perjantai 1. helmikuuta 2013

Keisarin argentiinalaiset uudet vaatteet.Kaiserin IKA-tarina.

1958 IKA Kaiser Carabela
Keisarin argentiinalaiset uudet vaatteet. IKA-tarina
-----------------------------------------------------------------------

1950-luvulla pikkupoikien suurena keräilyharrastuksena olivat Pauligin autokuvastot ja minäkin sain itselleni keräilyalbumin äitikappalaiselta lahjaksi autohulluuden näivettämiseksi. Pappilan kahvinkulutus oli normaaleja kotitalouksia suurempi seurakunnan kahvikalaasein,ompeluseuroin,piispantarkastuksin,vihkaisuin,kastein ja hautauksin. Äidin juoksupoikana minut lähetettiin ostamaan Leinon hellatehtaan viereiseen Mauri Bergrothin siirtomaatavarakauppaan ostamaan varttikilon paketin Pauligin Huomiokahvia papuina,jonka kauppias kaatoi sähköllä käyvään kahvimyllyyn jauhettavaksi nollalla.
Paketin sisältä sain käteeni Pauligin autokeräilykortin.
Yhdessä kortissa oli se Kaiserin kuva.
Se ei ollut kuva Saksan piikkikypäräisestä ja mursunviiksisestä keisari Wilhelmistä,vaan sellaisesta radikaalin näköisestä dollarihymystä,jonka tuulilasikin oltiin muotoiltu oikein sellaisilla hämmästyneen näköisillä kulmakarvoilla..vähän kuin ylisuurina tuulilasinpyyhkijöiden jälkinä.
Kaverini korttelissa kutsuivat kaikkien kahvinvalmistajien autokuvia "Paulingin" kuviksi.
Taisivat olla naapurissa asuvia Löfvingin poikia.
Autokeräilykuvia kyllä sai muiltakin kahvinvalmistajilta,kuten OKA-kahvipakateista,jossa muistin olevan myös Kaiserin kuvan.Muutkin kahvinvalmistajat lähtivät autokuvakeräyskilpaan mukaan,kuten AAA ja Olympia-kahvi

1957 Kaiser Special-maalaispirssi

1957 Willys-farmari.Tässä tapauksessa IKA Estanceria
Pauligin autokeräilykuvastoa

OKA:sta IKA:an
-------------------------
Juhart 2010
Suurennos Salon linja-
autoasemakuvasta
Oka-kahvin autokeräilylappujen albumeihin liimailun aikana v.1955 Kaiserin autotehtaan koneet olivat laivattu Argentiinaan.
Kaiser-Frazer tehtaan elinkaari oli melko lyhyt ja liukas,vaikka ensimmäisenä amerikkalaisena autonvalmistajana v.1947 esitteli sileäkylkisen malliston.Mm.Fordilla,Chryslerillä ja GM:llä valmistettiin vielä uudelleen uunissa paistettuja sodanjälkeisiä pullealikasiipisiä  malleja.Willow Runin tehtailta Studebaker samoin lanseerasi v.1947 Raymond Loewyn muotoilemat sileäkylkiset Championit ja Commanderit.
Frazer tippui tuotannosta Kaiserin sisarmallina v.1950.
Henry J. Kaiserin ideanpoikanen kompaktiautosta syntyi keskosena 10 vuotta aiemmin kuin muilla Detroitin autonvalmistajilla. Henry J- malli ei myynyt silloin ,kun sodasta tokeutuneet amerikkalaiset halusivat isompia moottoreita,suurempia autoja ja enemmän kromia. Searsin katalogimyyntiketjut ja kaupat myivät Henry J:tä Allstate-merkkisenä. Henry J:n lisäksi tehtaan Willys-kokoonpanolinjalta lanseerattiin  kompakti Aero Willys-mallisto.Hudsonillakin esiteltiin pieni Jet-malli,mikä myi huonosti. Kaiserin isompi auto Manhattan,Traveller ,Virginian sekä viisiovinen Vagabond-puolifarmari-mallistoina myivät odotettua vähemmän,tehtaan joutuessa vuosina 1953-1955 meikkaamaan edellisvuosien ylijäämävarastomalleista uusia.
V.1955 Kaiser lopetti autotuotantonsa.

Industrias Kaiser Argentina S.A, eli IKA ,argentiinalainen autoyhtiö perustettiin v.1956 Cordoban provinssin Santa Isabelin kaupunkiin amerikkalaisen Kaiser Motorsin yhteistyöprojektina.
Aero Willys
Sitä ennen Argentiinan valtio oli lähettänyt Yhdysvaltoihin emissaarin v.1951 tapaamaan autonvalmistajia mahdollisesta valmistuksesta kotimaassa. Kaiser ainoana kiinnostuneena hyväksyi tarjouksen,vaikka investointia pidettiin suhteellisen pienenä.V.1955 tammikuun 19. päivänä Argentiinan valtio allekirjoitti sopimuksen Kaiserin kanssa henkilö-ja kuorma-autojen valmistamiseksi. Kaiser oli jo kärsinyt laskusuhdanteesta kotimaan markkinoilla.
Willys Aeron Kaiser ensimmäisenä oli vetänyt tuotannosta pois v.1955 ,jättämällä
kaksi tuotantolinjaa seisomaan.
Kaiserin autonvalmistuskoneet lähetettiin meritse Argentiinaan ja josta Willyksen tuotantolaitteet pääosaltaan toimitettiin yhtiön uudelle tehtaalle Brasiliaan.
Kaiser synnytti Kaiser Automotoresin,kokonaan omistamansa holding-yhtiön,joka taas omisti osaksi juuri luodun IKA:n eli Industrias Kaiser Argentinan. yhtiön tuotanto-ja markkinointielimen.
Muina pääomistajina olivat Industrias Aeronauticas y Mecanicas del Estado (LAME) eli  Valtion lentokonevalmistus- ja mekaaniset tehtaat,jotka valmistivat lentokoneita sekä autoja.
Osakkeiden julkinen kysyntä ylitti tarjonnan.

Ensimmäisenä tuotiin maahan Yhdysvalloista 1.021 koottua autoa,tuotantokoneita sekä varaosia. Uuden tehtaan perustyöt aloitettiin Santa Isabelin kaupungissa Cordoban maakunnassa v.1955 maaliskuussa.
Ensimmäinen Jeep ajettiin tuotantolaitoksen ovesta ulos 27.4.1956. Alkutuotannossa valmistettiin Jeepin CJ-sarjan eri variaatioita Willys Jeepinä,kuorma-autona tai IKA Baqueano-pick-upina,Willys Jeep Wagonina tai IKA Willys Estancierana sekä IKA Utilitario-paketti-ja tavarankuljetuautoina.

IKA Willys-mainos
Hyötyajoneuvovalmistusta seurasi paikallinen
Kaiser Manhattanin 4-ovimallinen Carabela-versio,jota valmistettiin Yhdysvalloista maahantuoduilla koneilla..Yhdistetty Jeep-Carabela-tuotanto eli 22.612 autoa käsitti
81% kaikista Argentiinassa valmistetuista
autoista v.1958 ainoana valtion omistamana hyötyajoneuvovalmistajana.
V.1959 amerikkalaisargentiinalainen yhtiö muuttui IKA Renaultiksi  ranskalaisen autotehtaan sopimuksen tuloksena valmistaa Renault Dauphine-malleja IKA Dauphineina.
IKA Estanciera- ja Utilitario-käyttöopas

Ika-mainos v.1960




IKA Jeep-mainos

IKA Carabella-hautausauto

1964 IKA Jeep Gladiator
1962 IKA-autot


Jatkuu...
Pitempi ranskalainen visiitti


           

Ei kommentteja: