Salolaista kirkkohistoriaa pappilan pihalta.I osa.

Pappila by Juhart

Olin 2-vuotias pojannaskali tullessamme Saloon v.1949 Viitasaarelta,jossa olin syntynyt kirkon sakarstissa,kuten papinkakaralle kuuluukin.
Vanhempani olivat pohjoissavolaisia,joten kotona puhuttiin vain savonkieltä..
Uusi pappilamme uudessa savikauppalassamme (kauppalahan oli syntynyt vanhalle merenpohjalle) oli 1900-alussa kauppias Elias Selänteen ja sähkötehtaan johtaja-insinööri Fredrik Martelinin rakentama puurakennus Torikadun ja Rummunlyöjänkadun kulmassa.
Kiinteistön oli ostanut Salo-Uskelan seurakunta, leskirouva Paula Martelinin asuessa Torikadun puoleisen rappukäytävän alkoviyksiössä. Hän oli saanut talossa elinikäisen asumisluvan.
Kutsuimmekin häntä Fammu-tädiksi.
Meidän sisäänkäyntimme oli Rummunlyöjänkadun puolella.
Pappilassamme oli viisi huonetta ja keittiö sekä sisävesiklosetti,jonka lukon alla oli samanlainen lukitusvipu kuin VR:n vessoissa,jossa luki punaisella pohjalla valkoisin kirjaimin varoitukset sisäänpyrkijöille..."Vapaa..Varattu"...ja sama på svenska..
Viitasaaren pappilassa käytyämme tarpeillamme ulkopuuseessa tämänlainen vesiklosetti oli jotain erikoista luksusta..

Isosiskojeni kanssa kauppalaan saavuttuamme istuimme pappilan kiviportailla tervehtimässä ohikulkijoita savonkielellä: "Mistöö kaakoo työ uotta?"..kauppalalaisten puistellessa päitään meille oudosta tervehdyksestä..
Meidät laskettiin ilmeisesti vielä vieraammiksi ja oudommiksi kuin sodan jälkeen evakkoon tulleita karjalaisia,jotka puhuivat mietä ja sietä,kun me väänsimme savoksi myötä ja työtä..
Kesti parisen vuotta opittuamme salonmurteen,jolloin minä molskisissa polvihousuissa pappilan portilla tervehdin ohikulkijoita :" Mihi te ole menos..ai kirkkokonttoriiko?"
Äiti kylläkin keittiönikkunasta huusi minulle savoksi: "Mittöö sinä poeka siellä huutelet immeisille...tuleppa sieltä portilta kiirenvilikkoo sissään..nyt hetpaekalla!"
Näin minä sudeettisavolaisesta olin muuttunut puhtaaksi salolaiseksi.

Silloin ei meillä pappilan kasvateilla ollut aavistustakaan pappilan ympäristön historiasta,vaikka sitä oli yllinkyllin tarjolla rakennuksista ja elossa olevista ihmisistä.
Kauppalalla oli kylläkin pitkä historiansa monisatavuotisena kauppapaikkana,vaikka meidän kaupassa käyntimme keskittyi Hornin korttelissa Torikadun maitokauppaan säännöstelykortit kädessä voin,juuston ja maidon ostoissa taikka Helsingintiellä Leinon toimitalon naapurissa Mauri Bergrothin siirtomaatavarakaupassa ostamassa äidille Huomiokahvia papuina..nollalla jauhettuna.Bergrothin talossa oli 30-luvulla Elannon ruokala.
Silloin ei matalassa puutalokauppalassa näkynyt turisteja ihailemassa kauppalan tarjoamia nähtävyyksiä,kun sellaisia ei ollut...mitä nyt Engelin piirtämä Uskelan kirkko,joka oli valvonut kellotorneineen savilaaksoa 1830-luvulta asti..
Vanhemmat ihmiset puhuivat Rikalan muinaisjäämistöstä ja Viurilan sekä Joensuun kartanoista,missä olisi ollut katseltavaa..taikka Vuohensaaresta,mihin Wilenin Aarre Maijalla ja Eevalla kuljetti kakaroita uimakouluun.
Meidät pappilan kakarat kauppalan nähtävyyksistä huolimatta kuljetettiin onnikalla kesäpaikkaamme Kemiönsaaren Kiilankylän Ornaisten lahteen,jossa saimme tutustua alkukantaiseen rousseaulaiseen maalaiselämään ilman sisävessaa,sähkövaloa sekä radiota että puhelinta...siis luonnonhelmaan..äidin essunhelmojen kahinassa.
En vielä tänäänkään ole keksinyt,mitä nähtävyyksiä Salo tarjoaisi,lukuunottamatta satoja kauniita nikkarityylisiä puutaloja,joita kaupunki ja grynderit ovat vuosikymmenien aikana urakalla purkaneet betonilaatikoiden tieltä.
Minun aikanani kauppala oli tupaten täynnä puutaloja emmekä pitäneet sitä mitenkään erikoisena..
Salon palo oli v. 1877 pyyhkäissyt kaikista vanhimmat puutalot pois torilta ja keskustasta. Silloin kauppalan kadut olivat olleet kuraprunneja ja kiemuraisia raitteja.Uusi asemakaava loi suorat ja puiden reunustamat leveät kadut nikkarityylisin puutaloin.Keskustaan nousi uusia kivitalojakin,joista vain Horninkadulla on jäljellä vanha kauppalan säästöpankin talo ja sen viereinen kivitalo...muut purettu 50-60-luvun huumassa silloisen modernin arkkitehtuurin tieltä. V.2017 viimeinenkin vanha puutalo Torikadun kulmassa sai purkutuomion uuden lasibetonikompleksin tieltä. Se oli vanha kulmatorninen,yksikerroksinen puutalo,jossa Juho Pohjola piti vaatturiliikettä 1910-luvulta alkaen.Toinen talon vanhimpia liikkeitä oli Ragnar Axelssonin taloustavarainliike,josta koko pappilan pesue äiti mukaanluettuna saivat joululahjat..äiti uuden Boschin sähkövatkaimen ja alumiinisen Alu-kattilasarjan,minä patterilla käyvän espanjalaisen Seat-leikkiauton ja pikkusiskot pienen posliinisen teeastiaston nukkekotiin. Isä oli itselleen ostanut lahjakseen sieltä Philipsin sähköparranajokoneen..

50-luvulla puhuttiin paljon Tapion rakentamista puutaloista..kyseessä olleen rakennusmestari A.A. Tapiosta,joka oli suunnitellut melkein kaikki Länsirannan-Mariankadun ja Asemakadun väliset puutalot.Vielä elävänä esimerkkinä muistan beessipoplaritakkisen rakennusmestari Rannikon sarvisankaisin lasein,jonka talossa Mököisten mäessä kävin hänen tyttärensä matikanpreppauksissa.
Rannikko oli viimeisiä salolaisia vanhanajan "mestareita"..

Pappilan pihan ihmisistä Fammu-täti eli fru ingenjörskä Paula Martelin,miten hänen postiluukun messinkivaluisessa kilvessä luki,oli Salon ensimmäinen naisvalokuvaaja ja insinööri Fredrik Martelinin rouva. Fredrik valitettavasti kuoli 1933 oltuaan Salon Sähkötehtaan perustajia.
Fammu oli erikoinen siitä,että hän puhui ruotsalaisittain suomea..äidin leukaillessa,että täti edusti Salon.."svenska talande bättre folkia".Salohan oli alunperin melko ruotsinkielinen viime vuosisadan alussa..
Minä kävin häntä helssaamassa usein Fammun kysellessä: Hur mår du..min lilla kavaljer?..tarjoamalla minulle kovia hedelmäkarkkeja kristallikulhosta..fruktkarameller?..
Alkoviyksiö tuoksahti herkkään nokkaani miedosti koipalloilta,4711 Eau de Colognelta ja Siiri-sisäkön kainalohieltä sekä Life-tupakan henkäykseltä...
Fammun vinttikomero oli minulle ikkuna maailmaan..täynnä vanhoja daguerre-lasinegatiiveja,olkihattuja.parasolleja,New York Herald Tribune-sanomalehtiä,keltakantisia National Geographic-lehtiä,Billboard-elokuvalehtiä ja Allerseja,valtamerimatka-arkkuja ja naftaliinisia pitkiä naistenpukuja.
Fammu oli ollut maailmanmatkaaja Queen Maryllä..
Koko Fammun vinttikomeron memorabiilia sisältöineen  ja daguerre-lasinegatiivineen katosi romulavalle kuolinpesän selvityksessä...isäni kertoi myöhemmin..katumalla ettei voinut pelastaa arvokkaita lasinegoja,jotka edustivat vanhaa salolaista historiaa henkilöpotrettikuvina..
Fammu poistui hienona ja hienosti pukeutuvana sosieettirouvana v.1963 93-vuotiaana.
Hän oli ollut myös suojeluskunnassa korkeana lottaupseerina ja muistan jostain vanhasta lehtikuvasta,missä hän marssi lottien keulalla marsalkka Mannerheimin vierellä Itäisellä Pitkäkadulla.
Fammu tunnettiin suojeluskuntatalolla erinomaisena kestittäjänä.
Yleensä kesteissä frouvaihmiset puolestaan kävivät santsaamassa pitopöydistä parhaat palat,jolloin Fammu oli
kantanut keittiön puolelta lisäeinestä pöytään lausumalla:
--Voi..voi.ändå di där fruar!?
--Herrarna få bara persilja!?

Pappilan pihan siipirakennuksessa asui posteljooni August Paaja,toinen vanhanajan salolainen.
Paajan setä,joksi häntä kutsuimme, oli palokuntalainen Salon Vapaapalokunnassa ja soitti jotain torveakin palokunnan messinkipumpussa.Hän oli ammatiltaan posteljooni..Aikanani tapasin hänet kuulaisin kesäiltaisin istumassa asuntonsa portailla vuolemassa kirveenvarsia saunanpuhtaana flanellipaidassa ja pussipöksyissä..minun ja isän marssiessamme pyyheliina käsitapeessa ja saippuakotelo kännyssä pihan tiiliseen saunarakennukseen..armeijan malliin.

 Pappilan talon oli puoliksi omistanut kauppias Elias Selänne,joka piti vuosisadan alkupuolella kauppaa Helsingintien ja Kirkkokadun kulman nikkarityylisessä puutalossa.(Nykyinen Tähkän kulma). Selänne oli lisäksi monitoimimies,joka kuului Salon Kauppalan Säästöpankin isännöitsijöihinkin. Hänen kauppa-apulaisenaan ja kirjanpitäjänä eli puukhandlarena oli tuleva salolainen murteen kerääjä,pakinoitisija,taidemaalari ja sekakööriläinen Etti Joutsen..
Etin tapasin usein isäni kanssa työhuoneessa kummankin tuprutellessa ketjuna Bostonia pajuholkeista.
Salon muitakin taiteilijoita kävi pappilassa,kuten Rolf Säde,joka pikkuhiprakassa halusi soittaa salin mustaa Wirth-flyygeliä..Hänet tunnetaan salolaisena säveltäjänäkin toimittajauran ohella..
Muita pianonsoittajia oli somerolainen pianonvirittäjä,joka soitti 20-lukuisia kupletteja, saamalla äitipastorskan tanssimaan steppiä pyhälakereissa salin korkkimatolla.

Kuurupiiloa Pelkosen talon edustalla by Juhart

Pappilan ikkunasta seurasin monasti Rummunlyöjänkadun liikennettä.
Aamuisin Röykkälänmäeltä käveli hyvinpukeutunut eedenhattuinen ja kävelykeppiä heilutteleva valokuvaaja Feodor Smirnoff  ns. Pelkosen (Rva Lindholmin) talon ohitse kohti Rummunlyöjänkadun valokuvaamoaan..Hänet tunnettiin Salossa monista Salo-aiheisista mustavalkokuvistaan vuosisadan alkupuolelta 50-luvulle asti..Luulin häntä ihan venäläiseksi Marskin kaltaiseksi vapaaherraksi,joksi äitini Feodoria kutsui leikillään..
Pelkosen talon pihalla leikimme inkkari-cowboy-taisteluita Pelkosen Sepon kanssa..kiipesimme tikapuita pitkin talon notkuvaharjaisen lasiverannan tervapahvikatolle,josta pääsi avoimesta ikkunasta Sepon vinttikamariin,missä saimme lukea pinokaupalla Tex Willereitä ja Pecos Billejä..
Talossa oli vuokralaisena Salon Autokoulu,jonka 1935-mallisen Chevrolet Deluxen ympärillä leikimme pitkäätikkua ja kuurupiiloa.
Pelkosen eli rva Lindholmin talon vieressä oli tyhjä tontti 50-luvulla ja jossa puhelinlaitos piti kaapelivarastoaan ja kuorma-autojaan.Samassa kulmassa oli aiemmin ollut paarmamittari Eskolinin talo. Paarmamittari mittasi Salon haminassa eli satamassa puutavaraa.
Lankkuaidan ympäröimää tonttia vastapäätä Torikatu 11:ssa,mihin 60-luvun alussa nousi kerrostalo,oli Marttilan puutalo..Niilo ja Saima Marttilan..jotka pitivät yhtä liikettä Horninkadulla ja toista Kuparikulmassa.

Marttilan talo ja August Marttilan
Studebaker Champion by Juhart

Marttiloita ennen talon omisti liikemies Erik Nordlin,joka omisti osan Keskus Oy:n liiketaloa Jalmari Hurstin ja Josef Druggin kanssa Turuntien ja Länsirannan kulmassa. Nordlin samoin oli perustanut Salon ensimmäisen elokuvateatteri Keskuksen,josta tuli myöhemmin Tähti-Kino..Keskuksen vieressä. Nordlin oli myös automiehiä ja parkkeerasi 1927-mallisen Chrysler 60-kanttiautonsa talon portin edustalle aikoinaan. August Marttila ,Niilo Marttilan isä, omisti 1947 Studebaker Championin ,parkkeeramalla sen samaan paikkaan portin eteen. Tallissa Augustilla oli Berliinin Olympiavuoden Opel Olympia Kadett vuodelta 1936.

Pappilan naapurissa seisoi Torikadulla kultaseppä Kukkosen talo,joka valitettavasti purettiin uuden seurakuntatalon alta v.1960. Kukkonen piti kultasepänliikettä aivan Selänteen kauppataloa vastapäätä ns. Munkin tontin puutalossa.Tämäkin talo purettiin uuden Munkin leipomon asuin- ja liiketalon alta.Aiemmin talon omistivat Sjöbergin pläkkiseppäveljekset,joilla oli puutalon vieressä upea jugendtyylinen liikerakennus. Sekin meni purkuun valitettavasti.

Saavuttuamme pappilaan 1949 Yhteislyseon uusi koulutalo oli vielä rakenteilla. Siihen uuteen koulutaloon melkein kaikki siskoni pääsivät opiskelemaan..minä taasen v.1958 Salon Yhteiskouluun,joka oli silloin vielä Alhaisten vanhan kansakoulun puutalossa. Keskiarvoni ei riittänyt lyskan eliittikouluun. Omasta huoneeni ikkunasta,joka oli kuulunut Fammu-tädin alkoviyksiön olohuoneeseen,sain katsella lyskan oppilaiden ja opettajien touhuja ja penkkareita.
Isä oli lyskassa kirkkohistorian tuntiopettajana,opettamalla jopa ruotsiakin..
Hänen ruotsinsa oli mielestäni vanhaa oppikirjaruotsia.
Kerran ..isäni jo ollessa rovastina..muistan yhdestä veneretkestämme seuraavaa:
Rovasti kerran meripartiolaisten venereissulla vuoden 1962 kesällä lippukunnan Panu-moottoriveneen kanssa tilasi Norrtäljeläisestä katukapakasta olutta vanhemmille partiolaisille.Ruotsinkielen tuntiopettajana ja alkoholijuomiin tottumattomana hän tilasi kyypparilta svagdrikkaa eli suomalaista vaarinkaljaa.
Kyyppari oli kysäissyt ihmeissään:Va e de för nånting...?
Lopulta tarjoilija toi prikallisen olutpulloja,joiden etiketeissä luki ÖL..

1952 Kallion setä riippukeinussa pappilan kersojen kanssa.
Minä oikealla.Takana Leinon tehdas

Pappilan tontti rajasi korkea lankkuaita Rummunlyöjänkadun puolella. Pystyin itse haistamaan herkällä nokallani lankkuaidan ja Leinon tehtaan väliseen konkiin heitettyjä ruostuneita puuhellan osia,kuten rattaita.Sieltä kävin pihistämässä kokoelmiini monta ratasta...joita oli konkissa pinokaupalla. Voin hyvällä syyllä sanoa kasvaneeni hellatehtaan piipun varjossa.
Leinon tehtaan historia menee viime vuosisadan alkuun..
Leinon tehtaan siivessä oli ollut jo v.1920 Leinon Auto-osaston myymälä,minkä vitriinissä mainostettiin Fordia,Fordson-traktoreita ja Lincolneja. Sieltä kauppalan parempi väki osti itselleen T- ja A-mallisia Fordeja. Pappilaan muutettuamme samassa liikkeen vitriinissä esiteltiin Leinon liesiä.
I maailmasodan aikana koko Rummunlyöjänkadun pätkä Itäiseltä Siltakadulta (Helsingintie) Torikadulle oli täynnä Leinon tehtaan valmistamia ambulanssi-sanitäärivankkureita lähetettäväksi Venäjän armeijalle. Leino oli värvännyt vankkurien puupuolapyörien valmistajaksi Kirkkokadun ja Itäisen Siltakadun kulmassa (nykyinen Herton kulma) toimivan puusepänverstaan,joka valmisti ammatikseen ruumisarkkuja (Jylhä) ,Pikkukundina muistan,miten käsieni iho nousi kananlihalle,ohittaessani Jylhän ruumisarkkuliikkeen pitsiverhoisen näyteikkunan,matkallani Aune-tätini luokse Muurlan tulliin,missä hän oli SSO:n myymälänhoitajana.
Patikkamatkalla ohitin toisen ruumisarkkuliikkeen,Arvo Saustilan,jonka mustanpuhuva Volvo P831-ruumisauto isojen sivuikkunoiden pitsiverhoin ja tupsuin usein seisoi parkkeerattuna pappilan portilla. Saustila oli kirkkokonttorin alituinen asiakas ja herkkää nokkaani kutkutti Volvon ohjaamosta luikerteleva pikkusikarin aromi,jolla urakoitsija tappoi ajellessaan kalmanhajua..
Isäpastorikin näin aina hautajaisista tultuaan paineli heti saunaan pestäkseen iholtaan pois sen "kalamahajun"..

Salon kirkko

Pappilan pihalta kultaseppä Kukkosen tontin lankkuaidan päältä tai pikkusiskojeni huoneen ikkunasta näin Salon puukirkon sekä sen naapurissa Harhon talon.
Oikeasti olin aina uteliaana ja autohulluna pikkupoikana seurannut Torikadun ja Kirkkokadun kulmassa palvelevan Lundelinin Pikku-Shellin toimintaa..Herkkää nokkaani kutkutteli bensiinipumpun lasilieriöstä täyttöpistooliin pulputtavan vaaleanpunaisen bensiinin aromi ja kioskin takapihalla seisovien öljytynnyrien rasvan tuoksu. Ne tuoksut yhdistettynä juuri kahvipannussa pulputtavan Huomio-kahvin aromeiden kanssa saivat minut pikkuiseen nirvanaan.

Se Salon kirkko oli minulle papinpoikana eräänlainen pakollinen visiittikohde pyhäkoulun ja sunnuntaisaarnoin..
Puuduttavien pitkien saarnojen aikana..etenkin kirkkoherra Aulis Zidbäckin saarnojen..katselin puukirkon sisäkaton pastellinnsinistä tähtitaivasta..Taiteilija Jenny Soldan-Brofeltin alttarimaalaus taas muistutti minua parta-Jeesuksineen pikkusiskojen huoneen liljatapetilla roikkuvaa enkelimaalausta,missä parrallinen ja pitkätukkainen miesenkeli isoin joutseninsiivin opasti pikkutyttöä ja pikkupoikaa lahon sillan yli. Itse olin ihmetellyt koko enkelikuvaa.että miksei se "enkula" olisi voinut omilla siivillään lennättää muksut sillan yli..
Zidbäckistä sain myöhemmin "arkkivihulaisen",joka isäni kanssa aina taisteli seurakunnan asioista..Tästä pappien viha-rakkaussuhteesta uskonnon ja kirkkohistorian arvosanani oli pysyvästi kuutonen.
Mielestäni Zidbäck oli enemmänkin Lionsien ja Rotareiden sosieteettipappi,kun isäni oli kansanpappi! Isä kylläkin myös kuului Lionseihin..
Hienosta sukunimestään huolimatta Aulis Zidbäck oli somerolaisen maanviljelijän poika.
Pidin paljon enemmän hänen rouvastaan Kerstin Zidbäckistä,joka sattui olemaan oopperalaulaja Kim Borgin sisar. Kerstin-täti työskenteli kirkkokonttorissa. Heidän poikansa Aslak Zidbäck taas tunnettiin lähetyssaarnaajana Formosalla..nykyisessä Taiwanissa.

Kirkkoherra H.V.Linkosen pappila

1909 Vanha Uskelan pappila Perttelintiellä

Uskelan pappila sairaalanmäessä

Salon seurakunta erotettiin Salo-Uskela-seurakunnasta 20-luvulla. Silloinen Salon seurakunnan kirkkoherraksi tuli H.V.Linkonen,jonka pappila seisoi kylläkin Uskelan puolella Vähäjoen rannassa Eläintoria vastapäätä.Salon seurakunnan kirkkoherran nimitystä varten Tuomiokapituli antoi ukaasin,että Uskelan seurakunnan kappalaisen virka lopetettaisiin.Linkonen oli silloin seurakunnan kappalaisena. Vanha Uskelan seurakunnan pappila sijaitsi alunperin Perttelintiellä,mutta 50-luvulla kirkkoherra Aulis Zidbäck piti residenssiään kirkonmäen pappilassa,mistä myöhemmin tuli mm. Salon sairaalan kulkutautiosasto.
Minäkin isosiskojen kanssa jouduttiin tähän lasareettiin kurkkumädän vuoksi..
Kurkkumädästä huolimatta meille tarjottiin kipeisiin kurkkuihin Ylhäisten vanikkaa..

1920-luku Selänteen ja Martelinin talo ennen pappilakautta

Torikadun ja Rummunlyöjänkadun talo tuli pappilaksi vasta 40-luvun lopulla,mihin sijoitettiin nuorisopastori,virallinen apulainen,kappalainen ja seurakunnan kanttori,kaikki omilla palvelusajoillaan. Kirkkokonttori sijaitsi pihan Rummunlyöjänkadun puoleisen talon päädyssä,
Isäni ollessa nuorisopastorina, seurakunnan vt. kappalaiseksi tuli Aulis Savolainen eli isäni lisäksi toinen savolaispappi..Isäni oli alunperin pohjoissavolainen herännäispappi ja Aulis muistutti ärtynyttä juuri herätettyä savolaispappia..
Aulista pidettiin v-mäisenä pappina eikä hän tullut toimeen edes toisen savolaispapin kanssa. Savolaisten iso lapsikatras kuten meilläkin 5 kpl..käsitti yhden tyttären ja neljä poikaa.kun meillä taasen oli yksi poika ja neljä tytärtä..
Savolaiset myöhemmin muuttivat Varkauteen..
Savolaisten jälkeen seurakuntaan valittiin uusi virallinen apulainen pastori Luikku,kun isästä tehtiin kappalainen..Tämä oli parrakas radikaalipappi,jonka poikaa huitaisin pihalla vihoissani suksenporkkaan terällä silmäkulmaan.

Savolaisen kansurin pesu by Juhart

Aulis Savolainen oli ostanut 50-luvun alussa rinkeli-ikkunaisen volkkarin,jota pidettiin Salon kirkon tallissa.
Saimme jelpata tämän merimiesvolkkarin pesussa,mutta saimme aina luunapin otsallemme kappalaiselta,jos kosketimme sormenpäällä pestyn ja vahatun auton maalipintaa..

Salon kirkko oli alunperin rakennettu Salon Rukoushuoneyhdistyksen rukoushuoneeksi.
Sen pääsponsoroijana oli mm. kauppias Elias Selänne. Vasta v.1933 se sai kellotorninsa vihittynä kirkoksi.
Kirkonkelloja sain kuunnella sunnuntaiaamuisin..oliko sitten kyseessä hiljaa ja hitaasti kumisevat hautauskellot taikka kutsu jumalanpalvelukseen. Lauantaiehtoisin Uskelan kirkon suntio Mäkipää kävi fillarillaan kirkonmäeltä vetämään Salon kirkon kellojen nyörejä pyhän ja lepopäivän alkamiseksi.
Uskelan kirkonkelloja sai kuunnella kaukaa kirkonmäen päältä myös sunnuntaisin kaukaisina kuminoina.Niitäkin suntio Mäkipää soitteli.
Isäni kutsui Uskelan kirkkoa leikillisesti piruntorjuntabunkkeriksi ja lastenvaunuja avioliiton hyökkäysvaunuiksi..
Hän palveli Talvisodassa kenttätykistön vänrikkinä ja jatkosodassa kenttäpastorina.
Monet vuodet hän partiolaisten kanssa kävi Uskelan kirkon sankarihautausmaalla seppeleenlaskussa..Monet tuhannet kerrat hän kastoi suurten sukupolvien Maijoja ja Matteja,kunnes 60-luvulla suosikkikastenimiksi tulivat Katri-Helenat ja Frederikit .Hän siunasi hautaan monia veteraaneja ja sotainvalideja Uskelan kirkon ja Helisnummen kappelin hautausmaalle.
Itse hänet haudattiin rovastina juhlallisin menoin Uskelan kirkonmäkeen sukuhautaan jalat vastakkain arkkivihollisensa kirkkoherra Aulis Zidbäckin hautaa vasten hiekkakäytävän toisella puolella.
Ihmetellä sai,miksi hänestä ei koskaan leivottu kirkkoherraa..

Niihin aikoihin oli kova poliittinen kilpailu myös seurakunnan viroissa. Salossakin kirkkovaltuuston puheenjohtajana vaikutti sosiaalidemokraatti Einar Helander. Kirkkoherroja leivottiin asessoreiksi,joiden Tuomiokapitulin antamista virkanimistä sai maksaa..samoin rovastin tittelistäkin.
Aulis Zidbäckin perästä isäni esimieheksi valittiin samoin seurakunnan ulkopuolelta Kärkölästä kirkkoherraksi Kauko Perttilä,joka harmaannuttuaan värjäsi hiuksensa pinkinpunaiseksi..Hänestäkin leivottiin asessori..Usealla seurakunnan viranhaltijalla oli ollut "tukkaongelmia"..Suntio Mäkipääkin muistaakseni peitti kaljuaan tupeella..ja monet kirkkovaltuuston miesjäsenet edustivat maallikkoina seurakuntaa "päänylikampauksin"
Axel Wilhelm Aulis Zidbäck intti jopa teologian tohtoriksi..Hänen teoksiaan olivat mm.Pohjolan suurin saarnamies Juhani Raattamaa ja Lars Leevi Laestadius..Hänen vaimonsa Kerstin..os. Febe Kerstin Borg mielestäni..vaikka kuuluisan Borg-suvun edustajana..aina eli ja vaikutti vaatimattomana miehensä mustan papinkaftaanin takana.

1940 Ilmavaarasireeni Uskelan kirkon katolla

Uskelan kirkontorni sota-aikana toimi ilmavalvontalottien valvontapaikkana. Kerran kranaatinsirpale repi palan pois kirkon katonharjasta,lottien selvittyä pelkällä säikähdyksellä.
Äitini oli Talvisodan tulipalopakkasissa samoin Iisalmen vesitornissa ilmavalvontalottana pukeutuneena susiturkkiin.
Sodan jälkeen kumpikaan vanhemmistani ei sanallakaan maininnut sota-ajasta.
Isän Jatkosodan ja Lapinsodan pikkutarkat mustelmat löysin myöhemmin hänen pienistä vv.1944-45 Ajastaika-taskuallakoista,missä hän taistelujen ohella kävi saunomassa..
Hän myöhemmällä iällään olikin uuras saunamies..
Vaikka syntyneenä pari vuotta sodan päättymisestä minulla ei ollut sodasta jäänyt mieleen muu kuin säännöstelykorttiaika.
Isän työhuone oli kylläkin osaltaan pieni sotamemorabiliamuseo. Liljatapetilla roikkui vasemmalla Marsalkka Mannerheimin ylipäällikön päiväkäsky Marskin kuvin ja oikealla raameissa arkkipiispa Simojoki lipereineen ja piispanristein.. Kuvien välissä roikkui messinkiselle ristille naulittu Messias.. Jotenkin mieleeni omassa pahuudessani uskoin,että Kristuksen kummallekin puolelle oltiin "naulattu" Golgatalla kaksi pahantekijää--.
Samoin kuvien alapuolella seinällä oli naulassa metallinen kiväärin bajonetti tuppineen Suomen lipun ja seitsenhaaraisen juutalaiskynttelikön välissä.Työpöydällä hän piti miniatyyristä ja messinkivaluista pystiä Romuluksesta ja Remuksesta juomassa sudenmaitoa..
Se oli hänen Rooman tuliaisiaan vuodelta 1936 käytyään Campo Mussolinissa Italiassa mustapaitojen jamboreella. Nekin mustapaita-ajat olivat häneltä sodan jälkeen haalistuneet partiolaisten vaaleanbeessisiin puseroihin..
Sodasta paljoakaan tietämättäni pidin huoneeni seinällä värikuvaa suomalaisesta hakaristi-Brewsterista,joka kannaksen yllä hyökkäsi kohti kahta punatähtistä ja amerikkalaista Lend-Lease-Airacobraa tulittaen..Ihmettelin jo silloin,miten amerikkalaisetkin olivat suomalaisten vihollisia..samoin kuin britit heti Jatkosodassa,kun Suomi liittyi III Tasavallan kanssa kimppaan taistelussa bolshevismia vastaan.

jatkuu..