sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Uusi suomalaisempi biblia. Suomikirja




Useimmat suomalaiset uskovat vielä synnin olemassaoloon ja lähes kolmasosa uskoo helvettiin sekä piruun suuren yleisen mielipidetutkimuksen mukaan.
Suomalaisilla kuitenkin on jyrkempi moraalinen koodi kuin kanssaeurooppalaisilla vakavissa seksuaalisissa kysymyksissä sekä rikos-että yhteiskunnallisissa asioissa.
Toisaalta monet suomalaiset ovat paljon suvaitsevaisempia pienissä rikkomuksissa kuten tahattomissa paikoitetun auton kolhimisessa ja puiston roskaamisessa.

Luomiskirjan 3. luku
-------------------------
9. ja Herra kutsui Aatamia kysymällä:
--Missä olet?

1. Ja hän kertoi kuulleensa Teidän äänenne puutarhassa ja olevansa peloissaan piiloutumalla puutarhan puitten taakse,koska oli alaston;
ja pelkäsin,että te kysytte olinko syönyt Hyvän Tiedon Puusta.

11. Ja Herra puhutteli häntä:
--En välitä nyt mistään syömisestä Hyvän Tiedon Puusta.
--Sinä olet tallannut Hyvän Tiedon Nurmikkoa...niinkuin jutun aluksi.

12. Ja mies kertoi ajatelleensa,että Hyvän  Tiedon Nurmikolla kävely oli sallittua eikä tiennyt,että siitä pitäisi tehdä niin suurta numeroa.

13. Tällöin Herra purkki kiukkuaan suuresti jyrisemällä:
--Puutarhaan on pystytetty kieltomerkkejä kaikkialle.
--Ja mitä tulee siihen,että sinun piti olla alaston...et ole lainkaan alaston.
--Sinun Herrallasi on kyllä silmät päässään ja sinä sekä se naisesi,jonka tein sinulle..olette poimineet lehtiä verhoiksenne ja siksi luulet pelleilleesi poimimalla kaikenlaista..
--Seuraavaksi kait tulevat tulppaanit.

14.Ja mies vastasi viisastellen:
--Nainen,jonka annoitte minulle asumaan kanssani...hän se on saanut kaiken aikaan.
--Minä olin onnellinen alastomuudestani..ei se tuntunut yhtään vetoisaltakaan,mutta nainen alituisesti vaati ja vaati,että menisin repäisemään puusta pari lehteä,mikä on alalakien kahdeksatta ala-asetetta ja neljättätoista pykälää vastaan.

15. Ja Herra nuhteli naista:
--Mitä olet tehnyt?
Ja nainen vastasi:
--Käärme se minua taivutteli sanomalla,että olisi muodikkaampaa pitää komeata lehteä vyötäröllä.

16. Ja Herra vihastui suuresti julistamalla:
--Ja sitten kait seuraavaksi ajellaan fillareilla puutarhapoluilla?!
--On jo rike,ettei olla viskattu karkkipapereita annettuihin roskakoreihin!
Ja Herra kääntyi miehen puoleen kysymään:
--Onkos sinulla lupa pitää käärmettä?

17. Ja mies putosi polvilleen siinä paikalla ja aneli:
--Lupa--ja lupa--se ei ole mikään koira...sillä ei edes ole jalkoja eikä se osaa edes haukkua.
--Miksi sille pitäisi hankkia lupa?

18. Mutta Herraa ei saatu lauhtumaan ja Hän sanoi:
--Minä kyllä tiedän,ettei se ole koira.
--Minä Herrasi olen sen luonut.
--Eikä se ole myöskään elefantti eikä kirahvi.
--Älä sinä viisastele minun kanssani..ja itseasiassa se on vaarallinen eläin eäinasetteen kielen mukaan.
--Ne voivat tappaa teidät ja puhun asemassani tietäväni jotain asiasta.
--Siksi ne tarvitsevat luvan,minkä saa kaikista postikonttoreista ja kaikilta poliisilaitoksilta,jotka olen luonut.

19. Ja mies riiputti päätään sanomalla:
--En tosiaankaan tajunnut mitään asiasta.

20. Mutta Herra ei vielä rankaissut häntä sanomalla:
--Lain tuntemattomuus ei ole mikään puolustus.
-Eläinhän ei ole edes talutusremmissä ja se voisi hyvin liata kävelypolun..ei se kuule ole mikään vitsi,kun virnuilet siinä...käärmeenpapanoilla.
--Tämä on Eedenin puisto eikä mikään pikkulasten seikkailupuisto.

21, Sitten Herra karkoitti nämä puutarhasta ja asutti heidät kauas kerubien puutarhan itäpuolelle,missä kaikissa lakkipannoissa,hihanauhoissa,mainosviireissä sekä palavissa pensaissa oli suurilla tulisilla tikkukirjaimilla kirjoitettuna kaikki sivulait..."Pysyä Pois Elämän Puusta".

4.1. Ja sitten Aatami tiesi Eevan olevan vaimonsa.
Ja Eeva tuli raskautetuksi ja synnytti Kainin,sanomalla saaneensa miehenalun Herralta.

2. Jolloin Herra taas puhutteli heitä;
--Uskon,että olet vienyt lapsen kirjoille ja että olet tehnyt yhden ainukaisen kerran.
--En halua mitään lapsilisäkeplutteluja tulevan julki selkäni takana, kun sinä olet työttömänä vaatimassa tuplaten sosiaaliturvaa.
--Minä annan hyvän varoituksen:
--Siitä voi tulla hyvällä salamaniskuja.

3. Ja Eeva taas synnytti Kainille Aabeli-veljen.
Ja Aabelista tuli lampaiden pitäjä,mutta Kainista tuli maankääntäjä.
Ja ajan mittaan tuli tapahtumaan,että Kain tarjosi Herralle maanhedelmää.

4. Mutta Herra ei ollutkaan suuresti hyvillään siinä paikalla ja sanoi:
--Kutsutkos sinä näitä tomaateiksi?
--Minusta ne näyttävät enemmän punaisilta pavuilta.
--Eikös sinulla ole mitään käsitystä vihannesmarkkinoiden paino- ja mittamääräyksistä,jotka minä olen laatinut?
--Samaten olet kääntänyt selkäsi kuluttajansuojalaeilleni.
--Millä lailla olet yrittänyt huijata hyväuskoista ostajakuntaa?

5. Ja Kain vastasi Herralle viisastellen:
--Kuluttajat ja kuluttajat...mitkä kuluttajat!?
--Tällä paikalla seisovat vain minä ja Te.
--Te ette ole vielä luoneet kuluttajakuntaa..ei hyväuskoisia eikä muunlaisiakaan.

6. Silloin Herra keräsi taivaalta pilviä puhuttelemalla Kainia ukkosen äänellä:
--Äläpäs pidä tuollaista ääntä kellossasi minulle puhuessasi?
--Minä olen Herrasi,sinun laillinen perustuslain määräämä paikallinen virkavaltasi?
--Vihannes ei ole tomaatti,ellen minä kutsu sitä tomaatiksi!

7. Ja Kain lähti siltä paikalta vihassaan sanomalla:
--Se maistui ihan oikealta.
--Mitä eroa se tekisi,jos se oli pikkaisen alamittainen.
--Miten luulette meikäläisen pysyvän leivässä tässä bisneksessä,jollei hiukan jousta säännöissä?
Ja katso!
Hän meni veljensä Aabelin luokse niitylle,missä Aabeli,jolle Herra oli suosiollinen, kaitsi lammaskatrastaan ja koska hän oli pitänyt kiinni kaikista säännöksistä, kuten painosta.laadusta,rokotuksista ,hajusta sekä muista sellaisista.
Aabeli sanoi velkelleen Kainille:
--Mistäs olet saanut tuollaisen pienen tomaatin?

8. Ja Kain nousi Aabelia vastaan ja tappoi hänet.

9. Ja Herra kysyi Kainilta:
--Missä on veljesi Aabeli?
Ja Kain vastasi:
--En tiedä.
--Ja olenko veljeni vartija?!

10.Ja Herra vastasi viisaana:
--Sinä olet hänen lähin sukulaisensa ja siksi on laillinen velvollisuutesi ilmoittaa hänen olinpaikastaan virkavallalle,etenkin jos olet antanut hänelle auinpaikan.
--Olette samaa ruokakuntaa henkikirjoitusrekisterissä..

11. Ja Kain vastasi:
--Hän hyppi silmilleni.

12.ja Herra vastasi:
--Ei se ole mikään puolustus,kun ei ilmoita ruokakunnan jäsenen kuolemasta.
--Jo tomaattisäännösten rikkomisen päälle tämä on liikaa.
Ja Herra panin merkin Kainin otsaan muistuttamalla kaikista ankarista seuraamuksista,jos hän vielä saisi kolme lisäkruksia seuraavan kolmen vuoden aikana säännösten rikkomisesta,
Kolmesta kruksista menee lupa hyllylle kuivumaan ainakin vuodeksi.

13. Ja Kain lähti pois Herransa läheisyydestä ryhtymällä asumaan Noodin maahan,Eedenistä itään.

14. Ja Kain tunsi vaimonsa,joka tuli raskautetuksi,joka synnytti Eenokin.
Ja hän rakensi kaupungin antamalla sille nimen poikansa Eenokin mukaan.

15. Ja Herra julmistui hänelle suuresti huutamalla:
--Saitkos suunnittelu-, rakennus- ja kaavoitusluvat kaupungillesi?
--Katso sitä!
--Siinä ei ole edes kunnon viemäreitä ja kaikkialta pistää ylös kerrostalokomplekseja ja tornitaloja eikä kaupungissa ole edes kunnon katua päästä päähän.
--Se on isompi malka sislmissäni?

16. Ja Kain vastasi Herralleen kuumana huutamalla:
--Ei tämä ole mikään puutarhakaupunki.!
--Tämä on yksin pirun Nood!
--Sinä se minut viskasit tänne,missä joudun yksin olemaan paikkakunnan ainoan rakennusfirman pomona..ja lisäksi ottamalla huomioon,ettei minua annettu harjoittaa omaa ammattiani eli käyttää nuppiani ja kääntää maata.
--Miten luulette meikäläisen tienaavan rehellisesti...okei.. melkein rehellisesti?

17. Mutta Herra ei kuullut hänen vetoomuksia ja purki kaupungin maan tasalle opetukseksi ja ohjenuoraksi kaikille miehille.

18. Ja Eenokki...poika eikä kaupunki...sa Iradin:
Irad sai Mehuajelin:
Ja Mehuajel Metusalemin;
Ja Metusalm Lamekin.

19. Ja Lamek otti kaksi vaimoa itselleen,joista yhden nimi oli Ada ja toisen nimi oli Zilla.

20. Ja Herra suuttui pahemman kerran vaimoluvusta sekä vakavasta väestönräjähdyksestä,koska rikkomusmäärä oli mennyt täysin yli laidan ja Herra oli kurkkuunsa täynnä paperityötä.
Ja nyt nämä tuhatlukuisina työskentelivät maan päällä eikä suurin osa edes täyttänyt kunnolla veroilmoituksia eivätkä tulleet töistä kotiin ilman paperiliittimiä ja kumilenkkejä,joita olivat mukaansa ottaneet...sanomalla:
--Kuka nyt sellaista huomaisi?
Ja he myös asuivat kaupungin vuokra-asunnoissa,vaikkeivat olleet laillisesti naimisissa eivätkä välittäneet pikiteiden keltaisista tuplaviivoista ,joita Herra oli näille maalauttanut ohituskieltoina aasinvankkureille.
Sitten he polttelivat kaikenlaisia suitsukkeita paikoissa,missä kieltomerkit kielsivät näin.
Sitten he rakennuttivat verantoja ja lisäsiipiä taloihinsa ilman rakennusviraston lupia seetri- ja sandaalipuista,joita metsämiehet olivat leimaamattomina laittomasti kaataneet sekä sahauttaneet ilmoittamatta metsähallitukselle.
Monesti luvat hankittiin virastoista vihellyksellä taikka viinilekkerillä.

5.1. Ja Herra näki ihmiskunnan suuren kierouden maan päällä ja että ihmisen jokikinen ajatus sydämessä oli ilkeä ja paha.

2. Ja Herra sanoi:
..Minä tulen tuhoamaan ihmisen pois maan päältä,koska hän ei näytä mitään kiitollisuutta siitä,että olen kaiken tämän luonut.
--Heitä ei voi jättää sekunniksikaan yksin.
--Olen menettänyt tuhansittain sähkömittareita puhumattakaan  niistä väärennetyistä yleisurheilun maanmestaruuskilpailujen lipuista.

3 Ainoastaan Nooa sai armoa Herran silmissä.

4. Ja Herra sanoi Nooalle:
--Kaiken lihan loppu on edessäni,ja katso,kun tulen tuhoamaan maan.
--Tee sinä arkki tiikkipuusta.
--Ja rakenna se määräämälläni tavalla.
--Arkin pituus tulee olemaan kolmesataa kyynärää ja korkeus kolmekymmentä kyynärää.

5. Siten Nooa ja hänen poikansa rakensivat arkin.
Ja se valmistui.

6.Mutta kun Herra tuli tarkastamaan arkkia Hän suuttui suuresti huutamalla:
--Onko tämä arkki tiikkipuuta,jota määräsin?

7. Ja Nooa vastasi viisastellen:
--Noh...ei nyt tismalleen tiikkipuuta,mutta se on melko lähellä lastulevyä.
--Olin onnekas,kun sitä tipahti yhden härkävankkurin perästä maantielle..eikä se sisällä arvonlisäveroakaan...hyshys...tajuutkos,mitä vihjaan?

8 Ja Herra tajusi vihjauksen vastaamalla:
--Ja lisäksi arkki ei ole pituudeltaan kolmeasataa kyynärää,mistä sinulle puhuin...

9.Ja Nooa vastasi Hänelle:
--Okei..okei...Sinua ei voi koskaan vetää huulesta,OI HERRA....ja puhuit jostain kolmestasadasta kyynärästä...
--Ota tai jätä...se oli pirun pieni vankkurikin,jos tajuat,mitä tarkoitan...
--Taitaa tulla tiukka paikka kaikille dinosauruksille ja unikorneille tavalla tai toisella...

10. Ja Herra vetäytyi pilven sisään itkemään.
Ja Hänen kyynelistä tuli sade.
Ja sateesta vedenpaisumus.

 Okei kaverit..tulen kyllä kertomaan myöhemmin!










Ei kommentteja: