SUDEETTISALOLAINEN: Pastorin Mielestä Bernien Bemariin.Jussin moottoripyöräkuva-albumi.

Pastorin Miele ja Aldell,kaksi suurinta hengenmiehen
teknistä sielunvihollista
Antti-isäpastori taisteltuaan vuosia kirkkokonttorissa kirkkoherra Aulis Zidbäckin kanssa pirssikuitista päätti ostaa tämän Aslak-pastoripojalta ja tulevalta Formosan lähetyssarnaajalta 51-kuutioisen ja sammaleenvihreän Miele-kevytmoottoripyörän.Ostovuosi oli ilmeisesti 1957,jolloin diakonissa Toini Piiraisella oli jo käytössään Simson-mopedi.Pappilan pyöräkellarissa länsisaksalainen,maruuninpunainen ja hameverkkoinen Simson ja länsisaksalainen kodinkonemerkistä tunnettu vihreä Miele sulassa sovussa seisoivat vieretysten ilman mitään rautaesirippua välillään. Joskus ne jopa makasivat päällekkäinkin kellarin maapohjan petettyä jalustintuen alta,kaksitahtibensiinin valuessa maahan. Onni oli mukana,etten vielä silloin käynyt raapimassa Sampo-tikulla tulta kuppikourassa isän asemasodan aikana vuolemasta pahkakupista pihistämiini pikku-Bostonin tumppeihin..

Pastori aikuisten
kurapuvussa
Juhart 2003

Isän kokemus mopoista ja moottoripyöristä oli melko vajaata enkä tismalleen tiedä,miten hän hankki itselleen kevytmoottoripyöräkortin,
"Mökille lähdettyään pappilan ja kirkkokonttorin välisestä kongista Miele täpötäyteen pakattuin sivulaukuin sinisessä kaksitahtibensiinin savussa ensiksi lipaisi kipinöiden gneissisestä portinpylväästä leveän eturekisterin vekille. Rummunlyöjänkadulle päästyään äkäisellä kytkimen helpotuksella pastori soolaili kuin itävaltalainen Toni Sailer Garmisch-Partenkirchenin slalomkisoissa asvaltointikorokeppien välistä,häviämällä savuverhossa Leinon liesitehtaan toimitalon ja rautakaupan kulmasta itään Helsingintielle."
Näin kirjoitin Juhannustanssi II-blogissani isäni mökille lähdöstä kesäkuussa 1960.
Pappilan piha alkoi koneistumaan v.1960 uuden keltatiilisen seurakuntatalon noustua vanhan ja puretun punatiilisen saunarakennuksen sekä seurakunnan kelloseppä Kukkosen perikunnalta ostetun naapuritontin paikalle L-kirjaimen muotoon. Seurakuntatalon talonmies,punatukkainen ja -partainen sekä isän perustaman partiolippukunnan partionjohtaja Toivosen Jorma eli Jorkku oli myös ostanut vihervalkoisen Cezeta-skootterin.
Pian Cezetan oston jälkeen Jorkku osti beessinvärisen 1956 ovaali-ikkunaisen kuplan,jota isäpastorikin sai vimman ostaa itselleen v.1967 tummansinisen Neckar Jagst 770:n,saksalaisen pikku-Fiatin (600).
Sen jälkeen ei pappilaan ostettu kuin VW-kuplia,moottoripyöräilyaatteen jäätyä unholaan.
Muistan hyvin kuin vinguin isältä joskus v.1963,että saisin ostaa edes käytetyn Tunturi-mopon,mihin tämä ei suostunut.
Hänen Mieleensä ei saanut sormellakaan muut edes kajota.
Papeilla oli omituinen materialistinen omistuksen himo.

Kirkkoherra Savolaisen rinkeli-ikkunan pesu
Juhart 2004

Hyvänä esimerkkinä oli seurakunnan toinen savolainen hengenmies ja kirkkoherra Savolainen ,joka oli ostanut itselleen (huom! itselleen eikä perheelleen) merimiesvolkkarin.sellaisen rinkeli-ikkunaisen.Itse sain kyllä jelppiä sen pesussa puukirkon viereisen harkkotiilitallin edessä Savolaisten poikien kanssa.
Isosiskoni Annukka oli käynyt sivusta koskemassa sormellaan sen lokasuojaa,mihin sattumalta oli laskeutunut ohimenevän auton peräimusta santaista pölyä,jolloin likasiipeen tuli mikroskooppinen naarmu.
Kirkkoherra oli vihoissaan läpäissyt tytön sormille karjumalla saarnastuolibaritoonillaan:
--Sinä sitten et koskaan tähän autoon astu!

Kuolaamani beessivalkoinen Tunturi

Kaikilla muilla kavereillani oli silloin mopot kuolaillessani pöksytehtaan perillisten uutta beessinvalkoista ja vinolla kissansilmällä varustettua Tunturia ja sen Puch-moottoria.Tunturi-mopedin takajarruvalo muistutti pienikokoista 1960-mallisen Plymouth Valiantin jarru- valoparin yhtä vastaavaa..
Vihoissani ja kateuksissani kouluun mennessäni en edes Rummunlyöjänkadun ja Helsingintien kulmassa sijaitsevan Laakson Urheilukaupan vitriinistä halunnut katsella uudenkiiltäviä Tunturi-mopoja ja -polkupyöriä.
Koulumatkani sain polkea isän vanhalla sotapyörällä,hingatessani teryleenihousun persuuksia kiiltäviksi Lepper-satulaa vasten.
Yhteiskoululuokkakaverini uusien Pyrkijöidensä ja Tunturiensa satuloista naureskelivat minulle Salon murteella:
--Sullon kuules papinpoik satula päin perset!!!

Isäpastori leiriveikkoineen Riitusjärvellä v.1957
Juhart recolor 2013

Jorkku meripartiojohtajana Cezetansa ja ovaali-ikkunakuplansa kanssa
Juhart fotokollaasi
2010

Tsekkimoottoripyöränäyttelyssä
Juhart 2003

Silloin v.1963 aloittaessani kuudennen luokan eli lukion 1. luokan,jonka tulin tuplaaman, luokkakaverini tulivat kouluun uusilla pappojensa ostamilla mopoilla.Yksi keskikoululuokkakavereistani Lehtisen Rami kylläkin oli saanut äidiltään Tähkän vintin (Ravintola Tähkä) tarjoilijattarelta uuden punamustan Pyrkijä-mopon.Ramin isä oli kuollut jo pojan ollessa pieni ja äiti yksinhuoltajana bongaili yömyöhään Tähkän vinttikabinetin viinakassana korvatakseen pojan isän puutetta kaikilla menovehkeillä. Rami kärsi pahasta akneesta,ettei hänen kasvoistaan löytynyt yhtään tervettä ihoa valkopäisten finnien välistä. Pyrkijän jälkeen hän ajoi kouluun upouudella punaisella ja kaksijapuolisataisella Gileralla,mikä pian vaihtui punaiseen 305 kuutioiseen Honda Dreamiin eli "peltihondaan".Sitä Gileraa kyllä taisi vielä seurata yksi samankuutioinen Ducatikin.Kerran Rami pyysi minua Hondan satulaan,jolloin ajoimme hana auki toistasataaTuruntielle ja Halikon sillan yli,että kummatkin vähintään pääsimme tukkahilseestä.Peltihondalle eivät silloin edes silloisten pärinäpoikien Jawat, Nortonit,Trumpat eikä Bässit pärjänneet.

Kortsu ja Jawakaveri Torikadun
ampumateltan edessä n.1961
Juhart 2011

Japanilaiset merkit olivat valloittamassa perinteiset brittimerkit ja tsekki-Jawat sekä -Cezetat,Gileroista puhumattakaan.
Muutamaa vuotta aikaisemmin 50-luvulla Japani tunnettiin vain halpojen peltilelujen valmistajana ja kimonoteetytöistä.
Vasta v.1979 pääsin taas Gileran makuun---en sen satulassa---vaan kansainvälisten motocrossajojen englanninkielisenä kuuluttajana Kavilannummella. Italialainen Gilera-talli sattumoisin lahjusteli minua lippareilla ja punaisilla teepaidoilla,mitkä kylläkin oli promokamaa kaikille "paddockissa" työskenteleville.
1960-luvun lopulla näki kaupungin kesäisessä katukuvassa enää harvassa brittimoottoripyöriä,modarikavereiden vingutellessa Hondia,Suzukeita,Kawasakeja ja Yamahoita ns."pillurallissa" Helsingintien ja Turuntien päästä toiseen.

1968 Prätkällä Penan Saluunan kulmalla

1960-luvun alun yleisimmät moottoripyörät katukuvassa ja ympäristömaakunnassa olivat itämaisia Jawoja,Cezetoja,IFA:n ja IC Planetan länsi-DKW-kopioita.

Keskikoululuokkakaverilla ja tulevalla Saloran siivoustoimen työnjohtajalla ja arkkivihollisellani Vaaran Pasilla oli itävaltalainen Puch-moottoripyörä,jota Laakson urheilukauppa myi Puch-moottoristen Tuntureiden ohella.

Pasi sattui olemaan isäni Leiriveikoissa partiopoikana.

Isäni kylläkään ei koskaan luottanut Pasin isään Olli Vaaraan,Y-vakuutuksen vakuutustarkastajaan,kutsumalla tätä "vakuutusvaaraksi.

Pasissa oli isänsä luonteenpiirteitä,etenkin kieroilussa.

1960 Pannonia 250 TLF Deluxe

Itävallan eteläpuolelta Unkaristakin maahantuotuja Pannonia-merkkisiä moottoripyöriä näkyi silloin tällöin liikenteessä.Oletin vain Suomessa bilateraalikaupan takia NL:n kanssa ja valuuttasäännöstelystä,että vain meillä oli vahva itäblokin maista maahantuotu auto-ja moottoripyöräkanta. Erästä norjalaista keräilyautolehteä luettuani ja ostettuani Saetrestä (vanhimman tyttäreni kotipaikkakunnalta) Oslo-kuvakirjan,mikä käsitti 50-60-lukua,että norjalaisillakin oli 50-luvun alussa länsimaisten autojen tuontikielto.Venäläinen piikkkinokka-Mosse ja tsekkiläinen Skoda silloin olivat Norjassa melko tavallisia automerkkejä.Jopa Yhdysvalloissa myytiin Skoda 440 Spartakia sekä Jawa Six Days-moottoripyöriä,jollaista edesmennyt ja nuorena nukkunut teinityttöjen idoli James Dean ajoi,kun ehti Porsche Spyderin puikoista.

Yhteiskoulun parkkipaikka,Jawasakki,
Maaselän Antsan 1957 Chevrolet Bel Air ja
rehtori Siitonen 1951 Vanguardinsa edessä
Juhart thumbnail 2010

1956 Jawa-lehtimainos

1958 Puch-esittely

1960.Tunturi- ja Puch -esittely

1937.Tivolin akrobaattimodaristi Harrikkansa
kanssa
Juhart thumbnail 2010

1960-luvun vaihteessa ja alussa syysmarkkinoille aina saapui Tivoli Sariola pystyttämään telttansa kauppatorille.Minä kaverini Ylängön Ekin kanssa kävimme nuuskimassa viikonloppuna ennen avajaisia,miten kuuluisaa surmankirnua pystytettiin.Saimme myös vilauksen tsiikailla kirnun valmistettua pystyyn,miten sen ajan yksi kuuluisa surmanjaja päristeli pöntön seiniä pitkin likasiivistä karsitulla prätkällä.
Vasemman kuvani harrikka-akrobaatti on omaa fantasiaani eikä liity suomalaisten tivolien eikä sirkusten surmanajoihin.
Amerikoissa kylläkin Harrikoilla (Harley-Davidson) ajeltiin akrobaattiajoja,missä pyörän päällä kolmiossa toistensa hartioiden päällä seisoi kymmenisen kuolemaa pelkäämätöntä uhkeata ja rohkeata.Venäjällä puolestaan IC Planetalla sirkuksissa ajoivat sirkuskarhut.

1960-alkupuolella brittiläisen Teddy Boys- ja Mod-villityksen mukana kaupungin pääkadulle ilmestyivät Vespat ja Lambrettat.
Teddypojat vastasivat suomalaisia lättähattuja ja pärinäpoikia jo 1950-luvulla ja Modit koulupoikia,joiden isillä oli paksusta lompakosta varaa ostaa skoottereita.Ampiaisperäinen Vespa oli suosituin ja Lambretta-,Puch-,.ASE Capri-,Cezeta- sekä Manet-skoottereitakin näkyi kartsalla,vaikkakin kypsyneimpien miesten työmatkakulkuneuvoina.
Isäkappalainen oli ollut ennen Miele-kevytmoottoripyöräonnettomuudessa pastori Aslak Zidbäckin kyydissä,pappien hurautellessa mustissa kaftaaneissan ja kirkkoeedeneissään Lambrettalla ojaan.

Pärinäpojat ja pärinätyttö kipsalla
Juhart 2010

Pappilan tuttavaperheen isällä arkkitehti Paul Bernoullillakin oli ollut Lambretta 50-luvulla.Tämä oli menettänyt toisen jalkansa v.1940 Helsingin pommituksessa ja uskon hänen olleen ainoan sitoutumattoman Sveitsin kansalaisen,joka oli haavoittunut Talvisodassa.
Proteesijalkaisena hän kyllä pystyi ajamaan skootteria.

1956 Lambretta LD 150

Kerran hän oli maasudulla töräyttänyt suomalaisessa luonnonihailussaan heinäkuorman perään skootterillaan ja sinkoutunut sen satulasta ojaan. Isäntä oli laskeutunut traktorin pukilta katsomaan,kun arkkitehti makasi ojan pohjalla ja jalka kauempana sänkipellolla. Isäntä oli saanut suuremman sätkyn.kun ojavedestä märkä arkkitehti oli yhdellä kontillaan hypellyt kuin västäräkki ja käynyt koppaamassa jalan kainaloonsa.
Minustakin tuli v.1977 Lambrettan omistaja,ostettuani yhdestä romukaupasta snellmannilla 1956-mallisen kaksisatulaisen Lambretta LD 150-mallin.Maalasin sen Taunuksen metallihopealla,koneen vaatimatta muuta kuin puhdistuksen.Rekisteröitynä kerkisin ajamaan sillä pari vuotta,kunnes myin sen ennen Saudiin menoa kaverilleni ja skootterifäni Jukka Tähkäpäälle,jonka kanssa kasvoin pappilan pihassa.
Hänen isänsä Veikko oli seurakunnan nuoriso-ohjaaja.
V.1967 isäkappalaisen ostettua omakotitalokesämökin Kemiön Kiilan kylästä vanhalta Mickelssonin pariskunnalta,löysin Mickelssonin papan työkalusuulista vanhan 50-lukuisen ja kolhon näköisen 1954-mallisen Maicomobil-skootterin.Se oli niin suuri ja leveä,etten kunnolla saanut sitä pystyyn. Teknisesti vielä taitamattomana ja vanhoista skoottereista vielä täysin pihalla.myin sen siskonmiehen kaverille suomusjärveläiselle Korennon Olaville.Jälkeenpäin sain kuulla Olavin kunnostaneen sen ja kertoneen skootterin moottorin olleen 197-kuutioisen vauhtihirmun.

1954 Maicomobil MB200 (197cc)

Rasvarin Pioneeri
Juhart 2010 thumbnail

Olavi oli ammatiltaan autonasentaja ja TB-huoltamon rasvari eli salonmurteella rasvaperse,joka jopa vapaa-aikoinaan korjaili kotitallissaan Mosseja sekä jenkkiautoja.Hänellä oli myös musta satapiikkinen Mitsi eli MZ,jolla hän hurautteli juhannusaattona Varisten tilan (siskonmiehen vanhempien tila) rantasaunalle Enäjärven rantaan uloskasvetuissa rippiteryleeneissä ja punaisissa froteesukissa litkimään kolmoskaljaa.
Olavi oli Suomusjärven puheliain kundi,jonka suusta kerran tunnissa tuli ulos sanat "Kyl maar".

Mitsillä eli satapiikkisellä MZ:llä itsekin opin ajamaan 60-luvun puolessavälissä Hirsjärven rantaa hipoilevalla santatiellä pöksytehtaan kesämökillä.Samaan piikkiin voidaan laskea,että ensikerran sain ajaa autoakin kortitta,Lammervon Jukan antaessa minun kokeilla housutukun tulipunaista Ford Thames-pakettiautoa,sitä ns.viistoikkuna-Anglian jakeluautomallia,minkä ovien alareunat kaarsivat takaa omituisesti ylös. Mitsissä oli jalkavaihde ja Thamesissa lattiakeppivaihde.

Lambrettani jälkeen minulle ei enää siunaantunut mahdollisuutta kaksipyöräisen motovelosipeedin ostoon päädyttyäni Saudin aroille ja lopulta Manilaan.

1962.Manilan Western Police Districtin Metrocomin
VW-poliisiauto ja Vespa-perhe
nykyään Roxas Boulevardilla,silloin vielä
Dewey Boulevardilla.
Juhart 2012

Manilassa Molave Subdivisionin naapureillani oli kyllä moottoripyöriä,kuten lähinaapurillani Butchilla,joka autojen lisäksi leikki japanilaisilla kaksipyöräisillä. Butch oli paikallisen DPWH:n (Department of Public Works and Highways) eli Tie-ja vesihallinnon piiri-insinööri,jolle valtion virkamiehen tavoin oma tasku oli lähimpänä kuin valtion kassan,otettuaan aliurakoitsijoilta vastaan rahapalkintoja.

Autot ja moottoripyörätkin vaihtuivat tämän talon etupihalla yhtä nopeasti kuin talon kerroksia lisääntyi valtion harkkotiileillä,sementeillä ja työntekijöillä puoli-ilmaiseksi.

Toinen kulmanaapurini ja "Glassmateni" eli Lasikaverini Bernie Abejuela,entinen Magnolia-maitotuotekonsernin kotimaan myyntipäällikkö, yksissä illanistujaisissa San Miguel Ginebra-lasin takaa kertoi nuorena myyntitykkinä 1960-luvulla omistaneensa Bemarin eli BMW 35R-moottoripyörän.

Nyt eläkepäivillään hän ajoi ruosteista 1975-mallista Toyota Corollaa.

1964 Quezon Cityn poliisivolkkari.
Samanlainen kuin Manilan
Metrocomin

Erään kerran töihin ajaessaan Bemarillaan Metrocomin punainen VW-poliisiauto oli pysäyttänyt hänet Dewey Boulevardilla.Manilan kuuluisalla rantabulevardilla,jonka nimi myöhemmin muuttui Roxas Boulevardiksi,maan kuuluisan kansallissankarin Manuel Rpxasin mukaan.