torstai 7. marraskuuta 2013

Hyvä kaveri vaiko Pare Ko?7. Ulkolaiset kaverit.

Kotikaupunkipostikortti 70-luvulta

Uskonkavereita
---------------------

Jussin kaveripiiriin kuului jo Suomessa monia ulkolaisia kavereita maailmankansalaisuususkoon käännyttyään v.1973.
Kotikaupunkiinsa vierasmaalaisia aatteen kavereita oli saapunut Amerikasta ja Kanadasta,joskin vihittyään persialaiskaunottaren kaveripiiriin kuului myös iranilaisia.
Calgarylainen Don Little Kanadan Sashkatchewanista kuului aatekaveripiiriin.Don työskenteli Högforsilla hanttitöissä uskonjulistuksen ohessa. Hänen olemuksensa oli suorastaan epäsiisti kampaamattomin hiuksin ja mustin kynnenalusin,mutta sydän tällä oli puhdasta kultaa.
Toinen Amerikan mantereelainen aatekaveri,amerikansuomalainen ja Minnesotassa syntynyt Sulo Mononen,jonka vanhemmat olivat saapuneet Amerikkaan vuosisadan alussa Laihialta,oli myös Jussin kaverina uskonjulistuksessa.
Sulokin puolipitkässä ja kampaamatomassa puolikaljussaan ja kikkuraparrassaan oli mitä lämpimin kaveri,joka kellekään ei koskaan lausunut pahaa sanaakaan.Ulkomuodoltaan hän muistutti enemmän interreilaavaa hippiä kuin opettajaa.
Hän opetti kansalaisopistossa englantia,vaikkakin saapuessaan Suomeen puhui vuosisadan alun vanhaa suomenkieltä,kuten "Tämä katu on hieman kaitainen.."-ilmauksessaan.Jokirantakaupunkilaiset hymähtelivät Amerikasta saapuneelle laestadiolaisten vanhempien jälkeläiselle,joka kuin historiankirjasta repäistynä lönnrootimaisen suomenkielen ohella puhui puhdasta keskilännen Amerikan englantia.
Kaupunkiin muuttaneisiin maailmankansalaisiin kuului myös phoenexiläinen ja cherokeenorjalaistaustainen David Arizonasta,joka vihkasi suomalaisen Marjan sekä alaskalainen Stormerien perhe Anchoragesta. Stormereille kylmässä Suomessa asuminen tuntui lastenleikiltä tottuneena kylmiin alaskalaisiin talviin,joihin lisäksi kuuluivat grisslykarhujen ja susien toistuvat vierailut pihatontilla.Erämaassa asumiseen tottuneina Stormerien jälkikasvukin muutti Naantalin kulmille asumaan metsän keskelle rakennettuun honkahirsimökkiin.
Perheen isähahmo Boyd Stormer trucker-lippalakissaan ja ruudullisessa logger-paidassaan olemukseltaan olisi sopinut mihinkä tahansa truck stopin dinerin pöytään jyrsimään quarter pounder-hampurilaista ja huuhtomaan sen alas gallonalla laimeata Maxwell-kahvia. Jussin vierailtua Stormereilla Inkerinkadun kumivulkaamon pihassa sijaitsevassa omakotitalossa,keittiönpöydällä aina tervehti iso termospullollinen jenkkikahvia jutunhöysteeksi.
Amerikkalaisiksi he kyllä poikkeavasti eivät kulkeneet jenkkiautolla,kuten Jussi kanadalaisella Pontiac Laurentanilla,vaan siniharmaalla Saab 95-piilofarmarilla.

Saudikaveri ja Toyota Hi-Lux Riyadhin hiekkamyrskyssä

Saudisaddiqeja
----------------
Saddiq--kaveri

Jussin muutettua v.1980 marraskuussa Saudi Arabiaan urakkatyöläiseksi.ulkomaisia kavereita alkoi kerääntymään vasta 1990-luvun alussa King Faisal-sairaalassa Riyadhissa,missä hän työskenteli materiaali-inventaariosastolla tarkastajana.Aiemmissa suomalaisissa firmoissa Jubailissa,Riyadhissa,Yanbussa ja Jeddassa hänen kaveripiiriinsä kuului myös hurreja eli ruotsalaisia,kuten tukholmalainen Göran Pettersson ja gotlantilainen Göte Liljegreen,joidenka kanssa hän jakoi muutaman suomalaisen managerin kanssa Jeddan Al Hambran kaupunginosan poikamiesvillan.Hurrit olivat Jussista parempia kavereita kuin suomalaiset helvottomalla huumorillaan. Suomalaiset avautuivat vasta aropontikkapullon avauksella. Göten kanssa Jussi oli ainoa villan keittiössä,joka valmisti oman safkansa markettien eineksistä. Göte yleensä naureskeli Jussin tapaa valmistaa ison kattilallisen kesäkeittoa viikolle lausumalla hampurilaispihvin paistostaan:
--Är de igen Jussis veckosoppatid?

King Faisal Hospital and Research Center.Riyadh

Riyadhin King Faisal-sairaalassa Jussin kaveriksi tuli inventaarikierroksilta filadelfialainen afroamerikkalainen hammasteknikko Maurice Williams,jonka kiero huumorintaju mallasi papinpojan oman kieroutuneen huumorintajun kanssa.Kavereita yhdisti sekin,että kummatkin olivat avioituneet filipinaneitosen kanssa.
Hammaslaboratorion henkilöstö oli enimmäkseen amerikkalaista superviisoreineen ja teknikkoineen,joskin yksi filippiinoteknikko sattui kuulumaan kalustoon.David Underwood toimi superviisorina ja Maurice hänen apulaisenaan. Kolmas jenkkiteknikko oli teksasilainen ja sanantonilainen Alan,joka cowboysaappaissaan väänsi käsittämätöntä drawlia,työskennellessään selkä selkää vasten Mauricen kanssa ja jatkuvassa kiistelyssä rotuopista. Alan asenteellaan olisi sopinut johonkin Lone Star Staten klukluxklaanilaiseen soluun.
Maurice yleensä jallitti Alanin kaikissa väittelyissä . Alan ei koskaan osannut laukoa takaisin yhtä pirullisesti kuin MASHin Alan Alda,vaikka hammaslaboratorio joskus muistuttikin Korean sodan kenttäsairaalaa,Mauricen työskennellessä kasvoproteesienkin valmistuksessa.
Hänen monina keksintöinään olivat syöpäpotilaiden kasvoproteesit.
Jussia Maurice taas kutsui leikillisesti All in the Family-televisiosarjan meat headiksi,josta inventaaritarkastaja ei ollut moksiskaan,mutta Alan sai Mauricelta jatkuvia terveisiä ratsastamaan kannustinsaappaineen takaisin "San Antonen" auringonlaskuun.
Maurice oli myös toisenlainen keksijä,jonka meriitiksi kuului erikoisen naisille tarkoitetun virtsakatedrin keksiminen.Hän oli patentoinut keksintönsä Amerikassa ja sen valmistuksen rojalteja tippui teknikon karttuvalle pankkitilille.
Jussi oli kerran irvaillut Mauricen keksinnöstä.että teknikkomiehen oli pitänyt tuntea naisen alapään anatomian täydellisesti,kun moisen pissavärkinkin oli keksinyt.
Meat head oli joutunut keskeyttämään perkolaattorikahvinsa nauttimisen siihen paikkaan Mauricen tekohammasporan kutkuttaessa niskakarvoja...

Saudimiehiin Jussi ostomiehenä joutui ammatikseen tutustumaan päivittäin kymmenin ylimakein kardemummakahvilasein.Kauppojen hieronnassa sähkö- ja putkisukien hole-in-the-wall-myymälöissä saudit löivät hankinnat lukkoon vasta ovella pitkillä kädenpuristuksilla ostomiehen poislähdössä. Jussi ei aluksi ollut tottunut moiseen kaupantekoon,missä saudimiehet puristelivat muiden miesten ruumiinosia.
Kavereiksi saudit hyvin harvoin päätyivät ulkolaisten kanssa,vaikka Jubalissa suomalaisurakoitsijan yksi saudiekspeditööri oli kerran kutsunut nuoren ostomiehen kotiinsa syömään saframilammasta olohuoneen matolle pistetyltä hopeavadilta. Arabialaiseen tapaan vain miehet söivät yhdessä lattialla istuen,repimällä vasemmalla kädellä lampaanlihaa partasuihinsa. Oikea käsi oli tarkoitettu kättelemiseen.
Ostomiestä ihmetytti sauditalon kiiltävät olohuoneen samettiverhot,joihin saudimiehet pyyhkivät lammasrasvaiset kätensä aterioinnin jälkeen.
Talon naisväki piileksi keittiön puolella ja kuten jopa Riyadhin Malazin kuninkaanlinnan audienssissa aterioinnin jälkeen,jolloin nais- ja palveluskunta sai syödä miehiltä piilossa lammasmurkinan jätteet,miesväen lutkutellessa arabialaismatolla vesipiippujaan ruokasavuiksi.
Saudiekspeditööri oli jopa niin ystävällinen Jussia kohtaan,että kerran antoi hänelle käytettäväkseen kullanvärisen Pontiac TransAmin,ostomiehen arabianyönsinisen Cadillac Eldoradon jouduttua koneremonttiin.
Ekspeditööri taasen arabialaismentaliteetillaan piipahti projektin työmalla silloin ,kun halusi hoitamassa suomalaishenkilöstön passi- ja viisumiasioita,TransAmin peittyessä aavikkosannan alle.
TransAmin sisusta kyllä haisi ihmislialta,ekspeditöörin saudimiesten tapaan karttaessa kehonpesua.
Hajun peittämiseksi saudimiehet lotrasivat itseään kalleilla pariisilaisilla kolinavesillä,autojen sisäpeileistä roikkuvien wunderbaumien lisätessä hajuelämyksiä..
Vesi oli liian kallista Saudissa pesytymiseen.
Vesihän erämaakuningaskunnassa oli ensimmäisenä tarkotettu juotavaksi.

Legaspi Cityn lentokenttä ja Mayon-tulivuori


Bicolandian broideja ja sissitovereita
-------------------------------------

Vihittyään filipinaneitosen Jussi sai kavereikseen suvusta ja työpaikoilta filipino-Pareja (mieskavereita).Avioliittoa ulkolaisen ja filipinanaisen kanssa katsottiin saarivaltakunnassa monessa tapauksessa neitosen passina köyhyydestä rikkauksiin,missä rakkaudella ei ollut ensisijaista paikkaa.
Jussi taas lämähti avioon pelkästä rakkaudesta,vaikkakin hyvätuloisen ulkolaisen ostopäällikön status auttoi rakkausprosenteissa,ainakin Jussin ensimmäisessä liitossa bicolilaisen pankkineitirouvansa kanssa.
Ensimmäisen kaverinsa hän sai bicolilaisrouvansa nuoremmasta veljestä,joka myös työskenteli pankkivirkailijana Legaspi Cityn ulkopuolella sijaitsevalla Catanduanesin saaren BPI:n konttorissa.(Bank of the Philippine Islands)..
Catanduanesin saari tunnetaan Filippiineillä siitä,että suurin osa saarille pyyhkivistä taifuuneista kulkee sen läpi,tuottamalla tuhojaan Albayssa ja Visayanissa sekä Boholissa,kunnes lentää Kiinanmeren yli Vietnamiin ja Hongkongiin.
Viikonloppuisin Jussi vietti osan aikaansa vaimonsa veljen kanssa tutustumisissa paikallisiin beerhauseihin,jolloin heistä tuli "glass mateja" eli lasikavereita. 80-luvun poliittisessa ilmapiirissä etenkin Bicol-provinssissa paikalliset asukkaat pelkäsivät pikkukaupunkeihin vuorilta soluttautuneita NPA-kommunistisissejä (New People's Army) tai kuten kansa niitä ystävällisesti kutsui nimellä No Permanent Address.
Sattumoisin suomalaissulhaspoika joutui barriokaljabaareissa nokitusten kommunistisissienkin kanssa samaan pöytään,vaikkeivat nämä olemukseltaan erottuneet teepaidoissaan ja varvassandaaleissaan muista juomareista.
Eron huomasi vain agressiivisemmasta asenteesta kaljatuoppien takana,muiden bicolilaismiesten irroitellessa hulvatonta huumoria San Miguel-kaljatuoppien innoittamina. Sissien tulistumisen havaitsi pelkästään varomattomasti lausutusta sanasta filippiinojen sipulinkuoren ohuesta luonteesta,jolloin levisfarkkujen kaulansuusta näytettiin pistoolinkahvaa ja varoituksella:
--A foreigner must be careful of what he is saying!"
Jussin lopulta hankkiessa eroa bicolilaisrouvastaan,jonka suvun rahoittajaksi hän katsoi päätyneensä,kärsineen osapuolen vanhempi ja Riyadhissa asuva isoveli soitteli Jussin konttoriin puheluita,missä ostopäällikköä uhattiin hengenmenolla,jos kerrankin näyttäisi nuppiaan Bicolin provinssissa.
Filippiinien turistivirasto mainosti julisteillaan:
--More Fun in the Philippines!


Ipil-ipil Street Molavessa lähellä Jussin taloa.
Bernie ja Pat
--------------
Bernie
-------
Ankkuroiduttuaan v.1984 Manilaan tuoreen filipinahoitajatarrouvansa kanssa ja uuteen rakennusvaiheen viimeisiä silauksia odottavaan taloonsa Paranaquen Mervillen asuinalueella,Jussi tuli tutustumaan kahteen itseään 10 vuotta vanhempaan filippiinomieheen naapuristossa.
Kummatkin filippiinosegnorit lähentelivät viidenkymmenen ikävuoden puolta väliä.
Bernie Abejuela,isokokoinen ja rokonarpinen miehenköriläs asui Jussin kotikadun Molave Avenuen ja Manhattan Streetin kulmassa tyttärensä miehen vanhempien talossa,pitämällä sen lisärakennuksessa sari-sarikauppaa.
Sari-sarikaupat kuuluivat manilalaiseen katukuvaan ja mistä sai ostaa kaikkea mahdollista 555- sardiinipurkkien ja Kotex-tampoonien väliltä. Ne olivat tavallisen kansan pikkumarketteja.
Berniellä oli neljä aikuista ja toimessa käyvää lasta,joista kaksi asui Mervillen puistobulevardin varrella kaksikerroksisessa Bernien lähes 90-vuotiaan vanhapiikatädin talossa. Dementoituneen tädin mahdollista kuolemaa koko suku odotteli kärsimättömästi,koska tämän takana seisoi koko suvun karttunut omaisuus,jonka Bernien isä oli haalinut elämänsä aikana kymmenin taloin ja osakkein.
Täti vain ei hevillä luopunut hengestään,vaikka jokaisen aamiaisen jälkeen aina kysäisi koska aamiainen tarjottaisiin.
Bernie eli vaatimattomalla kansaneläkkeellä tuoreen ja 30 vuotta nuoremman iloilolaisen sairaanhoitajaopiskelijan kanssa avoliitossa,koska tämän Amerikkaan muuttanut ja jenkkimiehen nainut entinen rouvansa ei myöntänyt hänelle eroa Filippiineillä. Tilanne laillisesti oli monimutkainen,koska Filippiineillä solmittu kirkkoavioliitto pysyi ikuisesti liittona Vatikaanin laeilla,mutta monet filippiinot Amerikkaan muutettuaan paikallisten osavaltioiden lakien pohjalla pystyivät avioitumaan uudelleen.
Bernien laillinen vaimo ilmeisesti oli odottamassa osaperintöään.

Bernie oli tehnyt pitkän työtingin Magnolia-meijerituotefirman kotimaan myyntipäällikkönä,johon asemaan hän oli noussut jo 60-luvulta BMW-moottoripyörällä liikkuvasta myyntitykistä.
Jussi tavattuaan Bernien aluksi sarisarikaupan tiskin takaa menttoli-Hope-askin ostoissa ei koskaan udellut,miksi myyntipäällikkö oli jäänyt aikaiselle eläkkeelle.Ilmeisesti tämä oli suvun kanssa odottelemassa miljoonapesolottopottia tätinsä testamentista.
Rokonarpisena ja ylipainoisena Berniellä oli ihmeellinen tapa saada ihailijoita nuorista naisista erikoisella sweet talkillaan.
Filippiinomiesten tavoin hänkin kävi irroittelemassa Manilan juottopaikoissa ja aina onnistumalla saamaan kainaloonsa jonkun bar maidin,jonka hän vei ruosteen syömällä Toyota Corollallaan Pasay Cityn halvimpaan motelliin.Tällä tavoin hän kertoi saaneensa lisäsulkia hattuunsa naistenkaatajana.
Filippiinomiehethän machojutuillaan aina kerskuivat voittojaan naismaailmasta.
Kaiken lurvistelun hän pystyi salaamaan nuorelta avovaimoltaan...ihme kyllä!

Bernien kautta Jussi pääsi "puolifilippiinona" avioliiton kautta asuinalueen filippiinomiesten sisärenkaaseen ja viikonloppuisiin  San Miguel-oluen,Fundador- ja Emperador-ginin virvoittamiin illanistujaisiin,missä kuten alkoholittomassa Saudissakin naiset toimivat taka-alalla ruoanlaittajina ja -kestittäjinä.
Bernie oli kyllä itse loistava kokki!
Mervillen puisto

Pat
----
Samoihin macholillanviettoihin osallistui Pat Margallo,Bernien Manhattan Streetin vastapuolen naapuri.
Bernie ja Jussi kävivät hakemassa hänet melkein joka viikonloppu Bernien uuteen ja vuokraamaan Camilla Homesin taloonsa Mervillen eteläisessä kolkassa lähellä Bicutania. Patia tarvittiin yleensä kuskiksi tämän omistamalla Mitsubishi Galantilla,mutta paluumatkan joku selvempi sai suorittaa,koska autonomistaja kaatoi giniä kurkkuunsa kuin olutta.
Illanvieton loppuajan Pat nukkui kemiallisessa unessaan täysin tietämättä muiden hauskanpidosta.
Pat oli manilalaisen International-kuorma-autoliikkeen eläkkeelle jäänyt apulaisjohtaja,jolla myös oli omaisuutta lähiprovinsseissa,kuten maatontteja ja mangoviljelmiä Lagunan Los Banosissa ja vuokrataloja Batangasin provinssin kaupungeissa. Pat yleensä otti Jussin kakkoskuskiksi vuokrarahojen keräysmatkoilleen Los Banosiin ja Batangasiin.
Hän oli kotoisin Daragan kaupungista Albayn provinssista ,puolen tunnin ajomatka päässä Jussin ensimmäisestä aurinkotalosta Guinobatanin pikkukaupungissa.Daraga oli melkein kiinni liittyneenä provinssin pääkaupunkiin Legaspi Cityyn.
Lomilleen Manilan kiihkeästä elämästä hän aina ajoi autollaan Daragan kotitaloonsa.
Hän kärsi pahasta kolesterolivaivasta,mihin alkoholi eikä varraspossu olleet parhaimpia lääkkeitä.
2000-luvun alussa Patin elämä päättyi hyvästä elämästä Mitsubishi Galantinsa takapenkillä,poikansa ajaessa häntä Manilaan Daragasta 600 km:n maantietaipaleella.

Berniekin sai lopulta hyvästä elämästä pienen sydäninfarktin joskus v.2003,jota ennen kolmikon yhteisistujaiset hyvän ruoan ja alkoholin kanssa olivat jo hiipuneet.
Pappilan Jussikin kävi kahdesti Medical Cityn sairaalassa katkaisuhoidossa dynaamisen trion kukkeloiden jälkiseurauksena.

Jussin talo 18 Molave Avenue


Super Mario
-------------

Mario Pena (Lausutaan espanjalaisittain Penya) asui Jussin talon ja villiintyneen kolmen tontin palstan takana compoundinsa korkeiden muurien takana.
Mario oli filippiiniläisen mittapuun mukaan rikas Don,joka aikoinaan oli nainut saksalaisfilippiinolaiseen von Opel-sukuun Negros Orientalin Bacolodin saariprovinssissa. Bacolod tunnettiin jo 1800-luvun lopulta sokeriruokoplantaseistaan ja sokeritehtaistaan.
Kuuluisin ruokosokeritehdasmonopoli alueella oli Victoria Mills.
Victoria Millsin entisen libanonilaisfilippiinosukuisen työnjohtajan tytär Mila asui Roger-miehensä kanssa Jussin vastanaapurina Molave Avenuella. Mila-rouvan vaaleaihoiset ja puolieurooppalaisen näköiset veljet kävivät kutsumassa Jussia illanistujaisiinsa talon terassille.Eräs veljistä ,Joseph muistutti tummilta kasvoiltaan poikkeavasti arabia.Hän työskenteli Riyadhissa Caterpillar-mekaanikkona,valitellen Jussille ulkonäöstään,että Manilaan saapuessaan Manilan kansainvälisen lentokentän tullimiehet eivät usko hänen olevan filippiinon. Samoin Riyadhin King Abdulaziz-lentokentän sauditullimiehet taas uskoivat hänen olevan arabin.

Mario Pena oli myös vaurastunut pienen sokeriplantaasikeskuskaupungin apulaispormestarina. Amerikkalaisilta peritty kick-back-mentaliteetti oli tehnyt monesta pikkukaupungin pormestarista pesomiljanöörin.
Saksalaisia eksperttejä myös tarvittiin saarilla olut- ja sokerinvalmistusalalla sekä saksalaisvalmisteisten sokeriruokovetureiden ylläpidossa . Von Opel-sukuhaarasta joku oli päässyt rikastumaan Negros Orientalissakin.
San Miguel-oluen Pale Pilsen-reseptin saksalaiset olivat tuoneet sudeettisaksalaisesta ja Tsekinmaalla sijaitsevasta Pilsenin kaupungista.
Mariolla compoundillaan oli neljä rakennusta,jonka keskelle oltiin pystytetty japanilainen puutarha lampineen ja kävelysiltoineen.Lammessa uiskenteli isohko määrä kullanvärisiä karppeja.
Aamupatikkareissuillaan Mario kävi tervehtimässä Jussia lanai-ateljeessaan,missä suomalaistaiteilija maalaili taulujaan.Tervehdyskäynnit päätyivät siihen,että Mario alkoi tuomaan isoja kanvaseja Jussille komissiotaiteen maalaamiseksi.Don Marion compoundin galleriarakennuksen seinät hiljalleen alkoivat täyttymään tuntemattoman suomalaistaiteilijan töistä.Hän oli päässyt taiteellaan kuuluisien filippiinoimressionistien taulujen joukkoon. Lunat ja Amorsolot,joidenka tauluja Mario oli kerännyt,maksoivat miljoonia pesoja,Jussin taulujen lähtiessä lanaiateljeesta muutamalla tuhatlappusella.
Jussi ei kehdannut rahantarpeessaan myydä kalliimmalla Mariolle,joka melkein väkisin kantoi mukanaan vielä märkiä öljytauluja.
Mario kannusti häntä maalaamaan lisää ja lupaamalla oikein manilalaisen galleriaexpon suomalaisen taiteilijan töille sanomalla:
--I prefer to buy good paintings of an unknown and struggling artist than bad paintings of a well-known artist..!
Mariosta näin tuli Jussin mesenaattikaveri,joka valitettavasti myös kuoli hyvästä elämästä ennen lupaamansa taidenäyttelyn avaamista.Pois mentyään Mariolla oli velkaa Jussin taidetöistä muutama kymmenentuhatta pesoa,joita hän koskaan ei saanut takaisin.
Molaven asuinalueen monet naapurit olivat kehuneet nähneensä papinpojan tauluja Marion compoundin gallerian seinillä.
Lars gratis artist!..teekkarit leukoivat 60-luvulla Vappuparaateissaan...ja käännettynä suomeksi...Lars on ilmainen artisti!

Muukalaislegioonalainen
Juhart 2003

Reservin muukalaislegioonalainen Alois
---------------------------------------
--Merde..merde!!
Jussi kuuli vanhemman eurooppalaisen näköisen miehen kiroilevan ranskaksi viininpunaisen Mercedes 300D:n avonaisen konepellin alta.
Jussi oli parkkeeranut oman luunvärisen Mercedes 200-autonsa Mervillen kirkkopuistoa reunustavan kadun varteen,odottaessaan sisällä nuorimman tyttärensä koulupäivän päättymistä katolilaisnunnien Sacred Heart-koulusta.
Hän oli uteliaisuudessaan mennyt katsomaan,mikä hätä kiroilevalla papalla oli konepeiton alla. Jussi tunsi W123-mallisen mersun läpikotaisin,jopa dieselmallitkin,päntätessään iltalukemiseksi Haynesin korjaamo-opaskirjaa.
--Es does not starten...!!
Sanoi ääni konepeiton alta saksalaisittain,jolloin Jussi tajusi keskustelevansa ilmeisesti sakemannin kanssa.
Jussi kollasi konehuoneen johdot puolasta virranjakajaan ,havaitsemalla yhden hehkutulpan johdon olleen löysänä.
Jussi pyysi miestä starttaamaan ja pienen hehkutuksen perästä 5-sylinterinen diesel alkoi kehräämään kaikilla pytyillään
--Ach schön....Danke schön!
Mies kiitteli esittelemällä itsensä Herr Alois Schultziksi..
Hän myös oli odottamansa tyttärensä koulupäivän päättymistä.
Mersujen tapaamisesta alkoi Jussin ja Aloisin kaveruus.

Jussin naisväkeä ja Mersu

Mervillessä asui joukko ulkolaisia,enimmäkseen englantilaisia ja osa australialaisia,jotka olivat naineet filipinaneitoset.Jussin lähinaapurissa asui yksi britti,joka oli erikoistunut diskovalojen asentamiseen.Diskovaloissa tämän filipinarouvakin näytti nätiltä,mutta kasvot eivät kestäneet päivänvaloa.
Ilmeisesti britti oli noukkinut siippansa jostain hämärästä beerhausesta.
Aussien kanssa Jussi työskenteli vuoden myyntipäällikkönä naapurin filippiinokaverinsa omistamassa ACE Automationin vaihtoehtoenergiafirmassa myymässä aurinkopaneleita,vesi- ja tuulivoimaloita.
Ausseille ja filippiino-omistajan välille tultua skismaa,Jussi päätti jäädä Manilan liikkeeseen,vaikka australialisten tarjous olisi ollut parempi vaihtiehto.Hän ei kyllä olisi kestänyt australialaista myyntityötä,missä aamut alettiin olut-schoonerilla ja verenpainepillerillä...You right mate!?

Jussi oli ollut kuivilla jo muutaman vuoden ja tapaaminen puoliraittiin Aloisin kanssa oli tervetullut.Alois oli astmaatikko sekä ketjupolttaja,joka ruokapöydässä söi aamupuurossaan kymmenisen eri tablettia.selviytyäkseen vinkumatta ja yskimättä päivästä..
Hänen filipinavaimonsa oli ammatiltaan opettaja,jonka Alois oli tavannut 80-luvun alussa Bonnin Yhdysvaltojen suurlähetystön tiskin takaa.
Heidän tyttärensä oli filippiiniläinen adoptiolapsi.
Schultzien talo sijaitsi Mervillen uloimmassa osassa Copenhagen Streetillä lähellä Multinational-asuinaluetta ja aivan Mervillen läpikulkevan joenpahaisen törmällä.Talon kaikki raskaat kalusteet kirjahyllyistä tolppavuoteisiin oltiin tuotu Saksasta.Kerran taifuunin aikana Mervillen joki tulvi yläjuoksun varrella asuvan shantytownin asukkaiden heittämän roskapadon kanssa,jolloin Aloisin  kalliit Biedermeier-kalusteet tuhoutuivat joen paskavedessä,mikä kattoi koko talon pohjakerroksen polvenkorkeudella. Jussi myöhemmin tapiseerasi talon kastuneen alakerran.

Alois oli syntyjään Puolan saksalaisia läheltä III Valtakunnan rajaa. Saksan valloitettua Puolan vuoden 1939 syksyllä,hänet pakoitettiin liittymään jopa Hitlerjugendiin.Hän ei kertomansa mukaan päätynyt Hitlerin viimeiseen taistoon Hitlerjugendin SS-joukoissa v.1944,vaan heitti suuren kaaoksen aikana sotisopansa äitinsä painostuksesta.Isästään Alois ei kertonut sanaakaan,ja oletettavasti hän oli kaatunut pakkovärvättynä Venäjän rintamalla.
Sodan päätyttyä Schultzin perhe muutti tuhottuun Saksaan,mistä Alois sai töitä 40-luvun lopulla eräästä autoteollisuuden alihankkijan moottoritiivistealihankkijan tehtaasta masinistina.
1950-luvun alussa 18-vuotiaana hän seikkailunhalussaan oli päätynyt Marseillesiin ranskalaisen muukalaislegioonan värväystoimistoon,josta seurasi siirto Marokkoon legioonalaiskoulutukseen.
Hänestä koulutettiin Funk eli radisti,jona hän palveli Indokiinassa radioautossa.Hän kertoi Jussille monissa keskusteluissaan,että yleisesti oletettu totuus sadoista legioonaan paenneista SS-upseereista ei sataprosenttisesti pitänyt paikkaansa,joskin hän oli muutamia tavannut alokaskoulutuksen aikana Marokossa Idi Al Abbasin kasarmeilla.
Viiden vuoden palveluksen perästä legioonasta hän palasi Saksaan ja takaisin tiivistetehtaalle töihin.

Vaikka pappilan Jussilla oli oma käsityksensä saksalaisista Waffenbrüdereinä Lapin polttajina ja Pikku-Berliineissään suomalaisten naikkosten kaatajina, Aloisin kanssa hänelle kehittyi mukava kaverisuhde. Aloisista kyllä puski ulos tyypillinen saksalainen jämttisyys kaikissa jokapäivän asioissa sekä intoleranssi filippiiniläistä manjanamentaliteettia kohtaan.Hän kyllä kerran mainitsi Jussin olleen saksalaisempi kuin hän itse,jolloin papinpoika väitti ympäristötekijöiden ja isänsä saksalaishenkisyyden vaikuttaneen tämän henkiseen kehitykseen.
Pappilan teologinen kirjasto oli täynnä lutherilaisia ja antikvalla kirjoitettuja saksankielisiä opuksia,isän puhuessa puhdasta saksaa.Lyhyestä saksasta Jussi oli kirjoittanut yo-kirjoituksissa cumlauden,pitämällä kyllä parempana englannin kieltä.Suomi oli pitkään ennen sotaa ollut saksalaisvaikutuksen alla kaupallisissa sekä tieteellisissä suhteissa.
Häneen oltiin jo äidinmaidossa isketty tietynlainen disipliinin hakuisuus kaikissa elämänmuodoissa,oli se pedin petaaminen taikka roskien pistäminen roskakoreihin.Saksalaisuudeksi sitä ei kylläkään Suomessa kutsuttu.
Saksalaisuus kyllä henki pappilasta muissakin asioissa,kuten tohtori  keittiön seinällä suhisevassa tohtori Junkersin kylmänvedenkuumennusaparaatissa (sanahirviönä),Boschin sähkövatkaimissa ja AEG:n talouskoneissa sekä Loewe Opta-mustavalkotelevisioissa. Isäkappalaisen autotkin olivat Volkswagen-kuplia. Pastorin ensimmäinen menovehjekin oli v.1956 saksalainen Miele-kevytmoottoripyörä.
Pappilassa uskottiin saksalaiseen hyvään laatuun.
Miten Jussi Aloisin tavoin päätyi Mercedesin ostoon,johtui pelkästään vaimon ja tämän pojan päätöksestä ostaa Benz taloon (rouvan petrodollareilla).1980-luvun alussa hänen kaikki suomalaiset urakkakaverinsa Saudin Jubailissa ostattivat Jussin kautta (projektin ostomiehenä) Mercedesin edustajalta Dammamin Juffalilta parisenkymmentä tuoretta dieselmersua suoraan Stuttgartista.
Itse hän ajoi 74-mallisella Cadillac Eldoradolla.
Jussille mersun imago oli laskenut taksinakujen johdosta jonkinlaiseksi pliisuksi,joskin luotettavaksi perusdieseliksi.
Aloisille käytetty MB 300 Diesel  tuotti päänsärkyä pikkuvikoineen huollon puutteesta,mutta Jussin avulla pikkuvioista päästiin eroon.
Lopulta Jussinkin Beirutin taksimersu väsähti kytkimestään,hinattuaan paatuneen 66-mallista Mercury Comet Caliente-avoautoaan kymmenisen metriä talonsa edessä molavepuun suojaan.
Jussin mersu myytiin eräälle hautausurakoirisjalle muutettavaksi ruumisautoksi,jolloin auto tuli saamaan pappilan kasvatista sopivan kirkollisen eläkeviran.
Taloon ostettiin uudeksi saksalaiseksi brasilialainen Fuchs eli Volkswagen 1500- kupla.
Tällä tavoin pappilan Jussi palasi nuoruuteensa Kraft Durch Freude-autoilun nostalgiaan.
Aloiskin myi dieselmersunsa,ostamalla tilalle Datsun 180B-mallin jostain tietämättömästä syystä.
Legioonalainen oli ilmeisesti pehmennyt autovalikonnissaan vanhenemisensa myötä,vaikka japanilaisen ratin takaa kiroilikin manilalaista liikennettä ranskaksi:
--Merde--merde!!

No 18 Molave Avenuen talli ja Fuchs
Butch and Albert...garage sale haggler friends
---------------------------------------------
Butch "Cassidy"
----------------
Jussi piti talonsa autotallissa vähän väliä garage saleja eli tallimyyjäisiä. Huusholliin oli ajan mittaan kerääntynyt paljon tavaraa ja roinaa,joista vielä voisi päästä rahoiksi.
Kasvavien tyttärien vanhemmat vaatteet,kengät ja rouvan mielestä vanhentunut muoti,Jussin Saudista ja Manilasta keräämä työkaluarsenaali vaativat uudistamista.Jussin laajentunut kirjastokin vaati perkausta,etenkin rouvan satojen pehmeäkansidekkarien osalta.
Kiinnitettyään Garage Sale-pahvin talon takorautaporttiin, tallin luiskalle kerätyn kirpputorin keskelle alkoi valumaan melkoinen ostajamäärä Molavesta ja jopa Mervillen asuinalueen ulkopuolelta sijaitsevasta shantytownista,josta monet Molaven taloissa työskentelevät carpenterot ja tuberot (timpurit ja putkimiehet) perheineen kävivät tinkaamassa ostoksiaan.
Vaatteet ja kengät menivät kierrätykseen shantytowniin,kirjat molavelaisille ja Jussin työkalut,etenkin käsityökalut shantytownin ammattimiehille.
Jussin sähkötyökaluja ja kalliimpia autoa-ja puutyöstöalan työkaluja Molaven talonomistajat kävivät tinkaamassa oikein urakalla. Jussin lähinaapuri ,DPWH:n (Department of Public Works and Highways) piiri-insinööri Butch oli aina kiinnostunut Jussin sähkötyökaluista,vaikkei inssin kädentaidot yltäneet muuhun kuin beerhausien tyttöjen kutittamiseen sekä kaljatuopin nostamiseen. Joku sähkövehje lähti hänen sormissaan kovan tinkauksen perästä mukaan. Butch piti itseään kovana naistenmiehenä ja vietti viikonloppunsa lähialueen karaokeluolissa vikittelemässä bar maidejä,jotka kutsuivatkin tätä Sugar Daddyksi.
Butchin vaimo katsoi,ihme kyllä,miehensä irroittelua sormiensa läpi,sanomalla mariaclaramaisena ja kirkossa käyvänä sekä anteeksiantavana katolisena:
--Anyway..he is a good father and provider!
Butch rakennutti kaksi talonsa yläkerrosta DPWH:n sementeillä,harkkotiileillä ja työvoimalla melkein ilmaiseksi.Tieurakoiden rasvarahoilla hän osteli viimeisiä malleja Kawasakeja ja Yamahoita talliinsa ja ilmeisesti myi Jussilta ostamiaan sähkötyökaluja alaurakoitsijafrendeilleen voitolla.
Konnamaisuudestaan Jussi kutsuikin kaveriaan Butch Cassidyksi.

Albert ja Mannerheim
Albert "Hall"
------------
Albert kävi No.16 Molave Avenuen tallissa nuuskimassa Jussin kahvipöytäkirjoja ja lanaiateljeessa tekemiä tauluja.Suurimman osan taiteestaan Jussi oli kyllä myynyt Mario Penalle,jättämällä talonsa seinille muistoksi itselleen mieluisia raideteoksia.
Albert oli kiinteistövälittäjä,jolla samoin kuin Butchilla oli silmää naiskauneudelle. Ilmeisesti hän oli eronnut,ei virallisesti,koska katolinen kirkko ei tunnusta avioeroa,vaan asui erillään vaimostaan eli Separated.
Vasta Jussin vaimonsa kanssa myytyä talonsa v.2012 Albert kävi uutterasti tallimyyjäisissä ostamassa Jussin taidetta sekä kirjoja,joita papinpoika itse olisi halunnut säilyttää.
Vaimo oli kyllä puhelimitse antanut pojalleen ja tämän vaimolle valtuudet myydä Jussin kaikki kamat ja rakentamansa brasilialainen VW Fuchs-kuplan mukaanluettuna.
Vasta facebookissa Jussin jo Lontoossa asuessa Albert halusi frendiksi.Albertin fb-tilin kuvista Jussi  havaitsi tämän poseeraavan talonsa seinille ripustettujen taideteoksiensa edessä.
Jussia harmitti suuresti,että hänen iso taulunsa Checker Cabistä suomalaisessa talvikuvassa oli mennyt alennuksella asiaa tuntemattoman keräilijän galleriaan,samoin kuin pieni mustavalkoinen marsalkka Mannerheim-potretti. Albertin ostaman yhden maalaamansa Suomi-neidonkin maalauksen Jussi oli kokonaan unohtanut ja joka roikkui Albertin yhden huoneen seinällä Checker-kuvan vieressä.
Albert oli kuvannut digikameralla otettua omakuvaansa Mannerheim-potretin vieressä:
--Me and an SS Officer by a Finnish artist.
Albert valitettavasti tiennyt Mannerheimista edes se vertaa,ettei marsalkka ollut natsi,vaikka Hitler oli tullut tervehtimään tätä 75-vuotissyntymäpäiville Immolaan. Suomi-neito oli joutunut jatkosodassa pakkoavioliittoon Saksan kanssa,kun muut maat,kuten Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat kieltäytyneet auttamasta sitä taistelussa hyökkäävää punaista karhua vastaan.
Jussi kyllä pysyi Albertin kanssa hyvähkössä taidesuhteessa,lupaamalla kiinteistöagentin ladata Filippiiniaiheisia maalauksiaan netin kautta tulevaisuudessa perustettavan ravintolan seinäkoristeiksi.
Lontoossa Jussi kyllä maalasi mielestään paremman Marskin kuvan itselleen.
Lontoon asunnon ateljeetaan papinpoika ryhtyikin kutsumaan Manilan tallimyyntikauppojen muistoksi Albert Halliksi

Albert,Suomi-neito,Checker sekä Marski 

Marski rintamalla
Juhart 2012


maanantai 14. lokakuuta 2013

Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat,Papin pukuja ja kenttäpapin sotamemorabiliaa.

                                         Psykedeelinen kirkkokansuri
                                      Tuntematon kolkkapoika ja lippukunnan johtaja

MITTAPUKUJA,MUSTAPAITOJA JA PARTIOPUSAKOITA
-------------------------------------------------------------------

Salon kauppalassa ja myöhemmin kaupungissa Anttia pidettiin suosittuna kansanpappina sekä hyvänä pukeutujana Yhteislyseon kateederilla opettamassa latinaa,kirkkohistoriaa,siveysoppia ja ruotsia.Pukupakkoa vaalittiin myös kaupunginvaltuuston kokouksissa,missä Antti edusti Kokoomusta kokopuvussa.
Pastorin pukukaappi pappilassa vanhempien makuuhuoneessa olisi kelvannut Norvan Klasun miestenpukimon näyttövitriiniksi,missä puvut roikkuivat siistissä rivissä,housut prässättyinä housuhengareissa,tärkätyt ja silitetyt paidat silitettyinä ,solmiot ovitangossa,sukat palloina hyllykorissa ja alusasut näteissä pinkoissa paperoiduilla hyllyillä.Siviiliasusteiden vieressä roikkuivat mustat papinkaftaanit ja valkoiset kauluksettomat  virkapaidat,joidenka aksessorit tärkätyt liperit messinkiniitteineen sijaitsivat hyllylaatikossa.Pastori oli niin tarkka lipereistään,että santsasi pesulan tärkkäreitä,lähettämällä useasti mielestään huonosti tärkätyt papinliperit takaisin uudelleen tärkättäviksi.
Pappilan eteisessä roikkui hengareissa papin mustat virkapoplarit ja- ulsterit sekä hattuhyllyllä erilaiset virkaeedenit.Pukunarikan alla olivat papin virkagalossit samanlaisessa miltaarisessa järjestyksessä kuin pukukaapin boksatut mustat virkatopmannit sekä ruskeat englantilaiset siviilipatenttinahkakenkäparit.

Papillisen säntillinen pukeutuminen oli vastakohtana Antin vapaa-ajan pukeutumiselle mökki-ihmisenä.Jälkipolville ihmeteltäväksi on jäänyt pappispariskunnan erikoinen vapaa-ajan pukeutumistyyli,jolla olisi vertaa vain Ryysyrannan Joosepissa ja Putkinotkossa.
Antti yleensä pani mökillä yllensä kaupunginarkkitehti Paul Bernoullin lahjoittamien tirolilaisten nahkahousujen päälle risaisen kalanpaskalle ja perkauksille haisevan ja kalastuksessa fläkkiytyneen 30-lukuisen tupakkatakin niskaansa.Jakkua piti kiinni yksi langasta roikkuva luunappi ja asun silkkine kaulus oli jo ravistellut kiiltonsa pois sadekuuroissa ja koiyhdyskunnan pesänä.Pastorskakaan ei ollut huonommin pukeutunut maaliläikkäisissä ja haalistuneissa sekä polvipussisissa verkkareissa sekä haalistuneessa partioanorakissa.
                                          Kokkikappalaiska



                                                    Antti Atomivieheen kiinnityksessä

Julkisessa elämässä Antti olikin turhamainen keikari,mikä ilmeisesti pohjaantuu hänen pula-ajan puutteeseen,jolloin lapsena joutui leipäkerjuulle risaisissa polvihousuissa ja paljain jaloin Kauppisten verannanportaille.Samaa ei voida sanoa naapurin Kauppisen Kaisa-tyttärestä,jolla oli varaa pukeutumisen varakkaan kauppiaan likkana.Kaisa ei kuitenkaan koskaan ollut prameileva pukeutuja,oltuaan kiinnostunut Iisalmen huoltoasemien rasvamonttuihin ,Matkahuollon tupakansavuisiin kuskitupiin sekä raviratojen pussihousuisiin vedonlyöntijonoihin.Kaisa oli enemmän mies kuin 10 Anttia,pystymällä nostamaan olkapäälleen 50-kiloisen jakkupottusäkin vaivatta perunakellariin kantamiseksi,kun Antti ähkäili helevetinheleveteillä mökin rannassa vajaan 20-kiloisen Aldell-perämoottorin kannossa merisoutuveneen tasaperään.

Kerran 50-luvun puolessa välissä Antti pisti melkein koko nuorisopastorin palkkansa turkulaisen mittakraatarin neulomaan kokopukuun,viisipäisen papinpesueen töpätessä kuorittuja jakkuperunoita kokonaisen kuukauden muikunsuolaveteen.Isä kuitenkin yritti peitellä tuhlaustaan tuomalla kotiin Schmandtin kräämileivoksia keittiön pöytään,joista itse söi Paula-kahvia ryystäessään kolmeneljäsosaa " persona makkeelle".
Äiti joutui ostamaan Kallion lihakaupasta tiliin ruokatarpeita kuukaudeksi pitämällä samalla mykkäkoulua pappilan keikarille.

SOTAMEMORABILIAA PAPIN TYÖHUONEESSA
---------------------------------------------------------
                                        Kenttäpappi välskärin kanssa JsP:llä

Jatkosodan alkaessa sotilaspastori palveli Lapinlahden vt.kappalaisena,kunnes kutsuttiin palvelukseen Kuusamon rajavartiopataljoonan sotilaspastoriksi.Siellä hän tapasi kuuluisan sissikapteeni Marttinan,jonka johdolla partiot kävivät koukkaamassa Muurmannin radalla räjäytysaikeissa,kunnes Mikkelin Päämajan päällikkö Mannerheim käski vetäytymään pahanteosta,liittoutuneiden lend-lease-sotamateriaaliavun päästessä vapaasti kulkemaan Leningradiin.Marski oli toiminut omituisella arkuudella mielistellessään Winston Churchilliä ja Franklin Delano Rooseveltiä.
Kuusamosta sotilaspastori marssi Rukajärven valtaukseen,mistä muistona roikkui papin työhuoneen seinällä puusta kaiverrettu R-plakaatti alpakkaisen kärsivän Ristiinnaulitun vieressä.Ristin vasemmalla puolella roikkui saksalainen metallituppinen pistin ja oikealla puolella armeijan ylipäällikkö katseli lasin takaa raamitettuna huoneen erkkeri-ikkunaan päin.
Pastorin työpöydälllä vihreän kirjoitusalustan edessä seisoi messinkivaluinen roomalaissusi,jonka nisistä Romulus ja Remus nauttivat susihukan tissihyvää.Taidevalu oli kotoisin Roomasta,missä Antti mustapaitojen kanssa käväisi matkallaan Campo di Mussolinille aatetreenaukseen.Samalla reissulla mustapaidat käväisivät vuoden 1936 Berliinin olympialaisia seuraamassa ja näkemässä kiukkuisen Aadolfin todistamassa,miten arjalaissprintterit hävisivät mustalle Jesse Owensille sadan metrin pikajuoksussa.
Mustapaita-aate sekä Suur-Suomihaave pastorin kertoman mukaan kaikkosi mielistä vuoden 1944 kannaksen rautataivaan alla.
Pastorin työhuone muistutti osaltaan kirja-antikvaarilta,mistä löytyi hepreankielinen Toora,1500-lukuisia Agricolan katkismuksia ja taskuraamattuja,hengellisiä julkaisuja hyllyttäin,joiden välistä pilkotti myös paperikantisen avioliitto-oppaan Avioliiton onni-kirjan selkä,jota Jussikin kävi lainaamassa vesiklosettilukemiseksi.Kirjan räjähdypiirrokset genitaaleista kauhistuttivat papinpoikaa rumuudellaan,vaikkakin hän sai alkeiskoulutuksen erikoisista asennoista,miten nuorisopastori lähetti siemenensä lähetyssaarnaaja-asennossa pastorskan kohtuun uuden nuorison tekemiseksi.

Antin työpöydällä seisoskeli myös lippuparaati.,joka käsitti siniristilipun lisäksi Lionsien,Suomen Punaisen Ristin ja Salon Leiriveikkojen sinipohjaisen ja valkoliljaisen tunnuslipun.
Vuonna 1949 muutettuaan Viitasaarelta Saloon hän perusti seurakuntaan Salon Leiriveikot-partiolippukunnan.
Isänmaallinen ja puolikirkollinen partiolippukunta kasvatti kauppalan poikia isänmaan puolustushenkeen,lutterilaiseen teesiuskoon,solmuoppiin sekä sotilaalliseen disipliiniin erämaassa selviytymisen lisäksi.
Erikoisena yhteensattumana kansainvälisen partioliikkeen perustajan Loordi Baden-Powellin sekä nuorisopastori Lukkarisen kanssa oli se,että kenraaliluutnantti evp.B-P oli papinpoika.Pastori Lukkarisen oma papinpoika aloitti jo 5-vuotiaana kolkkapoikakoulutuksen ja 7-vuotiaana yleni leukunkäsitttelijäksi.Solmuopissa poika pärjäsi niin hyvin,että teki merimiessolmun väärinpäin vasenkätisenä ja vielä tänä päivänä solmii nauhakenkänsä lastenlenkkeihin..
Loordi B-P sattui myös olemaan  vuoden 1908 Etelä-Afrikan buurisodan Mafekingin taistelun sankari.Uroteosta hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi.Samassa hätäkässä palveli nuori Winston Churchillkin tiedotusjoukoissa..
Antti oli tavannut loordin jo 30-luvulla Suomessa kansainvälisillä partiolaisjamboreilla.
Jotain yhteistä Antilla ja loordi Robertilla oli itsensä karaistamisessa-B-P kuuleman mukaan nukkui eläkepäivinään maaseutulinnansa parvekkeella viltin alla talvisinkin,kun Antti puolestaan kidutti itseään saunareissuilla avannossa pulahtamisessa.Antti aina kylmissään juostessaan löylyyn vielä kehui ,että.."Kylläpä teki hyvvää".Moisesta rääkistä hän päätyi 70-luvulla Turun Yliopistollisen sairaalan sydänkirurgian osastolle ohitusleikkausoperaatioon.Luultavasti Bostonin poltolla oli siihen oma osuutensakin....

                                               Antti partiopäällikkönä

Kirjoitupöydän oikealla kulmalla seisoi sininen Pointers-piipputupakkapönttö,jonka kuivien porojen päällä makasi hopeahelainen Lillehammarin äkkivääräpiippu.Purkki oli Amerikan tantan Marshall-apua tupakannälkäiselle kenttäpapille,Tupakkapönttöön hengenmies harvemmin kajosi,pitämällä parempana vaihtehtona poltella  Chesterfiediä ,vihreätä North Statea ja pikku-Bostonia pajuholkissa..


Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat Sotilaspappi siviilipappina keväällä 1944.



LOTTAKINKERIT


Kinkerisana on melko outo nykysuomen kielen käytössä.Sana tulee vanhasta ruotsalaisesta sanasta gengärd eli kestitykset..
Luterilaisessa kirkossa kinkerisanaa pidettiin hartaustilaisuudesta,missä yleensä oli ruokaa tarjolla.

MAALISKUU 1944
----------------------

Keskiviikko 1.3.
2 hautausta.
Hautajaisseurat Kittilän Juhon kotona.
Kävin Sonnilassa tulomatkalla.

Torstai 2.3.
Karvasalmen kinkeri Myhkyrissä.
Väkeä isossa tuvassa vähänlaisesti.
Tuiskua.

Perjantai 3.3.
Kaste pappilassa.
Hautaushetki kunnalliskodissa.
Neljälle hoidokille ehtoollista.
Puhe lottien kurssin päättäjäisissä.
Kansakoululla saunassa.

                                  Aune muonituslottien soppakanuunan sytyttäjänä


Lauantai 4.3.
Saunapäivä ja saarnan valmistus.

Sunnuntai 5.3.
Saarna ja liturgisen ehtoollisen vietossa.
Lähtö lomalle kotiin.
Kaisa hevosella kaupungissa Hildaa ja Augustaa tuomassa.
Kaunis ilma.

                                           Kalle Kauppisen eli Kaisan  isän ravuri 20-luvulla

Maanantai 6.3.
Kaupunkimatka.
Riitta kaupungissa.(Tytär)
Kylässä Vartiaisilla.

Tiistai 7.3.
Loma jatkuu.

Keskiviikko 8.3..
Loma jatkuu.

Torstai 9.3.
Saunassa Kaisan kanssa.
Kaisa sairastui.
Läksin L-lahdelle.
Kaisa tuli Riitan kanssa pois kaupungista.

Perjantai 10.3.
L-lahdella.

Lauantai 11.3.
Vihkiminen Otto F. Tenhusella klo 15.
Lapsen kaste räätäli Rissasella.
Hildi,Pauli ja Augusta kylässä.
Kaisa vuoteessa
Rohtoja Amperlahteen.
Kaisan abortti.

Sunnuntai 12.3.
Ahtisaarna ja liturgi.
4 hautausta.
Seurat ja 3 lasta kastettavana Savonnavalta..

(Ahtisaarna on pääsiäistä edeltävän viikon saarna,jossa kuvataan Kristuksen kärsimysnäytelmää.Tulee latinan sanasta Actus.Engl. Act.)

Maanantai  13.3.
3 lasta kastettavana Pitkälänmäessä.
Kotiin.

Tiistai 14.3.
Lumitöitä ja halonhakkuuta.

Keskiviikko 15.3.
Kotiin.

Torstai 16.3.
Halonhakkuuta.
Saunassa Riitan kanssa.
Kurki-Suoniolla.

Perjantai 17.3.
Saarnan valmistusta.
Kertun päivä.

Lauantai 18.3.Saarnan valmistusta.
Kansliatöitä.

Sunnuntai 19.3.
Päiväsaarna.
4 hautausta.
Kastematka Oravilahteen.
Ankara nuha,päänsärkyä ja verenvuotoa nenästä.
(Antti oli kastanut itsensä hikiseksi halonhakkuussa ja kylmettynyt)

Maanantai 20.3.
Kaste rovastilassa.
Seurat Saunaniemessä.
Myöhästyin.
Kansliatöitä.

Tiistai 21.3.
Mikko Kivekäs pappilassa vieraana.
Lapsenkaste.
Seurat Lyytikäisillä Nortevalla.
Väkeä paljon.
Matka kotiin.
























Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat.Matka Kuusamosta Kivennavalle

SALAMASOTAA KANNAKSELLA
----------------------------------------

                                     Karjalan kannaksen kartta 1938

Kenttäpastori tarkasteli vielä vientejään matkastaan Kuusamojärveltä Kivennavalle Ajastajan edellisiltä sivuilta,jotka olivat hien ja sadeveden tuhriinnuttamia marssien aikana:

Toukokuu.Keskiviikko 31.5.
Hyvä marssikeli,mutta märkärakkojen vuoksi oli autokuljetukseen turvauduttava.
20 km.

Ajastajasta puuttuvat kesäkuun 1. ja 2. päivän viennit.

Lauantai 3.6.
Tehtiin 17 km ja saavuttiin Joutajärvelle.
Soitin Hannes-serkulle (Hannes Lukkarinen) K-kärvelle.
Autokuljetukseen piti turvautua.
Kaunista.
(Hannes-setään tutustuin itse Punkasalmella v.1959 kesällä poiketessamme isän kanssa hänen luonaan.Hanneksen talo oli ihan järven rannassa,josta hän kävi töissä läheisellä Putikon pysäkille.Hannes myös oli VR-läinen.Pysäkki sijaitsi aivan Punkasalmen ja Punkaharjun välisen rautatie-maantiesillan läheisyydessä.
Olimme matkalla Savonlinnan kautta Sulkavalle kansainvälisen partiojamboreen aloittamiseen Sulkavan partio-opistolle,jota johti oululainen isän partiokaveri "Pappa" Ollila.)

Sunnuntai 4.6.
Lastaus ja junakuljetuksen alkaminen.
K-järvellä Hannes rouvineen tapaamassa.
Pohjolassa eivät koivut hiirenkorvallakaan.

Maanatai 5.6.
Junakuljetuksen 2. päivä.
Kajaani ½4:n aikaan.
Kaisa Iisalmen asemalla vastassa.
Korviketta ja tuoretta känttyä.
Koivut hiirenkorvalla.



                                                Koivun kukka-hiirenkorva

Keskiviikko 7.6.
Junakuljetuksen 3. päivä.
Kuopio,Mikkeli,Kouvola.
Etelässä jo kaunis kesä.

Torstai 8.5.
Simola,Viipuri,läpi hävitetyn,mutta niin paljon jo jälleenrakennetun Karjalan ihanien seutujen Raivolaan.
Marssi Kivennavalle 26 km.
Oltiin pakotettu turvautumaan autokuljetukseen.




keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Ollin pommilöytö ja muita hyviä tekoja.

Vihtoveturi
Juhart 2004

PALOPOMMI
-----------------
Yhtenä vuoden 1942 heinäkuisena hellepäivänä Olli oli seuraamassa rautatieaseman ratapihalla vaihtoveturin puksutusta venttilitehtaan pistoraiteella.Hän oli tehtaan lankkuaitaan nojaten katsellut ratapihamiesten avonaisten tavaravaunujen kytkemisiä toisiinsa.Ollilla oli mukanaan vanha.kitisevä ja pinnapyöräinen lastenvaunu,mihin hän keräsi ratapihan ylikasvaneesta heinikosta heitettyjä olut- ja viinapulloja,joista Salmenrannan oluttehtaalla maksettiin viispenniä per pottu.Lasipula oli kova sota-aikana,
Kengänkärjellä potkiessaan heinikosta mahdollisia pulloja,hänen silmiinsä ratapenkan sorasta löytyi puolihautautuneena omituinen propellipyrstöinen sylinteri pystyasennossa.Hän äkkäsi sen olevan venäläisen Su-pommikoneesta pudotetun palopommin,joka ilmeisesti oli tippunut ratapihalle suutarina edellisviikon pommituksessa..
Hän mietti hetken jättäisikö hän pommin siihen ja ilmoittaisi siitä poliisikonttorille tai veisi sen henkilökohtaisesti lastenkärryissä päivystävän poliisin taikka suojeluskunnan päällikön nähtäväksi.
Lopulta Olli päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon,alkamalla käsin kuopia haarojensa välisyä sepeliä pommin ympäriltä ja kuin mäyrä etukäpälillään koloaan.
Hän näki jo sisäsilmissään kunnallislehden pääotsikon: "Karjalaisevakkopoika esti tavarajunan räjähtämisen kauppalan ratapihalla..!Kiitollinen kauppalan johto palkitsi isättömän ja äidittömän evakkopojan adoptiolla
lapsettomaan kauppalan kamreerin perheeseen.".Hänen suurin toiveensahan ja jokailtainen iltarukouksensa oli lopullisesti päästä uuteen kotiin rouva Salli Paajasen kontrollista.
Olli sai lopulta vängällä raskaan palopommin kiepautettua sylistään lastenvaunuihin,nepittämällä kernisen vaunukatteen sen päälle,koska palopommiin oli punamaalilla kirjoitettu suomeksi.."Terveisiä Kremlistä Mannergeimille..Gitlerin perännuolijalle!"

Olli tunsi kansalaisvelvollisuutenaan ilmoittaa pommilöydöstä ihan konkreettisena näyttönä viranomaisille.Näin hänen isänsä oli opettanut häntä  ja kunnioittamaan viranomaisia.Isähän oli kerran vienyt Kivennavan poliisit yhdestä perämetsästä löytämänsä pontikkatehtaan paikalle.
Hän työnsi selkä hiessä lastenvaunuja Satamakadun tasoristeyksen yli ja melkein selkä vaaterissa ylämäkeen rautatuesillankorvan kävely- ja pyörätien alkuun. Lastenvaunujen pinnapyörät nitisivät rasvan puutteesta ja jopa vipattivat sivulle ikään kuin puoli-irtoamaisillaan navoista pommin painosta. Vaunujen resoritkin olivat latistuneet painon alla.
Silti urheana ja pelkäämättä hän sisullaan sai vaunut lykättyä sillan toiseen päähän,josta kääntyi luiska vasemmalle alamaäkeen jokirannan ja toripuiston väliselle hiekkakäytävälle. Juuri aamulla harvavoitu hiekkakäytävä sai nyt syvät rattaanjäljet pommivaunuista,jolloin Ollikin joutui puolivälissä pysähtymään ja haukkomaan henkeään.
Hän sattumalta oli pysähtynyt lähelle puistonpenkkiä,missä kaksi kukkahattuista täti-ihmistä oli istumassa ja nauttimassa termospullosta kahvinkorviketta.
Toinen tädeistä oli ihastunut näystä,missä nuori poika työnsi lastenvaunuja ,lausumalla punatuilta ja pystykatkoviivaisilta huuliltaan..(Ollista tämän huulten valkoiset rypyt muistuttivat huulipunankatkoina Suomen Valtionrautateiden Etelä-Suomen rataverkoston rantarataa):
--Voi..herranlettas senttän..ompas nii sööttii ett isoveli tyänttä pikkuveljees- tai siskoos lastenkärryiss!
--Ei nykyjäs nää paljonka tollassii kunnon poikii äitins apurein ja lastenflikoin..!
--Mikäs on sun taaperon nimi siäll vaunuis?
Olli säikähti,että tätipari tulisi kurkkaamaan lastenvaunun repaleisesta plastiikki-ikkunasta pommivauvaa ja löpertelemään sille jotain aikuisten kakaroiden kieltä .
Muistessaan pommin olleen osoitetun Mannerheimille hän lausui sormillaan nenäänsä puristaen:
--Sen nimi on Manne...eli kastetodistukses Mauno...hyvää päivää teill rouvill..miull on kiire viedä Mauno nyt kotia..sillä taitaa olla kurat vaipas..
Olli läksi taakseen vilkaisematta työntämään lastenvaunuja kauppalantaloa ja poliisikonttoria päin soittolavan ohitse,kuullessaan toisen rouvan sanovan:
--Olipas varmaan iso poiklaps,kun lapsenrattaire pyäräkki upposiva santkäytäväll..
--Ei kait vain olnu syätetty mustanpörssin tarvikkeist..vai mitä Manta!
--Kaaras mul pikkasen korviket mukiin!

Olli oli lopulta pommivaunuillaan päässyt Raatimiehenkadulle kovassa hiessä ja aivan poliisikonttorin rappujen edessä yksi vaunujen pinnapyörä tipahti lappeelleen katukäytävälle,korin kallistuttua ahterista kuin uppoavassa onkipaatiissa. Olli nepitti kiireessä vaunujen plastiikkipäällisen auki,kippaamalla kuomun alas, ryhtyimällä nostamaan polvet koukussa palopommia propellihännästä katukäytävälle.
Hän sai jalat harallaan sen kannettua ensiksi sylissään poliisikonttorin ylärappuselle.Hänen onnekseen kamarin pääovi haukkoi henkeään sepposen selällään kesähelteen takia. Kamarin kahdeksan puuaskelman hän  suoritti pommi sylissään ylös päivystyshuoneen puulattialle kovalla ponnistuksella.
Päivystystiskin edessä hän kysyi korkean kateederimaisen puupöntön takana istuvalta ylikonstaapeli Kaljuselta vienolla äänellä..melkein piipittämällä ponnisteluistaan:
--Herra polliisimestar...mihinkäs mie voisin laskee alas tämän löytämäni ryssien pommin..tuonnekko nurkkaan spittuunin viereen?
Ylikonstaapeli Kaljunen kurkisti kunnallislehden takaa Ollia alaspäin kateederin takaa sanomalla välinpitämättömästi virkabaritoonillaan:
--Löytötavarat voisi toimittaa kamarin B-rapun löytötavaratoimistoon..
Sitten ylikonstaapelin puolikuun mallisten lukukakkuloiden pienentämät silmät lukkiutuivat Ollin sylissä roikottamaan palopommiin...ja painoi kämmenellään pöydän hälytysnappulasta.
Kamarilla yhtäkkiä syntyi säpinää,ovien paukkuessa,nahkasaappaiden korkojen kopinaa ja komentohuutoja,Ollin peräytyessä pommi sylissään  messinkisen spittuunin viereen,mihin hän laski hädissään löytöpomminsa seisomaan pyrstölleen. Pelästyksissään hän juoksi pakoon poliisikamarin portaita alas Raatimiehenkadulle,lisäämällä solkikenkiinsä vauhtia Ison Pitkäkadun Huberin putkiliikkeen kulmasta.
Joen toiselta puolelta hän kuuli paloaseman sireenin huutoa ,vapaapalokunnan Hudson Super Sixi-tikasauton ajaessa tummavormupukuisten ja spitzhübelkypäräisten palomiesten täyttämänä sillalle kellot kilkuttaen.
Hengästyneenä Paajasten portille saavuttuaan häntä vastassa seisoi nimismies nojaamassa mustan Nash Lafayette-poliisiauton etulokasuojaan.Auton kuljettajana sisällä oli ylikonstaapeli Kaljunen.
Salli-tätikin seisoi portilla kädet puuskassa ,kasvot tulipunaisina.
Nimismies ryhtyi puhuttelemaan Ollia tiukkaan sävyyn pommin tuomisesta lapsellisena tekona poliisikonttorille,vaikka lopulta kertoi suojeluskunnan pommieksperttien todenneen sen suutariksi.
Nimismies viittasi Ollin tekoa jopa psykologian apinatesteihin leikillisesti,missä simpanssit yrittivät katosta langan päästä roikkuvaa banaania kurkottaa käsiinsä,kasaamalla huolettomasti päällekkäin huonekaluja,jotka sortuivat alta.
Lyhyesti sanoen Ollin tekosta johti postiivinen motiivi,josta puuttui todellinen järkevyys.
Rouva Paajaselle Ollin teko oli viimeinen katkera pisara maljassa sananmukaisesti räjähtämällä portilla,sylkemällä suustaan kaikki osaamansa tulenkippuraiset sielunvihollisen nimet kahdella kotimaisella kielellä ja jopa ensimmäisellä vieraalla eli venäjänkielellä.
Nimismies ja ylikonstaapeli yrittivät kaksistaan rauhoitella Salli-tätiä,lupaamalla,ettei asiasta tulisi mitään syytettä...päinvastoin,Ollille tarjottaisiin kamarilta palkinnoksi vaikka juoksupojan paikkaa,koska pojalla oli pikaiset jalat..
Nimismies vielä autoon kiivetessään varoitteli rouva Paajasta koskemasta Olliin.

Kahden vuoden piinasta Salli-tädin komennuksessa Olli nyt tunsi nahoissaan tämän todellisen vihan puhjenneen verenpunaiseen kukkaansa.
Hänen hyvät tekonsakin katsottiin uppiniskaisuudeksi sekä kolttosiksi.
Hänen viinapullonkeruunsakin johtui yrittämisenhalusta sekä taskurahan ansaitsemisesta sekä säästämisestä polkupyörän ostoon Vaasan Pyörästä,missä sota-aikana kasattiin vanhoista osista puoliksi vanhoja pyöriä
Rangaistuksekseen hänelle langetettiin kotona työtä vuorotta koko kesälomaksi,kuten polttopuiden hakkuuta,puutarhan perkausta,piharakennuksen maalausta punamullalla ja jopa ulkohuussin makin tyhjennystä haisevaksi ihmislietekasaksi,jonka kauppalan ruumantyhjentäjä Paska Paavo kävi lapioimassa sekä talikoimassa Polle-hevosensa lantakärryille.
Iltaisin hän laihan ehtoollisen jälkeen kiipesi rättiväsyneenä vinttikamariinsa,nukahtamalla vatsan kurninnassa päiväpeittoviltille riisuutumatta.
Lisärangaistukseksi Salli-täti pisti pojan katumaan tekojaan joka sunnuntaina ja kuuntelemaan kirkkoherra Grafbäckin kuivia saarnoja seurakunnan kivikirkossa.Sen perästä hän joutui kävelemään alas kauppalan pikkukirkon pyhäkouluun tenttaamaan katekismusta,jonka hän oli jo oppinut ulkoa Kivennavalla  5-vuotiaana..
Kerran pääkirkon jumalanpalveluksessa kolehdin keruun jälkeen eräs samassa penkissä istuva seurakuntalaisvanhapiika oli mennyt kuiskaamaan suntio Klenbergin korvaan,että Olli oli ottanut kolehtihaavista viisipennisen .Hänet oltiin marssitettu kuin vankina sakarstiin ja kirkkoherrakin oli tukistanut hänen otsatukkaansa luisen kylmillä sormillaan.
Minkä seurakuntalaisvanhapiika oli vain nähnyt virsikirjansa takaa oli se,että Olli oli ottanut tuulipuseronsa taskusta villasukan,missä hän piti pennisäästöjään ja peukalon sekä etusormena välissä pistänyt viisipennisen suntion kolehtihaaviin.Likinäköinen suntiokaan ei ollut havainnut mitään rikosta tapahtuneen,mutta vanhapiika ja tunnettu kauppalan tekouskovainen rolliakka oli nähnyt teon kuin jonain Tähtikino-elokuvateatterin selluloidifilmin takakelauksena.
Hän oli joutunut häpeälliseen ruumiintarkastukseen.kirkkoherran luisten sormien ladatessa luunappeja pojan otsaluuhun ,Grafbäckin haukkuessa häntä ryssänmaalta saapuneeksi ortodoksiseksi Lutterin kirkonryöstäjäksi.
Olli oli joutunut luovuttamaan rangaistuksena villasukkasäästönsä lunnaina teostaan sinä sunnuntaina merimieslähetykselle.
Hän oli sakarstista poistuessaan vielä katsonut taakseen,miten suntio ja kirkkoherra olivat laskeneet sakarstin vihersarkaisen pöydän päällä saalistaan,lausumalla Raamatun tunnetun lauseen väännöksen "Iloista antajaa kirkkoherrakin rakastaa!"

Talvinen kuva 1937 Lincoln Zephyr V12 Coupesta
Juhart 2001

NYT NAPPAA..DET NAPPAR NYTT!
-------------------------------------------
Sotavuoden 1943 kevättalvella hankien kilotessa auringonpaisteessa ja lumihankien sulaessa tappiskoulun pojat koulun päädyssä käristelivät suurennuslaseilla vanhoja mustavalkonegatiiveja,selluloidin palaessa reunoista pojansormissa olemattomiin.
Olli ei ollut liittynyt pyromaaniporukkaan,koska jo kotonaan Kivennavalla isä oli teroittanut paloturvallisuudesta,että tuli oli aina hyvä renki,mutta huono isäntä.Kotona tulitikutkin pidettiin punteissa lukkojen takana.
Tappiskoulun pojat heittivät käriseviä negatiivinpaloja naurun rämäkässä hangelle,Ollin käydessä palomiehenä mononsa kannalla polkemassa ne lumeen. Osa käryävistä negatiiveistä lensi poikien näpeistä ulkoroskakoriin,mihin koulun talonmies oli heittänyt luokista kerättyjä oppilaiden eväiden voipaperikääreitä.
Roskakorihan lemahti rasvaisista eväspapereista ilmituleen,poikien kadotessa kulmalta sekunneissa näkymättömiin. Olli sai palon sammutettua hangesta lapasissaan kantamalla lumella.
Hän kyllä sai ilkiteostaan johtajaopettajattarelta jälki-istuntoa ja taasen sijaismarttyyrinä kärsi muiden pahanteoista.

Lumella tuli olemaan Ollille pääosa eräässä tapauksessa,missä kauppalan kadunrakennusviraston lumikolakoplalla,palokunnalla sekä aurausautokalustolla tuli olemaan suuri savotta edessään.
Hän oli vinttikamarista löytänyt Anselmi-sedän  vanhan työkaluarkun,mistä löytyi jopa tämän kalastusvälineitä vieheineen. Setä oli saunailtoina kertonut urheilukalastusharrastuksestaan ja lohionginnastaan.Arkusta löytyi komea avokelainen lohivirveli,jolla kalamiehen liioitteluilla oltiin nostettu satoja kiloja ja metrejä taimenia.
Salli-täti oli yrittänyt kaupata kalavehkeitä sedän kuoltua monelle harrastajakalastajalle,mutta suurin osa narraajista olivat,uistin-,pitkäsiima-,verkko- sekä rysämiehiä.

Anselmi-sedän kalastusvehkeet siten jäivät arkkuun ja unholaan,kunnes Olli löysi ne viehelaatikkoineen ja pitkävartisin kahluusaappain.V.1943 Pyhäinmiestenpäivänä tädin mentyä sytyttämään  kynttilöitä paakirkon hautausmaalle Anselmi-vainaan haudalle,Olli oli vintillä koonnut vavan keloineen ja pistänyt kumisen harjoitteluvieheen perukkeeseen kiinni.Viehe oli melko painava kumikartio,jolla olli ensiksi harjoitteli heittoa nollakelisää piharakennuksen lautaseinää  ja sen vierellä seisovaa vanerista lumikolaa vasten.
Siiten hän siirtyi talon portille,mistä olisi makean pitkä matka heittää virveliä aution kadun yli vastapuolen kolmikerroksisen kivitalon seinää vasten.Kivitalon talonmies oli katukäytävällä pistämässä Fennia.pöllitupakkaa holkkiin kaytukäytävän lumenkolauksen kälkeen ja pyyhki kädellään hikeä otsaltaan tukkilaispusakan hihansyrjällä,kun kuminen harjoitusviehe kolahti hangessa törröttävän lumikelan pohjaan.
Talonmies kirosi äänekkäästi:
--Mitä Perkkelet!!? Kun Olli kuuli kivitalon peltikaton kuminaa ja lumen suhinaa,jolloin ikään kuin domino-
ilmiössä lumikatenauhat järjestelmällisesti alkoivat liukumaan alas katukäytävälle.
Yhtäkkiä talonmiestä ei näkynyt mistään eikä talon edessä seisonutta maruuninpunaista johtaja Kinnarin Lincoln Zephyriäkään lumimassan alta.
Olli sai jalat alleen.talonmiehen kaivettua itsensä lumiukkona kinoksesta,perkeleiden ja jumalautojen kaikuessa talon porttikongista ja kiviseiniltä ,muutamasta avoimesta ikkunasta kuuluneen radion jumalanpalveluksen ehtoollisvirren päätteeksi.
Koko kivitalon mittainen kadunpätkä oli umpitukossa peltikatolta valuneen suojalumen liu'uttua alas.Johtaja Kinnarin Zephyristkään ei näkynyt muuta,kuin tuulilasin krominen yläpoka,mikä kiilteli kirkkaana keskipäivän auringossa.
Salli-täti tullessaan pyörällä hautausmaalta kotiin,oli joutunut taluttamaan fillariaan risteyksestä vastapuolen liukasta katukäytävää pitkin kadun ollessa tukossa korkeasta lumivallista.
Kauppalan puhtaanapitolaitoksen vanhan Commer-kuorma-auton keulalle asennettu isosiipinen ja keltaiseksi maalattu lumiaura oli aukaisemassa katua kuin valtamerihöyryn keula vaahtopäistä aallokkoa.Kauppalan lumikola-ja lumilapiokopla oli kaivamassa ,kylläkin verkkaasti, sunnuntain ylityötuntikorvausten takia pitkin tupakkapaussein Kinnarin Zephyriä kinoksesta.Vapaapalokunnan vanha Hudson Super Six-tikasauto oli saapunut kellot kilkutellen paikalle, ja puolisentusinaa palomiestä paloletkun varressa oli pruuttaamassa vettä lumen sulattamiseksi auton päältä.
Veden pruuttaaminen alkoi kylläkin tuottamaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä sinitaivaan iskettyä pilveen ja tuulenpuuskien viilentäessä ilmaa nollagraadin alapuolelle. Vasta illalla kello kuuden maissa katu oli avoinna.Zephyrin kiiltäessä puolen sentin paksuisessa jääkristallikuoressa.

Olli oli joutunut tekosestaan poliisikonttorille kuulusteluun nimismiehen virkahuoneeseen.Kivitalon talkkari oli syyttänyt häntä pamauksesta,jolloin lumet olivat alakaneet liuka katolta alas kadulle
Hän pelkäsi joutuvansa rikosrekisteriin ja antamaan sormenjälkensä,Hänen nimismiepiirin ainoalla Kodak Brownie-laatikkokameralla otettava kolmiosainen potrettikuvasarja sivuilta ja edestä sekä rinnuksille nuppineuloilla pistetyn numerolapun kanssa jäisi ikuisiksi ajoiksi hänelle kiviriipaksi kaulaan.

Nimismies kuunteli Ollin version tapauksesta,alkamalla nauramaan niin,että univormun kullatut napit pomppivat mahan päällä.Nimismiehen mielestä talonmies ja taloyhtiö olivat syypäitä lumen tippumiseen,josta
tulisi sakot asianomaisille.Pahimmassa tapauksessa joku jalankulkija olisi voinut hautautua ja menettää henkensä lumiryöpyn alle.

Kotona Ollia kylläkin odotti Salli-tädin rangaistus,josta hänen tukanjuurensa ja pussihousujen persuukset vihloivat hellinä. Fyysinen kipu poistui parissa päivässä,mutta sydämen avohaava piteni pitenemistään.
Hänen mieleensä tuli käynti suojeluskunnan talolle Mannerheimin lastensuojeluliiton edustajan fru Eskolinin puheille,jos vaikka saisi siirron parempaan sijaiskotiin...


jatkuu..




sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Ollin oppi- ja nälkävuodet.

Olli Kivennavalla



Koulussa luokanopettaja ja tukevavartaloinen sekä paksunilkkainen Kukkosen Vieno oli ihmetellyt Ollin suurta ruokahalua. Kauppalan keskuskeittiöstä tuotiin hevoskärryillä muutama tonkallinen ruokaa,enimmäkseen soppia maitotonkissa tappiskouluun.Luokanopettajat kauhoivat oppilaille tonkista kullekin kotoa tuomaansa emalikulhoon papusoppaa,lihasoppaa ja joskus siskonmakkarasoppaakin.
Kesäkeittoa,josta Olli piti valtavasti,ei koskaan tarjottu.
Kauppalassa vain talojen omissa puutarhoissa kesäisin kasvatettiin kukkakaalia,porkkanoita,perunoita ja herneitä omaan käyttöön.Torillakin kyllä myytiin vihanneksia.mutta ne menivät pikaisesti jo aamulla kauppalaisrouvien ostoskasseihin. Siskonmakkarasopasta hän ei kyllä pitänyt,ihmetellessään sopassa kelluvia vaaleita nakinpätkiä,mitkä maistuivat enemmän jauholle kuin lihalle.Siskonmakkarasopan nimikin jo kauhistutti,vaikka luokassa oli  oli tyttöenemmistö eikä yksikään niistä ollut hävinnyt kouluvuoden aikana Asemakadun päässä seisovan teurastamon ovista sisään makkara-aineiksi.
Sopan jakelussa Olli oli aina ensimmäisenä emalikuppikourassa jonossa ,opettajan kauhoessa tälle oikein tonkan pohjalta sattumia,pojan oikean käden tönöttäessä ojossa luokan järjestäjän Ylhäisten näkkileipätehtaan paperisäkistä kaivamaa vanikanplaa odotellessaan..Opettaja oli huomannut pojan laihtuneen pulskasta karjalaispojasta laihanruipeloksi evakkopojaksi. Kukkosen rouva ajatteli kutsua jonain päivänä rouva Salli Paajasen puhutteluun,mikä aina lykkääntyi eteenpäin sotapäivien lisääntyessä lisääntyvällä pulalla.

Totuus Ollin laihtumisesta piili Salli-tädin muuttumisesta Anselmi-sedän kuolema jälkeen kitupiikiksi,joka kirjevaa'alla punnitsi Ollin päivittäisen ruokadieetin kaloreineen.Tädillä oli keittönkaapissa paksu leikekirja,mihin tämä oli leikannut ja liimannut vanhoista Kotiliesilehdistä pula-ajan ruokareseptejä..Täti oli myös harras Tahko-Pihkalan ihailija ,joka kovalla työllä ja oikeilla juuresresepteillä kasvattaisi evakkopojasta sitkeän maanpuolustajan. Talon puutarhasta kesällä löytyi lanttua ja hevosretiisejä yllin kyllin monen ruokalajin lisukkeeksi jakkupottujen lisäkkeeksi.Porkkanaraastettakin oli aina jokaisessa kesäsalaatissa niin paljon,että Olli uskoi muuttuvansa kasvoistaan oranssiseksi.
Ruokakommuutissa tädillä oli hyllykaupalla kuivattuja sieniä,kuivattua nokkosta,jopa kuivattuja voikukan juuria,joista  tämä prännärissä eli kahvipaahdinpannulla paahtoi liedellä ja myllytti ne polvien välissä veivattavalla kahvimyllyllä voikukanjuurikahviporoiksi. Täti vielä kehaisi voikukkajuurikahvin olleen parempaa kuin Ollin säännöstelykortilla ostetun osuuskaupan Paula-kahvin. Osuuskaupan Paulaa täti tarjosi vain paremmille vieraille,joita hyvin harvoin saapui kylään.
Ollille täti ei tarjonnut voikukanjuurikahvia,mutta koivunlehtiteetä,missä myös makupaloina lehtikirvat uiskentelivat  laihan vaaleanvihreässä teevedessä.
Kommuutista löytyi monta lasipurkillista Ahti-sillin lientä,jota täti tarjosi Ollille kuorittujen jakkuperunoiden kanssa. Olli sai töpätä perunanlohkoja sillinsuolaveteen mahan kurniessa.
Joskus sunnuntaisin täti tarjosi hänelle lihapullia,joita tämä oli jatkanut enemmän sekajauhoilla ja nokkosenlehdillä sekä kuivatuilla lehmäntatin hatunpalasilla.
Salli-tädin piharakennuksen perunalaarin rupisinkin jakkuperuna meni Ollin suuhun Ahti-sillin liemessä.
Ollista Salli-täti oli elänyt jo kansalaissodasta asti jatkuvaa pula-aikaa sydämessään,vaikka hyvinkin olisi varojen puolesta voinut passata itseään paremmilla aineksilla.
Täti oli myös alkanut haalimaan itselleen Ollin säännöstelykorteilla sokeria,kahvia ja meijerivoita kylmäkommuutin ylähyllyille ja aina kommuutista lähtiessään pannut oven reikeliin ja avaimen neppikukkaroonsa,mikä kulki tämän pompantaskussa aina töihin tai kauppalan keskustaan asioille..

Anselmin vielä eläessä heidän ainoa lapsensa ja poikansa,joka oltiin ristitty Anttoniksi,kävi vielä Turusta kuukauden viimeisenä  viikonloppuna junalla tai bussilla kotona.Antton oli nimitetty Turun Linnankadulla sijaitsevan armeijan esikunnan yhdeksi sotilasvirkamieheksi,ollessaan koulutuksella juristi.Antton hoiti armeijan varusmiesten siviili-ja sotalakirikosasioita.
Anselmi ja Salli olivat säästäneet pojan koulutukseen pienistä palkoistaan,vaikka hartioilla painoi raskas talolaina.
Pienessä punssissa saapuessaan kotiin Anttonilla oli salkussaan tuliaisina mustan pörssin porsaankyljyksiä tai läskipaketteja,joista Salli loihti olohuoneen katettuun pöytään makoisia menyitä.
Olli sai kaivella keittiön pöydän ääressä paistetuista porsaanluiden tähteistä viimeiset lihanrippeet poskihampaillaan taikka koviksi paistetut siannahkalohkot läskeineen ja karvoineen.
Kerran Antton oli tuonut mukanaan Turusta siannahkasalkussaan mukanaan fasaanin,jonka kuolintavasta tämä vaikeni. Ehkä joku kapiainen esikunnasta oli joko ampunut sen tai sitten ajanut sen yli vahingossa autollaan.
Kauppalan eteläpuolella sijaitsevan aateliskartanon mailla fasaaneja näkyi melko runsaasti vapaana.
Niitä ei saanut ampua sakon uhalla,kun kartanon kreiviomistaja itse harvensi pulskaa lintukantaansa haulikollaan omiin kalaaseihinsa.

Salli-täti oli käskenyt Anselmia kynimään fasaanin saunan portailla.Hän oli ottanut Ollin mukaan oppipojaksi linnun kynimiseen. Olli muisti oman Ossian-isänsä omistaneen lintukiväärin,jolla hän toi metsästä ja pelloilta pyitä ja muita luonnon kanalintuja ruokalistan jatkeeksi.Niiden kynimiseen ei tarvittu paljon aikaa,mutta Anselmin käsissä pullean fasaanin kynimiseen meni ainakin tunti. Anselmi-setä antoi ollille komean ja värikkään sulankin evakkopojalle lahjaksi,josta Olli kynäveitsellään vuoli vinttikamarin pöydän ääressä sulan päästä viiston sulkamustekynän .
Illalla Paajaset juhlivat salin pöydän ääressä uunissa tehtyä fasaanipaistia,skoolatessaan pieniä kippurahäntäpikareita,jolloin jopa Anselmikin yskänkohtauksien välistä päästi kurkustaan laulunluritusta,joka enemmänkin kuulosti kurlaukselta.
Ollille Salli-täti tarjosi keittiön vahakankaiselle pöydälle linnun rääppeet päineen.
Kalutun linnun rääppeiden näkeminen teki Ollin melkein sairaaksi,Paajasten olohuoneen puolella kipattua kurkkuihinsa Anttonin Turun tuliaispullosta leikattua konjakkia jälkiruokaryypyiksi..
Olli oli kantanut fasaanijätteet vadilla pihanperän tunkiolle.
Tunkiolla hän oli itku kurkussa mutissut,että talon kollikin olisi voinut näyttää peräreikäänsä moisille rääppeille.
Salli-täti oli tullut keittiöön salin puolelta hakemaan keittiön kaapista kolmea lasipikaria valkoviinin nauttimiseen ja tavannut verannan ovella Ollin tyhjä fasaanivati kädessään.
Siitäpä täti kirkastui kiljumaan:
--Mitässää kossi oles tehny fasaanil?
--Oleksää heittäny Luajan antaman ruuan kompostiin?
 Olli oli vastannut laupeana ja puolipeloissaan:
--Ei miust Luaja sitä fasaania ole antanut kellekään,vaan joku armeijan kapitulantti on sen sala-ampunna jonkun porhon mailt..
Salli-tädin ääni kimitti moisesta nokkavasta vastauksesta:
--Kuules kurreoravan poik...mää olen ottanu sunt meirän hotteisiin pelkäst säälist ja lähimmäiserakkaurest,kussun vanhempaski on kualnu nii raakisest..ja sää oles ylpeyrelläs ja kiittämättömäl käytökselläs häpäissy meirän syrämen pohjast lähteneen anteliaisuuren teollas!
--Rankasuks sää saas nyten painuu vinttikammariis katumaan ja funteeramaan tekojas..ja yhreks kouluviikoks mää en sull köksää mittä ruakaa..ja saas tulla toimee pelkäl kouluruual...
-Onks asja selvä?
--Ja painus mun silmist näkymättömiin!
Olli siltä seisomalta kiipesi portaita vinttikamariin,korvissa vielä soidessa leikatun konjakin räkäistämän emännän kiroilun keittiöstä.

Olli istui vinttikamarin hetekan päivähuovan päällä melkein itku kurkussa kohtalostaan.
Hän kuuli rappusista köhinttä ja aamutohveleiden hiljaisia painalluksia portaista.
Ovesta ilmestyi Anselmi-setä keppiinsä nojaten.
Setä tuli istumaan huovalle pojan viereen kaivaessaan pussihousun taskusta Ollille Fazerin sinisen suklaalevyn.
--Otassää nyt ainaski suklaat murheesess,ett se vihas ja surus laanttuu muutamal kraadil mittarissas!
Anselmi-setä lausui leikatun konjakin pehmentämällä äänellä.
--Tärilläs taittaa olla sellase naisten vaihrevuare päälläs,enkä määkään enää kallist korvian sen priiskumisell..
--Ja en määkään olsis syäny semmossii fasaaninpäit ja kalutui linnunluit,jotka eivä eres kelppa eläimill..
--Jos mul olsis valtta täs meirän huusholli akkavallas,niin mää antasin sull kaikkee parast,mut kun mää olen nyten sellanen soffal makkaava ja viruva sekä räkkää emaljfatiin sylkevä ihmisraakki, mull ei ol voimii jäljell taistella Salli vasten.
Hyvää yätä,Olli!
Anselmi sanoi,nousessaan vavisten kävelykepin varassa seisomaan,suunnistaessaan portaikkoon aamutohveleitaan raahaamalla.
Ovella hän kääntyi sanomaan:
--Sanos mummo,kun toinenki silmä tul sokeeks..

Anselmi aamupostin haussa
Juhart 2012.





Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Olli Paajasten huutolaispoikana.

Salli naapurin rouvan kanssa pyykkituvassa
Juhart 2012


Rouva Salli Paajanen oli laihahko, ja korkeaposkipäinen emäntä,jonka jokainen liike näytti konemaiselta nykimiseltä.
Keittiössä tämä papatti alinomaan Ollille paikallismurteella kuuppalieden edessä aamukaurapuuron keitossa,evakkopojan arvatessa pienen osan rantakauppalan pätkäkielestä:
--Toi meirä Anselmi on yskiny olohuanee soffal jo pari vuat kalkkikeuhkojas pellol...
--On tää meikäläisen elo yht yht sairaire ja orpoje suajelust ja mää pani jopa hanttii sill Eskolinskalkii siäl Mannerheimi lastensuajeluliitos,ett me ei nii pal kyl tarvittais yht evakkopoikka riasaks,mut me oltti sellases pahas välis,et tarvittii lisäpennei taloure piros,kun ton Anselmin sairaseläkekki ol niin piän...
--Oikkeest me saattii niit ruakakuponkei yhrel  henkel lissää tähä ruakakuntaa.ett....
--Jaa..mää taisin unohtaa,ett mun piräsis viärä sunt ton ylös vinttikammariin,joka tulsis oleman sun huanes..
Otas toi paffiaskis fölisäs,nii kiivetää ton vintill!

Vinttikamari Ollista tuntui yhtä kylmältä kuin alakerran lasiverannan tuulikaappi. Pieni musta puukamina luovutti lämpöä kamarin ovenpuoleisessa nurkassa vain lattian kipinäpellille ja päätykamarin paperilla liistratut tuplaikkunatkin olivat umpijäässä,rouvan jäädessä ovelle antamaan sisäjärjestyssääntöjä kuin sattumakorpraali alokastuvalle:
--Tää on sitten sun lukaalis ja saas itte kanttaa liiterist omat uunipuus tän..yhre sylillise klapei yhreks yäks..ja sitten sun piräs kattoma,ettes pääst kaminaa harakoil eik häkkää sissään tai me kaikk kualla siihe hiipivään noutajaan.
--Arinahiile sun piräs kattoman,ettei sinist liäkki näjy,kussää panes pelli kiine!
--Ja lisäks....ruaka-ajat ovas sellaset,ett aamjane on kello kuurelt..päivällist mää en tarjoo,kussää saas ilmase ruuan alakoulust,min mää olen sut kirjottanu sissään Tehraskarun tappiskouluun...ja ehtoollinen tarjota koton arkpäivisin kello seittemält...kummää olen tulnu töist kottiin..
--Sisäklosettii sää et tarpeisis saa käyttää,vaan pihaperän ulkhuussii...klosetti on tarkotettu isäntväjel ja viaraill..muistas se!
--Nahkas ja pläsis sääs saas pestä saunan muuriparas,mihin mää olen tehny aamusin valkjan..ja illall mää käyn ruuvaamas sull ton kammarin kattolampun,ettei sähköö kuluis liikkaa turhas käytös....ja muuteskin sun piräs pittää filttii tos akkunas,kumme nouratetaan tarkast pimennysmääräyksii mahrollisen ilmapommituksen takii..
--Läksyjen lukemiseen sä saas käyttää talikynttilää...ja hiljasuus meirän taloures tulee kello yhreksät...
Olli nyökkäsi selostukselle ikään kuin ymmärtäneensä ,koskei halunnut rouvalta järjestyssääntöjen toistoa korkeafalsettisella kimityksellä.
Hän pisti pahvimatka-askinsa  hetekan päiväviltin päälle,rouvan kääntyessä ovelta varsista käännetyissä kumisaappaissa portaisiin.
Rappusissa rouva Paajanen molotti äkeissään:
--Pirkala kusse evakkopoik sekotti meirän rauhallisen elämän,mut valtijo saa makssa yhrest soran tuamast lisäsuust ainaski ruakakuponkein,ett saaraa ehkä muutama karvanen sianläskinpala papusoppaan...

Seuraavana aamuna rouva Paajanen kävi herättämässä Ollin puoli kuudelta aamiaiselle keittiöön,käskemällä poikaa peseytymään pihasaunassa.Ulkona oli täysi pimeys,missä tumma pilviverho melkein ulottui talojen tiilipiippujen hatuille asti.Hän oli sytyttänyt pukuhuoneessa talikynttilän ja kaatanut muuripadasta sinkkiämpäriin lämmintä vettä kasvojen pesuun.Saunan ainoana saippuana oli Mäntysuopa,jolla hän pesi kasvonsa.Olli pelkäsi veden tuhlauksesta rouva Paajasta,joka voisi sattumalta kurkata saunan ovelta,koska Mäntysuovan huuhteluun kasvoista ja kainaloista meni koko ämpärillinen...
Kerran kuukaudessa talvella rouva tulisi kaatamaan lämmintä vettä saunatralleilla seisovaan sinkittyyn kuhnepyttyyn ,jotta hän saisi pestä kuukauden liat nahastaan.Saunaa lämmitettin vain kerran joka toinen kuukausi,rouvan säästäessä polttopuita. Saunassa hän sai pestä Anselmin kanssa toistensa selät kauppalan Farmoksen saippuatehtaan hajusaippualla,vaikka Anselmi vinoili saippuan olleen tehdyn teurastamon eläinrasvasta.
Saunomisen jälkeen Olli sai istua keltaharmaatukkaisen ja luunlaihan Anselmin kanssa viileän saunakamarin puupenkin päälle levitetyillä mankelinkarkeilla pellavapyyhkeillä katsomassa kamarin ikkunasta kaihoisasti tummanpuhuvalle pakkastaivaalle ,missä paistoi kirkkaana sama Pohjantähti kuin heidän Kivennavan savusaunan yllä.Ollin Ossian-isä oli kertonut savusaunan ulkohirsineinän vastaisella penkillä kylvyn jälkeen,että kun oikein siristää simiään kesäkuulaassa,niin etelästä voisi vielä nähdä Leningradin amiraliteetin tornin kultaisen tähdenkin.

Anselmi-setä köhiessään keltaisia yskösklönttejä saunan ulko-oven raosta valkoiselle pihalumelle Klubipillitukan sinisessä savussa rauhoitteli Ollia Salli-tädin äkkipikaisuudesta:
--Älä sää ota kovin raskaast Salli-tärin pauhaamist..se on olnu meirän koko nelkytvuasisen avijoelämän aikan paljon kulmikkaampi ka äkkipikasempi..
--Me tairetaan olla nyt samas paatis,enkä määkään saa kulkkee meirän talon paraatioven kautta sissään ja jourun kiertämään takaverannan kautt,kun Salli pelkkää,ett mää tuan kummisaappaissan kauppalan kurakaruilt savitilsoi alkoovin matull.
--Sen takii mää jourun noil takarappujen eress olevill kuusenhakoil raapimaan saappaitan puhttaaks ja sit hissutella sisäl fillasukis kun joku hyyryläine,vakk mää olen piänel palkallan maksanu koko torpan meirän omaks...
--Ennen sähkötehtaan hitsarin paikkaa mää tein pitkän tinkin Förbyn kalkkitehttaal,mist mää sain nää kalkkikeuhkot,mitä mää nyt yritän räkii ulos hankell...
--Ei se Salli kerkii eikä kehtaa katella nyt mun sairaseläkkeel pipparomist villasukkasillan tuvan ja makuukammarin välill pulpettitehtaan ja parin ekstrahuushollin siivoojan päivisin.
--Mun keuhkosolun pian makkaava kaikki toll pakall...

Koulumatka
-------------

Aamiaispöydässä Ollin syötyä Elovena-kaurapuurolautasellisen ilman voisilmää,mihin hän oli tottunut Kivennavalla ja huuhdellessaan puuron vedellä laimennetulla maitolasillisella,hän seisoi asennossa keittiön ovella pompassaan.koivistolaiskarvahatussaan ja monoissaan valmiina ensimmäiselle koulumatkalleen.
Salli-täti kolisteli jo verannan rappusilla lakaisemassa yöllä laskeutunutta lunta luudalla nykivin ja robottimaisin elein.
Rapuilta kuului kimeä huuto:
--Alassää evakkopoik jo tulla pihall ja juosta mun perässän koulull--!
--Ei mull ole koko huament aikka ventata yht kurreoravaa tääll rappusill!


Olli seurasi tädin rivakoita askelia puolijuoksussa kauppalan pääkatua pitkin autiolle kauppatorille,josta he marssivat peräkkäin kauppalantalon ohi Tehdaskadulle. He ylittivät Helsingin radan tasokäytävän,muutaman töihin menevän pyöräilijän ohittaessa,jonkun pulpettitehtaalle polkevan jopa kilistellessä ohjaustangon kelloa Salli-tädille.
Kello oli varttia vaille seitsemän heidän saapuessa kaksikerroksisen alakoulun pihalle,missä ei näkynyt sieluakaan,koska koulun ovet avautuisivat kello yhdeksältä.
Salli-täti puhalsi jääkylmään pakkasilmaan napakat sanansa:
--Sää saas ventata koulun ovien aukeemiseen saakka toll pihal ja mää olen jo valmiiks puhunu johtajaopettajattarel,joka ohjaa sunt oikkeesee luakkaan..
--Kyl ne opettajat pitävä yhren karjalaispojan ortinkis ja herran nuhtees,kuten muukkin kauppalan kakarat..
--Mull on nys kiirus suariuttu pulpettitehtaal leimaama kellokorttin.
--Kaissä ossaas jo paseerata takas meirän osotteeseen..ja kummää tulen töist,mää orotan,ett sää oles luanu lumet meirän pihalt ja poluilt..
--Santtaa sää voisis ripotella pihapoluill meirä liiterin nurkal seisovast säkist kuuppalapioll...
Olli seurasi katseellaan Salli-tädin viimekiriä pulpettitehtaalle,joka sijaitsi Tehdaskadun vastapuolella parin sadan metrin päässä.
Täti kiristi vauhtiaan,ohittamalla muutaman potkukelkkailijankin,häviämällä rivakoin kädenheilautuksin nopeasti pimeään ikään kuin käsillään halkaisemalla pakkasilmaa edestään.
Seistessään varttitunnin yksinään koulun pihalla,hän kuuli tehtaan pillien vihellykset työpäivän alkamiseksi.

Olli ja Tatraplan
Juhart 2009

30.6.1960 kello 12 keskipäivällä
--------------------------------------
Olli heräsi Tatraplan-autonsa ratin takaa tehtaan pillin vihellykseen.Hän oli tehtaan lounaan jälkeen mennyt ottamaan ruokatirsat tehtaan eteen rautukoivujen väliin paikoittamaansa autoonsa. Tenkasen Penan toinen tsekkiläisvalmisteinen lahna-Skoda seisoi hänen autonsa takana.
Pena taas vietti ruokatirsansa joenpenkalla paita edestä auki,ottamassa suulista possunpunaiseen ihoonsa.
Kauempaa tasoristeystä hän oli näkevinään silmissään sähkötehtaan ikkunoista vilkkuvia hitsausvälädyksiä,kuten pikkupoikana sota-aikana koulumatkallaan Tehdaskadun tappiskouluun.
Anselmi-setä ,entinen sähkötehtaan hitsari oli kuollut keuhkosyöpään vuoden 1941 maaliskuussa,jolloin evakkopojan elämä Salli-tädin komennuksessa kolmantena sotavuotena tulisi olemaan jatkuvaa sanasotaa ja alituista taksvärkkiä.
Tehtaan portilla hän vilkaisi taakseen kauempana kadun vastapuolella sijaitsevaan tappiskouluunsa päin,minkä piha oli autiona kesälomien takia.Muutama tuore äiti oli jalkakäytävällä työntämässä lastenvaunuja lastenneuvolaan päin.Kauppalassa tai juuri kastetussa kaupungissa oli toinen suurempi synnytysbuumi sitten sodan jälkeen.
Olli oli aloittanut Kivennavalla alakoulun I luokan 6-vuotiaana v.1939 syyskuussa.
Pojasta oli tullut vanhempiensa ylpeyden aihe,Ollin opittua lukemaan jo 5-vuotiaana Hevosmiehen almanakasta.Hän jopa luki jouluaattona suoraan takertelematta kuusen ääressä Luukkaan jouluevankeliumin.."Ja tapahtui niinä päivinä keisari Augustuksen aikana ja Herodeksen ollessa Juudean kuvernöörinä--".
Aloitellessaan Tehdaskadun alakoulun käyntinsä evakkokauppalassa hän oli kuullut keskustan yhteiskoulun tuhoutumisesta palopommista.Koulun pihalla pojat olivat kertoneet,ettei onneksi koulussa ollut pommin pudotessa oppilaita.
Häntä kyllä kiusattiin Karjalan miukumaukumurteesta ja siitä,että miten joku karjalainen evakkopoika oli päätynyt lounaissuomalaiseen kouluun,missä puhuttiin varsinaissuomea..sitä oikeata suomea.
Olli oli vastannut takaisin,ettei kauppalan murre ollut mitään suomea.vaan jotain puoliksi sveeariikin ja puoleksi suomen sekoitusta,missä puolet sanoista nielaistiin kurkusta alas omituisena pätkäkielenä.
Ja toiseksi..hän ei tänne vapaaehtoisena tullut,vaan ryssien tykinammus hänet tänne heitti Viipurin tieltä
--Mie istuin meijän muuttokuorma-auton laval kun tykinranaatin iskust lensin riihen kulman hankeen ja Marskin lastensuojelijat lähetti miut junal tänne.
--Mie haavotuin kätteen ja ohtaan siinä ilmalennos ja miut hoijettiin Lappeenranna Tilkas..
--Isä,äiti ja Orvokki-siskon on hauvattu Imatran hautuumaalle pelkin atomein arkuis...
Olli oli jopa näyttänyt koivistolaiskarvalakin alta otsassaan tukanrajassa punottaavaa arpipalkoa,jolloin poikien naamat kalpenivat. Lisäksi hän oli näyttänyt lapasen alta oikean ranteensa kellastunutta ihoa,mikä oli kipsin poistamisen perästä alkanut kutittamaan laamapaidan hihan alta.
Alakoulun pojat olivat siitä lähtien vakavina kunnioittaneet Ollia haavoittuneena sotilaspoikana,
Ollin kertoessa vilkkaalla mielikuvituksellaan olleen  jopa sotilaspoikaunivormussa ja Suomen pienoislippu kädessään tervehtimässä Marskia Kivennavan tiellä,kun marsalkan Chrysler Imperial oli vajonnut ojaan ylämäessä pehmeältä penkereeltä.

Marsalkka ja sotilapoika
Juhart 2005
Olli oli kyllä diplomaattisesti kierrellyt poikien muista kysymyksiä rintamalta.
Ossian-isänsä kuolemasta evakkokuorma-auton kopissa tykinkranaatista hän oli vaiennut totuutta vältellen ja joillekin alakoulukavereille hän oli kertonut salaisuutena,että hänen isänsä matruusi ja kansimies Ossian Orava oli hukkunut Itämereen sukellusvene Vesikon tähystystornista,kun yllättäen sukellusvene oli kuten sukellusveneet tekevät,alkoi sukeltamaan hälytyksessä. Sisäänmenoventtiili oltiin ruuvattu kiinni sisältä,edes kapteenin muistamatta,että matruusi Orava oli jäänyt tähystystorniin kiikareineen.
Eräs luokkakaveri ja Horninkadun hedelmäkaupan omistajan poika Hurstin Hannes oli kyllä inttänyt vastaan.ettei sukelluseveneissä ole mitään kansimiehiä,jolloin Olli oli vastannut,että tähystäjät kyllä voidaan laskea kansimiehiksi ainakin ennen sukellusta..
--Eihän kukaan hullu umpisukkelossa seisoisi kannella!

jatkuu..

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Rammat pääsee ekana taivaaseen ja puoleen lipunhintaan leffaan.3.



Raine liftarina
Juhart 2010


jatkoa...

Raine iski hampaansa kerrosvoileipään,syömällä sen hartaasti loppuun asti. Sitten hän otti Oskun näpeistä piripintaisen maitolasin,pitämällä sitä kaksin käsin pikkulapsen lailla ja kaatoi sen hengittämätttä kurkkunsa.
Rainen suuta ympäröi maitorinki.
Raine ojensi lasin takaisin Oskulle sanomalla samaan henkeen:
--Kyyppari...menes hakeen mulle yks appelssiini!

Osku kävi hakemassa keittiöstä appelsiinin,jonka Raine kuori sormillaan,jättämällä kuoret vuoteelle.
Hän söi hitaasti sylkemällä siemenet Oskun jalkoihin ja syötyään pyyhki sormensa Oskun lakanaan,jäämällä tuijottamaan poikaa arvioivalla katseella.
Raine laukaisi käheästi pieni mielihyvä äänenpainossa:
--Sää siis oles Sen poika ja sull on ihka samanlainen typerä pärstäkin.
--Se ei eres tunnista vasent henduus oikeesta...
Osku katsoi suorana seisten seinään päin ikään kuin ei olisi kuullut mitään.
Raine jatkoi:
--Se vain pälpättää tuntitolkul eik oikeestaan sano mitään!
Oskun ylähuuli nousi karvan verran,muttei sanonut mitään.
Raine  lausahti:
--Pelkkää mahakaasuu vaan eik muuta...
Oskun kasvot alkoivat näyttää kiusaantuneilta Rainen kommenteista astumalla askeleen taaksepäin ja mutisemamalla:
--Iskä must on reilu.kun se jelppii ihmisii..
Raine huudahti:
--No tulihan se siält...reilu...emmää välitä onks se reilu tai ei,mutt se ei ainaskaan ain ole oikees!
Osku jäi seisomaan ällistyneenä.


Keittiön ulko-ovi aukesi ja sulkeutui paukahtamalla,kun joku astui sisään.
Raine kysäisi:
--Onks se Hän?
Osku vastasi:
--Ei kun meirän kotiapulainen,joka ain tulee ehtoopäiväll...
Raine nilkutti ensiksi halliin ja sitten keittiöön,jäämällä seisomaan keittiön ovelle,kun Osku seurasi perässä.
Maalaistytön näköinen palmikkopää oli riisumassa tulipunaisen väristä sadetakkia.Tytön palmikot olivat elovehnän keltaiset ja huulet maalattu yhtä punaisiksi kuin sadetakki.Tytöllä oli paha skolioosi ja tämän pää keikkui hartioilla kuin Pisan torni vinossa.
Raine letkautti:
--No siinähän seisoo ite Viola-juustotyttö kallellaan...
Tyttö tuijotti täysin välinpitämättömänä Rainea ja Oskua,ikään kuin he olisivat voineet olla tomuhiukkasia keittiön pöydän alla.
Raine sanoi:
--Tuus poik näyttää.mitä muut teill on huushollis,kun yks typerä Punahilkka-piika.
Raine aukaisi hallista ensimmäisen oven,mistä avautui vaaleanpunaiseksi laatoitettu vessa-kylpyhuone.
--Vaaleenpunane paskapytty?
--Paskantaaks Se tohon?
Osku vastasi:
--Iskä sai sen työn pualest ilmatteks ja istuu joskus toll pytyll..
Raine letkautti:
--Sen pitäs tyhjentää pääkoppaski paskat siihen..
Kylpyhuoneen viereisen huoneen ovi oli raollaan.Se oli Seppälän makuuhuone,missä hän oli nukkunut vaimonsa kuoleman jälkeen.Askeettisen näköinen ja maalista kolhiintunut hetekka seisoi keskellä linoleumilattiaa.Pinkka paikallisen jalkapallokerhon junioriliigan pelipaitoja oli kasattuna yhteen nurkaan. Sivuseinää vastaan seisovan klaffipiirongin kannen päällä oli sekaisia paperipinkkoja.
Seppälän piippuja oli siellä täällä piirongin päällä hajasijoitettuina.
Raine seisoessaan ovella haisteli ilmaa ja nenäänsä nyrpistämällä lausui:
--Tairan arvata kenen?
Seuraava huoneen ovi oli kiinni,mutta Raine kävi avaamassa sen uhallakin,panemalla sateen nuoleman päänsä pimeyteen.Huoneen sälekaihtimet olivat vedettynä alas ja ilmassa leijui mieto hajuveden tuoksu.
Huonetta hallitsi valtava antiikkinen tolppavuode sekä kolossimainen vaatepiironki,minkä päällä suuri ovaalin muotoinen peili kiilteli hämärässäkin. Raine napsautti oven vierestä valokatkaisimesta kattovalon päälle astumalla huoneen poikki peilin ääreen.
Hopeavartinen hiusharja oli pitsikankaan päällä.
Raine alkoi harjaamaan sateen pieksemää kuontaloaan sillä.
Hän kampasi sillä otsatukkansa suoraan otsan päälle ja sitten kiepsautti sen sivulle Hitler-kampaukseksi.
Osku huusi:
--Pane se harja heti takasin piirongin pääll!
Osku seisoi ovella täysin hengittämättä,ikään kuin jotain pyhättöä oltiin häpäisemässä.
Raine pisti harjan takaisin piirongin päälle annettuaan sillä vielä kerran sivauksen ohimolleen.
Osku kuiskasi:
--Äitee on kuolnu...
Raine vastasi:
--Emmää pelkää kuolneit enkä kuolneire tavaroit..
Sitten hän avasi ylimmäisen vetolaatikon,pistämällä kätensä sen sisään.
Osku hädissään huusi  melkein tukahtuneella äänellä:
--Ota heti paksut likaset näppis pois mun äiteen alusvaatteist!
Raine mutisi vastaan:
--Pirä sitten paitas päälläs,kullanmuru!
Raine oli vetänyt laatikosta ulos rypistyneen kirkuvan punaisen ja valkopalloisen puseron,tiputtamalla sen lattialle sormistaan. Sitten hän veti ulos kuin taikurin hatusta vihreän hiusliinan,heiluttamalla sitä päänsä yläpuolella,antamalla sen leijua lattialle.
Rainen sormet upposivat syvälle  vetolaatikkoon ja vetäisi ulos haalistuneen valanluukorsetin metallisista kiinnikkeistä.
Raine lausui:
--Tää taitaakin olla mutsis satula!
Raine nosteli sitä sormissaan tarkkaavaisena ja kiinnitti sen vyötärölleen,alkamalla hyppiä lattialla se päällään,metallisten hakojen vilkkuessa valossa.
Hän alkoi napsuttelemaan luisia sormiaan,heilutellessaan lantiotaan sivulle ja laulamalla:
--Shake,rattle and roll..shake rattle and roll....Bill Haley ja Comets!!
Rainen koreografia muuttui muutamalla kierroksella huoneen ympäri,polkiessaan tervettä jalkaansa lattialle ja heittämällä pinocchiomaisesti kompurajalkaansa ilmaan.
Hän tanssi makuuhuoneen ovesta ulos kauhistuneen Oskun ohi halliin ja sieltä keittiötä kohti...

jatkuu