Irja-täti,se voikkamaikka aina kehuskelee omista viipurilaisista juuristaan eikä Jussi voinut uskoa,että se oli sama hoikka ja norja vuoden 1939 Suomenkuvalehden kansikuvavoimistelijatyttö mainostamassa kattilankannet käsissään nurmella tulevia vuoden 1940 Helsingin olympiakisoja.
Nyt kun sitä läskistynyttä maikkaa katselee kesämökin verannan kiikkustuolissa raidallisessa säkkimarimekossaan,voisi todeta,ettei mikään sen kropassa mahtuisi edes raavaan lapiomiehen rukkaskouraan.
Suomenkuvalehden kannessa Irja kyllä näytti joltain Lebensraum-lehden arjalaismimmin ja Viola-sulatejuustotytön välimuodolta.
Ja nyt se ei mahdu edes kerrostalojen hissihäkkeihinkään!
Kerran sen piti mennä Horninkadun kerrostaloon hovihammaslääkärinsä Inkeri Linnan vastaanotolle kiristämään halitoosisuukkunsa kultakruunuja ja jäi ryntäistään kiinni hissin rautaiseen haitariaitaan.
Vapaapalokunnan miehistöautolla tuotiin paikalle palomiehiä rälläköin ja palokirvein irroittamaan maisteri häkistä.Hissi oli sattunut pysähtymään kerrosten väliin ja hissikoria jouduttiin nostamaan taljan kanssa lattiatasolle.Voikkamaikka oli saanut paniikkikohtauksen suljetunpaikankammossaan ja sisätautilääkäri Paloheimo oltiin soitettu paikalle tarjoamaan rouvalle valiumia kielen alle,että rauhoittuisi.
Irjan alppiarkkitehti Paul puolestaan oli mitä erikoisin näky.
Kaupunginarkkitehtina hän kyllä oli mitä taitavin,suunnittelemalla jopa komean ja uuden linjuriasemankin vuonna 1953.
Hän oli menettänyt toisen koipensa Helsingin pommituksissa talvella 1940,tultuaan riiustelemaan viipurilaisen voikkakandin kanssa.
Yksikonttisena se olisi paremmin sopinut seisomaan jonkun alppivuoren kylkeen ja paimentamaan kutujuustovuohia.Lyhkäsellä jalantyngällä vuoren kyljessä pystyi seisomaan suorassa.
Arkkitehdin kävellessä proteesijalallaan Lukkarinmäkeä ylös ruokatunnilta kaupungintalolta kotkanpesäänsä,Lukkarinmäkirinteen mökinmummot tiirailivat pitsiverhojensa raoista tämän linkkaamista ja kauhistelivat,että se arkkiatri sitten voisi olla niin pärvärssi,että piereskelee julkisesti. Totuus oli,että Paul joutui sormellaan painamaan housunlahkeesta proteesin ilmaventtiiliä,kun jalantynkä kehitti ikävää painetta keinokintussa.Varaventtiili päästeli pierumaisia ääniä ulos...
Paul saikin liikanimekseen pärvärssin lahkeenhinkkajan.
50-luvulla ennen autoistumistaan hän ajeli Vespa-skootterilla tutustuessaan innokkaana botanistina maantieojien kasvillisuuteen,ajaessaan yleensä tieltä ulos.
Kerran hän kukkaniittyunelmissaan ajoi traktorin vetämän heinäkuorman perään.
Vespa meni selälleen ojaan ja arkkitehti lensi turvalleen penkalle.Isäntä kauhuissaan pysäytti traktorin ja oli saada slaakin,kun skootteristi makasi tajuttomana penkalla ja jalka makasi sähköisen paimenpoika-aidan alla.
Paul silti tokeni tällistä ja yhdellä jalalla hyppi hakemaan konttinsa kuuden voltin sähkölangan alta,saamalla muutaman sähköterapeuttisen mojauksen käteensä.Arkkitehti pisti koiventynkänsä proteesiin,pyytämällä säikähtynyttä isäntää jelppimään skootterin nostossa maantielle.
Autoistuaan Paul antoi yleensä Irjan ajaa,koska oma tempperamenttisuus sai kaupungin pääkadun liikenteen sekaisin.Kerran itse ajaessaan asioilla kaupungissa hänen uusi vannataunusfarmarinsa oli saanut vian HOPin kulmalla.Teeseitsemiehenä arkkitehti oli sukeltanut auton keulan alle ja ohikulkijat saivat sätkyjä nähdessään auton alta pilkottavan jalkaparin,minkä yksi patenttinahkakengänkärki osoitti ylös ja toinen alas,proteesin väännyttyä nurinpäin.
Jussi kanteli kassejaan liiviliikkeen omistajan retuliinisen Studebaker Championin ohitse,Marttilan sedän pyyhkiessä virkatulla pölyrätillä autonsa kromista munakennomaskia. Auto oli vuosimallia 1948 ja Jussi tiesi,että Studebaker sai kuuluisan propellimaskinsa vasta vuonna 1950.Silti kolmiosainen takaikkuna Championissa pysyi samanlaisena akvaariomaisena Raymond Loewyn taideteoksena vuoteen 1952 saakka.
Marttilan talon lankkuaidan takaa pöllähteli Lammervon housutehtaan prässin poistohormista harmaata höyryä,vaatturimestari Venhon prässätessä uusia teryleenihousuja pakattavaksi.Jussi kuuli tehtaan teollisuussingereitten surinaa Torikadulle asti.Papinpojan mielikuvissa kortteli muistutti New Yorkin Manhattanin Garment Districiltä eli vaatealuetta.Korttelin melkein joka toinen liike oli vaateliike,missä pakettiautoista kannettiin ulos kangaspakkoja, miesten valmispukuja,naisten alusvaatteita ja rintaliivejä.Muutama hattuliikekin mahtui väliin parin kenkäkaupan ja käsityöliikkeen kanssa.Torilla markkinoiden aikaan pohojalaaset helppoheikit huutelivat ..ja pannaan vielä pari paria rukkasia pinoon...ja kaikki lähtöö viijelläsaalla markalla...!
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti