lauantai 28. tammikuuta 2012

Aarre Verraton ja Liisa Pieni. Juhlista jaloin.Suomikirja.

Wilenin Mikko oikealla ja hänen kaverinsa nauttimassa
Antti-rovastin vodkalla vahvistettua omenaviiniä pappilan mökin
olohuoneessa. Takana näkyy Wilenien huvilaa sekä hirsisaunaa.

Juhlista jaloin

Liisa-rouva oli verhonnut pyöreän,mutta vielä muodokkaan vartalonsa kukalliseen kesämekkoon juhlia varten.
Kaulaansa Liisa oli kietaissut valkoisen helmiketjun ,mikä mallasi tismalleen vitivalkoisen permanentin kanssa.
Liisa oli aina ollut muodikas.
Liisankin kasvot olivat samoin merenrantailmasta sekä merielämästä ajan saatossa juontuneet,mutta hän aina näytti kauniilta ja kypsyneeltä seniorinaiselta,joka osasi pukeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen hyvällä maulla.
Liisan nuorimman pojan Mikon vietnamilainen adoptiopoika pyöriskeli keittiössä mumminsa helmoissa kinumassa salonmurteella keltaista Jaffaa,pienten vinojen silmien siristellessä anovina.
Sysimustatukkainen vietnamilainen pakolaispikkupoika rantamureella meni kiroilemaan Eevan-veneen taakse punkkilepikköön,kunnei ollut saanut tahtoansa läpi Liisa-mummin kiireiden takia.

Mikko istui ulkona luumutarhan eteen paikoitetun Hannu-isoveljensä Volvo-turbofarmarin takapuskurilla keskustelemassa bisneksistä,kilautellen broidinsa kanssa Karjalolutpullon kylkiä yhteen.
Mikko oli Hannun hirsitalomyyjänä Honkarakenteella.

Antti-rovastikin oli naapurissa valmistautumassa juhliin, pukeutumalla tällä kertaa oikein papinkaftaaniin ja lipereihin,vaikka mieluummin olisi pannut niskaansa raidallisen froteeteepaidan ja jalkoihinsa beessiset popliinihousut.
Rovastille oli vanhemmalla iällä alkanut maistumaan olut sekä itsevalmistama omenaviini,mikä pulputteli keittiön yhdessä nurkassa isossa lasisessa AIV-pullossa.Pappilan mökin tontilla oli iso omenapuutarha.
Kirkonmiehen kerran kutsuessa laivurin rantasaunaansa kylpemään ja nauttimaan olutta sekä omenaviiniä saunan verannalle löylyjen päätteeksi,rovasti oli kierrosten rohkaiseman mennyt laulamaan alastomana hallelujaa halulla läheiselle sammaloituneelle kalliolle.
Rovastihan oli pappilassa tunnettu ekshibitionisti.
Hän oli liukastunut liukkaalla kallionkupeella ja pyörinyt alas omenapuutarhaan sammaleissa uudelleen pestäväksi saunassa.
Aarre oli nauranut pappismiehen toikkaroinnille ja kysäissyt tältä oliko Johannes tullut toisen kerran kastetuksi.



Rovasti virka-asussa
kastamassa pappilan
 salissa tyttärentytärtään
 Susannaa
v.1968


Suomalaisen kesäruokatradition mukaisesti juhlamenyy käsitti lenkki-ja grillimakkaroita puutarhagrillissä käristettynä sekä tuoretta puutarhasalaattia. Kahvitus tietysti kuului protokollaan,jonka jälkeen vieraat saisivat nautiskella vahvempia virvokkeita sekä Karjala- että Amiraaliolutta rekolissa.
Amiraaliolutta oltiin hankittu kunnianosoitukseksi laivurille.
Hannu toimi grillimestarina. Hän oli saanut muutaman laatikollisen HK:n lenkkimakkaraa bonuksena eräästä hirsimökiidiilistä.
Naisvieraille rovasti oli kantanut aamulla Wileneille pärekorillisen itseponkaistua omenaviiniä,mitä Hannun vaimo näytti kaatavan hirsimökin verannalla juomalasiin ja kippaamalla käsilaukustaan Koskenkorvaa sekaan.
Hannun vaimo ei sinä juhlapäivänä ollut puheyhteydessä mieheensä,joka oli edellisiltana tullut kotiin öiseltä Kaupunginhotellin ja Rikalan ravintolan kierrokselta.
Hannu oli tuoksahtanut aamulla viinahöyryjen lisäksi vieraalta naisten parfyymiltä.


Amiraaliolutetiketti.Kuvassa
amiraali von Tirpitz




Laivuri oli käynyt saunomassa ennen juhlallisuuksia ja ajanut perässävedettävällä partahöylällä valkoisen sänkensä. Hän oli pukeutunut laivastonsiniseen kultanappiseen klubitakkiin sekä samanvärisiin suoriin housuihin ja asettanut päähänsä upouuden laivurinlakin.Olemukseltaan hän näytti nyt vähintään rannikkolaivan kipparilta,jollei ihan amiraalilta. Amiraalioluttakin kutsuttiin kaupungin juottopaikoissa Kippariksi .
Saunoessaan laivurin ajatukset olivat taas kerran menneet varusmiesaikaan,jolloin hän oli palvellut Suomen laivastossa eli Finska Flåttanissa:
Salosta oli lähtenyt kaksi miestä 2.2.1937 Katajanokalle laivastoon,Aarre Wilen ja Paavo Pihakivi.
Alokasajan päätyttyä he olivat saaneet komennuksen eri työpaikkoihin.Aarren paikaksi tullessa armeijan hinaajalaiva Katajaluoto. Pihakivi oli saanut pestin panssarilaiva Väinämöiselle.Yleensä kaikki matruusit olisivat halunneet mennä panssarilaivoille,joita kutsuttiin Tivoleiksi.Erikoinen nimitys johtui siitä,että panssarilaivoilla oli paljon aliupseereita nenän edessä palvelusta haittaamassa,elämän ollessa siitä syystä melko levotonta.Useat pojat olivat vihaisia jouduttuaan panssarilaivoille.
Aarren ystävä salolainen Paavo Pihakivi oli kertonut,miten nykyisen Englannin kuningattaren isä Yrjö V kruunattiin vuonna sinä vuonna kuninkaaksi,Edward-veljensä luovuttua kruunusta rakastamansa amerikkalaisen eronneen  rouvan Wallis Simpsonin takia.
Yrjö V:n kruunajaisten päätyttyä,eri puolilta maapalloa lähti maiden lippulaivoja tervehtimään kuningasta.
Suomesta lähti panssarilaiva Väinämöinen Pihakiven Paavo mukanaan.Paavo oli kertonut sotalaivojen tulleen ympäri maapalloa ja ankkuroineen Thames-joen suulle parijonoon,mikä oli ollut monta kilometriä pitkä. Kuningas oli eräänä iltana ottanut laivastoparaatin vastaan ajamalla huvipurrellaan laivastokujan lävitse.Aina siinä kohtaa,missä kuninkaan huvipursi ohitti,laivat ampuivat kunnialaukauksia kahden puolen.
Paavolle se oli ollut sellainen kokemus,jollaista tavalliselle kuolevaiselle tule eteen kahta kertaa elämässä.


Panssarilaiva Väinämöinen
Puutarhassa aterioinnin ja kahvituksen jälkeen tarjottiin varttuneemalle väelle vahvempia virvokkeita,minkä seurauksena äänetkin alkoivat kovenemaan,vanhan kaartin jopa alkaessa laulamaan sota-ajan iskelmiä.
Nuoret seurasivat sivusta suut hymyntapaisessa virneessä.
Sota-ajastakin keskusteltiin kenenkään silti mentyä niin pitkälle,että olisi maininnut jostain sankariteoista.Valkopaitaiset nuoret miehet omissa piireissään kuiskailivat valloituksistaan Kaupunginhotellin ja Rikalan kabineteista,vaimojensa omissa pöydissään kuiskutellessa espanjalaisten miesten housumuskeleista Las Palmasissa ja Teneriffalla.
Wilenien naapuri 85-vuotias kumarainen ja aamutohvelijalkainen kiilalainen pappa jopa pani nurmikolla ripaskaksi.

Kello kahdeksan kieppeillä,illan ollessa vanhalle kaartillekin vielä nuori,rovasti kiitteli ja hyvästeli päivänsankaria ja saunakaveriaan,kertomalla menevänsä katsomaan televisiosta John Waynen Wagon Trainiä.
Aarre seurasi katseellaan saunapartnerinsa perään,miten tämä sommaton suksenporkas kädessään luovaili mustassa papinkaftaanissa polulla leppälehtoon,häviämällä vanhan maitotonkkapytingin taakse.
Rovasti ei niinkään pannut painoa tanhuamisen ja tangon päälle Kiilojen talolla,koskeivat sinä iltana omat papinraajat täysin totelleet aivojen käskyjä.
Rovastin pään sisässä pienessä kemiallisessa synteesissä kaikki lapsuudenkuvat Iisalmen Riistakadulta,ylioppilaslakkiaiskuvat Iisalmen lyseon rapuilta ja Helsingin Lönnrotinkadun körttikodin opiskelijakavereista vilisivät värillisinä valkokankaan selluloidikuvina.
Rovasti tervehti kumarrellen mäntyjen varjostamalla polun varrella iltatuulessa heiluville saniaisille:
--Good evening pardner!
--Good evenining madame?
Pappilan mökin Mäntyrinne
 ilta-auringossa.
Päivänsankari kukkameren ja lahjojen keskellä puutarhakiikussa oli kovasti liikuttunut eikä ainoastaan siitä,miten ystävät,sukulaiset sekä naapurit olivat muistaneet häntä. Muutama pikarillinen rovastin omenaviiniä oli saanut hänet runotuulelle.
Hänen äitinsähän oli nuorempana ollut mukana Vartsalan työväen näyttämöllä.
Laivuri  itse oli samoin vakaa sosiaalidemokraatti.
Vartsalan työväen näyttämöllä lausuttiin runoja ja tietysti näytelmiäkin.
Monet Aarren äidin lausumat runot oli jääneet laivurin päähän korvakuulolta.
Laivurin äiti ollessaan vielä kouluflikka 1800-luvun loppupuolella  tai vuosisadan vaihteessa,oli lukenut Akseli Oinosen kelloliikkeen runomuotoon värssätyn mainoksen.
Äidin täyttäessä 90 vuotta,lapset ja lapsenlapset olivat pyytäneet mummia taas uudemman kerran lausumaan sen kelloliikkeen mainoksen.Runoa ei oltu koskaan pistetty paperille,mutta se oli jäänyt laivurinkin aivosoluihin ikuisesti.
Runo oli sellainen silloin kuin Suomen ruhtinaskunnassakin katsottiin Pietarin olleen Pietarin ennen kuin siitä tehtiin Leningrad:
On Pöysti nyt lähdössä Pietariin,
asemalle hän ajaa tyynenä.
Käden pistää kellon plakkariin,
no,kello on kymmentä vajaa.
Mut asemalle kun saapuu kas,
juna tuolla jo kiitää peijakas.
Kirosanoja Pöysti nyt sättää,
tämä kelloni vietävä jättää.
niin surkeaa usein käypi niin,
kun luottaa kehnoihin kelloihin.
Vaan muistakaa Akseli Oinolaa,
hältä varmasti taattuja kelloja saa!
On Hable Jakob on Tobias vakaa,
moneks vuodeks niille hän käynnin takaa
ja kalliin ajan ne tarkkaan jakaa.
Siis Unioninkatu 31,
se tulkoon mielissä säilytetyks.



Rovastille Aarre oli kerran saunailtana kertonut yhden Eino Leinon runonpätkän. Eino Leinon vielä käydessä koulua hänellä oli koulukaverina poika,joka aikoinaan luki papiksi ja sai Lapista
kappalaisen viran. Leino tunnettuna ranttalipoikana sai kustantajalta rahaa ja istuskeli Kämpissä Sibeliuksen sekä Gallen-Kallelan kanssa ryyppäämässä,kunnes päätyi persaukiseksi.
Siitä Leino kirjoitti kappalaiselle kerjuukirjeen.
Kesti aikansa papin mitan tullessa täyteen,tämän kirjoitettua uuden kirjeen Leinolle,antamalla siinä neuvoja hyvistä elintavoista ja miten raha-asioita pitäisi hoitaa.
Sekös ranttalipoikaa miellytti!
Ei...Leino närkästyneenä kirjoitti papille kirjeen!
Se lyhykäisyydessään ja yrimekkäänä kuului sanatarkasti:
Liirum laarum lappalainen.
Haista paskaa kappalainen.
Tää on sulle hyvä keino.
Suosittelee Eino Leino.

Aarre oli ollut mukana Vartsalan näyttämöllä,joka kävi myös turneella.
Kerran he esittivät jotain kappaletta Rekun työväentalolla,minkä salissa istuimina palvelivat vain pukit sekä lankkupenkit,joissa ei ollut mitään selkänojaa. Joku isäntä oli heittänyt jalkansa toiselle puolelle keskustellen toisessa penkissä istuvan isännän kanssa.Isännät keskustelivat kovaäänisesti,vaikka näytelmä oli jo alkanut.
Vahtimestari ilmestyi ovelle huutamaan:
--Jos yleisö olis hyvä ja olis niin kauan hiljaa,kun kappal seisso pääll!

Turun Ruissalossa pidettiin kerran kesäjuhlia,missä laivuri oli myös vieraana.
Tapaus taisi olla sosiaalidemokraattien maakuntajuhla sodan jälkeen joka tapauksessa.
Sinne oltiin pyydetty Reino Helismaata suorittamaan ohjelmaa.
Helismaa soitti kitaraa,lauleli laulujaan ja jutteli hauskoja sen lomassa.
Hän kertoi sitten,että kovin liikkuvana miehenä hän on aina poissa kotoaan ja omista lapsista tuntui ihan samalta,missä isä oli.
Mutta lapsille tärkein luonnonkappale isän sijasta oli talon kissa.
Kissan nimi oli Kaija.
Eräänä päivänä kissa oli jäänyt auton alle ja kuollut.
Äiti Helismaa pohti,miten ilmoittaisi siitä lapsille
Lasten leikkiessä omissa oloissaan äiti päätti sanoa lpoulta sanottavansa ja ikäänkuin ohimennen sanoa tokaisi:
--Kaija jäi auton alle ja kuoli!
Lapsissa ei näkynyt suurtakaan muutosta surusanomasta,jonkun murahtaessa jotain,että "Ai?!" tai sinne päin.
Leikki vain jatkui.
Illalla lapset rupesivat kovin kaipaamaan kissaansa,jota ei ollut näkynyt hetkeen.
Äiti Helismaa oli silloin sanonut,että hänhän oli jo kerran sanonut,että Kaija oli jäänyt auton alle ja kuollut,mistä syntyi kauhea poru.
Äiti ihmetteli,miksi lapset vasta nyt itkivät sitä kissaansa.
Lapset yhteen ääneen sanoivat:
--Me luultiin,että sinä sanoit Faija!


Reino Helismaa
Kiilojen talon salin ikkunoista urheilukentän hiilimurskalle lankesi keltaisia valosuorakaiteita.
Pääovella näytti seisovan valossa tummia miestenvarjoja.
Juhlaväki oli paikoitellut autojaan männikön suojaan vanhasta tavasta,ikään kuin aurinko ehtoolla polttelisi kojelautoja ja istuimia tulikuumiksi.
Oikeastaan tapa oli jo lähtöisin kieltolain ajoilta,jolloin hevoset sidottiin puunrunkoihin ja metsän suojaan,jottei sattumalta ohiajava vallesmanni tunnistaisi hevosia sekä kärryjä että isäntien salakuljetetun pirtun ryyppäämistä.
Samoin viinapullon pistäminen pöydänjalan viereen lattialle oli monen nuoremmankin miehen tapana vielä 80-luvulla illanistujaisissa. Perinne oli siirtynyt isoisältä isälle ja sitten isältä pojalle.

Aarre oli kutsunut Kiilan kyläläisiä fiiraamaan vuosijuhlia Kiilojen talolle,Hannun tilattua Hartwallin jakeluauton kaupungista tuomaan virvokelastin paikalle.
Siitä huolimatta puuseepytingin kulmilla naksuivat kossupullojen korkit,mihin metsän pimennosta palokärki tai vihertikka vastasi koputuksellaan petäjän kylkeen.
Urheilutalon salissa oltiin jo aloitettu grammaritanssit,koska kesällä lyhyellä varoitusajalla oli mahdotonta saada yhtään orkesteria soittamaan pienempiin juhliin muiden suvijuhlien ja lavatanssien takia.
Orkestereilla oli kesäisin täysi buukkaus päällä.
Kannettavasta kasettisoittimesta ja vanhasta levygrammarista vuoronperään soiteltiin päivän suosittuja kappaleita nuorisolle sekä vanhoja bakeliittilevyjä varttuneemmalle väelle.
Liisaa hakivat parketeille vuoronperään omat pojat Hannu ja Mikko tangoihin sekä valsseihin.
Aarre istui näyttämön edessä kunniapaikalla välinevarastosta tuodussa ja koinsyömässä laiskanlinnassa koputtelemassa lankkulattiaan kävelykepillään tahtia.


Kiilojen urheilutalo.
Urheilutalon naapurissa sijaitsevalta Mainiemen tilan isäntäpari oli myös tullut pyhäparhaissaan tervehtimään ja onnittelemaan laivuria,emännän ojentaessa koulutyttömäisesti niiaamalla kipparille kristallivaasin ja ruusubuketin. Heillä ei ollut aikaa osallistua tilan kiireiden takia Wilenien puutarhajuhliin.
Mainiemen kartanosta on mainittu jopa Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksissa.
Tämä Särkisalosta kotoisin oleva isäntäpari oli ostanut Mainiemen tilan viljeltäväkseen keskelle ruotsinkielistä seutua.
Isäntäpari ei osannut sanaakaan rantaruotsia.
Kiilalaiset ruotsinkieliset asukkaat olivat juorunneet,ettei särkisalolaiset maafinnit kauaakaan pystyisi hoitamaan rappeutunutta tilaa,mutta peruivat snansa,kun nämä hartiapankilla remontoivat vanhan empiirisen kartanorakennuksen uuteen loistoonsa.Viljelmät samoin alkoivat tuottamaan hyvää satoa.
Uusi isäntäpari oli kovaa ja yritteliästä puurtajaväkeä,latojen ja suulien uusien peltikattojen alkaessa kiiltelemään häikäisevästi kiilalaisten silmissä suvipäivinä, suurehkon ayrshiremaitokarjan pureskellessa niityillä apilaa.
Kateen kruunuksi uudet tilanomistajat olivat ostaneen myrkynvihreän Datsun 1600:n sekä ison punaisen Massey-leikkuupuimurin vuonna 1970,talon päärakennuksen loistaessa uudessa vaaleaviolettisessa ulkolateksissa valkoisin nurkkalaudoin.
Uusia pastellinsävyisiä ulkomaaleja vielä vieroksuttiin vanhoillisessa kylässä.
Toisaalta kyläläiset eivät tietäneet isäntäpariskunnan olleen punavihersokeita,joille puolukoiden ja vadelmien keruu oli työlästä,jopa mahdotonta.
Kyläläisten tuomion airueet hiljentyivät hiljalleen Mainiemen uusien omistajien suhteen,uusien kesäasukkaiden alkaessa muuttamaan mäntyiselle rinteelle uusiksi puheenaiheiksi.

Mainiemen isäntä ja emäntä oliva tuntia aiemmin lopettaneet tilan työt,isännän kasvojen ja niskan punoittaessa traktorinpukilla istumisesta.Vain isännän ohuttukkainen otsa ja päälaki kuulsivat vauvanpyllyn valkoisena lippalakin pidosta, aivankuin kasvot otsalta oltaisiin rajattu maalarinteipillä punaiseksi naamioksi.
Emännältä oli kikkarapermantin pesun ja kuivatuksen jälkeen kiireessä unohtunut niskaan vaaleanpunainen papiljotti sinisen jakkupuvun kaulukselle lepäämään koristeeksi.

Aarre kiitteli lahjoista sekä kukista,kyselemällä isäntäpariskunnalta tulevista elosäistä,isännän murahdellessa totisena:
--Joo..kylsseon viäl nyten pitäny saretont ja lämmint ilmmaa,mut ventatas kun tule vehnänleikkaus eteen ja rapsipellon korjaus,nii saret tulee alas niskkaan ku esterin perseest,ett laiho matänee lakkoo ja rapsist saa Raision tehttail puristettu öljyn sijast vaa sarevett...
--Heinänki saa lapottaa kuuppalapion kans seippäill sareverest märkän...
--Sitt,jossei sara,nii vehkket paneva hanttiin..meirä tuareleikesilppur ja hankmo just viikol menivä rikki eik Hankkija hualtomiest ol näkyny mail eik halmeil ku vast viime maanantaakin...ett sellassi perkaloit..!
--Näi on..näi on..iha prikulles..ja mairost lounaissuame meijerist ei tahro saara kunno hintta enäs...!
--Me olla emännä kans päätett myyrä meirän kanttura lihoiks ja keskittyy vaan sellase kontrahtiviljelyy Raision tehtairen kansss...
--Sokerjuurikast mää olen kylvänny pari hehtaarii,mutt harvennuksen aikkan joku pirkalan kirva alko syömmän naatinlehttii kun keisarin salaattii ja mun pir myrkyttää pellot..ja mää meinaan,ett jos saret alkka kaatamaa alaskäsi,nii sokerrosentti tippuu naateist nollaan ja multarosentti nousse sattaan.. ja meirän naati näyttävä yht piänilt kun teitin puutarhan hevosretiisit..
--Näi on..ja prikulless..sanom mää!

Aarre pyysi isäntäparia astumaan puhvetin puolelle nauttimaan virvokkeista,emännän mutistessa laivurille perään:
--Niisse o prikullees,kute isänt sanos..ett perkala...
Emännän lause katkesi isännän vedettyä tätä käsiveskakädestä valkotyykisen pöydän ääreen ,mihin oltiin lastattu isohko määrä olutpulloja sekä Koskenkorvaa.,mitkä olivat hupenemassa hyvää vauhtia janoisten käsiin.
Isäntä otti takkinsa taskuun puolikkaan pullon Koskenkorvaa ja kaksi BP:n bonuslasia kuhmuiseen kouraansa,emännän kahmatessa navettatyön karhaisemaan käteensä vihreän Sprite-juomapullon
Nämä hävisivät muun Kiilan kyläläisvierasjoukon sekaan.


Kiilan Mäntyrinnettä talvella pappilan mökiltä.
Taustalla Virtasen tiililinnahuvila

jatkuu...
















Ei kommentteja: