 |
| 50-luvun teinityttö |
------------------------------------------------
1950-luvulla teinejä ei vielä laskettu miksikään erikoiseksi etniseksi ryhmäksi,vaan nämä olivat yhteiskunnassa vain pian aikuiseksi tulevia koululaisia.
Silti vanhempien teinien tilanne saattoi olla suuri kysymymerkki.
18-vuotiaiden poikien asevelvollisuuskunto toi uuden yllätyksen,missä todettiin kutsunnoissa,että etenkin kaupunkilaiset syyniläiset kärsivät huonosta fyysisestä kunnosta ja koulutuksen puutteesta.
Armeijaahan oltiin aina katsottu miehistymisen kulmakivenä.
Tytöille ei ollut vastaavanlaista valmennusta naisiksi tulemiseksi institutionaalisesti.
Teinityttöjen ensimmäisenä päämääränä olii naimisiin meno.
Tyttöjä oli jo lapsesta asti kasvatettu äidin rooliin avioliiton palvellessa pyhänä normina sekä yleisenä tavoitteena.
50-luvuna alussa alle kolmekymppisten naisten avioitumisprosentti oli erittäin suuri.
Vähintäin neljäsosa kaikista kansankerroksista tapasi tanssiparketeilla ja tanssilavoilla,joita katsottiin parhaimmiksi hakumestoiksi. Kellohameiset,nailonsääriset ja punahuuliset seinänvierustaruusut istuivat näytillä kuin maatalousnäyttelyn valiolypsäjät,poikien seistessä ryhmissä keskellä lattiaa syynäämässä kelvollisia haettavia mustissa rippipuvuissa ja tonycurtismaisissa suaveleteissä,mitkä oltiin kammattu sokerivedellä taikka oikealla hiusrasvalla pompaduuripalloksi otsalle ja ankanpyrstöksi niskaan.
Koko illan parketilla haettiin ristiin rastiin,vaihdeltiin silmäyksiä,joskus parien käydessä buffetin puolella jaffalla tai kutemassa tanssilavan puuseen takana ja mahdollisesti myös povitaskupaukuilla.
Flirttailu silti pysyi varovaisen varmuuden rajoilla poikein Venus- ja Amirossi-kondomipakettien ollessa teryleenin takataskun lompakossa enemmänkin kerskailuaiheita kuin ehkäisyvälineitä.
Tämä oli vain alkua yleismaailmalliselle parittelusoinnille.
Velvollisuudentuntoiselle teinitytölle poikaystävän saaminen,vakiintuminen ja myöhemmin naimisiin meno sosiaalisena liittona olivat ensiaskeleita alttarille vähän yli kaksikymppisinä.
Useat tytöt päätyivät naimisiin vielä aikaisemminkin tultuaan raskaaksi.
Suurelle osalle nuorista aviovaimoista pyhittivät lauantait ja sunnuntait toivottujen levyjen radionkuunteluun,miestensä palvellessa varusmiehinä eri puolilla Suomea,mahdollisesti myös sinibarettina Suezilla taikka Kyproksella puolustamassa suomalaista demokratiaa.
Radiokuuluttaja luki nuorten vaimojen terveiset rakkailleen toivomiensa levyjen myötä.
Näin radion kautta yhdistettiin vaimoja ja lapsia kotona sekä kaukana kotipiiristä maata palvelevia aviomiehiä.
Sunnuntait olivat perusharsoina 50-luvun avioelämän siteille.
Koti täyttyi radiosta kuuluvista lämpimistä terveisistä, Karjalan paistin ja uusien perunoiden aromeista,mitkä stimuloivat kansan sydäntä riipaisevia tunteita sekä makuhermoja.
Poliitikot yrittivät yhdistää kansan moraalista ja sosiaalista henkeä perheyhteisön moraalisen ja sosiaalisen hengen kanssa puolueellisina kävelykeppeinä.
Lapsia pidettiin tulevaisuuden kulmakivinä melkein lahkolaisessa utopiauskossa enemmän kuin muita ikäluokkia.
Lapsiin uskottiin hyvinvointivaltion kehittyminen.
Hyvinvointivaltio ei pystynyt tukemaan sitä yksin ja uskottiin,että perhe tarjosi korvaamattoman kehityksen lapsen omalle kehitykselle.
Avainkanavina lapsiasialle olivat naistenlehdet,joidenka lukumäärä nousi 50-luvulla huippuunsa konservatiivisen Kotilieden,Eevan,Hopeapeilin,Me naisten sekä Terveys ja Kauneuden jne. myötä.
SOK ,OTK ja Kesko tarjosivat omia jäsenlehtiään kotirouvajäsenilleen.
Kaikki lehdet puhuivat yhteen ääneen perheasioista., avioliiton ollessa keskeisenä puheenaiheena.
Avioeroja katsottiin kulmien alta ja ne olivat vielä melko harvinaisia.
Papisto ei vihkinyt eronneita,kirkon edustaessa moraalista auktoriteettiä eroasioissa..
Eronneet julkishenkilöt joutuivat yleensä ivan ja irvailun kohteiksi..
 |
| Me Naiset no 4 1959 |
Kuningas astui alas valtaistuimeltaan pystyäkseen menemään naimisiin amerikkalaisen kaksi kertaa eronneen rouva Wallis Simpsonin kanssa.
Silloin kuiskailtiin paljon kirkon salaliitosta ja parlamentin jäsenten painostuksesta.
Kirkko ja parlamentti nojasivat kuninkaalliseen naimapykälään eronneiden kanssa.
Asenteet olivat kuitenkin pehmenemässä avioeroasioissa vuosikymmenen edetessä.
Kuningas Henry VIII:n eroista kukaan ei puhunut ääneen.
Yksikään ei kyllä ajatellut erotapauksissa keskustelevansa asiasta lasten kanssa. Lapset päätyivät asumaan monessa tapauksessa kahteen eri talouteen ja saivat pitää kivut mahoissaan uskaltamatta lausua sanaakaan henkisistä paineistaan.
Avioliiton ulkopuolisista suhteista tiedettiin ja susiparejakin tunnettiin.
Todellisten tilastojen puute ei estänyt erästä tuomaria sanomasta,että ikävä kyllä ollaan päädytty pisteeseen,missä aviorikosta ja uskottomuutta katsotaan vain yhden pienen intiimin hetken tulokseksi.
Yleensä enemmistö tuomitsi avioliiton ulkopuoliset suhteet ja osoitettiin sympatiaa sitä aviosiippaa kohtaan,joka oli joutunut liiton rikkojan uhriksi.
Eräs aviorikoksen uhri 30-vuotias rouva kertoi keskustelleensa asiasta miehensä kanssa jäämällä rauhallisesti odottamaan,miten asiat mallaisivat ajan myötä.
Yhtenä vaihtoehtona hän toivoi miehensä suhteen vieraan naisen kanssa näityvän normaaliin kuolemaan,aviosiipan palatessa häntä koipien välissä kotiin.
Odotteluaikana hän kävi ostamassa itselleen uudet vaatteet,menemällä kampaamoon ottamaan uuden permanentin. Rouva oli yhtäkkiä muuttunut viehättävän näköiseksi kotirouvaksi homssuisesta ja murehtivasta alter egosta.
Papisto ei voinut ottaa kevyesti samanlaisella asenteella,että aviopuolisot sallivat aviorikoksia ja syrjähyppyjä pyhässä allianssissa,missä kärsivä osapuoli ei näytä välittävän tapahtuneesta tippaakaan.
Brigitte Bardot ensimmäisessä ulkomaisessa ja englantilaisessa v.1955 kuvatussa elokuvassaan Tohtori merellä sai päänäyttelijä Dick Bogardin ihastumaan ranskalaiseen seksipommiin.
Bogard ihailijalehdessä kertoi Bardotin näyttäneen,että seksi on taidetta,missä muut kanssanäyttelijättäret olivat pelkkää farssia.
Brigittestä uhkui ulos lämpöä ja täysin normaalia seksiä.
Bogard kuitenkin pelkäsi,että Bardotin seksuaalisuus myisi vain brittiteattereissa.
Amerikassa Bardotista tuli seksisymbooli.
 |
| Tohtori merellä |
Bogardella englantilaisena Tauno Palona oli erikoista vetovoimaa naisiin verrattuna sen ajan filmisankareihin Jack Hawkinsiin,Norman Wisdomiin ja Kenneth Moreen.
Norman Wisdom oli pienikokoinen koomikko,Jack Hawkins taas kaappihomo.
Kenneth More tuli kuuluisaksi osastaan II maailmansodan jalattomana lentäjäkapteeniässänä Baderina.
Myöhemmin 70-luvulla brittinäyttelijöistä eniten koomikko Benny Hill vetosi paikallisiin seksiasenteisiin puoli-irstailla tv-sketseillään.
Hillin mieskuvat olivat naisten perien ja tissien tiirailijoita,jotka juoksivat heti pakoon mutkatonta tieä näkymättömiin,kun eteen tuli mahdollisuus intiimiin suhteeseen.
50-luvun tyypillisenä piirteenä oli kaikenlainen kauhistelu.
Amerikkalaisen seksologi Kinseyn raportti samoin ällötti naisia naistutkimuksissa v. 1953.
Seksisitä,joka oli tykkänään poissa yleisistä keskusteluista,ei koskaan mainittu sanaakaan.
Naistenlehdet ohittivat asian käsittelyn aina "tärkeänä avioliiton osana","fyysisenä rakkautena" ja jopa "intiiminä rakasteluna".
Romanssikirjoissa intohimo hyväksyttiin,seksiä ja lähentelyjä ei.
Kaksinaismoraali kukki valloillaan.
Fiktioissa,filmeissä ja näytelmissä oltiin systemaattisesti kierteleviä seksistä sensuuriin ja syytteiden uhassa.
50-luvun puolivälissä oltiin varpaillaan,jos jokin lausuma hiukankin tuntui rivolta.
Eräs brittiläinnen postikorttitaiteilija,joka enimmäkseen maalasi ranta-aiheita sai niskaansa syytteen maalattuaan rannalla pystyssä seisovan kivipaaden.
Täydellinen seksuaalinen tietämättömyys pohjautui toisten samanikäisten kokeiluihin sekä virheisiin,mitkä päätyivät joko avioliittoon tai aborttiin. Ehkäisykeinoista ei tiedetty eikä niistä puhuttu julkisesti.
Pojat kohmiskelivat tyttöjä pimeissä makuuhuoneissa. ja koulupoikien piti saada elämän faktat kokoon likaisista vitseistä,yleisten vessojen ja seinien seksuaalisista kaavapiirroksista.
Joskus kaveri saattoi vilauttaa koulun liiterin takana pehkautunutta mustavalkoista pornokuvaa lompakostaan jalkojaan levittävästä mimmistä.
Biologian opettajan taululle piirtämä selvityskaavio lisääntymissysteemistä sai monen oppilaan enemmän ymmälle kuin ennen oppitunnin alkua.
Opettajan liitutaululle piirtämällä putkikaaviolla piti olla jonkinlainen yhteys oppilaiden kehoihin?
Lisäksi oltiin huhuiltu,että seksi voisi olla hauskaakin.,mutta biologian maikan kuvaus seksileikistä näytti yhtä paljon huvilta kuin viemäriputkitukoksen avaaminen putkirassivaijerilla.
Avioliittoa edeltävää seksiä ollaan nähty ja siitä ollaan kuultu paljon kauemmin kuin uskotaan.
Gallupeissa oltiin todistettu,että suurin osa nuorisosta odotti olevansa neitsyitä ennen avioliittoa.
Pojat ja tytöt samalla lailla halusivat puhtaan aviosiipan.
Tilastot eivät kertoneet,josko nämä todisteet mallasivat yhteen.
Toinen raportti selvitti,että alle puolet kaksikymppisistä naimattomista naisista oli jo kokeillut seksiä.
Varakkaimpien kotien tyttäret olivat tutkimuslistan kärjessä. Seksiä minkäänlaisena tabuna pitämättömillä tytöillä oli omat riskinsä ja heille avioliittomarkkinat pysyivät rajoitettuina.
Neitsyyskulttuurissa heitä pidettiin käytettyinä eli kansankielellä korkattuina tavaroina ja heidän päälleen oli laskeutunut uhkaavampi varjo..abortti...josta hyvin harvoin edes hiiskuttiin.
Abortti oli kauhein ratkaisu.
Melkein jokainen tyttö yleensä tunsi jonkun,jolle vahinko oli käynyt ja joka oli käynyt jossain syrjäisessä talossa pikavisiitillä ruskea rahakirjekuori tai puolen kilon kahvipaketti maksuna käsiveskassaan.
Laillisia abortteja tehtiin paljon,mutta aina joku onneton sattui kuolemaan laittoman puoskarin käsissä.
Kuolemantapaukset olivat vielä korkeampia uhrien ronkkiessa metallivaatehengareilla sikiönalkuja ulos.
Gynekologiaa tuntemattomia puoskareita ei pitäisi yksin syyttää,koska aborttilaissa oli samoin vikansa.
Yleinen asenne abortteja kohtaan oli pehmenemässä,vaikka häpeä kirpaisi enemmän kuin tohtorin veitsi.
50-luvulla avioliiton ulkopuolella syntyneiden ns. laittomien lapsien määrä pysyi melko alhaisena ja alle puolet lapsista annettiin adoptioon.
Toinen puolikas otti viisaamman kurssin äidin ja lapsen hyväksi.
Silti yksinelättäjä-äidin oli vaikeata edes vuokrata huoneita tai huoneistoja vuokraisäntien ja- emäntien torjuvan asenteen takia.
Vasta 70-luvulla kunnat ja kaupungit avasivat jonotuslistat yksinelättäjä-äideille.
Yleisenä mielipiteenä 50-luvun aviottomista äideistä naistenlehtien perhepalstoilla pidettiin,että on suuri sääli,etteivät nuoret äidit ajatelleet tulevaa asemaansa,valittuaan moraalittoman vaihtoehdon.
 |
| Okie Mom Juhart 2012 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti