 |
| 1960-luku Angelesin Lolita-yökerhon tanssitytöt ja Clark Airbasen jenkkisotilaat |
Yapayukit ja Eton-britit
Molave Park-asuinalueellani sain melkein yksin asua ainoana ulkomaalaisena ainakin 1990-luvun lopulle saakka.Naapuriin aivan Molave Avenuen taloni vastapuolelle ja koripallokentän varteen Ipil Steetille eräs yökerhotanssijafilipinan nainut japanilaisherra rakensi kaksikerroksisen ja pitkän tiilitalon,missä makuuhuoneitakin oli tusinan verran. Japanilaismiehet yleensä naivat näitä Yapayuki-tanssijattaria,koska filipinanaisesta saa hyvän rouvapalvelijattaren,joka lusikalla syöttää herraansa ja pukee tämän aamuisin jopa kengännauhat solmien.
Toisen yapayuki-tanssijattaren oli nainut Molave Avenuen yläpäässä talon vuokrannut britti,joka asenteli manilalaisiin discoihin vilkkuvia valosysteemejä.
Pariskunnnan omassa talossakin valot vilkkuivat ja ovia lyötiin perässä tapellessaan alinomaan..tietysti filipinanaisen mustasukkaisuudesta ja brittiaviosiipan uskottomuudesta.
Itse oman arviointini perusteella ..ja rouvanikin kritiikin pohjalta katsoin filipinarouvan kuuluvan maalta pääkaupunkiin tulleeseen atsai-kastiin eli piikaluokkaan,jollaisiin moni amerikkalainen ja eurooppalainen turistimies sekaantuu humalapäissään. Näitä isäntäväeltä karanneita piikoja löytyy Manilan Ermitan Mabini Streetiltä baarineiteinä,joita puolenyön jälkeen saa vuokrata yökerhon managerille maksetulla tuhannen peson "Bar Finellä" eli baarisakolla omiin tarkotuksiinsa.
Yhden kerran kävin helssaamassa tätä brittiä kotonaan,mutta lyhyen keskustelun pohjalta mies ei ollut edes kaveruuden arvoinen ylimielisellä britti-imperiumiasenteellaan.
Samanlaisia brittiherroja olin jo tavannut Saudissa oman firmani insseinä,jotka Eton-kravatteineen ja valkoisin prässipaidoin liukuivat maitoteemukit kädessään pitkin toimiston käytäviä.
Britti-inssit kestivätkin palveluksessa puoli vuotta,kunnes lähetettiin kotiin suomalaisfirmasta..tosin siitä,että brittispeksillä saatu 500 vuoteen Dammanin sairaalaprojekti pantiin hyllylle Saudin terveysministeriössä.
 |
| 2000.luvun Bonamine-mainos.. Biyahilo..matkapahoinvointi |
Bernyn ja Patin sekä minun seuraani viikonloppuviettoihin liittyi myös Bernyn läheinen kaveri Roger,joka työskenteli GMA-telvisiokanavan tuottajana.
Rogerin nuorin tytär oli mennyt naimisiin varakkaan tokiolaisen liikemiehen kanssa,joka rakennutti tuoteelle vaimolleen uuden villan Manhattan Streetille aivan Patin taloa vastapäätä ja Bernyn sarisarikaupan viereen.
Tupaantuliaisissa miespuolisille kutsuvieraille ja kutsujen viihdenumeroksi japanilaisaviosiippa järjesti San Miguel-kaljanjuontikilvan,missä voittajaksi laskettiin se,joka nopeimmin kaataa kaljapullon kurkkuunsa yhdellä kulauksella ja hengittämättä.
Minä voitin kilvan Bernyn kertoessa hurraavalle ja käsiään taputtavalle yleisölle,että tämä Finn juo kaljaa kuin vettä..
Palkinnoksi sain 1000 pesoa,mikä silloin 90-luvun alussa oli iso rahapotti..
Rogerin avulla päädyin filmitähdeksikin.
Hän yllytti minut Informatix-mainosfirman studiolle Bonamine-mainokseen ulkolaiseksi tohtoriksi suosittelemaan Phizerin pillereitä matkapahoinvointiin ja huimaukseen.
Siitä televisiomainoksesta sainkin kuulla paljon,vieraiden ihmisten pysäytellessä minut kadulla utelemaan,että minäkö olen se Bonamine Man.
Yleensä vastasinkin olevani se toinen mies..Marlboro Man.
Asuinalueeni jokainen asukas tunsi minut Bonamine-tohtorina.
Kuvauspalkkiokin oli päätä huimaaava..20.000 pesoa parin tunnin filmauksesta.,kun tavallinen rakennusmies ansaitsi silloin 200 pesoa viikossa.
1966-mallisen mustan Mercury Comet Caliente-avoautonikin olin ostanut pari vuotta aiemmin 30.000 pesolla,mikä nykyrahassa vastaisi enää 450 puntaa.
 |
| Muukalaislegioonalainen Juhart |
Yhdeksi hyväksi kaverikseni tuli sattumalta saksalainen Alois Schulz,entinen muukalaislegioonalainen,joka oli Bonnissa nainut Yhdysvaltojen suurlähetystössä työskennelleen filipinan.
Alois oli entisiä Puolan saksalaisia,joka entisenä ja omien sanojensa mukaan pakkovärvättynä 17-vuotiaana Hitler Jugend-poikana sodan jälkeen kaverinsa kanssa matkusti Marseillesiin muukalaislegioonan toimistoon värvättäväksi. Marokossa hän Abu Abbasin tukikohdasta koulutuksen perästä palveli radioauton radistina eli Funk-ina ajamassa takaa arabialaisia erämaarosvoja.
V.1949 hänet lähetettiin muukalaispataljoonan kanssa Ranskan Indokiinaan,josta myöhemmin tuli se Vietnam.
Tutustumisen pohjalta Alois ei tuntunut lainkaan miltään entiseltä natsilta,vaan tyypilliseltä saksalaismieheltä,jonka pinna paloi alinomaan Mercedesin ratin takana manilalaisen liikenteen sekasorrosta..."Keine Ordnung!"
 |
| Beirutin taksimersun perä |
Meitä Aloisin kanssa kylläkin yhdistivät ensimmäisenä Mersut,koska itselläni oli luunvärinen bensiiniperusmersu ja hänellä maruuninen viisisylinterinen dieselmersu.
Alois asui meiltä vähän kauempana Mervillen Copenhagen Streetillä,minne viikolla ajoin "Beirutin takismersullani" päiväkahville.Astmaatikkona Alois poltti ketjuna valkoista amerikkalaista Marlboroa ja minä taasen filippiiniläistä menthol-Hopea.
Kysäisinkin kerran oliko hän koskaan maistanut saksalaissotilaiden kuuluisaa Junoa,mitä isäkenttäpastorikin oli saanut rintamalla Waffenbrüdereiltään sodassa.
Alois lyhyesti oli vastannut kahdella kielellä,saksalla ja legioonalaisten ranskalla:
--Scheisse!
--Merde!
--Gitanes und Gauloises waren viel Besser!
Nokia connecting people
Suomalaisia Manilassa en tavannut montaakaan.
Yhden yksinäisen suomalaisinssin tapasin kerran liikenteessä yhdellä Caltexin bensa-asemalla ja pyysin tätä käymään Molaven talossani vierailulla.
Hän ajoikin mersuni perässä kotiini ja verannalla tarjosin tälle ruotsalaista Absolut-vodkaa,mistä tämä ei kovinkaan lauennut puhumaan leppoisia.
Se tapaaminen päättyikin lyhyeen enkä kaipaillut toista tapaamista..
Olisikohan inssi edes lauennut pölöttämään pehmeitä suomalaisesta Koskenkorvasta?
 |
| 1980-luku Ayala Avenue |
Sinne kun nousi ylös niin aulassa oli vastassa Baby Armalitea kantava filippiinoturvamies.
Lähetystön suomalaisessa minimaaliarkkitehtoonisessa odotushuoneessa filippiinonaisvirkailijakin istui luodinkestävässä plexilasipöntössä ja kun pyysi tapaamista suomalaisvirkailijan kanssa,niin sellainen auringonpolttama punanahkainen ja kesakkotuttinen varakonsulitar tuli pankkiholvimaisen rautaoven takaa utelemaan,että mikä suomalaisella oli oikein hätänä..
Passin uudistamista minä vain oli pyytämässä.
Varakonsulitar sitten pyysi minua menemään plexilasipöntölle,mistä filipinavirkailijatar työnsi pienestä postiluukun kokoisesta lävestä lomakkeet täytettäväksi..
Panssarioven sulkeuduttua se varakonsulitarkin oli hävinnyt.
Perään se oli jättänyt Versacen parfyymivanan leijumaan keskusilmastoinnin viilentämään ambienssiin.
Lomakkeet täytettyäni kahden passikuvan kera laukasin virkailijattarelle:
--Is it only Nokia that is connecting these frozen people here?!
Virkailijatar vienosti hymyillen kuiskasi lasimikrofooniin:
--Opo..Sir!Yes,Sir!
 |
| 1966 Hilariot Forbes Parkin asunnon verannalla |
Odotin siellä tapaavani muistakin suomalaisia.
Samalla asuinalueella Millionaire Rowilla Hilariotkin aikoinaan asuivat (Armi ja Gil) 50-lukuisessa ultrmodernissa bungalow-tyyppisessä luksusvillassa.
Vastaanotto suurlähettilään virka-asunnossa oli sellaista jäykän korrektia suurvisiirin seistessä frakissa ja kultaketjut kaulassa rouvansa juhlailtahameen helman päällä.
Minua pari kätteli puoliviileästi enkä itsekään itseni esiteltyäni voinut tehdä muuta,vaan painua alakerran terassille väkijoukkoon,joka koostui suomalaisista,eurooppalaisista,amerikkalaisista ja filippiinovieraista.
Mukanani kättelyssä oli Manila Intercontinental-hotellin aulassa tapaamani filippiinoliikemies ja Filippiinien armeijan evp.eversti.
 |
| Fidel Ramos |
Ramos oli ollut Marcosin aikana Philippine Constabularyn komentaja,West Point-koulutettu kenraali ja kooltaan päätä minua lyhkäsempi.
Kättelystä minua tönittiin sivuun,suomalaisten Nokian ja Wärtsilän inssipomojen tungettua käsiään ex-presidenti sikaarikouraan.Vetäydyinkin filippiinoeverstin kanssa hämilläni yhteen sivupöytään keskustelemaan päivän politiikasta.Kerroin tälle vaimoni sedän olevan Uncle Rudyn,Rodofo Biazonin,senaattorin ja entisen Filippiinien puolustusvoimien komentajan,jonka hänkin tunsi hyvin oltuaan 70-luvulls Biazonin komennuksessa liennyttämässä Mindanaon saarella moromuslimikapinallisten riehuntaa.
Uncle Rudy and Gringo
 |
| Uncle Rudy puolustusvoimien komentajana |
Aina kun tapasimme Uncle Rudyn Manilassa mm. hänen äitinsä syntymäpäivillä Pasay Cityn kapealla sivukujalla sijaitsevassa talossa,hän kävi ensimmäiseksi puristamassa sormillaan Gerry-vaimoni nenää,miten hän oli aina tehnyt silloin.kun Gerry oli vielä baguiolainen pikkutyttö.
Uncle Rudy yleensä saapui turvamiesten kanssa isolla Makatin maasturilla Nissan Patrolilla kutsuihin,turvamiesten ensiksi tunnisteltua kadun ja talojen olevan turvallisia senaattorin ja kenraalin saapumiseen.
Kerran tällaisessa tilaisuudessa Uncle Rudy astui ensiksi talon etupihalla San Miguel-olutta nauttivien sukulaismiesten seuraan juomaan pullollisen kaljaa ennen ,kun hän astuisi sisälle suvun naisväen ympäröimäksi.
 |
| 1952 Gerry Baguiossa pikkulikkana |
 |
| Gringo Honasan |
Uncle Rudy oli pyytänyt silloin Honasania riisuutumaan aseista aivan paikan päällä ja antautumaan hänelle.
Upseeriveljeyden ansiosta Biazon oli ilmeisesti päästänyt Gringon vapaaksi.
Kysäisin Uncle Rudyltä ihan leikilläni,missä se Gringo nykyään piileksii.
Uncly Rudy vastasi virne suunpielissä:
--He's hiding in the hills...
Minä:
--Which hills?
Uncle Rudy:
--Greenhills...
Greenhills on Manilan San Juanin kaupungin rikkaiden asuinalue..
Jatkuu..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti