 |
| Riyadh auringonlaskussa |
Samantha
------------------------------
Samantha oli juuriltaan aito britti,syntynyt Lontoon Wimbledonissa.
Hän oli käynyt St.Maryn tyttökoulun Kensingtonissa ja läpäissyt GCSE:n A-tason kokeet.(GCSE--General Certificate of Secondary Education) ja jatkanut "6th form"-opiskeluansa (lukio) Harley Streetillä Lontoon keskustassa London Gollege of Girls-opinahjossa.
Harley Streetillä vain rikkaat pääsevät yksitysairaaloihin ja opinahjoihin.
Sam jatkoi opiskeluaan Queens Collegessa,mistä hän sai Bachelor of International Finance-tittelin v.1970.
Queens College lakkautettiin v.1985.
Finanssitaustallaan ja isänsä suhteilla Sam pääsi ulkomaantehtäviin Indonesian Foreign Officeen Jakartaan v. 1974.
Johninsa Sam tapasi v.1976 Iso-Britannian Foreign Missioinin uudenvuoden juhlissa,mihin John Foxin työnantajan Cable and Wirelessin toimihenkilöitä oltiin kutsuttu.
John oli silloin töissä apulaisprojektipäällikkönä firmansa turvalaiteprojektissa Istana Merdekassa eli preidentti Sukarnon Jakartan linnassa.
 |
| Istana Merdeka |
Samin vanhemmat ,Wimbledonin Taylorit olivat myös todistamassa liittoa täysin tietämättä,että heidän miestenvaateliikkensä ikkunasta sisään oli ohiajavasta autosta heitetty pommi Oxford Streetin ja Great Portland Streetin kulmassa.
Räjähdyksessä tuhoutui Taylorien 100-vuotta vanha liike ja Oxford Streetin ja Marelybonen väliä ajanut kaksikerroksinen bussi.
Kaksi bussimatkustajaa kuoli ja kymmeniä loukkantui.
Räjähdys oli tehnyt valtavan kraaterin kadulle,mistä voi hyvin kuulla Oxford Circusista Liverpool Streetille kulkevan Central Linen metrojunan hurinaa.
 |
| Poliisit piirittävät IRA:n Balcombe Streetin piilopaikkaa Lontoossa 70-luvulla |
--Take it easy,Dear John!
Sam oli vielä kuiskannut,sanojen jotenkin hävitessä kuulemattomiksi huulille.
John oli syöksynyt puolietukumarassa kuin rugbypelaaja kohti asuntonsa alaovea ja kompastunut poikiensa kolmipyöräisiin polkupyöriin ovensuussa.
Altaalla juhlijat kuulivat asunnon portaikosta kaikuvan kymmeniä fuckeja,kunnes yläkerran makuuhuoneen ovi läimähti kiinni.
Keskiyön täysikuussa Sam oli hiipinyt Göten poikamieskämpästä kotiin,muistellen kiihkeän ja kaljun gotlantilaisen mustakarvakäsisiä syleilyjä.
John oli tuntenut hengästyneensä kiivetessään rapuissa yläkertaan.
Hän riisuuntui ja punaisissa bokserialushousuissaan katseli peilistä harmaantunutta rintakarvoitustaan sekä pullottavaa vatsaprofiiliaan.
Hän totesi tarvitsevansa jotain treenausta liikapainoonsa eli omaan taistoonsa Battle of Bulge'ssa (II maailmansodan kiperin taistelu Belgiassa liittoutuneiden maihinnousun jälkeen)
Hän silti mielessään lykkäsi treenausajatusta hamaan tulevaisuuteen työpaineittensa takia.
Johnista suomalaiset ovat treenaushulluja,vaikka ne protestantteina osaavat ryypätä yhtä hyvin kuin pohjoisirlantilaiset katoliset.
Iltaisin ne lätkivät squashia moskeijan takaisessa hallissa ja nostelevat puntteja compoundin konttisaunan edessä.
John oli kerran vinoillut eräälle suomalaiselle projektipäällikölle suomalaisten urheiluhulluudesta.
Suomalaisinsinööri oli vastannut Johnille,ettei ole koskaan eläissään kuullut pohjoisirlantilaisista sprinttereistä eikä pitkänmatkanjuoksijoista
--Mitäs jo pantaisiin pystyyn perunannostokilpailut,oikeat Pohjois-Irlanti-Suomi maaottelut,kun kummatkin maat elävät perunoilla?
Suomalaisinssi oli letkauttanut takaisin,nostaessaan rinnalleen sadankilon puntteja.
John oli tehnyt täyskäännöksen vastaamatta ja kadonnut altaanreunalta.
John teki ristinmerkin vaatelipaston kannella seisovan Pyhän Maarian kipsipatsaan edessä suutelemalla mustaa rukousnauhaa,mikä oli kierrettynä Pyhän Äidin kaulalle.
Hän heittäytyi parivuoteelle selälleen,kaivamalla ruskeasta vasikannahkasalkustaan iltalukemista "Management by Objectives"-johtamistaito-opaskirjasta.
John ei kerinnyt kääntämään sivuakaan pitkän päivän ja parin viskipaukun raukaisemana,nukahtaessaan avoin kirja hopeanharmaan rintakarvamaton päällä.
John heittelehti unissaan vuoteessa kuin hyttysiä väistellen uniflashien vietyä hänet indonesialaiseen viidakkoon,missä brittiläinen Cable & Wireless urakoi voimalinjan vetoa itä-Timorin saarella,minkä väestö oli alkuperältään malaijeja ja portugalilaisten jälkeläisiä.
 |
| itätimorilaista aarniometsää |
Voimalinjojen vedon esteenä oli tiheä viidakko,mitä perattiin ensin vesureilla ja moottorisahoilla,jonka perästä Caterpillar-puskutraktorit avasivat väylää aluskasvillisuudesta.John oli saanut siellä malariatartunnan viidakon kosteudessa ja seisovissa vesissä viihtyvistä malariahyttysistä.
Joulukuusta maaliskuuhun siellä satoi solkenaan.
Lisärasitteena olivat Malaccan salmesta puhaltavat taifuunit,mitkä kaatoivat heikkojuurisia palmumetsiä kuin tulitikkuja,paikallisalkuasukkaiden bambumökkien lentäessä tolpilta revittynä kymmeniä kilometrejä Jaavan meren puolelle.
Cable & Wireless oli astunut saarelle v.1977,vuosi Timorin Indonesiaan liittämisen jälkeen.
Kolme viimeistä vuotta John kesti malariahorkassa viidakkoelämää.
Vuoden 1980 heinäkussa muslimien Ramadan-paastokuukauden aikana John oli lentänyt Jakartasta Riyadhiin Cable & Wirelessin voimalinjaeksperttinä.
Riyadh oli paastokuukautena täysi vastakohta indonesialaiseen kosteuteen tottuneelle viidakkosoturille.
Viidakkohyttysetkään eivät koskaan paastonneet Indonesiassa.
John oli saapunut maahan vuonna 1963,johon länsi-Iryan oltiin liitetty saarivaltakuntaan ja Sukarno oli nimennyt sen Jaavaksi.
17 vuotta viidakkohelvettiä takanaan hän laski itsensä jo oikeiden Jungle Jimien sekä Indiana Jonesien porukkaan.
Hän ylpeänä nosti viidakkokypäräänsä kunniaksi maanisilleen,jotka olivat taistelleet japanilaisia vastaan samoissa viidakoissa.
Moni lattea brittikypärä ruostui Jaavan aarniometsässä ruostuneen Thomson-kiväärin piipun nokassa muistona uhrauksista itä-Intian hollantilaisen siirtomaan vapautustaisteluista..
-----------------------------------
Johnin isä John Nathan Senior ei osallistunut brittiarmeijan taisteluihin Burmassa eikä Malaijissa II maailmansodan aikana.
Hän oli muuttanut emigranttina v.1937 Yhdysvaltoihin ja saatuaan vihreän siirtolaiskortin New Yorkissa hän päätyi työskentelemään Hudson-joen Manhattanin puoleisille laivalaitureille ahtaajana.
V. 1941 hän oli saanut Yhdysvaltojen kansalaisuuden.
Yhdysvaltojen lopulta joulukuussa 1941 Pearl Harborin japanilaishyökkäyksestä luovuttua sivustakatselijan osastaan Maailmansodassa,John Sr. oli myös saanut kutsun armeijaan v.1942 keväällä ja päätynyt laivastoon..
V. 1944 lokakuun 20. päivänä John Sr:n palvellessa kevyessä lentotukialuksessa Belleau Woodissa,yksi tukialuksen tykin alasampuma Zero iski laivan etukannelle Leyten lahden taisteluissa Filippiinien Luzon-saaren edustalla.
John Sr. oli saanut kolmannen asteen palovammoja kasvoihinsa ja käsiinsä ja kotiutettiin sairaalalaivalla San Fransiscoon.
92 merisotilasta oli kuollut koneen räjähdettyä tukialuksen etukannella.
 |
| USS Belleau Woodin palo. |
 |
| USS Belleau Wood-lentotukialus |
Whitehall Streetin sotilaslääkäri katsoi hänen sopivan palvelukseen punareunaisista silmistä ja luteiden puremasta punaisesta ihottumasta huolimatta.Hänellä oli ollut jo maahanmuuttaessa silmätulehdus ilmeisesti huonosta ravinnosta ja hänen ihonsa kutisi kylmävesikraanaisen vuokrahuoneensa sadoista luteista ja petipunkeista jotka heräsivät vain yöllä imemään irlantilaisen aneemista verta.
Joulukuun yhtenä marraskuisena aamuna ollessaan jo toipilaana San Fransiscon laivastotukukohdan sotasairaalassa hän oli herännyt parikymppisen ja pisamanaamaisen ylimatruusin herätyshuutoon alumiinisen aaltopeltiparakin ovelta.
Ulkoa paraatikentältä kuului laivaston alokaskomppanian marssilaulua:
"Olen vain tyttö Jersey Citystä.
Mulla näkyy hampaanjäljet tisseissä.
Hiljaa muodossa,laskekaa tahtia!
Hiljaa muodossa,laskekaa tahdissa!
Vasen--oikea!
Vasen--oikea!
Nosta koipea!
Tyttö Jersey Citystä!"
John aukaisi putkivuoteensa sivupöydän vetolaatikon ,missä oli kirjekuori,joka sisälsi hänen kotiuttumismääräyksensä,jonka vierestä hän nappasi parranajovehkeensä, kiiruhtamalla paljun puolelle aamutoimiin.
Hänellä oli kaksi tuntia aikaa junan lähtöön San Fransiscon Oaklandin rautatieasemalle..
 |
| Santa Fe Chief |
 |
| Santa Fe Chief diesel-train. |
Hänen kasvojensa vasen kulmakarvakin oli tummepi kuin oikea.
Sotasairaalassa hän kerran oli kysäissyt sairaanhoitajalta oliko hän saanut ihonsiirron joltain niggeriltä taikka vieruspedin filippiinomatruusilta,jonka perää aina lääkäri kävi aamukierroksellaan tarkastamassa viltin alta.
Hoitajatar,kansasilainen ja komea brunetti Karen oli vain hymyillyt viekkasti Johnille ja sanonut,että ylimatruusi Jhun Vasquezin peräpäästä ei ollut mitään ihoa jäljellä,koska kankut olivat sulaneet öljypalossa Guadalcanalin lentokentän japanilaisten ilmahyökkäyksessä.
Jhun oli istunut kentän varikon edessä yhden lentokonebensiinitynnyrin päällä,kun yksi Mitshubishi Kate-pommikoneen konekivääri ampui istuimen filippiinoylimatruusin takaliston alta.
--Minulta paloi pärstä ja kädet..ja tuolta Jhunilta perse!
John Sr. oli tiuskassut ironisesti hoitajalle.
--Kumpihan meistä pärjää siviilissä parhaiten?
--Minäkö kuin tulitikkuna päästä poltettuna vai tuo filippiinosankari perästä mustana kuin jälkikäyntisen Harleyn pakoputki?
Koko junamatkan John Sr.torkkui hattu silmillään.
Kansas Cityn asemalla Missourissa junavaunuun astui joukko mustia sotilaista,Johnin jo tuskastuneena heitettyä hiestä märän lierihattunsa duffelikassinsa päälle.
Sotilaat puhuivat harlemilaisella murteella joistan "chickseistä" eikä takuulla yksikään näistä niggereistä ollut kansasilaisen kanafarmarin poikia.
John Sr. käänsi kasvonsa vaunun ikkunaan päin pois mustien sotilaiden vilkaisuista ja höröttelystä,alkamalla lukemaan Oaklandin aseman odotushuoneen penkiltä löytämäänsä Saturday Evening Post-lehteä,mikä oli päivätty 26.5. 1945.
Lehden kansikuvassa oli kuuluisan Postin kuvittajan Norman Rockwellin maalaus "Homecoming G.I",
 |
| Norman Rockwell .Homecoming G.I. Commemorative Plate |
 |
| Norman Rockwell .On Leave |
Hän kaipasi perhettään,joka vielä asui Belfastissa.
Hän oli Tyynenmeren sodan aikana lähettänyt melkein kaikki päivärahansa tukialuksen PX:n kautta sähkeitse
Manhattan Chase Bankin kautta Belfastiin.
Lisäksi savuttomana kaikki saamansa Chesterfield-päivätupakka-askit hän myi voitolla tupakannäläisille kavereilleen,jotta pysyisi kahvissa ja sokerissa.
John Sr. ei ollut mikään teenjuoja,kuten britit.
Chicagosta John Sr.astui Union Stationilla PRR:n (Pennsylvania Railroad) höyryveturin vetämään New Yorkin junaan ja pitkästä matkasta nuutuneena istuutui New Yorkin Penn Stationin edessä keltaiseen Checker-taksiin.
Hänellä ei ollut vielä hajuakaan,että tulevaisuudessa Checker tulisi liittymään hänen ammatinvalintaansa.Taksi oli ruman näköinen kromisin vesiputousmaskein ja omituisin leikatuin etulokasiivin..ikäänkuin aina lentoon lähdössä..
John oli työskennellyt ennen sotaa Checker Cabin kilpailijan Yellow Cabin palveluksessa New Yorkissa ensin mekaanikkona ja sitten taksirenkinä Manhattanilla.
Hänen hyvä ystävänsä Londonderrystä Liam O'Neill oli houkutellut Johnia astumaan Yellow Cabin palvelukseen.
Liam oli palvellut jo viisi vuotta taksifirman lähettäjänä eli dispatcherinä
 |
| New Yorkin Checker Cab 1939-46 |
Talon suuren alakerran salin jakoi kymmenisen miestä.
Asetuttuaan John Sr. sai lohtua yksinäisyyteensä punatukkaiselta ja keski-ikäiseltä Jane Collinsilta kahvi- ja brandyrupatteluissa leskirouvan asunnossa. Janen merijalkaväessä palvellut mies oli kuollut Tyynenmeren taisteluissa Trukin saaren maihinnousussa.
Miehestään Janella oli muistona vain musta posliiniuurna olohuoneen lipaston päällä.
Vuoden 1945 jouluaattona Jane oli kutsunut tummaotsaisen ja komean irlantilaisen syömään kalkkunaa.
Vatsa täynnä ja kahden brandypullon raukaisemana John Sr. löysi itsensä jouluaamuna Mrs. Collinsin untuvapeiton alta,löytämättä alushousujaan mistään.
Vuokraa hän ei siitä joulusta lähtien maksanut kuin luonnossa.Yleensä vuokra oli tässä bed and breakfast-salissa 8 dollaria viikossa ja suurin osa asukkaista kävi töissä satamassa ja lähistön lihatukuissa.
Mentyään kyselemään Yellow Cabiltä töitä,Liam ei ollut enää dispatcherinä,vaan hänet oltiin julistettu kadonneeksi taistelussa Belgiassa ns. Battle of Bulgen taistelussa.
Johnin toista irlantilaiskaveria ja taksirenkiä Kevin O'Connoria John oli käynyt tapaamassa Union Cityn sotasairaalassa New Jerseyssä.
Keviniltä oltiin amputoitu vasen jalka,ajettuaan Sherman-tankilla miinaan niissä kuuluisissa Belgian Meuse-joen taisteluissa.
Kevin oli myös kokenut Sisilian sotateatterissa kenraali Pattonin panssareissa.
Battle of Bulgen eli saksalaisten saartorenkaan aiheuttaman ja Meuse-jokeen rajautuneen pulleutuman taisteluissa Pattonin joukot olivat edenneet liian nopeasti Liittoutuneiden ylipäällikön kenraali Eisenhowerinkaan tietämättä.
Polttoainepulassa Pattonin tankit olivat varastaneet saksalaisten selustasta varikoilta bensiiniä.
Eisenhower lopulta saatuaan asiasta tietoonsa olisi halunnut melkein panna Pattonin hyllylle ja nuhdellut panssarikenraalin esimiehen kenraali Bradynkin samalla luvattomasta etenemisestä.
Kahta norsunluuperäistä revolveria vyöllään kantava ja korskeileva Patton ei ollu moksiskaan koko hommasta.
 |
| Kenraali George. S. Patton v.1943 |
 |
| 1944 Ardennien vastaoffensiivi.Battle of Bulge. |
--No...nada...njet...nein...non...capiche...no jobbe here!
Johnin kääntyessä tallin rullaovelle Toni käski häntä pysähtymään kimeällä falsetilla:
--Stop...Halt..Atrache-----panes pakkia päälle irkku...täällä konttorissa on yksi kirje sulle irkkukaveriltas Liamilta!
Toni tyrkkäsi hampurilaisrasvaisen kirjekuoren Johnin laikukkaaseen kouraan,katsomalla pitkään irlantilaisen tummaa otsarantua kysäisten:
--Missäs sä paloit..tulenheittäjänäkö?
--Tuliko lieskat silmille vastatuulessa?
--Etkös ole oppinut jo kakarasta asti nuppiin padrejen takomasta katkismuksen kusemisen käskystä,että "Älä kuse vastatuuleen!"?
--Saatika sitten tulella leikkimisestä!
--Oletkos kuullut vielä siitä toisesta käskystä,että se joka ei tuulessa saa tulta sätkäänsä,ei osaa pimeässä nussia--irkku?
John ei vastannut kasvot tulipunaisina mitään,vaikka olisi halunnut nuijia italiaanon lattialaattaan niin syvälle,että vain kaljua näkyisi..ja asteli ovesta ulos kadulle.
Hän käveli kadun poikki Melsin kulmabaariin juomaan aamukahvit ja lukemaan vapisevin ja laikullisin käsin Liamin kirjettä:
Caen,Normandia--Vapaa Ranska
Heinäkuun 25. päivä 1944.
"Dear John!
Olemme vielä jotenkin hengissä,vaikka Omaha Beachin maihinnousu olikin suoraa teurastusta.
Tuhansia amerikkalaisia sotilaita kelluu vieläkin päättöminä ja raajattomina Normandian vesissä ja rantauduttuamme koko lahden rantavesi oli vielä viikon punaisena verestä.
Laskeuduttuamme maihinnousualuksen ramppia pitkin veteen edessäni sotamies Ryan Mitchell meidän komppaniastamme sai fritzin konekiväärisarjasta päähänsä...nuori 19-vuotias kansasilainen maatalon poika....ja aivonpalaset ja verimössö lensivät silmilleni.
En voinut auttaa mitään ja Ryan jäi kellumaan kasvoilleen täyspakkaus selässä..kuten sadat muutkin onnettomat kahlaajat.
En tiedä mikä ja minne tuleva lähtökäsky on..Pariisi,Hollanti tai Belgia...
Toivottavasti tavataan ehjänä sodan jälkeen ja rukoilen Pyhältä Neitsyeltä joka päivä,että näkisin joskus perheeni,vaikka uskoni Jumalan armoon ja pelastukseen on kaikonnut turtuneista aivoistani.
Tällä rintamalla ei ole Jumalaa vaan Tuonelaa sekä sen esikamareita eli niitä purgatoreja,joilla meidän padre O'Hara peloitteli ,kun olimme yhdessä sinun kanssasi alttaripoikina,jollemme lopeta kiroamista kuumista suitsukepalloista...muistatko!?
Padre O'Hara käski meitä toistamaan 300 Hail Maryä,jotta se sielun Piru kaikkoasi meidän mustista irkkusieluistamme. Olimmehan kotoisin noen mustaamasta hiilikaivoskaupungista.
Kirjoitin tämän kirjeen sinulle etukäteen tiedoksi,jollen palaisi takaisin kuin lyijyarkussa.
Yellow Cab ei värvää enää uusia kuljettajia,koska on joutunut vähentämään vanhaa kalustoaan eikä autotehtaat valmista nykyään muita kuin sotalaivoja,tankkeja,jeeppejä,lentokoneita ja muuta sotakalustoa.
Fordin Rouge-tehdaskin Dearbornissa valmistaa isoja B-23-pommikoneita.
Miten kävikään pappa-Henryn pasifismin kanssa,kun teki sopimuksen jopa brittien kanssa ,että amerikkalaiset pommarit varustetaan Rolls-Roycen moottoreilla?
Sain viestin serkultani Chris Flanaganilta Chicagosta,että siellä Checker Cabillä olisi paikkoja avoinna hyville taksirengeille sekä mekaanikoille.
Chris on siellä korjaamopäällikkönä.
Ei...pitää lopetella nyt,kun kersantti Bob O'Brien huutaa jo lastautumaan kuorma-autojen lavoille...
Se huutaa,että ajamme sittenkin Pas de Calaisiin ja siitä Belgian rajan yli Antwerpeniin.
Terveisiä kaikille teille siellä New Yorkissa ja jos joskus satut käymään vanhassa kotikaupungissamme Londonderryssä,niin kusaise Fordsonin traktoritehtaan rautaporttiin revanssiksi minunkin puolesta
Terveisin,
Liam"
 |
| Fordson N-traktori 1932-37 |
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti