perjantai 24. kesäkuuta 2011

SOROKAN SIRKUSTA.Puusepänpoika-ja pappisarja.

SOROKAN SIRKUSTA
------------------------------
 Kersantti Henry Theel

 Henry Theel ja Toivo Kärki  Yleisradiossa
Fiktio..

Vuoden 1943 maaliskuulla venäläiset joukot olivat poistuneet Vienan Karjalasta polttamalla talot,ryöstämällä viljat aitoista ja evakuoimalla karjan ja kaiken käsiinsä tarttuvan irtonaisen.
Kaukana etelässä Viipurinkin liepeillä sotilashuumorilla leukailtiin,että olisivat voineet vielä viedä mukanaan vedetkin kaivoista.

Kantakarjalaisia alkoi myös hiljalleen palaamaan asuinalueillensa ja seutujen venäläisasukkaat puolestaan oltiin pistetty internointileireille suuressa etnisessä puhdistushuumassa.
Sotilaspastori Anttikin oli joutunut seuramaan venäläisväestön kokoamista leireille kuin jyvien erottelemista akanoista, havahduttuaan että malmivaaralainen uskonpuhdistus oli mennyt lappalaisten poroerottelun tasolle.

Sodan polkiessa Karjalassa paikallaan,venäläiset keskittivät kaiken voimansa suuressa isänmaallisessa sodassaan fasismia vastaan ja rauhan puolustajina Stalingradin,Moskovan ja Leningradin puolustustaisteluihin.
Rintamaelämä  suomalaisten puolella oli alkanut normalisoitumaan valloitetussa Vienan Karjalassa siviilimäiseksi pahkakuppipuhdetyötehtailuksi,puutarhojen tonkimiseksi ja yleiseksi vetelehtimiseksi..
Laiskuus oli iskenyt upseeristoonkin ja yksiköissä vaadittiin lisää viihdettä rintamamiehille.
Lomia annettiin yhä enemmän ja lomalta palaavien reput olivat pullollaan kippurahäntää,vaakunaa ja muuta vapaa-ajan virvokkeita juotavaksi ja kaupattavaksi.
Viihteeksi alettiin uudelle siirtomaa-alueelle tuomaan aivan Helsingistä asti ,mitä kuuluisat taiteilijat ja viihdemuusikot esittivät rintamamiesten koti-ikävän lisäämiseksi.

Pastori oli kuuntelemassa Vienameren helmen,Sorokan kaupungin torille pikaisesti talkoovoimin pystytetyn soittolavan äärellä laulajatarsopraano Hanna Granfeltin koloratuuriesitysta,missä taiteilija venytteli kaihoisasti lauluaan tupla-ajalle...."Jo kimmeltää kaukainen raaanta...ja koillisest aaaurinkooo nouseee....jaaa lihinnuhutnehelauuleeelee.."
 Hanna Granfelt 20-luvulla

Antti oli laulun aikana vaipunut melankoolisiin mietteisiin ja istunut ajatuksissaan  Iisalmen maalaiskunnassa sijaitsevan Mulanniemen tilan sisävesilaivalaiturilla katselemassa aamuauringon nousua idästä Poroveden takaa,mistä se oli aina noussut verkkaalleen,vaikkakin viimeisten vuosien aikana punaisen johtotähden seuraamana..
Keväällä pastori oli käynyt Iisalmessa ja Mulanniemessä,missä Kaisa-rouva oli kertonut,että toukokuulla sitten menisi synnytyslaitokselle,Antin ollessa hyvillään,että nyt saataisiin papinsukuun oikea potra poika.
Palattuaan lyhyen lomansa jälkeen rintamalle hän oli saanut Kaisalta soiton yksikköönsä,että toukokuun 15. päivänä 1943 oli pappilaan syntyä putkahtanut punapäinen tytön mötökkä,joka synnytyslaitoksen puntarissa painoi 4.4. kiloa.Kaisa oli lisännyt,että Iisalmen rovasti Brofelt oli ristinyt tytön Riitaksi.
Sorokan sotilaskodissa pastori oli tarjonnut upseeritovereilleen Gold Leaf-varvastupakat,koskei tarjolla ollut sikaareja muualla kuin Helsingin mustassa pörssissä.

                                    Syyspihlajan alla, Henry Theel ja Dallape-orkesteri 1942

Antti havahtui unelmistaan,kun mikrofoni lavalla naksutteli erikoisella kaiulla ,alikersanttikuuluttajan nostaessa sitä ylemmäksi ,ilmoittamalla seuraavan esiintyjän olevan Henry Theelin,suomalainen Tino Rossin,joka esittää bravuurikappaleensa Punertaa marjat pihlajan eli Syyspihlajan alla..
Lavalle astui kookas tummanpuhuva kersantti,jonka musta pomeranssitukka kiilsi kuin juuri tervatun savolaisveneen kylki.
Henry oli aito stadin kundi sekä Kinopalatsin entinen tambuurimajuri eli portieri.Hänen puolikimeä tenoriäänensä Antin mielestä ei sopinut moiseen isokokoisen karhun kroppaan,mutta schlagerin sanat veivät papin ajatukset uudelleen sinne Mulanniemen saunarannan ennustuspihlajaan.

Henry oli saapunut muiden viihdetaiteilijoiden kuten Juliska Kokan ja Pentti Viljasen kanssa viihdyttämään Sorokan sotamiehiä Äänislinnasta komealla vuoden 1937 Chrysler Royal-avoautolla,mikä heillä oli ollut lainassa Suomi-Filmin rekvisiittavarastosta.
Samalla autolla näyttelijät Tauno Palo ja Ansa Ikonen olivat keväällä jääneet Karhumäen lähellä kelirikkotiellä jumiin ja yltä päältä kuraantuneina auton työntämisestä pääsivät esiintymään rintamamiestilaisuuteen.

1937 Chrysler-mallisto
Pastori heräsi aatoksistaan Henryn esityksen aikana vasta silloin,kun hänen viereensä horjui lakiton ja humalainen sotilas,joka joikui henrytheelimäisllä kurkkufalsetolla..."punertaa housut Marjatan..kuin verta niillä ois...",värisyttämällä sormillaan aataminomenaansa.
Sotamies sai katsojilta hurjemmat suosionosoitukset kuin oikea Henry,kunnes sotapoliisit taluttivat humalanvieraan sivummalle,pamputtamalla kilpalaulajan tajuttomuuden tilaan,mikä muutenkin oli lähellä mahallisesta Vaakunaviinaa...
Viimeisinä tajullisina sanoina mies korahteli..."Onko tämä unta vai Vaakunaviinaa?"...sammumalla kuin petromaksin liekki.






Ei kommentteja: