sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Raggareista roddareihin.Vanhan roddarin muistelmat.2.

1965 June  Hotrod magazine 


Lehtimaniaa
-------------------------
Olin kai ns. varhaisherännyt hotrodaatteeseen,kun jo v. 1965 kesällä possuassistenttina Karl Anderssonin tilalla Örsundsbrossa ollessani ostin Enköpingin yhdestä lehtikioskista aidon amerikkalaisen Hot Rod-lehden.
Mielessäni lehteä ostaessani ei ollut mikään kustomointikiima eikä gasserkilpailu,vaan kiinnostus amerikkalaisiin autoihin.
Polis.polis,potatis,gris -kirjoituksen II osassa kuvailin v.1965 raggari- ja hotrod-aatetta seuraavasti:
Penkkariajelua Hornin baarin edustalla
Jussin kotikaupungissa Salossa nuoriso vielä keskittyi Vespa-skoottereilla ajeluun ja kokoontumiseen Helsingin ja Horninkadun kulmassa seisovan Hornin baarin eteen ja suhauttamaan  poninhäntäinen teinimimmi satulassa kartsa-ajolle.Vain varakkaampien pappojen pojat ajoivat lauantai-iltaisin kaupungilla isiensä autoilla ja hyvin harvalla teinipojalla oli oma auto.
Enköpingistä Jussi osti ensimmäisen amerikkalaisen Hotrod-lehtensäkin.
Hänen aikaisempana lukulehtenään olivat olleet vuodesta 1959 ruotsalainen Populär Mekanik- ja amerikkalainen Mechanix Illustrated-lehti.
Anderssonien päärakennuksen yläkerran makuuhuoneessaan hän tutustui ensimmäisen kerran amerikkalaiseen Hotrod-harrastukseen kuolaamalla Enköpingistä ostamiensa Hotrod-lehtien Drag race-kuvista Dodgejen lasikuitukeulojen nousuja ja takaläskien burn outeja varttimailin lähdöissä. Taisi jokunen lyijykynäpiirroskin tulla luonnnostelluksi kirjepaperiarkille hotrodmaailmasta.

Vasta 70-luvulla Suomen autoileva nuoriso heräsi samanlaiseen hotrod-aatteeseen,vaikka Jussin yksi hyvä kaveri ajeli jo 60-luvun alussa 1957-mallisella siipi-Chrysler Royal Lancerillä.
Isoimmissa kaupungeissa oltiin matkittu raggariaatetta,missä nuoriso ajeli eli liukui kaupungilla ja huvipaikoille vanhoilla amerikkalaisilla autoilla. Pahamaineista raggariaatetta ei pidä sekoittaa oikean harrasteajoneuvokulttuurin kanssa.Raggariaate oli vain autoharrastuksen lieveilmiö.Kotikaupungin ns. raggarit päristelivät vielä vanhojen brittimoottoripyörien kanssa korttelirallissa.
1965 Dodge Polara

Jo aiemmin olin Suomessa tehnyt Kansasin Topekasta itselleni Mechanix Illustrated-lehden vuositilauksia vuodesta 1961. Kesäansiotilini maatöissä Perttelin Inkereen yhdeltä maatilalta säästin MI:n vuositilauksiin.
Suuri idolini oli MI:n autotestaaja Tom McCahill..Uncle Tom..jonka suorasanainen ja iskevästi allegoroiva jenkkihuumori sananmukaisesti iski bensasuoneeni.
Uncle Tom oli todellinen Chrysler-friikki.
Hän oli aloittanut uransa MI:n palveluksessa v.1946.
1961
Uncle Tom
ja Imperial
Tom McCahillin rajusta autotestaustyylistä olen kirjoittanut seuraavanlaista tekstiä Uncle Tomin talli-stoorissa:
Uncle Tom taas ajoi jokaista autoa kuin Kummisedän Don Corleonen gangsterit hälytysajoissa. Uransa 600:n auton rääkkäämisessä ei ollut rajoja usean vuosikymmenen ajalta ja hän vielä eli kertoakseen niistä.
Mafiapomon Don Corleonen ajoista kuvaili Scorcese filmissään shokeeravasti verisin hevospäin.
Useat Tomin koeajoautoista olivat muutaman vuosikymmenen nuorempia kuin Fordin T-mallin tekniikka.
Tomin helvetinkirnumainen ajotyyli pisti nämä dinosaurukset melkein sukupuuton partaalle..tai kuten joissain hänen koeajoissaan...tyhjiöön.
1966 Dodge Coronet 440 Hemi
Eräässä hassuimmassa Uncle Tomin testissä oli koeautona 1966-mallinen Dodge Coronet 440 Hemi -rättikatto.
Tom pieksi villieläintä 144:n mailin vauhtiin ovaaliradalla.
Hän pieksi autoa kaasujalallaan huolimatta siitä,että oli luvannut olla astumatta siihen.
Koelennon aikana Dodgen kangaskatto näytti pullistavan kuin kolkkapoikien teltta syysmyrskyssä,Tomin vain katuessa,ettei voinut päästä vielä mielettömiinpiin nopeuksiin.
Miehellä oli housuissaan vähintään messinkiset pallit.




Setä Tuomo ja Uncle Tom
--------------------------------------------------------
1961 MI


Uncle Tom ja 1963 Chrysler
New Yorker
Jussi tapasi setä Tuomon eli Tuomo-sedän ensimmäisen kerran linjuriaseman Rautatiekirjakaupan kioskilla vuoden 1961 keväällä ostettuaan ensimmäisen Mechanix Illustrated-lehden.
Ensimmäisen setä Tuomon hän oli tavannut Harriet Beecher Stowen kirjoittamasta Setä Tuomon tupa-kirjan sivuilta,jonka ensimmäinen painos oltiin julkaistu v.1896.
Kirjan alkuperäinen nimi oli Uncle Tom's Cabin.Life along the Lowly.
Setä Tuomon orjuusajoista ja muulien vetämistä vankkureista oli pitkä hyppäys vuoden 1946 Mechanix Illustratedissa julkaistuun Tom McCahillin Fordin koeajoon.
Kirjalla ja lehdellä ei ole muuta yhteyttä Tuomo-setien kanssa kuin nimellä.
Mechanix Illustrated-lehden Uncle Tom oli nykyajan Tuomo-setä,joka oli keksinyt ensimmäisenä lehdissä julkaistun autotestauksen ,vaikka amerikkalainen autoteollisuus oli pistänyt aluksi hanttiin väittämällä,että autot on jo testattu koeajoradoilla.
Oikeastaan lehden setä Tuomoa olisi voinut kutsua raamatulliseksi epäileväksi Tuomaaksi lonkalta heitettyjen kommenttiensa puolesta.


The Annotated Uncle
 Tom's Cabin
Jostain syystä Populär Mekanik-lehteä ei ollut ilmestynyt enää silloin vuoden 1961 keväällä rautakirjakipsan vitriinin lehtivalikoimaan.
Sen sijasta virtiinissä näkyi uusi amerikkalainen Mechanix Illustrated-lehti,jonka kannessa mainostettiin Buickin uutta V-6-moottoria.
Tämä sama vinkkelimoottori myöhemmin päätyi englantilaisen Rover P5B -mallin konehuoneeseen.
B- mallinimikkeessä vastaa Buickia.






3 vanhaa MI-lehteä vuosilta
1946,1956 ja 1961.
Vuoden 1961 numero oli
Jussin ensimmäinen MI.



















Siitä numerosta lähtien Jussi osti ja luki jokikisen Mechanix Illustrated-lehden kannesta kanteen Tom McCahillin artikkelein seuraavat toistakymmentä vuotta.
Hän ei enää käynyt ostamassa lehteä Rautatiekirjakaupan kipsalta,vaan tilasi sen suoraan Fawcett Publicationsin painotalosta Topekasta,Kansasista.
Lehti tippui pappilan paraatioven postiluukusta ruskeassa voimapaperikuoressa joka kuukausi..
Jussista myöhemmällä pappaiällä alkoi tuntumaan,että hänellä oli ollut montakin hyvää syytä kuulua siihen katoavaan tai osittain kadonneeseen suureen sukupolveen.
Vanhenemisen myötä hän myös myönsi viettäneensä väärin pari seuraavaa vuosikymmentä roikkuttuaan pubien tynnyrituoleilla ja baaritiskeillä.
Niinä aikoina tehtiin ikonisia autoja,joissa myös vapaa seksi pääsi valloilleen.
Ajeltiin 60-70-luvuilla jenkkipirsseillä,missä vakiovarusteena oli AM-FM-nappularadiot.
Yhdellä salolaisella radiolaatikkotehtaan omistajan pojalla oli 70-luvun puolessa välissä pari vuotta vanha Dodge Dartin kaksiovinen hardtoppi,minkä kasettisoittimesta kuului nauhoitettua jenkkiradioaseman musiikkia puheripulin saaneen disc jockeyn pippuroimana.
Ajettiin kaupungin ja Halikon Esson Iso Kissa-baarin välistä rundia countrymusan soidessa.
Essolla pelattiin flipperiä moneen tilttiin asti.
Mutta kaiken kartsalla liukumisen ja bacchuksen evankeljumin julistuksen sijasta Jussilla oli Tom McCahill eräänlaisena esimerkkinä ja puolijumalana sekä sanaseppona.
Tom kävi pappilassa joka kuukausi autotestaajana ja kirjoittajana.
Pappilassa kyllä kävi puolivuosittain pianonvirittäjä Somerolta uudella tulipunaisella Jaguar XK-E:llä testaamassa vanhaa englantilaista Wirth-flyygeliä.
Äitikappalainen sai näyttää 20-luvun steppitaitojaan kirkkopatinoillaan salin korkkimatolla,virittäjän soittaessa vanhoja kupletteja,kaivamalla siannahkalaukustaan viritystyökalujen seasta taskumatin huulilleen hengenvirittimeksi.

Pappilan somerolainen
pianonvirittäjä
Juhart
V.1959 sain oikean jenkkiautoherätyksen.kun syksyllä esiteltiin uudet amerikkalaiset kompaktiautot.
Naapurin pöksytehtaan omistaja oli saanut koeajaettavakseen uuden mustan Chrysler Valiantin kuopiolaiselta Turon omistajalta Turuselta. 
Uncle Tomin talli-stoorissa kirjoittelin siitä näin:


PM 3 1960
Pappilaan ei tullut muita lehtiä kuin Salon Seudun Sanomat (Kunnanvaivainen),Uusi Suomi,Kotimaa,Herättäjä sekä ruskea Suomen Kuvalehti.
Autohullun Jussin piti sitä ennen käydä korttelin päässä lainastossa lukemassa satoja kertoja uudelleen Tekniikan Maailman nidottuja vuosikertateoksia sekä amerikankielestä suomennettua Tekniikan Ihmeet-kirjaa.
Lainastosta ei löytynyt silloin ulkolaisia autolehtiä
Tekniikan Ihmeet-kirja paljasti hänelle sellaisenkin ihmeen kuin 1950-mallisen Nash Airflyten kaatuvat penkit sekä lentoauton.
Papinpoikaa kiinnosti eniten vuoden 1960 keväällä kaikki amerikkalaiset autot.
Suureksi hämmästyksekseen hänen kaverinsa pöksytehtaan perilliset Jukka ja Heikki kertoivat isänsä saaneen koeajettavaksi uuden mustan 1960-mallisen Chrysler Valiantin.
Auton oli ostanut johtajan kolleega kuopiolaisen Turon housutehtaan johtaja Turunen.
Jussi oli päässyt uuden "Valiaanon" koeajokyytiin pöksytehtaan johtajan Hirsjärven mökille.
Auto kulki kuin silkki kallistetun kuutoskoneen vetämänä kuuluisalla Chryslerin vääntövarsijousituksella.
Siitä kai Jussille oli iskenyt jonkinlainen ikuinen Valiant-kuume. Niitä halpoja perus-Valiantteja tulikin myöhemmin vuodesta 1964 eteenpäin pikkukaupunkiin roppakaupalla.Jussin yhteiskoulun voikkamaikalla ja myöhemmin oopperalaulaja Pentti Perksalollakin oli sellainen valkoinen kaksiovinen punaisella kernisisustalla.Salon Auto-Osan Chrysler-diilerin toisella Saarisen veljeksellä oli täyspunainen 1965 Valiant..siis sisältä ja ulkoa.
Tekniikan Maailman numerossa 8,1960 esiteltiin uusi Chrysler Valiant pienenä ja suurena Amerikan ihmeenä eli kompaktiautona.

TM 6 1960

TM no 8 koeajaa uuden Chrysler Valiantin
Pappilan Jussista Valiant oli muotoilultaan erikoinen ihme pseudoteutoonisella mersumaskillaan.Hänestä silloin oli melkein synti ja pyhäinhäväistys mennä kopioimaan mersun maskia.Saman tempun oli tehnyt jo Studebaker Larkeillaan sekä Hawk-malleillaan.
Amerikkalaisena pikkuautona Valiant ei ollut mikään uutuus.
Jo 50-luvun alussa esiteltiin ehkä vääränä ajankohtana,jolloin amerikkalaiset halusivat isompia autoja nousubuumissa,Henry J,Nash Rambler sekä Hudson Jet,uusina jenkkipikkuautoina.
Vain Nash Rambler selvisi keskosena lastentaudeista hengissä.
Valiantia ennen jopa suomalaisilla taksitolpilla näkyi Studebaker Larkeja,amerikkalaisina "pikkuautoina".
Tekniikan maailma koeajoi uuden Valiantin kehumalla sitä compact carista kapulakielisellä käännöksellä "kokoonpuristetuksi" autoksi .
Pitkällä tähtäimellä suurin osa Valianteista kokoonpuristettiin eli paalitettiin.
Messuhallissa oltiin esitelty kaikki vuoden 1960 3 kompaktiautoa,Ford Falcon,Chrysler Valiant sekä Chevrolet Corvair.
Artikkelin kirjoittaja päätyi kylläkin koeajossa toteamaan,ettei yksikään niistä ollut mikään pikkuauto suomalaisessa mittapuussa. Kooltaan ne vastasivat eurooppalaisia  6-hengen autoja kuten Ford Zephyr,Opel Kapitän ja Vauxhall Velox.
Rakenteeltaan Valiant ei ollut vallankumouksellinen.Kolmikosta ainoastaan Corvair eroittui joukosta takatuupparina.
Aasinsiltaa käyttämällä TM:n testaajan "silmään pisti" Valiantin hyvä amerikkalismallinen kiihtyvyys,ajamisen helppous,moottorin sitkeys ,hidas ohjaus ,tilavuus sekä pehmeä jousitus.
Suomalainen autotestaaja kertoi koeajostaan kaikki faktat sen paremmin lapertamatta mitään kuvallista proosaa kuten Jussin myöhemmin sivuilla tapaama Uncle Tom eli Tom McCahill,Mechanix Illustrated-lehden koeajaja.Tom Mc Cahill puolestaan kertoi vuoden 1959 syksyn numerossaan uusista v.1960 autoista,että Valiant,jos se olisi varustettuna "tehopakkauksella" olisi kuumin auto koko maailmassa alle 2500:n dollarin hintaluokassa.
--Se saa ääneni parhaimpana ostona 3:n kompaktin joukosta ja sen haluaisin omistaa...
1962 Plymouth Savoy
V.1962 hän mainitsi uudesta isosta Plymouthista,joka näytti täyteen puhalletulta Valiantilta:
--Satoi poskille kyyneliä kuin sipulitölkkitehtaalla koeajettuani uuden Plymouthin.En tiedä sen kokoluokasta muuta autoa,mikä päihittäisi Plymouthin.Se tarjoaa parasta ajettavuutta luokassaan hyvillä jarruilla,mitkä tekevät siitä turvallisimman..lievästi teutoonisella valianttimaisella ulkonäöllään... ja se näkyy joukosta kuin taskumatti bikinipöksyistä..



1949.Salon ensimmäiset Ford Custom-pirssit



















Jussi oli aina ollut pikkupojasta Ford-poikia jo siitä asti, kun sai istua pussihousuisen ja haitarijatsarisen pirssimiehen Oksasen vieressä etusohvalla 1949-mallisessa Ford Customissa.
Uudet 52-malliset Customlinet tulivat hänen lempiautoiksi,koska pirssitolpalla ne eroittuivat tummansinisistä ja pulleista Chevroleteista suorakylkisinä sekä pyörein että punaisin rakettiperävaloin.
Vuoden 1960 Fordit verrattuna Chrysler-malleihin muistuttivat maskeiltaan raukeilta ja nukahtamaisillaan olevilta silmäpareilta,ikään kuin lapsi olisi taistelemassa unta vastaan.
Pappilan korttelin  E. & J. Leinon liesitehtaan omistajapojilla oli ihkauusi vaaleansininen Ford Courier-farmari,minkä peräsiivet muistuttivat saman vuoden Chevroletin typistetyiltä siiventyngiltä.
Ensimmäistä kertaa sinä vuonna Fordin tunnetut pyöreät valot oli vaihdettu Fazerin sinisen tangon neliömuotoisiksi suklaanapeiksi.
V. 1961 Fordin pyöreät valot tulivat takaisin,kuten Salonnen ompelimon omistajan Kivimäen Taukan uudessa valkoisessa Courierissa.

Leinon Kuriiri ja Armi (Ford Courier ja Armstrong- Siddeley)
Juhart 2010


Tom McCahill ja v.1960
 autot MI:ssä

1970-luvulla Jussi oli löytänyt Rappulasta kerrostalojen takaisesta metsästä 1960-mallisen Valiantin takaluukun metsästä hölkkälenkillään.Hän ei tiennyt,miten ja miksi takaluukku oli heitetty metsään,mistä löytyi muutama heitteille jätetty autonraatokin.
Luukun hän pisti olohuoneeseen kunniapaikalle näytille.
Mustaan luukkuun,minkä päällä makasi pesuvatimainen varapyörän kuva hän oli maalannut Humbrolin emaleilla nevadalaisen kaktusmallisen autiomaamaiseman,mitä halkaisi musta pikitie.
Autiomaa-aiheen hän oli saanut päähänsä löydettyään Fammu-tädin vintiltä vuoden 1939 New York Herald-lehden.missä oli uuden Lincoln Zephyrin mainos.Kuvassa uusi sulavalinjainen ja vesiputousmaskinen Zephyr oli nousemassa autiomaatietä mäkeen
Valiantin takakansimaalauksessa tiellä tietysti kiiti Chrysler Valiant...
Vuonna 1961 Chrysler Valiantista tuli Plymouth Valiant..ja pesuvatikin häipyi takaluukulta



Teknikens värld 3 1960
Jussi oli ollut keräilijä jo molskipolvihousuisesta rekisterinumeroiden bongaajasta asti.
Kun pappilan kellariin isäpastorin perustaman lippukunnan partiolaiset varastoivat paperinkeräykseen sanoma- ja aikakausilehtiä,Jussi vietti tunteja pimeydessä latteapatterisen Airam-taskulampun valossa lukemassa vanhoja autolehtiä.
Parhaimmat hän vei kainalossaan talteen oman huoneensa kirjastoon monivärikantisten Mitä-Missä-Milloin-kirjojen ja nahkaselustaisten Pikku Jättiläisten seuraan.
Evakuoitu lehtivalikoima jakautui 1950-luvun autolehdistä saksalaisista Das Auto,Motor und Sport-julkaisuista amerikkalaisiin Popular Mechanics- ja Popular Science-lehtiin.
Useimmat lehdet olivat kannettomia ja osa sivuista oli revitty pystyuunien sytykkeiksi.
Se ei haitannut pojan lukuintoa.
1954 helmikuu.Das Auto
Motor und Sport
V.1958 yhteiskoulun ekaluokalta hän alkoi oppimaan ruotsinkieltä ja vuonna 1960 englantia.
Pakkoruotsi kyllä kangerteli alkuun,mutta englanti sujui paremmin pojan päätyessä luokan ehkä parhaimmaksi brittienglantilingvistiksi.
Lehtiä oli kerääntymässä Jussin huoneeseen niin paljon,että äitipastorska käski pistämään osan jo roskiin satakertaa läpiluettuina.
Hän nielaisi pelon helpotuksesta,ettei äiti ollut ryhtynyt heittämään itse lehtiä hellan pesään taikka pystyuunien sytykkeiksi,koska painetun median seasta löytyi pöksytehtaan tukun vintiltä kannettuja Jalluja,Kalleja sekä Coctaileja,sen ajan piilopornolehtiä,aikuisten miesten parturi-sekä vessalukemistoa.
Jussia kyllä ihmeytti miksi housutehtaan johtaja luki sellaisia julkaisuja,kun kotona oli aina odottamassa hehkeä ja tumma rouva.


1957 Mimi ja Ford Fairlane
Mechanix Illustratedin Mimi-missiä olisi voinut verrata peittävämmässä ranta-asussa konservatiiviseksi amerikkalaiseksi kotirouvaksi.
Äidin Kotiliesi-lehdestä löytyneet Figura-rintaliivimainokset kiihdyttivät enemmän tämän nupuille pulpahtaneita hormooneja.
Poika ei uhallakaan pistänyt lehtiään uuninpesään.
Jussin pannessa vastaan lehtiensä poisheittämisestä,äitipastorska oli vain lakonisesti vastannut savonkielellä,että "se joka uhalla ellää,niin se pierun kanssa hauvataan".
Jussi oli perään mutissut.että "hauhau vaan itelles".
Vielä tänäpäivänä Jussin vaimo hermostuu itälontoolaisen asunnon yhä lisääntyvistä autolehdistä-sekä kirjoiista sanomalla:
--"Again a new magazine!
--Where are you going to store all of them?
Jussi:
--I might need to buy a new book-case again,love!

Raggareista roddareihin.Vanhan roddarin muistelmat.1.

1967 Porilaiset raggarit
By Juhart


Suomalaisten nuorten miesten jenkkiautoharrastus matki melko paljon 60-luvun alussa ruotsalaisten nuorten miesten jenkkiautokulttuuria,joka taasen matki amerikkalaista hotrodkulttuuria...
Ruotsalainen hotrodaatteen lieveilmiö raggarikulttuuri levisi suomalaisiin kaupunkeihin.
Suomalaiset raggarit olivat pärinäpojista neljälle pyörälle siirtyneitä jenkkiautofriikkejä,joskin paljon lievemmässä negatiivisessa mielessä,
Julkinen sana mollasi kuitenkin kaikki jenkkiautoharrastajat raggareiksi.
Raggarit (tai suomalaisemmin rakkarit) ovat autolla tai moottoripyörällä hurjastelevia nuoria miehiä. Pärinäpojiksikin heitä sanottiin 1950- ja 1960-luvuilla. "Raggarit ajo kukkapenkis prätkäl." Toinen merkitys on 'kovanaama, kiusantekijä, häirikkö'. "Raggarit hilluu siel aina öisin." Näin kertoo Stadin slangin suursanakirja. Haukkumasanana rakkaria on käytetty isoista pojista tai nuorista miehistä, jos he ovat melunneet tai hairahtuneet pieneenkin pahantekoon.
Sana raggari on lainattu ruotsin kielestä, jossa raggare tarkoittaa nuorta rämäpäistä autoilijaa. Sanakirja suomentaa sen myös suoraan raggariksi. Verbinä ragga merkitsee 'elää raggarin elämää, hurjastella autolla, ottaa tyttöjä autoonsa'. (Tyttöjen/poikien iskemisestä - vaikkei ollakaan autolla liikkeellä - voidaan käyttää sanaa ragga på brudar/killar.)
Lähteet:
Heikki Paunonen, Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii : Stadin slangin suursanakirja (WSOY 2005)
Lea Lampén, Ruotsi-suomi suursanakirja (WSOY 1999)
Ulla-Britt Kotsinas, Norstedts svenska slangordbok (Norstedts Ordbok AB 1998)

1960-lukuisia brittiläisiä
Busy Bee Rockerseja
Britanniassa 60-luvun taitteessa 70-luvun alkuun nuorten miesten moottoripyöräharrastus jakautui Modseihin ja Rockereihin.
Modsit muistuttivat paljolti suomalaisia parempien perheiden lukiolaispoikia,joidenka harrastusajoneuvoina olivat skootterit.kun taas Rockersit vastasivat suomalaisia työläisperheissä kasvaneita suavetukkaisia lättähattuja sekä pärinäpoikia.
Modsien ja Rockersien välilllä yleensä tapeltiin.

Pikkuisen lounaissuomalaisen kotikaupunkini kaduilla nähtiin ja kuultiin pärinäpoikien moottoripyörien kiihdytyksiä sekä keulimisia,mutta raggariharrastus näytti melko mitättömältä.
60-luvun alussa harvalla kundilla oli varaa auton ostoon.
Todellisia jenkkiautoharrastajia oli vähän. Suomeen tuoduista amerikkalaisista vanhemmista autoista suurin osa oli neliovisia taksimalleja,joita raggaripiireissä kutsuttiin lemmenlulliksi sekä pilluhaaveiksi.Kaksioviset hardtopit olivat harvinaisuuksia,puhumatta avimalleista. Moni vanhempi valtion musta lumisiini ja diplomaattiauto lopulta valitettavasti päätyi orkesterien lauluautoksi sekä romutettavaksi kovasta käytöstä. Vanhan siipijenkin arvostus oli alimmillaan niihin aikoihin.
Mutta niilläkin oli pari harrastajaa pienessä savilaakson kaupungissani...joista kerron vähän myöhemmin.
60-luvun keskipaikkeilla sai pikkurahalla vaihtoautohallien takapihoilta ,nyt harvinaisia 40- ja 50-lukuisia isompia eurooppalaisia autoja,joita kukaan aikuismies halunnut.
Kartsalla liukumista-kirjoituksessani olen kajonnut tähän nuorison autoilumuotoon seuraavasti:
1954 Opel Kapitän
Sampsa, kaupungin aluesairaalan pääkirurgin poikana tunnettiin myöhemmin paikkakunnan parhaimpana pitokokkina ja kestittäjänä omassa pitopalvelussaan.
Jussi muistaa partioaikoinaan joskus 60-luvun puolivälissä,kun Sampsa ajoi partioleirille omalla sysimustalla 1954-mallisella Opel Kapitänillä.
Siihen aikaan ei monellakaan teini-ikäisellä ollut varaa edes mopoon..
Sampsa sladasi Opelillaan kesärenkailla Riitusjärven liukkaalla metsätiellä kovaa vauhtia,että lumi pöllyi Timo Mäkisen tyyliin, kaikille partiokavereillensa näytöksi.
Muut Jussin isäpastorin partiolippukunnan partiopojat olivat tulleet kaupungista Riituksen talvileirille nuoskakelin paaduttamin suksin ja täyteen pakatuin ahkioin rättiväsyneinä ja hiestä märkinä.
Eränkäynnissä ja autonkäynnissä oli pitkä hajurako.
Taidettiin olla silloin vähäsen kateellisia partiolaisraggarille!
1948 Austin 16
Sampsan vanhemmalla broidilla oli kartsaliukuautona yhtenä kesänä 60-luvun puolessa välissä 1948-mallinen kesäpirssi Austin 16.
Se oli maalattu ruusunpunaiseksi ja sen pieni kaksiosainen takaikkuna oltiin suurennettu peräpeilin levyiseksi akvaarioksi ajan hengen mukaan.
Auton radioantenniin oli ripustettu oravanhäntä kuten senaikaisissa Hotrod-lehden kuvien jenkkirodeissa ja lyijyreissä (leadsled).
Auton oveen oli valkoisella Panu-ulkolateksilla kirjoitettu Mäystin.
Auto eli sen kesän kesäperhosena eli silloisen kinoiluajan hengen mukaisena Belle de Jourina, päätymällä konerikkoisena Eklundin romuttamoon ja sulatusuuniin.
Nykyään moisesta pyhäinjäännöksen raiskaamisesta saisi fundamentalistimobilistien jihadin päällensä.

Kotikaupunkini yhdestä tunnetusta siipijenkkiharrastajasta Mopar-Antsusta olen kirjoittanut stoorin 70-lukuisessa kapakkamiljöössä,Penan Saluunassa kirjoituksessani "Kanatan Kallu ja Mopar-Antsu" pienenä fiktiona seuraavaa:



Penan Saluunan jonoa
Vuoden 1976 kesäkuun kaatosateet olivat ajaneet kesälomalaiset ja puolideekkarit rannoilta Saluunan karvalakkipuolelle.
Pehmustetuilla tynnyrituoleilla moni loiventeli lauantaiaamuista kankkustaan.
Seinälle asennetusta väriteeveestä näytettiin välähdyksiä Yhdysvaltojen syntymän 200-vuotisjuhlia,missä entinen alabamalainen maapähkinäviljelijä ja nykyinen presidentti Jimmy Carter piti juhlapuhetta.
Saluunan karvalakkipuolella oli omat harrastepiirinsä.
Baarirtiskin puoleisella seinustalla puoliympyränmuotoisessa kahdessa looshissa istui savikaupungin intellektieliitti puheenjohtajanaan punapartainen ja vakosamettipukuinen kuvataiteilija ja kuvaamataidonopettaja ja tämän isokokoinen ja runsaskroppainen kuvaamataidonopettajavaimo,jonka garderoobi oli puoliksi Leningradin beriozkasta ostettu babushkahuivein , Lenin-merkein sekä nilkkasaappain että puoliksi kotikutoinen itsevirkkaamassa punaisessa ponchossa.
Rouva muistutti kovasti taistolaista näyttelijätärtä Marja Korhosta lapualaisoopperasta.
Näiden opetuslapsina istui kolpakkojen ääressä Salmen Repe,lasisilmäinen biitlestukka ja siilitukkainen Vähäsillan Väkä,molemmat ikuisia matikanylioppilaita Turun Yliopistossa.
Nämä väittelivät päivän politiikasta, taiteilijapariskunnan vängätessä vasemmalta ja matikkamiesten oikealta,koska Repe ja Väkä olivat lähtöisin yksityisyrittäjäkodeista.
Repen äiti omisti pienen ruokamarketin ja Väkä ryyppäsi opiskelunsa ohella isoveljensä kanssa perimäänsä kauppapuutarhaa konkurssiin päin.
Watergatekin oli eräänä puheenaiheena samoin kuin Evita Peron,josta englantilainen minikokoinen laulajatar  Elaine Paige joikui konegrammarista...Don't cry for Me Argentina-piisissä.

Elaine Paige.Don't Cry for Me Argentina

Kaunis Evita oli ottanut 50-luvulla miehensä Juan Peronin kuoltua Argentiinan diktatuurivallan kauniiseen käteensä .
Idi Aminin järjestämät massamurhat Ugandassa olivat myös puhelistoilla,josta väiteltiin algerialaisen punkun ja lahtelaisen nelosoluen kannustamina

Karvalakkipuoli


Karvalakkipuolen toisessa kategoriassa portsarin naulakkojen puoleisessa kulmassa istuivat pyöreän mäntypöydan ritarit kuten Mannerin Mikke,kreivi Lindeman,vinettovalokuvaaja Lahti,Silja Linen Puosu Roope sekä Kanatan Kallu..
Ritareilla näytti makaavan päällä eikä yksikään näyttänyt pummaavan kavereiltaan paukkuja eikä sätkiä.
Roope-puosulla oli aina rahaa lompsassaan maissa kuten Kanatan Kallulla,joka aina oli pukeutunut mustaan kokopukuun ja krakaan.Valokuvaaja Lahti vietti pitempää kehitysaikaansa mieluummin kapakan sorbusaltailla kuin Rumpalinkadun studionsa kehityskopissa vinettolasin ääressä..
Mikke oli saanut ilmeisesti myydyksi päivällä lastaamansa romukärrykuorman ja kreivi Lindemankin myynyt anastettua tavaraa erään eläkeläismummon yksiöstä ...uudet stereolaitteet.
 Pöydässä oli yksi kutsumaton vieras,punatukkainen Reenin Lasse,jota tyrkittiin olkapäihin silloin,kun tämä kuuden kaljan vedossa alkoi muistelemaan ääneen Ukrainan steppeistä ja suomalaisen SS-Viikinkipataljoonan urotöistä arjalaisen heimon yhtenä etulinjahyökkääjänä .
Pöydässä istujia kutsuttiin kääntäjien kongressiksi,koska jokaisen taustassa oli jotain salamyhkäistä sekä arveluttavaa.
Saluunan portieeri Lähtisen Pena pitkänä ja komeana harmaassa virkapuvussaan ja kultaisissa kauluskaluunoissaan roikkui etusormestaan narikassa lukemassa Turun Sanomien henkilökohtaista palstaa ikuisessa naiskaverin haussa.
Asiakkaan tullessa sisään tämä tervehti..."Teretulemast...teretulemast!!"... ikäänkuin olisi juuri saapunut Tallinnasta viinanhakumatkalta.

Musta pajatso
Ovesta oli astunut sisään Lähtisen Penan ohi mustapartainen Saloran teeveetehtaan laitosmies Antsu,joka lounasti Saluunassa päivisin.
Nyt kesäaikaan kun tehdas oli lomien aikana kiinni hän paiski töitä kokoonpanolinjojen uusimisessa,mistä sai lisäliksaa uuden käytetyn jenkkiautoprojektin rahoittamiseksi.
Antsu oli oikein rahanahne paiskimalla lisäduuneja kavereidensa autojenkin alla...maksusta .Hän ei ollut viiteen vuoteen viettänyt yhtään kesälomaa.puhumattakaan aukinaisen paidankauluksen päällä rintakarvoihin kasvaneen käkkäräparran trimmaamisesta.
Antsu päätyi istumaan karvalakkipuolella pajatson läheiseen pöytään,mihin kuului 20-pennin kolikkojen rapina kouruun ja muutama hajanainen perkele ja nyrkinisku puuraamiin,kun kolikko ei lentänyt kaaressa paljon harrastetusta sormennäpäytyksestä kymmenen markan koloon.
Laitosmies veti sinisen Salora-tuulijakkunsa povitaskusta uuden kesäkuun V-8-Magazinen ja alkoi lukemaan artikkelia Tukholman hotrod-showsta tilattuaan tiskiltä metsästäjäleikkeen ranskanperunoilla ja kylmän Koffin kolmosen.


6 Mar 2010
--Tehtaalla ja kaupunginhotellin parketilla Antsun parta haisi vihreältä Menneniltä, konerasvalta ja ruostuneelta kulmaraudalta alituisesta verstaalla olosta ja auton alla makaamisesta.
Ulko-ovelta kuului Lähtisen Penan tervehdys...teretulemmast...mitäs Kallu taas...just sää lähri ja nyssää palaat...missässää kävit!?
--Mää kävin säästöpanki raha-automaatil,ett fyrkkaa piisaa ehtommalki!
Kallu vastasi.
Pena:
--Sattaa muuten oikke pirust kun esterist,eikä tätä vetist suvee seuraa muutku samallane märkä syksy...mut virvokkee kyllä varmaan maisttu sull kuivas sisäilmass sitä paremmalt....teretulemast!
Kanatan Kallu astui  eteisestä kaljapuolen ovelle ja helssasi jälleen kädellään karvalakkipuolen kääntäjiä pyystämällä lupaa istua Antsun pöytään.
Tämä istuutui perän alla tussahtavalle tynnyrituolille selkä Mikkeen päin ja tilasi tarjoilijatytöltä sorbukset itselleen ja Mikelle..

1974 Mikke Manner,
Sakari Mäkipuro


Kallu tai oikealta nimeltään Kaarlo Kultala oli Kanadan suomalaisia siirtolaisia ,joka vuonna 1934 17-vuotiana oli karannut merille.
Newfoundlandissa tämä oli karannut laivasta ja päätynyt Torontoon,mistä oli jäniksenä Great Pacific-rautatieyhtiön tavaravaunussa pula-ajan hobojen seurassa matkustanut Albertan pääkaupunkiin Calgaryyn,suurten tasankojen keskelle.
Kotimaansa savikaupungissa hänet tunnettiin Kanatan Kalluna,Albertan revolverisorvaajana,joka puoliksi puhui totta ja puoliksi valehteli sekä isonteli tarinoitaan kokemuksistaan preerialla. Hänessä oli yhtä paljon tarinan kertojaa ,satusetää ja seikkailijaa kuin Mannerin Mikessä.
Tästä syystä Kallu ja Mikke,kaupungin kuuluisimmat satusedät, muodostivat oman valehtelijoiden klubinsa saluunan kääntäjien kongressissa
--Joo... mää oli revolverisorvaajan parikyt vuat Alpertan Kalkarissa Koltin tehttaill!
Oli tämän bravuurilauseita..
Maailman nuorin rodeoratsastaja
Juhart 2013
--Sitten mää oli myös stämppiiteis (Stampede) eli roteois roteoratsastajanakin pari vuotta ja pysysin monen vikuroivan koltin,mustankin ja maverikin seläs ainaskin viisi sekunttii.
--Se alituinen hevosen seläst puttomine särki mun toisen selkänivelen ristiseljäst ja jouruin sairaseläkkeell entisenä roteoratsastajanä ja kenttäklovnina sekä revolvieterisorvarina.

60-luvun alkupuolella Kallu oli muuttanut takaisin Suomeen ja kotikaupunkiinsa melko varakkaana viisikymppisenä poikamiehenä. Pankissa kasvavilla säästöillään ja sairaseläketuloillaan hän pärjäsi työtä tekemättä hyvin.

1957 Dodge Coronet Royal Lancer


Kallu seuraili pöydässä Antsun lukuintoa samalla kun laitosmiehen parran keskellä aukenevaa suureikään meneviä metsästäjäleikehaarukallisia tiuhaan tahtiin.
Kallu katseli lehden takasivulta isoa kuvaa kolmivärisestä 57-mallisesta Dodge Coronet Royal Lanceristä,jonka terävät peräevät kohosivat taivasta kohti ja melkein lehden takakannesta ulos.
Uteliaana ja puhekaverin puutteesta Kallu kysäisi Antsulta:
--Mulki ol tollane Dotke vuan viiskytyhreksän Alpertas!.
--Sekin oli kolmefärinen...siinä oli kerman färii,magenttaa ja taivaansinistä ja sen peräsiivet olivat ainaskin kuuren jalan korkeat!.
--Se kaara oli neliovinen hardtoppi ja sen moottorina kävi 340-kuutiotuumanen moparin vinkkelikasi.

Autopeltihitsari
Juhart 2012

Kallun kommentti herätti Mopari-Antsun,joksi roddarikaverit tätä kutsuivat Chryslerin tehtaitten varaosajaoston MoParin mukaan (Motor Parts).
Antsu laski V8-lehden ruokalautasensa viereen , pyyhkimällä partaansa paperiservietillä leikkeen rämmeleistä ja vastasi:
--Mullakin on ollut viisseiska Rojal Lanseri...mutta kylläkin mustan värinen kun Saustilan kylmäkuljetuksen Dotke Polara ja vielä lisäksi tolppamalli.
--Se oli ollu entinen puolustusvoimien komentajan kentraali Leinosen piili...tai kuten sitä Jenkkiläs kutsutaan neekerimalliks neljän oven takia.
--Mulla oli kerran ykis flikkakaveri,joka ei antanut itteäns takapenkil kallistaa enneskuin valot sammuivat..meinaan se sisävalo kun Dodken ovet falskasivat tiivisteis kovast verost..
--Se flikkakin muuteski oli silloin vähän sellainen yhdenmalkanen blondi,mutt kommian näkönen muija  se vielä nykyäs on ja makkaa mun frouvana  meitin parivesisänkys.
--Mää ostin sille synttärilahjaks erellisvuan minkkistoolan lisäksi yhre putslelauran,mitä se vois koota iltojen ratoks kun mää luikuroin aina autoversttaall ehtosin ihan aamutunneill saakka..
--Se tuli mulle erellisviikol kertomaan kauhian ylpeen,että se putsle (puzzle) on vihroin ja viimein koottu pualentoist vuaren urakan jälkkeen.
--Putslelaatikon kannes kylläkin luki präntättynä ,että suositeltu 2 viiva 5 vuatiaille.
--Se on myäs telkkaritehtaal töiss,mut lasikonttorins Ankkalinnan yläkerras teleksis sihteerin.
--Se siirrettiin sitten toisiin hommiin,kun ne olivat saaneet uuren tiatokoneen ja sen piti alkaa kirjottaan sill uurell vehkeel know-how-osaston pakkauslistoi.
--Konttoripäällikkö oli ihmetelly miksi sen tiatokoneen monitoorin ruudus ol pirkaleest valkossii konekirjotuslakan jälkkii,kusse ei tajunnu,ett koneell voi kirjottaa virheet ja vikalyännikin uusiks.
--Mut petihommis se on ku ankerias,jonka pitää naulata sukkahousuist puusänkyn päätyyn kiine!.

Blonde Marilyn


Kallu nyökkäili päätään Antsun selostuksen mukaisesti ja tilasi kahdet sorbukset vikkelältä ja permanenttipäiseltä Aunolta..saluunan hintahtavalta miestarjoilijalta.
Antsu jatkoi:
--Muuten...mitä mun Rojal Lanserii tulee...mää heitin sen konehuaneeseen kolmekahreksakolmen hemikantisen vinkkelin.
--Rouva ajaa taas 323 Mazdalla!

                                     Coat of many Colors.Dolly Parton

Kallu mietti tovin maistellessaan viiniä jalkalasista ja sanoi:
--Ne Kalkarin roteotytöt tykkäsi kovin mun Lanserin kyydistä kun sen etusoffalla voi istuu kun pyörivällä konttorituolilla cowboysaappaaat jalassa ja se penkki kallistui vaateriin kun hammaslääkärin tuoli pelkällä napinpainalluksella.
--Mulla oli kerran yksi blonti tytär kyydissä moneenkin otteeseen ja se prikuulles näytti muodoiltaan siltä uudelta countrylaulajalta Dolli Parttonilt äänensä ja muhkeiden tissiensä suhteen.
--Se oli kyllä komia nainen vaikka olikin semmoinen tekoblonteerattu....mutta sen rinnassa kylläkin seisoi pystyssä ihka-aidot munkit....made in Canada.
--Sen nimi oli muuten Doris...niinkuin sillä vilmitähtösellä Dayllä ja mää pidin sitä monen ehtoon yömyöhäll hyvänä Queensize tolppapedissäni.
--Se kun istui autoon valkoisisssa lakerisaappaissa ja vaaleanpunaisesssa ja avokaulasessa röyhelöpaidassa,niin mää melkein väkisten paljailla silmämunillani riisuin sen monifärisen nahkatilkkujakun päältä. 
1958 Dodge Coronet
--Mää en kylläkään tiedä oliko se sukulaissieluja sille oikealle Dollille..joka lauloi sen piisin My Coat of many Colors...kumpienki palttoot kun olivat niin pirun kirjavii. mun tilkkutäkki mukaanluettuna?!
--Se mun Rojal Lanseri meni mäsäksi nokkakolarissa numero kahden pikatien ja seittemännentoista kaakkoisavenuen kulmassa,kun mää oli aamukuudelta ajamassa silmät ristissä töihin pohjoisen Manchesterin teollisuusalueelle meitin revolveritehtaalle.
--Iso GMC-rekka niisti Lanserista nokan sisään.
--Ja niin mää samalla menetin sen Doriksenkin.
1949 Dodge Coronet
--Sää sanoit,että sun Lanserisas oli 383-moottori konehuoneessa?
--Mää ostin sitten sellaisen ikivanhan "3 x 50"-mallisen Koronetin käyttökaaraksen.
--Mää ristisin sen semmoseksi,kun se oli 1950-mallinen ja maksoin siitä 50 taalaa ja sen lättäpääkutoskoneella ei pystynyt ylittämään 50 mailii tunnissa...jos me puhutaan nummeroist.
--Täällä meitin kotikaupungissa mää ole kuullut monelta vanhemmalta pirssimieheltä,että ne tykkäsivät vanhanmallisesta Koronetista,kun siinä oli pirun pitkä keula kromisen pässinpään koristamana ja sen takapenkillä sai pitkäkin äijä konttinsakin suoraksi...ja sen isossa takakontissa voisi pitää pienet rantapirskeetkin vähintään tusinalle juhlijalle.
--Mun verenkiertokin parani hetkessä siinä eikä välinivelrikko seljässä vaivannut enää ajaessa ja sen sisässä pystyi pitämään kymmenen gallonan stetsoniakin päässä istuvalttaan,vaikka mää olin silloin yli kuuden jalan pitkä hurmuri,mutta tänäpäivänä pari tuumaa kutistuneempana.


--Mutta mitä tulee nyky-Kraisujen, Dotkejen ja Plimouttien laatuun,niin niissä kyllä olisi ollut paljon petraamisen varaa.
--Desotonkin ne tiputtivat mallistosta poijes vuonna 1961,koska se oli kiilannut ikävällä tavalla komian Koronetin ja köyhemmän Kraisler Windsorin väliin.
--Se Foordilt potkastu dirikka Lee Iacocca sai Kraislerilla oikein ison urakan laadun nostamiseksi ja samalla firmankin konkankin reunalta poijes.
--Kraisleri melkein oli tippumassa reunalta automerkkinä Detroitisssa.
--Kanatassa Kraisleri taasen meikkasi Plimoutin pohjalta Dotkeja ja Desotoita erilaisin kromiheepelein ja hammasmaskein
--Mulle se Kanatan Kraisleri automerkkinä siitä huolimatta liikkuu,haisee ja tuntuu ratissa Kraislerilta,Desotolta,Dotkelta ja Plimarilta.
--Mää en pidä nykyisiä tilintarkastajia,pankkiireja enkä kirjanpitäjiä minkäänlaisina älyllisinä olentoinä,että miten ne voisivat hävittää yhden Kraislerin nimen yhdellä punakynän yliviivauksella.
--Se nimi voisi vain hiipua unholaa hitaasti ,toisin kuten Desotolle kävi vuonna 1961,kun talouspomot katsoivat merkin olevan Kraisleri-konsernin riippana kaulassa Dotken ja Plimoutin sisarmallina.

1950 Manhattan Skyline

--Miltä tuntuisi kun joku Njuujorki kokoinen miljoonakaupunki menisi konkkaan?
--Että joku tilintarkastaja vain kirjottaisi papereihinsa älyttömistä hävikkeistä koko Njuujorkin tilinpäätössivun yli punaisella mustekynällä isolla kruksilla ja seuraavan aamuna Manhattanin kohdalla seisoisi vain valtava tyhjä tontti eikä mitään muuta.
--Musta elämä kulkee omaa rataansa kuten sen suuren pörssiromahduksen jälkeenkin vuonna 1929,että viidennellä avenjuella Astorin hotellin portsari kävelyttäisi samaan vanhaan tapaan kuin ennenkin jonkun rikkaan matamin villakoiraa ja italialaisissa kortteleissa pistettäisin suukkuun spagettia ja lasanjaa amerikkalaisittain haarukalla kuten ennenkin..
--Ei ne merkit eivätkä ne tavat konkursseista mene kadoksiin,vaikka vöitä jouduttaisiin pikkasen kiristämään!

Antti kuunteli Kallua kuuliaana havaittuaan,ettei leventelijä ollutkaan täysin hullu valehtelija kuten kapakkakaverit tätä olivat pilkanneet.
Se tuntuu tietävän Kraisleri-firmasta enemmän kuin jonkun veekasilehden nuoret ja roddaavat toimittajat tukka takana ja elämä vielä edessä.

1961 televisiotehdas


--Mitäs sää sanoisis,jos meirä teeveetehras menis konkkaa?
Antti kysäisi.
Kallu kaadettuaan sorbuslasin pohjat suuhunsa lausui:
--No...siinä kävisi siten,että kirjanpitäjä sulkee tilikirjan kannet yhdellä paukauksella ja ryyppää pari marttiinin rossoa ja jää katselemaan konttorin seiniä....mut tehdas seisoo plaanilla kuten ennenkin,vaikka ehkä myöhemmim erinimisenä!
--Meillä kotona ollaan aina sympatiseerattu Kraisleri-merkkiä jo siitä ajasta kum mun kanatalainen ottopappa Al Stormer hankks 1931-mallisen Dotken Doctor's- kupeen.
--Sillä oli ennen Kalkariin muuttamista ollut Edmontonissa Texacon hualtamo ja se ajoi sitä ennen vain foordeilla.

1931 Neliovinen kanadalainen Dodge

--Kun se muutti Kalkariin vuonna 1933,niin se sai paikan superviisorina Texacon jalostamolla ja seurasi monasti kun firman pamput ajoi pirun pitkiä matkoja Torontosta ja Kepekistä (Quebec) asti kanatalaisilla mustilla Kraislereilla konttorin eteen.
--Meidän naapurissa asuva kiinteistöagentti ja vakuutusagentti sekä moni muu pienempi pomomies hankki enemmän naismaisempia malleja GeeÄmmän diiileriltä.
--Musta Kraisut olivat enemmänkin sellaisia karvarintaisia miesmalleja.
--Ei ne naiset koskaan ostaneet Kraisuja eikä kaupungin huoratrokareilla eikä bortellien matameillakaan ollut sellaisia allaan,vaikka raha makasi haarojen välissä taikka nailonien saumoissa.
--Me kotona ajettiin sillä 31-mallisella Dodge Dependablella...luotettavalla Dotkella,mikä oli silloin Kraisleri-konsernin sellainen kaksipaikkanen välimalli,joka sopi mainiosti maalaistohtoreille ja kaupparatsuille.

1931 Dodge Dependability mainos

--Mun mielestä Dotken veljekset eli Dodge Brothersit oli samanlaisia kuin "Raitin" eli Wrightin broidit...sellaisia luotettuja tummapukuisia liikenneajokalupioneereja,jotka loivat ja tekivät itse vehkeensä vastineena sille ,että olisivat äänen puhuneet palturia kaikista teknisistä kommervenkeistä ja kaavoista kapakan tiskiä vasten nojatessaan.
--Dotke puhui itsensä puolesta!

--Silloin kaarat eivät olleet yhtä luotettavia kun nykyisin.
--Autoa ostettaessa..etenkin käytetyn...ensimmäinen kysymys oli silloin,että lähteekö se käyntiin.
--Kraisut lähtivät!
--Jokaisella automerkillä oli jonkinlainen Kainin leima syyläärissään.
--Letukoita  (Chevrolet) haukuttiin puisiksi ja Fordeja kärryjousistaan.
--Kyllä ne Kraisutkin olivat vanhanaikaisia tekniikaltaan.
--Vuonna 1949..kymmenen vuotta sen jälkeen kun Foordi sai hydraulijarrut,Kraisu heitti vaijerijarrut metsään.
--Merkkiä haukuttiin julkisesti kun opettajat ja puotipuksut ajoivat Plimouteilla,joita ivailtiin huonosta laadustaan Plemmoneiksi sekä Pilgrimeiksi,koska niiden nokkapelleillä komeili kromiset Mayflower-laivan purjeet kun sen niminen paatti oli tuonut ensimmmäiset uudisasukkaat Englannista Virginiaan sinne Nantucketin kulmillle.
--Desotoilla taas ajoivat  pikkukaupunkien kiropraktikot...ne niveltenaksauttajat sekä vakuutusmiehet,jotka taas naksauttelivat sormiansa henkivakuutuspapereiden allekirjotuksissa.

1949 Plymouthin Mayflower-nokkakoriste


--Nyt ne nantucketilaiset purutupakan jauhajat katsovat truckerilipparit väärinpäin päässä kieroon eurooppalaisia ja japsiautoja ja nostelevat rahtarinkourilla muniaan haalarihaarasta ylös ja sylkevät tupakkimällejään ulkolaisten kaarojen tuulilaseille.. ja huutavat perään..."Nou wei Housei!" (No way Jose!!).
--Sitten ne ranskalaiset alkoivat tuoda niitä kalan näköisiä ja ennennäkemättömän rumankauniita deeässäsitikoita njuujorkilaisille partaniekkaälypäille.
--Kuitenkin uusien 1955-mallisten virtaviivaisten sitikoiden sisällä hyrräsivät vuoden 1934 gangsterisitikasta lainatut neloskoneet ja ensi-ihastuksessaan niiden kuskit uskoivat menneensä bunkkaan seksikkään Brigitte Bardotin kanssa .kunnes aamulla heräsivät kalkkunakaulaisen Eleanor Rooseveltin vierestä.

Chez Yvonne ja DS Citroen
Juhart 2004


--Se mun kolaroitu Rojal Lanser oli komean ja ilkeän näköinen autonkuva aikanaan ehjänäkin paperilennokkisiivillään ja kolmin pastellivärein,jotka kuitenkin toivat mieleen jonkinlaisen antiteeman,että tehtaalla oltiin unohdettu täysin,mistä ne reklaameissaan puhuivat ja keille ne puhuivat myydessään autojaan kuluttajille.
Dotke oli tehnyt yhden Rojal Lanser La Femmenkin ihan naisautoilijoille ja jota sai vain pinkin ja mustan kaksivärityksellä,Sen hanskaloorassa oli täysi pinkkinen meikkilaukku ja takapenkil pinkkinen sontikkakin vakiovarusteena.
Silti se LaFemme-huoramalli.(meinaan kun se lausutaan väärin ranskaksi La Famme eli huora) ei myynyt,kun njuujookin rikkaat mimmit ajoi Astoriaan 5th Avenuelle drinkille puudeleineen shaföörien ajamilla Imperialeilla.

--Jos sua Mopari-Antsu kiinnostaa vielä tietää lisää ihan Kanadassa tehdyistä Kraisu-valmisteista,niin mää voin kertoa sulle ,että ne Kanadan Windsorissa valmistetut Moparit ovat täysin erilaisia kuin Lawrence-joen etelärannalla tehdyt jenkki-Kraisut;
--1930-luvulla Kalkarin kaduilla liikkui paljon Dotkeja,jotka oikeasti olivat Plimoutteja Dotken maskeilla.
--Jenkit kusuivat sellaista meikkaamista ja lumetta 'badge engineeringiksi',missä auton maskeja ja kromeja vaihdeltiin ja sitten ruuvattiin toinen merkki syylärinmaskiin.
--Dotken pikkumallit kamppailivat Plimouttien kanssa samassa sarjassa,mutta 1950-luvulla ne myivät paremmin kuin aidot Plimoutit.
--Dotkella valmistettiin sellaisia malleja,mitä on nähty meidänkin kotikaupungin pirssitolpilla,mutta sellaisia kanadalaisia malleja kuten Crusaderia,Regenttiä ja Mayfairiä ei olla koskaan Suameen tuotu,vaikkakin kyllä Plimoutin Savoyta,jotka olivat halvempia jenkki-Belvederejä ja Desoto Diplomateja eli Plimoutteja Desoton maskeilla.

1957 Desoto Diplomat Plymouthin siivin


--Menitkös jo sekaisin Mopar-Antsu?
--How's things...eh?
--Dotkesta valmistettiin Kingswaytäkin,mikä myöskin oli Plimout Belvederen pohjainen malli.
--Peruskoneina kaikissa malleissa oli Plimarin lättäpääkuutoset.
--1955-mallisessa Coronetissa oli jo Plimoutin kori ja kromikeihäät kyljissä ja viiskutosia sai jopa kaksifärisinä.
--56-mallisesss Custom Royalissa taas oli jenkki-Plimoutin Fury-mallin veekahdeksikko.
--Vuosi 1959 oli viimeisen aidon Dotken mallivuosi!
--Vuonna 1960 Kanadan Kraisleri tarjosi uuden Dotke Dartin,joka oli prikuulleen samanlainen kuin alhaalla Detroitissa.
--Se oli kyl sisältään Dotke Dart Plimoutin rungolla ja kaikki niiden mallien koneet olivat karvan verran pienempiä tilavuudeltaan kuin amerikkalaiset.

1960 Dodge Dart Pioneer


Antsu laukaisi Kallun selostuksen perään kikkurapartaansa sivellen:
--Jaa--a..sää oles oikke liituraitapuvus kulkeva mopari-tietosanakairja!
--Mun piräs panna sun juttus oikeen kelamankalle kuten se taiteilija Mäkipuro Miken jutuist ja myydä stoori veekasilehteen... ja tietysti palkkio jaettais kaverien kesken kahtii!
Antsa rullasi veekasimagasiinin  pannen sen farkkujakkunsa kainalon alle..ja kysäisi piruillen:
--Mites ne jutut siitä revolverisorvarin hommast oikken site mallaa?

Kallu vastasi naurahtaen:
--No se on ollut vaan pelkkää pahaa ilmaa mun pölykeuhkoistani ja mää katsoin kun mää tulin takaisin Suomeen,että porukka uskoo melkein mihinkä tahansa palturiin,mitä ulkomailla asunut päästää syljen mukana suustas ulos.
--Tällaisessa käpykylässä ulkomailta tulleen juttuja uskotaan vasta sitten kun valehtelee pokkana,mutta kun kertoo totuuden..niin kukaan ei usko.
--Mää olen toden puhuakseni...to be honest... ollut töissä Kalkarin Kraislerin merkkihuollossa 20 viimeistä vuotta ja huolsin erityisesti Dotkeja.
--Usko tai älä...Believe or Not...!!?..kuten se Ripleykin sarjakuvisaaan kyseli Kalkarin Heraltissa (Calgary Herald)..kaupunkin päivälehdessä.!?


Antsu pani lehden povitaskuunsa ja nousi pöydästä sanomaan:
--Kallu...lähres sää liukumaan mun kanssan mun Saluunan eteen parkkeeramal Dodgellan?
--Se on punane 63-mallinen Dodge Dartti ja viäl harvinanen rättikattomalli...ehkä ainoo Suamess..
--Mää osti se kuukaus site yhre Hesarin lehti-ilmotuksen pohjalt Espoost.
--Dartti oli ennen palvellut yhren diplomaatin privaattipiilin Yhrysvaltoje suurlähetystös...ja mun miälest kutessää sanosi niiren kanatalaisten kraisujen sekavist mallinimikkeist,etse on oikken sanamukasest oikkia Diplomaatti-Dodge.
--Se ei ole se iso Dartti,vaan ensmänen kompakti-Dartti...sellanen Plimout Valiantin sisarmalli....ja sen syrämen sykkii sellane uusi vinokutonen,että nokkapeltii saatiin suunittelus matalammaks.

1963 Dodge Dart Convertible


--Sää sait ylipuhuttua mut hetipaikalla...!
Kallu vastasi ilahtuneena suoristamalla mustaa kravattiaan.
--..sanos flikka ,kun poika yritti kaataa sitä bunkkaan ja pani hetkessä jakosaksensa levälleen!

Kallu ehdotti mopari-Antsulle:
--Ajettaisiinko muuten Moision koskitörmän kotiseutumuseoll päin saluunast.
--Sinne ei ole kuin parin minuutin matka.
--Mun pappaltani perimä talo seisoo Moisonkosken töyräällä ihan siinä riippusillan vieressä.
--Se kuvamaalari Mäkipuro asuu siinä museotalon piharakennuksessa ja on jonkinlaisena museokuraattorinakin,vaikka mun mielestä se voisi vaihtaa privaattipuhelinnummeronsa saluunan nummeroksi....niinkuin munkin kohdalla..

1951 Dodge Coronet


Mopar-Antsun kääntäessä Dartin keulan valkoisen ja juuri remontoidun talon portista sisään,pihalla näkyi viininpunainen 1951-mallinen Dodge Coronet seisomassa autokatoksen alla.
--Mää ostin tän Dotken Ekluntin romukaupasta viidellälkymmenellä markalla,ettei olisi mennyt paalattavaksi!
Kallu kehaisi.
--Se on ihan samanlainen kun mulla oli Kalkarissa sen Rojal Lanserin romutuksen jälkeen..
--Tämä oli palvellut vanhana kauppalan pirssinä sillankulman tolpalla.
--Ei tarvinnut kun panna bensaa ja öljyä sisään kun se alkoi kehrämään kun katinpoika ja Ekluntilla oli paperitkin siitä.
--Mittari on varmastikin mennyt kolme kertaa ympäri ja Eklunti kertoi erään kuusjokelaisen isännän ajaneen sillä vuoteen seitsemänkymmentäkolme asti.
--Pirssi oli ihan iskukunnossa,vaikken mää sitä Ekluntille kertonut...muuten se olisi pannut sen romuprässiin ihan kiusankin tähden, kun sen romukonttorin edessä seisoi 64-mallinen Oldsmobiili omana käyttökaarana....se kun on geeäämmämiehiä.
--Tässä kaupungissa kun ollaan pirkulan kademielisiä.
--Katsoppas Antsu...kun sillä on vielä oranssin väriset vuokrapiiliraamitkin rekisterilapuissa ja alkuperäset kilvet...TX-51,mitkä mallaavat auton syntymävuosiluvun kanssa.
--Kauppalan kaikki taksit saivat silloin nuo X-loppuiset kilvet.
--Sisällä kojetaulun keskellä seisoo oranssinen Vapaa-ja Varattu-valokin kuin valmiina ulataksiajoon.

Mercury-pirssi ja pirssikuski
Juhart 2014

--Mää olen täällä Dotkella kyydittänyt Forströmin Katia,jolla on oma parturliike.
--Katin mies on keikkatöissä Irakin Mosulissa ja makaa paraikaa baktatilaisessa sairaalasssa koko yläkroppa kipsissä kun israelilaiset fantomit hyökkäsivät niiden paskimoprojektin päälle vahingossa.
--Lääkärit ovat sanoneet,että siitä ei enää tehdä yhtä kokonaista miestä, kun se ei edes tunne omaa kutsumanimeeän ja juttelee sekavia arabiaksi...
--Kati on kaupungin paras ' Sen villan parturi'...kait sää kässäät,mitä mää tarkoitan!?

--Mää muuten olen päättänyt,että kun mää kuolen,niin mut haudataaan Dotken etusoffallle Lukkarinmäen kalmistoon ja Dotken nokka kohti Länttä.
--Olisipa se jotain erilaista kun saisi liukua Koronetilla valkopaitasten kävelymiesten ohitse Taivastietä pitkin Pyhän Pietarin tulliportista läpi ja maksaa Pietaril Kanatan taaloilla tullimaksun!

Pysäytettyään Dartinsa Coronetin viereen Antsu leukaili:
--Äläs sää ala taas liiottelemaan kuten sun kapakkajutuisas!
--Mää voisin vaikka ruveta uskomaan sun puheitas...Kallu Kultala!

Vanhan Dodge Coronetin väsynyt hymy Havannassa,
Kuubassa
Juhart 2012


Auringon laskiessa joen toiselle puolelle Vanutehtaanmäen petäjien taakse Kallun talon pihalta kuului naurunremahduksia ja kaljapullojen kilinää mopariparin heitellessä tikkaa vanhan Toyota Corona-farmarin takaluukkuun ripustetulle tikkataululle ,Kalle Kultalan hoilatessa möreällä äänellään Laila Kinnusen vuoden 1959 iskelmää ..Kellä kulta,sillä onni...



Kellä kulta..sillä onni.Laila Kinnunen 1959