lauantai 9. heinäkuuta 2011

JUAN DELA CRUZ--PERUSPINOY.Pirut taivastiellä. Filippiiniläiskirjeet.Papinpoika ja pakanamaasarja.

EDSA

Kirjoitettu Manilassa v.2005 rouvapresidentti Gloria Macapagal-Arroyon hallintokaudella.

Rouvapresidentti Ate Glo

Manila on kaakkois-Aasian eräs nuorimmista suurkaupungeista.
Konkistadorit eksyttyään maustereiteiltä Luzonin saarelle löysivät pienen Maynilad-kyläpahasen kahden valtameren väliseltä kapealta kannakselta Pasig-joen suussa.
May Nilad tagalogin kielessä merkitsee.."Siellä on ihmisiä".Nimi poikkeaa hiukan eräistä Filippiinien Turtle Islands-pikkusaarista,joissa elää vain liemikilpikonnia,mutta nekin oltiin laskettu mukaan viimeisissä presidenttivaaleissa uusina vaalipiireinä äänten kalastukseksi.
Kansan suussa Maynilad-kyläpahasen nimi laajetessaan kaupungiksi muuntui Maynilaksi ja lopulta Manilaksi.
Eräs suomalainen kirjailijakin ilmeisesti Paavo Rintala oli kirjoittanut manilaköydestä,mikä on abakasta eli kookospähkinäkuidusta punottua hamppumaista köyttä.Sellaisen jatkoksi moni suomalainen on pannut itsensä  niskasta kiikkumaan kaamosdepressiossaan ja tulot olivat päätyneet Manilan köysitehtaalle.

1890-luku.Manilan poliispatrulli
Intramurosin muuritetussa
kaupungissa
Aivan Manilan kaupungin syntyajoilla espanjalaiset rakensivat itselleen muurivallilla suojatun Intramuros-kaupunkinsa,mikä oli suunniteltu vain espanjalaisen ylimystön donien ja donjien , katolisen kirkon padrejen sekä armeijan asuinsijaksi..
Indiot,kiinalaiset ja muut espanjalaisille alarotuiset saivat asua muurien ulkopuolella tekemässä kauppaa Pasig-joen molemmin puolin.
Kaislarannoilta kaupunki levisi Pasig-joenrantaa pitkin ja jotkut kieliviisaat ovat väittäneet,että Nilad-sana alunperin 



merkitsi kaislaa.
Mitenpäin tahansa..kaislat ovat jo jokirannasta kuolleet ihmis- ja teollisuussaasteesta ja kaislikkoihmisetkin olivat muuttuneet siltojen alle pakokaasuja köhiviksi slummimetropolitaneiksi.
Nykyisen Metro Manilan ydin-Manila perustuukin siihen ikivanhaan ja alkuperäiseen konkistadoorien aikaiseen asemakaavaan kapein avenidoin ja callein.

1899.Calle Rosario Manila.
Manila Cityn vanhat kaupunginosat kuten Tondo,Binondo,Sta Cruz,Vito Cruz,Sta Ana,Binondo ja Buendia sekä vanha Intramurosin alue kapeine kujineen ovat pysyneet muuttumattomina melkein viisisataa vuotta.
Katuja ei voida enää leventää ,koska suurin osa kadunvarsitaloista on listattu  historiallisesti suojelluiksi,vaikka useat rakennukset ovat rappiotilassa odottamassa entisöintiä.



Kukin kaupunginosa oli saanut alkunsa keskustorista ja kirkosta,joidenka ympärille asujamisto alkoi kasvamaan vuosirenkaina kuin vanhassa narrapuussa .

                                                                      Calesa

                                                                      Meralco Tranvia

Alunperin callet oltiin tarkoitettu hevosvetoisille calesoille eli carromatoille,mitkä 1900-luvun vaiheessa saivat kulkea rintarinnan uusien Meralco Tranvia-ratikoiden kanssa,jolloin liikenne oli jo ruuhkautumassa ihmismassoineen.
1920-30-luvut toivat yksityisautot ja Autocalesa- ja Autocab-taksit,jolloin liikennekuri ryöstäytyi käsistä latinomaiseen kaaokseen,kiilaukseen sekä torventööttäyskakofoniaan.
1935 Willys Autocab.Juhart 2003
 !900 Tranvia
EDSA..Epifinio de los Santos Avenue tänään


Manilan  Calesa
Tämän päivän Manila muistuttaa ruuhka-aikoina maailman suurinta parkkipaikkaa.
Poliisi pysyy silloin vain näkymättömänä haamuna,kun sitä tarvitaan ja aina näkyvillä kun ei tarvita eli mirienda-ruokapausseilla,jolloin he rahastavat motoristeja oletetuista tai tekemättömistä liikennerikkomuksista. Liikennevalot eivät ole toimineet viimeiset kymmenen vuotta,koska Manilan kaupunki ei ollut maksanut sähkölaskuja vuosiin paikalliselle MERALCO:n sähkölaitokselle.
Liikenteen pysähtyessä 1990-luvulla kuin lopulliseen kuolinjäykkyyteen eli rigor mortisiin kaupungin kapeiden sisäänmenoväylien ja massaruuhkan takia, presidentti Fidel Ramos päätti ryhtyä purkamaan tukkisumaa liikenteen yläjuoksulta eli Magallanesin ja Buendian kaupunkien kohdalta South Super Expresswayllä.

Skyway

                         
20 peson seteli ja Malacanan-presi-
dentinlinna
Hänen tiikeriekonomiapolitiikkansa tähtäsi komean ja pitkän taivastiesillan eli Skywayn rakentamiseen tukkoontuneen vanhan South Super Highwayn ja PNCC:n (Philippine National Construction Co.) rakentaman tullitien ylle.
Projekti lähti käyntiin vauhdilla,muttei valmistunut presidentin vaihtuessa,jolloin Erap Estrada valittiin maanvyörymä-äänin uudeksi saarivaltakunnan hallitsijaksi.
Presidentti Ramosin karjahtava tiikeritalous (Tiger Economy) oli päättynyt kissan naukaisuun ja uusi kansan pelastaja Erap Estrada aloitti Malacanain presidentinlinnassa Ballantines-whiskynaukkailun keskiyönprlamenteissaan.
Erap pisti revanssiksi siltahankkeen jäihin ja silta jäi puolitekoiseksi Bicutanin exitrampille Paranaquessa lähellä pappilan Jussin Mervillen asuinaluetta. Liikenne siten jatkoi mateluaan vanhalla Superhighwayn alatiellä,jota PNCC paikkaili ja tullasi,korottamalla vielä tietullimaksuja,jolloin motoristit ryhtyivät kutsumaan PNCC:tä Philippine National Collection Co.:ksi .

2001.Presidentti Joseph Estrada
 pidätettynä
laittoman Jueteng-rahapelin
 suojelijana
South Super Highwaystä autoilijat lisäksi vaativat pudottamaan pois Super-sanan kokonaan.
Fidel Ramos eli kansan suussa FDR sekä Mr. Tabaco (kuuluisasta polttamattomasta sikaristaan) pani alulle Metrorailin junalinjan rakentamisen kaupungin itä-länsiakselille Pasay Cityn Rotondasta Quezon Cityn Monumentolle. Rata myötäili toista Manilan raskasliikenteistä pääväylää EDSA:a.(Epifanio de los Santos Avenue)







                             

                                                            Imelda Marcos.Iron Lady

Imelda Marcosin rakennuttama LRT eli Light Trail Transit-ratikkalinja tai maanyläpuolinen junalinja valmistui jo 80-luvulla Paranaquen Baclaranin markkina-alueelta Taft Avenuen yli Avenida Espanjaan Caloocan Cityyn pohjois-eteläakselilla




LRT Taft Avenuen yllä

JUANIN AUTOILUA MANILASSA

Jos olet varustettu ja koulutettu länsimaisella liikennekurilla,niin parasta olisi jättää aamulla auto talliin ja hypätä portilla trikeen eli moottoripyörätaksiin ja jatkaa matkaa oikealla taksilla,jonka taksamittari sattuu juuri sopivalla hetkellä olevan rikki ja maksat matkan "Kontratalla" eli sopimustaksalla..Parempi näinkin,kuin oma soolaaminen autojen valtameressä! 
Näin pääset päämäärään ilman ylöshypännyttä verenpainetta.

                                           
1971.Liikennekurimainos
Manilasta
Perus-Juan auton ratissa on luonteeltaan samanlainen kuin Saudin perus-Abdullah.
Kumpikin muuttuu kekälesilmäiseksi piruksi pelkällä starttiavaimen väännöllä.
Kotona hän voi olla enkelimäinen ja hellä perheenisä,mutta liikenteeseen hän lähtee kuin itsemurhaterroristi Jihadiin.
Perussyynä Juanin skitsofreniassa on lain ja järjestyksen puute tai välinpitämättömyys,päinvastoin kuin kotonaan vaimonsa sisäsiistikouluttamana.
Liikennekuria harvemmin tapaa, lainvartioiden vielä kääntäessä selkänsä siihen asti,kun tulee lounasaika rahastukseen..
Liikennelaki Tsupero-Juanille (Tsupero--kuljettaja) on vain tarkoitettu sen rikkomista varten.
Pitkä kolonialistinen puolivuosituhat on muovannut Juanin tapalainrikkojaksi.
Amerikkalaisten lopulta suodessa Juanille itsenäisyyden ,hän valitsi omat orjuuttajansa laatimaan kongressiin ja senaattiin itseään kontrolloivia lakeja . Hänen omat uudet isäntänsä olivat brutaalimpia kuin konkistadoorin saapas,jenkkisotilaan maihinnousukenkä tai samuraisotilaan varvaskenkä jo potkuista rupeentuneessa kolonialistisessa perälihassaan.
Vallan symbooleja hänen piti päästä murentamaan lapsesta asti vaikka muovisella leikkivasaralla ja aikuisena kiertämään häntä varten asetettuja kieltotauluja.
Näin hän päätyi käyttäytymään liikenteessäkin.

Kuseminen kielletty tässä!

                                                 
Virtsaaminen kielletty
Kieltotaulut,kuten yksisuuntainen katu,virtsaaminen kielletty ja älä tallaa nurmikoita saavat hänet uhallakin ajamaan päin vastaantulevaa liikennettä,pissaamaan kiviharkkoaitaan ja oikaisemaan nurmikon yli kieltotaulun kohdalta.
Tämän hän tekee sen enempää ajattelematta,että miksi,koska teko voisi olla vaikka joku posthypnoottinen tila.
Suurin osa autoilijoista Manilan sekamelskassa ei ole minuuttiakaan käynyt autokoulua,koska ajokortin voi ostaa LTO:n (Land Transportation Office) virkailijalta sopivaan summaan ja ajamatta metriäkään insinööriajoa.
Liikenne se opettaa,nämä kehuvat jokaisen ajaessa väärin opitulla tavalla,mikä nostaa miljoonien väärinajavien  ajovirheet laskemattomaan potenssilukuun.
1976 Manila Metropolitan Police Car Toyota Corolla SR
Jos kotsero-Juan tapaa poliisiauton,minkä ovessa lukee WPD (Western Police District)---New Cops in the Block,hän kääntää sen mielessään merkitsemään New Goons in the Block- eli uudet kulman konnat-versioksi.
Lain pitkän käden odotetaan liikennerikkomuksessa pyytävän kämmen auki pientä vastapalvelusta,ehkä sadan peson seteliä ajokortin välissä.
Samoin paikallisessa Day Courtissa eli päiväoikeudessa tuomari voi päästää syytetyn rikkomuksesta puhtain kortein, kun maksaa sovitun pesosumman kontanttina.
Näitä oikeuden mustakaapuisia edustajia filippiinot kutsuvat kaapupukuisiksi konniksi eli Goons in Robes'eiksi...



                                                           Bussisumaa EDSA:n alarampilla


Bussit,taksit sekä jeepneyt Manilan liikenteessä ovat enimmäkseen vasemmilta kyljiltään lommoilla kuin bataattisäkin kyljet,koska pinoykotsero lähtee kadunsyrjästä baanalle taustapeiliin katsomatta.
Hänhän on se kuuluisa macho King of the Road.
Bussit jaetaan kahteen luokkaan; viralliset LTLFB:n (Land Transportation Licence and Franchise Bureau) bussit seka Colorumit eli lisenssittömät  linjurit.
1990-luvulla ja vielä 2000-luvulla bussikalusto oli vanhaa,käytettyä ja maahan uitettua Kenji-kantaa Tokiosta,Kiotosta,Seoulista sekä Taipeista.Bussien ohjauspyörätkin sattuivat olemaan väärällä puolella ja alkuperäinen bussin 13 reittinumero viittasi  EDSA:lla (Epifanio de los Santos Avenue),että oltiin menossa Kioton keskustaan.
Näitä busseja nähdessään Jussikin autossaan yleensä ryhtyi hoilaamaan vanhaa 60-luvun Sukiyaki-hittibiisiä...."On tyttö Kiotosta...--oooweedoo-oo-ooo--ooh....."
                                        1963 Sukiyaki (Ueo Mutu Arukou).Kyo Samamoto

Oikeanpuolisten rattien kielto pantiin täytäntöön vasta sitten,kun tuhansia oli kuollut ohituskolareissa 1990-luvulla ja sen ansiosta Subicin vapaasatamassa syntyi hyvin voiva autopajateollisuus,missä siirrettiin ratteja vasemmalle puolelle.
Filippiinot ovat kekseliästä kansaa sekä hyvässä että pahassa..

Suuntavilkkujen  käyttö perus-Juanille kääntyessään on väärää visualisointia,koska hän voi muuttaa sekunnin murto-osassa mielensä ja kääntyä vastasuuntaan.Näin hän aina on elämässään tehnyt suunnatessaan eteenpäin veitsenterällä tanssiessaan.
Vain hullut ulkomaalaiset käyttävät vilkkuja ja aiheuttavat vaaratilanteita järkkymättömyydessään.

Jeepneyn vaatimaton
valokeula
Valojen käyttöä Juan harrastaa vain päiväsaikaan silloin,kun orientin aurinko seisoo ylhäällä zenitissä.Valojensa vilkuttamisella hän viestittää vastaantuleville ajaessaan yksisuuntaista katua vastaan,että "Etkö hullu tajua,että MINÄ olen tulossa,kun vilkutan valoja!
"Väistä!"
Illalla lähtiessään toimistonsa parkkitalosta hän havaitsee akkunsa tyhjentyneen,valojen jäätyä päälle.

Juan kuolisi mieluummin rattinsa taakse,jos äänimerkki ei toimisi.
Oikeasti Juanit kyllä kuolevat ratin taakse suurista ylinopeuksista valtateillä ja beerhausista illalla kotiin ajaessaan.
Ajaessaan Juanilla on hyvin paljon muuta näpertelemistä kuin liikenteen seuraamista.Hän näpläilee ajaessaan autostereoita,pelaa ipadillä pasianssia tai soittaa tyttöystävälleen,syö MacDo:n Kiddy Mealiä tai Jollibeen takeway -riisiadoboa,juo polviensa välissä tököttävästä cokismukista pillillä ja tööttäilee hyvän näköisille pimuille..tai availee vieressään istuvan neidon rintsikoiden hakaa.
Juanin kädet ovat yhtä kätevän tarkkoja pikkunäpräyksissä kuin Makati Medical-sairaalan aivokirurgilla.
Vain kotitöistä hänen kätevät kätensä kieltäytyvät.
Juaneja kuolee enimmiten aamuöisin liikenneonnettomuuden uhreina paluumatkalla kotiin vaimonsa viereen yökerhoista sekä strippiluolista.

 Jeepney Driver--The King
of the Road. Juhart 2005.
Jollet ole nähnyt strutseja kuin jostain Australian Outbackin matkaesitteestä,niin Manilan liikenteessä niitä löytyy tuhansia ja vielä autoa ajavina.
Manilalainen strutsi voi kiilata eteesi piukkaan väliin liikennevaloissa halutessaan kiireessään olla ensimmäinen siinä suuressa Le Mansin lähdössä,kun vihreä valo syttyy .
Jos viittoilet ja makaat äänitorven päällä,hän ei näe eikä kuule sinua.
Voit ajaa vaikka vaaleanpunaisella Klim Voroshilov-tankilla ja pistää tykinputken tämän strutsin auton ikkunasta sisään,niin hän ei reagoi mihinkään suuntaan.
Risteyksien yli ajaessaan strutsi katselee suoraan konepellin yli eteensä vilkaisematta sivulle,koskei eilenkään samaan aikaan risteyksestä tullut muita ajoneuvoja.
"Jos en näe sinua---et ole siellä!"
Hän mutisee itsekseen.
Liikennevaloissa kukin strutsi soolailee kuin jalkapallon perässä maalia etsimässä sopivan raon hakemisessa ja tällä tavoin tehdään vähintään kymmenen epävirallista ajokaistaa kahden virallisen sijasta.
Vastaantuleville valoissa ei uhallakaan anneta tietä,jolloin nämä joutuvat koukkailemaan jalkakäytävien kautta.

1980-luvun Makatin Ayala Avenue oli näin tyhjä
Ne autoilijat,joilla on katollaan sirrat eli wangwangit ja vilkkuva valopatteristo, käyttävät laitteitaan etuajo-oikeutensa symbooleina.
Jos luulet,että ohiajava sireeniä vinguttava Santa Rosan pikkukaupungin pormestari Pablo Fernandezille Philippine Sweepstakesin lahjoittama ambulanssi on hälytysajossa...olet täysin väärässä.
Kyydissä ei yleensä ole polille vietävä ja henkihieverissä korahteleva potilas,vaan se pormestari Pablo Fernandez tai kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mickey Marquez menossa treffeille tyttöystävänsä tai jalkavaimonsa luokse..tai sillä on eilisistä gini-istujaisita maha kuralla.
Valtion laitosten,kongressin ja senaatin virkamiehet etusijaisesti käyttävät sirroja sekä valoja valtansa ja mahtinsa näyttämiseksi.
Jos satut nokitusten kapealla ajoväylällä tällaisen huutavan ja valopattereilla häikäisevän Pajeron tai Landcruiserin kanssa..aja ihmeessä vaikka riisivainiolle taikka palmumetsään pois tieltä.
Muuten maksat itsepäisyydelläsi omalla hengelläsi,kun SUV:stä astuu gorillan näköinen ja valkoiseen barong tagalog-paitaan pukeutunut henkivartijajättiläinen ,joka kyyristyy ikkunasi karmille osoittamaan strutsin ohimoosi magnumpistoolilla.
Hänellä on siis se etu- ja yliajo-oikeus!

Jos satut näkemään ihan oikean ambulanssin hälytysajossa,niin Juanit tukkivat tahallaan sen etenemisen kiusallakin olettaessaan,että siinä taas ajaa yksi valtion porho kasinolle työaikana...
Jos autosi streikkaa moottoritiellä,niin PNCC:n (Philippine National Construction Co. tulliteiden urakoitsija) valtuutettu hinausauto on jo takapuskurissasi kiinni viemään autosi ryöstöhinnasta pois liikenteen tukkimisesta.
Filippiinot ovat oppineet eurooppalaisilta tällaisen hinaustavan etkä voi pistää hanttiin,koska autosi makaa rikkoontuneena yksityisellä tiellä.Autosi hinataan vain PNCC:n omalle korjaamolle tai varastointialueelle,josta oma autoklubisi tai vakuutusyhtiösi saa noutaa sen maksua vastaan.
Kolaritapauksissa henkilötietosi joko poliisin tai PNCC:n kautta on myyty muille vakuutusyhtiöille,jotka kiusaavat sinua joko kotonasi taikka sairaalavuoteessa "No Win--No Fee"-klausuuleilla ja ehdottamalla,että voit peräänajajan vakuutusbonuksista  vaatia korvauksia näkymättömästä selän nyrjähdyksestä.
Tietämättäsi omat vakuutuspremiumimaksusi ovat nousseet seuraavan kuun laskussa.
Tämä on hyvin kuvaavaa "How to be a Millionaire"-peliä vakuutusmafiassa!

Jeepney-maalari.Juhart 2004
Jos taas autosi pysähtyy konevian takia julkisilla kaduilla taikka teillä ,et saa koskaan jättää autoasi tiensyrjään tai kadunreunaan.
Omistajan pitää istua autossa avuntarpeessa.
Yleensä kadunreunoilla kyykkii epämääräinen shortsijalkainen ja kumisandaalinen mekaanikkoarmeija,joka kilpajuoksulla syöksyy avaamaan konepeltiäsi.
Ennen kuin tajuatkaan eräs näistä jo näyttää sinulle ikkunasta palanutta sytytyspuolaasi ja kertoo vaihtavansa sen tien toispuolisessa korjaamossa uuteen.--"Five hundred pesos ...Sir!"
Kun autosi jälleen strattaa maksettuasi et vielä tiedä,että uusi puolasi on käytetty ja oma hyvä puolasi lähti jälleenmyyntiin.
Vika autossasi saattoi olla vain irronnut akkukaapelin kenkä.

Jos jokapäiväinen liikennesuma harmittaa sinua jo tarpeeksi,niin paikallinen valtion tienrakennushallinto eli DPWH (Department of Public Works and Highways) lisää tukosta betoniporsailla ja väripuomeilla paikkailemassa "Pot Holeja" eli kuoppia asvaltilla,jotka seuraavassa sateessa seilaavat katuojiin.
Tiestöjä tavallisesti aletaan korjaamaan ja paikkailemaan tilivuoden päätöstä ennen,jolloin paikallinen tienhoitoyksikkö saa oikeuden lisätä tulevan vuoden budjettiinsa aimemman tilivuoden korjausbudjettimäärän maksimissaan.

Kaiken tämän hulluuden ja ja sekasorron keskellä Philippine Automobile Association toivottaa televisomainoksessaan strutsikansalleen.."Happy Motoring and drive safely" ja autoilukansa ajaa lähimpään beerhausiin nostamaan San Miguel-olutkolpakkoja toivottamalla "Mag-Happy--Happy --Beer Muna Tayo!".."Hauskaa kaljoittelua"!


Finis
 

Ei kommentteja: