maanantai 1. elokuuta 2011

Luutnantti Matsui ja luutnantti Marcos.Filippiiniläiskirjeet.

 Filippiinien 10. presidentti Ferdinand Edralin Marcos (1917-1988)
Marcosin pikkuhistoriikki:
--------------------------------
Ferdinand Marcosin vanhemmat olivat opettajia,äiti Josefa Edralin ja isä Mariano Marcos.
Isä-Marcos oli valittu kahdesti Filippiinien kongressiin ja japanilaisvaltauksen aikana hänet tunnettiin  kotikaupungissaan Sarratissa vihollisen kollaboraattorina.
Kerrotaan,että hän kohtasi tekijänsä sodan lopussa,kun filippiiniovastarintataistelijat sitoivat hänet neljän carabao-vesipuhvelin väliin,jolloin hän repeytyi kappaleiksi.
Toiset lähteet kertovat,että Ferdinandin oikea isä oli kiinalainen liikemies Ferdinand Chua,jota pikku-Ferdinand kutsui kummisedäksi.Chualla oli hyvät yhteydet kaupungin tuomaristoon ja hänen toimestaan nuori Ferdinand sai kiittää hyvästä onnestaan. Ilmeisesti Ferndinandin äidillä Josefa Edralinilla oli ollut suhde Chuan kanssa ja poika oli syntynyt avioliiton ulkopuolella eikä tällainen ollut yhtään harvinaista silloisessa eikä nykyisessäkään filippiinokulttuurissa.
Chua kustansi Ferdinandin koulutuksen onnistumalla myös vaikuttamaan korkeimman oikeuden päätökseen v.1935 nuoren Marcosin tekemän murhan syytteen kumoamiseen.
V.1940 korkein oikeus viskasi syytteen ulos ja Ferdinand oli vapaa mies.
Hän oli 10 kuukauden vankeutensa aikana kirjoittanut yli kahdeksansadan sivuisen puolustuskirjelmänsä ja lukenut lakia samanaikaisesti.
Kerrotaan,että hänellä oli ilmiömäinen muisti ja osasi jo kansakoulunsa läksynsä ulkoa oikein -ja väärinpäin.
Seuraavana päivänä korkeimman oikeuden vapauspäätöksen jälkeen Marcos läpäisi lakimiestutkintonsa.


Sodassa Marcos palveli aliluutnantina eli vänrikkinä Yhdysvaltojen armeijassa kirjallisissa tehtävissä.Hänen väittämänsä ja perustamansa vastarintasissijärjestö Ang Mga Maharlika eli Jalot kaverit olivat suurta fiktiota vastarintaliikefraktiona,ilmeisesti pienenä ryhmänä vakoilijoita,sabotöörejä ja palkkamurhaajia.Tosiasiassa ne olivat väärentäjiä,taskuvarkaita,aseenheiluttajia ja pikkurikollisia,joita yhdisti musta pörssi.


II maailmansodan päätyttyä palvellessaan Yhdysvaltojen armeijan tuomarin varamiehenä pohjoi-Luzonissa Marcos valitsi ystäviään ja sukulaisiaan alempiin virkoihin vanhassa filippiinojen suosionpalautussyteemissä (Utang na Loob--sydänvelka),missä hän odotti myöhempää palveluksen takaisin maksua rahassa tai muussa arvokkaassa muodossa.


Tämän viran jälkeen Marcos palasi takaisin lakimiespraktiikkaan lähettämällä Washingtoniin  filippiinosotaveteraanien korvaushakemuksia Yhdysvaltojen armeijan palveluksesta  ja onnistumalla jopa niissä osaksi.
Menestyksestään rohkaistuna hän lähetti perään 595.000:n dollarin korvausvaatimuksen itselleen väittämällä,että Yhdysvaltojen armeija oli ottanut väkipakolla hänen Mariano-isänsä ranchilta Mindanaon saarella 2000 päätä brahmanikarjaa (intialaisia kyhmyniskanautoja).
Washingtonissa päätettiin,ettei sellaista karjalaumaa ole koskaan ollut.
Silti sinnikkäänä hän yritti saada tunnustusta Ang Mga Maharlika-sissijärjestölleen,samoin kuin rahallisia korvauksia.
Armeijan tutkijat päätyivät tuhansista sotadokumenteista tiedonjyväsiä kaivettuaan,että Marcosin väittämä järjestö oli "väärä" eli vilpillinen..eli keksitty.


Baguio Twin Peaks.Avo-Cadillac aivan samanlainen kuin Marcosilla. 


V.1948  Marcos liberaalisen puolueen edustajana valittiin kongressiin.
Alle vuodessa Marcosin laskettiin olevan miljoonan dollarin arvoinen omistaessaan jo avo-Cadillacin.
Tulonsa hän oli kerännyt Yhdysvaltojen tupakkatuista,kolossaalisesta tupakan salakuljetusoperaatiosta ja kiinalaisten liikemiesten komissiokiristyksestä.
1954 Marcos tapasi Imeldan Romualdezin ja pari vihittiin.
Imelda oltiin silloin valittu Miss Manila perintöprinsessaksi ja seurusteli Manilan silloisen pormestari Lacsonin kanssa.
Suhteesta syntyi Marcosien ensimmäisen vihkivuoden aikana tytär Imee ja Ferdinand adoptoi pikkutytön.
Imee Marcos istuu tänään  kongressinaisena ja hänen nuorempi veljensä Ferdinand "Bongbong" Marcos Jr. on Ilocos Norte-provinssin kuveröörinä.
Samoin Imelda Marcos vielä liehuu kongressin käytävillä lempiprojektiensa kuten Manilan ja Filippiinien kaunistamiseesa kukilla ja paperilla.


Kenraali Masahuru Homma
 Japanilaisen keisarillisen armeijan "runoilijakenraali" Masahuru Homma nimitti panssarieversti Agiro Muton Baguion kaupungin komentajaksi..
Baguiosta olivat amerikkalaiset lähteneet armeijoineen,
Vain pieni ryhmä Baguio Constabularystä eli poliisivoimista oli jäänyt 72:n poliisin jätettyä asemansa teille tietymättömille.Poliisiluutnantti Felipe Buayong oltiin nimitetty kaupungin poliisipäälliköksi ennen japanilaisten eli Nipien sisään marssimista kunnes virkaan nimitetty nukkehallitus otti valvontaansa kaupungin poliisilaitoksen.
Kaupungin seuraavaksi poliisipäälliköksi nimettiin kapteeni Ari Alrashid (musliminimi),mutta hänet japanilaiset teloittivat myöhemmin suhteistaan maanalaisiin vastarintajärjestöihin.


Agiro Muto ihaili Japanin liittolaisen Saksan armeijan erämaankettukenraalia Erwin Rommelia,joka myöskin sattui olemaan Muton kaltainen herrasmies.
Rommel samoin oli panssarikenraali,jota jopa amerikkalainen tankkikenraali Patton kunnioitti.
Homma ja Muto olivat sukulaissieluja,joidenka taustalla oli koulutus amerikkalaisissa yliopistoissa.
Kenraali Homman pehmeyttä amerikkalaismielisenä ja filippiinojen suhdetta ystävinä katsottiin kieroon keisarillisen armeijan ylijohdossa Manilassa,mutta sotataktisena mestarina häntä ei voitu panna alempiin tehtäviin.
Erään hänen alaisensa luutnantti Akihito Matsuin tiedettiin kuuluvan tiukkailmeisiin tojolaisiin kaarteihin,missä vangeille ja muille ulkomaalaisille ei annetu mitään arvoa elävänä..
Hänellä oli yhteys salaisiin tojolaisfundamentaalisiin upseereihin,joidenka päämääränä oli Filippiinien täydellinen japanilaistaminen.
Luutnantti Matsui nimitettiin yhdysupseeriksi Baguion miehitysarmeijakunnan ja kenraali Yamashitan XIV armeijan ylipäällikön välille.
Kenraali Yamashita puolestaan raportoi suoraan Japanin keisarillisen armeijan ylipäällikölle kenraali Tojolle,joka puolestaan vastasi teoistaan itse keisari Hirohitolle.
Tietämättään eversti Muto sai itselleen alaisekseen tojolaisen vainukoiran.
Luutnantti Matsuilla oli oma idolinsa Manilassa majuri Tsuji,jonka keisarillisen armeijan komentaja kenraali Hajima Sugiyama oli nimittänyt yhteysupseeriksi keisarillisen imperiumin pääkonttorin ja Manilan sivukonttorin välille..etenkin tiedoittamaan kenraali Homman edesottamuksista.
Majuri Tsujilla oli tojolainen päähänpinttymä,että Filippiinit piti japanilaistaa väkivallalla,koska filippiinot kuten kiinalaiset kuuluivat alempiin rotuihin.
Amerikkalaiset sekä englantilaiset eivät paljoakaan petranneet jalostuskategoriassa.
Tsujista kenraali Homma oli heikkomielinen ja nyhjy sotilasjohtaja.
Samassa samuraihengessä luutnantti Matsui seurasi tarkkaan Baguion komentajan eversti Muton edesottamuksia.


Ulkomaalaisten baguiolaisten internointi tapahtui isona jakona,missä amerikkalaiset, englantilaiset, kanadalaiset ja hollantilaiset koottiin John Hayn tukikohdan paraatikentälle,mistä naiset ja lapset kuljetettiin Saint Maryn nunnaluostariin.
Kaikki miespuoliset lastattiin kuorma-autoihin päämääränä Manila,missä Santo Tomasin yliopiston kampukselle oltiin internoitu muunmuassa koko Filippiinien diplomaattinen edustajisto.
Rosarion asemalta amerikkalaiset ja kanadalaiset siviilivangit marssitettiin O'Donnelin leirille,eurooppalaisten joutuessa seisomaan 8-tuntisen junamatkan tavaravaunuissa Manilan Pacon kaupunginosan asemalle.


 Paco Station unrestored a few years ago.Today it is a restored historical heritage site.

Toukokuussa 1942 Baguion elämä oli palannut takaisin päivittäiseen elämänmenoon,vaikkakin tarkkojen japanilaissilmien alla.
Eversti Muto oli asettunut asumaan kaupungin pormestarin residenssiin Burnham Parkin lammen lähistölle.
Luutnantti Matsui puolestaan oli asettunut taloksi Camp John Hayn yhteen upseeriasuntoon,jossa jäljelle jääneen amerikkalaisen puolustuskomppanian päällikkö luutnantti Owen oli majaillut.


Luutnantti Matsui oli sylkenyt majuri Owenin kasvoille omistajanvaihdoksen aikana amerikkalaisen upseerin tehtyä kunniasaluutin ennen kuorma-autonlavalle nousemistaan.
Japanilaisluutnanttia kuvotti katsella amerikkalaista upseeria,joka selkärangattomama ja ilman upseerikunniaa oli antautunut viholliselle sen sijasta,että olisi joko ampunut itsensä tai tehnyt harakirin,minkä japanilainen olisi tehnyt samassa tilanteessa.
Camp John Hay Cadets
Majuri Owen oli autonlavalla pyyhkinyt kasvojaan japanilaissyljestä hihaansa lausumalla johnwaynemäisesti jäähyväissanansa.."See you then further down the trail..padner!"
Englanninkielen taidottomana luutnantti ei tajunnut lauseen merkitystä,jolloin hänen tulkkivänrikkinsä oli kääntänyt trailin railinä eli kiskona.
Luutnantti Matsui oli vetäissyt tupestaan upseerisamuraimiekkansa, heiluttamalla sitä hurjana auton takalaudalla ja huutanut perään.ettei Cabanatuanin kuolemanleirille ole vielä vedetty kiskoja ja majuri saa porukoineen patikoida sinne Tarlacista.
Matsuin sapelinterän heilutessa majurin nenän alla kuorma-auto nytkähti liikkeelle,kiukkuisen samurailuutnantin kaatuessa kasvoilleen paraatikentän kuraan.
John Hayn amerikkalaisvankien kuljetus Rosarioon oli eversti Muton idea,jota luutnantti Matsui oli ääneen arvostellut,ettei alempirotuisia pitäisi kuljettaa ykkösluokassa.


Mercury Drug eli aiemmin Cabreran rohdoskauppa vuoteen 1972 vasemmalla.
Apteekkari Antero dela Cruzin avattua Cabrera rohdoskauppansa eräänä toukokuisena päivänä vuonna 1942,kaupan eteen pysähtyi tipunkeltainen 1940-mallinen avo-Buick,jonka filippiinokuljettaja oli pukeutunut japanilaisluutnantin univormuun.


Lieutenant Hirohisa Murata in portrait before sailing to the Philippines.
Tutkisteltuaan tiskinsä takaa sisäänastuvaa luutnanttia Antero tunnisti miehen lakia opiskelevaksi Ferdinand Marcosiksi Sarratin kaupungista Ilocos Nortesta.Hänen kuvansa on ollut usein lehdissä ennen sotaa erään kongressimiesehdokkaan murhajutusta....


Jatkuu..."salaluutnantti Marcos ja luutnantti Matsuin surfa"...


















Ei kommentteja: