lauantai 28. huhtikuuta 2012

Suuri radioryöstö.Radiotrion loppukupletti.

Dia de Galleon
Kaljuunapäivä

  MONENLAISTA ROSVOILUA
----------------------------------------------------------
Shanghai kirosi ruorituolillaan troolarinsa kajuutassa ikkunoihin piiskaavasta monsuunisateesta.
Hänestä Filippiinien turismiviraston ylistämisien maailman ihmeiden,kuten Nueva Vizcayanin riisiterassien,Boholin suklaavuorten ja Pagsanjanin vesiputousten lisäksi kesä-heinäkuinen monsuunisade sekä taifuunit pitäisi lisätä listaan.
Monsuuniakana ei sada pystysuoraan,vaan vaakasuoraan.
Troolari kynsi melskaavassa ristiaallokossa ja piiskaavassa sateessa Basilanin salmea poikki kohti Yokohama Marun uppoamispaikkaa.
Shanghain vieressä seisova Rio napsautti AM-FM-radion päälle kuullakseen Zamboanga Cityn yhdeltä  privaattiradioasemalta säätiedotusta.
Tide-pesusaippuatanko- ja Colgate-hammastahnamainosten välissä uutistenlukija kuulutti päivän tapahtumista:
Manilan pohjoispuolella Zambalesin maakunnan Iban kaupungissa,minkä valtaväestönä oli aeta-aborgiinit.Huk-kommunistisissit olivat ryöstäneet kaupungintalon kassakaapin ja kidnapanneet pormestarin sekä koko kaupunginvaltuuston.
Cagayan de Orossa,Mindanaon koilliskolkassa Delmonten ananaspalantaasille oli hyökännyt MNLF-sissiryhmä (Moro National Liberation Front) päällikkönsä Nur Missuarin johdolla ja vanginneet tilan amerikkalaisen isännän perheineen.Missuari radioasemalle lähetetyssä lyhytaaltoradiosanomassa oli vaatinut Mindanaon saaren autonomiaa ja irti Manilan valvonnasta sekä julistamista sen itsenäiseksi muhamettilaiseksi saarivaltioksi.
Uutisvälähdysten välissä aseman DJ soitti Beatlesien "Let it Be"-biisiä,Shanghain lalulaessa sitä omin sanoin.."Let it bleed..let it bleed..bloody hell!

Nur Misuari
--Ja sitten viimeisiin uutisiin!
Kuuluttaja lisäsi Sarsi-Cola-mainoksen "Ang Sarap!"-loppukaneetin (Makeata!) hävitessä eetteriin.
--Cagayan de Orossa,Mindanaossa sijaitsevan rannikkojääkäridivisioonan komentaja kenraalimajuri Rodolfo Biazon on tuhonnut yhdellä komppanialla morosissiryhmän,mikä oli pakenemassa Mambajaon saaren tuntumassa isomoottorisilla bankaveneillä.Sisseistä ei kukaan selvinnyt hengissä,mutta ryhmän johtaja Nur Missuari oli päässyt pakenemaan ihmeen kaupalla yhdellä banka-veneellä,piiloutumalla saareen asukkaiden avustuksella kuuluisten rikkilähteiden alueelle.
Veneistä pelastettiin Delmonten amerikkalaisen tilanhoitaja Neil Mulhollandin perhe.
Cagayan de Oron paikallisradion CdOMRZ:n toimittaja oli haastatellut Mr. Mulhollandia:
How do you feel now,Sir?
Mulholland:
--Fucking Philippines..if you aren't harrassed by Huk commies in the North in Baguio,where I stayed a couple of years.. you have fucking moslim SOB guerillas in the South..!
--If I were your president...I'd declare Marshall law in the country and burn their commie and infidel asses with napalm as our guys did to their Vietcong comrades in Hanoi...
Haastattelun päätteeksi  radiosta kaikui Filippiinien turismitoimiston mainoslaulu.."It's Fun in the Philippines...!"
Rio käänsi asemanvalinhtanappulaa ja kaiuttimesta alkoi pauhaamaan manilalaisen KZMRZ-aseman AM-aalloilta presidentti Marcosin kannattajan ja radiokuuluttajan Rod Navarron KLB-puolueen radiomainos (Kilusan Bagong Lipunan,Uuden aateliston liitto):
--Puolueemme ottaa avoimin käsin vastaan kaikkia lainkuuliaisia kansalaisia riisivainiotyöläisistä senaatooreihin!
Lähetys päättyi Imelda Marcosin laulamaan kundimanrakkauslauluun Dahil sa Iyo..Because of You.


                                        Dahil sa You,Because of You 1964

Rio napsautti radion kiinni sanomalla Shanghaille:
--Because of you we are in this bloody soup..I hope there is a pay-back time soon,Shanghai!
Shanghai kaljuaan raapimalla vastasi:
Yuup....and Marcos has sent their bloody bloodhounds to gnaw our bloody ankles..look at our starboard side...two fucking coastguard boats are watching us!

Aamulla hylyn ankkuripaikassa suomalaiset heräsivät omituiseen äänettömyyteen.
Sade ja myrsky oli täysin laanneet eikä kanneltakaan kuulunut muuta kuin jonkun satunnaisen kalalokin rääkäys.
Tinto oli ensimmäisenä kusiherätyksessä kömpinyt etukannelle unenpöpperöisenä ja tavannut troolarin viereen kytketyn ruosteen raiskaaman Filippiinien rannikkovartioston rautaveneen.
1937 Packard PT-torpedoveneitä Caviten laivastoasemalla
Alus oli vanha II Maailmansodan aikainen Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivaston lahjoittama PT-torpeedovene,minkälaisella muunmuassa entinen ja kuopattu presidentti John F. Kennedy oli ollut luutnantin arvoisena komentajana.
Jack Kennedy oli saanut Purple Heart-mitalin pelastettuaan miehistönsä japsien upotettua veneen.
Troolarin ruorikopista kuului kiivasta kiroilua,Shanghain käsien vispatessa kiihkeästi kajuuttailmaa edessään seisovalle lyhyelle valkokoppalakkiselle kapteeniluutnantille.
Tinto näki Shanghain heiluttelevan punasinettistä hylynetsintälupaa upseerin nokan edessä.
Merivartioston kapteeniluutnantin puistellessa päätään Shanghai oli pistänyt taskusta vetäisemän Beretta-pistoolin merivartijaupseerin otsaluuhun kiinni.
Samalla ruorihytissä ympärillä seisovien kolmen rannikkovartijan vanhat Enfield-karbiinit kolmella kilauksella osoittivat Shanghain kaljua..
Britti äkillisesti lauhtuneena pani Berettansa  ruorikonsolin päälle lausumalla siirappimaisesti käsiään ylhäällä pitäen lammasmaisesti:
--Okay..okay gentlemen..let's negotiate..how much?
Kolmen kivääritukin kolahtaessa ruorikopin puulattialle Shanghai hävisi upseerin kanssa bunkkahyttiinsä neuvottelemaan.
Kymmenisen minuutin perästä Shanghai pisti kaljunsa ruorihytin ovesta ulos huutamalla reilinkiä vasten nojaavalle Tintolle:
--Dig out bloody hell 15.000 pesos and hurry up!
Tinto laskeutuessaan hätäisenä messiin oli herättänyt Rion sekä Sorbuksen kuorsaamasta ja selittänyt tapahtuneesta.
Kolmikko kaivoi duffelikasseistaan 15.000 pesoa kiertämällä rahat kolmeen 5000:n nippuihin.
Rio kirosi porukan pomona huonoa säkää huutamalla messissä alumiinisia ruoka-astioita seinään paiskien:
--Voi fitunfitun fittu saatana,kun keskel meren ulappaa rahastetta!
--Kylmää ymmärrän,ett mais joka kulmas joku on ain rahaa pyytämäs,mut tää on jo viimesen pääll laitont rahastamist!
--Mää kyl ymmärtäsi,ett kysees olsis joku kapteeni Koukku taik Ahmed Ahne..mut merivartijolaitoksen joku kapteeni!
--Maankamaral filsut puhuvat jostain maantierosvouksest,mut tää on oikken merirosvoust ihan maan resitentin luval!
--Meirän butjetin varankimarkinaali ova mennee debittisivul punasell!
--Jos mää olsis Kippari-Kalle,niimmää pansis jottan jykevämppää maissipiippusan poroiks ja näyttäsisi filsukipparil omal moottorihaulikollan,kuink monest reiäst kana kussee!

USS PT-105-torpeedovene

Rannikkovartioston vene irtautui troolarin kyljestä tutkimaan muita kalavesiä,kuten pysäyttämään maleesialaisia salakuljetuspikaveneitä,mistä saisi kartonkikaupalla vaitiolosta amerikkalaisia "Blue seal"-savukkeita.Maahantuotu sinisinettinen Marlboro maistui kummasti paremmalta kuin Manilassa valmistettu Fortune-tupakkatehtaan punasinettinen vastaava.
Eilisiltana troolarin sonaari oli piipittänyt vahvasti Yokohama Marun hylkypaikalla, Shanghain määrättyä kohdan ankkurointipaikaksi.
Hän oli kertonut Riolle palvelleensa Hänen Majesteettinsa yhdellä sota-aikaisella miinanraivaajalla kaikuluotainmatruusina ja sonaarin piipittävä ääni hänelle oli aina ollut taustamusiikkia.
Kaikuluotaimen haamumainen kaiku oli silloin ollut päivämuonaa,miinaraivaajan etsiessä saksalaisten jättämiä sarvimiinoja Englannin kanaalin sekä New Foundlandin välisiltä laivareiteiltä,vaikka joskus hän oli istunut laitteen ääressä paska jäykkänä aluksesta ammuttujen syvyyspommien painesysäyksistä tai sattumaosumista.
Miinanraivaajan kipparista miinojen räjäyttäminen oli hauskempaa puuhaa,kuin niiden kalastaminen ja purkaminen Atlantilta.
Hutitkin heiluttivat aluksen teräsrunkoa.


KELLO KÄY HÄKÄPÄRSTÄAPAJILLA
-----------------------------------------------------------------

Cousteaun sukelluslautanen
Idean sukelluskelloonsa tai sukelluslautaseensa Shanghai oli saanut merentutkija Jacques Cousteaulta v.1962 tavattuaan hänet Karoliinien saariryhmän Yapin atolleilla.
Shanghai oli silloin ollut sukeltamassa amerikkalaisten laskuun kartoittamassa japanilaisen laivaston kuljetusalushylkyjä.
Cousteau oli ollut kartoittamassa silloin kuolevia koralliriuttoja.

Moro Ami-sukellusporukan Yellow Submarine-sukelluskelloa oltiin laskemassa kraanan nokassa veteen.
Shanghai ja manilalainen Edu Margallo,syväkurkku-Lindan serkkupoika ja ammattivalokuvaaja olivat kellon miehistönä makaamassa vatsallaan solumuovipatjoilla sukelluskellon sisässä.
Shanghain kiiltävää kaljua ja Edun patavillan karkeata hiuskuontaloa näkyi minisukellusveneen pyöreistä tarkkailuaukoista.
Shanghai hyräili jännityksessään Beatlesien Yellow Submarine-hittiä sukelluskellon ohjaimissa Edun asetellessa Hasselblad- sekä Polaroid-kameroitaan mataliin tripoideihin.
-- We all live in the Yellow Submarine,Cellar Yabmarine..Cellar Yabmarine..backwards...
Neljänsadan jalan syvyydessä merenpohjasta häämötti Yokohama Marun  hylky,mikä oli keskilaivasta katkennut kahtia,ahteriosan kovien merivirtojen pyörittämänä maatessa pohjasärkällä takakansi pohjaa vasten 50:n metrin päässä kuin Titanicin hylyllä.
Shanghai ohjasi kelloa,mikä ui  kuin mustekala imiessään vettä etupään aukosta sisään,vesiturbiinin työntäessä perästä sitä eteenpäin.
Sameassa vedessä katkenneen laivarungon ruumatilasta valonheittäjän kiilassa näkyi kymmenittäin oliivinvihreitä peltilaatikoita,joidenka kyljissä simpukoiden alta pilkisti valkoista japaninkielistä kirjoitusta.
Shanghai innoissaan kiekaisi Edulle
--Let's have a butcher's hook,mate!
Edu ei tajunnut kysäisten:
--Whaddya mean,Sir?
Shanghai:
--I meant.. let's have a close look..in cockney slang..mate!
Edu näpsi kuvia Shanghain osoittamista kohteista,hajalleen lentäneistä peltilaatikoista,kannelta nokkalaskun tehneistä kuorma-autoista,kaksitasoisen Nakamichi-tiedustelukoneen raadosta sekä kalojen että merinilviäisten kaluamista japanilaissotilaiden luurangoista.
Shanghai mielissään hieroskeli kämmenpäällistensä ankkuritatuointeja sukelluskellon hiljalleen noustessa pintaan.


Japanilainen kuorma-auto merenpohjassa.
Shanghai oli valinnut miehistökseen zamboangalaisia bajau-helmensukeltajia,jotka pystyivät sukeltamaan jopa yli neljäänkymmeneen metriin ilman happipulloja ja jopa pysymään veden alla hengittämättä useita minuutteja.Bajaut eli merimustalaiset asuvat erillään rannikolla mereen pylväiden varaan pystytetyissä majoissaan erossa maafilippiinoista omissa yhteisöissään.
Sulun meri on kuuluisa helmiostereistaan,mutta köyhyys on pistänyt bajaut hankkimaan turisteilta elantonsa muunmuassa veteen heitettyjen kolikoiden sukeltamisella.

Bajau (Badjao) kolikonsukeltajapoika
   Helmenkalastus vielä 1930-luvulla antoi bajauille elannon,vaikka saaliin suurin löydetty helmi piti antaa aina paikkakunnan sulttaanille.Suurimman helmen privaattimyynnistä kärähtänyt bajau kärsi teostaan kuolemanrangaistuksen.Sulun mereltä on löytynyt maailman hienoimmat helmet.

Troolarista laskettiin nosturin varassa iso köysiverkko alas merenpohjaan,bajausukeltajien kerätessä armeijanvihreitä laatikoita siihen.
Ensimmäisen saaliin noustua kannelle,Shanghailla ja suomalaistriolla oli kova kiire avata ensimmäinen mahdollinen kultabuljonkilaatikko.
Kannella seisoi pinossa kymmenisen peltilaatikkoa.
Laatikon lukot oli ruostuneet umpikiinni,jolloin Rio kävi hakemassa troolarin työkalaatikosta sorkkaraudan,murtomiesten yleisavaimen ja väänsi lukonsalvat auki yhdellä pamauksella.
Yamashitan kulta-aarteen metsästäjille ensimmäisen..ja sitten toisen jne. laatikon sisältö oli shokeeravaa:
30 kappaletta kaasunaamareita jokaisessa loodassa.
Kaikkien laatikoiden avaaminen tuotti saman tuloksen... vain häkäpärstöjä!
Löydön pettymyksestä suomalaistrio katseli Shanghaita,joka mitään sanomatta nytkytteli ympäri "etutäkkiä" jotain pakanallista vuuduutanssia  ilman totuttuja fuckeja..

Japanilaisia kaasunaamareita hylyllä
Sorbus oli tutkinut troolarissa Edun ottamia polaroidkuvia ja havainnut,että aluksen keulaosaston ruumatila näytti ehjältä.Vedenpitävät laipat ja sen ruumatilaan vievä teräsovi näkyivät olevan ehjinä.Oven salpasysteemi toimi kierrettävän käyttöpyörän avulla kuin kassakaapssa.Sukeltajat olivat yrittäneet avata ovea pyörästä turhaan,sen pitäessä itsepäisesti salaisuutensa kolmetuumaisen terässeinän takana.Laippaseinässä oven vieressä oli kranaatin tekemä aukko,josta suomalaiset olivat sukelluksellaan kurkistaneet vedenpitävien taskulamppujen valossa.Holvista oli kiiltänyt kultaisen buddhapatsaan esmeraldinvihreät silmät ja koko kammio oli täynnä märäntyneitä puulaatikoita,joista pilkotti merilevän vihertämiä tankoja.
Suomalaiset olivat sukelluksissa lyöneet kämmenillään korkeita viitosia ja päästäneet kurkuistaan intercomlähettimiinsä omituisia kiljahduksia,joita Shanghai luuli delfiinien merkkisignaaleiksi
Troolarin kannella filippiinomiehistö tanssi riemusta häkäpärstät kasvoillaan jotain halloween--leikkiä kirkumalla falsetillaan trick and treat- sekä tora-tora-kiekauksia.
Seuraavalla sukelluksella Sorbus meni happipullot ja sytytinlankakelarulla selässä ja sadangramman trotyylipaketti kädessään alas hylylle,panemalla räjähteen oven käyttöpyörään kiinni.
Noustuaan takaisin troolarin kannelle Sorbus liitti sytytyspiuhat  kammelliseen mainareiden räjäytyboksiin..painamalla kaksin käsin kahvan alas...
Samassa kauempana ulapalta näkyi jälleen rannikkovartioston aluksen vaahtoinen keula.
Ylhäältä taivaalta kuului helikopterin roottorilapojen läpätystä.

Phil.AF Huey
Yhtäkkinen vedenalainen räjähdys heitti Sorbuksen päin ruorikajuutan seinää.
Filippiinomiehistö hajosi kaasunaamarileikeistään ympäri etukantta,keltaisen sukelluskellon irrotessa vaijerikaapeleistaan, vajoamalla Sulun mereen.
Shanghai,Rio ja Tinto seurasivat säikähdyksissään merestä noussutta vesipatsasta,mikä heitti troolaria ankkuriketjuista irti kuin pikkulapsen kännystä karannutta ilmapalloa etäämmälle ulapalle.
Ylhäällä leijuva Filippiinien ilmavoimien Huey-helikopterikin,lisänimeltään Lentävä ruumisarkku, paiskautui paineaallosta näkymättömiin kuin Raid-hyönteissuihkeen sumussa.

Filippiinien Ilmavoimien Huey Flying
Coffins-koptereita
RIKOS JA RANGAISTUS
--------------------------------------------
Sorbus oltiin poimittu viiden bajausukeltajan kanssa merestä partioivan rannikkovartioston rautaveneen kannelle.
Alueelta ei oltu löydetty muita eloonjääneitä ei sen kummemmin troolaria eikä Cris Craftiä.
Meressä kellui avonaisia oliivinvihreitä peltilaatikoita,joista kiilsi kaasunaamareiden lasilinssejä aurinkoa vasten ikäänkuin muistuttamassa hukkuneiden samuraisotilaiden makaabereista kuolinkasvoista..
Upouuden ja valkoiseksi maalatun rannikkovartiostoaluksen kannella seisoi laivaston kuuluisa ja huippukoulutettu Navy Seal-sukellusryhmä valmiina sukellukseen selkätankkeineen ja räpylöineen.
Pieni henkiinjäänyt viisipäinen bajausukeltajaryhmä värikkäin otsabanderollein odotteli myös sukelluskäskyä.
Kauempana väylällä näkyi värikkäitä merileväsukeltajien veneiden purjeita.
Niiden sukeltajat keräsivät väylältä lumeeksi kaasunaamarilaatikoita samaan aikaan kun syväsukeltajat toivat Yokohama Marun hylyltä kaislakoreissaan kultaharkkoja.
Merivartioston aluksen keulakannen kanuunalla ammuttiin kohti vinta-purjevenelaivastoa,jotka pian laskivat värikkäät purjeensa alas, 50-hevosvoimaisten Mercury-perämoottorien pärähtaessa käyntiin.
Vintat siirtyivät kauemmaksi väylälle väijymään kuin korppikotkat nääntyvää saalistaan.

Vinta-purjeveneitä
1967 Marikinan poliisivoimat
Zamboanga Camp Navarron sotilastukikohdan sairaalan polilla Sorbuksen otsaan oltiin pistetty yhdeksän tikkiä. Ensiaputoimintaa oli seurannut kaksi aseistettua khakivormuista "Chocolate Boys"-poliisikorpraalia.
Lisänimen Philippine Constabularyn poliisit olivat saaneet kansalta kaakaomaidon värisistä univormuistaan.
Käsiraudoissa Sorbus oltiin heitetty valkoisen Harabas-poliisimaijan takahäkkiin ja viety kaupungin pääpoliisiaseman likaiseen selliin,minkä lavereilla ja lattialla terveentuliaisiksi hymyili valkohampainen sekä hampaaton selliväki.
Kesti melkein viikon,kun kaupungin poliisipäällikkö henkivartioidensa kanssa saapui sellin kalteriovelle leveässä virneessä.
Sorbus ei vieläkään tajunnut,miksi hänet oltiin pidätetty.
Hänen mahaansa kurni päivittäisestä riisikupillisesta,mihin oltiin pistetty kanansiiven paloja,malungaypuun lehtiä sekä tulisia,pieniä ja vihreitä chilipippureita.
Ruokajuomaksi oltiin kannettu selliin ruostuneessa ämpärissä vettä,jota sai kauhoa janoonsa pienellä 555-etikettisellä hernepurkilla.
Viikossa hän oli pudottanut pakkodieetissä nelisen kiloa.

Poliisipäällikkö oli käskenyt vanginvartijaa avaamaan 20-millisestä harjaraudasta tehdyn kalterioven.
Sorbus oli jo sellissä viruessaan naureskellut  ironista karriääriään entisen työmaansa harjarautavääntöpenkistä filippiiniläiseen harjarautakalteriseen selliin.
Raudoittaja harjarautasellissä?!
Melodramaattinen kohtaloko?
Kalterioven avauksessa koko selliväki yhtäkkiä pakkautui ovenläpeen puristamaan Sorbusta kaltereita vasten.Melukakofoniassa kukin vanki huusi poliisipäällikölle laittomista pidätyksistä.
Kovalla pampunhakkauksella filippiinovangit vaikenivat vetäytymällä sellin takaseinustalle nuolemaan haavojaan kuin kujatappelussa hävinneet kulkukoirat.
Sorbus pääsi puolipyörryksissä istumaan poliisipäällikön mahonkipuisen työpöydän eteen amerikkalaisvalmisteiselle messihallin peltiselle taittotuolille.
Cigarette!?
Poliisipäällikkö kysäisi tarjotessaan vangille sinileimaista Lucky Strikeä.
Tupakannälässään Sorbus veteli pitkiä henuja tupakasta kunnes kysäisi ulospuhalluksessa:
--Why am I in jail?
Hänen kalterikahinasta murtuneesen kylkiluuhunsa sattui puhuessa.
--By orders of Malacanan..president Marcos...sorry..not by me..
Poliisieversti vastasi viskaamalla vangin nenän eteen  pöydälle paksun paperipinon,mistä päällimmäisenä näkyi  kullattu Malacananin presidentinlinnan logo.
--You are being accused of destroying government property by gross negligence,(Teitä syytetään valtion omaisuuden tahallisesta tuhoamisesta).
Korkean poliisiupseerin kasvoilta ei näkynyt pientäkään sympatiaa vangittua kohtaan jatkaessaan selostustaan:
--But in exchange of  your found loot in Sulu Sea president Marcos is willing to let you free today.
--Well...you are a lucky man today..your friends received accidental death penalties...

Sorbus sai käydä poliisipartion mukana hakemassa porukkansa vuokraamasta bungalowista henkilökohtaiset tavaransa,joista hän sai salavihkaa pistettyä taskuunsa Bank of the Philippine Isalndin pankkikirjansa sekä Barbadosin Commercial Bankin tilinumeronsa.
Poliisit tarkastivat asunnon läpikohtaisesti maan lainvartijoiden tyypillisellä omavaltaisuudella.
Konnakolmikon matkatavaroista löytyi parituhatta dollaria irtonaista rahaa,mikä meni univormujen rintataskuihin.
Yksi poliisi leikki Rion Hasselblad-kameralla, toisen filmatessa ryöstelyä Tinton Beaulieu-kinokameralla ja kolmannen naksutellessa hopeakuorisella Ronson-sytyttimellä pitkiä sinisiä liekkejä kuin kaasuhitsauspolttopillillä.
Puolisenkymmentä Thomas Cookin matkashekkivihkoakin meni yhteen Iberia-lentokassiin,Sorbuksen huomauttaessa,ettei niitä voi käyttää kuin shekkivihkojen omistajat.
Poliisikonstaapeli oli kultahammasvirneessä vastannut:
--Don't you worry..everything is possible here in the Philippine Constabulary..that's what we are in power for..
Ryöstöhuuman jälkeen bungalowin pihalla poliisipatrulli seisoi polttelemassa Champion-tupakoita ringissä, yhden korpraalin kastellessa sisällä bungalowia bensiinillä jerrykanisterista.
Pian rakennus paloi ilmiliekeissä Harabas-poliisimaijan kiihdytellessä pihasoraa lennättämällä pois paikalta.


Harabas-taksimainos 1970-luvulta

ASENTO JA VIIMEINEN LEPOKOTI
-----------------------------------------------------------------

Manilan Pasayn kaupungin "Cementerio pang mga Mahirap"- hautausmaalla Tramo-kadun varrella (köyhien hautausmaa) kolmikerroksisen sementtihautaseinän edessä seisoi asennossa kaksi mustiin pukeutunutta surijaa,Sorbus sekä Shanghain tyttöystävä Linda,ristimänimeltään Erlinda Alvarez.
Sorbuksen piti tukea mustilla aurinkolaseillaan itkuaan peittävää Lindaa,joka oli yhdestä taskumatillisesta Tanduay-rommia jo rauhoittunut,joskin veltostunut. Taksimatkalla hautausmaalle Pasayn Cartimar-markettikompleksin läheiseltä slummialueelta Linda oli hysteerisesti huutanut ja potkinut,jopa raapinut Sorbuksen kasvoja pitkillä punakynsillään.
Naikkonen katsoi Shanghain kuolemisen olleen Sorbuksen syytä.
Lindan maskaralla tuhriutuneet kasvot olivat tyyntyneet sillä rommipotulla sekä kolmella täydellä Thomas Cookin matkashekkiviholla täynnä sadan dollarin shekkejä.
San Isidro-kirkon kappalainen padre Ong San Rafaelin seurakunnasta oli jo poistunut mustassa kasukassaan toisiin hautajaisiin. Ennen kolmen hautakammion muurausta Sorbus oli pannut jokaiseen kammioon tyhjien uurnien eteen Tabacalera-sikarilaatikon. Yhdessä sikarilaatikossa oli Shanghain kromisankaiset Rayban-pilottiaurinkolasit,josta puuttui yksi linssi,toisessa viherlasinen Rion Mennen-partavesipullo ja kolmannessa Tinton suomalainen viinakortti.
Lisäksi hän oli asettanut kummankin suomalaiskaverin uurnan viereen paikallisen Alta Rio Tinto-kuohuviinipullon,koskei saatavilla ollut Rio Tinto-punaviiniä.
Sorbus oli ajatellut panna ne varalle kavereidensa matkalle tuntemattomaan.
Surijoiden takana vanhoihin hautaristeihin nojasi resuinen lapsilauma ja muutama paperipussista Rugby-kontaktiliimaa sniffaavaa katupoika,jotka yöllä kaivaisivat haudat auki vielä ennen sementin paatumista arvoesineiden etsimisessä.

Hautausmaan asukit seuraamassa kuoppausta
Linda oli laskenut kukkaseppeleen Shanghain haudalle.
Seppelenauhassa luki.."To my Dear Papa-san...Deeply missing you.Erlinda.
Sorbus oli laskenut yhden seppeleen yhteisesti tarkoitettuna erottamattomille kaveruksille Riolle ja Tintolle.
Seppelenauhassa luki.."Paljon tinasitte,paljon pilasitte.Vihdoin kolvinne kylmeni.

Sorbus auttoi kainalosta tukien Lindaa keltaisen Toyota Corona-taksin takapenkille,käskemällä taksikuskia vielä odottamaan.
Hän jäi katsomaan hautausmaan ruostuneelta takorautaportilta hautarappareiden muurausta,kunnes kolme harkkotiilikammiota hiljalleen peittyi laastilla.
Kerjäläislapsilauma yritti jo repiä hautakammioiden edestä kukkaseppeleitä myytäväksi uusille kuolleiden omaisille.
Yhdellä paitaressupojalla oli kädessään pieni kipsienkelipysti,minkä tämä oli pihistänyt yhdeltä pikkulapsen haudalta..
Sorbus istuutui taksiin sanomalla kuljettajalle:
--Cartimar shopping Center..and next Singalong Street,please.
Kuljettaja kysäisi:
--Fare by taximeter or "Kontrata"..Sir?(Mittarilla vai lumppusummalla?)
Sorbus vastasi kivahtuneena:
--No bloody contract "Tsuoer"(kuski)..click your PERKELEEN meter on!"
--My kontrata is FINNISHED!

FINITO.






Ei kommentteja: