Mountain Summer Capital.Filippiiniläismatkakirjeet.2.

1910-luku DeDionit Kennon Roadilla

Session Roadin muistelmat
--------------------------------------
Kennon Roadin vuoristotiellä bussi vältti useita uhkarohkeita ohituksia ja väärältä puolelta kaarteissa alasajavia ajoneuvoja. Filippiinojen ajotyyli ei näyttänyt poikkeavan paljoakaan manilalaisten hurjastelusta metropoliksessa. Vuoristoprovinssilaiset autoilijat ovat kertoneet,että juuri manilalaiset kesälomaturistit ajotyylillään ovat syypäitä kaikkiin paikallisiin onnettomuuksiin.
Gerry-rouva oli maininnut Jussille,että hänen Martin-setänsä,Papa Anteron nuorempi veli oli japanilaismiehityksen aikana ja sodan jälkeenkin 50-luvulla palvellut Benguet Auto Linen bussikonduktöörinä ja selvinnyt hengissä Kennon Roadin kuolemankurveista.

Uncle Martin igorot-
asussa
Juhart 2004

Uncle Martin eli Martin Ventora oli kasvanut kotona,toisin kuin veljensä Antero dela Cruz 20-30-luvulla ilokaanolaisen ja Batacissa asuneen Ventora-perheen jouduttua köyhyydestä antamaan pojan sukulaisten kasvatettavaksi ja koulutettavaksi..Vanhempi Antero dela Cruz-veli piti kasvatusperheensä sukunimen loppuikänsä. Kummatkin veljekset olivat saaneet high school-koulutuksen,mutta köyhyyden pakottamana Martin päätyi Benguet Auto Linesin bussikonduktööriksi ja Antero tohtori Gabreran Session Roadin rohdoskaupan apulaiseksi,jossa tohtori koulutti hänet farmakologiksi..
Uncle Martin puhui samoin kuin Papa Antero hyvää englantia ja hänen yleisin lausahduksensa elämää kovia kokeneena oli:
--That's the way it is!!

Baguiolainen shantytown vuoren rinteessä

Igorot sigarillo lady
Juhart 2004

Martin asui igorotvaimonsa ja viiden lapsensa kanssa Baguion yhden vuorenrinteen shantytownin vaatimattomassa nipamökissä,Anteron  onnistuttua vuokraamaan perheelleen asunnon Baguion keskustassa Session Roadin lähistöllä vanhasta Carino Streetin kaksikerroksisesta puutalosta. Martinin igorotvaimo kuten Papa Anteron Catalina-rouva polttivat paikallisen tavan mukaan Champion-savukkeita kekälepuoli suussa,koskaan kieltään polttamatta.
Uncle Martin useasti ilmestyi kahden vanhimman poikansa ja igorotvaimonsa kanssa Manilaan Jussin ja Geraldinen Molaven taloon,viidakkorumpujen kerrottua Saudissa työskentelevän ja petrodollareja ansaitsevan pariskunnan saapumisesta Riyadhista.
Viestin lähettäjänä yleensä oli Papa Antero,joka asui eläköityneenä apteekkarina Jussin ja Gerryn talossa.Mama Catalina nukkui pois Molaven talossa keltaiseen presidentti Cory Aquinon Laban-puolueen tunnusmekkoon puettuna.Funerarion eli hautaustoimiston make-up-taiteilija lisäksi oli maalannut Catalinan huulet oranssisiksi. Kukaan kotona ei tunnustanut oliko Catalinan keltainen asu jonkinlainen post humous-protesti taikka tahallinen teko Marcoseja vastaan.Antero ja Catalina olivat vakaita kotiprovinssinsa Ilocos Norten kuuluisuuden,presidentti Marcosin,Aquinoiden poliittisen vihamiehen kannattajia.
Gerry-rouva oli kertonut Jussille Catalinan viimeisten sanojen olleen ennen kuolemaansa oikean käden sormet V-merkkiä (Victory) näyttäen:
--Marcos pa rin! (Marcosin puolesta!)

Aparador-kaappi

Antero oli Catalina-vaimonsa kanssa muuttanut pahvilaatikoin ja narrapuisin aparadorein (lasikaappi) ilmoittamatta Manilaan vanhimman Lita-tyttären Paco-kaupunginosan Penafrancia-kadun pieneen asuntoon v.1971. Jussin ja Gerryn rakennettua talon v. 1985 Paranaquen Molave-asuinalueelle Antero ja Catalina muuttivat Pacosta heille. Anteron tohtori Gabreralta ostama Session Roadin rohdoskauppa oli mennyt konkurssiin,Anteron tietämättä ostettua yrityksen velkoineen.Suuri Mercury Drug-rohdoskauppaketju oli pakoittanut hänet myymään apteekkiliikkeensä sille,joka uhkaili muuten kilpailulla tappaa pienen ja varallisesti heikon yrityksen.Paikallisen tavan mukaan lapsilla oli vastuu vanhempiensa elättämisestä.
Anterosta ja Catalinasta olen kirjoittanut enemmän mm. blogissani "Gabreran rohdoskauppa".

Baguio Lower Session Road and
Mercury Drug,
Papa Anteron entinen Cabrera Drugstore

Tarlacin Philippine Rabbitin terminaali

Hino-bussi kaikista vaarallisista  kylkiä hipovista ohituksista huolimatta pääsi ehjänä Baguio Cityn Governor Black Roadin terminaaliin,missä seisoskeli kourallinen muita Philippine Rabbitin punaisia Hino- ja Mitsubishi Fuso-maaseutubusseja. Baguioon oli iskenyt toinen japanilaismaihinnousu 60-luvulla,jolloin kaupungin autokalustoon amerikkalaisten ja eurooppalaisten merkkien sekaan alkoi ilmestyä Toyotaa (Toyopet),Datsunia,Mitsubishiä .Isuzua ja Mazdaa.Jeepneyt savuttivat Isuzu-dieseleillä ja kuorma-auto- sekä bussikalusto Hinoilla sekä Fusoilla.

1965 IH Loadstar-bussi

1950-luvulla ja 1960-luvun alussa monet pienet bussifirmat käyttivät vielä International Harvester Loadstar-alustalle rakennettuja linjureita.
Baguion ilma ei enää tuntunut Manilan saastetta pakoon lähteneelle turistille keuhkoihin vedettynä puhtaalta vuoristoilmalta,siniharmaan dieselpilviharson leijuessa kaupungin yllä.
Jussi perheineen,käsipakaasineen ja Manilan Cash & Carrystä ostamin "umbrella baby strollerein" (taitettavat sontikankahvaiset lastenkärryt) suoriutuivat lyhyelle kävelymatkalle läheiselle Session Roadille,missä sijaitsi se Gerry-vaimon suosittelema hotelli.
Jussin v.1981 vierailema Pines View-hotelli oli kaukana Kennon Roadin kyljessä,aivan kaupungin rajalla. Siitä kelohonkaisesta hotellista Gerry ei halunnut mainittavan enempää..

1958 Session Roadin alku melkein
Gabrera Drugstoren edestä

1965 Session Roadin alku samasta
kohtaa.

Patikkamatkalla he ohittivat aivan Session Roadin alussa.Mercury Drugin rohdoskaupan,joka vielä 60-luvulla komeili Gabrera Drugsin kylttillä,Papa Anteron omana kauppana.
Gerry kertoi sairaanhoito-oppilaana 60-luvun lopulla istuskelleensa luentojen päätyttyä "Apotekan" kassaneitinä antiikkisen NCR-kassakoneen takana. Joskus Papan silmien vältyttyä tai hänen poistuttua takahuoneeseen sekoittamaan asiakkaiden lääkepulvereita morttelissa, Gerry oli pihistänyt kassasta taskurahaa,kuten hänen isosiskonsa Fhely,joka päivisin oli kaupassa myyjänä.Niihin aikoihin harva koululainen tai opiskelija sai taskurahaa kotoaan.Uncle Martin joskus bussirahastajahommista vapaalla kävi juoksupoikana hakemassa Session Roadin toisesta rohdoskaupasta lääkkeitä,joita Papa Anterolla ei ollut sattumoisin varastossa.Papa halusi näin pitää asiakaskuntansa.
Gerryn ollessa tuuraamaassa kassassa Fhely seisoi Session Roadin katukäytävällä tyttöbarkadansa kanssa polttamassa Champion-savukkeita ja keskustelemassa edellisen tai tulevan viikonlopun tansseista PMA:n (Philippine Military Academy) kadettien Ballroom Dance Hallissa..

Camp John Hayn kadetteja
Juhart

1965 Session Road vastapuolelta
ja Lanin VW Beetle

Fhely oli keskeyttänyt sosiaalialan opiskelunsa pelkästään paneutumalla täysiaikaisesti sosiaaliseen huvitteluun.
Ei ollut mikään ihme,että iltaisin Papa Anteron Catalina-rouvalle kotiin tuoma ruokaraha oli vaatimaton stipendi rohdoskaupan päivätuotosta. Papa myös keikaroi viimeisissä räätälin tekemissä puvuissa,istumalla keskipäivän ruokapausseilla Session Roadin pienessä kahvilassa omassa vakiopöydässään nauttimassa kupillisen Nescafea pandesalsardiinileivän kera. Pöytään joskus tuli käväisemään Baguion pormestari Norberto de Guzman (1964-1967),jonka Lani-tytär oli Gerryn tyttökaverina Baguio Central High:ssa.Papa Anteron toisesta kasvatti-isästä Ernesto H. Buenosta tuli myös kaupungin pormestari vuosiksi.1979-86. Bueno rahoitti ja koulutti Papa Anteron jo 30-luvun lopulla ennen japanilaisvaltausta apteekkialalle.

1956 Little Quiapo
Soda Fountain-baari

Lanilla oli myös oma Volkswagen Beetlensä,jolla tyttöporukka kävi paikallisissa milkshake- ja soda fountainbaareissa tai ajelemassa muuten kaupungilla. Gerryllä oli ollut myös monta poikakaverikandidaattia ja tansseihin hakijaa,oltuaan sievin ja nätein porukasta,Nidan ja Lanin,parhaimpien kavereidensa ollessa Tomboy-tyttöjä eli kiinnostuneina enemmän muihin tyttöihin.
Nida Cristobalin isä palveli kaupungintalolla Municipion lakimiehenä.
Baguio oli kuuluisa amerikkalaistyylisestä miljööstään,paikan nimistään ja kaduistaan.
Kaupunkia johtivat v.1910-1939 amerikkalaiset pormestarit.
Camp John Hayn amerikkalaisessa sotilastukikohdassa

Papa Anteron Catalina-rouvan (Fransisco-suku) siskon Auntie Victorian mies Conrad Chrisoloco palvelivat siellä  kahden poikansa kanssa U.S Navyn aliupseereina.Conrad myöhemmin sai siirron U.S.Navyn Okinawan laivastotukikohtaan.

Camp John Hay 50-luvulla

1966 Kartimar Pasay Cityssä

Conrad perheineen ja Amerikan tuliaisautoineen muutti Okinawan komennuksen päätyttyä Manilaan lähelle Pasayn Kartimar-ostoskeskusta,jonne muutkin Fransisco-ydinperheen sukulaiset ,Biazonit ja Gasparit mukaanluettuna muuttivat tiiviiksi perhecompoundiksi.
1960-luvulla Kartimarin alue oli harvaan rakennettua asuinaluetta,missä lehmätkin vielä märeksivät ruohoa läheisillä niityillä.

Myöhemmin Conrad perheineen muutti Yhdysvaltoihin.

2009.Senaattori Rodolfo
(Rudy) Biazon

Camp John Hayn portti

PMA eli Philippine Military Academy taas sijaitsi Camp John Hayn takana Loakanissa,minne Gerryn Fhely-sisko tyttöbarkadoineen meni viikonloppuisin kadettitanseihin.Gerryn äidin Catalinan toisen Juliana-siskon poika Rudy (Rodokfo) oli PMA:n kadettina 50-luvun alkupuolella.

Uncle Rudy kävi viikolla syömässä Papa Anteron luona Carino Streetillä militäärisin ja melkein robottimaisin pöytätavoin.Rudy oli filippiiniläisittäin poikkeavasti erittäin pitkä lähes 185cm pitkä kadetti,joka vielä neljän tähden kenraalina ja senaattorina leikkautti tukkansa amerikkalaisen mariinin singleerattuun crew cutiin.
Papa Antero antoi yleensä kadetti Rudy Biazonille tupakkaa ja taskurahaa,koskei Auntie Julianan lavanderan (pyykkäri) palkka riittänyt moisiin luksuksiin.Uncle Rudy Biazonista tuli myöhemmin pyykkärinpojasta Filippiinien merijalkaväen komentaja,armeijan komentaja sekä senaattori.
Mama Catalina ja hänen siskonsa  Auntie Juliana,Victoria,Sining ja Sisang olivat ammatiltaan pyykkäreitä.Auntie Sining tuli viikottain Pasay Citystä Jussin ja Gerryn Paranaquen Molaven taloon pesemään pyykkiä aina 2000-luvulle saakka yli 80-vuotiaana.

Pier Lavandera (laituripyykkäri)
Juhart 2005

Tuntematon filipina 1962 Ford
Galaxien konepeitolla

Yhdellä Gerryn poikakaverikandilla oli komea 1957-mallinen Ford Fairlane neliovinen Hardtop,jonka etupenkillä Gerry pääsi liukumaan kaupungilla.Molaven perhealbumista Jussi oli löytänyt todisteen parista haalistuneesta mustavalkokuvasta,missä Gerry istui hyvin hilpeänä Fordin etuistuimella. Yhdellä hänen tyttökaverin isällä signor Balanguella,joka työskenteli kuoronjohtajana Baguio General Highssa,oli kotitallissaan 1951-mallinen Cadillac Series 61-limusiini. Gerry kyllä kertoi,etteivät nämä olleet Baguion sosieettiluettelossa mitään rikkaita..

--Vanhalla Cadillacilla sen pappa ajoi!
V.1969-70 Gerryn ensimmäisellä poikaystävällä Daniel Balais Jr: I:llä oli Baguiossa oma uudehko Opel Kadett allaan,ja minkä takapenkillä ilmeisesti Daniel Jr. II sai alkunsa.
Daniel Balais Jr I:sen isä oli varakas baguiolainen puoliksi kiinalainen liikemies.Manilalaisella GM:n edustajalla Yutivo Co:lla oli ilmeisesti edustus Baguiossa.

1967 Yutivo GM-edustuksen
Opel Kadett

Kuten otsikossa mainitsin Baguio City on Filippiinien kesäpääkaupunki,minne manilalaiset sankoin joukoin pakenevat kesälomillaan nihkeän 37 asteen kuumasta metropoliksesta keskilämpötilaltaan n.22-asteiseen viileähköön vuoristoilmanalaan.Manilalaisille 22 astetta keskellä kesää vastaa Siperian talvea. Baguio mäntymetsineen muistuttaa Sveitsin alppien lomakohdetta.Filippiineillä Jussi on käväissyt entisen morsiamensa Nancyn kanssa v.1981 myös eteläisen Mindanaon saaren Cagayan de Oron kaupungissa,minkä lähistöllä korkealla ylätasangolla sijaitsi Delmonten ananasviljelmät,missä ilmanala myöskin on viileähköä.Manilan lähellä Tagaytayssa myös korkealla vuoristoilma sadeaikana on erittäin viileätä. Manilalaiset rikkaat ovat kilvalla rakentaneet sinne luksusluokan lomaresidenssejä,koska Baguio on nykyään lähes täyteen rakennettu vuorenrinteitä myöten.Manilasta Tagaytayhin ajaa melkein yhdessä tunnissa.
Ilokanokielellä Baguio tunnetaan nimellä Ciudad ni Bakiw,missä bakiw merkitsee sammalta.Trooppisten mäntymetsien lisäksi sen maasto tunnetaankin sammalpeitteisestä kasvistosta.

1920-luvun Baguio

Amerikkalaisen hallinnon ensimmäisenä vuotena 1900 Baguion pikkukylästä tuli Benguetin maakunnan ns. Hill Station ja v.1903 Philippine Commisionin pääkaupunki,jonka asemakaavan oli suunnitellut Daniel Burnham.Hänestä on muistona kaupungissa suosittu Burnham Parkin puistoalue lampineen.
V.1909 Filippiinien korkeimman oikeuden tuomari George A.Malcom oli kehitellyt Baguiosta maan silloisen hallinnon pääkaupungiksi.Maan Yhdysvaltojen kansainyhteisön ajan High Commission ja presidentit pitivät residenssinään American Residenceä eli  Mansion Housea,jota myös japanilaishallinnon aikainen kenraali Tomoyuki Yamashita piti pääkonttorinaan ja asuinpaikkanaan. Baguiossa v.1945 kenraali Yamashita ja amiraali Okochi lopulta antautuivat amerikkalaisille joukoille. Nykyään Yhdysvaltojen suurlähettiläs asuu Mansion Housessa.

Mansion House

1944.Japanese High Command HQs in Mansion House,Baguio
after surrender 

Camp John Hayn eri omistajat
-----------------------------------------
Papa Antero ja Mama Catalina dela Cruz muistivat hyvin japanilaishallinnon ajan ja miten japanilaiset täin puremat ja likaiset sotilaat läpsivät kädensyrjillä paikkakuntalaisia kaduilla poskille,jos vastaantulijat eivät kumartaneet valloittajille.Useassa tällaisessa tapauksessa japanilaisen keisarillisen armeijan sotilaat olivat pakkovärvättyjä korealaisia.Baguiossa asui myös syntyjään japanilaisia perheitä,jotka olivat muuttaneet sinne 1800-luvun lopulla.Amerikkalaiset v.1941 internoivat kaupungin asukaat Camp John Hayn tukikohtaan.Internoiti muistutti paljolti sota-aikana Kaliforniassa asuvien japanilaisten pakkomuuttoa Nevadan siirtoleireille ja niiden omaisuuksien myyntiä pilkkahintaan huutokaupoissa.Baguion parisensataa japanilaissiviiliä pelkäsivät internointia tukikohdan kahteen jo pommitettuun parakkiin,koska mahdollisesti keisarillinen armeija tulisi  ensimmäiseksi pommittamaan Camp John Haytä.
24.12.1941 amerikkalaiset jättivät tukikohdan särkemällä kaiken aseistuksen ja hylkäämällä japanilaiset internoidut ilman vettä ja ruokaa. Tukikohtaa komentamaan jäänyt amerikkalainen majuri F.J.Halsema ja kaupungissa asuva amerikkalainen siviili Elmer Herold ruokkivat japanilaisia siviilejä omista varangeistaan.

Japanilaishallinnon aikainen
100-peson seteli

Baguio antautui japanilaisille ilman laukausten vaihtoa 27.12.1941.
Camp John Haystä tehtiin sitten amerikkalaisten siviilien vankileiri. 40 % vangeista 500:sta vangeista oli amerikkalaisia,joskin osa koostui 22:sta erilaisista ulkomaalaisista ja Kiinasta paenneista lähetystyöntekijöistä. 60% taas koostui kaupungin amerikkalaisista kaivostyöläisistä ja liikemiehistä.
Koko vankimäärä asutettiin samoihin japanilaisten internoitujen siviilien käyttämiin parakkeihin.
Antero ja Catalina muistivat hyvin japanilaishallinnon aikana Carino Streetille saakka,miten iltaisin kello kuuden jälkeen sotilaat kivääreillä teloittivat baguiolaisia vastarintaliikkeen siviilejä Camp John Hayssä. Kaksi amerikkalaista sairaanhoitajaa piti huolta leirin sairaista.Japanilaismietittäjät komensivat F.J.Heroldin vankien päämieheksi ja edustajaksi.Amerikkalaisvangit välttyivät muiden Filippiineillä vangittujen kovalta kohtalolta majuri Halmerin ja herra Heroldin aiemmasta laupeudesta japanilaisvankeja kohtaan.Kahdessa 60 sotilaalle tarkoitetussa parakissa asuminen oli silti ahdasta ja hygieenisesti mahdotonta,jolloin vangit sairastuivat vatsatauteihin.V.1942 vangit siirrettiin isoimpiin tiloihin läheiseen Holmesin tukikohtaan.
Camp John Haysissä on vielä siltä ajalta jäljellä yksi pommittamaton talo, Lone Star Steakhouse.

Sherman M-4A1 tankki Camp John Hayssä

jatkuu...

Matka Gerryn kanssa Baguio Cityyn Philippine Rabbitillä.Filippiiniläismatkakirjeet.1.

Sept. 1.1964 Philippine Rabbit Bus Lines Hino Bus

1988 kesäkuu.

Aluksi suunnittelin matkaa Baguio Cityyn Manilan Molaven talosta uudella käytetyllä Oldsmobile Cutlass Supremellani.Vaimoni Gerry vastusti ideaa sillä,että jenkkiauto on mahdoton bensasyöppö,jonka tankkaamiseen menisivät kaikki Saudissa ansaitut petrorialit. Pääsimme lopulta yksimielisyyteen,että matkaisimme ylös 1,5 kilometrin korkeudelle Filippiinien kesälomakaupunkiin Manilasta Philippine Rabbit Bus Linesin ilmastoidulla Hino-bussilla.
Olimme saapuneet rouvani kanssa Riyadhista lomille Manilaan juuri viikkoa aikaisemmin.Itse oli muuttanut Punaisen Meren rannaltta Jeddasta Riyadhiin vuotta aiemmin LWP:n osto-ja finanssipäälliköksi.Firma oli antanut meille perheasunnon Riyadhin Dammamin tien varrelta LWP:n Betonbau Kochin perhecompoundilta,josta pian muutimme Riyadhin keskustaan firman konttorin lähelle Finncampin compoundille.Koko Saudissa olon aikana olin elänyt matkalaukkuelämää projektien välillä itäprovinssin Jubailista ensiksi Riyadhiin,sitten Riyadhista Punaisen Meren rannalle Yanbuun ja sieltä Jeddaan.
Takana oli kaksi suomalaisarabialaista firmaa,viitisen firman autoa ja kaksi omaa Cadillac Eldoradoa.
Nyt compoundin edessä seisoi kaksi omaa autoa,1985 Citroen BX 16TRS ja 1978 Dodge Magnum XE.
Manilan talon tallissa taas se 1976 Oldsmobile Cutlass Supreme.
Elin silloin eräänlaisessa kiimaisessaa jenkkiautokuumeessa,jonka antidootiksi olin hankkinut BX-Sitikan.
Kaikista muutoista Saudissa firman kaverit kutsuivat minua matalaksi matkaviheltäjäksi,jonka lempinimen sain suomalaisten naisten ihannekruunerilta Erkki Junkkariselta.

Riyadhin King Abdulaziz
Airport terminal

Samaan aikaan,kun olimme rouvan kanssa uuden Riyadhin King Abdulaziz-lentokentän terminaalissa odottamassa Saudian lentoa Manilaan,Jeddan satamassa Monty Pythonista tunnettu toinen matkaviheltäjä,tosin pitkänhuiskea Michael Palin oli astumassa arabialaiseen dhow-alukseen matkatavaroinaan vain paperikassi kädessään merimatkalle Jemenin Adeniin.Palinilta saudiviranomaiset olivat evänneet Arabian niemimaan poikkimatkan itäprovinssin Al Khobariin matkallaan maailman ympäri 80 päivässä.
Jules Vernen kirjassa (1873  Phileas Fogg oli lähtenyt Lontoon Reform Clubista maailmanympärimatkalle,jota Michael Palin seurasi samoin v.1988.
Itse olin tehnyt toisenlaisen maailmanympärimatkan kahdessa viikossa Dhahranin lentokentän Diner's Clubin tiskiltä Filippiinien,Japanin,San Fransiscon ja Bostonin kautta Pariisiin sekä Suomeen,josta palasin takaisin Dhahraniin lopen uupuneena matkalaukkuelämästä.

1988 Michael Palinin Around the World in 80 Days DVD-kansi

1937 Benguet Autolines-
terminaali Baguiossa

Baguio Cityn matkaa oltiin suunniteltu siksi,että rouvani oli syntynyt siellä joulunalusviikolla v.1947, kaksi vuotta japanilaisvalloittajien kaupungista lähtemisen jälkeen.Mukaamme otimme Saudissa tehdyn ja Manilassa syntyneen yksivuotiaan esikoistyttäremme Johannan sekä rouvan vanhemman siskon Fhelyn,joka oli saapunut Molaven taloomme v.1987  Cebu Citystä lapsenhoitajaksi  eli filippiiniläisittäin yayaksi. Olin käväissyt Baguio Cityssä aikaisemmin v.1981 entisen bicolilaisen pankkivirkailijatarsiippani kanssa enkä tuntenut oloani kovinkaan turvalliseksi vaimoni piikittelyistä,kerrottuani hänelle jo tietäväni Baguion kuuluisat paikat ,kuten Pines View hotellin,Burnham Parkin,Mansion Housen ja Session Roadin.
Gerry oli ensihätään lausunut:
--Ensiksikään emme tule viettämään öitämme Pines View hotellissa,missä sinä Nancyn kanssa olit kuherruskuukaudella!!
--Session Roadilla Papa Anteron (Gerryn isän) entisen Gabrera-rohdoskaupan lähellä Session Roadilla on paljon hyviä hotelleja..
Naisluonteen mustasukkaisuus oli ponnahtanut rouvani nahanpintaan,vaikka aiemmin olimme avoimesti keskustelleet entisistä suhteistamme.
Hän oli useaan kertaan toistanut minulle:
--I am not a jealous type!!
Olin kysäissyt:
--How about Pines View ..then?
Rouvani vastasi:
--It is too far from the city center!
Lisäsin:
--My dear Geraldina Rosita dela Cruz-Lukkarinen..you could as well open your own answering office!!
Baguiolainen tai oikeastaa ilocosnortelainen Gerryn naisluonne oli karvan verran säyseämpi mustasukkaisuudesta,kun taas bicolilainen ja chilipippuria aamupalaksi nauttiva Nancyn tilinen luonne olisi uhannut kakkuveistä lapaluiteni väliin.

1954 June 17.Philippine Rabbit
Bus Linesin International
bussi

Philippine Rabbit-bussilinjan terminaali oli Pasay Cityn Epifanio de los Santos Avenuella (EDSA),missä muutkin pitkän matkan bussilinjat ,kuten BLTBCo (Batangas-Lucena-Tayabas Bus Company) pitivät terminaalejaan melkein rintarinnan. Olimme tilanneet Molaven taloomme asuinalueen portinvartijalta keltaisen Toyota Corolla-taksin.Manilan taksit ovat pieniä ja ahtaita,mihin sopii hyvin 5 pienikokoista filippiinoa. Meitä oli vain 3 aikuista ja tyttövauva ja silti takapenkki tuntui ahtaalta,vaikka itse istuin etupenkillä seuraamassa "Metron" eli taksamittarin nopeita kliksahduksia. Tiesin hyvin,ettei taksamittarin blummi merkitse mitään ja että taksikuski oli hyvin voinut fiksata mittaria nopeammmaksi,mutten jaksanut lähteä väittelemään,kun terminaaliin päästyämme ajuri vaati 50 pesoa,kun yleensä tripistä rahastetaan 30 pesoa.

1988 Philippine Rabbit bussi Tarlaciin
ajan elokuvajulisteiden kanssa

Philippine Rabbit-nimen syntyä monet ovat ihmetelleet.Eräs versio oli,että bussilinjan perustaja oli liikerekisteriin kirjoittanut sanan Rapidiksi ,joka oltiin LTFRB:n ( Land Transportation Franchise and Registering Bureau) monissa paperikalkkerikopioissa muuttunut Rabbitiksi. Minusta Rabbit jäniksenä kyllä vastasi bussikuskin  nopeita loikkauksia Manilan North Superhighwayn tulliportista päästyään. Aircon-bussissa matkustaminen oli sopivan viileätä,vaikka matkustajat saivat istua 6 tunnin matkansa Baguioon perää hiostavilla ja muovipäällysteisillä plyyshipenkeillä.Filippiiniläiset bussiyrittäjät päällystivät aina linja-autojensa penkit muovilla pitkän kestoajan vakuudeksi.

Avoin Ford-maaseutubussi

Kuumankosteassä helteessä ne muovipenkit panivat matkustajien persustat läpimäriksi etenkin ilmastointilaitteen konkattua matkan aikana. Maaseutubusseissa matkustaminen oli viileämpää avoimin ikkunoin ja puupenkein,joskin reissaaminen tuntui istumiselta puupenkeillä ikkunalasittomassa Santa Rosan maalaisseurakunnan  kirkossa ja missä kuljettaja uhkarohkealla ajotyylillään sai istujat rukoilemaan nopeammin kuin katolisia pitkiä litaniaoitaan saarnastuolista lukeva lihava Padre.
Luksuksena Aircon-busseissa oli Betamax-videolaitteet,joista etuikkunan yläkarmista roikkuvasta väritelevisiosta sai katsoa Hollywoodin ja Manilan Box Officen viimeiset hittifilmit.
Bussimatkan alussa rahastaja oli pistänyt Betamax-kasetin videonauhuriin,josta Bruce Willis kovassa aseenpaukuttelussa Die Hardina selvisi verinaarmuin ja repaleisin teepaidoin ikävistä tilanteista. Itse olin nähnyt kuvan jo Riyadhissa,joskin Saudissa sensuroituna,imaamisensuroijien katkomissa intervalleissa,missä kaikki perversseissä suutelukohtauksissa pari vain näytti eroavan toisistaan.
Muitakin vuoden 1988 hittikuvia olin tiirannut Finncampin asunnossani,kuten Dustin Hoffmanin ja Tom Cruisen Rain Manin,Tom Hanksin Bigin,Alec Baldwinin,Geena Davisin ja Michael Keatonin Beetle Juicen, ja Bob Hoskinsin,Christopher Lloydin ja Joanna Cassidyn Who framed Roger Rabbitin.Bob Hoskinsia sain katsella myös Saudi TV:stä sensuroituna Pennies from Heaven-televisiosarjana.

1988 Who framed
Roger Rabbit

Kävin bussin etuosassa kysymässä mieskonduktööriltä,jos sitä Roger Rabbittiä löytyisi  niinkuin Philippine Rabbitin omana matkakuvana.Konduktööri filippiinomaisesti kulmakarvojaan nostamalla vastasi,että se kasetti oli jo loppuunkulunut,matkustajien aina pyytäessä sitä reissufilmiksi.
Konduktööri kyllä ehdotti,että hänellä olisi tarjolla uusia Manilan Box Office-filmejä,joista parhaimpia olisivat Vilma Santosin Ibulong Mo sa Diyos (Whisper to God),Ramon Bong Revillan Alega Gang,vuoden 1987 Chuck Perezin ja Lito Lapidin Akyat Bahay Gang  (House Robbers) ja Robin (Bad Boy) Padillan ja Maita Santosin Carnap Gang.
Kerroin niistä rouvalleni,joka vastasi,ettei ainakaan haluaisi katsoa noita Gang-elokuvia,koska hänellä tulisi pelko puseroon,että joku jengi olisi juuri meidän Molaven talossa varastamassa Oldsmobile Cutlass Supremea ja uusia Riyadhista ostettuja Onkyo-stereolaitteita.
Filip Salvadorin jonkun action filmin hän haluaisi kyllä nähdä,koska bussi oli saapumassa pian Tarlaciin,nykyisen presidentti Corazon Aquinon kotikaupunkiin,minkä lähistöllä "Cory tädin" rikas Cojuanco-perhe piti mahtavaa Hacienda Lusietan sokeriplantaasia.

1987 Newsweek.
Presidentti Cory
Aquino

Rouvapresidentin nuori Chris- tytär paraikaa kuulema seurusteli Filip Salvadorin kanssa ja on ilmeisesti vielä pieniin päin "Tsismis"-uutisten mukaan (Tsismis-juoru).
Matkan puolessa välissä Hino-bussi pysähtyi ilmajarruja tussauttelemalla Tarlacin kaupungin Philippine Rabbitin terminaaliin..
Koko perhe pääsi pienelle lunssille paikallisen carinderian (ruokailukanttiini) puupenkeille popsimaan paikallista possuadoboa,Fhelyn ruokkiessa pikku-Johannaa mukista Bear Brand-maidolla sekä hopeisella Auntie Patrinin antamalla kummilusikalla Gerberin lastenruokamössöllä..Itse tilasin plus 37 graadin helteessä huurteisen San Miguel Pale Pilsen-olutpullon.Gerry-rouvani ja Fhely imeskelivät pillistä 8 unssin Coca-Colaa vain ylähuulet hikipisaroilla.Minä olin kainaloista ja selästäni hellehiestä läpimärkä,oluenkin tunkeuduttua nahasta ulos .

1910-luku.DeDion-Boutonit
kiipeämässä Kennon Roadia
ylös Baguioon

La Unionista alkoi bussin kiipeäminen ylös Baguio Cityyn kuuluisan vaarallista ja mutkikasta Kennon Roadia pitkin.Ensimmäiset autoturistit olivat jo 1910-luvulla uskaltautuneet kolonnassa ajamaan Manilasta saakka Kennon Roadia ylös ranskalaisilla DeDion-Bouton charabancbusseilla. Itseänikin huippasi Hino-bussin ikkunasta tiiraillessani,miten laaksojen pohjilta pilkisti linja- ja kuorma-autoraatojen mahanaluksia pyörineen.
Tienvarsilla etenkin jyrkissä kaarteissa seisoi muistoristejä kaiteiden edessä vuosilukuineen ja uhri-nimineen muistoina onnettomuuksista,missä yleensä syiksi laskettiin auton ylinopeus sekä jarrujen pettäminen. Työskennellessäni Saudi Arabian Yanbussa jouduin melkein päivittäin ajamaan 360 kilometriä alas Jeddaan paikallisostoksille ja huolinta-asioille projektiostajana kuuluisaa Cemetery Roadia pitkin.Kalmistomaisen nimen tie oli saanut arabiherrojen kuolemaa uhkaavasta ajotyylistä ja toisten takapuskureissa roikkumisesta,jolloin uhkarohkeat ohitukset olivat aikaansaaneet satoja autonromuja tienlaidalle.Muslimimaassa ristien tilalla näkyivät vain hiekkakummut. Yleensä vielä ulkomaalaisten ollessa toisena osapuolena onnettomuuksissa,henkiinjäävät vierastyöläiset päätyivät sairaalahoidon jälkeen vankilaan odottamaan pirkää vankeustuomiota,tai hyvässä tapauksessa lusimaan pitkään verilunnasrahojen saapumista.

1984 Yanbu-Jeddah Cemetery Road.

jatkuu..Baguio City,Mountain Summer Capital.

Haudanvakavaa fiestavalvojaista. Filippiiniläiskirjeet

Jos suomalaisille lähimmäisen poistuminen toiseen hiippakuntaan ja sitä seuraavaa maahan panoa ollaan pidetty haudanvakavana tapauksena sekä toimituksena,niin filippiinoille tapausta kyllä samoin surraan sekä parutaan oikein itkunaisten kera.
Vainajalle Filippiineillä kylläkin pidetään ennen hautaamista kunnon kolmipäiväiset ruumiinvalvojaiset,mihin iltaisin kokoontuvat lähimmäiset,ei pelkästään suremaan poismennyttä,vaan rupattelemaan kaukaisten ja kaukaa provinssista tulleiden sukulaisten kanssa. Valvojaiset yleensä ovat yksi suvun sosiaalisista tapahtumista kastajaisten sekä vihkiäisten lisäksi.
Ruumiinvalvojaisia pidetään sekä kotona että "Funerarioon" eli hautaustoimistoon varatussa salongissa,missä arkku ollaan avattu kaikkien nähtäväksi.
Eläminen Filippiineillä kosteankuumassa ilmanalassa on pannut filippiino-Juanin sanomaan,että kukin filippiino syntyy sekä kuolee hikisenä eli "Born Bawis,Died Bawis".
Synnytys kylläkin voi tapahtua nykyään jopa vaatimattomimmassakin synnytysklinikassa lattiatuulettimen viileässä puhalluksessa ja ruumiinvalvojaiset funerarion keskusilmastoinnin tasaisessa viileydessä,mitä maassa pidetään luksuksena. Jopa arabimaiden kuumuudessa työskentelevät OFW:t (Overseas Filipino Workers) nukkuvat yönsä ikkunakuulerin nytkyttävässä kompressorin jytkeessä maksimiteholla uhallakin,että nenät vuotavat kuuleriflunssassa untuvatäkin alla,koska se on luksusta.

Olen osallistunut useisiin ruumiinvalvojaisiin Manilassa. Useat suvun valvojaiset ollaan pidetty Manilan Pasay Cityn kapeiden kujien varrella sijainneissa barong-barong-hökkeleiden ympäröimissä harkkotiilivilloissa,joidenka vaatimattomat rapatut seinät pitivät sisällään luksushotellimaisen interiörin raskain narrapuukalustein sekä lasipöydillä istuvin kiinalaisin onnea tuottavin kullatuin  ja nauravin buddha-pystein..Silti uskovaisina katolilaisina olohuoneen nurkassa pidetään alttaria Mama Maryn ja Santo Ninon patsain sekä palavin vahakynttilöin. Kiinalaiset buddha-patsaat taasen tuovat oman uskon ulkopuolelta rahallista onnea varaventtiilinä,jollei oman uskon rukoukset alttarilla tuo onnenpotkua.

Erään vaimoni perheen läheisen Ragazza-suvun vanha muori oltiin pantu avoimeen arkkuun tällaisen talon salan eli olohuoneen marmorilattialle.Sukulaiset söivät itsensä täyteen catering-firman rosterisista ja lämmitetyistä padoista kertakäyttölautasille ladotuilla varraspossuilla ja kymmenillä erilaisilla filippiinokiinalaisilla ruokalajeilla. Tunnelma valvojaisissa oli enemmän hilpeä kuin surullinen,naisväen rupatellessa Manilan viimeisistä shopping mall-visiiteistä ja miesten istuessa talon edessä vihreiden San Miguel-muovikaljakorien ympäröimänä  kehumassa viimeisestä Lexus-auto-ostosta taikka machoilemassa viimeisestä naisvalloituksestaan Magallanes-kauppakompleksin Sherlock's Holmen brittipubista.
Köyhyyttä ei näkynyt kuin ulkona naapuritalojen risaisista aaningeista sekä likaisista lasten naamoista pyytämässä juhlijoilta peson kolikoita nälän tappamiseen. Nälkää kyllä ei näkynyt kujalla,köyhempienkin asukkaiden myydessä talojensa edessä grillattuja kanakoipia ja jopa grillikanavarpaita eli adidaseja,joita pidettiin kaljaistujaisten suurena herkkuna.

Manolito
Juhart 2012

Nälkä Manilassa on suhteellinen käsite,mitä ei näy edes shanty townin lasten pyöreistä lastenkasvoista.Nälkärajaksi katsotaan vasta sitä,kun Manila North Harborissa työskentelevän kargador-isän (kantaja) perhe ei pysty syömään kuin kaksi kertaa päivässä kanansiipi-riisi-malungaylehti-ateriaa.
Ragazzat voivat hyvin ulkoapäin hyvin vaatimattoman näköisessä villassaan,mikä ei eroittunut tyypillisestä manilalaisesta barangay-ympäristöstään. Perheenpää oli Pasay Cityn istuvan käräjäoikeuden istuva tuomari,joka oli pystynyt jopa palkkaamaan vaimonsa Auntie Patrinen yhdeksi kaupungintalon haamuvirkailijaksi.Pasay Cityn kaupungintalon etuaulan sihteeriltä kysyttäessä Mrs. Patrine Ragazzaa,utelija sai kielteiseksi vastaukseksi vain päänheilautuksen ja lievän kulmakarvojen noston.
Manilan Regional Courtien eli paikallisten käräjäoikeuksien tuomareita kutsuttiinkin nimellä Goons in Robes eli kaapugangstereiksi.

ABS-CBN-televisiokanavan iltauutisista TV Patrolista katselija saa uutisankkurien Noli de Castron ja Korina Sanchezin kertomana kuinka Metro Manilassa kuollaan muutenkin kuin luonnollisesti. Jokapäiväisinä uutisina ovat poliittiset murhat,moottoripyörällä kaksin ajavien (tandem) ammuskelut, pilvenpiirtäjärakennustyömailla yläkerrosten bambutällingeiltä surman suuhun pudonneet työmiehet ja kuolemaan johtaneet umpihumalan aiheuttamat autojen nokkakolarit. Filippiiniläisrouvani kerran lausui,että filippiinoja kuolee päivisin kuin hyttysiä.Lukuun voisi vielä lisätä vuosittaisten taifuunien ja maanjäristysten uhrit.
Metro Manilan funerarioissa keräännytään valvojaisiin,missä onnettomuusuhrien arkkujen päälle ollaan pistetty keltaisia kananpoikia kuvaamaan murhista ja onnettomuksista kuolleita.
Kananpojat kuvaavat uhrien viattomuutta. Filippiiniläisessä animistisessa uskossa kananpoikasilla sekä kananmunilla kuvataan elämän alkua sekä ihmishengen ikuisuutta. Jopa kuuluisasta amerikkalaisesta McArthur-jeepistä muokattu filippiiniläinen Jeepney sai 1945 sodan päätyttyä tunnetut kananmunamuotoiset ja pulleat takalikasiipensä.

Marcos mausoleumi

Filippiino-expatejä kuolee myös ulkomailla ja moni vainaja jo eläessään on tetamentissaan halunnut tulla kuopattavaksi kotimaansa multiin. Manilan Ninoy Aquino-lentokentän rahtiterminaaliin saapuu päivittäin arabimaista,Euroopasta ja Amerikasta lyijyarkkuihin pistettyjä pinoytä.Senaattori Ninoy (Benigno) Aquino Jr.,josta entinen Manilan kansainvälinen lentokenttä oli saanut nimensä senaattorin salamurhasta v.1983  syyskuun 5. päivänä ,saavuttuaan Amerikasta China Airwaysin DC-10:llä,oli ollut presidentti Marcosin kiivain vastustaja. Salamurha johti senaattorirouva Corazon Aquinon pistämiseksi ruusuvallankumouksen keulakuvaksi sekä valituksi presidentiksi.Presidentin valassa kaksi eri presidenttiä erillään vannoi samanaikaisesti,Ferdinand Marcos Malacananin linnassa ja Corazon Aquino Camp Cramen sotilastukikohdassa Epifanio de los Santos Avenuen  (EDSA) varrella. Marcos perheineen valitettavasti joutui Yhdysvaltojen presidentin Ronald Reaganin ja senaattori Laxaltin painostuksesta muuttamaan Havaijille maanpakoon.
Ferdinandin kuoltua v.1986 hänen Filippiinien lippuun kääritty lyijyarkku lennätettiin Havaijilta Manilaan. Marcos ei saanut suuren valtiomiehen tapaista komeaa vastaanottoa Ninoy Aquino-lentokentän rahtiterminaalissa messinkibändeineen eikä sotilaskunniakaarteineen,puhumattakaan hautaamisesesta maan urhojen Manilan Libingan-hautausmaalle,vaan hissuksiin kuljetettiin mustalla hautausautolla kotikaupunkiinsa Ilocos Norten Serratiin.
Kongressin ja senaatin väiteltyä Marcosin hautaamisesta Manilaan Libingan-hautausmaalle,mihin kaikki kuuluisat valtiomiehet ja sotaurhot oltiin haudattu,entinen diktaattori päätyi enemmistön äänillä kuopattavaksi Serratiin.

Easier to run revolution
than government
FM

Marcos oli kehunut olleensa Ang maharlika (Urheat)-sissijärjestön päällikkö ja mitaloitu melkein kaikilla amerikkalaisilla urhoollisuusmitaleilla,joille väitteille Yhdysvaltojen sotilashistoriallinen tutkimuskeskus ei koskaan löytänyt asiakirjoista minkäänlaista katetta.
Imelda Marcos,entinen rautaperhosrouva rakennutti miehelleen Bataciin stalinmaisen ja ilmastoidun mausoleumin,missä entinen sotasankari ja presidentti nukkuu ikuista untaan lasilaatikossa marmorijalustalla kaikkien ilocandialaisten kannattajiensa ihailtavana.Moni mausoleumissa käynyt on väittänyt,ettei lasivitriinissä makaava ole entinen presidentti Marcos,vaan taitavasti tehty vahamalli.
Vaimoni vanhemmat uskollisina marcoslaisina olivat kotoisin Batacista,Ilocos Norten provinssista.

Balikbayan Box

Marcosin lailla tavalliset filippiiniläiset ulkomailla asuneet kuolevaiset haudataan kotikontujensa multiin.
Filippiinot ovat aina halunneet kaikkea amerikkalaista Stateside-tavaraa,joita sukulaiset lähettävät kotimaahansa merirahtina ns.Balikabayan-laatikoissa (Balikabayan--kotiin palava).
Erään kalifornialaisen filippiinoperheen isoäiti eli Lola oli kuollut kotona vanhuudesta. Perhe lähetti hänet lentoteitse kotimaahan erittäin kalliissa arkussa.
Arkun saavuttua Lolan vanhaan kotiosoitteeseen yhdessä barriossa.sukulaiset pistivät komean valkohapsuisen ja topatun arkun talon salaan kunniapaikalle ruumiinvalvojaisiksi. Valvojaisissa illalla suruväki ällistyi tultuaan antamaan viimeiset tervehdyksensä poismenneelle,että Lolan nenä oli melkein lytyssä suuren arkun lasikantta vasten.
Arkku aukaistiin,jolloin siitä paljastui mitä suurin Balibayan Pasalubong-lähetys.(Pasalubong-tuliaiset).
Lola nostettiin miesvoimin salan lattialle ja hänen altaan arkun pohjalta paljastui suuri aarreaitta täynnään amerikkalaista Stateside-tuliaistavaraa. Sieltä löytyi kokonainen talon ikkunaverhosarja,Cannonin froteinen kylpy- ja kasvopyyhesarja ainakin kolmeen talouteen, suurehko määrä lastenvaatteita sekä kaksi tusinaa Sketchersin lasten treenareita. Arkun sivuille oltiin pinottu piripintaan tölkkitavaraa tonnikalasta corn beefiin,Nescafe-lasipurkkeja,makaronipaketteja,juustoa,pähkinävoita,Nutellaa,suklaalevyjä sekä Gotescosta että Walmartista ostettuja halpoja kernilaukkuja.Lisäksi Lolan ohuen patjan alta paljastui naisten kauneustarpeita Avonin meikkisarjoista kynsilakkoihin,Ivory-saippuatankoja,halpoja hajuvesiä sekä puolisen tusinaa prässättyjä Levis-farkkuja. Arkun laidat oltiin vielä topattu pehmeillä Disneyn eläinleluilla.
Itse lattialla lepäävä Lola näytti huomattavasti tukevammalta pitäessään päällään  puolisen tusinaa kotikolttuja eli Dustereita. Päässään hänellä oli pinossa kuusi kappaletta New York Yankees-baseball-lippistä sekä jalassaan kolmet Levis-farkut sekä Air Nike-treenarit nuoremmalle veljelleen.Lippalakkien alla mummolla oli nokallaan kolmet RayBan-pilottiaurinkolasit pojanpojille sekä korvissa nuoren tyttärentyttären vihkiäisiin tarkoitetut kultadubleiset korvarenkaat.
Lolan käsivarret olivat kyynärpäihin saakka täynnä halpoja Timex-rannekelloja.
Dustereiden taskuista löytyi suuri määrä Marlboron siniveroleimaisia eli Blue Seal-savukepaketteja.
Kaiken kukkuraksi arkun pohjalta verhojen alta paljastui oikea viinapatteristo täynnä Jack Daniels-viskiä,Gordons-giniä,kalifornialaisia viinejä,Smirnoff-vodkaa,Bacardi-rommia sekä meksikolaista tequilaa..
Arkun tyhjennyttyä mummo pistettiin takaisin arkkuun,ruumiinvalvojaisten jatkuessa tuliaishajusteiden suihkeessa,tuontiviinapullojen korkkien availussa,Stateside Marlboron savussa ja pikkulasten kirmailuissa uusissa Sketchersin treenareissa.
Tunnelma valvojaisissa oli yhtä iloista kuin Ukay-Ukay-käytetyn tavaran liikkeen alennus- ja  löytölaatikoilla .
----------------------------

Pakettiautossa ompi tunnelmaa. Kaappiautosta piilofarmariin.

1951 ca.Yksinäinen Fordson E83W-pakettiauto
Salon kauppalan sillalle menossa.
Juhart recolored 2012

Nuoren pojankollina katselin kieroon pikkukaupungin liikenteessä vilahtelevia arjenharmaita pakettiautoja.
Ne olivat pienyrittäjien,osuuskauppojen ja pikkuliikkeiden työvälineitä,jotka yleensä saivat kovaa kättä ja raskasta jalkaa.Joukosta löytyi kyllä muutamia hyvin pidettyjä helmiäkin. Muistan vielä 70-luvun alussa sokeritehtaan kausityöläisenä,miten "makjapruukitehtaan" kuski rallasi tehdasalueella kolhiintunutta,rämisevää ja mattaharmaansinistä viisi vuotta vanhaa Ford Transitia.
Ihmettelin niinkin nuoren pakettiauton kurjaa kuntoa eikä kuskikaan siitä välittänyt,koskei auto ollut oma,vaan tehtaan.
50-luvun lopun ja 60-luvun pakettiautot tällä tavoin päätyivät loppuunajettuina ja unohdettuina kaupungin ulkopuolella sijitsevan Lehtisen purkaamoon vain varaosiksi,jos niistä vielä sai sellaisia.

1956 Simca Vedette Marly

Kerran v.1963 syksyllä seurasin Salon Vapaapalokunnan letku- ja sammutusharjoituksia kauppatorilla.
Palopojat sytyttivät palamaan viitisen vuotta vanhan ja kauniin Ford tai Simca Vedette Marly-farmariauton,joka kaksin vihreänsävyisin maalein  kiilsi vielä ryhdissään. Minulle sellainen tuhopoltto oli pyhäinhäväistystä,mutta siihen aikaan kaikki 50-lukuiset autot olivat vanhoja romuja,ainakin automiesten silmissä.60-luvun alussa Suomessakin alettiin ostaa pakettiautoja oikein vimmalla tuontisäännöstelyn vapautuessa (1962) eivätkä monet vanhat 50-lukuiset autot edes kelvanneet vaihtoautoiksi,vaan päätyivät purkamoihin romutettavaksi.
Vanhoja pakettiautoja samoin harvoin näkyi edes käytettyjen autojen plaaneilla.

Classic vans July 12.
My Story.
Oma kertomukseni
salolaisista
pakettiautoista

On valitettavaa vielä tänäpäivänäkin,miten vähän Suomenmaassa arvostetaan vanhojen paketti- ja tavara-autojen keräystä sekä talteenottoa.
Muualla Euroopassa,Britanniassa ja Yhdysvalloissa niiden entisöiminen on jo pitkään ollut suosittua.
Britanniassa jopa vanhoille pakettiautoille on omat kerhonsa sekä lehtensä.Suomessa taas kelpaa pienehkölle rodiporukalle vain amerikkalaisten vanien ehostelu,mutta eurooppalaisille vaneille harvoin löytyy pelastajaa.
Juuri nämä roddarit voivat huudahtaa tavallista vanhaa arkipakua arvostellessaan:
--Niitähän oli tuhansia rumentamassa katukuvaa..eikä kukaan sellaisia haluaisi pihalleen ruostumaan,kun niissä ei ole senttiäkään kromia ja kumilistaiset ikkunatkin eikä edes V8-konettakaan,vaan sellainen puolimoottori!
Rodiporukkaa oikaistakseni amerikkalaisissa vaneissa ja pickupeissa oli myös vaihtoehtokoneina suorat kuutoset.V.1954 Ford sai uuden kansiventtiilikahdeksikon rinnalle uuden kansiventtiilikuutosen,Dodgen ja kanadalaisen vienti-Desoton (Dodge) henkilö- ja pakettimalleissa oli vakiona sivuventtiilikuutonen,kuten ilmeisesti Suomen Poliisin kaappimaijoissa ja Liikkuvan Poliisin siipiautoissa. Jenkit eivät yleensä pickupin tai vanin ostossa kruksanneet ostotilaukseen V-8-moottoria,koskei sellaista ollut tarjolla .
Roddarilausahduksessa piilee  kyllä puolitotuuttakin.
Ne senaikaiset eurooppalaiset ja amerikkalaiset pakettiautot olivat riisuttuja kaikista kromiheepeleistä ja varustettu tehtaan pienimmillä perusmoottoreilla sekä perustekniikalla.
Eikä niitä koskaan oltu keräilyautoiksi suunniteltukaan!
Ne oltiin kehitetty tehtaan perushenkilömallista erityisesti työkäyttöön eikä bulevardisporteiksi.

1960 ca.Turun Fuel-asema ja
1960 Opel Deliverystä
tehty piilofarmari

Omistajat kylläkin monasti komistelivat europakettivaunujensa vanteita kromisin snobirinkuloin,huoltoasemakrääsin ja kaksivärimaalauksin,etenkin 60-luvun alkupuolen piilofarmarikuumeessa,jolloin niitä sai ostaa verottomina pakettiautoina.Vuoden käytön jälkeen niiden takasivupelteihin sai puhkaista kumitiivisteikkunat ja asentaa takapenkiksi venevanerista yai lastulevystä tehdyn ja ohkaisella vaahtomuovilla topatun kernipenkin,jolla matkustajat saivat istua kankut kipeinä vain verovirkamiehen määräämään väliaikaiseen takapenkkimatkustamiseen.
Suomen verohallitus helpotettuaan autoilijoita autonhankinnassa halusi näin vastineeksi kateudessaan hillitä omistamisen iloa kaikilla rajoituksilla sekä säännöksillä.Autonkäyttövero oli yksi näistä valtion lypsämiskeinoista.Piilofarmarimuunnoksen peräpeiliinkin piti liimata 80 kmh:n keltainen nopeusrajoitustarra!

1942.12.19. Elannon 1938 Studebaker COE-
myymäläauto saapunut Tiutiin.
SA-Kuvat

1942.04.20. Kuopiolainen
 1939 Chevrolet-pakettiauto
Latvassa..SA-kuvat

1950-luvun alussa kotikauppalani sotaa rdeltävä amerikkalainen tavara- ja kuorma-autoautokanta alkoi muuttumaan enemmistöltään brittivalmeisteiseksi.
Britannia tarvitsi kipeästi jälleenrakennukseen ulkomaanvaluuttaa.
Sotaaedeltävästä hyötyautokannasta muistuttivat sodankäyneet ja perää vinguttavat Hävittäjä-Fordit. Pakettiautot ilmeisesti olivat jääneet rintamalle,kosken molskipolvihousuisena kadunreunalla rekisterinumeroja bongatessani yhtäkään,jollei lasketa mukaan Salon Automyynnin 1940-mallista Ford-hinuria,jota vuokrattiin kauppalallekin Horninkadun poppelien ja saarnien juurilta nostamiseen torin varrelta.Muutama muu tummanvihreä Hävittäjä näkyi myös rakennustyömaan monttuajossa ja Turku-Salo-valtatien asvaltoinnissa v.1954.Enemmistönä kuorma-autokannassa olivat 40-luvun lopun Austinit ja Bedfordit.

1953 syksy.Automyynnin
1940 Ford-hinuri puun nostossa
torin varrella

SA-valokuvista olen nähnyt monen amerikkalaisen pakettiauton palvelleen itärintamalla.Sinne jäi niistä lopullisesti moni Elannon ja Kuopion Osuuskaupan Amerikan Chevrolet-pakettiauto esimerkkinä suuresta hävikistä.
Niitä käytettiin rintamalla enimmäkseen huoltoajoihin sekä sairaankuljetuksiin.

1930 ca.A Ford kippiautona

Salon kauppalan kauppatorilla  joka toinen toripäivä pystyi hyvin kartoittamaan lounaissuomalaisen pakettiautokannan 50-luvulla. Jos niitä karkeasti laskettuna ennen sotaa valmistettuja autoja ei näkynyt,niin kovassa kalustopulassa moni isäntä ja torikauppias oli vetänyt Valmetilla ulos perämetsän suulista päivänvaloon otetun A Ford Tudorin tai Fordorin ja katkaissut sen korin etuovien takaa ja pykännyt puulavan rungon jatkeeksi.Niiden lavoilta isännät myivät pottujaan ja vihanneksiaan toripäivinä kauppalan kotirouville.Vaikka niitä yleensä kansan keskuudessa haukuttiin "kantti kertaa kanteiksi",ne palvelivat sinnikkäästi pieninä lava-autoina tarpeeseensa. Autohistoriallisesti niitä pitkään vältettiin hyväksymästä miksikään suomalaisiksi keräyskohteiksi,mutta 50 vuoden sisässä muutamia ollaan hyväksytty museoautokategoriaan aitoina Suomi-autoina.

Checker A2 ja Fordson N
 heinässä
Juhart 2011

Nykyisessä Salon kaupungissa ja entisessä Halikossa jopa niin myöhäisestä ja harvinaisesta automallista kuin 1946-47 Checker A2 Chicagon taksista pirssiautoilija Hjort oli katkaissut pick-upin. Hänen toinen Checkerinsä palveli taksina Halikossa.Kauppalaan ajoi Angelniemeltä vielä 60-luvulla Angelniemen kanttori Miranolin vihreällä 1930 A Ford 5-ikkunaisella kupeella.
Sodan jälkeen kotikauppalankin kadulle ilmestyivät ne odotetut ja upouudet brittiläiset Fordson Thames E83W-pakettiautot kalustopulaan.Malliltaan ne eivät olleet upouusia,vaan pohjautuivat sotaa edeltävään v.1938 esiteltyyn Fordson-malliin. Yleensä oikeissa brittimarkkinoille tarkoitetuissa malleissa ei ollut edes vakiovarusteena apumiehen penkkiä,ja jos sellainen oli,niin vieruskaverin jalkatila tuntui ahtaammalta vaihdelaatikkotunnelin viedessä lisätilaa. Britit aina ovat pitäneet tavara-automallistoissaan kirjain-numeroyhdistelmistä,Ford niistä etunenässä.Mm.E83W-mallissa E merkitsee Englandia,numero 3 moottoria ja hevosvoimamäärää 10hp-30hp,numero 8 mallin esittelyvuotta 1938 ja W "semi-forward"- eli puolibulldogmallia.

1950 Fordson Thames
 E83W-pakettimalli

1950 Fordson Thames
E83W Estate

En tiedä,miten Suomeen tuoduissa ja vasenpuolisilla rateilla varustetuissa "Temsseissä" kuljettajan jalkatilaa saatiin sopivaksi,kun auton moottori vaihdelaatikoin oli vasemmalla puolella.Siirrettiinkö moottori laatikoineen jo tehtaalla oikealle puolelle?
En itsekään muista,koska tein reissuni linja-autoasemalle ja rautatieasemalle Eino Heinon miestenvaateliikkeen vaaleanvihreän ja mustalokasuojaisen 1951 "Temssin" takatilassa Lammervon housutehtaan pöksylaatikoiden seassa. Pikkukundina testasin aina pakettiautot tacvaratilassa pakkauslaatikoiden seassa,ja jos nyt minulle annettaisiin mahdollisuus testata enstisöity E83W,niin kiipeäsin istumaan takatilaan sisälokasuojien päälle enkä etupenkille.
Vanhakorista 1938 esiteltyä Thamesia valmistettiin vuoteen 1957 saakka pakettimallin lisäksi Unilcon Estatena eli farmarina,pick-upina,kanttiineina,jäätelövaunuina ja jopa paloautoversioina.
Moni Thames lähti Dagenhamin tehtaalta pelkkänä nokallisena runkona erikoiskoritettavaksi.Suomeen uskon tuodun vain pakettiversioita..Jopa niin kaukana kuin Manilassa Filippiineillä muutama Fordson Thames oltiin  muokattu Jeepneyksi.

1952 Fordson Thames E83W Classic Jeepney

Thames E83W 10 cwt:n moottorina oli sivuventtiilinen 1172cc:n ja 10 verohevosvoiman neloskone,jonka perään oltiin asennettu 3-vaihteinen laatikko. Thamesin tasauspyörästö oltiin suunniteltu verkkaaksi,jolloin vauhti jäi vastaavia Fordin henkilömalleja hitaammaksi.Thamesiin kävivät Fordin pikkuautomallien jotkut varaosat,mutta etuvalot tulivat Fordsonin E27N-traktorista ja sen etu-ja taka-akselit sisäkaluineen löytyivät myös V8-moottorisissa Fordin C2- sekä E71A Pilot-malleissa.
Muistan vielä Salosta 70-luvun vaihteesta,miten Salon Automyynti Oy:n uuden korjaamon pihalla

1954 ca.Saloran Fordson
 Thames E83W
radiotehtaan pihalla.
Kuva Salora-historiasta

Salorankadun varrella seisoi Ford- liikkeen automekaanikon vaaleanvihreä Fordson Thames E83W Estate eli ikkunapakettiversio täysin ehostettuna ja juuri maalattuna alkuperäiseen kuntoon..
Temssi oli erittäin suosittu Salossa. Eino Heinon lisäksi muistan Keskuksen talosta Salon Lihan tai entisen Lindholmin Lihakaupan valkoisen ja punalokasuojaisen Temssin.
Horninkadulla Jalmari Hurstin hedelmälikkeellä oli käytössä yksi harmaa Temssi ja Saloran radiotehtaalla toinen harmaa Annankadun radiotehtaan pihalla.
Salolaisista Fordsoneista olen kirjoittanut lisää blogissani "Pöksyjä Fordson-paketissa".

1957 ca.Eino Heinon Fordson E83W
linja-autoaseman lastauslaiturilla
purkamassa Lammervon pöksylaatikoita.
Juhart 2005.

1955 ca.Karjakunnan teurastamon
Renault Goelette

Brittiautoinvaasion rinnalla liikenteeseen ilmestyi myös ranskalaisia hyötyajoneuvoja. Suomen Postilaitoksella oli melkoinen määrä okrankeltaisia Renault Goelette-jakeluautoja,joista ainakin yksi oli Salon postikonttorilla.
Karjakunnan teurastamolla samoin oli samanlainen tummanpunaruskea Goelette. Pääkaupungissa Helsingissä Goelette oli yleisin poliisilaitoksen Musta-Maijana.
Citroenin aaltopeltistä HA-sarjan pakettiautoa (Fourgon) entinen pirssikuski Sjöbergin Repe käytti nakkikioskinaan Helsingintien ja Esterinkadun kulmassa. Sen voimanlähteenä oli vanha gangsterisitikasta tunnettu moottori,joka kelpasi jopa uuteen v.1955 futuristiseen ID-malliinkin.

1955 Kangasniemen Osuuskaupan
2 Citroen HA:ta

Kauppatorilla syysmarkkinoiden aikaan joku ulkopaikkakuntalainen torikauppias tai Helppo-Heikki kuljetti aluskalsari- ja rukkaslastinsa huutomyytäväksi ranskalaisella Renault Corale- ja Prairie-pakettifarmarilla.Ne näyttivät minusta keuliltaan pulskiksi ilmapalloiksi puhalletuilta Renault 4CV:iltä..Muita ranskalaisia ja pienempiä pakettimalleja eli Fourgonetteja torilla edustivat Peugeot 203:n ja Renault Juvaquatren Fourgonettet. Renault Juvaquatren keula oli suora kopio saksalaisesta sotaaedeltävästä Opel Olympia Kadettista.
Salossa näkyi liikenteessä ainakin yksi siniharmaa Juvaquatre-ikkunafarmari eli Dauphinoise
(Juva 4).

1950 Renault Juvaquatre Dauphinoise ,Juva 4

1955 Citroen 2cv Fourgonette

V.1950 Citroen toi markkinoille pyykkilautakylkisen Citroen 2CV AZU Fourgonetten,jollaista salolainen Pesu-Laurin pesula käytti jakeluautonaan. Sen takaovessa oli silloin vielä yksi kapea peräikkuna pystyssä,kuten aiemmissa H-mallin Fourgoneissa.Rättisitikan Fourgonette-malli kulki aluksi keinuen 345cc-bokserikoneella.
60-luvulla Pesu-Laurin jakelupakettiautoksi valittiin duroplastinen itäsaksalainen Trabant.

1950 IFA F8 Kombi

1954 IFA F) Kombi v.1957
filmissä Taas tyttö
 kadoksissa

Itäpakettiautorintamalla kauppalassa savuttivat 50-luvun lopulla Zwickau P70-sarjan farmarimallit sekä IFA F8:n ponttikyljet. F8:aa näkyi myös pegamoidikylkisinä farmareina pystyponttisten rinnalla.IFA F9-farmareita Onni Hakala myi monelle yksityisautoilijalle kovaan autopulaan. IFA 8:t  olivat vielä sisältäkin puukorisia,F9-mallien oltua kokopeltisiä,ainakin henkilömalleissa. IFA:ssa,kuten saman tehtaan paketti-farmari-EMW:ssä keskikatot olivat pegamoidikatteisia joko tuotantoteknisistä syistä tai materiaalipulasta.Pikkukakarana haukuimme IFA:aa pilkkalausein:
--Osta IFA,auto paras.Sit' ei ota kukaan varas..
IFA myös pilkattiin puukorista:
--Miksi IFA:n huippunopeutta lisättiin 80 km per tuntiin?
--Koska tikka lentää seitesemääkymppiä.
Tsekkoslovakialainen Skodakin sai oman pilkkalauseensa:
--Skooda.Neljä pyörää ja looda.

1957 Moskvitsh 423 Kombi eli Reppuselkä Mosse

Itäystäviemme uusi Moskvitsh 407 sai samaten M423 paketti- ja farmariversionsa,jota kutsuttiin kontti- tai reppuperäksi.Farmarimalli näyttikin siltä,että sillä oli reppu selässään,kun takaoven takainen vesikouru laskeutui alas kuin henkilömallissa.
Vanhempaa "Kadett"-Mossea näkyi syysmarkkinoilla kauppatorilla lankkukylkisenä Suurarpa-autona.

Lankkukylkinen Piikkinokka-Mosse Suurarpa-autona torilla.
Juhart 2004

jatkuu..