäntyä ja sahauttaa ne navetan vuorilaudoiksi
--Minä kyllä partiolaisena osaan puhua luonnon puolesta!


Kappalainen kiersi  tabulaattoria ja ryhtyi naputtamaan verkkaasti,välillä tuumien,alkaessaan vertailemaan Raamatun teksteillä luonnonsuojeluasiaa..Kirjoittamista haittasivat papinpaidan kultadubleiset Lions-kalvosimet,jotka hän irroitti ja asetti eteensä messinkisen Romulus ja Reemus-pienoissusipatsaan jalkoihin.
Kalvosimet olivat kopisseet ikävästi koneen nakutuksessa.


Romulus ja Remus
--Niin..se on piinaviikkokin tulossa..
--Kristuskin oli silloin sanonut seuraajilleen,että hän tulisi tapetuksi-
--Opetuslapset olivat tulleet Messiaan kanssa kaupunkiin,sinne Jerusalemiin juhlimaan..
--Taisipa niillä olla sellaiset maailman ensimmäiset herättäjäjuhlat!?
..He olivat vietelleet iltaa ystäviensä luona laitakaupungilla niinkuin turvatoimien takia..ja ehkä myös senkin takia,että se oli halvempaa...
--Sitten niiden piti palata keskustaan aamulla.
--Oli aikaista ja kylmää ja Jeesuksella kalvoi mahassa nälkä..
--Hän asteli opetuslastensa kanssa keskellä tietä ja näki viikunapuun.
--Nälkäisenä hän ei nähnyt puussa yhtään hedelmää ...ja kirosi puun.
--"Ole hedelmätön ikuisesti!"
--Tämä oli huutanut..
--"Ja iltaan mennessä olet kuollut!
--Kumma kun koko maailman kristinuskon perustaja kiersi yhden viikunapuun ympärillä kuin kissa kuumaa puuroa?
--Mutta kaiketi sillä oli joku pyhempikin tarkoitus,että kuivat karahkat menee karsintaan ja kierrätykseen..
-Ihankuin nytkin metsänperkuussa...
-Puusta,joskin Eedenin puutarhan omenapuusta ne Aatami ja Eevakin olivat vetäisseet häpysuojansa alastomuutensa verhoamiseen..
--Omenapuu oli antanut niille ravintoa ja vaatetusta ja vasta paratiisista karkoitettuna ne äkkäsivät alastomuutensa.


--Monet teologit ja muut oppineet epäilevät,ettei sitä koko Jeesuksen viikunapuujuttua ole koskaan tapahtunut,vaikka Matteus ja Markus evankeliumeissaan olivat todistelleet tapauksen.
--Monet katsovat sitä vertaukseksi.
Vertaus mistä?
--Ettäkö siitä,että Jeesus poti melkein samanlaisista psyykkisistä paineista kuin muutkin ihmiset?
--Ehkäpä hän olisi halunnut näyttää uskonsa voiman opetuslapsilleen?


--Markus kyllä oli kirjoittanut tapauksen muistiin..ja hän oli luntannut sitä Matteukselta omalla versiollaan.
--Jos ottaisi asian puun kannalta,niin eikö kirous tuntunut epäreilulta?
--Mennä nyt kiroamaan yhtä yksin tienvarressa seisovaa puunkarhkaa?


1962 Pitkä Boston
--E--ei..tästä saarnasta taida tulla mitään,kun oikein alkaa tutkimaan tekstiä syvemmin?
Kappalainen huokaisi avaamalla hopeaisen tupakkalaatikonsa ja sytyttämällä pikku-Bostonin pajuholkkiin.
Nojaillessaan taaksepäin ja kiikkumalla tuolissaan hän katseli savukiehkuroiden imeytyvän haalistuneen harmaille verhoille kuin vieraan hengen imeminä ,ikään kuin ne haluaisivat kuolla sekundäärisestä savusta roikuttuaan melkoisen tovin haalistuneilla Fleur de Lis-ikkunaverhoilla,jotka vuodesta 1949 olivat roikkuneet erkkeri-ikkunassa,kun papinpesue oli muuttanut lounaissuomalaiseen savikauppalaan Viitasaarelta.
Viitasaarella ne olivat verhonneet vehreänvärikkäinä apupapin työhuoneen ikkunoita,mihin kirkkaat Keiteleen aallot olivat välkkyneet hopeisina.
Hän oli miettimässä Raamatun epäreilua tekstiä:
--Minulla taitaa olla sittenkin sellaiset epäilevän Tuomaan tai sellaiset seurakunnan risupartaisen sosdemaripastorin Luikun aivot..
--En kyllä ole mikään palkkapappi,vaan pesunkestävä herännäispappi,joka osaa kyllä erotella jyvät akanoista!
--Körttiläiskodissa olen syntynyt enkä katso näillä näkyvmllä ja vaatimattomalla papinpalkallani pääseväni minkäänlaiseen linnaan..jollei minua sitten valita kokoomuksen kansanedustajaksi..
--Pyhällä Maallakin olen kyllä käynyt vuoden 1961 syksyllä ja tuo toorakin seitsenhaarakynttelikön kanssa kirjahyllyssä on sieltä..eikä sinäkään vuonna viikunapuut kantaneet hedelmää..
--Viljelijät kibbutseissa silloin olivat kiireisiä aseillaan hyökkääviä Al Falehin palestiinalaississien torjumisessa,että ihan maanviljelyä haittasi.


--Markuskin oli kirjoittanut,"ettei ollut vielä viikunan aikaa" evankeliumissaan,ja vaikka olisikin ollut,niin puu tönötti maantien varressa pölyssä ja saateessa.
--Tuhansia kulkijoita ohitti sen päivittäin.
--Ei se Jeesus tainnut olla paikalla puun ensimmäinenä hoksaajana!
--Ehkäpä häntä aikaisemmat kulkijat  olivat repineet viikunat koppiinsa ja vasuihinsa..?
--Ja vaikka puu oli hedelmätön,niin olisi se Jeesus voinut jättää sen puun rauhaan!


--Aatamin ja Eevan tapauksessa omenapuulla oli keskeinen asema,vaikka se käärme näytteli pääosaa.
--Tämäkin tapaus on vertauskuvallinen...
--Raamatussa puita ollaan käytetty monessa vertauksessa.
Psalmeissakin puu könöttää oikeudenmukaisuuden symboolina joenpenkalla antamassa hedelmää joka sadokorjuun aikana.


--Ja mitä siihen Jeremiaan tulee,niin Herra oli kerran sanonut sille,että sinä olet vihreä hedelmällinen oliivipuu.
--"Mutta ajat ovat muuttuneet",,profeetta oli vastannut.
--Puu oli muuttunut ruskeaksi,hedelmien ollessa syömäkelvottomia.
--Jumalan viha oli puhaltanut vihansa henkeä siihen ja pyörremyrskyn jyrinää oli kuultu,oksien syttyessä palamaan,jolloin puu kuoli.
--Loppu..finito! 


--Ankara tuomari se Herra on meidän luterilaisessa kirkossamme!
--Mutta kansankin pitäisi ymmärtää,että uskonasiat mallaa samalla tavalla kirkossa kuin armeijassa...pienessä diktatuurissa.
--Ei sitä voi tulkata aina kirkkokansalle merkityksiä kaikista sodista,nälänhädistä ja luonnonmullistuksista...että mikä niihin lienee ollut syynä..
--Olen yrittänyt puhua Sanan kuulijoille,että se oli sellainen Herran tahto rangaistukseksi siitä,että synnissä ja sivettömyydessä ollaan vehkoiltu.
--Mutta millä ilveellä sen Herran pitää rankaista kaikilla luonnonmullistuksilla ja rutoilla?
--Kaipa sillä on sellainen salainen agendansa nykymaailmassakin väestöräjähdyksen ryöstäydyttyä käsistä?
--Sillä menolla tulee harvennusta jossain Intiassakin,missä miljardi köyhää asuu ja nukkuu kaduilla.
--Harvennetaanhan seurakunnan juurikasmaalla rikkaruohot ja kivuliaat naatinvarret sivuun.


--Käypi siinä kuin pikkukossille,joka oli pihistänyt äitinsä neppikukkarosta viisikymmentä penniä ja saanut palkakseen tukkapöllyä.
--Poika oli kyläraitilla liukastunut lehmänjätökseen ja kaatunut nenällensä.
Mahallaan tämä oli katsonut pilvitaivaalle ja sanonut:
--Oon rangaistukseni saanut,mutta pitääkös siitä vielä töniä?!.


--Ajatteleppa asiaa!
Kappalainen hihkaisi,
--Juudean profeetan puu oli alkanut kasvaa hyvin?
--Se oli arvokas ja hedelmällinen puu.
--Kuitenkin ajan mittaan se oli alkanut menettää elinvoimaansa ja tarkoitustaan.
--Näinhän yleensä tapahtuu monissa instituutioissakin ja Juudean maassakin oli mennyt jotain pahasti vinoon..
--Jeremiaan mukaan Juudean puu oli päätynyt käyttökelvottomaksi kuin lahotautisena ja ruttovikaisena saamalla kaatotuomion Herralta..
--Syöväthän ne lehtikirvatkin koivuja salaattinaan ja mäntypistiäiset neulasia kuin kiinalaiset puikoillaan riisiä.


Pappilan Mäntyrinne-
kesäpaikka
talvella
--Muuallakin kirjallisuudessa ollaan ilmaistu vertauskuvia puista.
--Se Linnakin Tuntemattomassa alikersantti Lahtisen suulla oli lausunut,että oli paska reissu,mutta tuli sekin tehtyä ja että toivottavasti Suomen herrat ei toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn.
--Minä veistätin yhdellä tykkimiehellä Rukajärven ärräplakaatin Karjalan kelosta..
--Kotimaamme on maailmalla tunnettu katajaisesta kansastaan,joka nälkävuosina pani pettua ruisjauhojen sekaan,että jotensakin pysyisivät rieskan syrjässä.
--Oli sillä Herralla jotain johdatusta siellä synnyinkaupungissani Iidensalmella,missä isä nikkaroi mäntylaudasta kistejä ruumisarkkuliikkeelle,jota vainaat saivat haistella männynpihkaa viimeisellä vuoteellaan.
--Metsästä se meidän katajainen kansa on lähtöisin ja metsään se aina halajaapi.


1920-luku Sandelsinkatu
Iisalmessa
--Iisalmessa niillä Sandelsinkadun Laineen naapurinpojilla ja Sannan sukulaispojilla taas meni heikommin kuin meillä.vaikka yhdessä Kauppisten puodin takaovella kerjättiin "kuivoo leipee"
--Edvinillä lähti elämä petraamaan siitä Tuntemattomasta ja Seitsemän veljeksen lukkarista ja nyt asuu laveasti sikari suussaan linnassaan
--Hyvin se nuoremapana Iisalmen yhteislyseossa nenänasaalillaan esitti koulunäyttämöllä sitä lukkarin osaa ja olisi varmana ollut ura edessä hyvänä saarnamiehenä.


Kappalainen näpäytti peukalollaan Bostonin tumpin pajuholkista tuhkakuppiin alkaessaan keskittymään päivän tekstiin:
--Meni kai aatokset hakoteille..
Työhuoneen ovi aukesi kappalaiskan astuessa läskärit lintallaan sisään..
Kappalaisen rouva oli pukeutunut ruskeaan mokkatakkiin ja tummanvihreään samettiturbaanihattuun.
Rouva tokaisi:
--Olen menossa tuonne Irjan luokse kyläilemään kun se on vuoteen omana loukattuaan lonkkansa.
--Ajattelin auttaa huushollinpidossa.
--Lihamurekkeen voit ottaa uunista ja jakkupotut ovat kattilassa hellan päällä.
--Noh..nähdään iltasella..
Ovi sulkeutui kappalaiskan lyötyä rivakasti portaikon lasi-ikkunaisen oven kiinni,portaiden naristessa tukevien jalkojen astunnasta..


--Onpahan siinä meillä kahden huushollin pitoa,kun emäntä käy piikomassa "Nullien" voimistelulehtorin ja kaupunginarkkitehdin kotkanpesässä Lukkarmäen alppitalossa?
Kappalainen tuhahteli.
--Se Irja pitää Sannaa pikkurillinsä ympärillä,että kotona huushollityöt jäävät sivuun ja pesue kasvattamatta.
--Kun kesä tulee,niin ne vannataunusfarmarilla ajavat meidän kesämökin vastarantaan tööttäämään hakijaa ja viettävät ilmaiseksi Sannan passaamana koko heinäkuun..


'Nullien vannataunus.. Juhart 2011
--Itse en kyllä jaksa katsella yhden paksun voimistelulehtorin komennusta ja yksijalkaisen lederhosearkkitehdin kuppelointia ..tai kuunnella lehtorin kasvatusopista sekä arkkitehdin keräämistä peipposten ja västäräkkien munista.
--Niiden mielestä pappilan pesue on saanut elää vapaasti kuin vasikat kaurapellossa ilman mitään kasvatusta.


..Niin..se päivän teksti..
Kappalainen käänsi hihansuita rullalle ja siirsi kalvosimennapit pronssisuden jaloista Pointersin piipputupakkapöntön päälle.
Lionsin sinipohjaiset leijonat sopivat paremmin laivastonsinisen peltipurkin kanssa.
--Jeremian kirjan kirjoittaja..kuka se lienee oli...on nähtävästi kasannut yhteen kaksi kirjoitusta..
--Kummassakaan ei ole mitään muuta yhteistä kuin.,että puuta käsitellään kuvauksellisesti...
--Yksi puu kuvaa Jeremiaa ja toinen Juudeaa..
--Jeremia sattui olemaan sellainen eettinen mies,joka halusi johdattaa epäoikeudenmukaisen kansan oikealle tielle ja panna kaikki likoon sen kulttuurin pelastamiseksi.
--Kuitenkin hänen aikalaisensa,jopa oma perheensäkin vihasivat häntä sanomalla:
--"Meidän pitäisi tappaa hänet...ja maailma kyllä unohtaisi mokoman...
--Kaadetaan puu!" 


--Tällä tavoin saadaan kuva siitä puunkaatovimmasta,mikä kotimaassamme on vallalla,että puutavaraakin pitää uittaa Saimaan kanavan kautta Venäjältä,vuosisataiselta viholliseltamme,kun omat metsät ollaan kaadettu.
--Siinä samalla tuhotaan myös metsästä elantonsa saavat ja aiheutetaan ekologista katastrofia,missä päädyttäisiin Aasian tapaisiin tulviin ja maanvyörymiin.
--Psalmin kirjoittaja on taas ollut aika optimistinen kuvaillessaan oikeudenmukaisuutta tuulenviemään syksynlehteen.


--Jos Jeesus oli tai ei ollut kironnut viikunapuuta Matteuksen ja Markuksen mukaan ,niin alkukirkko kyllä oli hyväksynyt vertauksen ja uskon vahvasti,että ensimmäiset kirkonmiehet tajusivat sen.
--Kristuskin aloitti saarnamiehenä pikkupoikana isänsä temppelissä.
--Johannes Kastajankin hän kastoi,vaikka mies pitkätukkaisena ja pesemättömänä hippinä pani hanttiin koko pesuajatukselle Jordanissa..
--Nasarettilainen oli nähnyt sen käkkärätukan alla jotain profeettamaista,vaikka mies näytti pitkässä kuontalossaan ja rääsyissään intialaiselta pyhältä mieheltä tai nykyajan hipiltä,jolla aina pääkopan alla suitsukkeista pyyhkii hyvin pienissä meditaatioissa.
--Jeesukselle Johannes oli viimeinen elävä lehti Juudean kuihtuvassa viikunapuussa.


..Ja jos seurakuntalaiset epäilevät,että viikunapuu esittää kuollutta uskontoa taikka sairasta esivaltaa ,niin katsokaa viikunapuukertomukseen liittyvää tapahtumaketjua!
--Markuksen evankeliumin perään tuli se temppelin siivousurakka ja rahanvaihtajien ulosheitto
--Ja sitä seurasivat ne läksyt siitä kuihtuneesta viikunapuusta eli opetukset uuden uskonnon perustamisesta.
--Usko Herraasi äläkä rukoile,ellet osaa antaa anteeksi!
--Toisinsanoen..rakasta Herraasi sekä kanssaihmistäsi!


--Minullakin papinvirassani on ollut joskus vaikeata seurata tätä Herran käskyä kirkon kalkittujen seinien sisälläkin.
--Usean saarnan aikana minut on keskeyttänyt eräs seurakuntaan kuuluva lahkolaismielinen mies kommenteillaan..
--Hän on kirkonpenkistä noussut moittimaan teksitini sisällöstä.
--Hänen mielestä Raamatun doktriinit pitäisi ottaa sananmukaisesti,vaikka olen useaan otteeseen kertonut kirjan sisältävän vertauskuvia,kuten viikunapuusta.
--Jos me pidetään pyhää kirjaa jonkinlaisena korjausoppaana ja käsikirjana sanamukaisesti,niin silloin rakennettaisiin osista oikea ilmestyskirjan peto..
--Tällä tavoin on äitikirkon kylkeen syntynyt pyhän avioliiton ulkopuolelle äpäriä,ettei muori enää pysty laskemaan katrastaan edes kahden käden sormilla
--Alakoulun helmitaulustakaan ei siihen ole apua..
--Jokaisella on oma vapautensa tulkita Raamattua,mutta järki pitää pitää kädessä!
--Näin minunkin pitäisi rakastaa epäröivää Tuomastakin kirkonpenkissä,vaikka kumpaistenkin mielipiteet seilaavat  ristireimarin molemmilta puolilta Kihdin selällä..


--Vertaukseni viikunapuuhun viittaa meihin seurakuntalaisiin,joina olemme päästäneet kirkon jonkinmoiseen anarkian tilaan.
--Me ydinseurakuntalaisina katsomme vinoon sellaisia kirkkoon tulijoita,jotka eivät sovi mustien pyhäkolttujen ja -teryleenien sekaan.
--Viereen kirkonpenkille voi istahtaa risupartainen ja pesemätön kulkuri taikka yksijalkainen halvalta viiniltä haiskahtava invaliidi kainalosauvoineen.
--Nämä ovat niitä kuihtuneita viikunanpuun lehtiä,joista evankeliumeissa mainitaan.
--Me taas katsomme,etteivät nämä ole oikeutettuja kuuntelemaan Herran sanaa kirkkolaivan puunatuilta penkeiltä.
--Saamme olla varovaisia arvostellessamme jumalankieltäjiä,tulisilmäisiä lahkolaissaarnaajia taikka kapealta tieltä pudonneita onnettomia,aseistakieltäytyjiä vankiloissa tai hallitusta äänekkäästi arvostelevia taistolaisa.
--Nämä edustavat viikunapuun lehtien revittujä ruotuja.
--Jokainen kantakoon omat hedelmänsä!
--Paljas ja revitty viikunapuu sekä se Raamatun tuhottu sekä ryöstetty viinitarha tuo kuolemantuomion.


--Eräs vanhempi seurakuntalaisemme ja ahkera kirkossa käyvä vanharouva tuomitsi kerran Limpopolta vieraaksi kutsutun mustan saarnamiehen kirkossamme.
--Leskirouvan sukulainen oli työssä yhdellä Limpopon lähetysasemalla  ja tekemässä laupeudentöitä nalkäisille sekä vaatteettomille.
--Rouva oli kysäissyt saarnamieheltä luterilaisen kirkon hyvästä lähetystyöstä,jolloin saarnamies oli vastannut,että rikkaat valtiot olivat tulleet ryöstämään ja hyväksikäyttämään köyhää maata,tekemällä sen vielä köyhemmäksi.
Vanharouva suuttui saarnamiehelle ja haukkui tätä pikimustaksi pakanaksi.


--Tästä meidän pitäsi oppia,ettemme menisi haukkumaan väärää puuta.
--Saarnamiehellä oli omat kriteerinsä ja motiivinsa mielenilmaukseensa,minkä pohjalta paistaa totuuttakin.
--Itsekin olen sitä mieltä ettemme enää keräisi vaaterahaa Limpopon vaatteettomille,koska nämä ovat vuosituhansien historiansa ajan kulkeneet pelkissä lannevaatteissa.
--Ja kolehtihaavitkin ovat puolillaan nappeja.
--Varat pitäisi ohjata nälänhädän poistamiseen ,koulu- sekä ammatinopetustyön parantamiseen,missä välikädet ja kilpailevat kehitysapujärjestöt eivät kahmisi välirahoja organisaatioidensa pumppaamiseen.


--Maailmamme ensimmäiset asukkaat Aatami ja Eeva pukeutuivat maailman alkupäivinä vain viikunanlehtiin kuten limpopolaiset mustat..
Olivatko Aatami ja Eeva mustaihosia..on taas toinen kysymys.


Aatami ja Eeva.Lucas Carnach vanhempi 1533











Ei kommentteja: