sunnuntai 14. elokuuta 2016

Brasilian oranssinen Kupla.Vanhan roddarin muistelmat.3.Suomalaistallissa.

Alkuperäinen Brasilian Volksin sisusta
Ensi töikseni brasilialainen sai Molave Avenuen tallissani kokopesun ja -tiskauksen ulkoa ja sisältä,
Manilan suolainen ja hapan saasteilmasto oli matannut oranssisen maalipinnan,joka nuorentui uudella kiillolla T-Cut-hankaustahnalla ja uudella Simonitz-vahalla.,Vanhin tyttäreni oli juuri juhlinut 18-vuotisjuhladebyytään ja sen kunniaksi rekisteröin auton hänen nimiinsä.Johannan lempivärihän oli juuri oranssi,joten nimesin Volksin Orange Accessoryksi eli oranssiseksi kilkuttimeksi,joita tyttärellä oli jo ollut rannekkeina ja korviksina.
Niistä rannekkeista tuli mieleeni myös John Lennonin lausahdus yhdestä Beatlesien konsertista:
--Te kuuntelijat  ja katsojat voitte sitten esityksen jälkeen taputtaa käsiänne..ja te rikkaat neidit ja rouvat siinä eturivin penkeissä kilistellä kultaisia rannekkeitanne!
Rouvallani oli aikamoinen varasto 24-karaatin Saudikultaa rannekkeissa ja korviksissa,mutten uskaltanut ehdottaa sille niiden kilistelemisestä,koska filippiinonaisille kultakorut olivat myös eräänlainen vakuutus mahdollisille huonommille ajoille eli sateisille päiville.."For Rainy Days",

Marcosien sotatilalain aikana
lahjoittama kultainen Omega,
jonka 12 (Magic 12) heidän
lähipiiristään sai palkkioksi
lojaalisuudestaan
Armor All
Volksin sisusta sai myös suursiivouksen,joten ruuvasin nukkakankaiset etupenkit kiskoiltaan ulos ja pesin ne huonekaluverhoilushampoolla puutarhassa pölynharmaasta kuosista ja vuosikymmenien liasta puhtaiksi.Etuistuimet olivat aiemmin kuuluneet johonkin japsimalliin korkein selkätuin.Volksin takapenkki sattui olemaan alkuperäistä harmaata kerniä,joka puhdistui Mr. Muscle-pesuaineella saaden Armor All-muoviosasuihkeella alkuperäisen puolihimmeän kiillon.
Imuroidessani Volksin lattian,imurin pussissa kilisi vanhoja 5 ja 25 centavon vihreiksi hapettuneita kuparikolikoita Marcosin sotatilalain ajoilta..muistorelikkeinä menneistä.
V.1981 kun ensimmäistä kertaa astuin Manilan kansainvälisellä kentällä maihin Saudian jumbosta,sotatilalaki oli äskettäin kumottu tammikuussa,joskin se minua ei haitannut tietämättömyydessäni yövyttyäni Makatin Manila Garden-hotellissa,jatkaessani Bulilit-(Bulilit-pieni,pätkä) aamulennolla Domestic Airportilta Philippine Airlinesin rämisevällä Tridentillä Legaspi Cityyn,600 kilsaa etelään tapaamaan Nancyä,tulevaa filippiinomorsiantani.

1981 Paavi Johannes Paavali II
Baguiossa
1980-luvun Manilaa
------------------------------
1981 ensimmäinen McDonalds avattiin Morayta-Recto katujen ns. yliopistovyöhykkeellä ja presidentti Ferdinand Edralin Marcos valittiin jälleen presidentiksi.Paavi Johaanes Paavali II vieraili ensimmäistä kertaa Manilassa.ajamalla Manilassa valmistetulla Sarao AUV Jeepney Popemobiilillaan Roxas Boulevardilla kansan hurratessa maanpäällistä Taivaan Isän edustajaa suuressa hurmiossa..
Imelda marcosin lempiprojekti LRT-1 (Light Rail Transit)- rata valmistui Taft Avenuen ja Avenida Rizalin ylle.

Minun Toyota Land/Cruiser Feroza
Top Wranger-jeeppini
Minggoy'sin espanjalainen ravintola oli täysin buukattuna Magallanesin ostoskompleksissa.80-luvun lopulla kävimme vaimon ja 3-vuotiaan Johannan kanssa Magallanesin Shakey'ssä ja myöhemmin samassa pizzeriassa pidimme tyttärellemme ikimuistoiset 5-vuotissynttärit ilmapalloin,pizzoin ja klovnein.
Magallanes Theater
 Magallanes Supermarketissa ostimme kotiin viikon ruokatarpeet ja viikolla ajelin muiden ostoksien ohella Toyota Land-Cruiser Feroza Top Wrangler-jeepilläni "Sherlock's Home'n" brittipubiin kaatamaan kurkkuuni tuopin San Miguel Pale Pilsen-olutta,Manilan lämmitessä n.40-asteiseksi ja kosteaksi helvetiksi.Jeepissäni kyllä puhalsi kylmää japanilainen Denso-ilmastointilaite.
Valitettavasti Magallanesin ostoskeskus teattereineen lyötiin tasaiseksi maahan 1990-luvulla amerikkalaisittain kraanan nokassa heiluvalla "Wrecking Ballilla" eli Purkukuulalla suuren Ayala Corpin ansiosta.Vuosikymmeneen tyhjälle tontille kuitenkaan voitu rakentaa mitään rakennuksien suojelulakikiistoista.
1980-luvun alkuvuodet olivat turbulenssisia FM:n hallinnolle (FM-Ferdinand Marcos) alkamalla Meksikon velkakriisillä jatkumalla kiinalaisfilippiiniläisen tekstiilimagnaatti  Dewey Deen skandaalilla,joka oli lyödä koko maan finanssitalouden polvilleen.Dewey Dee oli lainannut raskaasti kaupallisislta paperimarkkinoilta ja paennut maasta.jättämällä jälkeensä miljardien pesojen velat sekä kutistuvat markkinat.
Benigno Aquino ja F.Marcos 60-luvun
kavereina
Sitten kun v.1983 senaattori Benigno Aquino salamurhattiin Manilan kansainvälisellä kentällä astuttuaan alas China Airlinesin lentokoneesta .Filippiinit jättivät maksamatta kaikki lainansa..kun v.1970-luvun puolivälissä oli tuhlammut maan lainarahat IMF:n (International Monetary Fund) konferenssiin sekä luksushotellien rakentamiseen.
Kaupallinen luotettavuus romahti ja peson arvo dollaria vastaan putosi 6:sta 20:neen.
Yksi autonvalmistaja toisen perästä ei pystynyt löytämään ulkomaista valuuttaa varaosien ja CKD-pakettien tuontiin (CKD-Completely Knocked Down),pankkien nieltyä toisia,
Delta Motorsilla oltiin lyöty ovet lukkoon,jolloin suosituilta Toyotoilta loppui tarpeiden saanti.
GM ja Ford pakkasivat kamppeensa,jolloin Nissan puolestaan saapasteli ovesta sisään Stanzan kompaktilla ja Pulsarin 2-ovisella liukuperällä ja takaikkunatakaluukuin .
1984 Nissan Bida,Ford Fiera IV:n
 seuraaja
Vuosikymmenen loppuun mennessä Nissan puolestaan esitteli dieselkoneisen Ford Fiera AUV:n uusin Nissan Bida-täkyin.
V.1986 yksi sukupolvi.joka oli tuntenut vain Marcosin maan presidenttinä (kuten aikoinaan suomalaiset suuret ikäluokat olivat eläneet pelkästään Kekkosen aikaa),heräsi yhtenä aamuna,kun eräs kotirouva Kansan Voimalla (People's Power) oli astunut Malacananin presidentin linnaan uudeksi emännäksi.Corazon Aquino,salamurhatun senaattori Benigno Aquinon rouva oli ottanut valtio-Jeepneyn ohjauspyörän käsiinsä,kun se oli syöksymässä sisällissotaan.
1987.Cory Aquino Newsweekissä
Kuitenkin kaiken hurmion vaimennettua kansa tajusi vajonneensa pahempaan sekasotkuun,kuin olivat kuvitelleetkaan.
Vuosi Cory Aquinon hallituskautta kestäneenä matkustajat laskeutuessaan jumboilla uudelle Ninoy Aquinon lentokentälle (nimetty uudelleen Cory Aquinon miehen mukaan) ,voivat nähdä lentokoeniden ikkunoista Manilan,joka muistutti puoliksi pimennettyä ja sodan runtelemaa Beirutia,missä vilkkui vain muutama valaistu kolkka.
Vallankaappausyritykset ja vallankaappaajatoverit täyttivät päivälehtien otsikoita. Vasemmisto oli lähellä vallan ottamista käsiinsä,lakkojen rampauttaessa yksityisiä ja valtion instituutioita.
Valtion velkojen maksamatta jättämisestä johtunut tuoreen rahan pula johti  julkisen ja yksityisen sektorin investointien ja infrastruktuurin murenemiseen..jopa Buendia,Makatin ensiluokan bisnesskeskuksessa oli saanut rokonarpiset kasvot.
1981 Korean Airlinesin mahaluisu laskussa
South Super Highwaylle läheelä meidän
Merville Parkin asuinaluetta yläoikealla
Jopa Manilan kaksi jo vanhentunutta moottoritietä pohjoiseen Sta. Ineziin ja etelään Calambaan eivät välttyneet murenemiselta eikä ajan hampaan jäljiltä betonipinnoiltaan kansalaisjärjestöjen saatua oikeuksilta käsiinsä käskyn PNCC:lle (Philippine National Construction Co.) lopettaa tullimaksujen kokoamisen kokonaan tien käyttäjiltä. Tämä johti moottoriteiden varsien verkkoaitojen puhkomiseen väliaikaisiksi ulosmenoajoreiteiksi.
Kukaan ei luottanut enää sanaan TALOUS eivätkä edes kaikista rohkeimmat yrittäjäsielut uskoneet uusien yrityksien perustamiseen.
Oliko tämä seuraus siitä VAPAUDESTA,jota luvattiin Cory Aquinon EDSAn Ruusuvallankumouksessa,keltaisin teepaidoin,kimittävin megafoonein ja miehenkorkuisin lakanajulistein,nunnien pistellessä kukkapuuskia panssareiden tykinputkiin.? Meidänhän piti jo pistää ainakin pala suklaalakkua poskiimme lupausten pohjalta..tai ainakin paeta Manilan pätsistä silloin vielä löytämättömän Boracayn hiekkarannoille!
Land of Promises..not a Promised Land!

Nunnat vs. sotilas EDSAn
Ruusuvallankumouksessa
1982-85 Mitsubishi Lancer EX
Autoteollisuuskaan ei ollut oikein terveiden kirjoissa.
Uudet automerkit jakautuivat kahden merkin välille..Nissan Stanzaan ja Mitsubishi Lanceriin,siihen laatikkoperämalliin 1983-87 synkkinä vuosina. 50.000 auton vuosituotantohaaveesta unelmoitiin,jolloin 1984 Ford Laseristä,Toyota Corona Silver Editionista ja Isuzu Gemini Dieselistä maksettiin 150 prosentin ylihintaa uuden auton ostohinnasta,matkamittarilukemista riippumatta. Delta Motorsin 45 prosentin markkinaosuudesta autokannasta teillä ja yrityksen romahtamisesta uusia Toyota-malleja tuotiin maahan epävirallisia kanavia pitkin. Jos joku halusi ostaa jotain erikoista.hän voi kääntyä Balikbayanin (takaisinmuuttaja) tai Yhdysvaltojen armeijan tukikohtien sotilaan puoleen..jopa ADB.n (Asian Development Bank) pankkiirin puoleen.
1976 Manila Metropolitan Police
Toyota Corolla SR
Lisäksi kansa valitti bussien puutteesta Metro Manila Transit Co:n lakkauttamisen perästä "Vapauden kadulla"..EDSAlla,josta oli tullut DOTC:n (Department of Trade and Commerce) komisäärin Orbosin Metrocomin "Suklaapoikien" ja erityisten keltaisten väylien vasallikunta. Chocolate Boys-nimi johtuu poliisien univormun suklaamaitoväristä.Myöhemmin riskit lisääntyivät bussikuskeista,jotka ajoivat matkustajille alinomaan kiroillen huumepilvessä.

1961 Pasay Cityn poliisi-Volksit

1963 Manila Metropolitan Police  VW 1200
Lolo Margallo muisti monasti minun kuunnellessa
kertomuksiaan 60-luvun Manilasta ,kun suurin osa Metro Manilan kaupunkien poliisipiirien autokalustona oli Volkswagen 1200 Kuplia.
Itse hän palveli silloin Valenzuelan poliisilaitoksella järjestyspoliisina.Ei niillä poliisi-Volkseilla mitään takaa-ajoa suoritettu alitehoisina koneiltaan ja tulikuumina sisältä keskipäivän auringossa.
1964 Plymoutj Valiant ja VW
Sakbayan.poliisiautot maaseudulla
Maalaispoliisit saivat tyytyä kotimaiseen DMG:n VW Sakbayaniin, kaikkien kansanautojen perusautoon,jonka sateensuojaksi sai miesvoimin nostaa pressukaton perästä.
Hinta määräsi kaluston myös kaupungin järjestysoikeuden budjetissa.
Lolosta nykyiseillä poliiseilla on helpompaa ilmastoiduissa Toyota Corolloissa ja Mitsubishi Lancereissä .
Lolo ilmeisesti oli jo silloin saanut kipinän brasilalaisen Volksin ostoon,koska auto oli ilmajäähdytteisenä helppohoitoinen,kun vain piti huoltoväleistä kirjaa.

1980 MB230
Rikkaistakin elo tuntui vaikealta,kun Mercedesin sijasta joutui ostamaan käytetyn Toyota Cressidan tai joutumaan jonottamaan Universal Motorsin käsistä katoavaa ja uutta "vanhaa" 1984-mallista W123-Mersua,missä ei ollut ohjaustehostinta ja jota sai vain Saksan taksimersun luunvärisenä,4-lovisella manuaalilaatikolla,80-sarjan ristikudosrenkailla,pölykapseleilla ja peffoja kuumuudessa rakoille pistelevällä mustalla tekonahkasisustalla.
Niin..ja tuplatikatuin harmain vakosametti-istuinpäällisin ja tummennetuin kalvoikkunoin.jotka eivät sisältyneet hintaan!
Juuri tällaisen Mersun luunväriä myöten vaimoni osti minulle 1998.. bensamersun,joskin vaaleanruskein keinonahkaistuimin,koska auto oli ollut Universal Motorsin omistajan lihavan frouvan käytössä ja jonka peffankuva oli painunut syvälle takaistuimelle.
Toyota Tamaraw FX
1988 Toyota palasi markkinoille Metrobankin partnerina kolmella vallankumouksellisella konseptilla:
--16-venttiilikoneilla
--Toyota Lite-Acella
--SUV.n näköisellä Tamaraw FX AUV:llä (Asian Utility Vehicle)
Toyotan kaksi kipailijaa Nissan ja Mitsubishi saivat vastakipinän esitellä uudet 16-venttiiliset Sentra-Maxima ja Lancer-Galant-mallistonsa.Mitsubishin L300-pakettimallisto myi hyvin ammattikäyttöön, kuten Pajero SUV rikkaimmille kulttistatuksena.
EDSAn varrella,missä 1986 nunnat tarjosivat sotilaille rukousnauhoja Ruusuvallankumouksessa,BF Steel rakensi teräsrunkoa Robinson's Galleria-ostoskeskukselle.
Suuressa toivossa tulevalle 90-luvulle Mega-sanasta tuli suosittu..niin ostoskeskuksille kuin estraadatähdille..Megamall..Sharon Cuneta Megastar..

Robinson's Galleria
jatkuu..brasilialaisen meikkaus punatulkusta Megatähdeksi


Ei kommentteja: