Muistoja,muisteluita,muistikuvia,ehkä muistiharhojakin ja
ajankuvia papinpojan ja
pakanan elämästä sekä tapahtumien keskeltä että sivustaseuraajana...
Picture: Chez Yvonne by Juhart 2K12
Arvi-setä Iisalmen aseman junalähettäjänä
Juhart 2010
Veturinkuljettaja
Juhart 2011
Isän nelipäisestä veljessarjasta kaksi palveli Valtion Rautateitä,vanhempi konduktöörinä ja nuorempi Iisalmen rautatieaseman ekspeditöörinä ja myöhemmin asemapäällikkönä.
Vanhempi veli kuoli sodan jälkeen keuhkotautiin,vietettyään sota-ajan kylmissä vaunuissa.
Isän vanhempi sisko,joka oltiin koulutettu keittiölotaksi,tuurasi junissa Jatkosodan aikana konduktöörinä.
Asemasodan aikana isäni sai sotilaspastorina käskyn palata siviiliin avustamaan Iisalmen kirkkoherraa sekä palvelemaan Lapinlahden seurakunnan vt-kappalaisena,jolloin hänen sota-ajan Ajastaikaansa kerääntyi pitkähkö lista lippukuluista VR:llä Iisalmen ympärisyöseurakunnissa.Hän jopa piti monasti rautatieläisille seuroja sekä kinkereitä,joten voisin näin jälkikäteen korottaa hänet vaikka junapapiksi tai rautatieläispapiksi.
Olihan niitä merimies- ja vankilapappejakin.
Aune-täti keittiölottana
Juhart 2011
Aune-täti konnarina
Juhart 2011 fotokollaasi
Helsingin junassa isän kanssa Karjaalla.
Kuvassa uskoin näkeväni Fammu-tädin istuvan
I luokan salonkivaunussa kauppalan HOPin pankin katon vihreän
neonvaloisen Klubimiehen kanssa. Isä poltti pajuholkissa
pikkubostonia ja olin kysäissyt häneltä,jos vaihteeksi Klubi piristäisi.
Vieressäni penkillä Helsingin rautatieasemalta isän minulle ostama
Aku Ankka ja metsäpalo-sarjakuvalehti.
En ole mikään junaekspertti ,joka osaisi nimetä kaikkia veturimalleja tyyppinimiltään ja valaista niiden teknisiä hienouksista.Annan alan höyrymiesten hoitaa detaljit.Olen saanut yhdeltä anonyymiltä jo näpäyksen sormilleni lankkihattu-nimestä,mikä ei ole junan korsteeni.
Siitä huolimatta olen pikkukundista asti haistellut herkällä nenälläni rautatieaseman ja ratapihan savun ja öljyn sekaisia aromeja,minkälaisia hajuelämyksiä nykyisillä steriileillä sähköjuna-asemilla ei enää aisti.
Ihailin aina joulunalusviikolla Horninkadun varrella sijaitsevan Axelssonin talouskaupan ikkunasta Märklinin ympyrämäistä junarataa,missä höyryveturi veti matkustajavaunuletkaa pumpulilla katettujen tunneleiden läpi.
Pikajuna Helsingistä saapumassa Salon asemalle
Juhart 2012
Kiittimet ristissä olin rukoillut taivaan ylemmältä tuomarilta saavani sähköjunarataa joululahjaksi,mutta kuusen alta löytyi varkain ja käsin kosketellessa aattopäivänä vain pehmeitä paketteja. Sain kyllä kerran sen sijasta autohulluuteni ruokkimiseksi espanjalaisen Seat 1800-leluauton,missä oli patterilla toimivat valotkin ja Meccano-sarjan,josta yritin koota jopa veturin.
Meccano-veturi ei kylläkään vastannut esteettisesti reikäpelteineen aitoa veturia eikä sen kasaaminesta poikalapsen levottomalla mielellä muutenkaan tullut kuin keskeneräinen yritys.Siirryinkin myöhemmin kokoamaan valmiiksi muotoiltuja ja laatikon kansikuvan näköisiä polystyreeniautomalleja
1950-lukuinen Fleiscmann HO 11 11 Favorit sähköjunarata
Toystory X
Juhart 2011
Vaikka taideaiheeni pääasiassa olivat sivunneet automaailmaa,niin aina kuviini on mahtunut rautateitä tasoristeyksin,ihmisin,asemin ja veturein. Tasoristeyksillä on aina kolissut,jolloin moni autoilija oli hävinnyt pelin vahvemmuudesta veturin kanssa.Muistan,miten isäni virkaveli hautausurakoitsija Saustila kertoi minulle makaaberisesti,miten hän oli naakkojen ja varisten kanssa kilpaa keräillyt ihmisjäänteitä radanvarrelta.
Tasoristeyksien puomeilla ihmiset myös tapasivat ja tervehtivät toisiaan jonkinlaisena sosiaalisena risteyksenä elämän radoilla.
Lisäksi mieliaiheitani ovat olleet rautatieasemat rakennusarkkitehtoonisina luomuksina sekä niiden kautta läpikulkevat tai niillä ansiotyössä palvelevat ihmistyypit.
Juna-aseman kioskimummo
Juhart 2013
Venäläisen aseman odotussali
Juhart 2003
Iisalmen rautatieasema 1930-luvulla
Juhart 2010
1937 Helsingin rautatieasema
Juhart 2012
Rautatieaseman Kas-Kas-poika
Juhart 2012
Helsingin aseman lyhtymiehet
Juhart 2012
Mummo vaa'alla
Juhart 2012
Vetureista olen maalannut monenlaisia versioita enimmäkseen Suomesta,mutta yhden v.1952 lakannneen brittiläisen LNER:n (London NorthEast Railroad) Mogulin ikuistin kuvaan Forest Gaten asemalla.
LNER liitettiin silloin v.1952 uuteen British Railroadiin (BR).
Kaukaisimman höyryaiheisen maalauksen tein sambesilaisesta veturinkuljettajasta ja lämmittäjästä vesitankkauksessa.
Pieni osa diecast-kokoelmastani. Suuresta sielunvammastani eli pienoisrautatien omistamisen puutteesta pienenä,ryhdyin ostamaan Manilassa Makati Cityn Glorietta-ostokeskuksen National Bookstoresta amerikkalaisia Railroad Modellers-lehtiä. Innostuin jopa valmistamaan muutaman diodraaman valmiiksi yhdestä kuvitteellisesta suomalaisesta asemaseudusta "omista tarpeistani" enkä mallarien suosimista polystyreenimateriaaleista.Halusin rakennusten näyttävän aidoilta käyttämällä luonnonmateriaaleja,akryyli-ja öljyvärejä maaperän,kasvillisuuden sekä rakennusten maalaukseen.1:43-skaalan diecast-automallikokoelmastani muokkasin autot 50-lukuiseen miljööseen.Lisäksi valmistin ihmisiä lasten muovailuvahasta sekaan,vaatettamalla ajan muodin mukaisiin asuihin. Ainoa,mikä diodraamasta puuttui oli se juna ja junaraiteen pätkä,jotka maksoivat mannaa Manilassa.(HO-skaalassa). Diodraama jäi jälkeeni varastoon Manilaan myytyämme talonmme viime vuonna ja toivoisin lähitulevaisuudessa saavani sen kirja-ja taidekokoelmalähetyksen mukana Lontooseen.
Valitettavasti diodraamaani ei ole varastossa suomalaista höyryveturia,jollen löydä mm.Ebaystä halpaa Baldwin Pacific 4-6-2-HO-pienoismallia,jollaisia aitoja Lokomo ja Tampella valmisti Hr1-mallisina eli Ukko-Pekkoina.
Ukko-Pekka Hr1
Juhart 2004
Vaihtoveturi Juhart 2001
1965 Eteläsatama-sketsi
Juhart 1994
Haamu-Ukko-Pekka Salon asemalla 2011
Juhart 2011
1952 LNER Mogul Forest Gaten asemalla
Zambezi RR 1
Juhart 2005
Zambezi RR 2
Juhart 2005
1965 Lättähattu
Juhart 2005
Mieliaiheitani piirustuksiini lisäksi olivat rautatieaseman tavaratoimisto ja rahtilastauslaiturit,minne pääsin useasti Lammervon housutehtaan Fordson Thames-pakettiauton takaosassa pöksylaatikoiden seassa, Ilmaiskyydistä sain jelpata Lammervon Jukan ja Hessun kanssa Laakkion Joukoa,housutukun kuljettajaa,kantamaan pöksylaatikot tavaratoimiston vaa'alle.
Housutukun Fordson Thames ja rahtitoimisto
Juhart 2005
Salon Lihan Fordson Thames tavaratoimistolla
Thumbnail Juhart 2009
Herran pelko on viisauden alku? -------------------------------------------
Pikkukundina minua äitipastorska peloitteli ja uhkaili pahanteosta poliisilla tai "mustilaisilla".
Ensiksi hän tarjosi sitä poliisikamarille vientiä ja jos se ei tehonnut,niin minun myymistä niille mustilaisille.
Korttelipoliisin pelkkä näkeminen 50-luvulla aiheutti lapsille todellista pelonsekaista kunnioitusta virkavaltaa kohtaan,kasvuikäisten jopa kärsiessä öisistä vuoteenkasteluista,kuumeesta ja ripulista,joita paranneltiin silloisilla lapsiterapeuteilla eli neuvolan tädeillä piikkeinä pyllyyn ja äitien kehoituksella nukkua yön yli ,"että aamulla sitten on parempi olo".
Yleisradion kautta yritettiin traumatisoituneille lapsikuuntelijoille pehmeyttää poliisi-imagoa,missä kaksi Hesan poliisia ,Georg Malmsten Liikennelaululla opetti ensin katsomaan vasemmalle..ja Auvo Nuotio vinkui Kipparikvartetissa Putte-Possun nimipäivillä "Nöf-nöf-nöf-nöf-uiii!"
Poliisit valvoivat kotikauppalan järjestystä mustanpuhuvalla olemuksellaan,kun taas isäpastori valvoi kirkkoherran kanssa mustissa kasukoissaan seurakuntalaisten uskoa sekä siveyttä.
60-luvulla isäkappalainen pelasi seurakunnan edustajana lentopalloa poliiseja vastaan,jopa voittamalla monesti nuoremmat virkavallan edustajat.
Poliisien lentopalloilijat eivät kylläkään olleet niitä "lentäviä",vaan pikkukaupungin järjestyspoliiseja.
Muutama koulukaverinikin pääsi vantterina nuorukaisina poliisiopistoon ja lihoamaan perästään mustamaijan polsterilla.jolloin kunnioitukseni poliisia kohtaan sananmukaisesti "leväperästyi".Hyvä keskikoulukaverini Lundenin Markku,taksiautoilijan poika päätyi poliisiopistoon.
Lundeneilla oli se aina ihailemani 1952-mallinen Ford Customline-pirssi.
Markkukin sitten alkoi pyöristymään nuorena konstaapelina eikä häntä voinut enää verrata räyskäläläiseen vetreään nuorempaan konstaapeliin Lasse Vireniin,joka voitti olympiakultaa v.1972 Münchenin olympialaisissa.
1970-luvulla Viren antoi kansalle television kautta uudenlaista huippukuntoista poliisi-imagoa,kun taas Tankki täyteen-televisiokomedian vanhempi konstaapeli Artturi Reinikainen pelasi pajatsoa ja ketjupoltti punaista norttia jutellessaan puolihävyttömiä vastakkaiselle sukupuolelle.
Tankki täyteen-sarjan baarissa kävi samoin seurakunnan pastori korjauttamassa mopoaan.
Papit ja poliisit Neil Hardwickin kirjoittamassa tv-sarjassa korreloivat vasta-asettelussa hyvin kummankin vallan kilpailua,missä poliisi toimii perkeleitä päästellen maalaisjärjellä ,kun taas papin kirkollisen kaunopuheisella retoriikillä.
Tankki täyteen.Konstaapeli Rahikainen
1970-luvun alussa olin myyty mies mustalaiselle tai oikeastaan ihastuin vakavasti yhteen hehkeään puolimustilaiseen BP:n huoltoaseman kassaan.Se lähempi tutustuminen johti BP:n bonuslasein 4 kuukauden pika-avioon eli petraamalla jopa Hollywoodinkin pikaliitot..
Raastuvan penkille naapurikorttelin poliisiaseman rappuun sekin avio päättyi.Toisen kerran jouduin raastupaan ex-rouvani ansiosta,tämän juoksuaikanaan myytyä minulle varastetut stereot,jotka hyväuskoisena ostin satasella.
Minua syytettiin ryhtymisestä anastettuun tavaraan,syytteen rauetessa tuomarin todettua minut täysin naiviksi naisasioissa,koska exäni oli vielä juonut myyntisaturaisen Saluunan karvalakkipuolella rikoskumppaninsa kreivi Lindemanin kanssa.
70-luvulla minulla oli yksi hyvä romaniystävä ja maailmankansalaiseksi kääntynyt helsinkiläinen Nymanin Valde tai "Valtsu",mitä parempaa kaveria sai kaukaa hakea.Valtsu ajoi vantaalaista bussia ammatikseen ja toistamiseen joutui poliisien kanssa tekemisiin ylinopeuksista.Hän sanoikin,ettei "maha sille mittään,kun on vauhti mennyt verriin".MinulleValtsu aina irvaili,että "Minkäpuolen mustalaisia sie oot Töölöstä,kunnei oo korvarenkaita?"
Viitasaaren,synnyinpitäjäni mustalaisia 1920-luvulla
En enää siis pelännyt poliiseja enkä mustalaisia..paitsi myöhemmin 80-luvulla poliiseja Saudissa ja Manilassa,missä poliisit kuuluivat täysin eri virkavaltarotuun,jota kunnioitettiin pelonsekaisesti siitä,että viaton autoilija joutui täysin tietämättömästä liikennerikoksesta maksamaan pikasakon tai pistetyksi selliin (jos ei halunnut maksaa sakkoa ilman kuittia).
Lontoossa olen taas tavannut aitoja romanialaisia naisia pitkissä mustissa samettihameissa kerjäämässä lapsilaumoineen ja joita romanialainen mafia kuljettaa kerjäyspaikoille bemareilla ja mersuilla.
Brittiläinen oma gypsy tai traveller on oma vaeltava luokkansa,mikä asuttaa tyhjiä maaseututontteja caravaneillaan eli luksusluokan asuntoperävaunuillaan--yleensä laittomasti.
Kutsu poliisi rikospaikalle,niin tämä haastaa sinut... ------------------------------------------------------------------------
2012,Notting Hillin mellakkapoliisit
Palatakseni oikeaan päivän epistolaan,niin katson poliisien sekä pappienkin palvelevan yhteiskuntaa eikä päinvastoin.
Poliisit,palomiehet ja sotilaat ovat vapaaehtoisesti valinneet ammatinsa,missä riskien otto ja henkensä alttiiksi paneminen kuuluu työkuvaan.
Brittein saarilla ollaan menty jo niin pitkälle työturvallisuushyperkulttuurissa,ettei poliisi,palomies taikka ambulanssihenkilökunta saa astua "kriisialueelle" ennen paikan arvioimista turvalliseksi.
Useassa tapauksessa nämä yhteiskunnan palvelijat ja pelastajat ovat jääneet odottamaan erikoisjoukkoja kriisialueen oltua liian hengenvaarallisen. On tapauksia.missä palomiehet ja poliisit eivät uskaltaneet panna henkeään alttiiksi polviin asti ylettyvässä lammikossa hukkuvan pelastamiseksi,koskei heillä ollut siihen sopivaa sukelluskoulutusta.
Onneton yleensä hukkui.
Jos ao. pelastaja taas uskaltaa mennä apuun,hän saa esimiehiltään vakavan varoituksen uhkarohkeasta henkensä altistamisesta.
Nyt on tullut julkisuuteen paljon tapauksia,missä nämä uskaliaat ja uhkarohkeat yhteiskunnan palvelijat ovat haastaneet hälytysnumeroon soittajilta suuria korvauksia hälytyspaikalta saaduista fyysisistä vammoista .
Suurimman kohun aiheutti eräs PC Kelly,naiskonstaapeli,joka vaati 50.000 punnan korvausta huoltoasemanomistajalta, taitettuaan nilkkansa katukiveyksen reunalla saavuttuaan rikospaikalle.
Huoltoasemalla oli tapahtunut murto.
Nyt pelätään tapahtuman aiheuttavan sellaisen ketjureaktion,ettei kukaan rikoksen uhri uskalla soittaa hälytysnumeroon ennen,kun on vähintään pannut kotonaan kaikki valot päälle ja naulannut yläkerran rappusten matot,ettei poliisit saisi ruumiinvammoja.
Silti tämä PC Kelly oli pystynyt hoitamaan tehtävänsä rikospaikalla valittelematta.
Toisena julkisuuteen tulleena tietona samainen PC Kelly oli haastanut oman poliisikamarinsa maksamaan korvauksia saaduista nilkkavammoista,romutettuaan ensimmäisenä työpäivänään upouuden Ford Focus-poliisiauton rosvon takaa-ajossa.
Konstaapeli,joka pelkäsi sireeneitä---ja 20 miljoonan punnan lasku ------------------------------------------------------------------------------------------
Britanniassa poliisit saavat vuodessa n.20 miljoonaa puntaa korvauksia loukkaantumisista ja suuri veronmaksajien kustantama osa käsittää mm. liukastumiset,horjahdukset sekä eläinhyökkäykset.
Poliiseja kehoitetaan soittamaan korvausvaatimuksista suoraan poliisifederaation kuumalle linjalle.
Yhdelläkään Whitehallin osastolla ei ole käsitystä veronmaksajien kustantaman korvauslaskun määrästä ja ainoat saadut tiedot ovat tulleet pyynnöistä yksittäisiltä poliisipiireiltä informaation vapauden tuloksena.
Korkein korvaus oltiin annettu Hertfordshiren poliisilta yhdelle siviilityöntekijälle,joka oli liukastunut jäisellä parkkipaikalla kyynärpäänsä murtuessa.
Jackpotti oli 550.000 puntaa.
Toisessa tapauksessa Westmidlandsin poliisi antoi yli 120.000 puntaa korvauksi eräälle yksilölle pelkästä mustelmasta,poliisilaitoksen kieltäytyessä antamaan tarkempia detaljeita tapauksesta.
Seuraavaksi konstaapeli WPC Louise McGarva syytti poliisilaitostaan mellakkaharjoituksista saamastaan sireenikauhusta vaatimalla 500.000 puntaa.Hänelle annettiin korvauksia julkisesti paljastamaton määrä.
Konstaapeli WPC Leslie O'Shea vaati 200.000 puntaa korvauksia liukastuttuaan banaaninkuoreen poliisiasemalla Kensingtonissa,Länsi-Lontoossa.Hän oli kierinyt portaita alas loukkaamalla selkänsä.Lisäksi sama WPC O'Shea haasti oikeuteen Metropolitan-poliisin komentajan Sir John Stevensin laiminlyönnistä sekä asianomaisen ansionmenetyksestä.
Scotland Yard tarjosi 50.000 puntaa,jonka asianomainen torjui.
Poliisikonstaapeli PC John Franklinille annettiin n.120.000 punnan korvaus siitä,että käsiraudat olivat hiertäneet ranteita pidätysharjoituksissa. Hän haastoi Grampianin poliisilaitoksen fyysisestä vammasta ja siitä johtuneesta masennustilasta.
Poliisikonstaapeli PC George Smillielle annettiin n.10.000 puntaa korvauksia loukattuaan polvensa poliisien harjoituskurssilla.Hän haastoi Lothian and Border Forces-yksikön siitä,että ottelu kuului pakollisena osana kurssiin eli hän fyysisesti oli silloin ollut palveluksessa.Hän väitti loukkaantumisen pakottaneen varhaiseläkkeelle.
Poliisitarkastaja Chris Poolelle annettiin 10.000 puntaa korvauksia lehmälauman hyökättyä päälle.
Mr. Poole oli ollut taluttamassa koiraansa South Downsissa lähellä Lewisiä,kun lehmälauma koiran havaittuaan törkki otsillaan ja sarvillaan tarkastajaa,joka loukkaantui puhjennein keuhkoin ja murtunein kylkiluin.
Etsivätarkastaja Brian Baker voitti 7.000 puntaa jouduttuaan alttiiksi cannabiksen hajulle,joka sai hänet kuorsaamaan ja siten aiheuttamalla avioliitto-ongelmia. Hän oli hengittänyt sisäänsä skunk cannabiksen pölyjä tutkiessaan varkaustapausta poliisiaseman varastohuoneessa. Hän oli tutkinut varkautta neljä päivää Bykerin,Newcastlen poliisiaseman pohjakerroksen turvasäilössä.Nenäongelmien seurattua yöllä avioliiton epäsovun myötä Mr. Baker oli jälkeenpäin sanonut,että tilanteessa olisi pitänyt suorittaa terveysriskiarviointi ennen cannabistutkimuksen alkamista.
Hajuvahingoista lisää papiston keskuudessa:
Tapaus:romanialainen asianajaja vastaan katoliset papit -----------------------------------------------------------------------------
Italialainen rullalutaileva padre
Juhart 2011
Romaniassa eräs asianajaja oli kutsunut kotiinsa 3 katolilaispappia ajamaan pois joukon piereskeleviä pikkupiruja.
Niitä demoneja oli kuulema päästelemässä peristään hajuja verhoihin.vaatekaappiin,sängyn alle ja jopa vaimon hiustenkuivaajaan. Papit olivat suorittaneet asianmukaisen pierevien pirujen poisajon rukouksilla sekä ristinmerkeillä.
Silti tämän eksorsismiharjoituksen jälkeen asianajaja myöhemmin kertoi,että pierevät pirut olivat palanneet takaisin.
Hän haastoi pappien esimiehen, paikallisen piispan oikeuteen vastuullisena epäonnistuneesta eksorsismista.
Piispa oli todennut vastineeksi,että koko pierevien pirujen kuvittelu istuu asianajajan korvien välissä.
2012 Classic Vans My Story
Juhart pictures
..They call me John...
Queen Bee
Kuvamaalarista talomaalariksi -----------------------------------------
V.2003 Itä-Lontoo ei tarjonnut alussa virikkeitä minkäänlaiseen taiteentekoon,muutettuani talonmieheksi numero 42 Shrewsbury Roadin edvardiaaniseen taloon,jonkalaisia Lontoossa on miljoonia.Elämä kulki filippiiniläisissä viikonloppufiestoissa,koska taloa asutti lisäksi 2 muuta sairaanhoitoalalla työskentelevää avioparia sekä kaksi vapaata filipinahoiturineitoa.Tänään anno domini 2013 jopa ne naimattomat filipinat ovat perheellistyneet 25 vuoden asuntolainat harteillaan ja uudet Mitsubishi SUV:t velkatalojensa ajoluiskalla.
Lontoon filippiinoyhteisössä pitää näyttää paremmalta kuin naapurin de la Cruzit,vaikka sairaanhoitoalan ylityöt eli cablet vievät voimat.Soreista hoitureista oli samoin tullut pyöreitä matruunoja ja heidän miehistään kaljavatsaisia sairaalaportereita,joidenka viikonloput keskittyvät varvaspossu-ja Jack Daniels-juhlimisiin,videokesta kaikuessa kimeätä Sinatran My Waytä,naapurin ryssärakennusmiesten laulellessa puna-armeijan kuorona Volgan lautturia ja puolalaisten putkimiesten kiroillessa kyrvamatsia (puolalainen perkele) kivihiilivodkalaseihinsa.
Forest Gate oli 70-prosenttisesti bengalilaista korttelimoskeijoineen,rääppeiden koostuessa filippiinoista,venäläisistä,intialaisista,pakistaaneista,puolalaisista ja kourallisesta aidoista cockneybriteistä.
Valkoisena Pohjolan kasvattina katsoin kuuluvani etniseen vähemmistöön,kulkiessani maalarin haalareissa ja työkaluboksi kädessä kulmamoskeijoiden ohitse,missä partainen ja kissankuppikalottipäinen hameväki antoi vihaisia jihadkatseita infidelille.
Mietin oliko elämä samanlaista haaveideni Amerikassa ,missä se jihadistinen Nine-Elevenkin oli tuhonnut tuhansia ihmishenkiä Twin Towersin jumboiskussa New Yorkin Manhattanilla.
Minulle muutto Manilasta Forest Gateen tuntui samanlaiselta kuin muutto kansainvälisestä Jeddasta wahhabilaiseen Riyadhiin.
Queen Bee II
1967 Oxford Street X-mas laser lights
Itä-Lontoosta amerikkalaisuutta sai hakea kiven alta,vaikka joskus Romford Roadilla kiisi pitkä valkoinen Lincoln Town Car-limo bollywoodilaisen mumbairockin keinunnassa intialaisiin häihin.
Amerikkalaisia muistelee ristiriitaisin mielin vanhempi sukupolvi,joka oli kokenut Lontoon Blitzin 30-40-luvun vaihteessa.Naiset muistelivat jenkkisotilaita lämmöllä saatuaan hyvinpukeutuneilta ja kohteliailta,ehkä kovaäänisiltä GI Joeilta silkkisukkia,Hersey-suklaata ja pienen GI Joen masuunsa.Osa naisista War Brideinä muutti Jenkkilään ja Kanadaankin,
Brittisotilaat kyrmivät kulmien alta sarkaunivormuissaan komeavormuisia jenkkisotilaita kommentilla:
--Over-paid and Over here!
Samoin amerikkalaiset sotilaat olivat tehneet Manilassa alistaessaan alleensa good-will-lähettiläinä North Pierin Pom-Pom-satamatytötkin.
1939 Lontoolaislapsien pommisuoja
1945 GI Joes in Manila
V.1967 tekemäni 1949 Mercury-sketsi
Amerikkalaiset jättivät tänne saarille vahvan amerikkalaisen perinnön...amerikkalaisina autoina.
Jokaiseen amerikkalaistukikohtakaupunkiin oli jäänyt melkein havannalaismainen amerikkalainen autokalusto (1950-60-mallit) brittipoikien boy-racereiksi,joita sai taskurahoilla,kun uuden v.1962 Ford Anglian sai Dagenham Motorsin Ford-liikkeestä 610 punnalla,josta veroja kerääntyi 180 puntaa.
Itse sain jonkinlaisen uuden herätyksen ja kiinnostuksen brittiautoihin,joka hälventyi mielestäni pikkuhiljaa löydettyäni WH Smithin kirjakaupan autolehtihyllystä brittiläisen American Cars-lehden.
Silti olin ja vieläkin kiinnostunut brittiläisistä vaneista,busseista ja kuorma-autoista,joidenka teemalehtiin lähettelin kuviani. Brittiautot 50-60-luvulla olivat muuttuneet suunnittelustudioissa pikkujenkeiksi eli jotenkin koomisesti kutistetuiksi Trans-Atlantic-mutaatioiksi brittiostajille,joilla ei ollut varaa ostaa edes Kanadassa koottua kompakti-Valiantia.
Brittiaiheisia kuviakin syntyi aiheiden mukaan ja kyllä nuoruuteni brittiautoja oli siirtynyt paperille aivan olan takaa muidenkin katseltavaksi.
Liitokettu
I maailmansodan lamppulikat
Kuvakollaashi liftareista Salossa v.1969.
Kuvassa Ford Cortina ja Zephyr
1958 autokuvasto
Lastauslaiturin vitsiniekat
1952 Linja-autoasemalla
Lisäksi olin kiinnostunut brittiläisestä kilpa-autoiluhistoriasta 1900-luvun alun Brooklandsin kisoista 60-luvun vaihteen kilpa-Coopereihin ja tietenkin Timo Mäkisen Monten Mini Cooperiin.Suomalaiset kilpa-ajajat kuten Curt Lincoln ja Otto Bremer olivat minulle jo pikkukundina sankareita.Vielä 1980-2000-luvuilla jaksoin seurata formulakisoja,kuten Keke Rosbergin ja Mika Häkkisen ajoja.
Nykyisin formula-ajoissa kuvataan vain pit stopeja ja renkaanvaihtoja ikään kuin kaikki tallit ovat alituisesti
arvioineet väärän kelin renkaat.
Filipinavaimoni naureskeli,miksi suomalaisia miehiä ristitään sellaisiksi kuin Kekeiksi,koska tagalogissa Keke vastaa naisen p...ua.
Muutkin suomalaismiesten lempinimet,kuten Pertistä väännetty Pepe on siistimpi versio alatyylissä.
--Perverssiä kansaa!
Vaimoni oli lisännyt.
Lisäksi hän oli kysäissyt kuinka suomalaisia sitten ne autokilpailijanimet kuin Lincoln ja Bremer sitten olivat.
En osannut vastata,vaikka suomalaisjuuria löytyy presidentti Rooseveltinkin suvussa,kun niiden esi-isänsä oli suomalainen ja Ruotsin armeijassa palvellut Magnusson ja että entisen Ranskan presidentin juuret tulivat Savosta.Siellä tunnettiin tarun mukaan 1800-luvulla eräs Nenä-Kalle.
Bentley Paddock
Cooperit
Mäkisen Minihyppy
Is this the way to Brooklands?
Lagonda
1958 East African Rallye
1960 Lincoln,Bremer ja Cooperit Monacossa
Silk Cut Jaguar
Fuzzy Dice
Mika Häkkinen
Keke Rosberg
Woody Wash
Vasta v.2009 saavuttaessani maagisen eläkekynnyksen ja muutettuani Forest Gaten bengalikaupunginosasta nigerialaiseen Custom Houseen aloin suoltaa taidettani talomaalauksessa menetetyiltä ajoilta.Aiheeni ovat heilahdelleet mielialojeni mukaan 1920-luvulta 1960-luvulle.
Olin mielestäni hyvin taantumassa tarkalla etäismuistillani ja heikolla lähimuistillani 50-luvun molskihousuiseksi papinpojaksi,joka odotteli arkkipiispan tuloa Mercedes 170V:llään piispantarkastukselle.
Olin kysäissyt silloin arkkipiispalta oliko tällä "Pers Eres?",kulman poikien usitettua minua utelemaan.
Piispantarkastus
Vaikken kovinkaan ollut liikaa innostunut amerikkalaisten autojen siipien härskistä noususta 1950-luvun loppua kohti,niin nyt jälkikatsonnalla pidän niitä silloisen avaruusajan designtuotteina.Cadillacin ja Chryslerin tuotteet olivat härskimpiä siipien peittäessä jopa Dodgen farmarimallin takasivuikkunat kuin ylhäälle nousseet metson siivet soitimella.
Ford oli paljon konsevatiivisempi siivissä,vaikkakin v.1958-60 Lincolnit näyttivät raskaana olevilta elefanteilta.
Gone with the Wings
Oma 1961 Pontiac Laurentiani maalattuna pastelleilla santapaperille.
Pelkkä santapaperi Saudissa kävi maisemapostikortista.
Fallen 1957 Lincoln Capri
Juhart 2011
Kaunein auto minusta oli 1957 ja 1958 Lincoln Capri sekä Premiere hillityin siivin,vaikka Lincoln oli kasvanut v.1955 melko vaatimattomasta kuosistaan maantielaivaksi. Mercuryn v.1957 ja 1958 Turnpike Cruiserit taas muistuttivat panoraamalasin ilmaskuupein Flash Gordonin raketteja,Oldsmobilen koristellessa kromiraketteja siipiinsä.
Pontiac lopulta lopetti kromihenkselien käytön konepellillään,pukemalla mallinsa siivet kromitähtiseen vyöhön.
V.1959 Pontiac sai kahdelle jaollisen hymyn,mikä levisi v.1960 yhdeksi kromiripaiseksi virneeksi.
V.1960 Pontiac palasi kaksiosaiseen maskiin,mikä on säilynyt auton tunnusmerkkinä tähän päivään saakka.