Kun mopo karkasi käsistä.Vanhan roddarin muistelmat.2.

1965 Tunturi

Papinpoikana en saanut koskaan edes koskea isäkappalaisen Miele-mopoon.
Sitä isä piti käsissään yhtä pyhänä kuin ehtoolliskalkkia hopealautasella .
Toiseen pappilan Mieleen taas jouduin äitikappalaiskan komennossa tarttumaan molemmin käsin...
sähkömankeliin...jokalauantaisissa lakanaviikkauksissa.
Mielehän oli kuuluisa länsisaksalainen kodinkonevalmistaja.
Mopoikään tultuani v.1963 16-vuotiaana ei tullut kummankaan vanhempieni kuuloon,että minulle ostettaisiin edes käytetty mopo ja jos sellaisen hankinta juolahtaisi mieleen,niin papinpoika saisi sijoittaa siihen omat kesäansionsa.
Itse näin jäin ilman mopoa,kun oikea AB-autonajokortti kiilui silmissä parin vuoden säteellä.
Naapurin kavereillani pöksytehtaan omistajan pojilla oli uudet kissansilmäjarruvaloiset ja beessinväriset Tunturi-mopot,joilla he näyttivät ajotaitojaan santaa takakumeilla viskomalla ja keulimalla housutehtaan pihalla.
Uskoivat minun tulevan kateelliseksi.kun olin aiemmin ennen mopoikää päihittänyt ne isäni vanhalla yksivaihteisella sotapyörällä rautatieaseman puiston kurapoluilla pyöräcrossissa.
Heillä oli silloin ihkauudet kolmivaihteiset ooka-Tunturit..

1956 Rabeneick Binetta

Yhteiskoulun Venemestarinkadun parkkipaikka alkoi keskikoulun V luokan aikanani täyttyä kaikenmerkkisistä uusista mopoista,Pyrkijöistä,Solifereista,Tuntureista,Jawoista.
Jupitereista,Victorioista jne..
Veistonopettaja Arvo Saura,josta myöhemmin tuli kotiseutuneuvos,ajoi omenakori Rabeneick-moponsa takatarakalla sidottuna koulun veistoluokan taakse ennen tuntien alkua.
Veistotuntien aikana hän syljeskeli oppilaita ohjatessaan puutöissä omenansiemeniä lastujen kattaman veistosalin lattialle..
Yhteiskoulun rehtori Olavi Siitonen oli jo kerinnyt vaihtamaan kaksipyöräisen Husqvarnansa nelipyörävankkureihen..pulleaan 1952-malliseen ja kyttyräselkäiseen Standard-Vanguard Phase I:teen.

Kirjoituksessani "Keskinkertainen koulupoika" olen muistellut keskikoulun lopun ja lukion alun aikaa,jolloin mopo-ja moottoripyöräharrastus kävi todella kuumana:

1962 Pyrkijä Standard Sport

Luokassa oli yksi kaikkien urheilualojen sankari...Rami eli Raimo,mitä yksikään luokassa ei pystynyt päihittämään yhdessäkään urheilulajissa.

Raimo oli kasvoiltaan rumahko,pottunenäinen ja erittäin akneihoinen.Tämän mätäpäiset finnit kattoivat jokaisen neliömillin kasvoilta,kaulasta ja jopa niskasta..
Uskottiin hänen kompensoivan akneista

ulkonäköään urheilusuorituksissa ja hän olikin kaupungin parhaimpia sprintteteritä Vilppaassa,mikä oli työläisten urheiluseura.

Tämän äiti, ravintola Tähkän tarjoilija pisti rahansa pojan urheilusuorituksista uusiin mopoihin,jotka olivat koulupoikien suurina haaveina 60-luvun puolivälissä.

Raimolla oli ensiksi punamusta Pyrkijä-mopo,kun muilla oli Tunturit.

Joka vuosi päästyään luokalta tällä oli uusi mopo.

Eräällä luokkaverilla oli myös uusi Termo-Tunturi,jolla tämä ajoi Perniöntieltä kouluun lakitta talvipakkasillakin,ettei tämän sokerivesiletti littaantuisi.
Kypäräpakosta silloin ei vielä tiedetty.

Kerran tämä päätti pakkasessa ajaa mopollaan Turkuun,saamalla aivokalvontulehduksen ja kuolemalla parin viikon päästä Turun yliopistollisen sairaalan teholla.

Tapaus herätti ja hätkäytti yhteiskoululaisia,että nuorikin voisi kuolla niin helposti.

Honda Dream 305

Ramin äiti oli leski,koska tämän mies oli kuollut pojan syntymän jälkeen vuonna 1946,kun Alkon ovet sodan jälkeen taas olivat avautuneet. Raimo Senior oli tipahtanut juovuksissa vanhainkodin rakennustyömaalla tellingeilta alas,katkaistessaan niskansa sementtimyllyn kuupassa... 

Rami Juniori oli syystäkin raittiuden esikuvana.

Isättömänä poikana häntä pilkattiin ja tyrkittiin koulun pihalla,kaverien vittuillessa...että kun painaa nappia kabinetissa,tulee tarjoilija,mutta kun painaa tarjoilijaa,tulee nappula!

Pojat osasivat olla kateellisia tämän urheilupalkinnoista.

Jussi ystävystyi,kuten aina orpoihin ja vähemmistöyksilöihin,Ramin kanssa,pääsemällä tämän punaisen 305-kuutioisen japsipyörän Honda Dreamin eli pelti-Hondan istuimelle pelkääjäksi,kun Rami ajoi yli sataa Halikon maantiesillan yli Halikon suoralle,että päälle lentävä modaristin iho-ja tukkahilse oli sokeuttaa hänet.

Pyörää ennen Ramilla oli ollut italialainen Ducati sekä Gilera,muitten prätkämiesten ajellessa  brittiläisiä Nortoneita,Trumpheja ja AJS:siä.

Rami oli kutsunut Jussin kotiinsakin Rappulanmäen punaiseen torppaan,joka seisoi omenapuutrekolin keskellä.

Punamultamökin keittiötä hallitsi isokuuppainen puuliesi sekä maalinsa menettänyt klaffipöytä.

Olohuonetta ei ollut,joten makuukamari palveli molempina.Kamarin täytti korkeapäätyinen vetosänky sekä liukulasiovinen palkintokaappi.

Ramin äidin vasemmistotaustasta johtuen kaapin päällä ei näkynyt vihkiraamattua ja haalistuneella kukkatapetilla roikkui homehtuneen ja kärpäskakkaisen pasmatuurin keskellä ja raamien sisässä ruskea valokuva kapinaparista.

Miehellä panimohevoskuskin lippalakin alla oli poskessa pitkä arpi ja neidolla valkoinen huivi hartioilla.

Molemmat näyttivät käsissään venäläistä Nagan-pistoolia.

Jussi kysäisi Ramilta,tietääkö tämä mitään aseista,jolloin kaveri vastasi olevansa ampumahiihdossakin mestari.

Papinpoika kysäisi vielä ,tietääkö tämä mitään Naganeista,jolloin Rami pudisti päätään

Jussi sanoi tietävänsä,että kun maailmankuulu viuluvirtuoosi Niccolo Paganini oli ryyppäyskierteessään saanut itsarihimon.

Tämä oli soittanut hotellin resptiooniin pyytänyt..."Piccolo Naganini!"

Triumph keulilla
TT-ajoissa sokeritehtaan suoralla

Salon Auto-osan uudet Nortonit
 ja Triumphit

Raimo Rein Arielilla
Pahkavuoressa

Kauppalassa pidettiin jo 50-luvulla motocross-ajoja Myllymäessä vanhan ja uuden Turuntien välimaastossa..ja myöhemmin Pahkavuoressa. Maan motocross-kuuluisuksia oli aina mukana.kuten Raimo Rein..
Pikkupojat tuppasivat matkimaan ajojen kuuluttajan soraärrää...."Raimo Rein,pyörä Ariel--rengas rikki!"
TT-ajojakin pidettiin Sokeritehtaan betonisella autobaanalla.
Myöhemmin 70-luvulla motocrossajot siirtyivät Kavilannummelle Perniöntien varteen.

Mopoikäiset kundit saivat motocrossajoista yleensä kimmokkeen omien vehkeidensä trimmaamiseen kansien viilauksilla sekä pakoputkien äänenväimentimien poistoilla.Teräsvillaa työnnettiin tilalle putken sisälle.

Uskelan kirkon suntiolla Klenbergillä (peitenimi) kirjoituksessani "Pappi.lukkari,talonpoika,kuppari" III-osassa oli kannesta viilattu Solifer-mopo.
Kertomuksen loppuosassa hän lähtee kappalaisen Mielen kanssa lähtöviivalle kirkon pääoven eteen kilpailussa,kumpi ehtii ensimmäisenä maalin Salon pikkukirkon eteen seuraaviin kirkonmenoihin.

Kappalainen oli kiinnittämässä sakarstin portaiden juuressa laihaa papinmustaa salkkuansa mopedin takaterakalle hämähäkkikoukuilla suntion jo istuessa haara-asennossa Soliferin satulassa vääntämässä kaasukahvaa.

Hänen Miele-mopedinsa oli 51 kuutioinen isoilla mustilla rekisterilapuilla varustettu kevytmoottoripyörä ja suntion mopon takalokasuojassa kiilteli pieni keltainen mopedin vakuutuslapuke.Kummassakin ajolaitteen moottorissa oli vain muutaman kuution ero,mutta suntio oli kylläkin viilannut moponsa kantta ja männän hattua tehon lisäämiseksi.

Kappalainen viekkaana huusi mopojen kaasutuksen ja sinisen savun keskeltä:

--Katotaanhan Klenberg kumpi meistä ehtii sinne pikkukirkon sakarstin etteen ensimmäesenä!

--Minnäen uskon,että jiät tuon Lusifeeris kanssa kuin pulunjätös kirkonmäjelle lähössä!

Kilpailijat asettuivat kirkon pääoven eteen rinnatusten starttiviivalle,jonka kappalainen oli sontikan kärjellä piirtänyt käytäväsantaan.

Klenbergin Solifer etupyörä ilmassa sinkaisi alas mäkeen,pastorin Mielen sammuttua mäen päälle liian äkäisestä kytkimen irroittamisesta.

Klenberg taaksensa vilkaistuaan alamäessä näki pastorin kiivaasti polkevan konettaan käyntiin.

Lippalakkiansa syvemmälle tupeeotsaansa vetäessään tokaisi:

--No täll kertta Lusifeeri tais voittaa henkenmiähen Miälen jo lähtöviival!

Solifer Export