Baguiolaisista igoroteista kolmeen vanhaan noitaan.Filippiiniläismatkakirjeet 3.

Igorot tribesman
Juhart 2005

1954 Jussin tuleva vaimo Geraldine dela Cruz Baguiossa keskellä alakoulun I luokalla

Igorotit ja ibaloit
----------------------
Baguion Session Roadin hotellin pääoven vierustalla Jussi havaitsi kirkkaanvärisiin ponchoihin ja leveälierisiin huopahattuihin pukeutuneen ryhmän,joka soitti kitarilla ja okarinohuiluilla Simon & Garfunkelin El Condor pasaa.Jussi luuli kokoonpanon olleen Etelä-Amerikan Andeilta Baguioon vierailulle tulleeksi "indio-artistiryhmäksi". Hänen Gerry-rouvansa kyllä vakuutti ryhmän olleen aivan ehta-aidon paikallisen igorotryhmän.Yleensä paikalliset Cordillera-vuoriston igorotit olivat pukeutuneet kirkkaanvärisiin lannevaatteisiin sekä kolttuihin.Perulaisiksi soittajiksi pukeutuneina ne päivisin tulivat ansaitsemaan lisätienestiä katuartisteina.
Espanjalaiset konkistadorit jo maustereiteiltään saarille erehdyttyään alkoivat kutsua filippiinoalkuasukkaita indioiksi. Cordillera-vuoriston igorotit ja ibaloit ihonväriltään punakoina ja kasvonpiirteiltäänkin perulaisia vuoristolaisia muistuttavina poikkesivat Luzonin saaren muista heimoista.Osaksi vaalean ja punaposkisen ihonvärin syynä oli heimojen naisten avioituminen japanilaismiesten kanssa.
Cordillera-nimen vuoristolle olivat espanjalaiset antaneet siitä,että se muistutti solmuista manilaköyttä (cordillera---engl. knotted rope).
Benguet-provinssin,mihin Baguio myöskin kuuluu alueen pääkaupunkina,heimot ovat sekä igoroteja että ibaloita,jotka erimurteisina tulkataan vuoristoihmisiksi (Mountain People).

Igorot Scooterista
Juhart 2012

Igoroteja ollaan viety Benguetistä aivan Amerikkaan saakka,osa Havaijille,osa Kaliforniaan jo 1900-luvun taitteessa halvaksi ananas- ja appelsiiniviljelmien työvoimaksi amerikkalaishallinnon aikana..V.1904 yksi igorotryhmä pääsi esiintymään tanssiperformanssissa St.Louisin (Missouri) maailmannnäyttelyssä Filippiinien osastolle,mihin oltiin jopa pystytetty oikea igorot-kyläkin..Amerikkalainen kirjailija T. Eliot oli saanut igorotvierailusta aiheen kirjoittaa teoksen nimeltään "The man ,who was a King".

Nykyinen Havaijilla asuva filippiinoyhdyskunta pohjautuu paljolti muistakin Filippiinien pohjois-Luzonin ilokanoista,joihin igorot-heimokin lasketaan.Jussi käydessään v.1981 Honolulussa ja Pearl Harborissa maailmanympärimatkallan havaitsi useiden ravintoloiden tarjoilijoiden enimmäkseen olevan ilokanoja.Hänen Gerry-rouvansa suvun moni jäsen oli perheineen muuttanut Havaijille jo 1930-luvulla. Presidentti Marcos sai samoin Havaijilta viimeisen residenssinsä maanpaossa v.1986.
Presidentti Marcoshan oli maan kuuluisin ilokano.

1900-luvun alun Igorot-kantajat

Igorot Ibaloi-heimoa

Jussin Gerry-rouva kertoi,että 1950-luvulla heidän Carino Streetin talon eteen saapui vuorilta viikottain paljasjalkainen igorotnainen myymään polttopuita.Tämä kantoi päänsä päällä Saling-polttopuusäkkiä ja selässään huivin kannattama pikkulasta. Igoroteja kutsuttiin paikallismuurteella Gayem-nimellä eli ystävinä.
Japanilaisvalloituksen aikana igorotit jalkaisin "salakuljettivat" lääkkeitä ja muita tarvikkeita kaupunkiin salaisia vuoristopolkuja pitkin.
Kuten aiemmin olin maininnut,Baguiossa oli asunut japanilaisia perheitä jo 1900-luvun taitteesta. Osa japanilaisista oli mennyt naimisiin paikallisten igorotnaisten kanssa.
Igorotit kaupustelivat yleensä de la Cruzien uuden vuokratalon nurkilla Pacdal Streetillä lähellä Mines View Parkia.Talon omisti Gerryn ja hänen vanhimman siskonsa ystävätär Heidi Pimetelin isä "Papo" Pimentel ,joka työskenteli Baguio City Hallin virastotalossa valtionvirkamiehenä. De la Cruzin perhe oli muuttanut Carino Streetin talosta Pimentelien taloon vuokralaisiksi,kun Papa Anteron apteekkibisnes alkoi tuottamaan tappiota 60-luvun lopulla.

John Hayn kadetit Baguiossa
Juhart 2004

Pienenä sivukaneettina mainitakseni Heidi Pimentel ja vaimoni isosisko Fhely de la Cruz lauantai-iltaisin odottelivat juhlamekkoihin pyntättyinä ja meikattuina Pacdal Streetillä BMI:n (Baguio Military Institute) bussia,joka vei tyttöporukan kadettien tansseihin.BMI PMA:n (Philippine Military Academy) ohella koulutti kaupungin rikkaiden villeistä nuorukaisista upseereja.Toisin kuin PMA:stä,jonka kadeteista tehtiin vänrikkejä ja ammattiupseereita,BMI:stä valmistuneet vänrikit yleensä päätyivät poliitikoiksi taikka korkeiksi valtion virkamiehiksi.

Igorot-poliisi juhla-
univormussa.
Juhart 2012

Blind Baguio beggar

Baguion korimarkkinakoju

Japanilais-igorotit ja muutama jenkkikin
----------------------------------------------------------
Eräs Hamadan japanilais-igorotperhe tuli kuuluisaksi igorotkäsityötuotteiden valmistajana sekä myyjänä.
Aivan Baguion japanilaismiehtiyksen alussa joulukuun 8.päivä 1941 kaupungin asujamistossa tapahtui yllättäviäkin "takinkäännöksiä",miten kaupunkilaisille tutut japanilaiskauppiaatkin muuttivat japanilaisvalloittajien puolelle.

Maryknoll 1990-luvulla

Maryknollin nunnakonventinkin japanilaiset sotilaat miehittivät,tuhoamalla sen sisustuksen suuressa vihanpurkauksessaan.
Nunnat  ja konventin muut työntekijät oltiin ajettu konventin pihalle pelättyyn viimeiseen nimenhuutoon,jota piti japanilaiseksi luutnantiksi itseään kutsuva Akihito Kyoshi.Luutnantin aikeena oli marssittaa koko luostarin väen Camp John Hayn vankileirille. Japanilaiset olivat piesseet luostarin belgialaisen padrenkin henkihieveriin.
Luostarin vanha igorotheimolainen puutarhuri ja remonttimies Manuel Quititin oli astunut rivistä puhumaan kaikkien puolesta ja pyytämään tältä armoa.Hän yllätyksekseen tunnisti luutnantin baguiolaiseksi torimyyjäksi ja kalakauppiaaksi Kiko Torresiksi. Torresin isä oli alkujaan japanilainen liikemies,joka oli kuollut Manilassa 1900-luvun alussa,jäätyään Meralcon Tranvia-raitiovaunun alle. Torresin perhe oli sen jälkeen muuttanut Baguioon.
Sodan päätyttyä Maryknollin konventti päätyi rappiolle ja se kunnostettiin..ei luostariksi..vaan Magnolia-meijerituotekonsernin jäätelötehtaaksi.Sitten sen tiloihin muutti Maryknollin tyttökoulu,jonne kaupungin rikkaiden villit tytöt pantiin opiskelemaan kurissa ja nuhteessa.1970-80-luvuilla Maryknoll päätyi kokonaan rappiolle ja luonnon villitsemäksi.jolloin sinne perustettiin ekologinen suojelupuisto.
Tänä päivänä Maryknoll tunnetaan myös modernina ostoskeskuksena (Maryknoll Mall).

1942 japanilaissotilaat ja
 Maryknollin nunnat

Hotelliin perheensä buukattuaan Jussia ei innostanut hotellihuoneen kuluneen ja harmaan näköinen sisusta.
Ainoina taide-esineinä hotellihuonetta koristivat igorotkaivertajien tummapetsatut, narrapuiset sivupöytälampun jalustat ja narrapuisilla pikkupöydille asetetut carabao-vesipuhvelia muistuttavat tuhkakupit.
Niitä koristekapineita löytyi jopa manilalaisilta rihkamamarkkinoilta tuhansittain.Hotellin reseptionin lahja- ja suvereenikaupasta niitä sai ostaa paljon kalliimpaan hintaan,kuten peltisiä ja kirkkaanvärisiä Filipino Jeepneyden pienoismalleja kuin Manilasta.
Baguiolainen käsipuhdetyö sekä vähittäiskauppa oli jo melkein sata vuotta ollut japanilaissukuisten baguiolaisten käsissä.Heistä myös tuli vihannesviljelijöitä sen jälkeen kun Benguet-vuoristotie eli Kennon Road valmistui 1905. Japanilaisia ammmattimiehiä tuli silloin Baguioon muutaman sadan ryhmänä vuosina 1903-04.Moni oli tullut jäädäkseen ja lisää oli vielä tulossa.
V.1900 Dean Worcesterin löydettyä Baguion pikkukylän,alueella asui yksi valkoinen mies,30 igorotia ja 20 ilokanoa.Nyt Baguio Cityyn ahdettuna asuu yli 250.000 asukasta.
Amerikkalainen liikemies James Halseman tulin maininneeni edellisessä kirjoituksessa amerikkalaisten internoitua parisataa baguiolaista japanilaissiviiliä kahteen Camp John Hayn sotilasparakkiin ennen japanilaisen keisarillisen armeijan saapumista kaupunkiin.Hasema auttoi japanilaissiviilejä ruoassa ja muissa välttämättömissä tarpeissa. Hän oli v.1940 käynyt JACS:n (Japan-American College Students) ryhmän kanssa vieraillut Tokiossa ja Kiotossa tapaamassa japanilaisia opiskelijoita ystävyyden ja tutustumisen puitteissa.

1950-luku.Halsema Highway
Baguiossa

James Halsema (11.1.1919.Warren.Ohio):
Hänen isänsä liittyi Filippiinien saarten Julkisten töiden virastoon (Philippine Islands Bureau of Public Works) Yhdysvaltojen armeijan pioneerien insinöörinä v.1908.
6 kuukauden vanhana James äitinsä ja siskonsa kanssa oli matkannut Mindanaon saaren Zamboangaan isänsä E.J. Halseman luokse ja missä isä Halsema oli aloittanut uransa Julkisten töiden virastossa.
Isä Halsema kuitenkin oli saanut Malagaon kivihiilikaivoksesta  malariatartunnan,joka oli tappanut 600 cebuanotyöntekijää.Hänet lähetettiin Baguioon toipumaan yhteen parantolaan,jolloin hänen vierailunsa vuoristokaupungissa venähti 17 vuodeksi kaupungin pormestarina sekä Benguetin alueinsinöörinä.
James-poika aloitti koulunkäyntinsä arvostetussa Brentin koulussa,mistä hän sai päästötodistuksen v.1936.Sieltä hän jatkoi opiskelujaan Ouken yliopistossa Ohiossa,valmistumalla kunniamaininnoin historian kandidaatiksi.

Japanilaisten antautuminen
amerikkalaisille Camp
John Hayssä 1944

Amerikasta hän palasi JACS:in Japanin matkan perästä v.1940 Filippiineille,tullakseen internoiduksi japanilaiselle keisarilliselle armeijalle Camp John Hay:n ahtaaseen parakkiin,missä hän oli aiemmin avustanut ja ruokkinut Baguion japanilaissiviilejä.
V.1940 väestörekisterin mukaan Baguiossa oli 1064 japanilaista ja 635 amerikkalaista.
Kaupungissa oli myös japanilaisia kouluja ja japanilaisia radioasemia,kuten JOAK,joidenka signaalivahvuus vahvistui etenkin iltaisin kuunneltuna.Formosakin sijaitsi pari sataa kilometriä pohjoisessa,minne japanilainen keisarillinen armeija oli jo muuttanut asemiin.
James muistaa,miten koulupoikana hän kävi Session Roadin japanilaisessa parturissa leikkauttamassa tukkansa naispartureiden saksilla.Tukanleikkuun aikana hän sai lukea paksuja ja värillisiä japanilaisia lehtiä,joidenka komeat ja kiiiltävät samuraimiekat ihastuttivat amerikkalaista pikkupoikaa.Kirjoituskoukeroista hän kyllä ei ymmärtänyt mitään.
Näiden samuraimiekkojen tupet tulisivat kolkuttelemaan uhkaavina baguiolaisten kotien puuovia lähtulevaisuudessa.

Kolme noitaa..Cecile,Gene ja Leonar

Cecile Afable nuorempana

Kolme vanhaa noitaa
-----------------------------
Vaimoni isä Papa Antero kutsui sydämellisesti Catalina-rouvaansa nimellä Baket (vanha igorotien naispyhimys).Catalina taasen puhutteli Anteroa nimellä Lakai (vanha pappa),
Baguiolaisena vanhana Baket-henkilönä tunnettiin v.2012 96-vuotiaana kuollut Cecile Carino (lausutaan Carinyo) Afable eli kansan suussa Baket Afable.
Cecile Afable oli baguiolainen veteraani ibaloijournalisti ja Baguion noita.Ibaloit taasen olivat toinen Benguetin vuoristoheimo,jota myöskin joissain kirjoituksissa kutsuttiin ibuloiksi.
Aivan vielä kuolemaansa saakka Cecile 70-lukuiseen minimekkoon,punaiseen peruukkiin ja valkoisiin lakerisaappaisiin puettuna osoitti mieltään baguion kaupungin päättäjille synnyinkaupunkinsa ylikehittämisestä,jonka kyläyhteisömäinen ja idyllinen keskus oli muuttunut amerikkalaiseksi MacDonaldsien,KFC:iden ja Starbucksien urbaanialueeksi,jonka ylle pyrittiin rakentamaan jopa korkea Interstatemainen maantiesilta aivan ydinkeskustaan.Cecile kutsuikin Baguiotaan tyhjeentyneeksi autonkumiksi sekä hökkelikyläksi.

Baguio 1965

Baguio 1995

Baket Cecile oli ehkä vanhin paikallissanomalehden toimittaja Baguiossa ja koko maassa,joka yhdessä entisen pormestari Virginia de Guian ja maan vanhimman sekä edesmenneen kemian insinöörin Leonora Paraan San Agustinin kanssa taistelivat kaupungin herroja vastaan Baguion ylikehittämisestä.
Heidät tunnettiin lempinimellä "Baguion kolme noitaa".Leonoran veli Tabora Fransisco Paraan tunnettiin Baguion poliisimestarina 1954-59 pormestari Alfonso Tabora Tuasonin virkakaudella. Hänen poikansa Renato oli samanikäinen kuin Jussin Gerry-rouvan 4 vuotta vanhempi Cynthia sisko (s.1943) käymällä samaa koulua.
Iskulausetauluin ja kävelykepein noitasiskokset pitivät kolmen hengen mielenosoituksia mielestään oikean ja todellisen Baguion säilyttämiseksi.
Kolmesta noitasiskosta Baket Cecile oli äänekkäin!
Hän nopeasti pani mielestään väärin käyttäytyneet Baguion poliitikotkin ojennukseen viskijäägrogilasi kädessään.
Cecile kuului baguiolaiseen Carino-klaaniin.

                                           Carinojen talo vanhassa Kisadissa

Antero de la Cruzin perhe (Jussin Geraldine-vaimon perhe) asuivat Carino Streetillä Palma Streetin kulmassa.Cecile Carino-klaanin talo sijaitsi pari taloa poispäin .Samalta kadulta oli lähtenyt muitakin filippiiniläisiä kuuluisuuksia,kuten Belmonten punatukkainen (englanniksi Ginger Hair) poika,josta tuli Quezon Cityn pormestari.Toinen kuuluisa ja Amerikkaankin muuttanut Niveran perhe oli lähtöisin Carino Streetiltä,missä seisoi Lola (isoäiti) Niveran residenssi.Martin Niverahan tunnetaan Filippiinien lavakuninkaana ja kultakurkkuna. Samoin samalla kadulla oli Villalonesin kuuluisan suvun residenssi.

Cecile Afable oli syntynyt 11.1.1916 Josefina Carinon ja japanilaisen Taroji Okubon perheeseen.
Okubo oli japanilainen puuseppä,joka oli muuttanut Baguioon Kennon Roadin rakennustyömaalle 1903.
Josefina oli ibaloi-paimenen Mateo Carinon tytär.Cecile taasen oli Josefinan viidestä lapsesta ainoa tytär.
Mateo Carino tunnettiin siitä,että hän haastoi Yhdysvaltojen hallituksen Korkeimpaan oikeuteen laidunmaansa pakkolunastuksesta v.1909.Alue tunnetaan nykyään Camp John Haynä.
Cecilen jo kuolleet veljet olivat nimeltään Policarpio ja Bernardo sekä velipuolet Oseo että Sinai Hamada Josefinan aiemmasta avioliitosta edesmenneen Reukitse Hamadan kanssa.
Sinaista tuli menestyksekäs englanninkielisten novellien kirjoittaja.Hänen tunnetuin teoksensa oli "Tanataban vaimo"-novelli.
Sinai yhdessä Oseo-veljensä kanssa perustivat Baguio Midland Courier-sanomalehden v.1947,Cecile Afablen avustaessa kirjoittajana.Cecile Afable jatkoi lehden päätoimittajana vielä 1990-luvulle asti kiusaamalla poliitikkoja osana "Noitien Voitonmarssia".

                               Amerikkalainen perhe Clarkin lentotukikohdasta vierailulla

                               Cadillacilla Baguion Twin Peaksissä

Baguio oli oikeastaan Filippiinien amerikkalaisin kaupunki,jonka amerikkalaiset olivat rakentaneet amerikkalaisella ajan arkkitehtuurilla itselleen ja muille amerikkalaisille lomakaupungiksi.Amerikkalaiset sotilaat Subicin laivastoasemalta ja Angeles Cityn Clarkin lentotukikohdasta enimmäkseen kävivät lomillaan Baguiossa.
Baguio oli myöskin aidoille baguiolaisille oikea unelmakaupunki,jota koskaan ei oltu rakastettu kaupungin johtoportaassa ja joka oli muuttunut muiden urbanisoitujen filippiiniläisten kaupunkien saastuneeksi hökkelikyläksi.
Kuten edesmennyt noitanainen ja maan vanhin naispuolinen kemian insinööri Leonora Paraan oli lausunut:
--Olen syntynyt Baguiossa..ja olisin jo kauan sitten muuttanut sieltä pois,jos se ei olisi ollut Baguio.
Silti Baguion keskustassa joka joulu Session Roadin alapäässä koristellaan vanha Norfolkin mänty muistoksi Baguion loistoajoista,jolloin mäntymetsiäkin kunnioitettiin osana kaupungin imagoa.
"Baguio..City of Pines"!?

1950-luvun vanhaa Camp Joh Haytä mäntyineen

Mountain Summer Capital.Filippiiniläismatkakirjeet.2.

1910-luku DeDionit Kennon Roadilla

Session Roadin muistelmat
--------------------------------------
Kennon Roadin vuoristotiellä bussi vältti useita uhkarohkeita ohituksia ja väärältä puolelta kaarteissa alasajavia ajoneuvoja. Filippiinojen ajotyyli ei näyttänyt poikkeavan paljoakaan manilalaisten hurjastelusta metropoliksessa. Vuoristoprovinssilaiset autoilijat ovat kertoneet,että juuri manilalaiset kesälomaturistit ajotyylillään ovat syypäitä kaikkiin paikallisiin onnettomuuksiin.
Gerry-rouva oli maininnut Jussille,että hänen Martin-setänsä,Papa Anteron nuorempi veli oli japanilaismiehityksen aikana ja sodan jälkeenkin 50-luvulla palvellut Benguet Auto Linen bussikonduktöörinä ja selvinnyt hengissä Kennon Roadin kuolemankurveista.

Uncle Martin igorot-
asussa
Juhart 2004

Uncle Martin eli Martin Ventora oli kasvanut kotona,toisin kuin veljensä Antero dela Cruz 20-30-luvulla ilokaanolaisen ja Batacissa asuneen Ventora-perheen jouduttua köyhyydestä antamaan pojan sukulaisten kasvatettavaksi ja koulutettavaksi..Vanhempi Antero dela Cruz-veli piti kasvatusperheensä sukunimen loppuikänsä. Kummatkin veljekset olivat saaneet high school-koulutuksen,mutta köyhyyden pakottamana Martin päätyi Benguet Auto Linesin bussikonduktööriksi ja Antero tohtori Gabreran Session Roadin rohdoskaupan apulaiseksi,jossa tohtori koulutti hänet farmakologiksi..
Uncle Martin puhui samoin kuin Papa Antero hyvää englantia ja hänen yleisin lausahduksensa elämää kovia kokeneena oli:
--That's the way it is!!

Baguiolainen shantytown vuoren rinteessä

Igorot sigarillo lady
Juhart 2004

Martin asui igorotvaimonsa ja viiden lapsensa kanssa Baguion yhden vuorenrinteen shantytownin vaatimattomassa nipamökissä,Anteron  onnistuttua vuokraamaan perheelleen asunnon Baguion keskustassa Session Roadin lähistöllä vanhasta Carino Streetin kaksikerroksisesta puutalosta. Martinin igorotvaimo kuten Papa Anteron Catalina-rouva polttivat paikallisen tavan mukaan Champion-savukkeita kekälepuoli suussa,koskaan kieltään polttamatta.
Uncle Martin useasti ilmestyi kahden vanhimman poikansa ja igorotvaimonsa kanssa Manilaan Jussin ja Geraldinen Molaven taloon,viidakkorumpujen kerrottua Saudissa työskentelevän ja petrodollareja ansaitsevan pariskunnan saapumisesta Riyadhista.
Viestin lähettäjänä yleensä oli Papa Antero,joka asui eläköityneenä apteekkarina Jussin ja Gerryn talossa.Mama Catalina nukkui pois Molaven talossa keltaiseen presidentti Cory Aquinon Laban-puolueen tunnusmekkoon puettuna.Funerarion eli hautaustoimiston make-up-taiteilija lisäksi oli maalannut Catalinan huulet oranssisiksi. Kukaan kotona ei tunnustanut oliko Catalinan keltainen asu jonkinlainen post humous-protesti taikka tahallinen teko Marcoseja vastaan.Antero ja Catalina olivat vakaita kotiprovinssinsa Ilocos Norten kuuluisuuden,presidentti Marcosin,Aquinoiden poliittisen vihamiehen kannattajia.
Gerry-rouva oli kertonut Jussille Catalinan viimeisten sanojen olleen ennen kuolemaansa oikean käden sormet V-merkkiä (Victory) näyttäen:
--Marcos pa rin! (Marcosin puolesta!)

Aparador-kaappi

Antero oli Catalina-vaimonsa kanssa muuttanut pahvilaatikoin ja narrapuisin aparadorein (lasikaappi) ilmoittamatta Manilaan vanhimman Lita-tyttären Paco-kaupunginosan Penafrancia-kadun pieneen asuntoon v.1971. Jussin ja Gerryn rakennettua talon v. 1985 Paranaquen Molave-asuinalueelle Antero ja Catalina muuttivat Pacosta heille. Anteron tohtori Gabreralta ostama Session Roadin rohdoskauppa oli mennyt konkurssiin,Anteron tietämättä ostettua yrityksen velkoineen.Suuri Mercury Drug-rohdoskauppaketju oli pakoittanut hänet myymään apteekkiliikkeensä sille,joka uhkaili muuten kilpailulla tappaa pienen ja varallisesti heikon yrityksen.Paikallisen tavan mukaan lapsilla oli vastuu vanhempiensa elättämisestä.
Anterosta ja Catalinasta olen kirjoittanut enemmän mm. blogissani "Gabreran rohdoskauppa".

Baguio Lower Session Road and
Mercury Drug,
Papa Anteron entinen Cabrera Drugstore

Tarlacin Philippine Rabbitin terminaali

Hino-bussi kaikista vaarallisista  kylkiä hipovista ohituksista huolimatta pääsi ehjänä Baguio Cityn Governor Black Roadin terminaaliin,missä seisoskeli kourallinen muita Philippine Rabbitin punaisia Hino- ja Mitsubishi Fuso-maaseutubusseja. Baguioon oli iskenyt toinen japanilaismaihinnousu 60-luvulla,jolloin kaupungin autokalustoon amerikkalaisten ja eurooppalaisten merkkien sekaan alkoi ilmestyä Toyotaa (Toyopet),Datsunia,Mitsubishiä .Isuzua ja Mazdaa.Jeepneyt savuttivat Isuzu-dieseleillä ja kuorma-auto- sekä bussikalusto Hinoilla sekä Fusoilla.

1965 IH Loadstar-bussi

1950-luvulla ja 1960-luvun alussa monet pienet bussifirmat käyttivät vielä International Harvester Loadstar-alustalle rakennettuja linjureita.
Baguion ilma ei enää tuntunut Manilan saastetta pakoon lähteneelle turistille keuhkoihin vedettynä puhtaalta vuoristoilmalta,siniharmaan dieselpilviharson leijuessa kaupungin yllä.
Jussi perheineen,käsipakaasineen ja Manilan Cash & Carrystä ostamin "umbrella baby strollerein" (taitettavat sontikankahvaiset lastenkärryt) suoriutuivat lyhyelle kävelymatkalle läheiselle Session Roadille,missä sijaitsi se Gerry-vaimon suosittelema hotelli.
Jussin v.1981 vierailema Pines View-hotelli oli kaukana Kennon Roadin kyljessä,aivan kaupungin rajalla. Siitä kelohonkaisesta hotellista Gerry ei halunnut mainittavan enempää..

1958 Session Roadin alku melkein
Gabrera Drugstoren edestä

1965 Session Roadin alku samasta
kohtaa.

Patikkamatkalla he ohittivat aivan Session Roadin alussa.Mercury Drugin rohdoskaupan,joka vielä 60-luvulla komeili Gabrera Drugsin kylttillä,Papa Anteron omana kauppana.
Gerry kertoi sairaanhoito-oppilaana 60-luvun lopulla istuskelleensa luentojen päätyttyä "Apotekan" kassaneitinä antiikkisen NCR-kassakoneen takana. Joskus Papan silmien vältyttyä tai hänen poistuttua takahuoneeseen sekoittamaan asiakkaiden lääkepulvereita morttelissa, Gerry oli pihistänyt kassasta taskurahaa,kuten hänen isosiskonsa Fhely,joka päivisin oli kaupassa myyjänä.Niihin aikoihin harva koululainen tai opiskelija sai taskurahaa kotoaan.Uncle Martin joskus bussirahastajahommista vapaalla kävi juoksupoikana hakemassa Session Roadin toisesta rohdoskaupasta lääkkeitä,joita Papa Anterolla ei ollut sattumoisin varastossa.Papa halusi näin pitää asiakaskuntansa.
Gerryn ollessa tuuraamaassa kassassa Fhely seisoi Session Roadin katukäytävällä tyttöbarkadansa kanssa polttamassa Champion-savukkeita ja keskustelemassa edellisen tai tulevan viikonlopun tansseista PMA:n (Philippine Military Academy) kadettien Ballroom Dance Hallissa..

Camp John Hayn kadetteja
Juhart

1965 Session Road vastapuolelta
ja Lanin VW Beetle

Fhely oli keskeyttänyt sosiaalialan opiskelunsa pelkästään paneutumalla täysiaikaisesti sosiaaliseen huvitteluun.
Ei ollut mikään ihme,että iltaisin Papa Anteron Catalina-rouvalle kotiin tuoma ruokaraha oli vaatimaton stipendi rohdoskaupan päivätuotosta. Papa myös keikaroi viimeisissä räätälin tekemissä puvuissa,istumalla keskipäivän ruokapausseilla Session Roadin pienessä kahvilassa omassa vakiopöydässään nauttimassa kupillisen Nescafea pandesalsardiinileivän kera. Pöytään joskus tuli käväisemään Baguion pormestari Norberto de Guzman (1964-1967),jonka Lani-tytär oli Gerryn tyttökaverina Baguio Central High:ssa.Papa Anteron toisesta kasvatti-isästä Ernesto H. Buenosta tuli myös kaupungin pormestari vuosiksi.1979-86. Bueno rahoitti ja koulutti Papa Anteron jo 30-luvun lopulla ennen japanilaisvaltausta apteekkialalle.

1956 Little Quiapo
Soda Fountain-baari

Lanilla oli myös oma Volkswagen Beetlensä,jolla tyttöporukka kävi paikallisissa milkshake- ja soda fountainbaareissa tai ajelemassa muuten kaupungilla. Gerryllä oli ollut myös monta poikakaverikandidaattia ja tansseihin hakijaa,oltuaan sievin ja nätein porukasta,Nidan ja Lanin,parhaimpien kavereidensa ollessa Tomboy-tyttöjä eli kiinnostuneina enemmän muihin tyttöihin.
Nida Cristobalin isä palveli kaupungintalolla Municipion lakimiehenä.
Baguio oli kuuluisa amerikkalaistyylisestä miljööstään,paikan nimistään ja kaduistaan.
Kaupunkia johtivat v.1910-1939 amerikkalaiset pormestarit.
Camp John Hayn amerikkalaisessa sotilastukikohdassa

Papa Anteron Catalina-rouvan (Fransisco-suku) siskon Auntie Victorian mies Conrad Chrisoloco palvelivat siellä  kahden poikansa kanssa U.S Navyn aliupseereina.Conrad myöhemmin sai siirron U.S.Navyn Okinawan laivastotukikohtaan.

Camp John Hay 50-luvulla

1966 Kartimar Pasay Cityssä

Conrad perheineen ja Amerikan tuliaisautoineen muutti Okinawan komennuksen päätyttyä Manilaan lähelle Pasayn Kartimar-ostoskeskusta,jonne muutkin Fransisco-ydinperheen sukulaiset ,Biazonit ja Gasparit mukaanluettuna muuttivat tiiviiksi perhecompoundiksi.
1960-luvulla Kartimarin alue oli harvaan rakennettua asuinaluetta,missä lehmätkin vielä märeksivät ruohoa läheisillä niityillä.

Myöhemmin Conrad perheineen muutti Yhdysvaltoihin.

2009.Senaattori Rodolfo
(Rudy) Biazon

Camp John Hayn portti

PMA eli Philippine Military Academy taas sijaitsi Camp John Hayn takana Loakanissa,minne Gerryn Fhely-sisko tyttöbarkadoineen meni viikonloppuisin kadettitanseihin.Gerryn äidin Catalinan toisen Juliana-siskon poika Rudy (Rodokfo) oli PMA:n kadettina 50-luvun alkupuolella.

Uncle Rudy kävi viikolla syömässä Papa Anteron luona Carino Streetillä militäärisin ja melkein robottimaisin pöytätavoin.Rudy oli filippiiniläisittäin poikkeavasti erittäin pitkä lähes 185cm pitkä kadetti,joka vielä neljän tähden kenraalina ja senaattorina leikkautti tukkansa amerikkalaisen mariinin singleerattuun crew cutiin.
Papa Antero antoi yleensä kadetti Rudy Biazonille tupakkaa ja taskurahaa,koskei Auntie Julianan lavanderan (pyykkäri) palkka riittänyt moisiin luksuksiin.Uncle Rudy Biazonista tuli myöhemmin pyykkärinpojasta Filippiinien merijalkaväen komentaja,armeijan komentaja sekä senaattori.
Mama Catalina ja hänen siskonsa  Auntie Juliana,Victoria,Sining ja Sisang olivat ammatiltaan pyykkäreitä.Auntie Sining tuli viikottain Pasay Citystä Jussin ja Gerryn Paranaquen Molaven taloon pesemään pyykkiä aina 2000-luvulle saakka yli 80-vuotiaana.

Pier Lavandera (laituripyykkäri)
Juhart 2005

Tuntematon filipina 1962 Ford
Galaxien konepeitolla

Yhdellä Gerryn poikakaverikandilla oli komea 1957-mallinen Ford Fairlane neliovinen Hardtop,jonka etupenkillä Gerry pääsi liukumaan kaupungilla.Molaven perhealbumista Jussi oli löytänyt todisteen parista haalistuneesta mustavalkokuvasta,missä Gerry istui hyvin hilpeänä Fordin etuistuimella. Yhdellä hänen tyttökaverin isällä signor Balanguella,joka työskenteli kuoronjohtajana Baguio General Highssa,oli kotitallissaan 1951-mallinen Cadillac Series 61-limusiini. Gerry kyllä kertoi,etteivät nämä olleet Baguion sosieettiluettelossa mitään rikkaita..

--Vanhalla Cadillacilla sen pappa ajoi!
V.1969-70 Gerryn ensimmäisellä poikaystävällä Daniel Balais Jr: I:llä oli Baguiossa oma uudehko Opel Kadett allaan,ja minkä takapenkillä ilmeisesti Daniel Jr. II sai alkunsa.
Daniel Balais Jr I:sen isä oli varakas baguiolainen puoliksi kiinalainen liikemies.Manilalaisella GM:n edustajalla Yutivo Co:lla oli ilmeisesti edustus Baguiossa.

1967 Yutivo GM-edustuksen
Opel Kadett

Kuten otsikossa mainitsin Baguio City on Filippiinien kesäpääkaupunki,minne manilalaiset sankoin joukoin pakenevat kesälomillaan nihkeän 37 asteen kuumasta metropoliksesta keskilämpötilaltaan n.22-asteiseen viileähköön vuoristoilmanalaan.Manilalaisille 22 astetta keskellä kesää vastaa Siperian talvea. Baguio mäntymetsineen muistuttaa Sveitsin alppien lomakohdetta.Filippiineillä Jussi on käväissyt entisen morsiamensa Nancyn kanssa v.1981 myös eteläisen Mindanaon saaren Cagayan de Oron kaupungissa,minkä lähistöllä korkealla ylätasangolla sijaitsi Delmonten ananasviljelmät,missä ilmanala myöskin on viileähköä.Manilan lähellä Tagaytayssa myös korkealla vuoristoilma sadeaikana on erittäin viileätä. Manilalaiset rikkaat ovat kilvalla rakentaneet sinne luksusluokan lomaresidenssejä,koska Baguio on nykyään lähes täyteen rakennettu vuorenrinteitä myöten.Manilasta Tagaytayhin ajaa melkein yhdessä tunnissa.
Ilokanokielellä Baguio tunnetaan nimellä Ciudad ni Bakiw,missä bakiw merkitsee sammalta.Trooppisten mäntymetsien lisäksi sen maasto tunnetaankin sammalpeitteisestä kasvistosta.

1920-luvun Baguio

Amerikkalaisen hallinnon ensimmäisenä vuotena 1900 Baguion pikkukylästä tuli Benguetin maakunnan ns. Hill Station ja v.1903 Philippine Commisionin pääkaupunki,jonka asemakaavan oli suunnitellut Daniel Burnham.Hänestä on muistona kaupungissa suosittu Burnham Parkin puistoalue lampineen.
V.1909 Filippiinien korkeimman oikeuden tuomari George A.Malcom oli kehitellyt Baguiosta maan silloisen hallinnon pääkaupungiksi.Maan Yhdysvaltojen kansainyhteisön ajan High Commission ja presidentit pitivät residenssinään American Residenceä eli  Mansion Housea,jota myös japanilaishallinnon aikainen kenraali Tomoyuki Yamashita piti pääkonttorinaan ja asuinpaikkanaan. Baguiossa v.1945 kenraali Yamashita ja amiraali Okochi lopulta antautuivat amerikkalaisille joukoille. Nykyään Yhdysvaltojen suurlähettiläs asuu Mansion Housessa.

Mansion House

1944.Japanese High Command HQs in Mansion House,Baguio
after surrender 

Camp John Hayn eri omistajat
-----------------------------------------
Papa Antero ja Mama Catalina dela Cruz muistivat hyvin japanilaishallinnon ajan ja miten japanilaiset täin puremat ja likaiset sotilaat läpsivät kädensyrjillä paikkakuntalaisia kaduilla poskille,jos vastaantulijat eivät kumartaneet valloittajille.Useassa tällaisessa tapauksessa japanilaisen keisarillisen armeijan sotilaat olivat pakkovärvättyjä korealaisia.Baguiossa asui myös syntyjään japanilaisia perheitä,jotka olivat muuttaneet sinne 1800-luvun lopulla.Amerikkalaiset v.1941 internoivat kaupungin asukaat Camp John Hayn tukikohtaan.Internoiti muistutti paljolti sota-aikana Kaliforniassa asuvien japanilaisten pakkomuuttoa Nevadan siirtoleireille ja niiden omaisuuksien myyntiä pilkkahintaan huutokaupoissa.Baguion parisensataa japanilaissiviiliä pelkäsivät internointia tukikohdan kahteen jo pommitettuun parakkiin,koska mahdollisesti keisarillinen armeija tulisi  ensimmäiseksi pommittamaan Camp John Haytä.
24.12.1941 amerikkalaiset jättivät tukikohdan särkemällä kaiken aseistuksen ja hylkäämällä japanilaiset internoidut ilman vettä ja ruokaa. Tukikohtaa komentamaan jäänyt amerikkalainen majuri F.J.Halsema ja kaupungissa asuva amerikkalainen siviili Elmer Herold ruokkivat japanilaisia siviilejä omista varangeistaan.

Japanilaishallinnon aikainen
100-peson seteli

Baguio antautui japanilaisille ilman laukausten vaihtoa 27.12.1941.
Camp John Haystä tehtiin sitten amerikkalaisten siviilien vankileiri. 40 % vangeista 500:sta vangeista oli amerikkalaisia,joskin osa koostui 22:sta erilaisista ulkomaalaisista ja Kiinasta paenneista lähetystyöntekijöistä. 60% taas koostui kaupungin amerikkalaisista kaivostyöläisistä ja liikemiehistä.
Koko vankimäärä asutettiin samoihin japanilaisten internoitujen siviilien käyttämiin parakkeihin.
Antero ja Catalina muistivat hyvin japanilaishallinnon aikana Carino Streetille saakka,miten iltaisin kello kuuden jälkeen sotilaat kivääreillä teloittivat baguiolaisia vastarintaliikkeen siviilejä Camp John Hayssä. Kaksi amerikkalaista sairaanhoitajaa piti huolta leirin sairaista.Japanilaismietittäjät komensivat F.J.Heroldin vankien päämieheksi ja edustajaksi.Amerikkalaisvangit välttyivät muiden Filippiineillä vangittujen kovalta kohtalolta majuri Halmerin ja herra Heroldin aiemmasta laupeudesta japanilaisvankeja kohtaan.Kahdessa 60 sotilaalle tarkoitetussa parakissa asuminen oli silti ahdasta ja hygieenisesti mahdotonta,jolloin vangit sairastuivat vatsatauteihin.V.1942 vangit siirrettiin isoimpiin tiloihin läheiseen Holmesin tukikohtaan.
Camp John Haysissä on vielä siltä ajalta jäljellä yksi pommittamaton talo, Lone Star Steakhouse.

Sherman M-4A1 tankki Camp John Hayssä

jatkuu...

Matka Gerryn kanssa Baguio Cityyn Philippine Rabbitillä.Filippiiniläismatkakirjeet.1.

Sept. 1.1964 Philippine Rabbit Bus Lines Hino Bus

1988 kesäkuu.

Aluksi suunnittelin matkaa Baguio Cityyn Manilan Molaven talosta uudella käytetyllä Oldsmobile Cutlass Supremellani.Vaimoni Gerry vastusti ideaa sillä,että jenkkiauto on mahdoton bensasyöppö,jonka tankkaamiseen menisivät kaikki Saudissa ansaitut petrorialit. Pääsimme lopulta yksimielisyyteen,että matkaisimme ylös 1,5 kilometrin korkeudelle Filippiinien kesälomakaupunkiin Manilasta Philippine Rabbit Bus Linesin ilmastoidulla Hino-bussilla.
Olimme saapuneet rouvani kanssa Riyadhista lomille Manilaan juuri viikkoa aikaisemmin.Itse oli muuttanut Punaisen Meren rannaltta Jeddasta Riyadhiin vuotta aiemmin LWP:n osto-ja finanssipäälliköksi.Firma oli antanut meille perheasunnon Riyadhin Dammamin tien varrelta LWP:n Betonbau Kochin perhecompoundilta,josta pian muutimme Riyadhin keskustaan firman konttorin lähelle Finncampin compoundille.Koko Saudissa olon aikana olin elänyt matkalaukkuelämää projektien välillä itäprovinssin Jubailista ensiksi Riyadhiin,sitten Riyadhista Punaisen Meren rannalle Yanbuun ja sieltä Jeddaan.
Takana oli kaksi suomalaisarabialaista firmaa,viitisen firman autoa ja kaksi omaa Cadillac Eldoradoa.
Nyt compoundin edessä seisoi kaksi omaa autoa,1985 Citroen BX 16TRS ja 1978 Dodge Magnum XE.
Manilan talon tallissa taas se 1976 Oldsmobile Cutlass Supreme.
Elin silloin eräänlaisessa kiimaisessaa jenkkiautokuumeessa,jonka antidootiksi olin hankkinut BX-Sitikan.
Kaikista muutoista Saudissa firman kaverit kutsuivat minua matalaksi matkaviheltäjäksi,jonka lempinimen sain suomalaisten naisten ihannekruunerilta Erkki Junkkariselta.

Riyadhin King Abdulaziz
Airport terminal

Samaan aikaan,kun olimme rouvan kanssa uuden Riyadhin King Abdulaziz-lentokentän terminaalissa odottamassa Saudian lentoa Manilaan,Jeddan satamassa Monty Pythonista tunnettu toinen matkaviheltäjä,tosin pitkänhuiskea Michael Palin oli astumassa arabialaiseen dhow-alukseen matkatavaroinaan vain paperikassi kädessään merimatkalle Jemenin Adeniin.Palinilta saudiviranomaiset olivat evänneet Arabian niemimaan poikkimatkan itäprovinssin Al Khobariin matkallaan maailman ympäri 80 päivässä.
Jules Vernen kirjassa (1873  Phileas Fogg oli lähtenyt Lontoon Reform Clubista maailmanympärimatkalle,jota Michael Palin seurasi samoin v.1988.
Itse olin tehnyt toisenlaisen maailmanympärimatkan kahdessa viikossa Dhahranin lentokentän Diner's Clubin tiskiltä Filippiinien,Japanin,San Fransiscon ja Bostonin kautta Pariisiin sekä Suomeen,josta palasin takaisin Dhahraniin lopen uupuneena matkalaukkuelämästä.

1988 Michael Palinin Around the World in 80 Days DVD-kansi

1937 Benguet Autolines-
terminaali Baguiossa

Baguio Cityn matkaa oltiin suunniteltu siksi,että rouvani oli syntynyt siellä joulunalusviikolla v.1947, kaksi vuotta japanilaisvalloittajien kaupungista lähtemisen jälkeen.Mukaamme otimme Saudissa tehdyn ja Manilassa syntyneen yksivuotiaan esikoistyttäremme Johannan sekä rouvan vanhemman siskon Fhelyn,joka oli saapunut Molaven taloomme v.1987  Cebu Citystä lapsenhoitajaksi  eli filippiiniläisittäin yayaksi. Olin käväissyt Baguio Cityssä aikaisemmin v.1981 entisen bicolilaisen pankkivirkailijatarsiippani kanssa enkä tuntenut oloani kovinkaan turvalliseksi vaimoni piikittelyistä,kerrottuani hänelle jo tietäväni Baguion kuuluisat paikat ,kuten Pines View hotellin,Burnham Parkin,Mansion Housen ja Session Roadin.
Gerry oli ensihätään lausunut:
--Ensiksikään emme tule viettämään öitämme Pines View hotellissa,missä sinä Nancyn kanssa olit kuherruskuukaudella!!
--Session Roadilla Papa Anteron (Gerryn isän) entisen Gabrera-rohdoskaupan lähellä Session Roadilla on paljon hyviä hotelleja..
Naisluonteen mustasukkaisuus oli ponnahtanut rouvani nahanpintaan,vaikka aiemmin olimme avoimesti keskustelleet entisistä suhteistamme.
Hän oli useaan kertaan toistanut minulle:
--I am not a jealous type!!
Olin kysäissyt:
--How about Pines View ..then?
Rouvani vastasi:
--It is too far from the city center!
Lisäsin:
--My dear Geraldina Rosita dela Cruz-Lukkarinen..you could as well open your own answering office!!
Baguiolainen tai oikeastaa ilocosnortelainen Gerryn naisluonne oli karvan verran säyseämpi mustasukkaisuudesta,kun taas bicolilainen ja chilipippuria aamupalaksi nauttiva Nancyn tilinen luonne olisi uhannut kakkuveistä lapaluiteni väliin.

1954 June 17.Philippine Rabbit
Bus Linesin International
bussi

Philippine Rabbit-bussilinjan terminaali oli Pasay Cityn Epifanio de los Santos Avenuella (EDSA),missä muutkin pitkän matkan bussilinjat ,kuten BLTBCo (Batangas-Lucena-Tayabas Bus Company) pitivät terminaalejaan melkein rintarinnan. Olimme tilanneet Molaven taloomme asuinalueen portinvartijalta keltaisen Toyota Corolla-taksin.Manilan taksit ovat pieniä ja ahtaita,mihin sopii hyvin 5 pienikokoista filippiinoa. Meitä oli vain 3 aikuista ja tyttövauva ja silti takapenkki tuntui ahtaalta,vaikka itse istuin etupenkillä seuraamassa "Metron" eli taksamittarin nopeita kliksahduksia. Tiesin hyvin,ettei taksamittarin blummi merkitse mitään ja että taksikuski oli hyvin voinut fiksata mittaria nopeammmaksi,mutten jaksanut lähteä väittelemään,kun terminaaliin päästyämme ajuri vaati 50 pesoa,kun yleensä tripistä rahastetaan 30 pesoa.

1988 Philippine Rabbit bussi Tarlaciin
ajan elokuvajulisteiden kanssa

Philippine Rabbit-nimen syntyä monet ovat ihmetelleet.Eräs versio oli,että bussilinjan perustaja oli liikerekisteriin kirjoittanut sanan Rapidiksi ,joka oltiin LTFRB:n ( Land Transportation Franchise and Registering Bureau) monissa paperikalkkerikopioissa muuttunut Rabbitiksi. Minusta Rabbit jäniksenä kyllä vastasi bussikuskin  nopeita loikkauksia Manilan North Superhighwayn tulliportista päästyään. Aircon-bussissa matkustaminen oli sopivan viileätä,vaikka matkustajat saivat istua 6 tunnin matkansa Baguioon perää hiostavilla ja muovipäällysteisillä plyyshipenkeillä.Filippiiniläiset bussiyrittäjät päällystivät aina linja-autojensa penkit muovilla pitkän kestoajan vakuudeksi.

Avoin Ford-maaseutubussi

Kuumankosteassä helteessä ne muovipenkit panivat matkustajien persustat läpimäriksi etenkin ilmastointilaitteen konkattua matkan aikana. Maaseutubusseissa matkustaminen oli viileämpää avoimin ikkunoin ja puupenkein,joskin reissaaminen tuntui istumiselta puupenkeillä ikkunalasittomassa Santa Rosan maalaisseurakunnan  kirkossa ja missä kuljettaja uhkarohkealla ajotyylillään sai istujat rukoilemaan nopeammin kuin katolisia pitkiä litaniaoitaan saarnastuolista lukeva lihava Padre.
Luksuksena Aircon-busseissa oli Betamax-videolaitteet,joista etuikkunan yläkarmista roikkuvasta väritelevisiosta sai katsoa Hollywoodin ja Manilan Box Officen viimeiset hittifilmit.
Bussimatkan alussa rahastaja oli pistänyt Betamax-kasetin videonauhuriin,josta Bruce Willis kovassa aseenpaukuttelussa Die Hardina selvisi verinaarmuin ja repaleisin teepaidoin ikävistä tilanteista. Itse olin nähnyt kuvan jo Riyadhissa,joskin Saudissa sensuroituna,imaamisensuroijien katkomissa intervalleissa,missä kaikki perversseissä suutelukohtauksissa pari vain näytti eroavan toisistaan.
Muitakin vuoden 1988 hittikuvia olin tiirannut Finncampin asunnossani,kuten Dustin Hoffmanin ja Tom Cruisen Rain Manin,Tom Hanksin Bigin,Alec Baldwinin,Geena Davisin ja Michael Keatonin Beetle Juicen, ja Bob Hoskinsin,Christopher Lloydin ja Joanna Cassidyn Who framed Roger Rabbitin.Bob Hoskinsia sain katsella myös Saudi TV:stä sensuroituna Pennies from Heaven-televisiosarjana.

1988 Who framed
Roger Rabbit

Kävin bussin etuosassa kysymässä mieskonduktööriltä,jos sitä Roger Rabbittiä löytyisi  niinkuin Philippine Rabbitin omana matkakuvana.Konduktööri filippiinomaisesti kulmakarvojaan nostamalla vastasi,että se kasetti oli jo loppuunkulunut,matkustajien aina pyytäessä sitä reissufilmiksi.
Konduktööri kyllä ehdotti,että hänellä olisi tarjolla uusia Manilan Box Office-filmejä,joista parhaimpia olisivat Vilma Santosin Ibulong Mo sa Diyos (Whisper to God),Ramon Bong Revillan Alega Gang,vuoden 1987 Chuck Perezin ja Lito Lapidin Akyat Bahay Gang  (House Robbers) ja Robin (Bad Boy) Padillan ja Maita Santosin Carnap Gang.
Kerroin niistä rouvalleni,joka vastasi,ettei ainakaan haluaisi katsoa noita Gang-elokuvia,koska hänellä tulisi pelko puseroon,että joku jengi olisi juuri meidän Molaven talossa varastamassa Oldsmobile Cutlass Supremea ja uusia Riyadhista ostettuja Onkyo-stereolaitteita.
Filip Salvadorin jonkun action filmin hän haluaisi kyllä nähdä,koska bussi oli saapumassa pian Tarlaciin,nykyisen presidentti Corazon Aquinon kotikaupunkiin,minkä lähistöllä "Cory tädin" rikas Cojuanco-perhe piti mahtavaa Hacienda Lusietan sokeriplantaasia.

1987 Newsweek.
Presidentti Cory
Aquino

Rouvapresidentin nuori Chris- tytär paraikaa kuulema seurusteli Filip Salvadorin kanssa ja on ilmeisesti vielä pieniin päin "Tsismis"-uutisten mukaan (Tsismis-juoru).
Matkan puolessa välissä Hino-bussi pysähtyi ilmajarruja tussauttelemalla Tarlacin kaupungin Philippine Rabbitin terminaaliin..
Koko perhe pääsi pienelle lunssille paikallisen carinderian (ruokailukanttiini) puupenkeille popsimaan paikallista possuadoboa,Fhelyn ruokkiessa pikku-Johannaa mukista Bear Brand-maidolla sekä hopeisella Auntie Patrinin antamalla kummilusikalla Gerberin lastenruokamössöllä..Itse tilasin plus 37 graadin helteessä huurteisen San Miguel Pale Pilsen-olutpullon.Gerry-rouvani ja Fhely imeskelivät pillistä 8 unssin Coca-Colaa vain ylähuulet hikipisaroilla.Minä olin kainaloista ja selästäni hellehiestä läpimärkä,oluenkin tunkeuduttua nahasta ulos .

1910-luku.DeDion-Boutonit
kiipeämässä Kennon Roadia
ylös Baguioon

La Unionista alkoi bussin kiipeäminen ylös Baguio Cityyn kuuluisan vaarallista ja mutkikasta Kennon Roadia pitkin.Ensimmäiset autoturistit olivat jo 1910-luvulla uskaltautuneet kolonnassa ajamaan Manilasta saakka Kennon Roadia ylös ranskalaisilla DeDion-Bouton charabancbusseilla. Itseänikin huippasi Hino-bussin ikkunasta tiiraillessani,miten laaksojen pohjilta pilkisti linja- ja kuorma-autoraatojen mahanaluksia pyörineen.
Tienvarsilla etenkin jyrkissä kaarteissa seisoi muistoristejä kaiteiden edessä vuosilukuineen ja uhri-nimineen muistoina onnettomuuksista,missä yleensä syiksi laskettiin auton ylinopeus sekä jarrujen pettäminen. Työskennellessäni Saudi Arabian Yanbussa jouduin melkein päivittäin ajamaan 360 kilometriä alas Jeddaan paikallisostoksille ja huolinta-asioille projektiostajana kuuluisaa Cemetery Roadia pitkin.Kalmistomaisen nimen tie oli saanut arabiherrojen kuolemaa uhkaavasta ajotyylistä ja toisten takapuskureissa roikkumisesta,jolloin uhkarohkeat ohitukset olivat aikaansaaneet satoja autonromuja tienlaidalle.Muslimimaassa ristien tilalla näkyivät vain hiekkakummut. Yleensä vielä ulkomaalaisten ollessa toisena osapuolena onnettomuuksissa,henkiinjäävät vierastyöläiset päätyivät sairaalahoidon jälkeen vankilaan odottamaan pirkää vankeustuomiota,tai hyvässä tapauksessa lusimaan pitkään verilunnasrahojen saapumista.

1984 Yanbu-Jeddah Cemetery Road.

jatkuu..Baguio City,Mountain Summer Capital.