perjantai 22. heinäkuuta 2011

IBM-Inshallah Bukrah Malesh..ja BBC:tä kuninkaan divaanilla.Saudikirja


Metsästyshaukka kouluttajan kädessä.
Haukkametsästys on ollut Saudikuninkaiden
lempiharrastuksena pitkään.Juhart 2011

(Korjaus edelliseen blogiin: kuningas vuonna 1956 oli Al Saud eikä Ibn Saud,joka kuoli v.1953)

Kruununprinssi Faisal kuiskasi jotain kuninkaan korvaan ja tämä asiasta valaistuna kääntyi Andersonin puoleen sanomaan,että Nasser ei ole tehnyt muuta.kuin hankkinut takaisin sen,mikä kuuluu Egyptin kansalle.
Valmistautuneena odotettuun vastaukseen Anderson kysyi kuninkaalta isällisellä äänellä,että mitä hyötyä kanavalla olisi,jos maailman merenkulkijoilla ei enää olisi mitään luottamusta Egyptiä kohtaan ja joutuisivat etsimään muita reittejä merikortista.
Tällainen vaihtoehto tulisi kalliiksi tuomalla kuninkaan öljystä vähemmän tuloja kotiin päin.
Tällä tavoin Saudin ja Egyptin kansoista tulisi häviäjiä,venäläisten saadessa kiinni köyden päästä.
Vapaan maailman puolustaminen kommunismia vastaan tulisi maksaman kalliisti.
Joutuisimme tekemään jotain ratkaisevaa länsieurooppalaisten vaatiessa öljyn hankkimista muista lähteistä.
Potentiaalisen sodan uhka lisäksi voisi keskeyttää öljyn juoksemisen putkissa Välimerelle.
--Hyvä,hyvä!
Eveland huudahti ajatuksissaan.
--Toivottavasti Anderson ei vielä vihjaisisi,että meillä olisi aikomuksena räjäyttää kaikki Lähi-idän öljykentät!

--Teidän Majesteettinee pitäisi ymmärtää...
Anderson jatkoi.
--...että olemme tehneet suuria teknologisia läpimurtoja ja olemme nyt sellaisen voimavaran saannin kynnyksellä,joka tulisi olemaan paljon halvempi ja tehokkaampi kuin öljy....
Anderson lopetti puheensa lisäämällä:
--On tullut välttämättömäksi,että liittolaisemme tulisivat olemaan itseriittoisia ilman mitään kiristyskeinoja...

Nasser.Juhart 2011.
Saud ei näyttänyt ymmärtävän Andersonin huomautuksia ja huolestunut ilme kasvoilla kieli siitä,ettei hän ollut tajunnut selostuksen ydintä.
Siinä istui teksasilainen Robert Anderson puhumassa sivu suunsa ikään kuin öljy ei olisi ollut korvaamatonta
Kaikki cadillacit ja palatsit muuttuisivat erämaan harhakuviksi uudestaan.
Saudin kysyessä valaistusta neuvonantajiltaan,mitä eurooppalaiset mahtaisivat käyttää energianlähteenä öljyn sijasta Andesron vastasi:
--Ydinvoimaa!
--Tällä teknologialla koko Länsi-Eurooppa voitaisiin muuttaa ydinkäyttöiseksi.
Howard Page ja kolleegat olivat vakuuttuneet siitä,ettei suurempiä öljy-yhtiöitä pystyttäisi enää kiristämään öljytuotteiden ylihinnoittelusta.

Salissa vallitsi pitkä hiljaisuus kuninkaan noustessa seisomaan näyttäessään ,että audienssi oli päättynyt.
Kumarrettuaan kuninkaalle poistuessaan delegaatio sai viestin saapua palatsiin päivälliselle rukousten  eli salahin jälkeen.

Rukouskutsu kuulttinkin pian:
--Sallaa...sallaa..eshadyilahaillallaaah...muhammad rasullaah...allaahuakbaar...allaahuakbaar...
Kaupungin liikenne sekä äänet vaikenivat satojen muezzinien kutsuessa rukoilevia moskeijoihin.
1950-luvun puolenvälin silloisen Riyadhin 150.000:ta rukoilevaista kumartui polvillaan moskeijoiden marmorilattioilla  länteen Mekkaan päin.

Kuningas Saud 1960
Masmak- linnake ja vanha kuninkaanlinna Nasseriyahin kaupunginosassa 2010.
Delegaatio käveli rukousten jälkeen pitkin hiljentyneitä katuja kohti nasseriyahin terrakotan väristä muurien ympäröimää palatsia.
Päiväsaikaan palatsi näytti rumalta savilinnalta.
Neliömailin käsittävä compoundi sijaitsi aivan kaupungin keskustan sisässä ja kirkkaasti valaistuna sadoilla loistevalaisinputkilla se näytti vaaleanpunaiselta karnevaalikentältä tai maatalousnäyttelyltä.
Lähetystön astuessa bankettisaliin,se oli täynnä prinssejä,hovipalvelijoita ja niitä mahtavia sekä nöyriä,jotka olivat tulleet vierailemaan Riyadhiin ja osoittamaan kunnioitustaan kuninkaalle.
delegaation istuutuessa lähelle kuningasta suurlähettiläs kuiskasi:
--Älkää vielä aloittako ruokailua ennen BBC:tä.
Hoviprotokollana oli,että hovihuutaja eli Court Crier ilmestyi lukemaan arabiaksi Lontoon ulkomaanlähetyksen uutiset.
Tämän perästä todistettiin Allahin ystävällisyydestä ja myötämielisyydestä..."Bissim ilaahi-illallaah arrahmaan ar-rahiim..."
Vasta sitten päästiin ruokailun aloittamiseen.
Saudien kahvikalaasit 1960
Kuten Wadsworth oli ennustanut,pöydästä ei kuulunut kuiskaustakaan taikka keskustelua,mutta ruokaa oli tarpeeksi kokonaisen armeijan syöttämiseksi.
Sellainen armeija olikin odottelemassa salin seinien takana.
Rääppeiden syöjät olivat naisia,lapsia,palvelikoita ja muita,joita ei sallittu saliin sisälle.

Hovipalvelijat tarjosivat ruusuvettä lampaanrasvan pesemiseksi pois käsistä ja sormista.

Sitten tuotiin sisään suitsukemalja jokaisen päivällisvieraan kaavun helmaan savuttamaan makeaa tuoksua partoihin.
Hovihuutaja huusi jälleen:
--Bakjkhir wa ruh!..Ottakaa suitsuke ja poistukaa!
Päivällinen oli ohi.

Seuraavana aamuna Dave Newsom oli herättelemässä Evelandia ulos ajatuksistaan kertomalla.että kaikki on nyt ohi.
Wadsworth oltiin jätetty koneesta Jeddaan lähetystön jatkaessa Roomaan ja sieltä Lontooseen.
Lennon aikana Newsom pujautti käsinkirjoitetun arabiankielisen kirjeen Evelandille kertomalla sen olevan osoitetun presidentti Eisenhowerille ja että Evelandin pitäisi kääntää se englanniksi.
Kruununprinssi Faisal oli nähtävästi peruusteellisesti tutkinut atomienergiaa ja torjunut Andersonin väitteet amerikkalaisten tarjoamasta energiavaihtoehdosta Länsi-Euroopalle öljyn sijasta.
Suoraa termiä välttämättä,että Eisenhoweria oltiin narrattu tai vielä pahemmin vihjaamalla,että kuningasta oltiin yritetty painostaa valheilla,kruununprinssi Faisal oli peruuttanut kaikki toimenpiteet kenenkään menettämättä kasvojaan uudelleen kuninkaan silmien edessä.
Kuninkaan audienssipäivänä puolenyön aikaan Newsom ja Anderson oltii haettu autolla erämaahan tapaamaan kruununprinssiä,joka suullisesti ilmoitti epäilevänsä ydinvoiman käytön soveltumisesta.
Faisal oli antanut kirjeen,mikä nyt oli Evelandin kädessä Super Constellation-koneessa.

Yhdysvaltojen ilmavoimien Super Constellation Dhahranissa 1961
Saudit olivat ilmoittaneet,että Nasserin rankaisemisella oli mitätön vaikutus yrityksessä pitää kommunismin uhka poissa Lähi-idän rajoilta.
Yhdysvaltojen...kirjeessä luki...pitäisi käyttää kaikkia resursseja pakottaa Israelia vetäytymään Siinailta takaisin vanhoille rajoilleen tai korvaamaan palestiinalaisille ennen kuin saadaan rauha aikaan.
Muuten sota tulisi olemaan väistämätön ja ainoastaan neuvostoliittolaiset tulisivat hyötymään lopuksi.
Saudit pelkäsivät Ison Britannian,Ransakn ja Israelin suunnittelevan hyökkäystä Egyptiin.
Faisal oli vaatinut,että varoitus tästä uhasta olisi henkilökohtaisesti vietävä Eisenhowerille.
Evelandin lääntäessä koneessa kirjettä hänelle tuli mieleen,että yksinkertaista ihmistä bluffatessaan he olivat jääneet kiinni valheesta.
Anderson eikä Newsom eivät voineet väittää olleensa oikeassa

Jonain päivänä Eveland lupasi tulevan sopivan hetken ja paikan kertoa Howard Pagelle kuinka pahasti tämä oli aliarvioinut arabit,joidenka kanssa hän oli tehnyt kauppaa vuosikausia.
Eveland oli myös varma,että jos häntä oltaisiin pyydetty toimittamaan vastaavanlainen viesti ARAMCOn edustajana Riyadhiin,häntä ei oltaisi kohdeltu yhtä ystävällisesti.
Ja ehkä hän olisi silloin etsimässä uutta työpaikkaa.....

 Hubbly Bubbly. Juhart 2011
jatkuu.."Arabian Lawrencen jalanjäljissä#













Ei kommentteja: