 |
| Kuninkaallinen sviittini Juhart 2005 |
Hajuihminen
Luin aamulla nettilehdestä artikkelin,että pieru voisi hyvinkin olla parisuhteen matkamittari.
Me rouvan kanssa olemme kestäneet toistemme hajuja jo lähes 30 vuotta ja kolmessa eri maassa ja matkamittariinkin on rullannut kymmeniä tuhansia kilometrejä toistemme ensitapaamisesta.Osa avioliitosta on käyty kaukokapulasuhteessa rouvan oltua Saudissa,minun taas ollessa Manilassa ja Suomessa.Lopulta yhteiselämämme vakiintui itä-Lontoossa 2003,jolloin pääsimme nauttimaan oikeasta vanhentuvan pariskunnan yhteiselämästä peräkannikat vastatusten Queen-size-vuoteessa.Rouvani on joutunut elämään vieressäni käsi nenäänsä peitellen Lontoon vaihdevuotensa todellisina hajusteisina viihdevuosina. Kulttuurieroistamme huolimatta olemme sopeutuneet toistemme hajuelämään,missä filippiino paukuttelee vain vessassa ja minä avoimesti päästelen kaikkialla äänekkäästi läsnäoloni ilmoittamiseksi kuin koira,joka merkkaa reviirinsä kivijalkaan takajalkaa nostamalla.Lisänä näihin hajuelämyksiin rouvani muistuttaa jalkojeni tuoksahtelemisista,vaikka juuri olin pessyt ne ja vielä pistänyt niihin valkoista jalkatalkkia.Hiostavat jalat minulla on ollut pikkukundista saakka ja siitä syystä olen kaihtanut kaikenlaisia kumijalkineita.kuten kumisaappaita sekä kumitossuja.
Ihmettelen suuresti,miten Filippiineillä,kuumankosteassa maassa kaikki haluavat kumitossuja,brittiläisesti kutsuttuina Trainersejä ja jenkkikielisesti Sneakersejä..etenkin Nike Aireja..missä jalat hikoilevat enemmän kuin niiden kansallisissa ja tuuletetuissa varvassandaaleissa.Filippiinot kutsuvatkin kumitossuja nimellä Rubber Shoes.
Kysymyksessä kuitenkin voisi olla filippiinojen kiima kaiken ulkomaisen ja amerikkalaisen eli ns.Statesiden perään..
Hiostavassa Filippiinien saarimaassa,jos haluaa pukeutua trendikkääksi pitää olla jalassa uudet Niket sekä niskassa nahkatakki!
Aluksi itälontoolaisen huoneistomme mieshajun kaikottamiseksi rouva osteli 99p-kaupasta halpoja Glade- ja Afton-ilmadeodorantteja lopulta päätymällä sähköpistokkeeseen kytkettyyn kolmiaromiseen hajunpeittolaitteeseen,joka antaa huoneistoon miedon vanilja-aromin peräpäästöjen peitoksi.
Rouvani on myös hiukan kateellinen minulle siitä,miten helppoa hajusteleminen ja vessassa käynti minulle on,kun itseään vaivaa kiperänkova vatsa,joka korjaantuu vasta kerran viikossa toimitetulla peräpuikkohoidolla.
Onnen lahjat eivät koskaan käy tasan!
Otsikon lause ilman ranskankielistä Merdeä tuli äitipastorskan suusta,kun vuonna 1954 putosin Konrad ja Edit-maanviljelijäpariskunnan omistaman Ornäsin kesäpaikkamme "meridiiselin" eli monireikäisen ulkohuussin emännän reiästä paskaruumaan. Isäpastori Konrad-isännän kanssa sai vedettyä minut ihmisulosteen peittämän ja haisevan papinpojan ruumasta ulos.Äiti kuurasi minut puhtaaksi merivedessä,samalla kun maatalon Huli-pystykoirapenikka repi rantakalliolle heitetyt uimahousuni matonkuteiksi.Pikkusiskoni lisäksi kerran vetivät minua kesäpaikassamme höplästä,tarjoamalle minulle Pax-pastillirasiasta lampaanpapanoita ilmaisiksi maistiaisiksi..
Kaikesta hajussa kasvamisesta huolimatta en kasvanut edes päätä pitemmäksi isäpastoria,joka lainetukallaan ylti karvan päälle 162 senttimetriin.
Hajumaailmani
Koko ikäni olen ollut eräänlainen hajuihminen eli aistinut maailmaa sieraimillani.Omia peräpäästöjeni hajuja en koskaan ole koodannut pahoiksi.
Kotikauppala syksyisin haiskahti imelältä sokeritehtaan käynti-ilmalta,mihinkä sekoittui isäntien tehtaalta takaisin traktorien peräkärryissä ja kuorma-auton lavoilla kantturoilleen kuljettama juurikasleike,mikä tuoksahti lapsen oksennukselle.Pappilan aitanaapurin liesitehdas taas haisi pajakuonalle sekä ruostuneelle raudalle..
Alhaisten vanhan puualakoulun puupulpetista keväisin haistoin luokan avoimesta ikkunasta kutkuttavan ja miellyttävän Ylhäisten vanikkatehtaan tuoksun.
Pappilan pesutupa tuoksahti Hilkka-pyykkärin sipulikainalohieltä ja Hilkan autellessa äitipastorskaa joulunalusköksäilyssä,keittiö piti tuulettaa sipulihien hajusta,mikä tarttui jopa leivottuihin rusinapullalengdeihin.
Lapset eivät kyllä koskeneet yhteenkään pullansiivuun,mutta äiti kehaisi,että kyllä isälle kelpaa kaikenlainen pieni suuhunpantava onkimatokoukut mukaanluettuna,koska tämä oli aasialaisessa flunssassaan menettänyt hajuaistinsa..ja lisäksi se ei tunne mitään yläleuan tekareiden takia ja hotkii ruokansa kuin vahtikoira kulhostaan.
--Makeanperso se on aina ollut!
Isä taas haiskahti suuhalitoosista,jota katsottiin ammattipuhujien taudiksi.Aluksi luultiin,että isän tuoksahtelu johtui makean kalvamista ja amalgaamipaikatuista hampaista,mutta äidin pakoittamana isän jouduttua hankkimaan yläleuan tekarinsa,hammaskiven tuoksu pysyi ilmassa.Sitä taas pidettiin miehisen miehen tupakkahenkenä pastorin saarnatessa totuuden hengestä,jonka piti johtaa meitä..
Paha henki poistui kylläkin Vademacum-suuvedellä,ettemme aina joutunueet ruokapöydässä puhaltelemaan keittiön ikkunaverhoihin,isän tokaistessa ulospuhalluksellaan ja papinbaritoonillaan,että "Kylläpä tämä karjalanpaestij haesee hyvälle!"
Pappilan hoviräätäli,viitasaarelainen Närhen Uuno,jonka toinen jalka oli jalkaterän mitan lyhkäsempi,tuoksahti isän tavoin pilliklubihöyryiltä istuessaan keittiönpöydän päällä kraatarin ristiasennossa harsimassa isän sotamanttelia,josta tehtiin minulle talviulsteri.
50-luvun lopulla yhtenä kesäpäivänä palattuani pöksytehtaan mökiltä kotiin,äiti kertoi minulle Uuno-sedän kuolleen meillä kotona.
Ensimmäisksi kysyin äidiltä:
--Haiseeks se jo?
Isäpastorihan aina tuoksahti kalmanhajulta sunnuntai-iltaisin,kuopattuaan vainajia ammatikseen.
Hän aina odotti pappilan saunan olevan lämmitettynä illaksi,missä hän saisi pestä kalmanhajun nahastaan.
Isän virkaveli ja hautausurakoitsija Saustila taas tappoi ruumisautoistaan kalmanhajun polttamalla Panatella-sigariljoja.
Pappilassa pidetyissä seuroissa sain totutella moniin tuoksuihin ja hajuihin. Kaikista päällimmäisenä siellä vallitsivat pöönäkahvin ja kahvipullan tuoksut,joihin sekoittui pystyuuneissa palaneiden tervas- ja koivukalikoiden jättämä mieluisa tuoksu,joskin pönttöuunien lievästi lyijymaalin käryisenä.
Siihen aikaan ei katsottu lyijymaalin hajun olevan terveydelle vaarallista. Itse olin aina tykännyt kaikkien myrkyllisten aineiden,kuten emalimaalin sekä bensiinin hajuista,mitkä panivat minut norkoilemaan useamman kerran Leinon rautakaupan maaliosaston tiskin ääreen sekä pappilan lautaseinän takaisen Lundelinin pikku-Shellin nurkille.
Pappilassa pidettyjen seurojen vieraatkin tuoksuivat erilaisilta.
Vanhempi rouva- ja neitikansa tuoksahti korvantaustaan pirskotellulta kolinalta eli Eau de Colognelta sekä koipalloilta.Erikoisella tavalla myös haistin kirkossa käydessäni penkkien selkänojiin pistettyjen virsikirjojen keinonahan hajun,ja vielä tänäänkin tietty vinyylinhaju assosioituu alitajussani mustan virsikirjan kannen kanssa,silmiini välähtäessä hologrammikuvia sen kultaisesta rististä.
Seurakuntalaisten vaatteiden hajusta pystyin päättelemään.missä ammatissa nämä maallikkoina työskentelivät. Metsämiehen tunsi Mäntysuovalla pestyjen vaatteiden alta havun,kutteripurun sekä pihkan aromeista ja autoasentajan huoltohallin rasvanhajuista.Ammattimiesten kynsien alustojen mustat surureunat kielivät myös ammattialasta.
Äitipastorskakin kutsui tiettyjen ammattimiesten kynnenalustoja suruadressien reunoiksi.
50-luvulla monetkaan miehenköriläät eivät käyttäneet partavesiä,vaikkakin isäpastori läpytteli parranajon perään leualleen Aqua Veraa sekä Ice Blue Aqua Velvaa.
Rouvani inhoaa Old Spicen tuoksua,mainitsemalla sen muistuttavan vanhanpojan hajulta. Hänhän opetti minua jo Saudissa 80-luvulla haisemaan hyvältä,tuntiessaan kaikki kalliit pariisilaiset hajusteet.
Hajustepullokokoelmani vaihtelikin vuosien kuluessa Givenchyn,Drakkardin,Red Doorin,Policen,Dieselin,Trussardin,Yves Saint Laurentin,Pierre Cardinin,Chanel Menin jne.väliltä. Viime vuonna löysin jälleen Trussardin colognen Westfieldin ostoskeskuksen parfyymiliikkeestä,jolloin aloin uudelleen haiskahtamaan nostalgiassani 80-luvulta.
Nyt leukani tuoksuu Versace pour L'Hommelta sekä Narsico Rodrigueziltä,
Saudeista kotikaupungissa lomilla käydessäni,vierailin useasti siskoni silloisen poikakaverin,runoilija-kirjailija Seppo Helmisen Märynummen kerrostaloyksiössä. Seppo kertoi minulle,että kerrostalon naiset ajoivat minun vierailuni perästä hissillä ylös ja alas pelkästään hengittämässä sisään kalliin pariisilaisen partaveteni jättämiä löyhkäyksiä..
60-luvulla Rummunlyöjänkadun hoviparturimme Heiskasen rouva tukanleikkuun perästä tupsutteli niskarajan alle jotain talkkia,mikä tuoksahti tunkkaiselta parturiliikkeeltä ja minkä hajun pesin kotona niskastani pois kylmällä kraanavedellä. Silloin oli markkinoille tulleet sellaiset miehekkäät partavedetkin,kuten vihreä Mennen, vahvanhajuinen Brut sekä myskinhajuinen Tabac Original. Itse kaihdoin niitä myrkkyjä miedompien merkkien käyttäjänä.kun bussillinen kauppaopiston poikien Gilletten kertakäyttöpartahöylillä ajettuja leukoja vieraili v.1972 opintomatkalla Leningradissa.
Leningradilaisten Moskovskaja-hotellin foyerissä norkoilevien tyttärien sieraimissa Suomi-pojat tuoksahtivat eksoottisilta,kun Nevan kaupunki haiskahti kaikkialla valkosipulilta,papirossilta,koipalloilta ja imeliltä naisten kolinoilta,joita sai ostaa "magazinista" kopeekalla per litra..
Kaikesta puhtaudesta ja hajusteista huolimatta usea Suomipoika toi kotiinsa Venäjän tuliaisina teryleenipöksyissään ruostuvat kraanat.
V.1974 talvella kävimme pikkuporukassa eteläisen heimomaamme Eestin pääkaupungissa Tallinnassa ja yövyimme suomalaisten rakentamassa Viru-hotellissa.Jotenkin sosialismi oli ajan hampaan kanssa kuluttanut hotellin sisustan harmaansävyiseksi ja hoitamattomaksi "gastinjaksi",joka muistutti homssuisuudellaan leningradilaista Kievskaja III luokan hotellia.
Miliisit valvoivat pääovea paikallisten asukkaiden sisäänpääsyn estämiseksi,joskin dollareita vastaan sisäänpääsy tapahtui helposti.
Ilmeisesti piereminen oli yleinen ja paikallinen tapa julkisilla paikoilla ja sille ei saanut naureskella..
Hotellin hissipoika pallillaan istuen hissikopissa piereskeli fragaljeita eli äänekkäitä hajupäästöjä,jolloin porukassa hirnuttiin tälle.Emme päässeet hissillä hotellin ylimmän kerroksen Sky Bariin asti,kun hissipoika potki meidät ulos hissimatkan puolivälissä.Kiipesimme portaita pitkin ylös seitsemisen kerrosta nauttimaan Tallinnan huurteen peittämästä silhuetista vodkaspraitein ja jäin.
 |
| Dodeg Magnumini keittää Riyadhin Bathalla järekasojen vierssä Juhart |
Saudi Arabia olikin oikein hajuelämysten mekka.
Roskan ja jätteen keräys eli konttausikää vielä siihen aikaan kuningaskunnan pääkaupungissa,Riyadhissa,jossa nälkäiset kulkukoirat seurasivat laumoissa yöjalassa kulkijoita.Pidimme kivenmurikoita varoiksi käsissämme niiden pitämiseksi hajuraossa matkatessamme poikamiesvilloilta toiselle viikonlopun aropontikkajuhlista.
Kaupungin kadunreunoja koristivat mustat jätepussivuoret,mistä kulkukissat ja erämaaketut kävivät hakemassa ateriansa.
 |
| 2011 Custom House Rubbish |
Riyadhin Bathan vanhan kaupunginosan suki- eli basaarialue puolestaan antoi erinomaisia hajuelämyksiä maustekujineen ja libanonilaisine shwarma-kojuineen,mistä makoisa hummus oli viedä kielen mukanaan.
Itse suuria väkijoukkoja vältellessäni,jouduin pakostakin sukeilla ja pankkijonoissa haistelemaan paikallisväen ihoista irtoavia aromeita. Arabiherrat peittelivät kainalo- ja haaraeritteidensä aromeja imelillä ja myskimäisillä hajuvesillä,joidenka pyörryttävissä tuoksuissa piti asioida naama pokkana.Kerran matkatessani Saudian Tridentillä Riyadhista Jeddaan,jouduin terminaalibussissa puolisensadan korealaisen urakkamiehen keskelle,missä imin itseeni valkosipulin sekaisen korealaisen Kimmchi-eturuoan uloshengityksiä. Itse pidin kylläkin älyttömästi Kimmchistä,pikkelsöidystä ja hapatetusta kaaliporkkanakurkkusalaatista kuin hullu pullasta,mutten kestänyt toisten suista tulleita kimmchihöyryjä.
Kerran filippiinotoverini Bernie Abejuelan kanssa kävimme ruokailemassa yhdessä manilalaisessa korealaisravintolassa.
Kimmchi kuului aina korealaiseen ruokailuun lisukkeena,jolloin Bernie kysäisi tarjoilijalta paljonko se maksaa.Tarjoilija vastasi sen olevan ilmaista,jolloin Bernie käski tuoda sitä pöytään koko ruokailun ajaksi ilman mitään pääruokaa.
 |
| Manilalaista jätteenkerua 2015 |
Nälän torjuntaan voisi pistäytyä vaikka slummialueen sivukujille,missä jäteauton perässä leijuu hapanimelä mädäntyneen haju.Samoin voisi mennä ihailemaan paikallista kanaalia.mikä ruskea vesi virtaa silmien ohi muovijätepussimerenä.
Filippiinot ovat muuten siistiä ja puhdasta kansaa ja monet käyvät suihkussakin vähintään kaksi kertaa päivässä.Manila on kostea ja hikinen 24 tuntia vuorokaudessa.Paikallisen sanonnan mukaan manilalainen syntyy ja kuolee hikisenä. Erääseen hautapaatenkin oltiin kaiverrettu kultakirjaimin taglishiksi,paikallisena hybriidikelenä.."Born bawish..Died bawish" eli "Syntyi ja kuoli hikisenä".
 |
| Manila Aquatters |
Senaatti ja kongressi puhuvat valitusta köyhemmästä kansastaan kollektiivinimellä "The Great Unwashed" eli "Suuri pesemätön kansanluokka",mutta omin silmin olen todistanut,että kansa on läpipuhdas personaalihygieniassaan jopa slummeissa,missä äidit pesevät nakuja ja saippuoituja lapsiaan aamutunneilla ennen kouluun menoa katukäytävillä "Tabo-Tabo"-menetelmällä eli muovisilla vesikauhoilla viruttamalla.
Lasten koulu-univormutkin roikkuvat valmiina päälle pistettäviksi pestyinä ja prässättyinä muovihengareista ruostuneiden aaltopeltikatosten vesikouruista.
 |
| Filipina in Terno Juhart |
Minua rouva patistaa joka toinen päivä suihkuun kuuraamaan strategiset hajulähteeni,kun kuulema haiskahdan siltä ikääntyvältä avioituneelta vanhalta pojalta,joka nauttii vain oman kroppansa eritetuoksuista.
Sanon peseväni kylläkin lauantaisaunassa,joka sijaitsee 10 mailin päässä Cityssä ja joka sattuu vielä olemaan turkkilainen höyrysauna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti