Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat.Alkukirjoitus.

1939-44
Tuntematon sotilaspastori

TUNTEMATTOMAN SOTILASPASTORIN AJASTAJAT


Esikirjoitus ja pikkuhistoriikki
-------------------------------------------

Kari Suomalaisen puoluekarikarikatyyrit.

Sotapapeista,sotilaspastoreista ,kenttäpastoreista,kenttärovasteista sekä kenttäpiispoista ei olla paljon kirjoitettu sota- ja kaunokirjallisuudessa.

Tai jos on kirjoitettu,niin kuvaukset sotapapeista eivät ole olleet kovin mairittelevia.
Kari Helsingin Sanomien pilapiirtäjä ja entinen TK-kuvaaja sota-ajalta kuvasi papistoa ja Kokoomusta,mihin kaikkien pappien oletettiin kuuluvan, paksumahaisena ja sotilaskypäräpäisenä pappina.
Kuvaus voisi hyvinkin olla paikallaan 50-luvun jälleenrakennusvuosien ja hyvin voivaan (paremmin voivaan) Suomeen,missä kansan mahat ja perät olivat kasvamassa säännöstelyn loputtua vuosikymmenen alussa.
Missä Kari kuvaa pappia kypärä päässä,juontuu hyvinkin siitä,että puolustusvoimat ja evankelisluterilainen kirkko ovat käyneet pyhää sotaa käsi kädessä vuodesta 1918,kun kenraali Mannerheim perusti pohjan sotilaspappeudelle.

The Good Soldier Schwejk

Kaunokirjallisuudessa ollaan mainittu sotapapeista muutamassa teoksessa, ja tsekkiläisen kirjailijan Jaroslav Hasekin satiirisessa romaanissa Kunnon sotamies Svejkissä armeijaa ja papistoa irvailtiin yhtäläisesti.
Suuri aika vaatii suuria ihmisiä on teoksen alkulause..
Kirja kuvaa kuitenkin johdonmukaisesti pieniä ihmisiä.Hasek kuvaa Itävalta-Unkarin armeijasta,joka on täynnä inhimillisiä heikkouksia.
Rivimiehiä kiinnostaa laiskottelu,kortin pelaaminen,juominen ja syöminen.Aliupseerit ovat yksinkertaisia ja raakoja,virkamiehet korruptoneita,sotilaspapit juoppoja mässäilijöitä ja ylemmät upseerit simputtajia,kiipijöitä,seniilejä tai muuten hulluja.
Teoksessa vilahtava eräs kenraali on kiinnostunut käymälöistä ja toinen on kiinnostunut lähinnä hirttotuomioiden jatkamisesta.
Svejkin tavoitteena oli vain selvitä hengissä ja sodan jälkeen hän aikoi palata rauhassa prahalaiseen kantakapakkaansa U Kalichaan eli Pikariin..
Sotamies Svejk ei tarvinnut sielunhoitoa sotapapeilta,vaan hoiti oman sielunsa hoitamisen yhtenä kappaleena kotiin..

Sielunhoidoksi 1500-luvulla Ruotsin vallan alaisessa Suomessa kutsuttiin noitavainojen aikana epäiltyjen noitien polttamista roviolla.
Sota ei ollut myöskään terapeuttinen paikka mielenhäiriöisille eikä terveille sotamiehille.

1963 Sissit.Paavo Rintala.Mikko Niskanen

Sotapappeja on kuvattu myös kirjoihin perustuvissa elokuvaversioissa.
Mikko Niskasen vuonna 1963 valmistunut elokuva Sissit pohjautuu Paavo Rintalan romaanikäsikirjoitukseen Sissiluutnantti,missä kehyskertomuksena on nykyhetkeen sijoitettu illanvietto.
Sissiveteraanit muistelevat sotaa ja kaatuneita tovereitaan.Luutnantti Erkki Takalan (Matti Oravisto) Vienan Karjalassa jatkosodan aikana toimiva sissijoukkue menettää alussa yhden miehen mielisairaudelle: liikaa nähnyt sotamies Saastamoinen saa hermoromahduksen heti linjojen läpi tultua ja viedään köysissä hoitoon.
Retkeltä palaamista juhlittaessa Takalan ja nuoren lotan välille syntyy sukupuolisuhde...lotat kelpuuttavat kavaljeereikseen upseerien lisäksi ainoastaan sissit,jotka erotukseksi tavallisesta jalkaväestä nähdään sodan tähtinä.
Takala,joka siviilissä on teologian ylioppilas,keskustelee sotilaspapin kanssa sodan mielettömyydestä,ja sotilaspappi kertoo hänelle tuntevansa tekevänsä paholaisen työtä sotaväen palveluksessa.
Kun sissit saavat vaarallisen tehtävän vallata pieni kukkula,jonka valtaamisessa jalkaväki on epäonnistunut neljästi,pappi lähtee mukaan vaikka aavistaa kuolevansa.
Röyhkeästi päiväsaikaan tehty valtausyritys onnistuu,mutta pappi kaatuu.
Rintalakaan ei nimennyt sotilaspappia,joten tämäkin oli tuntematon sotilaspappi.

1957 Niskavuori taistelee

                                                         1. 2007 Asian Youth.Kun minä läksin
                                                          kesäyönä käymään.Leevi Madetoja

2.1943 Sotilaspastorit kannaksella

Toinen sotilaspappi esiintyy elokuvassa Niskavuori taistelee vuodelta 1957. Se oli viides ja viimeinen vuosina 1938-57 kuvatuista Niskavuori-sarjan mustavalkofilmatisoinneista.
Myös kronologiassa se sijoittui viimeiseksi,1940-luvulle.
Niskavuori taistelee perustuu Hella Wuolijoen näytelmään Entäs nyt,Niskavuori?,mutta poikkeaa siitä sangen paljoin eräissää kohdissa.
Elokuva valmistui Wuolijoen kuoleman jälkeen.Kotikatsomoissa se esitettiin ensikerran 29. maaliskuuta 1964.
Elokuva sijoittuu jatkosodan loppuun ,kesään 1944.
Arne Niskavuori kaatuu taistelussa ja filmissä kuvattu pelätty päivä koittaa.
Ensin näytetään kohtaus rintamalla surmansa saaneiden kokoamispaikasta,jossa sotilaspapin johdolla tunnistetaan kaatuneiden mätäneviä ruumiita;lukuisten muiden joukossa Aarne niskavuori on aloittanut sankarillisen maatumisensa isänmaan multiin..
Ja niin käy,että pappi ei ohita ylvästä Niskavuoren tilaa matkallaan kertomaan jälleen suru-uutista.Vanha suurtila verhoutuu suruhuntuun.Sodan verinen sinfonia  on soittanut Ilonan leskeksi ja Paavon sekä Lillin isättömiksi.
Aarne lasketaan sankarihautaan kunnialaukausten saattamana.Viikatemies ,tuo sodan ikiaikainen ja pettämätön ystävä kysyy surevilta omaisilta: entäs nyt Niskavuori?
Kuka astelee seuraavaksi isännän saappaissa Niskavuoren viljavilla vainioilla?
Osa taistelukohtauksia kuvattiin Imatran Immolassa,missä pyörremyrsky oli kaatanut metsää.
Musiikkina filmissä oli Oskari Merikannon laulu Oi muistatko vielä sen virren ja Gabriel Linsenin kesäpäivä kangasalla.
Lisäksi kuultiin kansansävelmiä kuten Läksin kesäyönä käymään, Oi kallis Suomenmaa ja Kotimaani ompi Suomi.

Molemmissa elokuvissa sotilaspapit pysyivät tumtemattomina.



Sotilaspappeus ei ole ollut monopolina evankelisluterilaiselle kirkolle puolustusvoimissa.Sodassa oli ollut myös kourallinen ortodoksipappeja.Kenttärabbeista eikä kenttäimaameista kuitenkaan sotapappeudessa olla puhuttu .Juutalaisuutta hyväksytty suomalaiseen maanpuolustukseen per se..Pidettiin suurta hälyä siitäkin,kun eräs Mooseksenuskoinen neiti-ihminen halusi pyrkiä lotaksi.
Alunalkujaan vuonna 1918,kun asessori Hjalmar Svanberg oli esitellyt kenraali Mannerheimille armeijan kirkollisen työn suunnitelman,puolustusvoimissa oli noin 20 sotilaspappia.
Ortodoksista kirkollista työtä varten perustettiin vuonna 1922 kiertävän matkasaarnaajan virka.
Sotilaspapeilla oli 1920-luvulla laaja kansansivistäjän tehtävä,johon kuului julistuksen,opetuksen,sielunhoidon sekä kirjasto- ja sotilastyön lisäksi myös lukemisen että kirjoittamisen opettamista.

1942 Kenttäpiispa Björklund saa kultaisen ristin
marsalkka Mannerheimilta Mikkelin
kasinolla

Talvisodan (1939-1940) sotilaspapisto oli luotava melkein tyhjästä.Luterilaisia sotilaspappeja toimi talvisodassa yli 300 ja ortodokseja kahdeksan.
Useita kymmeniä pappeja toimi sotilastehtävissä.
Talvisota lisäsi sotilaspapiston arvostusta.Presidentti Risto Ryti antoi sotarovasti Johannes Björklundille kenttäpiispan arvonimen 11.7.1941. Jatkosodassa (1941-1944) sotilaspappeja oli enimmillään samanaikaisesti yli 500 ja kaikkiaan sodissa lähes 900.

Papit liikkuivat sotilaiden parissa,pitivät hartauksia,jumalanpalveluksia ja ehtoollistilauksia sekä rohkaisivat haavoittuneita. Asemasodan aikana rintamajoukoissa pidettiin myös seuroja,oppitunteja ja rippikouluja sekä toimitettiin avioliittoon vihkimisisä. Sotien aikana syntyi myös merkittävää diakoniatoimintaa. Sotilaspappien vastuulle uskottu kaatuneiden huolto vaati paljon voimia,sillä sotien aikana toimitettiin kotiseuduilleen noin 52.000 kaatunutta.

1950-luvulta lähtien on koulutettu kirkollisen alan varusmiehiä sotilaspappien apulaisiksi ja rweservin pappeja kertausharjoituksissa.
Rauhan tutltua upseerien ja aliupseerien hengellinen toiminta antoi merkittävän tuen sotilaspapistolle. Erityisen suosituksi tulivat hengelliset päivät.

Sotilaspapiston tehtävistä poikkeustiloissa määrittelee Kirkollisen työn opas 2 (KirkOpas 2).
Kirkollinen työ poikkeusoloissa merkitsee kirkon läsnäoloa ja toimintaa hädän keskellä.
Kirkolliseen työhön kuukluu kiinteä vuorovaikutus papin ja seurakunnan välillä. Kirkollisen työn ydintehtävinä ovat sielunhoito,julistus,opetus diakonia sekä tukitehtävinä koulutus,tiedotus,yhteistoiminta ja materiaalitoiminnot.
Edellä mainittuja kirkollisen työn muotoja sisältyy myös kaatuneiden huoltoon.

Kaatuneiden huollon järjestelyistä määrittelee kaatuneiden huollon opas (KaatthOpas).
Kaatuneiden huollon päämääränä on kunnian osoittaminen ja viimeisen palveluksen suorittaminen kaatuneille. Tarkoituksena on omaisten auttaminen surussaan. Kaatuneiden huollolla on joukkojen henkistä kestokykyä ylläpitävä vaikutus. Kaatuneiden huollon lähtökohtana on,että kaatuneet evakuoidaan ja haudataan kotiseudulle. Mikäli se ei ole taistelutilanteen vuoksi mahdollista,kaatuneet haudataan kenttähautaan tai sotilashaustausmaahan.

Kenttäpiispan palvelusarvo rinnastetaan prikaatinkenraaliin,kenttärovastin everstiluutnanttiin,sotilaspastorin kapteeniin ja sotilasdiakonin sotilasvirkamieheen palvelusarvoissa sotilasmestari,luutnantti ja yliluutnantti.


ERÄS TUNTEMATON KENTTÄPAPPI

Sotilaspastori,jonka Ajastaikoja eli taskukalentereja vuosilta 1944 ja 1945 monta kertaa olin selaillut pikkupoikana,kuuluivat isälleni ja löytyivät hänen työpöydän vetolaatikossa.
Isäni ehkei ollut tunnettu laajalti puolustusvoimissa sota-aikana,mutta omassa seurakunnassa erittäin tunnettu ja suosittu kansanpappi.
Omassa yksikössään sekä muiden kenttäpappien keskuudessa hänet kyllä tunnettiin hyvin toverillisena ja lupsakkaana pappina sekä aseveljenä.
Aseveli-sana ehkei ole todenmukainen käsite,koska kenttäpapit eivät kantaneet aseita rauhanpuolustajina ja näiden asemaa sota-aikana verrattiin lääkintätehtävissä toimineisiin sotilaisiin.
Enimmäkseen sotapapit viettivät aikansa JsP:llä (joukkosidontapaikka) kaatuneiden tunnistamisissa ja suruviestien kirjoittamisessa omaisille.
Talvisodassa isäni palveli kenttätykistön vänrikkinä ja tulenjohtajana,jolloin upseerin sivuaseeksi kuului pistooli,mikä vänrikin tapauksessa oli Parabellum.Lingvistinä hän käänsi sen latinasta mahanalusaseeksi.

Sotilaspastorin kenttätyö ja surutyö taistelukentällä olivat monasti yhtä raskasta kuin kuoleman pelko juoksuhaudoissa venäläisessä tykki- ja kranaattitulessa.

1941-45 Ajastajat

Isäni kirkonmiehenä ja sotilaspastorina oli puolestan erittäin tarkka muistiinpanija siviilissä sekä rintamalla,koska  virantoimituksissa piti pitää tarkkaa aikataulua vihkimisistä,kasteista,siunauksista sekä muista papintoimista.
Talvisodan puhjetessa nuori pastori ja kenttätykistön reservin vänrikki osti iisalmelaisesta kitjakaupasta ensimmäisen taskukalenterinsa ,vuoden 1940 Ajastajan.
Itse sain käsiini hänen sotavuosien 1944-1945 Ajastajat,mitkä vuosikymmeniä olivat olleet säilytettyinä työpöydän vetolaatikossa ja päätyneet vanhimman siskoni talletettavaksi.
Jäämistöstä ei ole löytynyt aiemmilta sotavuosilta kalentereita.
Isäni oli tarkasti ja koruttomasti kertonut taskukalentereissaan taisteluista,kaatuneista ja haavoittuneista joukkosidontapaikoilta sekä asemasodan aikaisista siviilipapintoimista Iisalmen lähiseurakunnista.
Hänelle mieluisat kylpemiset siviili- ja korsusaunoissa olivat myös sotatapahtumien tärkeitä vientejä .
Talvisodan aikana pastori oli vihkaissut naapurintytön ja leikkikaverinsa,joka toimi Iisalmen lotissa ilmanvalvojana kaupungin vesitornin katolla talvipakkasissa.
Isäni ja äitini kirjeenvaihto tulee hyvin ilmi sodan kulussa viestien , pakettien ja joskus myös puhelinsoittojenkin muodossa.
Äiti oli isää parempi käytännön asioissa ja ajoi ajokortinkin jo 30-luvuna alussa..
Äiti oli monasti hakemassa isää hevosella ja Iisalmen rautatieasemalta kenttäpäpin lomilla.
Talon auto,36-mallinen Opel Kadett oli värvätty sotaan joksikin upseeriautoksi,jolloin suvusta oli lähtenyt sotaan kadetti ja vänrikki.
Äidiltä oli jäänyt jälkeen oma muistikirjansa Hevosmiehen kalenteri.

Isän Ajastaika oli todellinen pienoiskokoinen tietosanakirja.
Varhaisena ylösnousijana sekä ilmojenhaistajana hänelle olivat tärkeitä auringon nousut sekä laskut.Samoin hänelle olivat tärkeätä sään ja lämpötilojen tarkkailu.
Jos hän kirjoitti Ajastaikaansa kuin metereologi lokikirjaansa täsmällisesti säänvaihteluista,niin äiti kirjoitti Hevosmiehen kalenteriinsa lupsakkaan laveasti,että..'näkkyyhäpän sitä vanahoo taevasta ja 'kylläpä niitä ilimoja pissoo'.
Vuoden 1944 Ajastaika tarjosi silloisena tietopankkina jopa vuoden 1945 kalendarion sekä nimipäiväluetelon.
Nimipäiväluettelon syyskuun 2. päivä oli alleviivattuna Sinikan nimipäivänä ja varustettu Huom!-kaneetilla... Kaisan syntymäpäivä.
                            -------------------------------- 

1930-luku Iisalmi ja Iisalmen uusi kirkko

Allakan viimeiset sivut käsittävät tärkeitä kotimaan yleishyödyllisiä tietoja,kuten Suomen väkiluvut 1750-1940.Tuoreempaa vuoden 1944 väkilukua ei mainittu sankarien yhä kaatuessa itärintamalla.
Paikkakuntien henkikirjoitusrekisterit ja kirkonkirjat olivat kaatumisluvuissa epätarkkoja eikä valtakunnan väkilukua voitu sota-aikana arvioida.Oli paljon tärkeämpää tekemistä.
Allakasta läytyvät Suomen kaupunkien väkiluvut  vuodelta 1941 ja perustamisvuodet.
Samoin taajamat ja kauppalat.
Piskuisessa Iisalmen kotikaupungissa oli vuonna 1941 3919 asukasta.
Pastorin myöhemmässä komennuspaikassa Salon kauppalassa (per.1887) oli 7646 asukasta.
Maantieto oli pastorin suuria harrastuksia ja hän oli 30-luvulla matkustellut Euroopassa Tukholmassa,Tallinnassa,Tartossa  ja vuonna 1946 Berliinissä,sekä Roomassa.
Mustapaitajamboreella hän oli  Campo di Mussolinissa saanut sielun ja ruumiin harjoitusta.
AKS:läisyys ja IKL:äisyys olivat ajan reippaitten miesten aatteita siihen aikaan.

Hauki on kala...

Allakan kirjoitus rationalisoinnista ei sivunnut papin ammattia,mutta O.V.Itkosen kalastajan kalenteri oli papille kiinosatavaa luettavaa,Kuuluivathan Jeesus Pietarin kanssa Genesaret-järven kalastuskuntaan..
Järvihauesta ja siiasta pastori piti ruokakaloina eniten inhoamalla lounaissuomalaisten kalastajien mieltymystä piikkiseen kuhaan,mitä hän piti roskakalana.
Pastori oli enimmäkseen kesäkalastaja ja varmasti allakan koodit O,X,A,B ja C kiinnosrtvat häntä,liikkuiko kala ja kävikö se pyydykseen tai oliko kala liikkumatta eikä käynyt pyydykseen.Pastori piti uistelusta ja verkkokalastuksesta,mutta monesti soutajat tuskaantuivat tämän temperamenttiin ja savonkielisiin tuhahduksiin...että 'souva,souva...elä.elä,huopoo,huopoo!' Useimmiten uistimen siima ja lahnaverkko löytyi keskisuomalaisen soutuveneen kälin alta tai ahvenruohosta.

1956 Aldell

Vasta 50-luvulla pastori hankki mökille vaasalaistekoisen 2.5-hevosvoimaisen Aldell-perämoottorin,jota pappilan pesue kutsui Alteeniksi sekä All-deliksi (kaikki osina).
Jälkimmäinen väännäs ilmeisesti johtui siitä,että pastori sai kaikki irtonaiset mutteri-ja pulttiosat tongeilla pyöreiksi,eivätkä pehmeinä messinkivaluisina kestäneet hengenmiehen kovaa kättä.Kuusikanttisuus ei ollut papille mikään tunnettu tekninen käsite,jolloin sielunvihollisen eri nimityksien myötä pulttien päät muovautuivat kirkollisen pyöreiksi.Onhan pääsäismunakin soikean pyöreähkö.
Äiti moottorimiehenä korjasi perämoottorin vuotavan kaasuttimen uimurinkin,katkoi hohtimilla 2.5-tuumaisesta sinkkinaulasta potkurin sokkanaulan ja kuivatti sytytystulpan pellavaessunsa helmaan.
Pastorin Aldell seisoikin suuren osan kesää mökkirannassa ruuvattuna maahanisketyn kakkonelosen nokassa perämoottoriveneilyn ihanuuden muistomerkkinä.

Rovastin tekniset sielunviholliset
Aldell ja Miele

Saatuaan jatkosodassa kenttäpapin ainoan koneen,sotilaspolkupyörän,isän tekniset kyvyt riittivät ketjujen rasvaamiseen ja napojen voiteluun sekä sisäkumin vulkanointiin.
vasta 50-luvun lpoulla pasrori motorisoitui ostettuaan upouuden  saksalaisen Miele-kevytmoottoripyörän,mikä yhdellä kuutiolla (51cc) rekisteröitiin moottoripyöräksi mopoluokasta (50cc),ja likasiipiin ruuvattiin leveät rekisterilaput.Nämä kyllä tuppasivat taittumaan pappilan potinpylväissä pastorin Ellunajojen tapaisissa lähtöstarteissa.
Kirkkokonttorin eteen kokoontui pastorin mökille lähdössä suurehko seurakunnan työntekijöiden saattajalauma pällistelemään,kun mobiilipastori pukeutui keltaisiin henkselisadehaalareihin messukasukan sijasta Jawakuskin plastiikkinen tuulitötterö naamallaan tämä polki mootttoripolupyöräänsä käyntiin bensahana kiinni hengenahdistukseen saakka,sielunvihollisten kutsumanimien kaikuessa porttikongissa,kunnes äkkäsi avata kraanan. Ajoneuvo syöksyi portinpylväitä nuollen  Rummunlyöjänkadulle,missä viisiprosenttisen kakstahtibensan sininen savu peitti matkapyöräilijän,joka luovi asvaltointikorokeppien välistä kuin Tomi Sailer slalomkilpailussa Garmisch-Partenkirchenin mäessä .Pastorin kaksitahtipolttoaine oli aina rikkaampaa kuin suositeltu 3 prosenttia,että kone voitelisi hyvin kuin meijerivoi pullaletan.
Hän ei ollut matikkamiehiä prosenttilaskuissa,vaikka piti matikasta oivana soppakalana.
50-luvulla hän ei vielä päässyt auton rattiin ja vasta 60-luvun lopulla ajoi kortin.
Siitä seurakuntalaiset pääsivätkin hokemaan ,että aja varovasti..ajava rovasti.
Isän esimies vt-kappalaisnen Aulis Savolainen,joka myös oli syntyjään savolainen,oli ostanut merimiesauton ,52-mallisen rinkeli-ikkunakansurin (Prezel Fenster),millä hengenmiespari ajeli virantoimituksiin takarekisterivalo pystyssä kuin paavin nokka.Takavaloa kutsuttiinkin kansuripiireissä paavinnokaksi.

Kappalaisen kansurin pesu
Juhart 2005

Kenttäpapin Ajastaika viittaa myös prosentteihin korkokantakalenterissa,mikä oli jäänyt puhtaaksi ilman mitään merkintöjä
Ilmeisesti pienestä papinpalkasta ja kenttäpapin päivärahoista ei kertynyt summia osuuskassan säästötilille.
mitat ja painot kyynärineen,virstoineen ja peninkulmineen edusti vanhaa aikaa ja tuumat,jalat sekä mailit brittiläisiä imperiaalimittayksiköitä.
Pinta-alamitat neliömetrineen,aarineen ja hehtaarineen kuuluivat maamiehen tietolaariin.
Englantilaiset eekkerit ja neliöjalat kuuluivat enemmän Yorkshiren lammasfarmareille sekä Ulsterin perunanviljelijöille.
Tilavuusmitoissa hehtolitrat ,kapat,kannut,tynnyrit ja halkosylit kuvasivat 30-luvun sekamittaista agraarikulttuuria,missä metrisöinti ei vielä täysin ollut voimassa.Vanha kansa pysyi vanhoissa mittayksiköissä.
Puutavaran viejinä Suomen metsämiesten piti kuoria ja justeerata propsi- ja ratapölkkymotteja göteborgilaisiksi standarteiksi ja pyöreätä sekä sahattua puutavaraa erilaisilla englantilaisilla standarteille.
Englantilaisella ja amerikkalaisella gallonalla oli eri litramitat Standard-Nobelin bensiiniasemapumpuilla.
painomitoissa suomalaiset olivay oppineet kilo-ja grammamitat,mutta vanhat leivisät,naulat,englantilaiset sentrenit (centerweight) sekä amerikkalaiset barrelit varmasti sekoittuivat siirtomaatavaraliikkeissä monen maahantuodun viljan jauhopussin täytössä.Papin tekniseen spektriin ei ehkä kuuluneet sähkömitat kuten voltit,watit ja ampeerit.Kilowattitunteja kappalainen tutki lattanan Airam-taskulampun kanssa keittiön eteisessä oikeasta proppumitarista,missä näyttökiekon punainen viiva pyöri kirkonmiehen ja kappalaiskankin mielestä lian nopeasti.Tällöin kappalainen ja kappalaiska kävivät sammuttelemassa pappilan valoja lasten jäljiltä mutisemalla,että markka pyörii.
Ampeerit,watit ja voltit kuuluivatkin pappilassa käyvälle sähkömiehelle,joka kävi ihmettelemässä mittarista.miten joku oli saanut automaattipropun punaisen napinkin rikki,jolloin kappalaiselle tuli kiire muihin tehtäviin työhuoneeseensa papinrouvan ilkikurisen katseen seuraamana.
Maksut arvonimistä allakassa on mielenkiintoista luettavaa.
Apteekkarineuvoksen tittelin sai 30.000:lla markalla ja rovastin halvalla kahdella tonnilla..
Rovastin tittelin isäni sai 60-luvun lopulla,vaikken muista paljonko arvonimi maksoi.
Tittelirekisterin alakaneettina seisoi,jos asianomaisella oli valtion.kunnan tai kirkollinen virka,hän suorittaa vain puolet näistä maksuista.

Ajastajan riistaeläinten rauhoitusajoista pastori ei kai välittänyt,kunnei ollut metsämiehiä metsästysmielessä.Partiolaisena kyllä hän vietti metsässä suurimman osan elämästään.
Aseeseen hän ei ollut tarttunut sitten talvisodan jälkeen...ei edes ilmakivääriin ja pastorska veisteli korttelin parhaana punaisena pappilan piha pojille robinhoodmiekat ja- jouset sekä pecosbillpislarit.
Riistalinnuista pastori tunnisti kaikki puolukassa ja mustikassa käydessään ja kuunteli poimiessaan palokärjen koputusta,vaikka juoksi tirolilaisissa nahkahousuissa puolukkaämpäri keikkuen kotiin pelästyksissään ,kun emohirvi oli nuuhkaisut turvallaan niskanappiin mättäällä istuessaan, marjarohmun jäätyä kannon päälle.
Allakan 'aina rahuhoitettuja' lintuja hän tapasi vasta lounais'Suomeen muutettuaan,kuten haikaroita ja fasaaneja.Käki ja käenpiikakin kuuluivat tähän luokkaan.Varpuslinnuista kotivarpunen ja vitsauslinnuista korppi ,varis ja harakka ei kuuluneet rauhoitettujen ryhmään.
Niitä sai vapaasti ampua rääkymästä täystäiltä ja risuaidan päältä sekä Turun tuomiokirkon kellotornin syvennöistä.
Ei ensinkään rauhoitettuja lintuja rannikolla olivat isolokki,harmaalokki sekä merilokki.
Näiden ryöstelevä serkku naurulokki nauroi nokkaansa rauhoitetuna rannikon luodoilla ja laitureilla .

Tuloverolista allakassa oli tähdellinen papeillekin.
Vuoden 1944 lapinlahden vt.kappalaisen 3500mk/kk palkasta (vuositulo 73.500mk) hän maksoi veroa III:ssa veroluokassa 562 mk ja 50 penniä.
Lapsivähennys alaikäisestä Riitasta oli 60mk 50 penniä/kk.
Lopullinen käteen jäävä tulo oli 3088mk ja 30 penniä.
Veroprogressio silloin ei ollut kovin rankaisevaa ja lapsenteko oli puolituloa.
Omaisuusveroa juurinaineella pariskunnalla ei ollut maksettavanaan.Perintö- ja lahjaveroakaan ei körttiläissuvussa kerääntynyt omaisuuden perimisissä,kun pastorin kotona kaikki oli kotitekoista-ja kutoista.Äidin puolelta ukki oli juonut ja pelannut puotinsa ja tilansa,jolloin perillisille ei jäänyt mitään perittävää..

1944 2:n markan ja 50:n pennin ambulanssipostimerkki

Postimaksut olivat tähdellistä tietoa ja sotilaspastori sai lähettää vaimolleen kirjeitä sieltä jostain ilmaiseksi.
Rouva puolestaan joutui majsamaan vilkkaassa kirjeenvaihdossa sotilaspastorimiehelleen 30 gramman kirjeestä 3mk 50 penniä.
Ruokapaketista rintamalle taas (enint. 1kg) kustakin 50 grammasta 50 penniä.
Alin taksa oli 8 mk.

Ajastaika täten oli erittäin tärkeä tietoallakka sota-aikaansa kirjavaavalle kenttäpapille.
Vuonna 1945 Lapin sodan päättymiseen asti ja sen jälkeenkin pastori piti allakkanaan Aseveljen taskukalenteria.
Sodanjälkeisinä kuukausina allakkaan kirjaantuivat papinviran toimet alituisine seuroineen ja hartaustilaisuuksineen.
Papinperhe muutti kesällä 1945 uuteen seurakuntaan Viitasaarelle,missä pastori vapaa-aikoinaan potki potkupalloa.Lentopallon hän otti harrastuksekseen vasta 50-luvulla.
Savolaisena pitkäselkäisenä ja lyhytjalkaisena hän ei kiintynyt nahkapallon perässä juoksemiseen,vaan sen viskaamiseen.
Toisen tyttärensä Anna-Kaisan syntymisestä pastori ei ollut kirjannut mitään allakkaansa,vaan käynnin synnytyslaitoksella elokuun 5. päivä 1945.
Ilmeisesti syntymät ja kastajaiset olivat pastorin pelkkää leipätyötä,joista ei tarvinnut sen enempää mainita.
Pesueeseen syntyi vielä parin vuoden luppokausilla 3 jälkeläistä,yksi papinpoika ja 2 papintytärtä.


jatkuu seuraavassa numerossa...