I.
Suntio Lars Klenberg nuokuskeli sielunpaimenkoiranuntaan saarnaspöntön rappujen viereisellä tuolillaan kirkkoherra Grafbäckin saarnan aikana.
Sununtaiaamu oli ollut kiireistä hänen jo noustua aamukuudelta pärräämään Solifer-mopedillaan kirkonmäkeen Mököistenmäeltä. Ensitöikseen hänen piti havuttaa leskirouva Alina Aallon hautakaivannon reunat.
Hautausmaan haravoitsijat olivat taasen kerran jättäneet haravoimatta yhden kirkkomaan hiekkakäytävän lauantaina sankarihaudoilla,jolloin suntio oli heittänyt takkinsa ruumishuoneen viereiselle puistonpenkille ja käynyt raapimassa kaluvajasta ottamallaan lehtiharavalla sen puhtaaksi.Hän oli jäänyt ihailemaan haravan piikkien jättämiä symmetrisiä jälkiä,jotka muistuttivat aalloillaan hänen haukottelevan villakoiransa kitalakea.Hänestä Luoja oli luomisessaankin ollut symmetrinen koiran kitalaenkin suunnittelussa.
Pian kyllä tuonkin haravoidun käytävän symmetrisyys pilaantuisi hautausväen korkokengistä ja patenttinahkakenkien kumikoroista pieniksi pommikraatereiksi..
Kello kahdeksalta Klenberg oli paidanselkä hiessä istuutunut penkille polttamaan kovasta askista Klubi seiskan pillitupakan.
Maaliskuinen kevätilma tuntui lämpimältä paitahihaisillaankin ruumishuoneen suojassa,vaikka pieni tuulenpuuska pani käsivarret kananlihalle,suntion pelätessä saavansa kevätflunssan ellei panisi takkiaan niskaansa.
Klenberg katseli ylös kirkkomäen päälle,mistä näkyi vilaus vesitornin betonikannen putkikaidetta.
Melkein kaksikymmentä vuotta aikaisemmin hän oli istunut tammikuisessa pakkasessa lammasturkki niskassaan vesitornin kannella Madsen-ilmatorjuntakonekiväärin takana karvahanskat liipasimella venäläisten Su-pommikoneiden ilmestyessä näkkileipätehtaan takaa kirkonmäen taivaalle munimaan kuollettavia palopommeja kauppalaan.
Suurempaa tuhoa ne iivanapommikoneet eivät sinä päivänä osanneet tehdäkään,vaan olivat kaartaneet takaisin tulosuuntaan Viroon päin Klenbergin ruiskittua taivaalle it-konekiväärillään sarjoja.
Yksi suutaripommi oli pudonnut Pyhän Annan kappelin grantiittiseinän ja Einari ja Alma Laakson hautakiven väliselle nurmelle.Vain pommin siipipäätä näkyi multamaasta.Pommikoneesta oltiin ammuttu konekiväärillä kirkontornin katon läpi ,ilmavavontalottien heitettyä maihin kellotornin lankkulattialle säikäyksissään.
Lotat olivat pöllähtäneet kellotornista alas kalpeina kirkon etuoven rappusille kädet läpättävien rinnustensa päällä haukkaamaan henkeään.
Suntio mietteissään pani haravansa kaluvajan seinää vasten havaittuaan,että oli aika suunnata kirkon sakarstiin valmistamaan ehtoolliskalkkia.Klubi-pillitupakka oli hänen huulissaan sammunut mustapäiseksi huomiomerkiksi.
Klenberg heitti sen ruumishuoneen graniittikiviseinän kulmalla seisovaan roska-astiaan.
Vielä kirkon pääoven rappusilla hän jäi hetkeksi vetämään keuhkoihinsa kevätilmaa,kunnes kuuli kunnantalon kulmalta räpättävän auton äänen kaiuntaa mansardikattoisen kunnantalon lautaseiniltä.
Kanttori Koppisen harmaa ja perästään siniharmaata savua päästävä Wartburg-auto oli ajamassa mäkeen kirkon paikoitusalueelle.
Klenberg samalla hävisi pääovesta sisään toimiinsa. Suntion järjestellessä saarnapöntön rappusten juuressa peltisiä ja mustaksi maalattuja virsien sekä säkeitten numeroita virsitaulun nauloihin numerojärjestykseen edellissunnuntain jumalanpalveluksesta,kun keskilaivan punotulta matolta kuului kanttorin kenkien nahkapohjien narinaa.
Selkänsä takaa suntio kuuli kanttorin narisevan äänen lausuvan:
--No..mitässe Kleenperi tällaisena kauniina kevätaamuna...muuten sinun tupeeskin on pikkasen kallellaan!?
Samalla kanttori oli leiskauttanut mustan nuottisalkkunsa kirkonpenkille,kirkkoholvin kaiun vastatessa kymmenin leiskauksin,kuin sirkustirehtöörin mikrofonin aukaisussa Sirkus Sariolan lipunmyyntivaunun katolla kauppatorilla.Kanttoria kutsuttiin virkapiireissä myös musiikkititehtööriksi ja director cantukseksi.Urkuri-nimeä ei saanut julkisesti lausua alentavana.Hänen pitkään samassa kirkossa toiminut edeltäjänsä kanttori Rikhard Mäkipää samoin oli arvonimeltään director cantus,kirkkokuoron johtaja sekä kirkkomusiikkisäveltäjä eikä kanttori Koppinen laskenut itseään huonommaksi perustettuaan seurakunnan oman kirkkokuoron seurakuntaan jo 50-luvun alussa.
Klenberg niska punaisena korjasi tupeetaan keskemmälle otsaa,jolloin kanttori kaivoi laukustaan nuottipaperista repäistyn lapun sunnuntain virsinumeroista sekä jumalanpalveluksen jälkeisen ruumiinsiunauksen virsistä.Hän ei koskaan pitänyt kaljuuntumisensa huomautuksista,vaan käveli paikalta virsilappu kädessään suoraan sakarstiin järjestelemään ehtoolliskalkkia siniverkaiselle pöydälle.
Lars oli hävennyt varhaista kaljuuntumistaan jo kolmekymppisenä,otsalohkon levitessä leskenloviksi ja takatukankin kaikotessa kalotilta kuin kuperalle maitokaupan kakluunalaattalattialle mittakannusta kaatunut piimädesi.
Hänestä kanttori vitsaili liikaa herkistä asioista..ja jollei oltaisi yhdessä näitä kirkonpalvelijoilta,niin jollain toisella työmaalla vitsailija olisi saanut lausumisesta turpaansa.
Lars oli pienikokoinen,mutta kiivaskin mies tarpeen tullen,osaamalla kuitenkin pitää mielen kuohuntansa mahassaan viilipytyn viileänä.Sellainen kaiken sisällään pitäminen oli myös pannut hänet menemään tohtori Kärjen vastaanotolle,jossa lääkäri oli vain kehaissut kunnon pierauksen päästävän paineita kattilasta ja kirjoittanut samalla hänelle kalkkimaitoreseptin.Kuulema ne vatsahapot sillä poistuu kehosta pienellä murinalla..Tohtori tunnettiin aikamoisena vitsailijana,kun eräs vanha mummo oli tullut pyytämään häneltä reseptiä huonokuuloisuuteen,kun ei enää kuullut edes omaa pieruaan.Kärki oli kirjoittanut reseptin,jolloin mummo oli kysäissyt,josko kuulo lääkkeestä parantuisi,jolloin tohtori oli tokaissut,että ainakin pierut siitä kovenevat..
Suntio nytkin närästystä tuntiessaan piilotti itsensä messukasukkakaapin oven taakse kaataakseen kurkkuunsa hapanimelää kalkkimaitoa pienestä ruskealasisesta pullosta,minkä reseptikin oli taitettu etikettiin oikein viikkauksin hännäksi.
Kanttori oli kurkannut sakarstin ovesta sisään ja nähtyään suntion päälaen paistavan kasukkakaapin takaa lausunut:
--Ei kai se Kleenperi vain naukkaile napseja kirkkoviinipotusta!?
Suntio hampaissaan narskuvasta kalkkimaidosta köhähteli takaisin:
Mitäs perk....kalkkimaitto tää vaan o..mun närästykse!
Kanttori irvaili lisää:
--No..minä kun luulin sitä ihan ruskeasta pullonpohjasta Kahlua-likööriksi..no en minä muille kerro,kun nuottilaukussanikin on latuskapullossa monopolia hädän tullen läppävikaani..enkä puhu urkupillien venttiililäpistä...on syntymävika.
Lars vastasi takaisin nyt kasvot tulipunaisena ,irvistellen kalkkimaidon kitkeryydestä:
--Kirkkoherra se kuule ain piirttä tarkkan miähen kosmoskynäl joka ehtollist enne kirkkoviinipotust viivan etikettiin kaarettuas sitä hoppiasse ehtoollisiviinimaljaan,ettei vain joku toine nuaremp pappi olsis hörpänny huikan saarnaspönttökauhusas..kuulema näiskin on joskus käyny..
--Sit se kirkkoviiniki on aika pliisuu Marlinin marjaviint..eik sellane ol mun makkuun..ja seurakuntalaisekkin kyl maistava kielelläs ,jos sitä oltas kraanaverel blantattu..kun öylätti ol juuttunu kitalakkeen.
Kanttori kuunneltuaan vastasi:
--Jaa--suntio taitaa tietää ne viiniasiat paremmin kuin minä..ja se mainintani siitä konjakkitaskumatistanikin oli vain pilaa...ei vaan!...minun pitää tästä kiivetä urkulehterille harjoittelemaan ja polkemaan siunausta varten Bachin Matteus-passiota!
Klenberg harjasi messukasukat,panemalla ne valmiiksi roikkumaan kaapinoven hengareihin kirkkoherralle ja liturgiaa avustavalle nuoremmalle kappalaiselle.Hän järjesti hopeiselle vadille hopeakannuun kaadetun ehtoollisviinin,merkkaamalla viinipulloon kirkkoherran käskystä kosmoskynällä viivan etikettiin viinin pinnasta.Kirkkoviinikarhavin hän peitti valkoisella ristikuvioisella silkkiliinalla,järjestämällä kaksi pientä hopeapikaria alassuin hopeaprikalle.Kaapista hän toi pienen pahvirovikon täynnä ehtoollisleipiä eli öylättejä,jotka hän järjesti kauniiksi kranssiksi pienemmälle hopavadille. Klenberg oli ikänsä ihmetellyt noita öylättejä,vehnäjauhotaikinasta valmistettuja läpinäkyvän ohuita leipiä,jotka eivät edes kelpaisi mato-ongelle norssinsyöteiksi..ja niiden pitäisi vastata Kristuksen ruumista..ja mieto Alkon pullottama Marlin hedelmäviini taasen Mestarin verta..
Asiasta ilmeisesti papit tiesivät paremmin eikä hän vain kiertokoulun ja rippikoulun käyneenä enempää vaivannut tupeepäätään moisesta.
Järjesteltyään symmetresisesti ehtoolliskalkkitarpeet hopeavadille Klenberg astui kaksi askelta taakse ihaillakseen kättensä työtä.
Ihastuksissaan hän lausahti:
--Kyl nyt piräs kelvata..vaikk Osulan vintin hovimestari Taljall!
--...Ja kirkkoherra Kraavpekil,joka on pikkutarkk kaikis asjois..ja kerranki ol huamauttanu mull,ett olinks mää keskel suvee olnu lumituiskus,kun mun takin hartjoil ol olnu hiushilssen poroo ja käskeny mennä harjamaan ne pois sakarstin ulkotrapuil..
Suntio oli aina varpaillaan kirkkoherra Grafbäckin läheisyydessä.Kirkkoherra teologian tohtorin olemuksessaan tuntui kansamiehestä etäiseltä ja ylenkatsovalta sysimustassa tukassaan ja kotkannenässään. Ulkolaisesta ulkonäöstään ja sukunimestään huolimatta Grafbäck oli syntyjään somerolaisesta maatalosta.
Kirkkoherra olikin saapunut Klenbergin toimien aikana sakarstiin,suntion ottaessa tämän mustan popliinitakin harteilta puiseen vaatehengariin kuin ravintolan ovimies ja pistänyt sen naulakkoon.
Kirkkoherra tutki suntion verkapöydälle asettaman ehtoolliskalkin tyypilliseen tapaansa antamalla kuivan kommentin:
--Suntion kyllä pitäisi hankkia sitä hopeankiillotustahnaa Jokisen kultaliikkeestä,kun kalkkivati on ruvennut läikistymään...ja tuossa kävellessäni kirkonmäkeen huomasin siinä ruumishuoneen kalustevaraston kulmalla lehtiharavan pystyssä seinää vasten..että kai suntio huolehtii sen sisään..
--Ei ole hyvä seurakuntalaisten silmille..
Klenberg siltä paikalta melkein juoksuaskelin ryntäsi keskilaivan käytävälle,kunnes taaksensa pälyillen sakarstiin päin näki kirkkoherran tummuneen katseen sarvisankalasien takaa..ja hiljensi askeleensa arvokkaaksi kävelyksi.
--Pirkkal..kussen Kraavpekin silmät on mun niskasan kaikis asjois,vaikk mää olen noussu ylös jo kukonlaulun aikkaan hoitamaan hommian...
Vasta pääovella Klenberg pisti kulkunsa puolijuoksuksi.Kaluvajan ovelta hän nappasi lehtiharvan,panemalla sen sisään,syytelleen itseään huolimattomuudestaan.
Saavuttuaan kirkkosaliin Klenberg kuuli urkulehteriltä kanttorin lakerikenkien nahkapohjien kolketta urkujen jalkakoskettimilta ja palkeiden suhinaa ilman täyttäessä urkupillejä kuin kosken kohinassa.Matteus-passio kaikui jylhänä kirkon kattoholveista kanttorin harjoitellessa kappaletta ruumiinsiunaukseen ja suntio kiipesi sivurappusilta vielä urkulehterille tarkistamaan,että virsikirjat olivat paikallaan kirkkopenkkien selkänojissa. Hän vielä poistuessaan kävi kuiskaamassa kanttorin korvaan,että ensimmäiset seurakuntalaiset olivat kiipeämässä mäkeä ylös,jolloin urkujen pauhe loppui tykkänään täydeksi hiljaisuudeksi. Urkujen päällä paistava pöytälampun valo paljasti kanttorin punahkon nenän syvät ihohuokoset ja tihruiset silmät vahvojen silmälasien takaa,Klenbergin miettiessä,miten urkuri oli voinut tuolla ulkonäöllään naida niin komean rouvan.
--No..meitton joka lähttöön..ja jokku jäävä laiturilki seisomaan!
Suntio mielessään hokaisi laskeutuessaan portaita alas kirkkosaliin.
Kirkon ulko-ovelle suntio jäi katselemaan kirkkoväen saapumista,vilkaisemalla syrjäsilmällään ruumishuoneen oven eteen paikottamaansa balluunikumista arkkukärryä,jonka toinen rengas näytti tyhjältä.
--Toikin gummi piräs käyrä pumppamas jumalanpalveluksen jälkken..
Hän mutisi tervehtiessään ensimmäisiä kirkkoon astuvia..
--Teretulemast,teretulemast...antteks eikun tervetuloa herra ja rouva Vuorio ja hyvää pyhää!
Suntio tervehti ovella vanhempaa pariskuntaa korjaamalla,koska Osuuskaupan ravintolan ovimiehen kaneetti oli jotenkin painunut mieleen....
 |
| ruumishuone |
 |
| Suntion klubitauko hautausmaalla Juhart 2010 |
--Jostan pirus se maailm vaan katoo kummeist!
Klenberg oli tuhatanut ovella.
--Piräs kai pumpata täytten ennenkus hautajaise alkavat ja myähemmin viikol pyyttää kirkkoherralt luppa hakemaa kontantti kirkkoherranvirastost uure renkaspari ostamisse Vaasam Pyäräst..
--Salli kanslist kyll kyssy virastost ovelan iha mahrottomii papereit joskus piänistäki ostoksist ja kauppakuitikki kolmen parakonkopion..
Kirkonmäen käytävät olivat vielä puoliliukkaita lumen sulatessa,jolloin arkkukärryä tarvittiin, muuten arkunkantajat liinoilla kippaisivat vainajan hautaan ennen aikojaan liukastuttuaan.
Jumalanpalvelukseen oli aikaa kymmenisen minuuttia,kirkkoväen hiljalleen täytettyä kirkkolaivan penkkejä kummallakin puolella harvakseltaan.Klenberg oli laskenut portailla pääluvun..31 seurakuntalaista,lapset mukaanluettuna.
Klenberg jäi vielä katselemaan etelärinteen hautausmaata,minkä kivimuurille haudankaivaja Aaltonen oli unohtanut punaisen termospullon.
Suntio muisteli omaa uransa alkamista ennen sotia,milloin valtio oli teettänyt työttömyystöitä maanteiden paikkaamisessa.
Lars oli aina ollut hyvä lapiomies,vankka ja sitkeä puurtaja ojankaivuussa.
V.1933 jouduttuaan työttömäksi hän oli palvellut tie- ja vesirakennushallitusta saviasvaltin levittäjänä Turuntiellä.Erään seurakunnan työntekijän kerrottua kauppalan pikkukirkossa pääkirkon hautausmaalla vapautuvasta haudankaivajan paikasta ja kehoittanut Klenbergiä hakemaan vakinaista paikkaa,Lars oli vienyt polkupyörällä Mököistenmäestä kirkkokonttoriin hakupaperinsa..
Edellinen haudankaivaja oli kuollut sydänhalvaukseen hautamontussa,josta hänet oltiin liinoilla nostettu uudelleen haudattavaksi.
Haudankaivajan vakanssia oli hakenut parisenkymmentä työtöntä hakijaa.
Lars oltiin valittu hakijoiden joukosta,ei ainoastaan mallilapiomiehen työtodistuksillaan ja vankalta rakenteeltaan,vaan myös siitä,että oli suorittanut rippikoulun hyvällä katekismuksen ulkoa osaamisella sekä äitivainaansa pitkästä pyhäkouluopettajaurasta.
Ollessaan ensimmäisiä päiviä haudankaivuussa eräs hautausmaan siivoojista oli tullut rupattelemaan hautamontun reunalle.Tämä oli kertonut edesmenneen haudankaivaja Aaltosen olleen kovahermoisen ja pelkäämättömän puurtajan. Hautojen pohjilta löytyi ikivanhoja pääkalloja ja luita,joita hauturi pani joskus kokoelmaksi hautamontun reunalle. Entisen suntion kanssa tämä oli polttanut jäämistöjä kirkon pannuhuoneen raskasöljypolttimossa,kun kirkkoon oltiin asennettu v.1932 lattialämmitys.
Kunnantalon nurkilla ja hautausmaan muurin yli kurkkineet pojat olivat seuranneet Aaltosen kaivamista iltamyöhälläkin,pääkallojen katsellessa rivissä kirkkoteille mustin silmäkuopin kuin merirosvolaivojen peräliput..
Pojat olivat kerran päättäneet pelotella Aaltosta oikein pahan kerran ja hiipineet portista sisään valkoiset lakanat yllään,leikatuin silmärei'in.He olivat päässeet jo hautamontun reunalle,kun Aaltonen oli kiipeämässä tikarappuja ylös haudan reunalle nauttimaan illallista repustaan. Pojat puolestaan olivat peljästyneet haudankaivajan kädessä palavaa työvalaisinta, pääkallossa lepattava talikynttilää.
Pojat olivat rynnänneet pakoon,haudankaivajan juostessa hirnuen perässä kirkkomaan portille ja huutanut perään:
--Mää kyl luvannu oli teitil ehttol pikkase iltakävelyy ja kinttuje oikasemist pitkäst levost,mutten mittä romenaatii kauppalan Karuil..!!
Entisen suntion,kihtisen Uuno Kuivasen siirtyessä eläkkeelle v.1937 Klenberg oli hakenut suntion vakanssia.
Kuivasella oli ollut jo vaikeuksia nousemisessa kellotorniin soittamaan hautaus- ja pyhäkelloja,nukahdellen tämän tästä jumalanpalvelusten aikana saarnastuolin rappusten juurella suntion tuolille.Lisäksi Kuivasta vaivasi ylipaino,että suntion kävelykin oli hidastunut lyllertäväksi vyörymiseksi.
Klenbergiä oli kiinnostanut jopa erikoisen suntio-sanan alkuperä ja käväissyt kunnantalon kirjastosta lukemassa sanan merkitystä sivistyssanakirjastakin.
Hän oli oppinut,että ruotsiksi ja englanniksi suntio oli SEXTON,joka taasen oli juontunut latinankielisestä sanasta Saeritanus ja ranskankielisestä sanasta Secrestein,mistä sakarsti-sanakin oli lainattu suomenkieleen.
Suntio siis oli sakarstin hoitaja.Sexton-sanalla oli toinenkin merkitys,millä kutsuttiin pientä koppakuoriasta,,joka kaiveli kuoppia eläimen raadoista hankkimilleen ruoantähteille.
 |
| El Sacristan, espanjalainen suntio |
V.1939 hän avioitui seurakunnan puutarhatyöntekijän Kirsi Amanda Heinosen kanssa,seurattuaan jo haudankaivajana uutteran ja soman näköisen neitosen taiteellista silmää hautausmaan kukkapenkkien asetuksissa.Kumpaakin yhdisti lemmen leiskauksen lisäksi melkein pakkomielinen järjestyksen hakeminen arkipäiväisissäkin asioissa.
Häät pidettiin kauppalan pikkukirkossa.,silloisen kirkkoherra Ingmannin onnitellessa kaunopuheisesti paria kristillisen esimerkillisenä avioliittona uudessa Eedenin paratiisissa. Kirkkoherralle pari edusti uutta Aatamia ja Eevaa,jotka tulisivat kasvattamaan uusia seurakuntalaisia Luojan hedelmätarhassa.Ingmann oli kyllä jättänyt mainitsematta mitään luomiskertomuksen paratiisista häätämisestä.
Klenbergiä ei edes haitannut sekään häävalokuvan otossa ,että morsian korjasi alinomaan ruusubukettiaan kuvanoton aikana,itse pyyhkiessään puvuntakkinsa olkatoppauksien päältä olematonta hilsettä.
Larsin kannettua morsiamensa kynnyksen yli Mököistenmäen alakerran asuntoon ,Kirsi oli heti paikalla etsinyt keittiönkaapista vaasia morsiusbuketin järjestämiseksi keittiön pöydälle,sulhasen oikoessa räsymattoa kengänkärjellään suoraksi.Morsian ei ollut tavan mukaan heittänyt kirkon portailla bukettia olkansa yli mahdollisille morsiaskandidaateille,koska hääväki oli koostunut sukujen eläkeikäisistä vanhoistapiioista sekä leskistä.Riisin heitonkin morsian oli kieltänyt haaskauksena,koska uutisissa oltiin rummutettu mahdollisesta sodan lähestymisestä ja ruokatarvikkeiden säännöstelystä.
Jouluna heillä keitettäisiin riisipuuroa mantelisilmällä.
Klenberg oli joutunut vuoden 1939 kesällä armeijan syyniin uudelleen,mutta pantiin tarkastuksessa B-luokan mieheksi vahvasta karsastuksesta ja oikean etusormen nivelen puuttumisesta.Sorminivelensä hän oli menettänyt armeijapalveluksen jälkeen mottisavotassa,vaikkei sen puuttuminen ollut haitannut mitään työntekoa.Nenän kaivuunkin hän hoiti vasemmalla kädellä.
Se puuttuva nivel kyllä oli kummitellut sormen päässä vuoden pilliklubin sytyttämisessä tulitikulla,jolloin Lars joutui opettelemaan taidon vasemmalla kädellä.
Suojeluskunnan päällikkö kapteeni Markkanen oli Larsin puutteista huolimatta kouluttanut suntiosta ilmatorjuntakonekiväärimiehen,koska aseen laukaisu tehtiin peukalolla painamalla. Karsatuksetaan huolimatta Lars korjaussilmälasiensa kanssa oli tullut harjoittelulla tarkaksi ampujaksi.Kirkon vesitornin päällä seisova it-konekivääri samoin reunusti suntion omaa kirkollista kustannuspaikkaa.
Tuolilla havahduttuaan puolitorkuksista kirkkoherra Grafbäckin kuivahkon saarnan aikana mikrofonin naksahteluun, Klenberg oli ottanut povitaskustaan taitetun kunnallislehden.Kirkkoväki ei onneksi nähnyt häntä saarnatuolin maljamaisen koristejalustan takaa,vaikka hän pystyi hyvin seuraamaan seurakuntalaisia kuolleesta kulmasta.
Lehden etusivulla seisoi:
--Maaliskuun 27. päivänä Nikita Hrustshev oli syrjäyttänyt kolleegansa ja pääministeri Bulganinin.
Syrjäyttäessään Hrustshev oli ottanut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin viran,jollaista vain Josef Stalin oli pitänyt pääministerinä toisen maailmansodan aikana.
Klenberg muisti aikaisemman Bulganinin ja Hrustshevin vierailun Suomessa ja uutisten perusteella oli saanut kuvan Bulganin suorapuheisuudesta ja ystävällisyydestä.Hrustshev taas tuntui melko eloisalta,joskin kieron salaperäiseltä. Kumppanukset olivat tehneet 11 turistimatkaa 11 maahan good will-eleenään . Nikitan vieraillessa yksin Suomessa Bulganin kumppaneineen oli yrittänyt keikauttaa hänet palliltaan..
 |
| Nikita modernin taiteen galleriassa Juhart 2004 |
--Kyllon aikoihi eletty Ryssänmaalla,kun yks kaljupäinen pukki ei mahru toisen pukinpartasen kanss syämään samast kaalimaast!
Klenberg viikkasi lehden jälleen povitaskuunsa ryhtyessään tutkiskelemaan kirkkoväkeä,josta yli 90 prosenttia olivat "vakioasiakkaita". Hänen silmänsä pysähtyivät kirkkosalin sivuoven viereiseen penkkiin,missä kolme pikkupoikaa oli pistänyt korvilleen kuulovammaisten kuulokkeet ,pienten käsien väännellessä selkänojan säätönapeista äänenvoimakkuutta korkeammalle. Pojat leikkivät pommikoneen radisteja..
Penkistä kuului:
--Alfa täällä..Bravo..kuuluuko...ryssän tshaikkoja ylhäällä cumuluspilvissä...ratatatatatataaa...!!
Suntio nousi jaloilleen tuolistaan ottamalla parisen askelta käytävälle,poikien äkkiä pistäessä kuulokkeet selkänojan koukkuihin..
Klenbergin vihaisesta katseesta pojat olivat peittäneet kasvonsa virsikirjojen taakse..sinisten viattomien pojansilmien vilkuillessa kirjojen takaa peloissaan kirkon korkeata vahtimestaria.
 |
| Koulukirkossa Juhart 2013 |
Nämä kolme poikaa olivat istuutuneet paria penkkiriviä edemmäksi vanhemmistaan ,jotka tapakirkonkävijöinä olivat tulleet näyttämään päällään pyhättöön uutta kevätmuotia.
Suntio havahtui virren veisuun alkamiseen ja saarnatuolin mikrofonin napsahdukseen,mikä merkitsi kirkkoherran laskeutumista alas maallisten joukkoon ja sakarstiin.
Hänellä oli edessä tehtävänään kolehdin keräys ja avattuaan kirkkoherra Grafbäckille sakarstin oven hän kävi ottamassa seinältä mustan pitkävartisen kolehtihaavin,jonka pussi oli neulottu mustasta sametista sekä brodeerattu kultalangalla ristiksi.Tällä kertaa pienestä kirkossakkävijöiden määrästä ei tarvittu toista kolehdinkerääjää,joita aina löytyi vapaaehtoisina kirkkoväen joukosta. Eräs tällainen oli liesitehtaan sähkömies,joka useasti oli lahkolaisena jopa kiistellyt mm.Juhannussaarnasta papin epistolan tulkintaa seisaaltaan kirkonpenkistä.
Onneksi tällä kertaa miestä ei näkynyt tummassa joukossa.
Moni kirkossa kävijä ei arvaisi,miltä he näyttävät suntion silmissä kolehdin keruussa, tämän tarjotessa haaviaan käytävältä näiden nenien alle seurakunnan ihmisrakkauden arvioitsijana.
Klenberg pystyi löytämään seurakuntalaisen kasvoista eli sielujen peileistä epäitsekkään ja anteliaan uskovaisen,jonkalaisia kirkkoon yleensä saapui vain kourallinen.
Aika suuri osa kirkkoväestä oli tapakristittyjä,jotka saapuivat kirkkoon istumaan aina samaan penkiin ja samaan aikaan kuin leimaamaan korttiansa rastilla hiippakunnan taivastien patikkakilpailussa.
Vanhukset oliva kirkkoväen perusjäseniä jokaisessa jumalanpalveluksessa,koska elämän langan toinen pää oli lyhenemässä päivä päivältä,jolloin päivän saarnasta yritettiin löytää lohtua tähän loppuelämään sekä ohjenuoraa siihen alkavaan ja tuntemattomaan toispuoliseen.
Kuolema kaikille seurakuntalaisille oli suuri arvoitus,mutta papistolle sekä suntioille jokapäiväistä elämää.
Joku vanha ja raihnainen mökinmummo voi antaa kolehtiin viimeisen roponsa laihasta neppikukkarostaan uskossaan,että Luoja antaisi hänelle ikuisen elämän rajan toisella puolella ..ja toivottavasti paremman kuin maanpäällisessä..
Iloista antajaa Herrakin rakastaa....Sanassakin sanotaan.
Klenberg oli havainnut kirkonpenkissä istuvan kauppalassa hyvin tunnetun nuorehkon naikkosen,jonka valkoiseksi puuteroitu naama ja korkeaksi termiittipesäksi tupeerattu hennatukka eroittui tummasta kirkkokansasta keskilaivan penkistä kuin kypsynyt finni kauneushoitolan mutanaamiossa. Sonjaksi kutsuttua naikkosta kauppalalaiset kutsuivat myös iloiseksi antajaksi,joka nyt oli saapunut kirkkoon elämänsä toisen kerran sitten rippikoulun..nyt tosin kuulemaan avioliittokuulutuksensa vieressään istuvan suavetukkaisen ja nahkapuseroisen jawakundin kanssa. Naishenkilön mahanseutu oli pullistunut vällykäärmeen puraisusta vaaleanpunaiseksi kretonkikummuksi. Klenberg tarkkasilmäisenä kolehdin aikana oli havainnut tämän verkkonailonien saumanjuoksujen olleen paikattu vaaleanpunaisella kynsilakalla.
Kolehdin keruussa mustahuiviset kirkon vakiokävijämummot napsauttelivat neppikukkaroitaan auki sinisuonisissa ja maksaläkkäisissä käsissään ,haavin osuessa kohdalle.Raihnaisuudestaan huolimatta näillä oli erikoinen jonglöörimäinen tapa kaivaa kukkaroistaan kolehtivirren aikana roponsa ja jopa nätisti viikatun viidensadanmarkan setelinsä ,katseen edes irrottautumatta virsikirjan sivulta ja tiputtaa almunsa samettihaavin pohjalle.
Suntiosta ainoastaan silakkamarkkinoiden pyssykyläläinen Helppo-Heikki pystyi samanlaiseen näppäryyteen ottaessaan vastaan rukkasrahoja ja viikkaamalla seteleitä sormiensa väliin huutaessaan:
--Ja sithen panhan vielhä pari rukhasia pinhoon tuhantheen markhaan!!
 |
| Rukkas-Antti torilla |
 |
| Vaivaisukko |
| Varakkaampi kirkkoherrasväki tarjosi teatraalisen näyttävin elein suntion kolehtihaaviin sileitä kassakaapinkuivia seteleitä.Näin he ostivat osamaksulla taivaspaikkaa parilla vuotuisella kirkossa käynnillään,kun köyhempien piti joka sunnuntai käydä panemassa pikkurahoja taivaspankin tililleen. |
Herrasväen lapset olivat jo kotonaan saaneet vanhemmiltaan kolehtirahat,joidenka tiputtaminen haaviin näytti suntiosta työläältä.Monelta herraslapsen haaviin uponneesta nyrkistä tipahti salavihkaan vain osa kolikoista pohjalle,koska torin rautatiekirjakauppaan oli tullut uusi Pecos Bill- taikka Tex Willer-sarjakuvalehti.
Herrastyttöjen loppurahat menivät kirjakaupan tiskille,josta sai ostaa kauniita kiiltokuvia taikka uuden paperinukkearkin..
 |
| 51 cc Miele |
Sakarstissa Klenberg oli auttanut papeille messukasukat päälle.Hänestä kasukat muistuttivat koreita Vatikaanin piispojen kultalameisia kolttuja,vaikka Martti Luther oli uskonpudistuksessaan yrittänyt karistaa kirkoista ylenpalttisen koreuden,kieltämällä jopa pyhien miesten kuvat kirkkojen kalkituilta seiniltä.
Ehtoollisvirren alettua pauhaamaan papit astelivat kunniallisen verkkaina perätysten alttarille ehtoolliskalkkiprikkoja kannellen kuin kuvaraamatun itämaan pyhät miehet Beetlehemin seimeen tarjoamaan kultaa ja mirhamia juuri syntyneelle Mestarille.
Kappalaisen nahkapohjaiset lakerikengät kylläkin narisivat ilkeästi keskikäytävän punosmatolla,etupenkin pikkupoikien tirskuessa siitä,että papilta oli päässyt oikea kireä ketjupieru....sellainen "fragaljee".
Alttarilla ehtoollisvirren soidessa pappispari selät kirkkoväkeen päin asetteli verkkaasti ehtoollistarpeita kuin linja-autoaseman Sotainvaliidien Veljesliiton omistaman Veljestuvan kahvilan tarjoilijattaret kahvikuppeja tasseille serviisipöydälle.
Pappiskaksikko ristiselkäisissä kasukoissaan alttarilla selät seurakuntaan päin ja sarvihankalaseissaan muistuttivat samoin kirkollisilta veljiltä.
Klenberg sai nyt ehtoollisen aikana istuutua takaisin vahtituolilleen ja oikaista kipeentyneitä jalkojaan,kirkkoväen alkaessa kahdessa jonossa hiljaa lähestymään alttaria.
Klenbergiä raukaisutti,silmäluomiensa auetessa "puolille valoille" kappalaisen laulaessa komealla äänellään ehtoollisliturgian.Klenberg tiesi,että pastori oltiin Klemetin opissa joskus 30-luvulla koulutettu puhumaan ja laulamaan selväkielisesti,sanojen viimeisten vokaalien ja konsonanttien kuuluessa selvinä.
Kappalaisen saarnatkin olivat selvätajuisia sekä seurakunnan hereillä pitäviä hauskoilla savolaisilla letkauksilla,verrattuna kirkkoherran ja teologian tohtorin puuduttaviin ja sivistyssanoilla tiheästi viljeltyihin teeseihin,missä tarvittiin sivistyssanakirjaa virsikirjan sijasta tekstien avaamiseksi kansankielelle.
Sitten suntio kuuli puolikorvallaan vain kirkkoholvin katosta kaikuvia suhauksia kuin lepakkojen siipien kahinoina Turun linnan holveissa Kristuksen verestä ja ruumiista. Liturgian hän osasi sana sanalta ulkoa kuin katekismuksensakin.
Ehtoollispalveluiden päätyttyä ja kirkkokansan vaellettua takaisin penkkeihinsä,papit palasivat takaisin sakarstiin,kappalaisenkin yrittäessä sipsutella kengänkärjillään keskikäytävän punosmatolla nahkapohjien narinan estämiseksi.
Klenberg oli jo tottunut kappalaisen kengänkärjille nousemiseen saarnojen,kasteiden,häiden ja ruuminsiunausten aikana,ikään kuin tämä lyhyenä miehenä yritti saada pontta sanaansa.kappalainen oli hänelle kertonutkin kerran eräillä kinkereillä,että nämä lakerikengät olivat palvelleet tätä jo vuodesta 1933 Iisalmen yhteiskoulun lakkiaisista saakka.
Kirkonmenojen päätyttyä Klenberg seisoi kirkon eteisessä kappalaisen rinnalla hyvästelemässä kirkkoväkeä.Kirkkoherra oli jo poistunut sakarstin ulko-ovesta odottavaan mustaan pirssiautoon,joka veisi tämän Lionsien vuosijuhliin hotelliravintolaan.Klenberg kyllä tiesi seurakunnan mustaa kirjaa lukematta,että kirkkoherra tapaili salaa yhtä Pettilän kartanon leskirouvaa.
Eteisholvissa Klenbergin vieressä seisoi myös pyhäkolttuinen Herättäjäyhdistyksen edustaja Siiri Luikko,joka oli keräämässä pahviseen lieriöpönttöön lahjoituksia Uralin kyljessä asuvien suomalaisheimolaisten marien kirkon jälleenrakentamiseen,niiammalla hövelisti jokaisen kolikon pudottajalle kuin koulutyttö kevättodistuksen jaossa.
Rahan vastineeksi kukin kirkossa kävijä sai käteensä lehtisen Herättäjäyhdistyksen toiminnasta marien hyväksi. Lehtisen kannessa komeili kuva nykyisestä pyhäköstä ,jota kylän paikallinen kolhooshi piti navettana.
Kappalainen Suntiola seisoi jo rupattelemassa kirkon portaiden juuressa kirkkoon saapuvan mustiin pukeutuneen suruväen kanssa.
Klenberg näki kunnantalon kulmalta kirkonmäkeen ajavan hautausurakoitsijan mustan Volvo-hauturin,jota kirkosta poistuvat miesseurakuntalaiset tervehtivät päät paljastettuina.
Kappalainen oli pitänyt ruumiinsiunauksen kirkossa,vainajan arkun siirtyessä balluunikumisella arkkukärryllä hautakaivannolle,kärryn kumien jopa pitäessä ilmaa sisällään suntion pumpattua ne täyteen kevätilmaa ruumishuoneen kulmalla.Hautausmaan rinne oli ollut liukas ja saattueen nuoremmat miehet olivat joutuneet jarruttelemaan kärryn vauhtia sannoitetussa alamäessä. Hautaus oli sujunut silti hyvin,vaikka eräs vanhempi vainajan sukulaisnainen oli saanut hysteerisen kohtauksen kaivannon äärellä ja melkein pyörtyä kupsahtanut hautaan arkun mukana.Onneksi hänet saatiin kuiville miesvoimin kainalosta nostamalla. Klenberg oli usean kerran tavannut samanlaisia hysteerikkoja haudoilla.
Teatraalinen pyörtyilijä monessa tapauksessa saattoi olla vainajan sisko ,joka vuosikymmeniin välien rikosta ei ollut puhunut poismenneelle.
Kappalainen oli kiinnittämässä sakarstin portaiden juuressa laihaa mustaa salkkuansa ja pientä mustaa kuutiomaista ehtoollislaukkua mopedin takaterakalle hämähäkkikoukuilla suntion jo istuessa haara-asennossa Soliferin satulassa vääntämässä kaasukahvaa. Kappalainen oli menossa kirkonmenojen jälkeen sairaskäynnille Karjaskylään.
Kappalaisen Miele-mopedi oli 51 kuutioinen isoilla mustilla rekisterilapuilla varustettu kevytmoottoripyörä ja suntion mopon takalokasuojassa kiilteli pieni keltainen mopedin vakuutuslapuke.Kummassakin ajolaitteen moottorissa oli vain muutaman kuution ero,mutta suntio oli kylläkin viilannut mopona männän hattua tehon lisäämiseksi.
Suntiola viekkaana huusi mopojen kaasutuksen ja sinisen savun keskeltä:
--Katotaanhan Klenberg kumpi meistä ehtii sinne Pernijön mäkkeen ensimmäesenä!
--Minnäen uskon,että jiät tuon Lusifeeris kanssa kuin pulunjätös kirkonmäjelle lähössä!
Kilpailijat asettuivat kirkon pääoven eteen rinnatusten starttiviivalle,jonka pastori oli sontikan kärjellä piirtänyt käytäväsantaan.
Klenbergin Solifer etupyörä ilmassa sinkaisi alas mäkeen,pastorin Mielen sammuttua mäen päälle liian äkäisestä kytkimen irroittamisesta.
Klenberg taaksensa vilkaistuaan alamäessä näki pastorin kiivaasti polkevan konetta käyntiin.
Lippalakkiansa syvemmälle tupeeotsaansa vetäessään tokaisi:
--No täll kertta Lusifeeri tais voittaa henkenmiähen Miälen jo lähtöviival!
 |
| Solifer Export |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti