Ei parta pahoille kasva,turpajouhet joutaville.Karva-asiaa.

Omakuva partaisena kesämökillä ca.1983

Ei parta pahoille kasva,turpajouhet joutaville
Kalevala

Spede Pasanen

Parta on aina ollut miesmuotia.
Joissain etelänmaissa monilla naisillakin kasvaa huuliparta.
Monessa kiertävässä sirkuksessa oli kassamagneettina ainakin yksi parrakas nainen.
Vielä 1950-luvulla parta ei ollut vielä kovassa miesmuodissa ja ainoastaan beatnikit sekä taiteilijat esiintyivät tavallisesta kansasta poikkeavuuttaan ja taiteellisuuttaan korostaen leuka-taikka kokoparrassa.Suomalainen kirjailija "Taata" Sillanpää tunnettiin valkoisesta kokoparrasta ja viihdetaiteilija Spede Pasanen jo radoajoilta ruskeasta leukaparrasta. Ei tarvinnnut mennä kuin muutama vuosikymmen taaksepäin,kun parta oli  jokaisen miehen statuksena ja parratonta eli "posliiniposkista" junttia katsottiin kieroon massasta poikkeavana hulluna.

1920-luku
Ukki Juho Lukkarinen
arkkumaakarina parrassaan

Isosisäni ja arkkumaakari Juho Lukkarinen pantiin maahan Iisalmessa v.1953 koko ikänsä pitämässään ja valkoiseksi muuttuneessa leukaparrassaan,minkä olin kuullut Riitta-lesken kertomana jopa karheudellaan kuluttaneen monen flanellipaidan kauluksen loimilangoiksi.
Parran pitäminen vaati omat niksinsä ja trimmauksensa ja ilmeisesti itse parturi-sana oli saanut nimensä juuri parranleikkauksesta. Ensimmäiset parturit parran- ja tukanleikkausten lisäksi suorittivat välskärin- eli tohtorintoimia ihmiskeholeikkauksin.

Nykyinen miesten sänkiparta taitaa olla viimeistä huutoa ja jonkalaisen näkemisestä minulle äkäiselle seniorille nousee käsivarsiini ihokarvat pystyyn.
Mitenkä ajamaton sänki liituraitaispukuisen könsikkään leuassa jossain Lontoon Business Districtillä assosioi menevän miehen imagon kanssa?
Minusta siloksi ajettu leuka ja hyvänhajuinen after shave yhdessä liituraidan kanssa antaa positiivisen kuvan itsestään huolehtivasta miehestä. Liituraita kylläkän ei ole mikään pakote,koska jopa farkkuihin pukeutunut ja leuasta ajeltu miehenkuva heijastaa itsestään huolehtivasta alfamiehestä..ilman Alfa Romeotakin..
En kyllä enää itse käytä liituraitaa. Se on mennyttä aikaa joltakin 80-luvulta,jolloin pidin itseäni nuorena miehenä jonkinlaisena menevänä managerina.
Mutta partani ajan jopa ennen lähimarkettiin menoani,vaimoni jopa kutsuessa minua kaikkein turhamaiseksi olioksi maan päällä.
Ja lisäksi,että minun pitää pukeutua kunnolla prässättyihin housuihin ja poksattuihin kenkiin vain markettiin mennäkseni.
Toiseksi.jos partaa pitäisi näyttää kanssaihmisille,miin sekin kunnolla trimmattuna seisoo oikein mainoksena itsestään huolehtivan luomakunnan kruunun leuassa.

Sulhanen itse viiksissä,leukaparrassa ja
ajanmukaisessa
tukkamuodissa ensimmäisissä
 omissa
vihkiäisissään 1974.
Isärovasti allekirjoittamassa
siviilivihkipapereita

Minulla on ollut leukaparta 70-luvulla ja kokoparta 80-luvulla sekä huuliparta eli viikset vuoden 1968 heinäkuusta,kun pääsin Russarön rannikkopatterilta siviiliin.Viiksikarvojani trimmailin vuoteen 2013 asti,kunnes kyllästyin lopulta tuijottamaan peilistä harmaantuneita ja itsepäisesti ylöstunkevia huulikarvojani.
Kokoparrastani pääsin eroon jo v.1987,tuoreen filippiinohoiturivaimoni kyllästyttyä sen kutittamiseen lakanoiden välistä.Sinä vuonna syntyikin perheeseen tyttölapsi ilman kutiamista.

1987 Omakuva viiksisenä toisen
rouvansa
vieressä
Riyadhissa

Tutustuin siten omaan uuteen itseeni,jonka nenän ja huulien väli näytti yhtä pitkältä kuin rupisammakolla,,mutta lopulta aloinkin ajan mittaan tottumaan uuteen ja siistimmän näköiseen itseeni.
Katsellessani omaa kuvaani vanhoista värifotoista 80-luvulta,olen kauhuissani,miten silloin olin voinut pitää itseäni komeana ja miehekkäänä kikkurapartani alta...jos 167-senttistä saniaisten tallaajaa voidaan kutsua komeaksi
Uskoin aikoinaan varmaankin entisen Russarön patterin sotilasmestari Sjöblomin neuvoon vääpelintoimistossa,että "kun kasvatat parransängen ja sillä rahnutellessa petikumppanisi poskea nänni suussa,niin p...u tulee kuin jyrä vastaan!"
Se oli kovaa ja puolirivoakin armeijan lähitaisteluopastusta itse sotilasmestarin suusta!
Olin silloin vapautettu seitsemän päivän yksinkertaisesta arestista Russarön sellistä päivystäjän toimien laiminlyömisestä ja samalla ylennetty alikersantiksi sekä kaikkien arestisellien vartiopäälliköksi...kun kuulema minulla oli kokemusta alalta.
Se ei ollutkaan rikosta eikä rangaistusta armeijan rikoslain mukaan,vaan puhdasta palkintoa.
Kuukauden päästä vartiopäällikön toimesta ylähuulessani kutitti  huuliparran sänki istuessani Hangon esikuntapatterin edessä alikersantti Wessmannin Simca Bealieun takapenkillä."Pöljän" takalasissa luki valkoisin lateksikirjaimin "TJ---Tänne jäätte"..300 päivää..Ohi on!
Siitä alkoi se 45-vuotinen siviiliparran pito!

Karvaiset Beatlesit
Abbey Road-albumin
kannessa

60-luvun loppupuoli oli tuonut tiettyjen pitkähiuksisten länsimaisten viihdemusiikkitaiteilijoiden esimerkillä myös karvaleukaisen muodin.Psykedeelistä musiikkioppia levittäneet Beatlesitkin olivat kasvattaneet kuontaloidensa alle pitkät kokoparrat, Bändi muistutti paljolti karvaista intialaista guruoppi-isäänsä taikoessaan itämaista sitravinkumusiikkia LSD-pierussa Sergeant Pepper's Lonely Heart's Club Band-albumiinsa. Abbey Road-albumin kannessa kitaraherrojen parrat näyttivät siistiytyneemmiltä.Bändillä meni silloin hyvin pienessä pilvessä silmäpupillien kiertäessä spiraaleina Andy Warholin POP-Art-kuvioina kuin Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan Kaa-käärmeellä..
Lucy in the Sky with Diamonds-biisikin viittasi epäsuorasti pilveen..
Whazzup...Man?

Peacock feathers
Juhart 2012

2000-luvun Lontoossa olen nähnyt paljon intialaisia sikh-turbaanipäisiä ja pitkäpartaisia kauppiaita,mutta suurimmalla osalla leukakarvat ollaan sidottu siistiksi oikean leukaverkon alle.

Minullekin kasvoi 70-luvun alussa leukaan puoliparta ja poskiin pitkät kiharaiset pulisongit.Hiuksenikin olivat peittäneet korvalehtien nipukat.
Liityttyäni persialaisiin maailmanparantajiin eräs helsinkiläinen puoliromaani uskontoverini Valtsu ja Espoon linjan bussikuski oli kysäissytkin minulta viekkaana:
--Minkä puolen Töölön mustalaisiaa sie oot,kunnei siulla oo korvarenkaita?
Parta- ja pitkähiusmuoti ei ainoastaan levinnyt nuorten miesten keskuudessa.
Vanhempi ja sodankäynyt ikäluokkakin alkoi kasvattaa huuliinsa muodinukaisia viiksiä sekä pitempää tukkaa.
Rintamalla moni vanhempi taistelija oli kasvattanut itselleen sotaparran joko pönkittämään taistelijanimagoaan tai nuoremmat ehkä korostamaan miehekkyyttään .
Isärovastinikaan ei ollut siitä poikkeuksena.kasvayettuaan taakse kammattua tukkaansa takaraivolleen oikeaksi sorsanpyrstöksi. Äitiruustinnan kehoituksista huolimatta aina ennen kerran viikossa niskaansa parturissa leikkauttanut hengenmies alkoi yhä harvemmin käydä tukanleikkuussa nykymuodin sanelemana.
Huulipartaa hän ei kylläkään kasvattanut,vaikka kesämökillä antoi harmaantuneen leukasänkinsä olla ajamattomana muutaman päivän,kun ei ollut siellä savonkielisesti "immeisten ilimoilla".Kesäparran kasvattaminen on aina ollut suurta muotia,kuten muunlainenkin miesten vapaaehtoinen kesälomilla "hunningolle" ajautuminen
Seurakunnan  muiden miestyöntekijöidenkin imago alkoi muuttua ajan hengessä.Seurakuntatalon talkkari ja partiolippukunnan merikillan päällikkö Toivosen Jorkkukin alkoi näyttää punalettisenä kreikkalaisen hittitaiteilijan Demis Roussosin kopiolta partoineen.Seurakunnan nuoriso-ohjaaja Tähkäpään Veikkoin kasvatti ylähuuleensa mustat mursuviikset,isärovastin näyttäessä takaapäin alttarilla ehtoolliskalkin järjestelyssä sorsanperätukassaan vanhemmalta tangolaulajalta.

Abdullah,taksikuski
Juhart 2005

Oma ID-kuvani Saudista 1980-1982

 V.1980 Saudi Arabiaan muutettuani kohtasin uuden partakulttuurin.
Ensimmäiset partaveikot tapasin jo Dhahranin lentokentälle saavuttuani etsiessäni oululaisarabialaisen työnantajani toimistorakennusta Al Khobarissa. Parrakas Aabrahamin näköinen taksikuskipappakaan ei löytänyt firman Al Jubail Streetin osoitetta dumppaamalla minut yhden korttelimoskeijan kulmalle pakaaseineni..
Eräs ohiajava Volgakeulaisen Toyota Cressidan ikkunasta kurkkaava pakistaanipoika vei minut Dhahranin Petroleum-yliopistolle,missä hänen velipoikansa ja Al Khobarin tunteva voisi jelpata osoitteen löydössä.Yliopiston ruokalassa tämän islamia opiskeleva käkkäräparta oli syömässä oikealla kädellä khebsaa sormin saframiriisilautaselta..samalla kaivellessaan vasemman käden sormilla tuolille vinkatun jalkansa varpaita.

Jemenibeduiini
Juhart 2012

En silloin tietänyt,että "petrooliyliopisto" oli keskittynyt vain imaamien koulutukseen,koska jokainen ruokalan huivipäinen ja pitkäpartainen opiskelija muistutti myöhemmin kuvista tunnistamaani Osama Binladenilta.
Al Jubail Streetiä imaamiylioppilas ei kuitenkaan löytänyt edes Al Khobarin kartalta vakuuttamalla minulle,että " Inshallah...Allah karim!" (Jos Luoja suo...hän auttaa!")
Firman toimiston löysin myöhemmin sattumalta pakistaanipojan tiputettua minut Al Kobarin keskustaan,raahattuani perässäni raskasta matkalaukkuani pimeillä kujilla ja sattumalta nähtyäni oululaisfirman viherkeltaisten neonvalokirjainten loistamassa tummaa Arabian taivasta vasten.

Kuningas Abdullah

Äskettäin edesmennyt komedianni Joan Rivers oli kerran laukaissut,ettei varmaankaan suoralta kädeltä klikkaisi enteristä sinistä ystäväpyyntöruutua nähtyään parrakkaan ja AK-47:ää kantavan jihadistin kuvan Pärstäkirjasta lähemmän tuttavuuden aloittamiseksi.
Arabilainen keskiverto-kaupunkibeduiini tunnetaan kokoparrasta ja Mutawwah-pappipoliisit leukaparroistaan. Arokuningaskunnan kuninkaallinen yläluokka taas keikarimaisesti leuhkii trimmatuilla viiksillä sekä lyhyellä "goatee-leukaparralla" (pukinparta).
Ilmeisesti itse kasvattamani kokoparta oli suoraa johdannaisuutta arabiherrojen kokopartamuodista.

2006.Toinen Lontoon
pommitus

Nykyisessä asuinpaikassani itä-Lontoossa päivittäin tulee vastaan kaduilla,busseissa ja junissa pitkäkolttuisia ja kikkurapartaisia nuoria miehiä,Jossain aivojeni takalokeroissa kytee usein kysymys,onko kyseessä vain viaton itämaisen teologian ylioppilas tai länsimaita kohtaan vihassa kasvanut jihadisti. Junassa tai bussissa istuessani  astun seuraavalla pysäkillä pois reppuselkäisen pitkäparran nähtyäni muistaessani keski-Lontoon  v.2006 maanalais- ja bussi-itsemurhapommitukset.
Onko kyseessä itsevarjelun liioittelua?
Kyseessä voisi olla täysin viatonkin ja parrakas opiskelija.
Samoin vaihdan Custom Housessa kadun toiselle puolelle,jos vastaani tulee tummaihoinen ja afrikkalaissyntyperäinen kaksikko.Muistan hyvin viime vuodelta,miten läheisessä Woolwich Arsenal- boroughssa samannäköinen jihadistikaksikko veitsellä lynkkasi, katkomalla kaulan brittiarmeijan rumpalipojalta Rigbyltä. (Ei sukua Beatlesien Eleanor Rigbylle)
Minulle kylläkin kävi toisin kotikadullani Coolfin Roadilla,missä kaksi paikallista valkoihoista 17-vuotiasta cockneypoikaa kaatoi minut maahan,kun käräytin ne ilotulituspommin räjäyttämisestä uuden Peugeotin keulan alla.
Huusivat vielä minulle maasa lojuvalle Suomen armeijan reservin alikersantille,että "You Fucking Russian Old and Fucking Bald Man...Go Fucking immediately back to your Fucking Home Country!"
En jäänyt korjaamaan kansalaisuuttani lisälyöntien ja lisäkiroilun estämiseksi.
Poikien finnileuoissa kasvaa törrötti muutama valkountuvainen karva.

Olen yhä miettimässä,kasvattaisinko vielä taatapäivinäni kokovalkoiset pulisongit ja nikotiinin kellastamat huuliviikset,kun parta ei pahoille kasva,,

Piipputaata
Juhart 2012

San Pablon fiestasta kotiin omin jaloin.Filippiiniläiskirjeet.

Jeepney-matka barriofiestaan
Juhart 2005

FILIPPIINILÄINEN FIESTA

San Pablon fiestasta  kotiin omin jaloin

Barrioelämää

Jussi katsoi Molave Avenuen talonsa verannalta kadun yli betonikantiselle koripallokentälle,jossa asuinalueen kadunlakaisiijat ripustelivat San Miguel-olutviirilankoja valotolppiin.

San Pablo-merkkistä olutta, ei saarilla oltu koskaan valmistettu ja espanjalaisten maahan tuoma San Miguel-merkki oli vallannut jokaisen pienenkin barriokylän pienet sari-sari-kauppojen hyllyt.

Molave Park Villagen pääkatu talon edessä kiilsi aamuauringossa hopeaisesta ja kultaisesta konfetista,kuin iso koristeltu joulukuusi kyljelleen kaatuneena pikkujoulujuhlien jälkeen.

Oltiin valmistautumassa Molave Park Villagen suojeluspyhimyksen San Pablon kunniaksi tarkoitettua fiestaa.

Mervillen Barangay@ oli lainannut monobloc-muovituoleja sekä -pöytiä kattamaan kokonaisen betonoidun koripallokentän. (@Barangay= paikallishallinnon nimitys,johtajanaan barangay-kapteeni).

Bayanihan-eli talkoomentaliteetti oli jo jäänyt kaupungissa taka-alalle asukkaitten kiireitten takia,mutta provinsseissa vielä valmistellaan fiestaan ihan talkoovoimin.

Huusholleja siivotaaan,lakanoita ja ikkunaverhoja pestään sekä vaihdetaan alinomaan sisääntunkevan pölyn harmaannettua vuoden aikana kotitekstiilit,äitien korjaillessa tyttöjen juhlamekkoja tai neuloessa lisäkiilaa isännän pitohousujen takamukseen,edellisen vuoden possunihran jäätyä sulamatta pois.

Vain parsinneulat kiiltelevät 20-wattisten loistelamppujen valossa.

Intohimoisen valmistelutyön kruunaisi ilonpito koristellulla koripallokentällä.

Joka vuosi petrataan juhlien komeudessa ja prameudessa,jokaisella ollessa osansa huveissa sekä leikeissä.

Fiestabändi

Fiestan aloittaa Paranaquen kiinalaisen palokunnan messinkipumppu,joka marssii pääkatua pitkin juhlapaikalle sekä kappelin edustalle. 

Soittokunnan haalistuneen punaiset univormut alkavat näyttää Ukay-Ukay-kirpparin löytölaatikoista poimituilta,satakertaisine Tide-saippuatankopesuineen.

Jos joltain udellaan upouusista juhlavaatteeista,mistä hieno asu on lähtöisin. vastataan.."juukei...juukei",mikä saa kysyjän arvelemaan asun tulleen Englannista.

Orkesteria käytetään barangayn juhlatilaisuuksissa,häissä,ristiäisissä sekä kuoppaajaisissa ja tietysti brankkarin omissa kukkeloissa kuten kiinalaisissa uudenvuodenriennoissa.

Siinä soittaa korttelin sokerileipuri,kalastaja sekä roskakuski.

Messinkitorvien pauhe tulee lujaa ulos ja paatoksella.

Pasuunoiden pauheessa olisivat kaatuneet Imelda Marcosin Potemkinin kulissitkin Timog Avenuen varrella ,saatika läheisen vihannesmarkkinoiden myyntipöydät. Imeldahan peitti kerran kansainväliseltä lentokentältä Manilaan johtavan kadun koristemaalatulla peltiaidalla USA:n presidentti Fordin vieraillessa maassa.

 

Symbalien läiskintä kuurouttaa korvat ja klarinetin kieunta saa räystäsvarpuset tirskuttelemaan omia kutsuviserryksiään ruosteisten peltikattojen yllä.

Aamukuuteen on pumppu soittanut asuinalueen katolisen kappelin iltavesperistä asti väsymättömästi.

Pienen tauon ja aamiaisen jälkeen se jatkaa soittamistaan mustaan Orientin yöhön asti.

Alkupoljennot ovat militaristisia marssikappaleita,vähitellen niiden vaihtuessa tempossa ikivihreiksi...San Miguel Ginebran pikkuginipaukkujen innoittamana.

Iltaa myöten alkaa pumpusta ilmestyä bennygoodmaneja ja louisarmstongeja seka davebrubeckejä.

Diana,joka alkaa aamun sarastaessa,tayttyy juhla-alueen rauhallisista melodioista sekä kundimaneista eli romanssilauluista.

Aamuseitsemäötä messinkibändi marssii messuun,soittamalla puoleen päivään asti kastetilaisuudessa,johon ollaan kerätty barangayn taloista vastasyntyneitä risrittäväksi suojeluspyhimyksensä San Pablon kunniaksi.

Näin säästyvät perheiden ekstrakustannukset erillisine padren palkkaamisineen sekä pitoineen...samoin kuin padren jalat.

Kastettavien ja itkevien lasten kirkunat vanhan kivikirkon kattoholveissa kaikuvat,näitten pistäessä hanttiin moisesta kylmästä aamupesusta.

Quiapo Church in Manila

Holvien kaiuntaan sekoittuu myös avioliittovalojen sorina ja mumina sekä holvien sokkeloista heränneiden lepakkojen nahkasiipien suhina,vihaisina kuiskauksina kirkkolaivan katonrajassa.

Illalla kaupungin rikkaimman miehen,pormestarin residenssin edessä pitopöydät seisovat notkuen katettuina,orkesterin vetäessä torvista viimeisiä Manilan suosikkihittejä,mitkä yleensä barriossa ovat kolme vuotta vanhoja perässä Kymmenen kärjessä-listoilla.

Lopulta neljän kieppeillä iltapäivällä alkaa se yleinen fiesta,kestämällä puoleen yöhön ja vähän ylikin,rouvaporukoiden raahatessa vastaanhangoittelevia lapsia kotiin,suoristaessaan rypistyneitä mekkojaan.

isäntäpiiri jää istumaan otsaluut vastatusten possunrasvafläkkisten poytäliinojen ääreen.

Selvää artikulointia ei erota,tagalogin paikallismurteen kangistuessa kielenjuuriin ässävoittoiseksi.

Pöydän ääressä valetaan ikuista kaveruutta tai tehdään bisnesdiilejä,taskulaskinten näppäinten naksutuksessa pitkän kitaransoittokynnen alla ja aurinkokennojen vilkkuessa loistelamppujen valossa mahtavia pesolukuja.

Vasta aamun sarastaessa ennen messua viimeinenkin Juan keikkuu kotiin päin,rouvien jo kammatessa pestyjen lasten mustia hiuksia jakaukselle sekä saparoille ja valmiina paneutumaan kirkon aamudianaan..

Kirkon portailla kuuluvat "kumusta ka-tervehdykset päännyokkäyksien myötä.

Joku voi iskeä silmää kirkon käytävällä edellisiltaisesta valloituksesta naapurin piian kanssa.

Kirkkosali tuoksuu vahakynttilän liekiltä sekä penkkipuunilta. 

Mummo aamudianassa 

Neniin kiemurtelee kuivuvan sisalateksin haju,mummojen kamferitipat sekä vaatekomeroiden koipallot..

Papinkaavut suhisevat,padrejen suorittaessa messurituaaleja,kullattujen suitsukepallojen heiluessa alttaripoikien käsissä seurakuntalaisia huumaten kuin hypnositoijan taskukellot.

Kirkkolaivan oikealla sivulla istuu Manilassa joukko kouluakäyviä nuoria teinityttöjä tirskumassa ja kikattamassa.

Hienostodonjat näyttävät näille pitsihuivien alta jäisiä katseitaan,heiluttamalla kasvojensa edessä koristeltuja viuhkojaan.

Rouvien takana istuvat maamiehet vaimoineen.

Nämä ovat tulleet barangayhin syrjäalueelta jeepneyllä tai vesipuhvelikärryillä.

Näiden nenät eivät olleet tottuneet Chanel vitosen tai Opiumin hajuun,yskiessään kouriinsa vedet silmissä..Niiden omat vaimot käyttävät kylän rohdoskaupasta ostamia laimeampia Johnsonin  beibikolinoita taikka Enkelin hengitystä (Angel's breath).

Kirkko on aamujuhlan keskipiste.

Päämessun jälkeen kirkkoväki hajaantuu keskusplazalle,jossa uudelleen levitetään puhtaita liinoja pitopöytien päälle,vekkeja oikoillen.

Uusi fiestapäivä alkaa ylensyönnillä,mikä on statusta pinoykulttuurissa kolmine lämpimine aterioineen sekä viisine miriendoineen eli välipaloineen.

 QUIAPON KIRKKO

Mustan Nasaretilaisen jalkojen juuressa .

Alms for the Poor

Quiapon kirkon Musta Nasaretilainen-patsas on saanut nimensä kirkon puisesta Kristus-veistoksesta,joka kirkon kerran sytyttyä tuleen,oltiin pelastettu raunioista täysin mustaksi hiiltyneenä..
Vuosittain Musta Nasaretilaisen juhlakulkueeseen osallistuu tuhansittain ihmisiä,saadakseen koskettaa patsasta,joka parantaisi kaikkien vaivat..niin fyysiset kuin sielullisetkin..

Juan on syvästi uskovainen ja uskollinen kirkolleen.

Tämän usko seisoo Mama Maryn sekä Mustan Nasaretilaisen puuveistoksissa,joille aika on kaivertanut ebonipuuhun kiinalaiset vinot silmät..

Aku Räty

Jussin körttiusko seisoo pappilan salissa lapikkaissa sekä kotikutoisissa sarkavaatteissa että  tuohikontti selässä kuten maallikkosaarnaaja Aku Rädyllä.

Jussin avioliitto toi katolilaisuuden ja luterilaisuuden unionin,kummankaan aviopuolison puuttumatta toisensa vakaumukseen,jos sellasita sitten oli.

Pitkän 20-vuoden Saudin työmatkan jälkeen filippiinovieraan kysyessä talon isännän uskontoa,Jussi yleensä vastailee,olevansa uudelleen syntynyt muslimi.

Jussin talossa tuoksuu arabialainen kuminasuitsuke.

Juanin uskoon liittyy pakana-ajoista kulkeutunut animismi.

Filippiinit ovat myos kaakkois-Aasian ainoa katolinen maa.

1955 Quiapon kirkko

.Juanin kirkko ei ole sitten muuttunut konkistadoorien ajasta lainkaan opeissaan eikä rituaaleissaan.

Avioerot sekä abortit ovat pannassa,vaikka kaiken kieltävässä uskossa kaikki on mahdollista.

Quiapon katedraali Manilan sydämessä on esimerkkinä kirkon vaikutuksesta ympäristöön ja päinvastoin.

Quiapon katukäytävät ovat kodittomien,kiertävien taong grasojen eli peseytymättömien hullujen sekä pikkukonnien koti.

Tätä kansanluokkaa senaattorit ja kongressimiehet kutsuvat 'the great unwashed'-kansaksi eli peseytymättömäksi kansan kastiksi.

Kirkon edessä seisoo kilometrin pituinen katu valmiina synninpäästöön.

Kaupungilla on hyvätkin miehensä,mutta liukkaat ja rasvaiset ovat antaneet maineen alueelle.

Usko ja taikausko seisovat käsikädessä kirkon portailla.

Rikos jakaa kirkon ympäristön pieteetin kanssa.

Köyhyys roikkuu rätteinä katukauppiaan kerskan yllä.

Vanha seisoo nuoren kanssa tungoksessa.

Prinssi sekä kerjäläinen parkkeeravat ajoneuvonsa MacDonaldsin edessä, yksi Mersulla sekä toinen Caratella- roskakärryllä.

Quiapo on levoton,ajaton sekä kiivas. 

Sen raaka voima sekä puhtaus,viha sekä rakkaus,hyväntekevaisyys sekä rosvous,painajainen sekä muistot ovat Juanin ikuisia ystäviä.

Quiapo alkaa ja loppuu aamutuimassa.

Muitten vielä nukkuessa,tämä on jo tekemässä totta unelmistaan.

Elämän bisnes nousee huppuunsa torilla ennen auringon nousua,huuman ollessa täydessä vauhdissa.

Jos synti on aikaisin jalkeilla,niin on myös rukouskin.

Neljältä aamulla kirkon ovet avataan,ensimmäisten rukoilevaisten astuessa käytävälle.

Moni pesematön on noussut pahvivuoteeltaan katukaytavältä,rahvaitten pitsihuivisten matruunojen nypeltäessä rukousnauhojaan kalliin hajuveden tuoksuisina.

Äkkiä kirkkosali on täynnä Herran palvelijoita,mennen,,tullen,polvistuen taikka polvillaan.

Jokaisella on ajatus toivosta,halusta tai kaihosta,joka on tuonut tämän Mustan Nasaretilaisen luokse.

Quiapon kirkon talismaanimyyjiä

Kirkosta ulos astuttuaan rukoilevaiset ohittavat katukäytävällä talismaanien myyjiä.

Katu on katolisen uskon antiteema,ennustusmummojen sekä käärmeenöljykauppiaiden tarjotessa tulevaisuutta sekä tautien parannusta,monen sivuartistin leikkiessä koobrilla ja kyykäärmeillä.

Moni tukeutuu ennustajamummoon,joka voi loihtia takaisin harhautuneen poikaystävän tai eksyneen aviomiehen.

Kirkon muurin viereltä voi ostaa kipsisiä,saasteen mustaamia pyhimysten kuvia,arpalippuja,maapähkinöitä,talismaaneja,rukousnauhoja sekä medaljonkeja...ja tietysti kirkossa poltettavia vahakynttilöitä..

Pienestä maksusta ennustajamummo voi rukoilla asiakkaansa ja samalla itsensä puolesta.

Kotirouva voi ostaa muutamalla centavolla kynttilän rukoillakseen se kädessä miljoonapottia lotossa tai raha-arpajaisissa.

Omituista, ettei Kristus ole heittänyt ulos rahanvaihtajia temppelistään?

Jos Herra sattumoisin ei kuullut rukoilevan pyyntöä,tämä voi kääntyä kirkon edessä uskossaan kauppiaan puoleen ja turvautumaan johonkin talismaanikiveen tai tikkupuskaan.

Unelmat ja parannukset ovat kaupan Quiapossa.

Yrttikauppiaat tarjoavat laventelia kylpyyn.sitruunaruohoa ryppyihin sekä rosmariinia sydämen tykytyksiin.

Juan voi myos ostaa tuoksukynttiläpystejä,joita polttaessa kivut kaikkoavat sekä voitelevia öljyjä,jotka poistavat pahimmat säryt...jopa parantamalla särkyneen sydämen.

Toiset kauppaavat siemeniä ja helmiä itsepäisiä vaivoja vasten:hainhammasta korallihaavoihin,gitaa kuukautiskipuihin sekä sambongia ympärileikkaushaavojen parantamiseksi.

Sibuhaota eli sipuliruohoa taas otetaan anemiaan,mahakbayta ihotauteihin sekä akneeseen tai vääin käytettyyn vaginaan.

Näin katolinen sekä taikausko hoitavat käsikädessä sielun ja ruumiin vaivat.

Nostra Senor de Nazarean Quiapossa

JEESUS BANAANIPUUN KAARNASSA

Filippiinoilla on aina ollut ihmeellinen kyky nähdä ilmestyksiä sekä vielä uskoa niiden olevan merkkejä taivaasta.

Kerran Neitsyt Maaria ilmestyi kurkkaamaan auringonsäteitten välistä luvattua kansaansa,aivan kuten rautaperhonen Imelda Marcos oli ennustanut.

Monessa pikkikirkossa Neitsyt Maariab patsas on vuodattanut verisiä kyyneleitä rinnuksilleen,saamalla tuhatpäisen pyhiinvaelluksen aikaan.Useassa tapauksessa veri oltiin todettu karamellivedeksi.

Eräässä banaanipuutarjassa yksi Chquitan poimija oli nähnyt Kristiksen partaiset kasvot puun kaarnassa..Tapaus aiheutti pyhiinvaelluksen hedelmätarhaan,aivan kuin takaisin Eedeniin.

Sadevesi,jonka poimija keräsi banaanilehdilta parkista pulloihin, myi hyvin parantavana vetenä raajarikkoisille sekä kroonkoille,vaikka siihen sekoitettiin tavallista kraanavettä.

Banaani-Eedenistä palasivat sairaat terveinä,raajarikkoiset ilman keppejä ,kainalosauvoja sekä pyörätuoleja,hullujen tullessa viisaiksi ja jopa neroiksi.

Jälkimmaisessä tapauksessahan on vain hiuksenhieno ero hulluuden kanssa.

--Jos Aatami ja Eeva olisivat olleet kiinalaisia,nämä olisivat syöneet Eedenin puutarhassa käärmeen omenan sijasta.,filippinot ovat sanoneet

KISSAIHME

Eräs pikkuseurakunnan padre yritti saada lemmikkikissanpoikaansa alas pamupuusta kirkon takapihalla.

Kissa oli peloissaan,osaamatta tulla alas.

Puu ei ollut tarpeeksi vahva kiipeämiseen,joten padre ajatteli sitoa manilaköyden volkkarinsa takapuskuriin ja palmun runkoon. sen latvan taivuttamseksi alas.

Ajaessaan hiljaa ykkösellla,palmupuu taipui.

Katsoessaan takaikkunasta,että puunlatva olisi lähellä maata,manilaköysi katkesi.

Kissa lensi linkona puusta taivaalle näkymättömiin.

Padre rukoili ratissa,että Herra ottaisi luontokappaleem kissojen taivaaseen.

Hänestä tuntui kauhealta aiheuttaneensa lempikissansa kuoleman.

Kerran myöhemmin  käydessään ostoksilla lähimarketissa hän näki erään  tunnetum eläinvihaajanaisen lastaavaan kissanruokapurkkeja ostoskärryynsä.

Padre kysäisi naiselta,miksi tästä oli tullut eläinystävä.

Nainen  selvitti pikkutyttönsä rukoilleen itsellen kissanpoikaa pihagrotossa.(Grotto--pienoisalttari,joka on hyvin tavallinen filippiinotalojen puutarhoissa)

Äiti oli kakkaavaa ja pisaaaavaa kattia vastaan.

Tytön  kerran polvistautuessa nurkka-alttarille grotossa rukoilemaan,tämä oli nähnyt ilmassa lentämässä kissanpennun,joka pian oli laskeutumassa kintut harallaan nurmikolle.

Ihme oli tapahtunut.

Älä siis koskaan aliarvioi Herran huumorintajua.

TAIVAALLINEN HOVINARRI

Jeesus-lapsia myytävänä Manilassa

 Oliko Jeesus taivaallinen kiusaaja?

Eräs jesuiittipappi kysäisi seurakunnalta.

Ilmestyttyään ylosnousunsa jälkeen Maria Magdalenalle,apostoleilleen sekä kahdelle opetuslapselleen Emmauksen tiellä...hän jälleen hävisi ilmaan.

Nämä olivat olleet ilahtuneita hänen ilmestymisestään,mutta enemmän ymmälllä hänen katoamistempusta.

Kuitenkin Jeesuksen ilmestyminen askarrutti näitä.

Opetuslapset matkallaan Emmaukseen tunsivat itsensä masentuneiksi,ylösnousseen Kristuksen lohdutettua näitä,kummankaan tuntematta häntä.

Vasta myöhemmin hyväksyttyään kutsun syömään ehtoollista yhdessä he tunnistivat Herran...joka taas uudelleen hävisi.(Luukas 24:.31)

Leikkikö taivaallinen hovinarri kuurupiiloa?

Siitä syystä filippiinot katsovat usein taivaalle,...ei tulevan säätiedotuksen lupaaman taifuuni-Auringin takia,vaan etsiäkseen sitä reikää cumuluspilvessä,mistä Herra laskeutuisi alas uuteen Jerusalemiin ja luvatun kansansa,,filippiinojen keskuuteen.

Jeesus manilalaisessa antiikkikaupassa

"Ateniemeen hakija", Eräs Jussin Helsingin reissu.3.

Tarvontie 60-luvulla

Tarvontaa Tarvontiellä

V.1967 Tarvontietä oltiin rakennettu Helsingin Munkkiniemestä Veikkolaan asti ja koko moottoritien pituus oli kasvanut 14 kilometriin.
V.1956 aloitettu Tarvontien ensimmäinen osuus Munkkiniemestä Espoon Gumböleen oli valmistunut 16.12.1962.
Vasta  v.1971 Tarvontietä jatkettiin Nummenkylään ja Lohjanharjulle asti ja nykyään koko pätkää kutsutaan pelkäksi Helsinki-Turku-moottoritieksi.
Minulle tuli tämän v.1967 Hesan reissun perästä tilaisuus toiseenkin Tarvontien läpiajoon siskonmieheni ohjamassa harmaassa Volvo Amazonissa joulukuussa 1969.

Joulukatu Helsingissä 1959

Helsingin jouluvalot taas yhden kerran sokaisivat silmäni komeudessaan ja vasta jouluaaton iltana silmäni sammuivat vahvan Lapin Kullan ansiosta.Kotikaupungin pääkadun jouluvalot olivat paljon vaatimattomia muutamin hehkulamppujoulutähdin.
Reissun syynä oli Hartwallin Lapin Kulta VA (Viisi A)-joulukaljakorien ostaminen jostain Helsingin ALKO:n liikkeestä,koska kotikaupungin Vilhonkadun ALKO:sta sellaista vahvaa 5:den tolpan kaljaa ei saanut.Muistaakseni sinä vuonna keskioluen vapauduttua Lapin Kultaa sai "viisitolppaisena" vain lyhyen ajan.Uusi kolmen tolpan keskikalja oli liian pliisua joulujuomaksi. Yleensähän suomalaiset eivät kestä joulun viettoa selvinä..
Janoisella voi olla pitkä matka Lapin Kullan huuhtomiseen,joskaan ei ihan Lappiin saakka!

Munkkiniemen kreivi ja Campensplatsin bussiasema

Volvo 144DL-taksi,poliisi-Transit ja Dodge Dart
Mannerheimintien ja Esplanadin kulmalla

Bussin lopulta päästyä Tarvontieltä Munkkiniemeen,tunsin lopulta saapuneeni pääkaupunkiin. Munkkiniemestä en maalaiskaupunkilaispoikana paljon tietänyt.Televisiosta olin kylläkin nähnyt vanhan Suomi-filmin Munkkiniemen kreivistä,jona taisi pääosaa esittää näyttelijä Leif Wager,joka 60-luvulla vanhempana tunnettiin vielä komeana herrasmiehenä,joka peitti kaljuaan ylikampauksella.Munkkiniemen kreivin linnaa en bussista kollannut,vaan 50-luvulla rakennettuja kerrostaloja.
Autohulluna tietenkin bongailin bussin ikkunasta Hesan liikennettä,missä takseinakin pidettiin uusia mustia Volvo 144DL-malleja,Dodge Darteja sekä Plymouth Valianteja.
Poliisikin oli saanut Niilo Tarvajärven Mainos- TV:n Hamsteri-tarrakeräyksellä paljon uusia valkoisia Plymouth Valianteja,yhteensä 58 eri merkkistä poliisiautoa,jotka luovutettiin Senaatintorilla poliisiylijohtaja Fjalar Jarvalle 14.05.1967.
Kotikaupunkiin niitä ei kylläkään saatu,mutta poliisilaitoksen vanha Mustamaija 1954 Ford F-100-kalteriauto oli vaihtunut uuteen sapelilogoiseen  Ford Transitiin ilman "Hamstrausta".

Helsingin linja-autoasema ca.1955

Kampissa sijaitseva Helsingin linja-autoasema oli ollut minulle aina mielenkiintoisin paikka,minkä laitureihin saapui  ja  niistä lähti ja päivittäin älytön määrä busseja.
V.1938 valmistunut linja-autoasema ei ollut muuttunut ulkoasultaan paljoakaan 50-luvulta,,,ehkä hieman rapistunut kovasta käytöstä.Linja-autoaseman naapuriin oltiin v.1936 rakennettu funkistyylinen väliaikaiseksi basaari-varastorakennukseksi tarkoitettu Lasipalatsi nykyistä Sokosta vastapäätä Mannerheimintiellä.Kampiksi alue nimitettiin vasta v.1959 ja sanan ruotsinkielinen alkujuuri oli lähtöisin Campensplatsenista.

1956 Suurlakkolaiset linja-autoaseman Shellillä

Linja-autoaseman seudulla on oma verinen historiansa,koska vapaussodan viimeiset taistelut käytiin 13.4.1918 silloisen Läntisen Viertotien eli nykyisen Mannerheimintien päässä.Taisteluissa kaatui 200 saksalaista,yli 300 punaista ja parisenkymmentä valkoista sotilasta.
Marsalkka Mannerheimin patsas oikeutetusti seisoo asiaankuuluvasti lähistöllä.
V.1956 Linja-autoasemalla pidettiin myös suurlakkoa,missä mielenosoittajat yrittivät estä linjaliikenteen kulkua sekä bensiinin tankkausta asemaseudun Shell-huoltoasemalla.

Stokkan kulmalta Makkaratalon kulmalle

Ylitin kasseineni Mannerheimintien Stockmannin kulmalla Kaivokadulle.Risteyksestä minulla oli olympialaivuodelta  joitain 1952  hyviä muistoja ja kipeitäkin muistoja vuoden 1955 syksyltä,kun pänttäsin Aapiskukosta tai Meidän lasten Aapisesta aakkosia,harjoittelemalla tavaamista opettajan viivoittimen näpäyksistä näpit punaisina Harjavallan kansakoulun 2:lla luokalla samaisen Stokkan kulman värikuvan alapuolisesta teksistä..ON SYK-SY..SA-TAA....
Kaivokatu 6:ssa ja Keskuskadun kulmassa oli valmistumassa uuden City-Centerin Makkaratalo. Erikoisen nimensä se oli saanut makkaramaisen pullean  kranssin kiertäessä rakennusta ensimmäisen kerroksen päällä.

1960 Stockmannin kulmalla

Keskuskadun kulmalle jouduin kävelemään rakennustyömaan lautakonkia pitkin olkapää edellä kuin John Wayne lännenkuvissa ballerinan askelin,etteivät kiireiset helsinkiläiset kävelisi päälle..
Muistan myöhemmin 70-luvulta,että olisin käynyt

1967 valmistunut Makkaratalo

Kluuvissa Makkaratalon yhdessä kahvilassa kävin 70-luvulla ryystämässä kupin Kultamokkaa...oliko se Primula?Kahvilan lasi-ikkunasta näki suoraan Rautatieaseman torille ja tiiraamaan suoraan kahden kivimiehen paatuneisiin silmiin.

Rautatieasema minulle oli melko tuttu.
Sieltä kerran ennen Kuopion dieselmoottorijunaan vaihtoa isä osti minulle yhdestä lehtikioskista Aku Ankka ja Metsäpalo-sarjakuvalehden.Asemaravintolan kuppien ja lautasten kilinä soi vielä tänäänkin tinituksen lisäksi korvissani.Sisäsilmässäni voin yhä nähdä Järnefeltin komean Koli-freskon ravintolan seinältä...

Harmaan Ateniemen värikkäät taiteentekijät

Sähkökatkos Helsingin
Rautatieasemalla
Juhart 2012

Se Ateniemi eli Ateneum Keskuskadun ja Kaivokadun kulmassa näytti silloin ikivanhalta 1880-luvulla valmistuneelta ja ajan hampaan rapistamalta rakennukselta.
Samanlaisia melko huonokuntoisia rakennuksia tapasin myöhemmin v.1971 Viipurista kauppapoiston yo-luokan Leningradin ekskursiolla..
Kaupungin lisääntyvä saaste oli tummentanut Ateneumin fasaadia,jonka tummanharmaan seinän takana koulutettiin väri-intoisia kuvaamataidon opettajia,mainosgraafikoita,tekstiilitaiteilijoita jne.

Pikajuna Turusta saapuu raiteelle 2!
Juhart 2001

Ulkoiset kulissit taiteentekoon eivät kovinkaan inspiroineet.Taideteolliseen oli muistaakseni sisäänkäynti Keskuskadun puolelta.

60-luvun Ateneum Kaivokatu 2-4

Sisäänkirjoitusjonosta pääoven edessä tapasin monenlaisia taiteilijanalkuja.
Kukin hakija kantoi kassissaan omat piirustus-ja maalausvälineensä.Valtio ei silloin tarjonnut ilmaisia taiteentekovälineitä sisäänpääsykokeisiin,vaikka Ateneum oli siirtynyt v.1965 sen omistukseen.
Minulla oli jenkkikassissani varalle kynäkotelollinen Faber-Castellin eri B-pehmeyksisiä lyijykyniä,vesivärikitti,rapidografi ja kimppu pensseleitä plus A2-kokoinen vesivärilehtiö.
Loput tarpeet piti tulla vasemmasta kädestäni ja mielikuvituksesta. Hakijatkin näyttivät omituiselta "Sortin sakilta".Osa näytti tyypilliseltä teininuorilta,lyhyttukkaiset pojat teryleenihousuissa,nailonpaidoissa ja pullovereissa,tupeeraus- kampauksiset tytöt vekkihameissa ja villapuseroissa.

1966 Käpy selän alla-
näyttelijät

Osa oli pitkätukkaista dongari- ja kumitossupoikia Yhdysvaltojen armeijan  oliivinvärisissä ylijäämävaraston kersantin pusakoissa.tytöt kohlilla silmistä ylimeikattuja ja Käpy selän alla-Kristiina Halkolan mustaksi värjätyissä kampaamattomissa poninhäntätukissa.
Totisten ja vihaisten nuorten suusta olisi voinut kuulla kuiskauksen Halkolan laulusta.."On tässä kaupungissa vaikeaa!"
Jälkimmäinen osa olisi sopinut Eikan pumppuun ja Lönrootin patsaalle  mielenosoittamaan  USA:n ydinaseiden riisunnan puolesta pasifismitäkyisissä jenkkiarmeijan univormuissa ja Woodstockin hapsullisissa hippikuteissa.
Minä kuuluin ensimmäiseen joukkoon suorissa teryleenihousissa,lyhyessä tukassa,mokkanahkaloufereissa ja vakosamettijakuissa.
Itseäni en voinut laskea silloin miksikään radikaalinuoreksi,eikä minusta sellaista tullut edes myöhemminkään,vaikka tulevaisuudessa kihlasinkin  1969 Turussa patamustana papinpoikana taistolaisen kommunistiopiskelijatytön,Sinikan,joka sinä kesänä työskenteli  uuden Ylioppilaskylän Ikituuri-ravintolan kyypparina.Koko kihlaus päätyikin omalta osaltani Moukan Tuuriksi,

                                  On tässä kaupungissa vaikeaa.Kristiina Halkola 1966.

Isä yo-lakissa 1934 lähdössä Iisalmesta Helsinkiin
 opiskelemaan.
Saattajina Ukki,Arvo ja Arvi-veljet
ja Aune-sisko

Mitenkähän oli isärovastini mieli v.1934 keväällä pyrkiessään Iisalmesta Helsinkiin tulleena tuoreena ylioppilaana ensiksi teatterikouluun ja sitten Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan,jollei hänestä tullut näyttelijää?
Hänestä tulikin lopulta Jumalallinen näyttelijä,jonka parrasvalona tumman lainepään yläpuolella saarnapöntössä valaisi sunnuntain jumalanpalveluksen saarnalehtiötä 20-wattinen kattovalo, äänentoistona toimiessa pieni bakeliittikuorinen mikrofoni,jonka toisto kaikui poukkoillen kirkon kahdesta graniittiseinäisestä laivasta kymmeniä kertoja.
Herran Sana ainakin sai oikeata vahvistusta toistollaan!

Koko karsintaviikko meni minulta yhdessä putkessa Ateneumin harmaaseinäisten salien katveessa.
Ohjelmaan kuului lyijykynäsketsaukset ikivanhoista roomalaisista kipsipysteistä,vesivärilaveeraukset,hiilityöt  ja kollaasiteokset,joista viimeisimmässä piti käyttää kaikkia käsillä olevia materiaaleja luomuksen koostamiseen.
Kollaasiteoksissa monet jo aiemmin mainostoimistoyötä kokeneet osasivat koota teoksensa kaikenlaisesta mielikuvituksellista paperisälästä tupakka-askien ja suklaatankojen tinapaperein ja värikkäin pakkaussellofaanein.Kiivaan olkapäiden yli kurkkausten seurauksena suurin osa pyrkijöitä oli väsännys samankaltaisia abstraktisia tinapaperisäläkollaaseja..Kuvataiteessa kuten kirjallisuudessakin kaikenlainen lainaaminen oli sallittua.

Nikita in Modern Art Gallery
Juhart 2005

Mainostaiteen oppiminen taisi silloin 60-luvulla olla melko hatarissa puitteissa omatoimisesti itseopiskelulla,kosken etsimälläkään löytänyt kotikaupungin kirjastosta kuin yhden 30-luvulla tehdyn kirjasen mainospiirustuksesta.
Ihailin amerikkalaisia värikkäitä ja rohkeita mainoksia,kun Suomenmaassa lehti- ja julistemainokset polkivat 50-lukuisissa mustavalkoisissa tyyleissä.V.1967 kevään penkinpainajaisten alkuvalmistelujen aikaan yo-luokkamme sai lainaksi Salon Seudun Osuuskaupan somistajan studion eikä sekään verstas materiaaleiltaan käsittänyt kuin valkoisia ja eri värsiä mainoskartonkeja.Kova merkkaritussin käyttö oli somistajan plakaateissa vakiona.

Akateeminen Keskuskatu

Mummo Ankka Keskuskadulla
Juhart 2012

Harjoitustöiden väliaikoina kävin tutustumassa Keskuskatuun,kun muut menivät kahviloihin tai baareihin röökille cokiksen taikka kahvin ryystämisen ohella. Radikaalimpi pitkälettinen taiteilijaväki oliivinvihrein US.Army-kutein kävi ostamassa Vin Rouge d'Algerie-pulloja puistossa nautittavaksi. taideinspiraation haussa,
Minä löysin itselleni aarreaitan Keskuskadun Akateemisesta kirjakaupasta,minne sisään astuttuani painotuotteiden erikoinen aromi sai melkein huippaamaan päästä...
Se tehosi minuun paremmin kuin algerialainen viini taikka hashissätkä.
Kirjakaupan yläkerrasta löysin tekniikan kirjallisuuden osaston,mistä löysin amerikkalaisen nidoksen A Fordin historiasta alkuperäisin studiomainoskuvin.

A Fordista vara-autotaiteilijaksi

Vauhdikas A Ford
Juhart 200

Jo silloin olin innostunut vanhasta valokuvataiteesta,etenkin vanhoista mustavalkokuvista.En kylläkään ollut minkäänlainen valokuvaaja ja isäni minulle v.1963 rippilahjaksi ostama Agfa-kamerakin oli jäänyt pölyttymään makuuhuoneeni kirjahyllylle moneksi vuodeksi. Valokuvista kylläkin osasin nauttia.
Se A Ford-kirja minulla oli pitkään v.1980 saakka,kunnes Ex-rouvani kaappasi koko kirjastoni pesänselvityksessä itselleen.Minä olin silloin jo lentänyt työn perässä kauas itämaille,
A Ford minulle vielä tänäänkin on maailman kiinnostavin auto.A Ford pani alulleen  sisuksissani oikein urakalla piirtämään ja maalaamaan autokuvia.Halusin päästä ihan Amerikkaan asti Fordin suunnittelukonttoriin piirtämään oikealla pystyssä seisovalla isolla konepiirtäjän pöydällä luomaan uusia Ford-malleja.Olin jopa kerran osallistunut Topekasta tilaamani Mechanix Illustrated-lehden nuorille tarkoitettuun kilpaan piirtämään itse suunnittelema vauhdikkaan näköinen tulevaisuuden auto.
Taisin tehdä jonkinlaisen mutaation Corvettesta ja Ferrarista kilpaehdotukseksi.

1960 Wartburg-mainos

1958 Hillman Minx-mainos

Tosin en voittanut piirustuskilpaa.
Jokin amerikkalaispoika vei palkinnon kädestäni.
Olin aiemmikin osallistunut poikien autopiirustuskilpaan silloisessa kotikauppalassani v.1957,kun Helsingintiellä sijaitseva Mäki-Auto ilmoitti paikallislehdessä kilvasta,kuka pojista osaisi piirtää näköisimmän uuden Wartburgin.
Pääsin hopealle eli 2. sijalle enkä enää ollut kauppalan paras autotaiteilija.
Olin kai tainnut amerikkalaisella mainoshapatuksella leventää ja pidentää Warrea silloisen vallalla olevan tyylin mukaan,missä jopa brittiläisissäkin automainoksissa pienehkö Hillman Minxikin näytti isolta maantielaivalta pienikokoisin ja iloisin kuljettajin sekä matkustajin.

Niin siinä Taideteolliseenkin pyrkimisessä kävi,että pääsin haussa vain varalle,jolloin aloin kutsumaankin itsäni vain varataiteilijaksi. Uudelleen hakua en enää kerinnyt ajattelemaankaan enkä odottamaan mahdollista varapaikan aukenemista,kun armeijaan astuminen oli edessä lokakuussa ja sitä ennen viimeiset yo-kirjoitukset reputusaineista.
Valkolakki tulikin päähän lopulta cumlauden papereilla 9:llä puoltoäänellä,mikä minusta oli hyvä saavutus hyvin vähäisellä lukemisella...
Seuraavaksi selkään pantiin armeijan reppu.
Vasta Russarön rannikkopatterilinnakkeella v.1968 keväällä aloin harrastamaan uudelleen taiteentekoa piirtämällä karikatyyrejä kapiupseereista.
Patterin varapäällikkö luutnantti Laine oli eräs rantapyssyaiheisten kollaasikarikatyyrien tilaajista.
Minusta luutnantti Laine oli jo arvostettu vanhempi 27-vuotias kantaupseeri,itse ollessani vain 20-vuotias varusmiesalikessu...Nyt taaksepäin katsellessani kummatkin olimme silloin vielä pojannulkkeja..
Armeijasta ja sotaisista aiheista ei jäänyt itselleni yhtään taideteosta tallelle,joten vanhemmalla iälläni piti maalata aiheesta omat versiot portofoliooni.....
Sotakuvista eri stoorissa..

Saksalainen 88mm Itko
ja venäläinen vääpelin Mosse
Juhart 2010

Marski rintamalla
Juhart 2012

"Ateniemeen hakija",Eräs Jussin Helsingin reissu.2.

60-luvun Helsinkiä.
Kolmen kaupungin kasvot-filmi 1963

Helsinkiin turistilla ja turistina

Helsinkiin päätin mennä tällä kertaa bussilla junan sijasta.
Helsingin päärautatieasemalta olisi kylläkin ollut vain kadun ylitys Ateneumiin Keskuskadun kulmalle eikä linja-autoasemalta ollut paljonkaan pitempi patikkamatka Mannerheimintien yli.
Bussin ikkunasta saisin taas kerran katsella tuttuja näkymiä,kun junavaunun ikkunasta näkisin vain ohivilahtavaa rantaradan varren metsikköä sarjassa.
V.1955 isän kanssa matkustimme junalla Helsinkiin ja maiseman katseleminen päätyi Karjaan asemalle,kun iivanasotilaat pistivät luukut ikkunoiden päälle,ettemme saisi vilkuilla Sosialistista Porkkalanniemen Tasavaltaa. Pikkupojasta silloin tuntui omituiselta,että keskellä Etelä-Suomea oli naapurina Neuvostoliitto,jota vastaan isä oli taistellut kymmenisen vuotta aiemmin

paljon idempänä Karjalan kannaksella.
Vielä enemmän minua ihmetytti myöhemmin,kun keskellä  kommunistista Itä-Saksaa seisoi kahteen jaettu Berliini. Isä kertoi,että Lapinsodassa hän oli käynyt kahdessa suomalaisessa Berliinissä.Oulun ja Tornion Pikku-Berliineissä ja kuulema Turussakin oli saksalaisilla ollut oma Berliininsä,minne waffenbrüderit toivat turkulaisia morsiamiaan.Turkulaiset osasivat kutsua sitä Kickel-Berliiniksi.

1963 Helsingintien alku,Oikealla tuuheamman puun
kohdalla Kastun talon
pikavuoropysäkki.
Kuva tapio Äyräväinen

Kotikaupungin rautatieasemalle olisin joutunut raahaamaan veskaani joen toiselle puolelle rautatiesillan kautta,joten mukavuudenhaluisena valitsin kotikorttelin ja lyseon takaisen bussipysäkin,josta pääsisi Pohjolan Liikenteen pikavuoroon.
Pikavuoropysäkki alunperin seisoi pappilan lähellä Helsingintiellä Kastun talon edessä,johon saavuin Turun satamasta Pohjolan Liikenteen laivapikavuorolla 1965 heinäkuussa paluumatkaltani Ruotsin kesätöistä. Poistuessani bussista minun piti antaa kuskille matkalippuni,jonka olin hukannut johonkin nukkuessani koko matkan.Bussikuski syytti minua lintsariksi eli vapaamatkustajaksi,mutta päästi minut veskoineni alas pysäkille,kun sievä rahastajaneito todisti minun maksaneen lipun..
Koko systeemi matkalipun luovuttamisesta kuskille oli ihmeellistä tuplakontrollia.
Minua pitkään vitutti koko Valtion bussifirma,mutta pappilassa kasvatettuna Bibilian evästyksillä olin muokattu Herran nuhteessa  kaikille luonnon olioille anteeksiantavaksi ja lyhytvihaiseksi..
Olin kollannut pikavuoroaikataulun äidin paksusta Turistista,mikä kertoi kaikki Suomenmaan juna- ja bussiaikataulut.
Nyt Turisti on jo lopetettu,koska kaiken tiedon saa Pyhästä Netistä googlaamalla.
Kotikaupungissa toimi aikoinaan oikein Turisti-matkustajakotikin samannimisen matkatoimiston yhteydessä Turuntien Koskisen rautakaupan kulmassa ja josta äiti kävi hankkimassa aina uuden Turisti-opuksensa..
Pikkukakaroina vitsailtiin aina sanakäänteillä,kuten "Tuomarit ja juristit..juomarit ja turistit".
Yhteiskoulussa joku välkky oli jopa levitellyt luokassa paperilappua "Tu+ Pu+ Mu + Nastan kuva piirrettynä,mikä sai takapulpetin kollit hirnumaan,koska arvoitus paljasti puolirivon kommentin.."Turisti puristi munasta"..Niin paljon hauskaa kakaroille yhdestä turistin munasta!
Helsingissä palveli myös Suomen Turistiauto,joka jo 50-luvun alusta tuli kuuluisiksi sinivalkoisista ja kattoikkunallisista Skoda- ja Büssing-busseistaan.
Helsinkiin ajoi muitakin pikavuoroja,kuten Someron Linja,Paraisten Linja eli Matka-Autot pika -ja vakiovuoroina.Jos halusi halvimman vakiovuoron eikä matkantekoon ollut kiirettä,niin Postibussi vei aina perille,joskin tuplasti pitemmällä aikataululla,pysäyttelemällä jokaisen Valtatie I varrella olevan postikonttorin ja postilaatikon eteen purkamaan ja lastaamaan postia.

1962 ca.Pohjolan Liikenteen bussit
lahnajärven matkamannan
edessä

Valtatie I oli minulle tuttua aina Lahnajärven Matkamannaan
 asti ja 
missä pikavuoro piti vartin tauon.

1964 Ajokki-postibussi

   Jokakesäkuiset mökkimuuttomatkat olin tehnyt samaa valtatietä pitkin Kitulanmäen päälle,josta oikealle kääntyi santatie Suomusjärvelle,Sammattiin ja Karjalohjalle.
Olin jopa erinäiset kerrat pyöräillyt koko etapin Suomusjärven Enäjärven mökille.
Sammatissa vanhin siskoni oli käynyt Elias Lönrootin "Emännyyskoulun" ja nyt hän oli valmistautumassa Helsingin Lastenlinnasta lastenhoitojaksi.Minulla ei vielä silloin ollut aaninkiakaan,miten v.1968 kevättalvella tulisin yöpymään monet kerrat Lastenlinnan yhdessä vierashuoneessa,koskei aamuvarhaisin ollut pikavuoroa Salosta Helsinkiin palatessani lomilta Isosaaren Aliupseerikouluun.Silloin talvimanttelini hihassa kiilsi Talmun heijastimen sijasta valkoinen aliupseerioppilaan täky,mitä myös kutsuttiin "Kusirajaksi".
Lastenlinnan käytävällä taisin tulla nokitusten kuuluisan arkkiatri Arvo Ylpönkin kanssa.Lyhyenläntänä savolaisena kanervantallaajana sain silloin tervehtiä kuuluisaa lastentohtoria alaspäin katsomalla.

                                          Simon and Garfunkel.Mrs. Robinson

En ollutkaan Suomen pienin mies..ehkä Little Big Man of Finland. Amerikan todellinen Little Big Man Dustin Hoffman saapui suomalaisiin teattereihin vasta 1970.
Hoffmanin kyllä olin jo nähnyt elokuvateatterissa Miehuuskokeessa (Graduate 1967),missä "Virgin" High School Graduate eli amerikkalainen ylioppilasneitsytpoika pääsi petiin keski-ikäisen Mrs.Robinsonin (Anne Bancroft) kanssa.
Simon and Garfunkelin biisissä Mrs. Robinson laulettiin "God Bless You Please..Mrs Robinson.."Tänä Herran vuonna 2014 Mrs. Robinson alias Anne Bancroft vihdoin pääsi Herransa siunaukseen...Minulle Mrs. R. v.1967 oli jo keski-ikäinen, lievästi elähtänyt,viinaan menevä ja ketjupolttava sekä turhaantunut perheenäiti eikä kenenkään tuttavaperheeni äiti ollut yhtä puoleensavetävä seksuaalisesti,jollei lasketa pöksytehtaan kanslistirouvaa,joka oli yhtä komea profiililtaan ja olemukseltaan kuin taina Elg..

Dustin Hoffman alias
Benjamin sekä Alfa Romeo

Itsekin olin suomalainen  ja täysin kokematon "neitsytylioppilaskokelaspoika",jonka urheat saavutukset olivat päätyneet vain kiihkeään pettingkiin tyttöystävän kanssa.
Toisaalta olin enemmän kiinnostunut Dustin Hoffmanin alias Benjaminin punaisesta Alfa Romeo-avoautosta ja sen viisivaihteisesta manuaalilaatikosta kuin sorminäppäryydestä tyttöjen vaaleanpunaisten pikkupöksyjen uumakumilangan alla.

V.1968 keväällä viimeisen kerran matkustin Pohjolan Liikenteen pikavuorolla Helsingistä Saloon korpraalin arvokulmat punalaatoissa säihkyen.Muut kaverini olivat saaneet tupla-arvokulmat eli alikessun natsat,koska vietin 2 kuukautta aasialaisessa flunssassa Suomenlinnan Tilkassa.

Lättähattu DM7
Juhart 2004

Salosta loman päätyttyä matkustin junalla Karjaalle ja sieltä Lättähattu-pätkällä Hankoon,josta jatkoin armeijan H-veneellä Russarön linnakkeelle puolustamaan Suomen rannikkoa.
Sinä kesänä Hangon Regatassa koko  kasinon puoleinen ranta oli täynnään huviveneitä ja purjeveneitä.Me Russarössä tiirasimme kiikareilla,miten venäläiset Whisky-luokan sukellusveneet purjehtivat kilpaa ulapalla suomalaisten tykkiveneiden Uusimaan ja Karjalan kanssa. Tsekkoslovakian kriisi oli silloin huipussaan ja suomalaiset Leningradista palaavat turistit olivat kertoneen koko Leningradin ja Viipurin välisen valtatien olleen täynnä venäläistä sotakalustoa.
Lomatkin meiltä oltiin peruutettu toistaiseksi epämääräiseksi ajaksi.
Russarössä sain lopulta ne tupla-arvokulmat alokaskouluttajana.

Lahnajärven Matkamannassa kerkisin heittää kitaani kahvikupillisen.pelata 20-pennin pajatsoa ja polttaa sätkän asvalttipihalla. Kuskeille oli oma lepotupansa ravintolan vieressä.Yleensä kuskit rupattelivat tauolla bussiensa vierellä potkiessaan renkaita ja kiusaamassa sieviä minihameisia rahastajatyttöjä shovinistisilla kommenteillaan,kuten "Onkos sulla kurakeli,kun roiskeläppäkin on perän peitton!?".Yhden bussin etusivu-ikkunaan näin teipatun lappusen,missä seisoi mustalla merkkaritussilla kirjoitettuna."Kuljettaja rakastaa".. jonkun ilveilijän tyyliteltyä rahastaa sanan H-kirjaimen K.ksi..
Bussin piippuhyllyn takapenkillä pitkätukkainen ja Jamesfarkkupukuinen finninaama puristeli lakkanailonpusakkaisen punapäätytön rintoja kourallaan. Pojan kaulasta näkyi roikkuvan punainen "fritsuliina",jolla yleensä peitettiin fritsuja eli kaulapuremia..
Maanantaisin, muistan,miten monet yhteiskoulun teinipojat -ja likat tulivat kouluun samanlaiset liinat kurkkujensa ympärillä,kuulemma vilustuneina viikonloppubileissä..
Jotkut pitivät niitä kaularättejä joinain voitonmerkkeinä lauantai-illan iskemisestään tai eivät peittäneet ollenkaan kaulamustelmiaan ,jotka mainostivat kateille kavereille isoin kirjaimin,että "OLEN SAANUT!"...
Yleensä ne saivat kommentiksi,että "Oletkos juossut pyykkinarua päin pimeessä!?" tai "Mun likkakaverilleni olen sanonut,että purra saa,mutta vain vyötärön alapuolelta!"
Silloinhan juhlittiin rakkauden vuotta!

Osuusliike Keko
Lohjalla 30-luvulla

Pikavuoron alittaessa Lohja-Hämeenlinna-tien kivisillan muistin Lohjan kauppalasta..tai oliko se jo silloin kaupunki,ettei sellaista lähiötä koskaan näkynyt maantielle,joka halkoi harjua pitkin Hämenlinnaan saakka.Sanotaan lisäksi,että sitä harjun jatketta jatkuu veden alla ihan kaukaiselle Örön linnakesaarelle asti. Lohjalta tunsin vain Lohjan kalkkitehtaan,jollainen myös seisoi Särkisalon Förbyssä ja Keko-osuuskaupan,jonka haaraliikkeissä olin käynyt kesämökiltämme Bernoullien  punaisella vanna-Taunus-farmarilla Sammatissa sekä Karjalohjalla.Ol. Kekon myymäläauto kävi kylläkin kerran viikossa Turun-ja Porinläänissä ja Enäjärven pohjoispuolella mökkisaaremme omistajan agronimi Wariksen maatilan pihassa.

Kekon tuotteet maistuivat ihkasamoilta kuin naapuriläänin ja salolaisen ja Santasaaren kaupan myymäläautossa.
Sammatti ja Karjalohja kuuluivat Uudenmaanlääniin,jonka rajapyykki seisoi jakamassa meidän kesämökkisaartamme kahteen lääniin. Minulle ei ollut mitään uutta kuulua kahteen lääniin,koska synnyingeenini tulivat "Savonmuan liänistä" ja vinoon kasvamiseni Turun- ja Porinläänistä.

1960-luvun
Santasaaren
myymäläauto

Tarvontiellä bussikuski pani Kutter-Scamian lusikan pohjaan.Silloin taisi Tarvontien nopeusrajoitus olla 120 kph.
Matelukaistalla  jäivät sinisavuiset Wartburgit ja pihtitakakinttuiset sekä töpösiipiset Skoda Octaviat Pohjolan Liikenteen bussin peräpeilin taakse. Jossain ison liikennekyltin takana näkyi valkoinen Liikkuvan Poliisin Porsche 356:n keula. Piippuhyllyltä Nordiska Kompanietin paperikassista krapulankorjausryyppyjä tiheästi ottanut suomalainen Tukholman turisti huusi:
--Perrkkeleen kytät taas jahtaamassa vijattomii autoilijoit,joiren Rapantit (Trabant) ei eres kulje yhreksääkymppii (90 kph)!!
--Rapantin tehtaall korotettiin sen huippunopeut kahreksaankymppiin (80 kph),kun tikka lensi jo seittemääkymppii (70 kph)..ett Perrkkeles!
--Pohjanmaan kautta pojat ..ja toisell kotimaisell ...Hejjaa Sverige och på bottniska viken ja heikun keikun...!!
En till pojkarna!

1966 Liikkuvan Poliisin Porsche 356
tarvontiellä

jatkuu,,,